Olen asettumassa samalle linjalle ja nostan kädet ylös Texien keräilyn suhteen. Ensinnäkin Tex Willerin taso on vajonnut pääsääntöisesti niin alas, ettei lukeminen tunnu enää mielekkäältä. Keskinkertaisten ja sitä huonompien tarinoiden - käsikirjoittaja Ruju suoltaa merkityksettömiä tarinoita vuodesta toiseen ja Rauch ei ole tuonut tullessaan mitään lisäarvoa formaattiin. Viime vuonna oli toki yksi hieno tarina (Rick Master), joka oli kuitenkin normisarjan heitteille jättäneen Bosellin käsialaa. Hän kykenee vielä pitämään mielenkiintoani yllä mm. Nuoren Tex Willerin kirjoittajana. Lakkasin jo toissa vuonna lukemasta Rujun ja Rauchin käsikirjoittamia opuksia, sillä ajankäytön kannalta löytyi paljon mielekkäämpääkin sarjakuvaa selattavaksi. Taannoin huomasin, että hyllystä löytyi peräti viisi viimeisintä maxia lukemattomana. Kahta olin yrittänyt aloittaa, mutta heitin nopeasti kirveen kaivoon: toisen kohdalla havaitsin, että Nizzi ei tapansa mukaan ollut vaivautunut enää kopiomaan ideoita muilta, vaan tyytyi väsyneesti kopioimaan omaa aikaisempaa tuotantoaan.
Lopetin jo aikanaan kirjastojen ostamisen numeroon 64 ja kronikat samaten. Julkaisujen määrä on niin tolkuton, että yksistään tilanpuute tekee keräilystä mahdotonta. Minulla on hyllymetreittäin myös muuta sarjakuvaa ja noin 25 hyllymetriä kirjallisuutta ja sadoittain fyysistä elokuvaa. Siksi täytyy tehdä raskas päätös ja siirtää normi-Willerit (minullakin on ne kaikki) pahvilaatikoissa varastoon. Kaikki suuralbumit ja maxit saavat pitää vielä paikkansa, koska niiden selkämykset eivät ole staattisen valkoiset. Onhan niissä luonnollisesti myös kirjallista ja kuvallista substanssia, johon voi aina palata, viimeisimpiä julkaisuja tietysti lukuun ottamatta.
Tähän on sitten tultu, vaikka en olisi vielä muutamaa vuotta sitten tätä uskonut. Texiä en toki kuitenkaan kokonaan jätä, vaikka aioinkin lopettaa myös pitkään jatkuneen kestotilauksen. Jatkossa poimin kaupan hyllyltä Bosellin ja ehkä myös Manfredin käsikirjoittamat numerot. Mahdollisesti jatkan myös Nuoren Tex Willerin irtonumeroiden ostamista. Ja pysyyhän minulla vielä tietysti säilössä kaikki ne wanhat hyvät tarinat, sillä en ole suunnitellut niistä luopumista. Uskon, että palaan niihin vielä joskus ja en ihmettelisi, vaikka Tex-innostus vielä joskus heräisi henkiin.
Totesin jo vuosia sitten, että jatkuva uusien Tex-formaattien julkaiseminen on riskipeliä. Tämä johtaisi tarinoiden tason heikkenemiseen, kun niitä tuotetaan liukuhihnalla. Kaipaan niitä aikoja, jolloin Tex ilmestyi 12 kertaa vuodessa. Silloin jokaista numeroa oikeasti odotti ja odotus myös palkittiin loistavilla tarinoilla. Nyt jään seuraamaan tilannetta ja odottamaan, josko tilanteeseen tulisi jokin järkevä korjausliike. Italian pää puhuu kuitenkin toista kieltä.
