Meinasin tuohon Pässin pikku provosointiin jo vastata mutta sitten päätin että ei maksa vaivaa ja unohdin jo koko jutun. Tosin eihän se välittänyt kuin toisen henkilön ilmeisesti omiakin mielipiteitään tukevan kirjoituksen vaikkakin aika raflaavalla linkkitekstillä, aina kun aletaan puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä "totuudesta" niiiin...mennään jo sinne metsän puolelle koska ei ole olemassa yhtä totuutta vaan juuri niin monta "totuutta" kuin on ihmisiä.
Mutta joo siis: siinä vaiheessa meni ruoto väärään kurkkuun vaikken edes kalaa ollut syömässä kun Kinnunen väitti X-men 2:sen kestäneen aikaa paremmin kuin esim. Epäiltyjen. Blllllzit. Krhm. Itselläni ei ainakaan näin ole. Olen kummankin noista leffoista nähnyt useasti ja vaikka Epäiltyjen perustaakkana on toki se "yllätys", löydän siitä aina uutta hokattavaa, mitä ei tapahdu enää X2:n kohdalla. X-men 2 on hyvä supersankarielokuva, ei sen enempää, ei sen vähempää, samoin on Avengersin suhteen.
Itseasiassa jokainen noista edellä mainitsemistani elokuvista kuitenkin ensimmäisellä kerralla kankaalta ne nähdessäni on aiheuttanut teatterista ulos tullessani eräänlaisen "out of body"-fiiliksen eli on kuin olisin astunut jostain rinnakkaisulottuvuudesta takaisin "oikeaan" maailmaan. Listausta elokuvista joista muistan saaneeni tuon saman hämmentävän "ulkona kehostani"-fiiliksen eri aikoina: Dark City, Batman returns, Fifth Element, Dark Knight, Blade Runner (Director's cut), Barry Lyndon, Kolmas mies, 12 apinaa, Talvisota, Aberdeen, Seitsemän, Ride with the devil, 2001 Avaruusseikkailu...aaah, niitä on NIIN paljon. Usein kyse on ollut vaikuttavasti tehdystä visuaalisesta maailmasta joka on vetänyt syövereihinsä päästämättä sieltä pois ennen lopputekstejä ja teatterista ulos astumista mutta joskus kyse on oman henkilöhistoriani aiheuttamasta samaistumisesta (esim. Aberdeen) joka vie tunnetasolla elokuvaan mukaan, joskus elokuva on traaginen (Talvisota, yhdistettynä visuaalisuuteen ja hienosti näyteltyihin henkilöhahmoihin) tai masentavan vaikuttava synkkyydessään (Seitsemän) jne.
Kyse on pohjimmiltaan aina siis henkilökohtaisesta kokemuksesta elokuvaa katsoessa, kerrottiin siinä sitten trikoissa hyppivistä fyysisesti poikkeavista friikeistä tai alkoholisti-isän tyttärestä.
Nuff said.