Semicin toisen albumin "Hillittömän menon mestarit" sisäsivulla lukee nimenä "Hillittömien kepposten mestarit". Olisiko tuo albumin vanha nimi joka vahingossa päätyi mukaan. Lopullinen nimi kuulostaa mielestäni alkusointunsa kanssa paremmalta.

Kysymys Tarzanin poika -lehden osalta, mulla on vuodelta 1976 numerot 4 ja 11, joiden kansissa Semic  ja sisäsivulla kustantajana Semic Press. 12/1975 näkyy Williamsin logo kannessa. Onko tietoa vaihtuiko lehteen painettu kustantaja numerossa 1, 2 vai 3/1976?

Viitaten tuohon nimeämispolitiikkaan koskien suomalaisia kuplapienoismiesmallialbumeita: Syypäitä moiseen ilmeisesti ovat sellaiset nykyisinkin kovin muodikkaat asiat kuin tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Omasta hyllystäni löytyy vuoden 1994 painoksena albumi "Pienoismallit", jossa etukannen alareunaan on ujosti ujutettu maininta kuplamiehistä lisäkkeenä.
     Hiukan kauempaa menneisyydestä - heinäkuulta 1978 - on peräisin se Non Stop-albumi, jossa miesten kupliminen sitten nouseekin otsikoinnin päärooliin saaden alleen "sekä"-alkuisen maininnan pienoismalleista. Reilu peli siis: molemmat kertomukset pääsevät vuorollaan pääotsikoiksi!
     Vanhemman albumin näkyy tekstanneen itse Kalervo Palsa. Uudemmasta sellainen huomio, että "Pienoismallit" löytyy siitä täysimittaisena; nonarialpparista on leikattu lopusta masentavasti yksi sivu pois.

Päivitetty ja lisätty mangaa.

Luin peräjälkeen molemmat uudet, BD-sarjassa ilmestyneet Benjamin Abitanin, Sophie Guerriven ja Olivier Schwartzin Piko ja Fantasio -albumit, Pikon kuoleman ja Muistoja tulevaisuudesta. Täytyy myöntää, että etenkin jälkimmäinen eli Muistoja tulevaisuudesta oli kahdessa ajassa ja osin virtuaalimaailmassa toimivana ehkä sekavin ja vaikeimmin seurattava Piko-tarina, mitä olen lukenut. Lukemista ei helpottanut monilla sivuilla käytetyt tummat värisävyt, jotka saivat kuvat menemään tukkoon. En tiedä kuinka paljon syytä voi laittaa Alex Doucetin väritykselle ja kuinka paljon ulkomailla (Virossa?) tehdyssä edullisessa laserpainatuksessa, jota on ennenkin kritisoitu.

Koska molemmat albumit liittyvät vanhempaan Pienoismallit-albumin tarinaan Kuplamiehet (olen aina ihmetellyt miksi ko. albumi on nimetty toisen tarinansa mukaan eikä selvän ykköstarinansa Kuplamiehet mukaan), luin sen uudelleen, koska en enää vuosien jälkeen muistanut tarinaa kunnolla. Vanha tarina vaikutti merkittävästi selkeämmältä kuin nämä uudet albumit, etenkin jälkimmäiseen verrattuna. Ei tullut Abitanin, Guerriven ja Schwartzin tekemistä albumeista Piko-suosikkejani. Pikon seikkailuille sopii sellainen tietty vanhanaikaisuus ilman modernisointia ja virtuaalimaailmaa.