Luettua

[Curtvile]

Sarjakuvaa käsitteleväksi keskustelufoorumiksi, se keskustelu usein jää.
Tietysti itse olen niitä joille periaatteessa patriarkaatin pitäisi puoltaa minua, heteroa miestä. Itse kun Seksin historiasta löysin enemmän sivalluksia sovinismia ja patriarkaatin toimia kohtaan, sellaista " mutta miksi nyt ottaa huomioon puolet ihmiskunnasta?" heittoja.
Ranska ei ole koskaan ollut kehopositiivisuuden maa muutenkaan vaikka toki heidän kulttuurinsa moniäänistyy siinä missä oma korpimaamme pohjoisessa.
Eli tavallaan ymmärrän kriitiikin ja tavallaan en ollenkaan.

Minusta kun Seksin Historia  oli lähempänä Jessi Jokelaisen Femokratia albumia.  Siinä mennään kotoiseen politiikkaan ja sukupuolipolitiikkaan. Siihen miten yhä on kahdet rattaat.
Jokelainen toki on graafisesti huolitellumpaa jälkeä luonnosmaiseen BD/ ligne clairiin verrattuna ja sävynsä on anteeksipyytelemätön: nämä asiat ovat päin helvettiä ja siitä kuuluukin puhua, jollei huutaa.
Tämä tietenkin myös sulkee ison osan lukijoita pois kun ei nähdä sitä metsää puilta tai uskotaan mitä MTK asiasta on paasannut niin vasta"propagandaa" ei tartte lukea näillä lakeuksilla.
Molemmissa teoksissa ilahdutti juuri että on faktojen tarkistus tehtynä.

[Curtvile]

Audrey Hepburn
Michele Botton - Dorilys Giacchetto
ISBN 978-1-68112-346-2

Elokuvia katsovana piti tsekata. Kelvollinen henkilökuva vaikka tässä iso ongelma onkin.
Totta kai, tärkein osuus on Audrey Hepburn. Itsestään selvää.
Mutta tavallaan toivoisin että muutkin olisivat ns näköisiä.
Dorilys Giacchetto on ihan ok piirtäjänä, mutta kuvaavasti Humphrey Bogart, Gary Cooper ja Audreyn ekat ihastuksen ja ensimmäisen aviomiehensä ulkonäössä ei ole eroja. Fred Astaire sentään omaa eri hiustenvärin.

Ihan ok valitut palat tiivistelmä joka keskittyy vain päähenkilöönsä, mutta jos ei harrasta elokuvaa tuskin tarjoaa mitään uutta.

[Curtvile]

Light it, Shoot it
Graham Chaffee

Sarjakuvien ja elokuvien ystävänä aina ilahduttaa kun omat mielenkiinnon kohteet kohtaavat, varsinkin hyvällä tapaa.
Kaiken lisäksi huoliteltu sarjakuva-albumi sijoittaa tapahtumansa 1979-luvulle.

Helpointa olisi mukailla myyntitekstiä, tämä on sarjakuvallista sukua Quentin Tarantinon töille, Coenin veljeksille ja Elmore Leonardille.
Rajapinta a-luokan studioilla ja saastaisten mafian taskuun sopivien eksploitaatiopornoilijoiden välillä kun oikeastikin oli höyhenellä veteen piirretty viiva, mutta paitsi että kuvakerronta toimii niin tässä henkilökuvaus on mainiota.
Ilkeän verrata Brubaker-Phillips Fade-Out ja Fraction -Chaykin Satellite Sam sarjakuviin toki tekijöiden lisäksi ajankohdan liikkuminen sen 20 vuotta eteenpäin vaikuttaa.
Elokuvan ja rikosten ystävilly

[Curtvile]

Paljon luettu mutta jos muutama, jollei nosto niin naaraus ainakin.

Italialaisen Iolanda Zanfardinon Midnight Radio oli ainakin minulle mielenkiintoinen epäonnistuminen.
Teknisesti kyllä tyylipuhdas, selkeästi osaa piirtää ja on hyvinkin kunnianhimoinen, mutta tämä jätti vähän kylmäksi. Neljä eri kertomusta joiden juonet ja hahmot enemmän tai vähemmän leikkaavat toistensa kanssa.
Graafisesti ratkaisu on että kullakin kertomuksella on värinsä. Vihreä, punainen, sininen ja keltainen. Ja nämä tosiaan eri sävyissä korvaavat mustan linjatyön ja sävyt.
Idea hyvä, toteutus...
Minä en valita fonttikoosta ja rastereista ja käytän tarvittaessa sekä lukulaseja että suurennuslasin ominaisuuksia, mutta valkoinen teksti keltaisella pohjalla? Joo ei.

Isoimmat ongelmat minulla oli itse tarinoissa. Joo, en ole parikymppinen lesbo, kaapissa enkä ulkona, ei en ole nuori konttorirotta, enkä nuori aasialainen nainen jota kiristetään tahi ahdistusoireinen influensseri. Tiedän oikein hyvin.
Siksi yritinkin. Sarjakuvia, elokuvia ja kirjoja käytetään siihen että saisi otteen muusta kuin itsestä.
Nyt oli se turhan tavallinen juttu = varmasti tärkeä juttu mutta ei voisi välittää.

Harmi sinänsä. Varmasti muilla eriäviä kokemuksia.

Omaan makuun napsahti hyvinkin vimmainen
"Kali"

Kirjoittaja Daniel Freedman on tajunnut päästää Robert Sammelinin irti.

Läntisen naapurikaupungin, Tukholman, poika Sammelin on ollut pitkään omalla tutkalla. Piirrokset ovat realistisia mutta niissä on selkeä oma tyyli. Kuvakerronta toimii kuin häkä, vaikka muutamien aukeamien kohdalla varmaan joku ulisee " tausta on toistoinen, läpipiirretty.nih" mutta minä en kuulu heihin.

Tarina sijoittuu määrittelemättömään aikaan ja paikkaan. Totalitaarinen järjestelmä, Machine, Kone, hallitsee. Oman prätkäjenginsä selkäänpuukottama, kirjaimellisesti, Kali janoaa kostoa.
Siinä juoni.

Mutta kun monissa lukee se " korkeaoktaanista tykitystä" latteuksiin asti, tämä lunastaa sen.
Autiomaa on karu, naiset kauniita mutta kovia, väkivalta tylyä ja elementit toimivat.
Jos edellinen mainittu sarjakuva jätti kylmäksi tämä ei.
Bechdelin testistä läpi ampuva John Wick ilman sääliä ja anteeksipyyntöjä.

First I'm going to gut you -- --then I'm taking my sister's head with me to the Underworld.