Tuoreimmat viestit1
Lännensarjakuvat / Vs: Hopeanuoli -lehti (Hopparilandia)
« Uusin viesti kirjoittanut Sampsa Kuukasjärvi tänään kello 18:26:58 »Kiitti, Oiyahe! Siinä tuli rautaisannos tietoa. Vaikka kuvaus oli lakotoilta eikä kiowilta, voidaan olettaa, että Hopeanuolen ja Pekan suhde on tuon tapainen.
Istuva Härkä oli alun perin poppamies, ja hän pyrki näkyihin myös toimiessaan päällikkönä.
Olen lukenut, että ihan tavallisilla intiaaneilla oli yleisesti kokeita, joissa he karaisivat luonnettaan ja kehon kivunsietokykyä. Niissä ei pelätty veren vuotamista ja tuskaa. Esim. murheen ilmaisemiseksi saatettiin jopa katkaista sormesta nivel – olikohan tämä apasseilla. Rankoista rituaaleista mieleeni tulee etenkin mandanien miehuusseremonia, jossa nuorukainen nostettiin rintalihaksistaan kattoon (ks. esim. Hopeanuolet 1/1983 ja 17/1984). Tosin tämä näyttäisi olevan poikkeava tapaus; yleensä kai pojat kasvoivat miehiksi vähitellen yksinkertaisesti vain olemalla miesten mukana retkillä. Mutta näistä syistä pidin aivan mahdollisena, että Pohjois-Amerikassa saattaisi olla oikeasti olemassa myös viihteen kuvaama veriveljeysrituaali.
Jäsenhakulomakkeesta. Lehdessä 22/1985 (viimeiseksi jääneessä numerossa) lukija kysyy, onko oikein vastata ”veljeni” kysymykseen ”Mitä nimitystä intiaanit käyttävät erittäin läheisistä ystävistä?”. Ukkoskarhu vastaa, että ”veli” ja ”veriveli” käyvät vastauksiksi yhtä hyvin.
Numerossa 15/1985 palstalla mainitaan veriveljestä, että se oli paljon enemmän kuin ystävä.
Viiltelyä ja lihanpoistoa kyllä esiintyi muissa rituaaleissa, esimerkiksi Sitting Bullin hanbléčeya‑näynhaussa, joka on hyvin dokumentoitu. Mutta käsittääkseni veriveljeyteen tällaista ei liittynyt.
Istuva Härkä oli alun perin poppamies, ja hän pyrki näkyihin myös toimiessaan päällikkönä.
Olen lukenut, että ihan tavallisilla intiaaneilla oli yleisesti kokeita, joissa he karaisivat luonnettaan ja kehon kivunsietokykyä. Niissä ei pelätty veren vuotamista ja tuskaa. Esim. murheen ilmaisemiseksi saatettiin jopa katkaista sormesta nivel – olikohan tämä apasseilla. Rankoista rituaaleista mieleeni tulee etenkin mandanien miehuusseremonia, jossa nuorukainen nostettiin rintalihaksistaan kattoon (ks. esim. Hopeanuolet 1/1983 ja 17/1984). Tosin tämä näyttäisi olevan poikkeava tapaus; yleensä kai pojat kasvoivat miehiksi vähitellen yksinkertaisesti vain olemalla miesten mukana retkillä. Mutta näistä syistä pidin aivan mahdollisena, että Pohjois-Amerikassa saattaisi olla oikeasti olemassa myös viihteen kuvaama veriveljeysrituaali.
Jäsenhakulomakkeesta. Lehdessä 22/1985 (viimeiseksi jääneessä numerossa) lukija kysyy, onko oikein vastata ”veljeni” kysymykseen ”Mitä nimitystä intiaanit käyttävät erittäin läheisistä ystävistä?”. Ukkoskarhu vastaa, että ”veli” ja ”veriveli” käyvät vastauksiksi yhtä hyvin.
Numerossa 15/1985 palstalla mainitaan veriveljestä, että se oli paljon enemmän kuin ystävä.
Hieman ihmettelen. Oma arvioni olisi hyvin lähellä kymppiä, koska Prinssi Rohkea on taiteessaan ja omassa genressään täydellinen. Minusta on mahdotonta arvioida mitään niin tarkasti kuin sadasosapisteillä; siihen en rupea.