Watterson kävi lähikirjakaupassaan laittamassa salaa nimmareitaan hyllyssä oleviin alppareihinsa, mutta kun signeeratuilla kirjoilla alettiin käydä jälleenmyyntikauppaa, mies lopetti koko touhun. Sittemmin nimikirjoituksia taisi saada lähinnä fanikirjeiden vastauksissa.
Ei nyt sentään ihan NIIN salaa, kyllä kaupan pitäjät toki olivat asiasta tietoisia... ;-) Osasivat vielä laittaa kirjojen kanteen tarran "by a local author". Mutta ilmeisesti Watterson oli pyytänyt, ettei asiaa mainostettaisi. Teki tätä sekä asuessaan New Mexicossa että Ohiossa.
Aito Wattersonin nimmari on kyllä kohtuu vaikea hankkia, vaihtoehtoja on vain muutama:
1) Ihan ensimmäisinä vuosina hän vastasi joihinkin fanikirjeisiin. Tätä ei ilmeisesti jatkunut kovin kauaa. Kirjeet on allekirjoitettu muodossa "WB Watterson".
2) Watterson teki julisteen erään gallerian poliittisten pilapiirrosten näyttelylle. Kuvassa on karikatyyri maanisen näköisenä huutavasta Ronald Reaganista. Tästä on olemassa 50 kappaleen signeerattu painos.
3) Mainitut lähikaupan kirjat. Albumeissa on kannessa tarrat "by a local author" ja "signed copy". Kirjat näyttäisi olevan yleensä signeerattu sinisellä huopiksella - mutta koska nimmari on kirjoitettu milteipä pölkkykirjaimin, on tässä kyllä väärennyskynnys pelottavan alhaalla.
4) Virallisia signeerattuja Lassi ja Leevi -tuotteita on vain kaksi. Pitäessään sapattivapaan 1992 Wattersonin syndikaatti lähetti sarjan julkaisua jatkaville sanomalehdille kiitokseksi signeeratun ja numeroidun litografin, jossa L&L laskevat kärryllä metsäpolkua. Kuva on kirjakokoelmien kansien tyyliin tehty vesivärityö.
Näitä on tehty tuhat numeroitua kappaletta. (Hinta ebayllä on keikkunut kahden tuhannen dollarin liepeillä). Sama toistui sarjan loppuessa: ainakin joillekin lehdille lähetettiin signeerattu vedos viimeisestä sunnuntaisarjasta. Näitä ei ole numeroitu, joten lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa.
Kärrykuvat on signeerattu musteella "Watterson", sunnuntaisarjat sinisellä "Bill Watterson".
Niin että tämä seikkaperäinen luento ehkä esimerkiksi siitä, että jos joku kohde on tosiaan näin harvinainen, että sen kaikki esiintymismuodot on mahdollista näin tarkasti eritellä, niin silloin todella puhutaan sellaisesta nimmarista, jolla voi olla myöskin rahallista arvoa.
(Mainitsin esimerkkinä myös Steve Ditkon, jonka luulisin kuuluvan samaan kategoriaan. Ditkohan on käynyt sarjakuvafestivaaleilla kerran - niillä kaikkein ensimmäisillä New Yorkissa vuonna 1966. En tiedä, nimmaroiko hän siellä mitään: sen jälkeen niitä ei ole ainakaan herunut. Hänhän ei ole sittemmin esiintynyt lainkaan julkisuudessa, hänestä ei ole edes valokuvia. Ainoat mahdolliset nimmarit olisivat silloin hänen kirjoittamissaan kirjeissä, joita hänen sentään tiedetään joskus lähetelleen. Mutta tällaista en ole koskaan nähnyt edes ebayllä - ja se on kyllä sitten jo aika harvinaista).