Kirjoittaja Aihe: Luettua  (Luettu 412368 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 16 014
Vs: Luettua
« Vastaus #990 : 13.11.2011 klo 13:50:02 »
Hiljattain osuin eräänlaiseen sarjakuvalliseen kuolinpesään, jo markkinoilta poistuneen sarjakuvaliikkeen varaston haaskalle ja kuten hyvä raadonsyöjä upotin ahnaat hampaani syvälle ja ahmin itseni täyteen.

Valtaosa materiaalista on 90-luvun vähemmän bulkkia sarjakuvaa, ajalta jolloin sarjakuvalehtiä oli viljalti ja myös maailmalla tarjonta oli vähemmän ahdas.
Laatu ei silti ole myynnin tae siksi nämäkin ovat pyörineet varastoista toiseen.
Kirjepalstoja ja pääkirjoituksia lukiessa on kyllä hauska huomata miten vuosina 1986, 1988, 1989, 1990 ja 1992 toistuvat fraasit "kyllä jouduimme korottamaan hintoja" "kustantajalla on taloudellisesti vaikeaa" ja ennen muuta " verrattuna aiempaan laajempaan tarjontaan markkinat ovat nyt kapeammat"

miten vähän muuttuukaan.

Näistä on monta joita nostaa esiin mutta aloitetaan yhdestä.
Se on Ruoste.


tätä olen itse asiassa etsinyt vuodesta 1990 (voi olla 1991kin) lähtien jolloin tästä oli juttua tilaamassani edesmenneessä Comics scene lehdessä.
Steve Millerin epäsupersankarisarjakuva muistuttaa monessa mielessä Paul Chadwickin Concretea, tavallinen mies kokee Kafkamaisen muutoksen ja muuttuu ulkoisesti epäinhimilliseksi olennoksi jolla on voimia mihin tahansa paitsi normaaliin elämään.
Siinä missä Concrete oli poliittisten puheiden kirjoittaja oli Scott Baker poliisi, mies joka yritti olla hyvä mies.
Ennen kuin kemikaali alkoi polttaa pois Scottin kudosta mutta reagoikin ruostuvan raudan kanssa. Liikkuvan romun alla on hautautuneena ihminen.
Sense of wonder, kummantuntu onvahvasti  läsnä mutta supersankaritarinoiden pakollisiin rikostrilleritarinoihin ei silti ajauduta.
Sävy on melankolinen ja henkilöt ovat niitä, henkilöitä, monitahoisiakin.

Tämä on hahmon luojan Steve Millerin uudelleenstartti 1992, toinen mahdollisuus aiemman 1989 sarjan luisuttua trikoofriikkishowksi toisten kirjoittajien käsissä.

väritys on nykystandardein vanhanaikaista mutta sen rosoisuus pukee metallinkarheaa taidetta josta Phillip Hester ja Ande Parks(eräitä suosikkipiirtäjistäni) vastaavat varhaistöillään hyvin.

Perushyvää sarjakuvaa, josta oli hiukan ryöstöä maksaa vain 0,50€/kpl mutta ei kaduta.

Enkä voi sille mitään että kun luin näitä lehtiä ja pääsin keskiaukeamalle ja näin kuinka niitit ovat ruostuneet se tuntui niin kovin monin eri tavoin sopivalta.


Sanjo

  • Jäsen
  • Viestejä: 312
  • hölömö
Vs: Luettua
« Vastaus #991 : 29.11.2011 klo 10:30:13 »
Tuli luettua Richard Corbenin Vic and Blood, sarjakuvaversio Harlan Ellisonin stoorista A Boy and His Dog. Ei miehen paras mutta silti Corben näyttää ihailtavan tylysti Ellisonin post-apokalyptisen maailman kaikessa inhottavuudessaan menettämättä inhimillistä otetta ilmekkäistä ihmishahmoistaan.

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #992 : 29.11.2011 klo 14:22:12 »
Ei miehen paras mutta silti Corben näyttää ihailtavan tylysti Ellisonin post-apokalyptisen maailman kaikessa inhottavuudessaan menettämättä inhimillistä otetta ilmekkäistä ihmishahmoistaan.
Corben on loistava.
Mäkin tykkään esmes Denin ilmeikkäistä ihmishahmoista  :D

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #993 : 29.11.2011 klo 21:23:51 »
Lukaisin juuri Oglaf Book 1:n joka tuli eilen postista.

Hienoa matskua edelleenkin.
Värit eivät tosin ole aivan yhtä hehkeitä kuin netissä.

Oikein hyvä ostos vaikkei siältänyt kuin ihan jokusen sivun ekstroja.

Niin ja omistuksen ja piirroksen Trudilta  :-*

Sanjo

  • Jäsen
  • Viestejä: 312
  • hölömö
Vs: Luettua
« Vastaus #994 : 30.11.2011 klo 10:32:33 »
Corben on loistava.
Mäkin tykkään esmes Denin ilmeikkäistä ihmishahmoista  :D

Itse metsästän vielä Deniä, lopullisesti Corbenin tapa kuvata ilmeitä kolahti lukiessani miehen versiota Starr The Slayeristä, sitä aikaisemmin fanitus oli vain sellaista "kuinka hitossa joku voi tehdä näin upeeta jälkeä" ihailua, sen jälkeen se oli rakkautta.

Tina DeMona

  • Pervo Örvelö
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 604
Vs: Luettua
« Vastaus #995 : 01.12.2011 klo 01:28:05 »
Minulla kanssa. Corben maistuu kyllä aina, ja Den puuttuu minunkin kokoelmistani. Parilla kaverilla se on, ja liian moneen kertaan on jo lainattu...

echramath

  • Suomen Hakki Hamsteri -kerhon puheenjohtaja
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 433
Vs: Luettua
« Vastaus #996 : 09.12.2011 klo 23:18:07 »
Juba: Minerva ja jääkarhun sydän

Joulupakettiinhan tämä oli menossa, mutta varovaisesti lukaisin siinä välissä. Ottaen huomioon, että Viivi ja Wagner on vuosia muistuttanut maultaan edellisenä iltana pöydälle jäänyttä avattua Karjala-tölkkiä, olin hivenen skeptinen ja meh-orientoitunut...

...mutta kun se puhkilouskutettu parisuhdesarjakuva, yltiökyyninen sika ja strippiformaatti on jäänyt taakse, tämähän on oikeasti hauskaa hupsuttelua parhaiden Aku Ankan taskukirjojen hengessä. Ekologinen sanoma (amerikkalainen konservatiivi tukehtuisi tässä vaiheessa puuroonsa), kummallisia taikaesineitä ja muistettavia on-linereita kuten "miksei pingviineissä ole kahvoja?". Kyllä tätä voi pukinkonttiin suositella. Pojillekin, tahdon huomattaa.

edit: mika hemmetin jaakarhu?
« Viimeksi muokattu: 10.12.2011 klo 03:25:12 kirjoittanut echramath »
I've got 99 problems, but luftballons ain't one.

Mon of Olay

  • Fakta-police
  • Jäsen
  • Viestejä: 897
Vs: Luettua
« Vastaus #997 : 27.12.2011 klo 17:45:47 »
Tuli juuri luettua Pat Millsin ja Leigh Gallagherin Defoe, joka kokoaa kaksi ensimmäistä 2000 AD lehdessä julkaistua tarinaa albumimuodossa.

Jyrmy päähenkilö, eräänlainen Cromwellin pettämä esi-sosialisti ja uskonnollinen fanaatikko joka nyt työskentelee Kuninkaalle on aika paatoksellinen hahmo jonka luontoon nyt ei oikein päässyt kiinni, ehkä parikymmentä tälläistä läystäkettä myöhemmin Titus Defoe on muutakin kuin tyyppi tosi siistissä leveälierisessä hatussa joka rappaa zombeja seinille.
Tämän sarjan kakkosalppari Queen of the Zombies tuli joululahjaksi. Ykköstä en ole lukenut, mutta homman juju tuli nopeasti selväksi: kruunu on värvännyt joukon ex-lainsuojattomia tappelemaan epäkuolleita vastaan 1600-luvun lopun Englannissa. Ja kyllähän sitä sitten tapellaankin. Pelkästään komeat puitteet tekevät tästä ihan mukiinmenevän sarjakuvan, vaikka juoni onkin pelkkää rähinää ja historiallisia viittauksia.

Sanjolle tarkennus: päähenkilö Titus Defoe on poliittiselta näkemykseltään Leveller (mikä tää on suomeksi?), eli kannattaa niinkin radikaaleja asioita kuin yleistä äänioikeutta ja uskonnonvapautta. 1600-luvulla semmoisia ajatuksia ei hyvällä katsottu.

Albumi yrittää selvästi piilotella sitä, että on kakkos-osa, se näkyy vain pienellä päädyssä. No, kaipa se on toimiva strategia, en varmaan olisi tätä muuten saanut.    
  
« Viimeksi muokattu: 27.12.2011 klo 17:48:07 kirjoittanut Mon of Olay »

haplo

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 531
Vs: Luettua
« Vastaus #998 : 28.12.2011 klo 14:52:00 »
Joulu toi mukanaan Jiro Taniguchin Ice Wanderer and other stories-kokoelman. Kokoelman kuusi tarinaa, kaikki erinomaisia, kuvaavat ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.

Mieleenpainuvin oli kolmas tarina Our Mountains, joka oli kuin Hopeanuoli mutta onnistuneemmin. Tai siis jos piditti Hopeanuolen ensimmäisestä osasta, jota verrattiin Kvaakissa Jack Londoniin, niin tässä sama on tehty vielä paremmin. Vertailukohdat Hopeanuoleen ovat selvät. Löytyy häirikkökarhu, Ou-vuoristo (ei tosin yllätys tarinalle joka sijoittuu Japaniin) sekä iäkäs metsästäjä sekä koira. Vain pitkä shonen-jahkailu puuttuu, mikä ei haittaa.

Ja Jack Londonista puheenollen, kokoelman kaksi ensimmäistä tarinaa ovatkin Taniguchin kunnianosoituksia ja tulkintaa hänelle. Lyhyitä mutta tasapainoisia Kanadan erämaiden kuvauksia. Näistä ja Our Mountains-tarinasta voi aistia pakkasen purevuuden ja lumimyrskyn voiman.

Kolme muuta tarinaa ovat sitten ihan eri maata. Kaksi näistä toimii samalla tavalla kuin aiemmin Taniguchilta lukemani kaksiosainen Distant Neighborhood. Tekijä osaa välittää näissäkin nostalgian tunteen jopa toiselle puolelle maailmaa. Aivan kuin tuntisin itsekin millaista on ollut 1950-1970-lukujen Japanissa. Kokoelman viimeisestä voi sanoa vaikka sen että Taniguchi piirtää hienoja valaita ja että ei uskoisi tarinan olevan joitakin muita kymmenen vuotta vanhempi. Hyvin on tekijä otteensa säilyttänyt.

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 557
  • Kuka mitä häh?
Vs: Luettua
« Vastaus #999 : 28.12.2011 klo 16:23:53 »
Fablesin Super Team

Välillä olin jo puutua koko sarjaan, mutta Willingham onnistuu kehittelemään uusia käänteitä ja sortuu harvemmin helppoihin ratkaisuihin. Pinokkio etsii faabelien joukosta sopivia hahmoja supersankaritiimiin. Tavoitteena olisi mahdoton eli hirmuisen Mr. Darkin kukistaminen.
Asioista on kuitenkin päätetty jo ylemmällä tasolla, osana Isous Suden ja hänen isänsä koukeroista perheriitaa.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

mlietzen

  • Jäsen
  • Viestejä: 528
Vs: Luettua
« Vastaus #1000 : 21.01.2012 klo 14:23:25 »


The Lovecraft Anthology I (SelfMadeHero, 2011)

Seitsemän enemmän tai vähemmän kömpelöä sovitusta. Olisiko syynä se, että joka jutulla on erikseen sovittaja ja kuvittaja? Tekstiä on kaikissa liikaa. Kolmessa jutussa tekstilaatikot ja puhekuplat ovat lisäksi osin läpinäkyviä, mikäköhän idea siinäkin on ollut. Parhaina erottuvat Mark Staffordin kuvittama The Colour Out of Space (kuvassa, sovitus David Hine) ja Ian Culbardin kuvittama The Dunwich Horror (sovitus Rob Davis). Iä iä.

Toinen antologia on tulossa jo.

Sanjo

  • Jäsen
  • Viestejä: 312
  • hölömö
Vs: Luettua
« Vastaus #1001 : 03.02.2012 klo 14:23:14 »
Tuli luettua lyhyt antologia The Unexpected, jossa ei oikein ollut kauheasti mitään odottamatonta ja yllättävää, ainoan poikkeuksen muodosti A Most Delicate Monster niminen tarina jossa henkiinherätettyjä neanderdaaleja pidetään luonnonpuistossa ja ylimielinen tiedemies käy dialogia luolamiehen kanssa hersyvän hauskan kuvituksen hyvin tukiessa sananvaihtoa ja esitettyjä ajatuksia. Loput olivat teknisesti taivasti tehtyjä mutta niistä vain puuttui elon kipinä ja valitettavasti mielestänitekosyvällisiä kuin mikä.

Comic Vinen kuvaus:
(http://www.comicvine.com/the-unexpected-one-shot/37-294893/)
« Viimeksi muokattu: 06.02.2012 klo 11:23:29 kirjoittanut Sanjo »

mlietzen

  • Jäsen
  • Viestejä: 528
Vs: Luettua
« Vastaus #1002 : 24.02.2012 klo 15:49:22 »


Pierre Oscar Lévy & Frederik Peeters: Sandcastle

Joukko ihmisiä jää jumiin rannalle, jossa aika kulkee normaalia nopeammin. Päivän mittaan lapset varttuvat, aikuiset vanhenevat, vanhukset kuolevat jne. Kunnioitettavan eksistentialistinen albumi, joka täyttää genrensä tunnusmerkit mutta jää muuten vähän ontoksi. Paljon lupaavaa, mutta mikään ei johda oikein minnekään, ja lopullinen payoff jää puuttumaan. Joitain mielikuvia jää viipyilemään, että siinä mielessä tehokas, mutta mutta. Kerronta kulkee kyllä kuin rasvattu ja Peetersin piirrosjälki on mukavaa.
« Viimeksi muokattu: 24.02.2012 klo 16:04:11 kirjoittanut mlietzen »

haplo

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 531
Vs: Luettua
« Vastaus #1003 : 07.03.2012 klo 10:29:44 »
Enivei Tatsumin manga on vuodelta 1956 ja tämä leffa 1958. Jossain on siis pulp-lukemiston novelli, joka ehkä innoitti näitä molempia.

Innoittaja näyttäisi olleen Shimada Kazuon Black Rainbow eli Kuroi niji vuodelta 1950. Aiheeseen liittyen pitkä artikkeli täällä. Tässä vielä pari lainausta:

Lainaus
Such is the case in Shimada’s “Black Rainbow” (“Kuroi niji”), first published in King in 1950, then reprinted in a supplementary edition of The Jewel in 1953. The pianist Takiguchi, sent to fight in Manchuria just before the war ends, has spent the last four years in a Russian labor camp in Siberia. Severe frostbite has ruined his fingers and dashed his dreams of musicianship. Days after returning to Tokyo, he is framed for murder. Now he finds himself handcuffed to the gambler Kurokawa

Lainaus
The story opens with these two ex-soldiers fleeing from the law after a train crash

Lainaus
Clearly, we are dealing with much more than mere influence. The only essential differences are the crime scene, Tatsumi’s decision to open the story in the pianist’s atelier, the heavier emphasis on the pianist’s hands, and the dropping of Shimada’s post-colonial register. The fidelity is otherwise total.

Tatsumin kohdalla voi puhua siis jo enemmästäkin kuin innoittajasta. Kannattaa lukea koko viiteen sivuun jaettu juttu, varsin mielenkiintoinen oli.

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #1004 : 05.04.2012 klo 00:02:37 »
Julien & Mo/cdm: Cosmik Roger (Fluide Glacial)
Ryyppäävä Valerian. Maukasta rappio-Scifiä.
Ei elämää suurempaa, mutta hyvälle mielelle saattavaa, huolellista ammattilaisten tekemää avaruushässäkkämeininkiä.
Meitä on liikaa maapallolla, onneksi Cosmik Roger hoitaa homman.
« Viimeksi muokattu: 05.04.2012 klo 00:04:38 kirjoittanut Tertsi »