Tätä nykyä Love & Rockertsiin kannattaa tarttua Fantagraphicsin Library Edition -kokoelmina, jossa tarinat ovat siinä järjestyksessä kuin ovat valmistuneet, veljien työt toki edelleen eri kansien välissä.
Seitsemänteen, Amor Y Cohetes, on kaadettu molempien sekalaiset jutut, kunnianosoitukset hirviöelokuville, suurille sarjakuvan nimille sekä Marion kuvittamat pätkät. Kokoelma sopii kovimmille faneille, muut voivat suruitta jättää ostamatta, Frida Kahlo -elämäkerta pois lukien voi sormilla laskea sen paremman osan.
Sarjan julkaisuhistoriaa koetetaan
selvittää täällä, mutta eivät ne Fantagraphicsilla näytä ymmärtävän miten vaikea tarinoiden nimien ja niitä vastaavan volume-pohjaisen numeroinnin yhdistäminen on kun sarjaa on sentään tehty neljä vuosikymmentä, eli kokoelmiakin vuosien aikana on ollut erilaisia.
Kahdeksannesta alkavat ensimmäisen sarjan (vol. 1) jälkeen tulevat tarinat, mikä olisi hyvä selvittää muutenkin kuin vasta julkaisun takakannessa, tuo tauko on varmaan sarjaan myöhemmin palaavalle lukijalle se tärkein ennen ja jälkeen jakaja, mikä pitäisi löytää helposti.
Fantagraphics olisi myös hyvin voinut jakaa uusimman kokoelmasarjansa kahtia niin, että Jaimen ja Gilbertin tarinat kulkisivat erillisin numeroin ja seitsemmäs olisi erillinen Covers- ja Companion-julkaisujen tapaan. En tiedä, moniko fanittaa yhtä paljon molempia veljiä ja jos fanittaa, niin saattaisi silti ennemmin ostaa vain yhden ja joskus sitten toisen tekemät työt.
Jos sarjaan ei koskaan ole tutustunut, saattaisi olla parempi unohtaa myös se aivan ensimmäinen kokoelma. Ihan ne ensimmäiset Maggie the Mechanic -sivut ovat magiaa, jotka minulle yhä tänään sana indie nostaa ensimmäisenä mieleen, mutta muuten kokoelma on vähän laajemminkin niin, että sitä saattoi rakastaa aikanaan mutta enää tunteita ei ole jäljellä.
Gilbertin osa on asia erikseen, ja Heartbreak Soup on paras alku, tietenkin. Gilbertin osalta jopa alku on todella väkevä, ja aikanaan suomennettu Palomarin veri siinä välissä koko sarjan kahden ensimmäisen vuosikymmenen heikointa antia. En minä Gilbertin töitä aikanaan olisikaan osannut arvostaa, mutta tänään on niin tykkiä kamaa ettei tosikaan.
Poison River on myös oma kokonaisuutensa, jonka voisi lukea muusta riippumatta, ja sen kautta voi yhtä hyvin tutustua sarjaan, mutta ehkä on hyvä mainita että Gilbert tuossa vaiheessa jo tykkäsi piirrellä sivuille paljon pippeleitä, mikä saattaa herkimmät säikäyttää.
Ensi alkuun pidin omituisena ideana, että nykykokoelmista kuudes sisältää sen lisäksi tarinan Love and Rockets X, mutta kun ne tuli nyt luettua uudelleen, niin kyllä ne peilaavat toisiaan mukavasti.
Jos jotain sarjasta tahtoo kaivaa, niin suuremmat lukumaratonit nostavat nimien kanssa pelleilyn molempien veljien kohdalla yli kaikesta kohtuudesta. Sanakirjakäännökset vielä menevät, mutta Jaimen Xotchitl (lausutaan hot shit l) on suorituksena jo toisesta maailmasta (ja kirsikkana lempinimi Xo, joka lausutaan 'ho).
