Olet täysin oikeassa. En lue supersankaritarinoita käytännössä ollenkaan englanniksi. Olen tietoinen vähemmistöjen käsittelystä ja moniarvoisuudesta 2000-luvun sarjoissa.

Se on laajentunut siitä huomattavasti. Monille tämä on "woketusta" tai "sarjakuvan politisointia" mikä kertoo lähinnä miten rajallisesti tuntevat lajityyppiä.
Toki sillä oli kausi jolloin oli ihan yhtä lailla poliittista mutta itsesensuurin joka myötäili McCarthylaista järjestelmä ja vain meidän järjestelmä on oikein muita normeja ei ole.

Sinisalon ja Kämpen kertomus on yleisesti ottaen hyvin vähän poliittinen ottaen huomioon nykyiset ja entiset supersankari sarjakuvan esimerkit oli kyseessä sitten Teräsmiehen kamppailu Ku Klux Klania vastaan, Kapteeni Amerikka lähes aina tai mm 20th Century Men ja Power Fantasy.
Mutta hyvä että asia on huomioitu jo tekovaiheessa tekijöiden osalta.

Yksi mikä itselle tässä kokoelmassa otti ikeniin ja vaivasi oli selittämätön asia ennen kuin kaiken vänkäröinnin ohessa käsikirjoittaja Johanna Sinisalo sen haastattelussa mainitsi: vaikka on kryptonilainen ja siis ihmisiin verrattuna jumalan voimat omaava Terästyttö kovin harvoin lyö ketään vaikka se olisi ilmeisin ja jopa toimivin ratkaisu tilanteessa.
Sellaisessa tilanteessa jossa Teräsmies jo käyttäisi voimakeinona.
Ne " perinteiset" sukupuoliroolit kun istuvat tekijöissä ja niiden toivotaan jatkavan rakenteiden ylläpitoa ja pönkitystä.

Eero esittelee ja erittelee albumia oikein hyvin ja selvästi pitää siitä paljon. Mutta silti vain 79/100 antaa hän. Pisteet ovat aina tiukassa hänellä.

Kysymyksessähän haettiin vastaukseksi tietysti termiä 'veriveli'. Todellisuudessa sellaista rituaalia tai nimitystä ei intiaanien keskuudessa edes ollut olemassa. Ei ainakaan siinä muodossa kuin Hollywood ja eurooppalaiset sarjakuvantekijät meille uskottelivat. Muistan tuota jo silloin miettineeni. Kysymyksessä vastattiin tietysti puhtaasti sarjakuvan oman fantasiamaailman säännöillä. Mutta vaikka rituaali oli fiktiota, Hopeanuoli ja Pekka Kenttä sitä kyllä tarinassa olivat. Heidän kohdallaan se oli hieno symboli tasavertaisesta ja rikkomattomasta ystävyydestä.

Pekan ja Hopeanuolen veriveljeys tosiaan mainitaan melkein jokaisessa lehdessä kun sarja esitellään sisäkannella. Usein myös seikkailujen tekstilaatikoissa heistä puhutaan veriveljinä.

Olet ollut tosi tietäväinen pienenä, jos olet jo silloin tiennyt, että veriveljeysrituaaleja ei oikeasti ollut olemassa Pohjois-Amerikassa.

Itse olen lapsena ottanut veriveljeyden vain sanontana enkä konkreettisena rituaalina tai seremoniana, jossa valutetaan tai jaetaan yhdessä verta. Jälkimmäinen vaihtoehto ei edes tullut mieleeni. Olen ottanut tuon vastaavana sanontana kuin mitä on vaikkapa sydänystävä tai mustasukkainen. Muistan, että törmäsin veriveli-termiin myös intiaaniromaaneissa, joissa se myös oli minulle vain vertauskuva. Ajattelin, että se tarkoittaa vain erottamatonta uskollisuutta, johon ehkä joskus liittyy juhlallinen lupaus. Mitään kuvauksia rituaaleista ei ollut ainakaan noissa kirjossa.

Paljon myöhemmin, varmaan lukiossa, törmäsin kirjoissa ja elokuvissa kuvauksiin tällaisista rituaaleista. Pidin niitä tosina, koska tiettävästi Amerikan alkuperäisasukkaat eivät lainkaan karsastaneet kehonsa haavoittamista ja kiduttamista henkisiin tarkoituksiin. Etenkin soturit olivat tottuneita tällaiseen. Ehkä nämä silti olivat vain länsimaisten kirjailijoiden keksintöä.

Lehdessä 3/1977 on jopa kolmisivuinen, paikoitellen hyvin seikkaperäinen tekstikertomus siitä kuinka Pekka ja Hopeanuoli tapasivat ja miten Pekka liittyi kiowaleiriin asumaan, mutta siinä ei mainita mitään verivelirituaalia. En muista, mitä Ukkoskarhu selitti lukijoille veriveljeydestä palstalla. Joku siitä joskus kysyi.

(Tuo tapaamiskertomus tosin taitaa olla Ukkoskarhun omaa keksintöä – siinä on mm. sellaisia tarpeettomia sosiaalisia yksityiskohtia, joita en usko saksalaisten panneen lastenlehteen kuten se että Pekka elätti vanhempaa kiowanaista leirissä. Lisäksi siinä on tolkuton juttu että Hopeanuoli surmaa lapsena ison karhun puukolla eikä edes yritä hätistää karhua pois. Muistaakseni myös saksalaisissa lehdissä kerrottiin mm. Hopeanuolen isästä eri tavalla kuin mitä tekstikertomuksessa lukee.)

Joo, nuo joiden nimessä on joku Tampereen kaupunginosa tai yksittäinen paikka (Messukylä, Hervanta, Kissanmaa, Hämeenpuisto...) ovat uusia, ja onko niin että ne joiden nimessä ei ole (Super-Manse, Kapteeni Kökkö, Tampereen sankari) ovat kokoelmia lehdissä ilmestyneistä jutuista. Tamperkele on häiritsevä poikkeus linjaan, koska on kanssa muualla julkaisematonta.

Kas näin.
Tietenkään Belzebubs ei omaa täällä omaa ketjuaan. Tietenkään ei....
Mutta oli asiaakin.
Sarjakuvien, kirjojen ja elokuvien lisäksi harrastan myös musiikkia.
Vain oikeaa musiikkia.
Siksi luen mm Inferno lehteä
Jonka artikkelista seuraava lainaus:

Yle Areenassa (25.9. alkaen) ja Yle TV2:lla (1.10.) alkaa myös JP Ahosen Belzebubs-sarjakuvaan perustuva Belzebubs-animaatiosarja black metal -kultistien arjesta, perhesuhteista ja bändikuvioista. Ahonen itse kertoo työstään ja sarjakuvastripeistä keikkalavoille saakka nousseesta Belzebubsista Pirullista piirtoa -dokumentissa, joka esitetään Yle Areenalla 28.9. ja Yle Teemalla 2.10.

Tiedän mitä itse katson.