Jens Lapidus & Peter Bergting:
Gängkrig 145 (Wahlstöm&Widstrand, 2009)
Realistinen rikosdraama Tukholmasta, melkein siis Turusta. Ruotsalainen Lapidus on skandinaavisen rikoskirjallisuuden kuuma nimi eikä
Snabba Cash ja
Aldrig Fucka Upp hassumpia romaaneja olekaan.
Gängkrig 145 on yllämainituista kirjoista koostuvan trilogian sarjakuvamuotoinen välisoitto, ennen seuraavaa romaania.
Juttu on tuttua kauraa - isoja ja vaarallisia miehiä, nopeita autoja, pyssyjä. Miljöö ei kuitenkaan ole Amerikassa vaan Ruotsissa, lumiset Tukholman lähiöt nostavat klisheisistä elementeistä koostuvan tarinan tavanomaisuuden yläpuolelle. Vai nostavatko sittenkään? Tässä jutussa maa hiukan pettää Lapiduksen jalkojen alla, se mikä on hyvää ja toimii on hyvää ja toimii, osa taas ei. Rikolliset pääosin toimivat ja tekstitulva kulkee samalla niukan töksähtelevällä rytmillä kuin romaaneissakin. Poliisit taas on ilmeisesti hankittu amerikkalaisen tv-sarjan ylijäämävarastosta. Sekä päähenkilöä, rikollis-Mahmoudia että poliisi-Hägerströmiä kyllä taustoitetaan, Mahmoudin kohdalla onnistuneemmin, Hägerströmin osalta taas klisheitä puskien. Paikallisväriä tuo ruuduissa toisinaan vilahteleva karjalalaisilla sukujuurilla ylpeilevä Slussenin sissi.
Entä juoni itse? Se kulkee melko hyvin, Mahmoudin sisko kertoo tulleensa raiskatuksi, eli kostaahan se pitää. Mutkan Mahmoudin matkaan vain tuo se, että toinen raiskaajista on sukua eräälle rikollispomolle, mistä syystä kirjan nimi. Jutussa on joitain hämmästyttäviä sattumia (lähinnä kaikki ne missä Hägerströmin ja Mahmoudin polut kohtaavat) jotka vaikuttavat hieman löysästi ideoiduilta, juttu olisi ollut luultavasti uskottavampi jos yhden poliisin sijasta asiat olisi jaettu koko poliisilaitoksen toimitettaviksi. Mutta se ei varmaan olisi ollut yhtä ytimekästä.
Siinä missä Lapiduksen kässäri ei ole aivan romaanien tasoa, Peter Bergting pistää parastaan - kirja näyttää erinomaiselta.
"Peter Bergtings bildberättande [...] kommer att försätta många svenska seriekonnässörer i trans," kuten Expressen asian ilmaisi. Piirrosjälki on realistista ja näyttävää, samanaikaisesti pelkistettyä ja yksityiskohtaista. Kuvakerronta on paikoin hyvinkin miellyttävän hidasta ja tunnelmoivaa, luultavasti osin jo tekstipaljoudenkin takia. Kaupallinen teoshan tämä on ja tyyli on hyvin kaupallista, amerikkalaiseen tapaan, mutta mitäpä siitä kun kuvat kulkee? Tosin tuo kerronnan hitaampi, harkitsevampi rytmi vaikuttaa hyvin pohjoismaiselta, samaan tapaan kuin uudemmissa ruotsalaisissa elokuvissa.
Muutamissa kohdissa teksti ja kuva tuntuvat kyllä olevan jonkinlaisessa epäsuhdassa, muutama ruutu suorastaan hyppää esiin. Johtuisiko kiireestä? Vaikea sanoa, ei noita kohtia kuitenkaan ole kuin muutama eikä esim. värityksessä (joka on kauttaaltaan upeaa) näy mitään merkkejä hätiköinnistä. No, eivät haittaa.
Kirja oli pitkästä aikaa sellainen mitä tuli odotettua, eikä se täysin odotuksia pettänytkään. Lapiduksen kässäri oli selvästi enemmän pettymys kuin Bergtingin piirrosjälki, mutta mitäs kirjoitti aiemmat kirjansa niin hyvin. Vaikea sanoa mitä paatuneemmat amerikkalaisten sarjojen lukijat tästä sanoisi, mutta minä kyllä pidin. Kiva että tekivät, kiva että iso kustantamo näköjään vielä myy ja markkinoikin ihan tosissaan.
Näytti olevan jo ainakin Turun Akateemisen hyllyssä.
Näytepätkä Adlibriksen sivuillaMuita mielipiteitä:
Expressen: "Storyn är stendöd"(melko pitkälle samaa mieltä kuin minä, tosin hiukan häijymmin)
Aftonbladet: "en tribut till hundratals sönderbläddrade seriemagasin" (kirjassa ei ilmeisesti ole tarpeeksi naisia naisarvostelijalle)
