Ihan ekaks, ennen kuin mennään muihin asioihin, niin haluaisin kertoa että sain Nemi -albumiin Lise Myhren omistuskirjoituksen, missä oli vieläpä mörköpiirros kyytipoikana. Mitä koskien...
Veikkaan että neiti Mhyre on jo tottunut änkyttäviin ja sopertaviin faneihin.
Mä jotenkin luulen että kun hän näki olemukseni, lähes kaksimetrinen ruma äijä kokomustissa kuteissa ja Marilyn Manson t-paidassa, niin se kertoi enemmän kuin mitä olisin koskaan osannut änkyttää ja sopertaa.... "jaha, taas näitä."
Onnistuin sentään poistuessani sanomaan thank juu oikein amerikan kielellä.
Hänen haastattelussaan yleisöllä oli myös mahdollisuus kysellä jotakin ja juontaja jo mainitsikin että suomalaiset ovat kovin ujoja.
Ajattelin kysäistä häneltä että mitäs olette mieltä siitä että Nemi saapui Suomeen lehdessä jonka muu materiaali perustuu pitkälti norjalaisen Pyton -lehteen, mutta sitten ajattelin että parempi vain pitää se turpansa kiinni ja antaa ihmisten luulla että olen vähän pöljä kuin avata suunsa ja todistaa se.
No mitä pienistä. Sain sentään Nemin piirtäjän nimmarinkin!
Sitten pienlehtiin:
Voisiko syytä moisen käsityksen syntymiseen olla yhtä lailla sen vilkaisun pikaisuudessa?
Niin no. Pitää myöntää etten edes yrittänyt tarkemmin syventyä siellä olleen pienlehtitarjontaan tarkemmin, kunhan selailin. Ehkä niistä jostakin olisi sittenkin löytynyt ihan oikeitakin ideoita.
Piirrosjälki ei kyllä monenkaan kohdalla ollut mitenkään maatamullistavaa, mieleen juolahti että taidelukiolaiset ovat tainneet lukea Kati Kovacsia ja muita "taidesarjakuvia" pikkuisen liikaa ja nyt on pakko päästä piirtämään "omasta elämäntuskasta, vieraantumisen tuntemuksista ja oman itsensä etsinnästä, tutustumisesta päideaineisiin ja sukupuolielämään sekä rock´n rollia käsitteleviä AITOJA, omaa itseä kuvaavia sarjakuvia joissa sanoma on tärkeämpi kuin muoto."
Pitää muistaa kuitenkin että esim. minä olen jo ajat sitten ohittanut (taide)lukioiän ja siinä sivussa lukenut paljon sarjakuvia, joissa mm. noitakin aiheita on kuvattu ennenkin.
Enää ei jaksa innostua kaikenmaailman "nuorista lupauksista" tai "uudesta, tulikuumasta bändistä joka pelastaa rock´n rollin" vaan tutustun artistin taiteeseen tarkemmin vasta sitten kun hän alkaa osoittautua muuksikin kuin tähdenlennoksi - ja ennen kaikkea onnistuu tekemään sellaista materiaalia johon raaskin vähiä rahojani laittaa.
En minä ole mikään kävelevä taideinstituutio tai apuraha-apaja, vaan populaarikulttuurin harrastaja joka ostaa vain ja ainoastaan sitä mistä itse sattuu pitämään.
Piirrosjälkikään tässä nyt ei ole pääosassa, joihinkin sarjoihin sopii tietty rosoisuus.
Hyvällä sarjakuvalla on jotakin sanottavaa.
Esim. kun luin Nemiä ensimmäisen kerran Myrkyn sivuilla, niin sehän kolahti kuin koivuhalko.
Sen piirrokset eivät ole välttämättä aina niin viimeisteltyjä, joskus ällösöpöjäkin - mutta entäs hahmo itse. Jösses.
Ai niin, mä sain Nemin piirtäjältä nimmarinkin!
Eli ensi kerralla saattaa kannattaa selailla rauhassa vähän pitempäänkin
Tiedoksi niille ketkä noita pienlehtiä myyvät: ehkä jonakin päivänä tulen tutustumaan juuri SINUN hengentuotteisiisi. (
tämä siis ei ole tarkoitettu erityisesti kenellekään vaan ihan kaikille ketkä noita lehtiä myyvät)
Tällöin ole hyvä ja anna sitten minun rauhassa tutustua niihin lehtiisi - etkä ala pitämään mitään ¤%&&#!"#¤!!!:n myyntipuheita jo kun olen metrin päässä myyntipöydästä ja syrjäsilmällä vilkuilen suuntaanne.
Oikeat lahjakkuudet tulevat kyllä ilmi ennemmin tai myöhemmin, jos olet lahjakas voit osoittaa sen parhaiten että kun joku lähestyy pöytääsi, pidät sen suukkisi kiinni ja annat potentiaalisen asiakkaan selata lehteäsi rauhassa.
Se ei hirveämmin lisää ostohaluja kun heti lehden käteesi napattuasi alkaa tulla myyntimantraa "joo mä oon tehny tuota viime talvena, toi on varmasti rankinta suomisarjakuvaa mitä sä oot lukenu, mä oon taidelukiossa ja musta on kiva piirtää, mä haluisin ammattilaiseks, ostaksää tän, olis nyt vaan kolme euroo..."
Itse asiassa mä voisin antaa tämän saman ohjeen muillekin kauppiaille, vaikka divareissa muistaakseni minut kyllä yleensä jätetään rauhaan - korkeintaan joskus kysytään että olisko jotakin tiettyä.
Eihän Lisa Myhrekään ole koskaan tullut tyrkyttämään Nemiään minulle - mutta niinpä vain kävin hakemassa häneltä nimmarin!
Ja ihan turha itkeä että "no niin varmaan juu, mutku Nemi on ison firman julkasema ja sitä on markkinoitu ihan kunnolla ja lässyn lässyn".
En osta yhtään sarjakuvaa, enkä kyllä paljon mitään muutakaan, pelkän mainoksen perusteella.
Nemin bongasin ihan itte Myrkystä ja kun ensimmäinen albumi sitä tavaraa ilmestyi niin olin onnesta mykkänä kaupan jonossa.
Lopuksi: Nemin piirtäjän nimmari oli tasan toinen elämäni aikana hankkima. Tai oikeastaan kolmas, jos erään suomalaisyhtyeen monitorimiksaajan antama nimmari lasketaan.
"Hei täs ois näitä promokuvii, haluutsä?"
- "No voithan sä yhden antaa muistoks.".
- "Hei venaa mä signeeraan tän - ei varmasti oo monta tämmöstä!"
- "Heh heh."Se toinen nimmari on parin vuosikymmenen takaa, maatalousmessuilta saatu Miss Maitotytön (tai joku vastaava) signeeraus. Oon agraarikulttuurin kasvatti nääs.
Oli se vähän outoa seisoa tyhmän näköisenä nimmarijonossa albumi kourassa, mutta kaikkea pitää elämässään kokea ja Lise Myhre nyt oli se suurin syy miksi koko messuille tulin.
"**ttu väsyttää ja paikat hajoo... viittiskö sinne ny lähtee... ei hitto... tosin ois siä se Nemin piirtäjä... no meen ny sit..."