Tarinankerronta on aina jaettavissa lähes matemaattisesti ja myös 2000AD seuraa kaavoja.
Kaava itsessään ei tarkoita että on mielikuvitukseton, lattea, kädenlämpöinen.
Vaan että on rajallinen määrä peruskaavoja.
Niitä voi varioida lähes loputtomasti ja, pakollinen itsestäänselvyys, tehdä hyvin tai huonosti ja jopa keskinkertaisesti.

Itsekin hankin akateemisen kirjakaupan ja R-kioskin kautta Megazinea.
Oma suhde Hämähäkkimiehen julkaisuihin on osittain samanlainen kuin Reunalla. Mutta ei kaupallisuuden tai jatkuvan itseään toistavan juonen takia ( minä pidän Dreddistä ja Batmanista) vaan koska hämis ei ole minulle se isoin juttu edes Marvelin saralta.
Monet tuttavapiirissä mukaan lukien oma poikani siitä pitää. Käsittääkseni enemmän Ultimaten versio ja Miles Morales, mutta silti.

Syykin on selvä. Spider-Man, Hämähäkkimies on yhä jossain tavan kaupoissa, kioskeissa, huoltoasemilla ja niin poispäin.
Kyllä, on elokuvia mutta myös niitä sarjakuvia.

En puhuisi räävittömyydestä.
Erilainen kulttuuri, ei vain sarjakuva-sellainen.
Brittien sykli on vielä nopeampi kuin Amerikoissa, tosin pituus on asia. Kuudesta kahdeksaan sivua on nopeampi kuin se tyypillisesti 22 sivua.
Itse en ole koskaan osannut vetää linjaa kansallisuuden mukaan. Kotimainen ei ole automaattisesti taidetta, ranskalainen ei ole taiteellisempaa ja amerikkalainen ilmiselvästi aivotonta.
Karrikoidusti sanottuna mutta pääpiirteissään.
Monesti kyseessä on lukijan omat tottumukset. Niistä ei ole objektiivisesti mitattavaa totuutta.
Jotkut pitävät Tex Willer sarjakuvista läheskään kaikki eivät.
Hämähäkkimies vanheni alkuun ja ehtipä mennä naimisiin myös. Avioero oli meille molemmille ( minä ja ex-vaimo, hämiksen liitto hajosi paljon oudommin) hyvä mutta tässä mennään eri tavoin suhtautumisessa elävään maailmaan.
Oma maailmani ei määrity eron kautta, mutta olisi täysin erilainen ilman sitä.

2000AD sisältää ihan samoin kaavoja miten kirjoittaa tarinoita kuin Marvel ja DC.
Itse ottaisin vastaan sen että lähikauppaan mennessä voisi poimia lehtihyllystä Hämähäkkimiehen tai Megazinen tai Piloten non shopin jne.
Niillä on kaikilla erilaiset tavat, kulttuuripohjat ( jotka eivät ole kiveen louhittuja ja muuttumattomia) ja perinteet.
Toisille se on novellit, toisille pituus on 48 sivun albumi toisille 120-144 sivua.
 ( Ja ei, lähikauppaan ei ole saatu kuin Aku Ankka ja Tex Willer joten pitää mennä kauemmas saadakseen luettavaa)

Tekijöiden välillä on eroja. Toinen ottaa väsyneimmät kuluneimmat kliseet ja vääntää mestariteoksen, samasta hahmosta ja maailmasta saadaan uudella tarinalla ja idealla ihan kammottavaa sylttyä.

Toki brittiläinen on lähempänä suomalaista kuin amerikkalainen mutta sillä periaatteella kaikkien pitäisi digata ruotsalaista sarjakuvaa.

Piti oikein tsekata tämä kun tuli lehtipisteellä vastaan. Piirros näytti hyvältä, mutta kun luin abaut 3 aukeamaa, niin totesin, että olen nähnyt tämän jo miljoona kertaa. Samalla tajusin miten järjetöntä on lukijoiden kannalta jauhaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samaa kuviota. Mutta minkäs teet kun hahmot ovat samoja ja Status Quo ei saa pysyvästi muuttua!?
Verrokkina vain brittisarjis, missä viitteen kuuteen sivuun saadaan mahtumaan mahtavia tarinoita (alku, keskikohta ja loppu) ja kassikaupalla uusia ideoita.

Ollaanko Briteissä rohkeampia ja "räävittömämpiä"? 

Tämä Hush 2 onkin mielenkiintoinen just tuon kannen ansiosta. Mulla lienee nuo Hush ykköset, mutta en kyllä muista tarinasta mitään muuta kuin Leen piirrokset, että se ei taas lupaa hyvää. Eipä käy kyllä kateeksi Egmontin toimittajiakaan, jotka yrittää amerikan julkaisuista kursia kasaan jotain koherentteja kokonaisuuksia.

Ihan ymmärrettävä väärinkäsitys. Veikkaan että moni tavis on hiukan hakusessa kun tulee Matt Reevesin Batman 2 jolla on Penguin sarjansa ja sitten tulee DCn ( kun ne molemmat on DCn) Batman Brave &Bold.

Toki elokuvayleisöt eivät ole hirveän kiinnostuneita mikä on sarjakuvallista " kaanon"ia ja mikä ei.
Se on lähinnä täällä ja omien sarjakuvatuttujen/ystävien kanssa kun on näitä " huomasitko miten olivat ottaneet tietyn osuuden Year Onesta jälleen kerran mutta siirtäneet No Man's Kansiin mutta tuoneet sivuhahmona etsivän Reptilesta säilyttäen sen toimivan paranoian subtekstin Failsafesta?"
Kun taasen normikritiikki on mustassa nahka-asussaan Batman hakkaa jotain ökömöttiäistä.

Tavan katsojalle riittää sisäisen logiikan pitävyys.

DC teki jo Todd Phillips Jokerit mutta konseptin pitävyys= tehdään ensin tarinan pahiksen, vihollisen tarina on tietyssä mielessä loogista.
Moni haluaa nostaa sen" niin kuin Sonyn Morbius ja muut Hämähäkkimies-elokuvat ilman Hämähäkkimiehen läsnäoloa, vai?" Ei, ja niissäkin oli hyviä ( tosin ei Morbius), vaan se liki elokuvan kuin elokuvan konsepti: sankari on tasan yhtä hyvä kuin vihollisensa.
Unelmatehtaalla joskus sotkevat suositun vihollisen hyvään viholliseen.

Batmanilla on yksi parhaista viholliskaarteista.