Kvaak.fi - keskustelu

Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvien ostaminen ja keräily => Aiheen aloitti: Daddy Duck - 23.06.2006 klo 19:57:07

Otsikko: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Daddy Duck - 23.06.2006 klo 19:57:07
En keksinyt hyvää otsikkoa tälle aiheelle. Mitkä sarjakuvat tai minkä sarjan aiot tai haluaisit kerätä? Minulla olisi AATK ja noin 40 % on valmis.
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: Marsumestari - 23.06.2006 klo 20:34:59
Onkohan tämä oikea alue? Oikeastaan kaikki hyvät jatkuvajuoniset sarjakuvat, joissa on loppu ovat minusta keräämisen arvoisia. Lone Wolf & Cubista puuttuu itseltäni vain kuusi pokkaria, Adolfista kolme ja  Buddhasta valitettavasti jopa seitsemän. Osamu Tezukalta voisi kyllä kerätä kaikki sarjat, ainakaan itse en ole törmännyt yhteenkään kökköilyyn häneltä.

Ranma ½:n kyllä kerään myös loppuun asti, koska sitä on kuitenkin niin vähän julkaisematta suomeksi ja yleensä joka pokkarissa on ainakin pari juttua, joille tulee kunnolla revettyä. Maison Ikkoku on Ranmaa huomattavasti lyhyempi ja ehkäpä jopa parempi joten senkin kerään kokonaan. Inuyasha toimii erittäin hyvin ainakin kahdeksan ekan pokkarin perusteella mutta olen lukenut, että se alkaa toistaa itseään pahasti jossain vaiheessa, tosin kyllä minä Ranmastakin kovasti pidän vaikka sitäkin on kritisoitu samalla tavalla. Toisaalta Inuyasha on pirusti pidempi.
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: Laura Sivonen - 24.06.2006 klo 01:34:19
Yhdys sanat.


CLAMP-ryhmän kaikki tuotokset olisi tarkoitus saada hyllyyn. Tähän mennessä löytyy 46 pokkaria eli melko vähän. Yuu Wataset (joita hyllyssä 34), Kaori Yukit (11), Full Metal Panicit (10), Modelit (3), Pet Shop of Horrorsit (3). lähes kaikki suomenkieliset manga-/manhwajulkaisut (105) ja suomenkieliset Blacksadit (sattuneesta syystä vasta 0 alppaa hyllyssä). Jeret, Kamut, Lassit ja Leevit, Nemit ja Pupujen itsemurhakirjat kiinnostaisivat myös, mutta mangat on etusijalla.
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: pavel.brylev - 01.07.2006 klo 18:48:24
mä aijon myös kerätä kaikki ranma 1/2 kirjat kun mä pidän ranmasta ja mun toinen nimeni on ranma
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: pertti jarla - 09.07.2006 klo 11:21:12
Pahkikset pitäis saada, ehkei ihan ekoihin ole varaa eikä lopunajat kiinnosta, mutta vaikka numerot 6-60. Joku 13kpl uupuu...
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: tertsi - 09.07.2006 klo 11:33:22
Spirou-albumit 125 - 133 olis kiva saada. Hävisin justiinsa huutokisan ebayllä numerosta 133.

Samoin joku pieni yhtenäinen peräkkäisten numeroiden pätkä Pilote-albbuja olis ihan miellyttävä näky kirjahyllyssä. Joitakin yksittäisiä mulla jo on .

Archie Cashit on kohta kaikki.

Niilo Pieliset isoina "lähes originaalikokoisina" mustavalkoversioina ovat myös hankintalistalla. Niiden kerääminen kestänee parikymmentä vuotta, ilmestymistahti on niin verkkainen. No, eläkkeellä sitten luetaan Niiloa isossa koossa.
Myös pienet Franquin-luonnoskirjat on pakko hankkia sitä mukaa, kun niitä julkaistaan.

Mulla on kaksi J-C Forestin Hypocrite -albumia. Puuttuu siis vissiinkin yksi. Ostan sen jos osuu kohdalle järkevään hintaan.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Petteri Oja - 09.07.2006 klo 13:29:57
60-luvun Batmanit ja Lepikset. Ja muutkin 60-luvun supersankarilehdet, mut esim. Ihmesarjan kohdalla kyse on varsin pitkän aikavälin tavoitteesta.

Tai no, oikeastaan tavoitteeni on saada hyllyyn kaikki kiinnostavat Suomessa julkaistut sarjakuvalehdet. Ja mua kiinnostaa valitettavan moni sarjakuva.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: W - 09.07.2006 klo 20:18:52
Koska rahaa pitäisi kuluttaa muihinkin asioihin en ole tietoisesti asettanut itselleni mitään keräystavoitetta.
PIkkuhiljaa muutaman albumin vuosi vauhtia kerään kuitenkin Suomessa ilmestyneitä Blueberryjä ja Prinssi Rohkeita.
80-luvun Ryhmiksiä vielä muutama uupuu mutta olen antanut jo aikalailla periksi. Hinta/laatu suhde ei enää miellytä.

Kaikkea kivaa tulee muuten vaan ostettua mutta en kerää mitään mitä en haluaisi myöskin lukea.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Lasarus - 09.07.2006 klo 20:44:00
Jos joskus saisin kerättyä vuoden 1987 mustanaamio vuosikerran ::)
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Irene - 10.07.2006 klo 10:58:33
En keksinyt hyvää otsikkoa tälle aiheelle. Mitkä sarjakuvat tai minkä sarjan aiot tai haluaisit kerätä? Minulla olisi AATK ja noin 40 % on valmis.

Mikä on AATK? Aku Ankan Taskukirjat??
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Doc Lomapäivä - 10.07.2006 klo 11:07:51
Tokyo Tribes. Alku ainakin vaikuttaa kiinnostavalta, mutta osaako joku kertoa jatkuuko juttu yhtä hyvänä?
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Duckster - 10.07.2006 klo 12:12:51
Mikä on AATK? Aku Ankan Taskukirjat??

Juuri se.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Irene - 10.07.2006 klo 12:55:25
Mun tekisi mieli kerätä uudelleen itselleni ne rakkaimmat Ryhmä-X:t ja Action Forcet, jotka, pöljä, myin jossain vaiheessa pois. En vain ole vielä jaksanut siihen rumbaan uudestaan lähteä, vaikka näin nettiaikakautena se olisikin huomattavasti helpompaa kuin silloin 90-luvun alkupuolella, jolloin piti vaan kiltisti käydä koluamassa divarien laatikoita ja toivoa löytävänsä puuttuvat numerot. :)
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: pappa-sami - 07.08.2006 klo 10:33:09
Spirou-albumit 125 - 133 olis kiva saada. Hävisin justiinsa huutokisan ebayllä numerosta 133.

Moi!

Sinua voisi kiinnostaa www.cdbulles.com (http://www.cdbulles.com) jossa on myynnissä ainakin 6 albumia tolta väliltä hintaan 35 euroa/kpl.

Olen asioinut kyseisen lafkan kanssa kerran ja Chevalier Ardent EO tuli hyvin pakattuna ja luvatussa kunnossa. Postitus tosin tuli kalliiksi kun lähettivät vain kirjattuna.
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: tertsi - 07.08.2006 klo 10:47:39
Moi!

Sinua voisi kiinnostaa www.cdbulles.com (http://www.cdbulles.com) jossa on myynnissä ainakin 6 albumia tolta väliltä hintaan 35 euroa/kpl.

kiitosksia vinkistä.
Mutta noita havittelemiani Spirouita ei voinut klikata. Taitavat olla myytävänä vain kaupassansa, ei netissä.  ???
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: pappa-sami - 07.08.2006 klo 11:37:37
kiitosksia vinkistä.
Mutta noita havittelemiani Spirouita ei voinut klikata. Taitavat olla myytävänä vain kaupassansa, ei netissä.  ???

Homma etenee vanhanaikaisesti seuraavasti:

1. Lähetä mailia etusivulla olevaan osoitteeseen. Kerro:
sähkoposti-osoitteesi
albumit jotka haluat varata
maa, johon toimitetaan

2. Viimeistään viikon sisällä tulee vastaus jossa kerrotaan mitkä
albumit oli vielä jäljellä (ne on nyt varattu sinulle) ja paljonko
postitus maksaa.

3. Sinulla on 10 päivää aikaa lähettää shekki ja toimitusosoite
kirjeitse.

Meinaan laittaa tänään lisää tavaraa tilaukseen. Kysyn samalla,
että olisiko mahdollista hoitaa maksu euro-tilisiirrolla
shekin asemasta. Palaan asiaan kun tiedän lisää.
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: tertsi - 07.08.2006 klo 11:39:10
. Palaan asiaan kun tiedän lisää.

merci, monsieur.
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: pappa-sami - 10.08.2006 klo 09:06:29
merci, monsieur.

De rien.

Vastasivat, että voi maksaa paypal:illa koska se on yksinkertaisinta.

Bd anciennes puolella näytti olevan myos kaipaamiasi Archie Casheja ja Hypocriittejä.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: tertsi - 10.08.2006 klo 10:06:34
Pitääpä käväistä tuolla, sitten kun on taas rahaa.  ;)
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: tertsi - 12.08.2006 klo 07:35:34
Moi!

Sinua voisi kiinnostaa www.cdbulles.com (http://www.cdbulles.com) jossa on myynnissä ainakin 6 albumia tolta väliltä hintaan 35 euroa/kpl.


Ostin justiinsa ebaylta albumit 125 ja 126. Maksoivat 50 e kappale, mutta näyttivät olevan ihan priimakuntoisia.
Mutta kuten totesin aikaisemmin, tuohon cdbullesiin pitää tutustua tarkemmin.

Mikset muuten ostanut esim. Amazonilta tai Bdnetistä ritari Ardentia, luulisi löytyvän ihan uusina jopa?
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Tuukka Saturi - 12.08.2006 klo 09:27:40
Tällä hetkellä vajaita sarjoja on Luupäät ja Liberty Meadows. En ole keksinyt niiden jälkeen seuraavaa keräilykohdetta.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Chemo - 12.08.2006 klo 11:46:11
Mä en enää kerää sarjakuvia, mutta ostan niitä toki, ja jotain ajatuksia seuraavistakin hankinnoista on:

Multa puuttuu hyllystä "reilut parisen" Sandmania (määrä riippuu siitä miten loppupeleissä ajattelen Kalma-lehden julkaisut, eli haluanko ne vielä omana niteenään, ja sitten Doll's Housesta mulla on Jalavan Suomi-julkaisut joista ekasta on liimaus päästänyt ikävän rusahtavan äänen jo aikaa sitten). Mä oon joskus lukenut varsinaiset puuttuvatkin kirjastosta, mutta oikeastaan tekisi mieli täydentää sarja omaan hyllyyn ja sitten lukea se kokonaisuutena syksyn pimetessä.

Noiden jälkeen ehkä jotain Sandmania sivuavaa sarjakuvaa. Tai jotain muuta - mikä nyt sattuu siinä vaiheessa kiinnostamaan.
Otsikko: Re: Keräys aikomuksesi
Kirjoitti: pappa-sami - 14.08.2006 klo 10:08:11
Mikset muuten ostanut esim. Amazonilta tai Bdnetistä ritari Ardentia, luulisi löytyvän ihan uusina jopa?

Olisinhan minä mutta kun albumeista 16-18 on ollut painos loppu jo jonkin aikaa. Casterman julkaisee kait jossain vaiheessa nekin integraalina, mutta kerään mieluummin yksittäisiä albumeita jos
niitä edes jokseenkin järkevään hintaan saa.

Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: tertsi - 14.08.2006 klo 12:56:30
Tulee muuten aika kalliiksi tämä eurosarjojen diggailu. Pakko ostaa itse kaikki, ei löydy kirjastoista juuri mitään apuja.

Kun nyt tuli puhe Ritari Ardentista, niin kiinnostaisi vietävästi tutustua myös hänen myöhempiinkin  vaiheisiinsa.
Mulla meni kaikki sarjisrahat Buddy Longwayhin. Siitäkin sarjasta jäi pari albumia puuttumaan. Ehkä hankin ne sitten joululahjaksi itselleni.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: J-Viilee - 16.08.2006 klo 11:02:25
Kaikki Suomessa ilmestyneet Marvel-lehdet olisi tarkoitus haalia, lukuunottamatta Ihme-sarjaa jota en ole tainnut livenä nähdä yhtään kappaletta. Tavoitteesta uupuu noin 50 lehteä joten urakkaa riittää. >:(
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Antti Vainio - 17.08.2006 klo 01:12:55

Mulla meni kaikki sarjisrahat Buddy Longwayhin. Siitäkin sarjasta jäi pari albumia puuttumaan. Ehkä hankin ne sitten joululahjaksi itselleni.

Ostin joskus kerralla noita kai 8 kpl (ruotsalaisia, törkyhalvalla) ja ne kaikki Carlsenin albumit olisi kiva saada. Multa puuttuu kunnon keräilijän obsessiivisuus, en ole kiinnostunut kokoelman täydellisyydestä vaan haluan ostaa sarjakuvani halvalla (lukuunottamatta niitä jotka ostan uutena ihan kannatuksen vuoksi) ja jaksan odottaa vuosia.

Corto Maltese on poikkeus, ne haluaisin kaikki, huonotkin. Sitä on kertynyt jostain 80-luvun alusta asti ja niitä on neljällä eri kielellä mutta minullakaan ei ole Samarkandia.

Pannaan nyt lista tällaisista jotka puuttuu:

Viimeiset Preacher - ja Sandman kokoelmat

Joitakin Blueberryjä

Kaikki Alixit ruotsiksi

Paljon Macherot'ta

Osa Buddy Bradley - saagaa

Iso osa Hellboyta

Viimeisin Valerian

Kaikki Blacksadit (mutta tämän päätin ostaa suomeksi täyteen hintaan heti kun niitä tulee vaikka muilla kielillä saisi halvemmalla)

Pari puuttuvaa Tardia

Puuttuvat Giardinon Max Bergman - albumit (kai kolme)

Nämä on olleet sellaisia joiden kohdalla ei ole tullut pettymyksiä
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Poika nro 3,141 - 17.08.2006 klo 22:02:29

Keräily on kuin syöpä. Se laajenee eksponentiaalisesti ellei sitä leikata nopeasti irti.

Blueberryt yritän saada kaikki. Siinä on jo tarpeeksi iso rahareikä.

Don Rosan puuttuvat juhlahirjat.

Kaikki Jeret ja Baby Bluesit.

Väinämöisen paluu albumit.

Kun nuo on on saanut, niin eiköhän sitten löydy taas jotain uutta. Valiyeyyavasto hylly alkaa jo täyttyä uhkaavasti näinkin...


Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Irene - 18.08.2006 klo 09:28:03
Corto Maltese on poikkeus, ne haluaisin kaikki, huonotkin. Sitä on kertynyt jostain 80-luvun alusta asti ja niitä on neljällä eri kielellä mutta minullakaan ei ole Samarkandia.

Mahtaako Samarkandista tulla uutta painosta koskaan? Onhan Argentiina - Tango ja Venetsia julkaistu parinakin eri painoksena eri otsikoiden alla. Samarkand on yksi suosikkiseikkailuistani, kelpaisi minunkin hyllyyni.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: ufoz - 19.08.2006 klo 10:09:04
Tavoitteena hankkia kaikki b.virtaset,paitsi ne kirjastot.
Nyt löytyy kaikki ja tulee nro12 pian postista. Lyijykynä luonnos nimarilla ja nimarri labumissa 7. ;) Toki toinen keräilykohde on aku-ankan taskukirjat niitä osta 1kpl 2kk noin, eli hitaasti pitäisi saad taskarit 198-302 kasaan niin se on tavoite siis.
Otsikko: Vakaa aikomukseni
Kirjoitti: grosse - 19.08.2006 klo 12:39:30
Alan Mooren kirjoittamia sarjakuvia tykkäisin omistaa enempikin. Halo Jonesit on niin hienoja ja Helvetistä kanssa ja Herrasmiehet ja kaikki. On se ihme heppu kaiken kaikkiaan.
Otsikko: Re: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: ufoz - 20.08.2006 klo 21:46:50
Niin ja dragon ball kirjatkin on kerätty kaikki kasaan...
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Epis - 02.07.2013 klo 12:48:10
Kaikki Finn Westit ja Hulkkoset.
Kaikki Suomessa ilmestyneet Star Warsit.
Kaikki Aku Ankka-lehdet liitteineen ja kk-extrat. Ko on valmis voi harkita taskukirjoja.
Kaikki Hämähäkkimiehet, Ryhmä-X:t ja Wolverinet. Sen jälkeen kaikki muutki kotimaiset Marvel-julkasut.

+ Kaikki hyvät VHS-leffat ja piirretyt. :D
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Crimson - 02.07.2013 klo 23:12:07
Jospa sitä 80-luvun Mustanaamiot koittais pikkuhiljaa hankkia. Sen jälkeen vois laajentaa 70-luvulle.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: sämpy - 09.07.2013 klo 21:38:19
Sorruin kanssa itse ostamaan viikonloppuna 70-luvun Tarzaneita ja Mustanaamioita, joita olen kiertänyt ja keskittynyt harvinaisempiin ja vähemmän tilaa vieviin sarjoihin. Jotain kontrollia on pitänyt pitää kun pelkkä sarjakuvalistani on tilaa säästävänä taulukkonakin 80 sivua, mutta nyt alkaa olla asiaa lääkärille ja pahemman kerran.. Jos sitä keräisi kaikki 70- ja 80-luvulla suomeksi ilmestyneet lehdet ja albumit. Eihän se nyt niin paha olisi... ???
Lepakkomies voi olla aika kallis ja haastava varmaan, nyt ei ole yhtään lehteä.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: sämpy - 26.07.2013 klo 21:24:50
Joo, onhan noita batmanejakin jokunen kertynyt.
Tarvitsisin sikäli hiukan apua, että keräilyn aikomuksena on kerätä ensisijassa normikokoisia eli likimain A4 koon lehtiä 60-80 luvuilta, mutta niitä on vaikea kuvistakaan tunnistaa että onko kyseessä pokkarikokoinen vai iso lehti kun mittasuhteet on samat. Keräilyluettelo 94-95 löytyy mutta sekään ei noita tarkemmin erittele. Kaikkia jo listoilla olevia en viitsi tässä luetella kun niitä on niin paljon että tulee puuduttava luettelo, mutta jos tiedätte hiukan harvinaisemmista lehdistä niin vinkatkaa. Nyt on esimerkiksi selvinnyt että voitto-sarja on isoa kokoa ja viidakkosarja Kalar ja shokkisarjat pokkarikokoa. 60-luvulla oli paljon sotasarjakuvaa joita en ole vielä luonnossa nähnyt. Olikos muuten vanhemmat Pecos Billit pokkari tai vihkokokoa?

Sama homma albumeissakin, ettei oikein tiedä oudoista nimistä keräilylehtien hintaoppaassa, ovatko pokkareita vai albumeita.

Myös allekirjoittaneen pääkopan täytösainetta saa arvuutella kun tällaisella vanhalla roskalla kämppäänsä sisustaa.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: sämpy - 29.07.2013 klo 11:52:25
Kukaan ei uskalla ehdottaa mitään?  :P
Selvisi tuossa että Akim taitaa olla pelkästään pokkaria. Ekoissa numeroissa oli myös sarjan syntyhistoriaa Italiassa 50-luvulla. Omalla tavallaan viihdyttävää nähdä hyppääviä elefantteja, nykyään National Geografic-aikana kukaan tuskin rohkenisi noin epäkorrektia piirrellä.
Kauhulehdistä löytyy Shokkia, Ihmisusi&Frankenstein (tai toisiinpäin mutta lienee sama lehti), kauhu-sarja  Vampirella ja Yöjuttu. Vieläkö muita lehtimuotoisia oli 70-80 luvulla?
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Rauta - 29.07.2013 klo 12:45:24
Kukaan ei uskalla ehdottaa mitään?  :P
Selvisi tuossa että Akim taitaa olla pelkästään pokkaria. Ekoissa numeroissa oli myös sarjan syntyhistoriaa Italiassa 50-luvulla. Omalla tavallaan viihdyttävää nähdä hyppääviä elefantteja, nykyään National Geografic-aikana kukaan tuskin rohkenisi noin epäkorrektia piirrellä.
Kauhulehdistä löytyy Shokkia, Ihmisusi&Frankenstein (tai toisiinpäin mutta lienee sama lehti), kauhu-sarja  Vampirella ja Yöjuttu. Vieläkö muita lehtimuotoisia oli 70-80 luvulla?

Dracula ja Apinoiden planeetta. Kung Fu oli myös, mutta liekö se varsinaista kauhua?

Pecos Bill oli pokkarikokoinen 1963-1968, muuten "normikokoinen".

Agentti 13 oli lehtikokoa, mutta kun se muutti nimensä muotoon Agentti, pieneni se samalla pokkariksi.

Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Hannibal - 05.11.2013 klo 19:16:18
Utopistisena tavoitteena olisi saada kerättyä kaikki Disneyn nimissä Suomeksi julkaistut yksittäiset julkaisut ja sarjat. Nyt (5.11.2013) on täysinä sarjoina 85 sarjaa, vajaina 63 ja joitain vielä aloittamatta. Erillisiä sarjoihin kuulumattomia irtojulkaisuja on 137 erilaista. Menee kyllä vielä aikaa, rahaa ja tupakkia kunnes tavoite on täynnänsä...
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Darth Mika - 05.11.2013 klo 19:28:48
Utopistisena tavoitteena olisi saada kerättyä kaikki Disneyn nimissä Suomeksi julkaistut yksittäiset julkaisut ja sarjat. Nyt (5.11.2013) on täysinä sarjoina 85 sarjaa, vajaina 63 ja joitain vielä aloittamatta. Erillisiä sarjoihin kuulumattomia irtojulkaisuja on 137 erilaista. Menee kyllä vielä aikaa, rahaa ja tupakkia kunnes tavoite on täynnänsä...
Sama tavoite oli meikäläiselläkin joskus 20 vuotta sitten. Onneksi tulin järkiini. Nyt kerään sekalaisesti kaikkea kivaa. Pitäis kyllä pikku hiljaa ruveta keräämään myös lisää tilla kotiin ja hyvin varustettu lompakkokin olis ihan mukava.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: sarja - 05.11.2013 klo 21:28:40
Korkeajännityssarjan  Lesley Shanet  ja Mustanaamiot.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: hatinufer - 30.11.2013 klo 18:12:52
Kaikki First Comicsin sarjakuvalehtimuotoiset julkaisut olisi kiva omistaa. American Flagg!-lehdistä kaikkimulla jo lienevät, mutta esim. Dreadstarin keräily hiipui aikoinaan puolitiehen. Warp-lehdet mulla oli aikoinaan, mutta nyt ne ovat jossain muualla...
Toinen keräyskohde voisi olla Marvelin Ultimate Spider-Man alkuperäiskielellä. Se 133 lehteä kestänyt veto. Noista loppupään lehtiä mulla jo on. Näitä aloin kerätä alkuaan suomenkielisenä loistokäännöksinä ja jäin koukkuun Bendisin ja Bagleyn taitavuuteen.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Lurker - 30.11.2013 klo 19:22:17
Kaikki First Comicsin sarjakuvalehtimuotoiset julkaisut olisi kiva omistaa.

Jon Sable Freelance! Elric! Ah, hienoja lehtiä olivatten.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Chessman - 04.12.2013 klo 23:29:23
50-luvun Aku Ankka lehdet ovat ainoastaan keräilykohteenani.

Jonkun aikaa sarja on ollut täysi( kyllä vain,myös 52-vuosi irtonumeroina. Pieni leuhkiminen tähän kohtaan :laugh:.) Mitään ns.tyhjyyden tunnetta sen tiimoilta ei ole tullut,koska parempiin jalostettavia numeroita kuitenkin riittää.

Suht mallikkaassa kunnossa nuo ankat alkaa olemaan,mutta aina niitä pikkuvikaisia
joukkoon mahtuu.

Jo ihan pikkupoikana olin kiinostunut jostain syystä vanhemmista ankoista,
mutta eipä niitä silloin meidän seudun divareissa ollut. Eikä tietenkään olisi ollut varaa 50-lukua ostaakkaan.

Onnekseni olen saanut rajattua kiinostukseni tuohon 50-lukuun,
ihan kiitettävästi uppoaa omat ja varastetut rahat jo niihinki.

Onko esim.60-luvun ankat jo sitten liian "helppo" hankkia. Olisiko siinä ehkä syy kiinnostuksen puutteeseeni.

Näin mennään tällä hetkellä,mutta eihän sitä koskaan tiedä miten se mieli muuttuu.

EDIT: poistettu parikymmentä tyhjää riviä (Lurker)
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Hannibal - 06.12.2013 klo 07:46:35
Niinhän se on, että itse kukin keräilee oman kiinnostuksensa ja kukkaronsa mukaan ja keräilystään vastapainoa työ- tai muuhun elämään. Itselleni keräily on rankan työn ohella todella piristävä viikonlopun ajanviete.

Jos pystyy rajaamaan noinkin tarkkaan keräilyalueensa (1950-luvun Akut) saa aikaan varmasti tosi hienon ja arvokkaan kokoelman.

Itse kun olen tällainen määrällinen perfektionisti (suom. mahdollisimman monta Disney sarjaa täyteen) en varmasti pääse näillä palkoilla lähellekään samaan latutasoon yksittäisten lehtien kohdalla. Jatketaan nyt vielä tuota leuhkimista, eli itseltäni puuttuu Akuista ainoastaan Lumikki ja yksi hankala erikoisnumero (1999E7). Jos jollain olisi tuo erkkari, ole yhteydessä olen kiinnostunut. Lumikin aion hankkia jahka voitan Lotossa tai saan muuten kerättyä moisen summan kasaan (rahankeräys tuntuu kyllä sisyfoksen työltä).

Laskin tuossa että kerään nykyisin 121 eri Disney sarjaa. Niistä 87 on nyt täydellisiä. Loput pitäisi saada loppuelämän aikana täyteen. Tämän lisäksi on tietenkin sarjoihin kuulumattomat Disney kirjat. Aivan pikkulasten kirjoja ja LOK-kirjoja lukuun ottamatta tavoitteeni on saada määrittelemäni 137 kirjaa kasaan. Niistä puuttuu vielä 11 vaikeinta.
Näiden lisäksi tulee tietenkin vielä pussitetut Akun ja Roopen irtonumerot, kovakantiset taskarit ym. Niissä on joitain puutteita on vielä.
On olemassa lisäksi 31 Disney sarjaa joita en ole (vielä) aktiivisesti kerännyt. Niistä on hajanumeroita ja saattaa olla että jokin kaunis päivä nekin pääsevät keräilylistalle.

Tällaista kuuluu näin itsenäisyyspäivänä Lintukaupunki Kotkasta!
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Chessman - 06.12.2013 klo 15:52:42
Mutta kun lumikkia on vain rajallinen määrä ja se joka on sen haltuunsa saanut ei kirveelläkään siitä luovu. Mutta tietenkin jos euroja on tarpeeksi nenän alla
niin saattaahan sillä vaikutuksensa olla. Ja lotto-miljonäärinä niitä on helppoa latoa tiskiin vähän reilumminkin.

Olet ison urakan "taakaksesi" ottanut ja nähtävästi pidät haasteista,joten
ilmeisesti Disneyn kuvakirjat ovat myös hankintalistalla.

Ainakin osa noista 30-luvun kirjoista on vaikeampia löytää kuin Akun lumikki numero konsanaan,joten kärsivällisyyttä,keräilyintoa ja sitä lottopottia toivon sinulle tulevaisuudessa ;).


Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Darth Mika - 06.12.2013 klo 15:59:31
Yksi keräyskohde on myös Tammen kultaisen kirjaston ns. Disney-kirjat.
Varsinkin, jos hakee vain semmoisia hyväkuntoisia 1. painoksen opuksia, joissa on se selkämyksen kultaus tukevasti paikalla.
Itselläni on vähän ollut haaveena aloittaa tuon sarjan kerääminen. Ainakin pitäisi Carl Barksin fanina saada no: 93 Roope Sedän mehukauppa (1961). Siinähän ensimmäisen kerran mainitaan Carl Barksin nimi Suomessa.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Hannibal - 07.12.2013 klo 11:14:44
Tammen kultaisia itsekin keräilen. Viidestäkymmenestä ilmestyneestä puuttuu vielä vajaa kolmannes. Alkaa vaan harvinaisemman pään kirjat maksaa siinä 50€pl. Sitten on samoja tarinoita sisältäviä sarjojahan on: Kultaiset kirjat, Tammen Disney kirjat ym. Eivät välttämättä niin arvostettuja, mutta monesti melko hankalia.

Olen pyrkinyt keräämään mahdollisimman paljon tietoa näistä Ei-sarjakuvia sisältävistä Disney sarjoista kansikuvineen päivineen. Tällä hetkellä on tieoa kasassa n. 50 aanelkullista... Katsotaan saisinko joskus aikaan Disney keräilijöille tarkoitetut sivut. Onhan noita hyviä jo olemassakin.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: fiat126 - 07.12.2013 klo 20:19:49
Katsotaan saisinko joskus aikaan Disney keräilijöille tarkoitetut sivut. Onhan noita hyviä jo olemassakin.

On vai? "Perunamaan" lopetettua Disney sarjakuvien listauksen jäin tosiaan kaipaamaan sivustoa, johon on sitten sitä pientä nippelitietoutta koottu mutta kiva kuulla että voidaan saada uudet Disney keräilysivut.  :)
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Tina DeMona - 07.12.2013 klo 20:33:55
Jaa, vai että tällainenkin osio on olemassa.

No, itselläni on kesken ainakin Transmetropolitan, The Boys, Heavy Metal -lehdet (ainakin kaikki 70-90 -lukujen numerot pitäisi saada hyllyyn), Promethea ja mitä näitä nyt oli. Garth Enniksen juttuja muitakin on. Mutta nuo on sellaisia mistä on jo iso osa ja pitäisi vaan jaksaa kerätä loppuun asti. Luettuna on kuitenkin vielä vähemmän, kuin mitä omistan.

Sitten on tietysti näitä ikuisuusjatkuvia mitä tulee koko ajan lisää ja lisää ja lisää ja lisää eli mitä ei tule varmaan koskaan saavuttamaankaan minkäänlaiseen loppuunsa. Esimerkkeinä vaikkapa Tarot -Witch of the Black Rose, Conan -sarjikset (etenkin ne Savage Swordin tarinat, mitä minulla on 12, 13 ekaa settiä?) ja vaikkapa tuo vasta aloittamani Empowered. Tiedä sitten noista muutenkaan, kuinka pitkään noita tulee kerättyä, jos taso laskee tuntuvasti jne.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Hannibal - 08.12.2013 klo 06:31:21
On vai? "Perunamaan" lopetettua Disney sarjakuvien listauksen jäin tosiaan kaipaamaan sivustoa, johon on sitten sitä pientä nippelitietoutta koottu mutta kiva kuulla että voidaan saada uudet Disney keräilysivut.  :)
Juu tällainen tarkoitus olisi. Kouluttaudun sivujen tekoon vuodenvaihteessa uusien sukuseuramme sivujen pääkäyttäjänä. Tämän jälkeen on mahdollista että otan samalta toimijalta itselleni myös sivut.
Kerään jo nyt aineistoa mm. tästä nippelitietoudesta, joten laittakaapa tulemaan ja mielellään kuvien kera.
hannu.h.heiskanen@kesko.fi
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: sämpy - 08.12.2013 klo 09:09:40
Kuinka nippelitietoon mennään? En varmasti tiedä vanhoista mitään, mitä et jo tietäisi, mutta kaikki irtomainokset jotka on tällä vuosituhannella tulleet aku-ankkojen välissä, ovat tallella. Siinä onkin jo tosi nippelitietoa. "tilaajanumeron välissä 4-sivuinen vauva-lehden mainos".
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: fiat126 - 08.12.2013 klo 20:20:23
Kuinka nippelitietoon mennään? En varmasti tiedä vanhoista mitään, mitä et jo tietäisi, mutta kaikki irtomainokset jotka on tällä vuosituhannella tulleet aku-ankkojen välissä, ovat tallella. Siinä onkin jo tosi nippelitietoa. "tilaajanumeron välissä 4-sivuinen vauva-lehden mainos".
Olet asian ytimessä.Juurikin tällaista tietoa keräilijöiden tuskaksi haluaisin.Ysärilehdissäkin jo haalimista jos nuo kaikki liitteet haluaa hamuta.Siellä perunamaan listauksissahan  oli liitteet myös listattuna mutta vain Akuun liittyvät eli mainokset oli blokattu pois.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Hannibal - 09.12.2013 klo 05:55:20
Sanotaanko näin, että mikään tieto ei ole turhaa tosikeräilijälle. Jos saisit esim. kuettelon ja mahdollisesti kuvatkin noista liitteistä, niin olihan siinä meillä muilla ihmettelemistä!
Itselläni on tehtynä joitain "pseudotieteellisiä" tutkimuksia, mm. Disney figuureista olen kerännyt matskua noin 60 aanelkun verran. Sitä ei ole vielä julkaistu missään. Samoin Ankkalinnan Pamausten sisällöistä olen kasannut eräänlaisen hakurin, josta voi hakea tietoa erilaisten muuttujien avulla. Niistähän löytyy ehtymättömästi tietoa, mutta ovat hankala hakea ellei muista missä numerossa mikäkin juttu oli.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: sämpy - 09.12.2013 klo 08:00:40
Figuurit olisi kivoja ihmeteltäviä, oman hyllyn reunalla muovinen pikku-hukka joka lienee jostain kellogs-paketista 70-luvun alusta sekä jokin korppikotka jossa luupilla lukee Disney productions 1968.  Tuokin tuli wanhojen Legojen mukana ja oli menossa roskiin kunnes näin että jotain 1mm korkeaa tekstiä on toisen jalan pohjassa. Vaan mistäpä noista tietoa pieni ihminen saisi.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Hannibal - 09.12.2013 klo 20:24:12
Figuurit olisi kivoja ihmeteltäviä, oman hyllyn reunalla muovinen pikku-hukka joka lienee jostain kellogs-paketista 70-luvun alusta sekä jokin korppikotka jossa luupilla lukee Disney productions 1968.  Tuokin tuli wanhojen Legojen mukana ja oli menossa roskiin kunnes näin että jotain 1mm korkeaa tekstiä on toisen jalan pohjassa. Vaan mistäpä noista tietoa pieni ihminen saisi.
Älä ny ihmeessä heitä mitään Disneykamaa roskiin. laita vaikka mulle, niin maksan kyllä postikulut...
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: sämpy - 09.12.2013 klo 20:33:58
Sitä juurikin tarkoitin, että kuka tuollaista korppikotkaa tai mikälie osaa Disneytavaraksi edes arvata, kun ei ole mitään listoja että mitä krääsää on valmistettu.
Kai tuokin johonkin elokuvaan liittyy.
Samassa pussissa kun oli inkkareita hevosineen, tinasotilaita ja muuta perus vanhaa lastensälää.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Hill Street - 06.01.2014 klo 21:05:57
Onko palstalla tai jossain muuten kerrottu miksi Perunamaa lopetti Disney-lehtien listaamisen? Liittyikö jotenkin Aku Ankka Lataamoon = tuliko Sanomista ahne ja haluavat kaikki kansikuvista kiinnostuneet omaan palveluunsa = painostivat Perunamaata lopettamaan?

Lehdistä, painoksista, niiden liitteistä ja muusta olisi kyllä hyvä saada takaisin jokin luotettavista lähteistä koottu tietokanta, josta voisi tarkistaa tietoja omista puuttuvista kohteista. Vaikka sitten ilman kansikuvia; tai kuvamateriaalilla ainoastaan oleellisista asioista, esim liitteistä, värivirheistä, painosten välisten erojen tunnistamisesta jms.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Lurker - 06.01.2014 klo 21:13:08
Ehkä Inducks teki tarpeettomaksi Ankka-kansien skannailun?

Mutta nyt Perunamaan "sateensuojan" alla on myös komia kokoelmia Villin lännen lukemistojen kansia (http://www.perunamaa.net/kioskilankkarit/).
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Hannibal - 12.01.2014 klo 17:36:34
Sitä juurikin tarkoitin, että kuka tuollaista korppikotkaa tai mikälie osaa Disneytavaraksi edes arvata, kun ei ole mitään listoja että mitä krääsää on valmistettu.
Kai tuokin johonkin elokuvaan liittyy.
Samassa pussissa kun oli inkkareita hevosineen, tinasotilaita ja muuta perus vanhaa lastensälää.

Itse olen yrittänyt kerätä kohtalaisen kattavaa tiedostoa tästä disney figuurisälästä. Kasassa on noin 60 aanelkkua ja pitäisi tulla jossain välissä julki Ankkalinnakkeessa.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: Timo Ronkainen - 13.02.2014 klo 23:44:49
Tammen kultaisia itsekin keräilen. Viidestäkymmenestä ilmestyneestä puuttuu vielä vajaa kolmannes.

Tammen Kultaisista löytyi lisää Barksia (http://ankkalinnanpamaus.blogspot.fi/2014/02/kultaisessa-aapisessa-barksia.html). No, tavallaan.  ;D

Timo
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: tertsi - 14.02.2014 klo 06:53:15
Jos rahatilanne sallii, hankin itselleni kaikki Ritari Ardentit (uusi ranskankielinen integraalisarja ehtinyt jo osaan kaksi, kaikkiaan kahdeksan taitaa näitä tulla). Samoin tähtäimessä on Lännentien kaikki numerot ainakin sisällissodan päättymiseen asti (jo viisi ranskankielistä integraalia hyllyssä, kahdennessatoista taitaa olla sota ohi).
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: hatinufer - 18.07.2014 klo 16:10:26
Ultimate X-Menin se muistaakseni 99 osaa (plus pari annualia) kestänyt eka runi on kiinnostuksen kohteena. Ihan sama, saanko haalittua moisen lehtinä vai kokoomina.

Siinä ohella voisin harkita Conanin uusimpien jenkkiversioiden lukemista. Ihan vaan nostalgiahakuisesti.

Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: CryingBlueRain - 18.07.2014 klo 16:59:18
En juurikaan kerää sarjakuvia, koska hetken mielijohteesta tai alelöydöistä riippuvaista satunnaista ostelua ei mielestäni voi kutsua keräilyksi. Etäisesti keräilyyn viittaa ehkä se, että kiinnostavia kotimaisia julkaisuja tulee osteltua vähän johdonmukaisemmin kuin käännössarjakuvaa.

Myös Hugo Pratt on ollut lievä poikkeus keräilemättömyys-sääntöön, mutta häneltäkään en ole hankkinut kaikkia suomennoksia. Nyt päätin kuitenkin alkaa kerätä Lone Wolf and Cub -sarjan uusintajulkaisua. Siitä olisi tarkoitus ostaa kaikki osat - niitä 700-sivuisia omnibus-jöötejä varmaan tulee kaikkiaan jotain 12 kpl.
Otsikko: Vs: Keräysaikomuksesi
Kirjoitti: poptique74 - 17.09.2014 klo 11:07:55
Taitaapa olla, että keräilen nyt hakulistallani olevat nimikkeet ja tyydyn toistaiseksi niihin. Mihinkään Aku Ankka-, Mustanaamio- tai Tex Willer- yms. ralliin en ole kiinnostunut, siihen ei riitä tila, ikä, lompakko eikä mielenterveys...  :laugh: