Se että viivat ovat teräviä (mitään ei ole jäänyt reprossa pois eikä viiva ole lihonut) ja musta on mustaa, on mielestäni ns. perustaso, millä julkaisuja pitäisi tehdä. Ei ole liikaa vaadittu, eikä siihen tarvitse erikseen keskittyä saati "panostaa" mitään. Se että tämä asia nostetaan esiin positiivisena huomiona jostakin julkaisusta, kertoo paljon dihiajan julkaisujen yleistasosta.

Ymmärrän hyvin Korsto-Mikon ärsyyntymisen ja olen samaa mieltä, että väärin hiottu. Näihin mustisuusintoihin pitäisikin suhtautua jonkin sortin näköispainoksina, ne tulevat nahkoineen karvoineen.

Uskoisin, että Petrin valitsemat tarinat albumeihinsa ovat uusintoja kustannussyistä. Uudet suomennokset kun maksavat.

Ihanko vilisee? Voisitko antaa sanojen toistumisista ja verbien sekavista muodoista edes kolme esimerkkiä? Itselläni ei osunut silmiini tällaisia kun luin albumin. Huomasin kirjaimen puuttuvan vain yhdessä kohdassa, sivulla 19 (”Minä pidä huolen”), ja tällaista sattuu jokaiselle joskus, vaikka yrittää olla kuinka huolellinen.

ei aiemmin suomentamattomia sarjoja eikä Leppästä, joita molempia Kvaakissa ja Facebookissa on lukuisia kertoja toivottu - onneksi tuleva Aparo-kokoelma tekee tähän toivotun, noh, ainakin poikkeaman.

Vielä enemmän minua häiritsee välipitämättömyys sarjakuvien tekstien suhteen. Sormus-teoksen etusivulla myönnetään, että "suomennokset heijastavat omaa aikaansa" eli niistä ei toisin sanoen ole vaivauduttu korjaamaan edes räikeimpiä kirjoitusvirheitä, joita puhekuplissa suorastaan vilisee: kirjaimia puuttuu, sama sana toistuu, lauseessa on sekavasti sama verbi kahdessa eri muodossa jne. jne.

Ainakin itselleni tekstin sujuvuus vaikuttaa jopa kuvien ulkonäköä enemmän siihen, kuinka hyvin pystyn uppoutumaan sarjakuviin.

on hienoa, että Aarnio jaksaa nähdä vaivaa kuvituksen ulkonäön suhteen.

(Paha merkki sen sijaan on jo ennakkotilattu.)