Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Luomistyö, käsikirjoittaminen ja kääntäminen => Aiheen aloitti: matkamies - 21.05.2007 klo 20:01:49
-
Niin, olisin vähän utelias tietämään onko kvaakissa muita historian harrastajia ja ennenkaikkea miten olette soveltaneet harrastustanne sarjakuvan tekemisessä. Itse olen todellinen historiafriikki, ja suurin unelmani ja tavoitteeni onkin tehdä nimenomaan historiallista sarjakuvaa.
Yleensäkkin luen parhaimpiin sarjakuviin kaikki sellaiset jotka sivuavat aiheellaan historiaa.
-
Limingan sarjakuvalinjan ensi vuoden päähanke on maailmanhistorian sarjakuvaaminen.
Aiheeseen tullaan paneutumaan monipuolisesti ja syvällisesti. Menneisyyttä ennustetaan takautuvasti.
-
... onko kvaakissa muita historian harrastajia ja ennenkaikkea miten olette soveltaneet harrastustanne sarjakuvan tekemisessä. ...
Käsikirjoittajani Ketolan Mikko on oikeastaan historian ammattilainen, mutta olen onnistunut aika hyvin soveltamaan hänen harrastuneisuuttaan yhteisen sarjakuvamme tekemisessä. Mikko taitaa käydä Kvaakissa aika lailla harvemmin kuin minä, mutta muistaakseni on rekisteröitynyt kvaakkilainen kumminkin.
Niistä, jotka ovat piilossa erilaisten nickien takana, en tiedä mitään. Historioitsijoita tai ei.
Limingan ensi vuoden hanke vaikuttaa lupaavalta! Menneisyyden ennustaminen varsinkin. Hei, "löytäkää" jonkun pohjoisen tietäjän keskiaikaiset profetiat, jotka ovat ennustaneet Suomen historian aivan nappiin...
-
Oikeastaan kaikki kaavailemani realistisesti piirretyt tulevaisuus-projektini sijoittuvat historiaan. On Espanjan sisällissotaa, Suomen 50-lukua ja 1800-lukua. Milloinka tulee valmista? Katsotaan nyt kun enste saavat tuon Lähi-idän ja ilmastonmuutoshomman kondikseen.
-
Limingan juttu kuulostaa kyllä aika kiintoisalta.
Itselläni pyörii alati päässä tuo löytöretki teema. Itse asiassa minulla kyllä on jo juonen perusrakenteet päässä, mutta pitäisi tässä maataloustöiden ja muun kiireisen ohessa saada jotain käytännössä aikaankin...
-
Oikeastaan kaikki kaavailemani realistisesti piirretyt tulevaisuus-projektini sijoittuvat historiaan. On Espanjan sisällissotaa, Suomen 50-lukua
Espanjan sisällissodan historia on ainoa jonka kirjoittivat ne jotka sen hävisivät. Olen miettinyt että syy on se että jos Francon porukka olisi ollut kirjoitustaitoista se olisi ollut niin masentavaa luettavaa ettei sitä olisi kannattanut painaa. Kekkosen Suomessa taas painettiin liikaa paskaa ihan kirjoitustaitoisilta ihmisiltä missä minullakin on vaikeaa selittämistä omille kakaroille kun ne ihmettelee että olitteko kaikki silloin sen kaljupään aikana aivokuolleita?
-
Historia on kirjoittajallle ihastuttava aarreaitta josta löytyy niin paljon käsittämättömiä mutta tosia tapauksia...
Piirtäjälle se onkin sitten työtä ja tuskaa.
Aina löytyy vähintään harrastaja(progradunsa jättäneistä puhumattakaan...) joka huomauttaa ettei Rooman valtakunnan aikana käytetty jalustimia, Pilum on väärin piirretty ja haarniskassa on niitit pielessä.
Sinällään parhaita ovat ne joissa historiaa käydään läpi useammista näkökulmista kuten kotoista sisällissotaamme käsittelevässä punainen ja valkoinen kansalaissota korkkareissa.
Sinällään yksi kallon pohjaan jäänyt idea on se miten ne suomalaiset jotka taistelivat espanjan sisällissodassa eri puolilla taistelivat samalla puolella ihan heti perään kotona.
Kaipaamaan jää vain siviilien ja kotiväen tunnelmia.
Ei kovinta actionia päällä maan, mutta varmasti aihetta sarjakuvaan.
Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukea myös tämä kvaak-ketju (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=2493.0) .
-
Historia on kirjoittajallle ihastuttava aarreaitta josta löytyy niin paljon käsittämättömiä mutta tosia tapauksia...
Piirtäjälle se onkin sitten työtä ja tuskaa.
Tottahan tuo. Itse olen väitöskirjaa vääntäessäni sortunut taas sarjakuvan piirtämiseen, ja arkistojen penkomisesta ja lähdekritiikin harjoittelusta on ollut paljon hyötyä. Varhainen 1920-luku alkoi kiinnostaa vanhoja Hesareita ja Suomen Sosialidemokraatteja kelatessa, ja siitä syntyi Goldenbird (http://historia.ainurin.net/read-the-comic)-projekti. (Tarina ei tosin sijoitu Suomeen eikä ole kovin historiallisesti korrektikaan!)
On tosiaan haaste luoda tarina joka miellyttäisi kaikkia mahdollisia historiasta kiinnostuneita lukijoita. Jotkut ovat todellakin pilkunviilaajia ja lähdefetishistejä, toisia kiinnostaa eksoottiset miljööt ja romanttiset ihmissuhdekiemurat, kolmannet innostuvat seikkailuista, pitää olla vauhtia, ammuskelua ja yksityiskohtaisesti piirrettyjä aseita ja varusteita... Ja sitten tulevat ne, jotka etsivät tarinan Sanomaa. Itse kuulun kai kaikkiin neljään kategoriaan. Jälki on sen mukaista - pelkään välillä että yritän liikaa, tai etten yritä tarpeeksi. Mutta "historia" on kaikkea - oikeastaan nykyaika on vain historiasta leikattu ohut suikale, niin ohut ettei kukaan oikein tiedä mistä se alkaa ja mihin se loppuu.
Aikaisemmin piirsin enimmäkseen fantasiaa ja eläinsatiireja, mutta väitöskirjan kanssa ahertaessa jäi piirtäminen sivuun. Onneksi lama ei kestänyt kauan. Väitöskirjani käsittelee stereotyyppejä ja nationalismia Suomen lehdistössä 1918-1939, varsinkin ns. Ruotsikuvaa. Sarjakuvassani temmeltää sitten kaikenlaisia 20-luvun "erilaisia" ihmisiä, jazz-tanssijoita, feministejä, erisävyisiä vallankumoksellisia sekä uskovaisia että ateisteja. Se ei sijoitu Suomeen, vaikka suomalainen hahmo kuulluu henkilögalleriaan, mutta olisi joskus hauska tehdä tarina Suomesta.
Hassua, tuota Curtvilen linkittämää ketjua lueskelin joskus maaliskuussa 2005, kun oma sarjakuvaideani oli vasta vireillä. En muistanutkaan, mutta todennäköisesti sain inspiraatiota siitä.
-
No tekihän se Timelykin toisen maailmansodan aikaan sarjakuvia jotka kertoivat toisesta maailmansodasta. Jos kuitenkin aiot julkaista tuon niin kannattaisi miettiä vähän aikaa tuota julkaisemista.
-
Don Rosan Roope-seikkailut on tosi hienosti historiaa sivuavia.
:) ja historia on niin hölmöä että siitä on hyvä ottaa hieman mallia tarinoille ;D itse nyt tällähetkellä kuitenkin piirrän enemmän rock musiikin-historiaa sivuavia juttuja 8] mutta kyllä sitä on tullut leikiteltyä myös oikeilla historiallisilla tapauksilla ja keksittyä että mikisi OIKEASTI tapahtui jotain jännää...
-
No tekihän se Timelykin toisen maailmansodan aikaan sarjakuvia jotka kertoivat toisesta maailmansodasta. Jos kuitenkin aiot julkaista tuon niin kannattaisi miettiä vähän aikaa tuota julkaisemista.
En ole ihan varma tarkoitiko minua vai muita tässä ketjussa, mutta kyllähän minä sitä olen miettinyt vähän aikaa ja miettimisvaiheessa pysyn. Omakustanne se saa olla tällä hetkellä. Eihän tarina mikään mestariteos ole eikä näemmä sovi täkäläiseen (s.o. ruotsalaiseen) makuun, palaute on ollut vaisua. Ei tosin huvita juosta ihmisten perässä mankumassa kritiikkiäkään, kun pitäisi saada väikkäri valmiiksi pian eikä piirrellä yömyöhään.
Joskus tulee sellainen olo että "historiallinen" merkitsee heti jotain vakavaa ja vihaista kertomatyyliä jolla pitäisi olla se Sanoma isolla ässällä. Vai johtuuko se vain akateemisesta ympäristöstäni? Minulla on kyllä paljon ystäviä historian laitoksella jotka harrastavat ainetta myös populaarikulttuurina. Eräs kollegani suunnittelee roolipelikampanjoita sotahistorian klassikoiden perusteella (kaksi poliittisesti epäkorrektia kärpästä yhdellä iskulla!). Sarjakuvanlukijat (saatikka sitten piirtäjät/käsikirjoittajat) ovat vain aina kiven alla (vai pitäisikö sanoa "kaapissa", kun ulostulo on niin traumaattinen).
-
Ainur. Mahtavan näköistä sarjista. Olen vaikuttunut! Kyllä tuollaisia kehtaa julkaistavaksi tarjota! (Sisällöstä en sano mitään, kun en ehtinyt lukemaan...)
8]
-
En minä historiaa harrasta, mutta kyllähän minä yritän ammentaa sitä jotain sotkua ilmoille. Teen parhaillaan romaania puolalaisesta säveltäjstä Frédéric Chopinista (1810-1839) ja sitä työstäessäni olen joutunut tonkimaan tunkiosta ties mitä. Historiaa yhtä kaikki.
Historia on kyllä hieno asia sarjakuvaa tehdessä. Kaikki logiikka on jo olemassa tarinalle, se pitää "vain" sovittaa.
-
Ohhoh! Olipas Ainurilla hyvän näköistä jälkeä. Tuli ihan nurkan takaa. Hahmot ovat ilmeikkäitä ja ruumiinkieli elävää. Kuvakerrontakin näyttää toimivalta. Samoin historiallinen konteksti tulee selväksi yhdellä vilkaisulla.
Ainoa mikä tulee mieleen, jos oikein halutaan kritiikkiä piirustuksesta, on jäljen hitunen raskaus.
Pitää lukea tarkemmin ajan kanssa.
Kysymys: miksi tätä ei ole näkynyt missään lehdyskänä?
Itse historian intohimoisena harrastajana kiinnitän olen tietysti erityistä huomiota historiaan sijoittuviin sarjakuviin ja luonnollisesti kuulun niihin, jotka kiinnittävät ehkä liikaakin yksityiskohtien oikeellisuuteen. Joku typerä pieni virhe yksityiskohdissa saattaa aiheuttaa ärtymystä mutta ei se yleensä pilaa kokonaisuutta, jos tarina on kohdallaan. Hugo Pratt jälleen kerran oli yksi parhaista historiallisten sarjakuvien tekijöistä. Hän kiinnitti paljon huomiota rekvisiitan uskottavuuteen vaikka se ei missään nimessä ollut pääosassa.
Maailman miltei paras piirtäjä, Hal Foster, sen sijaan on täysin omassa fantasiamaailmassaan Prinssi Rohkeissaan. Jonkun huonomman piirtäjän kohdalla minä todennäköisesti jättäisin tuohtuneena sarjakuvan lukematta. Mutta koska Foster on ilmiselvä Olympoksen asukki, ei sellaiseen sovi kiinnittää huomiota.
Nykyinen asuinpaikkani tarjoaa mahtavia puitteita hienoille Suomeen sijoittuville tarinoille. On sotaa ja valloitusta, käännytystä ja juonitteluja. Esim. Liedon Vanhalinnakin olisi mitä upein paikka viikinkiaikaan sijoittuvalle tarinalle. Vaan kun ei ole mikään sanaseppo, niin minkäs teet...
Ja olen muuten sitä mieltä, että Terry & the Pirates pitäisi julkaista Suomessa.
-
Ja olen muuten sitä mieltä, että Terry & the Pirates pitäisi julkaista Suomessa.
Kannatettava ajatus.
edit. Historian etupuoli sarjakuvan aiheena onkin nykyinen käsitys historiantutkimuksessa joka ei ole enää sen objektiivisen historiallisen totuuden etsimistä vaan historiaalisten totuuksien ja historian monisärmäisyyden painottamista.
Siten samasta tapahtumasta löytyy lähdetietoutta jotka ottavat tismalleen samat mitattavat faktat ja päätyvät riemastuttavan erilaisiin lopputuloksiin.
tämän kommentin pohjalta
mutta kyllä sitä on tullut leikiteltyä myös oikeilla historiallisilla tapauksilla ja keksittyä että mikisi OIKEASTI tapahtui jotain jännää...
salaliitot ja dan brown sikseen, historia on täynnä legendoja ihmeellisempää materiaalia.
Omiin suosikkeihin kuuluu preussilaiskenraalismies joka uskoi olevansa ohi kulkeneen ranskalaissotilaan raskaaksi saattama ja tulevan vauvan olevan norsu....
-
Joskus tulee sellainen olo että "historiallinen" merkitsee heti jotain vakavaa ja vihaista kertomatyyliä jolla pitäisi olla se Sanoma isolla ässällä. Vai johtuuko se vain akateemisesta ympäristöstäni?
Minusta Euroopan kaoottinen historia on kaikin tavoin kiinnostavampi kuin Yhdysvaltain (ja täällä on visuaalisesti mielenkiintoisemmat tapahtumapaikat jos ajatellaan tiukasti vain sarjakuvaa) mutta amerikkalaiset hallitsevat suvereenisti viihteellisen tarinankerronnan ja historian popularisoinnin. Ihan oikeasti joku Villi Länsi oli ankea paikka ja Vietnam kurja sota väärin perustein mutta kaikilla on niistä vahva mielikuva koska niistä on tarjolla niin tolkuttomasti sekä asiaa että viihdettä, hyvää ja huonoa. Tämä on varmaankin usein enemmän myytin luomista ja markkinointia kuin mitään aitoa mielenkiintoa historiaan mutta taito se on tuokin. Itse lukisin paljon mieluummin esim. Venäjän vuoden 1918 tapahtumista kuin jostain idioottimaisesta O.K. Corralin nahistelusta mutta kvantitatiivisesti mitaten kaikenkarvaisissa kulttuurituotteissa O.K. Corral oli ylivoimaisesti tärkeämpi tapahtuma eurooppalaisillekin
-
Ihan oikeasti joku Villi Länsi oli ankea paikka ja Vietnam kurja sota väärin perustein mutta kaikilla on niistä vahva mielikuva koska niistä on tarjolla niin tolkuttomasti
Metkaa että se on pyöräytetty sankarilliseksi kun joku juntti ei ole tullut toimeen muitten ihmisten kanssa vaan ruvennut ammuskelemaan.
Joku Ilja Ehrenburgin Ihmisiä, vuosia, elämää todistaa myös että Euroopassa on ollut muutakin kuin sotaa. Suvaitsevaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja uuden taiteen rakkautta. Ihmisillä on taipumus pitää toisistaan, kunnes joku vittupää asekauppias saa ne yllytettyä tappelemaan keskenään.
-
Suvaitsevaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja uuden taiteen rakkautta.
Nuo on kannatettavia juttuja normaalielämässä mutta en minä jaksa niistä lukea vaan päinvastaisesta toiminnasta. Pointsini oli lähinnä että joku Mel Gibsonin Olimme sotilaita kertoo eeppisen sankaritarinan siitä kuinka muttama sata amerikkalaista sotilasta kuoli yhdentekevässä kahakassa (jos ne olivat yhtä typeriä kuin Mel Gibson niin hyvä niin ja sitä parempi mitä vähemmän niitä muistellaan). Ranskalaisia meni niillä kulmilla Dien Bien Phussa kerralla 4000 ja paljon enemmän jälkipeleissä. Kaunnon sodassa Verdunissa saattoi kuolla yhden päivän taistelun aikana 15 000 miestä (mikä vastaa n. 138 000 Mel Gibsonia). Näihin lukuihin verrattuna O.K. Corral on minusta masentavaa parin maalaismiehen pikkukiukuttelua josta on tehty turhan iso juttu jälkikäteen. Suomalaisetkin pystyivät parempaan noihin aikoihin
-
Mitä ihmisten suvaitsevaisuuteen tulee... no, ei Keijo ennen fantasian ystävältä vaikuttanut, että sinällään iloinen yllätys.
Ennätystä sodan järjettömyydessa pitää silti yhä Tannenburg ja ensimmäinen maailmansota.
Venäjän toisen armeijan totaalinen tuhoutuminen soille ja metsiin vaikutti maailmanhistoriaan osaltaan ja lisäsi yhden traagisen ja unohdetun luvun lisää ihmiskunnan merkkihetkiin.
nk. villi länsi on legenda ja myytti ja tulee siksi kiehtomaan tarjoamiensa mahdollisuuksien takia kirjoittajia.
Itse en pidä esimerkiksi High noonin, kotimaiseksi Seriffi, sankarikuvaa perustumista asefetissinä vaan sen koko idea on siinä että joku vaarantaa henkensä.
Itse en näe ongelmaa arvostaa Arndt Pekurista siinä missä Lauri Törniäkin, molemmat olivat poikkeusyksilöitä valmiita vaarantamaan itsensä muiden ja ideaaliensa puolesta.
Molemmat olivat paitsi ihailtavia myös hyvin vaarallisia.
-
Varsinkin Sheriffi on kuuluisa juuri siitä, että sen on ideologialtaan vasemmistolainen. Sen vastapoolina on samaan aikaan tehty oikeistolainen Rio Bravo. Aivan kuten tieteiselokuvat myös lännenelokuvat kuvastavat aikaansa. Historiallinen konteksti tarjoaa vain näyttämön.
-
???
Lurker kujeilee tai vasemmisto/oikeisto on menettänyt merkityksensä oikeasti. High Noonissa hipit pelkää ja tarvitaan tiukka Ronald Reagan - tyyppinen jätkä laittamaan paskaporukka ruotuun. Rio Bravossa joukkovoima jyllää, jos on kunnon aate ja hyvä porukka niin jupotkin raitistuu.
Tämä on toki älyttömän kaukana ihan fiksusti alkaneesta historiakeskustelusta mutta myytit (jopa keinotekoiset myytit) ovat kuolemanvakavia asioita. Serbian historia on pelkkää keksittyä paskaa mutta katsokaa kuinka tuhoisaa sellainenkin voi olla
-
Lurker kujeilee tai vasemmisto/oikeisto on menettänyt merkityksensä oikeasti. High Noonissa hipit pelkää ja tarvitaan tiukka Ronald Reagan - tyyppinen jätkä laittamaan paskaporukka ruotuun. Rio Bravossa joukkovoima jyllää, jos on kunnon aate ja hyvä porukka niin jupotkin raitistuu.
Ei ei. Kyllä Lurker on oikeassa. Sheriffi on nähty piilokommenttina McCarthylaisesta politiikasta, minkä seurauksena älymystö (eli kaupungin hyvät kansalaiset) eivät uskalla nousta puolustamaan toveriaan, millä tietysti tarkoitetaan Hollywoodin mustalla listalle joutuneita. Olihan sen käsikirjoittaja Carl Foremankin tuolla listalla, minkä vuoksi ei häntä näy krediiteissä.
Rio Bravossa Hawks halusi osoittaa, että todellisessa lännessä kaupunkilaiset olisivat seisseet sheriffinsä takana.
Molemmat mitä upeimpia teoksia.
-
Tiedän. Mutta jos et mieti tekijöiden taustaa niin tuollaisilta ne todennäköisesti vaikuttavat. Samoin on paljon parempi katsoa Peckinpahin hurja joukko tietämättä mikä äärihurja punaniska Sam oli. En itse ole ikinä hyväksynyt ideaa että se oli muka jotain Vietnam-kritiikkiä mutta jos sen nyt katsoisi taas uudestaan niin se tuntuisi varmaan hyvinkin vasemmistolaiselta (kunnian miehiä, porukkahenkeä, lojaalisuutta, herravihaa, vitut rahasta-asenne)
-
Rio Bravossa Hawks halusi osoittaa, että todellisessa lännessä kaupunkilaiset olisivat seisseet sheriffinsä takana.
Se "hyvä vanha länsi", jossa kaikki pukeutuivat siististi ja kävivät kirkossa on ollut olemassa ainoastaan elokuvissa ja kioskikirjoissa. Itseasiassa uskonnollisuus ja kirkossakäyminen on USA:ssa nyt yleisempää kuin 1800-luvulla.
Minusta on oikein mukavaa, että suomalaiset sarjakuvantekijät ovat tarttuneet niinkin hanakasti oman maan historiaan. Ei ole muuten uusia Suomi-korkkareita vähään aikaan näkynyt?
-
Sheriffi on nähty piilokommenttina McCarthylaisesta politiikasta. --- Rio Bravossa Hawks halusi osoittaa, että todellisessa lännessä kaupunkilaiset olisivat seisseet sheriffinsä takana.
Kun tähän päästiin, niin luikautan tähän väliin länkkäristä, jota olen aina ihaillut: Kirk Douglasin Posse (1975). Tehty Watergaten ja Vietnamin sodan jälkimainingeissa ja se näkyy. Senaattoriksi pyrkivä kaikkea muuta kuin lahjomaton sheriffi ratsastaa suosion huipulla maksettujen miesten tuella, kunnes vastaan tulee konna, joka tarjoaa paremman hinnan. Tämä juuri on vikana miehissä, jotka ovat mukana kelkassa rahasta: he ovat mukana rahasta.
-
Ei ole muuten uusia Suomi-korkkareita vähään aikaan näkynyt?
Nykku kysyit.
Tarkastelin juuri läpitte Jari Rasin kuvittaman Kieltolain Korkeajännityksen "Kovanen ja Chicagon ruutituulet" sarjakuvasivut simultaanisti Tapani Baggen käsikirjoituksen kanssa.
Historiaa mahtuu aktsioonin sekaan sangen ravakasti, joskaan ei sitä omaamme kuin viitteellisesti tutuimpien roolihahmotusten kautta.
-
Mutta juuri siksihän tarvitaan historiaa käsitteleviä sarjakuvia.
Populaarikulttuuria syytetään halpahintaisuudesta, alimpien inhimillisten piirteiden (onko muitakin) ruokkimisesta, mutta varmimmin vaiettu fakta on että Lucky Luke, Asterix ja Blueberry ovat kukin opettaneet enemmän historiasta kuin ansioituneetkaan opettajat.
Mutta tulisiko sen olla enemmän subjektiivista, draaman lakien mukaan ja teeman sääntöjä noudattavaa historiaa viitekehyksenä käyttävää sarjakuvaa elämää suurempana
vai
korutonta ja pikkutarkkaa todellisten tapahtumien mahdollisimman tarkka simulointia?
Pidän välimuotoa parhaana vaihtoehtona. Vaikka omissa käsikirjoituksissa historialliset faktat tuppavat olemaan vain viitekehys tai lähtökohta.
-
Mutta tulisiko sen olla enemmän subjektiivista, draaman lakien mukaan ja teeman sääntöjä noudattavaa historiaa viitekehyksenä käyttävää sarjakuvaa elämää suurempana vai
korutonta ja pikkutarkkaa todellisten tapahtumien mahdollisimman tarkka simulointia?
Minusta parhaista historiallisista pläjäyksistä tulee tunne, että on paikan päällä näkemässä ja oppimassa jotain. Esimerkkinä vaikka Lutesin "Berliini" tai leffapuolelta toinen Berliini-hilpeily "Perikato". Kuitennii, jotta "siellä olemisen tuntu" syntyisi, sen pitää samalla olla mahdollisimman hyvää draamaa: ennenkaikkea henkilöhahmojen on oltava kolmiulotteisia ja uskottavia. Muuten syntyy Hovimäkeä.
Hienoa kuulla että Suomikorkkarointi jatkuu!
-
Se "hyvä vanha länsi", jossa kaikki pukeutuivat siististi ja kävivät kirkossa on ollut olemassa ainoastaan elokuvissa ja kioskikirjoissa.
Mutta asiaan perehtyneiden mielestä lähimmäksi totuutta päästiin Blueberryssä tai Corbuccin ja Leonen parhaissa spagettilänkkäreissä. Ja nämä tyypit eivät pyrkineet tekemään taidetta tai historiankirjoitusta. Kaipaisin eurooppalaisilta tekijöiltä samaa otetta, on mahdollista tehdä laatua joka myy. Tämä eurovakavavuus leviää kuin syöpä. Leone halusi tehdä massiivisen elokuvan Leningradin piirityksestä mutta kukaan ei halunnut antaa rahaa koska eurooppalaisia kiinnostaa paljon enemmän... no oikeastaan mikä vaan
-
Berliini-hilpeily "Perikato".
Tuo oli parhaita DVD-elämyksiä sapattivapaalla, aivan helvetin intensiivistä katsottavaa. Ja juuri tällaisessa eurooppalaiset on hyviä, ei ole mitään esiraatia joka sanoo että päähenkilön olisi pitänyt olla vähän mukavampi ja lopun olisi pitänyt olla vähän onnellisempi. Jos leffan nimi on Der Untergang niin viimehetkellä siellä ei ole sitä Bruce Willistä vaan katsoja saa mitä luvataan
edit. korjataanpa harmittava virhe aikaisemmasta viestistäni, Verdunissa ei koskaan kuollut 15 000 miestä yhdessä päivässä vaan se oli vuositolkulla kestävä hitaampi prosessi. Sommessa kuoli
-
pakko saivarrella.
Sommessa kuoli muistaakseni 20 000 miestä yhdessä päivässä,
haavoittuneita tuplasti enenmmän. Kokonaissaldo oli kolmannes taisteluun varatuista joukoista. Silti jatkettiin.
Verdunin taistelukaan ei kestänyt kuin puolisen vuotta mutta vaati molemmilta puolilta n. 300 000 miestä.
Perikato on hyvä elokuva.
-
Mitä mieltä olette sellaisesta sarjakuvasta, joka sijoittuu tiettyyn historian vaiheeseen ja kulttuuriin, mutta ei ole mitenkään erityisen uskollinen faktoille, vaan tekijä käyttää lähdemateriaalia erittäin vapaasti valikoiden, välittämättä siitä, onko hahmoilla ihan aikaansa nähden oikeanlaiset vaatteet ja onko rakennukset autenttisen näköisiä tai nimet oikeita jne...
Olen vähän väsäillyt sellaista historialliseen Japaniin liittyvää sarjista, mutta ei oikein innosta sellainen hifistely näiden asioiden suhteen. Harmittaisikohan se lukijoita, jotka tietävät asioista vai onko sillä mitään väliä.
Tekijä tietenkin voi tehdä mitä lystää, mutta kysyn mielipiteitä silkasta uteliaisuudesta.
8]
-
Mitä mieltä olette sellaisesta sarjakuvasta, joka sijoittuu tiettyyn historian vaiheeseen ja kulttuuriin, mutta ei ole mitenkään erityisen uskollinen faktoille,
Hmmmm...
Kyllä faktaa pitää olla riittävästi tarinassa mukana. Se onkin sitten eri asia, mikä on riittävästi. Faktalla hifistely puolestaan menee helposti opetussarjakuvan suuntaan = tylsää.
Tarinasta vaan katoaa kyllä maku ja uskottavuus, jos käy ilmi ettei tekijä hallitse aihettaan. Toki tapahtumia pitää värittää ja muokata, mutta esim. lännensarjakuva, jossa coltilla ammutaan vaikka viistoista kertaa lataamatta, lakkaa kiinnostamasta aika nopsaan.
Mikset sijoita tarinaasi jonnekin fantasiamaailmaan? Silloin sä olet tapahtumien todellinen pomo.
-
...tekijä käyttää lähdemateriaalia erittäin vapaasti valikoiden, välittämättä siitä, onko hahmoilla ihan aikaansa nähden oikeanlaiset vaatteet ja onko rakennukset autenttisen näköisiä tai nimet oikeita jne...
Itseäni ei varmaankaan haittaisi ko. "mutkien suoristaminen" jos hahmot, paikat yms. näyttäisivät kutakuinkin oikeilta näin maallikon silmissä, ts. japanilaiset maisemat olisivat sen näköisiä kuin niiden kuvittelisi olevan välittämättä kuitenkaan siitä, onko esim. 1700-lukuisen rakennuksen pääty 1710- vai 1720-luvulta. Tykkään kyllä että faktat ovat suurinpiirtein oikein, esim. Alix seikkailee Colosseumilla eikä pizzeriassa ;D mutta liiallinen pilkunviilaus on kyllä omiaan tappamaan ainakin piirtäjän ilon työnteostaan, väitän ma.
Siispä sopivasti uskottavuutta kuitenkin ilman kahlitsevia raameja!
-
Mitä mieltä olette sellaisesta sarjakuvasta, joka sijoittuu tiettyyn historian vaiheeseen ja kulttuuriin, mutta ei ole mitenkään erityisen uskollinen faktoille, vaan tekijä käyttää lähdemateriaalia erittäin vapaasti valikoiden, välittämättä siitä, onko hahmoilla ihan aikaansa nähden oikeanlaiset vaatteet ja onko rakennukset autenttisen näköisiä tai nimet oikeita jne...
Olen vähän väsäillyt sellaista historialliseen Japaniin liittyvää sarjista, mutta ei oikein innosta sellainen hifistely näiden asioiden suhteen. Harmittaisikohan se lukijoita, jotka tietävät asioista vai onko sillä mitään väliä.
Japanilaiset itse tekevät paljon sarjakuvaa, joka silleen epämääräisesti näyttäisi sijoittuvan keskiaikaiseen Eurooppaan, paitsi että maisemista saattaa löytyä asuntovaunuja tai jotain muuta modernia, eikä asiaa selitellä mitenkään. Eipä se paljoa haittaa, jos tarina vain on hyvä.
-
Jos tarina on kovasti henkilövetoinen, silloin varmasti taustalla tapahtuvien asioiden paikkansapitämättömyys ei ole niin silmiinpistävää; mutta jos taas tarinassa on paljon poliittista puhetta ja kamera pidetään etäämmällä hahmoista kuvaten paljon kaupunkinäkymiä ja vastaavaa, niin silloin on eri juttu, luulisin.
Tai jos tekee selväksi heti alussa, että kyseessä on vaihtoehtoinen todellisuus jossa historia on jossain vaiheessa siirtynyt kulkemaan jotain aivan toista raidetta, niin sillähän siitä päästään. Kaikki Steampunk -jututhan perustuvat tähän aasinsiltaan.
-
Mitä mieltä olette sellaisesta sarjakuvasta, joka sijoittuu tiettyyn historian vaiheeseen ja kulttuuriin, mutta ei ole mitenkään erityisen uskollinen faktoille, vaan tekijä käyttää lähdemateriaalia erittäin vapaasti valikoiden, välittämättä siitä, onko hahmoilla ihan aikaansa nähden oikeanlaiset vaatteet ja onko rakennukset autenttisen näköisiä tai nimet oikeita jne...
Asterixhan on ihan malliesimerkki tästä.
Tasavalta-ajan lopun tiilikaupunki-Rooma on myöhemmän keisariajan marmorikuosissa. Rautakauden keltit veistävät megaliitteja jne...
Itse tapoin Ötzin (http://www.kolumbus.fi/jik/janis_19.htm) nelisen tuhatta vuotta etuajassa. Mutta Jäniskoira on esihistoriaa eikä kuulu ketjun aihepiiriin.
-
Itsellä olisi nyt sellainen ongelma että ajattelin tehdä sellaisen spesiaalin joka käsittelee luomieni hahmojen historiaa eli käyttäisin siinä Liittoutuneita, Akselivaltoja (Natsi-Saksa, fasistinen Italia ja keisarillinen Japani), Hitleriä, Mussoliniä sekä muuta Toisen maailmansodan aikaista, eli voiko tuollaisen julkaista ilman ongelmia?
-
Itsellä olisi nyt sellainen ongelma että ajattelin tehdä sellaisen spesiaalin joka käsittelee luomieni hahmojen historiaa eli käyttäisin siinä Liittoutuneita, Akselivaltoja (Natsi-Saksa, fasistinen Italia ja keisarillinen Japani), Hitleriä, Mussoliniä sekä muuta Toisen maailmansodan aikaista, eli voiko tuollaisen julkaista ilman ongelmia?
Julkaisu ilman ongelmia on utopiaa, mutta ei, en usko että mitään ongelmaa on.
Tietenkin nykyisin Mattelin omistaman WOTCn omistama TSR joskus kultaisella 80-luvulla laittoi lisensioimaansa Indiana Jones-pelin copyright &trademark tietoihin Natsit.
Ja Erik Larsen omistaa Jumalan copyrightit.
Kunhan noiden tahojen kanssa sopii ei liene ongelmia.
Molemmat edeltävät faktoja. valitettavasti.
Itse asiaan: on aina plussaa mitä tarkemmin pystyy pitäytymään historiallisissa tosiasioissa.
mutta kuten Kvaakin lukuisat ketjut osoittavat, toisen historiallinen fakta on toiselle revisionistista salaliittoilua.
Historia itsessään omaa niin monta hämmästyttävää tapahtumaa ja henkilöhahmoa, mutta se miten ne esittää onkin toinen asia.
Hazartin Japanitarina vaikuttaa kiinnostavalta. tarinan henki ja rakenne ratkaisee usein ja sillä voi peittää monia virheitä.
Esimerkkinä Millerin 300, joka ei todellakaan anna spartalaisten sodankäynnistä tarkkaa kuvaa, kaikilta osin.
Kyllä niin spartalaiset kuin fiktiivinen Conankin käyttivät haarniskoja, mutta sarjakuvissa on pyritty korostamaan ja kärjistämään molempien periksiantamattomuutta ja liki fasistista fatalismia.
lihaksista puhumattakaan.
Kannattaa aina tehdä taustatyötä pitäytyi faktoissa tai ei.
näkyy lopputuloksessa silti.
Edukseen.
-
Ei onnistu mutta näytän tuon spesiaalin kavereille sitten. Miksi Eric Larsen kuulostaa tutulta?
-
Miksi Eric Larsen kuulostaa tutulta?
Erik Larsen.
Imagekustantamon nokkamies, Savage Dragonin luoja, tehnyt mm. hämähäkkimiestä ja wolverinea.
Ja Dragonissa copyrightasi Jumalan.
Suomessa sarjakuva on itse asiassa yllättävän ansioitunut historian kuvaamisessa.
Tämä ei tarkoita ettei lisällekin olisi tilausta.
Espanjan sisällissotaan osallistuneiden suomalaisten kertomukset olisivat tervetulleita.
sarjakuvan etu esimerkiksi elokuvaan nähden on se ettei lavasteista tai massakohtauksista tule sen kalliimpia.
Kaipaisin myös elämänkertasarjakuvia niin löytöretkeilijöistä kuin keksijöistäkin.
Nämä ja niiden historian suurmiesten tuntemattomiksi jääneiden lähipiirien kertomukset ovat hedelmällistä maastoa hyville tarinoille.
Epäilijöille Ylen Teeman Churchillin henkivartijaa tai tutustumista Galileoon, munkkin nimeltä Bruno tai vaikka Alan Turingiin.
-
Aivan! Nut muistan tuon Eric Larsenin.
-
Itseä kiinnostaisi myös henkilökuvaukset. Jo kauan olen sitä kaavaillut ja suunnitellut, että joskus vielä teen sarjakuvan Cortesin meksikon valloituksesta. Koko juttu voisi olla jostakin fantasiakirjasta, niin uskomattomalta miekkosen uhkapelin onnistuminen tuntui..
-
Jo kauan olen sitä kaavaillut ja suunnitellut, että joskus vielä teen sarjakuvan Cortesin meksikon valloituksesta. Koko juttu voisi olla jostakin fantasiakirjasta, niin uskomattomalta miekkosen uhkapelin onnistuminen tuntui..
Toi on kyllä kertaalleen tehty (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/histseik.html)
-
Toi on kyllä kertaalleen tehty (http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/histseik.html)
Voishan sen vähän paremminkin tehdä, noi Historian suuret seikkailut oli vähän turhan lyhkäsiä pikapaloja, eikä käsikirjoituksetkaan mitään draaman mestareita ollu. Kuvittajat oli kyllä jotkut huippuja; Sergio Toppi, Dino Battaglia ja Guido Buzzelli (on tuolla listauksissa muodoissa "Guldo" ja "Guide" - höh?).
Timo
-
Tyylilajihan määrää myös melko lailla sitä kuinka kuranttia ja tarkkaa historiatietoa tarinalta vaaditaan. Omasta päästä keksitty fantasia, jossa kuitenkin sivutaan historiallisia asioita/teemoja voi toimia oikein hyvin. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa elokuva Starship Troopers tai aina yhtä mainio Veikko Huovisen teos Veitikka.
Edit: Tjaa, kun Huovinen tuli puheeksi, niin pannaan samaan rahaan linkki juuri tulleeseen ohjelmaan: Ammatti: Suomalainen kirjailija - Veikko Huovinen (http://areena.yle.fi/toista?id=327444). Kyseisessä ohjelmassa sivutaan myös Veitikan kirjoittamista.
-
Historiaan sijoittuvien tarinoiden suunnittelu on aika paljon täälläkin verissä. On mukava pohjustaa aihetta paljon ensin historiallisilla faktoilla, sitten karsia ylimääräinen pois ja istuttaa omat suunnitelemansa henkilöt asiat yms. sisälle tarinaan. Niinkuin näin he olisivat voineet toimia tjs. Uskottavuuden nimissä tottakai.
Toinen maailmansota on kummitellut taustalla sitten jo useamman vuoden mutta aiheesta kiinnostaa nykyään eniten tuo merellinen puoli. Sukellusveneet ovat enemmänkin kauhun kuin sodan vertauskuvia ja pahin vihollinen on monesti ympäröivä meri. Ihmeellistä että sarjakuvallisella puolella tämä aihe on jäänyt varsin vähälle huomiolle.
Jossain vaiheessa tulee mietittyä muitakin aiheita, 30-luvun alamaailma ja pienimuotoinen länkkäri kiinnostavat myös mieltä.
-
Olen myös itekkin yrittäny tehä historia aiheista sarjakuvaa, Siinä oli joitain ritareista
kertovaa. Kun kuitenkin päädyin tekemään lyhyttä seikkailusarjakuvaa, jäi ritarit kuas taakse. Piirtelin jonkin aikaa muumioita, faaraoita ja muita egypti- aiheisia juttuja,
Kyllästyin niihinkin ennenpitkää ja minut valtasi epävarmuus, en osannu päättää mistä historian aiheesta tekisin sarjiksen. Yritin välillä soveltaa sarjakuvaa jossa olisi kaikki muinaiset hahmot muttei siitä tullut mitään. Tykkään siltikin seikkailu sarjiksista että piirtäkää te ketkä osaatte! ;)
P.S. Voi olla muutamisen kappaletta virheitä tekstissä, en oo varma.
Virheitä sattuu. :angel:
-
Limingan sarjakuvalinjan ensi vuoden päähanke on maailmanhistorian sarjakuvaaminen.
Aiheeseen tullaan paneutumaan monipuolisesti ja syvällisesti. Menneisyyttä ennustetaan takautuvasti.
Tampere Kupliissahan sitten näkee mikä lopputulos on.
Lutesin Berliininkin jatkuessa huomaa että aihetta käsitellään sarjakuvassa ilahduttavissa määrin.
Iso ongelma ainakin itsellä on se miten joutuu tekemään väkisin rajauksia, sillä kukaan ei tartu 1300 sivuiseen järkäleeseen prokuraattori soisalon murhan ja japanin susien sukupuuttoon kuolemisen välisestä ajasta tammikuu 1905-joulukuu 1905.
Infodumppaustakin haluaisi välttää.
Mutta yksi mikä on kiinnostanut pitkään olisi saman teeman tai konfliktin mallien toisintaminen, suomeksi se miten historia toistaa itseään ja miten ei.
Selkeimpänä esimerkkinä lähteä ruotimaan länsi vs islam ajattelumallia alkaen saladinin jasata ja ristiretkistä el cidiin, ottomaaneihin, prahaan, afrikan kolonialisaatioon, berberimerirosvoihin, italian ranskan ja englannin lähi-idän polittiikkaan ja siitä ensimmäisen ja toisen maailmansodan kautta nykypäivään afganistaneita ja intiota unohtamatta.
Paitsi sotiminen myös tieteen ja kulttuurin kehitys, lääketiede, kaupankäynti kumppaneineen korostuvat.
Mutta sama kuvio toistuu.
Ehkä jonain päivänä.
-
Mutta yksi mikä on kiinnostanut pitkään olisi saman teeman tai konfliktin mallien toisintaminen, suomeksi se miten historia toistaa itseään ja miten ei.
Selkeimpänä esimerkkinä lähteä ruotimaan länsi vs islam ajattelumallia alkaen saladinin jasata ja ristiretkistä el cidiin, ottomaaneihin, prahaan, afrikan kolonialisaatioon, berberimerirosvoihin, italian ranskan ja englannin lähi-idän polittiikkaan ja siitä ensimmäisen ja toisen maailmansodan kautta nykypäivään afganistaneita ja intiota unohtamatta.
.
Tästä ei ole sarjakuvan aiheeksi mutta minua kyrsii se miten Huntingtonin teoria sivilisaatioiden sodasta on otettu kritiikittömästi vastaan ja hyväksytty faktaksi (nyt en puhu Curtvilestä jonka tiedän sivistyneeksi kaveriksi joka pohtii nyansseja tämäntapaisissa asioissa). Pelko on loistava bisnes joillekin ihmisille. En itse ole milään lailla ihastunut islamiin mutta Espanjan eteläosa ja Sarajevo ovat esimerkkejä siitä että muslimit, juutalaiset ja kristityt voivat halutessaan elää yhdessä ja sovussa niin että kaikki hyötyvät asioiden tilasta.
Muslimit tunnetusti pelasti eurooppalaisen kulttuuriperinnön, kaikki se mitä tiedetään antiikin Kreikasta on jäljellä kiitos musulmaanien. Kun inkvisition aikoihin kristitty viha pääsi valloilleen ilkeimmällä mahdollisella tavalla Espanjan muslimit oli ainoita joilla oli selkärankaa suojella juutalaisia. Kun 90-luvulla kristitty viha pääsi valloilleen Jugoslaviassa juutalaiset ikäänkuin maksoi takaisin, ne oli Sarajevossa porukka joka suojeli kaikin käytettävissä olevin keinoin musliminaapureitaan.
En ole ihan valmis ostamaan ideaa että muslimeiden ainoa tarkoitus on alistaa koko maailma.
-
Vähän OT, mutta operaatio Stella Polariksessa mukana ollut upseeri teki aseiden salakuljetusreissustaan sarjakuvamaisen kertomuksen. Olen nähnyt jutusta vain yhden kuvan, joka oli Hesarissa artikkelin kuvituksena joskus vuosia sitten. Näytti todella hyvin piirretyltä! Joku saisi tehdä kulttuuriteon ja kaivaa tämän tekijän/perikuntansa esille... mulla oli ko. artikkeli luonnoskirjassa, mutta se katosi yhden laatikon mukana, laatikon, joka oli täynnä luonnoskirjoja. (Asia, jota vieläkin herään miettimään aamuneljältä. Siellä oli mm. monen vuoden muistiinpanot ja materiaalinkeruu yhteen suunnittelemaani pitempään juttuun... piirroksia edesmenneestä mummostani ym. minulle korvaamatonta.)
Mutta siis, juttu ilmestyi kun oli joku Stella Polariksen vuosijuhla, 96? 97? Sodan jälkeenhän se tapahtui. Se upseeri taisi sittemmin muuttaa Ruotsiin, josta se oli etsitty haastateltavaksi. Ainakin ranskaksihan on ilmestynyt sellainen itseoppineen venäläisen Siperiaan sijoittuva muistelmasarjakuvateos. Lyijykynällä piirretty. Lukenu en oo, mutta muistelin että joku olis kehunut. Aihe kiinnostaa.
-
Stella Polaris on hyvä aihe. Nyt kun ei tarvitse enää nuolla Kremlin persettä Venäjän vuodesta 1918 saisi vaikka mitä irti. Corto Maltese Siperiassa on täysin ylittämätön vertailukohta, pirullinen ongelma. Silti, ihan omakohtaisena esimerkkinä meidän talossa asui venäläinen kreivi ja kreivitär kun olin naskali. Toisin kuin YYA-propaganda antoi ymmärtää ne ei syönyt pieniä lapsia vaan oli erittäin mukavia vaikka puhuivat hassusti suomea. Valkovenäläiset on saanut historian totaalisen tuomion ehkä siksi että vasemmistopropaganda oli niin tehokasta. Jonkun pitäisi tehdä sarjakuva esim. tsekkilegioonasta joka taisteli väärällä puolella, &+?Q)#:n luuserit, niitä saattoi olla 50 000. Jotenkin en usko että kaikki ne matkusti Venäjälle vain imeäkseen proletaarin verta.
-
Itseäni kiinnostaa kyllä historia sarjakuvan (ja muunkin fiktion) aiheena, ja pari vuotta on ollut muhimassa ajatus viktoriaanisesta maagis-realistisesta novellista tahi sarjakuvasta. (Idea oli alunperin novellikilpailua varten, mutta koska se ohittui jo kauan sitten, olen myöhemmin pohtinut, että juttu voisi toimia myös sarjiksena).
Valitettavasti olen itse sen verran pedantti faktojen suhteen, että tuppaan yksinkertaisesti jumittumaan siihen, että koen tietomääräni liian vähäiseksi. Edellämainittu ideakin on poikinut toistaiseksi lähinnä (lisää) viktoriaanista aikaa käsittelevien kirjojen hankkimista ja lukemista. Taitaa jäädä ikuisuusprojektiksi tämäkin homma... :-\
Toki sitä voisi ajatella, että useimmat muut ihmiset tietävät jostakin tietystä aikakaudesta kohtalaisella todennäköisyydellä vielä vähemmän kuin itse, tai eivät piittaa pienistä detaljeista (etenkään jos kyseessä on joka tapauksessa fiktio), mutta mielessä kummittelee silti aina vaikkapa se kulttuurihistorioitsija tahi muu, joka kauhuissaan huudahtaa "hän ojensi väärän määrän käyntikortteja!" tai "tuossa tilanteessa ei koskaan pitäisi riisua hansikkaita!"
Henkilökohtainen perfektionismini on siis ainakin toistaiseksi estänyt itseäni tuottamasta "aidolle" historialliselle aikakaudelle sijoitettua sarjakuvaa.
-
Toki sitä voisi ajatella, että useimmat muut ihmiset tietävät jostakin tietystä aikakaudesta kohtalaisella todennäköisyydellä vielä vähemmän kuin itse, tai eivät piittaa pienistä detaljeista (etenkään jos kyseessä on joka tapauksessa fiktio), mutta mielessä kummittelee silti aina vaikkapa se kulttuurihistorioitsija tahi muu, joka kauhuissaan huudahtaa "hän ojensi väärän määrän käyntikortteja!" tai "tuossa tilanteessa ei koskaan pitäisi riisua hansikkaita!"
Tiedän tuon tunteen täysin. Itse esimerkiksi jämähdin tällaiseen että mitä sanomalehteä ihmiset lukivat Marseillessa vuonna 1936. Jos olisin järkevä olisin ohittanut tuon keksimällä lehden jonka nimi on Journal Dimanche de les Frogs, 15 sekuntia ja ongelma ratkaistu. Silti en tee sitä koska pelkään sitä kuvitteellista frankofiiliä jolla on tieto siitä että oikea vastaus olisi ollut La Bouillabasse ja pikanttina yksityiskohtana voidaan mainita että Sanchot'n Liha ja Leikkele oli ostanut silloin yhtäjaksoisesti 37 vuotta ilmoituksen jokaiseen numeroon. Näitä ei pitäisi funtsia ollenkaan.
edit. Toisaalta on mukavaa että ihmiset joilla on spesiaalitietoa on halukkaita jakamaan sitä ja netin kautta saa kätevästi yhteyttä. Luulen että tiedän omassa talossa enemmän Espanjan sisällissodasta kuin kukaan muu mutta heti tuossa seuraavassa asuu kaveri johon verrattuna olen kuin Matti Vanhanen Rööperissä.
-
Totta kai niitä pitää funtsia. Totta kai. Monet pienet sarjakuvanlukijanalut perustavat maailmankuvansa lukemaansa... Ja vaikka Marseilleenkin liittyvää gradua parhaillaan väännän, niin silti en osaa tuohon vielä vastata... Ainakin Le Petit Parisien -nimistä lehteä luettiin 1920- ja 1930-luvuilla kovasti, mutta luettiinko Marseillessa, en tiedä.
Muslimit tunnetusti pelasti eurooppalaisen kulttuuriperinnön, kaikki se mitä tiedetään antiikin Kreikasta on jäljellä kiitos musulmaanien.
Ja tämäkin menee vähän OT, mutta silti. Tuosta kun kirjoitin, aivan samasta näkökulmasta, yhteen esseeseen, niin sain aika kiukkuista palautetta, että miten niin "eurooppalaisen kulttuuriperinnön". Antiikin ajan viisaus ei ollut yksin eurooppalaista, välimerellinen olisi parempi sana. Lähi-idällä ja Pohjois-Afrikallakin oli osansa...
-
Näitä ei pitäisi funtsia ollenkaan.
Ei niin vakavasti ainakaan.
Kotimaisissa korkkareissa on onneksi tietty fiktion "suvaitsevaisuusvara", ettei niiden epäkohtien kimppuun käydä härkäsinä. Tähän tuudittautuneena alati uteliaana toimittajana olen suorastaan riemastunut, kun joku tietää kertoa, ettei kieltolain aikaan Kauppatorin "keisarinnan kivi"-patsaalla ollut kaksipäistä kotkaa ja maapalloa. Venäläiset punamatruusit olivat lassonneet ne alas jo vuonna 1917 (kuin bagdadilaiset Saddamin patsaan). Ja varsinainen Kansan Uutiset alkoi ilmestyä vasta vuotta tai paria myöhemmin kuin sitä luetaan vaaran vuosien kuvassa.
Ehkä rankin mistaaki oli sijoittaa Paasikivi vaaran vuosina (visuaalisesti upeaan) Tamminiemeen, kun nimenomaan hän oli ainoa presidentti ennen Kekkosta, joka ei siellä asunut. Kun Turkua pommitettiin sarjakuvitetun jatkosodan alussa, kajosin itse jopa painoon menevään piirrossivuun ja "poltin" löytämäni kuvan perusteella Turun linnasta katon.
Viimeksi piti hankkia selville, että Jom Kippur -sodan aikaan kesällä kulki jo uuden mallinen kympin ratikka (koekäytössä) rautatientorilla.
Kaikkein hienointa on silti yllyttää kirjoittajia ja piirtäjiä sijoittelemaan akkuraatteja ajan merkkejä joka puolelle, kuten Stockmannin hissitytöt kieltolain aikaan tms. Ja tietoisuus senkun lisääntyy yksityiskohtien jälkitarkistelussa.
-
Jonkun pitäisi tehdä sarjakuva esim. tsekkilegioonasta joka taisteli väärällä puolella, &+?Q)#:n luuserit, niitä saattoi olla 50 000.
Kannatan! Eilen wikipediasurffasin juurikin tsekkilegioonaan (aloitin Ilkka Kanervasta, koska oli debattia hänen koulutuksestaan) ja sitä lukemaan sitten juutuin. Tsaarin kulta, ranskalaiset, bolsevikit ja kunnon sotamies Svejk - loistavia aiheita historiallisille seikkailuille. Svejkistä on muuten tehty Suomenkin teeveessä näytetty sarja; sekin tarjoili hienoja historian palasia samoista maisemista.
-
Stella Polaris on hyvä aihe. Nyt kun ei tarvitse enää nuolla Kremlin persettä Venäjän vuodesta 1918 saisi vaikka mitä irti. Corto Maltese Siperiassa on täysin ylittämätön vertailukohta, pirullinen ongelma.
Täytyy lainata joskus Day we almost bombed Moscow joka kattaa käsittämättömän periodin 1917-1922 venäjällä kun britit jenkit suomalaiset sakemannit ja tsekit painaa edestakaisin kuohuvaa venäjää.
Rippaisin suoraan käsikirjoituksiin faktoja mutta kun kaikki pitäisi sitä liian yliampuvana.
Ristiretkistäkin kannattaa lukea Maaloufin Crusades through muslim eyes. Itse pidän tätä Huntingtonin teesia keinotekoisena rakenteena ja occidentti orientti asetelmaa henkisenä köyhyytenä.
Ja vaikka pienten ihmisten kohtalot kiehtovat niin jostain kumman syystä Bakuninin, Kimball Bentin ja Giuseppe Garibaldin kaltaiset hahmot herättävät kiinnostusta.
-
Valitettavasti olen itse sen verran pedantti faktojen suhteen, että tuppaan yksinkertaisesti jumittumaan siihen, että koen tietomääräni liian vähäiseksi. ...Taitaa jäädä ikuisuusprojektiksi tämäkin homma... :-\
Siinä tulee budjetointi avuksi. Kun aika ja rahat loppuu, saa tinkiä lavasteista hyvällä omallatunnolla. Periaatteessa kait olisin voinut esimerkiksi selvittää oliko Fontanka 40:n katutasossa ravintolaa vuonna 1937 tai millainen oli rappukäytävän sisustus. Onneksi deadline pakotti jättämään ikkunat tyhjiksi ja keksimään kaiteet omasta päästä. Muuten sitä tietoa haettaisiin varmaan vieläkin.
-
Tiedän tuon tunteen täysin. Itse esimerkiksi jämähdin tällaiseen että mitä sanomalehteä ihmiset lukivat Marseillessa vuonna 1936. ...
...Toisaalta on mukavaa että ihmiset joilla on spesiaalitietoa on halukkaita jakamaan sitä ja netin kautta saa kätevästi yhteyttä.
Eikös vain! Vanhana pikkupioneerina tiedän, että punaisimmat maailmanvallankumoukselliset lukivat Rouge-Midiä, netistä sain tänään tietää tyypillisen marseillelaisprolen lukeneen Massiliaa, ja kaikki puoluekantaan katsomatta lukivat Matchista viikottaiset Ranskan ympäriajon etappiselostukset.
Kymmenen minuuttia myöhemmin: Niin no, tietystikin olisi ollut liian helppoa nimetä paikallinen aamulehti Marseille-Matin. Harmi, ettei näitä pääse lukemaan tosissaan näköisnettilehtinä... no hitto, töissähän mun pitäisi jo kuitenkin olla!
http://journaux-anciens.chapitre.com/MARSEILLE-MATIN.html
-
Tähän tuudittautuneena alati uteliaana toimittajana olen suorastaan riemastunut, kun joku tietää kertoa, ettei kieltolain aikaan Kauppatorin "keisarinnan kivi"-patsaalla ollut kaksipäistä kotkaa ja maapalloa. Venäläiset punamatruusit olivat lassonneet ne alas jo vuonna 1917 (kuin bagdadilaiset Saddamin patsaan).
http://herkules.oulu.fi/isbn9514270606/kuvagalleria/pages/b81.html
Kaverini on taksikuski ja se oli kyydinnyt jotain vanhaa helsinkiläisrouvaa joka oli ihmetellyt että mistä se Keisarinnan kivi on siihen takaisin putkahtanut. Tämä Kami on intohimoinen historianharrastaja ja oli kiinnostunut että miten niin takaisin. Rouva oli pienenä tyttönä ollut katsomassa kun humalaiset venäläiset matruusit tulivat Katajanokalta ja kaatoivat kotkan. Menestyksestä riemastuneena ne olivat päättäneet mennä Senaatintorille kaatamaan myös tsaarin patsaan. Aleksanterille lojaalit helsinkiläiset olivat muodostaneet patsaan ympärille ringin, kotkan kaataminen oli ok mutta joku roti pitää olla, tsaariin ei kosketa. Laivasto oli lannistunut, palannut takaisin kasarmille, väkivaltaa ei ilmennyt ja tsaari jöpöttää edelleen paikallaan. Kun Aleksanteri II sanoi että parhaat alamaiset hänellä on Suomessa se ei ehkä arvannut että me ollaan myös ne ainoat (Bulgarian Sofiassa ne tosin pitää siitä myös, patsaskin on mutta ruma).
-
On kaksi tapaa suhtautua historiaan.
1
Siirtää yleisinhimillisen aiheen johonkin historialliseen ajankohtaan, jolloin on melko hailee onko miljöö ja yksityiskohdat oikein koska aika ja ympäristö toimii vain vieraannuttavana taustana korostamassa aiheen "ikuisuutta".
2
Pyrkii ajankuvaan. Silloin suurin kompastuskivi on mentaalihistoriallinen. Ennen mielen sisältö oli toinen, ja sitäpä on vaikea välittää, vaikea myös kuvitella. Havaitseminen oli erilaista, suhtautuminen mihin tahansa oli perin outoa verrattuna nykyaikaan.
Ja nykyaikakin vaihtuu alati, koska näen selviä eroja mielenmaisemissa siihen miten 60-luvulla maailmaa katseltiin.
Varsinkin amerikkalaiset tekevät elokuvia joissa nykyaikaisella asenteella, kehonkielellä ja frisyyrillä elellään gladiaattoreina tai luolamiehinä.
-
Varsinkin amerikkalaiset tekevät elokuvia joissa nykyaikaisella asenteella, kehonkielellä ja frisyyrillä elellään gladiaattoreina tai luolamiehinä.
Katsopa brittien Tudors-sarjaa. Se on ihan täyttä nykyaikaa historiallisissa kuliseissa, ja tarkoituksella. Jonkinlaista synteesia.
-
Silloin suurin kompastuskivi on mentaalihistoriallinen. Ennen mielen sisältö oli toinen, ja sitäpä on vaikea välittää, vaikea myös kuvitella. Havaitseminen oli erilaista, suhtautuminen mihin tahansa oli perin outoa verrattuna nykyaikaan.
Ja nykyaikakin vaihtuu alati, koska näen selviä eroja mielenmaisemissa siihen miten 60-luvulla maailmaa katseltiin.
Jaan näkökohdan mutta mielenmaisema ei ole yleisjungilainen kaikki tasot läpäisevä ilmiö. Myös 60-luvulla katseltiin maailmaa samassa maassa ja kylässäkin kovin eri tavoin.
Historialliset faktat ovat hämmentävästi eri eri ihmisille.
Kukin hyväksyy vain ne jotka on valmis hyväksymään omaan valmiiseen malliinsa.
tuota ensimmäistä kohtaasi en itse miellä historialliseksi, koska siinä lähtökohtaisesti ei ole väliä mikä vieraannuttava tekijä on. Saman tarinan voisi kertoa yhtä hyvin puhuvilla pussieläimillä terraformoidulla mars-planeetalla.
lisäisin kohdan 3 historiallisten tosiasioiden vaikutusten käsittely fiktiivisten hahmojen kautta = mitä oli olla espanjan sisällissodassa, miten tekniikan kehitys muutti maailmaa, mitä naisten äänioikeus/uskonnonvapaus yms vaikutti käytännön tasolla.
Vai tätäkö tarkoitit "yleisinhimillisellä aiheella"?
-
Pyrkii ajankuvaan. Silloin suurin kompastuskivi on mentaalihistoriallinen. Ennen mielen sisältö oli toinen, ja sitäpä on vaikea välittää, vaikea myös kuvitella. Havaitseminen oli erilaista, suhtautuminen mihin tahansa oli perin outoa verrattuna nykyaikaan.
Esimerkiksi antiikin kreikkalaisista tai roomalaisista avaramielisimmänkään päähän ei olisi pälkähtänyt, että orjien pidossa olisi mitään vikaa.. minkä huomioonottaen Asterix pysyttelee melko uskollisina ajankuvalleen, paitsi Ruusussa ja Miekassa sitten viimeistään ei. Muinainen Rooma on jo kuitenkin niin kaukaista historiaa, että siitä voi tehdä sen kummempaa polemiikkia herättämättä asenteellisesti autenttisen aikalaiskuvan, kun taas hieman lähempänä olevat kipeät historialliset aikajaksot ovat ongelmallisempia, kuten kolonialismin aika, jonka aikalaisteoksetkin ( Tintti Afrikassa ) ovat koko ajan joutumaisillaan pannaan.
-
Valkovenäläiset on saanut historian totaalisen tuomion ehkä siksi että vasemmistopropaganda oli niin tehokasta.
Sitä on ollut mun vaikea tajuta, että valkoiset eivät olleetkaan vain joitain tsaarin serkkuja, vaan mukana oli myös demareita ja täysiä kommareita. Käsittääkseni juuri porukan sekalaisuus ja riitaisuus johti tappioon. Mutta vaikea niitä valkoisiakaan armeijoita on kauheasti sympatiseerata pogromeineen....kovin positiivinen kuvaus valkoisista tuntuisi vähän feikiltä?
-
Sitä on ollut mun vaikea tajuta, että valkoiset eivät olleetkaan vain joitain tsaarin serkkuja, vaan mukana oli myös demareita ja täysiä kommareita. Käsittääkseni juuri porukan sekalaisuus ja riitaisuus johti tappioon. Mutta vaikea niitä valkoisiakaan armeijoita on kauheasti sympatiseerata pogromeineen....kovin positiivinen kuvaus valkoisista tuntuisi vähän feikiltä?
Älkää unohtako Vihreitä.
Niin Venäjän sisällissodassa oli paitsi Valkoiset ja Punaiset myös Vihreät (http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A4_armeija)
-
Niin Venäjän sisällissodassa oli paitsi Valkoiset ja Punaiset myös Vihreät (http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A4_armeija)
Ja Mustat: myös anarkismi nosti päätään Venäjän vallankumouksen sekamelskassa.
-
Ristiretkistä puheenollen, onko kukaan lukenut Robert Fiskin The Great War for Civilisation - The Conquest of the Middle East? Mulla on vielä Pity the Nationkin kesken.
Ja Emergency Sex and other desperate measures-kirjasta saisi loistavan sarjakuvan, tai jostain vastaavasta. Maailmanparantajan kyynistyminen jne.
-
Ja niistä Marseillen lehdistä vielä... tänä päivänä siellä luetaan mm. tämmöisiä lehtiä:
http://www.blogg.org/blog-67299-billet-journaux_a_marseille-681209.html
Sitten vaan selvittämään, kuinka vanha läpyskä esim. La Provence (http://www.laprovence.com/) on.
-
Kiitos teille jotka vastasitte minun Marseillekysymykseen. Ja asiaan:
Mutta vaikea niitä valkoisiakaan armeijoita on kauheasti sympatiseerata pogromeineen....kovin positiivinen kuvaus valkoisista tuntuisi vähän feikiltä?
Tuntuisi, mutta jos olisi jotain niitä harmaitakin sävyjä. En ole lukenut paljon mutta jonkunverran noista viimeisistä tsaarin vuosista ja ajattelen itse että sitä saivat mitä tilasivat (minua säälittää kyllä tsaarin lapset jotka kommunistit teurasti siihen kellariin, paljonpa pahaa olivat tehneet).
Kovin positiivinen kuva valkoisesta armeijasta olisi valehtelua mutta eiväthän ne kaikki olleet hirviöitä, puoli mannerta oli silloin liikkeellä ja siihen massaan mahtui kaikenlaista väkeä. Täysin tyrmäävä tuomio kommunisteista olisi myöskin historian vääristelyä, vasta Stalin kielsi kaiken hauskan. NEP-kaudesta on älytön määrä todisteita että sen lyhyen ajan Neuvostoliitossa oli aidosti mukavaa.
Alkuperäiseen kysymykseen jos palataan niin sarjakuva on paras taiteenlaji käsitellä historiaa josta ei ole tarkkoja muita dokumentteja, ja välillä silloinkin. Lukija on valmis vastaanottamaan kaiken koska se on tarttunut albumiin, tekijällä ei ole budjettirajoja, usein ei poliittista painostusta niskassa koska se nyt kumminkin on vain sarjakuvaa.
Vietnam tai Irak on paskoja aiheita sarjakuville koska niistä on niin paljon elokuvamateriaalia ja faktaa. Dien Bien Phu taas on loistavaa koska se on myyttinen taistelu joka vaikuttaa meidän eurooppalaisten ja amerikkalaisten elämään vieläkin. Tällaisessa sarjakuva on parhaimmillaan, siitä pitäisi tehdä suuri ranskalainen sarjakuvaromaani.
-
... Kovin positiivinen kuva valkoisesta armeijasta olisi valehtelua mutta eiväthän ne kaikki olleet hirviöitä... ... massaan mahtui kaikenlaista väkeä. Täysin tyrmäävä tuomio kommunisteista olisi myöskin historian vääristelyä, vasta Stalin kielsi kaiken hauskan...
Joo. En väsy lainaamaan yhtä suosikkipiirtäjistäni, Donna Barria, joka on sen sanonut niin fiksusti, jokseenkin: "Sota on tilanne, missä ihmisille tarjoutuu mahdollisuus tuoda esiin niin irvokkaimmat kuin jaloimmatkin piirteensä." Sekaan mahtuu mieltäkääntävää julmuutta ja patologista pahuutta, mutta myös ällistyttävää kunniallisuutta ja lämminsydämisyyttä. Ja sankaruudesta tietysti aina muistetaan mainita.
... Dien Bien Phu taas on loistavaa koska se on myyttinen taistelu joka vaikuttaa meidän eurooppalaisten ja amerikkalaisten elämään vieläkin. Tällaisessa sarjakuva on parhaimmillaan, siitä pitäisi tehdä suuri ranskalainen sarjakuvaromaani.
Dien Bien Phusta on tehty jonkinlainen ranskanmuukalaislegioonalaisalbumiversi o, mutta en satu sitä omistamaan. Selasin kerran belgialaisessa divarissa, mutta jätin laariin. Nyt harmittaa, mutta onneksi ei paljon.
-
Dien Bien Phusta on tehty myös tylsä ranskalaiselokuva, jossa kaikkein tärkeintä ja keskeisintä on tietysti päähenkilön romanttinen suhde lomalla rintamalta. Eli mitään kunnollista visuaalista kuvausta siitä taistelusta en ole vielä nähnyt.
-
Pappani ehti kertoa, ennen kuolemaansa pari tarinaa isänsä pirtukeisariudesta, mutta mainitsi myös veljensä kadonneen Dien Bien Phuussa. Veli oli ollut kuulemma SS-miehenä ja liittynyt sitten muukalaislegioonaan kun valpo oli sodan jälkeen miestä etsinyt. Legioona oli vienyt Dien Bien Phuhun eikä antanut paluulippua.
Harmittaa etten tiedä tapauksesta enempää, en edes sitä, onko se isoisävainaani kusetusta vai totta. Joskus näin dokumentin jostain suomalaismiehestä (oliskohan ollut sukunimi Villkki?) joka oli Dien Bien Phuusta palannut.
-
Tämän ketjun keskustelu (nyt kun puolen vuoden tauon jälkeen luin sen läpi) heijastaa paljon samoja ajatuksia kuin historioitsijoiden iänikuinen pohtiminen siitä, voiko menneisyydestä oikeastaan sanoa yhtään mitään mikä olisi edes lähelläkään jonkinlaista "totuutta". Materiaalinen totuushan on olemassa, ihmiset syntyvät ja kuolevat, mutta historia kirjoitetaan sanoin jotka lisäävät tähän materiaaliseen totuuteen aivan uusia ulottuvuuksia. Ihmisistä tulee "punaisia" ja "valkoisia", milloin vihollisia, milloin liittolaisia. Minusta sarjakuva on aivan oivallinen keino kuvata historiaa myös metatasolla, rikkomalla ajan ja paikan rajat ja sotkemalla kuvitteellisen ja todellisen eroa.
Ketjussa keskusteltu monumenttitarina on hyvä esimerkki. Sarjakuvassa voi esimerkiksi rinnastaa saman kohteen kuvia eri aikakausilta tai käyttää ajan kuvakieltä tunnelman luomiseen. Igort & Sampayon sarjakuva jazzsäveltäjä Fats Wallerista (http://www.igort.com/html/pers_Fats.htm) on silkkaa 1930-lukua. Se ei ehkä vastaa kaikkien mielikuvaa ajasta, mutta piirrostyyli on suoraan art deco-grafiikasta. Vaikka tarinassa on myös historiallisia henkilöitä, on tarinan rakenne aika mielenkiintoinen. Sarjakuva ei seuraa Fats Walleria pelkästään henkilönä, vaan se seuraa ehkä enemmän hänen musiikkiaan ja ihmisiä jotka sattuvat kuuntelemaan sitä ympäri maailmaa. Jopa kirkonmiehet ja fasistit nauttivat jazzista. Suosittelen ehdottomasti jos kaipaa uutta näkökulmaa historiaan sarjakuvamuodossa.
Monet ovat ottaneet esille Venäjän vallankumouksen pakolaisten tilanteen. On totta että vasemmistopropaganda on mustamaalannut pakolaiset "valkoisiksi", muttei myöskään Suomen porvaristo ollut kovin ystävällinen heitä kohtaan. Venäläiset olivat itse asiassa Suomen ensimmäinen pakolaisongelma modernissa mielessä - sekä vasemmisto- että oikeistolehdistössä heitä saatettiin kuvata hyvinkin paheksuvasti ökyrikkaina ja "juutalaistuneina", eikä suinkaan avun tarpeessa. Max Engman (Raja, 2007) ja Max Jakobson (Väkivallan vuodet, 1999) ovat kirjoittaneet aiheesta enemmän, toinen tutkijana, toinen muistelmien muodossa.
Ehkä sarjakuvan avulla voisi tuoda esiin monipuolisemman kuvan menneisyydestä. Ei relativisoitua, vesitettyä kuvaa, jossa kaikki näkökulmat ovat saman arvoisia, vaan sukellusta tuntemattomaan. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista vertailla sarjakuvaversioita Hitlerin elämästä - kuka onnistuu kuvaamaan miehen mielenmaisemaa uskottavimmin? (Luen Tavaan juuri Shigeru Mizukin (http://en.wikipedia.org/wiki/Shigeru_Mizuki) Hitler-mangaa. Se on ahdistava ja jotenkin banaali. Hmm, kuulostaa uskottavalta.)
Vai pitäisikö kysyä: minkälaiseen mielenmaisemaan lukija haluaa uskoa? Ehkä sitä vain huijaa itseään?
Mielestäni Pratt on suuri nero siksi, että hän onnistui antamaan kaikille hahmoilleen itsenäisen äänen (vaikka tinki autenttisuudesta; yksikään hänen hahmoistaan ei puhu typerällä murteella tai kapulakielellä, vaan kaikki pystyvät keskustelemaan selkokielellä). Etiopialaisesta heimosoturista kapinallisiin irlantilaisiin, kaikki tuntuvat uskottavilta ja heitä voi ymmärtää vaikkei hyväksykään heidän tekojaan. Jos se on huijausta, niin hienoa sellaista. (Nyt olen kirjoittanut ihan liikaa, ihan liian myöhään yöllä.)
-
Yksi syy miksi juuri Prattin tarinat ovat niin toimivia on se että hän on mieltänyt miten totuus on eri eri ihmisille.
Kukin toimii omien arvojensa ja asenteidensa mukaan mutta ilman ylenmääräistä leimaamista.
Parhaimmillaan sarjakuva (tai kirja/elokuva/musiikki) on kun se paitsi laajentaa maailman ja historiankuvaa faktojen osalta, niin silloin kun se edes hetkellisesti saa ihmisen tajuamaan jotain muista ihmisistä, siitä mikä tekee meistä erilaisia ja samanlaisia, siitä millainen maailma on ja on ollut.
Historiallisen teeman kanssa on aina revisionismin väärä, enkä nyt tarkoita yhteisesti hyväksytyn käytännön tukemista(koska meille on opetettu että joku/jokin on hyvä se on aina hyvä tai päinvastoin) vaan sitä että pyritään antamaan ruusuisempi tai tarkoituksella ikävämpi ja ilkeämpi kuva.
Tämä on jo mainittu ketjussa, moneen otteeseen kuka puhuen mentaalihistoriasta tai miten erilainen antiikin käsiutys ihmisarvosta on.
Osaltaan se saa entistä vakuuttuneemmaksi että tarvitaan enemmän historiaa käsitteleviä sarjakuvia.
myös niistä aiheista joista on jo kymmen ja satamäärin elokuvia ja kirjoja.
Mietin sitä mikä vetoaa juuri sodissa ja konflikteissa. Vastaus on helppo: murrokset jas kriisit nostavat esiin poikkeusyksilöt ja poikkeukselliset piirteet nk. tavallisissa ihmissä.
Pahimman ja parhaimman ihmisissä.
Olisi mielenkiintoista lukea myös enemmän historiallisia tarinoita siitä millaista on voittajien ja häviäjien(tulkitkoon kukin haluamallaan tavalla) elämä sodan jälkeen. Millainen on sodan palkka? Millainen jälleenrakennus? Kenen elämää leimaa pasifismi, kuka elää kostolle, anteeksiantajista niihin jotka pakenevat itseään ja kohtaloaan.
Tieteellisistä löydöistä ja löytöretkistä saisi upeita seikkailuja ja kotimaisiakin malleja olisi.
-
Tuli viime vuoden loppupuolella funtsittua, että kun on ajankohtaisuuteen keskittyviä piirroksia / sarjakuvia, niin kuinkahan onnistuisi menneisyyskohtaiset piirrokset. Sellaisten ymmärtäminen tietenkin edellyttää jonkin asteista tietämystä historiasta. Ohessa olevat kuvat lähetin näytteeksi Historilehteen, josko siellä oltaisiin kiinnostuneita mutta ei tärpännyt. No, Michelangelo -juttu avautunee kutakuinkin kaikille.
-
Parhaimmillaan sarjakuva (tai kirja/elokuva/musiikki) on kun se paitsi laajentaa maailman ja historiankuvaa faktojen osalta, niin silloin kun se edes hetkellisesti saa ihmisen tajuamaan jotain muista ihmisistä, siitä mikä tekee meistä erilaisia ja samanlaisia, siitä millainen maailma on ja on ollut.
Jostain syystä täysin poissa muodista ovat ajatuskuplat joita esim. Lauzier on käyttänyt pirullisen osuvalla tavalla. Hitlerin ja Chamberlainin tapaaminen jolloin puheissa luvattiin rauha meidän aikanamme on tyypillisen hyvää sarjakuvamateriaalia. Hitler miettii jo Venäjän valtaamista raudan, maankamaran ja veren liitolla, Chamberlain funtsii orvokkikedolla kirmaavia luisevia brittityttöjä ja 5pm iltapäiväteetä.
-
Olisi mielenkiintoista lukea myös enemmän historiallisia tarinoita siitä millaista on voittajien ja häviäjien(tulkitkoon kukin haluamallaan tavalla) elämä sodan jälkeen. Millainen on sodan palkka? Millainen jälleenrakennus? Kenen elämää leimaa pasifismi, kuka elää kostolle, anteeksiantajista niihin jotka pakenevat itseään ja kohtaloaan.
40-luvun loppu on tavattoman kiinnostavaa aikaa, Suomessakin. Valvontakomissio valvoo ja veteraanit yrittävät asettua yhteiskuntaan. Taisi monesta kunnostautuneesta sotilaasta tulla jossain Pasilan kaatopaikalla elävä pummi. Ehdotonta stoorimateriaalia. Veteraanit kohtaavat yleisessä saunassa, jne...
-
Sekin on kyllä jännä miten saattueesta PQ-17 on hyvin, hyvin erilaisia historiallisia näkemyksiä. Yhessä 70-luvun brittidokumentissa homma hypättiin yli sivulauseessa ja toisaalla saksalaisten sukellusvenepäälliköitten/lentäjien 50-luvulla kootuissa muistelmissa suurta tuhoa pohjustetaan valokuvin ja kartoin. Mielenkiintoinen tapahtuma kyllä, täynnä legendoja ja kaunisteluja.
-
Tosiaankin, ajatelkaa ihminen tulee sodasta eikä osaa tehdä mitään muuta kuin sotia ja ryypätä. Ja yhtäkkiä se ei olekaan minkään arvoista, päinvastoin.
Tai päinvastoin, haluaisi tehdä muutakin mutta kukaan ei anna. Tai ei uskalla.
Puhumattakaan siitä mitä tapahtui perheille, miten puhua jostain mitään kukaan ei voi ymmärtää, siitä miten omat lapset eivät tunne, mitä kävi niille avioliitoille jotka solmittiin sodassa ja sen alla, puhumattakaan siitä millaisia päihdeongelmia(ei vain alkoholi) oli ja niistä kaunistellusti sanottuna ihmissuhdesotkuista rintamilla koti- ja sota- sellaisilla.
Tätä kertomista vaivaa osin AapoKn mainitsema nostalgisointikin, on asioita joita ei kehdata myöntää ja asioita joista halutaan puhua vain tietyllä tavalla.
Antti Vainion heitto oli loistava esimerkki aiheesta ja yksi mielenkiinnon aihe on kaikessa asenteellisuudessaankin juuri ihmisten mietteet ja ajatukset.
Hyvä esimerkki on Winston Churchill. Paljonko mahtoi vaikuttaa Dresdenin pommituksiin Coventryn kohtalo? Millaista on tietää etukäteen että viattomien kimppuun käydään mutta antaa sen tapahtua jotta vihollinen ei tajua viestintänsä tultua murretuksi?
-
Aapo Rapin Meti on just' tämmöistä historiasarjakuvaa, pieniä immeisiä sotien ja rakennemuutoksen pyörteistä. Se on kaupoissa. Käykää hakeen ja lukekaa.
-
Minusta ajatus suomalaisesta, joka loikkaa saksalaisten puolelle ja muuttuu kansakunnan silmissä despootiksi on tavattoman kiehtova.
Luulen että hait tässä jotain muuta sanaa, mutta kertomus on mielenkiintoinen. Suomalaisissa oli antaumuksellisia antikommunisteja ja jonkin verran natsejakin. Heille välirauha oli tietysti ideologian vastaista.
Eikä rauhtanteko ollut muillekaan helppoa. Suomalaiseen luonteenlaatuun ei yleisesti liitetä sellaisia adjektiiveja kuin joustava tai notkea. Peräänantamattomuutta ja jääräpäisyyttä on totuttu pitämään hyveinä ja Jatkosodan lopun takinkääntö lienee aiheuttanut monessa sympatioita Lothar Rendulicia kohtaan.
Mitä taas tulee tekoihin sodassa, en usko kovin monen joutuneen häpeämään mitään jälkikäteen. Rintamakarkuria tai kyseenalaisin keinoin vapautuksen hankkinutta on voitu katsoa kieroon, mutta sodassa lähinnä esikuntaupseereilla on aikaa vahtia toisten pelkuruutta.
-
Rupesi tässä kutkuttamaan ajatus omakustanteesta, aiheena: Ensimmäinen maailmansota. Vähän saman tyylistä ajattelin, kuin nämä kvaakin galleriasta löytyvät sarjikseni. Nämä lyhykäiset sarjikset olikin helppo väsätä hurmiopäissään, mutta kun rupesi suunnittelemaan pitempää sarjakuvaa ja jopa paperille julkaistavaa, niin rima nousi heti(ehkä turhaan).
Aiheesta löytyy vaan niin perhanasti tietoa ja siitä pitäisi osata poimia vain tarpeellinen. Itse väsyn todella nopeasti historian faktoja lukiessani. Minusta vain ei ole historiantutkijaksi eikä oikein edes käsikirjottajaksi...
ps. pääsinpäs purkautumaan.
-
Rupesi tässä kutkuttamaan ajatus omakustanteesta, aiheena: Ensimmäinen maailmansota. Vähän saman tyylistä ajattelin, kuin nämä kvaakin galleriasta löytyvät sarjikseni. Nämä lyhykäiset sarjikset olikin helppo väsätä hurmiopäissään, mutta kun rupesi suunnittelemaan pitempää sarjakuvaa ja jopa paperille julkaistavaa, niin rima nousi heti(ehkä turhaan).
Olisiko näitä lyhkäisiä mahdoton ajatella omakustanteen verran syntyväksi? Väreissähän se tietysti on tyyristä....mutta hienoja ovat.
-
Sika, kuulostaa hyvälle. Ainakin nuo lyhyet jutut ovat toimineet varsin mainiosti, pitemmätkin varmasti, 10 sivun mittaiset pientarinat olisivat todellista herkkua.
Itse koin suuren löydön viime vkoloppuna, kun kirjamessuilta löysin ratsumestari Carl von Haartmanin päiväkirjan, joka on painettu '40. Francon joukoissa taistellut suomalainen ja sitten talvisodassa myöhemmin sotinut mies omaa mielenkiintoisen elämäntarinan ja päiväkirja selkeästi kirjoitettuine tapahtumineen ja lukuineen kuin huutaa haluavansa sarjakuvaksi. Yksi varteenotettava projekti, kukaties...
-
Haartman oli kieltämättä erikoinen sotilas ja omasi värikkään taustan.
Toivottavasti ikuistat myös sen kuinka Francon kultapoika palaa voitokkaana juhlittuna sankarina laivalla kohti talvisotaan ajautuvaa suomea ja samalla laivalla on suomalainen tasavaltalaisten riveissä sotinut, samaan sotaan matkalla.
Jos ei pateettista niin sitten melankolista.
Toinen suomalainen ratsumies jonka persoona ylittää fiktion rajat on everstiluutnantti Karl Arnold Woldemar Majewski.
Tuttavallisemmin Mäski.
Itse en suinkaan valita vaan otan ilahtuneena vastaan mm. ehdotetun ensimmäistä maailmansotaa käsittelevän pienlehden, mutta peräänkuulutan niitä muitakin tapahtumia: pikku jääkautta, Suffragettiliikettä, teollistumista, De Sadea, silkkitien perustamista, kataareja, Prahan vaiheita, anadalusian taiteilijakommuuneja, Bakunin ja kumppanit maailmalla.....
-
Veteraanien tiedetään kertoneen (kuulin nimim Tinolta), ettei ollut lainkaan tavatonta että hyökkäyksessä ihan kaikki eivät uskaltaneet lähteä muiden mukana omista asemista. Tämä hyväksyttiin eikä siitä sen kummemmin puhuttu. Vaan onpa saatettu pahimmista sitten jälkikäteen...
-
On aika helppo kuvitella tilanne jossa ihminen joutuu kranaattikauhun valtaan ja menettää hermonsa, tai muuten vaan menettää hermonsa ja jättää paikkansa jättäen muut taistelemaan puolestaan.
Ilmeisesti suurin osa rintamalla olleista sai sodasta jonkin asteisen trauman. Suurin osa pelkäsi ja lähes kaikilla hermot pettivät ainakin kerran. Julkisesti pelko oli tietysti häpeällistä. Ei Suomessa tahdota vieläkään hyväksyä että sodassa pelätään.
Mitään psykologista hoitoa ei tuolloin tullut, eikä sellaiseen olisi ollut resurssejakaan. Monikaan ei halunnut juuri puhua kokemuksistaan, sillä kuuden vuoden paskat housussa mudassa konttaamisesta tuskin kovin paljon kukaan haluaakaan kertoa suomalaisessa asenneilmapiirissä.
-
Ilmeisesti suurin osa rintamalla olleista sai sodasta jonkin asteisen trauman. Suurin osa pelkäsi ja lähes kaikilla hermot pettivät ainakin kerran. Julkisesti pelko oli tietysti häpeällistä. ..
Mitään psykologista hoitoa ei tuolloin tullut, eikä sellaiseen olisi ollut resurssejakaan.
Silloin teloitettiin.
-
Silloin teloitettiin.
Sekään ei liene suuremmin rohkaissut asiasta puhumiseen.
-
Ilmeisesti suurin osa rintamalla olleista sai sodasta jonkin asteisen trauman. Suurin osa pelkäsi ja lähes kaikilla hermot pettivät ainakin kerran. Julkisesti pelko oli tietysti häpeällistä. Ei Suomessa tahdota vieläkään hyväksyä että sodassa pelätään.
Mitään psykologista hoitoa ei tuolloin tullut, eikä sellaiseen olisi ollut resurssejakaan.
Silloin teloitettiin.
ei nyt ihan noin suoraviivaisesti voi yleistää.(tai siis voi mutta se ei vastaa todellisuutta, ainakaan minun mielestäni.Teloituksia eittämättä oli mutta niiden laajuus tai pelotearvo on hiukan toinen)
vaikka ääritilanteena sota tuokin esiin ihmisten pahimmat ja parhaimmat piirteet niin elämän erilaisuus ja samanlaisuus ovat olleet historiassa aina.
Historiahan on muutakin kuin vain sotaa, murroksia ja muutoksia on muitakin, teollistuminen, valistuksen aika, massasiirtolaisuus ja niin poliittiset kuin kulttuuriset murroksetkin.
ihan äkkiseltään ei tule montaa sarjakuvaa mieleen joka käsittelisi esimerkiksi ulkosuomalaisia: niitä jotka lähtivät sotien jälkeen, kuka 1918 kuka 1945 jälkeen, pakoon vainon takia, kuka sai kekkosen hyvinvointiyhteiskunnalta menolipun ruotsiin, kuka lähti hakemaan elantoa kanadasta, yhdysvalloista, neuvostoliitosta.
Missä nämä tarinat ovat?
Mitä kävi perheille, ihmisille, kuka vuoli kultaa kuka ranteensa.
Toisaalta: monacoon ja aurinkorannoille velkojia ja verottajaa paenneistakaan ei ole moisia tehty.
-
Missä nämä tarinat ovat?
Suuri osa niistä on jo kadonnut kokijoidensa myötä. Kun Grezen oli töissä Kansan arkistossa mietimme sarjakuvaa Muurmannin legioonasta. Se jäi tekemättä, mutta tarinat ovat yhä arkistossa.
Kivenpyörittäjän kylässä palataan Ruotsista, missä on oltu Volvon tehtailla vuolemassa kultaa. Silloin ennen hyvinvointi-Suomea.
-
hienoa jos löytävät tekijänsä.
Historia ei lakkaa hämmentämästä.
Oikeasti turskasodat (http://en.wikipedia.org/wiki/Cod_war)?
Ja jos koettaisin keksiä Komentaja Pirun (http://en.wikipedia.org/wiki/Amedeo_Guillet) ehdotettaisiin lääkitystä.
Vastoin wikipedian tietoa Amedeo Guillet elää yhä irlannissa.
-
Joku väitti minulle että autonomian aikana Pietarissa asui 30 000 suomalaista, voi olla tottakin. Se on minusta yksi maailman hienoimmista ja kiehtovimmista kaupungeista mutta äkkiseltään ei tule mieleen sinne sijoittuvaa sarjakuvaa (no Anni Isotalo taitaa piipahtaa siellä pikaisesti).
-
Oon kohta lukenut tämän Haartmanin päiväkirjan loppuun ja kyllä tästä vielä kuvasarja tulee. Ensin se surkuttelee sitä kun aasi putoaa vuorenrinteeltä, mutta sitten kun papparaista piestään kadulla niin se on sille vain helpottava juttu. Ja Espanjan vuoristoa on mukava piirtää.
-
ihan äkkiseltään ei tule montaa sarjakuvaa mieleen joka käsittelisi esimerkiksi ulkosuomalaisia: niitä jotka lähtivät sotien jälkeen, kuka 1918 kuka 1945 jälkeen, pakoon vainon takia, kuka sai kekkosen hyvinvointiyhteiskunnalta menolipun ruotsiin, kuka lähti hakemaan elantoa kanadasta, yhdysvalloista, neuvostoliitosta.
Missä nämä tarinat ovat?
Köhöm (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9658.0.html)
-
Köhöm (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9658.0.html)
Sori, tämä on niin tuore tapaus että se on vielä lukematta.
-
Oon kohta lukenut tämän Haartmanin päiväkirjan loppuun ja kyllä tästä vielä kuvasarja tulee.
Sinun kannattaa lukea kirja Suomalaiset Espanjan sisällissodassa, aivan mainio selvitys aiheesta. Haartman taisteli paskaporukan puolella mutta sellainen kuva siitä välittyy että se oli kumminkin upseeri ja herrasmies.
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2004/ka_kosunen.html
-
Meni varaukseen tuo kirja. Antille kiitoksia vinkistä!
-
Tätä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9585.msg203776.html#msg203776) ei taida vielä ketjussa olla mainittu?
-
No ei varsinaisesti.
Tuohon pätee sama kuin Jukka Koivusaaren töihin, hyviä esimerkkejä olemassaolevista sarjakuvista mutta ovat hämmentävästi marginaalissa.
Samahan pätee tavallaan tähänkin (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=985)
Meille on jostain syystä vakiintunut käsitys että historia on jotain pölyistä, tylsää tai siten vaihtoehto on silkkaa indiana jonesia.
tiedän että on hyvin karkea yleistys mutta tämänkaltainen mututuntuma liian usein tulee.
-
Luin tällä viikolla tuon Helsinki-kirjan ja pidin aika kovastikin. Vähän hankala suositella kenellekään kun se ei ole mitenkään nuoleskeleva tai yritä epätoivoisesti viihdyttävä. Kuulun kai sitten itse siihen snadiin potentiaaliseen lukijakuntaan kun minusta se oli tehty todella hyvin (vanhana bedefiilinä olisin toki kannattanut vähän svengaavampaa piirrosjälkeä mutta senhän kaikki toki arvasivat).
-
Kun kerran ketju kysyy historiasta sarjakuvan aiheena niin onhan Keskiaika (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7658.msg223097.html#msg223097) mainittava.
kuten eilisessa sarjistapaamisessa kävi eräässä vaiheessa ilmeiseksi historia on kaikkea muuta kuin pölyisen tylsää.
-
Joo, mäki tykkään historiasta, ja historia vaan jotenkin sopii sarjakuviin.
-
Turun Keksiaika-antologian edetessä aloin miettiä miten vähän historiaa on käytetty.
Sodat ja konfliktit ovat rikkaita lähteitä koska poikkeus(?)olot käyvät myös muille tarinoille antaen jännitteen, mutta myös tarjoavat mahdollisuuden käsitellä eri teemoja ja kantoja useammasta eri perspektiivistä.
Otetaan vaikka Krojantyn taistelu, mikään ei pakota kertomaan itse kamppailusta vaan sen voi kertoa esimerkiksi hevostenhoitajan näkökulmasta.
Tuuvan talli kohtaa rautaristin ilman animalian hyväksyntää.
Tai siviilinäkökulmasta mitä se merkitsi.
tai jopa käänteisenä lönnrot kertomuksena, päiväkirjamuotoisesti puolalaisen opiskelijan kartoitus mitä tapahtui verrattuna natsi-saksan ja neuvostovenäjän propagandaan.
Ei, niillä hevosilla ja sapelein ei hyökätty panssarijoukkoja vastaan, vaikka sekin olisi kuvallisesti dramaattista ja Michael bay hetki.
-
Historiasta kyllä löytyy aiheita... Olen viime aikoina lukenut aika paljon kahdesta aihepiiristä: Toinen on ruotsin suurvalta-aika, toinen taas antiikki. Kumpaakaan aihetta ei loppujen lopuksi ole kovin paljon käsitelty sarjakuvissa, vaikka tietty välskärin kertomuksista kari suomalainen sarjista tekikin. Asterix liittyy tietenkin antiikkiin, mutta vakavampaa sarjakuvaa siitä on vähän, en tiedä voiko kolmeasataa lukea ihan "vakavaan" sarjakuvaan...
suurvalta-ajan loppuaikoihin liittyenhän tässä olen työstänytkin lyhyttä tarinaa kivekkäistä, jolla nimellä maarakuunoita, miliisijoukkoja kutsuttiin.
Antiikkiin en ole vielä puuttunut, mutta siinä olisi ainesta jos johonkin eeppiseen tarinaan, mielenkiintoisia esimerkkejä tulee mieleen mm: Hannibal, persialaissodat sekä niiden jälkeinen aika, hyvänä esimerkkinä ne 10 000 palkkasoturia, jotka sekaantuivat persian vallantavoittelijoiden välisiin sotiin ja suorittivat pitkän ja tuskallisen paluumarssin läpi vuorien ja erämaiden.
-
Asterix liittyy tietenkin antiikkiin, mutta vakavampaa sarjakuvaa siitä on vähän, en tiedä voiko kolmeasataa lukea ihan "vakavaan" sarjakuvaan...
No ei sitä välttämättä voi, mutta Alixin kyllä. Hämmentävää kyllä itselleni ei tulekaan juuri muuta antiikkiaiheista sarjakuvaa mieleen, ellei mainita jotakin kohtalaisen pökkelöä "Kuvitetut klassikkot"-versiointia Ben-Hurista.
-
300 sarjakuva ottaa "taiteellisia vapauksia" ja sen kritisointi on lähinnä sitä että on jotain Millerin persoonaa ja julkisuuskuvaa vastaan.
Hopliittien varusteissa ollaan enemmän kreikkalaisen taiteen puolella kuin sotakentällä mutta silti.
Asterix ja Alix ovat itsestäänselvyyksiä mutta eivät ainoita antiikkia käsitteleviä teoksia.
eric Shanowerin Age of bronzeja ei voi täysin sivuuttaa. Jean Dufauxin Rooman miekat Swords of Rome:the Conquerors löytyy englanniksikin mutta ranskantaitoisille piisaa tuotakin mm.Moralesin Hotep
makuasioitahan nuo:Rossin ja Le Tendren Heran kunnia-sarja on vähän liian tosissaan mytologioihinsa suhtautuva.
-
Luin juuri pitkästä aikaa Juhani Ahon enemmän tai vähemmän klassisen Panun ja se taipuisi osaavien tekijöiden käsissä varmasti myös komeaksi sarjakuvaksi. Sen inspiroimana aloin hahmotella samantapaista kristinuskon ja pakanuuden hankauksia kuvaavaa tarinanpätkää, jonka näyttämönä olisi Länsi-Rooma valtakunnan viimeisinä vuosikymmeninä. Vastakkain olisivat siis kristityt papit ja haruspeksit ja fokus olisi lähinnä jälkimmäisissä. Toinen kiinnostava jotakuinkin samojen (hiukan aiempien) aikojen henkilö olisi Rooman viimeinen pakanakeisari Julianus Apostata. Häntä on tosin jo ainakin romaanipuolella jonkin verran käsitelty, mm. Gore Vidalin teoksessa Julian.
-
Olen viime aikoina lukenut aika paljon kahdesta aihepiiristä: Toinen on ruotsin suurvalta-aika
Oletko varmaan lukenut Peter Englundin kirjoja? Suuren sodan vuodet oli minusta ihan parhaita populaarihistorian teoksia mitä olen lukenut ja ilmeisesti jatko-osa Voittamaton on aivan yhtä hyvä. Olen vähän ihmetellyt miksi länsinaapurissa kukaan ei ole tehnyt ikinä yhtään mielenkiintoista sarjakuvaa niiden historiasta, pitäisiköhän pikkuveljien hoitaa tämäkin homma pois kuleksimasta?
-
Olen vähän ihmetellyt miksi länsinaapurissa kukaan ei ole tehnyt ikinä yhtään mielenkiintoista sarjakuvaa niiden historiasta, pitäisiköhän pikkuveljien hoitaa tämäkin homma pois kuleksimasta?
Älä nyt noin ankarasti heti tuomitse, mieleeni tuli oitis esim. tällainen sangen kelvollinen teos: http://seriehyllan.se/webbutik/produkt.php?id=2313
Ja onhan ainakin Johan Vilde eli Villi Jonne tuttu Suomessakin, ja oli minusta ihan mielenkiintoista luettavaa varsinkin vähän nuorempana. Tietenkään se ei mitenkään hirveästi keskity Ruotsin historiaan, vaikka päähenkilö ruotsalainen onkin. Uudemmasta päästä Charlie Christensenin Röde Orm on mielestäni myös hyvin toteutettu, vaikka siinäkin tietysti päähenkilö seilaa Pohjolan ohella ympäri Eurooppaa.
-
Kiitos, en ole tuosta kuullut saati nähnyt missään. Röde Ormia on pari albumia omasssa hyllyssäkin ja pidän siitä. Minusta se oli vaan pettymys Arne Ankan jälkeen ja siinä näkyy vahvasti se miten Christensen menetti Espanjaan muutettua mielenkiintonsa Ruotsiin ja alkoi katsoa asioita isommasta eurooppalaisesta perspektiivistä. Hyvä ja suositeltava sarjakuva joka tapauksessa.
-
Hei, historiaimmeiset! Mistä kannattaisi lähteä etsimään 1600/1700-luvun käytösetikettejä ja peruselämän kuvaamista Keski-Euroopassa? Aina kun eksyn kirjaston historiapuolelle, ei tahdo jäädä käteen kuin poliittisia syväanalyysejä siitä, mitä kukakin kruununperijä temmelsi silloin ja silloin.
-
Hei, historiaimmeiset! Mistä kannattaisi lähteä etsimään 1600/1700-luvun käytösetikettejä ja peruselämän kuvaamista Keski-Euroopassa? Aina kun eksyn kirjaston historiapuolelle, ei tahdo jäädä käteen kuin poliittisia syväanalyysejä siitä, mitä kukakin kruununperijä temmelsi silloin ja silloin.
Silloin kirjoitetuista tai sitä aikaa käsittelevistä klassikkoromaaneista?
Charles Dickens - A Tale of Two Cities (Ranskan vallankumous, 1700 l. loppu)
Dumas - Kolme mustettisoturia (1600 -luku)
Cervantes - Don Quijote (1500 l. loppu/1600 l. alku)
-
Hei, historiaimmeiset! Mistä kannattaisi lähteä etsimään 1600/1700-luvun käytösetikettejä ja peruselämän kuvaamista Keski-Euroopassa? Aina kun eksyn kirjaston historiapuolelle, ei tahdo jäädä käteen kuin poliittisia syväanalyysejä siitä, mitä kukakin kruununperijä temmelsi silloin ja silloin.
Yliopistot julkaisevat mielenkiintoisia, usein tavallisten ihmisten arkielämää käsitteleviä graduja, tutkielmia ym. Ruotsissa kaikki tällainen materiaali löytyisi KB:stä (Kungliga Biblioteket). Ehkäpä joku lahden sillä puolen asuva osaisi neuvoa vastaavan paikan esm Helsingissä? Eikös siinä Senaatintorilla ole joku yliopiston kirjastorakennus?
-
Koivusalo, Markku: Foucault ja elämän hallitseminen: kristillisestä tottelevaisuudesta laskelmoiviin taloussubjekteihin. Tiede & edistys 4/2005.
;D
-
Silloin kirjoitetuista tai sitä aikaa käsittelevistä klassikkoromaaneista?
Charles Dickens - A Tale of Two Cities (Ranskan vallankumous, 1700 l. loppu)
Dumas - Kolme mustettisoturia (1600 -luku)
Cervantes - Don Quijote (1500 l. loppu/1600 l. alku)
Ei sitä koskaan osaa olla niin tarkka sanoissaan: lähinnä tarkoitin tuollaista analyyttistä pohdiskelua tältä vuosisadalta, ellei sen ajan tietokirjallisuutta ole olemassa. Pitänee pitää Dumas mielessä, tosin Don Quijoteen en koske, mokoma mursi joskus varpaani. :B
Rama: kiitoksia, juuri jotain tällaista etsiskelin (ei vain aivot taas raksuta kunnolla) elikä suunta kohti yliopiston pelottavaa järjestelmähässäkkää!
-
Itelläni on hyväkin aihe mielessä kahdesta suomalaisesta sankarista viikinkiajalla, mutta en tiedä miten ihmiset asuivat silloin?
-
Itelläni on hyväkin aihe mielessä kahdesta suomalaisesta sankarista viikinkiajalla, mutta en tiedä miten ihmiset asuivat silloin?
Näin. Rautakauden asumus (http://www.sarsary.net/kantahame.htm)
-
Oletko varmaan lukenut Peter Englundin kirjoja? Suuren sodan vuodet oli minusta ihan parhaita populaarihistorian teoksia mitä olen lukenut ja ilmeisesti jatko-osa Voittamaton on aivan yhtä hyvä. Olen vähän ihmetellyt miksi länsinaapurissa kukaan ei ole tehnyt ikinä yhtään mielenkiintoista sarjakuvaa niiden historiasta, pitäisiköhän pikkuveljien hoitaa tämäkin homma pois kuleksimasta?
Olen kuin olenkin lukenut Peter Englundia. Suuren sodan vuodet löytyy hyllystä ja voittamattoman sekä pultavan olen molemmat lukenut. Ja olen kanssasi ihan samaa mieltä miehen kirjoitustaidosta, on aikalailla hänen ansiotaan että olen niin kiinnostunut suurvalta-ajan historiasta. Suosittelen kaikille!
-
Itelläni on hyväkin aihe mielessä kahdesta suomalaisesta sankarista viikinkiajalla, mutta en tiedä miten ihmiset asuivat silloin?
Rauta-aikaa on ollut DVD:llä liikenteessä.
Vielä parempi, jos onnistut löytämään sen 80-luvun alussa pyörineen harald hirmuis-viritellyn tilannekomedian ( - olisko "Sotapäällikön poika" ollut nimi ? ) .
-
Rauta-aikaa on ollut DVD:llä liikenteessä.
Vielä parempi, jos onnistut löytämään sen 80-luvun alussa pyörineen harald hirmuis-viritellyn tilannekomedian ( - olisko "Sotapäällikön poika" ollut nimi ? ) .
Noita ei kannata käyttää lähteinä, jos tarkoitus on tehdä realismia tavoitteleva historiasarjis. Kalevala-fantasiat on sitten asia erikseen. Niissä ei tarvitse olla historiallis-autenttinen, kunhan jutut vain näyttää vanhoilta ja suomalaisilta.
-
Noita ei kannata käyttää lähteinä, jos tarkoitus on tehdä realismia tavoitteleva historiasarjis.
Autenttinen historiasarjis esihistoriasta on kylläkin käsitteellinen mahdottomuus.
En ottaisi liikoja paineita.
Arkeologeilla kun ei ole arkielämän yksityiskohtiin tarjoilla kuin kulloisenkin tieteellisen muodin mukana muuttuvia valistuneita arvauksia. ( talot on rekonstruoitu perustusten jäännösten perusteella, vaatteista on säilynyt pelkkiä solkia jne...)
Piirtäjä tarvitsee jonkunlaisen mallin. Huonokin on parempi kuin ei mitään.
-
Arkeologeilla kun ei ole arkielämän yksityiskohtiin tarjoilla kuin kulloisenkin tieteellisen muodin mukana muuttuvia valistuneita arvauksia. ( talot on rekonstruoitu perustusten jäännösten perusteella, vaatteista on säilynyt pelkkiä solkia jne...)
Tuo on kyllä aika karkea yksinkertaistus historiatieteilystä. Kyllä uskottava ja johonkin perustuva voidaan yleensä ottaen erottaa epäuskottavasta tai pelkkään mielikuvitukseen perustuvasta. Sarjakuvapiirtäjällä on toki vapaus valita, kummalle linjalle lähtee: fantasia ei ole sen huonompaa kuin historia. Autenttisuutta tavoitteleville on kyllä tarjolla lähteitä, jos jaksavat nähdä vaivaa. Tai sitten voi tehdä niin kuin Akseli Gallen-Kallela tai Ior Bock ja keksiä itse muinaiskulttuurin yksityiskohtineen.
-
Tuo on kyllä aika karkea yksinkertaistus historiatieteilystä. Kyllä uskottava ja johonkin perustuva voidaan yleensä ottaen erottaa epäuskottavasta tai pelkkään mielikuvitukseen perustuvasta.
mutta osuva sellainen. Tietyn pisteen jälkeen kaikista arkeologisista löydöistä tulee "rituaaliesineitä" kun ei ole mitään muutakaan arvausta.
Historian kohdalla voidaan tehdä tutkimusta myös ajalta josta ei ole kirjallisia merkintöjä, mutta pohja on aika hatara. Ja kannattaa muistaa että on sellainen asia kuin lähdekritiikki jota tulee käyttää aina ja kaikkialla.
-
mutta osuva sellainen. Tietyn pisteen jälkeen kaikista arkeologisista löydöistä tulee "rituaaliesineitä" kun ei ole mitään muutakaan arvausta.
Tuo, toki, on onneksi sellainen kestovitsi ihan arkeologien keskuudessakin. Samaa luokkaa on paleontologien selkärangatonluokitelma "luultavasti jonkinlainen mato".
Historian kohdalla voidaan tehdä tutkimusta myös ajalta josta ei ole kirjallisia merkintöjä, mutta pohja on aika hatara.
Tarkalleen ottaen historiaksi lasketaan aika, jolta on kirjallisia merkintöjä, sitä ennen on esihistoria, joka toki jo ihan määritelmällisesti on epämääräisempää aikaa.
Omia vapauksia voi ottaa, mutta tietysti olisi mukavaa, ettei omalta osaltaan olisi synnyttämässä sellaisia aika tyhmiä klisheitä kuin viikinkien sarvikypärät.
-
Omia vapauksia voi ottaa, mutta tietysti olisi mukavaa, ettei omalta osaltaan olisi synnyttämässä sellaisia aika tyhmiä klisheitä kuin viikinkien sarvikypärät.
Jotain tuon tapaista hain takaa. Historiaa saa kuvata ihan miten haluaa - en usko, että villi länsikään oli oikeasti aivan sellainen kuin Blueberryssä. Joku sarjakuvapiirtäjä saattaa kuitenkin haluta tehdä teoksen, joka kuvaa vaikka sitä Suomen viikinkiaikaa tavalla, joka tulee mahdollisimman lähdelle asiantuntijoiden näkemystä siitä, millaista se aika oikeasti oli. Silloin lähteeksi ei kelpaa esim. Rauta-aika, joka valaisee paremmin 1980-luvun alun suomalaista televisioteatteria kuin mitään esihistoriaa. Jos taas aikoo tehdä Kalevala-henkisen fantasiakertomuksen tai hyvin vapaan historiatulkinnan, Rauta-aika voi olla oiva inspiraation lähde.
Tosin realismiakin tavoiteltaessa käytettävissä oleva lähdekirjallisuus tai yksinkertaisesti käytettävissä oleva aikakin lopulta sanovat rajat lähteiden käytön perusteellisuudelle. Eli liikaa paineita ei kyllä kannata ottaa. Pahimmassa tapauksessa tarina jää lopulta kokonaan kertomatta, kun ylenpalttisen kunnianhimoinen taustatyö hautaa sen alleen...
-
Tosin realismiakin tavoiteltaessa käytettävissä oleva lähdekirjallisuus tai yksinkertaisesti käytettävissä oleva aikakin lopulta sanovat rajat lähteiden käytön perusteellisuudelle. Eli liikaa paineita ei kyllä kannata ottaa. Pahimmassa tapauksessa tarina jää lopulta kokonaan kertomatta, kun ylenpalttisen kunnianhimoinen taustatyö hautaa sen alleen...
Se on totta.. ei pidä pyrkiä näyttämään kaikkea, muuten se kaiken näyttäminen muuttuu itsetarkoitukselliseksi ja alkaa nakertaa fiilistä ja tarinaa. Toisaalta taustatyön tekeminen saattaa inspiroida lisäämään sarjakuvaan sellaisia elementtejä tai kohtauksia mitä ei alun perin suunnitellutkaan. Aina kun käyn kansallismuseon esihistoriallisella osastolla mielessä alkavat pyöriä monenlaiset tarinat ja ihmiskohtalot vaikka mitään niistä en ole koskaan piirtänytkään.
-
Suomen viikinkiaikaa tavalla, joka tulee mahdollisimman lähdelle asiantuntijoiden näkemystä siitä, millaista se aika oikeasti oli. Silloin lähteeksi ei kelpaa esim. Rauta-aika,
Ja oliko sulla joku parempi ehdotus?
Mulla nyt on ihan oikeasti kokemusta historiallisen sarjakuvan piirtämisestä. Ja mulle kuvittajana ei riitä, että on se yksi luhdin nurkkasalvos on tuoreiman väitöskirjan mukaan oikeaoppisesti kuvattu. Mun täytyy piirtää ne kaikki muutkin yksityiskohdat. Ja ihan kaikki mistä ei ole edes väärää mallia, on piirtäjän keksittävä omasta päästään.
Jostain sarvikypäröistä jaksetaan valittaa mutta kukaan ei huomaa kustavilaisia puurokiuluja, salaojitettuja peltoja tai 1800-luvun tuohivirsuja.
Esimerkiksi juuri tästä asumisesta puhuttaessa joku rakennusten ulkonäkö on on jopa toisarvoinen seikka. Siihen liitty myös nukkumis, ruokailu ja käymäläjärjestelyt ynnä vesi ja jätehuolto. Tarinankuljetuksen kannalta oleellisia seikkoja, joita joudutaan kuvaamaan vaikka piirrostyyli olisi hyvinkin pelkistettyä.
Jos joku on miettinyt näitä valmiiksi ja saanut jo yhden julkaisuseulan läpi, säästyy piirtäjältä jonkun toisen yleensä vielä virheellisemmän ja epäuskottavamman ratkaisukokoelman itse sepittämisen vaiva. Sitten kun se koko kuvamaailman kokonaisuus on kasassa, voi alkaa niitä yksityiskohtia viilaamaan.
Hyvin ikonograafista kuvitustyyliä käytettäessä sarvikypäräinen viikinki ei muuten edes ole mitenkään virheellinen ratkaisu. Lukija ymmärtää heti "sarvet = viikinki " .
-
Ja oliko sulla joku parempi ehdotus?
Ei valitettavasti. Jollakulla varmasti on helvetin paljon parempi ehdotus, mutta ei minulla. En ole tehnyt väitöskirjaa rautakautisista rakennuksista. Kehottaisin siis kääntymään asiantuntijan puoleen, jos asia todella huolestuttaa. Varsinais-Suomen asukkaat voivat käydä Raision Harkko-museossa katsomassa rautakautista pihapiiriä esittävää pienoismallia.
Olen hokenut tässä jo monesti, että eihän historiallisen sarjakuvan tarvitse tavoitella mitään realismia. Mallina saa käyttää vaikka naapurin kesämökkiä, jos se näyttää ja tuntuu sarjakuvan kantavaan ideaan sopivalta.
Joku kuitenkin saattaa haluta pyrkiä mahdollisimman kattavaan autenttisuuteen (siis siihen, millaiseksi tutkijat tällä hetkellä menneisyyden hahmottavat; 20 vuoden päästä jotkin asiat ja yksityiskohdat hahmotetaan jo toisin). Niin ei ole mikään pakko tehdä eikä niin tekeminen sarjakuvan arvoa ratkaise! Mutta joku saattaa kuitenkin haluta tehdä niin, ja silloin Rauta-aika pseudokalevalaisine lavastuksineen nyt ei vaan ole kovin hyvä lähde, ei minkään asian suhteen. Ei se ole minun vikani. Vai onko huomion kiinnittäminen koko asiaan jonkinlainen isku suomalaista sarjakuvataidetta vastaan? Höh.
-
Tää nyt ei ole kovin hyvä lähde, mutta voi olla jotain hyötyä:
mlab.taik.fi/mulli/ (http://mlab.taik.fi/mulli/)
Valikossa Rekonstruktiot on jotain ennallistuskuvamateriaalia. Samaan kohteeseen perustuu se yllä mainittu pienoismalli Raision museossa. Turun yliopistossa on tarkistettu v. 2009 samaa paikkaa käsittelevä väitöskirja. Tiedä vaikka tohtori suostuisi antamaan konsultointiapua sarjakuvapiirtäjälle.
-
Nyyssösen ja Ilmarinnan Neekeriartsie on näköjään jäänyt ketjussa mainitsematta. (olikohan se niitten...) Mielestäni toimivaa historiallisen miljöön hyödyntämistä tarinan ehdoilla.
Itse pöyrittelin Limingassa Maailmanhistoriaa tehtäessä ilmassa ajatusta siitä maanviljelijästä, jonka pihan läpi Karthagon armeija marssii Alppeja ylittäessään. Tyyppi ei ole eläessään nähnyt mitään vuohta isompaa eläintä, ja yhtäkkiä nenän eteen putkahtaa neljäkymmentä sotanorsua. Seuraavana päivänä ne ovat poissa, eikä kukaan pysty ikinä miesparalle selittämään, mistä oli kyse.
-
Näin. Rautakauden asumus (http://www.sarsary.net/kantahame.htm)
kiitoksia nuo kuvat tulivat tarpeeseen! :laugh:
-
Heh, mikko, Tuohan on aika loistava idea.
-
Todellakin hieno norsuidea, Mikko.
Neekeriartsieita lukiessa tulee välillä tunne, että tarina on vain tekosyy tursuttaa lukijan silmille tekijöiden lempianekdootit 20-30-lukujen Suomesta. Viihdyttäviä ne ovat silti, joiltain osin myös sivistäviä.
-
Ankkakässäristinä meillä Suomessa paremmin tunnetulta Tito Faracilta on tullut tämmöinen englanniksi käännettynä (http://www.imagecomics.com/comics/4450/The-Last-Battle-One-Shot-MR-).
http://www.afnews.info/wordpress/wp-content/uploads/2012/01/LastBattle.jpg (http://www.afnews.info/wordpress/wp-content/uploads/2012/01/LastBattle.jpg)
Timo
-
Oho. Joskus ajatellut vähän samantapaista sarjakuvaa tehdä Gallian sodan ajoilta, mutta vaikuttaa varsin kiintoisalta.
Historiafriikkinä valitan kuitenkin tuosta levyhaarniskasta. Eivät olleet vielä käytössä.
-
Niin, olisin vähän utelias tietämään onko kvaakissa muita historian harrastajia ja ennenkaikkea miten olette soveltaneet harrastustanne sarjakuvan tekemisessä. Itse olen todellinen historiafriikki, ja suurin unelmani ja tavoitteeni onkin tehdä nimenomaan historiallista sarjakuvaa.
Yleensäkkin luen parhaimpiin sarjakuviin kaikki sellaiset jotka sivuavat aiheellaan historiaa.
Itse ainakin tykkään historiasta ja monet kuvani galleriassa (mm.Taistelu, Gladiaattori ja Kreikkalainen hopliitti) liittyvät jotenkin historiaan. Suurin osa historiaan liittyvistä töistäni liittyvät tavallisesti Kreikkaan tai Roomaan.
-
itse olen nyt uppoutunut taas liian syvälle taustatöihin, on vaan niin pahuksen mielenkiintoista(ja kuten tavallista:haukattu enemmän kuin voi purra) mutta vaikka itse aionkin Pohjoismaista versiota Troijasta käyttää niin uskon vakaasti että ainesta useampaankin sarjakuvaan löytyy.
Väittävät löytäneensä Silasthorpin (http://sciencenordic.com/legendary-viking-town-unearthed)
-
eniten oikeastaan matkamiehelle(itse kun en naamakirjassa hyöri) ja höyryävää punkkiin tahi muuhun historiallisen oloiseen puutiaiseen liittyen:
se vaihtoehtoinen yhdysvallat etelävaltioineen?
Helikoptereita Smithsonian arkistoissa (http://blog.nasm.si.edu/aviation/plans-for-the-little-known-confederate-helicopter/)
kun kerran phonoautografi on vuodesta 1857 ja Wagnerin Valkyyrioitten ratsastus 1851 niin nämähän yhdistää....
"minä rakastan Kreikkalaisen tulen tuoksua aamulla...."
-
Mua vaivaannuttaa kun joskus on innostuttu markkinoimaan että harrastan historiaa, alan todelliset harrastajat on kuitenkin jotain muuta. Esimerkiksi viikinkien historia on kovasti vierasta.
Tällä hetkellä olen Googlen katunäkymien, vanhojen filmien ja postikorttien avulla tutkinut pientä tienmutkaa Firenzuolan Montalbanossa, sen läpi on ajettu Mille Migliaa. Ylitutkiminen on vaarana, aion tyytyä tämäntapaisiin kuviin ja loput mielikuvituksesta.
http://img13.imageshack.us/img13/114/firenzefirenzuola02ffil.jpg
-
Curtvile, tämähän on mielenkiintoista. Steampunk-henkinen vaihtoehtohistoria hakee edelleen muotoaan päässä ja välillä paperillakin, mutta tällaiset faktat piristävät kovasti ajatuksen lentoa.
-
Täällähän oli mainittu Neekeriartsie, kiitos siitä vinkistä. Alan nimittäin albumiprojektia joka perustuu Erkki Valan elämään, ja painopiste on 1920- ja 30-luvun Suomessa.
Olen vähän yllättynyt että sain projektia varten rahoitustakin. Paitsi että kaikki ovat unohtaneet Tulenkantajien "henkisen isän", kuuluisampaa Tulenkantajaa on jo käsitelty sarjakuvamuodossa: Reetta Laitisen Kirjailija ja Madame (http://www.sarjakuvakauppa.fi/kirjailija-ja-madame.html)
Tosin Erkki Vala ehti myöhemminkin sotkeutua kaikenlaiseen jännittävään kuten sananvapauskiistoihin 1930-luvulla ja vakoiluhommiin Ruotsissa jatkosodan aikana. Oikeastaan hänen elämänsä on minusta mielenkiintoinen tarinan aihe koska se heijastaa 1900-luvun Eurooppaa, eikä hän ole mikään itsestäänselvä historiallinen julkkis. Hyvä jos joku hänen sisarensa Katri Valan tuntee. Erkki Valan arkisto on Suomen Kirjallisuuden Seuralla tallessa, sieltä olen jo keräillyt aika paljon aineistoa.
Mutta mitä mietitte siitä että sarjakuvantekijä käyttää historiallisia henkilöitä hahmoinaan? Kuinka pitkälle taiteilijan vapaus riittää? Haluaisin täyttää lähdeaineiston aukkoja omalla mielikuvituksellani mutta silti käyttää henkilöiden omia nimiä, toisin kuin Reetta Laitinen, joka antoi Olavi Paavolaiselle peitenimen Oskar Pekkala. Historiantutkijana olen kumminkin tottunut ajattelemaan että menneisyyden ihmiset ovat vapaata riistaa, mutta tietenkään heistä ei kirjoiteta mitään ilman kunnollisia viitteitä. Nyt saisi vihdoinkin runoilla vapaasti...
-
Mutta mitä mietitte siitä että sarjakuvantekijä käyttää historiallisia henkilöitä hahmoinaan? Kuinka pitkälle taiteilijan vapaus riittää? Haluaisin täyttää lähdeaineiston aukkoja omalla mielikuvituksellani mutta silti käyttää henkilöiden omia nimiä, toisin kuin Reetta Laitinen, joka antoi Olavi Paavolaiselle peitenimen Oskar Pekkala. Historiantutkijana olen kumminkin tottunut ajattelemaan että menneisyyden ihmiset ovat vapaata riistaa, mutta tietenkään heistä ei kirjoiteta mitään ilman kunnollisia viitteitä. Nyt saisi vihdoinkin runoilla vapaasti...
Tässähän on skaalaa varmaan yhtä laajasti kuin on tekijöitäkin. Itse olen ratkaissut tuon niin että en "runoile" aukkopaikkoihin mitään mitä ei olisi voinut tapahtua tai mikä olisi ristiriidassa olemassaolevien todistajanlausuntojen eli tapahtuneen historian kanssa. Tämä ehkä lähinnä siksi että rajoitukset viehättävät minua. Toki Hollywood-metodilla saisi paljon parempaa tarinaa aikaiseksi.
-
Minä en käyttäisi suoraan kenenkään olemassa olleen henkilön tarinaa sellaisenaan. Ottaisin referenssimatskusta vain ajankuvan (tavat, tottumukset, lavastuksen, motivaation, teeman yms) ja punoisin tarinan itse. Luulen, että näin olisi suuremmat mahdollisuudet luoda viihdyttävä tarina. Voisi edetä pelkästään tarinan ehdoilla.
Toki tarinassa voisi sivuta oikeiden henkilöiden kohtaloita.
Esim. Tardin Adele on aivan hulvaton. Kerrontatyyli ja aiheet lainattu 1900-luvun alun roskakirjallisuudesta, lavastus pilkuntarkkaa epookkia. Juonet Tardin omasta päästä.
-
Mutta mitä mietitte siitä että sarjakuvantekijä käyttää historiallisia henkilöitä hahmoinaan? Kuinka pitkälle taiteilijan vapaus riittää? Haluaisin täyttää lähdeaineiston aukkoja omalla mielikuvituksellani mutta silti käyttää henkilöiden omia nimiä, toisin kuin Reetta Laitinen, joka antoi Olavi Paavolaiselle peitenimen Oskar Pekkala.
Mielestäni historiallisen hahmon käyttämiselle taiteellisen vapaastikaan ei ole mitään periaatteellista estettä, joka haittaisi tarinankerrontaa. Onhan esimerkiksi Timo Mäkelän ja Jukka Parkkarin "Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri" sangen mainiota luettavaa, vaikka sen tuokiokuvat marskin elämästä ovat vähän väritettyjä:)
-
Haluaisin täyttää lähdeaineiston aukkoja omalla mielikuvituksellani mutta silti käyttää henkilöiden omia nimiä,
Kuulostaisi minustakin fiksulta, mieluummin noin kuin keksimään aliaksia. Tekee vain selväksi, että vaikka henkilöt ovat oikeita, tarinan kertomisessa on otettu vapauksia. "Tunnettujen henkilöiden" nimiä saa kuitenkin ymmärtääkseni käyttää vapaammin kuin tavallisia yksityishenkilöitä, koska voidaan katsoa että niiden tapauksessa henkilö vaikuttaa olennaisesti siihen millainen tarinasta muodostuu, että ei ole samantekevää kenestä puhutaan.
-
Minä en käyttäisi suoraan kenenkään olemassa olleen henkilön tarinaa sellaisenaan. Ottaisin referenssimatskusta vain ajankuvan (tavat, tottumukset, lavastuksen, motivaation, teeman yms) ja punoisin tarinan itse.
Näin olen tehnyt Goldenbirdissä (http://www.goldenbird.se/) ja Tardi onkin ollut tärkeä inspiraation lähde, samoin kuin Hugo Pratt. Nyt olisi hauskaa kokeilla jotain uutta. Oma versioni Suomen 1900-luvusta!
Erkki Vala siivosi selvästi arkistojaan ennenkuin luovutti ne SKS:lle. Olen samaa mieltä kuin Reima siitä että rajoitukset viehättävät. Vaikka aioin tehdä Goldenbirdistä historiallista fantasiaa, yliluonnolliset elementit tökkivät ja aikalaislähteistä löytyneet todelliset tapahtumat alkoivat tunkea mukaan tarinaan.
Taustatutkimuksissa on aina se riski että niitä voi jatkaa ikuisuuksiin. Lähdemateriaalin rajaus on tärkeä konsti jonka opin tutkijakoulussa, mutta tuntuu silti vaikealta lopettaa tiedon keräily kun sitä on aina lisää saatavilla. Melkein helpotus kun törmää aitoihin aukkoihin. Eräs ystäväni väitteli ruotsalaisista mykkäelokuvista ja oli melko tyytyväinen että suuri osa niistä on tuhoutunut - väitöskirjasta tuli kattava ja perusteellinen neljässä vuodessa...
Mielestäni historiallisen hahmon käyttämiselle taiteellisen vapaastikaan ei ole mitään periaatteellista estettä, joka haittaisi tarinankerrontaa. Onhan esimerkiksi Timo Mäkelän ja Jukka Parkkarin "Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri" sangen mainiota luettavaa, vaikka sen tuokiokuvat marskin elämästä ovat vähän väritettyjä:)
Upea albumi. Pidän myös siitä kuinka muuttuva piirrostyyli ja väritys kuvastaa valokuvateknologian kehitystä. Haluaisin tehdä jotain vastaavaa, eri aikakausien kuvataidetta mukaillen.
-
Kyllähän Ville Ranta käytti hahmojen oikeita nimiä Kajaanissa. Tai vaikkapa Boucquet ja Muller Kikissä tai Sfar Pascinissa. Tee vain samoin, Ainur. Joskus aliasten käyttö kautta linjan tuppaa vähäsen ärsyttämään, vaikka sarjakuva olisi muuten mitä mainioin, kuten em. Kirjailija ja madame tai vaikkapa Eisnerin Uneksija, joka on pääosin tapahtumiltaan täyttä totta, tekijänsä omia muistelmia - vieläkin enemmän kuin muutamat muut Eisnerin kirjat. Mutta kukin tekee niin kuin haluaa.
Timo
-
Himputti, laitanko tämän nyt tänne, vaikkei ihan oikeaa historiaa olekaan (kun ei esim haulla löytynyt "virolainen sarjakuva" eikä "eestiläinen"). Jos olis myytit ja eepokset sarjakuvina -ketju, niin sinne...
Pilteepos Kalevipoeg: (http://yle.fi/uutiset/viron_kansalliseepos_taipui_vauhdikkaaksi_sarjakuvaksi/7667782) Viron kansalliseepos taipui vauhdikkaaksi sarjakuvaksi.
Timo
-
Historian harrastaminen on kieltämättä hyvää sarjakuvaharrastukselle.
Jo muutaman vuoden ajan takaraivossa on väijynyt arkeologien löytö italiasta (http://strangeremains.com/2014/02/16/the-only-thing-worse-than-fighting-in-a-medieval-battle-is-trying-to-fight-it-with-leprosy/)
lyhyt leprainen vanha soturi kun on turhan hedelmällinen tarinankerrontaan, kaukana studioitten runtelemasta Kingdom of heavenin versiosta oikean historian Baldwin IVsta, tuttavien kesken jerusalemin spitaalikuningas.
Ja siis tietenkin: Lihaa säästämättä
(http://www.economist.com/node/17722650)
Toisaalta tässä on tullut kerrattua eri projekteihin Kagaalin historiaa, Pärmiä ja neuvostoliittolaista tankkitekniikkaa.. se että alkaa oppia speksejä kyrillisittäin kertonee kaiken
-
Koetin tapailla Hendrik Consciencen liki parisataa vuotta vanhaa historiallista romaania "Flanderin leijona" alkukielellä, mutta en jaksanut loppuun asti, vaan vaihdoin englanniksi. Se lienee yksi ahkerimmin sarjakuvaksi sovitettuja historia-aiheisia teoksia, Wikipedian mukaan sarjakuvaversioita on ainakin yhdeksän. Tekijöiden joukossa on kovia nimiä aina Bob de Moorista alkaen.
Kirja kertoo aatelisneidon ja ritarin rakkaustarinan kansallisromanttisessa kehyksessä, jossa flaamit ja ranskankieliset taistelevat toisiaan vastaan. Huippukohta on niin sanottu Kultaisten kannusten taistelu, jossa flaamit voittavat ylivoimaisen ranskalaisarmeijan.
Sävy on flaamilaismielinen ja ranskalaisvastainen. Kirjasta tulikin merkittävä flaamilaisen kansallistunteen ilmentymä, ja vastaavasti ranskankielisten keskuudessa se tunnetaan flaamilaisen separatismin ja kansalliskiihkon polttoaineena.
Sen verran tarkasti Bob de Moor ilmeisesti noudatteli alkuperäisteoksen sävyä, että Lambiekin (https://lambiek.net/artists/d/de-moor_bob.htm) mukaan hänen kehuttu sovituksensa jäi julkaisematta Tintin-lehden ranskankielisessä painoksessa.
Nettinäytteiden perusteella jälki on nykymittapuin armottoman puisevaa, mutta kyllähän tuo varmaan kannattaa yleissivistyksen nimissä lukea, jos käsiinsä saa.