Curtvile: Puhut siitä, että tehtävän elokuvan pitäisi olla ennen kaikkea hyvä. Toki tämä olisi minustakin kannatettavaa, mutta painotan sitä, että jos elokuvan teko syö rahaa satoja miljoonia dollareita, silloin sille pitää ajatella mahdollisimman suurta kohdeyleisöä, jotta se ei aiheuta tuotantoyhtiölle mahdottomasti tappiota. Ei siis pitäisi tehdä kovin erilaisia tuotantoja älyttömillä rahasummilla.

Sampsa, elokuvastudioiden toiminta on kovin tuttua.
Ymmärrän toki periaatteen: " kenen leipää syöt sen lauluja laulat"
Mutta...
Puhutaan samasta studiosta joka kuoppasi veroetuuden nimissä mm valmiin Batgirl elokuvan.
Ja koska Warnerin ( DCn ja siten Supergirl elokuvan studio)kauppa Paramountille etenee lienee korkea aika muistuttaa kaikkia ettei suosittu hittielokuva Forrest Gump(Paramount firman) vuodelta 1994 ole vieläkään virallisesti tuottanut voittoa senttiäkään.
Eli ilman inflaatiota 55miljoonan dollarin budjetilla 678 miljoonan dollarin myynti (+ video, DVD, bluray ja tv-esitysten ja suoratoistojen myynnit) eli vielä tee voittoa.
Tietenkin kyse on rojalteista.
https://filmstories.co.uk/features/forrest-gump-the-678m-grossing-film-that-apparently-made-a-loss/

Eli aivan niin yksioikoisesti en asiaa ajattele.  Mutta elokuvissa tärkeintä minulle on että elokuva on hyvä.
On lukuisia muiden hyvinä, jopa ( minusta järjettömästi) klassikoina pitämiä elokuvia ja kirjoja joita en noteeraa.

Koeyleisökäytäntö on tuttu ja suurimpaan osaan elokuvia studio ronkkii tavoitteena maksimoida rahat.
Usein lisäämällä elementtejä kuten huumoria ja päälle liimattu ja romanttisia juonia ( jos sinne on" väkisin raahattu" tyttöystävä/vaimo/hoito/treffikumppani ja se autoshow-periaate : liian monta miestä läsnä äkkiä paikalle bikinipimu tai strippareita ettei luulla homo-meiningiksi)

Tulevalta bluray julkaisulta toivottavasti löytyy myös vaihtoehto lopetus tai directors cut.
Tässä studioiden ahneus toimii " eli siis joku haluaa maksaa siitä versioista mitä ei haluttu esittää? Ihan rahaa?" Katsojien hyödyksi.

Tulen hankkimaan fyysisen julkaisun koska suoratoistojen ja muun alustatalouden juttuja ei omista, pikemminkin päinvastoin.

Undertaker saaga  on saanut erityisesti kiitosta niin tarinasta itsestään kuin piirrännästä.
Monilla ulkomaisilla sivuilla kehutaan erityisesti miten sarja on kirjoitettu.

Curtvile: Puhut siitä, että tehtävän elokuvan pitäisi olla ennen kaikkea hyvä. Toki tämä olisi minustakin kannatettavaa, mutta painotan sitä, että jos elokuvan teko syö rahaa satoja miljoonia dollareita, silloin sille pitää ajatella mahdollisimman suurta kohdeyleisöä, jotta se ei aiheuta tuotantoyhtiölle mahdottomasti tappiota. Ei siis pitäisi tehdä kovin erilaisia tuotantoja älyttömillä rahasummilla.

Asiasta toiseen. The Hollywood Reporter -lehden artikkelia siteerataan nyt netissä. Lehti on kaivanut esiin, että teattereihin päätynyt Supergirl-elokuva on itse asiassa studion versio eikä täysin ohjaaja Craig Gillespien tekemä elokuva.

Kuulemma DC Studios testautti Gillespien ohjaamaa elokuvaa koeyleisöissä viime vuoden lopussa, ja silloin se sai yleisöjen arvioinneissa vain 60–70 pistettä sadasta. Lopulta studio teki filmistä vaihtoehtoisen eri version kuin minkä ohjaaja Gillespie oli tehnyt. Studion versiota hiomassa oli Gunnin luottohenkilöitä aiemmista elokuvista. Molemmat versiot näytettiin koeyleisöille viime maaliskuussa.

Studion tuotos sai koenäytännöissä niukasti paremmat pisteet, jolloin se valittiin julkaistavaksi. Versioissa oli mm. eri soundtrackit. Gillespien versio oli 11 minuuttia pidempi ja se esitteli enemmän pahis Kremiä. Erikoisesti kuitenkin nyt molemmat versiot saivat selvästi vähemmän pisteitä kuin aiemmin Gillespien leffa, mikä herättää kysymyksen, oliko yleisöjen koostumus erilainen kuin aiemmin.

Minusta studion puuttumisessa elokuvaan ei ole mitään ihmeellistä. Kautta elokuvahistorian studiot ovat muuttaneet ohjaajien näkemyksiä; joskus parempaan ja joskus huonompaan suuntaan. Tämä tapaus on otettu esiin varmaan siksi, koska Supergirl ei näytä onnistuvan kaupallisesti ja koska voi spekuloida, olisiko toinen versio menestynyt paremmin.

Sattumalta tuolta THR:n sivustolta osui silmiini, että Helen Slater puolustaa supersankarihahmojen erilaisia versioita ja myös Alcockin esittämää Supergirliä.

(THR:n artikkeleita tuolla voi lukea, vaikka ei klikkaisi tuolla Rejectiä tai Acceptia. Ainakin minulla se onnistui.)

....Hänen Terästyttönsä on se vanhojen sarjakuvien kaunis ja optimistinen partiolainen, josta suuri yleisö pitää.

Pitääkö elokuvien tai tv-sarjojen sitten vain yrittää tehdä sellaista, mikä miellyttää suurinta mahdollista yleisöä? Ei varmasti. Kuitenkin jos teosten tarkoitus on tehdä järjettömästi tuottoa eikä menettää valtavasti, suuren yleisön miellyttäminen on hyvä valinta.

Meillä on aavistuksen eri käsitys mikä muodostaa suuren yleisön ja sen arvot.
Mutta jälkimmäinen pointti on toki se mitä studio hakee valtavaa tulosta.

Se ei ole tärkeää. Tärkeintä on, oli kyseessä sitten elokuva tai tv-sarja ehkä kirja kukaties sarjakuva jopa peli, tehdä jotain hyvää. Ja sen ensimmäinen lähtökohta on tehdä sitä tasan yhden yleisölle ja haistattaa laskelmallisuudelle pitkät.
En siis tarkoita tuotantoarvoja. Ne on olleet kelvollisia jo tovin.

Kyse ei ole mistään idealismista. Rahalla ei voi ostaa tyylitajua eikä onnistunutta taideteosta eikä viihdyttää.
Jos yrittää miellyttää kaikkia ei miellytä ketään.

Olen aika lailla samaa mieltä. Minusta supersankarifilmeissä saa olla mukana syvällisiä teemoja, mutta en läheskään aina jaksa seurata niissä mitään "realistista" tai liikaa oikeasta elämästä muistuttavaa tarinaa.

Kuten aiemmin yritin sanoa: riippuu ihan supersankarista.
Ne eivät ole identtisiä ja keskenään vaihdettavissa kun asian tekee oikein.
Teräsmies ja Lepakkomies, nykyisin ja maailmalla, Superman ja Batman kohtaavat erilaisia ongelmia eri tasoissa ja eri filosofioin. Ei vain voimin vaan rakenteellisesti eri tavoin.

Jos tehdään Plastic Man elokuva se on humoristinen ja koominen, jos Punisher se on vakava synkkä ja verinen eikä kaikista täytä määritelmää super tai sankari.

Studioilla oli pitkään idea että nämä ovat värikkäitä elokuvia lapsille ja lapsiperheille joihin saa hyvän leludiilin kylkeen. Aika meni ohi ja mm Deadpool elokuvien suosio näytti että samalla tavoin kuin animaatio ei ole yksin tenaville ei tämäkään.
Myös siinä raadollisen puhtaasti tulopuolta katsoen.

Tässä kun on sankari. Moraalisesti oikein toimiva. Se lause " Clark näkee kaikissa hyvän, minä näen totuuden" pätee ja kuten Veli Loponen mainitsi noudattaa viimeisen parinkymmenen vuoden sarjakuvallista esikuvaa ( Kingin ja Evelyn sarjakuva kiteyttää sen yhteen tarinaan)
Elokuvateattereihin tulee myös Death of Robin Hood joka on yhtä lailla kerronnan evoluutiota( kyllä, evoluutiota ei kehitystä. Evoluutio sopeutuu eikä ole kohti parempaa kulkeva) hahmosta jonka kaikki "tietävät" oli se sitten Errol Flynn, Kevin Costner, animoitu kettu, Mel Brooksin ohjaama Cary Elwes, Taron Egerton tai nyt Hugh Jackman.
Varmasti jossain joku pahoittaa katsomatta mielensä kun tuoreimmassa on liiaksi väkivaltaa tai Englannista tai kirkosta annetaan väärä kuva.
Ja ne historiaan paneutuneet jotka huomaavat anakronistiset säärystimet eikä hovineidoilla ollut tuollaisia asuja ja tuo hallitsija oli jo kuollut kun... Ja se osin kuuluu asiaan.

Harrastajien tuleekin tehdä sydänverellä ja jos ei puolusta kantojaan ne kannat pitääkin muuttaa. Mieluiten faktojen myötä eikä ryhmäpaineen.
Taiteen kohdalla on myös objektiivinen maku.
Kaikkien ei tulekaan pitää kaikesta.

Itse koin että hahmosta tehtiin oikea hengittävä sankari eikä voimien takia vaan että on valmis vaarantamaan itsensä tehdäkseen oikein ja auttamaan muita. Eikä vain silloin kun on itse vahvempi kuin jumala.

Aika osoittaa miten korkealle jää itsellä niin oman lajityyppinsä kuin elokuvien yleensä tasolla mutta juuri nyt on hyvissä sijoituksissa.

Pokkarissa 9/2026 alkanut tarina Oikeudenjakajat on varsin mallikas tarina. Yhteen pokkariin oli mahdutettu paljon pyssyjen pauketta ja juonta. Sankarinelikosta (Tex, Kit, Carson ja Tiger) mukana on vain Tex Willer. Tarina jatkuu seuraavassa pokkarissa.