Yksi mahdollisuus on Matti Mattilan blogi, jossa 11.3.2015 todettiin kotimaisen sarjakuvan olevan erittäin korkeatasoista.

Mä epäilen että tää tuli jo aiemmin. En muista oliko vielä vuosituhannen ekalla kymmenellä. Mutta vientiponnistusten mukana alettiin näin markkinointihengessä puhua. Esim. Finnish Comics Annualin esipuheessa (2011) Kalle Hakkola kirjoittaa "...a glimpse into the diversity and high quality that can be found in the Finnish comics culture today."

Hieman kyllä yllättää, että Reima kohta 50 vuotta alalla oltuaan on sitä mieltä, että laatu korreloi myynnin tai yleisen kiinnostuksen kanssa...

Keskustelunavaukseni oli tietenkin poleeminen. Mutta myös ihan aito huomio. Olen kyllä perillä siitä että suuren (ostavankin) yleisön ja eliitin maut poikkeavat toisistaan. Laatu ei välttämättä myy, toisin kuin roskaksikin joskus haukuttu "osasto"". Ylilaatu varsinkin tarkoittaa yleensä huonoa bisnestä. (Sen tekeminen maksaa enemmän eikä "ylimääräisiä" kustannuksia ehkä saa peittoon.)
Voiman haastattelussa, kun puhut kustannusedellytysten parantamisesta, nämä kaksi asiaa nivoutuvat yhteen: kustantamisen taloudelliset hankaluudet ja korkea laatu. Kaikki toivovat että laatu menisi kaupaksi, mutta kustantajat joutuvat miettimään asiaa ihan konkreettisesti.

Toisin kuin väitin, ainakin tässä haastattelussa Petteri sanoo selkeästi: "millä tahansa mittarilla" suomalaisen sarjakuvan laatu on korkea. Siis kaikilla mittareilla laatu on kova! Liitän jutun tähän miltei kokonaisena, että muutkin voivat arvioida sitä, miten positiivisesti Petteri suhtautuu tulevaisuuden kustannushorisonttiin. Tämä ja edellinen viesti vie keskustelun sitten jo siihen, että laatu on tietenkin subjektiivinen, se tuntuu olevan arvioijasta riippuva asia, siinä kuin moni muukin.

Mutta jos ostajaa laatu ei kiinnosta, tai laadukkuus ylipäätään, tämä koko laatupuhe onkin vain tarpeettoman pitkään "soimaan jäänyt" ja turha markkinointiläppä. Sitä tarvitaan eniten, ja sen paikka on apurahahakemuksissa, muuten sen voisi jo unohtaa. Ainakin kun mietitään laskevia myyntikäyriä.
Ihmiset ilmeisestikin ostavat sarjakuvia, joiden aihe kiinnostaa heitä, riippumatta laadusta. (Mikä on valitettavaa laadukkaan suomalaisen sarjakuvan kannalta). Jos minua näissä laatupuheissa jokin asia harmittaa, niin se on se että selkeästi keskinkertaisiakin juttuja rummutetaan jatkuvasti laadukkaina. Kotimaisessa, koska kaikki kotimainen on laadukasta ja ulkomaisessa, koska sellainen puhe hyväksytään mukisematta.

Ja taitaapa aihe tämä myös laajentua siihen vanhaan keskusteluun, että onko Suomessa julkaistu sarjakuva hyvää vai ei? Hyvin kirjoitettua, piirrettyä, käännettyä, tekstattua jne. Ja kenen mielestä se on mitäkin? No, eipä siitä enempää.  On tosi hyvä että löytyy eri kohderyhmille suunnattua tavaraa, ja ihailen Petterin laaja-alaista makua. Siinäkin suhteessa hän on kustantajana mies paikallaan.

Hiljan uudelleen lukenut juurikin tuota Dark Horsen mustavalkoista kokoomaar

Tässä tuon Marvelin kovakantisen tuoteblurppi:
Written by MARV WOLFMAN, CHRIS CLAREMONT, PETER B. GILLIS, BILL MANTLO & ALAN WEISS
Penciled by GIL KANE, DAVE COCKRUM, CARMINE INFANTINO, WALTER SIMONSON, ROSS ANDRU, ERNIE COLON, FRANK MILLER, MIKE VOSBURG, LARRY HAMA, SAL BUSCEMA, ERNIE CHAN & ALAN WEISS
Covers by ALAN DAVIS & GIL KANE
Marvel's top talents of the 1970s take on Edgar Rice Burroughs' savage swordsman of Barsoom! John Carter, a hunted soldier on the Western frontier, is transported to an alien world filled with six-armed aliens, sinister super-science and the love of his life, the incomparable Dejah Thoris! A must-have science-fiction epic in the Mighty Marvel Manner! Collecting JOHN CARTER, WARLORD OF MARS #1-28 and ANNUAL #1-3.
624 PGS.

Ja ohessa vertailun vuoksi Dark Horsen mv-kokooman tiedot:
The greatest hero of two worlds, spacefaring adventurer John Carter of Mars, returns! Marvel at these classic tales of danger and daring as John Carter battles deadly opponents, warring civilizations, and a host of Barsoomian beasts, and see for yourself why Edgar Rice Burroughs’ John Carter has been one of fandom’s favorite sci-fi characters for nine decades!

* This volume includes all twenty-eight issues of John Carter: Warlord of Mars plus all three annuals, collected for the first time!

* Featuring an introduction by Michael Chabon-screenwriter of the upcoming John Carter of Mars motion picture!

Writer:    Marv Wolfman, Chris Claremont
Penciller:    Gil Kane, Walt Simonson, Frank Miller, Sal Buscema, and others
Format:    B&W, 632 pages, TPB, 7" x 10"

Näytettä Dark Horsen tapaan:
http://www.darkhorse.com/Books/17-586/John-Carter-of-Mars-Warlord-of-Mars

Tykästynyt näihin mv pehmytkantisiin laitoksiin, sekä piirtäjien että tussajien jälki pääsee paremmin oikeuksiinsa. Tarinat ovat sitä mitä muistan, nostalgia ei kultaa muistoja. Varsinkin putkeen luettuna toisteisuus korostuu.
Nykylukijoille, siis ns moderniin sarjakuvakerrontaa tottuneita 1970-luvun tekstimassat varmaan hiukan kummastuttavatr.

Olin itse jotenkin unohtanut että tässä on piirtämässä Frank Miller. Kokoomassa sivulta 327 The Master Assassin of Mars chapter 3: Meanwhile, back in Helium.
Toki myös Gil Kane ja Walt Simonson ja monia muita.

Jotenkin epäilen että tässä on tainnut tulla sekä Simonsonin että Millerin ensimmäiset suomennetut työt?

Toisesta ketjusta:Olipas madonluvut kotimaisen sarjakuvan julkaisemiselle! Haastattelussa oli "hieman" eri sävy kuin Arctic Conin paneelissa.

Jaa? En muista mitä tarkalleen puhuin paneelissa, mutta luullakseni ihan samoja asioita, toki vähän eri painotuksilla.

Mitä tulee suomalaisen sarjakuvan laadukkuuteen, niin yksi hyvä esimerkki on Ranskan, yhden maailman suurimmista sarjakuvamaista, suhtautuminen siihen. Ranskassa on tällä vuosituhannella julkaistu n. 150 suomalaista sarjakuvakirjaa. Kuten Kirsi Kinnunen usein muistuttaa: Ranskassa ei ole mitään tarvetta julkaista käännöksiä säälistä, kyllä siellä sarjakuvaa riittää. Käännöksiä julkaistaan, koska ne ovat hyviä.

Toki jokainen lukija määrittää itse sen, mitä pitää laadukkaana, eivätkä tällaiset argumentit välttämättä vakuuta, jos oma maku poikkeaa tyystin siitä, mitä suomalaisessa sarjakuvassa kansainvälisesti arvostetaan. Oma mielipiteeni on, että Suomessa tehdään pieneen markkina-alueeseen nähden todella korkeatasoista sarjakuvaa. En koe tarvetta asiasta vääntää sen enempää enkä verrata muiden maiden tekemisiin.

Hieman kyllä yllättää, että Reima kohta 50 vuotta alalla oltuaan on sitä mieltä, että laatu korreloi myynnin tai yleisen kiinnostuksen kanssa...

Tämä taitaa olla lähinnä Kvaakin Adam Hughes ketjua.
( Poislukien ne joissa valitellaan miehen piirtävän naisia maneerisesti)
Suurta suosiota nauttiva 58-vuitias piirtäjä on reilun kuukauden ajan sairastanut gradus 3 suolistosyöpää. Kolmas vaihe tarkoittaa että syöpä kasvainten määrä ja levinneisyys on huomattava.

Suomen terveydenhuollon parissa selviämisprosentti peräsuolen ja suoliston syövistä on välillä 35-50% nykyään, mutta Eisner-palkittu piirtäjä sairastaa Yhdysvaltain puolella.
Toivottavasti paranee ja ilman että päätyy keppikerjäläiseksi.

Toisesta ketjusta:

Tuoreessa Voima-lehdessä lyhyt haastattelu Zum Teufelin ja Turun Sarjakuvakaupan Petteri Ojasta.

Olipas madonluvut kotimaisen sarjakuvan julkaisemiselle! Haastattelussa oli "hieman" eri sävy kuin Arctic Conin paneelissa. Petterikin nosti alvimuutoksen viimeisenä kriittisenä muutoksena homman kannattavuudelle.

Haastattelun luettuani tuli mieleen että meillähän on taas uusi mantra. Ollut jo hyvän aikaa. Edellisethän olivat kasarin ja ysärin "strippisarjakuvia ei kannata tehdä kun levitysyhtiö vie palkkiorahoista leijonan osan" ja sitä seurannut "suomalaisella sarjakuvalla menee hyvin". Mistä ja koska lähti tämä "suomalainen sarjakuva on korkeatasoista"? Ilmeisesti jostain lehtijutusta sekin. Harvemmin vaan asiaa tarkemmin avataan, että miten niin taso on kova tai mitkä ovat tason mittarit? Mihin kotimaista sarjakuvaa verrataan? Onko ulkomainen sarjakuva heikkotasoisempaa kuin suomalainen, vai onko päässyt syntymään sellainen poikkeuksellinen tilanne, että KAIKKI suomessa julkaistava sarjakuva on korkeatasoista? Hieman ristiriitaistahan se on jos tuote on korkeatasoinen eikä se silti kuitenkaan yhtään kiinnosta ostajia tai kulttuurin vaalijoita laajemmin. Ilmeisesti jokin tuommoinen, haastatteluissa helposti hihasta ravistettava "totuus" pitää alalla aina olla.