Niin se aika vain rientää. Nuoruuden erittäin aktiiviseen lukemiseen tuli katko 90-luvun lopulla. Sen jälkeen vain satunnaista lukemista kunnes nyt viimeiset 5 vuotta taas hyvin aktiivista lukemista mutta pääasiassa 60-80 luvun sarjakuvaa. Jotenkin minulle kuitenkin edelleen 90-luvun sarjakuva on sitä uutta sarjakuvaa. Mutta samalla myös mielikuva että se oli sitä huonomman sarjakuvan aikaa
Tämä on yksi asia jota pitäisi korostaa ja josta olisi mielenkiintoista puhua enemmän.
Itsellä on ollut vain lyhyempiä taukoja harrastamisessa, yleensä eniten perhesyistä sen kasvaessa uusien liittojen ja lasten myötä tai supistuessa kuoleman korjatessa omansa.
Minulle uutta sarjakuvaa on tänä vuonna tuleva ja ensi vuonna tuleva, . mutta yhtä lailla se itselle uusi 1950-luvun sarjakuva josta yhtäkkiä tajuan mistä jokin kerronnan tekijä on tullut.
Myös mielikuvat ovat minusta harhaanjohtavia.
1990- luvulla sarjakuva räjähti.
Kun ollaan toimintasarjakuvien puolella kaikki kertovat miten jokainen pyrki saamaan osansa supersankarisarjakuvakuplasta unohtaen miten myös indie ja underground sarjakuva olivat esillä ja vastavoimina.
Määrä oli massiivinen. Ei iso tai valtava tai suuri.
Omien huomioiden mukaan ihmisiä voi helposti lokeroida täysin kohtuuttomasti ovatko he niitä joille " kaikki hyvät elokuvat, musiikki ja sarjakuvat tehtiin..." Ja sitten tulee se henkilön oma nuoruuden kukoistus ihan sukupuolesta riippumatta.
On myös ne joille vain uusin on mitään ja ne joille sen pitää olla mahdollisimman obskuuri.
Ja minun on vaikeaa peitellä halveksuntaa niitä kohtaan joille sen pitää olla kuratoitu, jonkin auktoriteetin hyväksymästi hyvä ©.
Törmännyt ihan liian moneen joilla on komea kirjahylly lukemattomia keltaisen kirjaston teoksia ja Finlandia palkittuja jotka eivät erota Mack Bolania Steinbeckistä.
Sarjakuvaa ei tarvitse yrittää tulkita tai asettaa historialliseen sekä poliittiseen kontekstiin.
Jos tarina toimii se toimii. Jos ei, asiaa ei.muuta se että muut kertovat miksi se on avain teos.
1990 luku oli sarjakuvalle uhoa ja tuhoa. Kotihipoista kansainvälisen suuruuden aika tai kuten eräässä ammatissa näin ihmisten viikonlopun kaavan ensin sen upean juhlavan nousuhumalan ja sitten monella oli laskuhumala ja krapula.
Warren Ellis oli känkkäränkkä. Provosoiva ja tarkoituksellisesti ilkeä. Transmetropolitan oli monesta juuri karkeaa ylilyöntiä Sci-Fi naamion takaa.
Seuraten miten reaalipolitiikka etenee se ei minulle tunnu vanhentuneelta vaan enemmän juuri osoittaa kuinka liian moni lukee Orwellin, Kafkan ja Huxleyn töitä oppikirjoina.
Ellis erottautui massasta ja loi uralleen pohjan.
Ne jotka valitsivat sarjakuvansa kirjoittajan perusteella laittoivat nimen mieleen.
Ja kuten kaikki kaikkialla oli aikansa ja ympäristönsä tuote.
" Tuollaista sarjakuvaa ei enää voisi tehdä"
Voi ja tehdäänkin.
Pitäisikö on asia erikseen ja sekin on osittain henkilökohtainen.
Zeitgeist ei ole universaali vakio, ei ollut edes kekkoslovakian aikaan.
