Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => Aiheen aloitti: jokela - 20.03.2004 klo 20:07:33
-
... koskaan olet lukenut?
No, kaiketi mahdoton siihen vastata mutta juolahtipa tässä mieleen.
Mikä olisi SE sarjakuva, albumin muodossa ja pituisena tehty tarina, kertomus tms. joka teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?! -- Tässä voisi saada samalla hyviä suosituksia mitä meitin kannataisi lukea. Eikä olis aikomusta koorata parasta millään äänestyksellä.
Ja että kiinnostusta ois enemmän, pistetäänpä kolme nimekettä ilman mitään paremmuusjärjestystä ja myös motivaatio ; miksi? Omasta päästä ensin :
Spiegelman, Art : Maus (m/v) ... tosiperustainen, monipohjainen tarina terävästi kerrottu pelkistetyin kuvin eläinsadun tavoin. Ehkä myös sen avulla julma tosi muuttuu (jos edes mahdollista) hiukan käsitettävämmäksi.
Eisner, Will : Talo Bronxissa (m/v) ... riipiviä kertomuksia ihmissuhteista kerrotuna mestarillisella kynällä. Ruutujen "vallan" kaatamista. Tästä voi tulla tippa silmäänkin ...
E Bilal/P Christin : Metsästysretki (väri) ... saumatonta kerrontaa menneisyyden taakkojen ja muistikuvien kautta nykyaikaan, euroopan poliittisesta tilasta. Loistavaa kuvitusta.
Että näin. Paukutelkaa mielipiteitänne.
-- j --
-
Hans Kressen Punanahka -sarja teki aikoinaan syvän vaikutuksen. Luin ensimmäisenä antikasta käteen sattuneen Koston tie -albumin, jonka tarina nuoresta pojasta, joka haluaa kostaan vanhemman veljensä kuoleman jotenkin on jäänyt mieleen voimakkaana vielä 15 vuotta myöhemminkin.
-
Jasso lemmenkissa oli jotenkin antoisaa luettavaa. Lasketaanko se albumiksi? Tälläinen oli muuten jo joskus.
-
... Tälläinen oli muuten jo joskus.
Tottakai (?) on ollut mutta enhän mä viiti ettiä kun tässä oon vaan pari viikkoo pyörinyt. Enkä kaikkea siis lukenut ...
Ja tässä oli kans se takana -- KERRO MINKÄ TAKIA mun pitäis raahautua divariin/kirjastoon/kirjakauppaan hankkimaan JUURI TÄMÄ albumi!
JII on omasta mielestäni varsin omaperäinen nero, perustele sää kans valintas!?
-- j --
-
Olen itsekkin sen verran vanhoja aiheita aloittanut etten halua haukkua 8) En mäkään jaksa sieltä sarjakuvat -osiosta mitään etsiä.
No, sitä on hankala perustella, mutta vaikka siinä on kuitenkin niin vähän juttua niin sen luettua tuntui kuin Jasso olisi seikkailut pitempään kuin sen ajan (oliskohan ollut puolituntia tai jotain?) jonka sitä luin. Yleensä albumeissa ei tuossa onnistuta ja Jassossa se oli hieno etenkin kun tarina oli yhtäjaksoista (ei ollut muistaakseni paljoa sellaisia "puolen tunnin kuluttua" juttuja) niin silti ehti tapahtua Jassolle paljon niiden sivujen aikana. Suosittelen jokaiselle!
-
Tjoohoo. Tähän mahdottomaan aiheeseen liittyen mainostan juuri justiinsa Tammen julkaisemana ilmestynyttä Heikki Jokisen kirjaa Sata sarjakuvaa. Siihen asiantunteva sarjakuvakriitikko, alan yleismies on subjektiivisesti mutta rakkaudella valinnut 100 suht helposti yhä saatavilla olevaa albuminimikettä.
Kun on ne kaikki lukenut voi sanoa jostakin jotakin. Vaikka eriävän mielipiteen. Joko esim. nämä on kirjaston/divarin myötävaikutuksella tsekattu?
32. joulukuuta, Alack Sinner, Corto Maltese, Holmenkollen, Jeanin elämää, Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Sade, Luupäät, Blueberry, Maus, Mafalda, Marssiopas Venäjälle, Postia Intiasta ja Zärmikkäimmät
-
Anne Muhosen Ada on tehnyt minuun erittäin suuren vaikutuksen. Ei niinkään ensimmäisellä lukukerralla, mutta myöhemmillä kerroilla. Olen lukenut sen yli viisi, mutta alle 10 kertaa, eli jotain siitä välistä. Tarina on loistava, jossa Ada tosiaan nousee kurjuudesta loistoon!! Paras loppu sarjakuvalle mitä olen ikinä lukenut. Myös pimeästä värityksestä pidän ja laulun sanat ovat hyvä lisä. Uskallan suositella.
Ville Rannan Sade toinen loistava sarjakuva-albumi. Senkin olen lukenut todella useaan kertaan ja sama juttu, että ensimmäisellä lukukerralla ei saa kaikkea irti, eikä kyllä toisellakaan. Hyvä idea ja toteutus, kuvitus on "lupsakkaa" ja sitä on mukava ja helppo lukea.
Reima Mäkisen Ruskaa Pakkasella on yksi parhaista myös! Hyvä tarina ja kuvitus. Lisäksi vanhemmat tarinat alpparin lopussa ovat eri hyvä lisä. Pidän sarjakuvasta joka koskettaa..
Olen ottanut omissa sarjakuvissani kaikista näistä kolmesta albumista vaikutteita. Kiitos ja anteeksi.
-
Tjoohoo. Tähän mahdottomaan aiheeseen liittyen mainostan juuri justiinsa Tammen julkaisemana ilmestynyttä Heikki Jokisen kirjaa Sata sarjakuvaa. / ... /
32. joulukuuta, Alack Sinner, Corto Maltese, Holmenkollen, Jeanin elämää, Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Sade, Luupäät, Blueberry, Maus, Mafalda, Marssiopas Venäjälle, Postia Intiasta ja Zärmikkäimmät ...
Jepp, suurin osa on tuolla kirjahyllyssä, pieni osa vielä lukematta ...
Vesa, sun ruåtsalainen kolleega Fredrik Strömberg tekaisi myös tällaisen samanlaisen kirjan noin nelisen vuotta sitten. Oliskos mitään järkeä tehdä vertaus hänen ja Heikin listauksiin? Eihän pelkät nimekkeet ole kopiraijtattuja! Joitakin yhtäläisyyksiä varmaan löytäisi ...
Kirja kyllä tulee varmaankin silti hankittavaksi ...
-- j --
-
Raymond Briggsin Minne tuuli kuljettaa. Jostain muistan määrittelyn tälle olleen "Kirja aikuisille ydinsodasta". Kertakaikkisen pysähdyttävä lukukokemus, jonka juonesta ei tässä kannata paljastaa enempää.
-
Gilbert Sheltonin Friikkilän pojat, Takaisin luontoon. Kantta myöten upea albumi, alalaidassa seikkailee Läski-Freddyn kissa, jonka albumit minulla myös on kaikki, tietysti.
-
Vesa, sun ruåtsalainen kolleega Fredrik Strömberg tekaisi myös tällaisen samanlaisen kirjan noin nelisen vuotta sitten. Oliskos mitään järkeä tehdä vertaus hänen ja Heikin listauksiin? Eihän pelkät nimekkeet ole kopiraijtattuja! Joitakin yhtäläisyyksiä varmaan löytäisi ...
Voihan sen vertailun toki tehdä, kysynpä Strömbergin mielipiteitä valintoihinsa kun viikon päästä Tukholman Serie-expossa tapaamme. Ruåtsissa vaan on niin epäreilusti julkaistu vielä paljon enemmän kiinnostavaa käännössarjista kuin meitillä.
Onneksi voimme olla kaikki kateellsia tanskalaisille, juutit saavåt lukea vielå enemmån eurå- ym. sarjakuviå. Melkein ovat Belgian tasolla nimikkeiden lukumäärään nähden...
-
Vaikea kysymys, mutta mielenkiintoinen... Täytyy oikein miettiä... Hmm... No nämä nyt tulee näin äkkiseltään mieleen, varmaan niitä "the-albumeja" on muitakin, lahopäänä vaan en nyt muista.
Art Spiegelman - Maus 1 & 2: kyllä tätä lukiessa täytyi kaivaa nenäliina esille. Koskettava tarina, jaksaa sykähdyttää aina uudelleen, musta-valkoisuus sopii kuin nyrkki silmään, päähenkilöt monitahoisia, eivät herätä pelkkää myötätuntoa (esim. Artin isä Vladek). Lyhyesti: mestarin työtä!
Herge - Tintit: mahdotonta nimetä vain yhtä. Tintti on aina ollut mulle "se" juttu. Koko sarja on pakko lukea läpi kerran vuodessa, mieluiten joulun aikaan karkkia mässyttäen. Jos joskus oppisi piirtämään yhtä hienosti kuin Herge... Siinä myös malliesimerkki ihmisestä, joka ei jättänyt pienintäkään yksityiskohtaa tarkistamatta ja viilaamatta.
Kaisa Leka - I am not these feet: ei niinkään piirrosjälkensä ansiosta listallani kuin itse tarinan ja sen kerronnan. Vaatii todella paljon laittaa itsensä likoon tällä tavalla kuin Kaisa on tehnyt kertoessaan elämäntarinaansa.
Kati Kovacs - yksi tarina Miestennielijäksi sirkukseen -albumista: olisko tän jutun nimi ollut "Minulla on niin ikävä sinua" tai jotain sen suuntaista. Täytyy tunnustaa, että vollotin ääneen...
Tulipas synkeä lista Tinttejä lukuunottamatta, ja neljäkin näitä on kolmen sijaan. Sori.
--------------------------------------------
Ps. Lähtemättömän vaikutuksen on tehnyt myös Kalervo Palsan Eläkeläinen muistelee, tässä tapauksessa se vaikutus ei vaan ollut myönteinen. Arvostettu taideteos tai ei, mutta mielestäni tämä haki vastenmielisyydessä vertaistaan. Mitäs mieltä muut tämän lukeneet ovat?
-
Ettei menisi samojen teosten toisteluksi, niin nämä löytyvät helposti Top kympistä.
Hayao Miyazaki - Nausicaä of the Walley of Wind: 13 vuoden työn tuloksena on syntynyt todellinen mestariteos. Lukukokemukseni on seuraavanlainen: joko selässä menee kylmiä väreitä tai silmäkulmista pyyhitään kyyneliä tai sitten ihastelen kuvitusta ja kerrontaa monttu auki tai pidän lukutaukoa käsitelläkseni tarinaa mielessäni juonenkäänteiden/tapahtumien takia ja kaiken aikaa ihmettelen lukemaani. Semmoisista kivoista elokuvista kuin Totoro ja Henkien kätkemä tunnettu mies tappaa tässä sarjakuvassa enemmän ihmisiä kuin Lobo koko julkaisuhistoriansa aikana. Mestariteos. Ja minä en liioittele yhtään.
Jos ja kun Suomessa mangakuume leviää niin jokin kustantamo saisi tehdä ihan oikean kulttuuriteon ja julkaista tämän.
Chris Ware - Jimmy Corrigan (the smartest kid on earth): kaunista, niin kaunista ja niin kliinistä jälkeä. Tarina on pelkkiä märkiä rättejä kasvoille viimeistä sivua lukuunottamatta. Teoksen loppupuheessa tekijä väittää kirjan lukemiseen menevän 4-5 tuntia ja toden totta, hieman yli neljässä tunnissa olin sen lukenut. Osoittaa sen, miten hyvin lukunopeus on säädelty tässä teoksessa.
Tämän tarinan voi kertoa vain sarjakuvana.
Eric Shanower - Age of Bronze: yhden miehen suururakkana on tehdä "historiallisesti" tarkka sarjakuvasovitus Troijan sodasta, ja tätä julkaisee Image. :o Sarja alkoi jo vuonna 1998 ja julkaisutahti on 4 lehteä per vuosi, joten kokoomia ei tule tiheään (toista odotellaan). Tällä julkaisuvauhdilla sarja on valmis noin 7-8 vuoden päästä, mikä on sikäli sopivaa että ko. sotakin kesti yhdeksän vuotta. "Historia" elää silmiesi edessä, ja tarina on ollut best-seller jo pitkän aikaa :) Taas yksi voimanosoitus sarjakuvalta, elokuvat ja minisarjat ovat vain pintaraapaisuja tarinaan.
http://age-of-bronze.com
Hmm, hassua, ei yhtään suomenkielistä, eikä yhtään Alan Mooren teosta.
"Minulla on niin ikävä sinua" tai jotain sen suuntaista. Täytyy tunnustaa, että vollotin ääneen...
Silmäkulmat kostui täälläkin. :'(
-
Ehkä suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Jeanin elämää-alpparit. Ne vain tuntuvat niin... omaksuttavilta. Kuvitus on makuuni ja kerronta etenee sopivaa vauhtia.
-
Kohtalokas kaivos, Navaho-sarja
Nämä analyysit eivät oikein meikäläiseltä suju, mutta...
Heti albumin ensimmäinen ruutu, jossa apassit pitävät kokousta, tulvii herkullisia yksityiskohtia ja imaisee lukijan mukaan tunnelmaan.
Ja jatkossakin piirrokset ovat huippuluokkaa, Giraud on löytänyt tyylinsä ja varmuutensa.
Sitten planssista 8 lähtien alkaa yksi hienoimmista sarjakuvissa olevasta kohtauksesta eli intiaanien hyökkäys Crowen kimppuun. Tämä on taidetta!
Sitten näemmekin jo Quanahin hyökkäämässä Crowen kimppuun ja siitä loistava siirtymä Blueberryyn ja McLureen. Charlierin luoma tarina on todella jännittävä ja vetävä.
Sitten seuraa Giraudin Moebius-puoli: Ovelasti vasen ja oikea heittävät häränpyllyä kivenheitto- ja sillanylityskohtauksessa. Mutta homma toimii "virheestä" huolimatta.
Albumin ainoa miinus on Pinton kuolema. Turhaksi käyneestä tyypistä päästään vain kätevästi eroon helpolla ratkaisulla. Ja olen aina surrut Pinton leskeä, jolta kaiken kukkuraksi vielä palaa kaupunkikin alta!!
Ammusvaraston ja koko vuoren räjähdyskin on hienoa Giraudia, piirros olisi kestänyt suuremmankin koon kuin puoli sivua, mutta hyvä näinkin.
Albumi loppuu Quanahin ja Blueberryn kaksintaisteluun, joka on lyhyt, mutta 46 sivua asettaa tarkat rajat tarinalle. Enkä ainakaan minä haluaisi luopua mistään edeltävästä kohtauksesta, vaikka tämä kaksintaistelukohtaus olisi voitu sitten esittää pidempänä.
Lopuksi vielä käynti Crowen haudalla ja viiden albumin mittaisen tarinan napakka lopetus yhdessä ruudussa.
Ammattimiesten työtä!!
Muistan lapsena monasti katselleeni tämän albumin kantta ja miettineeni, että onko se hyvin piirretty vai huonosti piirretty. Tämä siksi, että se on aika maalauksellinen eikä kovin tarkka.
Niin, on se kyllä hyvin pirretty!
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun luin Blueberryä. Sitten onkin tullut hankittua kaikki albumit.
-
Hans Kressen Punanahka -sarja teki aikoinaan syvän vaikutuksen. .
Luin juuri Turman tuojat. Hyvää sarjakuvaa. Hieno maalauksellinen ote, sopii hyvin inhimillisiin tarinoihin.
Pitääkin ottaa hyllystä Kojoottien kutsu, se oli mielestäni sarjan paras.
Hieman haittaa tuo ladottu teksti, mutta vain hieman.
-
Kresse, juu, hänestä Jippes kertoi hauskan jutun: Kun uuden albumin dedline lähestyi, Kresse vuokrasi mökin Ranskan puolelta vuoristoseudulta ja linnoittautui sinne hyvin varustettuna sekä muonan että varsinkin juoman kannalta. Sitten hän heittäytyi aivan villi-ihmisen tasolle, ei peseytynyt, ryyppäsi, riehui ja piirsi neljä viikkoa putkeen kunnes albumi oli valmis. "Aika hullu mies", tokaisi Jippes.
-
Kati Kovacs - yksi tarina Miestennielijäksi sirkukseen -albumista : olisko tän jutun nimi ollut "Minulla on niin ikävä sinua" tai jotain sen suuntaista. Täytyy tunnustaa, että vollotin ääneen...
Niinpä, se raapaisi sieluun ja samalla tuotti mielihyvää lopullaan ...
Niin ja aloittajana lisäänkin sitten tähän säikeeseen neljännen epävirallisen ja pakollisen suomalaisen sarjakuvan / tekijän! ... Siitä vaan.
Taittaa se Kovács - Miestennielijä ... vetää myös mun pisteeni, hyvää näyttöä mestarillisesta taituruudesta kertojana, kuvittajana, humoristina ja ... köhömm, muutenkin ...
-- j --
-
Mut mutta, Schulzilta ikinä, mikä tuottaa tuskaa... on se missä Jaska Jokunen tuijottaa kun Pienen Punatukkaisen Tytön perhe on muuttamassa... "Olen kuollut... vaikka seison tässä, olen kuollut..."
Tai sitten "Roope-Setä joutuu maksamaan vanhan velan"... "Ei Puru, meidän kahden vanhan on pidettävä yhtä" Niin kaunis tarina kuin ikinä...
-
Mut mutta, Schulzilta ikinä, mikä tuottaa tuskaa... on se missä Jaskja Jokunen tuijottaa kun Pienen Punatukkaisen Tytön perhe on muuttamassa... "Olen kuollut... vaikka seison tässä, olen kuollut..."
Se kyllä riipaisi sydämen pikku riipaleiksi silloin aikoinaan. :-[
Lisäksi kannatusääniä Naüsicaalle, Mausille ja Minnetuulikuljettaalle.
Lisää huimia kokemuksia:
Comes: Silence, sen pojan ajatuksenjuoksun seuraamisesta meni sielu kurttuun.
Moore: Watchmen, ei mikään muu sarjakuva ole koskaan saanut yhtä voimakkaasti ajattelemaan perimmäistä "oikeuttaako päämäärä teot" kysymystä. En vieläkään osaa oikein sanoa kuka oli oikeassa ja kuka väärässä.
Nakazawa (tai sinnepäin): Hiroshiman poika ja sen 3 jatko-osaa. Koko inhimillinen tunneskaala käytössä.
-
Vaikea mennä sanomaan, mikä olisi se yksi ja ainoa sarjakuva-albumi, joka nousee ylitse muiden. E. Bilal -fanina tietysti taivun sille suunnalle, mutta mikä hänen tuotannossaan olisi parasta??? No ehkäpä tähän hätään voisin heittää, että
E Bilalin/P Christinin : Metsästysretki vaikkakin perusteluna on lähinnä se, että luin sen viimeisimmäksi. Piirrosjälki on kuitenkin siin loistavaan samoin kuin kerronta. Arvostelu :D :D :D :D :)
-
No niin pienen tuuminnan jälkeen etsitään nyt sitten sitä parasta yksittäistä albumia.
Kolme ehdokasta jäljellä:
1) Franquin: Mustat sivut
2) Pirinen: Sokeri Sakari
3) Sokal: Koiran paluu
Ilmoittelen sitten joskus. miten kävi...
-
Miulla nousee heti kaksi tarinaa mieleen.
Alan Mooren ja David Lloydin V for Vendetta oli se joka sai miut ensimmäisenä pauloihinsa. Vieläkin sitä lukee mielellään. Tarina pysyy hyvin koossa ja on juuri sopivan mittainen. Lisäksi anarkistinen teema ja V:n kieroutunut mutta toisaalta hyvin todenperäinen näkemys "vapaudesta" Faustilaisena kauppana ovat jääneet varmaan pysyvästi mieleen. Poliittista kähmintää, poliisivaltiota, moraalisia kysymyksiä, hulluutta, anarkiaa, ihmiskohtaloita, monta asiaa löytyy.
Ja Art Spiegelmanin Maus oli sitten seuraava. Ensimmäinen sarjakuva joka onnistui todella liikuttumaan. Juutalaisvainot antaa helposti ymmärrettävän taustan, josta teos sitten kertoo selviytyjän näkökulman tapahtumiin. Jos ei tietäisi, että tällaista tosiaan on ollut, olisi aivan liian helppoa kuvitella koko homman olevan sepitettä, mikä taas kylmää ajatuksena joka kerta yhtä pahasti. Historia unohdetaan aivan liian helposti.
-
Sokalin "Koiran paluu" pitää kärkipaikkaa mun listalla. Joskus lapsena luettuna se teki lähtemättömän vaikutuksen. Höpisin tästä jotain aiheessa Ankardot (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=3;action=display;threadid=148;start=0)
Gosin Khena ja Skrahilpari -tarina "Ison karhun taikuri" jäi kanssa lapsuudesta vahvana mieleen. Se on vaan jotenkin älyttömän kiva tarina kaikkine eläinpäisine ja muine hahmoineen. Non Stopissa se oli jonkin tunnistamattomaksi (albumiani on saksittu) jääneen vuoden huhtikuun numerossa.
Toivosen ja Varpion "OM" on säilyttänyt arvoituksellisen kiehtovuutensa lukukerrasta toiseen. David Lynch tuli nyt mieleen tästä teoksesta.
Bourgeonin "Hämärän matkamiehet" -tarinakokonaisuudessa riittää edelleen luettavaa. Tykkään hitosti kerronnasta ja taitavasti rakennetusta juonesta, vaikka se ei kaikin paikoin miellytäkään lukijaa. Ehkä juuri miellyttämättömyydessä on tarinan voima.
-
Skin, Maus, Hämärän matkamiehet, Fiikkilän pojat- takaisin luontoon, Jumalainen näytelmä (+jatko-osat), Praedor- koston merkki, ensimmäinen lukemani sandman (en muista nimeä), Squee!'s big book of unspeakable horrors, Lenore 1 ja That yellow bastard.
Siinä olis nyt niitä ;D Tärkeimmät lihavoitu. Perään voisin vielä listata erään sarjakuvastimen (olisiko ollut nro.2).
Piirrostyyliini ja -intooni vaikuttivat ehdottomasti eniten Millerin SinCityt, Hiltusen Praedorit ja myöhemmin Vasquezin Jhonny the homicidal maniac- sarjikset :P
-
Kaikki hyvät täällä onkin jo mainittu. :)
Yksi suosikkejani on myös ollut:
Gilbert Hernandez: Palomarin veri
Ihan nalkkiin olen jäänyt tähän "saippuaan". (Muita sarjan osia ei ole vain taidettu julkaista suomeksi?)Sarjassa hyvää: henkilöhahmot ja tarinankerronta. Aika kulkee myös eteenpäin (henkilöt vanhenevat), mikä pitää lukijan elossa mukana.
Ja Jasso-albumeista paras on Riddle.
-
En sitten tiedä onko tämä albumi vai mikä lienee sarjakuvaromaani tms. mutta ehdottomasti eniten on säväyttänyt tämä:
Alan Moore / Dave Gibbons : Watchmen
Ei mikään omaperäinen valinta, mutta oli ensimmäinen tuollainen sarjakuva (aikuisille suunnattu), jonka luin. Kiitos ja kumarrus isoveljelleni, joka yhä kaiken maailman sarjakuvaoutouksia lahjaksi antaa synttäreillä ja jouluisin! ;D
-
Pratt: Corto Maltese Etelämerellä
Mielestäni paras Cortoista. Eeppinen, historiallinen, koskettava, loistavasti piirretty (pidän omasta englanninkielisesta mustavalkoisesta versiostani enemmän kuin väritetystä), täynnä hyviä henkilöitä: Corto, Rasputin, Pandora, Munkki... Luen uudestaan ainakin kerran joka vuosi.
Kazuo Koike ja Goseki Kojima: Lone Wolf and Cub
Elämää suurempi.
-
Kaikki Mämmilät Tuntuu vain niin ihmeelliseltä lukea ihmisten elämää lapsuudesta aikuisuuteen, aikuisuudesta kuolemaan. Se on niin todellista, etten välillä muistakaan, että sarjakuvaahan se vain on
Kaikki Tintit Viimeiset Hergen Tintit, Castafioren koruista lähtien, ovat erittäin hyviä. Seitsemän kristallipalloa on jäänyt mieleen siitä kun ekaluokkalaisena luin kyseistä painotuotetta keskellä yötä. Ei oikein tullut uni silmään. Se muumio... "Hän-joka-vapauttaa-taivaan-tulen"
Janssoneiden Muumit Ne olivat aluksi järkytys minulle, joka opin puhumaan television japanilaismuumien kautta. Ne ovat vain mahtavia, yksinkertaisesti.
Viivit ja Wagnerit Ne ovat niin hyviä. En muuta sano.
B. Virtaset Ne vasta hyviä ovatkin
Maus on kyllä koskettava
On varmasti muitakin. Jos kokonaiset kirjat lasketaan, niin Taru vanhoista herroista ja Roope Ankan elämä ja teot
-
Francois Bourgeonin Hämärän matkamiehet 1-4 on luettava uudestaan aina aika ajoin. Kolmannen albumin tapahtumista alan jo jotenkin päästä jyvällekin. Ja nelosalbumin lopussa itkettää. Aina.
Ghostworld (hemmetti, aivokatkos, unohdin tyystin tekijän nimen... Daniel Clowes?) on ehkä parhaita yhden albumin mittaisia tarinoita, joita olen koskaan lukenut. Syvenee joka lukukerralla.
Suosiota saavuttanut Art Spiegelmanin Maus I-II miellyttää minuakin. Sitten on näitä Tinttejä, Mämmilöitä ja Sandmaneja tms. joista ei osaa yhtä albumia nimetä.
-
Kazuo Koike ja Goseki Kojima: Lone Wolf and Cub
Elämää suurempi.
.. ja jos senkin lukee uudestaan joka vuosi, ei tarvitse&ehdi paljon muuta lukeakaan.
-
Vastaan että Jamie Hewlettin Tank Girl. Tämä ei välttämättä ole totuuden mukainen vastaus mutta muutakaan en nyt muista joka olisi yhtä viihdyttävä.
Tai no onhan niitä vaikka kuinka paljon.
Lasketaanko kovakantiset/liimaselkäiset grafiikkanovellit mukaan?
-
Lubroz nöökäle!
Z niin kuin Zorbul
Pikon ja Fantasion Zorbul-sarja on paras eurooppalainen sarjakuva koskaan.
Hauska, jännittävä, graafisesti ylivoimainen.
-
Lasketaanko kovakantiset/liimaselkäiset grafiikkanovellit mukaan?
Kai ne tässä gallupissa lasketaan, luulisin.
Grafiikkanovelli - graphic novel? Olisiko tuo termi suomeksi "sarjakuvaromaani" tai "grafiikkaromaani"? Novelhan tarkoittaa romaania eikä novellia. Älkää kysykö miksi.
Muta itse kysymykseen...voi herranjeesus...ainakin Palomarin veri veti hiljaiseksi...vaan onhan noita sarjakuva-alan mestariteoksia...ehkä parhaan albumin osoittelu on mulle yhtä vierasta kuin parhaan rocklevyn valitseminen.
-
Mustiksessa muuten alkoi sen Facojittin lisäksi Fako ja Pintasiokin jatkiksena.
-
On se nyt kan yks djäävuli kun ei Egmont kykene aloittamaan ihan kunnollista eurosarjakuvalehteä NonStopin tyyliin, vaan ängeevät omistamiaan sarjoja tolleen kylkimyyriäisiksi tai tekevät tarpeettomia albumeita (Tim & Tom: Samurain haamu) ylijäämämateriaalista...
-
Vaikea kysymys... Ehkä Tex Willer. Siinä on fiilistä, vaikka jotkut ovat sitä mieltä ettei sitä jaksa värittömänä lukea :P
-
Juho Juntusen "Natsisurffaajien täytyy kuolla" sekä Max Cannonin "Raakaa lihaa". Kestävät kulutusta. Naurattavat kymmenien lukukertojenkin jälkeen. ;D ;D ;D
-
Muut Far Sidetkin on erinomaisia mutta jos vain yhden sanoo niin, Far Side Gallery 4 on ehkä paras yksittäinen Larson.
Maus. Tarviiko enää edes perustella.
Busiek/Ross: Marvels. Hyvää sarjakuvaa hyvällä piirrustusjäljellä.
Paras korkkari:
Samson: Korkeajännitys: Hiljainen kuolema taivaalta.
-
No siis, tottapa kai.
Top.3
Comés - Silence
J.O´barr - Crow (vihaan goottisarjakuvia mutta tämä on kyllä niin ihastuttavan sarkastisuuden huippu että pitää se kyllä olla hyvä.)
Comés - EVA
....siinäpä varmaankin nuo. Comés on tunnetusti paras kirjahyllyssäni.
-
Jaahas! On todella hankala nostaa mitään teosta tietyistä albumisarjoista, Blueberry, Tintti, Asterix , Corto Maltese tai edes Tex Willer, ylitse muiden. Onneksi ei tarvitsekaan. Sillä suurimman vaikutuksen sarjakuva-albumien saralla on tehnyt HUGO PRATTIN FORT WHEELING. On niin koskettava, humaani, eeppinen, loistavasti piirretty juttu, että ei mitään rajaa. Ylisanat loppuvat. Kumma, että kukaan muu ei ole maininnut tätä!
Olen ns. myöhäisherännäinen Prattin tuotannon suhteen. Kaikki Cortot tuli haalittua vasta vähän aikaa sitten. Mietin, että josko muutkin Prattin jutut ovat yhtä loistavia. Ostin Morganin, eikä se tehnyt suurta vaikutusta, ja myin sen pois. Ostin Fort Wheelingin ja ajattelin myydä sen pois sitten joskus. Mieli muuttui nopeammin kuin kissa aivastaa. Eikä tästä "heräämisestäni" ole aikaa vuottakaan. Ostin myöhemmin toivorikkaana Kersantti Kirkin, mutta se oli pieni pettymys.
-
Pratt ei ole näköjään kovin omaperäinen valinta mutta siihen se minullakin kallistuu, Corto Siperiassa on se joka jätti syvimmän jäljen. minulla on elinikäinen projekti että käyn samoissa paikoissa missä Cortokin pyöri.
-
Paras albumi on ehdottomasti Petri Hiltusen : Harmaan Jumalan hetki. Yhä uudestaan ja uudestaan saatan lukea sen ja silti aina leuka loksahtaa auki uskomattomissa joukkokohtauksissa.
Siinä tulee todellakin sellainen olo, että tuhannet miehet sotivat toisiaan vastaan.
Se oli albumi, joka sai minut kiinnostumaan sarjakuvista.
-
Ilman muuta joku Tintti. En muista minkä luin ensimmäisenä, jokaisesta löytyy sekavia muistikuvia nuoruudestakin. Sanotaan nyt, että mikä tahansa Tintti, paitsi ensimmäinen. Todennäköisesti se olisi joku, missä Haddock on mukana.
Mietin muuten tätä kysymystä, kun lainasin kirjastosta pinon Cortoja ja kuvittelin saavani uskomattoman sarjakuvaelämyksen. Mielestäni ne olivat aika laimeita, ei vuan uppoa mun päähän tuollainen. Mää tykkään lastensarjixista.
:-*
-
Hämärän matkamiehet 1-4 (Bourgeon)
Upea tarina elämästä. Mielikuvituksellinen kuvaus keskiaikaisesta Ranskasta ja Bretagnesta
Etiopialainen romanssi (aka Corto Maltese Etiopiassa)
Ehdottomasti paras Corto.
Veripuu (Claude Auclair&Migeat)
Tuulahdus Karibialta.
Katalonian keikka (käsikirjoitus Miquel Puyol)
Katalonialaisen Puyolin paras tarina ikinä. Hiukan päälle 40 sivuun mahtuu uskomaton määrä seikkailua.
Matterhornin valkea kulta (käsikirjoitus Miquel Puyol)
Puyolia jälleen. Kukaan toinen ei ole saanut Akusta ja Roopesta yhtä paljon irti näin pienissä puitteissa.
13. kerros (Jacques Tardi&Pierre Legrand)
Pelkoa ja inhoa. Tämä ei ole kaunis tarina. Pakko lukea.
FC Palloseura -strippikokoelmat (Pauli Kallio&Pentti Otsamo)
Suomalaisetko eivät osaa tehdä sarjakuvaa? Paras strippisarja mitä olen lukenut. Enemmän elämää kuin Jeressä ja Niilossa yhteensä.
Jeanin elämää -sarja (Dupuy&Berberian)
Pirteä ja yllättävän elinvoimainen, kierolla tavalla positiivinen.
-
Kanea peesaten vastaan Spiegelmanin Maus.
Ja täällä myös yksi peesaaja.
En tiedä, onko Art Spiegelmanin "Maus" kaikkien aikojen paras sarjakuva, mutta kaikista lukemistani se on joka tapauksessa tehnyt lähtemättömimmän vaikutuksen. Luin sen ensimmäisen kerran ollessani muistaakseni viidennellä tai kuudennella luokalla ollessani, eikä mikään muu tuntunut sen jälkeen enää miltään.
Lapsena kokee tietysti asiat voimakkaammin kuin "kyynisenä vanhuksena", mutta luettuani sarjakuvan pari vuotta sitten uudestaan, se tuntui edelleen yhtä vakuuttavalta - samaa ei voi sanoa kovinkaan monesta muusta lapsuuden suosikista, olipa kyse sitten sarjakuvista, kirjoista tai elokuvista.
-
Minun valintani on, ylläri ylläri, Martin Brannerin Winnie Winkle eli suomeksi Kulmalan kaverit. Hakee vertaistaan kaikessa lämminhenkisyydessään.
Tietysti monet klassikot ovat hyviä, perinteinen sarjis kolahtaa meikäläiselle. Esimerkiksi ne sarjakuvat, joita Rene Cosqinny on ollut tekemässä.
-
Minun valintani on, ylläri ylläri, Martin Brannerin Winnie Winkle eli suomeksi Kulmalan kaverit. Hakee vertaistaan kaikessa lämminhenkisyydessään.
Mäen olekkaan lukenut tuota, tosin tänään kuulin juttua. Kulman Kundi, kannattaako lukea?
-
Suosittelen. Sitä ei tosin saa juuri mistään ;)
-
Suosittelen. Sitä ei tosin saa juuri mistään ;)
Paitsi lainata sulta?
-
Keith Knight-Too small to fail
Tämä on hyvä albumi vaikka ei ole suomeks. Tekijän piirrostyyli on yksinkertaista, mutta on saanut siistiä jälkeä. Suosittelen!
-
Ei ehkä absoluuttisesti paras, mutta eniten ajatuksia herättänyt on joskus 1990-luvun alussa lukemani V for Vendetta.
Vaikka esim. Watchmen on kerronnalisesti, kuvallisesti paljon parempi teos, ei edes se vaikuttanut vastaavalla tavalla kuin V.
Moore on kyllä harmillisen hyvä käsikirjoittaja: väkisin tulee verrattua muita häneen.
Onneksi V:n maskin keksi Lloyd....
-
Ei ehkä absoluuttisesti paras, mutta eniten ajatuksia herättänyt on joskus 1990-luvun alussa lukemani V for Vendetta.
Minä olen samoilla linjoilla tämän kanssa. V on iskenyt minuun pirusti kovempaa kuin Watchmen, joka toki on upea teos myös.
Joitakin omia valintojani olisivat myös Preahcer ja Sandman, mutta kas, nepä eivät olekaan yksittäisiä albumeja. Paras yksittäinen nide lienenee kenties minulle Richard Corbenin Den: Neverwhere.
-
Tässä vielä pari albumia:
Auringon temppeli
Tintti albumi. Kannattaa lukea tätä ennen Seitsemän kristalli palloa, koska Auringon temppeli on jatko-osa sille.
Hitlerin poika
Albumi jossa on vain muutama lausetta tekstiä.
Albumista keskustellaan tässä:http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13716.0.html (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13716.0.html)
-
Keskustelun kohta kymmenvuotisen hiljaiselon kunniaksi postaan omankin näkemykseni. Yllättäen Moebiuksen töitä ei olla taidettu mainita muutoin kuin Blueberryn muodossa. Blueberryn Kadonnut kaivos -tarinakokonaisuus olisi varmaan niistä paras ja ansaitsisi täysin myös paikan yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana albumina. Jos olisi aivan pakko valita yksi kaikkien muiden ylitse olisi se kuitenkin:
Moebiuksen Aedena-tarun ensimmäinen osa "Tähti" Kaksi seuraavaakin osaa ovat lähes samaa tasoa, mutta sarjan loppupuolisko onkin sitten valitettavan heikko. "Tähdessä" tiivistyy Moebiuksen hämmentävä kyky vangita kuviin ja tarinaan jotain toisulotteista, mutta samalla autenttista. Tässä hän onnistuu myös Incalin ensimmäisessä osassa ja Arzak-maanmittarissa. Tuntuu, että se immersio ja maailmojen rikkaus näissä tarinoissa on sitä mihin esim. Star Warseissa, Blade Runnerissa ja Fifth Elementissä pyrittiin ja vain osittain saavutettiin Moebiukseen nähden.
-
Kommentoinpa...
Miller: Batman -Dark knight returns.
Jyräsi todella vahvasti silloin 80-luvulla. Kerrontatapa oli/on todella vahva.
Miller: Sin City - se ensimmäinen.
Mustan ja valkoisen juhlaa. Istuin opiskelijana
1,5 h Pasilan kirjastossa ja ahmin sen putkeen. Ja olin ihan huumassa sen luettuani.
Mutta paras kaikista, kuten todettu
Hugo Pratt: Corto Maltese Etelämerellä.
Jotenkin tykästyin Cortoon Non Stopin sivuilla ja luin sen ruotsiksi
jo ennen kuin Jalava käänsi sen joskus 80-luvulla. Aivan mahtava.
Mooren klassikoita on ketjussa jo ylistetty ja se on ihan ok.
Mutta nostaisin vielä itselleni kovaa aikanaan kolahtaneen
Tappavan Pilan, jonka kuvakuljetus on aivan loistava ja
Bollandin viiva on ihan priimaa. 80-luvun versio vaikutti
itseeni piirtäjän, mutta uusiksi väritetty versio on täydellinen.
-
Tiukkaan kysymykseen vastaan Watchmen.
Mihinkään muuhun sarjakuvaan ei ole ollut sellaista suhdetta, että vuosikymmenien ajan lukee sen kahden tai kolmen vuoden välein, ja joka lukukerralla avautuu aivan uusia asioita, upeita asioita, täysin olennaisia asioita. Watchmen on sarjakuva johon on oltava vuosikymmeniä kestävä suhde.
Watchmenista voisi vaahdota sivukaupalla mutta laitetaan tähän vain yksi ylistävä seikka. Vaikkapa... Watchmen on täyttä asiaa, mutta ei koskaan saarnaava.
-
Ehdottonasti,,
Bryan Talbotin The Adventures of Luther Arkwright
-
Tiukkaan kysymykseen vastaan Watchmen.
Mihinkään muuhun sarjakuvaan ei ole ollut sellaista suhdetta, että vuosikymmenien ajan lukee sen kahden tai kolmen vuoden välein, ja joka lukukerralla avautuu aivan uusia asioita, upeita asioita, täysin olennaisia asioita. Watchmen on sarjakuva johon on oltava vuosikymmeniä kestävä suhde.
Watchmenista voisi vaahdota sivukaupalla mutta laitetaan tähän vain yksi ylistävä seikka. Vaikkapa... Watchmen on täyttä asiaa, mutta ei koskaan saarnaava.
Luin uudelleen Watchmenin myös tuossa pari viikkoa sitten ja täytyy myöntää, että ei ole varmaan kukaan ns. "täydellisempää" sarjakuvaa ikinä luonut. Ihan järisyttävä kerronnallinen ja taiteellinen saavutus. Harvassa teoksessa mikään osa toimii niin hyvin kuin Watchmenissä jokainen osa-alue. En tunne toista sarjakuvaa jossa alku, keskiosa ja loppu osuvat kaikki niin täydellisesti nappiin. Lempparitekijälläni Moebiuksella toimivat yleensä alut, mutta loput esim. lässähtävät usein. Mooren kerronnassa on lisäksi niin uskomattoman paljon mietittyjä detaljeja, ruutusommittelua, symmetriaa, sujuvasti risteäviä juonilinjoja, symboleja, aikakikkailua yms. kerronnallisia oivalluksia, että lukiessa lähestulkoon hengästyy. Gibbonsin silmiähivelevä taide tietty on vielä oma lukunsa. Jos pitääkin jokin kritiikki keksiä Watchmenista niin se onkin ehkä, että teos on hieman raskas lukea ihan sen takia koska se ON niin hengästyttävän "täydellinen". Jokaista sivua voi jäädä ihailemaan ja miettimään ja tarina on myös todella pitkä. Jos vertaa lempisarjakuvaani Tex Willeriin esim. niin Texissä saattaa olla vain yksi suora juonilinja ilman kummempaa kerronnallista kikkailua. Erinomainen Tex-tarina saattaa siis olla tietyssä mielessä viihdyttävämpi lukea ihan vain koska kerronta on vähemmän koneistomaisesti sommiteltu kuin Watchmenissä. Mutta mikään muu sarjakuva ei ole kyllä itselleni yltänyt siihen mihin Watchmenissä Moore pyrki.