Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Sarjakuvailmaisu, sarjakuvan estetiikka ja historia => : Otto Sinisalo 17.06.2003 klo 12:46:23
-
Onko koskaan sarjakuvia lukiessanne pistänyt silmään seuraava kerrontaniksi: iso kuva, joka on jaettu pysty- tai vaakakatuojin useaksi ruuduksi. Ajatuksena on varmaankin luoda kuva siitä, että kuvan "sisällä" kuluu aikaa.
Vain yksi ongelma: niin ei käy.
Ruutuihin jaettu kuva näyttää yksinomaan siltä, että kuvittaja ei ole viitsinyt vaivautua piirtämään useampaa ruutua.
Mistä ihmeestä tällainen sarjakuvakerronnallinen maneeri tulee? Selittäkää, sarjakuvaihmiset!
-
Ajan kuluminen on tietysti yksi tavoite. Toinen voisi olla yksinkertaisesti sommittelullinen: Kun lukija on varsinkin pitemmässä tarinassa tottunut ruutujen tuomaan rytmitykseen, pysäyttäisi isokokoinen splash-page ajatuksen liian tylysti.
-
Vastaavasti sillä saa aikaan vaikutelman liikkeestä. Jotetussa kuvassa on tausta, kuten animaatiossa, ja hahmot tms. liikkuvat ruudusta ruutuun.
Joskus se toimii ja joskus ei. Tällaista jaottelua voi käyttää myös yksityiskohtien yms. näyttämiseen, jos vaikka haluaa lukijan kiinnittävän huomion johonkin kuvassa.
-
mutta ruutuihin jaettu kuva voi joskus näyttää tosi mahtavalta. didier comes! visuaalinen kikkailu on iloinen asia. ei kai sitä joka ruudun tarvi olla täynnä hirveetä vauhtia ja toimintaa. laiskuutta tai sitten jotain muuta, who cares. ja entäpä max cannon? siinäpä vasta laiska jätkä!!
olenko vähän amatööri? en edes tiennyt että niitä ruutujen välejä kutsutaan katuojiksi. ilmeisesti aivan yleisessä käytössä oleva termi?
-
mutta ruutuihin jaettu kuva voi joskus näyttää tosi mahtavalta.
En tiedä luenko sarjakuvia jotenkin eri tavalla, mutta en muista nähneeni montaakaan vastaavaa toimivaa ratkaisua. Ongelma lienee siinä, että en lue pilkottua kuvaa ruutu kerrallaan, vaan näen kuvan kokonaisuutena ja sitten katson, että kappas, ihan kelpo kuva on silvottu osiin.
en edes tiennyt että niitä ruutujen välejä kutsutaan katuojiksi. ilmeisesti aivan yleisessä käytössä oleva termi?
Englanniksi ne ovat "gutter", mutta suomalainen väännös on enemmänkin epävirallinen.
-
Englanniksi ne ovat "gutter", mutta suomalainen väännös on enemmänkin epävirallinen.
Suomessa taidetaan käyttää enemmän "välipalkki"-termiä.
Timo
-
Luen parhaillaan Mark Salisburyn haastattelukirjaa Artists on Comic Art, jossa Frank Miller mainitsee tämän asian. Hän toteaa, että ruudun jakaminen osiin on huono tapa saada aikaan ajan kulumisen tuntu. Hän käyttää mieluummin pitkiä vaakasuuntaisia ruutuja, joita lukija ei pysty yhdellä silmäyksellä omaksumaan, vaan katseen on pyyhkäistävä koko kuvan yli, ja aikaa kuluu luonnostaankin enemmän kuin normaalin ruudun lukemiseen. 300:ssa hän käytti paljon sellaisia, sattuneesta syystä.
Yksi positiivinen esimerkki ruuduiksi jakamisesta on John Byrnen tarina, jossa Ihmeneloset löytävät Nathaniel Richardsin aikakoneen. Yksi iso ryhmäkuva oli jaettu ruutuihin siten, että ensimmäisessä IN seisoivat aikakoneen tason päällä, ja seuraavissa ruuduissa taso nousi vähitellen ylös, ja viimeisessä ruudussa IN olivat siirtyneet kokonaan toiseen aikalinjaan.
-
Luin just tänään Apua (?!?) ja siinä oli Lassissa ja Leevissä käytetty loistavasti tätä ruudun jakoa. Tällä kertaa nimenomaan liikkeen kuvaamiseen (Lassi joi liikaa vettä ja hänen ruumiinsa herkkä vesitasapaino häiriintyi niin, että hän muuttui täysin nestemäiseksi ja alkoi valua).
Ehkä nimenomaan aijan kuvaamiseen ruutujen jaottelu on huono ratkaisu, mutta tuollaisissa liikkeen kuvauksissa se toimii hyvin.
-
Luin just tänään Apua (?!?) ja siinä oli Lassissa ja Leevissä käytetty loistavasti tätä ruudun jakoa. Tällä kertaa nimenomaan liikkeen kuvaamiseen (Lassi joi liikaa vettä ja hänen ruumiinsa herkkä vesitasapaino häiriintyi niin, että hän muuttui täysin nestemäiseksi ja alkoi valua).
Ehkä nimenomaan aijan kuvaamiseen ruutujen jaottelu on huono ratkaisu, mutta tuollaisissa liikkeen kuvauksissa se toimii hyvin.
Monasti mm. Watterson käyttää myös liikeen tai tapahtuman kuvaamiseen yhtä pitkää ruutua, jossa sama hahmo (esim. Lassi) on eri asennoissa tai muodostaa liikkeen/tapahtumaketjun animaatiomaisen tarkasti. Toimii loistavasti, säästää tilaa eikä puhekuplia edes tarvita.
Eikä lukija koskaan ala miettimään, miksi samassa ruudussa on kymmenen Lassia vierekkäin tekemässä sitä sun tätä. Oikein toteutettua ja jouhevaa sarjakuvakerronnan dynamiikkaa ei tule mieleenkään kyseenalaistaa ;)
Mutta näissä kummassakaan tapauksessa ei ollut nyt varsinaisesti kyse samasta asiasta, josta keskusteluaihe aloitti: suuresta kuvasta, joka on jaoteltu osiin. Se ei minustakaan yleensä toimi.
Molemmissa Wattersonin esimerkeissä ruudut tai hahmot muodostavat oman tapahtumaketjunsa - osiin jaetussa suuressa ruudussa ei tapahtumaketjua ole - sillä pyritään pikemminkin kuvaamaan vain ajan kulumista staattisesti.
-
Niinpä. Koko sarjakuvan lukeminenhan on piirtäjän siihen asettamien erilaisten merkkien ja merkintöjen tulkitsemista. Sarjakuvan kieltä täytyy oppia/opetella. Eri piirtäjillä on erilaisia kikkoja ja eri aikoina tai genrestä riippuen kerronnalliset pulmat ratkotaan hieman eri tavalla. Siitä toimiiko (pystysuunnassa välipalkkien avulla) jaettu ruutu ajan katkojana, tulee mieleen sekä hyviä, että huonoja esimerkkejä.
Käsittääkseni tämä idea on tullut sarjakuvaan (ainaki joissain genreissä ja kulttuureissa) siitä, että tavoitellaan samaa efektiä kuin elokuvan panoroinnissa. Tälläisenä homma minusta toimii. Jaettu ruutu tukee piirrännällisekonomisesti sen "muistamista" mistä näkymästä kamera on liukunut eteenpäin.