Ihan yleiseltä kantilta katsoen uskoisin että itseni kaltaisia "vanhan linjan ihmisiä" on enemmän kuin kukaan uskookaan. Tarkoitan tätä: Luemme sarjakuvamme ja kirjamme painettuna, ei-diginä, pelaamme ei-nettiyhteyksisenä konsolikoneella fyysisiä pelejä wanhoilla konsoleilla (omani kyllä hajosi juuri ja koitan korjata) mutta teemme esimerkiksi työmme digitaalisesti suurimmaksi osaksi ja luemme uutisemmekin nykyisin diginä tai netistä siis. Ja niin edelleen. Jo ihan visuaalisista syistä en itse pidä netistä/ruudulta lukemisesta (olen vahvasti likinäköinen ja nyt myös vanhetessa ikänäköinen ja lisäksi tarvitsisin jo näyttöpäätelasitkin). En ole siis TÄYSIN digivastainen, luddiitti, mutta koitan pitää sen ns. järjellisenä ja käytännöllisenä ja mukavana itselleni.

Mutta juu, asian vierestä toki, aiheeseen en osaa mitään varsinaista sanoa.

PS: Uskoisin että myös nuorissa - kovin vähän tunnen nuoria nykyisin kun ei ole lapsiakaan - on osa joka ei käytä yhtä paljon digitaalisena asioita. En tiedä? Onko?

Tarkoitin lähinnä Absolute universumin TP vs Energon universumin DE. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Siksi valtava helpoitus että 2027 tulee myös AB Deluxe luksus painos. Vielä parempi jos mukana on lisämateriaalia.

Taisi olla G.I. Joe josta sellainen Omnibus. Paperi on kuin alkuperäistä sanomalehtipaperia. Moni arvostelija on kuitenkin kritisoinut tätä ja kertonut että kokoelma tuntuu halvalta. Tosiaan olen täysin alkutekijöissä genre sarjiksen suhteen, MUTTA sarjakuvia olen lukenut aina. Ne vaan on näitä hyvin perus juttuja, kuten joku Corto Maltese taikka Marsupilami. Asterix, Tintti, Lucky Luke ja vastaavat.

Toki jos jostain James Bond taikka muu Agentti/vakooja/trilleri -sarjasta tulisi joku luksus painos, niin ai että harkitsisin. Velvet, Sleeper, X9, V, Mustanaamio, jne.

Näiden mainittujen spin-offien (Young Sheldon ja tämä uusi Stuart) lisäksi on myös First marriage of Georgie and Mandy. Kaksi kautta on tullut. Ovat aika perus perhekomediaa, mutta olen tykännyt. Tosin tykkäsin tarpeeksi Young Sheldonistakin katsoakseni koko sarjan. Stuartin sarjaan en vielä ole ehtinyt tutustua.

Omasta mielestäni näissä spin-offeissa on onnistuttu huomattavasti paremmin kuin esim. uudelleenlämmitellyssä That 90´s Show:ssa.

Taide ei tule esiin huonon materiaalin päällä. Paperin laadulla ja koolla on valtaisa merkitys siihen fiilikseen, ellei sitten ole täysin tarina edellä kulkija. Itse visuaalisena henkilönä haluan että kuvat ovat voimakkaita, värit, musta, valkoinen ja suurempi sivukoko on aivan oleellisessa asemassa. Hahmot, vaikka vähän suurempina, ai että... ja maailmat. .....

Nämä ovat tietenkin makuasioita. Toisaalta kyse on myös ainakin toisinaan taiteellisista ratkaisuista, minkälaista formaattia käytetään. Joskus taas teos on tehty tietynlaista formaattia tai painotekniikkaa varten. Hyvä esimerkki ovat sanomalehtien sarjakuvat, jotka on tehty julkaistavaksi huonohkolle paperille. Siksi niissä harvemmin näkee ohuita siveltimen vetoja ja monimutkaisia värityksiä. Jotkut taas, kuten vaikka Tex Willer, on tehty tiettyyn formaattiin, johon kuuluu pienehkö koko, mustavalkoisuus ja mattapaperi.
Lähtökohtaisesti ei siis voi sanoa, että formaatti tekisi teoksesta paremman. Formaatti voi parantaa teosta, jos se edistää teoksen teemoja ja esimerkiksi tunnelmaa. Tässä hyvä esimerkki ovat tietokoneväritystä edeltävät amerikkalaiset supersankarisarjakuvat. Niitäkin julkaistaan nykyään isokokoisina, paikoin uudella värityksellä ja kiiltävälle paperille painettuna. Usein lopputulos on alkuperäistä huonompi, vaikka painoteknisesti ehkä ne olisivatkin parempia. Syynä on se, että niitä ei ole alunperin tarkoitettu sellaiseen formaattiin. Tietenkin nykyään etenkin amerikkalainen supersankarisarjakuva tehdään tietokonevärityksellä ja painetaan kiiltävälle paperille, joten se voi näyttääkin hyvältä esimerkiksi deluxe editiona.

Ollaan eri linjoilla.
Tarina JA taide ovat käsikädessä kulkeva kun kokonaisuus.
Totta kai myönnän että tarina tulee aina ensin.
Ex-naisystävän ja nykyisinkin hyvän ystävän kanssa aikoinaan väännettiin aiheesta: hänelle on mahdotonta lukea huonolla taiteella, siis ihan se piirrosjälki ei mille painettu, varustettua oli tarina miten hyvä ikinä ja minä en jaksa huonoa tarinaa vaikka taide olisi miten hienoa.
Samaa sovellan tässä: deluxe painos ei ole niin deluxe että perustelisi sillä minulle olemassaolonsa. Mieluummin lehtinä ja pehmeäkantisina.
Ja se kiiltävä paperi ei aina ole ratkaisu.
Koska vanhojen lehtien saalistamisessa on vaivansa jouduin miettimään hankkiako Mike Grellin Warlord omnibus. Ei ylikokoinen vaan siis ko sarjakuva yksissä kansissa.
Paperi on mattaa.
Koska on pidetty alkuperäinen 1980- luvun väritys jota ei todellakaan ole suunniteltu kiiltävälle paperille. Johon nykyväritys olisi....ateistina en oikein voi käyttää kerettiläistä...rikos taidetta kohtaan on lähinnä.

Yleisesti ottaen suhtaudun kovakantisiin ja deluxelaitoksiin jota kuinkin kuten syöpään, sillä erotuksella ettei kovakantiset ole surmanneet läheisiäni.
Ja koska tilastollisesti jokainen sairastaa sen~5 syöpää elinaikanaan niin onhan minullakin näitä muutamia.

Jos olen oikein ymmärtänyt sinun sarjakuvaharrastuksesi on alkutaipaleella. Minun on kestänyt vuosikymmeniä ja sarjakuvat lasketaan kuutioissa, ei hyllymetreissä tai kappaleissa. Ja kirjat myös.
Mieluummin pehmytkantinen compendium, trade tai lehti.

Itselläkin on näitä " no siitä ei ole muuta laitosta..." opusta jotka ovat suoraan sanottuna saatanan hankalia säilyttää missään kun eivät mahdu järkevästi muualle kuin pinojen alimmaisiksi.
Ikinä olisi hankkinut Praedoria kovissa kansissa jos olisin tiennyt että parempi versio tulee. Siis pehmytkantinen.