Mielestäni paras syy kovakantisten albumien hankkimiseen on se, että ne yleensä kestävät lukemista paremmin kuin lehdet ja pehmeäkantiset. Etenkin lehdet taittuvat ja rypistyvät helposti. Luksuslaitosten mukana voi myös tulla mukavia ekstroja. Mutta kuten Curtvile ja Veli jo totesivat, suuri koko, kovat kannet ja kiiltävä paperi eivät ole aina itseisarvoja. Suurikokoiset julkaisut vievät hyllyssä paljon tilaa ja ne voivat olla hankalia lukea, koska niitä ei voi pitää käsissä tai ehkä ei edes sylissä.

Tietenkin nykyään etenkin amerikkalainen supersankarisarjakuva tehdään tietokonevärityksellä ja painetaan kiiltävälle paperille, joten se voi näyttääkin hyvältä esimerkiksi deluxe editiona.

Totta, että kiiltävä paperi sopii uusiin supersankarisarjakuviin paremmin kuin vanhoihin. Joskus kuitenkin kiiltävä paperi häiritsee, koska se nimenomaan kiiltää ja lukiessa joutuu muuttamaan sivua eri kulmaan, jotta valo ei häiritse.

Ymmärränkö asian väärin. Luulin että Deluxe Edition on aina paras versio sarjiksesta. Laadukkain materiaali ja suurempi koko. Esim. hankin Absolute Batman vol.1, niin se on sellainen TP. Sivukoko on pienempi ja paperin laatu on mielestäni lähellä naurettavaa. Suuri osa sivuista on myös todella haaleita.

Energon Universe (EU) kohdalla, pelkästään kirjan taka- ja etukansi kimaltavat. Se lisää tunnelmaa kummasti kun ulkoasuun on panostettu. Sivujen paperilaatu on erinomainen ja teksti juuri oikean kokoista. Lisäksi esim. kaikki kannet ovat selattavissa lopussa: 1 sivu / 1 kansi. Sen lisäksi on hahmojen suunnittelusta useampi sivu, kuvia + kommentteja. Kyllä tuollainen lämmittää kummasti.

Deluxe on osittain vain mainostusta; se ei tuo aina lisäarvoa. Katsotaanpa tuota Energon Universea. Tästä Youtuben kritiikkivideosta näkee miltä uuden Transformersin deluxe-laitos näyttää. Kannet ovat tukevat ja hienot ja sisältö hyvä, mutta, mutta…

Minusta deluxe-laitoksen pitäisi toistaa alkuperäiset sarjakuvat mahdollisimman hyvässä asussa. Muun muassa tuosta em. videosta selviää, että näihin Skyboundin julkaisemiin deluxe-kokoelmiin ei ole merkitty alkuperäisten lehtien vaihdoksia lainkaan, vaan kaikki sarjakuvien jaksot on vain koottu yhteen pötköön. Kuulemma jopa jaksojen ensimmäisiä sivuja (splash pagejä) on poistettu, koska ne sisältävät toistoa.

Kustantaja perustelee tätä ratkaisua sillä, että tarina tuntuu lukijasta sujuvammalta ja yhtenäisemmältä, kuin ”sarjakuvaromaanilta”. Ymmärrän, jos sujuvan lukemisen takia jätetään lehtien kannet pois jaksojen väleistä ja alkutekstit pois jaksojen aluista, mutta en hyväksy sitä, että historia kätketään lukijalta. Jos vaikkapa luen netistä, että hahmo X teki ensiesiintymisensä lehden numerossa Y, haluan ehdottomasti tietää, miltä kokoelmani sivuilta numero Y löytyy, jotta voin lukea tuon kohtauksen.

Alkuperäisnumeron vaihtumisen voisi varmaan merkitä sivulle vaikkapa pienellä niin että se ei häiritsisi lukemista. Itse merkitsisin edes sisällysluetteloon sen, millä sivulla mikin alkuperäisnumero alkaa. Mutta voi, näihin kokoelmiin ei ole merkitty edes sivunumeroita.

Kuulemma sama asia on tehty myös Skyboundin tavallisissa TP-kokoelmissa. Deluxe-laitoksissa sentään tavalliset kansikuvat on liitetty mukaan kokoelmien loppuun siinä missä TP:issä kansia ei ole lainkaan mukana.

Olisikohan tässä todellisena syynä saada lukijat ostamaan sekä irtolehdet että kokoelmat? Siis että lehdet ostettaisiin kansikuvien takia, ja deluxet erilaisen lukukokemuksen ja ekstrojen takia.

Onkohan muutkin huomanneet. Rotten Tomatoes yleisö keskiarvo on aika jäätävä. Myös kriitikkojen keskiarvo huippu lukemissa.

On sitä julkaistu paperisenakin, 320-sivuinen kirja tuli Seven Seas -kustantamolta vuonna 2023. Saatavuudesta en osaa sanoa, näkyy ainakin Turun Sarjakuvakaupassa olevan tällä hetkellä loppu, kirjastoista voisi löytyä.

Helmet-kirjastossa on 3 kpl...meni varaukseen! Olen onneksi ekana varausjonossa! Ihme ette uutisen takia enemmänkin sarjakuvaväkeä ole tätä lainannut tai siis varannut!

Helposti pidettävä ja aika valloittava tyyppi ihmisenä. Ei ihme, että onnistui ja onnistuu edelleen keräämään sijoittajia ideoilleen ja valloittamaan luonteellaan ihmisiä ympärilleen. Mutta pää pilvissä ja unelmat valtavia. Alkoi jossain vaiheessa dokumenttia tuntua säälittävältä ja naurettavaltakin, kun esitteli sijoittajaehdokkaille älyttömiä suunnitelmiaan: 18 elokuvaa + TV-sarjoja vuodessa, teemapuisto, viiden tähden hotelli, ym. Tarvitsee 1,2 miljardia sijoittajilta. Tuli ääneen todettua, että: "Älä vaan helkutissa sano tuota niille. Eivät tule antamaan rahaa!", kuten kävikin. Sinänsä ihailtavaa sinnikkyyttä. Välillä menettää kaiken, mutta putoaa jotenkin aina jaloilleen. Pystyy sopimaan oikeussaleissa riitansa ja velkansa ja aloittaa heti uuden kymmenien miljoonien hankkeen.

Viimeisin, El Paso Verse-projekti pyörii kuulemma edelleen ja hän tekee yhteistyötä myös jossain vaiheessa itselleen havittelemansa Alicanten kaupungin Ciudad de la Luzin studiokompleksin kanssa Espanjassa. Valencian aluehallinto sai studiot takaisin täyteen hallintaansa vuonna 2022, kun EU-sanktio julkisen tuen väärinkäytöstä päättyi. Tämän jälkeen studiot avattiin uudelleen kansainvälisille suurtuotannoille. Ryan Wiik kuvaa myös siellä nykyään omia juttujaan.

Wiik olisi voinut olla loistava Kane, jos kaikki olisi mennyt aikoinaan suunnitelmien mukaan, mutta ymmärrän myös noita norjalaisten ja muiden sijoittajien huijari-väitteitä. Jos ei kymmenessä vuodessa ja käsittämättömillä rahasummilla saa muuta aikaan, kuin pari muutaman minuutin esittelypätkää lisäsijoittajien houkuttelemiseksi, niin mitä muuta voisi miehestä ajatella.

Kunnollinen Morgan Kane elokuva vaatii kuitenkin onnistuakseen juuri jonkun Wiikin kaltaisen unelmoivan norjalaisen, tai jonkun muun MK-kirjoja koko ikänsä rakastaneen käsikirjoittajan ja ohjaajan. Hollywoodin ison rahan koneisto ja käsikirjoitustiimit eivät koskaan pystyisi ymmärtämään Morgan Kanen syvintä olemusta.

Hyvin hämmentävä dokkari oli Curse of Kane. Ryan Wiik oli toisaalta hauska hahmo koko "Minä olen Morgan Kane"-tyylisessä innostuksessaan (melko yllättävä tieto kenet Wiik raakkasi ulos Kane-roolista vaikka eräs, nyttemmin pahamaineinen, tuotanto-organisaatio kyseistä melko kuuluisaa näyttelijää ehdottikin, koska...no, lue edellinen kuvaus Wiikistä) mutta toisaalta myös osin tuli huijarimainen fiilis tyyliin "Ostaisitko käytetyn Morgan Kanen tältä mieheltä?" mutta myös yksinkertaisesti mies oli kuin manian vallassa miljardibisnestavoitteineen ja unelmineen. Miehestä jäi myös hyvin yksinäinen kuva vaikka onneksi sentään yksi hyvä ystävä olikin vuosien varrella.

Loppua kohti Wiik alkoi saada ns. järkeä päähänsä ja tajusi (olisi voinut ehkä tajuta aiemminkin kun katsoo mitä ehti tapahtua) että hiljaa hyvä tulee ja alun on PAKKO olla ruohonjuuritasoista toimintaa joka nousee aikojen myötä sinnikkyydellä. Erittäin kiintoisa dokkari ja IMDB:ta tsekkaillessa ihmettelen (dokkari ei ehtinyt sinne asti) myikö Wiik oikeudet Morgan Kaneen koska iso elokuva on teossa. Miekkonen on kuitenkin saanut ohjaaja-tuottaja-näyttelijä-"imperiuminsa" alkuun jo, pari krediittiä, josko vaikka yleisökin löytäisi.

PS: Olen nähnyt paljon huonompiakin näyttelijöitä ja länkkärivisioita kuin dokkarissa Wiik Kanena...

https://www.imdb.com/name/nm2416875/?ref_=nv_sr_srsg_0_tt_0_nm_8_in_0_q_wiik%2C%20rya (kaverin IMDB-esittelytektsikin on aika...mahtipontinen)