Luettua

[J. Suominen]

Mikäs mussa on vikana, kun mä tuon kannen nähtyäni luin alpparin nimeksi koko ajan Gangbang?

Tyydyttymätön himo?

[tertsi]

Taitavat olla siis hyviä nuo Lampilit? Kun kerran olet tilannut niitä oikein monta kappaletta.
Olen joskus niitä vilkuillut, mutta yleisilme on hieman staattinen pikaisen selailun perusteella.

Pitänee tutustua joskus noihin(kin).

[tertsi]

Tyydyttymätön himo?

Lukihäiriö?

[Gio]

Maus: Selviytyjän tarina - Halusin yleissivistää itseäni ja toisen maailmansodan tapahtumista kertova Maus tuli ahmittua varsin nopeasti. Sanotaanko että piirrostyyli ei ole sellainen mitä yleensä tulee luettua/kerättyä hyllyyn, mutta pidin tästä sarjakuvasta erittäin paljon. Se, että kaikki henkilöt olivat eläimiä, ei lainkaan muuttanut tarinan luonnetta ja sarjakuva kyllä pisti miettimään ihmiskunnan tekoja ja historiaa hiukan tarkemmin..

Pride of Baghdad - Erittäin kaunis katsella ja vaikea jättää kesken. Sarjakuva kertoo siitä kuinka vuonna 2003 leijonalauma karkasi baghdadilaisesta eläintarhasta sen jälkeen kun sitä on pommitettu. Tarina perustuu todellisiin tapahtumiin, mutta tietenkin tarina on suurimmaksi osaksi dramatisoitu ja keksitty, sillä harvapa tietää mitä elukat keskenään juttelisivat tai mitä aivan oikeasti tapahtui leijonien matkalla vapauteen.. Jellonaporukan seikkailuja voisi suositella melkein kenelle tahansa luettavaksi.

[Mon of Olay]

Pakko saada Bang Bang 1 ja 2!   

Spanskeissa tätä sarjaa on julkaistu ainakin viisi albumia nimellä Cicca Dum Dum, ja tuo kolmonen on kyllä kirkkaasti sarjan paras. Pari ekaa ovat mafiamaailmaan ja myöhemmin Meksikon sisällissotaan sijoittuvaa perusmeininkiä, jossa aktista toiseen päästään usein Chandlerin opetusten mukaan, eli siten, että joku mies tulee aseen kanssa ovesta sisään. Nelosessa on vielä jotain hyvää viidakko/vankilameininkiä, mutta viitonen on melko tavanomainen pätkä, jossa Cicca ei tee juuri muuta kuin yrittää vietellä veljentytärtään.

Manaran Click-sarjassa oli vähän sama juttu: kolmonen oli vauhdikas viidakkoseikkailu, ja muut vähemmän innovatiivisia.

[Lönkka]

Parin viikon mökkirupeaman aikana tuli kahlattua jonnin verran sarjakuvaakin:

Niilo Pielinen -boksi (Egmont)
Kvaakissa ilmenneestä kritiikistä huolimatta tykkäsin kovasti kun pääsi ahmimaan lapsuuden(kin) huumoripläjäykset kronologisessa järjestyksessä vuorokaudessa. Vaimo kummasteli miksi hirnuin ihan jatkuvalla syötöllä eikä sitten jaksanut Niilosta innostua kun esittelin suosikkejani -kerettiläinen!

Ihan ei 1000 strippiin päästy ja loppupuolella jälki meni mielestäni liian piipertämiseksi ja juonetkin vähemmän hauskoiksi, mutta nuo annettakoon toki mestarille anteeksi.

Fibakin tuli vastaan:
Stripissä 491 Kursio maanittelee Pappenskjöldiä katsomaan uuden toimitalon pienoismallia ja sanoo kakkospanelissa että tämän mielipide on RUUDUSSA kovin arvokas. Eli jäänyt alkupeäisestä suomijulkaisusta tuo korjaamatta boksin käyttämään Spirou -muotoon.

En muista olenko strippiä aiemmin nähnyt mutta ainakin nyt riemastutti stripin 212 äänitehosteen suomennos (shakkirobotti tinttaa Fantasiota mistä kuuluu "PATAAN"). Aivan tolkuttoman onnistunut, osuva ja hauska efekti. Käännöksen uskollisuudesta en tosin osaa sanoa mitään, mutta eipä tuolla mitään väliä kun sain niin makoisat naurut. Bravo:ni menee sille kuka tuosta lienikään vastuussa!


Jack Kirbyn Fourth World -sarjakuvat (DC)
New Godsit, Mister Miraclet ja Forever Peoplet eivät taannoin juuri pudonneet kun ne luki mustavalkoisina, mutta nyt värillisinä ne toimivat huomattavasti paremmin etenkin alkupään numerot. Kuka voisikaan vastustaa esim Big Bardaa?

Valitettavasti kustannuspoliittiset syyt yhdistettynä Kirbyn sangen impulsiiviseen tapaan tehdä sarjakuvia vaikeuttavat punaisen langan ja koherrentimman ison juonen syntyä. Muiden jouduttua lakkautetuiksi jäljelle jäänyt Mister Miraclekin degeneroitui nopeasti värittömäksi perushutuksi. 80-luvulla tehdyssä yhdessä uudessa New Gods -episodissa noin 65 vuotiaan maestron piirrosjälkikin oli jo ehtinyt heikentyä oleellisesti.

Kunkun jälkiä seurattiin John Byrnen tekemillä tarinoilla ensin New Gods -lehdessä joka sitten muuttui Jack Kirby's Fourth Worldiksi (molemmat: DC). Olin hieman skeptinen mitenköhän tuo toimisi mutta ilo oli suuri kun etenkin alkupuoli osoittautui erinomaisen toimivaksi sekä juoneltaan että piirrokseltaan Byrnen tussatessa itseään. Tainnut olla ukolla aika kiire sillä ymmärtääkseni teki samaan aikaan myös Wonder Womania -no simuloipa työtaakasaankin sitten Kirbyä. Valitettavasti Byrneltä lähti alun jälkeen mopo käsistä ja juoni meni liiankin eeppiseksi ja ees taas huopaavaksi. Monet prologimaiset Tales of the New Gods -lyhärit tosin toimivat erinomaisen hyvin.
 
Kaikkiaan kuitenkin toimi sen verran kivasti että pitänee varmaan hankkia kirjepalstoilla kehutut aiemmat Rachel Pollackin ja Tom Peyerin New Godsin 11 numeroa. Byrnen jälkeen tarinaan tarttuneen Simonsonin Orion of the New Godsin alkunumerot niputtava kokooma onkin jo tilauksessa.


Muitakin Kirbyjä tuli luettua. 80-luvun Super Powers (DC) olisi saanut jäädä tekemättä. Kaavamaista ja mielenkiinnotonta settiä lukiessa ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraako. 70-luvun The Sandman -Master of Nightmares! (DC) oli vain hieman onnistuneempi osittain toimivamman piirrojäljen vuoksi mutta Michael Fleisherin onnettomat ja kaavamaiset juonet eivät kyllä auttaneet pitämään sarjasta. Hienoa oli ekassa numerossa klassisen tekijätiimin Joe Simon ja Jack Kirby saattaminen yhteen. Eikös muuten Gaimaninkin unijukassa jossain vaiheessa viitattu hahmon tähänkin inkarnaatioon? Ainakin Dreamingissä vilahtivat tämän sarjan painajaiskaksikko Brute ja Glob.
Kun DC päätti kamppailla Marvelia vastaan lehtiensä koolla osassa 70-luvun alkuperäisistä Fourth World -lehdistä uudelleenjulkaistiin 40-luvun Kirbyä eli Manhuntteria, Boy Commandosia sekä Sandmania eli Kingin wanhaakin tuotantoa tuli siis hieman vastaan. Tuo 40-luvun Sandmanhan oli Batman klooni eli seurapiiriplayboy Wesley Dodds taistelemassa rikollisia vastaan keltaliilaisissa trikoissaan -tämä ainakin vilahta muistaakseni Gaimanin santamiehen ykkösnumerossa.

Noiden kahden akakauden välillä eli 50-luvulla Kirby teki mm. oman Kapteeni Amerikkansa kloonia eli Fighting Americania (Harvey) joka toimi yllättävän kivasti. Mukana edelleen 40-lukumaisia naiveja tarinoita -natsien sijasta taisteltiin inhoja kommareita vastaan -mutta tällä kertaa itseironiaakin oli runsaasti mukana, vastustajina mm. Hotsky Trotsky ja Poison Ivan. Piirrosjälki oli kehittynyt aika lailla jouhevampaan suuntaan.

Samalta vuosikymmeneltä oli myös pari DC:n Archive -kokoomaa Challengers of the Unknownista joiden voidaan sanoa elvyttäneen varovasti supersankareiden renesanssin äärimmäisen paljon vastaavalla konspetilla kuin millä kolmisen vuotta myöhemmin Kirby ja Lee sitten räjäyttivät tuon supersankaripotin Ihmenelosillaan. Jälki on komeaa etenkin kun kunkkua tussaa legendaarinen Wally Wood jonka kanssa oli tehnyt samoihin aikoihin myös hienoa Skymasters of the Space Force -sanomalehtistrippiä. Jos sukset eivät olisi tuon sarjan takia menneet ristiin Kirbyn ja DC:n välillä ja Kunkku olisikin jatkanut 60-luvunkin DC.llä niin millainen olisikaan sarjakuvahistoria nykyään?

Positiivisesti Challengereissa yllätti myös kuinka hyvin Kirbyn vaimokin onnitui noita Challengersejä tussaaamaan. Stoorit olivat oikein hauskoja mutta sangen samanlaisia käyttäen liikaa isotädiltä perittyä mystistä velhon taikaesinettä tai alieneita ja 3-4 haasteesta koostuvaa tehtävää juonirakenteena. Vähemmänkin fantastisia elementtejä olisi voinut käyttää supervoimatonta supertiimiä vastaan. Vaikka sarjan loput noin 70 lehteä oli lukematta niin erinomaisen hieno kokemus oli edellisten jälkeen lukaista Jeph Loebin kynäilemää ja Tim Salen piirtämää Challengers of the Unkown Must Die! (DC) kokoomaa. Upeaa kerrontaa vaikkei piirrokseltaan parasta Salea olekaan -tältä kaksikolta ei ole tainnut ilmestyä mitään edes keskinkertaista sarjista!

Pachellon ja Marinin kässäämä sekä Ladronnin Juan Gimenezmäisesti piirtämä neliosainen Inhumans (Marvel) tuli hankittua taiteen vuoksi ja yllätys ei ollut suuri kun juoni ei ihmeemmin toiminut. Ronanin johtamat Kreet tulevat ja kaappaavat koko Attilanin ja pakottavat epäinhimilliset sotimaan puolestaan muita alienrotuja kuten S'hiarreja vastaan. Lopuksi epäinhimillisten kuninkaallinen perhe lähetetään salamurhaamaan keisarinna Lilandraa. Useimmiten kohtalaisen hieno piirrosjälki ei pelasta sarjaa vaikkei pohjamudissa kuitenkaan ryömitä.

Jotta semmonen kesäloma tällä kertaa.

[Veli Loponen]

Tainnut olla ukolla aika kiire sillä ymmärtääkseni teki samaan aikaan myös Wonder Womania -no simuloipa työtaakasaankin sitten Kirbyä.

Moni ajattelee näin, mutta paikkaansa se ei pidä. Siis se, että Byrnellä olisi ollut kiire. Suurimman osan urastaan Byrne on tehnyt kolmea lehteä kuussa X-men ajoista alkaen.* Jäljen muuttuminen ei siis johdu kiireestä tai edes siitä, että ei olisi miestä huvittanut tehdä parempaa, vaan siitä, että halusi kokeilla erilaisia tyylejä. Byrnen tussaustyyli tuohon aikaan oli tulosta siitä, mikä oman teoriani mukaan alkoi Archie Goodwinin kirjoittamista Wolverine-tarinoista, jotka Klaus Janson viimeistä lukuunottamatta tussasi. Erityisesti Next Menissä Byrne alkoi sitten tätä tyyliä kehittää ja äärimmillään se oli juuri WW/JK4W -aikoina.

* Omien sanojensa mukaan 80-luvun alussa (en muista oliko se jo Ihmenelos-aikaa vai vielä X-meniä) oli suurimmat kiireet, kun Shooter yllättäen aikaisti julkaisuaikataulua, niin että Byrnen parin kuukauden ennakko muuttuikin yhtäkkiä myöhästymiseksi.

[Lönkka]

Millään muotoa en tällä kertaa kritisoinut Byrnen jälkeä noissa jutuissa.

Itse asiassa jäli tuntui toimivan paremmin kuin nykyisin ja sama taisi päteä Wonder Womaneihinkin.

Tarkoitus oli siis hämmästellä kuinka paljon työsarkaa toiset kykenevät hoitamaan kässätessään, piirtäessään ja tussatessaan useampaa kuukausittaista sarjaa. EI voi olla vaivatonta ja kiireetöntä! Kirby esimerkiksi teki lähes joka päivä 8+ tuntia hommia koska katsoi että miehen pitää kyetä elättämään perheensä.

[ACrockett]

No nyt en mitään isoa teosta ole lukenut mutta noin 3 viikkoa sitten luin DC-sankarit:tekijänä Alan Moore ja pidin siitä. Teräsmies:Miehelle jolla on jo kaikkea, Teräsmies:Mitä tapahtui huomispäivän miehelle ja Batman:Tappava pila olivat huippuja. En pitänyt Vigilanten seikkailusta Isänpäivä enkä Teräsmiehen ja Swamp Thingin yhteisseikkailusta. Kuitenkin Vihreän Lyhdyn tarinat Mogo ei ole sosiaalinen Vihreä Lyhty ja ne Abin-Surin tarina ja se jossa Katma-Tui antaa yhdelle olennolle voimasormuksen ja Vihreän Lyhdyn puvun olivat hyviä mutta nuo Teräsmies tarinat ja Tappava pila olivat parhaita.

[Veli Loponen]

Millään muotoa en tällä kertaa kritisoinut Byrnen jälkeä noissa jutuissa.

Enkä niin ajatellutkaan. Halusin vain oikaista sitä (harha)käsitystä, että kaksi lehteä kuussa olisi Byrnelle jotekin erikoista.

EI voi olla vaivatonta ja kiireetöntä!

Byrne tekee käsittääkseni vajaan yhdeksän tunnin työpäiviä (aloittaa joskus kuuden tai seistemän aikaan aamulla). Taannoin, kun teki enää yhtä lehteä kuussa, sanoi, että töitä on nyt vain aamupäiväksi. Lopun aikaa kulutti sitten nettisurffailuun ja komissioiden tekoon.

[Curtvile]

Näitä on paljonkin mangasta Losersien ja Nightwingien lisäksi eurooppalaiseen tuotantoon, mutta nostetaanpa nyt vaikka Bruce Jonesin kirjoittama ja John Watkissin kuvittama
Deadman vol 1 Deadman walking

Jones on ollut parhaiden joukossa jo 1970-luvulta lähtien ja se näkyy.
Tarinasta on vaikea puhua, sillä se ei etene johdonmukaisesti tai erityisen selkeästi, itse asiassa se muistuttaa möbiuksen nauhaa.

Möbiuksen nauhaa jossa on kuumeista tunnelmaa. Kaikki mikä heikommissa käsissä luisuisi silkaksi matrix-darkcity-donniedarko-ripoffiksi toimii.
Hidastaessaankin Jones tuntuu muistavan A.E. Van Vogtin Slanin vimmaisuuden, mutta tässä taitaa olla ajatustakin takana.
Sama koukku heitetään useampaan otteeseen eikä opus silti jankkaa paikallaan ja jatkoa odottaa muistakin syistä kuin siksi ettei Deadman walking pahemmin vastaa esittämiinsä kysymyksiin.

Lyhyesti: Brandon Cayce kuoli Lento-onnettomuudessa veljensä kanssa. Ja sitten uudestaan samassa lento-onnettomuudessa.
Jollei hän saa vastauksia siihen miksi hänen kuolemansa oli merkittävä ja miksi kuollut mies halutaan tappaa taas, jotain todella ikävää tapahtuu....


Minun on vaikea nähdä sarjalle pitkää elinkaarta. Pätevästä ja siloittelemattomasta piirroksesta se  ei ole kiinni.
Vaan itse tarinasta/tarinoista.
Ei uppoa suureen yleisöön. Kannattaa lukea useaan otteeseen ja aina välillä selata Neal Adamsin Deadmaneja. Boston Brand taisi päästä vähällä.

[tertsi]

Canal Choc: Image Disparue
Piirros: Labiano/Chappelle
Tussaus: Aymond
Värit: Tranle

Käsikirjoitus: Christin
Graafinen päällepäsmäröinti: Mezieres


Olipas virkistävä sarjakuva!
Kyseessä on neljän albumin kokonaisuus, josta olen lukenut nyt ensimmäisen, Image Disparuen.


Kyseessa on kuvitteellinen, hieman skandaalihakuinen TV-yhtiö, Canal Choc, joka juhlii yksivuotissynttäreitään erikoisshowlla, suora lähetys, ympäri maailmaa. Sitten kaikki ei yht'äkkiä sujukaan suunnitelmien mukaan!!

Tämä ensimmäinen albumi menee henkilöiden esittelyssä, mutta se on tehty viihteellisen sujuvasti, lukija ei pääse pitkästymään.
Piirroksissa huomaa selvästi Mezieresin vaikutuksen, mutta ei haittaa, kuvat ovat hyviä, erittäin Valerianmaisia. samoin Tranlen värit.

Tekijät ovat saaneet sen verran taustatukea oikeilta TV-ihmisiltä (!), että heille osoitetut kiitokset on jopa painettu albbuun. Henkilöt ja miljööt ovatkin riittävän uskottavia.

Odotan jo innolla, että milloin pääsen lukemaan seuraavan osan, Sokeat kapteenit. Löytyykö Jemenin aavikolle kadonnut tähtireportteri? Keitä ovat näkymättömät ratsastajat?

En löytänyt netistä sivunäytettä Canal Chocista. Hetki, niin skannaan semmoisen.



Kas tässä!

[tertsi]

Avaruusagentti Valerian: Kivien järjestys
Komea ja lupaava kansi. Muuten väsähtänyttä menoa.

[tolppis]

Okei, ei varsinaisesti "luettua" vasta kuin osin mutta ostin Suomalaisesta kirjakaupasta kybällä Mammoth Book of the Best War Stories antologian, 500 s. aika mielenkiintoista kamaa jossa mukana mm. Raymond Biggs/Briggs (muisti pätkii taas), eli se Lumiukko-animaation tekijä, Will Eisner, muutamia venäläisiä joista yksi tehnyt omituisen Snow-nimisen pikkusarjiksen Talvi/Jatkosodasta (jopa pari sanaa suomea sarjiksessa), Edvin Biukovic ja Darko Macan, Alex Toth, sitä Hiroshima-sarjiksen(mangan) tekijän samankaltaista sarjista, brittiläistä korkkarikamaa ym. ym. Todella monipuolinen, hieno teos. Hintaakaan ei todellakaan kauhiasti sisältöön nähden...

Ikävä kyllä, kenenkään tuskin kandee ainakaan Kampin Suomalaiseen rynniä koska se oli nähdäkseni ainoa kappale siellä hyllyssä. Mainio bongaus.

[Reima Mäkinen]

Ikävä kyllä, kenenkään tuskin kandee ainakaan Kampin Suomalaiseen rynniä koska se oli nähdäkseni ainoa kappale siellä hyllyssä. Mainio bongaus.

Pari viikkoo sitten kattelin tota. Silloin niitä oli vielä siellä usiampia. Jäi kumminkin hyllyyn kun just ne parhaat palat on mulla jo ennestään. Noin äkkiseltään kokoelma on kyllä mielenkiintoinen, sillä mukana on tunnustettujen mestarien lisäksi monta täysin tuntematonta (kirjaimellisesti) tekijää. Että mitä se "best" -parhaus sitten tässä tarkoittaakaan?
Fiksumpi luulis että huipuiksi tiedettyjen varjolla myydään samassa paketissa läjä sontaa, mutta voihan se olla toisinkin. Lajityyppi nyt kumminkin on sellainen että mikä tahansa saattaa säväyttää ketä tahansa. Hmm...