Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : Markustus 23.03.2004 klo 16:58:02
-
Kertokaa nyt, millä te saatte sarjakuvista niin hienoja? Pitääkö värittää vesiväreillä va tietokoneella vai sormivareillä vai millä? Jos kone, niin mikä ohjelma. Kertoisitte nyt. Hieno sarjakuvaspektaakkelini nimeltä IHMISET kariutuu, jos en voi värittää. Giitoksia.
Markus
-
Hienoa väritystä on monenlaista...
Kaikkein hallituinta jälkeä saa toki tietokoneella. Photoshopilla värittäminen on helppoa ja hauskaa.
Vesiväreillä voi saada aikaan älyttömän komeaa jälkeä, mutta voi myös äärettömän helposti pilata koko teoksen. Ei kannata siis ainakaan mennä töhertämään heti originaaliin, jos ei ole vankkaa vesivärittelytaitoa... itse olen ihan surkea pensselien kanssa...
Minun mielestäni väritystekniikka kannattaa valita siten, että mikä sopii sarjakuvan tunnelmaan ja tekijän taitoihin... esim. mitään B. Virtasta (tai muuta simppeliä strippisarjakuvaa) ei välttämättä kannata mennä töhrimään vesiväreillä, mutta johonkin cyberpunk-meininkiin se taas voi tuoda sopivan räiskyvää ja nuhruista ilmettä.
Viksummat jatkakoot...
-
Tässä äsken juuri ajattelin, että tällainen aihe pitäisi perustaa, olisin vain laittanut kysymykseksi, että Miten värittää jos tietokonetta ei lasketa mukaan!
Juuri äsken väritin vesiväreillä yhden vanhan "Eläinpuoti" stripin, jolla ei ole minkäänlaista arvoa, mutta ei multa onnistu tää homma. Tietenkin voisi auttaa jos oisi vähän paremmat värit ja siveltimet, kuin nämä mitä mulla on ovat ihan lelut.
Sellainen maalaus-väritys, kuten Teräsmies spessussa olisi kyllä aika upeaa!
Värittääkö kukaan enää muulla kuin tietokoneella?!?
-
Valokopiot kestää vettä. Niiden päälle voi ainakin harjoitella vesiväreillä ja akvarellikynillä.
-
Itse en suosittelisi tavalliselle kopiopaperille vesivärien käyttöä, hommassa tuskastuu helposti, sillä tavallinen ohut paperi ei ole tarkoitettu vesivärejä varten. Itse en vesivärejä osaa käyttää, mutta taitavammat ovat kertoneet, että vesivärit vaativat kunnon niille tarkoitetun paperin ja hyvän siveltimen.
Ylellä joskus näytetyssä sarjisohjelmassa neuvottiin tekemään väritys erilliselle väreille sopivalle paperille ja tussaus omalle paperilleen. Käytännössä nämä yhdistetään siten, että tussauksista otetaan kalvokopio, joka asetetaan värityksen päälle. Väritystä varten joutuu vain valopöydällä piirtämään hennot lyijykynä-ääriviivat niistä alueista, joihin väriä tulee.
En itse ole edellä mainittuun operaatioon ryhtynyt, vaan olen tietokoneiden orja ;).
-
Itse en suosittelisi tavalliselle kopiopaperille vesivärien käyttöä, hommassa tuskastuu helposti, sillä tavallinen ohut paperi ei ole tarkoitettu vesivärejä varten. Itse en vesivärejä osaa käyttää, mutta taitavammat ovat kertoneet, että vesivärit vaativat kunnon niille tarkoitetun paperin ja hyvän siveltimen.
Vielä taitavammat osaavat käyttää niin kuivaa sivellintä, ettei ohutkaan paperi käpristy. Jos olis laaseri voisi varmaan tulostaa kuvan tukevammallekin pahville (mustesuihkun väri lähtee veden mukana)
Ja ajatus oli siis harjoitus ja kokeilukappaleista. En minä kopiopaperille "tuotantoon" tekisi.
Ylellä joskus näytetyssä sarjisohjelmassa neuvottiin tekemään väritys erilliselle väreille sopivalle paperille ja tussaus omalle paperilleen. Käytännössä nämä yhdistetään siten, että tussauksista otetaan kalvokopio, joka asetetaan värityksen päälle. Väritystä varten joutuu vain valopöydällä piirtämään hennot lyijykynä-ääriviivat niistä alueista, joihin väriä tulee.
Totakin on kokeiltu
http://www.kolumbus.fi/jik/scifi.jpg
On vaan harjoitus/harrastus/luonnostelumielessä tarpeettoman työlästä.
-
Hyvillä huopakynillä saa myös taitajat hyvää jälkeä aikaiseksi. Hyvät kynät (Letraset-Pantone, MagicMarker...) ovat vaan ihan hävyttömän kalliita. Ja kyllä niillä puuhastelu on melko 80-lukulaista. En menisi niiden käyttöä suosittelemaan, jos ei huopakynätekniikkaa ennestään osaa.
Ja kyllä se vesiväritekniikka aina vaatii onnistuakseen oikeanlaisen paperin. Paperi voi olla ohuttakin, kunhan se on kestävää - mitä kopiopaperi ei ole.
Kalvohässäkältä säästyy tietysti, jos suostuu käyttämään tietsikkaa sen verran, että yhdistää tussit ja värit sitten koneella.
Guassi, peiteväri, on myös aikoinaan paljon käytetty värityskeino. Tietokoneväritys on valitettavasti sen tainnut melkein syrjäyttää. Guassiväritystä kyllä mielellään edelleen katselisi. Guassi ei ole myöskään yhtä nirso paperin suhteen kuin vesiväri jos suosii paksumpaa väriä eikä lotraa niin hirveästi veden kanssa.
Myös akryylivärejä voi kokeilla, mutta niiden kanssa on taas omat niksinsä. Ne mm. kuivavat ohennettuina hirvittävän nopeasti. Niillä voi maalata myös öljyvärien tapaan hyvin paksulla maalilla.
Vaikka hieman kokematon olenkin, niin voisin kuvitella että hyvä nyrkkisääntö sarjakuvaväritystekniikan valitsemiseen on sellainen, että valitsee tekniikan, joka mahdollistaa kirkkaat, syvät värisävyt. Painotekniikka asettaa nimittäin väritykselle viime kädessä rajoitukset ja hyvin vaaleat, hennot värisävyt eivät toistu lopullisessa tuotteessa. Esimerkiksi vaaleat lyijykynä- ja puuväriväritykset on hyvin vaikeita saada toistumaan oikein. (Tämän huomaa jo kotiskannerinkin käyttäjä. Myöskään nettisarjakuvissa ei tällaiset väritykset toimi, koska näytöt vuorostaan ovat hirvittävän huonoja toistamaan vaaaleita sävyjä ja jokainen näyttö näyttää kaiken hyvän lisäksi värit eri tavalla.)
Toki poikkeuksiakin löytyy ja tekniikka kyllä mahdollistaa vaikka minkälaiset taideprintit, mutta laatu taas maksaa. Aloittelevan tekijän ei kannata tehdä värityksen suhteen ns. "enkibilaleja".
Tietokoneella värittäminen onkin sitten ihan oma tarinansa. Se vaatii, että tuntee ihan ensiksi koneiden kummallisia aivoituksia ja osaa käyttää ohjelmia melko sujuvasti. Itse olen taistellut mokomien kanssa kuusivuotiaasta, nyt alkaa hiljalleen sujua... Mutta opittavissa se tottakai on! En sentään halua masentaa. Itse käytän Photoshoppia, joka on ns. "teollisuusstandardiohjelma", ammattilaisten suosima siis. Mutta lisäksi on iso liuta halvempia ja yhtä käyttökelpoisia ohjelmia, peruskäyttäjä kun ei koskaan tarvitse Photarin kaikkia hienouksia. Paint Shop Pro (PSP) on PC-puolella kovin suosittu, mutta sekin alkaa olla tätä nykyä jo aika hintava ostos? Ilmais- ja halpisohjelmista on ollut muissakin threadeissa asiaa, en jaksa nyt itse etsiä...
Tietokoneväritykseen löytyy netistä kyllä infoa, huono puoli on, että tutoriaalit on yleensä englanniksi ja kaikki edellyttävät, että kuvankäsittelyohjelman käyttö on tuttua (layerit, kanavat...).
Tässä kuitenkin pari linkkiä:
Vanha kunnon Kupla-akatemia (http://www.kupla.net/akatemia/framet.html), sieltä osasto 3A
Polykarbon-tutoriaalit (http://www.polykarbon.com/tutorials/), siellä löytyy myös värityksestä, näkyy olevan myös PSP käytössä...
Comic Colors (http://www.comiccolors.com/index1.html), mm. Witchblade-tyylin väritystä
Figma How-To (http://www.figma.com/howto/) pari keskinkertaista väritystutoriaalia.
...muttapa mutta. Noissa saattaa ihan aloittelijoilla mennä sormi suuhun. Taidan minäkin kääntyä sille kannalle, että kunnon basic-tutoriaalit Kvaakissa olisi ihan hyvä juttu - ainakin värityksen osalta.
-
No, joitakin mielipiteitä tästä ... toisaalta kaikista parasta olisi hankkia / lainata kirjastosta joku taide- tai maalaustekniikojen kirja ja kokeilla tekniikoista se mikä parhaiten sopii ittelleen. Niitä kun sitten on : guassia, värikyniä, liituja, värjättyä mustetta, öljyvärejä ... ja kaikkea voi melkein käyttää ... ja sitten on papereita erilaisia ...
Vesiväri -- on hidasta tekemää, vaatii harkintaa, vaikea- jos ei mahdoton korjata virheitä, värit läpinäkyvää ja vivahteet helpolla vaihtelee. Suositeltavaa ON paksuhko (akvarelli)paperi joka laitetaan liimapaperilla kiinni pirroslautaan tms. (koska vesi turvottaa paperia ja kuivuessaan se sitten käpristyy, liimapaperi estää tämän).
Hyvät värit ja välineet ON myös kalliita. -- Toisaalta, tosi hienoa jälkeä kun sitä vähän oppii. Kurkkaa tänne >> (http://www.gdes.pp.fi/galleria.html) vaikka ei olekkaan sarjakuvaa, mutta parasta näkemääni akvarellityötä!
Tape Koivisto ja F.Boucq harjoittaa tätä. Tästä näät >> (http://www.lambiek.net/boucq.htm) niinkö moni muukin ...
Akryyli -- taasen voi olla helpompaa aloittaessa. Käyttäytyy ohennettuna hiukan samalla tavalla kuin akvarelli, MUTTA -- peittää paremmin, voit ohentaa sitä vedellä, kuivuu nopeammin ja voit käyttää kaikenlaista pohjana : Paperia, pahvia, puuta, betooniseinää, peltiä ... Enki Bilal on oma suosikki (oliko sitten akryylia tai guassia?). Täällä on kuvia >> (http://bilal.enki.free.fr/) Jarmo Mäkilän "Daydreamer" oli myös joko akryyliä tai guassia.
Kas -- O.K. kerkisi väliin ja siitä mielijohde, "RanXerox" (Liberatore) Heavy Metallissa oli kuuleman mukaan huopakynillä tehtyä!
No, tämä onkin pelkästään pinnalta raapaisua. Helpoimmin sarjiksien tekiessä pääsee jos tekee pelkkää musta / valkoista tai värjää yhdenvärisillä pinnoilla tietsikalla.
Mutta kokeilumielessä kannatta yrittää kaikkea! Taidetarvikekauppaan vaan ja paksu lompsa mukaan!
Edit -- piti vielä mainita että jos ihailee liikaa muiden tekemisiä ja taitoja niin siinä voi itte mennä ihan umpisolmuun ja ei osaa pahimassa tapauksessa vetää viivaakaan sen jälkeen ...
Edit #2. tuli mieleen, Petteri Tikkanen oli jossain SarjaInfossa joku vuosi sitten, sehän käytti jotain itä-eurooppalaisia (puolalaisia?) värinappeja (guasseja). Loistavaa jälkeä.
Edit #3. Ossihan korjaa tuossa alla pahimmat kömmähdykseni ...
-- j --
-
Itse olen huomannut vesivärien kanssa tehdessä, että paperi on syytä pingottaa kunnolla ihan kunnon liimapaperilla, jotta ei varmasti paperi kupruuntuisi. Ongelma tällöin vain on, että kuva pitää siirtää paperille vasta pingotuksen jälkeen, sillä paperin venyy yhteen suuntaan, eli originaalin mv-viivat eivät enää osukaan värikuvan ääriviivojen kanssa yhteen.
Myös akryylivärejä voi kokeilla, mutta niiden kanssa on taas omat niksinsä. Ne mm. kuivavat ohennettuina hirvittävän nopeasti. Niillä voi maalata myös öljyvärien tapaan hyvin paksulla maalilla.
Vaikka hieman kokematon olenkin, niin voisin kuvitella että hyvä nyrkkisääntö sarjakuvaväritystekniikan valitsemiseen on sellainen, että valitsee tekniikan, joka mahdollistaa kirkkaat, syvät värisävyt. Painotekniikka asettaa nimittäin väritykselle viime kädessä rajoitukset ja hyvin vaaleat, hennot värisävyt eivät toistu lopullisessa tuotteessa. Esimerkiksi vaaleat lyijykynä- ja puuväriväritykset on hyvin vaikeita saada toistumaan oikein. (Tämän huomaa jo kotiskannerinkin käyttäjä. Myöskään nettisarjakuvissa ei tällaiset väritykset toimi, koska näytöt vuorostaan ovat hirvittävän huonoja toistamaan vaaaleita sävyjä ja jokainen näyttö näyttää kaiken hyvän lisäksi värit eri tavalla.)
Toki poikkeuksiakin löytyy ja tekniikka kyllä mahdollistaa vaikka minkälaiset taideprintit, mutta laatu taas maksaa. Aloittelevan tekijän ei kannata tehdä värityksen suhteen ns. "enkibilaleja".
Akryylien ongelma on se, että mikäli niitä jatkaa vedellä, menettää väri paljon kirkkauttaan ja etenkin tummat sävyt muuttuvat harmaiksi ja kuolleiksi. Tähän auttaa se, että väriä laimentaessa käyttää veden lisäksi joko matta- tai kiiltävää mediumia. Itse maalausnesteeni sisältää n. 1-2 osaa mediumia, 1 osa retarderia (hidastaa kuivumista) ja 1-2 osaa vettä. Noita sitten muuttaa tarpeen mukaan.
Eri tekniikoita käyttäessä on hyvä huomioida niiden edut ja rajoitukset. Akryylimaaleilla on hyvin vaikea saada aikaan tasaisia värisiirtymiä, toisin kuin vaikkapa öljyillä tai vesiväreillä. Jos haluaa tehdä vesivärimäistä jälkeä, mutta säilyttää akryylin ominaisuuksia, kannattaa ehkä kokeilla liquitex-värejä (en tiedä onko niillä jotain oikeampaa nimeä). Painossa värit tuntuvat toistuvan paremmin, jos niissä on hieman läpikuultavuutta, kuten silloin kun paperi pääsee loistamaan värikerrosten läpi.
Muistaakseni Bilal käyttää guassia. Minun silmääni hänen työnsä näyttävät enemmän guassitöiltä kuin akryyleiltä. Voin toki erehtyäkin.
-
Itse olen huomannut vesivärien kanssa tehdessä, että paperi on syytä pingottaa kunnolla ihan kunnon liimapaperilla, jotta ei varmasti paperi kupruuntuisi. Ongelma tällöin vain on, että kuva pitää siirtää paperille vasta pingotuksen jälkeen, sillä paperin venyy yhteen suuntaan, eli originaalin mv-viivat eivät enää osukaan värikuvan ääriviivojen kanssa yhteen.
Juuri tämän vuoksi teen itse värityksen edelleen vanhanaikaisesti eli aina suoraan originaalin päälle. Toisin sanoen jo originaalitussaus itsessään on tehty akvarellipaperille sen mukaisesti, millaista jälkeä haluan lopullisen akvarellityön ilmentävän. Olen huomannut, ettei ainakaan minulla ole ollut minkäänlaisia ongelmia sen suhteen, miten kunnon akvarellipaperi käyttäytyy tussin kanssa, sillä teen suurimman osan tussauksistani siveltimellä ja tussi puolestaan on sen verran paksua, ettei se juurikaan leviä, vaikka olisi kuinka huokoista paperia hyvänsä. Sen sijaan tussikynillä piirtely menee kyllä tällaisen paperilaadun kohdalla vaikeammaksi. Itselläni on suurimpaan osaan töistäni sellainen kompromissiakvarellipaperi, joka on kyllä sen verran ohutta, ettei kupruilulta voi välttyä, mutta silti sen verran sileää, että kynillä ja tussilla läträily onnistuu kohtalaisen hyvin. Tällainen välimuotopaperi (n. 200 - 250 grammanen) on osoittautunut oikein hyväksi valinnaksi niin novellisarjakuviini, sunnuntaisarjoihini kuin myös yksittäisiin kuvitustöihini.
Liimapaperin käyttöä olen kyllä karsastanut muutaman huonon kokemuksen jälkeen. Minulle sanottiin taidetarvikeliikkeessä selkein sanoin, että alusta voi olla melkein mitä hyvänsä tasaista ja sileää, mutta käytännössä olen huomannut, ettei tämä pidä paikkaansa. Menetelmässä on muutamia muitakin huonoja puolia, joista en pidä. Jo kostean paperin pingottaminen ja tasoittaminen alustaansa kuluttaa paperin pintaa ja prosessissa irtoaa mm. osa lyijäri- ja tussijäljistäkin. Toiseksi, työhön on jätettävä liimapaperin vaatiman tilan verran marginaalia varsinaisen työn ulkopuolelle, sillä liimapaperi on ja pysyy akvarellipaperissa kiinni sen jälkeen, kun se on siihen kiinnitetty. Yksi suurin ongelmani on ollut se, ettei liimapaperi pysykään sitten alustassaan kiinni. Miten te kokeneemmat ja enemmän tehneet tämän vältätte? En ole vielä löytänyt sellaista alustaa, jossa liimapaperi pysyisi koko kuivumisen ajan kiinni. Kun paperi on kiinnitetty ja jätetty kuivumaan, kokonaisuus näyttää aluksi aivan hyvältä, mutta jo muutaman tunnin kuluttua kuivuva ja pingoittuva paperi on niin voimakas, että saa osan liimapaperista irtoamaan alustastaan. Tämän jälkeen koko työ on pilalla, koska se on käpristynyt aivan mutkalle ja siinä on vieläpä kiinni nämä eri suuntiin sojottavat kuivat liimapaperikaistaleet, jotka eivät siis pitäneetkään paperia paikoillaan. Tämä homma on osoittautunut jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaksi ja hermoja raastavaksi, joten olen luopunut liimapaperista kokonaan. Ajattelin seuraavaksi kokeilla Tapen joskus käyttämää keinoa, eli valokopioida työ suoraan kunnon akvarellipaperille, ja maalata sitten siihen kopioon. Kunhan ensin keksin, miten kopiokoneen säädöt muutetaan siten, että sinne saa yli 300-grammasta akvarellipaperia sisään...
Jos joku osaa neuvoa liimapaperiasioissa, niin neuvokoon kernaasti. Otan kaiken ilolla ja kiitollisuudella vastaan! Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että välineitten, värien ja paperien laadulla on paljonkin merkitystä lopulliseen jälkeen. Roskalla tulee helposti roskaa ja vaikka jotkut väittävät, että niillä on kuitenkin hyvä harjoitella... rohkenen olla eri mieltä. Kehoitan kaikkia, jotka todella ovat kiinnostuneita värittämään työnsä käsin, hankkimaan niin hyvät välineet, kuin lompakko antaa myöten. Jo heti alussa. Ensiluokkaisilla välineillä ja väreillä tuotettu jälki on kuin toiselta planeetalta verrattuna joihinkin yläasteen kuvistunnin nappiväreihin ja poninhäntäsuteihin...
Otto K. taisi tuossa mainita jotakin siitä, ettei paperi kupruile, jos käyttää todella kuivaa väriä ja pensseliä. Peräänkuuluttaisin kuitenkin tässä yhteydessä jo täälläkin kerran mainittua seikkaa siitä, että tietystä menetelmästä pitäisi ottaa irti se, mihin tekniikka parhaiten soveltuu. Toisin sanoen hyödyntää sen parhaimmat ja uniikeimmat ominaisuudet. Eikä se vesivärien kohdalla ole kuivan värin käyttö. Jotta väri edes joten kuten leviäisi akvarelleilla mielekkäästi, on siinä oltava jonkin verran vettä. Tämä tietää aina kupruilua kopiopaperin kaltaisella pinnalla.
Sen sijaan harjoitteluun se on hyvä kohde, kuten Otto tuossa ehti jo korjaamaankin. Itsekin kokeilen kopioon erilaisia väritysvaihtoehtoja ja suuntaa antavia malleja ennen lopullisten väritysten tekemistä originaaliin, koska akvarellimokia on vaikea, joitakin täysin mahdoton korjata jälkeenpäin. Tästä syystä minua kiehtoo suuresti myös öljyvärien käyttö sarjakuvan värityksessä, sillä sitä voi muuttaa lähes loputtomiin ja maalin kuivumisen hitaus mahdollistaa erittäin pehmeiden värisiirtymien ja -liukumien tekemisen, muokkaamisen ja korjailemisen päivästä toiseen. Toisin kuin akvarelleilla. Akvarellit ovat äärimmäisen haastava tekniikka ja niiden mestarillinen hallitseminen vaatii mielestäni lähes yliluonnollista taitoa. Niillä saa kuitenkin aikaan jotain, mitä millään muulla keinolla ei ole mahdollista tuottaa, joten ne ovat ja pysyvät minun suosikkeinani. Olen tosin tällä kertaa suunnittelemassa myös pientä novellia seuraavaan Kemiin, joka on toteutettu öljyväreillä. Aloitan tosin värittämisen vasta sitten, kun saan sellaisen sauman kuluvaan vuoteen, että voin asettaa useita A3-papereita kuivumaan vapaasti... ;D
Yksi mielenkiintoinen alue, johon olen itseni auutamattomasti sotkenut, on sekatekniikka. Tällä en tarkoita mitään kollaasijuttuja vaan valikoitua ja harkittua eri väritystekniikoiden, -menetelmien ja -välineiden käyttöä samassa työssä. Suosikkiyhdistelmäni on tussi/akvarelli/guassi ja tussi/akvarelli/pastelli. Uusin mielenkiintoni kohdistuu kokeiluihin, joissa pohja työlle on toteutettu akvarelleilla ja viimeistely ohennetuilla öljyväreillä. Toisin sanoen idea on hyvin samanlainen kuin akvarelli/guassi -yhdistelmässä, mutta mielestäni guassi ja öljyväri ovat silti ilmeeltään ja käyttömahdollisuuksiltaan niin kaukana toisistaan, että niiden erotteleminen on perusteltua. Niistä jää aivan erilainen jälki, siitäkin huolimatta, että öljyväriä ohennetaan voimakkaastikin...
Akvarelleista vielä sen verran, että vaikka paperi vaikuttaa huomattavasti aikaansaatuun jälkeen, sen kanssa käsikädessä kulkee myös käytetyn veden määrä ja se, miten väri paperiin laitetaan. Käytetäänkö kuivaa kuivalle, kuivaa märälle, märkää märälle vai märkää kuivalle -tekniikkaa. Kaikista jää erilainen jälki ja tästä syystä neuvo kuivan värin käyttämisestä paperin kupruilun estämiseksi on huono, sillä se sulkee suurimman osan akvarellien parhaista käyttöominaisuuksista käytettävissä olevien vaihtoehtojen ulkopuolelle. Tällöin tulee herkästi miettineeksi, että miksi edes ylipäätään käyttää akvarelleja, jos sen parhaita ominaisuuksia ei päästä hyödyntämään? ::)
-
Jos joku osaa neuvoa liimapaperiasioissa, niin neuvokoon kernaasti. Otan kaiken ilolla ja kiitollisuudella vastaan! Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että välineitten, värien ja paperien laadulla on paljonkin merkitystä lopulliseen jälkeen. Roskalla tulee helposti roskaa ja vaikka jotkut väittävät, että niillä on kuitenkin hyvä harjoitella... rohkenen olla eri mieltä. Kehoitan kaikkia, jotka todella ovat kiinnostuneita värittämään työnsä käsin, hankkimaan niin hyvät välineet, kuin lompakko antaa myöten. Jo heti alussa. Ensiluokkaisilla välineillä ja väreillä tuotettu jälki on kuin toiselta planeetalta verrattuna joihinkin yläasteen kuvistunnin nappiväreihin ja poninhäntäsuteihin...
Itse olen tapellut aikoinani liimapaperin kanssa riittävästi, jotta tiedän suhteellisen hyvin, kuinka paperi saadaan pingoitetuksi. Se on totta, mitä Axus kirjoitit. Liimapaperi ei nyt vain ota tarttuakseen ihan mihin vain. Parhaiten on itselläni tarttunut ihan puhtaaseen puupintaan tai vaneriin. Puun pitää imeä vettä sisäänsä, sillä muuten liimapaperi ei tartu kunnolla.
Maalarinteippi on huono etenkin raskaiden paperien kohdalla, sillä se ei pidä vaan kastuttuaan helposti irtoilee.
Liimapaperi kiinnittyy parhaiten siten, että annetaan akvarellipaperin kuivahtaa niin, ettei pinta enää kiillä vedestä, mutta on kuitenkin kostea. Sitten laitetaan liimapaperi, joka myöskin on saanut kuivahtaa hetken liiman ollessa selvästi tarttuvampaa.
Liimaparia laitetaan noin puolet ja puolet paperille ja pingotusalustalle, jonka jälkeen pyyhitään jollain kuivaksi. Sitten se hierotaan ja lämmitetään kädellä keskeltä ulospäin, jotta liima todella kiinnittyisi. Tämä on tärkeätä ja vaikka viisi minuuttia kevyttä hinkkaamista ja kämmenellä lämmitystä kuulostaakin tylsältä, on se kuitenkin vähemmän aikaa vievää kuin uudestaan pingoitus.
Itselläni edellä kuvattu resepti on toiminut hyvin ja paperit pysyneet pinkeinä. Irtileikatessa kannattaa todellakin huolehtia siitä, että paperi ei pingotuksen vuoksi repeä. Tämä tapahtuu helposti isompien paperien kohdalla.
Itse siirtäisin luonnoksen paperille vasta kun paperi on pingotettu, mikäli mustat ääriviivat ovat erillisellä paperilla. Venymistä ei havaitse silmällä, mutta laittakaapa kalvo päälle niin huomaatte eron.
Ja olen Axuksen kanssa aivan samaa mieltä noista materiaalivalinnoista. Toki tosimies tekee taiteensa vaikka vessapaperille, mutta kannattaako se todellakin? Yleensä hyvät välineet ja materiaalit vähentävät tuskaa tekovaiheessa. On ihan turha sanoakaan, ettei esim. Windsor & Newtonin ja jonkun epämääräisen tasmaanialaisen maalitehtaan maaleilla ole mitään eroa. Toki joku Frazetta on voinut maalailla 30 vuotta mikkihiirikerhon vesiväreillä, mutta hän onkin Frazetta ja me muut ei olla. Joskus onnistuu löytäämään hyvää ja halpaa. Lempisiveltimeni ovat varsin halpoja, mutta niillä saa aikaan pehmeätä jälkeä.
-
...Ja mitä tulee säikeen aloittaneen kysymykseen ja esitettyihin pulmiin, väritys on valittava työn luonteen mukaan. Ensimmäinen tehtäväsi on kartoittaa ennen värittämisprosessin aloittamista, miksi työ pitäisi ylipäätään värittää. Kuten sanoin jo aiemmin surkeasta piirrosjäljestä puhuttaessa, että huonosti piirretty täytyy olla aina perusteltua, sama pätee väritykseen. Se, että sarjakuvassa on värit, sille täytyy olla jokin värityksen perusteleva syy. Kannattaa siis ensin miettiä värin funktiota koko työssä. Miksi se on siinä? Millainen se olisi ilman värejä? Olisiko se jotenkin huonompi ja miksi? Tähän voi hakea lisää mietintäapuvälineitä esimerkiksi tälläkin hetkellä toisaalla Kvaakissa käytävän "värien merkitys sarjakuvassa" -keskutelun kautta... Vasta sitten, kun olet vakuuttunut siitä, että työ kaipaa jonkinlaisen värityksen ja perustellut sen itsellesi, miksi näin on... vasta sitten aletaan miettiä, miten työ sitten pitäsi värittää...
Tähänkin seikkaan on lukuisia vaihtoehtoja. Työn voi myös värittää kaksivärisestikin, joka on kustannustehokasta. On syytä kartoittaa, onko työsi luonteeltaan sellainen, johon tällainen tai jopa pelkästään yhden lisävärin käyttö koko sävyskaalallaan riittäisi. Jotkut työt ovat ehdottomasti parempia tällä tavalla väritettyinä...
Se, millä tavalla työ sitten lopulta väritetään, onkin jo kokonaan toinen suuri juttu. Siihen kun ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Ei oikeaa tapaa, ei oikeaa menetelmää, ei oikeaa välinettä. Ainoat rajoitteet ovat lähinnä väriopillisia seikkoja, mutta kukapa niitäkään sääntöjä ja lakeja estää rikkomasta. sarjakuvassa kun on kaikki mahdollista ja kaikki sallittua, kunhan se edelleen täyttää sarjakuvan määritelmän... joka onkin sitten jo taas asia erikseen, mikä se määritelmä lopulta on...
Se, miten hyvin sitten onnistut väritystehtävässä ja miten onnistuneeksi muut työsi värityksen mieltävät, riippuu paljolti siitä, miten hyvin välineesi ja menetelmäsi hallitset. Minkä hyvänsä välineen ja menetelmän sitten valitsetkin, kaiken "a ja o" on se, että opettelet käyttämään sitä mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti. Tämä puolestaan vaatii harjoittelua. Kun kysyit, miten te väritätte, täällä on olemassa yhtä monta erilaista vastausta, kuin vastauksen antajiakin, koska kaikki tekevät sen jossain määrin ja jossain kohtaa aina eri tavalla. Ei sellaiseen kysymykseen ole olemassa yhtä ja oikeaa vastausta muuta, kuin harjoittelu. Eikä yksikään tapa ole sen enempää oikea kuin vääräkään. Jos katsot joidenkin tekijöiden työnäytteitä täällä ja pidät niitä mestarillisina värityksen puolesta, sille on olemassa syykin: harjoittelu. Millä tahansa menetelmällä saadaan upeaa jälkeä aikaan, jos se hallitaan mestarillisesti. Ne, joiden työt ovat mielestäsi värityksensä puolesta upeita, ovat harjoitelleet intensiivisesti ja määrätietoisesti vuosia. Jotkut jopa vuosikymmeniä. Kukaan ei kasta pensseliään akvarellinappiin ja maalaa ensimmäisellä kerralla Juliette Palmerin tai Martin Taylorin (vain pari hengissä yhä olevaa kuuluisaa akvarellistia mainitakseni) tavalla. Kukaan ei myöskään purista öljyvärejä paletille ja sotke paperille samanlaisia kuvia kuin David Curtis tai Cristopher Baker (pari yhä hengissä olevaa tunnettua öljyväritaiteilijaa). Se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista...
Jos haluat oppia värittämään, minulla on osoittaa sinulle vain yksi tie. Harjoittele lakkaamatta. Kokeile kaikkia mahdollia tapoja ja menetelmiä, jotta opit, mihin milläkin välineellä ja menetelmällä pystyy. Mitä niillä voi saada aikaan. Lainaa kirjastosta muutamia kirjoja ja kokeile niiden esittämiä harjoituksia. Osta muutama hyvä peruskirja omaan hyllyysi. Perehdy värioppiin. Opettele sekoittamaan värejä ja tutustu menetelmäkohtaisiin erityiskikkoihin. Sieltä se sitten lopulta löytyy. Se oma suosikki ja tapa tehdä... Ja mitä enemmän sitten teet, sen paremmaksi yleensä kehityt. Mitä syvemmälle omaan tyyliisi uppoudut, sen hienostuneempaa ja omintakeisempaa siitä tulee. Mutta harjoittele lakkaamatta ja kokeile kaikkia. Joitain menetelmiä ja tapoja voi myös menestyksekkäästi käyttää yhdessä. Vain paljon harjoittelemalla, kokeilemalla ja tutkimalla opit vähitellen sen kirjon, mitä erilaisilla välineillä ja menetelmillä on mahdollista aikaansaada. Tämä tieto on tärkeää myös silloin, kun seuraavan kerran päätät tyosi edessä, millaisen värityksen juuri tämä työ vaatii. Millainen väritys parhaiten ajaisi esimerkiksi sitä tunnelmaa, mitä väreilläni haluan lukijalle välittää... Jne.
Itse värittämiseen ja työskentelyyn on kirjoitettu aika pino kaikenlaisia oppaita ja menetelmäkohtaisia hakuteoksia. Aloittaisin sinuna retkeni ensin kirjastoon ja selaisin sitten vaikka ensin jotain perusopasta, joka esittelee mahdollisimman suuren kirjon erilaisia piirustus- ja maalausmenetelmiä. Myös ne väritetyt sarjakuvat, jotka miellyttävät juuri sinua, kannattaa tutkia erityisen tarkkaan. Sitten kun tiedät, millaisella menetelmällä suurin osa diggaamistasi sarjakuvista on väritetty, lainaat seuraavaksi tuosta menetelmästä (esim. akvarelli) kertovia kirjoja kotiisi, luet niitä jonkin aikaa, kävelet taidetarvikeliikkeeseen ja ostat sieltä hyvän ja laadukkaan aloittelijasetin sekä sopivaa paperia, kävelet kotiin ja aloitat harjoittelun. Sitten kun olet onnistunut tuhoamaan aloittelijan settisi, olet jo paljon viisaampi ja oppineempi, tiedät mitä haluat ja voit kävellä uudestaan sinne kauppaan ja ostaa tällä kertaa sitten ne kymmenen kertaa kalliimmat ammattilaisen vehkeet ja kokeilla värittää ensimmäisen originaalityösi... ;)
Älä lannistu, jos heti ei onnistu. Mitään niitä hienoja töitä ei ole tehty tuosta noin vain. Pidä aina mielessä, että ne tyypit on harjoitellu koko ikänsä. Jos unelmoit samanlaisesta jäljestä, on vain yksi tie. Se on sama tie kaikille. Se on harjoittelu...
-
Kiitos Ossi! Tuota liimapaperitaistoa siis pitää vielä jatkaa. En ole nimittäin koskaan juurikaan hinkkaillut tuota liimapaperia sen enempää kuin mitä sen suoristaminen ja paikoilleen kiinnittäminen vaatii ja sitten muutaman tunnin päästä jo juoksen työhuoneeseeni hätäpäissäni ihmettelemään äänekkäästi napsahtelevien liimapaperinauhojen kuoriutumista puupinnalta kohti ilmavampia olotiloja... ::)
-
Tässä nyt joitakin mielipiteitä, lisää ...
... Liimapaperin käyttöä olen kyllä karsastanut muutaman huonon kokemuksen jälkeen. ...
-- Kokemus opettaa, ei tähän ole patenttiratkaisua. Liimapaperin suikaleet vaativatkin sopivan määrän kosteutta. Liika kosteana se menee töhnäksi, liika vähällä se irtoaa.
Itse vetelen ne kosteaksi ensin sienellä liimapuolelta, sitten painelen jämäkästi (kuivemalla) sienellä "selkä" puolelta alustaan ja paperiin kiinni. (Ja myös kämmenen lämmöllä, ja tosi niinko Ossi mainitti, anna liiman hetken "paisua" ensin.) Paperin kostutan ensin joko leveällä penselillä tai (puhtaalla) sienellä, jos piirros on valmis niin selkäpuolelta. Kukkasuihku saattaa sopia myös paperin kostuttamiseen.... Tärkeää on että liimaus "puree" koko alataan paperiin ja alustaan ... Liima on "antiikinaikaista luu-liimaa", voi jättää läikköjä jos satut paperin maalipinnan alalle sen kanssa ...
Äläkä koskaan sekoita liimamiseen käyttämiä sieniä / pensseleitä vastaaviin maalaustarpeisiisi!
... Miten te kokeneemmat ja enemmän tehneet tämän vältätte? En ole vielä löytänyt sellaista alustaa, jossa liimapaperi pysyisi koko kuivumisen ajan kiinni. ...
-- No ruskea (ei pinnoitettu, vähähuokoinen) kovalevy / masoniitti on ehkä paras. Kestää sopivasti paperin jännitettä ja on kevyehköä suurinakin paloina.
-- Monikerroksinen vaneeri kelpaa jos pinta on sileähköä, epätasaisuudet tulee maalaillessa läpi paperiin.
-- Sileäpintainen lastulevy on painavaa ja kömpelöä mutta liima puree hyvin.
-- MDF-ää en ole kokeillut, saattaa olla kovalevyn vertaista.
-- Vanhoja, maallattuja keittiökaapin ovia olen käyttänyt myös, en suosittele. Maallailtu pinta on "kovaa" eikä liima tartu niin hyvin, Siksi lasi ei ole suositeltavaa, valopydällähän tämä olisi hyvä muuten tehdä.
... Jos joku osaa neuvoa liimapaperiasioissa, niin neuvokoon kernaasti. ...
-- Niin, pitoa voi parantaa myös laittamalla pari suikaleitta päällekäin, puoliksi peittäen ulkokanttiin. Ja kulmiin vinosti pari palaa lisää ... Nyrkkisääntönä voi sanoa että varaa aina noin kämmenenleveys paperin molemmin puolin piirustuslaudalla liimapaperia varten.
-- Paperi myös vaikuttaa tähän, eri laadut vetää eri lailla kosteutta, turpoavat ja kuivuvat. Se on jo melkein tiedelaji itsessään. Vaatisi oman säikeen ... Eräs kuvittaja antoi vinkin ostaa kuparipainoa varten tehtyä paperia (noin 400 gr) koska se kestää kosteutta paremmin. Mutta onkin kallista!!
Siis, eri valmistajan paperit, eri grammapainot ja eri koostumukset käyttäytyvät eri lailla. Kokeilu se valistaa. Ja mitä isompi paperikoko, sitä suurempi kohdistuu veto liimapaperiin.
... Ensiluokkaisilla välineillä ja väreillä tuotettu jälki on kuin toiselta planeetalta verrattuna joihinkin yläasteen kuvistunnin nappiväreihin ja poninhäntäsuteihin...
-- Tosi on, värejä on vaikka minkälaisia ja korkea hinta yleensä takaa laatua. Halpoihin voidaan sekoitella tuhkasta tiili- tai perunajauhoihin taikka jos mitä paskaa. Jälki voi pahimassa tapauksessa muuttua lianharmahtavaksi. Nykyään käytän itse akvarelleissa vain Windsor & Newtonin kokonappeja sekä myös niiden akryylejä. Tässä on infoa >> (http://www.winsornewton.com/index2.php)
Kalliimmissa väreissä on "puhtaat" pigmentit ja ne on päivänvalonkestäviä ja värilaaduiltaan tasaisia.
... Akvarelleista vielä sen verran, että vaikka paperi vaikuttaa huomattavasti aikaansaatuun jälkeen, sen kanssa käsikädessä kulkee myös käytetyn veden määrä ja se, miten väri paperiin laitetaan. Käytetäänkö kuivaa kuivalle, kuivaa märälle, märkää märälle vai märkää kuivalle -tekniikkaa. Kaikista jää erilainen jälki ja tästä syystä neuvo kuivan värin käyttämisestä paperin kupruilun estämiseksi on huono, sillä se sulkee suurimman osan akvarellien parhaista käyttöominaisuuksista käytettävissä olevien vaihtoehtojen ulkopuolelle. Tällöin tulee herkästi miettineeksi, että miksi edes ylipäätään käyttää akvarelleja, jos sen parhaita ominaisuuksia ei päästä hyödyntämään? ::)
-- Jupp ... pistääkin miettimään minkä taikia tommosta töhrää edes. Kai se on sellainen paradoksi, työlästä tehdessään mutta jos tulos onnistuu ... menee joskus sanattomaksi ...
Tietsikka ei siis mielestäni tule koskaan tyrmäämään vanhoja tekniikkoja ... mutta tekijän on aina itse tehtävä valintansa millä tavalla tekee.
-- j --
ps. perskiles ... puurtasin taas tässä kauan niin että Ossi ja Axus meni taas väliin ... no pistän tän kuitenkin. Ja tää konekkin hirtti vällillä kiini ... rrrkele.
-
Kiitän ja kumarran syvään Jokelallekin seikkakohtaisista ja hyvistä neuvoista. Mietitytti vain tuon paperin kostuttamisen syvyys, kun monissa oppaissa neuvotaan upottamaan koko paperi johonkin saaviin niin, että se kastuu läpikotaisin. Kuulemma vain siten voi välttyä, ettei paperia kuivuttuaan ala uudestaan käpristyä, kun siihen valelee märkää väriä. Itsekin olen aina hanan alla kastellut paperin läpikotaisin, mutta jos oikeasti tuollainen pintapuolinen kostuttaminen jopa sumutinpullolla onnistuu... sitä täytyy ehdottomasti kokeilla... Kiitos kuitenkin Ossille ja Jokelalle. Ehkä otan jälleen liimapaperikiekkoni paperipainon virkaa toimittamasta johonkin ylevämpään käyttöön! :)
-
... monissa oppaissa neuvotaan upottamaan koko paperi johonkin saaviin niin, että se kastuu läpikotaisin. ...
Jupp ... mä uitin alkuaan kokoarkkeja (70 x 100 sm. ja yli...) kylpyammeessa mutta päädyin tähän "varovaisempaan" kostutustapaan koska ne paukutteli aina irti vaneerista. Läpimärän paperin paisuminen (ja sitä seuraava kutistus) on jo mahtavaa metrin leveydeltä, noin pari senttiä. Ei siinä enää liimapaperit pärjää ...
Siis, tarkoitushan on vain pitää paperi sileänä maalatessasi, (siihen kosteutta välillä lisätessä) ei hukuttaa sitä. Ja myös tärkeää -- anna välillä kaikkien väripintojen kuivua kokonaan. Siksi tekniikka voi olla hitaanpuoleista ...
Niin ja vielä huomio!! Kaikki vesiväri EIVÄT ole edes vedenkestäviä!! Paskavärit voivat hyvinkin liueta irti, samoin jotkut putkivärit. Sekös v*****aa ...
Tästä voi välttyä jos tekee välillä "vedenkestäviä" suojapäällysteitä, tai sitten käyttäen pelkästään laatukamaa ...
--j --
-
Mietitytti vain tuon paperin kostuttamisen syvyys, kun monissa oppaissa neuvotaan upottamaan koko paperi johonkin saaviin niin, että se kastuu läpikotaisin.
Itse olen tuon kirjoista lukemasi neuvon kannalla, eli pistän paperin tai kartongin reilusti suihkun alle ja valelen sen läpimäräksi. Sitten valutan suurimman osan vedestä pois ja laitan pingoitusalustalle hetkeksi kuivumaan.
Liimapaperin olen kostuttanut ihan vain viemällä sen kraanasta valuvan haalean veden alta, kevyesti poistanut liian veden pois sormien välistä vetämällä ja lopuksi laittanut liimapuoli ylöspäin oven yli kuivumaan (kannattaa muuten pestä ovi usein tai ihastuttavat liimavalumat kaunistavat sen pintaa, mikäli minun esimerkkiä seuraa).
Ja mikä unohtui laittaa tuohon aikaisempaan viestiini, kun liimapaperi on laitettu, on syytä huolehtia, ettei liimapaperin reunalle jää märkää kohtaa, eli pyyhkii liimapaperia ja sen reuna-alueita kevyesti pehmeällä paperilla. Kannattaa olla varonainen, ettei liian kovalla kädellä pyyhi, sillä liimapaperi nukkaantuu helposti ja saattaa jättää irtoillessaan ikäviä tahroja paperille.
Pingoitusalustoista kehoitan ainakin välttämään filmivanerin kaltaisia pinnoitettuja levyjä. Niissä ei paperi tahdo pysyä. Ja alustan on hyvä olla riittävän jämäkkä, sillä ajan kanssa levyt pyrkivät kovassa vedossa vääntymään mutkalle.
Liimapaperin saa alustasta helposti irti pelkästään kostuttamalla sitä sienellä ja sitten kuorimalla pois veitsellä. Ikävää ja tahmaista hommaa, mutta tarpeellista.
Ja ehdottoman arvokkaana vinkkinä: Pitäkää se liimapaperirulla kaukana kaikesta veteen liittyvästä.
Itse en ole viime aikoina vaivautunut juuri pingoittelemaan, sillä olen käyttänyt illustration board-nimellä kutsuttavia maalauspohjia. Hintavia, mutta erittäin miellyttäviä käyttää.
-
Jupp ... mä uitin alkuaan kokoarkkeja (70 x 100 sm. ja yli...) kylpyammeessa mutta päädyin tähän "varovaisempaan" kostutustapaan koska ne paukutteli aina irti vaneerista. Läpimärän paperin paisuminen (ja sitä seuraava kutistus) on jo mahtavaa metrin leveydeltä, noin pari senttiä. Ei siinä enää liimapaperit pärjää ...
Itse olen kyllä uittanut reilusti isompiakin arkkeja ja liimapaperilla on pysyneet, mutta leikatessa kannattaa olla varovainen ja leikata järjestyksessä reunasta reunaa, ettei repeä. Veto on kyllä kova kuin mikä, eli tuo kevyempi kostutus voi olla paikallaan.
Ja vesivärit ovat vesiliukoisia. Jos haluaa käyttää maaleja, jotka eivät liukea, niin käyttäköön akryylimaaleja tai nestemäisempiä liquitexejä. Kussakin tekniikassa on omat kiusansa ja vahvuutensa ja niiden kanssa on koitettava elää.
-
Hmmm... ehkä siis otan jälleen käyttöön sellaisen välimuodon, kun niin hirveästi tykkään näistä kompromisseista, eli koska mulla on sellanen professionaalisumutin (saa puutarha-alan ammattiliikkeistä), josta oikeasti tulee vain sumua, eikä pisaroita, ni voisin sillä kostutella suht kosteaks, mutten läpimäräks. Tarkentakaapa viisaat vielä kerran sitten, että riittääkö, että laittaa liimapaperin vain pohjalevyyn kiinni ihan vapaasti vai pitääkö jokaisen liuskan päät kääntää laudan yli? Jotenkin maalaisjärjellä kuvitellen luulis, että pito olis entistä parempi, toisaalta vääränlainen, päistä tapahtuva kiristys-/vetovoima voi aiheuttaa liimapaperin irtoamisen nauhan keskivaiheilta... ehkä... en tiedä... pitää kokeilla... ::)
-
Yksinkertainen tapa on piirtää sarjis sellaiselle paperille kuin haluaa ja ottaa siitä sitten kopiokoneella kopio akvarellipaperille ja värittää se. Ja jos menee pilalle niin uusi kopio.
Väreinä voi käyttää hyvätasoisia akvarellinappeja tai esim. dr. Pepperin tussilitkuja, joita laimennetaan sopivasti vedellä ja levitetään pensselillä kuten vesiväritkin.
Värityksessä kannattaa muistaa (ainakin, jos aikoo julkaista piirroksensa), että eri värit käyttäytyvät lehdissä vaihtelevasti. Sininen väri muuttuu helposti laikukkaaksi kun taas keltainen toimii hyvin. Tummat sävyt ja likaiset värit toimivat huonommin, kuin vaaleat ja puhtaat sävyt.
-
Toi
http://www.kolumbus.fi/jik/coiran.htm
on väritetty 80 grammasen kopion päälle Daler-Rowneyn akryylimusteilla.
-
hyvätasoisia akvarellinappeja tai esim. dr. Pepperin tussilitkuja, joita laimennetaan sopivasti vedellä
Eikös kuitenkin se toinen pop-tohtori, tohtori Martens?
Dr. Ph. Martensin vesiliukoiset pullovärit eivät oo kovin valonkestäviä, mutta niissä on miellyttävät värisävyt, todella kirkkaat. Auringonpaisteessa katoavat äkkiä, eli pitää skannata pian ja jättää seinälle kehystäminen sikseen.
Dr. Ph. Martensin akryyli- ja vinyylipohjaiset pullovärit kestävätkin sitten mitä vain. Niillä maalataan mm. detaljeja autoihin.
-
hyvätasoisia akvarellinappeja tai esim. dr. Pepperin tussilitkuja, joita laimennetaan sopivasti vedellä
Eikös kuitenkin se toinen pop-tohtori, tohtori Martens?
Dr. Ph. Martensin vesiliukoiset pullovärit eivät oo kovin valonkestäviä, mutta niissä on miellyttävät värisävyt, todella kirkkaat. Auringonpaisteessa katoavat äkkiä, eli pitää skannata pian ja jättää seinälle kehystäminen sikseen.
Dr. Ph. Martensin akryyli- ja vinyylipohjaiset pullovärit kestävätkin sitten mitä vain. Niillä maalataan mm. detaljeja autoihin.
Ai, niin se taisi ollakkin. Pepper olikin se sgt. Pepper.
-
Dr Pepperillä on ihan muita litkuja. Iljettävää pippurista colajuomaa. Dr. Pepper USA.. ja jotain..
Timo
-
Dr Pepperillä on ihan muita litkuja. Iljettävää pippurista colajuomaa. Dr. Pepper USA.. ja jotain..
Toiset tykkää
toiset ei
dokto peppö
juu es ei
"ovela maku - pakko maistaa "
Vieläkö sitä saa kaupasta ?
Ja jos saa , kelpaako se keskioluen korvikkeeksi Asterixin tossujen väritykseen ?
-
Olen minä tuota josssain nähny. Ja ostanutkin pitkästä aikaa. Joku vuosi, pari sitten. Värjää varmaan hampaasikin, saati sitten tossut. Ja on varmaan valon kestäväkin. Veikkaisin että jostain etnisestä kaupasta vois tärpätä. Semmosessa joskus näin jopa kahden litran pulloissa.
Tämä tieto ei tietenkään auta värityksessä joten ostakaa vaan Martensia. ;D
Timo
-
Nykyään monessa sarjakuvassa on kirkasta väritysjälkeä, joka on myös melko tasaista ja vaaleaakin. Onkohan tuo tehty sitten värillisellä pullotussilla, ehkä vedellä laimentaen. Tuntuu ainakin, ettei vesiväreillä ihan sellaista jälkeä saa. Eikä huopakynillä - vai onko jotakin pehmeitä huopakyniä... se olisi kyllä hienoa!
No katja tukiainen näemmä kollasoi ja maalaa kai öljyväreilläkin, ehkä kätevimmät tekniikat jopa, tavallaan.
kati rapialla muistaakseni - äh, se vain tuli mieleen jostain
Esim. Aapo Rapin Meti (Voima-lehdessä), miten se on väritetty. Luulisi, että vesiväreillä hieman huono tehdä tuollaista jälkeä.. (NO NYT KYLLÄ TULEE TOISTOA MUTTA...)
Eli millä väreillä (pullotussi?), ja kenties tussiterällä vaiko sitten siveltimellä, tai siis, ettehän te voi tietää, mutta, no mitäs noita tuotemerkkejä on. Lisää suosituksia.
Ei kai sellasia huopakyniä ole, joista tulee jotenkin vaaleampaa ja pehmeämpää - vai sekoitetaankohan niihin vettä?!
Voi olla, että tuo on ihan tietokoneella väritetty. Jotenkin nyt tuli sellainen tunne... Mutta vaikea kuvitella että, no meillä on Photoshop Elements 2.0, että sillä saa helposti aidon tuntuista (?) väritysjälkeä.
Näissä esimerkeissä Aapo Rapilta ei kyllä näy SE väritys niin hyvin kuin Metissä.
(http://www.voima.fi/var/storage/variations/image/p/h/p/phpcPtS4r_600x600_10823.jpg
)
(http://www.voima.fi/var/storage/variations/image/p/h/p/phpLBFQvY_600x600_8953.jpg
)
(http://www.voima.fi/var/storage/variations/image/p/h/p/phpxekMQs_600x600_10830.jpg
)
(http://www.voima.fi/var/storage/variations/image/p/h/p/phpGofTeS_600x600_5487.jpg
)
Aa, no tietty Jenni Rope
(http://www.senoeni.net/enzo/pics/rope_jenni.jpg
)
Vaiko ihan tavallisilla lasten väritystusseilla?? Sit jotenki muokataan tietokoneella ja painettuna näyttää paremmalta?
Esim. tossahan näkyy tussin päällekkäisjäljet. Mutta onkohan sitten sellaisia tusseja, joissa ei näy, niin, ja onhan tuo aika vaalean punaista toi pinkki tukka
Siis kyllä mulle noi muutkin tekniikat käy oikein hyvin, mutta nyt vaan haluan saada tästä lisää tietoa.
Ja vielä yks linkki http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=4788
-
Oikeastaan kaikilla on huonoutensa, sanoohan sen jo järki. Vesiväri voi pilata piirroksen, jos se esim. levii, märistyy liikaa jne.. Tuleehan siitä kyllä ihan hyvä jälki, mutta ei ei... Itse jos värität, se on väsyttävää, tylsää, ja voit pilata sen silläkin. Sitäpaitsi siitä tulee myös aika huonoa jälkeä. Tietokone tekee mahtavaa jälkeä, mutta jos sitä ei ole, tai ei vain osaa? Minäkään en tee tietokoneella, ei ole tarvittavia välineitä siihen, mutta joko väritän värikynillä, isoilla paksuilla kynillä, nimeä en muista. Ne ovat kuin tietokoneella tehdyn jäljen näköisiä! Suosittelen.
-
Auttakaas nyt minuakin.
En osaa värjätä edes tietokoneella. Vaikka photoshop löytyy.
Ihan perus akuankkamainen väritys kelpaisi, käsin ei tulisi värityksestä edes sitäkään vähää.
-
Auttakaas nyt minuakin.
En osaa värjätä edes tietokoneella. Vaikka photoshop löytyy.
Ihan perus akuankkamainen väritys kelpaisi, käsin ei tulisi värityksestä edes sitäkään vähää.
Tässä on tarkat ohjeet värittämiseen Photarilla:
http://www.royalcomics.com/tuki/sarjakuvan_varitysohjeet.pdf
Tällä tyylillä teen itse, samoin Jukka Tilsa (Sekametsä) ja Timo Kokkila (Kapine).
Työtapa vaikuttaa aluksi työläältä, mutta kun muutaman on värittänyt, homma sujuu selkärangasta ja yhden stripin värittämiseen ei mene välttämättä kauempaa kuin puoli tuntia.
-
Värittääkö kukaan enää muulla kuin tietokoneella?!?
Monia tekniikoita jo lueteltiinkin vuosien (sic) mittaan. Tässä vielä yksi: akvarellipuuvärit. Blogissani (http://tursas.blogspot.com) on niillä väritettyjä töitä. Ei noista piirroksistani ammattimaisen näköisiä tule käsin värittämällä, mutta ei se ihan huonokaan vaihtoehto ole. Väri on vahvempaa kuin tavan vesiväreillä.
Olen tumpelo tietokoneiden kanssa. :-[ En omista Photoshoppia, Paintin vain. Sillä en voi värittää, kun skannaamani työt ovat liian rakeisia. Se taas saattaa johtua siitä, että skannasin työni "vain" 300 dpi:n tarkkuudella. Onko se liian vähän? (Menee hermot koneisiin jo tätä kirjoittaessa! >:()
-
Olen tumpelo tietokoneiden kanssa. :-[ En omista Photoshoppia, Paintin vain. Sillä en voi värittää, kun skannaamani työt ovat liian rakeisia. Se taas saattaa johtua siitä, että skannasin työni "vain" 300 dpi:n tarkkuudella. Onko se liian vähän? (Menee hermot koneisiin jo tätä kirjoittaessa! >:()
Julkaisukoon tarkkuus 300 dpi riittää väritykselle. Mutta tussaus kannattaa skannata niin suurella tarkkuudella, että julkaisukoon resoluutioksi tulee 1200 dpi. Värittämistä varten kuvan voi resamplata (=pienentää siten että kokonaispikselimäärä muuttuu).
Paint ei ole mahdoton, mutta värien valinta siinä on vähän hankalampaa kuin Photarissa. Paintissa ei ole myöskään tasoja (layereita), jotka helpottavat tiettyjä työvaiheita. Paintissa ei voi tehdä RGB-CMYK-muunnosta painoa varten, mutta siihen on onneksi ilmaisiakin työkaluja (Little CMS -niminen ohjelma).
-
http://s166.photobucket.com/albums/u85/Psyykedeelia/?action=view¤t=1sivuvaritetty.jpg
En kyllä väritä koneella enään.
-
http://s166.photobucket.com/albums/u85/Psyykedeelia/?action=view¤t=1sivuvaritetty.jpg
En kyllä väritä koneella enään.
Tai sitten harjoittelet ankarasti, hankit oikeita ohjelmia ja kehityt hyväksi värittäjäksi.
-
Tai sitten harjoittelet ankarasti, hankit oikeita ohjelmia ja kehityt hyväksi värittäjäksi.
Minulla on ihan laillinen Photoshop Cs, mutta kehittyä kyllä voisi noin 100%.
Olisiko jotain hyviä tutoriaaleja jossa on paljoon kuvia ja kirjoitettu suomeksi. ;D
-
Minulla on ihan laillinen Photoshop Cs, mutta kehittyä kyllä voisi noin 100%.
Olisiko jotain hyviä tutoriaaleja jossa on paljoon kuvia ja kirjoitettu suomeksi. ;D
Tässä ei ole kuvia, mutta näytekuvilla pääsee alkuun:
http://www.royalcomics.com/tuki/sarjakuvan_varitysohjeet.pdf
Tarkoitus on lisätä myöhemmin kuvaruutukaappauksia.
Ohjeilla saa väritettyä tasaisia väripintoja, mutta hiukan mielikuvitusta ja magic wandia käyttämällä saa helposti tehtyä erilaisia valotehosteita, kiiltoja, varjoja.
-
Tässä ei ole kuvia, mutta näytekuvilla pääsee alkuun:
http://www.royalcomics.com/tuki/sarjakuvan_varitysohjeet.pdf
Tarkoitus on lisätä myöhemmin kuvaruutukaappauksia.
Ohjeilla saa väritettyä tasaisia väripintoja, mutta hiukan mielikuvitusta ja magic wandia käyttämällä saa helposti tehtyä erilaisia valotehosteita, kiiltoja, varjoja.
Minä yritin jo aikaisemmin lukea tuota, mutta tuli sterssi kun en ymmärtänyt kaikkea.
Kaiken pitäisi olla helppooaaa....
-
http://s166.photobucket.com/albums/u85/Psyykedeelia/?action=view¤t=4sivutussattu001.jpg
Nyt tuli edes hieman tasaisempaa, mutta ehei.
-
Tuosta ei pääse kattomaan kuvaa ollenkaan lähempää. "Full Sizekin" on ihan saman kokoinen. Eihän tuo nyt pahalta näytä.
Timo
-
Kai sen voi värittää tusseilla tai puuväreillä.Ja mitä koneeseen tulee niin itse käytän paintia.Ainakin väritys on helppoa rajaa vain alueen ja täyttää sankolla.Voi sen myös värittää pikku ja iso viiva kerrallaan.
-
No jaa, tusseista voin sanoa että jos on varaa niin Copicit tai Pro-markerit on hyvä valinta... Satoja sävyjä (ja tuhottoman kalliita) ja niillä voi värittää valokopioille.