Voi olla, että tuollainen erikoislehti päätyisi lopulta vain harrastajien pariin

Näinhän se voisi olla.

kotimaiset tekijät hajaantuvat nykyään niin laajalle, ettei millään tiedä kaikkia. Jonkinlainen systeemi(?) jossa piirtäjät ja käsikirjoittajat löytäisivät toisensa olis myös hyvä ja kiva.

Henkilökohtaisesti toivoisin, että Suomeen tulisi itseäni miellyttävä laadukas sarjakuvalehti joka tipahataisi säännöllisesti eteisen matolle ja joka tuottaisi minulle rattoisia lukuhetkiä. Toivotaan ja ootellaan...

Nyt tulee jälkiviisastelua, mutta:

Pahkasikaa ei olisi pitänyt lopettaa vaan luovuttaa valmis "brändi" suomalaisten sarjakuvantekijöiden julkaisuksi. Perinteisen pahkishuumorin siivellä olisi voinut alkaa vähitellen myymään muutakin.

Aivan!

Pahkasikaa ei olisi pitänyt lopettaa vaan luovuttaa valmis "brändi" suomalaisten sarjakuvantekijöiden julkaisuksi. Perinteisen pahkishuumorin siivellä olisi voinut alkaa vähitellen myymään muutakin.

Kuinka en tuota tullut ajatelleeksi? Luulen, että omatkin sarjakuvani olisivat myyneet paremmin, jos olisin typerien omien juttujen sijasta piirtänyt vaikka seuraavan Tintin tai Asterixin.

Mietipä vielä vähän, Jukka. Nuori Leo voi ehkä piirtää omia ankkasarjoja, mutta johonkin on raja vedettävä.

Pahkasika on rahanarvoinen brändi, ja jos Paretskoin toimeentulon lähde laajenikin siitä "News of the World" -tyyliseen höpö-uutislehteen ja pilailuvälinekauppiaaksi, eikse olekin juuri mainitsemaasi "perinteisen pahkishuumorin siivellä myymistä"? Markku siis keksi sen ihan itse.

Sen sijaan kotimaiseen sarjakuvaan laajentaminen... etsipä Pahkiksen arkistoista "Tuohus"-parodia, niin ehdotus saa oikean painonsa.

Ja Leolle tiedoksi - monet nuoret julkaisevat omakustanteita, samoin sarjakuvakursseista kootaan julkaisuja. Sellaisista kannattaa aloittaa julkaisu-ura, joko omin päin tai yhdessä kaverien kanssa. Nyt on juuri sopiva aika.

Pitäisköhän melkein tehdä juttu kaikista hienoista laatusarjakuvalehdistä joita meillä on yritetty julkaista, mutta joita kukaan ei ostanut ja jotka menivät siksi nurin ja joista nyt maksetaan (jos maksetaan) keräilyhintoja. Kai pitäisi jossain vaiheessa.

Timo

Olipa kyllä, Markun ja Heikkilän Paulin lempilapsi. Tapiiri ehti kaatua kahdestikin, ensimmäisellä kerralla hätiin ryntäsivät Soile ja Heikki Kaukoranta, ellen väärin muista.

Joo, sen jälkeen tuli keravalaisen divarin kustannusliike Kersa vielä joksikin aikaa ja sitten lehti kuihtui ja katosi.

Timo

Maksetaanko noista oikeasti rahaa? Jos hinnasta sovitaan (paljon!), en varmaan jäisi ikävöimään kokoelmiani Kylmää Metallia, Alphaa, Kärkeä

Maksetaan jos maksetaan. Alphoja näkee maakuntakaupunkien (ja varmasti muissakin) divareissa surullisesti nuhjaantuneina malkoisia pinoja, samaten loppuaikojen Tapiireja. Kylmistä Metalleista varmasti maksetaan oikeissa paikoissa ihan oikeaa rahaakin. Kärki-lehtiä, joita sain ihan arvostelukappalaeina kaikki, piti tilanpuutteen vuoksi reijata paperinkeräyslodjuun. Ei ne mene mihinkään. Ei kai Amokitkaan mitään harvinaisuuksia ole vielä.

Timo

Omakustannepohjalta se on kai aloitettava, tai sitten voisi yrittää saada hengentuotteitaan jonkinlaisiin kokoelmiin kuten Napa. Kotimaisen sarjakuvan tulevaisuus näyttää aina valoisammalta, kun sitä julkaistaan ihan albumeina oikein isomman kustantaja toimesta, kuten nyt esim. Linnut ja meret.
Tulee sitä näkyvyyttä lehdissä ja muuallakin, marketin lehtihyllyllä kun harvemmin suomisarjakuvaa on. Vielä kun sitä julkaistaisiin isommin ulkomaillakin, niin olisi toiveikas olo. Että joku elääkin näitä tekemällä, mahdollisesti vieläpä leveästi.
Ja jos sitä vielä palkittaisiin sarjakuvayhteisön ulkopuolella...

Tässä on havaittavissa tämmöinen laadullisesti nouseva vaatimustaso, omakustanteisiinhan saa laittaa sitä mitä huvittaa. Hyvältä tulevaisuus kuitenkin näyttää (imho), omakustanteen väsääjiä tuntuu olevan, jotkut jaksavat jopa niin kauan, että pääsevät seuraavillekin "askelmille". Ulospäin tilanne näyttää tietysti aika synkälle, kun näkyvissä on vain jäävuoren huippu.

Sen verran undergroundia kotimaiset sarjakuvaympyrät kai ovat, että helposti ei tiedä niiden olemassaolosta mitään. Esim. tiedon Sarjainfo-lehden olemassaolosta sain Tekniikan Maailma -lehden kautta, kun siinä oli juttua sarjakuvien keksinnöistä/ jostain näyttelystä aiheeseen liittyen. Onneksi nyt on Kvaakki.

Alphoista tuskin hirveitä maksetaan, kuten Nissen toisaalla kirjoitti, näyttää niitä olevan joka divarissa vieläkin pahvilaatikollisen. Itse Alpha-settiä hankkiessani jouduin etsimään vain Erotiikka-numeroa, se näyttäisi menneen hyvin kaupaksi.  

Yrityksiähän on siis ollut ja monenlaisia. Ihan kotimaisista lehdistä 80-luvulla tai sitä ennen aloittaneista ei hengissä sinnittele enää kuin Sarjari.

Pahkasialla oli tosiaan Potsi, jota ilmeni kolmen numeron verran.

Tapiirin myi pois julkaisija, Pahkiksen ja Soundin kustantaja kysymättä Pahkasediltä mitään. (Liian aikaisin Tapiiri heilahti väreihin, yritys oli muuten hyvä.) Tästä sydämistyneinä Paretskoi & co. perustivat Banana Pressin.

Kustannus oy Kersan Tapiirissa ei sen loppuvaiheessa 1991 enää ollut muuta hyvää kuin Altanin ja Martin Veyronin sarjat.

Sitten oli tämä Reiman muistelema huumorin kakkanen, SikaPosti, johon jostain syystä Nalle Virolainen piirsi. Olisiko kolme numeroa ehtinyt purskahtaa ilmoille?

Toni Ponin julkaisijaa ("painatetaan lehteä niin paljon että joka ikiseen Suomen talouteen riittää, kyllä sillä lailla saadaan tarpeeksi tilaajia") haluaisin lyödä tänäänkin jos olisin taipuvainen väkivaltaan.