Runousoppi

[roju]

Nyt on pakko hehkuttaa. Tiina Pystysen Runousoppi (WSOY 2004) kysyy oikeita kysymyksiä ja vastaa väärin ja oikein ja vaarinhousut.

Pakollista luettavaa kaikille jotka taiteen kanssa painiskelee, sanon ma. Omaelämäkerrallisen sarjakuvan tekijöille etenkin ajattelemisen aihetta. Kuvien ja sanojen yhdistelystä. Kuka saa sanoa ja mitä. Oman äänen löytämisestä. Uskaltamisesta. Yrityksestä ja erehdyksestä, pitkäjänteisyydestä ja sitkeydestä. Oveluudesta ja julkaistuksi tulemisesta. Maailman rakastamisesta. Kantaaottamisesta. Kyseenalaistamisesta. Ajattelemisesta ja toiminnasta ja niiden vaikeudesta. Ja kaikki tämä helposti ja ymmärrettävästi suomeksi, kuvien kera.

Lukekaa kaikki se, mä haluan sitten keskustella siitä seikkaperäisesti!

PS. 1. laitoin aiheen tämän "Luovuus ym." -otsikon alle enkä "Oppaisiin" jne. koska otsikon määritelmien perusteella tämä "Luovuus ym." passasi paremmin kuin "oppaat" jne.
PS.2. ette te kumminkaan lue kun se on nainen eikä se ole "SARJAKUVAA". Vaikka sitäkin juuri kuulkaa kirjassansa puolustaa mm. Jarkko Lainetta vastaan!

[Curtvile]

PS.2. ette te kumminkaan lue kun se on nainen eikä se ole "SARJAKUVAA". Vaikka sitäkin juuri kuulkaa kirjassansa puolustaa mm. Jarkko Lainetta vastaan!

Niin eipä tietenkään lueta...
Teosta voi suositella kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille, vaikka sen argumentteja ei jakaisikaan.
Monen asian kanssa voi toki olla samaakin mieltä, kaikkien ei.
Mutta onhan siihen kai jonkin asteinen vapaus.
Uskallan minäkin suositella eritoten omaelämänkerrallista sarjakuvaa kaavaileville.
Teos joko lumoaa tai ärsyttää, jos oikein muistan (lukemisesta on jo pidempi tovi).
ja se ei voi kuin parantaa sitä sarjakuvaa.
Ei vain naissukupuolen edustajille, vaikka varmaankin saavat enemmän irti.

Muistan että itselle se oli vain se loppupuoli, jota en vieläkään sulata. Mutta ehkä se on vain se että Tiina Pystynen kokee/näkee maailman tietyllä tavalla ja uskoo hyvän voittoon pahasta.
Harri oli optimisti.

[Reima Mäkinen]

"Luin" tämän viime vuonna kirjamessuilla odotellessani yhdenn sarjakuva-albumin julkistamishaastattelun alkua. Siinä tilanteessa ja tilassa oli sattuneesta syystä hyvinkin kolme varttia aikaa perehtyä opukseen. Hyvältä vaikutti. Asiallisia teemoja nämä:

Oman äänen löytämisestä. Uskaltamisesta. Yrityksestä ja erehdyksestä, pitkäjänteisyydestä ja sitkeydestä. Oveluudesta ja julkaistuksi tulemisesta. Maailman rakastamisesta. Kantaaottamisesta. Kyseenalaistamisesta.

En kuitenkaan valaistunut niin paljon että olisin (täyteen hintaan) halunnut kirjan omaksi. Olihan siinä sellaista tervettä höyryisyyttäkin muistaakseni. Siis pitkälle hänen persoonaansa ja henkilökohtaisuuksiin meneviä juttuja... Rohkea kirja kyllä tavallaan, mutta toisaalta enemmänkin ehkä tekemisen ja tekojen kautta osoittava, kuin teorisointiin luottava filosofiapläjäys.

Mutta tosiaan, jokohan tämä pian olisi alessa?

[roju]

Niin eipä tietenkään lueta...

No eipä kestänyt kuin yli vuoden alkuperäisestä postauksestani... 

Rohkea kirja kyllä tavallaan, mutta toisaalta enemmänkin ehkä tekemisen ja tekojen kautta osoittava, kuin teorisointiin luottava filosofiapläjäys.

Minä pidin juuri tästä; tekijä-lukijan kannalta on käytännöllistä, että Tiina on julistamansa teoriat (itse) testannut ja hyväksi havainnut. Kirja oli käytännönläheinen ja pisti miettimään samoja kysymyksiä omalta kohdalta, siitä pidin.

Ennenkuin kommentoin lisää, pitää lukea kirja uudelleen. Milloinkahan ehtisin. En muista mitä siellä lopussa (mihin Curtvile viittasi) oli.