Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen => Topic started by: zippie on 01.03.2008 klo 18:22:23
-
Voinko jonkun kirjan pohjalta tehdä sarjakuvan? Onko se sallittua? Sori jos tällanen aihe on jo mut en usko et on.
EDIT: Muutin otsikon tarkemmaksi. (Aiemmin "Kymysys?".)
-
Tekijänoikeuskysymyshän tuo on. Luvan kanssa, tekijältä ja kustantajalta, saa tehdä. Sitten kyllin vanhoista kirjoista saa tehdä kuka vaan vapaasti (oliko se 70 vuotta tekijän kuolemasta?), muutamin poikkeuksin (esim. Tarzan, Sherlock Holmes jne).
Timo
-
Kiitti tiedosta! Oon aika uuno näitten juttujen kanssa.
-
Toinen uuno näitten juttujen kanssa jatkaa siitä mihin edellinen jäi: Elikkäs jos se 70 vuotta on kulunut, saako niitä sarjakuvia julkaistakin? Ja onko se aivan varmasti 70 vuotta? Ja varmasti 70 vuotta tekijän kuolemasta, ei teoksen julkaisusta? Kiitoksia jo etukäteen.
-
Eiköhän se riipu siitäkin, että tekeekö kirjasta "suoraan" sarjakuvan, vai onko se jonkinlainen tulkinta tai kunnianosoitus alkuperäiselle teokselle?
Vrt. vaikka maalaustaide. Picasso ainakin väsäsi joskus omia versioitaan muiden tauluista, kuten tuosta Delacroix'n Algerin naisista:
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Women_of_Algiers (Delacroix)
http://www.allposters.com/-sp/Les-Femmes-d-Alger-Posters_i1613468_.htm (Picasso)
-
Tietoa (http://www.sunklo.fi/content.php?&id=30&mid=7) on. Varsinkin juristeilla mutta yleensä vasta käräjäistunnon jälkeen.
-
Tämän keskustelun aihe oli ainoa, joka sopii kysymykseeni, mutta kysymys ei tosin liity mitenkään yläpuolella olevaan keskusteluun. :) En vain halunnut uutta topikkia luoda tämän takia..
Voi kuulostaa tyhmältä, mutta olen jo pitkään pohtinut seuraavanlaista asiaa:
Haluaisin tehdä sarjakuvan, jossa on monta päähenkilöä. Jotenkin tarinan kulkua miettiessäni on aina ongelmaksi tullut, kuinka saan sovitettua nuo esim 5-7 henkilöä tasapuoliseen asemaan sarjakuvassa, ja miten kuvata heitä, ilman, että tarina vaikuttaa sekavalta ja vaikeasti luettavalta.
Itse henkilöt ovat hyvin erilaisia, joten ns. ulkoisten asioiden kanssa ei tule ongelmaa.
Olen yrittänyt etsiä sarjakuvia, joissa olisi enemmän kuin yksi tai kaksi päähenkilöä, mutta joko olen etsinyt huonosti, tai sitten sellaisia sarjakuvia on aika harvassa. Joitain olen kyllä löytänyt, mutta nekin hiukan huonoja esimerkkejä itselleni.. :/
Olisin siis halunnut katsoa millaisia tapoja on kuvata monen päähenkilön elämää ja kuinka tarinankerronnan saa sujuvaksi..
Voi olla, että pidän tätä asiaa monimutkaisempana kuin se onkaan, mutta koska olen aina piirtänyt tarinoita, jossa on juurikin yksi tai kaksi päähenkilöä, on nyt vaikea alkaa kuvata montaa. Ja juuri tässä tarinassa olisi tärkeää saada kaikki henkilöt esille tasa-arvoisesti ja kuvata heitä sekä erikseen, että yhdessä.
En nyt tiedä ymmärsikö kukaan, mitä ajan takaa, mutta olisin kiitollinen, jos joku viitsisi antaa hiukan vinkkejä, kuinka tällaisen jutun saisi toimimaan, ja miten henkilöt olisi hyvä 'esitellä' jne jne. Kaikki neuvot tervetulleita. :]
Kiitos.
-JJ-
-
-JJ-
Watchmenissa on useita päähenkilöitä, mutta ratkaisumallia voi etsiä elokuvien ja kirjojenkin puolelta. Elokuvissa visuaalinen puoli on jo valmiina.
En sano mitään elokuvan laadullisista meriiteistä mutta tuorein esimerkki on Vantage point jossa samaa tapahtumaa läpikäydään eri henkilöiden kautta.
-
-JJ-
Watchmenissa on useita päähenkilöitä, mutta ratkaisumallia voi etsiä elokuvien ja kirjojenkin puolelta. Elokuvissa visuaalinen puoli on jo valmiina.
En sano mitään elokuvan laadullisista meriiteistä mutta tuorein esimerkki on Vantage point jossa samaa tapahtumaa läpikäydään eri henkilöiden kautta.
Totta, totta, täytyykin perehtyä miettimään tuota elokuva puolta, jos löytyisi jotakin jännää.. Kirjoja kun ei tule oikein luettua, niin vaikea niistä apua hakea..
Mutta kiitosta paljon, oli nopeaa toimintaa. :)
-
Robert Altmanin elokuvat olisivat parempi esimerkki.
Henkilöhahmojen määrän kasvaessa aina vaikeutuu pitää kaikki langat käsissä.
Jäin pohtimaan tuota "tasa-arvoisessa asemassa" koska oikeassakin elämässä ihmisten vahvuudet ja heikkoudet ovat kovin erilaisia.
Yksi on että lähdet siitä että kasaat henkilöt, luonteet ammatit toiveet yms ja sitten kehität juonen perusteeman/tapahtuman.
Kirjoitat kunkin hahmon tarinan erikseen miten he kukin reagoivat tapahtumaan/asiaan ja sitten vaan leikkaat ja liimaat kaiken yhteen.
Se miten joku reagoi asioihin kertoo paljon enemmän kuin se että kertoo sivukaupalla mitä mieltä hän on...paitsi jos nämä kaksi ovat jyrkästi vastakkain.
hahmojen ulkoasukin on yksi tekijä.
hahmo 1(koskien hahmon 2 kättä hellästi): "ihanaa että löysin sinut, tarvitsen sinua"
Hahmo 2: " okei, kumpaa nyt: Maailmanloppuko taas vai meidän suhteemme?"
Mieti miten repliikit muuttuvat riipuen hahmon 2 ilmeestä ja käytöksestä ja mikäli
a)molemmat ovat haalariasuisia duunarimiehiä b) molemmat silmälasipäisiä kurvikkaita blondeja c) hahmo 1 on 70-vuotias verkkariasuinen mies hahmo 2 noin kolmikymppinen nainen jakkupuvussa
pääasia on että tunnet hahmot ja tiedät heistä kaiken, käytit sitä tai et.
Ja vaikka tärkeää on että kertomus on sinulle selkeä niin anna raakaversio jollekin tutulle luettavaksi jotta kertomus on hänestäkn selkeä.
-
muutamin poikkeuksin (esim. Tarzan, Sherlock Holmes jne).
Huomasin tämän äsken. Hämmennyin ja tutkin asiaa hieman eteenpäin Holmesin kohdalla, koska Doyle kuoli 1930 (ja Holmes-tarinat ovat täten vapautuneet tekijänoikeudesta viimeistään vuonna 2000; paitsi mitä nyt Yhdysvalloissa yksi hänen teoksistaan on jostain syystä vielä ketjussa). Ilmeisesti Holmesin perikunta on hankkinut tavaramerkin Sherlock Holmesiin, Watsoniin ja suurimpaan osaan hahmoista jotka esiintyvät useammin kuin kerran. Joten vaikka periaatteessa tekijänoikeuden vanhennettua näistä teoksista saa luoda uusia painoksia, niin näissä painoksissa hahmojen kuvauksia pitää (Financial Timesin mukaan (http://us.ft.com/ftgateway/superpage.ft?news_id=fto081620071304359321)) muuttaa siten että ne ei täytä tavaramerkin kuvausta.
Tämän kuultuani minusta on yhä naurettavampaa että tekijänoikeutta pitää aina vain pidentää, jos kerran Poirot ja Holmes tuottavat perikunnille vieläkin rahaa.
Toivottavasti tämä ei ollut offtopic.
EDIT: Muutin aihetta että ei olisi. Hahaa!
-
J.Salo aiheen otsikko muuten oli alun perin tarkoituksella kymysys eikä kysymys...
Noh kiitos kuitenkin että aiheeseeni on vastailtu! :)
-
Zippie, alueelta puuttui hyvä "pieniä kysymyksiä" ketju. Lisäksi "Kymysys" ei välttämättä kerro ohikulkijalle sisällä olevasta keskustelusta. Kvaakissa on tuhansia ketjuja, joten valinnat siitä mitä klikkaa perustuu aika pitkälti keskustelun nimeen (ja millä alueella se sijaitsee).
-
Olen yrittänyt etsiä sarjakuvia, joissa olisi enemmän kuin yksi tai kaksi päähenkilöä, mutta joko olen etsinyt huonosti, tai sitten sellaisia sarjakuvia on aika harvassa.
Moore - O'Neill: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga
Hiltunen: Praedor: Kuninkaan lapset
Koivisto: Mämmilä
Supersankarijoukkiosarjakuvat yleensäkin: Kostajat, Ryhmä-X, Doom Patrol... Mangoista - kuten Inuyasha - puhumattakaan.
-
Oon alkanut suunnitella sarjista miss olis jtn Da Vinci Coden kaltaista meininkiä elikkä historiaa ja toimintaa samassa paketissa.
-
Oon alkanut suunnitella sarjista miss olis jtn Da Vinci Coden kaltaista meininkiä elikkä historiaa ja toimintaa samassa paketissa.
Suomalaisista sarjakuvantekijöistä yksi on jo tarttunut aiheeseen, useamman kovakantisen albumin verran...
-
Tekijänoikeuskysymyshän tuo on. Luvan kanssa, tekijältä ja kustantajalta, saa tehdä. Sitten kyllin vanhoista kirjoista saa tehdä kuka vaan vapaasti (oliko se 70 vuotta tekijän kuolemasta?), muutamin poikkeuksin (esim. Tarzan, Sherlock Holmes jne).
Timo
Entä Lovecraft? Onko missään olemassa jotain listaa noista poikkeustapauksista?
Oon alkanut suunnitella sarjista miss olis jtn Da Vinci Coden kaltaista meininkiä elikkä historiaa ja toimintaa samassa paketissa.
Vinkki: Rennes-le-Châteaun mysteeri. Mitä Saunière löysi sata vuotta sitten kunnostaessaan kylän vanhaa kirkkoa? Kukaan ei tiedä varmasti...
-
Aloin koulun oppitunnilla piirtää vihkooni robotteja ja kuuntelin samalla mp3:selta Daft Punk:ia, päätinkin siitä että teen Daft Punk:ista sarjakuvan.
-
Entä Lovecraft? Onko missään olemassa jotain listaa noista poikkeustapauksista?
Joskus tulin tutkineeksi tuota Lovecraftin tekijänoikeushässäkkää. Siitä on ollut paljon erimielisyyksiä kun lait ovat muuttuneet ja nuo vuosimäärät olleet milloin mitäkin. Wikipediasta (http://en.wikipedia.org/wiki/H._P._Lovecraft#Intellectual_property) nopeasti vilkaistuna:
...the European Union Directive on harmonising the term of copyright protection of 1993 extended the copyrights to 70 years after the author's death. So, all works of Lovecraft published during his lifetime, became public domain in all 27 European Union countries on 1 January, 2008.
Mitään pitäviä todisteita siitä, että tekijänoikeuksia oltaisiin uusittu lakiuudistusten aikana, ei ole olemassa, joten Cthulhu ja kumppanit lienevät siis vapaata riistaa.
OT: Meiltä löytyy kaapista Arkham Horror -lautapeli lisäosineen, ja joka kerta kun kaverit tulee sitä pelaamaan, käy mielessä jos kirjoittaisin pelin kulkua ylös ja pohjaisin sille kunnon mörönmättö-portaaliseikkailu-sarjakuvan. Kyl mä vielä joskus.
-
Haluaisin tehdä sarjakuvan, jossa on monta päähenkilöä. Jotenkin tarinan kulkua miettiessäni on aina ongelmaksi tullut, kuinka saan sovitettua nuo esim 5-7 henkilöä tasapuoliseen asemaan sarjakuvassa, ja miten kuvata heitä, ilman, että tarina vaikuttaa sekavalta ja vaikeasti luettavalta.
Disneyn WITCH-sarjassa tuo on ratkaistu kekittymällä joka lehdessä eri henkilöön/pariin henkilöön tai yhdistämällä lyhyet pätkät loistavilla siirtymillä. Etenkin 1 ja 2 vuoden lehdet ovat aika huikeita kerronnalllisia punoelmia. Tekijät ovat ehkä ottaneet oppia Mooren Watchmenista.
-
Miksi kutsutaan sitä, kun sarjakuvahahmot puhuvat sarjakuvansa ruutujaosta?
Esimerkiksi jos hahmo sanoo, että tämä ruutu on ihan ahdas ja täytyy saada enemmän tilaa. Sitten seuraava ruutu onkin puolen sivun kokoinen ja hahmo tyytyväinen. Tai kun Hannes-sarjakuvassa yhtenä piirroshahmona on piirtäjä itse ja hän esittelee, mitä seuraavaksi tulee.
-
Metasarjakuvaa?
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=610.0
-
Metasarjakuvaa?
Kiitos, juuri tätä hain, vaikken osannut tietenkään hakusanaa laittaa.
-
Sarjakuvan voi kyl tehdä jonkun kirjan pohjalta,josta se on luettu.Vain, jos se liittyy siihen kirjaan. Esim. On tehty joitakin animen ja tietokonepelien pohjalta joitain sarjakuvia. Voit kyll ihan olla huoletta muuten,ellei sitten ole kyseessä joku pilkka-sarja valitsemastasi kirjasta. :P
-
Hitto, kun en tiedä, mistä tällaiseen kysyä apua, niin kysynpähän sitten täältä: on nimittäin pieni ongelma genretyksen ja maantieteellisen sijannin takia.
Elikäs sain raapittua kasaan kohtausluettelon käsikirjoitukseen ja ennen kuin alan sitä nysväämään sen paremmin, pitäisi päättää seuraavista asioista: koska tarinana on traaginen pukudraama menneisyydestä, pitäisi saada päätettyä aikakausi, jolloin se on tapahtunut. Koska tarinassa tapahtuu yhteiskunnallinen väkivaltainenkonflikti (sodasta ei voida puhua, kun se on liian pieni sellaiseksi, joten kutsukaamme sitä tuoksi), tarvitsemme myös maantieteellisen sijainnnin, jos haluan olla historiallisesti korrekti tämän suhteen.
Nyt, se itse ongelma: koska kyseessä on enemmän tai vähemmän romanttinen tarina, on mielestäni epäuskottavaa heittää sitä täysin vaihtoehtoiseen maailmankaikkeuteen, mutta olen todennut, että maantieteellisesti ja historiallisesti sopivaa paikkaa ei ole, niin miten tämän ongelman uskottavasti ratkaisisi? Paikka on ensisijaisen tärkeä, koska se osittan on osana tarinan kulkua.
-
eli paikka on ensisijaisen tärkeä mutta taustana on yhteiskunnallinen väkivaltainen konflikti....
tässä on se ongelma että siinä on aika iso ero missä tuo tapahtuu johtuen eri alueiden omista historioista ja metotdologioista.
Kylmän sodan aikaan molemmilla puolin lännessä ja idässä tämä tarkoitti sotaväen ja sisäisen turvallisuuden autojen ilmestymistä katukuvaan ja ihmisiä vaan katosi.
Toisaalla taas veri virtasi kaduilla (tässä on otettavan huomioon myös opittu malli ranskan vallankumouksesta) historiallisella pukdraamalla viitannet juuri eurooppaan mutta pukudraamoja bokserikapinaan tai japanin nationalismin nousuun liittyvätkin ovat pukudraamoja.
Tässä historialliset epäkohdat auttavat. Kolonialismi. Voit sijoittaa sen eri mantereelle mutta yhdistäen kahta eri kulttuuria.
et edes ole sidottu vain brittien, ranskalaisten ja espajalaisten kulttuureihin, jopa ruotsilla oli siirtomaatoimia.
Ennenmuuta: mitä haet?
Yksi vaihtoehto on päntätä historiaa tai sekoittaa sitä (tudorit, mutta kilimanjaron juurella)
-
Nyt, se itse ongelma: koska kyseessä on enemmän tai vähemmän romanttinen tarina, on mielestäni epäuskottavaa heittää sitä täysin vaihtoehtoiseen maailmankaikkeuteen, mutta olen todennut, että maantieteellisesti ja historiallisesti sopivaa paikkaa ei ole, niin miten tämän ongelman uskottavasti ratkaisisi? Paikka on ensisijaisen tärkeä, koska se osittan on osana tarinan kulkua.
Kannattaa ehdottomasti sijoittaa juttu Suomeen.
-
Minä ehdottaisin Habsburgien sukua. Habsburgit ovat sillai romanttisesti unohdettuja ja traagisia nykyään kun ovat menettäneet kuningaskuntansa. Habsburgien historiaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Habsburg_Empire) läpi käymällä saattaisi löytyä joku sopivan kokoinen konflikti ja sitä kautta myös tapahtumapaikka.
-
Minä ehdottaisin Habsburgien sukua. Habsburgit ovat sillai romanttisesti unohdettuja ja traagisia nykyään kun ovat menettäneet kuningaskuntansa. Habsburgien historiaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Habsburg_Empire) läpi käymällä saattaisi löytyä joku sopivan kokoinen konflikti ja sitä kautta myös tapahtumapaikka.
Sitä paitsi niin sisäsiittoisia, että joukkoon voi helposti laittaa mielenkiintoisia mutantteja ja sekopäitä.
-
Nyt, se itse ongelma: koska kyseessä on enemmän tai vähemmän romanttinen tarina, on mielestäni epäuskottavaa heittää sitä täysin vaihtoehtoiseen maailmankaikkeuteen, mutta olen todennut, että maantieteellisesti ja historiallisesti sopivaa paikkaa ei ole, niin miten tämän ongelman uskottavasti ratkaisisi?
Tämähän se varsinainen kysymys on. En rupea ehdottelemaan aikoja ja paikkoja, koska sanoit jo, että mitään tarkoitukseesi sopivaa ei ole. Mutta ongelmassasi on selvästi kolme parametriä:
1) Se, mitä haluat tarinassasi tapahtuvan.
2) Historialliset tosiasiat.
3) Vaihtoehtoisen maailmankaikkeuden epäuskottavuus.
Kolmas on mielestäni vain omituinen ennakkoluulo, mutta se on makuasia, ja makuasioistahan tunnetusti ei voi kiistellä. Toisessa kohdassa puolestaan on vielä vähemmän kiisteltävää. Tosiasiat ovat mitä ovat. Joten se, minkä täytyy antaa periksi, on kohta yksi.
Tarkastele tarinaasi kriittisellä silmällä. Mitkä ovat ne asiat, jotka estävät sitä tapahtumasta Qin-dynastian Kiinassa? Se yksi juttu, joka on niin siisti? Ja se toinen, voi kun se on niin ihana, mutta silti sydäntäraastava? Tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Sitten vain avaat skalpellikotelon, jossa lukee kauniisti hopealla kirjailtuna "KILL YOUR DARLINGS".
-
Nyt, se itse ongelma: koska kyseessä on enemmän tai vähemmän romanttinen tarina, on mielestäni epäuskottavaa heittää sitä täysin vaihtoehtoiseen maailmankaikkeuteen, mutta olen todennut, että maantieteellisesti ja historiallisesti sopivaa paikkaa ei ole, niin miten tämän ongelman uskottavasti ratkaisisi? Paikka on ensisijaisen tärkeä, koska se osittan on osana tarinan kulkua.
Valitse joku seutu ja ajankohta, joka ei ole kaikille aivan totaalisen tuttu. Tämän jälkeen voit kusettaa kaikkia, kunhan teet sen uskottavan oloisesti ja kohtuullisissa määrin. Korkeintaan historioitsijat suuttuvat.
-
Korkeintaan historioitsijat suuttuvat.
*HOX!* No niin, tarkkana sitten, Ossi! *HOX!*
-
Tämähän se varsinainen kysymys on. En rupea ehdottelemaan aikoja ja paikkoja, koska sanoit jo, että mitään tarkoitukseesi sopivaa ei ole. Mutta ongelmassasi on selvästi kolme parametriä:
1) Se, mitä haluat tarinassasi tapahtuvan.
2) Historialliset tosiasiat.
3) Vaihtoehtoisen maailmankaikkeuden epäuskottavuus.
Kolmas on mielestäni vain omituinen ennakkoluulo, mutta se on makuasia, ja makuasioistahan tunnetusti ei voi kiistellä. Toisessa kohdassa puolestaan on vielä vähemmän kiisteltävää. Tosiasiat ovat mitä ovat. Joten se, minkä täytyy antaa periksi, on kohta yksi.
Tarkastele tarinaasi kriittisellä silmällä. Mitkä ovat ne asiat, jotka estävät sitä tapahtumasta Qin-dynastian Kiinassa? Se yksi juttu, joka on niin siisti? Ja se toinen, voi kun se on niin ihana, mutta silti sydäntäraastava? Tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Sitten vain avaat skalpellikotelon, jossa lukee kauniisti hopealla kirjailtuna "KILL YOUR DARLINGS".
Sinänsä ainoa, mikä estää minua heittämästä sitä vaikka Itä-Afrikkaan on oma mieltymykseni Euroopan arkkitehtuuriin ja pukumuotiin, mutta kuten sanottu, se ei ole tietenkään ole mikään kunnon este tarinalle. Ainoastaan se paikkakunta ja konflikti ovat ne, joista joudun pitämään kiinni, koska tarinallisesti se ei muuten toimis, mutta muuten se voisi tapahtua vaikka Etelänavalla, jos siellä sitkeitä sissejä elelis.
Yksi erittäin hyvä syy siihen, miksi en halua heittää tätä Indokiinaan, on juuri se työmäärän suuruus suhteutettuna itse tarinaa. Tarina on valitettavasti erittäin kliseinen rakkaustarina, ja aloittelevana sarjakuvapiirtäjänä ajattelin "uhrata" tämän projektin omien rajojen koettelemiseen ja tyylin vakiinnuttamiseen, joten sinänsä tekemisen työmäärä ei ole ongelma. Se tosin on totta, että minulla on koulua, ja haluaisin lähteä tätä tekemään vaivattomasti ilman suuria odotuksia itsestäni. Tietenkin kauheana käyttäytymisintoilevana ihmisenä en koe, että tarinan hahmot olisi luonteeltaan sopivia minnekään muualle kuin joko Venäjälle tai Ranskaan. Okei, aina on poikeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia, mutta minusta tuntuu, että olisi hankalampaa tehdä sarjakuvaa, joka perustuu toisen maanosan kulttuuriin ja käyttäytymistapoihin, joista minä voin vain lukea.
Tais mennä hieman setvimisen puolelle, että "mix ei näin!", mutta kyllä sitä tikaria käytetään vielä jossain vaiheessa.
Vaihtoehtoinen maailmankaikkeus on ollut todella pitkään ehdokkaana, ja vasta joku aika sitten uudellen pohtien tätä, uskottavuusongelma kasvoi kasvamistaan. Katson ehkä tätä asiaa hieman liikaa genren näkökulmasta, jolloin vaihtoehtoinen todellisuus entisaikain maailmassa toisi liikaa fantasiaodotuksia juoneen, mikä ei sitten loppupeleissä toteutuisi lukijalle. Juuri se paikkojen nimien keksiminen ja kansakuntien luonti syö ainakin näin lahossa päässä uskottavuuden. Toki, sitä voisi koettaa tehdä niinkin, että saa asiat selitettyä ilman nimiä, tietyssä mielessä olisi nyt omalla kohdalla se ykkösvaihtoehto.
Mutta kiitoksia paljon vastauksista, ne antoivat aihetta miettiä asioita uudelleen. Suomeen sijoittaminen kuulostaa herkulliselta ja jää varmasti vielä pohdittavaksi, mutta pelkään hieman, ettei Suomessa kummiskaan ole sen verran isoja nyppylöitä ja niin paljon linnoja jokien varsilla, että tarina voisi ympäristöllisesti sijoittua Suomeen.
Tuo Hapsburgin tilanne kyllä jäi kiehtomaan, kiitosta kovasti linkistä. Tietyssä mielessä Curtvilen ehdottama kolonialismi antaisi lisäpontta juoneen, mutta toisaaltaan taasen työmäärä tahtoo pelottaa. Anteeksi, olen se, joka menee sieltä, missä aita on matalin, mutta kuten aiemmin sanoin, jos palaset vain loksahtavat paikalleen jossain muualla, niin kyllä sitä sitten jaksaa pakertaa.
echramath: Ehkä joskus ajattelin noin, mutta mieluummin sitä haluaa, että kaikki loksahtaa paikoilleen kuin heitellä olettamuksia siitä, mitä lukijat saattavat syödä totena.
Sinänsä hieman pelkäsinkin, että yleinen sääntö on, että opiskele ensin, tee vasta sitten, kaipa minun pitääkin hieman enemmän opiskella päästäkseni yksimielisyyteen itseni kanssa tässä asiassa.
-
Minunkin kysymykseni liittyy tavallaan historiaan:
Eräässä sarjakuvassani useassa maassa siviilit menettävät hermonsa naapurimaahansa, ja päättävät omatoimisesti ilman hallitsijansa lupaa ryhtyä sotatoimiin. He hankkivat aseet varastamalla, ja hyökkäävät naapurimaahan ampumaan porukkaa, joka on tehnyt myös samoin.
Näitä maita, jotka ryhtyvät kyseisen tyyppiseen sotaan, on siis yhteensä 6, ja kaikki naapurimaataan, jota inhoavat, vastaan. Ongelmani on, että mitkä olisivat tähän sopivimmat maat, jotta uskottavuus säilyisi? Entä miten näiden tulisi tuosta alkuasetelmasta edetä saadakseen aseet yms.? Entä mikä olisi se lopullinen raivostumisen syy, mikä ajaisi kansan tähän? Muita uskottavuuteen avustavia vihjeitä?
-
Milton Caniffin Terry & the Pirates ja Steve Canyonkin sijoittuvat Itä-Aasiaan ja monin paikoin on vaikea uskoa, ettei Caniffilla itsellään ollut henkilökohtaista kokemusta kyseisistä maista vaan kaikki on perua kirjastoista ja muista tietolähteistä. Itseäni hirvittäisi lähteä tekemään sarjakuvaa, joka sijoittuisi minulle vieraaseen kulttuuriin vaikka meillä onkin nykyään huomattavasti paremmat tiedonsaantimahdollisuudet kuin Caniffilla aikoinaan. Mutta sarjakuvan tekeminen ei olekaan pelkureita varten.
-
Näitä maita, jotka ryhtyvät kyseisen tyyppiseen sotaan, on siis yhteensä 6, ja kaikki naapurimaataan, jota inhoavat, vastaan. Ongelmani on, että mitkä olisivat tähän sopivimmat maat, jotta uskottavuus säilyisi? Entä miten näiden tulisi tuosta alkuasetelmasta edetä saadakseen aseet yms.? Entä mikä olisi se lopullinen raivostumisen syy, mikä ajaisi kansan tähän? Muita uskottavuuteen avustavia vihjeitä?
Venäjä, Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Mistä saatais sulle kuudes.
Venäjällä lienee yhä huonosti valvottuja järeitä aseita, jos joku olisi niin selvä että saisi varastettua. Voisi olla ostavinaan mutta tekisi oharin.
Suomalaiset teki epävirallisia sotaretkiä Neuvosto-Venäjälle ennen toista maailmansotaa.
Natsimiehitys oli peruste vastarintaliikkeelle Norjassa ja Tanskassa mutta kuinka nuo lienee pärjänneet, taisi olla ahdasta toimia kun natsismi on ollut Pohjolassa melko suosittua.
Ruotsissa tavattiin ryöstellä asevarikkoja taannoin - niitä kun ei vartioida häävisti. Kodinturvajoukot ryhtyivät sitten pitämään niitä silmällä, samoin poliisit. Kerran Aftonbluudetissa oli kuva seulaksi ammutusta Datsunista kun poliisi ja tavisjoukot olivat ryhtyneet ampumaan toisiaan. Kukaan ei loukkaantunut.
Ruotsia inhoavat kaikki.
Näistä voi ottaa aineksia, jauhelihaa sekä hiekan, ja keittää soppa.
-
Näitä maita, jotka ryhtyvät kyseisen tyyppiseen sotaan, on siis yhteensä 6, ja kaikki naapurimaataan, jota inhoavat, vastaan. Ongelmani on, että mitkä olisivat tähän sopivimmat maat, jotta uskottavuus säilyisi? Entä miten näiden tulisi tuosta
Suomi, Viro, Latvia , Puola jne.. vastaan varhainen Neuvosto-Venäjä ( vuosi
pauttiarallaa 1919 )
Jugoslaavit keskenään 1910-/1990-luvulla.
Palestiina 1948 ( tai Palestiina koska vaan ).
Melkein mikä hyvänsä 50-/70-luvun siirtomaasota ( Kenia, Algeria , Indokiina , Mosambik )
Venäjän Kaukaasia 90-lvulla.
Nykyään Kongo vastaan Ruanda,Uganda, Sambia jne..
alkuasetelmasta edetä saadakseen aseet yms.?
Albanian kommunistihallituksen romahdus ja sitä seurannut kaikkien kansalaisten aseistettu piknik .
-
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkapallosota
Tuo on kaikin tavoin kehno sota. Puolainen toimittaja Kapuscinski oli siellä toimittajana, juttu siitä on erinomaisessa kirjassa Soccer War. Valitettavasti tuo ei ollut oikeasti mikään spontaani kansannousu vaan tylsä korruptoituneen hallinnon masinoiva manööveri mihin wikipediakin viittaa. Mutta sarjakuvan aiheena jalkapallosta alkanut sota on tietysti aika hyvä.
Kapuscinskista
http://www.saunalahti.fi/tapank/kapuscinski.html
-
Mutta sarjakuvan aiheena jalkapallosta alkanut sota on tietysti aika hyvä.
Samaa mieltä, ja tuo kävikin mielessä. Tuosta mainitsemastasikin tietämätön osaisi jotenkin yhdistää jalkapallon ja sodan. Kun ottaa huomioon jalkapallo-huligaanit ym.
Jään näiden tietojen pohjalta miettimään asiaa. Mutta ehkä silti esitin kysymykseni väärin...missä maissa kyseisen tyyppinen sota ei voisi missään nimessä tapahtua?
-
Jään näiden tietojen pohjalta miettimään asiaa. Mutta ehkä silti esitin kysymykseni väärin...missä maissa kyseisen tyyppinen sota ei voisi missään nimessä tapahtua?
Niitä ei ole.
-
Vähän kummalliselta vaikuttaa minusta tämä alkuasetelma. Harvoin noin suuri määrä valtioita menettää kontrollin kansaansa niin suuresti, että asukkaat päätyisivät perustamaan militian ja hyökkäämään vieläpä naapuriin eikä omiensa kimppuun. Kaikenlaisia sekasotkuja on ollut, mutta yleensä ainakin osa osapuolista on ihan puhtaasti valtioita. Siviiliväestön hyökkäys armeijalta varastetuilla aseilla kun on melkoinen lasten ristiretki, jos vastapuoli pysyykin kasassa ja lähettää armeijan paikalle.
Paljon tavallisempaahan on, että yksittäinen valtio luhistuu ja sen osat alkavat taistelemaan keskenään. Mitäs ihmettä siellä Somaliassakin tapahtuu?
-
Vähän kummalliselta vaikuttaa minusta tämä alkuasetelma. Harvoin noin suuri määrä valtioita menettää kontrollin kansaansa niin suuresti, että asukkaat päätyisivät perustamaan militian ja hyökkäämään vieläpä naapuriin eikä omiensa kimppuun.
Ainoa edes etäisesti tuon tyyppinen skenaario mikä tulee mieleen on ensimmäinen ristiretki. Paavi julistaa ensimmäisen ristiretken Jerusalemin valloittamiseksi, mutta kampanja ei ole mitenkään yhtenäisesti koordinoitu edes yksittäisten valtioiden tasolla, vaan syntyy kaikenlaisia pikkuarmeijoita, jotka paavin innoittamana lähtevät omin päin jalkaisin Itäeuroopan, Balkanin ja Turkin poikki kohti Jerusalemia, ja yllättäen jopa onnistuvat Jerusalemin valloituksessa. Myöhemmät ristiretket olivat koordinoidumpia siten, että niillä oli yleensä pari kolme johtajaa, yleensä silloisen Ranskan, Englannin ja Saksan johtajat (Richard Leijonanmieli, Frederick Barbarossa jne.) Ensimmäinen ristiretki oli sekavin ja huonoimmin koordinoitu mutta silti menestyksekkäin.
-
Ensimmäinen perille asti päässyt ristiretki siis. Osalle muistaakseni riitti nykyisen bulgarian ryöstö, raiskaus ja murha.
Vaikka se tässä pohjoisessa lintukodossamme vieraalta ajatukselta tuntuukin niin yhteiskuntarauhan järkkyminen ei ole historiaan jäänyt reliikki tai oppimattomien amerikkalaisten ja kehitysmaiden ongelma.
se on totta että on tavallisempaa että yksittäinen valtio luhistuu ja synnyttää vastaavan tilanteen, mutta se ettei Suomessa ja Ruotsissa ole ollut toviin"spontaaneja kansannousuja" ei tarkoita etteikö skenaario olisi mahdollinen.
Sarjakuvaksi sovitettaessa on huomioitava skaalan esittäminen ja haettu vaikutus: se mitä tarinallasi haluat kertoa.
Onko se kuvaus poliittisesta epäonnistumisesta/onnistumisesta? Pienten ihmisten pyristelyä tapahtumien kuohuissa? Taktista kuvausta? vetoomus järjen ja humaanisen käytöksen puolesta? Gorea?
Kunkin kohdalla on muistettava kussakin tapauksessa luoda hahmot, mielellään mahdollisimman sisäisesti uskottavat noiden ulkoisten tapahtumien uskottavuuden lisäksi.
Tarinan painotus riippuu sen päämäärästä.
-
Onko se kuvaus poliittisesta epäonnistumisesta/onnistumisesta?
.....
Gorea?
Molempia. Mutta se on osa pidempää kokonaisuutta, joka toimii syntytarinana jälleen uudelle tulevaisuuden näkymälle (malliin Terminator jne.).
KOKO kokonaisuudessa on n. 1000 vuoden aukko. Siihen aikaan olisi tarkoitus siis ujuttaa näiden sotien lisäksi maailmansota, ydinsota ja itse lopullinen kaiken taustalla pyörivä tapahtuma.
Tarinan painotus riippuu sen päämäärästä.
Maailmanloppu. Ihmisen sivisaation lopullinen tuho, joka tapahtuu historian huomioon ottaen loogisesti, mutta silti mielenkiintoisesti.
Sarjakuvassani on siis tulevaisuuden näkymä, jossa ihmiset ovat itse heikentäneet itsensä sotimisellaan, ja lopulta sitten jokin on tullut Jules Vernen morlokkien tapaan, ja ottanut paikkansa noiden tilalla, hallitsevana olentona.
Tämä siis on osa suurempaa tarina kokonaisuutta, jonka jokainen pienen pieni osa käsitellään kunnolla.
Eli näillä sodilla on merkitys. Myös poliittisena romantiikka tarinoina.
-
Molempia.
...
KOKO kokonaisuudessa on n. 1000 vuoden aukko. ... näiden sotien lisäksi maailmansota, ydinsota ja itse lopullinen kaiken taustalla pyörivä tapahtuma.
Maailmanloppu. Ihmisen sivisaation lopullinen tuho, joka tapahtuu historian huomioon ottaen loogisesti, mutta silti mielenkiintoisesti.
Sarjakuvassani on siis tulevaisuuden näkymä, jossa ihmiset ovat itse heikentäneet itsensä sotimisellaan, ja lopulta sitten jokin on tullut Jules Vernen morlokkien tapaan, ja ottanut paikkansa noiden tilalla, hallitsevana olentona.
...
Eli näillä sodilla on merkitys. Myös poliittisena romantiikka tarinoina.
poliittisena romantiikka tarinoina? Vernen Morlokit? Siis H.G.Wellsin morlokit kai?
Eli puoli-uskonnollisfilosofinen tarina...
Perinteikäs malli on ottaa yhden tai kahden mosurin kanta, kolmen neljän poliittisen päättäjän ja muutama "valittu" jotka toimivat tukemaan vain ja ainoastaan vanhaa tuttua "jos kohtauksessa 1 on kirves sitä on tarinan loppuun mennessä käytettävä" mutta mikäli pystyy rikkomaan kaavaa, niin että kerronta yhä toimii.
maailmanlopunkuvauksessa on oltava kaksi skaalaa: iso erikoisefektimäinen linnut palavat ilmassa, rakennukset sortuvat, kalliot järkkyvät, 250metriset hyökyaallot ja se että joku sitä todistava ja "kokeva" taho on jo tullut lukijalle läheiseksi, kiinnostavaksi, että tästä välittää pätkääkään.
Muuten se on vain "aika iso aalto. mahtaako palava lintu muka näyttää tuolta?"
heillä on oltava tavoitteita, toiveita ja pettymyksiä.
Rocky-ilmiö. Ja sitä kirjoitettaessa kehoitan ajattelemaan toisin: näille hahmoille ei ole väliä onko etelä-eurooppa jo jyrätty kun omat rakkaat ovat vaarassa.
se miten kovaa tämä näennäinen lyhytnäköisyys kolahtaa kun katastrofin mittasuhteet kasvavat toimii kahdella tasolla, lukija uskoo kun hahmotkin.
koska kuvaat meemitasoa tai tulkintani mukaan sosiaalipoliittista maailmanloppua, nähtävästi allegoriana, vertauskuvana mikä nyky-yhteiskunnassa toimii ja ei toimi...
koeta nähdä tätä aikaansaavat voimatkin edes omasta mielestään hyvinä, maailmaa auttavina tahoina.
tarvitset järkkyttävät määrät referenssikuvia gorea ja sodankäyntiä varten. Mitä graafisempaa parempi, mutta vain taito pitää sen turrutustason yläpuolella.
Hyvä jos siinä on jokin merkitys. usein se jää tai eksyy johonkin..no, johonkin.
-
Mua on mietityttänyt tämä kovin pitkään: paljonko sarjakuvassa pitää kertoa? Oon saanut vihdoin ja viimein käsikirjoitukseni siihen mallille, että suurin piirtein tiedän, mitä missäkin luvussa tapahtuu ja suoraan sanottuna, se on aivan liian pitkä tarina romanttiseksi pukudraamaksi. Toisaaltaan, tämä versio sisältää ainoastaan tapahtumat, eikä yhtään mitään muuta, niin karsiminen on hieman vaikeaa, ellei kirjoita toiseen päähän lisää dialogia "Hei, hupsan, näin tapahtuikin", mikä sitten taas on persiistä. Siis mihin ihmeen suuntaan käännän pääni tämän asian kanssa?
-
suoraan sanottuna, se on aivan liian pitkä tarina romanttiseksi pukudraamaksi.
Ei liian pitkää olekaan! Saisko sen jaettua episodeiksi, joita olisi helpompi alkaa tahkoamaan? Onko nyt varma, ettei ole tapahtumia joihin voi viitata mutta jotka voi jättää näyttämättä?
-
... aivan liian pitkä tarina romanttiseksi pukudraamaksi...
Ei liian pitkää olekaan! Saisko sen jaettua episodeiksi, joita olisi helpompi alkaa tahkoamaan?
Niin. Että lukijan ei tarvitsisi odottaa vuoteen 2022, jolloin pitkä tarina olisi valmis, vaan voisi lukea jo vuodesta 2010 vuoteen 2013 ne kolme jaksoa, jotka tekijä sai tehtyä valmiiksi ennen kustantajan kyllästymistä. Jäisi sitten vain kuusi jaksoa, semmoiset kolmesataa sivua jatkumon lopusta lukematta.
Vitsi, vitsi. Anteeksi.
-
Onko nyt varma, ettei ole tapahtumia joihin voi viitata mutta jotka voi jättää näyttämättä?
Yritin itse tuota samaa asiaa saada kirjoitettua aamulla 7 aikoihin. Oli sen verran aivot unessa että puolen tunnin kirjottamisen jälkeen päätin luovuttaa, ku ei siitä olis saanu mitään selvää.
Ja jos haluaa itse kertoa kaiken niin jakaa sivun 32 ruutuun ja laittaa haisemaan. Eiku paperikauppaan ja kasa A1 kämpille :]
-
Ja jos haluaa itse kertoa kaiken niin jakaa sivun 32 ruutuun ja laittaa haisemaan. Eiku paperikauppaan ja kasa A1 kämpille :]
Taitaa syödä kerrontaa ihan mukavasti. :B
Pertti: Kolmena episodina ne jo onkin. Ainoa ongelma on, että jokaisesta episodista näyttää tulevan kaksi kertaa pidempi, kuin oletin. Ei pituus sinänsä haittaisi, mutta kuten Anssi sanoi, en mä jaksais ikuisuusprojektina aloittaa.
Hitto kun sarjakuva ei ole sellaista elokuvakäsirjoitus:"LIIKAA MINUUTTEJA, TOI KOHTAUS POIS, NAPS!" :C
-
Hitto kun sarjakuva ei ole sellaista elokuvakäsirjoitus:"LIIKAA MINUUTTEJA, TOI KOHTAUS POIS, NAPS!" :C
Kyllähän sarjakuviakin kuuluu editoida ja on editoitukin. Tinteistä esimerkiksi on napsaistu vaikka mitä jaksoja pois jotta mahtuvat 62 sivun alppariksi.
Mieti mikä on jutun pointti, välittyykö se tehokkaasti, voisiko asiat sanoa tiivistetymmin, onko turhaa sanailua ja vitsailua mikä ei edistä juonta, ovatko kaikki henkilöt välttämättömiä tarinalle jne. Kill your darlings asennetta kehiin.
Joskus luin kirjoja joissa kerrottiin teatterikäsikirjoituksen teosta (melko puritaanisessa ja klassisessa hengessä) ja siinä analysoitiin kuuluisia näytelmiä, joissa ei puhuta yhtään lausetta ilman että se lause edistää tarinaa kohti vääjäämätöntä päätepistettä. Hyvin mietityn musikaalin tunnistaa siitä, että tarina on kappaleen päätyttyä edennyt eri pisteeseen kuin missä se oli kun biisi alkoi.
-
Joskus luin kirjoja joissa kerrottiin teatterikäsikirjoituksen teosta (melko puritaanisessa ja klassisessa hengessä) ja siinä analysoitiin kuuluisia näytelmiä, joissa ei puhuta yhtään lausetta ilman että se lause edistää tarinaa kohti vääjäämätöntä päätepistettä. Hyvin mietityn musikaalin tunnistaa siitä, että tarina on kappaleen päätyttyä edennyt eri pisteeseen kuin missä se oli kun biisi alkoi.
Ollaan luettu varmaan sama kirja. Jopa suvannoissa lukijalla täytyisi olla syy kääntää sivu eteenpäin, siis olla kiinnostunut siitä, miten tilanne jatkuu. Jos lukee taitavan tekijän käsikirjoitusta, huomaa tosissaan että yleensä jopa ilmavilta tuntuvissa fiilistelykohtauksissa kuljetetaan tarinaa eteenpäin.
-
Kyllähän sarjakuviakin kuuluu editoida ja on editoitukin. Tinteistä esimerkiksi on napsaistu vaikka mitä jaksoja pois jotta mahtuvat 62 sivun alppariksi.
Mieti mikä on jutun pointti, välittyykö se tehokkaasti, voisiko asiat sanoa tiivistetymmin, onko turhaa sanailua ja vitsailua mikä ei edistä juonta, ovatko kaikki henkilöt välttämättömiä tarinalle jne. Kill your darlings asennetta kehiin.
Tässä on just se ongelma, etten ole päässyt ees dialogiin asti. Ainoastaan tapahtumat on kirjoitettu ylös ja keskusteluiden reaktion jokaiselle hahmolle. Siinä mielessä mietin, että missä menee se raja, että tapahtuma PITÄÄ kertoa visuaalisesti? Vai onko tämä tällainen tuhannen taalan kysymys?
-
Tässä on just se ongelma, etten ole päässyt ees dialogiin asti. Ainoastaan tapahtumat on kirjoitettu ylös ja keskusteluiden reaktion jokaiselle hahmolle. Siinä mielessä mietin, että missä menee se raja, että tapahtuma PITÄÄ kertoa visuaalisesti? Vai onko tämä tällainen tuhannen taalan kysymys?
Kiinnostavin tilanne aikoihin. Juttu ei siis perustu "nokkelalle sanailulle", taistelukohtauksille tai hassuille kommelluksille vaan elämiselle ja tapahtumiselle? Kiinnostus heräsi. Rakkaani, olet luonut oikean käsikirjoituksen.
Robert McKeen Storyssahan sanotaan että dialogi lisätään viimeksi. Se, mikä sitten on tekstikerronnan ja visuaalisen kerronnan suhde, tulee olemaan sun kertojalaatusi. Luulisin että kuviin perustuva kerronta on kiinnostavinta, kuin katsoisi asioita kaukaa, kuten elokuvassa Takaikkuna. Mutta luota vaistoosi.
-
Siinä mielessä mietin, että missä menee se raja, että tapahtuma PITÄÄ kertoa visuaalisesti? Vai onko tämä tällainen tuhannen taalan kysymys?
Voisko sitä ajatella sen kannalta mille hahmolle se tapahtuma on? Eli jos hahmo tykkää puhua niin käy sen dialogin kautta ja toiminnan hahmoille takaumilla. Tuo toisi kerrontaa myös vaihtelua, niin lukijalle kuin tekijälle.
-
Kaipaan vähemmän sanoja ja enemmän eleitä, joten tässä pieniä kysymyksiä:
Miten kuvataan se, että hahmo on pöyristynyt? Siis ei pyörtynyt niin, että silmät ovat ristissä ja tähdet pyörivät pään päällä, vaan pökerryksissä vaikkapa tavattomasta ehdotuksesta.
Entä mitkä merkit kuvaavat hahmon köhimistä? En haluaisi laittaa "köh, köh!"-tekstiä.
Miksi tällaisia "ekstramerkkejä" kutsutaan?
-
Jaa-a olisvatkohan jotain piktogrammeja.
Mutta ilmeillä minä itse tekisin. Äkämystyneenpöllämystynyt ja ehkä vähän närkästynyt ilme, "mitäs sää tommosia rupeet ehroteelee?" -tyyliin. Ilmeitä, ruumiinkieltä, elehtimistä. Mutta ei liikaa.
Yleensä köhitään poiespäin ja käteen, ja vartalo nytkii ja taipuu.
Timo
-
Jaa-a olisvatkohan jotain piktogrammeja.
Ahaa, uusi sivistyssana minulle. :)
Ilmeillä minäkin yritän, mutta käyttäisin mielelläni joitain piktogrammeja, koska hahmot ovat pieniä. En vain millään oivalla, mitä. Tässä se nyt kostautuu, kun ei ole lukenut Aku Ankkoja sitten alakoulun.
-
En muista että Ankoissa olis pahemmin mitään, höm.. piktogrammeja ;D ollu koskaan. Piktograafinen ilmaisu on näitä hieroglyfejä, kuvamerkkejä ja jotain liikennemerkkejä enempi. Mutta ehkäpä jossain mangassa on jotain tämmösiä. On ainakin se nenästä lentävä lima, kun ne chibit suuresti hämmästyy. Maya-intiaanien kuvastossa on puhumista merkitsevä pikku merkki, joka leijuu ihmisen pään vieressä. Kertoo vain sen että tyyppi puhuu, ei mitään siitä mitä puhuu.
Timo
-
Miten kuvataan se, että hahmo on pöyristynyt? Siis ei pyörtynyt niin, että silmät ovat ristissä ja tähdet pyörivät pään päällä, vaan pökerryksissä vaikkapa tavattomasta ehdotuksesta.
No tähänhän on olemassa perinteinen merkki: spiraali, pyörre tai useampi hahmon pään yllä osoittamassa että syystä tai toisesta hahmoa huimaa.
Liitteenä olevassa kuvassa näitä näkyy, joskin siinä on kyse äkillisestä järkytyksestä.
-
No....haluisin tietää, että millä ohjelmalla vaikka aku ankan piirtäjät saavat kirjoitettua sellaisen tietokonetekstin?? Ja miten he pystyvät tussaamaan sen??? Yritin puol päivää löytää sellasta ohjelmaa, millä voisi tehdä sarjiksia... oon muutenkin innokas sarjispiirtäjä. ??? ???
-
... Ja miten he pystyvät tussaamaan sen??? ...
Vähän uumoilisin, että sitä ei tussata käsin, vaan tekstit asetellaan paikoilleen vasta painokelpoista originaalia valmisteltaessa.
Löytänet kutakuinkin ehtymättömän informaation runsaudensarven tältä alueelta Kvaakissa, kun selaat kirjoituksia taaksepäin.
-
Tuota.. Tämä kysymys nyt ei varsinaisesti liity sarjakuvan tekemiseen, mutta haluaisin silti kysyä jos joku tietäisi....
...Mitä tarkoittaa pastellimaalaus? Siis, jos tehdään pastellimaalaus, mitä välineitä sellaiseen tarvitsee, ja onko jokin erillinen paperi sitä varten..?
... Voi olla, että hiukan vääriltä ihmisiltä kyselen.
Niin, me sarjakuvaihmisethän ollaan tunnettuja rajoittuneisuudestamme.
Pastelliliiduilla maalataan huokoiselle, pehmeälle, vähän karheapintaiselle paperille. Liidut itsessään käyvät piirtämistekniikoihinkin, mutta hienoimmat tulokset niillä saa semmoinen mestari, joka osaa sekoittaa ja pehmentää värisävyjä keskenään vähän samaan tapaan kuin öljyilläkin työskennellessä (minä esim. en osaa). Jos pastelleilla työskennellessään aivastaa paperille, on ehkä paree heittää arkki huis hiiteen ja aloittaa alusta. Kun lopputulos on toivotun kaltainen tai edes vähän sinnepäin, suihkaistaan päälle kevyesti fiksatiivilakkaa ja kehystetään lasin alle passepartout-pahvin taakse. Kuva ei kestä kovakouraista käsittelyä, ja joskus näkee hienonhienon pastellipölyn karisseen kuvasta myös paspiksen alareunalle jo ihan seinällä riippuessakin.
Enemmän tietävät kertonevat lisää, jos heitä huvittaa.
-
No....haluisin tietää, että millä ohjelmalla vaikka aku ankan piirtäjät saavat kirjoitettua sellaisen tietokonetekstin?? Ja miten he pystyvät tussaamaan sen??? Yritin puol päivää löytää sellasta ohjelmaa, millä voisi tehdä sarjiksia... oon muutenkin innokas sarjispiirtäjä. ??? ???
Vastaus saattaa olla aika lailla myöhässä, mutta kerrotaan silti. Se teksti ladotaan taitto-ohjelmassa paikalleen. Alkuperäisissä sarjakuvissa teksti on yleensä aina käsin tekstattu, samoin laadukkaammissa käännösjulkaisuissa. Ladottu teksti kertoo lähes aina siitä että kustannuksissa on haluttu säästää. Et siis tarvitse tietokonetta sarjakuvien tekemiseen, eikä varmasti kannatakaan lähteä tekemään tietokoneella ennen kuin osaat piirtää käsin kynällä ja paperilla "oikean" näköisiä sarjakuvia - käsin tekeminen on niin paljon helpompaa.
Ohjeita sarjakuvapiirtämisen alottamiseen löydät varmasti täältä. Käsin tekstaamisessa kannattaa käyttää ainakin aluksi apuviivoja. Hyvä vinkki aloittelijalle on tekstata ensin, ja piirtää kuplan reuna vasta sitten.
-
Mie oon miettinyt miten tehdään omakustanne, joten kertookaas semmosen tekemisen vaiheet. Kiitos.
-
Mie oon miettinyt miten tehdään omakustanne, joten kertookaas semmosen tekemisen vaiheet. Kiitos.
Täsmennä.
Aivan eri kvaakin kategoriassa on sellaisen tekemiseen neuvoja (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,138.0.html)
taittaminen, piirtäminen, käsikirjoitus ja markkinointi&myynti ovat kaikki eri osa-alueita.
-
Haluaisiko joku auttaa pienessä käännöstehtävässä? Kyseessä on siis piirtäjämestari Claudio Villan haastattelu, joka julkaistaan lähiaikoina Texissä. Kyseessä on siis kannen tekeminen. Haastattelu on alunperin ollut italiankielinen, mutta tätä kohtaa en ymmärtänyt johtuen teknisestä termistöstä (piirtäminen kun on minulle ihan uppo-outoa, lukion kuviksen tunneistakin on jo vuosia...). Pyysin erästä tuttua kääntämään sen englanniksi, mutta sekään ei lopullisesti auttanut. Eli tekninen puoli mättää. Tämä osuus tekstissä arvatenkin voisi kiinostaa joitakin lukijoita, ja olisi harmittavaan, jos sen sössisin. Joten:
I begin to elaborate the scene, changing the framing and trying to find the best pose for the characters. I prepare a few sketches, I make photocopies and then add the black with the felt-tip pen to give an idea of the “weigh” and of the equilibrium. When the sketches have been approved, I transfer the drawing on the definitive sheet and pass the ink.
Then I make a photocopy of the definitive drawing with Indian ink on a A4-format thin cardboard and I put colours on that copy (by hand, using Ecoline, Pantoni watercolour temperas)
-
I begin to elaborate the scene, changing the framing and trying to find the best pose for the characters. I prepare a few sketches, I make photocopies and then add the black with the felt-tip pen to give an idea of the “weigh” and of the equilibrium. When the sketches have been approved, I transfer the drawing on the definitive sheet and pass the ink.
Then I make a photocopy of the definitive drawing with Indian ink on a A4-format thin cardboard and I put colours on that copy (by hand, using Ecoline, Pantoni watercolour temperas)
Pikakäännös:
Alan suunnitella kohtausta/kuvaa, muutan kuvanrajausta ja yritän etsiä parhaan asennon, poseerauksen, hahmojen.käytettäväksi Teen pari luonnosta, otan valokopioita ja lisää huopakärkisellä tussilla mustaa jotta saan käsityksen kuvan "painosta" ja tasapainoisuudesta.
Kun kuva on saanut toimituksen hyväksynnän, siirrän kuvan varsinaiselle piirrospaperille ja alan tussata.
Otan lopullisesta kuvasta valokopion indian ink musteella ohuelle A4 pahville ja väritän pahvin(käsin, käyttäen Ecolinen kananmunapohjaisia vesivärejä)
-
Pikakäännös
No just. Olinkin samaan aikaan yksäriä kirjoittamassa, ja tuossahan tuo tuli tyhjentävästi.
-
Kiitos molemmille kääntäjille! Tuo auttoi kovasti.
EDIT. Tuo Ecolinen kananmunapohjaiset vesivärit jäivät mietityttämään. Sekö perustuu tietoon, että nuo "pantonit" sisältyvät nimenomaan Ecolineen ja sisältävät kananmunaa?
-
de nada, raakakäännöksenä tuo menee mutta vaatii hienosäädön:
sujuvuutta ja oikeakielisyyttä
"suunnittelen kohtausta, miettien rajaukset ja kuvakulmat, missä asennossa hahmot toimivat parhaiten ja teen pari luonnosta" jne
-
Tempera on maalia, jossa värien sideaineena on käytetty munankeltuaista tai maidon kaseiinia. Seassa voi olla myös öljyä, mutta tuo oli siis vesipohjainen.
Timo
-
Tällainen hassu kysymys: kun kirjoittaa käsikirjoitusta, jossa keskeisinä yksityiskohtina on jotain sellaista, mikä vaatii erikoistuntemusta (psykologista, lakituntemusta esmes), mistä tällaista apua uskaltaisi kysyä ilman, että herättäisi...epäillyksiä mistään?
-
Tällainen hassu kysymys: kun kirjoittaa käsikirjoitusta, jossa keskeisinä yksityiskohtina on jotain sellaista, mikä vaatii erikoistuntemusta (psykologista, lakituntemusta esmes), mistä tällaista apua uskaltaisi kysyä ilman, että herättäisi...epäillyksiä mistään?
Ei tuo ole yhtään hassu kysymys, vaan erittäin hyvä että kysyit. Varsinkin Aku Ankkoja kääntäessä piti lähes viikoittain soittaa tutuille ja tuntemattomille merikapteeneille, palomiehille, lentokapteeneille, timpureille, yliopiston tutkijoille jne. että sai täsmällisen ja oikean termin haltuun. Tietysti helpointa on, jos ystäväpiiriin valmiiksi kuuluu kaikkia em. ammattikuntien edustajia, mutta muuten homma menee näin:
1) googleta avainsanat ja käytä (suomen- ja englanninkielistä) Wikipediaa kunnes tiedät tarkkaan mitä olet kysymässä. Joskus vastaus löytyy jo näistä. Kirjoita kysymyslista valmiiksi.
2) mieti ja ota selvää missä kiinnostuksen herättänyttä erikoisalaa opetetaan.
3) soita sinne, esittele itsesi ja kerro avoimesti että olet sarjakuvantekijä, ja haluaisit tietoja tästä ja tästä, ja tiedustele kukahan osaisi vastata muutamaan kysymykseen ellei vastaajalla itsellään ole mielenkiintoa.
4) Ole kohtelias, ja jos pystyt, äänitä puhelu ettei muistiinpanojen tekeminen vie turhaa aikaa.
5) Kiitä, ja tiedustele saako soittaa jos tulee lisää kysyttävää. (Harkitse kuitenkin vakavasti, että kysyt seuraavan kysymyssarjan joltakulta muulta.)
6) googleta kaikki kuulemasi uudet sanat ja käytä Wikipediaa.
Jotkut ammattikunnat ovat erittäin hankalia vastaamaan, esimerkiksi poliisit ovat luonnostaan epäileväisiä, joten ellei sinulla ole tuttuja rikospoliisissa, ei kannata kysellä satunnaisesti keneltä tahansa. Yleensä kyllä kaikki kertovat tiedoistaan avoimesti ja ovat mielissään kun pääsevät kertomaan osaamisestaan, saattavatpa tarjota opastettua kiertokäyntiäkin.
Mä olen jopa parilta tapaamaltani murtovarkaalta äitynyt kyselemään, että "mitenkäs tämä lukkojen manipulointi sitten käytännössä tapahtuu, kun Abloyn lukoissa haitat kiertyvät niin ettei tappihaittalukko-tyylinen perustiirikointi ole mahdollista, että mennäänkö postiluukun kautta kiertämään sisänuppia vai piikataanko kehyksen läpi?"
;D
Erittäin hyvä kirjasarja, jota kannattaa hankkia kaikki osat jos vastaan tulee, on Bluffers' Guide. Joka osassa kerrotaan tiivistetysti kaikki mitä pitää tietää jostain ammatista selvitäkseen tilapäisesti esiintymisestä ko. ammattikunnan edustajana; esimerkiksi päästäkseen lentämään ilmaiseksi esiintymällä jonkin toisen lentomiehistön jäsenenä.
Pienoisrautatiekuvastot ovat erinomaisia piirtämisen malleja eri maiden rakennuskantaan ja rautatiekalustoon tyypillisimmillään. Hyllyyn kertyy helposti myös oudompia eri alojen aikakauslehtiä, kuten Soldier Of Fortunea ja Outlaw Bikeriä, joiden kohdalla kannattaa muistaa koko ajan olevansa ulkopuolinen tarkkailija eikä vahingossakaan lähteä niiden ajatusmaailmaan mukaan.
Käytä kaikki tilaisuudet hyväksi tavatessasi varsinkin erikoisempien ammattien edustajia. Piinallisinkin sukujuhla sujuu mukavasti, ja kaikki ovat iloisia kun heistä ollaan kiinnostuneita. Koskaan et tiedä, milloin juuri savusukellus tulee ajankohtaiseksi sarjakuvan aiheena.
Kivi
-
Tällainen hassu kysymys: kun kirjoittaa käsikirjoitusta, jossa keskeisinä yksityiskohtina on jotain sellaista, mikä vaatii erikoistuntemusta (psykologista, lakituntemusta esmes), mistä tällaista apua uskaltaisi kysyä ilman, että herättäisi...epäillyksiä mistään?
Erään alan asiantuntijana olen jokusen kerran itse joutunut vastaamaan tällaisiin tiedusteluihin (ja muissa yhteyksissä olen joutunut kyllä kysymäänkin). Siltä pohjalta voin vahvistaa, että Kivikin ohjeet ovat erinomaiset.
Erityisesti korostan seuraavaa: Esittele itsesi ja kerro selkeästi, mihin tietoa tarvitset. Ja mieti valmiiksi mahdollisimman selkeät kysymykset.
Yliopistollisiin oppilaitoksiin soittaessasi ei kannata häiritä professoria ainakaan ihan ensimmäiseksi. Soita assistentille tai tutkijalle.
-
Kun ongelmana on just, että tarvitsee tietoa ns. "hyshys"-alojen ihmisiltä heidän käytännöistään sen verran, mitä julkisuuteen saa antaa. Tämän takia hieman mietityttää kehen ottaa yhteyttä tarvittaessa, just poliisin tai armeijan henkilökuntaan.
-
Nykyään on tietysti kaikenlaisia nettifoorumeita, joista voi kysyä. Niiden luotettavuus on tietysti on oma juttunsa. Vanhaan hyvään aikaan oli sentään vielä aktiivinen suomenkielinen sfnet, jossa eri alojen asiantuntijoita kyllä löytyi omilla nimillään. Onkohan siellä enää edes Jukka K. Korpelaa, kaikkien alojen erikoisasiantuntijaa?
-
Kun ongelmana on just, että tarvitsee tietoa ns. "hyshys"-alojen ihmisiltä heidän käytännöistään sen verran, mitä julkisuuteen saa antaa. Tämän takia hieman mietityttää kehen ottaa yhteyttä tarvittaessa, just poliisin tai armeijan henkilökuntaan.
Tuollaisessa tilanteessa ainakin minä etsisin ensin käsiini tiedottaja tms. nimikkeellä kulkevan henkilön yhteystiedot ja soittaisin hänellwe. Hän varmaan osaa ohjata tiedustelun eteenpäin oikealle henkilölle.
-
Tämä neuvo on ehkä liian itsestään selvä ollakseen hyödyllinen, mutta tulkoon nyt sanotuksi: omat verkostot kannattaa käydä läpi. Todennäköisesti sinulla on sukulainen, ystävä tai opiskelukaveri, joka tuntee mukavan poliisin tai ammattisotilaan. Tuttavantuttavuus voi helpottaa yhteydenottoa ja tehdä itse tiedustelutilanteesta rennomman.
-
Kun ongelmana on just, että tarvitsee tietoa ns. "hyshys"-alojen ihmisiltä heidän käytännöistään sen verran, mitä julkisuuteen saa antaa. Tämän takia hieman mietityttää kehen ottaa yhteyttä tarvittaessa, just poliisin tai armeijan henkilökuntaan.
Oletko varma, ettei tietoa löydy netistä? Mä olin tutustumassa räjähdysaine- ja ammustehtaaseen, ja ihmettelin siinä kuinka opastava insinööri niin avoimesti lateli, miten kotoisilla kaikkialta saatavilla tarveaineilla helposti räjäyttää talon, vuoren tai mitä vaan, niin vastaus oli että "eihän meillä enää mitään salaisuuksia ole, kaikki löytyy nykyään netistä".
Kuvaamisen kanssa oli aluksi epävarmuutta, mutta kun ehdotin että aina kun vastaan tulee jotain mitä ei saa kuvata, kielto annettaisiin vasta sitten, niin kuvaaminenhan onnistui kaikkialla, paitsi laivaston torpedoja tekevällä osastolla.
Armeijan tiedottajilta sopii kysellä vaikeitakin asioita. Loppujen lopuksi kaikki on jo painettu Taistelijan Käsikirjaan (ent Sotilaan Käsikirja) ja sen vuotuisiin Huomio!-lisäosiin, jotka taatusti ovat löytäneet tiensä joka ikisen vakoojan käsiin, kun ne jopa minullakin, kruununraakilla ja vihreän kortin vapautetulla on hyllyssä.
Tiedottajat muuten tietävät paremmin kuin kantahenkilökunta, mitä saa kertoa ja mitä ei. Kantahenkilökunnalta saattaa olla vaikea löytää perusspeksejä tarkempaa tietoa.
K
-
Niin no lähinnä koskis organisaatiokäytäntöjä (hieno sana), kuten miten murhatutkimus edistyminen laitoksen sisällä tai muuta tällaista...arkistä hääräämistä juuri siellä työpaikalla. Tämän takia epäilyttää kääntyä niinkään kenenkään muun puoleen, joka olisi ammattilainen, muttei kuitenkaan laitoksen sisäinen.
-
Niin no lähinnä koskis organisaatiokäytäntöjä (hieno sana), kuten miten murhatutkimus edistyminen laitoksen sisällä tai muuta tällaista...arkistä hääräämistä juuri siellä työpaikalla. Tämän takia epäilyttää kääntyä niinkään kenenkään muun puoleen, joka olisi ammattilainen, muttei kuitenkaan laitoksen sisäinen.
Lues vaikka Matti Yrjänä Joensuun "Harjunpää" -dekkarit aluksi. Joensuu on entinen poliisi, ja niissä menee nuo komentojonot oikein.
-
Lues vaikka Matti Yrjänä Joensuun "Harjunpää" -dekkarit aluksi. Joensuu on entinen poliisi, ja niissä menee nuo komentojonot oikein.
Niin, jos vain olisikin aikaa tai intoa lukea fiktiota oppimisen toivossa. Mutta ei, ei mulle.
-
Niin, jos vain olisikin aikaa tai intoa lukea fiktiota oppimisen toivossa. Mutta ei, ei mulle.
No heitä ne pelikoneet helvettiin, niin aikaa alkaa löytyä.
:-D
-
Niin no, miksetpä sitten samalla kehota kahtomaan jenkkisarjoja siinä sivussa ja ottamaan niistä mallia? Molemmat ovat valitettavasti fiktiota ja ennen kaikkea juuri dekkarikirjallisuudessa minä ainakin kyseenalaistan vieläkin enemmän, koska päähenkilöillä on "mystinen" tapa joutua juuri niihin epämääräisimpien tutkimusten avainhenkilöiksi, mikä taasen ei tippaakaan vastaa todellisuutta. Vaikka se olisikin rujon realistisesti kirjoitettuna, se on silti fiktiota, jossa pitää kyseenalaistaa enemmän ja kuitenkin tarkistaa ne asiat joltakulta. Sen takia mä mieluummin menen ammattilaiselta kysymään, kuin yrittäisin fiktion pohjalta jahkailla, mikä tässä nyt on totta ja mikä.
-
Niin no, miksetpä sitten samalla kehota kahtomaan jenkkisarjoja siinä sivussa ja ottamaan niistä mallia? Molemmat ovat valitettavasti fiktiota ja ennen kaikkea juuri dekkarikirjallisuudessa minä ainakin kyseenalaistan vieläkin enemmän, koska päähenkilöillä on "mystinen" tapa joutua juuri niihin epämääräisimpien tutkimusten avainhenkilöiksi, mikä taasen ei tippaakaan vastaa todellisuutta. Vaikka se olisikin rujon realistisesti kirjoitettuna, se on silti fiktiota, jossa pitää kyseenalaistaa enemmän ja kuitenkin tarkistaa ne asiat joltakulta. Sen takia mä mieluummin menen ammattilaiselta kysymään, kuin yrittäisin fiktion pohjalta jahkailla, mikä tässä nyt on totta ja mikä.
En kehottanut lukemaan mitä tahansa dekkareita, vaan noi Harjunpäät on oikeasti aika karuja ja arkisia kuvauksia joissa poliisin toiminta on ehdottomasti aidolta pohjalta kuvattu. Siinä määrin, ettei kukaan henkilöistä lähde sooloilemaan oman asemansa ja työnkuvansa ulkopuolelle.
-
En kehottanut lukemaan mitä tahansa dekkareita, vaan noi Harjunpäät on oikeasti aika karuja ja arkisia kuvauksia joissa poliisin toiminta on ehdottomasti aidolta pohjalta kuvattu. Siinä määrin, ettei kukaan henkilöistä lähde sooloilemaan oman asemansa ja työnkuvansa ulkopuolelle.
Silti, kaikesta huolimatta, joutuisin kyselemään joltakin asiantuntijalta, onko tämä ja tämä' mahdollista/totta/lisää infoa. Tämän takia mä mieluummin menisin suoraan kysymään siltä, joka tietää, kuin joutuisi itse miettimään, mikä tässä nyt saattas aiheuttaa uskottavuusongelmia.
-
Nyt alkoi kiinnostaa, mikä vaatii noin tarkkaa kuvausta kun ei entisen poliisin tarinat riitä? Voi nimittäin olla melko puuduttavaa lukijalle, jos sarjakuvassasi käydään todistajanlausunto kolme kertaa läpi ennenkuin se allekirjoitetaan ja sitten kerrataan jotta kaikki olisi varmasti oikein. Ei hyvä tarina kärsi siitä jos kulmia on pyöristelty.
-
En mie mitään tarkkaa kuvausta tarvitse, mutta fiktion lukemisessa on aina kaksinkertainen vaiva. Se, että voi kysyä asioita joltakin, on käsittääkseni paljon pienempi vaiva kuin se, että lukee kirjoja ja yrittää sieltä jotenkin onkia ne faktat, joita itse tarvitsee.
-
Silti, kaikesta huolimatta, joutuisin kyselemään joltakin asiantuntijalta, onko tämä ja tämä' mahdollista/totta/lisää infoa. Tämän takia mä mieluummin menisin suoraan kysymään siltä, joka tietää, kuin joutuisi itse miettimään, mikä tässä nyt saattas aiheuttaa uskottavuusongelmia.
Toisaalta, ennen kuin sä voit mennä kyselemään, sulla pitää olla valmiina kasa väittämiä ja oletuksia joihin voi vastata kyllä tai ei. Nollapohjalta kyselijä ei todellakaan saa kuin huonon maineen, ja ylimääräisenä miinuksena vielä se, ettei seuraava kyselijä tule saamaan hyvää kohtelua vaikka hänellä olisi kotiläksyt tehty. Eli kyselemällä tyhmiä teet samalla karhunpalveluksen kaikille muillekin.
Ei kirjojen lukemista tarvitse pelätä. Muutama sata sivua menee parissa tunnissa kun opettelee ensin lukemaan. Tän keskustelun aikana olisit jo puolivälissä kolmatta Harjunpää-kirjaa.
;-)
Kivi
-
Onhan tuosta poliisintyöstä vapaasti saatavilla faktapohjaista tekstiäkin vaikka kuinka. Onko Poliisi kertoo-kirjat nyt todellakin tyhjentävästi käyty läpi? Entä artikkelit esim. Poliisi-lehdessä, löytyvät netistä? Sitä avoimesti julkaistua tavaraa on niin paljon, että aikaa lukemiseen on pakko varata kunnolla.
Asiantuntevasti kirjoitetusta fiktiosta löytyy tietoa siitä, miltä poliisin/rikollisentyö tekijän kannalta tuntuu, kyllä niitäkin pitäisi lukea. Parhaimmillaan lähdeaineistoon tutustuminen synnyttää pakkomielteen aihetta kohtaan ja poikii lisäideoita. Jos taas aiheeseen kyllästyy, kannattaa miettiä jaksaako siitä tehdä sitä käsikirjoitustakaan, saati sitten valmista sarjakuvaa. Asiantuntijoiden mahdollinen haastatteleminen on vasta myöhäisessä vaiheessa ajankohtaista, mikäli ollenkaan tarpeellista.
Googlea ja kirjaston asiasanahakua kannattaa käyttää kekseliäästi ja paljon. Aikoinaan löysin parhaan kirjan poliisin arkipäivästä Britanniassa Pasilan kirjaston sosiologian hyllystä.
-
Toisaalta, ennen kuin sä voit mennä kyselemään, sulla pitää olla valmiina kasa väittämiä ja oletuksia joihin voi vastata kyllä tai ei. Nollapohjalta kyselijä ei todellakaan saa kuin huonon maineen, ja ylimääräisenä miinuksena vielä se, ettei seuraava kyselijä tule saamaan hyvää kohtelua vaikka hänellä olisi kotiläksyt tehty. Eli kyselemällä tyhmiä teet samalla karhunpalveluksen kaikille muillekin.
Ei kirjojen lukemista tarvitse pelätä. Muutama sata sivua menee parissa tunnissa kun opettelee ensin lukemaan. Tän keskustelun aikana olisit jo puolivälissä kolmatta Harjunpää-kirjaa.
;-)
Kivi
Eikö se nyt ole aika itsestään selvää, että pitää tietää, mitä kysyä, ennen kuin kysyy? Ja mitä fiktiokirjallisuuden lukemiseen tulee, minun mielestäni se on yhtä hirveää ajantappoa kuin sinun mielestäsi tietokonepelit. Eli ei mikään hyvä lähtökohta saaha lukemaan fiktiokirjallisuutta.
Jarla: kiitoksia, sinnepä suuntaan seuraavaksi.
-
Aikoinaan löysin parhaan kirjan poliisin arkipäivästä Britanniassa Pasilan kirjaston sosiologian hyllystä.
Omastakin hyllystä löytyy pari metriä kriminologiaa ja rikollisten elämäkertoja, muunmuassa juuri noita "Poliisi kertoo" -- lehden sidottuja vuosikertoja, mutta myös sellaisia perusteoksia kuin "Scotland Yardin Fabian" ja murhapaikkatutkimuksen ja oikeuspatologian perusteita karmeasti valottava "Kuolleiden on puhuttava". Lähdeaineiston keruuseen tulee helposti vimma, jota kannattaa pyrkiä pitämään aisoissa alkamalla vain tehdä työtä vaikka tutkimus tuntuisi olevan kesken, sillä loppupeleissä aina on jokin lähde joka olisi vielä ollut tarpeen. Ja toisaalta, kerronta kärsii jos detaljeja on liikaa.
Kannattaa myös varoa, ettei rakenna sarjakuvastaan mielessään suurteosta, sillä se on varma tapa ehkäistä sen syntyminen. Eihän tää oo kuin työtä vaan, paras yrittää nauttia siitä mitä tekee. Jos päivittäinen toimeentulo on sarjakuvasta kiinni, se pakottaa aika lailla tekemään vähän puolivalmiimmistakin suunnitelmista, mikä on enemmän hyvä kuin paha, koska tärkeintä on se että tekee edes jotain (kuten edesmennyt Ratsia lauloi).
:-D
-
Miten ladatut fontit saa näkymään ohjelmissa esim. Paint, Paint.NET...
-
Pitäisi toimia kun teet kuten täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,320.msg283784.html#msg283784) kerroin. Windows kai sulla on, kun paint.netistä kerran on kyse?
Timo
-
Tarvitseeko omaan sarjakuvaan olla aina itse tyytyväinen?
-
Tarvitseeko omaan sarjakuvaan olla aina itse tyytyväinen?
Ei välttämättä. Tekijän itsekriitiikki on usein niin korkealla että hyvääkin työtä hävetään maan rakoon asti.
-
Heips LaWiss,
Kysymylsesi tarvtseeko omaan sarjakuvaansa olla tyytyväinen oli minusta vilpittömän hauska ja sai minut hyvälle tuulelle. ;D
Niin,
kysymys tarvitseeko omaan sarjakuvaansa olla tyytyväinen on haasteellinen visio. Esimerkiksi minä en ole koskaan täysin tyytyväinen kuviini. Toisaalta en halua palata menneisiin kuvituksiin tai sarjakuviin joita olen tehnyt. Ne ovat tehty ja siksi haluan ne unohtaa ja keskittyä uusiin hasteisiin. En edes säilytä kuin pienen osan tekemistäni piirroksistani. Miksi kerätä jotakin kun voi luoda jatkuvasti jotai uutta. Minusta piirtämisen ihanuus on juuri siinä, että mieli on täynnä ideoita ja ajatuksia, jotka haluaisi saada paperille mutta hyvin usein se ei onnistu. Aina tulee esteitä joko luovuuden puutteesta, kadonneesta inspiraatiosta tai muista syistä johtuen. Eri asia on tilaus työt, jotka täytyy saada määrätyssä ajassa valmiiksi oli sitten inspiraatio olemassa tai ei. Ne ovat asioita, jotka täytyy hoitaa sovitussa ajassa maksoi mitä maksoi. Mieli täytyy opettaa olemaan jatkuvasti kiinnostunut tekemistään asioista, olla innostunut katsoa ympärilleen ja etsiä kiinnostavia aiheita ja ihmisiä tai tapahtumia ja tallettaa näkemänsä ja kokemansa kuvat paperille.
Toisaalta kun tuntee onnistumisen tunnetta jostakin,se nostaa tyytyväisyys testosteronit pilviin...josta sitten tulee lasku maantasolle ennemmin tai myöhemmin. Taiteilijan elämä nyt vaan sattuu olemaan ylä ja ala-mäkiä, onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta rakkaus ja innostus taiteeseen tulee olla.
Halusin tulla taidemaalariksi nuorempana, mutta vanhempani murskasivat visioni. En saanut maalata kotona öljyväreillä koska äiti ei kestänyt tärpättien ja muiden juoksevien nesteiden hajuja ja minulta kiellettiin maalaaminen koton. Kun ikää tuli lisää en löytänyt enään kadotettua kipinää uudelleen. Siksi raapeustelen vain sarjakuvaa ja kansia. Siihen loppui se tarina taidemaalarista.
Toisaalta....niin.... kait pitäisi ollu jonkin verran itsekritiikkiä omiin tuotoksiinsa nähden. Usein kun mä laitan kuvan galleriaan, jota on tapahtunut viime aikoina aika harvakseltaan( kadonnut inspiraatio), niin kyllä se varmasti monelta piirtäjältä itsekritiikkiä kysyy ett onkx tää kuva nyt sellanen, että sen kehtaa laittaa galleriaan tai ylipäätäänsä tuoda esille jollain formaatilla. Koska hyvin usein ainakin mulle vielä nykyäänkin tapahtuu se, että kuvasta löytää jotain hiomisen aihetta tai sitten jokin ei nyt vaan kuvassa toimi. Jos täydellisyyttä yrietään tavoittaa siinä kyllä mennään metsään että hurahtaa. Se on yksi pahimmista virheistä joita taiteilija voi tehdä. Toinen yhtä ikävä moka voisi olla se, että vertaa sarjakuviaan tai ylipäätäänsä mitään mitä piirtää toisten tekemiin kuviin. Siihen ei pidä koskaan mennä. Kun minä aikanani löysin kvaakin sarjakuva portaan joka tosin minun tapauksessani sattui melko myöhään, silloin vertasin omia piirroksiani kvaakin gallerian töihin. Minuun iski valtava riittämättömyyden tunne- en "varmaan kehtaa laittaa kuviani tonne- siellä on niin hienoja juttuja ennestään". Tämän asian kanssa kamppailin aikani kunnes laitoin ensimmäisen kuvani galleriaan suuren jännityksen saattamana. Teilataanko se täysin vai mitä tapahtuu! Onneksi nuo ajat ja ajatukset ovat kaukana takanapäin ja olen kasvanut ihmisenä. Olen aikaisemminkin sanonut jossain muussa keskustelu yhteydessä, että pääasia on se, että tekee sitä mistä itse pitää. Joku kvaakkilainen sanoi joskus hyvin, että kaikkia ei tarvitse miellyttää eikä kaikki pidä kaikista kuvista, mutta mitä siitä. Me ihmiset olemme niin erilaisia luonteeltamme ja perusolemukseltamme.
Jokaisella kvaakin piirtäjällä on oma tunnistettava tyylinsä piirroksissaan. Se juuri on sitä rikkautta jota me voimme kaikki antaa yhteiseksi iloksi sarjakuvien rintamalla. Vaikka oma osamme saattaa tuntua pieneltä ja vain paikalliselta sarjakuva-kulttuurin suuressa sulatus uunissa, saamme kuitenkin olla osa jotakin suurempaa kokonaisuutta. Sarjakuva on koskettanut meitä kaikkia tavalla tai toisella. Olemme jokainen siinä mielessä ainutkertaisia, että kokemuksemme sarjakuvista ovat yksilöllisiä. Meidän kokemuksemme ovat uniikkeja, ainutlaatuisia.
-
Tarvitseeko omaan sarjakuvaan olla aina itse tyytyväinen?
Riippuu vähän siitäkin, mitä tekemiselläsi koitat saavuttaa.
Itselleni tyytyväisyys tulee (jos on tullakseen) useimmiten vasta, kun luen sarjiksiani pitkän ajan jälkeen. Pitää ensin unohtaa, että voi nähdä ja kokea teoksen niin kuin muut lukijat. Tehdessä sitä kuitenkin joutuu keskittymään myös kokonaisuuden kannalta epäolennaisempiin asioihin, jotka ulkopuolinen lukija saattaa sivuuttaa melko nopeastikin.
Jos taas ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään tekemäänsä, kannattaa ehkä miettiä, mistä ne fiilikset oikein nousee. Mä olin vuosia toivoton perfektionisti ja dissasin kaikkea mitä tein. Nykyään näytän ahteria moiselle ja koitan vaan nauttia tekemisestä enempi. Kokonaisvaltainen elämys sarjakuvassa ratkaisee, ei yksityiskohdilla niin väliä.
-
Hyvä kysymys.
On sanottu että jos et itse ole tyytyväinen niin miten voit kuvitella että lukija voi niistä pitää.
Toisaalta ei saa tuudittautua kovin tyytyväiseksi, jos ei löydä mitään parannettavaa niin on jämähtänyt pahasti.
Sanoisin että pitää tykätä omista sarjoista mutta puutteet pitää tunnistaa ja tarvittaessa pyrkiä korjaamaan. Siinä auttaa tuo Hazartin neuvo tutkia töitään pienen väliajan jälkeen.
Kyllähän joskus selvästi joistain sarjoista näkee sen tekemisen ilon. Joskus taas joidenkin sarjis- tai pilakuvajyrien päivittäisissä stripeissä on selvästi täytetavaraa.
Ja Redmanille, äla puhu "vain sarjakuvista", onhan sarjakuvantekijä jotain aivan muuta kuin tavallinen taidemaalari.
-
Holle,
En tahtonut kommentillani " raapustan vain sarjakuvia" antaa mitään negatiivista kuvaa sarjakuvien piirtämisestä. Se nyt oli vaan sellainen sanonta kun äkkiä kirjoitin tota juttua. Mulla on aina kauhea kiire niin piirtäessäni kuin kirjoittaessani kun hätä housu olen. Siksi kaikki asiat elämässäni aina menevät osittain päin mäntyä. Arvostan sarjakuvaa taidemuotona aivan yhtä paljon kuin muita taiteen muotoja. Siksi olen elämässäni valintani tehnyt taidemuotojen repertuaarista ja elämäni on sarjakuvat. Luen niitä ja raapustelen silloin tällöin jotakin räpellyksiä. ;D That´s it folks!
-
Piirsin muutamia strippejä tuossa sitten katsoin ja heräsi taas kysymys: korvaako hyvä vitsi/tarina huonon piirosjäljen?
-
Piirsin muutamia strippejä tuossa sitten katsoin ja heräsi taas kysymys: korvaako hyvä vitsi/tarina huonon piirosjäljen?
Kyllä se minusta korvaa. Katsopa kaikkia suosittuja strippisarjakuvia: Viivi ja Wagner, Dilbert, Helmiä Sioille ynnä muut, itse en juuri lue strippejä mutta nämä tuli mieleen. Kaikissa piirrostyyli on alkeellinen, eikä se ainakaan kehity mihinkään. Oleellisempaa varmaan on, että tyyli on erottuva, ja pidemmän päälle siitä muodostuu käsite, jota ei edes saa muuttaa. Eli kunhan pääset riittävään piirtotaitoon, niin siitä vaan kehittämään tarinankerrontakykyäsi. :D Ja parhaiten varmaan oppii tekemällä, eli vääntämällä niitä strippejä. Eikä kannattane huolestua, vaikka ne eivät aluksi naurattaisikaan ketään muuta kuin sinua.
Toki strippisarjakuvan tekijäkin voi olla taitava piirtäjä. Mutta strippisarjakuvan teko ei vaadi hyvää piirtotaitoa.
-
...korvaako hyvä vitsi/tarina huonon piirosjäljen?
Satakertaisesti. Milloin vain.
Miksikö? Täksi: Kirjoita hyvin, niin voit käyttää tekstisi missä tahansa: sarjakuvassa, lehtiartikkelissa, televisiosarjassa, elokuvassa, näytelmässä tai kuolemattomassa romaanissa. Jos vain piirrät vaikka kuinka kivojakin kuvia, ne ehkä kelpaavat siihen yhteen käyttöön, mihin ne on tilattu ja tehty. End of story.
-
Arvostan piirtotaitoa ja hyvää visuaalista tyyliä paljon ja se on ensimmäinen asia, johon sarjakuvassa kiinnitän huomiota. Tavallisesti käyn piirtotyylin läpi analyyttisesti ennen kuin luen ensimmäistäkään puhekuplaa.
Minua harmittaa enemmän jos hyvä piirrosjälki yhdistyy huonoon vitsiin kuin se jos hyvä vitsi on kuvitettu aivan surkeasti.
-
Oliskohan järkeä alkaa piirtää strippejä pelkästään tietokoneella?
-
Oliskohan järkeä alkaa piirtää strippejä pelkästään tietokoneella?
Totta kai. Lopputuloshan se tärkein on, ei se miten se saavutetaan.
EDIT: Viilasin vähän sanontaa.
-
niin lopputulos PITÄISI olla tärkein, mutta tässä maassa kyllä jyrää ihan muut lait ja lainalaisuudet sarjakuvain ihmeellisessä mualimassa; vertaapa vaikka herra Hagelbergin töitä, kuinka paljon niissä on sitä glamouria ja arvostusta että ne on veistetty mahdollisimman hankalasti taltalla levylle,tahi herra Rannan muhamedilla ratsastus jne... kyllä kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei vain painettu teos.Miksi meillä on juorulehtiä, juorupalstoja jne... ?
Moninaisia ovat loppupäätelmät; ja minä oon ihan yhtä idioooti kuin kuka muukin ; omaani muiden tekijöiden arvostukseen vaikuttavat ihan suoraan se olenko sattunut tutstumaan kyseiseen piirtäjään ja jopa ystävystymään, naivia ois väittää ettei se merkitse mitään , robotteja emme ole, ja harvan suu on kaarnasta tehty (?):)
Mutta strippejä koneella, ei kuullosta järin ihanalta. Varmaan kun en ole näiden Max Cannonin yms. "piirretään yks kuva ja sit kopiodaan se seuraaviin ruutuihin" ja ehkä muutetaan silmiä- sarjakuvien ystävä.Käsikirjoitus on tärkeä muttei ainoa tärkeä asia strippisarjakuvassakaan.Tietysti jos olet meediofakiiri koneen kanssa ja saat parempaa jälkeä kuin piirtäen, niin sitä vaan! :)
-
Oliskohan järkeä alkaa piirtää strippejä pelkästään tietokoneella?
On. Varsinkin jos opettelee tekemään jollain kunnon ohjelmalla ja ottaa muutenkin (tieto)tekniikan haltuun.
Pikemminkin voisi kysyä että onko nykyään enää mitään järkeä piirtää mitään käsin, ilman konetta? :)
EDIT: Tästä eteenpäin keskustelu "digi vs. paperi" jatkaa toisella alueella ketjussa Tietokone vai käsinpiirränt (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1363.0.html)ä.
-
Olisin kiinnostunut kuulemaan mielipiteenne värilliselle sarjakuvalle sopivasta fyysisestä koosta ja sen aiheuttamista vaatimuksista sarjakuvalle.
Eli olen aloittelemassa pitempää scifisarjista, jonka pääasiallinen julkaisukanava on joku blogipohja, mutta haluan samalla jättää mahdollisuuden auki paperijulkaisuunkin. Jotta teksti pysyy luettavana, B5 koko tai isompi alkanee olla jo liian iso, sillä suositushan taitaa olla että teksti on noin 2-3 mm korkeaa. Monitorin resoluutioilla B5 kuvan 2,5 mm korkea teksti alkaa olla ihan luettavuuden alarajalla, jos koko sivu on yhtäaikaisesti näkyvissä. Jos fontti on yhtään käsin kirjoitetumman näköinen, niin sitä on entistä hankalampaa lukea ruudulta tuon kokoisena.
Olenkin harkinnut tehdä sarjiksen A5 kokoon, se olisi ihan luettava ruudulta yhdellä silmäyksellä ja painettuna se olisi vielä kohtuullisen kokoinen.
Onko mielestänne ensinnäkään tarpeellista pystyä lukemaan koko sivu yhdellä silmäyksellä tietokoneen ruudulta, vai ärsyttääkö sivun kelailu? Itsestäni ainakin tuntuisi, että kokonaisuuksien hahmottaminen on hankalampaa, jos sivusta näkee vain osan.
Entä painettuna A5 kokoon, pidättekö sitä mukavan kokoisena värilliselle scifisarjikselle, vai tulisiko sen olla mieluummin jotain Valerian kokoa? A5 sivuja olisi ainakin mukava piirtää, kun tuntuisi että homma etenee ::)
Tässä alkuun. Olisi kiva jos saisin aikaiseksi keskustelua aiheesta, sillä pitempää sarjista tehdessä pitäisi saada formaatti kuntoon. Ikävä niitä sivuja olisi myöhemmin muokkailla.
Nyt lähden Kotkalaisille Hevi-festareille! Rock vaan kaikille ja viikonloppuja!
-
Minusta olet ajatellut hyvin, pienemmässä koossa on julkaistu mm. loistavaa scifittely-mangaa.
-
Jotta teksti pysyy luettavana, B5 koko tai isompi alkanee olla jo liian iso, sillä suositushan taitaa olla että teksti on noin 2-3 mm korkeaa. Monitorin resoluutioilla B5 kuvan 2,5 mm korkea teksti alkaa olla ihan luettavuuden alarajalla, jos koko sivu on yhtäaikaisesti näkyvissä. Jos fontti on yhtään käsin kirjoitetumman näköinen, niin sitä on entistä hankalampaa lukea ruudulta tuon kokoisena.
Olenkin harkinnut tehdä sarjiksen A5 kokoon, se olisi ihan luettava ruudulta yhdellä silmäyksellä ja painettuna se olisi vielä kohtuullisen kokoinen.
Onko mielestänne ensinnäkään tarpeellista pystyä lukemaan koko sivu yhdellä silmäyksellä tietokoneen ruudulta, vai ärsyttääkö sivun kelailu? Itsestäni ainakin tuntuisi, että kokonaisuuksien hahmottaminen on hankalampaa, jos sivusta näkee vain osan.
Entä painettuna A5 kokoon, pidättekö sitä mukavan kokoisena värilliselle scifisarjikselle, vai tulisiko sen olla mieluummin jotain Valerian kokoa? A5 sivuja olisi ainakin mukava piirtää, kun tuntuisi että homma etenee ::)
Mun läppärin näytön pikselit on niin pieniä ettei nettisarjakuvien teksti aina erotu. Kannattaa siis tehdä se isoksi. Jos teksti on vaikealukuista, koko sarja alkaa tuntua alitajuisesti vastenmieliseltä. Paha on kun piirroksen yksityiskohdat menee niin pieniksi ettei niitä voi lukea. Vain tekijä tietää mitä on piirtänyt ja osaa tietysti erottaa sen pienennettynäkin, muut voivat tulkita virheellisesti.
Sivu on toki nähtävä kerralla, vaikka sitä on kierretty sovellutuksilla, jotka suurentavat ruudun kun kohdistin viedään ylle.
Miksi sarjakuvan pitäisi olla painettunakaan pystysivuista? Ehkä se jotain goottilaisuutta korostaisi, mutta ihmisen näkökenttä on leveämpi kuin korkea, ja elokuvissakin suositaan laajakangasta. Aukeaman kokoinen leveä ruutu voi olla tehokas, korkeat ruudut eivät kovin kiinnostavia. Vaaka B5 ei olisi hyllyssä vielä mitenkään hankala, mutta kerralla luettavissa oleva aukeama pienempi kuin a4-aukeama, mikä mielestäni lisäisi kerronnan intensiivisyyttä. Voisi vaihtaa värimaailmaa kohtauksen mukaan, sommittelu voimistuisi.
Ehdotan että alat levittää vaakasuuntauskoa.
-
Kiitokset herroille Jarla ja Ahlqvist kommenteista!
Mun läppärin näytön pikselit on niin pieniä ettei nettisarjakuvien teksti aina erotu. Kannattaa siis tehdä se isoksi. Jos teksti on vaikealukuista, koko sarja alkaa tuntua alitajuisesti vastenmieliseltä. Paha on kun piirroksen yksityiskohdat menee niin pieniksi ettei niitä voi lukea. Vain tekijä tietää mitä on piirtänyt ja osaa tietysti erottaa sen pienennettynäkin, muut voivat tulkita virheellisesti.
Tämä on aivan totta. En itseasiassa tullut ollenkaan ajatelleeksi läppäreitä (jollaista itse en omista), jotka taitavat jo olla kodeissa tietokoneiden enemmistönä. Jos jaksat, niin viitsisitkö käydä vilkaisemassa tekemääni sarjisharjoitelmaa (http://koti.welho.com/mlappal5/sarjakuvat/tieteistarinoita_1/scifi_kansi.html), joka on A5 kokoinen? Miltä sen luettavuus läppärin ruudulta mielestäsi vaikuttaa?
Sivu on toki nähtävä kerralla, vaikka sitä on kierretty sovellutuksilla, jotka suurentavat ruudun kun kohdistin viedään ylle.
Miksi sarjakuvan pitäisi olla painettunakaan pystysivuista? Ehkä se jotain goottilaisuutta korostaisi, mutta ihmisen näkökenttä on leveämpi kuin korkea, ja elokuvissakin suositaan laajakangasta. Aukeaman kokoinen leveä ruutu voi olla tehokas, korkeat ruudut eivät kovin kiinnostavia. Vaaka B5 ei olisi hyllyssä vielä mitenkään hankala, mutta kerralla luettavissa oleva aukeama pienempi kuin a4-aukeama, mikä mielestäni lisäisi kerronnan intensiivisyyttä. Voisi vaihtaa värimaailmaa kohtauksen mukaan, sommittelu voimistuisi.
Ehdotan että alat levittää vaakasuuntauskoa.
Tämä on myös erittäin hyvä idea. Olen joskus leikitellyt samalla ajatuksella, mutta jäin sitten pohtimaan paperisen vaakaan painetun sarjiksen käytettävyyttä. Omasta mielestäni esim. vaakamuotoisten Masi albbareiden käyttömukavuus ei ole yhtä hyvä kuin vaikkapa pystyjen Aku Ankan taskareiden. Pystymuoto on käsissä jotenkin helpompi hallita.
Vaakamuodolla olisi kyllä runsaasti hyviä puolia, joita tuossa kivasti korostitkin. Täytynee tehdä muutamia kokeiluja aiheesta. Netissä vaaka olisi kyllä ihan ylittämätön. Siitä olen aivan samaa mieltä.
Onko muilla ajatuksia (puolesta/vastaan) pysty/vaaka -problematiikasta?
-
DC:n nyt jo lopetettu Zuda-projekti suosi tällaista vaakatasoa. Toimii netissä ehdottomasti parhaiten, myös läppäreillä.
Hei, kyllähän Zuda vieläkin kitkuttaa, nyt blogina...
http://zuda.blog.dccomics.com/
-
Jos jaksat, niin viitsisitkö käydä vilkaisemassa tekemääni sarjisharjoitelmaa (http://koti.welho.com/mlappal5/sarjakuvat/tieteistarinoita_1/scifi_kansi.html), joka on A5 kokoinen? Miltä sen luettavuus läppärin ruudulta mielestäsi vaikuttaa?
* Valokuvista lienee nähtävissä että läppäri jonka näytön korkeus on vain 600 pikseliä, ei sovi sarjakuvien lukemiseen.
* Viimeisen sivun pikku yksityiskohtaan olet piirtänyt jotain mutta lukija ei saa selvää mitä, mutta tuo ei ole oikea ongelma, kunhan laiton esimerkiksi.
* Tekstiesimerkistä sen sijaan näkee kuinka kirjaimet puuroutuvat toisiinsa.
Nuo kriittisiä kohtia, muuten varsin miellyttävästi luettavaa.
-
* Valokuvista lienee nähtävissä että läppäri jonka näytön korkeus on vain 600 pikseliä, ei sovi sarjakuvien lukemiseen.
* Viimeisen sivun pikku yksityiskohtaan olet piirtänyt jotain mutta lukija ei saa selvää mitä, mutta tuo ei ole oikea ongelma, kunhan laiton esimerkiksi.
* Tekstiesimerkistä sen sijaan näkee kuinka kirjaimet puuroutuvat toisiinsa.
Nuo kriittisiä kohtia, muuten varsin miellyttävästi luettavaa.
Kiitos paljon vaivannäöstäsi! Alan työstää hommaa A5 vaakasuunnasta. Pitää vaan pohtia ruutujakoa vähän uudelta kantilta, kun en vaakasarjiksia ole oikein tehnyt. ::)
-
* Tekstiesimerkistä sen sijaan näkee kuinka kirjaimet puuroutuvat toisiinsa.
Nuo kriittisiä kohtia, muuten varsin miellyttävästi luettavaa.
Tuo tekstaushan on omasta käsialasta tehty fontti? Mitäpä jos kokeilisit vain piirtää mahdollisimman selkeitä kirjaimia ja teet niistä fontin, nyt erityisesti N, A ja U olivat ensi silmäyksellä varsinaisia ongelmapesäkkeitä.
Ei fonttia kannata tehdä ihan ekoista kirjaimista mitkä sattuvat syntymään, kyllä niissä pitää olla sellainen tatsi että ne sopivat yhteen, ja kun kerran fonttia tehdään, saisivat olla myös parhaat ja selkeimmät kirjaimet jotka teet, varsinkin kun jälki muuten on loppuun asti hiottua ja hyvinkin konstruoitua.
Edit: Ps. M-kirjain ja R-kirjaimen alakaari saavat rauhassa olla leveimmät kirjaimet, ja huuto- ja kysymysmerit sekä ääkkösten pisteet saavat nousta rivistä ylös. Hyvä välistys syntyy niin että joka kirjaimen välissä on "yhtä paljon ilmaa" siitä ilmapalan muodosta riippumatta. Älä yritä tehdä kaikista kirjaimista samanlevyisiä, vaan yritä saada kirjaimet näyttämään siltä että ne on kirjoitettu tasaisin välein toisiinsa nähden.
-
Tuo tekstaushan on omasta käsialasta tehty fontti? Mitäpä jos kokeilisit vain piirtää mahdollisimman selkeitä kirjaimia ja teet niistä fontin, nyt erityisesti N, A ja U olivat ensi silmäyksellä varsinaisia ongelmapesäkkeitä.
Ei fonttia kannata tehdä ihan ekoista kirjaimista mitkä sattuvat syntymään, kyllä niissä pitää olla sellainen tatsi että ne sopivat yhteen, ja kun kerran fonttia tehdään, saisivat olla myös parhaat ja selkeimmät kirjaimet jotka teet, varsinkin kun jälki muuten on loppuun asti hiottua ja hyvinkin konstruoitua.
Edit: Ps. M-kirjain ja R-kirjaimen alakaari saavat rauhassa olla leveimmät kirjaimet, ja huuto- ja kysymysmerit sekä ääkkösten pisteet saavat nousta rivistä ylös. Hyvä välistys syntyy niin että joka kirjaimen välissä on "yhtä paljon ilmaa" siitä ilmapalan muodosta riippumatta. Älä yritä tehdä kaikista kirjaimista samanlevyisiä, vaan yritä saada kirjaimet näyttämään siltä että ne on kirjoitettu tasaisin välein toisiinsa nähden.
Kiitos kommenteista. Fontti ei kuitenkaan ole omani, vaan Kvaakista löysin linkin kerran jonkun, olikohan se tanskalaisen, kaverin käsialastaan tekemään vapaaseen fonttiin. Olen samaa mieltä, että siinä on aika paljon ongelmia. Taidan alkaa seuraavaksi kokeilemaan taas käsin tekstausta, sillä on se minusta kuitenkin aina siistimpää ja variointi on helpompaa.
-
Taidan alkaa seuraavaksi kokeilemaan taas käsin tekstausta, sillä on se minusta kuitenkin aina siistimpää ja variointi on helpompaa.
:-*
-
Fontti ei kuitenkaan ole omani, vaan Kvaakista löysin linkin kerran jonkun, olikohan se tanskalaisen, kaverin käsialastaan tekemään vapaaseen fonttiin. Olen samaa mieltä, että siinä on aika paljon ongelmia.
Niinpä. Ne muutamat kerrat kun olen joutunut käyttämään omissa jutuissani valmisfontteja tekstaukseen, olen aina joutunut yhdistelemään monen eri tekijän fontteja ja välistämään kaikki kirjaimet käsin. Hirveä vaiva.
Suosittelenkin että tekstaat ainakin valtaosin käsin, ja sitten kun tekstaus alkaa olla graafisesti samalla tasolla piirrostyön kanssa, voit tehdä senhetkisestä parhaasta tekstauksestasi fontin, jota voit käyttää tekstauksen korjailuun tai niinä hetkinä kun käsintekstausta ei vaan synny. Konetekstaus ei ole kovin paha synti jos sitä käyttää vain paikoitellen ja niin että tekstauksen luonne tulee kuitenkin mietittyä joka kuvaan nähden.
Ensi alkuun kannattaa kuitenkin katsella millaista tekstausta itse arvostat - amerikkalaiset aakkoset ovat eri kuin eurooppalaiset, ja kaikilla on omia erikoismerkkejään. Tarmo Koiviston tekstauksen helmiä ovat TT ja LL -kirjaimet, jotka ovat omia merkkejään ja menevät sisäkkäin.
-
Taaskin erittäin kiitoksia kommenteista!
Tein nopesti oheisen sarjisluonnoksen (siis ihan vain tekstausharjoitukseksi). Itse olin tekstaukseen melko tyytyväinen. Onko arvoisilla kanssakirjoittelijoilla huomautettavaa?
-
Riviväli ainaki aavistuksen liian ahas.
-
oheisen sarjisluonnoksen (siis ihan vain tekstausharjoitukseksi). Itse olin tekstaukseen melko tyytyväinen. Onko arvoisilla kanssakirjoittelijoilla huomautettavaa?
Hyvän näköinen tasateräkirjain, varsin samanlainen kuin Pentti Nuortimolla muinaisessa Tahavo-sarjassaan... mutta kuten Keijjokin sanoo, ilma loppuu kesken. Myös välistys saisi olla väljempi.
Kokeiles ihan "piruuttaan" miltä näyttää jos ladot koneella tekstin ensin isoin kirjaimin ja sopivalla fontilla (esim Arial?) kupliin noin niinkuin harjoituksena niin hyväksi ja tasaväliseksi ja helppolukuiseksi kuin suinkin pystyt, ja sitten tekstaat valopöydällä siitä läpi yrittäen saada saman ilmavuuden ja selkeyden.
Jatkossa ei tietenkään tarvitse tehdä niin, mutta voisi hyvinkin olla just kaivatulla tavalla hyvä harjoitus opettaa kättä.
Hyviä kuvia, muuten. Tuli mieleen jopa että mitähän sille Terännön Markolle kuuluu, elääkö edes enää?
-
Keskustelin ystävän kanssa ja kerroin hänelle että jos saisin skannerin toimimaan/asennettua perustaisin blogin.Kun olin tuon sanonut hän totesi että tarvitsen photarin millä värittäisin sarjakuvani.Niin,kyllähän Digitaalinen piirtopöytä ja tämä photari lisäisi tilaa työpöydältä ja yleiesesti.Mutta eikö 'vanha-koulu' tyyliin kannata piirtää jos pitää siitä? +Jos ostaisin tämän Digitalisen niin pitäisi kuulema olla Mac-kone,että saisi kaikki D-P:en edut irti(?).Eksyin vähän aiheesta mutta varsinainen kysymykseni on:Voiko/kannattaako värittää vaikkapa sivellintusseilla sarjakuvat mitkä aikoo julkaista blogissa? Mielestäni näin tekijänä minulla on vapaus päätää millä tavalla väritän,kiitos.
-
Hyvän näköinen tasateräkirjain, varsin samanlainen kuin Pentti Nuortimolla muinaisessa Tahavo-sarjassaan... mutta kuten Keijjokin sanoo, ilma loppuu kesken. Myös välistys saisi olla väljempi.
Ok. Kiitos teille molemmille vinkeistä. Täytyypä vähän ilmavoittaa ilmaisua.
Kokeiles ihan "piruuttaan" miltä näyttää jos ladot koneella tekstin ensin isoin kirjaimin ja sopivalla fontilla (esim Arial?) kupliin noin niinkuin harjoituksena niin hyväksi ja tasaväliseksi ja helppolukuiseksi kuin suinkin pystyt, ja sitten tekstaat valopöydällä siitä läpi yrittäen saada saman ilmavuuden ja selkeyden.
Jatkossa ei tietenkään tarvitse tehdä niin, mutta voisi hyvinkin olla just kaivatulla tavalla hyvä harjoitus opettaa kättä.
;) Itse asiassa nuo tekstit on juurikin tehty mainitsemallasi tavalla. En nimittäin keksinyt, miten muuten Wacomilla saisi tekstauksen tehtyä siistiksi. Käytän nykyään ainoastaan konetta piirtämiseen (no joskus teen juonikäsiksiä ruutupaperivihkoon).
Hyviä kuvia, muuten. Tuli mieleen jopa että mitähän sille Terännön Markolle kuuluu, elääkö edes enää?
Kiitos kehuista, niitä on kiva kuulla sellaiselta, joka osaa antaa kritiikkiäkin 8]
-
... varsinainen kysymykseni on:Voiko/kannattaako värittää vaikkapa sivellintusseilla sarjakuvat mitkä aikoo julkaista blogissa? Mielestäni näin tekijänä minulla on vapaus päätää millä tavalla väritän,kiitos.
Voi.
Kannattaa.
Sinulla on vapaus päättää.
Jos jäät kuuntelemaan konsultoivaa asiantuntijaa aiheesta "mikä kone tai työväline mun kannattais ostaa", on se pohjaton suo ja ikuista uuden roinan ja päivitysten ostamista. Tee hommat sellaisilla välineillä, jotka tuntuvat toimivan itselläsi.
-
Voi.
Kannattaa.
Sinulla on vapaus päättää.
Jos jäät kuuntelemaan konsultoivaa asiantuntijaa aiheesta "mikä kone tai työväline mun kannattais ostaa", on se pohjaton suo ja ikuista uuden roinan ja päivitysten ostamista. Tee hommat sellaisilla välineillä, jotka tuntuvat toimivan itselläsi.
Anssin vastauksen voisi lukita joka piirustusketjun alkuun. Ei ole olemassa jotain ainoaa oikeaa tai väärää tekniikkaa. Jokaiselle on joku oikea.
-
Nyt on pakko tuhista vähän sun kaverille, Korro.
Keskustelin ystävän kanssa ja kerroin hänelle että jos saisin skannerin toimimaan/asennettua perustaisin blogin.Kun olin tuon sanonut hän totesi että tarvitsen photarin millä värittäisin sarjakuvani.
Pyh!
Niin,kyllähän Digitaalinen piirtopöytä ja tämä photari lisäisi tilaa työpöydältä ja yleiesesti.
Tuskin lisää. Wacom, kaksi näyttöä ja näppis vaativat sitten yhden työpöydän lisää.
Mutta eikö 'vanha-koulu' tyyliin kannata piirtää jos pitää siitä? +Jos ostaisin tämän Digitalisen niin pitäisi kuulema olla Mac-kone,että saisi kaikki D-P:en edut irti(?)
Miksi pitäis olla Mac? Ei siinä enää nykyään oo muuta eroa kuin hinta ja ulkokuori, Windows 7 on erittäin vakaa, samoin oli XP Pro. Kaikki toimii nilläkin - ja ilmaisia apuohjelmiakin löytyy paremmin.
.Eksyin vähän aiheesta mutta varsinainen kysymykseni on:Voiko/kannattaako värittää vaikkapa sivellintusseilla sarjakuvat mitkä aikoo julkaista blogissa? Mielestäni näin tekijänä minulla on vapaus päätää millä tavalla väritän,kiitos.
Ja se vastaus sanottiinkin jo paremmin kuin osaisin...
-
Kiitos vaivannäöstä vastata mutkikkaaseen värittämis kysymykseen.
Kerroin ystävälleni teidän mielipiteet,hän ei puolustanut/kommentoinut väitöstään mitenkään.Hän sanoi:Teeppä niin.Eli väritän sarjakuvani sivellintusseilla.
-Kiitos.
-
Ajattelin, että tämä on sopiva keskustelu kysymykselleni.
Onko sopivaa käyttää sanontaa sarjakuvassa? Minulla olisi yleinen sanonta, josta saisi hyvän idean strippiini, mutta en tiedä onko se kopioimista tai sopivaa sitä käyttää...
Kiitos mahdollisista vastauksista! :D
-
Yleiset sanonnat, sananlaskut yms. ovat vapaata riistaa. Tekijää ei ole.
Timo
-
Yleiset sanonnat, sananlaskut yms. ovat vapaata riistaa. Tekijää ei ole.
Timo
Kiitos tiedosta! Kiva kuulla!
-
Yleiset sanonnat, sananlaskut yms. ovat vapaata riistaa. Tekijää ei ole.
Myöskään yksittäinen tokaisu, vaikka selvästi olisi yhdistettävissä johonkin henkilöön, kuten "minä juon nyt kahvia", ei ylitä teoskynnystä.
-
Myöskään yksittäinen tokaisu, vaikka selvästi olisi yhdistettävissä johonkin henkilöön, kuten "minä juon nyt kahvia", ei ylitä teoskynnystä.
Juuri näin. ... Ja se on niille ihan oikein ;)
Timo
-
Tämä ei oikein välttämättä liity luomiseen tai käsikirjoittamiseen sati kääntämiseen, mutta muutakaan paikkaa en keksinyt kyselemiseen. Miten kannattaisi postittaa A3-kokoinen originaali, ettei se tärvelly? rullaaminen tms. on vissiin pois laskuista? Muutenkin, miten kannattaa käsitellä kallisarvoisia tekeleitään, onhan tosi tympeää jos ne menee pilalle oman tyhmyyden takia.
-
Ehkä ei niin pieni kysymys, mutta:
Moni varmaan suoralta kädeltä sanoo, että sarjakuva on mediana aivan mahtava eikä ole asioita ja tarinoita, joita sarjakuvalla ei voisi kuvata toimivasti. Mutta onko asia oikeasti näin?
Onko olemassa genrejä, joihin sarjakuva ei koske? Onko jotain kerrontametodeja, jotka toimivat vain liikkuvassa kuvassa, yksittäisissä kuvataideteoksissa tai kirjallisuudessa, mutta ei niiden "välimuodossa" sarjakuvassa?
Supersankarithan olivat pitkään vain sarjakuvien maailmaa. Sitä ennen sankareita oli toki esiintynyt mm. kansalliseepoksissa ja muussa klassikkokirjallisuudessa, mutta nykyisenlaisia supersankareita nähdään vieläkin lähes yksinomaan sarjakuvina ja elokuvina, joiden tähdiksi sankarit käsittääkseni 60-luvulla alkoivat pikku hiljaa päästä. Vielä uudempi supersankareita käyttävä media on pelimaailma.
Mutta ihmettelenpä vain ääneen: miksei Batmanista ole proosaa tai runokokoelmia? Pitääkö kirjallisuus sarjakuvan teemoja ja tarinoita jotenkin lapsellisina tai muuten vain sopimattomana pelkin sanoin kerrottavaksi? Voiko kyse olla vain elitismistä?
Ja ennen kaikkea, onko sarjakuvien tai muiden taiteen alojen kohdalla nähtävissä vastaavanlaista tiettyjen aihepiirien sorsimista?
Kiitos ja korjatkaa asiavirheitäni ahkerasti. :)
-
Selaillessani tässä pari päivää takaperin Batman kokoelmia törmäsin tällaseen The Forensic Files of Batman (http://en.wikipedia.org/wiki/The_Forensic_Files_of_Batman). En ole tuota wikipedia-artikkeliä enempää aiheeseen perehtyny, koukkuna tossa taitaa olla rikospaikkatutkinnan tarkempi kuvailu. Muuten vaikuttais perusbattikselta.
JA miksi ei sitten ole enempää kirjotettu kirjoja supersankareista.. niin sanoisin että ei se taida montaakaan kirjoittajaa kiinnostaa. Itseäni vois ehkä kiinnostaa lukea tuo rikospaikkakirja, mutta kun hahmo ja sen maneerit on niin vahvasti jo visualisoitu niin mielestäni pelkkä tekstikerronta ei tuo siihen mitään lisää. Lukemalla vain selviäis onko ennakkoluuloni miten väärä.
Ja sarjakuva ei ole mikään elokuvan ja kirjan välimuoto.
-
JA miksi ei sitten ole enempää kirjotettu kirjoja supersankareista.. niin sanoisin että ei se taida montaakaan kirjoittajaa kiinnostaa. Itseäni vois ehkä kiinnostaa lukea tuo rikospaikkakirja, mutta kun hahmo ja sen maneerit on niin vahvasti jo visualisoitu niin mielestäni pelkkä tekstikerronta ei tuo siihen mitään lisää. Lukemalla vain selviäis onko ennakkoluuloni miten väärä.
Ja sarjakuva ei ole mikään elokuvan ja kirjan välimuoto.
Kyllähän elokuva- ja sarjakuvasovituksia tehdään koko ajan kaiken maailman Shakespeareista ja Harry Pottereista, joten miten sarjakuvan muuttaminen pelkäksi tekstiksi ei muka toisi mahdollisesti mitään lisää? Tiedän, että nyt voidaan heittää ilmoille se tosiasia, että elokuviksi tehdään juuri ne elokuvat, joita isot pamput Hollywoodissa haluavat. Mutta osa sovituksista on hyviä, sitä ei käy kieltämän.
Ja aina, kun sarjakuvaa sanoo elokuvan ja kirjan (ja lisäsin soppaan jopa kuvataiteen) välimuodoksi, joku huomauttaa että näin ei ole. Eikö kukaan ole ikinä minun puolellani? Sarjakuva jo nimenäkin sanoo, että tarina esitetään sarjana kuvia, mutta erona elokuvaan on äänettömyys. Se korvataan tekstillä. Tämä ja aikasidonnaisuus liittävät sarjakuvan sitten kirjallisuuteen. Siinä missä elokuvassa ohjaaja/leikkaaja päättää elokuvan vauhdin, sarjakuvassa lukija päättää vauhdin. Kuvataidetta sarjakuva alkaa muistuttaa silloin, kun selkeät ruuturajat rikotaan ja yksi sivu tai aukeama alkaa muistuttaa taideteosta visuaalisuudellaan; sivusta tulee kuin eräänlainen luettava juliste, joka on kuitenkin samalla tärkeä osa suurempaa tarinaa. Toivottavasti en yleistä hirveästi tai jätä asioita huomiotta, mutta tätä mieltä olen tällä hetkellä.
-
Kyllähän elokuva- ja sarjakuvasovituksia tehdään koko ajan kaiken maailman Shakespeareista ja Harry Pottereista, joten miten sarjakuvan muuttaminen pelkäksi tekstiksi ei muka toisi mahdollisesti mitään lisää?
Sarjakuvassa kuvat ovat jo valmiina, kirjassa lukija automaattisesti kuvittelee Batmanin viitan liehuvan yössä suosikkipiirtäjänsä esittämän maneerin mukaisesti. Oletuksena tietenkin että sarjakuva on tuttu lukijalle. Ylipäätäänsä miksi ottaa täysin toimiva kerrontatapa ja yrittää toistaa sitä toisella välineellä? Äh, tietenki niin voi tehdä, mutta näin sarjakuvan ystävänä en näe siinä mitään järkeä.
Jos sarjakuvasta haluttaisiin tehdä jostain syystä kirja, niin silloin olisi parasta unohtaa kokonaan miten sarjakuvaa kerrotaan ja tehdä vaan kirja. Eli ei mitään sovituksia vaan oma teos. Tämä tarkoittanee sitä että monet bulkkisarjiksia lukevat ei tulis siihen tarttumaan, koska se ei istuisi varmaankaan mihinkään jatkumoon kovin hyvin. Mutta kirjallisuutta enimmäkseen kuluttavat vois tarttua siihen (tuskin, koska sarjakuvakirjana sitä myytäisiin), koska niitten ei tarvitse tietää kyseisestä sarjakuvasta mitään.
Ja elokuvakin on käytännössä sarja kuvia, jotka näytetään peräkkäin nopeasti jotta, illuusio elävästä kuvasta syntyy. Täten se on kuten animaatio, vai kumpi oli ensin? Elokuvassa syötetään kasa informaatiota ja sarjakuvassa annetaan se mitä halutaan. Toinen ei ole toista parempi, mutta ne on varmasti erilaisia ja ero ei ole pelkkä audion puuttuminen sarjakuvasta. Hiustenhalkominen teknisessä toteutuksessa ei ole mielekästä, kun erot oikeasti on kerrontatavassa ja siitä miten niitä luetaan/katsotaan. Toinen aktiivista, toinen passiivista ja välillä nekin sekoittuu.
Mistäs sä nyt ton kuvataiteen tähän repäsit? Joo, voishan sitä tehdä 134 maalausta ripustaa ne kierreoviin ja tehdä maailman epäkäytännöllisimmän sarjakuvan. Jokainen ruutu on piirros/maalaus/grafiikanvedos/mitäniitänyton..
-
Supersankarithan olivat pitkään vain sarjakuvien maailmaa. Sitä ennen sankareita oli toki esiintynyt mm. kansalliseepoksissa ja muussa klassikkokirjallisuudessa, mutta nykyisenlaisia supersankareita nähdään vieläkin lähes yksinomaan sarjakuvina ja elokuvina, joiden tähdiksi sankarit käsittääkseni 60-luvulla alkoivat pikku hiljaa päästä. Vielä uudempi supersankareita käyttävä media on pelimaailma.
Mutta ihmettelenpä vain ääneen: miksei Batmanista ole proosaa tai runokokoelmia? Pitääkö kirjallisuus sarjakuvan teemoja ja tarinoita jotenkin lapsellisina tai muuten vain sopimattomana pelkin sanoin kerrottavaksi? Voiko kyse olla vain elitismistä?
runokokoelmiakin on mutta kun enintä osaa ns. runoudesta en kestä myötähäpeältäni niin noista en tiedä.
Batmnanista on kirjoitettu n. kymmenkunta romaania, ihmenelosista ja hulkista samat ja x-miehistä joitain menemättä niihin alkuperäisiin hahmoihin kuten oivaan wild cardsiin (http://www.wildcardsonline.com/) ja esimerkiksi jonathan Lethemin Yksinäisyyden linnake pyörii vankasti sarjakuvien ja supersankariteemankin ympärillä.
näitähän on vankka pino omassakin hyllyssä, mutta Dan Brownin myyntiähän näillä ei ole.
elitismiä on kaikkialla, oman maun on oltavaa superlatiivi ja muiden vastakkainen kanta pesemättömien plebejien rappeuttavaa roskaa.
-
Modesty Blaise toimii ihan kybällä sekä sarjakuvana että kirjana. Ja Muumipeikko myös.
-
komppaan tertsiä. tintti sen sijaan ei toiminut kirjana vaikka olikin hyvin perinjuurin kultturelli.
-
Aah, mutta modesty- ja muumi-kirjat on tullu samasta kynästä kuin sarjakuvatkin, kyseessä on täten poikkeus ja minä olen oikeassa.
-
miten tulkitset Craig Shawn Gardnerin Batman murdersinJoe R Lansdalen Batman:Captured by Engines tai Andrew Vachssin Batman The Ultimate evilin?
-
Bulkkia ja ei tuo mitään lisää sarjakuviin.
-
Oletkos lukenut Ultimate evilin?
Tietty makuasioita, mutta siis noitahan on jo 1960-1970 luvulta saakka ja osa on reippaasti yli bulkin mitä ei voi sanoa ns. oikeasta kirjallisuudesta.
tietenkin riippuu miten asian näkee. Minulla oli verenpainetta nostava keskustelu kun vastapuoli oli sitä mieltä ettei Grandeville tuo mitään mitä Disneyn ankat eivät olisi jo tehneet.
Vieläkään valmis uskomaan moista lauseketta, mielestäni näyttö ei riitä.
Oma kantani on ettei kovinkaan monella kirjoittajalla, siis proosanikkarilla, ole riittävää kosketuspintaa sarjakuvien maailmaan, johtuen mielenkiinnon pisteiden erilaisuudesta tai tahatttomasta elitismistäkin.
Ei siitä että sarjakuvia ei voisi sovittaa tai niiden konventioita käyttää kirjallisuudessakin.
Poikkitaiteellisessa ilmaisussa on etunsakin.
itse en pitäisi valtavana menetyksenä jos vastaavasti nuorten miesten(ja naistenkin) "odysseiat" pysyisivät puhtaasti proosan ja runouden puolella. Kaikki kun eivät oikeasti ole "laulun arvoisia"
-
Oletkos lukenut Ultimate evilin?
En tietenkään, vain siksi voin heittää niin ylimielisiä kommentteja.
Mä siis tarkoitan ettei ole mitään syytä sovittaa supersankarisarjakuvien tarinoita kirjoiksi, vaan enemminkin kirjoittaa kirjoja joissa on supersankareita. Ei siis pelkästään joitain jatkumoita sovittaa kirjoiksi, mitä on ilmeisesti yleisemmin tehty.
-
aa joo, arvostan itsesarkasmiasi ylimielisyyden suhteen.
no mm. Ultimate evil oli ensin kirja ja siitä tehtiin sittemmin sarjakuvasovitus. Andrew Vachssin maaniselle proosalle tyypillisesti siinä Batman seuraa äitinsä polkuja ja jahtaa pedofiilejä.
Batman on tuossa Burken ja Rorschahchin välimuoto.
totta enin osa on sarjakuvakokonaisuuksien sovituksiakin, tosin Greg Ruckan no man's land on minusta oivallinen(se säännön vahvistava poikkeus), mutta myös itse sarjakuvauniversumia laajentavia teoksia on paljon.
siinä olen kanssasi samaa mieltä että enemmin kirjoja joissa on supersankareita eikä "sarjakuvan hyperübermegagigaeventti nyt ilman kuvia!" linja.
-
Komppaan teitä tuolla linjalla. Mutta hirvein harvoin kirjoja, joissa on supersankareita, tehdään nykymaailmassa. Vaikka velhoja ja muita fantasiahahmoja kyllä suositaan. Hassua mielestäni. Ehkä syynä on eräänlainen retroilu? Halutaan palauttaa romantiikan ajan mahtiseikkailut nykypäivään. Supersankarit ovat sen verran modernimpi juttu, ettei niitä ole vielä tarvis koluta kirjoissa? Tai sitten Rowlingit ja Tolkienit ja kukas se Twilightinkin on kirjoittanut, ovat vain parempia kirjailijoita kuin supersankareista innostuneet. Tai sitten it all comes down to who's marketing the stuff.
-
Komppaan teitä tuolla linjalla. Mutta hirvein harvoin kirjoja, joissa on supersankareita, tehdään nykymaailmassa.
No jos nyt supervoimaisista ihmisistä nykyajassa puhutaan, niin vaikkapa Jumper tai I Am Number Four ovat päätyneet elokuvaksikin asti. Eivät vissiin olleet suuria kassamagneetteja, mutta silti. Kirjoissa tosin jätetään yleensä pois pukujen ja viittojen kanssa pelleily, koska kirjailijat ovat niin paskoja, etteivät ymmärrä omaa parastaan.
-
Mä tosin näkisin asian niin, että maailmassa on jo tällä hetkellä sellaiset määrät rikos/seikkailuromaaneja, joiden päähahmoilla tuntuu olevan melkein supersankarivoimiin yltäviä ominaisuuksia. Joten mitä hittoa pukupelleily itsessään toisi lisää niin, että erottaisi muista?
Tietenkin, jos supersankareista saisi sellaisen kirjoitelman kyhättyä, jossa oma mielikuvitus antaa lisäarvoa genrelle (mitä fantasiassa/romantiikassa on kyse), asia saattaisi olla toinen, mutta pahalta näyttää, kun markkinat ovat mitä ovat.
-
Esisupersankareitahan on noissa seikkailu- ja pulp-kirjoissa paljonkin, jostain se League of Extraordinary Gentlemenkin tuli...mutta nuo trikoot ovat visuaalinen idea joka ei kirjaan juuri kiinnostavaa lisäarvoa tuo.
Supersankarikirjoja linjalla "muuten normaali maailma mutta tyypeillä supervoimia" ei juuri ole (joidenkin Wild Cardsin jne), niissä ollaan pääsääntöisesti jo scifi-fantasia-maailmoissa. Tai sitten pidetään ne voimat sillä tasolla että ovat vielä jotenkin uskottavia normi-ihmisen äärirajoilla (kirjahyllyäni vilkaistessa silmään pisti Isä Camillo -kirjat, sekä Camillo itse että arkkivihollisensa Peppone ovat väkivahvoja ja ne kirjat ovat sarja lyhyitä tarinoita joista tulee jonkinlainen jatkumo, vähän kuin supersankarisarjoissa...)
Toiseen suuntaan, sarjakuvat alkavat olla ongelmissa kun tarinassa ei fyysiesti tapahdu juuri mitään ja koko tarina keskittyy siihen mitä henkilöt tuntevat tai ajattelevat. Toki joitain toimivia esimerkkejä tällaisista sarjakuvista on, mutta silti sanoisin tuon kääntyvän helpommin tekstiksi.
Tai puhuvat päät, ne saa kirjana vielä toimimaan mutta kuvallisessa ilmaisussa harvemmin. Joskus mainitsin Econ Foucaultin heilurin hyväksi kirjaksi josta tulisi väistämättä paska elokuva, ja luulen ettei se sarjakuvaksi taitu juuri sen paremmin.
-
Niin no, kyseenalaistan kyllä nuo "uskottavat" ominaisuudet, ne kun ovat aika pakkopullaa ja en ihmettele, miksi tietynlaista sorsimista tästä saattanee johtua.
Vastaavasti kannattaa ottaa huomioon se, että siinä, missä kirjoituksella pelataan ihmisen omalla mielikuvalla, sarjakuva antaa tiukan määreen sille, millainen se mielikuva on. Varjotarina lähtee liikkeelle jo yhdestä kuvasta, toisin kuin yhdestä sanasta tai edes kappaleesta. Toisaaltaan, onhan kyseessä paljon sitten tarinan kirjoittajasta, veikkaan, että auteurit ovat hieman hanakampia toteuttamaan omaa visiota kuin kuohimaan tarinaa tiivimmäksi dramaturgiaksi.
-
Ja takaisin sarjakuvakysymyksiin; mikä on se konteksi, missä Wally Woodin ne 22 paneelia toimivat? Toisin sanoen, mikä määrittää sen, että ne todella toimivat, eivätkä ole vain luovai keksintöjä sille "Selitä, äläkä missään nimessä kerro kuvin"-tyyppisille tarinoilla?
-
Sehän mainitaan siinä 22 panels -pläjäyksen yhteydessä. Jos on paljon dialogia ja kerronta uhkaa jäädä pelkiksi puhuviksi päiksi, sitä voi piristää käyttämällä näitä kuvakulmia, sommitelmia ja kikkoja. Saa homman näyttämään visuaalisesti vähän paremmalta. Monihan noita käyttääkin, jos vähän tsekkailee eri sarjakuvia, etenkin vähän vanhempia amerikkalaisia seikkailusarjiksia Rip Kirbystä Terryyn jne.
Timo
-
Eli ne ovat vain luovia, kivannäköisiä ratkaisua seliselisarjakuville?
-
Jos seliselisarjakuva on kaikki muu kuin nyrkinheilutus, niin sitten kyllä.
Katsokaa elokuvia. Vaikka mitä käsiteltäisiin, kuvaustekniikka on ihan samaa. Miksi sarjakuvassakaan sitten pitäisi olla eri tekniikka eri tyyppisille tarinoille? Mutta nyrkillä päähän lyöntiä noilla Wallyn ruuduilla ei kannata kuvata.
-
Ei Woodin "22 panels" ole opas hienojen tai sarjakuvissa erityisen loistavasti toimivien ruutujen tekemiseen vaan lista kuvakulmista tai lähestymistavoista joilla taiteilija voi piristää piirtämisurakkaansa ja varioida ruutujaan ja sivukokonaisuuksiaan. Osa toimii sellaisenaan myös monikymmensivuisia tappelukohtauksia virkistämään mutta pitkiä keskusteluja kuvatessaan sitä kai helpoiten kyllästyy ja ajautuu käyttämään samoja kuvakulmia.
Uskon että aika monet sarjakuvapiirtäjät voisivat tehdä omat, hyvin vastaavanlaiset listat siitä millaisia ruutuja he tekevät monotoniaa rikkoakseen. Esimerkiksi Barks käytti paljon pelkkiä silhuetteja ja taitaapa hänen sarjoissaan usein olla pyöreitä ruutujakin. Ne puuttuvat tuosta Woodin listauksesta tyystin. Ei varmaan omistanut harppia.
Elokuvissa yms ei vastaava kikkailu aina toimikaan. Liikkuvassa kuvassa on hämäävämpää jos kohtausten aikana esim valaistus tyystin muuttuu, mikä puolestaan sarjakuvissa menee hyvinkin luontevasti läpi. Olisi kyllä huomattavasti mielenkiintoisempaa katsoa Kauniita ja rohkeita kun siellä olisi toisinaan vähän dramaattisempia kuvakulmia käytössä.
-
Elokuvissa yms ei vastaava kikkailu aina toimikaan. Liikkuvassa kuvassa on hämäävämpää jos kohtausten aikana esim valaistus tyystin muuttuu, mikä puolestaan sarjakuvissa menee hyvinkin luontevasti läpi.
Itse asiassa luulen että elokuvissa ja tv-sarjoissa tuo kikkailu vain on niin paljon työläämpää toteuttaa että sitä ei samassa määrin jakseta harjoittaa. Pitäisi siirrellä kameroita ja valaisimia. Ottaa koeotoksia ja sitten taas siirrellä kalustoa. Helpompi vaan asentaa ne tiettyyn kohtaan studiota ja antaa näyttelijöiden posottaa repliikkinsä. Sarjakuvapiirtäjä asentaa kameransa ja valonsa hyvin helposti minne huvittaa.
-
Saadakseni valmiimpiä sarjakuvasivuja haluaisin seuraavaan asiaan vinkkejä;
Kun olen hahmotellut värikynällä hahmot ja laitettuani pakopisteet sun muut niin,
miten saisin valmista jälkeä edellämainittujen vaiheiden jälkeen? Ymmärtääkseni värikynän viivat pitäisi kumittaa pois? Tuntuu ajatuksena 'turhan'työläältä.
Olisiko teillä maestroilla vinkkejä tähän?
-
Itse asiassa luulen että elokuvissa ja tv-sarjoissa tuo kikkailu vain on niin paljon työläämpää toteuttaa että sitä ei samassa määrin jakseta harjoittaa. Pitäisi siirrellä kameroita ja valaisimia. Ottaa koeotoksia ja sitten taas siirrellä kalustoa. Helpompi vaan asentaa ne tiettyyn kohtaan studiota ja antaa näyttelijöiden posottaa repliikkinsä. Sarjakuvapiirtäjä asentaa kameransa ja valonsa hyvin helposti minne huvittaa.
Valaistuksen säätely on varmasti hankalaa, mutta kuvakulmilla ja muilla kyllä leikitään elokuvissa, mm. Hitchcockin ja Lubitschin leffoissa on hyvinkin vetävästi kuvattuja "ja sitten nämä kaksi henkilöä puhuvat keskenään"-kohtauksia. Lubitsch on esimes erikoistunut sellaiseen "siirrän sokeriastiaa"-kuvaukseen jossa keskustelun kulkiessa kamera keskittyy vaikkapa henkilöiden hiplaamiin esineisiin ja näiden käsittely tuo oman ulottuvuuden siihen keskusteluun...
-
Saadakseni valmiimpiä sarjakuvasivuja haluaisin seuraavaan asiaan vinkkejä;
Kun olen hahmotellut värikynällä hahmot ja laitettuani pakopisteet sun muut niin,
miten saisin valmista jälkeä edellämainittujen vaiheiden jälkeen? Ymmärtääkseni värikynän viivat pitäisi kumittaa pois? Tuntuu ajatuksena 'turhan'työläältä.
Olisiko teillä maestroilla vinkkejä tähän?
"Maestro" en ole, mutta kirjoitan silti.
Jos kerran teet luonnostelun värikynillä, niin niitä ei tarvitse kumitella pois. Luonnosteluviivat voi häivyttää pois koneella (tämä vain mustavalkotyöskentelyssä). Jotkut sarjakuvapiirtäjät käyttävät luonnostelussa useamman värisiä värikyniä, toista kuvan rakentamiseen ja toista luonnosten tiukentamiseen. Jos muistan oikein, olen nähnyt netissä ainakin Didier Conradin käyttävän sinistä värikynää taustoihin ja punaista hahmojen piirteisiin. Yhdelläkin värillä pärjää, mutta silloin joutuu kumittelemaan niitä kohtia, joita haluaa tarkentaa.
-
Ei Woodin "22 panels" ole opas hienojen tai sarjakuvissa erityisen loistavasti toimivien ruutujen tekemiseen vaan lista kuvakulmista tai lähestymistavoista joilla taiteilija voi piristää piirtämisurakkaansa ja varioida ruutujaan ja sivukokonaisuuksiaan. Osa toimii sellaisenaan myös monikymmensivuisia tappelukohtauksia virkistämään mutta pitkiä keskusteluja kuvatessaan sitä kai helpoiten kyllästyy ja ajautuu käyttämään samoja kuvakulmia.
Woodin tapauksessa asia voitaneen ilmaista hieman kyynisemminkin: Joudut joka tapauksessa välttämään monotonisuutta -- näiden avulla teet sen pienimmällä mahdollisella vaivalla. (Sen takia siinä on se "always", jotta ei tarvitse tuhlata aikaa sen miettimiseen, että toimisiko tämä nyt vai ei.)
Woodilla oli nimittäin noiden kuvien lisäksi seinällään motto:
Never draw anything you can copy, never copy anything you can trace, never trace anything you can cut out and paste up.
Siispä minun vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen olisi, että konteksti on se työ, mitä Wally Wood teki: liukuhihnasarjakuva. Joku tyhmä kirjoittaja laittoi surkeat hahmot puhumaan keskenään sivutolkulla -- mutta Wood oli se, joka sai lehden toimittajalta haukut, jos hän ei tehnyt siitä jännän näköistä!
Jos sen sijaan sekä kirjoitat että piirrät oman sarjakuvasi, niin Woodin koira-ja-veräjä-menetelmien sijasta kannattaa ehkä miettiä vähän enemmän jo käsikirjoitusvaiheessa, mitä tarinaa edistävää ja visuaalisesti kiinnostavaa kuhunkin ruutuun kannattaisi laittaa.
***
Lisätaustaa Woodin assistenttina toimineelta Larry Hamalta sekä korkealaatuiset skannaukset "22 Panels" -originaalit ostaneen Joel Johnsonin blogissa:
http://joeljohnson.com/2009/wally-woods-22-panels-that-always-work-unlimited-edition
-
Jos seliselisarjakuva on kaikki muu kuin nyrkinheilutus, niin sitten kyllä.
Katsokaa elokuvia. Vaikka mitä käsiteltäisiin, kuvaustekniikka on ihan samaa. Miksi sarjakuvassakaan sitten pitäisi olla eri tekniikka eri tyyppisille tarinoille? Mutta nyrkillä päähän lyöntiä noilla Wallyn ruuduilla ei kannata kuvata.
Tarkoitin näitä sarjakuvia, joissa dialogi/tekstin osuus tarinasta menee kuvakerronnan ohi (oli kyseessä sitten dialogi tai tarinankerronta ihtessään). Tällaisia sarjakuvia on jokaisessa genressä, tosin jotenkin mieltänyt, että seikkailussa pistää eniten silmään, jossa yleisimpänä syynä yritetään ujuttaa "Mutku se rakentaa tunnelmaa!". Seliseli, sanoo sarjakuvakin. Elokuvia opiskeleville on taottu sentään sanonta "Kerro, äläkä selitä", mitä fraasia en ole oikeastaan kertaakaan nähnyt/kuullut sarjisten osalta. Myönnettäköön, jos Scott McCloud tai vastaava on sen joskus sanonut, on mennyt auttamatta ohi, kiitosta käsittämättömän tavan esittää/kirjoittaa asiatekstiä.
-
Aloittelijoille on kerrottu perusasiat Akkari sarjiskoulussa:
http://www.verkkokampanjat.fi/akuankka/sarjakuvakoulu/index.html
-
Sommittelusta ja kuvakerronnasta kiinnostuneiden kannattaa harkita Marcos Mateu-Mestren kirjaan Framed Ink: Drawing and Composition for Visual Story (http://www.amazon.com/Framed-Ink-Drawing-Composition-Storytellers/dp/1933492953) tutustumista.
-
Tällainen havainto kentältä...
Paras sarjakuva syntyy omasta oivalluksesta (http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2011/11/paras_sarjakuva_syntyy_omasta_oivalluksesta_3016544.html) (YLE)
Sarjakuvapiirtämisestä innostuneiden nuorten kanssa keskusteltuaan opettaja oli yllättynyt, kuinka vähän nuoret lukevat sarjakuvia. He haluavat piirtää omia teoksiaan, mutta eivät oikeastaan tiedä, mitä muut ovat tehneet ja tekevät. Se taas opettajan mukaan on erikoista, koska silloinhan nuoret joutuvat tavallaan keksimään pyörän uudestaan.
- Se on vähän sama, kuin taidemaalari ei kävisi taidenäyttelyissä tai kirjailija ei lukisi kirjoja.
-
sama, kuin taidemaalari ei kävisi taidenäyttelyissä tai kirjailija ei lukisi kirjoja.[/i]
Eikös vuosikymmeniä ole huudeltu, että suomalainen kirjailija on henkilö, joka on kirjoittanut enemmän kirjoja kuin mitä hän on lukenut.
-
Sarjakuvapiirtämisestä innostuneiden nuorten kanssa keskusteltuaan opettaja oli yllättynyt, kuinka vähän nuoret lukevat sarjakuvia. He haluavat piirtää omia teoksiaan, mutta eivät oikeastaan tiedä, mitä muut ovat tehneet ja tekevät. Se taas opettajan mukaan on erikoista, koska silloinhan nuoret joutuvat tavallaan keksimään pyörän uudestaan.
*prosessoi raivoa sanoiksi*
Eikö tämä ole ollut melkein kaikkien sarjakuvaa tekevien kohdalla sama asia? Siis jos kattoo miten hajallaan koko sarjakuvanopetus on maailmanlaajuisesti, kun aina sanotaan, että lukekaa Scott McCloud. Joka sisältää turhaa nippeliteoriaa, miten sarjakuva kuva kerrallaan toimii kuin näkisi sarjakuvia teoksina ja kokonaisuuksina.
-
kun aina sanotaan, että lukekaa Scott McCloud. Joka sisältää turhaa nippeliteoriaa, miten sarjakuva kuva kerrallaan toimii kuin näkisi sarjakuvia teoksina ja kokonaisuuksina.
Emppu, sun ajatuksenjuoksuasi on usein hyvin vaikea seurata kun ilmeisesti vain joka kymmenes sana ehtii näppäimistölle asti, mutta luulen että ymmärrän mitä yrität sanoa: että sen sijaan että tulevat sarjakuvantekijät oppisivat pelisäännöt lukemalla monipuolisesti sarjakuvaa, heidät ohjataan lukemaan pelisääntöjä Scott McCloudin kirjasta. Jonka ongelma on, että McCloud ei ole (tai ei ainakaan ollut kirjoittaessaan Understanding Comics'in) kovin hyvä sarjakuvantekijä.
Jos ymmärsin oikein, olen samaa mieltä. Mun lapsuudessani ei ollut sarjakuvaoppaita ja suurin osa maailman sarjakuvasta tuli tutuksi lähinnä Kaukoranta-Kemppisen mustavalkoisista yksittäiskuvista, mutta se oli toisaalta etu: yksi sivu Winsor McCayta pakotti analysoimaan joka kuvan puhki, koska tarjolla ei ollut kuin se yksi sivu.
En tiedä olisko se nykyään mahdollista, kun luettavaa on niin paljon ettei aika riitä edes tärkeimpiin.
Kivi
-
Minä elän pelkällä raivon voimalla! Vaikuttaa kirjoittamiseen merkittävästi. :B
Tuo oli paremmin kuin hyvin sanottu, mutta ei ehkä kokonaan se ongelma. Minua silleen häiritsee se asenne, että sarjakuvakerrontaa oppii ainoastaan tekemällä, missä sitten taasen oon tainnut oppia erään nimeltämainitsemattoman foorumin nettisarjakuvakitinöistä enemmän kuin koskaan olisin ihan vain kokeilemalla. Se, että pitäisi ottaa enemmän asenteeksi se, että lukija on sen teoksen se jumala, ja muita ei kannata miellyttää, kertoi se sitten mistä tahansa, ja oli se sitten millä tyylillä kerrottu.
Kuvakerronnan osalta pioneerimaiset teokset ovat sitten oma asiansa, ja saavatkin olla.
-
Mua hieman ärsyttää tuo, ettei porukka lue sarjakuvia, vaan vain piipertelee omiaan. Mistä piirtäjä saa tietoa sarjakuvakerronnan mahdollisuuksista jos ei muista sarjakuvista? Ovatko kaikki jumiutuneet ns. "yksinäisen neron" ihannekuvaan?
Onhan se tietysti taiteellisesti hienoa tehdä "puhdasta" sarjakuvaa puhtaasti oman päänsä sisältä. Kokonaan eri asia on se, kuka sitä jaksaa lukea.
-
minusta se mikä tuossa Lurkerin linkissä yleen oli se isompi juttu on tämä:
Itse hän esittelee oppilailleen omaa suosikkiaan, eurooppalaista sarjakuvatuotantoa. Klapuri on tyytyväinen, että kiinnostuneille on olemassa sarjakuvavinkkareita, jotka kertovat, millaisia sarjakuvia ylipäätään on olemassa.
hyvä että varsinkin kirjastopuolella on muutama asialle omistautunut vinkkaaja.
Itse en sinällään ole vastaan pyörän uudelleenkeksimistä kunhan ei usko että keksii sen ensimmäisenä. Itse vertaan siihen miten Lavian ainoa punkkari on 400 miljoonaa kertaa enemmän PUNK kuin koko Helsingin tai Turun skene jotka tietävät miten olla oikeaoppisesti punk ja suhdeluku diinareihin tai paikallisiin "kunnon tyyppeihin" on edes 1:10 eikä olla ihan yksin.
Tällä HCauteurlinjalla on puolensa mutta myös puutteensa. Itse alan olla varovaisen ilahtunut siitä miten sarjakuvakenttä laajenee tarjonnaltaan vähän kerrassaan tässäkin maassa.
kun aina sanotaan, että lukekaa Scott McCloud. Joka sisältää turhaa nippeliteoriaa, miten sarjakuva kuva kerrallaan toimii kuin näkisi sarjakuvia teoksina ja kokonaisuuksina.
mutta luulen että ymmärrän mitä yrität sanoa: että sen sijaan että tulevat sarjakuvantekijät oppisivat pelisäännöt lukemalla monipuolisesti sarjakuvaa, heidät ohjataan lukemaan pelisääntöjä Scott McCloudin kirjasta. Jonka ongelma on, että McCloud ei ole (tai ei ainakaan ollut kirjoittaessaan Understanding Comics'in) kovin hyvä sarjakuvantekijä.
lyhyt McCloudin puolustuspuhe: ei teosta ei tulisi ikinä pitää puhtaana sarjakuvanteko-oppaana vaan kuten Eisnerin comics and sequential art se on syventävä teos, jotain mistä tulkita omaa kerrontaa ja saada uusia näkökulmia.
Ainoana lähtökohtana tuo on minusta liiankin haastava.
Kiven määritelmän kanssa McCloudin ammattitaidosta en ole lainkaan samaa mieltä herralla kun oli jo mm. ZOT! vyön alla.
Sarjakuvantekijän on toki tunnettava oma kenttänsä, niin se mistä pitää kuin mitä on ihan siitä riippumatta siitä pitääkö vai ei, mutta ei rajata sitä vain sarjakuvaan. On tunnettava niin kirjallisuus kuin tietokirjallisuus sekä elokuvien, teelvision ja pelien maailma edes kursorisesti.
Niiden lisäksi on sellainen kuin oma ja lähipiirin elämä, ympäröivä todellisuus.
-
Ja sitten me saamme never-ending-keskusteluja siitä, onko sarjakuva kuvataidetta vai kirjallisuutta, eikä sarjakuvaa (mikä käsittääkseni on ollut sarjakuvan ensisijainen kerrontamuoto jo pidemmän aikaa).
Juuri tää hippiajatus omatulkintaisesta sarjakuvasta vituttaa. Kun sarjakuva vaan ei ole sellaista, ellei tee vaikeatulkintaista sarjakuvaa. Kun meillä on kuitenkin kohtaus sitten mistä tahansa tarinasta, tekijä määrittelee, mikä siinä on tärkeää ja tekijä näin ollen luo puitteet sille, että kuinka hyvin haluaa nämä tärkeät asiat tuoda esille. Se, että tekijä epäonnistuu tässä tarkoittaa, että sarjakuva ei ole monitulkintaista, vaan sarjakuvakerronta ontuu! Ainakin mitä tulee kaupalliseen sarjakuvaan. Tässä suhteessa Alan Mooren kokeilut on vain kuvakikkailua ilman sen suurempaa merkitystä tarinassa, kuin mitä todennäköisesti ovatkin.
Jo sillä saataisiin paljon aikaiseksi, jos tulisi edes sarjakuvan tekemiseen perustuvia kirjoja lukijalähtöisesti kuin tekijälähtöisesti. Teoriat ovat kivoja, mutta niistä ei ole hyötyä, jos ne eivät toimi vastaanottajassa. Tekijälähtöinen sarjakuvaopetus koskee yllättävän montaa sarjakuvan tekemiseen perustuvaa kirjaa ja ainoa, mistä olen saanut jotain päätä ja häntää, ovat yllättäen ollut kirja, jossa haastatellaan enemmän kustannustoimittajia kuin tekijöitä.
-
Juuri tää hippiajatus omatulkintaisesta sarjakuvasta vituttaa. Kun sarjakuva vaan ei ole sellaista, ellei tee vaikeatulkintaista sarjakuvaa.
että mitä? Itselläni on aika paha hippiallergia ja vaikeatulkintaista sarjakuvaa on minusta aika vähän viime kädessä.
Enimmäkseen kyse on huonosta kerronnasta ja se on minusta ollut se isoin ongelma että sen sijasta että tehtäisiin jo olemassa olevilla elementeillä jotain mikä on laadukasta koetetaan kovasti keksiä jotain niin omaperäistä ja koko muotoa uudistavaa ettei kiinnitetä sellaisiin pikkujuttuihin kuin esim. luettavuus.
oliko tämä se sinun pointtisi vai ohitinko nyt pisteesi?
Mutta mieleeni kommentistasi tulee puolituttu joka, syystä tai toisesta, oli pettynyt ettei ole yliopistotason mallia vallankaappauksesta joka olisi vain sen mekaniikkaa ilman rajoittavia malliesimerkkejä.
Mooren kohdalla kyse ei minusta olekaan muotoseikoista vaan sisältötekijöistä, toisista kyseessä on onttoa insinöörisarjakuvaa toisille shanistista jumalansanaa, itse lukeudun herran "fanipoikiin" allekirjoittamatta silti teesiä että kyseessä on paras-sarjakuvantekijä-ikinä© .
-
Minä vain raivoan, kun kerran pääsin vauhtiin...!
Se ongelma Scott McCloudissa kun on se, että hänen oppinsa vaikuttaa myös opetukseen, jossa ei kiinnitetä, mikä on hyvää kerrontaa, vaan siihen, että tehdään teoreettisesti sellaisia asioita, jotka voidaan laskea sarjakuviksi. Scott McCloudin jutut kuitenkin on niin pitkälti teoriapohjaisia, että kuka tahansa vähäjärkinen kyllä innostuu niistä, mutta kuka tahansa, joka jaksaa miettiä asioita pikkasen pidemmälle, tajuaa, miten huttua se touhu oikeasti on.
Vastaavasti olen kuullut aika monelta ammattilaiselta kuin opettajalta, ettei sarjakuvassa ole oikeaa tapaa tehdä sitä, mutta kun on se lukija, joka lukee sen ja näkisin lukijan aseman olevan korkeammalla kuin tekijän tai arvostelijoiden aseman. Minä syyttäisin Scott McCloudia tästäkin, mutta ehkä tietäen, miten rehellisesti kiva kaveri McCloud on, ehkä parempi syyttää yleistä kriitiikitöntä ajattelua siitä, mitä sarjakuva on kuin mikä tekee hyvän sarjakuvan sarjakuvana.
-
Minä rakastan hippejä! Ilman heitä ei olisi underground-sarjakuvia. Ilman kokeellista sarjakuvaa ei sarjakuvan kerronta kehittyisi -- vaikka ei toki kaiken sarjakuvan tarvitse tai pidä olla kokeellista.
-
Minä rakastan hippejä! Ilman heitä ei olisi underground-sarjakuvia. Ilman kokeellista sarjakuvaa ei sarjakuvan kerronta kehittyisi -- vaikka ei toki kaiken sarjakuvan tarvitse tai pidä olla kokeellista.
Kokeellisella sarjakuvalla on aina se kiintiöpaikkansa sarjakuvaskenessä kuin myös kokeellisella elokuvalla ja peleillä omilla aloillaan. Ongelmana on enemmänkin se, ettei ei-kokeellinen sarjakuva sitten painottuu siihen, että se on hyvä tarina tai hyvä kuvitus ilman, että se olisi hyvä sarjakuvakerronnan osalta. Sen takia koen, että tollainen hippiajattelu tekee enemmän hallaa kuin hyötyä opetuksessa, koska ne, jotka tietävät haluavansa tehdä kokeellista sarjakuvaa, tulevat aina provosoitumaan, kun sanoo "Näin kuuluu tehdä".
-
Se ongelma Scott McCloudissa kun on se, että hänen oppinsa vaikuttaa myös opetukseen, jossa ei kiinnitetä, mikä on hyvää kerrontaa, vaan siihen, että tehdään teoreettisesti sellaisia asioita, jotka voidaan laskea sarjakuviksi.....
Vastaavasti olen kuullut aika monelta ammattilaiselta kuin opettajalta, ettei sarjakuvassa ole oikeaa tapaa tehdä sitä, mutta kun on se lukija, joka lukee sen ja näkisin lukijan aseman olevan korkeammalla kuin tekijän tai arvostelijoiden aseman. Minä syyttäisin Scott McCloudia tästäkin, mutta ehkä tietäen, miten rehellisesti kiva kaveri McCloud on, mieluummin syytän yleistä kriitiikitöntä ajattelua siitä, mitä sarjakuva on kuin mikä tekee hyvän sarjakuvan sarjakuvana.
okei, nyt oletan tajuavani mistä puhut.
teoria ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa ja hyvä sarjakuva ei ole yleismääre. Ei ole yhtä hyvää tapaa kertoa sarjakuva koska kyseessä ei ole homogeeninen universaali määre.
Hyvän huumorinstripin kerronta, rytmi ja kuvakieli on yksi merkistö ja sitä ei voida soveltaa ns. arkisarjakuvaan suoraan seikkailu/toimintasarjakuvasta puhumattakaan.
McCloud on pitkälti teoriaa ja kuten kaiken teorian kanssa on käytäntöjä joihin se sopii ja käytäntöjä joissa teoria on sen kanssa ristiriidassa.
Kun en ole ollut missään sarjakuvakoulussa vaan enemmän itse opiskellut tapaus en voi ottaa kantaa miten pitkälti opetus painottuu tämän teorian kautta.
Toisaalta itse en ole löytänyt McCloudista yhtä "vain näin voit tehdä sarjakuvaa" mutta varmaan luen sitten väärin kun en sellaista ole muutenkaan löytänyt mistään oppaasta kun en sellaista usko olevankaan.
Kuinka kovaa sinua on oikein lyöty Näkymättömällä taiteella päähän?
Minä rakastan hippejä! Ilman heitä ei olisi underground-sarjakuvia. Ilman kokeellista sarjakuvaa ei sarjakuvan kerronta kehittyisi -- vaikka ei toki kaiken sarjakuvan tarvitse tai pidä olla kokeellista.
miksen ole yllättynyt? minun kantani on enemmän tähän suuntaan (http://www.youtube.com/watch?v=6NHyZTHdoGs)
-
miksen ole yllättynyt? minun kantani on enemmän tähän suuntaan (http://www.youtube.com/watch?v=6NHyZTHdoGs)
Hah! Henry Rollinsilla ja Robert Crumbilla ja Mr. Naturalilla on uskoakseni paljon yhteistä.
-
Puhun nyt enemmän Making Comicsista, jota melkein JOKAINEN tekijä suosittelee lähtökohdaksi lähtä tekemään sarjakuvia (jossa tehtävät perustuvat McCloudin teorioihin myös). Missä mun mielestä ko. kirja on vain ihmisoikeusrikos tulevia tekijöitä kohtaan. Se kuitenkin perustuu pitkälti juuri teorioihin (hyödyllisimmät teoriat, yllätys, yllätys, tuttuja animaation puolelta), ja kuvakerronnan osalta arvo on aika puhdasta nollaluokkaa.
Mustavalkoinen ajatteluhan on sinänsä naurettava ajatus puhuttaessa hyvästä sarjakuvakerronasta, mutta siis kun puhumme nyt täydellisestä tyhjiöstä siihen, miten joku toimii kuvakerrontana. Se, että jotkut viitsii nähdä tuntikausia vaivaa nillittääkseen ruuduista ja niiden toimimisesta sivussa, on mun mielestä kyllä järjetöntä, mutta paremmin käytettyä aikaa tekijöiden näkökulmasta kuin se, ettei näistä nillitetä, vaan ohitetaan se sanomalla "On se hyvä jötkäle edelleenkin".
Kuitenkin kun se asenne on sitä, ettei sarjakuvassa ole sääntöjä tai kuvakerronta toimii yhtä hyvin banaalimmin kuin laskelmoidusti, ei hirveästi avita sitä, että sarjakuvassakin nähtäisiin jotain yhteisiä kerrontapiirteitä tai tapoja, mitkä toimivat ja mitkä eivät toimi millaisessa kohtauksessa, genressä tai sarjakuvamuodossa lukijalle. Niitäkin kuitenkin on hirveä määrä, ja nämä ylimalkaisesti ohitetaan ajatuksella "Kun sarjakuvalla vaan tarvitse olla mitään sääntöjä".
-
No ei Making comicskaan ole kehno mutta ymmärrän yskäsi.
Niitäkin kuitenkin on hirveä määrä, ja nämä ylimalkaisesti ohitetaan ajatuksella "Kun sarjakuvalla vaan tarvitse olla mitään sääntöjä".
onko tuo oikeasti opetusmetodi?
Jos on oma kantani on "opetus seis" tai sitten samat ihmiset eivät saa suuttua jos liikenteestä poistetaan säännöt.
-
Tuntu olevan aika sitkeästi kiinni Limingan linjan opetusmetodeissa, mutta ei sen kummallisempaa settiä ole löytynyt sittemmin AMK-tason kuin Sarjakuvakeskuksen opetuksestakaan. Nyt se Keijjo tulee riehumaan, mutta omapahan on vikansa, kun minua opetti...!
-
en niin hyvin Keijjoa viime kädessä tunne mutta itse en ihan noin yksioikoisena ole opetuskäytäntöä mieltänyt siitä mitä ihmisten kanssa on tullut juteltua.
Ja minä sentään olen yksi ärisevimpiä " sarjakuvaa ajetaan tässä maassa vaan yhteen lokeroon"-ihmisiä.
En väitä että puhut omiasi, mutta tulee ainakin minulle ihan puskista tuo. Kuten sanottua en ole ikinä opiskellut sarjakuvaa missään muutamat työväenopistojen kurssit ovat olleet enemmän "ne pari tuntia viikosta jotka on vaan tälle asialle".
-
Nojoo, se menee taas tähän turhaan kitisemiseen, kun kuitenkin varmaan parempi, että jotain opetetaan kuin ei mitään. Se, että keskitytään tekemään teoreettisesti sarjakuvaa on juuri tämä miinuspuoli, että unohdetaan sarjakuvalla olevan se mahdollisuus olla muotoonsa tehtynä optimaalista. Kokeileva taas oma asiansa, mutta kaupallista sarjakuvaa tekevät varmasti joltain osin haluaisivatkin jotain ohjeistusta kuin vain "ole oman onnesi nojassa".
Myös sarjakuvaopetuskirjallisuudessakin mua häiritsee tämä. Kun katsoo sarjakuvaoppaita, oli ne suomalaisia tai englantilaisia, tulee aika vähän sellaisia mieleen, joissa jaksettaisiin keskittyä sarjakuvakerrontaan yleisvaltaisemmin. Ehkä menee enemmän sitten sarjakuhistorian puolelle, mistä mulla taitaa kirjallisuuden osalta olla aika nätti aukko Harveyn opusta lukuunottamatta.
-
hyvä että täällä on tällanen threadi ettei ite tarvii ruveta tästä pienestä asiasta uutta väsään. Eli mulla on tällanen pulma, että toimiiko fantasia mustavalkoisena vai pitääkö värittämään harjoitella? En mä mitään isoo aatellu oo, ideoita löytyy vaikka millä mitalla isoihinkin projekteihin mutta ei niistä yleensä mitään tule. Tästä varmaan laitan joitain kokeiluja tonne galleriaan. Sitten jos alan väritystä harjoittelemaan, niin kannattaako tehdä varjot yms väreillä vai rasterilla?
-
Ehkä helpompi vastaus tähän on ajatella, millaista jälkeä haluat tehdä kuin onko se värillistä vai mustavalkoista. Sen jälkeen pitää miettiä, millaista kuvakerrontaa tyyli tarvitsee toimiakseen tarinan kanssa. Jos molempiin löydät vastauksen, niin kyllä, fantasia toimii mustavalkoisena.
-
Fantasia toimii mainiosti mustavalkoisena useammassakin eri tyylissä.
-
Kiitos, enpä taida sitten värejä ruveta vääntämään. Oon jo jonkin verran tota mustavalkosta piirtelemistä harjoitellukin. ::) Galleriaan tulee jotain mustavalkoista fantasiaa, rupeanpa piirtämään ;)
-
"Kun sarjakuvalla vaan tarvitse olla mitään sääntöjä".
Näinhän se on. Se on vaan sitten eri asia, että kuka niitä ilman sääntöjä tehtyjä sarjakuvia jaksaa pidemmän päälle lukea.
Myös sarjakuvaopetuskirjallisuudessakin mua häiritsee tämä. Kun katsoo sarjakuvaoppaita, oli ne suomalaisia tai englantilaisia, tulee aika vähän sellaisia mieleen, joissa jaksettaisiin keskittyä sarjakuvakerrontaan yleisvaltaisemmin.
Eisnerin kirjat tulee ekana mieleen. Onhan niitä joitain muitakin, mutta vähemmän, joo.
Se, että keskitytään tekemään teoreettisesti sarjakuvaa on juuri tämä miinuspuoli, että unohdetaan sarjakuvalla olevan se mahdollisuus olla muotoonsa tehtynä optimaalista.
Sarjakuvan kielioppi tai ilmaisu ei ole mitenkään vakiintunut, se kumpuaa edelleen vähintään yhtä paljon tekijöiden persoonasta kuin traditiosta.
toimiiko fantasia mustavalkoisena vai pitääkö värittämään harjoitella?
Kirjastosta löytyy paljon esimerkkejä. Ehkä selkeimpiä fantasiaa sivuavia genrejä ovat scifi ja kauhu, joissa on lännessäkin vahva mv-sarjakuvan perinne. Mangapuolella toimii vielä paremmin. Ehkä jos omaa tekemistä ajattelee niin silloin pitäisi kysyä, että myykö mv-fantasia? Tähän kysymykseen vastaisin että huonommin, paitsi mangana.
-
Onko sanattoman sarjakuvan käsikirjoittamisessa jotakin erityisesti huomioon otettavaa?
-
Onko sanattoman sarjakuvan käsikirjoittamisessa jotakin erityisesti huomioon otettavaa?
Hahmojen elekieli korostuu eli ilmeiden ja ruumiinkielen tulee olla mahdollisimman selkeitä.
-
Onko sanattoman sarjakuvan käsikirjoittamisessa jotakin erityisesti huomioon otettavaa?
vain piirtäjä.
Mikäli onnistuu hän pitää huolen kaikesta tuosta mitä VesaK sanoi.
Tarinan on silti toimittava ja henkilöiden oltava mielenkiintoisia.
Mutta noihin nyt muutenkin on kiinnitettävä huomiota.
-
Noniin, suunitelmissa olisi jonkin asteinen pilapiirrossarja, ja näin aluksi olen miettinyt kokoa johon piirtäisin. Tai pikemminkin ruudun suhdetta. A4:n taittaisin joko pysty- tai vaakasuunnassa, olisiko kumpikaan järkevää? Onko piirroksia sitten joskus helpompi kaupata esim sanomalehtiin jos sopivat stripin tilaan? (kuten hesarin Wulffmorgenthaler) Miten homman hoitaa isot nimet isossa maailmassa?
-
Noniin, suunitelmissa olisi jonkin asteinen pilapiirrossarja, ja näin aluksi olen miettinyt kokoa johon piirtäisin. Tai pikemminkin ruudun suhdetta. A4:n taittaisin joko pysty- tai vaakasuunnassa, olisiko kumpikaan järkevää? Onko piirroksia sitten joskus helpompi kaupata esim sanomalehtiin jos sopivat stripin tilaan? (kuten hesarin Wulffmorgenthaler) Miten homman hoitaa isot nimet isossa maailmassa?
Eli strippisarjaa olisit piirtämässä?
Muutama yleinen nyrkkisääntö joista kannattaa aloittaa on esimerkiksi sellainen, että originaalikoko on vähintään 2 kertaa suurempi (noin 142%) kuin lopullinen julkaisukoko.
Stripin muoto taas on suunnilleen 3X1, eli jos originaalistripin leveys on noin 30cm on stripin korkeus noin 10cm.
A4 voi olla liian pieni paperiksi. Suosittelen aloittamaan A3-kokoisella paperilla, ja vielä niin että se A3 on vaakatasossa. Aika paljon riippuu siitäkin, mikä on itsellesi luonteva koko piirtää, ja millaisella kynällä/siveltimellä piirrät. Kannattaa ehkä aluksi piirrellä vapaalla kädellä, ja sitten mitata vasta minkä kokoista tilaa tarvitaan, sitten on helppo tehdä valmiita vaakarivejä "oikeassa" koossa.
Kivi
-
Kattava vastaus, kiitos siitä.
Yhden ruudun piirroksiahan nuo ovat, eli en tiedä täyttääkö teknisesti stripin tunnusmerkkejä, mutta joo, siihen strippiformaattiin päädyin.
Itsellä ainakin riittää aanelonen noihin strippeihin, pidemmät stoorit sitten isommalle vesiväripaperille.
-
Mutta eikös pilapiirros ja strippisarjakuva ole eri asia. Pilapiirros voisi olla vaikka noin 3x2, eli A4 pystysuunnassa taitettuna.
-
Mutta eikös pilapiirros ja strippisarjakuva ole eri asia. Pilapiirros voisi olla vaikka noin 3x2, eli A4 pystysuunnassa taitettuna.
On. Pilapiirros on hauska piirros. Siis piirros eli yksinkertaistettuna vain sarjakuva missä on 1 ruutu ja voi olla tekstillinen tai tekstiton. Strippi on 2-4 ruutuinen (niin sanottiin Franklin
Bishopin sarjakuvantekijän käsikirjassa).
Onko lehtien sunnuntai painoksien 2 riviset sarjakuvat strippejä? Ainakin niitä kutsutaan kaksi riviseksi stripeiksi.
-
Kattava vastaus, kiitos siitä.
Yhden ruudun piirroksiahan nuo ovat, eli en tiedä täyttääkö teknisesti stripin tunnusmerkkejä, mutta joo, siihen strippiformaattiin päädyin.
Itsellä ainakin riittää aanelonen noihin strippeihin, pidemmät stoorit sitten isommalle vesiväripaperille.
http://www.royalcomics.com/tuki/sanomalehtisarjakuvienmittasuhteet.pdf
-
http://www.royalcomics.com/tuki/sanomalehtisarjakuvienmittasuhteet.pdf
Onko sunnuntai stripeissä muka aina tuo otsikko juttu (joko vasemmalla tai ylhäällä)?
Ei Oswaldeissakaan ole.
-
" Yläpalkki. Sarjakuva on julkaistavissa ilman tätä yläpalkkia."
" Vasen otsikkoruutu. Sarjakuva on julkaistavissa ilman tätä ruutua. "
Lehti siis päättää julkaiseeko yläpalkin tai otsikkoruudun.
-
Onko sunnuntai stripeissä muka aina tuo otsikko juttu (joko vasemmalla tai ylhäällä)?
Ei Oswaldeissakaan ole.
Sunnnuntaistrippien kolmirivisyys on hyvää vauhtia poistumassa lehtien sivuilta samalla kun sarjakuvan palstatilaa lehdissä pudotetaan. Oswaldeihin on tehty otsikkorivi, jossa ei kuitenkaan ole tavalliseen tapaan ylimääräistä/ylimääräisiä sarjakuvaruutuja vaan pelkkä kuvitettu otsikko. Otsikkorivi on näkyvissä albumissa sekä Metropoli-lehdessä, muttei kotisivuilla.
Yhdysvalloissa on otsikkoriviä korvattu jo pitkään lisäämällä neliskanttinen otsikkoruutu kaksirivisen sunnuntaistripin vasempaan laitaan, jolloin sunnuntaistripin muoto on yhä lähempänä arkistrippiä vieden näin vähemmän palstatilaa.
-
Sunnnuntaistrippien kolmirivisyys on hyvää vauhtia poistumassa lehtien sivuilta samalla kun sarjakuvan palstatilaa lehdissä pudotetaan. Oswaldeihin on tehty otsikkorivi, jossa ei kuitenkaan ole tavalliseen tapaan ylimääräistä/ylimääräisiä sarjakuvaruutuja vaan pelkkä kuvitettu otsikko. Otsikkorivi on näkyvissä albumissa sekä Metropoli-lehdessä, muttei kotisivuilla.
Yhdysvalloissa on otsikkoriviä korvattu jo pitkään lisäämällä neliskanttinen otsikkoruutu kaksirivisen sunnuntaistripin vasempaan laitaan, jolloin sunnuntaistripin muoto on yhä lähempänä arkistrippiä vieden näin vähemmän palstatilaa.
Juu... Kun muistelin niin kirjassa taisi olla kolmaskin rivi missä on otsikko.
Kun Karvisessa on koko sivun täyttäviä sarjiksia (mukaan lukien otsikkorivi) niin onko nekin strippejä vaan vain sarjiksia?
-
Kun Karvisessa on koko sivun täyttäviä sarjiksia (mukaan lukien otsikkorivi) niin onko nekin strippejä vaan vain sarjiksia?
Jos tarkoitat näitä 2-3 rivisiä sivuja niin muodoltaanhan ne on taidettu tehdä sunnuntaistripin muotoon. Tosin jatkuvajuoniset Karvis-albumit on taidettu tehdä vain albumikäyttöön eikä sivuja ole siksi taidettu edes suunnitella itsenäisesti toimiviksi stripeiksi vaan pelkiksi albumin sivuiksi? Silloin stripistä puhuminen lienee aika turhaa. Strippejä on toki ollut ajan saatossa muunkin muotoisia kuin nämä nykyiset eikä strippi-käsitettä kannata siksi rajata pelkkien mittasuhteiden mukaan.
-
Jos tarkoitat näitä 2-3 rivisiä sivuja niin muodoltaanhan ne on taidettu tehdä sunnuntaistripin muotoon. Tosin jatkuvajuoniset Karvis-albumit on taidettu tehdä vain albumikäyttöön eikä sivuja ole siksi taidettu edes suunnitella itsenäisesti toimiviksi stripeiksi vaan pelkiksi albumin sivuiksi? Silloin stripistä puhuminen lienee aika turhaa. Strippejä on toki ollut ajan saatossa muunkin muotoisia kuin nämä nykyiset eikä strippi-käsitettä kannata siksi rajata pelkkien mittasuhteiden mukaan.
Tarkoitan 3 vai oliko 4 rivisiä sarjakuvia jotka täyttävät Karvis- lehdissä koko sivun.
-
Tarkoitan 3 vai oliko 4 rivisiä sarjakuvia jotka täyttävät Karvis- lehdissä koko sivun.
Ei nyt ole Karvis-lehteä käsillä, mutta katselepa onko mahdollista leikata ruudut irti ja järjestää ne joko sunnuntaistripin tai sivun muotoon, so. ovatko leveämmät ja kapeammat ruudut aina samassa järjestyksessä? Tämä on perinteinen tapa jota on käytetty hyvällä menestyksellä läpi sanomalehtisarjakuvan historian - tehdä kahdesta vaakarivistä kolmirivinen pystysivu.
-
Ei nyt ole Karvis-lehteä käsillä, mutta katselepa onko mahdollista leikata ruudut irti ja järjestää ne joko sunnuntaistripin tai sivun muotoon, so. ovatko leveämmät ja kapeammat ruudut aina samassa järjestyksessä? Tämä on perinteinen tapa jota on käytetty hyvällä menestyksellä läpi sanomalehtisarjakuvan historian - tehdä kahdesta vaakarivistä kolmirivinen pystysivu.
OK. Mutta itse uskon, että ei tule ihan onnistumaan, koska ruudut jo näyttää pienemmiltä kuin tavallisessa sunnuntai stripeissä.
-
OK. Mutta itse uskon, että ei tule ihan onnistumaan, koska ruudut jo näyttää pienemmiltä kuin tavallisessa sunnuntai stripeissä.
Ruutujen koolla ei tässä ole väliä. Tärkeää on sivun muoto, ruudun koko tulee joka tapauksessa eri, koska kokonaisuutta suurennetaan ja pienennetään ihan sen mukaan paljonko tilaa on käytettävissä.
-
Ruutujen koolla ei tässä ole väliä. Tärkeää on sivun muoto, ruudun koko tulee joka tapauksessa eri, koska kokonaisuutta suurennetaan ja pienennetään ihan sen mukaan paljonko tilaa on käytettävissä.
No voit kokeilla. Palasin Suomeen kotiini ja katsoin Karvis- lehteä. Sarjis täyttää koko sivun ja on 3 riviä (2 ruutua/per rivi) jos ei lasketa "otsikko ruutua" missä on aina siististi piiretty/kirjoitettu Garfield.
-
No voit kokeilla. Palasin Suomeen kotiini ja katsoin Karvis- lehteä. Sarjis täyttää koko sivun ja on 3 riviä (2 ruutua/per rivi) jos ei lasketa "otsikko ruutua" missä on aina siististi piiretty/kirjoitettu Garfield.
Mulla ei valitettavasti ole pääsyä Karvis-lehtiin (en asu Suomessa), enkä tiedä olenko sellaista koskaan lukenut (muistan kun King Featuresin edustaja esitteli mulle Garfield-sarjakuvaa joskus 1982, että "tällainen alkaa ilmestyä ensi vuonna" ja taisin sanoa ettei ketään varmasti tule koskaan kiinnostamaan noin itsekkäästä otuksesta kertova sarjakuva. Olinpa väärässä :D ).
Yritin vain vastata kysymykseesi.
-
Mulla ei valitettavasti ole pääsyä Karvis-lehtiin (en asu Suomessa), enkä tiedä olenko sellaista koskaan lukenut (muistan kun King Featuresin edustaja esitteli mulle Garfield-sarjakuvaa joskus 1982, että "tällainen alkaa ilmestyä ensi vuonna" ja taisin sanoa ettei ketään varmasti tule koskaan kiinnostamaan noin itsekkäästä otuksesta kertova sarjakuva. Olinpa väärässä :D ).
Yritin vain vastata kysymykseesi.
Ok. Et siis asu Suomessa. Kokeilen itse (ehkä jos jaksan) ;D Kiinan matka uuvutti...
-
En nyt millään löytänyt mitään muuta vanhaa keskustelua, johon olisin voinut postailla kysymykseni, joten laitetaanpa se nyt tänne. Siirtäkööt joku jos näkee aiheelliseksi.
Osaisiko joku viisaampi neuvoa, kuinka tulisi menetellä harmaasävy-värityksen kanssa. Siis olen tekemässä harmaasävytystä valmiiksi tussattuun tarinaan ja mietin mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon painoa ajatellen. (painopaikka ei ole vielä tiedossa, joten sieltäkään ei voi kysellä tyhmiä kysymyksiä..)
Voinko sävyttää sivut grayscale-tilassa ja tallentaa ne myös siten?
Mitä tarkoittaa tuo dot gain, se on nyt 20 %, onko se normi, vai pitäisikö sitä lähteä säätämään? (njoo, yritin googlettaakkin kyseistä asiaa, mutta osaisiko joku selittää kansankielellä, että ymmärtäisi paremmin)
Entäpä mitä muuta kannattaisi ottaa huomioon..?
Olisin erittäin kiitollinen, jos joku jaksaisi jakaa tietämystään. :)
-
Dot gain tarkoittaa sen rasteripisteen "leviämistä" painettaessa. Rasterimollukoiden pisteenkasvu painopaperissa määräytyy painomenetelmän ja käytetyn paperin mukaan. Käytännössä se tarkoittaa värisävyn tummenemista. Päällystetyssä paperissa pisteenkasvu on pienempi kuin päällystämättömässä (sanomalehti yms).
Digipainossa ei tätä ymmärtääkseni näy(?).
Eri kirjapainojen Prepress-oppaita löytyy netistä, joista voi näitä tsekkailla.
Timo
-
Jos et tee itse bitmap rasteria esim. Photarissa, niin pisteenkasvusta ei käytännössä tarvitse välittää. Olipa painomenetelmä mikä hyvänsä, niin RIP:ssä kompensoidaan paperilla tapahtuva värin leviäminen siten, että laitteelle lähetetään pienempi piste joka sitten paperilla "kasvaa" oikean kokoiseksi.
-
JJ, harmaa painetaan sillä samalla mustalla kuin mustat viivat. Oletan että tätä sinäkin yrität. Silloin avainsana kvaakissa ja muuallakin on rasteri. Sen kautta painaminen onnistuu. Toinen vaihtoehto olisi painaa jollain toisella (lisävärillä), jolloin sitä varten tarvitaan oma originaali.
Se harmaa jonka piirrosohjelmassa tai vaikka vesiväreillä tai markkereilla teet, voidaan rasteroida vasta painossa tai sitten voit tehdä rasteroinnin itse, jolloin viiva pysyy skarpimpana. Mutta katso alkuun vaikka täältä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1515.0.html) ja käyttele kvaakin hakua.
Lyhyt vastaus on että painolle kelpaa (ja useimmille lukijoillekin) sivuista esim. jpg-filu, jossa on mukana sitä maalausohjelman harmaata.
-
Kiitos tyypeille vastauksista.
Itse jotenkin ajattelin, että pdf olisi ollut paras vaihtoehto, mutta hyvä jos jpg riittää!
Jos tarkennan ja laajennan kysymystäni vielä, vaikka en tiedä tuleeko tämä asia enää tämän selvemmäksi..
Teen harmaasävyjä siis Photoshopissa.
Niinkin itsestäänselvä asia kuin väriprofiili on itselleni oikeasti tosi epäselvä. (vaikka kuinka olen sitä koittanut opiskella)
Jos tiedän, että näiden harmaansävykuvien painatus tapahtuu ameriikanmaalla, pitäisikö minun ottaa se nyt jo jotenkin huomioon?
Väriprofiilihan määrittää myös tuota dot gainia, mutta jos en tiedä painopaikkaa, enkä heidän ohjeisustaan, niin voinko tehdä tällä hetkellä mitään erityistä varmistaakseni parhaan painolaadun?
Huoh, että osaa olla vaikeaa, kun on perusteet hukassa. *sadface*
-
Teen harmaasävyjä siis Photoshopissa.
Niinkin itsestäänselvä asia kuin väriprofiili on itselleni oikeasti tosi epäselvä. (vaikka kuinka olen sitä koittanut opiskella)
Jos tiedän, että näiden harmaansävykuvien painatus tapahtuu ameriikanmaalla, pitäisikö minun ottaa se nyt jo jotenkin huomioon?
Väriprofiilihan määrittää myös tuota dot gainia, mutta jos en tiedä painopaikkaa, enkä heidän ohjeisustaan, niin voinko tehdä tällä hetkellä mitään erityistä varmistaakseni parhaan painolaadun?
Harmaasävykuvan profiileja ovat ne Dot Gain 10% … 30%. Nyrkkisääntönä päällystämättömälle paperille painetun offsetin pisteen kasvu on 20 % ja päällystetylle 15 %.
Uskaltaisin väittää, että sillä ei ole suurta seksuaalista merkitystä, että mitä harmaasävyprofiilia käytät, koska painon RIP linearisoi kuitenkin sen sävykäyrän oikein.