Subjektiivinen näkökulma kerronnassa?

[Sini L]

Hei kaikki,

Ajattelin kääntyä puoleenne ongelmani kanssa. Olen yrittänyt etsiä sarjiksia, joissa olisi käytetty subjektiivista näkökulmaa tyylilajina eli lukija kokee tapahtumat hahmon silmin. Kyseinen tyylilaji on harvinainen kerronnassa..Joten ilolla ottaisin vinkkejä vastaan missä sarjakuvissa on kyseistä tyyliä käytetty??

Ei haittaa vaikka olisi vain yhden ruudun verran käytetty, sillä kiinnostaisi tietää kuinka tekijä on istuttanut tyylin kuvaan

-s-

[Sampsa Kuukasjärvi]

Onhan tuo silloin tällöin aika yleinen tehokeino esim. jännittävissä kohtauksissa tai muutoinkin, esim. miehisen katseen merkkinä.

Mieleeni tulee heti tarina Mikki Hiiri ja irokeesikaulanauha (Aku Ankan taskukirja 27:ssä), jossa on hyvin jännittävää kerrontaa Mikki-vauvan silmien kautta. Löydät siitä näytteen Kvaakin jutusta.

Miten tarkkaan vaadit näkymää silmien kautta? Steve Canyonin ensimmäisessä sunnuntaisivussa kamera kulkee alussa hänen tuntumassaan luoden odotusta.

Uudessa Saga-sarjakuvassa, jota on juuri suomennettukin, on toisinaan lapsen näkökulma ainakin tekstilaatikoissa. Mutta ilmeisesti pelkkä minämuoto tekstissä ei riitä sinulle.

[JanneT]

Zombiesarjakuva Daybreakissa näkökulma on kokonaan päähenkilön silmistä.

[Secos-Bill]

Subjektiivista näkökulmaa on oikeastaan käytetty jokaisessa kohtauksessa, jossa joku pelkää hyökkäystä jostain piilosta. Katse kiertää kuvan tai parin verran mahdollisia hyökkääjiä etsien. Ja tietysti aina, kun joku käyttää kiikareita.

On myös tehty elokuva, jossa kamera on puhtaasti päähenkilön silminä ja yleisö näkee hänet alkukohtauksen jälkeen vain peilin välityksellä. http://www.imdb.com/title/tt0039545/?ref_=nm_flmg_dr_5 . Elokuvissa tämä toimiikin ihan hyvin, esim kohtaukset, joissa joku puhuu tulevan murhaajansa kanssa ovat usein murhaajan näkökulmasta, kun tämän kasvoja ei haluta paljastaa yleisölle.

Itse suunnittelin joskus tuontapaista sarjakuvaa, mutta hylkäsin ajatuksen pian. Päähenkilön reaktioita on melko mahdoton saada esille. Pitäisi käyttää paljon puhekuplia, joissa on pelkkiä huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä tai sitten tekstilaatikoita ja ajatuskuplia sekä itsekseen puhelemista. Päähenkilön pitänee tosiaan olla zombie tai vastaava.

[Timo Ronkainen]

Will Eisnerin Spirit-sarjakuvan jaksossa Tappaja on tämmöinen pätkä. Tämä löytyy Egmontin Spirit-kirjasta s. 51-59. Siihen liittyen kannattaa lukea myös tämä viestini.

Timo

[Reima Mäkinen]

Kokeiltu on. 

[JanneT]

mutta hylkäsin ajatuksen pian. Päähenkilön reaktioita on melko mahdoton saada esille. Pitäisi käyttää paljon puhekuplia, joissa on pelkkiä huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä tai sitten tekstilaatikoita ja ajatuskuplia sekä itsekseen puhelemista. Päähenkilön pitänee tosiaan olla zombie tai vastaava.

Päähenkilö on Daybreakissa elävä, mutta ilman repliikkejä. Tunteet ja ajatukset käsitellään toisten hahmojen kautta. Toki päähenkilön omiakin tunteita voisi hyvin tuoda esiin esim. toisten replikoinnilla ("Lopeta virnuilu! Tässä ei ole mitään hauskaa!" / "Noh, mikäs sinulle tuli?" jne.)

[Sini L]

Hei,

Kiitos vinkeistä! Laitettu mainitut sarjikset tilaukseen!:)

Elokuvassahan kyseistä tyyliä on suht helppo käyttää, sillä äänisuunnittelu, efektit ja kuvakulmat antavat paljon tilaa leikkiä. Ja kuten Sampsa tuossa kysyikin niin itseäni kiinnostaisi tietää kuinka pitkälle kyseisen tyylin voisi viedä ilman, että lukukokemus kärsisi tai tyyli ärsyttäisi lukijaa? Olen miettinyt tässä miten kuvata ihmisen silmää, kuten on tekijä tuossa Spritit sarjakuvassa tehnyt. Jännä ja rohkea valinta häneltä! Vai kannattaisiko siirtyä suoraan minä-kertojaan, sillä sehän toimii tosi hyvin myös..vai sulattaisiko näistä kaikista elementeistä uudenlaisen näkökulman.

Onkos kukaan saanut minkäänlaisia kommentteja lukijoilta kyseisen tyylin käytöstä?

Mutta hyviä pointteja tullut! En edes ajatellut tuota hyökkäys näkökulmaakaan saati päähahmon tunteiden käsittelyä muiden hahmojen kautta!:)

[JJalonen]

Frank Millerin Batman: The Dark Knight Returns on yksi sarjakuvakerronnan kiistattomista merkkiteoksista. Siinä Miller käyttää hienosti subjektiivista päänsisäistä kommentointiääntä. Ajatuskuplien sijaan teksti sijoittuu tekstilaatikoihin.

Tapahtumia ei kylläkään suoranaisesti esitetä päähenkilön silmin nähtyinä. Yksi sivu kuitenkin löytyy näkökulmaotoksella. Siinä tekstilaatikkojen kommentointiääni yhdistyy päähenkilön (lepakkomiehen) katseeseen.

[JJalonen]

Tässä vielä edeltävän sivun kuva tilanteesta.

[Curtvile]

Onhan siinä muistaakseni se kuulusteluosuuskin, Batmanin hankkiessa tietoja näemme roiston näkökulmasta.

Ja Watchmenissa jossa lukija jakaa mm. Molochin ja Rorshachin näkökulmat sellaisenaan.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Meille taisi olla vähän epäselvää millaista subjektiivista näkökulmaa, Sini, tarkoitit. Yksittäiset ruudut jonkun silmien kautta ovat ehkä yllättävän yleisiä (siis paljon yleisempiä kuin mitä ehkä ajattelit) juuri ympäristön tarkkailussa, joka mainittiin. Joskus sellaista keinoa käytetään myös henkilöiden välisessä keskustelussa etenkin jos kumppanilla on jokin dramaattinen ilme. Taistelun aikana esim. henkilö voi kiinnittää huomionsa johonkin yksityiskohtaan vastustajassa, taikka sitten hyökkäys näytetään vyöryväksi suoraan päälle. Ja aika usein kamera kohdistetaan hahmon silmien kautta hänen käsiinsä, jos hänellä on käsissään jotakin kiinnostavaa.

Lisäksi muistan supersankarisarjoista ainakin pari kohtausta, joissa jossakin ruudussa tapahtuu jotakin yllättävää, esim. huudahdus, ja päähenkilö kääntää silloin lähikuvassa päätään äänen suuntaan ihmetellen että "Kuka…?", ja sitten seuraavassa ruudussa tulee näkymä, yleiskuva hänen silmiensä kautta ja paljastuu kuka tuli paikalle.

Tuosta Mikin lapsuusvaiheista tuli mieleeni Teräsmiehen ja Batmanin yhteisseikkailussa oleva samanlainen vauvojen (Kal-El ja Bruce Wayne) silmien näkökulma. Tuo hauska Public Enemies on suomennettukin DC-spesiaaliin vajaa kymmenen vuotta sitten.

[Secos-Bill]

Subjektiiviselta vaikuttava kuvakulma on yleinen ja tehokas tapa luoda uhkaa. Esim kun henkilö kulkee pimeässä metsässä ja etualan reunoille laitetaan pari lähikuvaa oksista aivan kuin joku tarkkailisi pensaista, vaikka todellisuudessa siellä ei olekaan ketään.
Elokuvissa taas kamera liikkuu hahmoon nähden ja väliin jää puita, huonekaluja tms

Se, että onko tämä sitten subjektiivinen kuvakulma onkin eri asia...

Eräästä omasta jutustani löytyi tällainen. Ei ihan puhdas toteutus, mutta tunnelmalliseksi tätä kuvaa kehuttiin

[Sampsa Kuukasjärvi]

Se, että onko tämä sitten subjektiivinen kuvakulma onkin eri asia...

Sinänsä tuo on vain ns. kaikkitietävä kertoja, joka pääsee kaikkialle, mutta joo, tuossa annetaan mielikuva subjektista silloin jos tarkkailija/kamera on ihmisen silmien korkeudella ja väistelee esteitä kuin ihminen väistäisi. Tosiaan hyvin tehokas uhan luoja.

[JJalonen]

Meille taisi olla vähän epäselvää millaista subjektiivista näkökulmaa, Sini, tarkoitit.

Ei tuossa pitäisi mitään epäselvää olla.

Sini puhui "first-person point-of-view" kerronnasta.

POV eli näkökulmaotos on montaasiteorian peruselementti. Eli mies tulee huoneeseen; lähikuvasta miehen kasvoista leikataan lähikuvaan maljakosta. Tästä katsoja ymmärtää miehen katsovan maljakkoa. Yasujiro Ozun mukaan katseen suuntaakaan ei tarvitse hollywood-tyyliin orjallisesti seurata kuvakulmissa. Katsoja ymmärtää otoksen näkökulman.

First-person POV on varmaan tutuin peliteollisuuden ammuntapeleistä.

Yksittäisiä POV-ruutuja sarjakuvista löytyy luonnollisesti lukuisia. Suoraan päähenkilön näkokulmaa noudattavaa kerrontaa löytyykin vähemmän.