Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 4 5 6 ... 10
1
Vain viisi vuotta vanha älykännykkäni oli lopulta pakko vaihtaa uuteen, kun alkoi kaikki olla ei-toimivaa. Se oli tahallista, ohjelmistolla ja käyttöjärjestelmillä tehtyä "vanhentamista". Laitteessa ei ollut mitään vikaa.
Tässä oma kokemukseni Apple-uskovaisena on ollut positiivinen. Tähän mennessä laitteet ovat kestäneet hyvin käyttöä ja aikaa. Nykyisin mulla on käytössä kolmas iPhone, jonka ostin kaverilta käytettynä (myös edellisen ostin käytettynä). Alun perin ekasta iPhonesta jouduin luopumaan, kun se tippui kädestä ja hajosi. Siinä vaiheessa se oli jo ollut käytössä useamman vuoden, eikä osoittanut merkkejä, että pitäisi uusia. Tämän nykyisen ostin siksi, että se toisena ostettu puhelin alkoi jo hiukan väsyä käytössä. Olisi tosin varmaan toiminut vielä vuoden tai pari tai ehkä pidempäänkin, mutta sopivasti kaveri oli omasta uudemmasta iPhonesta luopumassa, joten tartuin tilaisuuteen.

Tabletti- ja tietokonepuolella pääasiallinen syy laitteiston vaihtoon on ollut tallennustilan rajallisuus. Eli uudemmat apit vievät yhä enemmän tilaa ja on vaikeampi niitä päivittääkään, jos ei ole sitä tilaa. Tästä oppineena olenkin uudemmissa ostoksissa suosinut isompaa levytilaa, vaikka se on toki samalla tarkoittanut hieman isompaa hintaakin. iMac-pöytäkoneen vaihtoon tosin vaikutti myös se, että Adoben ohjelmisto rupesi olemaan sille niin raskasta, että työskentely oli aika tahmaista. Mutta vaikka uuden iMacin olen ostanut, niin vanha on edelleen tuossa hollilla käyttövalmiina ja välillä olen sitä käytellytkin. Eli sekään ei hyödytön ole, vaikka on jo yli kymmenen vuotta vanha.

Mutta samaan aikaan tunnistan kyllä tuon, että laitteesta tulee käyttökelvoton, kun ei muka enää voi sen ikään vedoten sallia siihen päivityksiä. Tää toiminta on väärin ja pitäisi kieltää lailla. Ymmärrän sen, että uudet ohjelmat vaativat laitteilta enemmän suoritustehoa ja tallennustilaakin, mutta jos on vanha laite, jossa näitä riittää ohjelman pyörittämiseen, niin sen pitäisi olla mahdollista.
2
Kotimaiset sarjakuvat / Vs: Kapteeni Kuolio
« Uusin viesti kirjoittanut Veli Loponen tänään kello 16:49:48 »
onko niin että ne joiden nimessä ei ole (Super-Manse, Kapteeni Kökkö, Tampereen sankari) ovat kokoelmia lehdissä ilmestyneistä jutuista.
Joo. Fyysisinä julkaisuina ero näkyy siinäkin, että yhden tarinan kattavat alkuperäisjulkaisualbumit ovat A4-kokoisia ja nuo kokoelmat ovat B5-kokoisia ja hiukan tuhdimpia kuin nuo albumit.
3
Toimintasarjakuvat / Vs: Prinssi Rohkea
« Uusin viesti kirjoittanut Ephialtes tänään kello 15:00:57 »
Harri "Wallu" Vaalio esitteli Prinssi Rohkea – Laulava miekka albumin Pelit-lehden Ruudun takaa -palstalla:

Lainaus
Hienosti toimitettu kokonaisuus, jonka kruunaa tyylikäs, hyvin harkittu ja valittu kansikuva.
4
Toimintasarjakuvat / Vs: Supergirl Maailma
« Uusin viesti kirjoittanut Curtvile tänään kello 14:20:20 »
Olet täysin oikeassa. En lue supersankaritarinoita käytännössä ollenkaan englanniksi. Olen tietoinen vähemmistöjen käsittelystä ja moniarvoisuudesta 2000-luvun sarjoissa.

Se on laajentunut siitä huomattavasti. Monille tämä on "woketusta" tai "sarjakuvan politisointia" mikä kertoo lähinnä miten rajallisesti tuntevat lajityyppiä.
Toki sillä oli kausi jolloin oli ihan yhtä lailla poliittista mutta itsesensuurin joka myötäili McCarthylaista järjestelmä ja vain meidän järjestelmä on oikein muita normeja ei ole.

Sinisalon ja Kämpen kertomus on yleisesti ottaen hyvin vähän poliittinen ottaen huomioon nykyiset ja entiset supersankari sarjakuvan esimerkit oli kyseessä sitten Teräsmiehen kamppailu Ku Klux Klania vastaan, Kapteeni Amerikka lähes aina tai mm 20th Century Men ja Power Fantasy.
Mutta hyvä että asia on huomioitu jo tekovaiheessa tekijöiden osalta.

Yksi mikä itselle tässä kokoelmassa otti ikeniin ja vaivasi oli selittämätön asia ennen kuin kaiken vänkäröinnin ohessa käsikirjoittaja Johanna Sinisalo sen haastattelussa mainitsi: vaikka on kryptonilainen ja siis ihmisiin verrattuna jumalan voimat omaava Terästyttö kovin harvoin lyö ketään vaikka se olisi ilmeisin ja jopa toimivin ratkaisu tilanteessa.
Sellaisessa tilanteessa jossa Teräsmies jo käyttäisi voimakeinona.
Ne " perinteiset" sukupuoliroolit kun istuvat tekijöissä ja niiden toivotaan jatkavan rakenteiden ylläpitoa ja pönkitystä.
5
Toimintasarjakuvat / Vs: Prinssi Rohkea
« Uusin viesti kirjoittanut Lurker tänään kello 11:50:49 »
Eero esittelee ja erittelee albumia oikein hyvin ja selvästi pitää siitä paljon. Mutta silti vain 79/100 antaa hän. Pisteet ovat aina tiukassa hänellä.

Mielenkiintoinen oli myös se kommentti (ja linkki) Comics Journalin sata parasta sarjakuvaa -listalle. Rohkea oli tasan sadas, eli viimeinen listalla. Ville Vallattomallakin oli parempi sijoitus. Hmm...

Mitenkään Hank Ketchamia vähättelemättä Hal Foster on kyllä ihan eri luokan tekijä.
6
Toimintasarjakuvat / Vs: Prinssi Rohkea
« Uusin viesti kirjoittanut Sampsa Kuukasjärvi tänään kello 11:18:53 »
Eero esittelee ja erittelee albumia oikein hyvin ja selvästi pitää siitä paljon. Mutta silti vain 79/100 antaa hän. Pisteet ovat aina tiukassa hänellä.
7
Toimintasarjakuvat / Vs: Supergirl Maailma
« Uusin viesti kirjoittanut Sampsa Kuukasjärvi tänään kello 11:16:52 »
Olenko oikeassa jos epäilen ettet Sampsa lue juurikaan supersankarisarjakuvaa alkukielellä vaan lähinnä käännettynä?

Olet täysin oikeassa. En lue supersankaritarinoita käytännössä ollenkaan englanniksi. Olen tietoinen vähemmistöjen käsittelystä ja moniarvoisuudesta 2000-luvun sarjoissa.
8
Lännensarjakuvat / Vs: Hopeanuoli -lehti (Hopparilandia)
« Uusin viesti kirjoittanut Sampsa Kuukasjärvi tänään kello 11:10:42 »
Kysymyksessähän haettiin vastaukseksi tietysti termiä 'veriveli'. Todellisuudessa sellaista rituaalia tai nimitystä ei intiaanien keskuudessa edes ollut olemassa. Ei ainakaan siinä muodossa kuin Hollywood ja eurooppalaiset sarjakuvantekijät meille uskottelivat. Muistan tuota jo silloin miettineeni. Kysymyksessä vastattiin tietysti puhtaasti sarjakuvan oman fantasiamaailman säännöillä. Mutta vaikka rituaali oli fiktiota, Hopeanuoli ja Pekka Kenttä sitä kyllä tarinassa olivat. Heidän kohdallaan se oli hieno symboli tasavertaisesta ja rikkomattomasta ystävyydestä.

Pekan ja Hopeanuolen veriveljeys tosiaan mainitaan melkein jokaisessa lehdessä kun sarja esitellään sisäkannella. Usein myös seikkailujen tekstilaatikoissa heistä puhutaan veriveljinä.

Olet ollut tosi tietäväinen pienenä, jos olet jo silloin tiennyt, että veriveljeysrituaaleja ei oikeasti ollut olemassa Pohjois-Amerikassa.

Itse olen lapsena ottanut veriveljeyden vain sanontana enkä konkreettisena rituaalina tai seremoniana, jossa valutetaan tai jaetaan yhdessä verta. Jälkimmäinen vaihtoehto ei edes tullut mieleeni. Olen ottanut tuon vastaavana sanontana kuin mitä on vaikkapa sydänystävä tai mustasukkainen. Muistan, että törmäsin veriveli-termiin myös intiaaniromaaneissa, joissa se myös oli minulle vain vertauskuva. Ajattelin, että se tarkoittaa vain erottamatonta uskollisuutta, johon ehkä joskus liittyy juhlallinen lupaus. Mitään kuvauksia rituaaleista ei ollut ainakaan noissa kirjossa.

Paljon myöhemmin, varmaan lukiossa, törmäsin kirjoissa ja elokuvissa kuvauksiin tällaisista rituaaleista. Pidin niitä tosina, koska tiettävästi Amerikan alkuperäisasukkaat eivät lainkaan karsastaneet kehonsa haavoittamista ja kiduttamista henkisiin tarkoituksiin. Etenkin soturit olivat tottuneita tällaiseen. Ehkä nämä silti olivat vain länsimaisten kirjailijoiden keksintöä.

Lehdessä 3/1977 on jopa kolmisivuinen, paikoitellen hyvin seikkaperäinen tekstikertomus siitä kuinka Pekka ja Hopeanuoli tapasivat ja miten Pekka liittyi kiowaleiriin asumaan, mutta siinä ei mainita mitään verivelirituaalia. En muista, mitä Ukkoskarhu selitti lukijoille veriveljeydestä palstalla. Joku siitä joskus kysyi.

(Tuo tapaamiskertomus tosin taitaa olla Ukkoskarhun omaa keksintöä – siinä on mm. sellaisia tarpeettomia sosiaalisia yksityiskohtia, joita en usko saksalaisten panneen lastenlehteen kuten se että Pekka elätti vanhempaa kiowanaista leirissä. Lisäksi siinä on tolkuton juttu että Hopeanuoli surmaa lapsena ison karhun puukolla eikä edes yritä hätistää karhua pois. Muistaakseni myös saksalaisissa lehdissä kerrottiin mm. Hopeanuolen isästä eri tavalla kuin mitä tekstikertomuksessa lukee.)
9
Toimintasarjakuvat / Vs: Prinssi Rohkea
« Uusin viesti kirjoittanut Lurker tänään kello 10:53:03 »
Hyllyy-blogissa arvioidaan Prinssi Rohkea -albumi Laulava miekka.

Hyvin tiivistetty tähän: "Kyllähän näissä edelleen sitä satavuotiaan satukirjan tunnelmaa hieman on, mutta vetävyys ja luovuus on siihen kategoriaan verrattuna omaa luokkaansa."
10
Kotimaiset sarjakuvat / Vs: Kapteeni Kuolio
« Uusin viesti kirjoittanut hdc tänään kello 09:04:03 »
Joo, nuo joiden nimessä on joku Tampereen kaupunginosa tai yksittäinen paikka (Messukylä, Hervanta, Kissanmaa, Hämeenpuisto...) ovat uusia, ja onko niin että ne joiden nimessä ei ole (Super-Manse, Kapteeni Kökkö, Tampereen sankari) ovat kokoelmia lehdissä ilmestyneistä jutuista. Tamperkele on häiritsevä poikkeus linjaan, koska on kanssa muualla julkaisematonta.
Sivuja: [1] 2 3 4 5 6 ... 10