Tosi taituri ei noudata (välttämättä) orjallisesti perspektiiviä ja fuckin' pakopistettä, vaan tekee semmoista mikä näyttää hyvältä.
Perspektiivit on jännä juttu. Kaikella kunnioituksella Moebiusta ja Lipposta kohtaan, kokokuvan perspektiiviruudukko on vähän sellainen 12-vuotiaan apuväline jolla saadaan oppikirjakuvitusmainen "aitous" kuvaan, ja samalla tapetaan se miten lukija kuvassa matkustaa.
Mulle henkilökohtaisesti valtava oivallus oli kun opettajani ja esimieheni Glenn V. Vilppu, tää vanha Disney-animaattori joka on kouluttanut monta polvea animaattoreita, kertoi että perspektiivi saa aivan hyvin siirtyä sen mukaan kun kuvassa edetään, koska ei maastokaan ole tasainen parkkipaikka jossa kaikki menee ruutukaavan mukaan. Hoplaa, kuvat lakkasivat näyttämästä
deskriptiivisen geometrian harjoitustehtäviltä kun niihin alkoi rakentaa sisälle "ajoja" joiden mukaan perspektiivin katoamispisteet siirtyvät hiukan sitä mukaa kun katse kuvassa vaeltaa.
Suosittelen kokeilemaan, subjektiivisen perspektiivin lainalaisuudet on verrattain helppo ottaa haltuun kun rakentaa selkeän linjan jonka puitteissa pisteet siirtyvät.
Ja sitten nuorimmille lukijoille varoituksen sana: ihmisen kyky hahmottaa perspektiivejä noin niinkuin ylipäänsä kehittyy vasta tuossa 12-13 vuoden iässä. Alussa kannattaa harjoitella sillä jäykällä ruutukaavalla kunnes osaa varmasti sellaiset asiat kuin missä suhteessa ikkunoiden leveys talon seinässä muuttuu kun siirrytään lähemmäs pakopistettä. Säännöt pitää osata ennen kuin niitä alkaa rikkoa, muuten ei tule mitään. Yksinkertainen perspektiiviajattelu on opetettu erittäin hyvin teoksessa "The Marvel Way To Draw", se kannattaa lukea ajatuksen kanssa ja kokeillen läpi...
...ja sitten leikkimään.
Kivi