Taide ei tule esiin huonon materiaalin päällä. Paperin laadulla ja koolla on valtaisa merkitys siihen fiilikseen, ellei sitten ole täysin tarina edellä kulkija. Itse visuaalisena henkilönä haluan että kuvat ovat voimakkaita, värit, musta, valkoinen ja suurempi sivukoko on aivan oleellisessa asemassa. Hahmot, vaikka vähän suurempina, ai että... ja maailmat. .....

Nämä ovat tietenkin makuasioita. Toisaalta kyse on myös ainakin toisinaan taiteellisista ratkaisuista, minkälaista formaattia käytetään. Joskus taas teos on tehty tietynlaista formaattia tai painotekniikkaa varten. Hyvä esimerkki ovat sanomalehtien sarjakuvat, jotka on tehty julkaistavaksi huonohkolle paperille. Siksi niissä harvemmin näkee ohuita siveltimen vetoja ja monimutkaisia värityksiä. Jotkut taas, kuten vaikka Tex Willer, on tehty tiettyyn formaattiin, johon kuuluu pienehkö koko, mustavalkoisuus ja mattapaperi.
Lähtökohtaisesti ei siis voi sanoa, että formaatti tekisi teoksesta paremman. Formaatti voi parantaa teosta, jos se edistää teoksen teemoja ja esimerkiksi tunnelmaa. Tässä hyvä esimerkki ovat tietokoneväritystä edeltävät amerikkalaiset supersankarisarjakuvat. Niitäkin julkaistaan nykyään isokokoisina, paikoin uudella värityksellä ja kiiltävälle paperille painettuna. Usein lopputulos on alkuperäistä huonompi, vaikka painoteknisesti ehkä ne olisivatkin parempia. Syynä on se, että niitä ei ole alunperin tarkoitettu sellaiseen formaattiin. Tietenkin nykyään etenkin amerikkalainen supersankarisarjakuva tehdään tietokonevärityksellä ja painetaan kiiltävälle paperille, joten se voi näyttääkin hyvältä esimerkiksi deluxe editiona.

Ollaan eri linjoilla.
Tarina JA taide ovat käsikädessä kulkeva kun kokonaisuus.
Totta kai myönnän että tarina tulee aina ensin.
Ex-naisystävän ja nykyisinkin hyvän ystävän kanssa aikoinaan väännettiin aiheesta: hänelle on mahdotonta lukea huonolla taiteella, siis ihan se piirrosjälki ei mille painettu, varustettua oli tarina miten hyvä ikinä ja minä en jaksa huonoa tarinaa vaikka taide olisi miten hienoa.
Samaa sovellan tässä: deluxe painos ei ole niin deluxe että perustelisi sillä minulle olemassaolonsa. Mieluummin lehtinä ja pehmeäkantisina.
Ja se kiiltävä paperi ei aina ole ratkaisu.
Koska vanhojen lehtien saalistamisessa on vaivansa jouduin miettimään hankkiako Mike Grellin Warlord omnibus. Ei ylikokoinen vaan siis ko sarjakuva yksissä kansissa.
Paperi on mattaa.
Koska on pidetty alkuperäinen 1980- luvun väritys jota ei todellakaan ole suunniteltu kiiltävälle paperille. Johon nykyväritys olisi....ateistina en oikein voi käyttää kerettiläistä...rikos taidetta kohtaan on lähinnä.

Yleisesti ottaen suhtaudun kovakantisiin ja deluxelaitoksiin jota kuinkin kuten syöpään, sillä erotuksella ettei kovakantiset ole surmanneet läheisiäni.
Ja koska tilastollisesti jokainen sairastaa sen~5 syöpää elinaikanaan niin onhan minullakin näitä muutamia.

Jos olen oikein ymmärtänyt sinun sarjakuvaharrastuksesi on alkutaipaleella. Minun on kestänyt vuosikymmeniä ja sarjakuvat lasketaan kuutioissa, ei hyllymetreissä tai kappaleissa. Ja kirjat myös.
Mieluummin pehmytkantinen compendium, trade tai lehti.

Itselläkin on näitä " no siitä ei ole muuta laitosta..." opusta jotka ovat suoraan sanottuna saatanan hankalia säilyttää missään kun eivät mahdu järkevästi muualle kuin pinojen alimmaisiksi.
Ikinä olisi hankkinut Praedoria kovissa kansissa jos olisin tiennyt että parempi versio tulee. Siis pehmytkantinen.

Ymmärränkö asian väärin. Luulin että Deluxe Edition on aina paras versio sarjiksesta. Laadukkain materiaali ja suurempi koko. Esim. hankin Absolute Batman vol.1, niin se on sellainen TP. Sivukoko on pienempi ja paperin laatu on mielestäni lähellä naurettavaa. Suuri osa sivuista on myös todella haaleita.

Energon Universe (EU) kohdalla, pelkästään kirjan taka- ja etukansi kimaltavat. Se lisää tunnelmaa kummasti kun ulkoasuun on panostettu. Sivujen paperilaatu on erinomainen ja teksti juuri oikean kokoista. Lisäksi esim. kaikki kannet ovat selattavissa lopussa: 1 sivu / 1 kansi. Sen lisäksi on hahmojen suunnittelusta useampi sivu, kuvia + kommentteja. Kyllä tuollainen lämmittää kummasti.

Sitten lyhyesti hinnasta, niin koen että jos kirjassa on esim. 12 tarinaa / "lehteä", lähes 300 sivua ja hintaa sen noin 40 euroa. Ilmainen kotiinkuljetus, niin onhan tuo ihan ok hintalaatusuhde. JA jos asunto on lähdössä alta, niin myymällä kirjan voi saada jopa 50 % takaisin. Kirjahyllyssä ainakin EU kirjojen selkämys, vai miksi sitä kutsutaan, niin sekin on hieno. Siinä näkyy esim. päähahmo alhaalla ja kirjan nimi ylhäällä.

Taide ei tule esiin huonon materiaalin päällä. Paperin laadulla ja koolla on valtaisa merkitys siihen fiilikseen, ellei sitten ole täysin tarina edellä kulkija. Itse visuaalisena henkilönä haluan että kuvat ovat voimakkaita, värit, musta, valkoinen ja suurempi sivukoko on aivan oleellisessa asemassa. Hahmot, vaikka vähän suurempina, ai että... ja maailmat. .....

Pirullinen Petos on tarinaltaan perus Tex tarina, ei mitään ihmeellistä, eikä tuu mitään fiilistä kehua juttua itsessään. Pläjäys kirjana on plussaa, sivut ja kannet, nidonta on ok jämäkkää tavaraa, ei irtoa sivut ensimmäisellä lukaisulla. . Paitsi että kuvitus on ihan oikeassa reunassa, en tiedä mistä johtuu  vaiko onko yksittäinen kappale. No parempi niin että kuva ruudut on isoja kuin että kuvaruutua olisi pienennetty sivu koon mukaan. Itse tarinalle antaisi arvosanan 5/10

Petra Nordlundin Tiger, Tiger sai Eisner-palkinnon!

Aivan mahtavaa!
Vaikka onkin nettisarjakuva, niin onhan toi todella mahdoton tehtävä voittaa kaikki muut netti-sarjakuvat maailmassa eli olla paras.
Täytyy ehkä lukea toi, vaikka en nettisarjakuvaa luekaan...mä tykkään paperiversioista!

Mistähän ton voi lukea!