Tämä kirjoitus oikeastaan kuuluisi kohdan "Ajankohtaista" alle, mutta jostain syystä sinne uusien aiheiden lisääminen ei onnistu. Kenties vaatinee pidempiaikaista kirjoitustaustaa, omia tunnuksia tai jotain sellaista. Mutta, asiaan.
Näin loppuvuodesta on valmistunut Mervi Miettisen väitöskirja amerikkalaisten supersankarisarjakuvien asenteista ja sankarikuvista. Aihe on ollut pinnalla myös tiedotusvälineissä, alla muutamia linkkejä joihinkin julkaisuihin.
http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/terasmies-puolustaa-demokratiaa-mutta-rikkoo-lakia/1279828http://yle.fi/uutiset/ristiriidat_repivat_sarjakuvien_supersankareita/6405104http://www.uta.fi/english/doctoralschool/ilmoitus.html?id=79737Väitöskirjaa en ole nähnyt, mutta aihe on kyllä mielenkiintoinen. Toinen juttu on, kuinka paljon yleistävää voidaan sanoa supersankari-sarjakuvien suuresta kentästä noin yleensä. Tutkimuksen sarjakuvat ovat viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajalta, jolloin supersankari-sarjakuvissakin on tapahtunut suuria muutoksia. Mielenkiintoista olisikin tietää, mitä sarjakuvia Mervi on lukenut, ja mihin sarjakuviin päätelmänsä ja yleistyksensä perustaa.
Valtiopalvonta ja yhtenäisen kansakunnan tai edes (amerikkalaisen) demokratian ihanteet ovat luullakseni pikemminkin olleet vähemmässä roolissa tuon ajan sarjakuvissa. Erityisesti en niele suoraan väitettä, että vasta viime aikoina on noussut vastaääntä aiemmille ihanteille. Supersankarien suhde yhteiskuntaan on monissa tarinoissa usein ollut ongelmallinen ja vaikea. Samaten erilaiset sosiaaliset, psykologiset ja muut ongelmat tuodaan lukuisissa sarjakuvissa jopa alleviivaten esille. Niin Ryhmä X, Doom Patrol, Watchmen, Marshall Law kuin Millerin Batman ovat kaikkea muuta kuin yhteiskuntaa tai yhteiskunnan väkivaltaista puolustamista ihannoivia sarjakuvia, ja myös sankarit itse ovat paljon muuta kuin amerikkalaisuuden esitaistelijoita. Tai sitten amerikkalaisuus ei enää aikoihin olekaan ollut sitä yksioikoista tähtilipun tai edes demokratian palvelemista, vaan jotakin muuta.
Toki sellaisiakin sarjakuvia on olemassa, ja joissakin sarjakuvissa kansakunnan puolustus-teema on piilotetummin, tai sitten tiedostamattomasti kirjoittajien ja piirtäjien lähestymistavassa. Mielestäni myös naisten rooli on viime vuosikymmeninä ollut suurempi kuin media-lainauksissa esitetään. Kysehän ei ole enää 1950-70-lukujen sarjakuvista, vaan uudemmista tuotoksista.
Yleistämiseen pyrkivässä väitöskirjassa kenties esitellään myös sarjakuva-tilastoja, eli kuinka paljon minkäkinlainen sarjakuva on saanut lukijoita, eli kuinka paljon sarjakuvia on käytännössä ostettu. Kysehän on kulutustavaran ja taiteenmuodon sekoituksesta, jossa monenlaiset äänet ja ideat kukkivat.
Mutta kuten todettua, en ole väitökseen ja sen sisältöön vielä tutustunut. Jos väitöskirja on hyvä, syvällinen ja supersankari-sarjakuvan moninaisuutta avaava, saanee se kiitosta myös muilta sarjakuvatutkijoilta, sarjakuva-toimittajilta ja kirjoittajilta. Jos taas tutkimus on kovin yksipuolinen ja pinnallinen, niin alaa vuosikymmeniä käsitelleet (mm. Tähtivaeltajan väki) osannevat väitöskirjan väitteitä torjua. Yhtä kaikki, yksi uusi tuulahdus sarjakuvan tutkimuksen kentällä. Itse toivon sitä, että kyseessä ei olisi niitä sisällöltään heppoisia ja pinnallisen yleistäviä tutkimuksia, jossa ympäripyöreät yleistykset oikeutetaan vaikeaselkoisella tiedeyhteisön omalla slangilla, mutkikkailla käsitteillä ja keinotekoisilla lähestymistavoilla.
Sami M.