Vanha selitys sille, miksi sarjakuvat muuttuvat huonommiksi, on se, että ennen lehti oli kallis ja ilmestyi harvoin ja sen piti kestää lukemista koko kuukausi seuraavaan numeroon saakka ja pitää yllä halu lukea lisää. Lisäksi siinä piti olla myös tasoja teineille ja aikuisille, koska näidenkin mielipide painoi lehden ostopäätöksessä.
Nykyään taas sarjakuvilla on kilpailijoita ja pelätään, että muut vievät voiton jos sarjiksia ei pidetä helppolukuisina ja nopeatempoisina. Minusta suurin huononnus surkeistakin 40 vuoden takaisista tarinoista nykypäivään on, ettei tarinoita enää uskalleta rakentaa vetämään alusta loppuun vaan ne koostetaan kohelluksesta ja lyhyistä gageista. Ajatuksena kai, että nykylapsi on lyhytjänteinen ja hylkää koko lehden jos tarinasta tippuu kun pitää tarkistaa sosiaalinen media vähintään kahden sivun välein.
Toinen tekijä on puhdas nostalgia ja siitä seuraava kolmas tekijä, että ihmiset hakevat sarjakuvista jotain, mistä itse ovat oppineet pitämään.
Itse esimerkiksi opin pitämään 50-60-lukujen italialaisesta tuotannosta sekä Barksista ja Goddfredsonista. Minusta Rosan tarinat ovat yksinkertaisesti vastenmielisiä, mutta tiedän, että useiden ellei useimpien mielestä hän on paras ankkapiirtäjä koskaan. Olen vain itse oppinut ankkasarjiksissa arvostamaan jonkun Barksin tai Carpin graafista sujuvuutta ja kekseliäisyyttä ja siihen verrattuna Rosan ruudut vaikuttavat surkean kömpelöiltä. Toisaalta minusta hahmojen psykologinen ohuus antaa enemmän tilaa tapahtumille ja tunnelmille ja kuvastaa ihmisen traagista olemista kuolemaan kahlittuna absurdiin maailmaan heitettynä. Siksi minua etoo Rosan sentimentaalinen syväpsykologia.
Kuten huomaatte, näillä täysin samoilla kriteereillä mutta eri arvovalinnoilla voisi Rosaa pitää parhaana ja minun makuani graafisesti tylsän minimalistisena ja psykologisesti latteana. Kannattaa ymmärtää, että omat mieltymykset ovat aina omia, ja siksi tulkinnatkin ovat toisenlaisia kuin jollakulla toisella. Niitäkin voi oppia ymmärtämään. Siksi minua Aku Ankan tilaamisen ja ostamisen jo ammoin lopettaneenakin kiinnostaa suuresti kun uusien tarinoiden lukijat kuvailevat mitä saavat irti suosikeistaan. Siinä oppii arvostamaan asioita, joita ei ole ennen tullut edes huomanneeksi.