Vahvat kaavat tälläkin bändillä vuosikymmenestä toiseen.

Komppaan. Joskus se" muuttumattomuus" on se juttu.
Musiikissa ja sarjakuvissa on yhdistäviä tekijöitä. Molemmat ruokkivat mieltä ja tekijöiden kohdalla on ne jotka tekevät joka kerta jotain ihan muuta ja ne joilla on oma selkeä juttunsa.
Jos siitä ei pidä se on" kulunut maneeri" tai " levystä toiseen samaa tauhkaa"
Mutta kuten sanottua, makuasia. Niistä ei voi kuin kiistellä.
Itse pidän AC/DCsta siinä kuin Edith Piafista ja aikuisten oikeasti inhoan beatlesia.
Eli siinä että joku ei pidä Hämähäkkimies juonista ja lehdestä on ok.
Niiden kerrontamekiniikka ja maailmanluonti ei ole sitten teille. Toivottavasti tarjolla on jotain mikä nappaa, siitäkin on kokemusta.

( Juuri tajusin että minulle Spider-Man Hämähäkkimies on kuten Star Trek: olen katsonut trekkiä paljon varsinkin koska oli pitkään " tätä skifviä on, ota tai jätä" minkä vuoksi on pitkälti jäänyt valikoiman monipuolistuttua)

Täytyy myös muistaa että The Batman oli yllätys menestys DC:lle JA ennen James Gunnin tuloa taloon. Sitten The Penguin tv-sarja jatkoi tuota menestystarinaa. The Batman osa 2, on tätä jatkumoa, MUTTA ei Gunnin juttu.

Hän saattaa tehdä saman DC:llä mitä teki Marvelilla. Eli nostaa DC:n jopa Marvelin ohi elokuva puolella. Itse toivon että molemmat menestyisivät. Saataisiin mahdollisimman laadukasta sarjis elokuvaa. En kuulu Joker faneihin, vaikka elokuvana varmasti ihan ok, kuitenkin kaukana siitä Jokerista jonka tunnen. Draama elokuva mielenterveydestä. Ei jatkoon. Jatko-osa olikin sitten hirvittävä musikaali. Toivotaan että Gunn kuoppaa nuo ja nopeasti, kuten tehnytkin.

 

Tarinankerronta on aina jaettavissa lähes matemaattisesti ja myös 2000AD seuraa kaavoja.
Kaava itsessään ei tarkoita että on mielikuvitukseton, lattea, kädenlämpöinen.
Vaan että on rajallinen määrä peruskaavoja.
Niitä voi varioida lähes loputtomasti ja, pakollinen itsestäänselvyys, tehdä hyvin tai huonosti ja jopa keskinkertaisesti.

Itsekin hankin akateemisen kirjakaupan ja R-kioskin kautta Megazinea.
Oma suhde Hämähäkkimiehen julkaisuihin on osittain samanlainen kuin Reunalla. Mutta ei kaupallisuuden tai jatkuvan itseään toistavan juonen takia ( minä pidän Dreddistä ja Batmanista) vaan koska hämis ei ole minulle se isoin juttu edes Marvelin saralta.
Monet tuttavapiirissä mukaan lukien oma poikani siitä pitää. Käsittääkseni enemmän Ultimaten versio ja Miles Morales, mutta silti.

Syykin on selvä. Spider-Man, Hämähäkkimies on yhä jossain tavan kaupoissa, kioskeissa, huoltoasemilla ja niin poispäin.
Kyllä, on elokuvia mutta myös niitä sarjakuvia.

En puhuisi räävittömyydestä.
Erilainen kulttuuri, ei vain sarjakuva-sellainen.
Brittien sykli on vielä nopeampi kuin Amerikoissa, tosin pituus on asia. Kuudesta kahdeksaan sivua on nopeampi kuin se tyypillisesti 22 sivua.
Itse en ole koskaan osannut vetää linjaa kansallisuuden mukaan. Kotimainen ei ole automaattisesti taidetta, ranskalainen ei ole taiteellisempaa ja amerikkalainen ilmiselvästi aivotonta.
Karrikoidusti sanottuna mutta pääpiirteissään.
Monesti kyseessä on lukijan omat tottumukset. Niistä ei ole objektiivisesti mitattavaa totuutta.
Jotkut pitävät Tex Willer sarjakuvista läheskään kaikki eivät.
Hämähäkkimies vanheni alkuun ja ehtipä mennä naimisiin myös. Avioero oli meille molemmille ( minä ja ex-vaimo, hämiksen liitto hajosi paljon oudommin) hyvä mutta tässä mennään eri tavoin suhtautumisessa elävään maailmaan.
Oma maailmani ei määrity eron kautta, mutta olisi täysin erilainen ilman sitä.

2000AD sisältää ihan samoin kaavoja miten kirjoittaa tarinoita kuin Marvel ja DC.
Itse ottaisin vastaan sen että lähikauppaan mennessä voisi poimia lehtihyllystä Hämähäkkimiehen tai Megazinen tai Piloten non shopin jne.
Niillä on kaikilla erilaiset tavat, kulttuuripohjat ( jotka eivät ole kiveen louhittuja ja muuttumattomia) ja perinteet.
Toisille se on novellit, toisille pituus on 48 sivun albumi toisille 120-144 sivua.
 ( Ja ei, lähikauppaan ei ole saatu kuin Aku Ankka ja Tex Willer joten pitää mennä kauemmas saadakseen luettavaa)

Tekijöiden välillä on eroja. Toinen ottaa väsyneimmät kuluneimmat kliseet ja vääntää mestariteoksen, samasta hahmosta ja maailmasta saadaan uudella tarinalla ja idealla ihan kammottavaa sylttyä.

Toki brittiläinen on lähempänä suomalaista kuin amerikkalainen mutta sillä periaatteella kaikkien pitäisi digata ruotsalaista sarjakuvaa.

Piti oikein tsekata tämä kun tuli lehtipisteellä vastaan. Piirros näytti hyvältä, mutta kun luin abaut 3 aukeamaa, niin totesin, että olen nähnyt tämän jo miljoona kertaa. Samalla tajusin miten järjetöntä on lukijoiden kannalta jauhaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samaa kuviota. Mutta minkäs teet kun hahmot ovat samoja ja Status Quo ei saa pysyvästi muuttua!?
Verrokkina vain brittisarjis, missä viitteen kuuteen sivuun saadaan mahtumaan mahtavia tarinoita (alku, keskikohta ja loppu) ja kassikaupalla uusia ideoita.

Ollaanko Briteissä rohkeampia ja "räävittömämpiä"?