Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kritiikki ja sarjakuva mediassa => Topic started by: Antti Värtö on 02.09.2007 klo 10:01:23
-
Netissä on jonkin aikaa toiminut internet-sarjakuvia rankalla kädellä arvosteleva blogi Your Webcomic is Bad and You Should Feel Bad (http://badwebcomics.blogspot.com). Sen kirjoittaja esiintyy salanimellä John Solomon ja raatelee arvostelunsa kohteet palasiksi. Solomonin tyyli on brutaali: hän ei säästä yhtään iskua arvioidessaan inhoamiaan nettisarjakuvia. Hänen mottonsa tuntuu olevan "Jos et voi sanoa mitään pahaa, älä sano mitään". Tämä on johtanut moniin alatyylisyyksiin, kuten tarpeettomiin ad hominem-hyökkäyksiin; erityisesti PVP:tä haukkuessaan Solomon käyttää enemmän aikaa läskivitsien vääntämiseen Scott Kurtzin kustannuksella kuin varsinaiseen arvosteluun.
Silti Solomonin blogi on hyvin suosittu ja luen itsekin sitä säännöllisesti. Vaikka Solomon käy tarpeettomasti ihmisten kimppuun, oli hän pitkään ainoa*, joka kehtasi sanoa ääneen sen, mitä monet ajattelevat: monet sarjakuvat, suositutkin, ovat todella huonoja. Sarjakuvapiirit ovat pienet, joten harva haluaa ääneen haukkua toisia. Sarjakuvaharrastajien solidaarisuus tekijöitä kohtaan valitettavasti usein tylsistyttää arvostelun terän, ja siksi huonoistakin sarjakuvista etsitään lähinnä hyviä asioita arvosteluun. Tämä ei olisi muuten välttämättä niin vakavaa, mutta jos ongelmat ohitetaan, niin niiden voi taata toistuvan tulevaisuudessa.
Jos arvostelu sanoo suoraan, ettei tarinan henkilöihin saa syvällisempiä ulottuvuuksia pelkästään sillä, että heille tapahtuu pahoja asioita, niin aloitteleva sarjakuvakirjoittaja osaa ehkä välttää tuollaista mokaa itse ja kenties pohtii hieman kauemmin hahmojensa luonteita. Mikäli arvostelussa haukutaan hahmojen kasvoilla olevia ruudusta toiseen toistuvia ilmeitä, saattaa itse kukin katsoa omia piirroksiaan ja pohtia, josko vaihtelu todellakin virkistäisi.
Pelkkien ruusujen ojentaminen ei saa ketään kehittymään. Vaikka risuilla ei tarvitse suoranaisesti ruoskia á la Solomon, on niiden antaminen tärkeää. Sarjakuva, joka on edelleen lapsipuoli taiteitten keskuudessa, tarvitsee mielestäni erityisen paljon kriitikkoja, jotka uskaltavat myös sanoa, milloin jokin ei toimi.
* Nyttemmin Solomon on inspiroinut muutamaa hillitympää bloggaajaa myös tarttumaan samoihin aiheisiin: You and Me and Mary Sue (http://dramapatrol.blogspot.com/) kirjoittaa lähinnä nettisarjakuvan tekijöistä sekä heidän sekoiluistaan Internetin ihmemaassa; Your Webcomic Can Still Be Saved (http://webcomictriage.blogspot.com/) antaa neuvoja sarjakuvan tekemiseen osoittaen tyypillisiä virheitä ja opastaen parempia tapoja.
muokkaus: korjasin linkin toimivaksi
-
Minulla toi eka linkkisi ei toiminut, tässä toimiva Your Webcomic is Bad (http://badwebcomics.blogspot.com/). Tekijän persoonaan tai ulkomuotoon puuttuminen on täysin turhanpäiväistä, mutta kyllä itse tekeleen kritiikki on arvokasta herkkua. Tottakai jokaiselle tekijälle on hyödyllistä saada asiantuntevaa palautetta, en tajua "kriitikot on sairaita" -tyyppistä valittamista. V---ileva sävy ei sinänsä ole kovin hyvä asia, toki se viihdyttää lukijoita mutta saattaa estää tekijää itseään ottamasta kritiikkiä onkeensa. Mutta tottakai netti- ja muitakin sarjakuvia saa lukija haukkua. Eikös se ole aika fasistista vaatia että vain positiivisia mielipiteitä saa esittää?
-
Korjasin linkin nyt toimivaksi, kiitos huomautuksesta.
Eikös se ole aika fasistista vaatia että vain positiivisia mielipiteitä saa esittää?
Vaikkakin Solomonin blogin kommenteista löytyy kasoittain ihmisiä, jotka vaativat juuri tuota, niin itse en viitannut heihin. Tarkoitin vain, että ajatustapaa "ainoastaan positiivista palautetta" tunnutaan pitävän kirjoittamattomana sääntönä sarjakuvapiireissä.
V---ileva sävy ei sinänsä ole kovin hyvä asia, toki se viihdyttää lukijoita mutta saattaa estää tekijää itseään ottamasta kritiikkiä onkeensa.
Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä. Haukkua saa, mutta se kannattaa tehdä kannustavasti, ettei arvostelun kohde ajattele koko kirjoituksen olevan vain hyökkäys hänen henkilöään kohtaan.
-
Silti Solomonin blogi on hyvin suosittu ja luen itsekin sitä säännöllisesti. Vaikka Solomon käy tarpeettomasti ihmisten kimppuun, oli hän pitkään ainoa*, joka kehtasi sanoa ääneen sen, mitä monet ajattelevat: monet sarjakuvat, suositutkin, ovat todella huonoja. Sarjakuvapiirit ovat pienet, joten harva haluaa ääneen haukkua toisia. Sarjakuvaharrastajien solidaarisuus tekijöitä kohtaan valitettavasti usein tylsistyttää arvostelun terän, ja siksi huonoistakin sarjakuvista etsitään lähinnä hyviä asioita arvosteluun. Tämä ei olisi muuten välttämättä niin vakavaa, mutta jos ongelmat ohitetaan, niin niiden voi taata toistuvan tulevaisuudessa.
Pelkkien ruusujen ojentaminen ei saa ketään kehittymään. Vaikka risuilla ei tarvitse suoranaisesti ruoskia á la Solomon, on niiden antaminen tärkeää. Sarjakuva, joka on edelleen lapsipuoli taiteitten keskuudessa, tarvitsee mielestäni erityisen paljon kriitikkoja, jotka uskaltavat myös sanoa, milloin jokin ei toimi.
Onhan se ongelma että kaveri suuttuu jos sen kehuttua tuotantoa kritisoi. Joku on herkkä ja masentuu pienestä, ei tee mieli ottaa riskiä että päähän potkittu nuori hylkää ainoan purkautumiskanavansa.
Sarjakuvan tekeminen hyvin on vaikeata joten tekee mieli tukea kaikkia yrityksiä. On vaara että vaatii yhdeltä sarjalta mahdottomia - että kritisoi pitkin ja poikin huomaamatta että jos kaikki moitteet ottaisi huomioon, sarjakuvasta ei jäisi jäljelle kuin käppyräinen raato. Tulisi aikuisten lasten realistisen tyylitelty vakavan koominen ketäänloukkaamaton epäkohtiin pureutuva arjen pieniä asioita hienovaraisesti valottava räiskyvä toimintasarjakuva.
Haluan lukea sen heti!
Joo. Mutta jämähtäneitä pitäisi tökkiä kehittymään.
Sarjakuvantekemisen pitää olla palkitsevaa jotta tulos olisi hyvä. Tuo "sarjakuvasi on huono ja sinun pitäisi kärsiä sen takia" -lähtökohta on perseilyä.
-
Varsin tympeä blogi. Osoittaa suunnattomia palleja ladella rumia sanoja nimimerkin takaa. Tällaisia ilkeyksiin perustuvia sivuja löytyy ja ne ovat ei-niin-yllättävästi suosittuja. Ihmisillä on kai joku perustarve vahingonilolle ja päästä purkamaan pahaa oloaan olemalla ikäviä. Mitään opettavaa tai kehittävää tuollaisessa ei ole.
Amatööreille ilkeily osoittaa yhtä paljon luonnetta kuin koulukiusaajilla yleensä. Ammattilaisille voi olla ilkeämpi. Heillä on oltava ja yleensä onkin kovempi nahka mutta mitä iloa on siinä, että harrastuksekseen sarjakuvia tekevälle on vittuiltava? Ei sellaisesta kehity kukaan. Minä olen ollut melkoisten kovanaamojen opissa eikä kukaan heistä sortunut tuollaiseen. Asiat sanottiin suoraan mutta asiallisesti.
Sitä paitsi, mitä saisivatkaan aikaan Oscar Wilden, Winston Churchillin tai Groucho Marxin kaltaiset ilkeilyn mestarit, joiden ei tarvinnut turvautua törkeyksiin. He saivat loukkauksenkin kuulostamaan kehulta, mihin eivät tällaiset John Solomonit ikinä pysty.
-
Tarkoitin vain, että ajatustapaa "ainoastaan positiivista palautetta" tunnutaan pitävän kirjoittamattomana sääntönä sarjakuvapiireissä.
Näin ehkä täällä Kvaaksissa muttei välttämättä todellisessa maailmassa. En toisaalta ole koskaan pystynyt ajattelemaan näitä keskustelupalstakirjoitelmia minään todellisena kritiikkinä vaan eräänlaisena heikkolahjaisten tukiryhmänä. On kiva kun joku tykkää.
-
Sarjakuvan tekeminen hyvin on vaikeata joten tekee mieli tukea kaikkia yrityksiä. On vaara että vaatii yhdeltä sarjalta mahdottomia - että kritisoi pitkin ja poikin huomaamatta että jos kaikki moitteet ottaisi huomioon, sarjakuvasta ei jäisi jäljelle kuin käppyräinen raato.
Paras tapa suhtautua kritiikkiin olisi varmaan lukea avoimin mielin ja suuttumatta, ja harkita siinä esitettyjä pointteja vakavasti, mutta eihän siitäkään mitään tule jos kaikkeen reagoi. Jos joku ei yksinkertaisesti pidä siitä, minkä tyyppistä sarjakuvaa teet, en reagoisi siihen ollenkaan. Jos joku periaatteessa pitäisi siitä mihin pyrit, mutta sanoo sinun epäonnistuneen, silloin kannattaa harkita piileekö siinä totuus.
Ilkeämielisyys sinänsä on oikeastaan pelkästään huono juttu, jos tekstiä pidetään kriitikon viestinä tekijälle. Sehän pelkästään lannistaa ja ajaa tekijän syvemmälle poteroonsa.
-
Ilkeämielisyys sinänsä on oikeastaan pelkästään huono juttu, jos tekstiä pidetään kriitikon viestinä tekijälle. Sehän pelkästään lannistaa ja ajaa tekijän syvemmälle poteroonsa.
Ilkeämielisyys on usein kritiikin antajan omaa egopullistelua, jonka tarkoitus on saada hänet näyttämään nokkelalta. Tähän voi aina lainata nerokasta lausetta Corto Maltese Etelämerellä -albumista: "Et onnistu olemaan ironinen, veliseni, ainoastaan sarkastinen. Ja sarkasmi eroaa ironiasta kuin röyhtäisy huokaisusta!". Ja nämä John Solomonit kun eivät osaa olla edes sarkastisia. Vain tylsiä.
Näin ehkä täällä Kvaaksissa muttei välttämättä todellisessa maailmassa. En toisaalta ole koskaan pystynyt ajattelemaan näitä keskustelupalstakirjoitelmia minään todellisena kritiikkinä vaan eräänlaisena heikkolahjaisten tukiryhmänä. On kiva kun joku tykkää.
Jeps. Ja Virtahepomies epäilemättä kokee suurta iloa "heikkolahjaisten" ivaamisessa. Huvinsa kullakin.
-
Joku on herkkä ja masentuu pienestä, ei tee mieli ottaa riskiä että päähän potkittu nuori hylkää ainoan purkautumiskanavansa.
Tästä olen samaa mieltä, ja siksi onkin hyvä, että Solomon keskittyy lähinnä haukkumaan suosittuja sarjakuvia, ei aivan amatöörien tekemiä. Toinen, lähtökohdiltaan paljon rakentavampi kritiikki, on Josh Lesnickin (Girlyn tekijä) kirjoitus LiveJournaliinsa, jossa hän arvioi suosituimpien nettisarjakuvien taidetta (http://superhappy.livejournal.com/271857.html).
Lesnick kirjoittaa ilman kirosanoja tai edes ilkeää tarkoitusta, mutta uskaltaa silti sanoa rehellisen mielipiteensä taiteen tasosta. Koska hän käsittelee vain suosituimpia sarjoja, ei ole vaaraakaan, että joku herkkä nuori menettää arvostelun myötä uskon itseensä ja päätyy heittämään tussikynänsä roskikseen.
-
Viime sunnuntaina Solomon vastasi kommentoijilleen. Kun häneltä kysyttiin, mistä sarjakuvasta hän sitten pitää, hän kieltäytyi kertomasta mm. koska eri ihmisille toimii eri sarjat, ja muistutti että otsikkonsakin rajaa blogin käsittelemät sarjat vain huonoihin. No juu.
Ehkä Solomonille on paikkansa. Jos jostain putkahtaa suomenkielinen lokasinko, voisi olla kiinnostavaa joutua puolustelemaan haukuttujen sarjakuvien hyviä puolia. Sillai tekijä saisi ainakin monipuolista kyytiä.
-
Muuten, pyysin sarjakuvaopiskelijoita laatimaan sarjakuvamuotoisia arvioita open osoittamista sarjakuvista tänne: http://www.limingantaidekoulu.com/xcomic/ (http://www.limingantaidekoulu.com/xcomic/).
Ne voivat olla sitten mitä hyvänsä, ohje oli että pitää olla subjektiivinen ja pitää kokeilla kohdesarjakuvan tyyliä. (Siellä on niitä arkistossa jo viime keväältä. Tarkoitus oli herättää kiinnostusta laatusarjiksiin.)
Kun joutuu tekemään sarjakuvamuodossa, on itsekin alttiina kritiikille. Ja ehtii miettiä.
-
Muuten, pyysin sarjakuvaopiskelijoita laatimaan sarjakuvamuotoisia arvioita open osoittamista sarjakuvista
Erinomaista! Koska opiskelijat eivät selvästi lukeneet vain omia suosikkejaan on palaute välillä aika tylyäkin, mutta yleensä vaikuttaa harkitulta. Tyylin kokeileminen epäilemättä auttaa ehkä ymmärtämään taiteilijan ajatusmaailmaa, tai ainakin pakottaa miettimään sitä.
Kaikissa ei kritiikki ollut kovin hyvin perusteltua, mikä osittain varmaan johtuu sarjakuvan tekemisen vaikeudesta: jokainen lisäruutu on lisää työtä, joten deadlinepaineessa helposti kritiikki lyhenee ja väistämättä yksinkertaistuu. Silti kaiken kaikkiaan loistava sivu! Nyt tekee itsekin mieli tehdä pari tuollaista sarjakuva-arvostelua sarjakuvamuodossa.
-
Silti Solomonin blogi on hyvin suosittu ja luen itsekin sitä säännöllisesti. Vaikka Solomon käy tarpeettomasti ihmisten kimppuun, oli hän pitkään ainoa*, joka kehtasi sanoa ääneen sen, mitä monet ajattelevat: monet sarjakuvat, suositutkin, ovat todella huonoja. Sarjakuvapiirit ovat pienet, joten harva haluaa ääneen haukkua toisia. Sarjakuvaharrastajien solidaarisuus tekijöitä kohtaan valitettavasti usein tylsistyttää arvostelun terän, ja siksi huonoistakin sarjakuvista etsitään lähinnä hyviä asioita arvosteluun. Tämä ei olisi muuten välttämättä niin vakavaa, mutta jos ongelmat ohitetaan, niin niiden voi taata toistuvan tulevaisuudessa.
Pelkkien ruusujen ojentaminen ei saa ketään kehittymään. Vaikka risuilla ei tarvitse suoranaisesti ruoskia á la Solomon, on niiden antaminen tärkeää. Sarjakuva, joka on edelleen lapsipuoli taiteitten keskuudessa, tarvitsee mielestäni erityisen paljon kriitikkoja, jotka uskaltavat myös sanoa, milloin jokin ei toimi.
Ensinnäkin, se onko kritiikki hellämielistä vai ilkeämielistä ei arvota sitä kehittäväksi missään määrin.
Sarjakuva on lapsipuoli vain koska sen sallitaan olla lapsipuoli ja salliva taho olemme me. sarjakuva on taide taiteiden joukossa joka jakaantuu useampaan alalajiin. sarjakuvan kohdalla tehdään aivan yhtä keinotekoisia jakoja kuin kirjallisuudessa, kuvataiteissa, elokuvassa ja musiikissa.
Tämä:
Näin ehkä täällä Kvaaksissa muttei välttämättä todellisessa maailmassa. En toisaalta ole koskaan pystynyt ajattelemaan näitä keskustelupalstakirjoitelmia minään todellisena kritiikkinä vaan eräänlaisena heikkolahjaisten tukiryhmänä. On kiva kun joku tykkää.
on kärjistys ja provoa mutta pätee kaikissa taiteissa.
On väärin sanoa että Aki Kaurismäki on yliarvostettu ja hänen tuotantonsa nauttima suosio on samalla tavalla käsittämätön kuin Michael Bayn Armageddon-elokuvan suosio.
Ne ovat vain osoitus ettei kaikki suosittu ole hyvää.
Mutta elokuvapiireissä tätä ei voi sanoa, eikä niissä jotka ottavat kulttuurinsa egonsa jatkeena.
Se on totta että tarvitaan se joka uskaltaa sanoa ettei keisarilla tarkkaan ottaen ole vaatteita.
Mutta siinäkin on sävy- ja aste-eroja. kritiikin tulisi olla objektiivista, mikä on mahdotonta, mutta siihen tulisi pyrkiä. Ennen muuta kritiikin tulisi olla rakentavaa. Jos jokin ei toimi tai on anatomisesti tai perspektiivin tai minkä ikinä mukaan pielessä teknisesti siitä on hyvä mainita.
Sama pätee käsikirjoituspuolella.
Sana rakentava ei ole vain semantiikkaa ja etikettiä.
Kvaak tarjoaa mahdollisuuden molempiin.
Itse mieluummin tarjoan rakentavaa kritiikkiä tai olen hiljaa. Miksikö? Väkivalta on muutakin kuin fyysistä lyömistä ja sitä on mielin määrin ympäröivässä yhteiskunnassa jo riittämiin.
Mitään järjestelmällistä keinoa tai aatetta sen kitkemiseen ei ole eikä tule.
On vain henkilökohtaisia, tapauskohtaisia päätöksiä.
Se että sanan säilällä hitain, tarkoin valituin sivalluksin julkisesti laksisi veret ulos jostain nuoresta tai vanhemmasta sarjakuvantekijästä voisi tuoda hetken tyydytyksen ja antaa itsetunnolle halpaa nostetta.
Ja sitten?
Suomen taidehistoria tuntee mm. tapaus Mukan joka on hyvin kärjistetty, mutta aiheen mukainen. Teosta ei tietääkseni luettu kuolemantuottamussyytteitä.
John Solomonin hengentuote menee liiaksi henkilökohtaisuuksiin minun makuuni, Keijon opiskelijat hoitavat homman tyylikkäämmin(mikä ei tarkoita että olisin kaikessa samaa mieltä, kuten Rannan Sateesta).
Tärkeä ero on meritokratiassa. On helppoa kritisoida jos ei tarvitse tehdä sitä mitä kritisoi. Vaade kritiikille se ei ole, mutta toisinaan tärkeä opetus.
-
On väärin sanoa että Aki Kaurismäki on yliarvostettu ja hänen tuotantonsa nauttima suosio on samalla tavalla käsittämätön kuin Michael Bayn Armageddon-elokuvan suosio.
Ne ovat vain osoitus ettei kaikki suosittu ole hyvää.
Mutta elokuvapiireissä tätä ei voi sanoa, eikä niissä jotka ottavat kulttuurinsa egonsa jatkeena.
Se on totta että tarvitaan se joka uskaltaa sanoa ettei keisarilla tarkkaan ottaen ole vaatteita.
Jos en tuntisi sinua pitäisin ainaista Kaurismäen dissaamistasi pelkkänä provoamisena. Mutta koska tiettävästi olet tosissasi, se todistaa vain ettei keisarin vaatteettomuus ole koskaan niin itsestään selvää kuin annat ymmärtää. Sitä paitsi kyllähän elokuvapiireissä on MYÖS kuvia kumartelemattomia kriitikoita (Maskula, hmh?), joskaan ei kovin montaa. Sama pätee sarjakuvapiireihin.
-
Sitä paitsi kyllähän elokuvapiireissä on MYÖS kuvia kumartelemattomia kriitikoita (Maskula, hmh?), joskaan ei kovin montaa. Sama pätee sarjakuvapiireihin.
Luulisin, että elokuvapiireissä on helpompaa olla kuvia kumartelematon kriitikko kuin vaikkapa musiikki- tai sarjakuvakuvioissa, joissa piirit ovat sen verran pienemmät ja kriitikot tai asiantuntijat ovat lähempänä tekijäkenttää.
Tilanne saattaa korostua Kvaakin kaltaisella foorumilla vielä entisestään, sillä ihan mutu-pohjalta väittäisin aika harvan kotimaisen sarjakuvan saavan osakseen suurempaa negatiivista palautetta - poissulkien ehkä "Viivi ja Wagner", joka näyttää kasvaneen sen tason mittoihin, että sitä on ikään kuin "oikeutettua" kritisoidakin - kun taas ulkomaisia sarjakuvia käsiteltäessä saatetaan käyttää hyvinkin negatiivisia ilmauksia.
Lisäksi muistelisin foorumilla esiintyneen satunnaisesti myös ns. "one hit wondereita", jotka saattavat kommentoida jotakin hyvinkin kärkevästi yhden ainoan kerran ja katoavat sitten Internetin syövereihin palaamatta foorumille enää koskaan... Pienet ovat piirit. :)
En todellakaan tarkoita, että negatiivinen palaute olisi mitenkään itsetarkoitus ja sitä tulisi harjoittaa aina ja kaikkialla, mutta eiköhän tuo liene niin tekijöiden kuin keskustelunkin kannalta parasta, mikäli teoksistaan voi saada myös perusteltua kritiikkiä. Minusta esimerkiksi Irenen taannoinen arvostelu Nettinartusta oli ihan hyvä ja toimiva pelinavaus.
-
Minusta esimerkiksi Irenen taannoinen arvostelu Nettinartusta oli ihan hyvä ja toimiva pelinavaus.
Kyllä! Nettinartun arvostelussa oli juuri sellaista perusteltua kritiikkiä, joka toivon mukaan ohjaa tekijöitä kehittymään ja korjaamaan virheitä (esim. liian pieni skannauskoko).
Se, että kotimaisiakin sarjakuvia uskalletaan myös kritisoida on mielestäni taiteenlajin kehittymisen merkki ja jopa elinehto. Käyttääkseni vertauskuvaa: peruskoulussa opettaja yrittää aina kehua oppilaiden töitä, koska pikkuisia ei haluta lannistaa. Lukiossa ja yliopistossa opiskelijat taas saavat myös negatiivista palautetta, koska he ovat jo tarpeeksi kypsiä ottaakseen kritiikkiä vastaan.
-
Heh, kiitos. Olen tässä sisäistä kriitikkoani muutaman kuukauden herätelleenä alkanut miettiä, onko epänormaalia olla tällainen "kiltti" arvostelija. Esim. lehteen (Etelä-Saimaaseen) kirjoittaessani valikoin kirjoja, jotka kiinnostavat minua jo valmiiksi. Niinpä arvostelu on usein myönteinen, harvoin on tullut pahoja pettymyksiä vastaan. En ole vielä löytänyt itsestäni tätä Jukka Kajavan ja Seppo Heikinheimon linjaa, että oletuksena pitäisi haukkua kaikki, julistaa inhoten että miksi tällaista paskaa tehdään ja vielä neuvoa päälle, että oikeasti tämä kannattaisi tehdä niin ja näin ja noin. Minusta arvostelujen tarkoitus on saada ihmiset huomaamaan teoksia, jotka heitä voisivat kiinnostaa. Kaikkia eivät tietenkään samat asiat kiinnosta.
Toki arvosteluissa pitää huomauttaa, jos jotain selkeitä puutteita tai huonoja puolia kohteessa on. Muutenhan arvostelu olisi vain merkityksetöntä hymistelyä.
-
Kyllä suoran, rakentavan palautteen antaminen aikuisille ammattilaisille tai sarjakuvaa tosissaan opiskeleville on toki tärkeää, samoin kuin suurelle osalle tekijöistä olisi varmasti hyödyllistä hakea palautetta muualtakin kuin vieraskirjastaan, joihin kirjoittavat pääasiassa sarjakuvan aktiivilukijat (mikä voi olla positiivisena kannustimena hyvin tärkeää toki sekin). Palautteestahan voi aina itse funtsia, mikä siinä on arvokasta. Mutta
"Sarjakuva on yhtä huono kuin tekijä läski"-tyylinen mentaliteetti palvelee tasan samaa ajatusta kuin haukkua 15-vuotiaita idoleiksi pyrkiviä teinejä miljoonan katsojan edessä. Leipää ja sirkushuveja.
-
Minusta arvostelujen tarkoitus on saada ihmiset huomaamaan teoksia, jotka heitä voisivat kiinnostaa. Kaikkia eivät tietenkään samat asiat kiinnosta.
Se on toki ihan hyvä lähtökohta, mikäli kriitikko saa valita itse arvosteltavat teokset, eikä ikään kuin ole "pakotettu" tutustumaan kaikkeen markkinoilla olevaan tuotantoon (esim. uskoisin jonkun Tapani Maskulan joutuvan työnsä puolesta kirjoittamaan sellaisistakin elokuvista, joista hän ei pidä pätkän vertaa).
Toki arvosteluissa pitää huomauttaa, jos jotain selkeitä puutteita tai huonoja puolia kohteessa on. Muutenhan arvostelu olisi vain merkityksetöntä hymistelyä.
Tästä on helppo olla samaa mieltä.
-
Jos en tuntisi sinua pitäisin ainaista Kaurismäen dissaamistasi pelkkänä provoamisena. Mutta koska tiettävästi olet tosissasi, se todistaa vain ettei keisarin vaatteettomuus ole koskaan niin itsestään selvää kuin annat ymmärtää. Sitä paitsi kyllähän elokuvapiireissä on MYÖS kuvia kumartelemattomia kriitikoita (Maskula, hmh?), joskaan ei kovin montaa. Sama pätee sarjakuvapiireihin.
Kiitän lämpimästi että löysit aasinsiltani.
Keisarina vaatteettomuus ja kritiikki ovat aina subjektiivisia. Se että tiedät minut ja tiedät ettei kyseessä ole mikään provo vaan aito kanta auttaa suhteuttamaan tässä suhteessa.
Se että tuntee kritiikon maun on elinehto, se että tietää millainen jokin on. Maskula ravostelee saman elokuvan eriperiaattein kuin vaikkapa Toni Jerrman tai Ilja Rautsi.
Samoin sarjakuvapuolella: jokainen vähänkään kvaakkia lukeva tietää että samasta suomen sisällissotaa käsittelevästä sarjakuvasta tulisi aivan erilaiset arviot siitä riippuen onko arviota sanomassa Kivik tai Keijo Ahlqvist.
Medialukutaidon arvoa ja omien kantojen muodostamista ei voi riittävästi korostaa.
-
Se on toki ihan hyvä lähtökohta, mikäli kriitikko saa valita itse arvosteltavat teokset, eikä ikään kuin ole "pakotettu" tutustumaan kaikkeen markkinoilla olevaan tuotantoon (esim. uskoisin jonkun Tapani Maskulan joutuvan työnsä puolesta kirjoittamaan sellaisistakin elokuvista, joista hän ei pidä pätkän vertaa).
Totta, ja tuloksen huomaa. Joskus voi arvostelusta huomata (arvostelijaa ja arvostelun kohdetta tuntematta), että arvion teko on kriitikolle vähän pakkopullaa, eikä teokseen ole päässyt mitenkään sisälle. Sama pätee kyllä toisinkin päin, eli jos kriitikko rakastaa vaikka niitä Kaurismäen elokuvia yli kaiken, hän saattaa hehkuttaa niitä turhankin estottomasti.
Mutta niin kauan kuin ei ole arvostelurobotteja, vaikuttavat arvioihin tietysti nämä ikävät pikkuseikat kuten kirjoittajan persoonallisuus jne. :)
-
Solomonin sivustosta vielä: äijän kritiikin sävy on niin loukkaava, että on vaikea kuvitella sen vaikuttavan millään tavalla kritiikin kohteisiin. Korkeintaan kieltäytyvät muuttamasta mitään. Se on sääli, sillä hänen pointtiensa takana on totuus: sivustolla haukutut sarjakuvat todella ovat epäonnistuneita juuri niillä osa-alueilla joihin Solomon rujolla tavallaan viittaa. Haukkumisen seasta löytyy hyviä pointteja, joita kaikkien sarjakuvan tekijöiden kannattaa miettiä. Enpä silti haluaisi puhua äijän kanssa, vaikuttaa luonnevammaiselta.
-
Pakko pistää taas esille tämä Veli Loposen esittelemä linkki (http://conceptart.org/forums/showthread.php?t=77013), jossa ALex Toth kritisoi Steve Rudea. Joskus voi tekijälle olla kunnon avohansikkaalla läiskiminen hyvinkin hyödyllistä, kun se perustellaan vahvasti ja pitäydytään asiassa. Sanotaanhan sitä evoluutiostakin, että sillä on ollut tapana jäädä polkemaan paikalleen, kunnes joku meteoriitti on tullut antamaan sille vähän vauhtia (ei tartuta tähän, sille on oma ketjunsa). Kirjallisen lopputyöni ohjaaja puhui suuren edistymisen vaativan usein tarpeeksi suurta kriisiä -> kaiken kyseenalaistaminen aiheuttaa kylmän tunteen, joka pakottaa ihmisen pyrkimään eteenpäin, sillä entinen olotila ei tunnu enää miellyttävältä. Jokin tuossa loksahti minulle, sillä oman edistymiseni kulmakiviksi muistan useat juuri tuollaiset tilanteet.
-
Seppo Heikinheimon linjaa, että oletuksena pitäisi haukkua kaikki, julistaa inhoten että miksi tällaista paskaa tehdään ja vielä neuvoa päälle, että oikeasti tämä kannattaisi tehdä niin ja näin ja noin.
Ei toi Heikinheimon linja ollut; hänellä vain arviointiasteikko meni aidosti välillä -100...+100. Kyllä hän ne positiivisemmatkin puolet osasi kertoa just niinkuin pitikin. Heikinheimo oli mielestäni erittäin hyvä kriitikko. Tykkäsin hänen arvosteluistaan kovasti.
Heikinheimo tietysti kuitenkin muistetaan siitä että taiteilijat saattoivat suuttua verisestikin hänen arvosteluistaan. Olli Mustosellahan tämä johti jopa Helsingissäesiintymättömyyspäätökseen. Mutta, tämä oli mielestäni vielä tavanomaista suurempaakin objektiivisuutta. Jos palvottu virtuoosi esiintyi poissaolevasti, sen sai myös lukea Stadarin konserttiarviosta. Yhtään ei hymistelty tai jätetty arviota julkaisematta kun ei voitu olla kivoja ja mukavia. Kuka tietää, ehkä tämäntyyppisellä kritiikillä on jopa ollut vaikutusta esitysten tasoon?
Minusta arvostelujen tarkoitus on saada ihmiset huomaamaan teoksia, jotka heitä voisivat kiinnostaa.
Ehdottomasti!
-
Olemme pitkän aikaa eräässä pienessä internetyhteisössä olleet sitä mieltä, että Shredded Moose (http://www.shreddedmoose.com/comic/) on ihan hyvä kandidaatti maailman huonoimman sarjakuvan tittelin saajaksi, ja onkin ilahduttavaa havaita, että myös tässä blogissa on havaittu (http://badwebcomics.blogspot.com/2007/09/shredded-moose.html), että Shredded Moose on ongelmajätettä, joka ei ole edes sen internetpaperin arvoista, jolle se on painettu.
Ei kai tuollaisen ole tarkoituskaan olla rakentavaa kritiikkiä. Viathan eivät varsinaisesti ole piirrostavassa eikä välttämättä edes "juonenkuljetuksessa" (mikä sana kuvaa flowta läpi kolmen ruudun stripin läpi) vaan siinä, että jos nyt joku aikuinen ihminen tekee tuollaista ja on sitä mieltä, että on se hauskaa, kyllä siinä alkaa olemaan kaiken avun tavoittamattomissa. Tämän purkauksen tarkoitus onkin lähinnä toimia terapiana kaikille, jotka ovat joutuneet lukemaan useita strippejä Shredded Moosea.
-
Taas kerran tämä tarpeettomasti ilkeämielinen blogikriitikko on sinänsä oikeassa: Shredded Moose on täyttä scheissea. Sen lukeminen on hyvä muistutus kahdesta asiasta: 1) "siisti" piirrosjälki voi näyttää surkealta ja 2) kyynisyys ja rankkuus ei ole sama asia kuin hyvyys.
-
Ei toi Heikinheimon linja ollut; hänellä vain arviointiasteikko meni aidosti välillä -100...+100. Kyllä hän ne positiivisemmatkin puolet osasi kertoa just niinkuin pitikin. Heikinheimo oli mielestäni erittäin hyvä kriitikko. Tykkäsin hänen arvosteluistaan kovasti.
Heikinheimon tajusin vasta kun hän esiintyi Neil Hardwickin kanssa suorassa keskusteluohjelmassa joka lähetettiin Mätämuna-vainaan mökiltä. Hardwick soitti levyltä Betalesten Yesterdayn. Viiden tahdin jälkeen Heikinheimo ilmoitti kiitos riittää ja kertoi mikä oli vikana. Hardwick huomioi: "arviosi on hyvin tekniikkaan keskittyvä". Heikinheimo vastasi: "Tietysti. Niin pitääkin olla. Kaikki muu on makua."
Näin musiikissa. Miten muualla?
-
tarpeettomasti ilkeämielinen blogikriitikko
Tätähän sivumennen sanoen ei kirjoittanut John Solomon, blogilla on neljä eri kirjoittajaa joilla kaikilla on kovin raamatullinen salanimi. Ehkä noissa on jotain eroa.
-
Netissä on jonkin aikaa toiminut internet-sarjakuvia rankalla kädellä arvosteleva blogi Your Webcomic is Bad and You Should Feel Bad (http://badwebcomics.blogspot.com).
Täähän on nyt näköjään ajankohtainen täällä kotimaassakin, koska tuoreimmassa postissa Solomon lyttää erään Kvaakistakin tutun piirtäjän nettisarjakuvan (http://badwebcomics.blogspot.com/2007/10/broken-mirror.html)...
-
Täähän on nyt näköjään ajankohtainen täällä kotimaassakin, koska tuoreimmassa postissa Solomon lyttää erään Kvaakistakin tutun piirtäjän nettisarjakuvan (http://badwebcomics.blogspot.com/2007/10/broken-mirror.html)...
Ei mutta JJ:tähän lähes ylistetään tuolla:
"The only redeeming feature is JJ's art, and despite the rather amateur feel to it, it has some nice colouring. You have to assume that with a surname like "Nääs" the only reason he goes along with this is because he doesn't understand what the script says."
Ja palautteessakin kehuttiin sarjan ulkonäköä. Erinomainen saavutus!
-
Hardwick huomioi: "arviosi on hyvin tekniikkaan keskittyvä". Heikinheimo vastasi: "Tietysti. Niin pitääkin olla. Kaikki muu on makua."
Heikinheimo toteutti kriitikon missiota: kertoa yleisölle, että teos on huono ja siitä tulisi pysytellä kaukana.
-
Täähän on nyt näköjään ajankohtainen täällä kotimaassakin, koska tuoreimmassa postissa Solomon lyttää erään Kvaakistakin tutun piirtäjän nettisarjakuvan (http://badwebcomics.blogspot.com/2007/10/broken-mirror.html)...
Höh! Nääs-Cooper-tuotannot ovat olleet ihan mainioita...niitä harvoja nettisarjiksia joihin olen jaksanut paneutua. Vaikea löytää hyviä puolia tästä arvostelusta!
-
Ensimmäinen kappale oli hyvä. "Eeppinen" on sana jota itsekin vihaan yli kaiken. Sen jälkeen tavoiteltiin huntersthompsonmaista ilkeyttä, mutta se kariutui siihen että ilkeys oli sittenkin niin kovin pientä, ei erityisen purevaa, eikä älykästä.
Jos tyylilaji on joskus valittu huonoja verkkosarjakuvia varten, ainakin silloin se on ollut samalla tasolla kuin kohteensa. Se on osuvasti ajateltua.
Muistutetaan nyt vielä, että kaikki mitä minä höpisen kritiikistä, perustuu siihen että olen 25 vuotta yrittänyt miettiä mitä kritiikin pitäisi olla ja kuinka se tehdään, enkä ole vieläkään keksinyt oikeaa vastausta. Ehkä sitä ei ole.
-
Ennen kuin lähtee lyttäämään tai vinssaamaan taivaisiin yhtään mitään tekelettä, pitäisi kritiikin kirjoittajan omata mahdollisimman hyvät perustiedot aiheeseen liittyen. Roskassakin on yleensä viehätyksensä, jos ei itsessään teelmyksessä niin ehkä sen ympäriltä löytyy jotakin kiinnostavaa. Kritiikki sinänsä on aina kirjoittajan henkilökohtainen mielipide, mikä kovin harvoin muistetaan.
Kriitikolla on vakaa usko siihen, että hänen mielipiteensä kiinnostaa jotakuta muuta. Yleisön yleiseen makuun on helppoa turvautua, mutta todellisuudessa mitään "yleistä makua" ei ole olemassakaan.
Lukemalla muutakin kuin Nobel-kirjailijoita ja katsomalla elokuvia mahdollisimman paljon, seuraamalla musiikkia, tutkiskelemalla sarjakuvia kattavasti jne. pääsee jo aika hyvin kärryille. Onneksi on netti. Lukekaapas joskus sanomalehtikirjastossa esmes Hesarin kritiikkejä 1970-luvulta! Hieman on ilmaisu tiivistynyt noista ajoista.
Arrogantti Heikinheimo teki jo ratkaisunsa, hän ei jaksanut ajatusta päätyä väistämättä Iltalehden kaltaiseen raakkilaariin näpyttelemään hienoista älykön-aivoistaan puserrettuja polvihousukakaran mielipiteitä.
-
Hardwick huomioi: "arviosi on hyvin tekniikkaan keskittyvä". Heikinheimo vastasi: "Tietysti. Niin pitääkin olla. Kaikki muu on makua."
Näin musiikissa. Miten muualla?
Olen siis heikinheimolainen (heikin heimolainen...) Eli ainakin minun elokuva- ja sarjakuva-arvosteluissani pyrkimys on tuo, mutta ilkeilyn yritän jättää pois. Jos on syytä ilkeillä, ei kannata arvostellakaan.
-
"arviosi on hyvin tekniikkaan keskittyvä". Heikinheimo vastasi: "Tietysti. Niin pitääkin olla."
Että jos ja kun arvio perustuu pelkkään tekniikkaan, moni teknisesti valtavalla virtuositeetillä väsätty sarjakuva on kamalaa tuubaa. Teknisesti mestaritavaraa, mutta... Loppu siis makuasioita? Olisiko siis tarinan tekniikoita, kerrontatekniikoita? Mutta tarinakin voi mennä tasan tarkkaan ns. oppikirjan mukaan, mutta mutta... kokonaisuudessa voi silti mättää jokin.
Timo
-
Solomon sentään kehui JJ:n taidetta. Tavallaan...
Sen sijaan olisi kiintoisaa nähdä, mitä sanottavaa hänellä olisi KMV:stä.
-
En ole montaa arvostelua jaksanut badwebcomics.comista lukea, sen verran tylsänoloista jauhantaa. Lähinnä joltain puberteettitouhulta sivusto vaikuttaa kaikenkaikkiaan, muutamasta osuvasta huomiosta riippumatta. Broken Mirrorin kahluu on jäänyt ikuisuusprojektiksi kohdallani, joten tuohon arvioon on vaikea ottaa sen enempää kantaa.
-
Kaikki muu on makua.
Niin. Kuka pitää mauttomasta taiteesta.
James Kochalkalla on tämä Cute Manifesto jonka kahdessa esipuheessa hän julistaa että Taito on vihollinen ja Taito ei ole ystävä.
Että taiteen arvo on muussa kuin teknisessä hioutuneisuudessa.
-
Niin. Kuka pitää mauttomasta taiteesta.
Yllättävän moni.
James Kochalkalla on tämä Cute Manifesto jonka kahdessa esipuheessa hän julistaa että Taito on vihollinen ja Taito ei ole ystävä.
Että taiteen arvo on muussa kuin teknisessä hioutuneisuudessa.
Ymmärrän ajatuksen mutta en täysin allekirjoita sitä siltä osin mikä osuus taiteella on laajemmalle massalle.
esimerkiksi taideterapia on toimiva muoto ja osa, ei yhteiskuntakelpoisuuteen vaan, eheytymiseen liittyvää.
Monet töistä ovat syvällisiäkin mutta se onko niillä mitään sanottavaa muille on eri asia. Tiedän ettei se ole edes taiteen merkitys, mutta tekninen hioutuneisuus onkin muita kuin tekijää varten.
Tältä osin tekninen suoritus on otettava huomioon arvosteltaessa = jos teoksella on muoto-ongelma joka entisestään estää viestin välittymisen (Wiion viestinnän laki) tulee se mainita.
Mutta silloin tuleekin muistaa mantra "kriitikoista ja insinööreistä saa saman kuin ihmisestä."
-
Niin. Kuka pitää mauttomasta taiteesta.
James Kochalkalla on tämä Cute Manifesto jonka kahdessa esipuheessa hän julistaa että Taito on vihollinen ja Taito ei ole ystävä.
Että taiteen arvo on muussa kuin teknisessä hioutuneisuudessa.
Kunhan erotetaan toisistaan tylsä, hengetön kädenjälki ja se taito, jossa käsi oppii pikkuhiljaa riipustamaan paperille omia aivoituksia yhä sujuvammin. Sellainen taito syntyy väkisinkin kun tarpeeksi tekee ja antaa oman kädenjälkensä kehittyä.
-
Että jos ja kun arvio perustuu pelkkään tekniikkaan, moni teknisesti valtavalla virtuositeetillä väsätty sarjakuva on kamalaa tuubaa. Teknisesti mestaritavaraa, mutta... Loppu siis makuasioita? Olisiko siis tarinan tekniikoita, kerrontatekniikoita? Mutta tarinakin voi mennä tasan tarkkaan ns. oppikirjan mukaan, mutta mutta... kokonaisuudessa voi silti mättää jokin.
Olen sanonut tämän joskus ennenkin, mutta arvostelin joskus vuonna yksjakaks Muukalaisia paratiisissa -alpparin, ja (silloin) minusta oli huono asia että jopa ruudun sisällä piirrostyyli vaihteli realistisesta naiiviin. Kivi Larmola kiinnitti omassa arvostelussaan huomiota samaan asiaan, mutta piti sitä hyvänä. Eli tekninen toteutus oli huomioitu, mutta oliko se hyvä vai huono, oli täysin makuasia. Heikki Jokinen karttaa joskus suorastaan ärsyttävästi oman mielipiteensä sanomista. Hän esittelee faktat ja antaa lukijan päättää onko se hyvä vai huono.
Tekninen hyvyys ei ole pelkästään visuaalista tai kerronnallista. Tekninen virtuositeetti voi olla myös teknisen virtuositeetin välttelemistä. Onnistuuko tekijä siinä, on mielipide. Vrt. Latva-Nikkolan Tunteiden maisteri tai Lietzénin Tarinoita lännestä.
-
Ei liity suoranaisesti sarjakuviin, mutta ihan kuin Reijo Mäki (!) olisi ottanut opikseen "scifi-romaaninsa" Hard Luck Cafeen saamista nuivista arvosteluista.
"Uhkapelimerkki" on dekkarimielessä parasta Mäkeä kolmeen edelliseen Varekseen verrattuna.
Tosin siinäkin mukana horjuu hahmona "dekkarikirjailija Oxbacka", joka manaa kun ei kainosielujen takia saa kirjoittaa "rehellisesti Suomalaisesta todellisuudesta", tarkoittaen sitä, että Uhkapelimerkissä ei ole niinkään päälleliimattuja kansan syvien rivien kosiskeluja ts. juttuja "mutiaissivarihomonarkkarien" ja "viherpiipertäjävegelepsojen" tyhmyydestä ja rötöksistä.
Jos Reijo Mäki osaa ottaa kritiikistä opikseen, kuka tahansa osaa!
-
Oli pakko tyrkätä oma silmunsa tähän ketjuun...
Sarjisrintaman noviisina sanoisin, että kritiikkiin on vain opeteltava suhtautumaan oikein, mutta se vaatii aikaa. Ja koska ihminen on äärimmäisen rationaalinen ja looginen tunnehirviö, toisinaan negatiivinen palaute ja oman hengentuotoksen lyttääminen tuntuu tosiaan vievän kaikki luomishalut, kuten Keijo tuolla aikaisemmin arveli. Eli sen kritiikin ottaa liikaa omaan persoonaansa kohdistuvaksi, vaikka kyse on siitä työstä.
Mutta siitä olen samaa mieltä kuin edellä kirjoittaneet, että ilman palautetta ei voi kehittyä. Ja "ihan kiva" -linjan repliikit eivät auta asiassa yhtään. On kuitenkin viime kädessä jokaisen oma asia, mihin muutoksiin tai kehittämiskohtiin tarttuu, pitäen kuitenkin sen oman "juttunsa". (mitä tuo sitten ikinä tarkoittaakin...:) )
Linkin takana vielä sarjismuotoinen kommentti...
http://mahola.vuodatus.net/page/AA+ja+muuta+j%E4yn%E4%E4 (http://mahola.vuodatus.net/page/AA+ja+muuta+j%E4yn%E4%E4)
-Mahola
-
Jaahas.. täälläkin on huomattu tämä The Broken Mirror -juttu.
Kuten arvostelun alussa jo mainitaan, syy TBM:n valintaan vihaamisen kohteeksi on henkilökohtainen kaunanpito Elanoria kohtaan toisella foorumilla, joten puolueeton arvostelu on jo lähtökohtaisesti mahdoton.
Syy vihanpitoon: Eräällä toisella foorumilla Elanor aloitti threadin The Broken Mirrorista, ja alkuun kaikki palaute oli rakentavaa ja hyvin positiivista. Jokaiseen kommenttiin vastatessaan Elanor käytti yhtä hymiötä viestin perässä. Tähän joku sitten takertui ja haukkui häntä liiasta hymiöiden käytöstä; jos hän on olevinaan kirjoittaja, hänen pitäisi ilmaista asiansa pelkällä tekstillä. Vastauksen tähän Elanor kirjoitti käyttäen tarkoituksella monimutkaisia sanakäänteitä ilman yhtään hymiötä. Se oli liian ärsyttävää foorumin suurimmille ja pelätyimmille jäsenille ja vihanpito alkoi. Kaikki foorumin muut sällit jotka aikaisemmin olivat antaneet kehuja ja rakentavaa kritiikkiä alkoivat lammasmaisesti seuraamaan foorumin johtajien esimerkkiä ja muuttivat kantaansa ja alkoivat herjaamaan ja menemään henkilökohtaisuuksiin. Elanorin kieltäytyminen henkilökohtaisuuksiin tai alatyyliin siirtymisestä ja huolellisesti kirjoitettujen asiallisten vasta-argumenttien postittaminen suututti vihanörtit entistä enemmän.
Joten.. tämän bad web comics -blogin pitäjä siirsi vihanpitonsa foorumilta omaan blogiinsa ja kaikki kätyrit siirtyivät myös spammaamaan TBM:n omaa foorumia ja shoutboxia U F**KNG SUCK!!! -tyylisilllä kommenteilla.
Itse tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni niin hyvin että minua ei tällainen hetkauta. Perustellun kritiikin otan mielelläni vastaan, perusteettomasta osaan olla välittämättä. Henkilökohtaisuuksiin meneminen sen sijaan on inhottavaa, kohdistui se sitten minuun, Elanoriin tai keneen tahansa.
Niin tai näin, kävijämäärä sivustolla tekee uusia ennätyksiä. Thanks for that, assholes! :P
-
Kyllä tuo The Broken Mirror täytyy nyt viimein saada kunnolla lukaistua.. siis tähän asti tuotettu osa. Suora, rakentava kritiikki on tietysti todella tärkeää - itselläni on ainakin onni saada sellaista jatkuvasti aivan lähipiiristäkin - ja kyllähän nyt jokainen täysipäinen osaa nähdä eron rakentavan kritiikin ja tuollaisen badwebcomicsin ajaman haistattelutyylin välillä.
-
Eräällä toisella foorumilla Elanor aloitti threadin The Broken Mirrorista
Löytyykö linkkiä?
-
http://forums.somethingawful.com/showthread.php?threadid=2595497 (http://forums.somethingawful.com/showthread.php?threadid=2595497)
ja täällä(kin) jatkuu
http://forums.somethingawful.com/showthread.php?threadid=2582035&userid=0&perpage=40&pagenumber=68 (http://forums.somethingawful.com/showthread.php?threadid=2582035&userid=0&perpage=40&pagenumber=68)
-
Heh, nyt vasta huomasin tämän kohdan keskustelussa:
Heikki Jokinen karttaa joskus suorastaan ärsyttävästi oman mielipiteensä sanomista. Hän esittelee faktat ja antaa lukijan päättää onko se hyvä vai huono.
Arvelu taitaa osua aika oikeaan, yritän joskus jättää lukijalle tilaa ajatella itse.
Klassisen kaavan mukaan kritiikissä on kolme osaa: esittely, analyysi ja arvottaminen. Minua kiinnostaa kriitikkona - ja kritiikin lukijana - niistä eniten teoksen analyysi. Mistä teoksessa on kyse? Miten sen voi tulkita? Mihin se liittyy? Mitä tämä teos voi antaa sille yhteisölle, jossa se ilmestyy?
Kuinka usein silmiini sattuukaan joka taiteen alalla kritiikkejä, joissa hypätään suoraan esittelystä arvottamiseen. Se on tietysti helpoin tie, yksinkertaisenkin teoksen temaattinen analysointi ja sanoiksi purkaminen voi olla tosi vaativaa puuhaa.
Lukijana sellaiset pikapolun kritiikit eivät vain anna minulle paljoakaan. Jos kriitikko sen sijaan on pyrkinyt analysoimaan teoksen ja tekstistä näkyy miksi hän näin tuumaa, voin jo itsekin päätellä miten minä teokseen suhtautuisin.
Mutta tunnustan, kyllä arvostelijan on syytä se arvottaminenkin tehdä, vaikka se ei kritiikin ydin voi ollakaan. Se onko tämä arvottaminen ilkeä tai silittelevä, se on vähämerkityksellistä kokonaisuuden kannalta.
Kritiikin ydin on teoksen ja sen kontekstin analyysi, luulisin. Arvottaminen nousee siitä, luulisin samalla lailla. Eikä arvoista vapaata kriitikkoa tietenkään voi ollakaan, ajatuskin on absurdi. Mutta ne arvot pitää (siis pitäisi, huokaisen realistina) kyetä perustelemaan ja tekemään analyysissaan näkyviksi.
Käytännössä pulmia tulee siitä kun tekstille varattu tila on lyhyt. Kritiikit sanomalehdistössä ovat omanakin aktiivikirjoittajan aikanani lyhentyneet selvästi ja tällöin sanomisen tyyli nousee usein sisältöä tärkeämmäksi. Jos osaa kärjistää asiansa muutamaan näppärään virkkeeseen, pienikin tila riittää.
Kiusaus on suuri, sillä melkoinen osa lukijoistakin kaipaa kritiikiltä pientä ilkeyttä mieluummin kuin analyysia. Kivaa pitää olla.
Heikki J.
-
Onkohan Solomonkin kehittynyt kritiikistä. Nyt kun taas eksyin vaihteeksi sinne, Dresden Codak -teurastukset (osa 1 (http://badwebcomics.blogspot.com/2008/03/dresden-codak.html), osa 2 (http://badwebcomics.blogspot.com/2008/04/dresden-codak-part-ii.html)) osoittivat kyllä aika hienosti mikä sarjassa on pielessä. Ja totta tosiaan, alkuvaiheessa siellä oli vielä non-sequitereja ryyditettyinä kaiken maailman fysiikan historian merkkimiehillä!