Jarmo Mäkilä

[lauri nykopp]

Kuten jo aiemmin totesin, sarjakuvien lukemista joutuu opettelemaan, jotta kielen ymmärtäisi (toisin kuin kirjojen lukemista tai elokuvien katsomista). On siis hieman hassua lausahdella arvioita kokonaisesta kerrontamuodosta muutaman kertomuksen perusteella.

Kiitos Reima vinkeistä.  Kun joudun Hesaan käyn tutkimassa Kiasman kirjakaupan tarjontaa.  FNAC on Ranskan suurin kirjakauppa, ja siellä sarjakuvaa arvostetaan.  20kg pinoni sieltä syntyi satunnaisotannan tapaisesti, kuin Suomessa oleva jonkun tv-kanavan mainos "tää, tää. täätäätäätää tää."
Mutta kielen opiskelua taatusti riittää pitkään, ja salaisia puutarhoja löytyy.
Mitä sanon valtavirrasta voisin yhtä hyvin ja pätevästi sanoa elokuvasta käymällä katsomassa 20 Helsingin teattereissa pyörivää leffaa.  Sölppyä.
Elokuvan tai kirjallisuuden lukeminen kyllä vaatii vähintäänkin opiskelua. Oli sitten tässä keskustelussa mainitut Bunuelit, saati sitten Kiasmassa Avanto-festivaalilla viime syksynä näytetty Ken Jacobsin vain näkemiseen, ei tarinan hitustakaan, perustuva laaja tuotanto.

Bunueliin, ja hänen Los Olvidadokseen, liittyviä hölmöyksiä on jo oiottu.  Sen verran taustaa olisi hyvä tietää, että Bunuelin Meksikossa maanpakolaisena 50-luvulla tekemät leffat olivat sitä mihin siellä silloin sai rahoitusta.  Eli luvan valtiolta.  osa on täyttä soopaa.  Los Olvidados on toki komea.  Mutta vasta 60- ja 70-luvuilla Ranskassa tehdyt ovat Bunuelia, omillaan ja omimmillaan.

Eiköhän Mäkilä osaa kuvan. Joku hönö tuolla keskustelun aikaisemmassa vaiheessa hutaisi, että "luulen ettei Mäkilä ole kovin arvostettu taidepiireissäkään".  Kellään muulla taiteilijalla ei ole ollut kymmenen vuoden sisällä näyttelyt Helsingissä Kiasmassa, Amos Andersonin Museossa ja Helsingin Kaupungin Taidemuseossa.  Jos tietämättömänä pitää aukoa päätään, se pää on perseessä.
Kun Mäkilä rikkoo taulun, piirtämällä sarjakuvan, se murtaa muureja sekä maalaustaiteessa että sarjakuvassa.  Niitä, tauluja sarjakuvana, ja sarjakuvaa tauluina, pitää oppia lukemaan vähän eri tavalla.  Se on kieli, tai murre, ei mitään kokeellista kokeilua koketeerauksen kokolla.
Kuin jos nyt käännän tämän en francais - vous ne comprenez rien si vous parlez que finnois.
(et ymmärrä tätä jos puhut vain suomea)

[Reima Mäkinen]

Elokuvan tai kirjallisuuden lukeminen kyllä vaatii vähintäänkin opiskelua.

Lukea voi jokainen joka osaa kirjaimet (ja välimerkit). Siitä muodostuu sitten ihan normaaleja sanoja ja lauseita. Elokuvat virtaavat silmistä ja korvista sisään ihan itsestään. Tekstin tai elokuvan tulkinta on eri asia. Sarjakuva ei virtaa itsestään. Ellei tunne sarjakuvan kieltä (kieliä) kokonaisuudesta on paha saada tolkkua. Toki sarjakuvaa voi tulkita yksittäisinä peräkkäisinä kuvina, mutta niiden mielestä jotka osaavat lukea sarjakuvaa tämä on huono tapa. Tekstissäkin sanat saavat tarkemman merkityksen vasta asiayhteydestään.
Kirja tai elokuva vertaukseni ei ole suora analogia. Toisaalta voidaan ajatella että mykkäelokuvakin on elokuvaa. Sitä ei voi kiistää, mutta voi ihmetellä jos joku nykypäivänä tekee mykkäfilmin ja kuvittelee sen tasa-arvoiseksi äänielokuvan kanssa.

Eiköhän Mäkilä osaa kuvan.

Eiköhän. Sarjakuvan kuva ei kuitenkaan ole KUVA vaan se on yksi kuvista, jotka muodostavat (yhdessä tekstin kanssa) kokonaisuuden.

[fox]

Kuten jo aiemmin totesin, sarjakuvien lukemista joutuu opettelemaan, jotta kielen ymmärtäisi (toisin kuin kirjojen lukemista tai elokuvien katsomista).

Onko nyt näin , että vaikka olen koko ikäni lukenut sarjakuvaa, mutta en erikseen sitä opiskellut(siis sen lukemista). Voidaan väittää, että en ymmärrä sarjakuvaa ja näin minun mielipiteeni itseasiassa voidaan aina mitätöidä ns. oppimattomuudellani.

Kenelle sarjakuvaa oikein tehdään pelkästään toisille "oikeaoppisille" sarjakuvan tekijöille vai lukijoille?

kaikissa taiteen aloissa ns. alaan vihkiytynyt henkilö(tekijä) voi nähdä toisen tekijän teoksissa erilaisia puolia (sekä hyviä, että huonoja)kuin esim. pelkkä lukija, mutta silti harvoissa niissä tekijät väittävät ettei teoksia voi kokea ja ymmärtää ns. ei alaan vihkiytynyt henkilö

[Jarkko Sikiö]

Onko nyt näin , että vaikka olen koko ikäni lukenut sarjakuvaa, mutta en erikseen sitä opiskellut(siis sen lukemista). Voidaan väittää, että en ymmärrä sarjakuvaa ja näin minun mielipiteeni itseasiassa voidaan aina mitätöidä ns. oppimattomuudellani.

Ei missään tapauksessa. Sarjakuvaa voi harrastaa yhtä lailla kuin mitä tahansa muutakin kulttuuria – harrastamisen ilosta. Samoin sitä voi tarkastella eri lähtökohdista ilman että kenenkään mielipide on toista merkittävämpi.

On myös hienoa, että Kvaakissa kohtaavat niin satunnaiset lukijat kuin sarjakuvan tekijät ja kaikki siltä väliltä. Kvaakin keskusteluissa siten vain erilaiset ihmiset omine näkökulmineen joskus törmäävät toisiinsa. Toivottavasti näitä törmäyksiä ei nähdä riitoina vaan nautittavan keskustelun osatekijöinä.

Tervetuloa keskustelemaan! Rekisteröityminenkin vaatii ainoastaan toimivan sähköpostiosoitteen, joten anonymiteettiä et menetä, jos hankit itsellesi tätä tarkoitusta varten ilmaisen sähköpostiosoitteen.

Mitä Mäkilän uusimpaan teokseen tulee, Kvaak-arvio siitä julkaistaan tämän viikon aikana. Toivon arvion avaavan tälle keskustelulle uusia näkökulmia.

[Reima Mäkinen]

Onko nyt näin , että vaikka olen koko ikäni lukenut sarjakuvaa, mutta en erikseen sitä opiskellut(siis sen lukemista). Voidaan väittää, että en ymmärrä sarjakuvaa ja näin minun mielipiteeni itseasiassa voidaan aina mitätöidä ns. oppimattomuudellani

Ei tietenkään.  Tarkoitukseni oli vain perustella sitä miksi Mäkilän sarjojen vastaanotto ei ole ollut voittopuolisen kiittävää. Huolimatta hänen ansioistaan kuvantekijänä.

Itse asiassa ongelma on pitkälle sama monella alalla. Kun on nähnyt paljon, välineen mahdollisuuksia kitsaimmin hyödyntävät teokset hieman harmittavat. Potentiaalisen tekijän hukkaamat mahdollisuudet alkavat ahdistaa, varsinkin jos käy niin kuin JJNaasin osuvassa vertauksessa:

Ikään kuin Bunuel tekisi elokuvat Andalusialainen koira 1, 2 ja 3 niiden kaikkien käyttäessä samoja kikkoja.

Sarjakuvia tehdään ymmärtääkseni vähän kenelle sattuu. Vai oliko kysymyksesi retorinen?  Tuskin Mäkiläkään on tehnyt Taksi Van Goghin korvaan -albumiaan ns. suurelle yleisölle tai nk. sarjakuvaharrastajille. Ainakin tähän päätelmään viittaa se että hän päätyi omakustanteeseen ja niukkaan linjaan kaupallisten tiedotteiden kanssa.

Satuin muuten jo lukaisemaan Jiksin mainitseman kritiikin. Ilokseni voin todeta että se on ansiokkaampi kuin US-portaalin roiskaisu.

[keijoahlqvist]

Onko nyt näin , että vaikka olen koko ikäni lukenut sarjakuvaa, mutta en erikseen sitä opiskellut(siis sen lukemista). Voidaan väittää, että en ymmärrä sarjakuvaa ja näin minun mielipiteeni itseasiassa voidaan aina mitätöidä ns. oppimattomuudellani.

Kenelle sarjakuvaa oikein tehdään pelkästään toisille "oikeaoppisille" sarjakuvan tekijöille vai lukijoille?

kaikissa taiteen aloissa ns. alaan vihkiytynyt henkilö(tekijä) voi nähdä toisen tekijän teoksissa erilaisia puolia (sekä hyviä, että huonoja)kuin esim. pelkkä lukija, mutta silti harvoissa niissä tekijät väittävät ettei teoksia voi kokea ja ymmärtää ns. ei alaan vihkiytynyt henkilö

Kuvataiteessa kliseisen yleinen ilmiö on, ettei suuri yleisö ymmärrä "nykytaidetta", koska ei ole opiskellut taiteen historiaa nähdäkseen, miten nykyinen taide vastaa äskeiselle.

Sarjakuva on kerrontataide, jonka kieli tehdään ymmärrettäväksi kenelle hyvänsä lukijalle, mutta nojataan paitsi yleiskieleen, myös lajin omiin kerrontakeinoihin, jotka pitää tuntea, jotta lukisi sarjakuvaa tarkoitetulla tavalla. Mangankin pikku kielierot piti oppia.

Sarjakuvan tekeminen tuntuu olevan ongelmallisempaa. Vaikka osaa lukea ja tulkita riittävän oikein olemassaolevia sarjakuvia, ei tiedosta käytettyjä keinoja eikä osaakaan itse käyttää niitä kerrontaan kovin tehokkaasti. Mutta jos lukija ymmärtää Mäkilän sarjakuvan viestinnän niin kuin Mäkilä on tarkoittanut, ei pidä syyttää Mäkilää puutteellisesta osaamisesta, vaan jäljelle jää kysymys makuasioista: joko pitää lukemastaan tai torjuu sen.

[JanneT]

Sarjakuvan tekeminen tuntuu olevan ongelmallisempaa. Vaikka osaa lukea ja tulkita riittävän oikein olemassaolevia sarjakuvia, ei tiedosta käytettyjä keinoja eikä osaakaan itse käyttää niitä kerrontaan kovin tehokkaasti.

Sama pätee muissakin taiteen lajeissa. Keskivertokatsoja voi kyetä erottamaan muutamassa sekunnissa laadukkaamman elokuvan kehnommasta, vaikkei osaisi eritellä syitä.

[VesaK]

Koska jostain syystä Bunuel on temmattu mukaan tähän keskusteluun, mainitaan nyt hänen omakin kantansa (Viimeinen henkäykseni -muistelmateoksen kautta): "Minulla ei ole mitään mielipidettä kuvataiteesta, enkä ole niitä tyyppejä jotka viihtyvät gallerioissa tuntikausia."
Picasson tauluista Bunuel mainitsee pitäneensä "niiden yksinkertaisuuden vuoksi", mutta esimerkiksi Guernicasta ei lainkaan, koska se on "ahdettu täyteen paatosta".
"Minua hymyilyttää, jos joku kriitikko kehuu elokuvieni kohtauksien 'maalauksellisuutta'. Sellainen ajatus ei koskaan ole mielessäni elokuvaa tehdessäni."

[Jarkko Sikiö]

Jarmo Mäkilän Taxi van Goghin korvaan on arvosteltu nyt Kvaakissakin.

Sarjakuvan konventiot merkitsevät minulle ensisijaisesti tekijän pyrkimystä luettavuuteen. Vaikka Mäkilä tässä suhteessa tekee aivan perussarjakuvaa, on yliampuvaa väittää hänen olevan siinä kelvoton. Mäkilä mm. hallitsee aikaa käyttäen konventioita – siinä mielessä kuin täällä useimmat siihen näyttäisivät viittaavan – tavoilla, jotka osoittavat hänen tutustuneen niihin.

Kertoja Mäkilä ei edelleenkään ole, mutta näin sanoessaan täytyy myös nähdä se osuus, mitä ei kerrota eteenpäin kulkevassa ajassa vaan pysähtyneessä hetkessä. Aika on Mäkilälle tilan (avaruuden) käsittelyä, eli sarjakuva on toteutettu maalauksellisten kuvien ehdoilla. Silti pysähtyneisyydestä moittiminen menettää tehonsa Mäkilän kehittyessä sarjakuviensa myötä.

Väitänkin, että Mäkilän vastustajien nihkeä suhtautuminen juontuu etupäässä hänen aikaisemmista töistään. Aavekaupunki on samoin tarkasteluperustein heikkoa teoksen staattisuuden vuoksi. Tämä staattisuus ei ole vain pysähtyneitä kuvia vaan pysähtynyttä kerrontaa. Daydreamer on merkittävästi parempi, mutta mm. kuvakerronnan osalta pahoin epäonnistunutta. Taxi van Goghin korvaan on valtava harppaus niihin nähden, vaikka osin tietyt heikkoudet nousevat ajoittain esiin.

Yhtä lailla on yliampuvaa Mäkilän puolustajien väittää hänen murtaneen raja-aitoja, koska eri tekniikoin sama rajalinjan ylitys on tehty aiemmin ja tullaan tekemään vastakin. Muista ansioistaan huolimatta ei Mäkilä luo uutta eikä siten voi osoittaa suuntaa tai esimerkkiä sarjakuvalle. Ehkä hän tekeekin sen perinteisille kuvataiteille – jotka ovat monessa suhteessa sarjakuvaa vähemmän uudistumiskykyisiä.

[Lurker]

Jiksin arvostelu ja saate summasivat erinomaisesti yhteen täällä (ja vähän muuallakin) käydyn Mäkilä-keskustelun. Juuri näin se on.

[Jukka]

Luin taksin van goghin korvaan ja aiempien sysipaskojen albumien jälkeen päällimmäinen tunne oli, että tämähän toimi yllättävän hyvin.
Pysähtynyttä kerrontaa joo, mutta eipä tarinakaan ollut sellainen, että liike olisi ollut mitenkään pääasia. Selkeä harppaus eteenpäin kuitenkin.
Seuraava albumi voi sitten olla jo oikeasti hyvä.

[keijoahlqvist]

Sain käsiini Taxi van Goghin korvaan -albumin eikä minua siinä vistottanut kuin vanha kunnon Comic Sans, joka on kuin home pilaamassa kaiken mitä se koskettaa. Mutta.

Albumia oli mukava lukea - ja katsella - ja se puolustaa omaa kohtaansa sarjakuvan kentässä. Muutama huikeakin kuva pysäytti.

Kuvien virta miellytti paljon enemmän kuin edellisessä albumissa. Yhä se oli kuitenkin verkkaista, mikä nyt tuntui sopivan sisältöön. Kuvissa ei ole juuri ääriviivoja, mikä pani tuumimaan, että ääriviiva lienee sinänsä yksi liikuttava elementti sarjakuvassa. Kun ääriviiva eristää kohteen muista, se myös irrottaa sitä. Musta ääriviiva toisaalta vapauttaa värin toimimaan itseisarvossaan, kun se muuten kiinnittyy naapuriinsa vaikuttaessaan viereisen värin kokemiseen.

Kokeilin lisätä ääriviivaa erääseen ruutuun. Päätelkää itse mitä tuo vaikutti, ainakin että kohde (mies ja kalat) irtosi taustasta ja lisäsi syvyysvaikutelmaa - mutta lisäsikö liikettä?

No, kunhan funtsailin. En minä albumista suunnattomasti pitänyt, mutta se lieneekin perin henkilökohtainen teos tekijän suhteesta henkilöhistoriaansa. Köyhä se ei ole vaikka nipottamista löytyisikin.

[petteri tikkanen]

Lainasin tämän kirjastosta. Olen lukenut aiemmat ja ne ei ole oikein puhutelleet. Mutta tämä toimi varsin hyvin. Sellainen roadmovie alitajuntaan ja lapsuuteen. Mäkilä parantaa koko ajan.

[Lönkka]

Kokeilin lisätä ääriviivaa erääseen ruutuun. Päätelkää itse mitä tuo vaikutti

Parani merkittävästi.

Mutta toisaalta minä nimenomaan pidän tuollaisisen paksun ääriviivan käytöstä.