1968, jolloin lehtijakelu eriytettiin omaksi toimialakseen Rautakirjan sisällä

Tuosta sun jutusta puuttuu kokonaan se mikä merkitys Lehtipisteellä ylipäätään on ollut? Tai on nykyisin Tradekan omistuksessa?
 Jossain vaiheessa kuitenkin Lehtipiste siis irtaantui kokonaan Rautakirjasta (omaksi yhtiökseen), eli oliko se kuitenkin vasta -70 ja -80 -lukujen jälkeen? Ja mikä oli Ärrän rooli päätöksenteossa sen jälkeen? Ärrä omisti kioskit mutta Lehtipiste omisti jakelun. Molemmat yhtiöt ovat sumplimassa mitä tarjotaan ja otetaan myyntiin Ärrälle, niinkö?
Wikipediastahan näitä ei tosiaan löydä, vaan pitää tutkia yhtiöiden historiaa muista (painetuista?) lähteistä.

Sanoman kuviot ovat nyt omansa, mutta noin se suurin piirtein Rautakirja meni. Pistänpä nyt tähän koko jutun, kun se on tulevassa kirjassani ihan vain kainaloinen, näkökulma tiukasti siinä, mikä sen vaikutus sarjakuvien jakeluun oli. Raurakirjan vaikutus Kilroyn, Huulen, Tapiirin ja Kylmän Metallin kohtaloihin selviää sitten kirjasta tarkemmin.

Rautakirja, R-kioski ja monopoli

Rautatiekirjakauppa Oy (myöh. Rautakirja Oy) perustettiin vuonna 1910 hallinnoimaan sanoma- ja aikakauslehtien sekä kirjallisuuden myyntiä rautatieasemilla. Perustajina oli useita sanomalehtien ja kuvalehtien julkaisijoita, Otava, Sanoma Oy, Hufvudstadsbladet, Uusi Suometar, WSOY, Weilin & Göös. Tätä ennen lehtien myynti oli ollut pienten yksittäisten toimijoiden varassa. Yhtiö sai myöhemmin oikeuden myydä lehtiä myös junanvaunuissa. Tämä myyntioikeus oli aiemmin ollut postiljooneilla. Laajemman lehtien katumyynnin Rautakirja sai itselleen 1923, jonka myötä sanomalehtiä kaupustelevat alaikäiset pojat katosivat katukuvasta. Rautakirjan jakelukonttorit välittivät lehtiä myös muille jälleenmyyjille, kauppoihin, ravintoloihin jne.
Rautakirja sai alan keskusliikkeenä lehtijakelijana lopulta monopoliaseman. Sitä ei kuitenkaan pidetty alalla pahana. Lehdistöalan ammattilehti Suomen Lehdistö kirjoitti syyskuussa 1935, Rautatiekirjakauppa Oy:n täyttäessä 25 vuotta:
"Yhtiön ansiota on lehtikaupan saattaminen järkiperäiselle kannalle -- Lehtikaupan keskittyminen yksiin käsiin koko maassa on myös merkinnyt huomattavaa niin hyvin työn ja vaivan kuin kustannustenkin säästöä."¹
Rautakirjan hallussa on käytännössä kaikki lehtien myyntipisteet, kioskeista ja tavarataloista kirjakauppoihin. Se myös omisti perustamansa Suomalaisen kirjakaupan vuosina 1912-2011. Rautatiekirjakauppa on kuitenkin käyttänyt määräävää valta-asemaansa portinvartijana useaan otteeseen, sanellessaan millaiset julkaisut ovat jakeluun soveltuvia. Sarjakuvalehtien kohdalla on nähty, miten Rautakirja on ajoittain puuttunut jopa julkaisujen sisältöön. Edelleen Rautatiekirjakaupan päätökset pudottaa lehtiä R-kioskeista ja Lehtipisteistä koostuvan jakeluverkostonsa ulkopuolelle ovat käytännössä merkinneet kuoliniskua näille lehdille. Asia on käynyt selväksi ainakin Kilroyn, Huulen, Tapiirin ja Kylmän Metallin tapauksissa.
Sarjakuvalehtien kohdalla Rautakirja on voinut epäröimättä toimia mielivaltaisesti, sillä ne eivät olleet myynnillisesti kovinkaan merkittäviä edes sarjakuvalehtien määrällisen kultakauden aikana 1970-luvulla. Tuolloin kymmenen myydyimmän lehden osuus lehtien kokonaismyynnistä oli miltei 50 %.² Sarjakuvalehtiä vuonna 1974 kymmenen myydyimmän lehden joukossa oli tasan yksi: Aku Ankan taskukirja ja sekin sijalla 10. Tämä TOP-10 -lista Lehtipisteissä näytti tuolloin tältä: Hymy, Jallu, Nyrkkiposti, Monalisa, Panoraama, Kalle, Sammy, Ratto, Apu ja AA taskukirja.³
Lehtipiste-nimi rekisteröitiin vuonna 1968, jolloin lehtijakelu eriytettiin omaksi toimialakseen Rautakirjan sisällä.
Rautakirja Oy:stä tuli SanomaWSOY:n tytäryhtiö 1999, jonka jälkeen vuonna 2002 yhtiöt sulautettiin yhteen. Vuonna 2012 Sanoma Oy myi R-kioskit ja Rautakirja-tavaramerkin norjalaiselle Reitan Conveniencelle. R-kioskien toimipisteitä on viime vuosina karsittu reippaasti, eikä osassa ole enää edes lehtimyyntiä. Tällä hetkellä maassa on noin neljäsataa R-kioskin toimipistettä.
Nykyisen Lehtipiste Oy:n omistaja puolestaan on Tradeka-yhtiöt Oy, joka vastaa Osuuskunta Tradekan ydinliiketoimintojen omistajaohjauksesta.

¹ Suomen Lehdistö 9/1935. Suomen Sanomalehdenkustantajain Liitto.
² Kastemaa: s. 38.
³ Sarjainfo #13, 1/1975. Suomen sarjakuvaseura.
Lähteinä: Kastemaa, Matti J: Rautakirjalla on puolensa - Rautakirja 75 vuotta.
Wikipedia.

Ohhoh

Asiasta toiseen, egmontin blogissa oli juuri päättyneestä Unohdetut-tarinasta melkoisia ylisanoja, mutta henkilökohtaisena mielipiteenä ei tuo minusta niin ihmeellinen tarina ollut, ihan OK. Eikös Manfredi ole Ukkostuulen tekijä, niitä joskus luin muutaman ja tuli semmoinen kuva että haluttiin mässäillä Ukkostuulen kauhuteemalla, mutta itse tarina jäi vähän köykäiseksi eikä jotenkin edes oikein "tuntunut Texiltä", en osaa selittää paremmin.

Kyllähän R-kioskien lakkautukset johtuvat paljolti siitä, että nykyään ruokakaupat ovat auki niin myöhään. Ennen ruokakaupat menivät kiinni aikaisin, jolloin asiakkaita riitti kioskeihin. Muistan ajan, jolloin ruokakaupat sulkeutuivat lauantaina alkuiltapäivällä ja avautuivat seuraavaksi vasta maanantainaamuna. Nykyään on vain typerää ostaa sama tuote, vaikkapa maitopurkki, kalliimmalla kioskista kun sen saa halvemmalla viereisestä kaupasta.

Täysin totta. Samahan koskee pikkukauppoja jotka käytännössä myös tapettiin aukioloaikojen vapautuksella. Itselläni jäi juurikin sen vuoksi hiukan ristiriitainen fiilis koska nyt on vain jättisupermammuttihypermarketteja joissa en viihdy ollenkaan (tilaammekin ruokalähetyksen kotiin parin viikon välein ja jos jotain puuttuu tai tilauksen teko viivästyy raahaudun oksettaviin hyperübermarketteihin eksymään ja voimaan pahoin saadakseni puuttuvat tuotteet). Myös sarjakuvahyllyt ovat tosiaankin surkeita nykymarketeissa verrattuna vanhaan aikaan kun meni esim. R-kioskille (joissa käyn tosiaankin hyvin harvoin enää). Spindelmannin ostaminen muuten loppui itseltäni tässä taannoin kokonaan (kun tilaus loppui ja paikkakuntani hypermarketeista hävisi sarjishyllyistä). En ole kai nyt vuoteen löytänyt sitä oikein mistään. Edes R-kioskeilta ei välttämättä löydy. No, onneksi olen Wix Teller fani, ne löytyvät kiitettävästi jopa erikoisnumeroineen kaupoistakin.

Tosiaan, eräät ansioituneetkin kotimaiset piirtäjät ja tekstaajat kiinnittävät yllättävän vähän huomiota tavutuksen välttämiseen.

Tässä esimerkki Leppäsen tavutuksesta, joka ei ole välttämätöntä. Tämä on hänen kuuluisimpia Wiggen-ruutujaan jaksosta, joka on julkaistu Portissa 4/1994. Ruudun taide on nättiä, tykkään.

Mitä nopeasti katselin, niin tuo on kyllä aika äärimmäinen esimerkki. Keskimäärin Leppäsen tavutukset eivät ole tuollaisia. Paljon tavutustarpeeseen voisi vaikuttaa myös kuplien ja tekstilaatikoiden muodolla.
Ja kuten kirjoitit, Suomen kielessä on paljon valitettavan pitkiä sanoja. Mulle tärkeintä on se että kuplat tekstauksineen näyttävät tasapainoisilta, ja joskus se vaan vaatii tavuviivojakin. (Toki uran alkuaikoina olen varmaan tehnyt aika kamaliakin ratkaisuja.)

Yksi pointti voisi olla se että, siihen aikaan kun Karin suosikki- ja esikuvasarjoja julkaistiin suomeksi, ne tekstaukset (ja suomennokset) tuppasivat olemaan enemmän tai vähemmän harrastelijamaisia. Että ehkä ei intohimoa asiaan syntynyt senkään takia. Ja sitten vielä kun joku muu tekee tekstauksen (myöhemmin ladonnan) niin ei piirtäjän tarvitse välittää. Eli kyllä tämä enemmän menee (aina) kustantajan eli julkaisijan piikkiin.

Jottei ole ihan nollainhvormaation postaus niin liitän mukaan Leppäsen piirtämän laaman (Tumac 5/79) kolmisivuisesta inkojen elämää kuvailleesta sarjakuvasta.