En taida olla samaa mieltä. Sels osasi piirtää mustia, koska sarjassa esiintyy vakiohahmona musta mies Jerry. Lisäksi referenssikuvia mustista ihmisistä olisi löytynyt helposti vaikkapa Tarzanista tai Mustanaamiosta. Toki ehkä piirtäjä halusi tässä vaihtelun vuoksi tarkoituksella piirtää oikean mustan ihmisen.

Joissain piireissä ja varsinkin taiteessa on joskus lievästi paheksuttu referenssien ottamista sarjakuvista. Sen sijaan elävästä mallista ja sen huonosta korvikkeesta valokuvasta, piirtäminen on parempi ratkaisu. Varsinkin jos haluaa että hahmot ovat oikeita ihmisiä eivätkä sarjakuvamaisia. Ellei jaksa tai voi itse kuvata, julkkiksista toisin kuin vaikka tietokirjojen kuvista, löytyy paljon kuvamateriaalia samasta ihmisestä eri kuvakulmista.

Mitä tarkoitat ”rumuudella”? Piirrosjälkeä vai painojälkeä? Yleensä Selsin taidetta ei pidetä rumana, vaan päinvastoin kauniina. Hän toki ei ollut sarjan ainoa piirtäjä – huonompiakin taiteilijoita siis oli. Suomalaisten lehtien painojälki ja värit kyllä ovat surkeat. Itse pidän suomalaisen lehden kakkossarjoja rumina.

Tarkoitin sen omana mielipiteenäni, sillä rumuus on makuasia. Viittaan myös siihen että pääsarjassa ja kansissa varsinkin väritys on simppeliä ja räikeätä. Lehtien kannet ja koko sisältö muutenkin näyttää melko huolettomasti kokoon kursitulta. Asiajuttujen taitto, otsikointi jne. on ajankohdankin mittapuulla hyvin karua. Lehdessä on väri- ja mustavalkosarjoja sekaisin. Pidän kokonaisuutta kerta kaikkiaan tyylittömänä. Hopeanuoli voisi hyvin olla harraste- tai fanilehti, jota on tehty vailla ymmärrystä tai kiinnostusta lehden tekemisen esteettiseen puoleen. Koska lehti on kuitenkin kaupallisista lähtökohdista markkinoille pukattu tuote, se ei ole samalla tavoin hellyyttävä kuin fanzinet. Asiaa on vaikea selittää, mutta kun laittaa Aku Ankan tai Ruutu-lehden Hopeanuolen viereen, eron huomaa kyllä.

Joskus rumuus ja tyylittömyys saattaa olla myös oudosti viehättävää. Minua hopeanuolet eivät vain viehätä, muuten kuin  lievästi niiden kakkossarjojen osalta. Mutta niiden vuoksi en ole valmis kärsimään sitä muuta mitä siinä ympärillä on. Kuten sanoin, on mielenkiintoista miten sitä varhaisteininä ei kiinnittänyt ollenkaan huomiota näihin esteettisiin seikkoihin. Sitä vain keskittyi sisältöön, joka oli mielestäni jopa mielenkiintoista.

Iskevä Salama alkaa Avussa 1/65. Ensimmäiset tarinat ovat loppuvuodelta 1963. Vuosiluvut ja kaikki muutkin merkinnät ovat melkein kaikista numeroista peitetyt. Ensimmäinen mistä löydän  vuoden on 10/65, ja se on 1964, päiväyksen löysin numerosta 15/65 ja siinä on 3-1. Eli ilmeisesti ne ekat tarinat ovat marraskuulta 1963. Tästä jatkuu mahdollisesti ihan peräkkäisinä tarinoina numeroon 16/1967. Viimeisessä numerossa ei ole päiväystä, mutta toiseksi viimeisessä on, ja se on 1-23 (joten viimeisen täytyy olla 1-30). Viimeisen sivun vuoden täytyy olla 1966, silä kyseisen vuoden numerosta 2 löytyy vuosiluku ja se on 1965. Vähän yli kahdessa vuodessa päiväykset kasvavat vähän yli kahdella vuodella, joten tarinoita ei kai välistä puutu.

Flash Gordon alkoi Avun numerosta 25-26/80. Ensimmäisessä tarinassa olla vuodessa 1970 ja päiväys on 7-19 (mikä selviää vasta seuraavasta numerosta). Tästä jatketaan tasaisesti eteenpäin kunnes päädytään numerossa 37/81 päiväykseen 9-17 ja vuoteen 1972. Samaisen sivun alalaidassa hypätään vuoteen 1961 ja päiväykseen 9-10. Tästä jatketaan numeroon 44/81 ja ollaan yllättäen taas vuodessa 1965 ja päiväyksessä 2-28. Tästä alkaa siis pitkä pätkä samoja tarinoita kuin 1960-luvun Avuissa. Homma jatkuu tästä kronologisesti eteenpäin aina numeroon 44/86, jossa ollaan vuodessa 1974 ja päiväyksessä 11-10. Aika yllättäen väliin mahtuu toistamiseen sama 1970-luvun alkupuolen pätkä, joka julkaistiin Avussa vain pari vuotta aiemmin.

Että kyllä Jalavan tulevan albumin tarinat on julkaistu jo aiemmin Suomessa. Minua se ei haittaa tippaakaan, sillä Avun väritykset ovat hyvin vaihtelevaa sorttia ja välillä aivan järkyttävät. Samaa järkyttävää tyyliä on myös tukkoinen sivutaitto. Saattaapi olla, että saksillakin on ollut käyttöä, sillä välillä näyttäisivät päivämäärät olevan vähän kummallisissa paikoissa.

Huomasin Cittarissa, että Pyynikin Mustis-oluen etikettien tuntuma on nyt erilainen kuin aiemmin. Paperi on liukkaampaa ja kiiltävämpää. Saa nähdä, onko tämä pysyvä muutos. Otin tölkeistä kuvan, mutta pelkkä kuva ei välttämättä välitä asiaa kunnolla.

Kiitos tiedoista, Jari!

Amerikkalaisessa lehdessä on kaksi ihan eri tarinaa, joten sen pitkä julkaisuväli Kippari-Kallessa ei ole haitannut. Panemasi mainoksen Neiti Plenty -tarina siis on jälkimmäinen juttu. Sivujen 19–23 löysät on leikattu pois. Nuo ovat sarjakuvalehteen sovitettuja strippejä. Täällä on tuo amerikkalainen lehti vuodelta 1950 indeksoituna.

Tommi Musturin Future on palkittu Vuoden huiput -kilpailussa Kultahuipulla Kuva-sarjassa.

Esittely Vuoden huiput -sivuilla.