"Emme osanneet arvata, että sympaattiseksi tarkoitettu kuva aiheuttaisi mielipahaa, joten olemme poistaneet sen. "

Tuon luettuani tajusin, että tälle 2020-luvun tekotaiteelle on ominaista juuri se, että se on sympaattista ja söpöä sillai jotenkin ällöllä ja hengettömällä tavalla. Samaan ei kuitenkaan vaikkapa kitsch yllä. Tavallaan se on saavutus sekin. Ällöttävyys on juuri se mikä tekee siitä tunnistettavaa.

Panin etusivulle arvostelun tästä kansainvälisestä kokoelmasta. Muistaakseni muuten tämä on kaikkein aikojen ensimmäinen suomenkielinen Terästytön oma julkaisu.

(Arvostelussa on toistaiseksi teknisiä ongelmia; en osaa pätkäistä sen tekstiä lyhyeksi niin että se suurenisi klikkauksella.)

Kuten Johanna Sinisalo Porissa kertoikin joitakin muutoksia tuli DCn taholta.
Silti varsinkin tietoista Action Comics #1 kunnianosoitusta pitää arvostaa vaikka piirtäjävalinnan vaikeudesta ymmärtää miksi oli tavallaan erittäin hyvä veto.
Eikä tietenkään supersankareita lapsesta asti lukenut käsikirjoittaja voi olla muuta kuin hyvisten joukkueessa.

Osa meni valitettavasti ohi kun allekirjoittaneen kaaoksen airueen piti säätää ja estellä kriisejä, mikä esti täysipainoisesti keskittymästä.

Totta tuo homage Action Comicsin ekalle numerolle! Liitin sen ruudun mukaan arvosteluun.

Minun täytyy sanoa, että en ymmärtäisi näistä kommenteistasi kuin ehkä vain puolet, jollen olisi lukenut tätä kirjaa. Tämä siis koskee kaikkia kommenttejasi tässä ketjussa, ei vain laittamaani lainausta. On vaikea ymmärtää.

22/1977 ”Kuunsäde puolustautuu”. Tämä on hyvin erikoinen, vakava tarina, jota lukiessa minulle tulee jopa elämää suurempi eskatologinen tunnelma. Tekijöiden perehtyminen oikeaan historiaan välittyy sekä tekstissä että piirroksissa. Hopeanuoli vierailee siouxien luona. Tarinassa ei tapahdu paljon, mutta kaiken keskipisteessä suorastaan magneettisesti on siouxien ja cheyennien päällikkö Istuva Härkä, joka koettaa luotsata kansaansa valkoisten paineessa ja saa näkyjä opastuksekseen.

Luin juuri tuon seikkailun. Tarinassa oli tosiaan paljon hyvää. Mustien kukkuloiden kultakin tuodaan esille. Yhdessä ruudussa vilahtaa muuten päällikkö Punainen Pilvi (Mahpiya Luta), joka nostaa nuolikimppua kohti taivasta 

"Emme osanneet arvata, että sympaattiseksi tarkoitettu kuva aiheuttaisi mielipahaa, joten olemme poistaneet sen. "

No voi sentään.

Timo

Vain ilmainen tai lähes ilmainen markkinointi on mahdollista, jos painos on pieni. Viisi teosta on jo kova saavutus.

Toki, mutta nykyisessä niin sanotussa informaatioyhteiskunnassa ilmainen markkinointi ei ole ilmaista. Juttelin aiheesta hiljan tutun kustantajan kanssa ja luvut instagramissa, metassa muuten ja sosiaalisen median kautta mainostamisesta ja lopputulos oli minusta anorektisen laiha.
Toki se että 500 näyttökertaa kohden sai myyntiä on enemmän kuin ei mitään.

Ja kun painokset pienenevät. Itsestä tilanne on se että todisteiden valossa tämä on todennäköisintä, eikä vain pienillä toimijoilla.

Ei, en usko että massiivinen mainostus pelastaa tilanteen. Maksettu mainostaminen kun ei takaa sitä että tuottaa sen mitä siihen panostaa.
Yleisesti, ei vain sarjakuvan osalta, kulttuuri tulisi saada rakenteellisesti näkevämmäksi. Toki YLEllä on Kulttuuricocktail ja Kulttuuriykkönen. Ja paljonko urheilua tulee? Nämä ovat valintoja kaikki.
Ei urheilua tarvitse leikata tai poistaa mutta oikeasti ottaisin vaikka vuoropäivin: ensin urheilijan kertomassa miten meni, lähes koherentisti ja seuraavana päivänä kirjailijan tai sarjakuvantekijän koettaessa rakentaa vastausta kysymykseen.

Helsingin Sanomat poisti sarjakuvien määrää vedoten koronan jälkeiseen paperipulaan. Se loppui sarjakuvat eivät palanneet. Ne ovat ratkaisuja, valintoja.
Joku hyötyy siitä aina, kustakin valinnasta.
Kulttuurialalla ajetaan muutosta äänikirjoihin, digitaaliseen ja tekoälyyn. Näennäisesti myös kestävin perustein, " säästä puita ja luontoa", kertomatta mikä on digitaalisuuden hiilijalanjälki laitteineen ja sähköntuotantoineen.
Paitsi että eivät ole tasa-arvoisia tai ekologisia ja tekijöille jopa haitallisia niin miten sarjakuva soveltuu niihin?
Itse olen jo kolmisenkymmentä vuotta sitten kuullut" äänikirja " Mustanaamiota, mutta se ei oikein toimi.

Tuulimyllyjä vastaan ei ole tarkoituksenmukaista taistella kun ei ole espanjalainen aateliston edustaja. Ilahduttavaa on että vaikka en vieläkään osta ajatusta että sarjakuvapiirit ovat keskenään viime kädessä harmonisia ja ystäviä keskenään, on niiden välillä yhteistyötä.
Tämä ei mitenkään sanottua ole.

Sillä ja laajentamalla harrastajapohjaa on mahdollisuus. Eikä yksinomaan meistä keski-iän ylittäneistä.
Laskelmoitua hitti tuotetta ei voi luoda ( okei, voi mutta ainakaan minä en kaipaa toista Karvista) joten soveltaen voisi ajaa muualta kopioitua.
Ranskan Mangapassi nostaa sikäläisten sarjakuvamyyntiä. Ei toimisi Suomen katkerassa ympäristössä. Nuorille suunnattu kirja-ja sarjakuvapassi olisi mitä sekä kirjailijat, kustantajat että kirjakauppaketjut tukisivat. Luontoa tuhoavan, tai uudelleen ladattavan kortin saisi tukemaan lukemista ( tiedän, kirjastolaitos vastustaa vaikka kasvattaisi heidänkin tilastojaan viiveellä) ja totta kai nurkkapatriotismia tukien kortin summa kuittaa kotimaisesta enemmän kuin käännetyistä ja alkukielellä olevista.
Silloin olisi lobbausvoimaae.

Muuten ainoa ehdotus olisi alentaa sarjakuvien hintaa mutta se on nytkin enemmän kulttuuriteko kuin millään mittarilla kannattavaa yleisesti ottaen.

Tekijöiden taitoon ja moninaisuuteen ei kaaduta nytkään. Minusta ongelmat ovat paitsi rakenteelliset= kulttuurivihamielisyys+ rakennettu jakeluinfra ja sen puute ja tietenkin se mitä aina luvataan: näkyvyys.