Turkuun Demian löysi tiensä vasta torstaina ja silloinkin r-kioskin tietokanta löysi teoksen muttei hintaa.
Hinnan syöttäminen vaatii soiton ja vie muutaman minuutin kun sitä on yritetty jo kymmenen minuutin ajan keräämällä jonoa.
Mutta asiaan:
Demianin kuvaaminen romanttiseksi sankariksi on sallittua mutta Demian sijoittuu italiassa yleiseen "kohtalokas sankari" linjaan.
Kyseessä on ennen muuta trilleridekkari, jossa on noirin sävyjä. maailma ei ole mustavalkoinen eikä antisankari ole selkeän valkohattuinen hahmo.
Eric Draveniin en itse rinnastaisi vaan pikemminkin 100 bulletsin ja Criminalin hahmoihin tai Sin cityn kasvatteihin joilla kuitenkin on laajempi valikoima vivahteita persoonassaan.
italialaisena seksi ja ihmissuhteet ovat olennainen osuus Demiania, mutta enemmän kuten Diabolikissa ja Dylan Dogissa toisin kuin Karzanin pölhöilyissä.
Demian on uskollinen ja lojaali olematta selibaattilupauksen antanut munkki.
Demianissa on asekäsien lisäksi toki ripaus runopoikaa ja tämä erottaa hänet selkeimmistä kirjallisista vastineistaan: Tuomarin esikuvasta Mack Bolanista, kotimaisesta Harri Nykäsen Raidista ja Andrew Vachssin Burkeen/Wesleyhyn joka hänkin omasi 18 teoksen kaaren.
Demianin maailma ei ole aivan yhtä kova ja kylmä kuin Vachssilla, mutta niin väkivallassa kuin suorasukaisuudessaan on tämä melko kovaksikeitettyä materiaalia.
Mutta runopoikaa on vähemmän kuin katkenneita luita ja tulitaisteluita.
Nekään eivät ole itsetarkoitus, väkivallalla on seuraumuksia.
Veljeskunta, fraternite tuo häivähdyksen 100 bulletsin minutemenejä ja Kivistä miestä tähän sarjaan.
Henkilökaarti on mietitty ja tuo monisärmäisyyttä. Muista Bonellin sarjakuvista tutusti myös sivuhahmoja taustoitetaan.
Vakikasvoisat oma henkilökohtainen suosikkini on Gaston Velasco, joka tuo sarjaan tuulahduksen maanläheisyyttä ja perheineen on olennainen osa Demiania kuten eräs Huuhkain ranger Willerille, Groucho Dylanille ja Kurjak Harlanille.
Ulkokirjallisena viitteenä Lehanen kirjojen Bubba Rogawskin espajalainen serkkumies.
Tyttärestä lisäpisteitä vaikka kliseinen ratkaisu genren ystäville onkin.
Moraali on harmaata
tunnelma on selkeän eurooppalainen ja välimerellinen.
Graafinen jälki on hallittu ja klassinen, ensimmäisen jakson valinta käyttää menneisyydessä, muisteloissa ja huhuissa laveerausjälkeä on onnistunut. Viiva on skarppia ja realistisuudessaan klassista seikkailusarjakuvaa.
Ajoittain tulee mieleen miksi tällaista jälkeä näkee niin harvoin Modesty blaisen jälkeisinä aikoina.
Toisen jakson lievästi kolhompi, käyttäen suuria luonnosmaisia aloja mustaa, mutta yhä pätevää sarjakuvakerrontaa.
Toinen osa myös aloittaa pidemmän kaaren alun oivallisen alkuasetelman ollessa selvitetty. Eli pilotin luotua pohjan sarja pääsee käyntiin.
kansi on rohkea. aikana jolloin kuuluu vannoa photarin nimeen on selkeä markerväritys nk. kova juttu.
Minua taitollisesti lahjakkaammat kyllä kritisoivat logon läpikuultavuutta ja asettelua mutta vain kannen. sisäsivuista ei asemointi tai pikseliongelmia tahi muitakaan painoklaffeja löydä.
tarinan kuljetus on varmaotteista ja kuvan kerrontaan luotetaan riittävästi ja italosarjakuvalle tyypillisesti vaikutteita haetaan elokuvista.
Ruutujako ja kuvakulmat ovat valmista kauraa niin Alfred Hitchcockin, Melvillen, Brian DePalman kuin Johnnie Ton ja John Woonkin ohjaustöiksi.
Toimintaa rytmitetään suvannoilla jotka kuintenkin huokaavat niin paikkaa kuin tunnelmaakin, junnausta ja turhaa jankkausta saa hakea.
Summa summarum: pätevää rikossarjakuvaa johon kannattaa tutustua jos diggailee vaikkapa George Pelecanosta, Cornell Woolrichia, Chester Himesia ja Elmore Leonardia mutta arvostaa eurooppalaista kerrontaa ja miljöötä.
Elokuvallisesti lähinnä jarmuschin Ghost dog- samuraiden tapaan leffaa, mutta tämän gangsterit ovat kovempia ja lainassa Takenista.
Jos pitää dekkareista mitä todennäköisimmin pitää tästä.
itse odotan jatkoa jotta on mitä laittaa hyllyyn Dylanien, Dampyrien,Brendonien ja tätä eniten muistuttavan Julian viereen.
Aitoa käyttösarjakuvaa. sellaista joka myös kestää käyttöä.
