Lukaisin illan vilakassa Sami Nyyssölän Olet mitä luetsarjakuvan ymmärtämisen selitys


Ja vaikka olen kohdeyleisöä meinasin lopettaa alkusivuun.

Ei, en sarjakuvasivuihin vaan niitä ennen on vuolasta ylistystä Eero Tarastilta, semiootikko, musiikkitieteen emeritusprofessori helsingin yliopistolta. Ja kuivimman tieteellisen tekstin tuottajalta ikinä. Kyllä minä sen typerän teoksensa tentin läpi mutta opin vihaamaan hänen musiikin teoriaansa.

No teos nojaa pitkälti eksistentiaalisemiotiikkaan. Niin minun tuuriani.
Onneksi joukossa on myös Scott McCloud, Eisner, Platon, Arendt, Heidegger, Huxley, Nietzsche ja Descartes.
Eli myös filosofeja ja tieteentekijöiden kavalkadi.

Onneksi tämä on enemmän McCloud kuin Tarasti, muuten paikalla olisivat vain Osmo A Wiion viestinnän lait.

Teos on juuri sillä tavalla komea kuin graafikolta sopii odottaa. Fonttia myöten mietitty esineenä, kovakantisena ja lähestyttävänä. ( Tosin allekirjoittanut vieroksuu juuri kovakantisia ja niiden " muoto=/>sisältö" välittämää viestiä.
Eli lähtökohtaisesti Nyyssölä oli rakentanut tietosarjakuvanlukijalle koodeja ja merkkejä teosta vastaan.)

Jos joku pitää tätä vaikeaselkoisena siitä ei ole kyse. Nyyssölä tekee töitä ollakseen yleistajuinen ja onnistuu tässä huomattavasti paremmin kuin mainittu emeritusprofessori koskaan tulee onnistumaan.

Yksi oivalluksista joka tätä lukiessa tuli on että McCloudin kirjasta Understanding Comics eli Sarjakuva Näkymätön taide on yli 30 vuotta (1994) ja Making Comics teostaan ei ole koskaan käännetty.
Toinen oivallus oli että Tarastin teoriat toimivat paremmin (mutta eivät hyvin)minun ymmärtämillä merkeillä ( sarjakuva) ja nuottiavaimet tosiaan kuuluvat vain signifiomaan linnunlaulua, muusikoille tai tungettuna minne aurinko ei paista (nudistirantojen ulkopuolella).
( Miten niin kaunoja ei muka voi kantaa yli 33 vuotta? Hyvin voi)

Teoksen anti on että vaikka on hauska sen hauskuus on vakava asia.
Ja pysytään pehmeissä tieteissä luonnontieteitä ainoastaan sivutaan aivan kuin niiden osuus humanismin etenemiselle olisi nollasummapeli tai jopa miinussummapeli. Kulttuurisesti viraalit aivorakenteet pysyvät sitkeästi kiinni mikro- ja makrotasoilla.

Eniten tästä saavat sarjakuvantekijät ja sarjakuvantutkijat. En oleta että menee tavan lukijoilta yli hilseen kahdesta syystä: en oleta heillä olevan hilsettä ja koska ymmärrän eron yleisessä käytössä olevan ilmauksen ja ihmisten moninaisen älykkyyden välillä ( eikä nyt sotketa älykkyyttä aivan eri asioihin kuten koulutustaso, yhteiskuntaluokkia tai sosiaalisuus.)

Sisältää teesejä joihin vastaukseni ei ole teoksen

lukematta lööperiä

eikä edes

viittaatko Härkösen vaiMerdanlööperiin?

vaan siinä missä lähtee omaksumaan sarjakuvan kielioppia ei kuitenkaan lähde opettajien kritiikistä saati arvostele lähteitään.

Siinä mielessä mennään lainatun loppumeemin mukaan että on tämä tavallaan, mutta Barthesia mukaellen lukija ei hyväksy kaikkea väitettyä.

Tällaisia tarvitaan silti lisää. Seuraava olisi tällä aikataululla ..2058?
Mikäli sarjakuvan kielen ymmärtäminen kiinnostaa tämä kannattaa hommata.
Itse kehotan lukemaan paitsi McCloudin ja Eisnerin sekä lähdeluettelossa mainitun Barryn teokset niin myös kotimaiset sivuavat teokset Ahlqvist & Kutilan Piirrä sarjakuvaa, Ilpo Koskelan Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja- uudistettu laitos, Reima Mäkisen Mangan Värit( ja Mangan harmaasävyt jos löytyy) sekä Mari Ahokoivun Sarjakuvantekijän opas.

Ja taas kielen puolella olisi Chomskyn ja Pinkerin teokset sekä tietenkin Cambridgen Joyce Bruhn de Garaviton ja John W. Schwieterin toimittama Introducing Linguistics: Theoretical and Applied Approaches joka on englanniksi mutta niin paljon selkeämpi kuin mainittu Tarasti. Joo, Suomen kielen kustannuksella mutta mielen etuna.

Cohn alkoi kiinnostaa tämän myötä kylläkin.
Ihmisenä jolla on lievä lukihärö eivät niinkään haitanneet ne pari lipsahdusta, evoluutiobiologinen kun sisältää kolme o-kirjainta, ei kahta. Mutta tuo ja sivun 85 Dennettin esimerkki menevät oikoluvun piikkiin. ( Siinä kun on merkki enemmän. Välimerkki) ja teknologia auttaa: tätä viestiä kirjoittaessa algoritmi oli oikoluvullaan sitä mieltä että Barryn on kaikista maailman sanoista Nartun. Niin tietenkin on.

Tutustumisen arvoinen teos kumminkin.

Jos siis ajattelisin yhtään muita.

Tää. Mullakin tuossa ajatuksena juuri se, mikä voisi muitakin kiinnostaa. Mähän varmaan pistäisin pystyyn vain lehtiä, joissa olisi niiden hyvien aikojen tarinoita Marvelilta ja DC:ltä sekä vaikka kronologinen John Byrne -lehti alkaen taideopiskeluvuosista koko (tai edes lähes) tuotanto. Mutta sille en uskoisi kovin suurta lukijayleisöä. Olisiko edes kymmenen ja niistäkin isoin osa ihan kannatuksen ja yleisen mielenkiinnon vuoksi.

Thwip thwip baby 🕷🕸🕷
Marvel Podcast Suomi seittiarvosteli uuden Hämähäkkimiehen nro. 9/2026

Internet keskusteluissa sävyt ja vivahteet usein jäävät rannalle ruikuttamaan. Eli suoraan ei välittynyt juuri sarjakuvakulttuuri, tosin samaa vikaa allekirjoittaneen ulostuloissa usein.
Itse olen oppinut ymmärtämään että sana " viipyilevä" tarkoittaa 999 kertaa tuhannesta vitun tylsää eikä suinkaan olevaisuutta pohdiskeleva ja joka hetkestä ja niiden ainutkertaisuudesta ammentavaa.
Siis jos hyvin käy.
On se usein tuhat kertaa tuhannestakin.

Eikä siinä auta sanoa että tämä on kriitikkojen ja kultturellien rakastama. Ei ole yhtään vähemmän paska.

Itse en pidä Peter Parker/Spider-Man hahmoa ihan noin yksioikoisena. Hahmoon on jo sisäänrakennettu hyviä ristiriitoja, voimien lisäksi epävarmuuksia ja riippuvuuksia.
Odottelen juuri mainitsemistasi syistä Marvelin Midnight Spider-Man sarjaa jossa on kaikki sama paitsi että tuodaan keho- ja muun kauhun lisäksi se Hämähäkki Hämähäkkimieheen.
Siinä että on enemmän ideoita ja enemmän käsikirjoittajia on tietty etunsa.
Se viehätys ei tosiaan kärsi.
Siksi olen itse koettanut lukea mahdollisimman paljon sarjakuvia ja kirjoja, mutta paitsi että on oppinut tietävänsä vähemmän kuin luuli myös sen että Sturgeonin laki (90% kaikesta on paskaa) tarkoittaa sitä että Sturgeon oli optimisti.

Yksi asia kyllä nyppii:

Sarjakuvan kun voi tehdä elokuvallisesti

Tiedän että tuskin sitä tarkoitat mutta tämä " elokuvallinen" >"sarjakuvamainen" sanojen käytön vakiintuminen on syöpä.
Koska siinä on aina tuo asetelma, etabiloitu auktoriteetin asemasta alaspäin. Tiedän, tiedän: suomalaiset ja heidän itsetuntonsa mutta voi nyt.....

Vuodatus jopa liittyy aiheeseen ja on osasyy miksi osa pitää Spider-Man hahmosta ja osa ei. Lähempänä altavastaajaa voimistaan huolimatta. Enemmän Aku Ankka kuin Mikki Hiiri. Seurustellut useamman huippumallin tasoisen naisen kanssa mutta sotkee asiansa, joskus supersankaroinnin joskus tätinsä takia tai sitten sotkeentuu suhteissaan. Ja sitten on työt ja opinnot siinä sivussa.
Siinä mielessä kyseessä on paljon suomalaisempi hahmo. Myös tietyssä periksiantamattomuudessaan.
Joo fraasien " suuri voima tuo suuren vastuun" ja " asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat" välillä on aste-eroja mutta vähemmän kuin monessa muussa.

Vahvat kaavat tälläkin bändillä vuosikymmenestä toiseen.

Komppaan. Joskus se" muuttumattomuus" on se juttu.
Musiikissa ja sarjakuvissa on yhdistäviä tekijöitä. Molemmat ruokkivat mieltä ja tekijöiden kohdalla on ne jotka tekevät joka kerta jotain ihan muuta ja ne joilla on oma selkeä juttunsa.
Jos siitä ei pidä se on" kulunut maneeri" tai " levystä toiseen samaa tauhkaa"
Mutta kuten sanottua, makuasia. Niistä ei voi kuin kiistellä.
Itse pidän AC/DCsta siinä kuin Edith Piafista ja aikuisten oikeasti inhoan beatlesia.
Eli siinä että joku ei pidä Hämähäkkimies juonista ja lehdestä on ok.
Niiden kerrontamekiniikka ja maailmanluonti ei ole sitten teille. Toivottavasti tarjolla on jotain mikä nappaa, siitäkin on kokemusta.

( Juuri tajusin että minulle Spider-Man Hämähäkkimies on kuten Star Trek: olen katsonut trekkiä paljon varsinkin koska oli pitkään " tätä skifviä on, ota tai jätä" minkä vuoksi on pitkälti jäänyt valikoiman monipuolistuttua)