Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => Aiheen aloitti: Heinrich - 06.04.2008 klo 12:12:08
-
Jes! Tätä olen odottanut ja kateelisena katsonut italialaisten julkaisujen perään.
Varmasti ostan.
Kävin eilen Keravalla. Visiitti kannatti, sillä Prisman kirjahyllyssä komeili kolme kappaletta "Wizards of Mickey"-kovakantisia. Sinne jäi vielä kaksi, joten joku nopea ehtii vielä...
Mikähän ennalta määriteltyjen julkaisupäivien merkitys on, kun eivät näytä kovinkaan hyvin pitävän kutiaan? Samalla reissulla löysin Suomalaisesta "Neljä mestaria" - kirjan, jonka pitäisi tulla ulos viikon päästä. Wizards puolestaan luvattiin kauppoihin vasta parin viikon päästä.
No, en valita. Welhomikki oli erinomaista luettavaa. Suosittelen!
-
Kyseessä ovat tohelot ja asiantuntemattomat myymäläapulaiset.
Harry Pottereidenkin kohdalla, vaikka niissä on sanktiot, joku hölmöläinen kiikutti kuitenkin aina kirjat myyntipöydille ennen julkaisupäivää. Kirjakaupassakaan kaikki eivät osaa lukea.
Logististisesti on tietty mahdotonta toimittaa kirjoja samalla kellonlyömällä kaikkiin kauppoihin, joten totta kai niitä on myymälän varastossa jo etukäteen.
-
Toheloiden määrä lisääntyy eksponentiaalisesti...
-
Kyseessä ovat tohelot ja asiantuntemattomat myymäläapulaiset.
Harry Pottereidenkin kohdalla, vaikka niissä on sanktiot, joku hölmöläinen kiikutti kuitenkin aina kirjat myyntipöydille ennen julkaisupäivää. Kirjakaupassakaan kaikki eivät osaa lukea.
Logististisesti on tietty mahdotonta toimittaa kirjoja samalla kellonlyömällä kaikkiin kauppoihin, joten totta kai niitä on myymälän varastossa jo etukäteen.
Mitä välliä sillä on sehän on vaan hauska saada vähän ennen ;)
mutta kokkolassa ei ainakaa viellä o näkyny
-
Inducksissa katsoin tietoja Wizards of Mickeystä ja ainakin arvosteluista päätellen sarja on melko huono. Yksi tarinoista oli kaikkien aikojen viidenneksi huonoin. Yksi taas oli kahdeksanneksi huonoin. Tietääkö kukaan, miksi tämä sarja on näinkin huonoja arvosanoja saanut? Tekijöitä on paljon ja sarja vaikuttaa lupaavalta. Ne, jotka ovat saaneet kirjan itselleen, voitteko kertoa mielipiteitänne?
-
Kumma kun Aku Ankan nettikaupassa ei tota "Wiziä" ole vielä myynnissä, mutta omapa on häpeänsä, luulisi että kannattaisi laittaa omaan nettikauppaan ekana vähän halvemalla ja näin kääräistä rahaa, mutta kun ei näemmä kiinnosta, niin ei väkisin.
-
Nyt sitten tuli vihdoin tuo Mikin Wizard kirja, yllätys oli sen koko, pikkaisen isompi kuin normipokkari, (olisi pitänyt lukea ne mitat), mutta painojälki on hyvää ja piirrosjälki samoin, ei muuta kun jonoon odottamaan vuoroaan.

Yli 30 euroa pokkarista! ??? nyt kyllä odotan että se tulee halvemaksi
-
Lisään että on kovakantinen, vähän samantyyppinen kuin oli tuo taannoin ilmestynnyt Tex Willer "Kuuma Iltapäivä" kirja.
Sivuja on Mikissä n 270 sivuu. Kyllähän toi on aika tyyris kieltämättä.
Muokkaus!
Tilasin omani Adlibriksestä jäi alle 30 egeen!
-
Itse tilasin kirjan Booky.fi (http://www.booky.fi/search.php) sivustolta.
Laitoin tilausken menemään maanantaina ja sain kirjan jo torstaina, ihan postilaatikkooni saakka.
Lisäksi toimitus ei maksanut yhtään mitään.
Rahaa oli laitettava vain kirjaan ja sen hinta on 27, 90€.
-
Inducksissa katsoin tietoja Wizards of Mickeystä ja ainakin arvosteluista päätellen sarja on melko huono. Yksi tarinoista oli kaikkien aikojen viidenneksi huonoin. Yksi taas oli kahdeksanneksi huonoin. Tietääkö kukaan, miksi tämä sarja on näinkin huonoja arvosanoja saanut? Tekijöitä on paljon ja sarja vaikuttaa lupaavalta. Ne, jotka ovat saaneet kirjan itselleen, voitteko kertoa mielipiteitänne?
Yleensä inducksissä on kaksi yksi tai kaksi arvostelijaa. Jos joku ei tykkää, niin pisteet ovat huonot. Yleisimmät pisteet taitavat olla 7,9. Eli ei niitä arvosteluja kannata liikaa tuijottaa.
-
En ite oo (vielä) lukenut tuota kyseistä kirjaa, joten arvostelen sen akkarin mainoksen mukaan.
Hmmm....sanoisin, että taas näitä typeriä kosiskeluja. En osta. :P
-
Yleensä inducksissä on kaksi yksi tai kaksi arvostelijaa. Jos joku ei tykkää, niin pisteet ovat huonot. Yleisimmät pisteet taitavat olla 7,9. Eli ei niitä arvosteluja kannata liikaa tuijottaa.
Arvosteluja oli 14. Keskiarvo taisi olla 6,7. Vähän kuitenkin ihmetyttää, että miksi jotkut ovat antaneet ihan kelpo arvioitakin ja suurin osa kuitenkin huonoja. Surkeimpien pisteiden antajat ovat laittaneet perään kommentit. Vielä, kun tietäisi mitä he siinä puhuvat. Aloin luottaa arvostelulistaan heti sen jälkeen, kun huomasin mikä tarina oli huonoimmalla sijalla. Harvoin osun jonkin tarinan sijoituksesta 100% oikeaan. Wizards of Mickeyn kohdalla en ole kuitenkaan näin ennakkoon ollenkaan samaa mieltä kuin arvostelijat. Kyseinen kirjanen on Ankka-kirjojen ostoslistallani ensimmäisenä. Jopa uusin Ankalliskirjasto jää toiseksi. Toivottavasti laatukin on tyydyttävää.
Tänään aioin ostaa Wizards of Mickeyn Jyväskylän reissulta, mutten käynyt kirjakaupassa ja osto jäi sikseen. Toivottavasti jouluna kaupasta vielä löytyy.
-
Surkeimpien pisteiden antajat ovat laittaneet perään kommentit. Vielä, kun tietäisi mitä he siinä puhuvat.
più basso non si può? = Alemmaksi ei enää pääse? Temo di no. = pelkäänpä ettei.
Arvostelukappale Pamausta varten on tuossa pinossa. Jahka ehdin lukemaan.
Timo
-
Sarjakuvia tehdään joskus myös lapsille, WoM on sellainen. Seuraavaksi sitten tulee varmaankin Ultraheroes.
http://www.wolfstad.com/dcw/blog/2008/04/ultraheroes/
Luulisin, että tässä ovat vastakkain traditionalistit ja uudistajat.

Minusta tuo oli ihan okei, ei tuo "lapsellisuus" häirinnyt, piirrosjälki oli tosi hyvää, toi Hereos voisi kyllä olla karkkia lapsille, ja pakkohan Disneykin on vastattava haasteeseen, minkä uudet ajat tuovat tullessaan.
Parempi, että tulee uusia sarjiksen ystäviä, ettei ne kaikki katoa konsolipelien ihmeelliseen maailmaan.
-
Sarjakuvia tehdään joskus myös lapsille, WoM on sellainen. Seuraavaksi sitten tulee varmaankin Ultraheroes.
http://www.wolfstad.com/dcw/blog/2008/04/ultraheroes/
Superhessulla on uudet trikoot...pöh :P
-
Nut jäädään tota oottamaan 8]
-
Mut Hessun uusi puku jää vaivaamaan :(
-
Huomasittehan linkin Topolino Magazinen -sivuille. Sieltä voi ladata Ultraheroesin kokonaisuudessaan pdf-muodossa. Sitten vain italiaa opettelemaan. Myös WoM julkaistiin netissä ilmaiseksi. Hienoa palvelua!
Storie-sivulta löytyy myös DOUBLEDUCK, joka on Akua jamesbondina. Akulla on logossa pyssy kädessä! Kaikissa maissa ei varmasti mene sensuurista läpi.
Ja WoMiin on tullut jatkoa siihenkin.
http://www.disney.it/publishing/topolinomagazine/
-
Superhessulla on uudet trikoot...pöh :P
Onneksi hän saa ne tarinassa, eikä niitä vain ole vaihdettu syyttä.
-
Ultraheroesissa onkin pari noita Brasilialaisten keksimiä superhahmoja, joista jossain toissaalla oli puhetta, mm. Touhon superminä.
Timo
-
Niin tai sitten Hannu Hanhen.
Mut hauskaa että Mikki ja Mikkin tarinoiden muita hahmoja on myös mukana.
Tietenkin tämä ei ole uutta mutta täälaiset tarinat ovat aina mukavia
-
WoM nyt puolivälissä. Aika monta Cavazzanolaista piirtäjää. Marco Gervasio (minun ikäiseni! s. 1967) ehkä näistä paras. Ihan OK tarinaa tähän asti ainakin, vaikkei mitään huimaa kuitenkaan. Peruskauraa, rakenne kuin jostain fantsupelistä, kliseet yhteen kasaan ja sekoitetaan. Mustan Pekan puujalka vaihtaa muuten paikkaa piirtäjästä riippuen. Ihme etteivät tuosta huolehtineet paremmin. Musta viiva taas rasteroituu.
Ai niin, kyllä Dragonlords oli parempi ja yhtenäisempi.
Timo
-
Dragonlords oli loistava.Harmittaa nyt että myin sen pois... >:(
-
Taidan tämän ostaa lapsille, he kun ovat aika otollista kohderyhmää. Toki tuon luen itsekin. Kiinnostus heräsi paikallisen lehden arvostelusta!
-
Kvaakin arvostelussa (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1058) ei WoMia verrata kertaakaan Tolkieniin!
-
En taida ostaa, koska en tällaisista sarjakuvista oikein pidä. ::) Ja hintakin on hirmuinen. Saatan osataa jos tulee kirpparille tai johonkin divariin.
-
Itse taidan ostaa huuto netistä :)
-
Kvaakin arvostelussa (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1058) ei WoMia verrata kertaakaan Tolkieniin!
Minusta WoM on ns. viihdesarjakuvaa, jota ei pidä ottaa liian vakavasti, arvostelussa oli mainittu myös sellainen seikka että jenkeissä tämä ei kolise, sehän itsestään selvää ettei se myy, koska siellä lapsille ja varhaisteineille ovat supersankarisarjakuvat, Euroopassahan ko. genreä ei juuri tehdä.
On tavallaan mielenkiintoista että Italia on Euroopan Disney-keskus jossa tuotetaan uusia ideoita.
Itse voisin kyllä noita "superheroes" juttuja lukasta, ihan hyvä kuriositeetti.
WoM oli ihan hyvää kamaa, ei mitään "barksia", mutta menee näin kesällä.
-
Olinpa hieman yllättynyt kuullessani tuolla WoMin suomenkielisellä sivulla (http://fin.wizardsofmickey.com/site.htm (http://fin.wizardsofmickey.com/site.htm)) olevassa mainosvideossa "Velhon Oppipoika" osuuden jälkeen alkavan mahtipontisen kuorokappaleen.
Meni hetki aikaa että tajusin missä olen kuullut sen aikaisemmin.
Osaako kukaan arvata musiikin alkuperäisen lähteen?-) Sen verran sanon että se on elokuvasta, mutta mistä elokuvasta - siinäpä kysymys.
-
.
-
Tulipahan lukaistua tämäkin opus ja täytyy myöntää, että oli hyvin positiivinen yllätys.
Kuten täälläkin on jo aikasemmin mainittu, eihän tämä nyt mitään maata mullistavaa ollut, mutta varsin toimivaa sarjakuvaa omassa kategoriassaan; viihdyttävää sarjakuvaa (tunnetaan myös kesäpäivän ratoksi kevyttä ankkaa.)
Olihan tarinassa selvästi lainattu juonikuvioita fantasia ja roolipelaamisen merkkiteoksista, mutta toisaalta olisin itseasiassa pettynyt jos ei näin olisi tehty.
Piirrosjälki oli mielestäni hyvin soljuvaa. Ei tökkinyt silmään missään vaiheessa.
Rasterointiin en ota mitään kantaa, olen päättänyt jättää tämän keskustelun tykkänään ammatilaisille jotka lukee sarjakuvaansa tuplalasit silmillä... ;)
-
Mielenkiintoiselta vaikuttaa, mutta hinta on turhan kallis tuollasesta pokkari kokosesta kirjasta, joten oottelen että halpuu tuosta ihan reilusti ennen ostamista.
-
Seuraavaksi sitten tulee varmaankin Ultraheroes.
http://www.wolfstad.com/dcw/blog/2008/04/ultraheroes/
Anteeksi nyt, että taas poikkean aiheesta, mutta kun Ultraheroes-sarjalle ei omaa ketjua vielä löydy(?), niin kysyn täältä.
Tietääkö kukaan onko toimituksella suunnitelmissa julkaista Ultraheroes:ia Suomessa ja koskahan tämä tapahtuisi?
Itse olen kysellyt ja lähettänyt ehdotuksia ensi vuotta ajatellen, koska Taikaviittahan täyttää silloin 40 vuotta ja mielestäni tällainen supersankarijuttu olisi varsin ajankohtaista julkaista silloin. Vastausta en vain ole kertaakaan saanut.
Eli lyhyesti, tietääkö kukaan koska sarja julkaistaan suomessa?
-
"Vastausta en vain ole kertaakaan saanut."
Älä huoli, en ole minäkään saanut vastausta kyselyihin ja ehdotuksiini, se taitaa olla Sanoma Oy:n politiikka. Mitäs sitä turhia nyt ottamaan ehdotuksia vastaan >:D
-
Anteeksi nyt, että taas poikkean aiheesta, mutta kun Ultraheroes-sarjalle ei omaa ketjua vielä löydy(?), niin kysyn täältä.
Tietääkö kukaan onko toimituksella suunnitelmissa julkaista Ultraheroes:ia Suomessa ja koskahan tämä tapahtuisi?
Itse olen kysellyt ja lähettänyt ehdotuksia ensi vuotta ajatellen, koska Taikaviittahan täyttää silloin 40 vuotta ja mielestäni tällainen supersankarijuttu olisi varsin ajankohtaista julkaista silloin. Vastausta en vain ole kertaakaan saanut.
Eli lyhyesti, tietääkö kukaan koska sarja julkaistaan suomessa?
voi ei näin tuosta kuvasta että hannustakin on joskus tullut supersankari :D
-
voi ei näin tuosta kuvasta että hannustakin on joskus tullut supersankari :D
Sopii hyvin. Eikös Marvelillakin ollut joku mutantti, jonka kyky oli "hyvä onni"?
-
ei kun se oli hyvä että aku oli jossain paremmpi kun hannu (taikkavitta)
mutta nyt hannukin on supersankari niin eipä ole aku paremmpi misään sitten :(
-
Enpä taida olla ostamassa. Ehkä sitten kun hinta alittaa kahdenkympin rajan (eli ei koskaan?).
-
Sopii hyvin. Eikös Marvelillakin ollut joku mutantti, jonka kyky oli "hyvä onni"?
Olipa hyvinkin, Longshot eli Hurjapää, taannoinen Ryhmä-X:n jäsen. Lisäksi Hämähäkkimiehen vanhalla flammalla Mustalla Kissalla oli ainakin jossain vaiheessa superkykynä aiheuttaa muille huonoa onnea. Mutta tämä tästä tällä erää, näiden puimista lienee syytä jatkaa Toimintasankarit-alueella.
-
Enpä taida olla ostamassa. Ehkä sitten kun hinta alittaa kahdenkympin rajan (eli ei koskaan?).
jippii voitin huuto netissä tämän kirjan! 16e pk mukana 8]
-
Mainio kirja kyseessä. Ambrosion hieno käsikirjoitus + monien taitavien nykypiirtäjien piirrokset = Mahtavaa. Tunnelma on erinomainen läpi koko saagan, ja tarina tempaa mukaansa. Kenties koukuttavin tänä vuonna ilmestynyt teos.
Toivottavasti tuo toinen osa julkaistaan myös suomeksi.
-
Mickey Mouse & Friends (http://www.wolfstad.com/dcw/blog/2009/09/mickey-mouse-comics-are-back/#more-1118) aloitti Jenkeissä velhoilun merkeissä.
-
Nyt vasta luin tämän! alku oli jännä ja lupavaa ja tuli oikein vanha kipinä että hei tässä on jotain ihan uutta.
Mutta valitettavasti loppua kohti alkoi olemaan toistoa ja välilä vähän naurettavaa menoa... mutta mutta ihan pirteä kirja :)
-
Mahtaakohan WOM saada jatkoa Suomessa koskaan? ???
-
Tämä on mielestäni parhaita Mikki seikkailuja jota on tehty koskaan.
Itse taisin saada tämän alle 20 hintaan (en muista ihan tarkkaan kuinka edullisesti tään sain)
-
Mahtaakohan WOM saada jatkoa Suomessa koskaan? ???
Tiettävästi WOMista ei ole tehty kakkososaaa, en ole varma.
-
Tiettävästi WOMista ei ole tehty kakkososaaa, en ole varma.
On tullut jatkoa enemmänkin...
http://en.wikipedia.org/wiki/Wizards_of_Mickey
Kakkososan traileri juutubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=svG6r64_45Y
-
Inducksissa sarjaa vihataan. Ykkösosa on sijoitukseltaan toiseksi viimeinen ja kakkonen melkein bottom-kympissä.
-
Yhdysvalloissa näitä on julkaistu Boomin voimin lehtimuodossa (tässä inducks (http://coa.inducks.org/issue.php?c=us/WOM+1A) ja ensimmäinen lehti), tarina per lehti on tahti ollut ja hintaa kolme dollaria. Taitaapi olla että tulevaisuudessa nuo ostelen itselleni. Päätös hankkia Disney-sarjakuvia vain suomeksi on romutettu.
-
WoMia on siis julkaistu suomeksi toistaiseksi kovakantisena kirjana 2008, DuckTales-lehdessä 2018 - 19 ja nyt taskukirjassa. Laitan tähän WoMin omaan ketjuun Keuhkon lainauksen taskariketjusta:
Tuo Wizards of Mickey taisi olla jo sen kovakantisen kirjan aikaan melkoista "no jooh"-kamaa ja silloin olin sentään innokkaimmassa Disney-lukemisiässä koskaan. Ei siis tule hurraa-huutoja täältä, mutta pitää varmaan toivoa että edes joku tuosta sarjasta innostuisi tätä kautta.
En ymmärrä WoMin lyttääviä kriitikoita enkä etenkään Inducksin arvosanoja. Minusta sarjan taide on keskimäärin hyvää. Fantasiaympäristö vaatii piirtäjältä enemmän kuin nykyaikainen kaupunkiympäristö, joten varmaankin piirtäjiksi on valittu sellaisia, jotka viitsivät piirtää uusia olentoja ja maisemia. Käsikirjoitus kieltämättä toistaa itseään, kun aina pitää lähteä uudelle eeppiselle questille, mutta on ainakin minun mielestäni hyvin näppärä, ja juonenkäänteet ovat enimmäkseen onnistuneita. WoM 1:ssä ja 2:ssa sankareilla myös on kunnolliset, perinteiset vastustajat. Dialogissa on pilke silmäkulmassa.
Tämä taskarin 474 WoM-juttu ei yllä tarinassa edeltäjiensä tasolle, koska vastustajat eivät ole mieleen jääviä. Akun lohari muuten on tässä taas Kärmes eikä Fafnir; päättäisi toimitus jo tuon nimen.
(MUOKSISTA: Typo.)
-
Piirrokset ovat ainakin WoM-kirjassa tosiaan ihan laatutyötä, pari heikompaakin kuvittajaa ovat tarpeeksi hyviä. Suurempi ongelma tuntuu olevan köpö huumori ja kunnollisen jännityksen puute.
DuckTales-lehteä en ole lukenut, joten en tiedä onko meno parantunut siinä julkaistuissa seikkailuissa.
-
Tämä taskarin 474 WoM-juttu ei yllä tarinassa edeltäjiensä tasolle
Voinee johtua ihan jo siitä, että tässä hypättiin nyt yli useammastakin sarjasta tuon Ducktalesissa julkaistun kakkossaagan jälkeen. Pidempien sarjojen laatuhan tuppaa yleensäkin ajan mittaan heikkenemään ja nyt hypättiin kerralla melko reilusti eteenpäin.
-
Joo, ilmeisesti useampi sata sivua WoMia jätettiin välistä. Kyllä, sarjan laadulla on tapana heiketä, koska ehkä parhaat ideat on jo käytetty tai on väsytty sarjaan tai ehkä on vähemmän aikaa tehdä sarjaa jne.
Harmillista, jos tulevia WoM-seikkailuja julkaistaan väärässä aikajärjestyksessä.
Akun lohari muuten on tässä taas Kärmes eikä Fafnir; päättäisi toimitus jo tuon nimen.
Vedän tämän moitteen takaisin. Lohikäärmeen nimi oli Fafnir vain DT-lehden ekassa numerossa, muutoin se on ollut aiemmin ja myöhemmin Kärmes.