Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => : JJ Naas 29.03.2008 klo 23:33:12
-
Minkälaisia kliseisiä hahmoja sarjakuvissa on liikaa olisi oman ketjunsa aihe (varmaan sellainen jo onkin), mutta minkälaisia hahmoja haluaisitte nähdä sarjakuvissa enemmän?
Tässä omaa listaa:
1. Hahmoja joilla on viikset
2. Vanhoja ihmisiä jotka ovat ryppyisiä ja harmaanuneita, mutta jotenkin muuten kuin inhorealistisesti tai viisas sensei -tyyppisesti kuvattuja
3. Tiedemiehiä (tai naisia), jotka eivät ole hulluja tai hajamielisiä professoreja
4. Pissiksiä ja fruittareita (herkullinen aihe)
5. Nörttejä (naisnäkökulmasta kerrottuna)
-
Pari, jotka tuli äkkiseltään mieleen.
- Ylipäätään päähenkilöinä sellaisia hahmoja jotka on yleensä sivuhenkilöitä, koska päähenkilöt on yleensä vähän tylsiksi kirjoitettuja tyyppejä ja sivuhenkilöillä on kaikki parhaat/erikoisimmat repliikit ja luonteenpiirteet.
- Natseja.
-
Hyvä kysymys tuota kohtaasi kolme kaipaa niin usein, vaikka hulluissa tiedemiehissä hohtoa onkin.
-Duunareita.
-Tarinan "pahoja tyyppejä" jotka mieltävät itsensä "hyviksi tyypeiksi".
-syrjäytyneitä
-idealisteja, niin fanaatikkoja kuin arjen sankareitakin
-henkilöitä joilla on oikeasti sukua ja perhettä, ihan sama toimivaa tai ei
mutta vaikka tämä on oikeasti mitä kaipaan niin sitä ei kuitenkaan toteuteta.
joten realistin vastaus on: muodokkaita aseistettuja naisia taistelemassa zombeja vastaan.
ei voi epäonnistua.
-
Parrakkaita tyyppejä ois kiva nähdä. Samoin hahmoja joilla on hiukset paskaset ja sekaisin. Nämä voisivat myös kettuilla toisilleen ja haista pahalle.
Vanhoja ihmisiä komppaan minäkin, arvokkaasti vanhentuneita ja harmaantuneita. Pappa-Karpisista koetan saada tällaisen.
Ajattelevia ja ailahtelevia luonteita soisi myös näkisi enemmän. Sellaisia, jotka voisi kuvitella että tuo voisi elääkin oikeasti.
-
mutta vaikka tämä on oikeasti mitä kaipaan niin sitä ei kuitenkaan toteuteta.
joten realistin vastaus on: muodokkaita aseistettuja naisia taistelemassa zombeja vastaan.
Heh, heh, kässärin asteella.
Kunhan saan lopputyön pois alta, alan työstämään.
ja siinä on myös niitä natseja.
-
Heh, heh, kässärin asteella.
Kunhan saan lopputyön pois alta, alan työstämään.
ja siinä on myös niitä natseja.
sinullakin? tai no mulla ei ole natseja...
enemmän niin kuin Planet Terror mutta vähemmän nössöllä lopulla.
mutta ilmoita kun valmista. Yksi ostaja löytyy.
ai niin kauhufanina sitä kaipaa jotakuta aidosti häijyä kyynikkoa päähenkilöksi.
Ei, olette väärässä. John Constantine on oikeasti lutunen kullanmuru.
sanoin häijyä kyynikkoa.
-
No kas ihmettä: sormeni näyttää eksyneen ajan pulssille!
1. Hahmoja joilla on viikset
2. Vanhoja ihmisiä jotka ovat ryppyisiä ja harmaanuneita...
-Duunareita.
-Tarinan "pahoja tyyppejä" jotka mieltävät itsensä "hyviksi tyypeiksi".
-syrjäytyneitä
-idealisteja, niin fanaatikkoja kuin arjen sankareitakin
-henkilöitä joilla on oikeasti sukua ja perhettä, ihan sama toimivaa tai ei
Parrakkaita tyyppejä ois kiva nähdä. Samoin hahmoja joilla on hiukset paskaset ja sekaisin. Nämä voisivat myös kettuilla toisilleen ja haista pahalle...
Ystävät hyvät, minulla on tarttumassa verkkoon just tuommoista.
Piirtänen vaihteeksi mustavalkoisen albumin (värikansilla kuitenkin, se lienee selviö)... noin vuoden päästä nähdään, miten projekti lähtee käyntiin. Annan väliaikaraportteja sitä mukaa, kuin homma etenee.
Ja tietysti ensin on saatava pakettiin tuo neljäs Anni Isotalo -alppari. Siinä on ainakin serkkuja ja tätejä. Ja yksi on kasvattanut parran... tai vähintään viikset. ;D
-
2. Vanhoja ihmisiä jotka ovat ryppyisiä ja harmaanuneita, mutta jotenkin muuten kuin inhorealistisesti tai viisas sensei -tyyppisesti kuvattuja
3. Tiedemiehiä (tai naisia), jotka eivät ole hulluja tai hajamielisiä professoreja
4. Pissiksiä ja fruittareita (herkullinen aihe)
5. Nörttejä (naisnäkökulmasta kerrottuna)
Kokeiles mangaa, itse ainakin olen kurkkua myöten täynnä noita kaikkia ja etsin jo jotain muuta.
-henkilöitä joilla on oikeasti sukua ja perhettä, ihan sama toimivaa tai ei
Tätä minäkin olen pohtinut usein. Yleensä on vain "sisko Vantaalla".
-Duunareita.
Perusduunareita on liian vähän! En muista koskaan lukeneeni sarjakuvaa siitä miten iho haisee palaneelle metallille, päivän työt maistuu suussa koko illan ja löytyvät korvakäytävistä lauantaisaunassa. Miksi aina arkkitehti tai AD, miksei putkimies (tai -nainen) tai hitsari? Eikö vanhempien ammatit käy sarjakuvan taustaksi vaikka niistähän sitä parhaiten tietäisi?
Ystävät hyvät, minulla on tarttumassa verkkoon just tuommoista.
Odotan mielenkiinnolla!
Itse haluaisin nähdä enemmän ristiriitaisia ja moniulotteisia persoonia, jotka etsivät jotain elämäänsä, pohtivat ja ratkaisevat ongelmia, antavat neuvoja, ja esittävät kysymyksiä. Haluaisin lukea hahmoista joissa on arkista samastumispohjaa, mutta myös jotain absurdia ja yllättävää, ja ovat silti uskottavia.
Haluan elää hahmojen mukana, ajatella että "tuohan miettii just samoja asioita joita minäkin!" Mutta EN halua lukea sarjakuvapiirtäjän arjesta. En halua lukea siitä mitä ihmiset tekevät, vaan mitä he ajattelevat.
-
- Jo aiemmin mainittuja perusduunareita. Leffoissakin ärsyttää kun yleensä kaikilla hahmoilla on korkeakoulutus ja hyvä työpaikka ellei sitten kyseessä ole syrjäytynyt hahmo. Sarjakuvien kohdalla en aiemmin juurikaan ajatellut asiaa kunnes joku kerran vertaili täällä Kvaakilla Buddy Bradleytä ja Herra Jeania.
- Kauniita nuoria naisia jotka ovat pukeutuneet korsetteihin ja stay uppeihin harrastamassa keskenään ryhmäseksiä ja bondageleikkejä.
- Rokkareita ja muusikoita jotka eivät ole tehty samalla kliseisellä kaavalla. Missäs kaikki pissapäät, fiksut hevarit, roudarit, iskelmätähdet ja ikääntyneet tanssimuusikot luuraavat?
- Heviä ja fantasiakirjoja harrastavia mustatukkaisia naisia.
-
Miehiä! Homoja! Lesboja! Herkkiä ja synkkiä samaan aikaa..!
Eli siis tällaisia miehiä kehiin:
-Mielensä murtaneita puolihulluja, (jotka ovat seksikkäitä ja herkkiä, jopa itkevät)
-Musta- sekava- ja pitkätukkaisia miehiä, jotka käyttävät koruja (myös hiuksissa)
-Synkän menneisyyden omaavia, koston- ja verenhimoisia puoli-ihmisiä (ihan kuin niitä nyt ei jokapaikassa olisi, mutta silti).
-Puoli-ihmisillä tarkoitin eläinten ja ihmisten sekoituksia. Korvia! Häntiä! Siipiä! <3
-Erittäin pervoja ja joka paikkaan pervouksia heitteleviä hahmoja (miehiä...)
-Korkeakorkoisia kenkiä jalkaan.
-Eriparisia silmiä kehiin.
-Sitä hulluutta ylimääräisannos.
Naisistakin varmaan sitten jotain
-Erityylisiä vaatetukseltaan.
-Siis oikeasti erityylisiä. Ei mitään hei-olen-itsensäpaljastaja-gootti/punkkari/hevari/lolita/blahblah vaan jotain erikoisempaa. Ernuus kunniaan!
-Fantasiakirjoja harrastavia. ;)
-Tietokonenörttejä (hyvännäköisiä silti)
-Ihmiskokeina käytettäviä.
Ja sitten muuten vain hieman läskempiä, yksinkertaisempia, leikkisiä, lapsellisiä, onnellisia, maailmanmenon hyväksyviä taviksi. Blah.
Siitä Crow:sta taisi tulla liian suuri ihkutuksenkohde. x)
Mutta kuitenkin. Puolieläimiä kehiin. Fantasiaa ja verta ja kauhua ja kostoa ja ja ja... Olenpas minä kauhea ihminen. o.O
-
Anarkisteja. Melkein aina sarjakuvahahmot noudattaa tiukasti odotettuja kaavoja. Vanhanen on jännittävä, rosvo on paha jne. Ainoastaan Fingerporiin voi luottaa yllättävyydessä, jonain lauantaiaamuna saatan ehkä croissaintia mutustella nautiskella sarjakuvasta jossa konsultit ja tilintarkastajat päättävät pistää pommiräjähdyksellä alkupaukun totaaliselle entropialle.
-
Kokeiles mangaa, itse ainakin olen kurkkua myöten täynnä noita kaikkia ja etsin jo jotain muuta.
Tarkoitin kai länsimaisissa, tai jopa kotimaisissa sarjakuvissa. Olisi pitänyt selventää. Mangassahan noita tosiaan on, ja japanilaisesta näkökulmasta aiheet on aika kattavasti jo kartoitettu.
Duunareita ja anarkisteja kannatan. Mika Ijäs, joka julkaisee aivan liian vähän, teki joskus hyviä sarjakuvia bussikuskin arjesta, omaan kokemukseen pohjautuen. Virkistäviä olivat.
Missään fiktion muodossa ei ole tullut vastaan tarinaa joka jollain tavalla kertoisi miten joku henkilö päätyy itsemurhapommittajaksi. Sellainen olisi kiinnostava lukea. Mohammed Attan tarina vaippaikäisestä itsemurhalentäjäksi, vaikkapa. Lapsuus, kasvuympäristö, koutus, perhesuhteet, ystävät, radikalisoituminen jne.
-
http://www.spiegel.de/international/0,1518,450251,00.html
Jotenkin en vaan pidä ajatuksesta että tehdään tällaisia juttuja ilman aikaperspektiiviä. Nyt tiedetään että Lindbergh joka oli aikansa kuuluisin ihminen Chaplinin jälkeen oli intohimoinen natsi. Vasta jälkeenpäin sen tekemisiä voidaan arvioida. Jos Euroopasta tulee muslimivaltio kuten amerikkalaiset väittää Attasta tulee sankari. Muuten se on vaan onneton paska.
-
Jotenkin en vaan pidä ajatuksesta että tehdään tällaisia juttuja ilman aikaperspektiiviä.
Minusta se taas on kiinnostavaa. Aika muuttaa kaikkia sankareita ja roistoja alituiseen, joten ei ole oikeaa hetkeä (eikä näkökulmaa) arvioida mitään tai ketään. Päinvastoin vanhat sankaritarinat asettuu herkullisesti uuteen valoon näkökulman muuttuessa, kuten Lindberghin tapauksessa.
Anarkisteja. Melkein aina sarjakuvahahmot noudattaa tiukasti odotettuja kaavoja.
Aivan. Minä kaipaan kauhutarinaa jonka tapahtumat olisivat täysin ennustamattomat. Katoin juuri The Eye:n ja koko leffa perustuu tuttuihin konventoihin jopa kuvakulmiaan myöten. Aasiasta näitäkin löytyy, mutta entä euroopasta.
-
Minä kaipaan kauhutarinaa jonka tapahtumat olisivat täysin ennustamattomat.
Mistä tulikin mieleeni: kaipaisin zombie-tarinaa, joka ei perustuisi niihin iänikuisiin Romero-konventioihin (zombiet saartavat ihmisjoukkoa, joka ajautuu lopulta tuhon partaalle lähinnä omien mokien ja sisäisten ristiriitojen takia), vaan tarjoaisi jotain uutta näkökulmaa. Vanhat kunnon voodoo-zombiet, tai sitten jonkinlainen yhden miehen selviytymistarina tekisi poikaa välillä. No, eilisessä Masters of Horrorissa oli melkein jopa yritystä omaperäisempään zombie-suuntaan, mutta lopputulos oli silti melko kuivakka ja hölmö.
-
Romeroa liippaa myös se, että nykyisissä kauhu/katastrofi/jännitys-elokuvissa tapahtumien aiheuttaja on aina ihminen itse. Kaipaan tarinoita joissa ihmiskunta on syytön uhri!
Aliens-Predatoreissa ihmiset taitaa vielä olla täysin syyttömiä (vaikka niissä onkin ihmispetturi), samoin kuin uusimmassa Maailmojen sodassa, mutta noiden alkuperä onkin hiukan vanhempaa perua.
-
Missään fiktion muodossa ei ole tullut vastaan tarinaa joka jollain tavalla kertoisi miten joku henkilö päätyy itsemurhapommittajaksi. Sellainen olisi kiinnostava lukea. Mohammed Attan tarina vaippaikäisestä itsemurhalentäjäksi, vaikkapa. Lapsuus, kasvuympäristö, koutus, perhesuhteet, ystävät, radikalisoituminen jne.
Paitsi tietty sarjakuvissa. Johnny Jihad on lähinnä tuota. Enemmänhän se pohjaa John Walker Lindhin tositarinaan mutta tätä minäkin kaipaan.
Zombietarinoita ei voi olla liikaa. Ihmisten syyttömyyteen en usko missään, mutta olisihan se mukavaa vaihtelua. Dark Horsen Zombie worldeissa oli erilaisiakin tarinoita ja sarjakuvassa Last blood vampyyrit suojelevat viimeisiä ihmisiä zombilaumoilta.
Ja kauhutarinaa joka olisi kerrottu hirviön näkökulmasta mitenkään Anne Rice-yms lässytys "inhimillisiähän mekin ollaan" ruikutuksitta.
Sen lisäksi sarjakuvissa on huutavana pulana nämä tarinat joissa pieni ihminen on suurten historiallisten tapahtumien jaloissa, tyyliin leipuri ranskassa 1936-1953. Silloin maidon happanemistarinakin menisi kun sisältöä olisi.
-
Hyvä keskustelunaihe!
Omat ideani ovat aina kehittyneet siitä, että olen kiinnostunut jostain sivuhahmosta (esimerkiksi nyt vaikka örkeistä) enemmän kuin perinteisistä sankareista. Sankareillahan on jo valmis ja yksityiskohtainen tarina, jota on kopioitu monta kertaa. Ongelmana on se, että jos esimerkiksi päättää kertoa murhanhimoisen mongolitytön tai pirtsakan jazztanssijattaren tarinan, hahmo alkaa omaksua klassisen sankarin ominaisuuksia. Perinteistä irtautuminen on vaikeaa.
Itse tajusin aika myöhään teini-ikäisenä että jos minua ärsytti se, että naiset eivät saa aktiivisia päärooleja, minun pitäisi ehkä itse tehdä asialle jotain... Ja ehkä arvioida uudelleen, mikä "aktiivinen päärooli" on. Ehkä se ei aina olekaan miekan heiluttelua ja "pahisten" jahtaamista...
Vaikea sanoa, minkätyyppisiä hahmoja vielä kaipaisin. Hyvä sarjakuva yllättää. Muutamissa suosikkitarinoissani on päähenkilöitä joista ei ehkä edes halua välittää - mutta on ihan pakko (esim. Raymond Briggsin Herrasmies Jim ja Chris Waren Jimmy Corrigan - The Smartest Kid On Earth). Sellaisia hahmoja kaipaisin enemmän.
Toki myös viiksiä, partoja ja natseja.
-
Supersankari/fantasia tms. tarinoiden päähenkilöiksi naisia jotka eivät ole automaattisesti povipommeja tai "nörtti"älyköitä hameessa. Tyttöjä jotka näyttävät oikeasti normitaviksilta lökäpöksyineen, t-paitoineen ja ylikasvaneineen kampauksineen.
Realistisia homo-lesbosuhteita.
Supersankari- tms. sarjiksiin siis. Näitä löytyy varmaan ihmissuhdesarjakuvista ihan hyvin mutta heerossarjisten kuva lesboista näyttänee olevan sama kuin homojen mangassa. tai sitten luen ihan vääriä sarjakuvia.
-
Realistisia homo-lesbosuhteita.
Supersankari- tms. sarjiksiin siis. Näitä löytyy varmaan ihmissuhdesarjakuvista ihan hyvin mutta heerossarjisten kuva lesboista näyttänee olevan sama kuin homojen mangassa. tai sitten luen ihan vääriä sarjakuvia.
Koklaa alkupään Rakkautta ja raketteja. Alussa siinä on vielä scifi-elementtejä mukana. Sitten siitä toki tulee saippuaa, mutta MILLAISTA saippuaa!!! <3 Tekijä on Jaime Hernandez. Iso tiiliskivikirja Locas on ehdottomasti hintansa väärtti (halpaa kuin saippua!) ja jotain löytyy Kymmpikirjastostakin. Helmet tietää varmaan enemmän.
-
Realistisia homo-lesbosuhteita.
Supersankari- tms. sarjiksiin siis.
Millaisia realistiset homo-lesbosuhteet on? Ja järjestetäänkö jossain kursseja niiden kirjoittamiseen?
Realistisia heteroparisuhteita ei myöskään tunnu löytyvän supersankarisarjiksista. Realismia on vaikea tunkea sinne minne se ei kuulu.
-
Millaisia realistiset homo-lesbosuhteet on? ...
Realistisia heteroparisuhteita ei myöskään tunnu löytyvän supersankarisarjiksista. Realismia on vaikea tunkea sinne minne se ei kuulu.
Tuota noin..
Enimmästä osasta ihan kaikkia sarjakuvia ei löydy "realistisia suhteita" homo, lesbo, hetero, bi, trans tai muita.
saippuaa tai vain yhden näkökulman mallintamista, mikä tosin on helpompaa ja hauskempaa.
Hei kamoon, montako kertaa pääsee sanomaan sitä mitä mieltä on ilman välikommentteja?
Toive on jonain päivänä kirjoittaa antisankaritarina.
Ei, ei siitä hahmosta joka tekee jotain periaatteessa oikein/oikeutettua mutta metodein jotka sitä eivät ole, vaan sitä että yrittää ja yrittää olla sankari, moraalinen ja eettinen, mutta ei vain epäonnistu vaan epäonnistuu vielä enemmän.
Hyviä malleja tälle olisi miellyttävää lukea.
-
Millaisia realistiset homo-lesbosuhteet on?
Tai no realistisempia siinä suhteessa että kaikki lesbot eivät ole toisiaan kaulailevia isotissisiä bändityttöjä tms. Eikä kaikki homot ole ujostelevia nättipoikia.
-
Eikä kaikki homot ole ujostelevia nättipoikia.
Ralf König?
Mutta pointti tulikin tuossa ylempänä, "realismia on vaikea tunkea sinne, minne se ei kuulu". Supersankarisarjat keskittyy supersankareiden supersankaroimiseen, ja ilmeisesti realistiset ihmissuhteet ei kuulu sankarilliseen toimenkuvaan... ja oishan se vähän, no, tyylirikko. Siks kai ne ihmissuhdesarjat on sit erikseen. Mutta toive on kyllä mukava, ja eikös uutta yleensä synny silloin, kun tuttuja elementtejä pistetään uudella tavalla yhteen? Ihmeneloset ja Ryhmä X menee mulla aina sekaisin, mut eiks jommassa kummassa ollut aviohuolia aikoinaan. Tiä sitten miten realistisesti kuvattu. Ja ihan heteroavis kyllä.
-
Mutta pointti tulikin tuossa ylempänä, "realismia on vaikea tunkea sinne, minne se ei kuulu". Supersankarisarjat keskittyy supersankareiden supersankaroimiseen, ja ilmeisesti realistiset ihmissuhteet ei kuulu sankarilliseen toimenkuvaan... ja oishan se vähän, no, tyylirikko. Siks kai ne ihmissuhdesarjat on sit erikseen. Mutta toive on kyllä mukava, ja eikös uutta yleensä synny silloin, kun tuttuja elementtejä pistetään uudella tavalla yhteen?
Niin, tarvittaisiin uudentyylisiä sarjakuvia joissa todenmukaisuutta fiktioon ilman että se erotuisi huonosti, tuntuu jotenkin surulliselta että perusmielipide supersankarisarjiksista näyttää olevan se ettei niihin voi pistää mitään realistista ilman että se on tyylirikko.
Luultavasti tässä vaaditaan asennemuutoksia kaikkien osalta (toisaalta pistää miettimään millaista supersankaritarinaa tulisi jos kaikki päätekijät olisivat naisia; saataisiinko yhtään realistisempaa suhdekuvausta vai menisikö kaikki sitten kokonaan saippuaksi [tietenkin tälläisia on jo saatettu tehdäkin mutten vain ole kuullut, henkisessä/rahallisessa perunakuopassa kun elän]) mutta juuri tämän takiahan me nuoret sarjakuvalinja toivot täällä olemmekin.
Niin, tämä ei ihan mene siihen minkälaisia hahmoja, mutta enemmän maalaisjärkeä tai "toimivuus ennen ulkönäköä" ajatustapaa olisi mukava nähdä entistä enemmän. Kuten leffassa Blade Trinity (ei ihan sarjis mutta niin samantyylinen että menköön esimerkkinä) jossa vampyyrejä metsästettäessä joukon ainoa nainen pukee päällensä tiukan nahkaliivin joka varmasti on maailman suojaavin vehje mahd. purevia ja raapivia vastustajia kohtaan. (Feministilinjalla mennään.)
-
Niin, tämä ei ihan mene siihen minkälaisia hahmoja, mutta enemmän maalaisjärkeä tai "toimivuus ennen ulkönäköä" ajatustapaa olisi mukava nähdä entistä enemmän. Kuten leffassa Blade Trinity (ei ihan sarjis mutta niin samantyylinen että menköön esimerkkinä) jossa vampyyrejä metsästettäessä joukon ainoa nainen pukee päällensä tiukan nahkaliivin joka varmasti on maailman suojaavin vehje mahd. purevia ja raapivia vastustajia kohtaan. (Feministilinjalla mennään.)
Oi kyllä. Tuollaisten yksityiskohtien tarkoituksellinen (?) unohtaminen on aina ärsyttänyt. Sankarihahmoon on tarkoitus samaistua; naisena saa jo varhain tottua siihen että samaistumishenkilö on mies, koska useimmissa old-school-seikkailutarinoissa naiset ovat enimmäkseen koristeellisia femme fataleja, tai alinomaan pulassa. Lara Croft-trendi oli sentään jonkinlaista kehitystä, mutta realistisempia, synkempiä ja likaisempia sankareita kaipaa nainen siinä missä mieskin. Aktiivinen sankarihahmo menee aika epäuskottavaksi jos se kipittelee piikkikoroissa, jättää d-kuppinsa suojaamatta tms. "Suspension of disbelief" (mikä lienee korrekti käännös?) on kinkkinen juttu; on helpompi uskoa uskomattomiin sankaritekoihin jos realistisia samaistumiskohteita löytyy.
Ja vaihtelu virkistää aina.
-
Mikäli tarkoitus on ilmaista että miessukupuoli kokee miessankarihahmot realistisemmiksi niin tuota joo..
Mutta tässä tullaan yhteen mikä on oikeastaan sarjakuvanteon ongelma; jos kirjoitat naissankarin, niin kirjoittajan/piirtäjän sukupuolesta riippumatta saa arvostelua jos hahmo on vähänkään hyvännäköinen, edes omasta mielestä perustavallisen näköinen.
Jos taas korostat ettei kyseessä ole kaunis tai hyvännäköinen nainen kaikki ottavat silloinkin silmätikuksi koska naisten kohdallahan on silloin aina kyse ulkonäöstä eikä sisällöstä.
Toimivuus ennen ulkonäköä ei Blade-elokuvissa toteudu kyllä missään kohtaa. Eli sisäinen logiikka on yhteneväistä, mutta kukin kiinnittää vain omiin fiksaatioihinsa huomiota.
Eli Bladen käsivarret paljastava asu nahklabyysineen on vain toimiva ratkaisu.
Jep.
Ei minä en halua tästäkin mies-nais-inttämistä, keskustelu kyllä käy, koska molempien sukupuolien esittäminen realistisesti sarjakuvissa(jos kohta kirjoissa ja elokuvissakin) tökkii pahasti lajityypistä riippumatta.
Tai sitten kyse on vain miten ahtaasti kukin haluaa nähdä realismin ihmissuhteissa.
aina aidon psyko/sosiopaatin arki olisi julmaa luettavaa mutta mielenkiintoista, ei ei sarjamurhaajan vaan yhden niistä monista aidosti tunnevammaisista joita elää keskuudessamme.
-
Mikäli tarkoitus on ilmaista että miessukupuoli kokee miessankarihahmot realistisemmiksi niin tuota joo...
Siksi lisäsinkin, että vaihtelu virkistää. Pitää olla mistä valita. Pitkään - ei onneksi enää - oli vaikea löytää tietynlaisia naissankareita. Osaan onneksi piirtää niitä itsekin, niin minun ei tarvitse valittaa.
Mutta tässä tullaan yhteen mikä on oikeastaan sarjakuvanteon ongelma; jos kirjoitat naissankarin, niin kirjoittajan/piirtäjän sukupuolesta riippumatta saa arvostelua jos hahmo on vähänkään hyvännäköinen, edes omasta mielestä perustavallisen näköinen.
Jos taas korostat ettei kyseessä ole kaunis tai hyvännäköinen nainen kaikki ottavat silloinkin silmätikuksi koska naisten kohdallahan on silloin aina kyse ulkonäöstä eikä sisällöstä.
Totta, omakohtaisesti koettua. Minua haastateltiin kerran sarjakuvistani paikalliseen opiskelijalehteen. Toimittaja oli innokas supersankarifanityttö, jonka mielestä oli hurjan hauskaa että nainen uskaltaa piirtää sarjakuvia joissa naishahmoja jotka ovat sekä seksikkäitä että aktiivisia ja persoonallisia. Miksei kukaan halunnut puhua sarjassa esiintyvistä seksikkäistä miehistä? Se on vaivannut minua pitkään, tuntui siltä että olin tehnyt jotain väärin. Kaiken kukkuraksi eräs nuorimies otti minuun yhteyttä nähtyään valokuvani lehdessä ja selitti että hän ei lukenut sanaakaan artikkelista, mutta ulkonäköni perusteella hänen oli pakko tutustua minuun. Käsittämätöntä...
-
Niin, tarvittaisiin uudentyylisiä sarjakuvia joissa todenmukaisuutta fiktioon ilman että se erotuisi huonosti, tuntuu jotenkin surulliselta että perusmielipide supersankarisarjiksista näyttää olevan se ettei niihin voi pistää mitään realistista ilman että se on tyylirikko.
No onhan tuota realistisempaa ja sukupuolirooleilla leikittelevää supersankarisarjakuvaa tehty jo useammankin tekijän toimesta, mutta erikoisemmalla kyseisen alan viihteellä on tapana jäädä todella harvojen herkuksi ainakin Suomen kokoisilla markkinoilla.
Joku voi halutessaan luetella opuksia, joista löytyy sporttisempaa naisheerosta, kompleksimpaa seksuaalisuuden analyysiä ja muuta aikuisempaa, mutta itse ohjeistaisin selaamaan Katuojaa. Sieltä löytyy lukuvinkkiä helposti.
Genreviihdettä on helppo kritisoida, jos sitä ei tunne pintaa syvemmältä, mutta toisaalta joskus populaariviihdekin on vain populaariviihdettä.
-
Rakkautta&Roketseja on aika lähellä ideaalia. Semmoisia ihania tyttöjä jotka vähän tykkää sillai toisistakin tytöistä mutta myös ihanista pojista. Alussa siinä oli vielä raketteja ja sädepyssyjäkin.*
Tyttöjen välistä ystävyyttä ja sädepyssyjä. Tätä kaipaamme.
Ja realistista ihmiskuvausta kaivataan juuri sinne minne se ei kuulu!
Ihmeneloset + Ryhmä-X ja muut Marvelit aikoinaan veivät aatetta eteenpäin. Sittemmin on vähän jumitettu ja yhdistetty aikuisuus bikineissä poseeraamiseen. Jokunen vuosi sitten Marvelin Alias onnistui ihmiskuvauksessa ja semmoisessa uskottavuudessa, mutta se sitten pian lopetettiinkin. Suosittelen kuitenkin, myös sinulle.
* Meinaan sitten nimenomaan Jaimen Rakkautta, tarinasta viis kun piirtää sillälailla kynä kädessä.
-
-Tarinan "pahoja tyyppejä" jotka mieltävät itsensä "hyviksi tyypeiksi".
Eino Rahja
-idealisteja, niin fanaatikkoja kuin arjen sankareitakin
Jalmari Lehtimäki
-henkilöitä joilla on oikeasti sukua ja perhettä, ihan sama toimivaa tai ei
Joo näitä on tehty.
Missään fiktion muodossa ei ole tullut vastaan tarinaa joka jollain tavalla kertoisi miten joku henkilö päätyy itsemurhapommittajaksi.
Hiroshiman poika ? Eikö siinä ollut kamikazelentäjä.
-
Missään fiktion muodossa ei ole tullut vastaan tarinaa joka jollain tavalla kertoisi miten joku henkilö päätyy itsemurhapommittajaksi.
Katsoitko Britzin? (http://populaari.blogspot.com/2008/04/britz.html) Oli meinaan yksi tärkeimmistä televisio-ohjelmista koko keväänä... Suomessa se ei herättänyt keskustelua, muualla kyllä.
-
Hiroshiman poika ? Eikö siinä ollut kamikazelentäjä.
Niinpä olikin.. päähenkilön veli. Siitä onkin hetki kun sen olen viimeksi lukenut.
Katsoitko Britzin? (http://populaari.blogspot.com/2008/04/britz.html) Oli meinaan yksi tärkeimmistä televisio-ohjelmista koko keväänä... Suomessa se ei herättänyt keskustelua, muualla kyllä.
Kiinnostavan oloinen sarja, todellakin. Ehkä pitäisi hankkia DVDllä. En ole vaivautunut hommaamaan digiboxia joten olen hieman pihalla TV -tarjonnasta.
-
Ulkonäöllisesti monimuotoisempia tyyppejä, siis monen kokoisia ja muotoisia ihmiskehoja; tanakoita, pyyleviä ja lihaviakin ihmisiä. Ja samalla sellaisia hahmoja, jotka eivät määrity kokonaan ulkonäkönsä kautta.
-
Ja samalla sellaisia hahmoja, jotka eivät määrity kokonaan ulkonäkönsä kautta.
Tämä saisi olla todellisuudessakin voimassaoleva normi, mutta kun ei niin ei.
Mutta tässäpä olisikin idea: tehdä sarjakuva jossa olisi käsikirjoitustasolla tismalleen sama sankari/antisankari/pahis akselit mutta ulkonäoöölisesti käänteinen.
Eli siis Sankari päähahmo ei olisi komea pitkänhuiskea Corto vaan se susiruma harvahampainen otus ja ja mitä sadistisempi paha tyyppi on sitä jumalaisemman komea ja samaa sovellettaisiin naisiinkin.
Tämä muuten toimisi alternativesarjispuolellakin: Miettikää vaikka kuinka jakkupukuinen siisti päähenkilö bilettää ankarasti ihmissuhdeviidakossaan kun paikalle pälähtää Gilbert Sheldon-henkiset pitkätukkatatuoidut sosiaalityöntekijät ja kytät.
-
Mutta tässäpä olisikin idea: tehdä sarjakuva jossa olisi käsikirjoitustasolla tismalleen sama sankari/antisankari/pahis akselit mutta ulkonäoöölisesti käänteinen.
Toinen oiva tapa tehdä uudenlaisia hahmoja: Suunnittelee hahmot sellaisiksi kuin helposti mielestä putkahtavat, ei turhaan vältä kliseitä. Sitten sekoittaa hahmot vaikka arpomalla: sankari saakin konnan ulkonäön, iän ja harrastukset; konna-tyyppi muuttuu sankarin auttajaksi, auttajasta tulee sankari jne.
-
Supersankari/fantasia tms. tarinoiden päähenkilöiksi naisia jotka eivät ole automaattisesti povipommeja tai "nörtti"älyköitä hameessa. Tyttöjä jotka näyttävät oikeasti normitaviksilta lökäpöksyineen, t-paitoineen ja ylikasvaneineen kampauksineen.
Juurikin tätä.
Ja duunareista puheenollen, onkohan lastenhoitajista (päiväkoti- tai perhepäivähoitajista) sarjakuvia?
-
Ja duunareista puheenollen, onkohan lastenhoitajista (päiväkoti- tai perhepäivähoitajista) sarjakuvia?
Maailman Hauskin Kuvasarjalehti kertoo heistä tämän tästä.
".. "Ritvan suojatit".
- Miten teennäistä ja imelää."
-
Tiettävästi näistä ihmistyypeistä ei ole tehty sarjakuvaa
- Rehellinen venäläinen
- Pasifisti muslimi
- Äitiään vihaava/äidistä riippumaton italialainen mies
-
Tiettävästi näistä ihmistyypeistä ei ole tehty sarjakuvaa
- Rehellinen venäläinen
- Pasifisti muslimi
- Äitiään vihaava/äidistä riippumaton italialainen mies
Ei sarjakuvassa mutta Matti Röngän Viktor Kärppä-dekkareissa on mielenkiintoinen venäläinen roisto/sankari jonka moraali on korkeampi kuin mattivanhasten.
Islam on soturiuskonto, sen olennainen osa on miekkalähetys. Pasifisti muslimi on oxymoron.
Italialaiset voivat olla rehdisti miehiä samalla tavalla kuin muslimit pasifisteja
-
Islam on soturiuskonto, sen olennainen osa on miekkalähetys. Pasifisti muslimi on oxymoron.
En havaitse perustetta tuommoiselle väitteelle.
-
En havaitse perustetta tuommoiselle väitteelle.
Juutalaisten uskonto on mukavin jota tiedän koska se ei käske levittää sitä mihinkään. Kaikki juutalaiset pitäisi muka hävittää näiden mukaan. Irakin sairas väkivalta on oikeutettu kuulemma koska yhden ainoan jumalan profeetan jälkeläiset saa tappaa vapaasti niitä jotka on mennyt naimisiin Muhammedin väärästä serkusta polveutuvan kanssa. Kaikille saudiarabialaisille on oikein tappaa iranilainen, kaikille kurdeille on oikein tappaa turkkilainen. Kaikille talebaneille on oikein tappaa esim. minut, vaimoni ja lapseni. Tosi kivoja kavereita. Allah akbar, Keijo, salaam aleikum. Se osasto on nyt niin militanttia että ehkä olisi parempi että sieltäpäin tulisi joku, edes kuinka pieni osoitus tahansa, siitä että ne on kiinnostunut rauhasta.
-
Tiettävästi näistä ihmistyypeistä ei ole tehty sarjakuvaa
- Rehellinen venäläinen
- Pasifisti muslimi
- Äitiään vihaava/äidistä riippumaton italialainen mies
'Aidista riippumaton italialainen mies': sellaista taytyy kokeilla...(siis sarjakuvassa).
-
Miten olisi islamilaiseen kirkkoon kuuluva tyyppi, joka ei ole erityisen uskonnollinen eikä tuo joka käänteessä esiin sitä että on aivan valtavan muslimi? Entä jugoslaavi, joka ei puhuisi sisällissodasta?
Scifi- ja fantasiasarjakuvien päähenkilöitä vaivaa pakollinen nuoruus. Osittain tämä johtunee tästä "chosen one"-taudista, suuren tarinan päähenkilön on oltava ennustettu vapahtaja. Sama tv:n puolella, Doctor Who ei ilmeisesti enää saa näyttää vähimmässäkään määrin ikääntyneeltä. Haluan nähdä scifitarinoiden pääosissa tiedemiehiä ja -naisia, aikuisia!
-
'Aidista riippumaton italialainen mies': sellaista taytyy kokeilla...(siis sarjakuvassa).
Muistaakseni sinun sarjakuvissa on ollut sellaisia berlusconi-tyylisiä ressukoita tähän asti. Odotan mielenkiinnolla.
-
Muistaakseni sinun sarjakuvissa on ollut sellaisia berlusconi-tyylisiä ressukoita tähän asti. Odotan mielenkiinnolla.
Berlusconi-tyylisia...hahhaaa. Eiko mulla muka ole ikina ollut vahvaa, taydellista miesta missaan? No voi...mistahan mahtaa johtua?
Tykkaan heikkouksista, puutteista, ne herattavat mielenkiinnon ja mielikuvituksen.
Mutta taytyisi tietenkin osata tehda myos jotain vaativampaa: aitiaan vihaavia miehia.
-
Juutalaisten uskonto on mukavin jota tiedän koska se ei käske levittää sitä mihinkään. Kaikki juutalaiset pitäisi muka hävittää näiden mukaan. Irakin sairas väkivalta on oikeutettu kuulemma koska yhden ainoan jumalan profeetan jälkeläiset saa tappaa vapaasti niitä jotka on mennyt naimisiin Muhammedin väärästä serkusta polveutuvan kanssa. Kaikille saudiarabialaisille on oikein tappaa iranilainen, kaikille kurdeille on oikein tappaa turkkilainen. Kaikille talebaneille on oikein tappaa esim. minut, vaimoni ja lapseni. Tosi kivoja kavereita. Allah akbar, Keijo, salaam aleikum. Se osasto on nyt niin militanttia että ehkä olisi parempi että sieltäpäin tulisi joku, edes kuinka pieni osoitus tahansa, siitä että ne on kiinnostunut rauhasta.
Kun kaikissa aatteissa on helvetisti versiointia, en tykkää tuosta asenteesta että tiedetään wikipediavilkaisun jälkeen kaikki kaikesta: "sää oot kommunisti, sää haluut mun rahat, turpiin sulle". Olen tavannut satoja muslimeja joista yksikään ei yrittänyt käännyttää minua.
Muslimien sotaisuus ei liity uskonlevitykseen (vaikka uskonto on kätevä yhdistävä tekijä jota kannattaa käyttää) vaan he haluavat antaa kampoihin niille jotka varastavat heidän luonnovaransa ja käyttäytyvät muutenkin vittumaisesti.
Haluan lukea sarjakuvaa jossa roistot näytetään roistoina (G29-maitten rahantekijät) ja kolmannen maailman väki tavallisina ihmisinä jotka pakotetaan lyömään takaisin.
Ikävä kyllä muslimit ei piirrä sarjakuvia. Mutta katsotaan ...
-
Muslimien sotaisuus ei liity uskonlevitykseen (vaikka uskonto on kätevä yhdistävä tekijä jota kannattaa käyttää) vaan he haluavat antaa kampoihin niille jotka varastavat heidän luonnovaransa ja käyttäytyvät muutenkin vittumaisesti.
Ja paskan marjat. Tapasin Sarajevossa maailman mukavimpia muslimeita jotka oli sekä länsi että itä pettänyt. Sen jälkeen kun USA jätti nämä maailman pasifistisimmat islaminuskoiset oman onnensa nojaan maa täyttyi hulluista jihadisteista joiden kesälomareissun rahoitti Saudi-Arabia. Käsittämättömällä tavalla ainoat jotka jaksoi olla niiden puolella oli Bosnian juutalaiset. Oikeat muslimit ja kristityt vihasi käsittämättömällä raivolla tätä porukkaa joka ei ollut tehnyt pahaa ikinä kenellekään.
Tällä haluan vain sanoa että minun inho 2000-luvun islamia kohtaan on monimutkaisempaa kuin väität. Yleensähän me ollaan todellisuudessa samaa mieltä asioista mutta näistä riiteleminen on parempaa ajankulua kuin jääkiekon tai tanssii huorien kanssa - ohjelman katselu.
-
Toivoisin humoristisia kyynikoita, jotka halveksuvat ihmisiä ja tietävät kaiken paremmin kuin kukaan muu. He ovat myös verbaalisesti hvyin lahjakasta porukkaa.
Mutta tosielämästä poiketen he voisivat sarjakuvissa hoitaa asiansa tyylillä... ::)
-
Miten olisi islamilaiseen kirkkoon kuuluva tyyppi, joka ei ole erityisen uskonnollinen eikä tuo joka käänteessä esiin sitä että on aivan valtavan muslimi?
Minulla on semmoinen kutina, että semmoinen saattaa jo ollakin. Ainakin Ghost riderissa oli hetki sitten monen eri uskonnon edustajia, jotka (ainakin tämän käsityksen hommasta sai...) ymmärsivät, että heidän näkemyksensä olivat erilaisia. Tämä on mielestäni jo aika lähellä, koska yleensä olen noista ainakin saanut käsityksen, että eri uskontojen edustajia ei ainakaan sarjakuvissa kannata laittaa samaan huoneeseen, koska syntyy välittömästi tappelu siitä, että onko Jahve se oikea jumala, vai joku paikallinen kuoleman ja monikätisyyden jumala.
Kyseisessä tarinassa kuitenkin nuo eri uskontojen edustajat olivat samassa huoneessa, ja sai käsityksen, että mitään tappelua ei koskaan ole tullut, vaan nämä olivat peräti miljoonia vuosia pitäneet toisiinsa yhteyttä.
Tosin siitä, että kuka kukin näkökulmasta on se "oikea" jumala, sai tavallaan semmoisen käsityksen, että kaikki olivat sekä väärässä että oikeassa. Elikkä kyseinen jumala oli se yksi ja sama, mutta silti ei mikään noista.
Kaikki vain olettivat tuon olevan juuri se oma jumala.
Taisin mennä kauas tuosta alkuperäisestä pointista, mutta toivottavasti joku ainakin ymmärsi mitä hain takaa...
Scifi- ja fantasiasarjakuvien päähenkilöitä vaivaa pakollinen nuoruus. Osittain tämä johtunee tästä "chosen one"-taudista, suuren tarinan päähenkilön on oltava ennustettu vapahtaja. Sama tv:n puolella, Doctor Who ei ilmeisesti enää saa näyttää vähimmässäkään määrin ikääntyneeltä. Haluan nähdä scifitarinoiden pääosissa tiedemiehiä ja -naisia, aikuisia!
Ei aikuisia, vaan vanhuksia! Kunnolla iäkkäitä sankareita!
Bubba-hotep (http://en.wikipedia.org/wiki/Bubba_Ho-tep)-elokuva (joka perustui kirjaan...) tarjosi ainakin vanhuuden päiviä viettävän Kennedyn ja Elviksen pelastamassa vanhainkotia Egyptiläiseltä kammotukselta, joka imi vanhainkodin asukkaat kuiviin persuksen kautta.
Onneksi tarinassa kävi kuitenkin lopussa hyvin, eli vanhainkoti pelastui. Jos ei ole elokuvaa omassa dvd-soittimessa näkynyt, niin suosittelen kyllä muutenkin kyseistä kulttipätkää. Ehkä siitä saa jonkinlaista inspistä sitten kirjoittaa itse tarina, jossa ovat vanhemmat herrasmiehet tai naiset suurempina sankareina. :)
Toivoisin humoristisia kyynikoita, jotka halveksuvat ihmisiä ja tietävät kaiken paremmin kuin kukaan muu. He ovat myös verbaalisesti hyvin lahjakasta porukkaa.
Mutta tosielämästä poiketen he voisivat sarjakuvissa hoitaa asiansa tyylillä... ::)
Kyllähän kyynisiä misantrooppisia verbaalikkoja (syrjittyjä) lapsineroja ainakin löytyy. Taitaa tosin olla enemmän jenkkiläisten juttu, ja tosiaan, enemmän teini-ikäisiä tuntuvat nämä "Vihaan kaikkia" persoonat olevan, ja yleensä niistä paljastuu aina jonkinsortin herkkä puoli. Ja onhan noita mangoissakin vilahtanut. Paljon.
Mutta aina, itse en ainakaan ole kohdannut poikkeuksia, ovat olleet teini-ikäisiä. Ja lähes aina gootteja tai misantroopikkoja. On muitakin jotka vihaavat kaikkea ja kaikkia! Miten olisi kerrankin aikuinen mies, joka käyttäytyy kuvauksen mukaisesti? Tosielämässä niitä kohtaa välillä, joskus jopa täällä Kvaakissakin, mutta ei ole tullut sarjakuvissa vastaan.
Hahmotyyppejä, jotka itse haluaisin kohdata:
Pimeän puolelle kääntynyt entinen kaveri, jossa ei ole enää mitään hyvää (aina niissä on olevinaan jotakin...)
"Criminal master-mind" joka ei ole teini, tai sillä ei ole herkkiä puolia, naisia heikkoutena tai ylipäätään henkisiä heikkouksia.
-
Sinällään olisi kiva nähdä, että tunkisi miehen naisen maailmaan ja päinvastoin, mutta toisaaltaan mitä itse on lukenut, aika paljon sukupuolineutraaleja hahmojakin löytyy, joka tavallaan ajaa asiansa, ja äärimmäiset kliseet varmasti raivostuttaisivat kuin naurattaisivat.
Myös sellaisia naishahmoja olisi siisti nähdä, jotka muka ovat niin lesboja, niin lesboja, mutta loppupelissä eivät osoitaudukaan lesboiksi.
-
Myös sellaisia naishahmoja olisi siisti nähdä, jotka muka ovat niin lesboja, niin lesboja, mutta loppupelissä eivät osoitaudukaan lesboiksi.
Taisin nähdä tästä jonkun elokuvan, olikos se Jeremyn Ron joka näytti että kyllä se miehen lempi sitten kuitenkin on sitä parasta...
Joskus olisi kiva nähdä pääosissa reipas, urheilullinen ja suosittu hemmo jonka mielestä muut ihmiset on ihan kivoja. Sillä voisi myös olla nörttikaveri jota se ei yhtään halveksi.
-
Taisin nähdä tästä jonkun elokuvan, olikos se Jeremyn Ron joka näytti että kyllä se miehen lempi sitten kuitenkin on sitä parasta...
Joskus olisi kiva nähdä pääosissa reipas, urheilullinen ja suosittu hemmo jonka mielestä muut ihmiset on ihan kivoja. Sillä voisi myös olla nörttikaveri jota se ei yhtään halveksi.
Näitähän on ihan oikeassakin elämässä yllättävän paljon, vaikka eivät itse itsestään niin paljon meteliä pitäisikään. Kaipa sen aiheuttaa se hyvä minätietoisuus ja sosiaalisen vuorovaikutuksen taito. Ja todellinen myönteinen asenne muita ihmisiä kohtaan.
Tällaiset ihmiset, joille kusi ei ole kilahtanut hattuun, kärsivät usein toisten kateudesta, vaikka eivät sitä itse ole aiheuttaneetkaan.
Ja vielä lopuksi tarkennus: "yllättävän paljon" ei tässä tapauksessa mitään huikeita prosentteja koko (vaikkapa Suomen kansan) väestöstä tarkoita. ::)