Aika harvoin on tuo itselläkin tullut vastaan, mutta näköjään on Curtvilen vinkkaaman Alfan lisäksi myös Kulku-katin pojalla.

Jatkan luettelemalla loput viisi minusta ehdottomasti hyvää Hoppari-tarinaa.

16/80 ”Pako Grand Canyonin läpi”. Vauhdikas tarina, jossa on kiperiä tilanteita ja mielenjäävä ympäristö. Päähenkilömme pakenevat navahoja lautalla kiemurtelevaa Coloradojokea pitkin jylhien kallioiden välissä. Myös tällaisia suoraviivaisia juttuja tarvitaan, ja tämä on lajinsa valio.

14/1982 ”Pueblon kummitus”. Kun sankarit vierailevat zunien luona, he joutuvat auttamaan heitä puolustautumaan apassien hyökkäystä vastaan. Ympäristönä on vanha komea pueblolinnoitus vuorella. Niin kuin tämä jo ei riittäisi, pueblossa myös kummittelee. Vuorelta löytyy uhkan tuntua ja salaperäisiä käytäviä – tämä on harvinaisen jännittävä juttu.

(Hieman samantapainen hyvä tarina on numerossa 16/1983, jossa sankarit auttavat hopeja apasseja vastaan, mutta siinä ei ole läheskään niin komea pueblo eikä kummituksia.)

3/1983 ”Kadonneet kiowat”. Kiowatiedustelijoita tippuu kanjonin railoon kun he etsivät paikkaa tulevalle talvileirille. Ikävästi kanjoni sijaitsee apassien metsästysmailla. Hopeanuoli lähtee etsimään ja pelastamaan kadonneita samalla kun joutuu taistelemaan apasseja vastaan. Mieleenpainuvaa väijytystä ja ampumista vuorten sokkeloissa.

3/1980 ”Poppamiehen kosto”. Kuunsäde liittyy uudisasukkaiden karavaaniin, joka kulkee preerian poikki. Vähän ajan päästä karavaanin ihmisiä alkaa kuolla ilman merkkejä väkivallasta; joka päivä kuolee leiripaikassa yksi. Pelokkaat valkoiset alkavat syyttää tapahtumista joukon ainoaa intiaania, Kuunsädettä. Tässä on kauhun aineksia. Hopeanuoli ratkaisee tapauksen ovelasti.

22/1977 ”Kuunsäde puolustautuu”. Tämä on hyvin erikoinen, vakava tarina, jota lukiessa minulle tulee jopa elämää suurempi eskatologinen tunnelma. Tekijöiden perehtyminen oikeaan historiaan välittyy sekä tekstissä että piirroksissa. Hopeanuoli vierailee siouxien luona. Tarinassa ei tapahdu paljon, mutta kaiken keskipisteessä suorastaan magneettisesti on siouxien ja cheyennien päällikkö Istuva Härkä, joka koettaa luotsata kansaansa valkoisten paineessa ja saa näkyjä opastuksekseen.

Ugh, olen puhunut. Hoppareissa on siis eri tavalla hyviä tarinoita… Ainakin vuosien 1977, 1979 ja 1980 lehdistä löytyisi minusta vielä muita yhtä laadukkaita tarinoita kuin mitä listasin.

Mainittakoon, että 10/1976:n tarina jää kyllä mieleen erikoisten sivuhahmojensa ansiosta.  Siinähän on tämä Jimi Hendrixin näköinen sambomies, jota vainotaan rankasti syntyperänsä tähden, sekä apassinainen, jolle naureskellaan, kun hän haluaa soturiksi. Lisäksi harvinaisemmin apassit tässä jutussa eivät ole pahoja. Tarina selvästi opettaa erilaisuuden ymmärtämistä nuorille lukijoilleen. Taidekin on erityisen tarkkaa. Mutta kuitenkin minusta tässä juoni ja dialogi olisivat tarvinneet hieman hiomista, jotta olisin nostanut sen ykkösluokkaan.

Tex willer dynamiitti värinä... Ihan turha painos kun on jo julkaistu mustavalkoisena kertaalleen. 

Tämäpäs.
Ajettelin ( millä?) laittaa tuoreesta Kapteeni Kuolio ja Messukylän musta messu - lehdestä maininnan ja täällä on ollut liki kymmenen vuoden hiljaiselo?

Ei Supermanse albumista tai uusitusta Tamperkele albumista, ei Kissanmaan hirviökissaa tai maailmojen sota Viinikassa albumia.

Selasin kokoelmaani ja poimin erilleen kymmenkunta lehteä, joissa on minun makuuni ehdottomasti parhaita Hoppari-tarinoita. Katsoin, että juonen lisäksi taiteenkin pitää näissä olla hyvää. Jätin ohuet Hopeanuolet eli lehdet numerosta 17/1983 lähtien tarkistamatta pois, koska mieleeni ei tule niistä yhtä ainoaa loistojuttua. Vuosien 1976 ja 1977 sarjoja en nykyisin oikein jaksa lukea, koska niissä on niin epäselvä tekstaus.

Luettelen tässä vaikkapa ensimmäiset viisi tarinaa niiden olematta parhausjärjestyksessä tai edes kronologisesti. Muistin nämä tarinat hyvin ilman selaamista, vaikkakaan en tarkkoja numeroita missä ne olivat.

5/1981 ”Kuunsäde ei hellitä”. Upea tarina, jossa on paljon tekstiä ja tapahtumia ja myös hieno taide. Hopeanuolen rauhanomainen tasapainottelupolitiikka valkoisia kohtaan tulee tässä loistavasti esiin. Creet ja komanssit juonivat suurta sotaa valkoisia vastaan ja houkuttelevat kiowat mukaan siihen Hopeanuolen ollessa kaukana poissa, mutta he eivät ymmärrä, että se merkitsisi kaikkien heimojen tuhoa. Kun kiowaleiri tyhjenee miehistä, pawneet yrittävät ryöstää sieltä vaimoja. Kuunsäde organisoi kiowanaiset pawneiden hyökkäystä vastaan.

3/1978 ”Pikku Majavan uroteko”. Tämä tarina on minusta piirretty ehkä kaikkein huolellisimmin kaikista Hoppareista numero 1/1976:n tarinan kanssa. Taiteessa on erityisen herkkää luonnon kuvausta. Itse tarinassa on kiinnostava nuori soturinalku, joka koettaa todistaa muille kiowille kykynsä ja saa siihen mahdollisuuden.

23/1977 ”Kenraali Custerin salainen suunnitelma”. Tämä on ehkä suosikkitarinani. Erottuva humoristinen seikkailu, jossa esiintyy kenraali Custer. Hopeanuoli, Pekka, Kuunsäde, Harri ja Ted huijaavat valkoisia sotilaita nautittavasti kun Custerin joukot aikovat hyökätä kiowaleiriin.

1/1983 ”Kilpajuoksu kuoleman kanssa”. Omaperäinen juttu. Hopeanuoli ja Kuunsäde vievät cheyenneille ensihätään lääkettä tuhkarokkoa vastaan. Samaan aikaan Pekka lähtee hakemaan ison annoksen lääkettä monen päivän matkan päästä. Tarinassa lääkäri kertoo oikein, että tuhkarokko on kuolettava intiaaneille toisin kuin valkoisille. Mutta cheyennien poppamies ei halua lääkettä heimolleen, koska se vähentäisi hänen valtaansa.

1/1979 ”Puebloitten aarre”. Harri ja Ted ovat kuulleet arkeologiasta ja houkuttelevat muut sankarit mukaansa kaivamaan vanhoja esineitä hylätystä vanhasta pueblokaupungista. Rosvot vangitsevat heidät kivaan eli pueblojen maanalaiseen kokoontumishuoneeseen. Tarinassa on historiaa ja monia jännittäviä käänteitä.

Listaan loput viisi tarinaa jokin toinen päivä. Kuuluuko mikään näistä teidän top teniinne? Voisin toki nimetä monia muitakin yhtä hyviä tarinoita.