Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : tertsi 27.02.2008 klo 15:29:13
-
Näkikö kukaan mun piirroksia Susan Ruususen ja Matti Vanhasen oikeudenkäynnistä? Joko Maikkarin uutisissa tai Maikkarin netissä?
Itse en pystynyt niitä tuoreeltaan katsomaan. Telkkarikuvista on tullut ehkä negatiivisempaa palautetta, nettikuvat kuulemma toimivat oikein hyvin.
Mutta nuo on kaikki olleet semmoista sisäpiirin selkääntaputtelua .
Mitähän ulkopiiri ajattelee? Oliko ihan paskoja kuvia?
Onko piirroksille sijaa, kun siellä saa kuitenkin kuvata kameroilla pari minuuttia ennen oikeudenkäynnin alkua?
-
Enpä ollut ennen nähnyt. Ihan hyviähän nuo.
Juu. Ajavat asiansa moitteettomasti. Vanhanen on koko ajan kuin kala kuivalla maalla, suu auki kuin henkeä haukkoen. Sellainenhan harmaja hauki hän on.
Se on aika uusi juttu Suomessa tämä oikeussalipiirtäminen. Ihan hyvä että näitä tulee lisää. Myös Hannu Lukkarisen piirrokset Bodom-oikeudenkäynnistä (Hesarissa) olivat mainioita.
-
Jep. Lukkarisella oli hieno kuva gustafssonista hesarissa. Siis mä näin vaan yhden.
Paljon hienompia kuin nuo mun. Lukkarinen on kuningas.
Mä en päässyt Bodomiin, kun mtyövuorojani ei voinut siirtää. Olisin kyllä ollut ihan kusessa jos olisin huomannut Lukkarisen siellä...
Meillä telkkarissa on aika kiire (seliseli ;) ). Piirrosten pitäisi olla valmiita jo puoli viisi mielellään, ja vihoviimeinen dead-line on seiskauutiset. Kuvia pitää olla neljä viiva kuusi.
Nyt viimeksi oli oikein pöytäkin missä piirtää. Rusioikeudenkäynnissä mä olin kahden toimittajan välissä liian löysäkantisen lehtiön kanssa. Oli aika helvettiä.
Vanhanen ja Kuronen oli tosi hankalia noin niinkuin näköisyyden tavoittamisen kannalta.
Mutta onhan toi homma ihan mielenkiintoista.
edit:
en mäkään ollut nähnyt noita kuvia aikaisemmin. kiitokset joelle linkistä. :)
edit2:
Musta näkyy tuossa ekassa valokuvassa puoli päätä vasemmassa ylänurkassa!!! ^-^
-
No, hyvä.
Itse tuosta näköisyydestä ei voi sanoa juuta eikä jaata.
Vanhasta mä vähän treenasinkin etukäteen.
-
Mä en päässyt Bodomiin, kun mtyövuorojani ei voinut siirtää. Olisin kyllä ollut ihan kusessa jos olisin huomannut Lukkarisen siellä...
Joo, Lukkarisen kanssa on paha lähteä viivalle. Sen Bodom-kuvat ovat kyllä sen verran kovaa kamaa, että enemmänkin toivoisi hänelle näitä oikeussalipiirroksia tehtäväksi.
-
Kattelin vähän noita Lukkarisen kuvia netistä. ja löytyihän niitä. Todella hienoja.
Ehkäpä itsekin pelkän photoshopilla värittämisen lisäksi piirtelen enemmän viivoja tietsikalla uusiksi.
Menoa ja meinikiä pitää saada lisää.
Mun kuvat on liian köyhiä.
-
Kattelin vähän noita Lukkarisen kuvia netistä. ja löytyihän niitä. Todella hienoja.
Heikki Kastemaan blogissa (http://kulttuurinavigaattori.blogspot.com/2005/08/bodomkrjien-kuvittajan-mysteeri.html) on juttua noiden lukkarisen kuvien tekemisestäkin. Kiintoisaa.
Timo
-
Heikki Kastemaan blogissa (http://kulttuurinavigaattori.blogspot.com/2005/08/bodomkrjien-kuvittajan-mysteeri.html) on juttua noiden lukkarisen kuvien tekemisestäkin. Kiintoisaa.
Luin tuon. Kiinnostava artikkeli.
Ens kerralla mäkin teen jotain räväkämpää.
Pitää kehittää joku kätevä työskentelytapa Painterilla.
Se onkin lojunut mulla ihan käyttämättä.
-
Harva piirtäjä länsimaissa lienee päässyt piirtämään oikeudenkäyntiin pilapiirrännällisten saavutusten perusteella. Brittiläinen, syntyjään uusi-seelantilainen, David Low (k.1963) sai mahdollisuuden olla läsnä Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Low aloitti Aatun vastaisten kuvien tekemisen jo ennen 1930-luvun puoliväliä. Kuvanäyte on Colin Seymor-Uren ja Jim Schoffin kirjasta David Low v. 1985.