Pointti oli se että omassa lapsuudessa luettiin: Asterix, Tintti, Lucky Luke, jne. Aikuisena ei tullut mieleenkään että noiden lisäksi on aikuisille tehtyä sarjakuvaa, joka on aivan eri tasolla kuin nyky elokuvat ja pelit. Sarjoistakin mennään useimmista ohi heittämällä.

Tätä maailmaa voisi paremmin markkinoida ihmisille esim. Suomessa. Aikuisenakin voi aloittaa lukemaan. Tämä kuitenkin niin eri juttu kuin tylsääkin tylsemmät kirjat.

Eli kannessa lukee kuitenkin Omnibus. Verkkokaupassa Compendium. En ymmärrä logiikkaa lainkaan.

Ei siinä varsinaisesti mitään logiikkaa olekaan. Eri kustantajat nimevät näitä julkaisuja hieman eri tavoin. Esimerkiksi Dark Horse -kustantamo on jo pitkään julkaissut pehmeäkantisia noin 400-500-sivuisia kokoelmia omnibus-nimellä. Toisinaan ne ovat jopa olleet normaalia sarjakuvalehteä pienempikokoisia. Nykyisin sitten ainakin DC julkaisee omnibus-nimellä kovakantisia ja compendium-nimellä pehmeäkantisia.

Sarjakuvat ovat epäonnistuneet siinä että suurelle yleisölle ne ovat vain näitä: Asterix, Tintti, Lucky Luke ja vastaavat. Uskallan väittää että yleisö voisi olla 10x suurempi, jos osattaisiin jotenkin avata tätä muuta tarjontaa.

Tämä voi kuulostaa ihan hullulta, MUTTA sarjakuva ala ei osaa oikein markkinoida itseään. Se ei ole millään tapaa aloittelija ystävällinen myöskään. Moni muistaa lapsena lukeneensa vaikka nyt Aku Ankkaa, mutta miksi ihmeessä tarttuisi sellaiseen aikuisena. "Aikuisten sarjikset", miten ne näkyvät Suomessa, kun täällä ei ole edes yhtä virallista sarjakuvaliikettä, josta saisi kaikki uutuudet ja hyllyt olisivat täynnä joka genreä.

Ilmarosvot kyllä kiinnostaisi, aika harvoin noita alkupään sarjoja on Suomessa kuitenkin nähty, lehdessä esim. ei ollenkaan silloin kun se oli kaikkein suosituin täällä. 2006 Singh-tarina oli vaakatasossa stripit alkuperäisinä. Taidanpa katsoa saisiko tämän julkaisun helposti Ruotsista, kaipa Adlibris tms. toimittaa. En toki pahastu jos vaikka Akateemisen hyllyssä vielä on laajemmin ruotsinkielistä sarjakuvaa, kuulostaa tosin vähän toiveajattelulta.

Taitaa olla niin, ettei sarjakuviin perustuvien elokuvien suosiolla ole yhtikäs mitään tekemistä sarjakuvien kanssa. Tällaisia mietteitä heräsi erityisesti tuoreimman Hämis-elokuvan markkinointiin liittyen. Käytännössä sitä olisi käyty katsomassa muutoinkin, mutta suurmenestyksen siitä teki markkinointi: Hämis singahteli metroasemien mainostauluilla ja lähimmässä kauppakeskuksessa peräti kahden eri ketjuliikkeen sisäänkänti oli muutettu Hämis-teemaiseksi.

Tuntuu hassulta, mutta omassakin tuttavapiirissäni eräs (tyttäreni kaverin isä) harrastaa Marvel-elokuvia, kuten olen itse aikanaan harrastanut sarjakuvia. Sen sijaan hän ei ole koskaan lukenut sarjakuvia, ja rahaakaan on kulunut teatterilippujen lisäksi lähinnä Rautamies-naamioon Halloweenin aikana.

Usein myös painettujen sarjakuvien hinnat suhteessa muuhun viihteeseen ovat korkeat, mikä nostaa kynnystä tutustua niihin. Muistaakseni Sikiön Jarkko kirjoitti täällä silloin, kun hän lopetti sarjakuvien aktiivisen lukemisen siitä, miten kauan pelin pelaaminen ympäri kestää verrattuna sarjakuvalehden lukemiseen (monta kymmentä tuntia vastaan viisitoista minuuttia tai jotain).

Sanoisin, että lasteni ahkera lukuharrastus (joka ei kaveripiirissä ole lainkaan selviö, ainakaan samassa määrin kuin omassa lapsuudessani) perustuu pitkälle siihen, että asuimme pari vuotta aivan kirjaston naapurissa.

Käytännössä manga-pokkareiden lukeminen perheessämme perustuu ahkeraan kirjastossa ramppaamiseen, sillä vaimoni vastustaa niiden ostamista juuri hinnan vuoksi (n. 10 euron hujakoilla) sekä tietenkin sen vuoksi, että pokkarin kuluttaa hujauksessa (vaikka samaa pokkaria luetaan toki useaan kertaan). Kaukana ollaan oman lapsuuteni ajoista, jolloin muuta viihdettä ei juuri ollut ja kaveritkin asuisivat kilometrien päässä (maaseudulla).