Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luonnokset, tekovaiheet ja suunnittelu => Aiheen aloitti: zippie - 16.05.2008 klo 12:50:57
-
Olen tässä paripäivää jo miettinyt sarjakuvaani aihetta ja päädyin pilasarjakuvaan mutta minkälaiseen? Katsoin Simpsoneita eräs ilta ja siinä Bart ja Lisa katsoivat Tikkua ja Takkua, eli tunnetusti Tikku ja takku tekevät raakoja asioita esim. hakkaavat toisiltaan päät irti tai jotain vastaavaa. Eli mietin että onko liian raakaa tehdä jotain saman kaltaista? Olen itse hieman epävarma aiheesta... ???
-
Liian raakaa? Veikkanpa että sarjakuvan maailmassa on raaempaakin kuin Tikku ja Takku. Se kuitenkin on selvästi liioiteltua ns. "cartoon violencea" joka tekee siitä omalla tavallaan hyvin karmivaa, mutta jokaiselle omansa.
Tietenkin lukijoiden saaminen on eri asia mutta netissä saattaisi mennäkin ihan hyvin...
-
Mielestäni tapa ilmaista väkivaltaa, että ottaako sen tosissaan vai ei, vaikuttaa sarjakuvan " raakuus-arvoon ". Itse en laittaisi vakavempaan sarjikseeni samanlaisia asioita kuin Megakuolemaan, enkä kumpaankaan tunkisi mitään
suolenpätkä -kohtauksia.. Hellsingin tai vastaavien väkivalta menee välillä yli ymmärryksen.
Kai se on jokin taitolaji tehdä väkivallasta sellaista, että se pysyy hyvien rajojen sisäpuolella.
Tosin täysin överiksi menevä on välillä aika huippua luettavaa...
-
itse olen ehdottomasti sitä mieltä että raaka väkivalta ei naurata, ei sitten tippaakaan. olen tässä suhteessa huumorintajuton. tällaiset sarjikset jätän suosiolla lukematta, mikä on aika harvinaista sillä yleensä olen kaikkiruokainen.
-
Juu, päätin pysyä rajojen sisäpuolella enkä heitä aivan överiksi. Joitain pieniä suolenpätkä kohtauksia ja verisiä juttuja tietty pilasarjakuvamaiseen tyyliin.
En ole kyllä luonteeltani itsekkään mikään raakalainen, joten ihmettelen sarjakuvani aihetta.
-
Kannattanee tehdä toimintasarjakuva, eikä nimenomaan " väkivaltasarjakuva ".
Pelkkä järjetön väkivalta ei välttämättä ole mikään parhain aihe, että kunnollinen juoni (tai päähenkilöt ainakin, riippuu siitä, tuleeko siitä strippisarjakuva, ei sillä, ettei stripeissäkin voisi olla taustajuonta) kannattaa kehitellä ja niin edelleen. Muutoin saattaa pahimmassa tapauksessa käydä niin, että väkivaltakohtaus loksauttaa suut auki ja kaikki ihmettelevät, että miksi ja mitä järkeä tässä oli, jos kyseinen vitsikkyys ei tule kunnolla ilmi.
-
Omasta mielestäni "ultraväkivalta" voi olla hyvinkin hupaisaa fiktiossa sikäli kun touhu on vedetty niin överiksi, että kyseessä on selkeästi satiiri/parodia. Esimerkiksi Lobosta tykkäsin 90-luvulla kovasti, samoin Teräslilja (Teräspersiljasta puhumattakaan) on kestosuosikki. Preacher upposi myös lujaa aikanaan.
Korostettakoon nyt vielä, etten sinänsä tykkää väkivallasta väkivallan vuoksi, mutta jos taustalta on löydettävissä joku pointtikin, niin kyllä se saattaa vedota.
-
Minusta väkivalta an sich on sarjakuvanaiheena se kaikkein tylsin. Mitä vitsiä siinä on? En tajua. Ja onhan se tehty jo niin monta kertaa muutenkin, ettei siinä myöskään ole yhtikäs mittään kekseliäistä tai uutta.
-
Voi olla että aihe on hieman erikoinen... Mutten luovuta! Teen kuin sinä Immu sanoit, ja teen jonkinlaisen juonen sarjakuvalleni. ;)
-
Jep jep. :D
Omasta mielestäni väkivallan vitsikkyys toimii lähinnä silloin, kun se korostaa esim. päähenkilön jotain ominaispiirrettä, esim. superkykyä, vihaista luonnetta ym. esimerkiksi vaikkapa parodisoimalla.
On sitä tullut Happy Tree Friendseillekin naurettua, mutta senkin jälkeen tulee aina " ei Herran tähden... " -fiilis, eli kannattaa kytkeä se väkivalta tosiaan johonkin sitä itseään suurempaan asiaan, eikä tehdä väkivaltaa väkivallan vuoksi.
-
juu, juu... katotaan mitä syntyy.
-
Itchyssä ja Scratchyssä välivalta ei ole pääasia, vaan miten sitä tehdään.
Violencemanissa (vai mikä se oli) väkivalta oli itsenään pääasia ja se oli tylsä.
-
Nyt on pakko pistää oma mielipide. Olen itse miettinyt sitä, että onko oikein käyttää väkivaltaa sarjakuvissa, kuoleminenhan on oikeasti tosi vakava aihe, jolla ei periaatteessa saa vitsailla. Toki väkivallalla saa ihan hyvät lukijamäärät ( 8-14 pojat), ja olen itse alkanut tekemään sarjakuvaa, jossa ihmisiä kuolee, tosin ei siiinä suolenpätkillä leikitä, vaan heidät pahimmassa tapauksessa ammutaan tai ajetaan autolla päälle. Suunnittelen myös toista sarjakuvaa, joka on mielestäni raaka. Partaterillä kurkkuja auki, naama revitään lasipirstaleella yms. MUTTA sarjakuvani taistelee väkivaltaa vastaan. Se on ikäänkuin huumelabyrintti, joka yrittää vieroittaa lapset huumeista, ennenkuin pääsevät edes kokeilemaan. Tungen sarjakuvan täyteen filosofiaa väkivallasta, joten uskon että saan siltä puolin anteeksi.
-
http://forums.mycotopia.net/lifestyles/31826-mattioli-s-squeak-mouse.html
-
Kiitos kaikille hyvistä kommenteista!
-
Itseäkin väkivalta on jostain syystä puhuttanut aina. En itse ole millään muotoa väkivaltaan taipuvainen ja pidän sitä muutenkin äärimmäisen paheksuttavana. Kuitenkin sarjakuvani ja piirustukseni usein liittyvät aiheeseen.
Itse koen asian lähinnä sillä lailla, että väkivalta on oleellinen osa tätä maailmaa niin kamalaa kuin se onkin. Sitä ihannoidaan, kauhistellaan ja tehdään aina vaan kamalammin tavoin. Nykyihminen on turtunut väkivaltaan, tai sen näkemiseen.
Haluan kai sarjakuvillani edes pysäyttää ihmisen huomaamaan väkivallan turhuuden ja järjettömyyden. Päätin etten sensuroi kuolemaa millään lailla, koska kokonaisuudessaan se on niin hirvittävä asia että tunnen tekeväni väärin vakavaa aihetta kohtaan lieventämällä sitä.
-
Itse koen asian lähinnä sillä lailla, että väkivalta on oleellinen osa tätä maailmaa niin kamalaa kuin se onkin. Sitä ihannoidaan, kauhistellaan ja tehdään aina vaan kamalammin tavoin.
Joo, väkivalta on ehdottomasti tärkeä aihe, sarjakuvissakin. Minä olen yleensä yrittänyt pitää sen suhteellisen realistisena (siis päinvastoin kuin monissa toimintatarinoissa joissa sankari aina jaksaa ottaa vastaan aikamoisen selkäsaunan ennenkuin urheasti nousee viimeiseen taistoon). Yritän ottaa selville mitä käytännön vaikutuksia tietyillä lyönneillä ja vammoilla on, jne. (Omat kokemukset rajoittuvat itsepuolustuskurssiin...) Toisaalta minua huvittaa sekä Tintin ja Spiroun tapaisten sarjojen huumorilla ryyditetyt tappelukohtaukset, jotka joku uskomaton sattuma ratkaisee sankarin eduksi, tai sitten samuraimangan tyylitellyt kaksintaistelut... siis piirretyn väkivallan humoristiset ja esteettiset mahdollisuudet.
Kuitenkin tuntuu siltä että realismi on moraalisesti oikea ratkaisu, ja tulee vähän huono omatunto jos alkaa leikitellä aiheella... Voiko olla eettisesti vastuullinen sarjakuvanpiirtäjä ja piirrellä hauskaa ja tyylikästä toimintaa?
-
Niin siis väkivaltaahan ilmenee muutenkin kuin fyysisenä ilmentymänään.
Siinä mielessä suurin osa kertomuksia lähtökohtaisesti rakentuu sille.
Kuitenkin tuntuu siltä että realismi on moraalisesti oikea ratkaisu, ja tulee vähän huono omatunto jos alkaa leikitellä aiheella... Voiko olla eettisesti vastuullinen sarjakuvanpiirtäjä ja piirrellä hauskaa ja tyylikästä toimintaa?
voi ainakin minusta.
Mutta se edellyttää että itse kertomus ei suhtaudu väkivaltaan vain halpana ratkaisuna tai yksiuloitteisesti.
Se on kyllä paljon helpompaa kirjoittaa ja hauskempaakin usein.
Realismin tuominen väkivaltakuvaukseen on aina iso plussa.
sarjakuvista esimerkkeinä tulee vaikkapa Corto Malteset joissa on väkivaltaa, jopa rakenteellista sellaista, mutta sitä ei ylevöitetä.
Corto itse ratkoo toisinaan voimakeinoin, mutta ei aina ja Rasputinin ja Kus ovat hahmoina kovinkin väkivaltaisia veikkoja, mutta silti aitoja ihmisiä.
Väkivaltakuvauksessa peräänkuuluttaisin Vachssin ja aliarvostetun Stephen Hunterin ratkaisuja. Vaikka molemmat sortuvat kirjoissaan(Vachssin kohdalla sarjakuvissakin) ajoittain fetisistiseenkin kuvaukseen ei se ole silti ala-arvoista.
Varsinkin Hunterin pelottavat hot springs ja dirty white boys ovat käsittämättömän julmia väkivaltaa tihkuvia kuvauksia, ihmisyydestä ja sen ongelmista tinkimättä.
Väkivallan ihannointi karisee monessa kohtaa.
Hot springsin lainvalvojien iskussa rikollisjoukon tukikohtaan on hyvä esimerkki: poliisiryhmän äijäimäisen pahojen poikien niputuksen sivuoire; luoti ei pysähdy "pahaan tyyppiin" eikä edes seinään, eikä viereiseen seinään, eikä edes vastapäisen talon seinään, eikä sivulliseen perheenäitiinkään.
eettiset valinnat korostuvat siinäkin, mutta jos ei voi sarjakuvissa käsitellä moraalisia ongelmia ja eri ratkaisumalleja, niin missä sitten?
-
Joku muukin pitää Stehen Hunterista? En ole itse lukenut kuin Dirty White Boysin ja Havanan (saat sen Curtvile jos haluat). Lue Tim Willocksin Green River Rising, viihdyttävä yltiöväkivaltainen vankilajännäri (jossain siellä taka-alalla on ihan fiksuakin pohdiskelua amerikkalaisesta valtion harrastamasta väkivallasta).
Tuo otsikko väkivalta sarjakuvan aiheena on minusta todella hauska, todella perse edellä puuhun-ajattelua että väkivaltaa pitää olla, nyt pitäisi keksiä vaan jotain tyyppejä ja jonkunlainen juoni (Zippie ei selvästikään tarkoittanut tätä mutta epäilen että Frank Millerillä ja parilla muulla amerikkalaisella on tämäntapainen lähtökohta kun ne maanantaiaamuna vääntäytyvät duuniin).
Oma suhde väkivaltaan on tällainen:fiktiivinen väkivaltaviihde kaikissa sen muodoissa on kannatettavaa. Tosielämässä väkivalta on aina kurjaa. On v-mäistä katsoa jos joku toinen saa turpaansa enkä ole todellakaan ikinä nauttinut kun olen itse saanut pataan.
-
Itsekkään en tykkää osallistua mihinkään tappeluihin enkä ole koskaan tykännytkään... oikeastaan inhoan väkivaltaa mutta jostain syystä aihe kiinnostaa minua.
-
Väkivallalla pitää olla se jokin paikka siellä seassa. Jos se on koko jutun suola tai pähkinä, sen pitää olla sitten hemmetin hyvin suunniteltua. Cortojen seikkailuihin ujutetut väkivaltakohdat ovat toimivia, rakentaviakin kuten Curtvile totesi. Kuitenkin niiden tarinoiden ympärillä on niin paljon muutakin rakenteellista ja pohdiskelua herättävää settiä että väkivalta on siinä hyvässä seurassa.
Matkamiehen tavoin olen samaa mieltä siitä, että väkivalta on syytä esittää silleen aika realistisesti, tarkoitus saada ihminen pysähtymään lukiessaan vaikka jotain sotasarjakuvaa on aina tavoiteltavaa. Peckinpahin Rautaristi sarjakuvallisena versiona pysäyttäisi varmasti lukijansa monessa kohtaa.
Vaikka minuakin kiehtoo fiktiivinen väkivalta tietyllä tasolla, olen nyt viime syksystä asti ollut tekemisissä projektin kanssa, jossa väkivalta on ollut yksi pienimmistä tekijöistä. Enemmänkin henkilöiden väliset jännitteet, odottaminen, ahdistavuus ja kuolemanpelko ovat läsnä tässä suurtyössä. Kaikki voivat kuitenkin laukaista väkivaltaa tavalla tai toisella mutta se tekeekin koko hommasta mielenkiintoisen käsikirjoittaa ja piirtää.
Väkivallan pelon ja uhan ympärille luotu sarjakuva, jossa hommaa varjostaisi yksi ainoa sekavahko väkivaltateko, olisi erittäin mielenkiintoinen. Kukaan ei tiedä enempää kuin toiset ja hommaa seurattaisiin monesta eri näkökulmasta. Näkökulmat menisi ristiin, syyllisiä olisi iso liuta ja olettamuksia, mutta itse ruumis ja tekijä olisivat piilossa. Asetelma on ehkä vähän kuin Clarken Mustassa joulussa, mutta asiallisen ahdistavasti tehtynä sarjakuvana hommassa olisi itua.
-
Ranskan kulttuurikeskus järjesti viikko sitten Rexissä tällaisen 24 tuntia ranskalaista elokuvaa jossa katsoin Persepoliksen ja Yksin kaikkia vastaan. Tuo jälkimmäinen on todella niljakas ja vastenmielinen elokuva jossa väkivaltaa on loppujen lopuksi aika vähän mutta se on sitten sitäkin inhottavampaa. Kannattaa katsoa, vuokratkaa Amelie ja Seul contre tous perjantai-illan ratoksi niin saatte kaksi hieman erilaista näkökulmaa Pariisiin.
-
Kuinka moni seuraa näitä WWE- matseja? Meinaan niitä: SmackDown, RAW ja ECW että olisiko siinä jutun juurta sarjikselle? Vastatkaa pian. pliis!
-
En kyllä koskaan ole sen kummemmin seurannut, mutta tietty olisi aika jännä nähdä sarjakuva tyypistä, joka alkaa kokeilla niitä lavastettuja ynnä käsikirjoitettuja temppuja oikeasti.
-
Taidan kehitellä ideaa vielä... :P