Kuka kaipaa sarjakuvakriitikkoa?

[Doc Lomapäivä]

Hesarissa on Lyytisen kaudella ollut todella isoja juttu(sarjo)ja opperasta (mm. Pajatso) ja baletista (Bolsoin happoskandaali), sekä taiteilijoiden henkilökuvia (Mäkilät). Jos sarjakuvaan lasketaan Disneyn julkaisut mukaan, esim. baletti on todella marginaalinen taidemuoto Suomessa.

Kotimaisen sarjakuvan sisältöä on epäilemättä varaa parantaa, mutta ei se nytkään jää jälkeen perusteellisesti kaluttujen klassikkonäytelmien ja -oopperoiden rinnalla. Kyse on näkyvyydestä, siitä että eliitti päättää mikä saa kiinnostaa kansaa. Hesarin painotus on selkeä vastaveto Arhinmäen kulttuuripolitiikalle.

[Timo Ronkainen]

kriitikoiden ja taiteilijoiden vaatimukset ja toleranssi kasvavat ylettömän kuluttamisen kautta siihen pisteeseen että pitää olla hirveän erikoista ja omalaatuista että teos tuntuu missään.

Notta tuota, eikö sama päde myös ns. "suuren kuluttavan yleisön" kohdalla? Actionspektaakkeleiden pitää olla nopeampia ja väkivaltaisempia, 80-luvun pätkät on jo tylsän hitaita vielä vanhemmista puhumattakaan... jne... Toleranssi ja tietynlainen kokemuksen kumuloituminen.

Timo

[Kreegah Bundolo]

Toleranssi kasvaa mutta eri suuntaan.

[Mattipekka Ratia]

Käsitin että tämä oli mitä Ratia halusi sanoa, että kriitikolla pitäisi olla näkemystä myös muista asioista kuin sarjakuvista ja julkaisun laittaminen laajempaan kontekstiin kuin vain sarjakuvan sisäiseen olisi tarpeen.

Juuri näin. Tai kuten Timo samasta asiasta kirjoittaa:

"harrastuksensa kohteeseen intohimoisesti suhtautuvilla diletanteilla" voi olla liian kapea näkökulma, arvostelun kohteena olevaa teosta ei nähdä osana laajempaa kulttuurin kenttää, kirjoittajan pitää tuntea laaja-alaisesti paitsi sarjakuvaa (muutakin kuin oman alueensa sarjakuvaa), niin ainakin vähäsen muuta kulttuuria, kirjallisuutta, elokuvia, taidetta.  

Konkretisoidakseni näkemystäni kaivoin esiin muutamia Hesarin sarjakuvakritiikkejä mielestäni merkittävistä teoksista. Linkkien toiminen vaatinee, että on kirjautuneena Hesarin sivuilla.

Panu Raatikainen, teoreettisen filosofian dosentti Helsingin yliopistosta, kiteyttää lyhyesti mutta mukaansatempaavasti olennaisen Logicomixista. Syöksyin välittömästi tämän luettuani ostamaan albumin, enkä pettynyt.

Uskontotieteen dosentti Olli Alho tuntee kulttuurihistoriaa laajasti ja osaa perustella sen avulla pointtinsa Fingerporista. Lukija saa olla eri mieltä, mutta joutuu kyllä miettimään tovin yhtä painavia vastaperusteita!

Sarjakuvakriitikko Harri Römpötti teki kiinnostavan jutun Ulkoministeriö-sarjakuvasta arvostelematta itse albumia lainkaan. Tekijähaastattelu taustoittaa ja herättää mielenkiintoa albumia kohtaan siitä huolimatta.

Toisaalta Römpötin (Will Eisner-viittauksen sisältävä)  Graig Thompsonin henkilökuva/Habibi-arvostelu jättää valjun jälkimaun ja pistää miettimään mitä teoksesta olisi saatu irti arabikulttuuria ja Islamia paremmin tuntevissa käsissä.

Käsittääkseni kohtapuoliin on ilmestymässä suomennos David B:n häkellyttävän upeasta Epileptikko-sarjakuvaromaanista. Toivon, että sillä joka sen valtakunnallisesti merkittävässä mediassa lopulta arvostelee, on näkemystä muustakin kuin pelkästä sarjakuvasta. Teoksessa on sarjakuvallisia ansioita useamman rekka-auton edestä, mutta se olennaisin liittyy silti ihan muuhun kuin sarjakuvan kaanoniin.

[Timo Ronkainen]

Panu Raatikainen, teoreettisen filosofian dosentti Helsingin yliopistosta, kiteyttää lyhyesti mutta mukaansatempaavasti olennaisen Logicomixista. Syöksyin välittömästi tämän luettuani ostamaan albumin, enkä pettynyt.

Ymmärrän nyt paremmin esittämäsi pointit (ja oletkin suurimmalta osin ihan samaa mieltä kanssani!  ). Mut mut... Logicomixia pidän tietokirjana, vaikka se käyttääkin sarjakuvaa ja kertoo asiansa vieläpä draamallisin keinoin. Niinpä teoreettisen filosofian dosentti on tälle kirjalle mitä parhain arvostelija. Eihän kaunokirjallisuudenkaan arvostelija kirjoita kritiikkejä tietokirjoista. Raja on ns. kirja-kirjoissakin toisinaan häilyvä mutta...

Teoksessa on sarjakuvallisia ansioita useamman rekka-auton edestä, mutta se olennaisin liittyy silti ihan muuhun kuin sarjakuvan kaanoniin.

Samapa tuo pätee monen moniin romaaneihin, elokuviin etc.

Timo

[Lönkka]

Sarjakuvakriitikko Harri Römpötti teki kiinnostavan jutun Ulkoministeriö-sarjakuvasta arvostelematta itse albumia lainkaan.

Aikoinaan hän tuntui tekevän sekä sarjis- että leffa-arvosteluja juuri sellaisella mentaliteetilla että ei varsinaisesti arvostella itse teosta vaan kerrotaan taustatietoja tms. Noista tuli sellainen fiilis että hän ei osaa sanoa mitään teoksesta ja käyttää googlattua nippelitietoa täyttämään arvion vaatiman tilan.

Aiheutti minulle pitkään kestäneen vastareaktion hyppiä kaikki hänen arvostelunsa yli.

[Secos-Bill]

Pulp-ketjussa tästä Die Hard-arvostelusta onkin jo puhuttu, mutta laitan oman kommenttini tänne.
http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1939
Arvostelija nähtävästi tuntee muutakin kuin sarjakuvaa, mutta jälkimmäinen puolisko on täynnä juuri niitä erikoistuneita 'ligne claire' ja 'Will Eisner'-tyylisiä mainintoja, joista ei ole mitään apua ainakaan minulle - jollekin muulle varmasti on, mutta minä en saanut ostokimmoketta. Päinvastoin, teos alkoi tuntua raskaalta ja sisäpiirin tietoa vaativalta. Tuntuu, etten saisi teoksesta enempää irti kuin arvostelustakaan ja se ei ole paljoa.

[Curtvile]

Hesarissa kuitenkin arvostellaan sarjakuvaa lukumääräisesti kohtalainen, öh, määrä (vrt. kauhu, dekkarit).

tätä en kiistä, laadun kylläkin.
Suuri määrämadaltaa kynnystä laadullisesti korkeampaan, muttei takaa sitä.

Kuten Lönkka minäkin vältän Römpötin "arvosteluja".

[Lurker]

Käsitys hyvästä arvostelusta on usein kovin konservatiivinen. Siinä pitää olla lyhyt esittely, mahdollisesti vähän kuvausta juonesta, tekijän taustoitusta, adjektiiveja, vertailua johonkin toiseen samantyyppiseen teokseen ja sitten naseva kommentti lopussa, jota kustantaja voi lainata tulevien painosten takakanteen.

Vaikea sitä on silti keksiä mitään kovin uutta ja rohkeaa, ainakaan joka kerta...

[Curtvile]

Käsitys hyvästä arvostelusta on usein kovin konservatiivinen. Siinä pitää olla lyhyt esittely, mahdollisesti vähän kuvausta juonesta, tekijän taustoitusta, adjektiiveja, vertailua johonkin toiseen samantyyppiseen teokseen ja sitten naseva kommentti lopussa, jota kustantaja voi lainata tulevien painosten takakanteen.

Vaikea sitä on silti keksiä mitään kovin uutta ja rohkeaa, ainakaan joka kerta...

Eikä tarvitsekaan, eihän pyörääkään tarvitse keksiä joka kerta uudestaan saati vipuvartta, mutta faktojen on oltava kunnossa.
Totta kai kiva jos kustantaja voi lainata nasevaa kommenttia, mutta kritiikkiä ei tehdäkään kustantajille, vaan lukijoille, tekijöille ja kustantajille.

Hienoa jos kriitikkokin omaa luovan äänen, runosuonen ja on mitä mainioin kielellinen leikittelijä.
Pakollista se ei ole.
Kriitikon tehtävä ei ole vain arvottaa vaan myös tiedottaa, kertoa olennainen.

[Lönkka]

Kuten Lönkka minäkin vältän Römpötin "arvosteluja".

Sellainen on kutina tosin että enää nuo ei ole taustatiedoiltaan ihan niin ylitsevuotavia.

Tokihan sitä taustamatskuakin arvosteluun sopii, ja pitääkin, laittaa, mutta jos sen osuus on 90%+ niin voitaisiin kaiketi sanoa että arvostelijalla ei ollut viitseliäisyyttä arvostella teosta vaan tyytyi kertomaan taustoista ja muista relevanteista faktoista.

Taustapainotteisesta arvostelusta ei kuitenkaan ole juuri mitään hyötyä kuluttajalle joka pähkäilee kanntattako kyseinen teos hankkia.


Mutta kuten sanottu, mulla on sellainen kmielikuva että Römbotti ei ole enää "viime aikoina" karauttanut arvostelukirvestään ihan niin pahasti yltiöpäisten faktojen kivikkoon.

[tertsi]

Näinhän se sarjakuvan arvostus saadaan nousuun, jep jep.

Sarjakuvan arvostuksen nousuun en kauheasti usko vaikka kriitikot kirjoittais mitä.

Minusta Jarla on ollut erinomainen sarjakuvan arvostuksen nostaja. Olemme saaneet huomata vaikkapa hänen kolumniensa ja haastatteluidensa kautta, että joka-aamuisten, kepeiden sketsien tekijä on fiksu, sanavalmis, aikaansaseuraava ihminen, eikä siis mikään piirtelevä pelle.

[Jarkko Sikiö]

Tässä ketjussa kuulutettiin sen perään, että opistoissa tms. tulisi opettaa myös sarjakuvasta kirjoittamista.

Niinhän se on, että kyllä vain urheiluseuratkin kasvattavat omat junnunsa, kun eivät ne tulevat urheilijat taivaasta putoa.

Julkaisukanava on sitten tosiaan toinen asia, ja mistä ne sarjakuvakritiikit saavat palstatilaa ylipäätänsä.

Eihän tähän ole kertaratkaisua olemassa, mutta kun jostain on aloitettava, niin rohkaisisin entistä enemmän harrastajia kokeilemaan kykyjään täällä, kun Kvaak kerran siihen tarjoaa tilaisuuden. Jos kirjoittajalla vain on itsellään kyky ottaa vastaan kritiikkiä ja halu kehittyä, niin siitä se lähtee.

Kuten entinen opettajani totesi, "lahjakkuus on tilastollista", joten mitä enemmän pöhinää asioiden ympärillä on, sitä enemmän syntyy myös jälkeä.

[Reima Mäkinen]

Juuri tänään mietiskelin kuinka kuittaileva sarjakuvajournalismi tuntuu kadonneen Suomesta.
... Tuntuu aika tylsältä harrastaa sarjakuvia Suomessa vuonna 2013. Joku tuore paskiainen ja alan jämähdystä elävöittävä skandaali olisi nyt paikallaan.

Kuittailevalla kritiikillä ja paskanheitolla on ainoastaan kyseenalaista viihdearvoa. Voi kai sellaistakin kaivata. Mutta kyllähän se sarjakuvan etsikkoaika taisi jo mennä. Sekä teosten että kritiikkien ja medianäkyvyyden osalta. Sarjakuva ei meillä kehittynyt missään vaiheessa bisnekseksi tai edes uskottavan ammattimaiseksi ja sikäli on myös turha odottaa mitään laajempaa arvostusta. Nyt on pelien aika.

[tertsi]

Mutta kyllähän se sarjakuvan etsikkoaika taisi jo mennä.
 ...
Sarjakuva ei meillä kehittynyt missään vaiheessa bisnekseksi tai edes uskottavan ammattimaiseksi ja sikäli on myös turha odottaa mitään laajempaa arvostusta. Nyt on pelien aika.

Hyvin oivallettu.