Luettua

[Curtvile]

Dresden files: Welcome to the Jungle
Isbn 978-0-345-50746-4

Jim Butcher on kirjoittanut sarjaa yksityisetsivä maagikosta Harry Dresdenista jo pitkään. Storm frontissa esitelty Sam Spaden ja John constantinen sukulaissielu, mutta taviksempi,  on kirjojen lisäksi vääntynyt jenkkilässä (minusta epäonnistuneeseen) tv-sarjaankin ja nyt Dabelin veljesten kustantamaan sarjakuvaan.

Harry avustaa ajoittain Chicagon poliisia okkulttisissa tapauksissa, vaihtelevalla menestyksellä. Mikään Harry Potter ei kyseessä ole.
Parhaiten hahmoa kuvaa että ainoa liikunnan muoto jota harrastaa on juoksu, ei kunnon takia vaan siksi että joskus täytyy päästä pakoon, kovaa pakoon.

Sarjakuvan on kirjoittanut Jim Butcher itse ja kuvittanut Ardian Syaf, jonka tyylikäs jälki on perushyvää, vaikka monille onkin takaumia mm. top cown ja wildstormin "talon" tyylistä.
Kannesta ja varianttikansista vastaa Chris McGrath joka tekee jäykkää "muka-harteikaskomistus" maalausjälkeä. Teknisesti suht ok:ta nekin mutta yhtä tyhjän kanssa.

Sain kovakantisen eräältä fiksulta ja tärkeältä ihmiseltä joka selvästi tuntee makuni. Huumoria on mutta ei vajaamielistä parodiaa ja toimintaa rytmittää henkilökerronta.
Sivuhenkilö Willin papupatamaisesta lakkaamattomasta puheesta kylläkin tulee ko. teoksen antanut taho mieleen.

Juoni on suoraviivainen: eläintarhassa tapahtuu murha ja verijälki johtaa gorillahäkkiin mutta tapaus ei ole yksioikoinen eivätkä poliisit tyhmiä joten Harry saa 24 tuntia aikaa ratkaista jutun ennen kuin symppis Moe gorilla saa kuolemanrangaistuksen.
Musta koira on yksi ehdottomia kohokohtia ja repliikeissä on tyyliä:

"It sounds like you don't think very highly of people, mr.Dresden"
"People suck.
But persons are worthwhile, miss Rogers."

[Matti Karjalainen]

Sairastellessa on hyvä maata sängyn pohjalla ja lukea sarjakuvia.

Chester Brown: Ed, iloinen klovni (Like, 1989)

Hyvän maun rajojen rikkominen on sellainen taitolaji, josta vain harva sarjakuvataiteilija suoriutuu läpi kunnialla. Vastakkaisia esimerkkejä on liian paljon lueteltavaksi. Chester Brown osaa hommansa. "Ed, iloinen klovni" on kaikessa räävittömyydessään kohtalaisen hauska, mutta sen suurimmat ansiot taitavat kuitenkin olla tarinankerronnassa ja juonen erilaisten osasten yhdistelemisessä toisiinsa.

Arvosana: Pidin, vaikka en tyylilajin ystävä olekaan. Lisäksi olen taas vähän yleissivistyneempi.

* * * * *

Alex Robinson: Tricked (Top Shelf, 2005)

Luomiskykynsä kadottanut rocktähti. Ihmissuhteissaan kipuileva tarjoilija. Kauan sitten kadonnutta isäänsä etsivä tytär. Mielenterveydellisistä ongelmista kärsivä popnörtti. Kuuluisien urheilijoiden nimikirjoituksilla elantonsa ansaitseva väärentäjä. Toimistotyttö, josta tulee sattumalta taiteilijan muusa.

Kuuden ihmisen elämänlangat leikkaavat toisiaan enemmän tai vähemmän sattumanvaraisella tavalla ihmissuhde-sarjakuvassa, jolle vertailukohtaa voisi hakea vaikkapa Paul Haggisin "Crashin" kaltaisista elokuvista.

Robinsonin hahmot ovat kaikissa heikkouksissaan inhimillisiä, kiehtovia ja aitoja, vaikka eivät läheskään aina pidettäviä. Lukija kiinnostuu heidän kohtaloistaan, eikä väkivaltaista lopetusta kohti etenevä tarina anna lukijalleen mahdollisuutta laskea 350-sivuista sarjakuvaromaania kädestään ihan vähällä. Piirrosjälki on persoonallista, aavistuksen verran karikatyyrimaista, mutta ennen kaikkia toimivaa ja sympaattista.

Arvosana: Menee kevyesti parhaiden viime aikoina lukemieni sarjakuvien listalle.

* * * * *

Elaine Lee: Vamps (Vertigo, 1995)

Elaine Leen käsikirjoittama ja William Simpsonin piirtämä "Vamps" on minisarja viidestä seksikkäästä naisvampyyrista (onko populaarikulttuurissa edes sijaa muunlaisille?), joita ajavat eteenpäin niin pohjaton jano, kosto kuin halu päästä mahdollisimman kauas heidät aikanaan luoneesta verenimijästä. Sarjakuva on omassa genressään aika keskiverto tapaus, jonka voi kai lukea joko feministisenä tai seksistisenä kauhutarinana - itse ehkä kallistuisin jälkimmäisen puoleen. Simpsonin kädenjälki tuo mieleen "Sandmanin" alkupään kuvitukset, mikä ei kyllä ole yksinomaan kehu.

Arvosana: Lukihan tuon kivutta, mutta mitään suurempia kicksejä tästä ei saanut.

* * * * *

Guy Delisle: Pyongyang: A Journey in North Korea
(Drawn & Quarterly, 2005)

Luin aikaisemmin "Merkintöjä Burmasta" ja tykkäsin siitä kovasti. Usea kvaakkaajista tuntui kuitenkin pitävän miehen reportaasia Pohjois-Koreasta vieläkin parempana, joten sekin piti sitten hankkia käsiinsä.

Delisle havainnoi näkemäänsä kiinnostavasti ja antaa lukijalleen kiinnostavan läpileikkauksen totalitaarisesta ja propagandan kyllästämästä yhteiskunnasta, jollaista tuskin löytyy muualta maailmasta, sekä sen asukkaista, joiden todellisista ajatuksista on vaikea saada selkoa. Sävy onkin Burma-albumia kantaaottavampi ja vakavampi, mutta Pohjois-Korean kaltainen absurdi valtiojärjestelmä on oivallinen lähde myös kuivalle huumorille ja sarkastisille huomioille, joita tekijä viljelee tuttuun tapaansa melko runsaasti.

Arvosana: Laatukamaa

[Petteri Oja]

Chester Brown: Ed, iloinen klovni (Like, 1989)

Kohta 20 vuotta on odoteltu uusintapainosta! Melkein kaikki haluamani suomenkieliset sarjakuvajulkaisut olen onnistunut haalimaan, Chninkel ja suuri voimakin löytyi vihdoin, mutta Ed iloinen klovni pakoilee edelleen.

[JJ Naas]

Tilasin Amazonista Faith Erin Hicksin The War at Ellesmere -sarjakuvaromaanin (n. 160 sivua). Faith Hicks on kanadalainen sarjakuvantekijä joka on pitkään ollut esikuvani ja jonka Demonology 101 -verkkosarjakuva sai minut aikanaan innostumaan itsekin verkkosarjakuvien tekemisestä.

The War at Ellesmere kertoo stipendillä amerikkalaiseen yksityiseen eliittikouluun tulevasta Juniperista, joka joutuu kahnauksiin yläluokan tyttöjengin kanssa. Tarina pysyy realistisena vaikka koulun perustaneen Ellesmeren suvun jäsenten mystinen kohtalo tuo tarinaan myös fantastisia sävyjä. Juniper on tarinan päähenkilönä loistava. Hän on älykäs, itsepäinen tyttö joka osaa vastata kiusaamiseen samoin mitoin takaisin. Ystävyyssuhteen kehittyminen Juniperin ja hänen herkkäluontoisemman kämppäkaverinsa kanssa tarjoaa myös lämpimän herkkiä hetkiä. Tarina pysyy loistavasti koossa (paremmin verrattuna Hicksin edelliseen Zombies Callin -albumiin joka oli hieman hajanainen) ja tarjoilee koko ajan ikään kuin sivuhuomautuksina pieniä paljonpuhuvia huomioita elämästä, koskien usein luokkarajojen eroavaisuuksia. Tarina on piirretty Hicksille ominaisella mehevällä sivellintussauksella.

Tästä voi lukea 11 sivun mittaisen näytteen. Nämä 11 sivua tarjoavat tiiviin pakkauksen loistavaa draamaa. Tällainen kohtauksen dramatisointi on taitoa jos mikä.

[Ossi Hiekkala]

Tarina on piirretty Hicksille ominaisella mehevällä sivellintussauksella.

Erittäin hyvin tiivistetty kuvaus tyylistä. Tykkäsin jäljestä heti.

[JJ Naas]

Erittäin hyvin tiivistetty kuvaus tyylistä. Tykkäsin jäljestä heti.

Kiva että löytyy arvostusta Faithin Hicksin tyylille. Maailma on täynnä teknisesti taitavampia piirtäjiä, mutta minun sieluani Faithin tyyli hivelee enemmän kuin melkein kenenkään muun. Siinä on sellaista inhimillisyyttä ja lämpöä. Luonnosmaisuus ja siveltimenvetojen rentous kohtaa määrätietoisen selkeyden ja pelkistämisen. Hicksin animaattorin ura siinä tietysti vaikuttaa taustalla.

[Lönkka]

Heitetäänpä taas pikakatsaus viimeisimmän kuukauden aikana kahlattujen sarjisten parhaimmistoon ja pahimmistoon.

Battlefields: Dear Billy 1 (Dynamite)
Garth Ennisin toka Battlefields -sarja toimii paljon paremmin kuin edellinen Night Witches. Kaukoitään sijottuva stoori vetää erinomaisen hyvin ja saa sodan tuntumaan vähemmän mukavalta puuhalta. Peter Snajbergin toimiva kuvitus avittaa paljon homman pitämisessä hanskassa, tosin kakkosnumeron mainoksen Hurricanet näyttivät TODELLA huonoilta.

Snejbjerg on myös kuvittajana DC:n The Mighty 1:ssä joka on ainakin toistaiseksi aika peruskauraa eikä siis varsinaisesti tarinaltaan vaikuttanut.

Ennisin zombieita versioiva maailmantuhosarjakuva Crossed (Avatar) ei ole vieläkään ehtinyt pidemmälle kuin kolmosnumeroonsa ja edelleen pysytään aika kuvottavilla linjoilla kuvaamassa yhteiskunnan katoamista. Eka numero iski täysillä päin näköä, mutta edellenkin homma on pysynyt mielenkiintoisena.

Bad Dog 1 (Image)
Luonnostelun päälle ihan kivasti maalattu sarja kertoo palkkionmetsästäjäkaksikosta joista toinen on huonotapainen törkyturpa ja toinen inhimillisempi ihmissusi johon ei juuri kukaan tunnu kiinnittävän sen suurempaa huomiota. En varsinaisesti odottanut sarjalta yhtään mitään ja yllätyin positiivisesti siitä kuinka luettava tuhti 36-sivuinen lehti oli.

Mysterius the Unfathomable 1 (DC)
Skeptisesti tuli tähänkin suhtauduttua mutta yllättävän hyvin kyllä tämä spiritistin/vedättäjän juttu sitten kuitenkin toimi. Tom Fowlerin taide ryyditettynä Dave McCaigin (no olipa yllätys...) väreillä toki jeesasi.
Näytettä täältä: http://www.dccomics.com/media/excerpts/10947_x.pdf

Ultimate Spider-Man 130 (Marvel)
Aloin seuraamaan sarjaa Stuart Immosen alettua piirtämään sitä eikä siinä ole ollut mitään valittamista -no, eipä Bendiskään ole mikään heikko kirjoittaja. Säli vaan että tämäkin herkku sitten lopuu.

Vaimonsa Kathrynin kässäämässä Never as Bad as you Think - strippikokoomassa (Boom!) Immonen ei saa homma toimimaan niin hyvin vaikkei piirroksessa olekaan valittamista. Myös paska resoluutio ja pikselöityminen kävivät jopa minulle silmään, mikä saattaa osin johtua tavallista isommasta julkaisukoosta. Voi voi.

Conan the Cimmerian 7 (Dark Horse)
Uusi alku DH:n Conanille teki todella hyvää. Trumanin stoori vetää paremmin kuin edellinen sarja ja Giorellon taide varsinaisessa tarinassa (Conan palaa takaisin Cimmeriaan) toimii oikein hyvin. Conanin ukista kertovissa takaumissa loistaa Richard Corben minkä nyt ei pitäisi olla kellekään varsinainen yllätys.

Locke & Key: Head Games 2 (IDW)
Eka tarinakokonaisuus toimi hyvin ja jatkosarjassa pidetään mielenkiinto asangen hyvin yllä. Paljon on mysteereitä ja asiat tuntuvat menevän päähenkilöillä enimmäkseen pieleen. Rodriguezin taide toimii erinomaisen hienosti!

I am Legion 1 (DDP / Humanoids)
Eipä tätä olisi ilman Cassadayn taidetta ostettua. Ihan kivasti toimi, mutta ei vielä tarinaltaan vakuuttanut. Kovin on epäselvää miten pari eri tarinakokonaisuutta liittyvä toisiinsa muun kuin Romanian kautta.

Soul Kiss 1 (Image)
Hmmm, Seagle kässääjänä ja Cinellon taide näyttää kiinnostavalta -pistetäänpä ostaen. Ei varsinaisesti vikatikki, mutta ei myöskään vakuuta suoralta kädeltä. Cinellon paria eri tyyliä hyödyntävä piirros antaa kivat kontrastit.

Punisher War Zone 6 (Marvel)
Ilman Dillonina olisi jäänyt ostamatta. Stoori on aika lailla persus Ennisiä joka on nähty jo kovin monta kertaa.

Common Foe (Desperado)
Dentonin ja Giffenin kässäämä kovin 30 Days on Nightmainen vampyyritarina sijoittuu toiseen maailmansotaan Ardennien taistelun aikaan. Jutun juju on se että taistelevat osapuolet yhdistävät voimansa taistellakseen verenimijälaumoja vastaan. Stoorissa ei ole sen suurempia koukkuja tai kiinnostavuuksia, mutta pahinta on kuvitus joka rikkoo tunnelman. Sotasarjakuva jossa univormut ja varusteet ovat ihan viturallaan ei vain toimi. Niksmannienkin aselaji tuntuu vaihtuvan Wehrmachtista, SS:n kautta Luftwaffeen. Tai ainakin varusteista katsoen. Stoorikaan ei varsinaisesti ala mistään eikä lopu mihinkään.

Blue (Desperado)
Olisi jäänyt hankkimatta ilman Sami Makkosen taidetta. Ihan luettava Siniparta -variaatio, mutta ei nyt varsinaisesti sen kummosempi. Makkosen piirros on paljon velkaa Ashley Woodille eikä sen tasosta tarvitse laisin hävetä.

Ihan kivaa peruskauraa tarjoisivat 30 Days 'til Death 3 (IDW). Northlanders 14 (DC), Umbrella Academy: Dallas 3 (Dark Horse) ja Dark Ivory 4 (Image). Umbrella Academy ei kyllä toimi minulle vieläkään mutta muista voisi oikeastaan sanoa että kaikki sarjat aloittivat kiinnostavampia kuin mitä ne tällä hetkellä ovat. Varsinaiseti metsään ei mennä, mutta aiemmin homma vaikutti toimivammalta ja kiinnostavammalta. Dark Ivoryn numero oli viimeinen ja sarja lopahti sen myötä mahalaskuun. Katsotaan miten muiden käy.

[Curtvile]

Lukenut sen normaalin määrän eli jotakuinkin mitä käsiinsä saa, mutta mainitaan nyt omituisimpia yksilöitä.
Look out!! Monsters on luullakseni sarjakuva, varma en ole.
Geoff Groganin tekemän lähes sanaton läystyke on iso, ohut mutta epämääräisen kokoinen kertomus frankensteinin hirviöistä, ensimmäisestä maailmansodasta ihmisen yksinäisyydestä, syyskuun 11.(?), parisuhteista() ja ..voi olla että teknologiasta.
Tai sitten yksi vakuuttavimmista kuvauksista taiteilijan vajoamisesta skitsofreniaan ikinä.
Lukijaa ei aliarvioida, jopa siinä määrin että sattuu ja kuvat ovat oudon kömpelön kiehtovia.


kaikki sivut on tehty maalaamalla akrylivärein New york timesin päälle. tai tarkkaan ottaen jotta sanomalehtipaperi kestää prosessin sitä pitää repiä ja liimata kerroksittain tai liimaten sivuja 5-6 päällekkäin ja maalaten päälle tussein hiilellä jne.



taiteena hienoa mutta mahdollinen näkemys ja kertomus jäivät kolmella lukukerralla minulle mysteereiksi. Hypnoottinen mutta ei se täysipäisin esitys maailmassa.

Project superpowers on toista maata
kovakantinen kokoomateos on jim kruegerin kirjoittama kahdeksanosainen tarina. idea on Kruegerin ja kansista ja konseptitaiteesta vastaavan Alex Rossin sisäsivuilla taiteesta vastaavat Doug Klauba,Stephen Sadowski ja Carlos Paul.

Tarvitseeko maailma tosiaan vielä yhtä supersankarikertomusta varsinkaan sellaista joka selkeästi koettaa ratsastaa Watchmenilla, astro citylla ja Marvelsilla yht'aikaa?
Ei hassutella krueger osaa asiansa, mies on tietoisesti lukenut kulta-ajan vähän tunnetut hahmot läpikotaisin Devil on suoraan ripattu Daredevil, se alkuperäinen akrobaatti ei marvelin sokea poika.
Ja lukenut historiansa.
Päähenkilö on Fighting yank jonka takia maailmassa ei sitten sodan lopun ole ollut juurikaan supersankareita. Koska hän yritti pelastaa maailman. Nyt vanhana miehenä häntä vaivaa Dickensin joulutarinan kapteeni amerikka versio menneniden joulujen aaveesta American spirit.
Ja niin pulpsankari yrittää korjata kaiken ja rikkoo kaiken taas.
Tämä on tarkoin mietittyä ja tutkittua tavaraa ja maailman vaihtoehtoinen luonne ilmenee vähän kerrassaan.
Useimmille jäänee insinöörisarjakuvaksi, teknisesti taidokkaine poseerauksineen mutta on melko hyvin kirjoitettu.
Lisäpisteitä tarkoituksellisista osoituksista miten maailma muuttuu(mm. kahden 40-luvun sankarin,  Hydron ja Pyromanin, palttua hämmentynyt ilme lehdistön kysyessä "are you two a couple?") ja tavasta näyttää yhdysvallat pahan akselina ja sankarien sijoittaminen terroristeiksi oikeuden nimissä.
Kyllä, päivittää watchmenia Bushin jälkeiseen maailmaan.
Moraliteettikertomus jonka ansiokkaista sitaateista jäi kaipaamaan vain Actonia.
Takasivujen konseptihahmolitania on samanaikaisesti raikkaan kulta-aika henkinen kuin tahatta tom of finland-väritteinen.

[Lönkka]

Viime kuukauden arviosetti on jäänyt tekemättä kun nikkaroin tietokantaa sarjakuvistani. Nyt kun about tuoreimmat irtolehdet on syötettynä niin käydäänpä nuo pikaisesti läpi:

Patsy Walker: Hellcat 5 (Marvel)
Kathryn "Stuartin vaimo" Immosen kässäämän tarinan viimeinen numero ilmestyi vihdoin ja viimein, mutta ei ongelmaa sillä hyvää kannattaa odotella. Vaikkei Patsyn arktinen henkimaailmaa sivuava odysseia olekaan maailman käänteentekevintä sarjakuvaa niin se toimii kuitenkin omassa genressään riittävän hyvin. David Lafuenten komean piirrosjäljen kruunaa Dave ja Natalie Lanphearin kaunis väritys.

Amazon 1 (Dark Horse)
Tämä Steven Seaglen alunperin Comicolle tekemä minisarja on remasteroitu vörivelho Dave Stewartin maagisella paletilla. Varhainen Tim Salen kynänjälki toimii tässä ekotiedostavassa stoorissa edelleen hyvin.

Killer of Demons 1 (Image)
Tämä herkku pääsi melkein livahtamaan tutkan alitse mutta päätin viime hetkellä testata eikä kaduta lainkaan. Päinvastoin. Toimistoduunari Dave Sloan on valittu enkeli Uriel johdattaa häntä arkiseen aherrukseemme soluttautuneiden demonileegpoiden kimppuun. Korruptoivia sarvipäitä on soluttautunut kaikkialle ja niistä pitää päästä eroon vaikka se tarkoittaisi vaatelaskun räjähtämistä käsiin, veri kun peseytyy sangen heikosti pois valkoisista kauluspaidoista. Scott Wegenerin muodikkaan kulmikas kuvitus pelittää hyvin Ronda Pattisonin värien tukemana ja Christopher Yostin kässäys pelittää kivasti. Katsotaan kuinka minisarja kantaa loput kaksi osaansa.

Incognito 2 (Marvel/Icon)
Brubaker-Philips tiimi pisti erinomaisen Criminalinsa tauolle jotta kykenisivät hoitamaan tämän minisarjan pois jaloista. Voisi sanoa että aika lailla samanoloista settiä kaverit taas ovat tekemässä, mutta mukaan on Sleeperin tapaan ympätty supersankareita. Toistaiseksi tämä ei pärjää Criminalille, mutta katsotaan mihin kehittyy. Ja eihän näiden heppujen materiaalista voi olla pitämättä.

Brit 12 (Image)
Robert Kirkmanin kehittämän Brit -hahmon lehti on sitten kuopattu heikkojen myyntien vuoksi. Kaiketi syynä oli se että Suuri Ostava Amerikkalaisyleisö TM haluaa supersankarinsa trikoopelleinä eikä nuhjuisina ja karskeina engelsmanneina. Sääli koska homma pelitti pari kertaluokkaa paremmin kuin enin osa muusta genren materiaalista. Tarina pistetään jotensakin pakettiin ja lopuksi lukijoille annetaan vielä Britin syntytarina. Ehkä jonain päivänä sarja vielä jatkaa. Minä jäin ainakin kaipaamaan.

X-Men and Spider-Man 4 (Marvel)
Ihan toimivan minisarjan lopetus. Tarina pyörii Mr. Sinisterin ympärillä ja eri jaksot sijottuvat laajalle aikaskaalalle. Mario Albertin komea kynänjälki nostaa tarinan tasoa pari pykälää.

Castle Waiting 14 (Fantagraphics)
Linda Medleyn erinomaisen hieno fantasiasarja on viime aikoina hieman lässähtänyt paikoilleen. Liekö syynä ruutukoon kasvamisen myötä tapahtunut verkkaisempi juonenkuljetus? Mutta edellenkin hahmoissa on mukana syvyyttä sekä lämpöä ja Medleyn viiva on ilmeikäs. Jos kaipaat fantasiasarjalta muuta kuin kliseisiä lohikäärmeitä ja suippokorvahaltioita niin kannattaa tutustua vaikka hienoon ja tuhtiin kokoomaan josta löytyy kaikki ykkössarjan numerot!

Angel: Blood & Treches 1 (IDW)
John Byrne esittelee meille Buffy -sarjasta tutun hahmon edesottamuksia ekassa maailamsodassa. Sarja on jätety tussaamatta ja väriä on käytetty hillitysti ainostaan otikossa, tekstilaatikoissa, vähissä äänitehosteissa sekä tietysti kun vampyyrisarjasta on kyse, veressä. Ei varsinaisesti herättänyt mielenkiintoa toisin kun saman miehen samalle firmalle tekemä Star Trek: Crew 1 jonka itsenäinen pikkutarina oli sangen mukava ja näppärä.

Far West: Bad Mojo 1 (Antarctic Press)
Richard Mooren hienon lännensarjan uusi numero on sekin jätetty tussaamatta. Ihan peruslänkkäristä ei ole kyse sillä päähenkilöinä häärivät ihmismäinen karhu ja keijutyttö. Stoori toimii jälleen kerran mukavasti, mutta ei yllä aiempien, alppariinkin koottujen tarinoiden, tasalle. Saman miehen samalle kustantamolle tekemä Fire and Brimstone 4, jossa enkelin ja paholaisen tiimi etsii ja rökittää mosntereita, ei edelleenkään yllä lähellekään samaa tasoa. Sääli että kaiketi tämän takia Mooren pitkäikäisin sarja, Boneyard, on ollut tauolla. Tiedä häntä johtuuko sen lakkauttaminen tulevaan numeroon 28 myöskin F&B:stä vai tarinan junnaamisesta paikoilaan.

Special Forces 4 (Image)
Kyle Bakerin uusi sarjakuva on oikeastaan aina tapaus. Olen diggailut miehen töitä aina upeasta Why I Hate Saturnista saakka, mutta tämä Irakin sotaan sijoittuva ja sitä sekä sotaelokuvien ja -sarjakuvien konventioita Millernmäisillä mittasuhteilla parodioiva ja kritisoiva stoori ei oikein iskenyt. Tosin tämä viimeinen numero tuli varmaan vuoden myöhässä eikä pari edellistäkään ilmestynyt ajallaan joten pitäisi varmaan lukaista koko stoori putkeen paremman kokonaistuntuman saamiseksi.

30 Days 'til Death 4 (IDW)
30 Days on Nightin minisarja alkoi mielenkiintoisena mutta menetti sangen nopeasti toimivuutensa. Nyt viimeisen osan myötä tuntuu että käteen ei jäänyt juuri mitään muuta kuin hyvä alku, junnaan keskiosa ja jyrkkä shokkilopetus. Lisäksi kauas ollaan pudottu Stray Bulletsin jouhevan kauniista jäljestä vai toimiiko Laphamin kuvitus vain paremmin silloin kun se on tehty mustavalkoiseksi?

[Matti Karjalainen]

Yuju Shiozaki: "Battle Club Vol. 1"

Nuori ja vähän tohelo Mokichi saapuu uuteen kouluun ja haluaa tulla kampuksen kingiksi, mutta saa selkäänsä heti ensimmäisenä päivänä. Ratkaisu ongelmaan löytynee värikkäästä tyttöjen painijoukkueesta - tai sitten ei.

"Battle Clubin" typerään ja älyvapaaseen juoneen ei kannata tuhlata ruutia sen tarkemmin, eikä sarjakuvan tarkoituskaan liene olla mitään muuta kuin pikkutuhmaa fanservicea, jossa pikkuhousut vilahtelevat ja tyttöjen vaatteet vähenevät ilman sen suurempaa perustetta.

Sarjakuvan piirrosjälki ei herättänyt suurempia intohimoja. Mainittakoon, että intiimit paikat oli sensuroitu ja erektiota kuvattiin ihan hauskasti käyttämällä vertauskuvana kuorestaan kurkkaavaa kilpikonnaa.

Tähtivaeltajan jutun perusteella hankkimaani ja ilmeisesti aika moniosaiseksi kasvavaa sarjakuvaa ei tulisi kai tuomita ensimmäisen sadan sivun perusteella, mutta epäilen suuresti, että minun luku-urakkani päättyi tähän ykköspokkariin.

* * * * *

Ed Brubaker & Sean Phillips: Criminal Vol. 1 : Coward

Ed Brubakerin käsikirjoittama ja Sean Phillipsin piirtämä "Criminal Vol. 1 : Coward" (Marvel Icon, 2007) osoittautui laadukkaaksi amerikkalaiseksi rikossarjakuvaksi, jossa huippuluokan taskuvaras Leo tulee pestatuksi kovan luokan keikalle. Kohteena on timanttilasti, jonka arvo on viitisen miljoonaa dollaria. Suunnitelma on laadittu viimeistä piirtoa myöten ja kaiken pitäisi olla kunnossa.

Kaikki ei mene kuitenkaan ihan putkeen. Soppaan onkin sotkettu enemmän aineksia ja keittäjiä kuin olisi terveydelle hyväksi, ja kohta väkivaltaa kaihtava ja selvitymisestä taiteenlajin tehnyt antisankarimme saa tehdä kaikkensa selvitäkseen hengissä.

Sarjakuvaa voi huoletta suositella ainakin jokaiselle kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden sekä "Reservoir Dogsin" ja "Sopranosin" kaltaisten elokuvien ja telkkarisarjojen ystävälle. Hyllystä löytyvät vielä "Criminalin" osat kaksi ja kolme, ja mikäli taso pysyy yhtä hyvänä, on tässä potentiaalia nousta mestaruussarjaan.

* * * * *

Lisäksi luin Anne Muhosen uutuusalbumit "Jokeltelua" ja "Ystäväni varjo", mutta niihin palaan paremmin Kvaak-arvostelun myötä.

[tmielone]

Sarjakuvaa voi huoletta suositella ainakin jokaiselle kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden sekä "Reservoir Dogsin" ja "Sopranosin" kaltaisten elokuvien ja telkkarisarjojen ystävälle. Hyllystä löytyvät vielä "Criminalin" osat kaksi ja kolme, ja mikäli taso pysyy yhtä hyvänä, on tässä potentiaalia nousta mestaruussarjaan.

Itse luin eilen neljännen osan ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että sarja on parasta a-ryhmää. Vaikka tallaillaan vanhoja latuja, niin Brubaker onnistuu tekemään yllättäviä käänteitä ja koukuttavia tarinoita. Albumia ei malttaisi laskea käsistä ennen kuin se on kokonaan luettu.

[Lönkka]

Rest 1 ja 2 (DDP)
John Barrett on perinteinen toimistokuhnuri jonka elämä muuttuu kun hän törmää opiskeluaikojen kaveriinsa Teddyyn jonka avulla saa uuden pestin. Työnkuva on uuden lääkeen koekaniinaina ja PR miehenä toimiminen -kyseinen lääke poistaa unentarpeen. Pian Johnilla alkaa mennä yhtä hyvin kuin Teddyllä, mutta tietenkään kaikki ei ole miltä näyttää sillä firmalla on luurankoja kaapissaan. Toistaiseksi Mark Powers on kyhäillyt aika lailla perinteisen juonikuvion, mutta Shawn McManuksen ja Lizzy Johnin kuvitus on toiminut ihan kivasti pitäen kokonaisuuden nippa nappa keskiverron yllä.

Prince of Heroes 1-3 (Antarctic Press)
Heräsin sarjaan uuden tarinakaaren julkistuksen myötä joten näitä tuli aluksi hankittua isompi satsi kerralla. Espinosa tarjoilee animevaikutteista scifiä kliseitä säästelemättä. Mutta jotensakin tarina vetää ihan kivasti mukaansa. Paikoitellen tietokoneella tekeminen käy pahasti silmään, etenkin isokokoisissa irtolehdissä, mutta näyttöpäätteltä luettaessa ei niinkään. Koko satsi luettavissa osoitteessa:
http://www.courageousprincess.com/princeofheroes.html

Kingdom of Flies 3 (Berserker)
Kauas ovat vanhat sankarit pudonneet! Alan Grantin kässäilemän zombiehörhöilyn on kuvittanut vasemmalla jalallaan Simon Bisley. Jälki on nippa nappa tunnistettavissa Bisleynksi, mutta leikö siinä syynä sitten sutaistut piirrokset vai Andrew Brownin onneton tussaus? No, eipä Grantinkaan stoori zombieinvaasion kanssa painiskelevista palomiehistä ja sotilaista myöskään toimi.

Maura 1 (Berserker)
Zombieden, tai ainakin haudantakaisen koston, kanssa painitaan myös tässä Berserkerin tuotoksessa. Aika vahvasti ollaan 60/70 -lukujen taitteen perinteissä kiinni. Warrenmaisuutta on sekä Eric Krausin tarinassa (petetty nainen palaa haudan takaa kostamaan) sekä etenkin Rudy Nebresin tusaamattomassa taiteessa joka on paljon velkaa tuon ajan latinokuvittajille.

Seaguy: Slaves of Mickey Eye (DC/Vertigo)
Tämä lokeroituu ilman muuta osastoon Grant Morrisonin sekopäisimpiä huumetrippailuja, joista en jaksa ihmeemmin innostua. Cameron Stewartin taide toimii hyvin etenkin Dave Stewartin värien kanssa. Loput pari osaaa avannevat juttua toimivampaan muotoon.

Strongman (SLG Publishing)
Tässä alpussa on kyseessä aika klassinen tarina vanhan mestarin rappiosta ja paluusta/pelastautumisesta, mutta jotensakin homma pelittää pahuksen kivasti. Lisäpisteitä tietenkin siitä että päähenkilö on naamioitu meksikolainen showpainoja El Tigre. Charles Soulen kässäämä ja Allen Gladfelterin kuvittama juttu ei järisytä maailmoja, mutta nasta ja toimiva perinteinen pikkustoori.

Miss Don't Touch Me (NBM)
Kaksi ranskalaista alppua yhteen kokoava tarinakokonaisuus sijoittuu 30-luvun Pariisiin, jossa ystävänsä Agathan kanssa piikova Blance todistaa murhan, mutta murhamiehet vaientavatkin vahingossa Agathan. Blance alkaa tutkimaan tilannetta ja jäljet johtavat Pompadour -bordelliin jonne tämä neitseellinen tyttöpestautuu dominaksi ja alkaa sinnikkäästi selvittämään mysteeriä johon nivoutuu yksi jos toinenkin asia ja henkilö. Hubert ja Kerascoet ovat saaneet aikaan erinomaisen nautittavan ja suositeltavan Sfärmäisen tarinakokonaisuuden joka vetää hyvin eteenpäin. Koomisena lisänä alpun välissä oli pieni paperinpala jossa oli korjatut takakansitekstit. Jos meni reisille niin miksi enää lähteä noin kömpelösti korjaamaan?

[mlietzen]

Yoshihiro Tatsumi: A Drifting Life



Tämä 856-sivuinen tiiliskivi tuli tällä viikolla Book Depositorystä, jostain syystä maksoi ennakkotilauksena noin 14 euroa (ovh nyt jotain 24 eur). Tatsumi kertoo lineaarisesti muistelmansa siitä miten päätyi tekemään mangaa, tosin esiintyy itse kirjassa nimellä Hiroshi Katsumi. Aiempiin novellikokoelmiin verrattuna tämä oli huomattavasti kevyempi, niin kuin muistelmat yleensäkin, pääasiassa pitäydytään tapahtumien kuvauksessa eikä kaivella sen syvemmältä.

Sarjakuvabisneksen historian sivussa Tatsumi korostaa myös paljon omia näkemyksiään siitä mitä mangan tulisi olla, tai Tatsumin tapauksessa siis "mangan joka ei ole mangaa" (jolle antaa myöhemmin nimen gekiga). Siinä suhteessa mikään ei liene muuttunut, ottosinisaloille on aina ollut tarjolla irvailtavaa.

Vahvana on läsnä myös sodanjälkeisen Japanin kehitys ja kasvu, varsinkin populaarikulttuurin osalta mainitaan merkittäviä virstanpylväitä kuten amerikkalaiset ja ranskalaiset elokuvat tai Coca-Colan maihinnousu.

Erittäin mielenkiintoinen kirja. Ei ehkä mikään suurenmoinen mestariteos, mutta sellainen mitä kirjakustantamot usein nimittävät "lukuromaaneiksi", siis kiva lukea. Piirrosjäljen ja kerronnan taso pysyy myös alusta loppuun hämmästyttävän yhdenmukaisena. Jostain syystä kirjassa ei silti mainita missään milloin teos on tehty tai missä se on alunperin julkaistu.

New York Timesin arvio
Ensimmäinen luku "The Birth of Manga"

[JussiDBC]

Ok, nyt meikä sen viimein päätti. Luin Steve Nilesin uusimman tuotoksen, Epiloguen, ja niin pakkopullaa oli lukea tätä vampyyri-kinky-nahka-asussa-stooria, että päätin, etten tuhlaa enää euroakaan Nilesin kirjoittamiin vanhan kierrätyksiin.

Jollei sitten ole kyseessä Cal McDonald-stoori ja piirtäjänä Kelley Jones. Epilogueta ei edes Kyle Hotz pelasta(aika hätäisesti tussattua kamaa muuten), vaan Niles laittaa kehiin vähän 30 dayssiä, hitusen Simon Darkkia ja roppakaupalla The Crowta.

Voivoi, mies oli ennen laadun tae, mutta viimeaikoina en ole lukenut yhtäkään hyvää stooria. Toivottavasti Epilogue ei saa jatkoa.

Jep, eilen albumina ilmestynyt Windsor-Smithin Wolverine:Ase-X tuossa odottaa loppuun lukemistaan. Oikein hyvältä vaikuttaa...

[Lönkka]

Cal McDonalds toimii välillä kyllä eri hienosti!
Mutta löytyypä noiden joukosta aikamoisia joutokäyntitarinoitakin...