Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : Veli Loponen 17.02.2004 klo 16:16:40
-
Nyt kun olen noita albumeita lukenut viime päivinä, niin huomio on kiinnittynyt myös moniin kokoihin. Ja ajattelinkin kysellä, että mikä on teidän muiden mielestä paras/ihanteellisin koko sarjakuva-albumille.
Itse vastaan, kunhan olen tämän ensin kirjoittanut, tuon akuankkakoon, koska se on jotenkin mukavin ja sopusuhtaisin. Ja se sopii myös parhaiten kirjahyllyyn.
Kakkosena tulee sitten pokkarit. Normaalista albumikoosta en oikein ikinä ole pitänyt. Se on vähän kömpelö. Sopii kyllä jollekin huippukuvitukselle, mutta useimpiin albumeihin riittäisi (ja sopisikin paremmin) pienempi koko.
Pokkari on tietenki paras vaihtoehto mm. pitkille tarinoille.
-
A4 tuo jotenkin sellaisen hienon tunteen, mitenkäs sen nyt selittäisi?
B5 toimii huumoripläjäyksenä loistavasti, mutta mun silmissä se vie pidemmiltä kertomuksilta uskottavuuden :P
-
Tavallaanhan tässä sivutaan sitäkin, että mikä on albumi. Itse miellän sen lähinnä sisällön, en ulkomuodon perusteella.
Esim. Kerubi -sarja on selkeästi pokkarisarja kokonsa puolesta, mutta tarinana ne menisivät myös albumina.
Mielenkiintoiseksi asian tekee mm. Asemakustannus, jonka kaikki julkaisut ovat joko B5 tai A6 ja yhtäkaikki kutsuvat kaikkia albumeiksi (no jälkimmäiset taitaa olla minialbumeita?). Ja kyllähän esim. Rannan Sade on selkeästi albumi.
Toisaalta, kun menin sanomaan, että miellän albumin sisällö perusteella, niin miten määritellään esim. sarjakuvaromaani (jo mainittu Sade sopisi siihenkin määritelmään), jos sellaista sanaa edes voi käyttää? Ja voiko albumi ja sarjakuvaromaani olla sama asia?
Ehkä mun mieltymyksiin vaikuttaa se, että olen tottunut lukemaan jenkkisarjoja ja siellä albumitkin (graphic novel) on useimmiten tavallisen lehden kokoinen.
-
Lyhyesti sanottuna, isompi parempi. Minusta saisivat olla vielä isompia. A3-kokoisia vaikka.
-
Semichän julkaisi aikanaan melko rohkeasti Millerin Elektra lives -albumin alkuperäisessä koossaan (lähempänä A3 saattoi olla B4). Ja kyllähän se hieno tosiaan olikin sellaisena.
-
Vastasin, että A4 kun "onhan se sentään"...
Ja vastauksessani taidan pysyä. Nelosessa pääsee kuvitus oikeuksiinsa.
Tietty jos kuvitus ei ole niin oleellista tai peräti heikkolaatuista,
ei paljon kannata A4:lle laittaa. Onhan ne pienemmät koot kätevämpiä.
Vielä isompi koko vielä parempi, jos taide on sen mukaista!
Jotain Prinssi Rohkeaa olisi aika messevä lukea vaikka A3 kokoisena.
Mutta kyllä minä miellän tavallisen lehtikoonkin albumiksi jos materiaali
vaan on kunnollista. Siis nimenomaan paperi- ja kansimateriaali.
Sisällöllä ei minun maailmankaikkeudessani ole mitään tekoa sen
kanssa onko julkaisu albumi vai ei. Paperikansilla on turha yrittää.
Esim. Sandmanit on kyllä selvästi albumeita, vaikkei A4 kokoa olekaan.
Raja menee niillä paikkein, peruskokoinen mangapokkari on pokkari.
Pokkarin ja sarjakuvaromaanin raja taas on häilyvämpi.
Riippuu vähän sisällöstäkin!
Adolfit on Romaaneja, isolla ärrällä. Varsinkin kovakantiset.
Ranmat on pokkareita vaikka olisi kannet marmoroitu,
kovakantisia pokkareita, mutta silti. (Ei sillä, että ne huonoja olisi.)
Oivalsinpa juuri, että ollakseen romaani, pitää jutulla olla alku ja loppu.
Mistään päättymättömästä ikuisuusprojektista ei saa olla kyse.
-
Oivalsinpa juuri, että ollakseen romaani, pitää jutulla olla alku ja loppu.
Mistään päättymättömästä ikuisuusprojektista ei saa olla kyse.
Noinhan se tosiaan on. Romaani "käsittelee" henkilönsä "loppuun". Hämähäkkimiehen jakso tai yhteenniputettu kasa lehtiä isossa koossa ja 48-600 sivulla ei ole mikään graphic novel eikä BD roman. Ei. Sorgen vaan.
Mutta albumi on perinteisesti ollut just A4 tai vähän isompi. Ranskalaista alkuperää. Tuo "akuankka-koko" on sitten kai USAlaisittan trade paperback. Pokkarihan niillä on digest. Taas kyllä menee termit vähän miten sattuu. ;D
Timo
PS. Pitää vielä lisäämän, että piirtäjä määrää sarjalleen koon, muodon ja sivumäärän. Eikä niitä pidä sen jälkeen muutteleman. (Näin siis kun kyseessä on riippumaton "oma" juttu). Jos kooksi on valittu B5 niin piirtäjä osaa valita tyylin ja välineet, jotta sarja toimii tuossakin koossa ilman ongelmia. Liian usein näkee A4 koossa julkaistavaksi tarkoitettuja sarjoja kutistetun B5:een tai vieläkin pienempiin kokoihin. hyi.
-
Minäkin olen tuon noin A4 koon kannalla.
Mutta mitäs mieltä ihmiset ovat sivumäärien suhteen? Etenkin jos kyseessä on yhtenäinen tarina. Vaikka ihan perus seikkaikailu juttu. Missä menee liian lyhyen ja liian pitkän raja? Onko 48-56 sivua liian lyhyt, ja onko esim. yli 88 sivua liian pitkä kerta lukemiselle?
-
No mä olen pitempien juttujen kannalla. Kyllä sitä kuitenkin tavallaan haluaa rahoilleen vastinetta myös materiaalin suhteen (vaikka todella hyvä tarina korvaa kyllä määrän).
-
Laitoin B5, koska se on sopivan kokoinen lukea, iso on kömpelö! Adakin on B5.... ;D
-
Kupla-akatemiassa yritin näitä termejäkin setviä.
Timo meinasi, että piirtäjä määrää koon, ymmärrän kyllä mitä tarkoitit, mutta kyllä sen usein määrää kustantajakin. Kirjan koolla luodaan tiettyä mielikuvaa myös sisällöstä. Henk. koht. häiritsee enemmän liian isossa koossa julkaistut sarjat kuin liian pienessä. Jos ruutuja on nykytrendin mukaan vain muutama sivulla, monellakaan tekijällä ei riitä taito sellaiseen viivaan ja sommitteluun, mitä A4 kokokin vaatisi. Löysiä sivuja ja huonoa viivaa on tylsä katsella, sitä miettii vaan miten paljon on metsää kaadettu ihan turhaan. ;)
-
Melkein mikä tahansa B5:stä ylöspäin, kunhan vain ei ole Lone Wolf and Cub-pokkarikoko. Niin hienoa taidetta ahdettu niin pieneen postimerkkitilaan... kyynelhän siinä pääsee.
-
Liian suuri sivumäärä? Mitä se on? ???
Tai no... Lone Wolffi olisi kyllä ollut kertaistumalla aika koettelemus
vaikka olisi varmasti vaikuttava elämys ollutkin. Eikä siinä kait olisi
liimaselkäkään kestänyt rakoilematta...
Olisikohan tuhat sivua semmoinen passeli tarinan mitta minun makuun.
Vaikka kolmeen tai neljään niteeseen jaettuna.
Toisaalta Asterixit on kyllä tarkalleen oikean pituisia kaikki.
Riippunee vähän siitä millaista eeposta on kertomassa...
-
Täytyy sanoa, että todella yllätys tuo tähänastinen äänestystulos. Odotin hiukan suurempaa suosiota B5 koolle.
Mutta ilmeisesti ollaan sen verran opittu eurooppalaisille tavoille, että ei albumista o mihinkään, jos ei löydy kokoa :)
Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee nimenomaan se, että varsinkin pikkukustantamot julkaisee melkein vain ja ainoastaan B5 koossa. Ja silti ihan tyylikkäitä ja kiitettyjä albumeja (esim. Suuri Kurpitsa ja jo mainittu Asema).
Kysymyksen voisikin siis (tai esittää jatkokysymyksen), että pitäisikö mm. edellä mainittujen pikkukustantamoidenkin siirtyä isompaan kokoon vai mitä?
-
Ei B5 ole huono. Aku Ankka -lehti A4 koossa olisi hävityksen kauhistus (No joo se ei oo alppari ;D )!
Ostin eilen tuon "Jasso lemmen kissa"n ja olihan se vähän ilkeetä luettavaa kun oli pokkarikoossa :( .
-
A4 tai isompi rauhallisesti taide-elämyksenä kotona, mutta pokkari kiireisessä bussissa, kun olen menossa töihin. Kaikissa koissa on puolensa 8)
-
*niks*....varsinkin pikkukustantamot julkaisee melkein vain ja ainoastaan B5 koossa.... *naks*.....että pitäisikö mm. edellä mainittujen pikkukustantamoidenkin siirtyä isompaan kokoon vai mitä?
Vähän riippuu... ei minun mielestä olisi mitään mieltä alkaa jotain Tilsaa kovin isoon kokoon venyttämään. Kaikki kunnia miehen loistaville sarjakuville, mutta kyllä sen taiteen nyansseista pääsee nykykoossakin ihan riittävän perille.
--
Ja mitä aku-ankkaan tulee, niin ei Aku Ankan Parhaat (parhaita?) albumisarja mikään huono veto ollut. Vaikkei A4 ollutkaan.
-
Luin just Pikoa ja Fantasiota Semicin pokkarista. Sehän on näitä missä alun perin isot albbarit pilkotaan pienemmiksi. Kolme ruutua päällekkäin siihen oli saatu sopimaan. Taiteilijoiden kynänjälki tai pikemminkin sommittelu vaikutti raiskatulta vain muutamassa kohtaa. Yllätyin oikein. Noin yleensä, ite en nää pokkarikoossa muuta haittaa kuin sen, että ei pääse kunnolla revittelemään isoilla yllätysruuduilla. Osa sarjakuvan keinovalikoimasta jää siis puuttumaan. Mut toisaalta, jos on hiljaisempi tarina...
Olen muuten huomannut saman kuin Jukka, kovin pientä ei kynene enää lukemaan. Tässä suhteessa Chris Ware on suurin kauhistus. Harmittaa kun menee hyvä taide hukkaan. Pokkarikoossa kuitenkin myös tekstin (piste)koko vaikuttaa. Siinä mielessä se on tarkkuusaspektissa aika lähellä sanomalehtistrippiä.
Ja hei. Kun puhutte sivumäärästä liittyen tarinan pituuteen, niin muistakaa myös ruutujen määrä. Asterixit ja Tintit olis pokkareina tai B5:ssä /A5:ssä julmetun paksuja opuksia!
-
Luin just Pikoa ja Fantasiota Semicin pokkarista. Sehän on näitä missä alun perin isot albbarit pilkotaan pienemmiksi. Kolme ruutua päällekkäin siihen oli saatu sopimaan. Taiteilijoiden kynänjälki tai pikemminkin sommittelu vaikutti raiskatulta vain muutamassa kohtaa. Yllätyin oikein.
Hirveitä nuo musta oli... Ranskassa ja Epsanjassahan noita tommosia on ilmestyny kauheet pinot. Pienessä koossa ei ole mitään vikaa, jos vaan piirtäjä on sen itte siihen kokoon piirtänyt, summannu ja sommitellu. Vaikka parempi noin, kuin että olis suoraan kutistettu.
Asterixit ja Tintit olis pokkareina tai B5:ssä /A5:ssä julmetun paksuja opuksia!
paitsi jos ne kutistetaan suoraan. Olen nähnyt joitakin englantilaisia laitoksia Tinteistä ja Asterixeista kooltaan about B5, "ankkakoko", ja niissä sivut oli kutistettu siihen. Ei hyvä....
No, alkupään Tintit oli kolmirivisiä ja oikeestaan pokkariksi sopivia 128+ sivuisia. Mutta kun Hergé itse teki ja valvoi muutostöitä 62 neliriviseen sivuun, niin se on OK.
Timo
-
Minua niiku riepoo, kun hyllyssä on melkoinen määrä sarjakuva-albumeita, ja sitten ne eivät kuitenkaan ole keskenään ihan saman kokoisia, eivätkä asetu sinne hyllyyn nätisti :/
Minä en tykkää muista, kun semmoisista suunnilleen A4:n kokoluokkaa olevista. En minä tykkää aanelosista kyllä oikeesti yhtään, mutta minusta olisi kauhean kivaa, jos kaikki albumini olisivat keskenään ihan saman kokoisia ja istuivivat sinne hyllyyn nätisti.
Nämä mielipiteet kuulostavat kauhistuttavilta, kun luen ne. Huh. Hävettää oikein.
Sitten jos itse julkaisisin oman albumin, niin haluaisin kumminkin, että se on erikoisemman mallinen. Ylen ristiriitaista.
Hizi, pitäisi aina esikatselussa lukea viestinsä kokonaan, niin ei tarvitsisi jäljempänä korjailla kirjoitusvirheitään
-
Mää tykkään pokkari-koosta. Kukaan ei sais piirtää sarjakuviaan niin isoon kokoon etteikö niitä huoleti voisi B6-koossa julkaista. Ei kukaan.
-
Timo: "Hirveitä nuo musta oli..."
Se nyt on vähän kuinka sen ottaa. Olen tässä yrittänyt luopua kaikesta hifistelystä, ja pakko se on myöntää, että ei minun lukunautintoni juurkaan siitä kärsinyt, että sivut oli uudelleen taitettu.
Toki kannatan piirtäjän/taiteiljan mahdollisimman suurta valtaa teoksiinsa. Mutta näin se nyt vaan on. Hyvä juttu on hyvä juttu, vaikka sen lukis pilkottuna muotoon ruutu per sivu.
Pokkarit, joissa strippejä julkaistaan 3 ruutua päällekkäin, on sen sijaan minusta aika kenkkuja. Kumma juttu sinänsä?
-
En noista tiedä, mutta "Mina Aku Ankka" sarjan kirjoissa oli tosi ilkeästi pilattu monta monituista Barks-klassikkoa vääränlaisella ruutujaolla. Ja kun Barks vieläpä näki sen eteen aina vaivaa :'(
Monta klassikkoa olen silti noista lukenut ei sen puoleen :)
-
Minusta B5 on oikein hyvä. Näihin kotimaisiin pienjulkaisuihin se soppii erinomaisesti. Pokkarit ovat rasittavia, niiden lukeminen on yhtä tihrustamista ja sivujen kääntelemistä. Sopii parhaiten Tenavien kaltaisten strippikokoelmien julkaisuun.
Ne Semicin "laatupokkarit" olivat kyllä aika karseita. Ruutujahan oli jouduttu pilkkomaan oikein urakalla, sahaamaan keskeltä poikki ja pistämään toinen puolisko seuraavalle riville. Ei se nuorempana kyllä häirinnyt kun ei sitä silloin tajunnut...
-
Pokkareissa on huonona puolena myös se, että liimaselkä syö aika tavalla julkaisupintaa. Ihan sinne aukaman sisään ei kannata mitään laittaa. Tekstipokkareissahan kapea palsta sen sijaan toimii mainiosti.
Sinänsä mielenkiintoista, miten erilaisia B5 ja (noin)A4 sivut ovat. Pinta-alaeroa on kumminkin aika monta prosenttia. Puhumattakaan sitten sellaisesta Asterix tyyppisestä leikatusta A4:stä. Ja kuinka moni tekijä tai julkaisija tämän lopulta ottaa huomioon?!
Eipä sillä, että sarjakuvajulkaisuille minusta olisi joku yksi koko. Muistellaanpa vaan vanhoja sunnuntaisivuja. Osaan sarjiksista sopii se, että niihin kirjaimellisesti uppoudutaan ja osaa sopii tihrustella vaikka pokkarista. IMHO. Supersankareille kyllä tuo B5 on ainoa oikea koko ;)
-
Eipä sillä, että sarjakuvajulkaisuille minusta olisi joku yksi koko. Muistellaanpa vaan vanhoja sunnuntaisivuja.
Aivan. Ajatellaanpa vaan sanomalehden sivun kokoista albumia! Olisko hauska lukea? :-) Mutta siihen kokoon ne aikoinaan tehtiin julkaistavaksi. Ajatelkaa mielessänne tuon kokoista Prince Valiantia tai Pikku Nemoa hehkuvissa väreissä. Sarjakuvan cinemascope ja technicolor! Ja sitten kun se painetaan uudelleen albumissa pieneen A4 -kokoon kutistettuna, niin että ohuimmat viivat katoavat ja muut menevät tukkoon ja värit (jos niitä uusintajulkaisussa on) on tehty uusiksi jonkun tumpelon toimesta. :'(
Timo
-
A4:ä äänestin; Barksin Aku Ankan parhaat -sarja,
monet muutkin Disney-albumit ja Taru sormusten herrasta -albumit
ovat suosikkeja; keräilyllisestikin.
Vaikka on Aku Ankka -kokokin mukava ja ainakin materiaalina helpompi lukea,
keräilijänä kun toisaalta tuppaa olemaan ylivarovainen albumeiden kanssa,
etenkin niiden kansiin kun tulee helposti taittojälkiä
niin ilmavaa lehtimateriaalia käsittelee helpommin ;).
-
Tämä tyypillinen graafisen novellin koko, onko se sitten B5, +200 sivua, mustavalkoisena.
-
A4 on ihan paras ja siihen kunnolla sivuja.
Mutta pokkarista ei olisi mitään iloa, sillä se on aika pieni ja kuvat menee pieneksi, mitä ne alkuperäisinä ja se kyllä hieman tympäisee jossakin mielessä. Itse omistan tosin kolme X-Men albummia A4:sena ja se on ihan hyvä koko.
-
Juup, tässäpä kai sisältö (muoto, sommittelu jne.) on tärkeä tekijä kokosuhteeseen.
Eikös Jasonin 'Hys' ole jotakin B5, ruudutus on 2x3 ja juuri sopiva luettavuudella ja harmoonisuudella. Kutistaa voisi ehkä hieman mutta ei missään nimessä venyttää isommaksi!
Tukiaisen 'Postia Intiasta' on passelia kokoa, mitä se olisi A4 kokoisena? (Originaalithan tosin oli mustaakseni vaikka niitä Katja saksikin ja teippaili kasaan ... ) Taikkapa sitten 'Tyttö ja Mummo'?
Ja taasen toisesta päästä, mitä olisi Kovácsin yksityiskohtaiset sarjikset kutistettuna pokkari-kokoon? Toivotonta tirhustelua, luulen!
Eisnerin 'Talo Bronxissa' on lähinnä kai pokkari-kokoa. 'Spirit' taasen on tehty isompaan lähellä A4 ... eihän niitäkään voi toisiinsa kooltaan vaihtaa?!
Eikös melkein kaikki sarjikset tehdä joku määrätty julkaisukoko jo tekijällä mielessä?
Julkaisijat kaiketi määräilee lompakollaan miettien missä koossa ja muodossa julkaisee, mutta pitäisipä siinä mielestäni arvostaa enempi itse tekijän mielipiteitä ...
-- j --
-
Mutta eikös Hys ole lähempänä A6:tta? B6? Eli selvä pokkarikoko.
Mutta kyllä tosiaan pitää ottaa huomioon se, mihin kokoon mikäkin työ on tehty. Kävin lukemassa Mustiksesta Valeriania (tää nyt päättynyt jatkis) ja näytti aika kurjalta, kun oli pienennetty niin paljon. Esim. siinä tapauksessa pitäisin A4:ää parempana, vaikka yleisesti tykkään enempi B5:stä...
-
... Mutta eikös Hys ole lähempänä A6:tta? B6? Eli selvä pokkarikoko ...
Häpp, johdantovirhe. Mulla on niitä monia eri versioita eri kielellä (löyty 2, on kai 4?). Mielekkäämpi kuitenkin on toi noin A5 koko. Pokkarina, vastaava kuin joku B6 se on taasen mielestäni liika pieni.
Ja Valerian olikin hyvä esimerkki, oli aiemmin mielessä kanssa. En niitä juttuja juuri kärsisi A4´sta pienempänä oikein lukea ...
-- j --
Edit : mielijohteena ... entäs sivumäärät? Joku filmin standartti kai on että pitempi kuin 1h.23.min on pitkäfilmi, lyhempi on lyhyt!
Mikä ois sarjakuvassa minimiraja sanoakseen sitä albumiksi? noin 30-35 siv.?
Omasta mielestä noin 60-80 siv. on sopiva. Voisi kai olla aihe omalle säikeelle ...
-
Saisi sen albumin parissa vierähtää kertalukemalla yli puoli tuntia. Sitten vielä hieman selailua päälle. Esim. Herra Jean meni tosi vauhdilla ja tuli sellainen pettynyt olo: Jaa tässäkö tää nyt sitten oli.
Jos kuvat on isoja ja tekstiä vähän, niin paljon sivuja, kitoos!
-
No mun mielestä kyllä albumissa pitää ainakin 60 sivua olla. Vähän vajaa 50 -sivuinen menee just albumiks. Tietenkin ihanne olisi yli sata sivua. Mutta tässäkin on se, että jos tekijällä ei tarinaa ole kuin 30 -sivuun niin turha sitä on yrittää venyttää kolminkertaiseksi.
-
Tämähän on pitkälti mutu-kysymys, johon ei liene oikeaa vastausta olemassakaan. Siksi voin huoletta sanoa oman mielipiteeni ja todeta, että minusta albumin ollakseen albumi pitää laajuudeltaan olla vähintään sellainen, että hyllyyn normaalisti asetettuna sen selkäpuolelta voi lukea, mikä teos on kyseessä. Toki tämä riippuu sidontatavasta ja paksuuskin usein käytetystä paperista. Rajaa on vaikea vetää, mutta minun kategoriassani esimerkiksi Nemi ei ole albumi vaan lehti. Sivuja pitää minunkin mielestäni olla vähintään se 60, sillä paljoa tätä vähäsivuisempia ei kannata liimasitoa lainkaan. Mitä enempi sivuja, sen parempi, kunhan ei kuitenkaan japanilaistyylisiksi puhelinluetteloiksi kasva. Värisarjoissa on kustannuspoliittisista syistä ymmärrettävää ja luontevaa jättää sivumäärä rajalliseksi. Suuret, mustavalkoisetkin kokonaisuudet, kuten vaikkapa Katsuhiro Otomon Akira, on mielekästä ja syytäkin pätkiä sopivan kokoisiksi palasiksi.
Kokoa kysyttäessä itse arvostan eniten B5 -kokoa ja A4 -kokoa. Nämä kun mahtuvat vaivattomasti lähes mihin hyvänsä kirjahyllyyn ja toisaalta niitä on vielä suhteellisen helppoa raahata mukana tai lähettää vaikka postissa eteenpäin. A5 -kokokin vielä menee, mutta silloin sisällön pitää olla selkeästi suunniteltu tämän kokoiseen julkaisukokoon. Käytännöllisyys on kaiken a ja o.
-
Kai ny Asterixit ja Lucky luket yms on albumeita vaikka alle 50-sivusia ovatkin?
Timo
-
Onhan ne kyllä. Koko käsite "sarjakuva-albumi" keksittiin Ranskassa.
-
Kai ny Asterixit ja Lucky luket yms on albumeita vaikka alle 50-sivusia ovatkin?
Timo
Onhan ne albumeita, suppeasta sivumäärästään huolimatta. Niissä on kuitenkin kunnollisen mittainen tarina, vaikka jäävätkin muutamia sivuja 60 sivusta. Ei se niin tarkkaa ole. Ja onhan niissä jo jonkinlainen selkämys, kuten jo mainitsin yhdeksi kriteeriksi. Ja toinen seikka on värillisyys, eli kustannuspoliittinen seikka. Mutta yleisesti ottaen... rajaa on vaikea vetää ja joitakin on pakko päästää seulasta läpi alimitoitettuinakin. Jotkut riittävän pitkät eivät puolestaan muiden ominaisuuksiensa puolesta välttämättä täytä albumin tunnusmerkkejä ja huom.: Minun kategoriassani...
-
Laitoin B5, vaikka myös pokkarikoossa on puolensa. B5 on sopivan pieni mutta ei liian pieni, ja paksukin alppari toimii. Toisaalta paljon mangaa lukeneena en karsasta pokkarikokoakaan, se mahtuu mukavasti laukkuun, ja saattaa paksulle alpparille olla parempikin ratkaisu kuin B5. Kuvia saisi kuitenkin olla sen verran paljon, että ei lukisi viidessä minuutissa läpi...
A4 hämää, en itse pidä A4-lätysköistä. Ehkä johtuu siitä, että luen mieluummin pitkiä juttuja.
-
Siirrän X-menin aloituksen tähän tuolta toisaalta:
Onkos albumille määritelty mitään kokoa kun nykyään a4-kokoinen Marvel/DC-julkaisu voidaan nimetä albumiksi? Omasta mielestäni albumin koko on vanhojen 80-luvun alppareiden koko ja sitä pienemmät on mini-albumeita ja a4:t on lehtiä.
Mielestäni nimenomaan fyysiset mitat tyyliin mittaxmitta ei ole edellytys albumille. Albumi voi olla A3, A4, B4 tai miksei jopa A5 -kokoinen. Mielestäni oleellisempaa on sisällön määrä ja ehkä myös sidontatapa.
-
Mitenkäs sellainen termi kuin sarjakuvakirja? Koska sellaiseksi mieltäisin lähinnä Marvelin essentiaalit ja Egmontin kovakantiset supersankarihärpäkkeet. Eivät ole lehtiä, eivätkä albumeitakaan.
Omasta mielestäni muuten paras koko ei ole aku ankka-koko B5 vaan supersankarikoko B5, sen verran trikoohepuilla olen mieleni saastuttanut. A4-koko on mielestäni turhan kömpelö ja varsinkin alle 100 sivun pituuksilla tuntuu turhan ohueelta lärpäkkeeltä. [provo]Esim. Cortoa lukisin ihan yhtä hyvin pienemmässäkin koossa.[/provo] Toisaalta monet mangapokkarit tuntuvat aivan liian täyteenahdetuilta.
-
Kaikissa kokoluokissa on omat hyvät puolensa. Pokkarit ja albumit ovat hyviä säilytettäviä. Niitä myös lukee mielellään helppouden ansiosta. Eivätkä nämä ole niin herkkiä ottamaan itseensä, kuin Akuankkakoon lehdet. Äänestin kuitenkin albumia. Vaikka sisältöhän ratkaisee aina ;).
-
Kaikissa kokoluokissa on omat hyvät puolensa. Pokkarit ja albumit ovat hyviä säilytettäviä. Niitä myös lukee mielellään helppouden ansiosta. Eivätkä nämä ole niin herkkiä ottamaan itseensä, kuin Akuankkakoon lehdet. Äänestin kuitenkin albumia. Vaikka sisältöhän ratkaisee aina ;).
Itsellä on lukuisia isoja albumeita (Teris, Hämis ja ainokainen R-X) ja Hämiksen mini-alppari-spessut ja kyllä niitä lukee mieluummin kuin näitä n. 100-sivuisia a4-albumeita (naamioituneita sarjakuvalehtiä).
Pokkariksi sopii hyvin mustavalkoiset julkaisut ala Ihmesarjat.
Joskus kun lukee nykykuvitettua R-X:ää niin ajattelee että tämä kaipaisi ehkä isompaa kokoa kuin a4.
Koko riippuu vähän sarjisharrastajan iästä eli onko elänyt 80-luvulla jolloin tuli liuta Teris/Hämis/SW-albumeita vai 90-luvulla jolloin albumiksi määriteltiin a4.
Me Wanhat Parrat sanomme aina että ennen oli paremmin, peekule.
-
Koko riippuu vähän sarjisharrastajan iästä eli onko elänyt 80-luvulla jolloin tuli liuta Teris/Hämis/SW-albumeita vai 90-luvulla jolloin albumiksi määriteltiin a4.
No ei. Elin 80-luvulla enkä oikein tykännyt isompikokoisista albumeista silloinkaan. B4-kokoiset sen sijaan ovat olleet aina mieluisia ja siksi nykyinen suuntaus onkin mielestäni oikein hyvä.
Toki useimmat eurosarjat lukee mieluusti perinteisessä albumikoossa, mutta siihen vaikuttaa sekin, että ne on alunperin tehty julkaistavaksi hieman isompana.
-
Äänestin keskimmäistä, mutta eniten haluaisin kuitenkin pokkarikoon lisääntyvän. Pokkari tekee sarjiksista arkista ja mukavaa. Isommat koot voi jättää sitten suuremmille elämyksille. Saa olla kuitenkin jo aika elämää suurempaa taidetta että aaneloisuudesta (tai isommasta) saa minulta pisteitä.
-
Itsellä on lukuisia isoja albumeita (Teris, Hämis ja ainokainen R-X) ja Hämiksen mini-alppari-spessut ja kyllä niitä lukee mieluummin kuin näitä n. 100-sivuisia a4-albumeita (naamioituneita sarjakuvalehtiä).
Pokkariksi sopii hyvin mustavalkoiset julkaisut ala Ihmesarjat.
Joskus kun lukee nykykuvitettua R-X:ää niin ajattelee että tämä kaipaisi ehkä isompaa kokoa kuin a4.
Koko riippuu vähän sarjisharrastajan iästä eli onko elänyt 80-luvulla jolloin tuli liuta Teris/Hämis/SW-albumeita vai 90-luvulla jolloin albumiksi määriteltiin a4.
Hmm... missäs sinä olet lukenut A4-kokoista nykykuvitettua R-X:ää? Otapas sellainen A4-paperi käteesi ja laita siihen R-X päälle. Eivät ole ihan samaa kokoa. Ne wanhat alpparit sen sijaan ovat juurikin sitä A4-kokoa.
-
Hmm... missäs sinä olet lukenut A4-kokoista nykykuvitettua R-X:ää? Otapas sellainen A4-paperi käteesi ja laita siihen R-X päälle. Eivät ole ihan samaa kokoa. Ne wanhat alpparit sen sijaan ovat juurikin sitä A4-kokoa.
No optinenvirhe sillä tuo koko tuo lähinnä mieleen a4:n ja albumit taasen tuntuvat isommilta. Tuolla kuvituksella kyllä pitäisi olla sitä alpparikokoa melkein.
-
A4 on aika bueno koko. Pienempää ei ole kiva lukea ja isompi sopii sitten vain Bilalin tapaisille "taidepiirtäjille".
Sin Cityn uudelleenjulkaiseminen pokkarikoossa on, teinikielellä ilmaistuna, perseestä :(
-
Sin Cityn uudelleenjulkaiseminen pokkarikoossa on, teinikielellä ilmaistuna, perseestä :(
Mutta toisaalta Sin Cityä ei ole koskaan tietääkseni julkaistu myöskään A4-koossa, eli asia ei ennenkään ollut sitten mielestäsi kai hyvä. Vai tarkoitatko, että meni vain huonompaan suuntaan?
Mun mielestä toi koon pienennys sopii Sin Cityyn oikein hyvin. Melkein tekee mieli ostaa noita ihan sen takia...Kyllä mä näköjään taidan olla enempi pokkarimiehiä.
-
Sin city -albumeita on paljon ikävämpi lukea esim. sohvalla maatessa. Liian iso on vähän kömpelöä. Pokkarikoko on mielestäni paljon toimivampi, enkä ole edes huomannut pienen koon aiheuttavan paljoa ongelmia lukemisen suhteen.
-
Mutta toisaalta Sin Cityä ei ole koskaan tietääkseni julkaistu myöskään A4-koossa, eli asia ei ennenkään ollut sitten mielestäsi kai hyvä. Vai tarkoitatko, että meni vain huonompaan suuntaan?
Noh, täytyy tässä tapauksessa nyt hieman tarkentaa tuota edellistä. Vaikka suurimman osan sarjakuvista luen mieluiten A4- koossa, pienempi koko toki sopii joillekin sarjoille. Esimerkiksi juuri Sin Cityn piirrosjälki on niin selkeää, että sarjakuva toimii mainiosti myös pienemmässä koossa.
Siis: A4 on usein piirrosjäljen kannalta ihannekoko, mutta kyllä monet yli 100- sivuiset sarjakuvat on käytännössä mukavampi lukea tuossa Sin Cityn vanhassa koossa (B5?).
Pokkareista en kuitenkaan pidä: etenkin Sin Cityn tapauksessa tekstiä ja pienenpieniä yksityiskohtia saa tihrustaa suurennuslasilla, eivätkä dramaattiset koko sivun kuvat toimi niin tehokkaasti. Muutenkin tuntuu että monet sarjakuvateokset menettäisivät arvokkuuttaan, jos ne julkaistaisiin pokkarikoossa. Jos odotan sarjan uutta osaa vuosikausia, tahdon lukea sen kunnon albumina.
Aku Ankan taskukirjat ja muut kuukausittain ilmestyvät ovat sitten ihan toinen juttu.
Pieni off-topic: oletteko muuten kiinnittäneet huomiota miten näiden uusien Sin City- pokkarien paperin laatuun? Liian karkeaa ja kellertävää hintaansa nähden. Suoraansanoen kaduttaa, että ostin koko lärpäkkeen: koko ja laatu on samaa luokka Ankkataskarien kanssa, mutta hinta on yli kymmenen euroa. Olisi varmaan tilaamalla löytynyt suomentamaton (ja parempilaatuinen) versio :P
-
Pieni off-topic: oletteko muuten kiinnittäneet huomiota miten näiden uusien Sin City- pokkarien paperin laatuun? Liian karkeaa ja kellertävää hintaansa nähden. Suoraansanoen kaduttaa, että ostin koko lärpäkkeen: koko ja laatu on samaa luokka Ankkataskarien kanssa, mutta hinta on yli kymmenen euroa. Olisi varmaan tilaamalla löytynyt suomentamaton (ja parempilaatuinen) versio :P
Jo tätä Sin City -ketjussa itkeskelin. Enemmän kuin koon pienennys surettaa juuri paperin turmellus. Kellertävä Sin City, :'(
-
Blacksadit ovat mielestäni upeita julkaisuja. En tiedä missä muodossa ne on julkaistu muissa maissa, mutta suomijulkaisu on tosi näyttävän kokoinen. Just mahtuu kirjahyllyyn. Mutta tässäkin varmaan upea kuvitus on syy suureen kokoon.
-
Luin antaumuksella tämän vanhan ketjun. Sarjakuvan koko johtuu aina kulloisesta paperin hinnasta ja (yllättävän paljon) kirjapainon käyttämistä standardeista. Sanon yllättäen siksi että luulisi juurikin koon(kin) olevan ydinosaamisen aluetta ja sitä myöten erilaisten customasetusten tekemisten olevan mahdollisia. Mutta joo kun nopeasti ajetaan paljon niin mikäli asetukset pysyy samoina niin sen parempi.
Esim. 'Oparin aarteiden' ja 'Kultaisen leijonan' välillä kirjapainon standardi muuttui vanhaa koko käyttääksemme asiasta sovittiin erikseen.
A4 on uskottava standardi. Strippien kohdalla kuitenkin leveys 210 tarkoittaa skaalaamista pienempään kokoon. Jollei tee vaakaa, joka on monen mielestä, minut mukaan lukien toimimaton ratkaisu. Uteliaisuudesta kysynkin löytyykö teiltä hyllystä isompaa B4-kokoon leikattua sarjakuvaa (250 x 353)?
-
Jonkun verran joo. Jokisen Joonas -kirja (Jalava) ei ole pelkkää sarjakuvaa (eikä ihan B4), mutta hyvä esimerkki kuitenkin.
Mahtoikos amerikkalainen Raw-antologia olla alkuunsa juuri B4? Ekat noin kolme neljä numeroa. Iso se kumminkin on. Kotimaiaista painatteista Tarzan jättikirjat ja Comics- kokoelmat (vai mikä se nyt oli mikä Ruotsissa ilmestyi nimellä Serier).
Parhaitenhan tuommoinen iso koko sopii kun halutaan painaa näköispainosta originaaleista tai julkaista vanhoja isoja sanomalehtisarjakuvia. Ilmeisen hankala vain lienee kauppiaiden näkökulmasta kun eihän niille ole myyntitelineitä, eivätkä kyllä sovi kenenkään kotihyllyynkään.
-
Sanomien Gottfredson-Mikithän ovat osapuilleen tuota kokoa (280 x 360) ja SILTI ne stripit on aivan liian pieniä ja kirjan käsittely ja lukeminen on hankalaa. Otan Fantan Mikki-kirjat mieluummin milloin vaan, vaikka koko onkin vaakamuotoinen. Mukavempi niitä on käsitellä.
Timo
-
Egmontin juhlava Moebius-kirja Arzak on B4 ja ennakon mukaan Otavan tuleva Krazy Kat on leikattu kokoon 23 x 34.
Noita "ylisuuria" 30-32 senttiä korkeita löytyykin sitten jo enemmän.
Originaalien näköispainatteissa kirjojen korkeus hypähtääkin sitten jo yli 40 sentin.
Käytännössä perinteinen albumikoko on aika optimaalinen, mutta joissakin tapauksissa suurempi sivukoko tuo lopputulokseen lisää ytyä.
Guarnidon Blacksad oikeastaan jopa vaatii tuon alpparien ylisuuren koon ja Tardin Kirottu sota toimii erityisen komeasti Jalavan suomipainoksena.
Itse tykkään myös noista jenkkilän Absolute edition/Library -sarjoista.
Hellboy tykittää ihan omiin sfääreihinsä suuremmassa koossa. ;D
-
Mites raati on mieltä 250 x 297 eli matala B4? Sulautuu hyllyssä A4 selkämysten kanssa samaan sarjaan mutta siti leveytensä puolesta sallii alkuperäisten strippien koot.
-
Noita "ylisuuria" 30-32 senttiä korkeita löytyykin sitten jo enemmän.
Se on vielä A-arkkikoon matskua.
Mites raati on mieltä 250 x 297 eli matala B4? Sulautuu hyllyssä A4 selkämysten kanssa samaan sarjaan mutta siti leveytensä puolesta sallii alkuperäisten strippien koot.
Riippuu stripistä, sanoisin. Vanhat ja hienot ei tuohon vielä sovi, uudet masit sun muut taas voi painaa vaikka postimerkille. :)