Osaako joku vastata tähän: onko tuo hahmojen asento takapuoli pystyssä yleinen tapa kuvaamaan sekaisin oloa tai suurta himoa japanilaisissa sarjakuvissa? Näyttää omituiselta. No, koko tämä tarina on omituinen!

Kertoisitko mitä linkissä sanotaan tai miksi halusit antaa linkin? Pelkkä linkkien laitto ei ole keskustelua. Ei jooko tuoda tällaista huonoa kulttuuria Kvaakiin.

Viittaat, Reima, siis tähän arvosteluuni tai esittelyyni vuodelta 2022.

Minusta yhden numeron ilmestymisessä Suomessa vuonna 1972 ei pitäisi olla epäselvää. Se lukee sarjakuvien keräilyoppaissa (minulla on niitä kolme erilaista; kaikissa sama tieto). Lisäksi Hevoshullu-lehden toimitus kävi läpi lehden historiaa lehdessä 6–7/2022 artikkelissa. Tuon numeron pdf:ään annetaan linkki kirjoituksessani, mutta näemmä se ei toimi enää. Muistan, että latasin lehden tuolloin kun kirjoitin tekstini ja luin sen historiakatsauksen, ja ei siinä ainakaan kyseenalaistettu vain yhden numeron ilmestymiskertaa, sillä olisin muutoin kirjoittanut tekstini eri tavalla. Harmi kun en säilyttänyt pdf:ää tietokoneellani.

Hevoshullua ei ole kerätty sillä tavalla kuin Mustanaamiota ja monia supersankarilehtiä, joten jokin virhe on saattanut kopioiutua jostakin vanhasta katalogista uudempaan, kun kellään ei ole ollut vanhimpia lehtiä. Lisäksi Semicin arkistossa, jonka Egmont peri, ei välttämättä ole ollut ensimmäisen kustantajan Williamsin Hevoshulluja.

[quote author=Sampsa Kuukasjärvi link=topic=25293.msg560865#msg560865 date=1782643528
Väittäisin kuitenkin, että yksi numero pitää paikkansa hyvin todennäköisesti. Peruste: yleensähän 70- ja 80-luvun sarjakuvalehdet julkaistiin ensiksi Ruotsissa, joista niiden matskua poimittiin tänne suomennettaviksi. Ruotsissa Min Hästiä ilmestyi vain neljä numeroa kun lehti alkoi vuonna 1972. Suomalaisilla meni varmasti aikaa ennen kuin aineistoa ehdittiin kääntää, joten täällä ei mitenkään oltu samassa ilmestymistahdissa, vaan jäljessä. Täällä laitettiin mukaan myös suomalaisia artikkeleita ja kerhosivuja. Albumeissa oli pohjoismaisia yhteispainatuksia, mutta ne ovat eri asia.

Jos haluaa olla ilmestymiskerroista sataprosenttisen varma, voi käväistä Kansallisarkiston vapaakappalekokoelmassa katsomassa vuoden 1972 vuosikerran. Sen kokoelman lehdistähän voi poimia myös vaikkapa Joonaksen ja Leppäsen sarjojen julkaisukertoja Hevoshullussa.

Sinisalon ja Kämpen kertomus on yleisesti ottaen hyvin vähän poliittinen ottaen huomioon nykyiset ja entiset supersankari sarjakuvan esimerkit oli kyseessä sitten Teräsmiehen kamppailu Ku Klux Klania vastaan, Kapteeni Amerikka lähes aina tai mm 20th Century Men ja Power Fantasy.
Mutta hyvä että asia on huomioitu jo tekovaiheessa tekijöiden osalta.

Yksi mikä itselle tässä kokoelmassa otti ikeniin ja vaivasi oli selittämätön asia ennen kuin kaiken vänkäröinnin ohessa käsikirjoittaja Johanna Sinisalo sen haastattelussa mainitsi: vaikka on kryptonilainen ja siis ihmisiin verrattuna jumalan voimat omaava Terästyttö kovin harvoin lyö ketään vaikka se olisi ilmeisin ja jopa toimivin ratkaisu tilanteessa.
Sellaisessa tilanteessa jossa Teräsmies jo käyttäisi voimakeinona.
Ne " perinteiset" sukupuoliroolit kun istuvat tekijöissä ja niiden toivotaan jatkavan rakenteiden ylläpitoa ja pönkitystä.