Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvantekijöiden keskustelut => Piirtäminen, tekstaus, väritys ja skannaus => : Hazart 03.04.2007 klo 16:36:57
-
Helou!
Minulla on hautonut eräs strippikonsepti mielessä ja luonnoskirjan sivuilla jo pidempään ja olen ajatellut toteuttaa sen lähiaikoina. Jos piirtäisin sen vain omaksi iloksi ja taide mielessä, tämä kysymys ei olisi relevantti, mutta koska olen kiinnostunut myös sarjan julkaisemisesta erilaisissa sanoma- ja aikakausilehdissä, niin kysynkin että voiko strippisarjaa tehdä enää mustavalkoisena vai onko nykyajan vaatimus se, että se on tehtävä (myös) väreissä.
Mieluiten tekisin mustavalkoisena, mutta jos julkaisu olisi siitä kiinni, voisin laittaa perusvärit kehiin. Se ajatus tuntuu kuitenkin ankealta...
Mitä mieltä Kähkönen olet tästä, kun olet niitä strippejä kaupitellut viime aikoina?
8]
-
Kyllä mustavalkoisissa on juuri sitä tiettyä tunnelmaa.
Enemmän kiinnostaa julkaisijoita varmaan juttujen taso. Ei niitä värejä kannata ainakaan väkisin laittaa.
Mutta sanomalehdet tosin ottavat varmaan mielummin värittömiä.
-
Osa lehdistä ottaa vain värittömiä, osa värillisiä ja osa on kaikkiruokaisia. Kyllä sarjakuvaa voi tehdä myös pelkästään mustavalkoisena, vaikka joku lehti saattaakin sitten jättää ottamatta.
-
V&W, Fingerpori ja Kiroileva siili menestyvät ja ovat mustavalkoisia.
-
Tosi on, mutta ainoastaan Viivi ja Wagner ilmestyy useammassa päivittäislehdessä. Ja sitäkin tehdään myös väreissä :) Mutta joo... eivät ne värit kai vielä mikään pakko ole. Ehkä muutaman vuoden päästä on toisin.
-
Julkaistaan v&w:tä väreissä jossain päivälehdessä? ??? Missä?
-
Kiitos kaikista vastauksista tähän mennessä.
Kyllä sarjakuvaa voi tehdä myös pelkästään mustavalkoisena, vaikka joku lehti saattaakin sitten jättää ottamatta.
Onhan se näin. Lähinnä kiinnostaa, että mikä on lehdissä se päivän käytäntö. Jos käytäntö on yleisesti, että värit pitäisi olla, ei ehkä kannata tehdä mustavalkoista, jos toivoo elättävänsä itsensä sillä.
8]
-
Julkaistaan v&w:tä väreissä jossain päivälehdessä? ??? Missä?
Sitä on tuolla Höh-lehdessä eli vähemmän tuttavallisesti OHO-magasiinissa. Muistaakseni.
Timo
-
Minusta ainakin mustavalkoisessa on tiettyä tunnelmaa. Värien puuttumisen ei välttämättä tarvitse olla edes jaksamisesta kiinni, joskus mustavalkoinen vain puree paremmin.
-
Mustavalkoisuus iskee minuun. En myöskään ole allerginen rasterille tai muulle harmaapinnalle, vaikka kaikki eivät harmaasta pidäkään. Nielen paljon helpommin väritöntä kuin värillistä sarjakuvaa, sillä suurin osa väritetystä sarjakuvasta näyttää järkyttävältä tietokonesörsseliltä! Hyviä poikkeuksia toki löytyy, lähinnä käsin väritettyjä mutta myös ei-häiritseviä konevärityksiä.
Perusvärit kuulostavat ehkä ankealta, mutta se voisi olla vähiten hämäävä ratkaisu. Toisaalta Hazartin väritystaidot tietokoneella ovat mahtavat, joten tuskinpa tulisi sörsseliä kuitenkaan 8]. Tietoa ei ole, mutta toivon, että väritystä ei tarvitse - varsinkaan väkisin - tehdä. :)
-
Perusvärit saattavat olla myös ainoa ratkaisu väristripeissä, jos tarkoitus on tehdä sarjakuvaa 6-7 kertaa viikossa. Eihän tuo strippisarjakuvien värimaailma yleensä kovin ilmaisullinen ole, mutta syynä lienee pääasiassa murhaavat aikataulut eikä värittäjien lahjattomuus. Perry Biblen kaltainen hiottu käsinväritetty ilme on sitten mahdollisempaa Perry Biblen ilmestymistahdilla. Tai laajemmalla tekijätiimillä.
-
... niin kysynkin että voiko strippisarjaa tehdä enää mustavalkoisena vai onko nykyajan vaatimus se, että se on tehtävä (myös) väreissä...
Mitä mieltä Kähkönen olet tästä, kun olet niitä strippejä kaupitellut viime aikoina?
Aikakauslehtisarjakuvat ja sunnuntaisarjakuvat ovat jo pitkään olleet värillisiä, jopa pohjoismaiden suurin päivälehti siirtyi sunnuntaisarjoissa viimein väreihin. Arkisarjoissakin moni lehti on ottanut värit mukaan, mm. Aamulehti, Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Tosin on sanottava, että 15 vuotta sitten sanomalehtisarjakuvat ja mm. Aku Ankan taskukirjat olivat paremmin painettuja kuin nykyään. Jopa mainittu pohjoismaiden suurin, Aamulehdestä puhumattakaan julkaisee jatkuvasti strippejä, joissa tussaus näyttää siltä kuin se olisi faksattu toimitukseen (faksin tarkkuus on 200dpi). Tussauksessa vaaditaan 1200dpi tarkkuutta! Aku Ankan taskukirjat ovat nykyään surullisen kuuluisia surkeasta resoluutiostaan.
Sanoisin, että väri on kilpailuvaltti. Yksi kaupunkilehti jopa uhkasi heti alkuun irtisanoa sarjan, kun paino/taittaja oli vahingossa asemoinut ensimmäisestä stripistä mustavalkoisen version värillisen sijasta.
Tietokoneväritys on nykypäivänä alan standardi, helppo ja nopea tehdä. Tussauksen ja värityksen kohdistusongelmiakaan ei ole, kun väripinnat menevät pikselintarkasti kohdalleen.
Jos haluaa hiukan erottua, voi tehdä tasavärisiin pintoihin vaihtelua korostamalla muotoa esim. tasavärisellä tummemmalla värikentällä kuvattavan kohteen varjopuolella ja taas valokohtiin voi lisätä vaaleamman väripinnan. Yksinkertaisemmin sanottuna: maalauksellisen liukuvärivarjostuksen sijasta 2-3 tummuusastetta per väripinta.
Jos löytää jostain hyvän luonnollisennäköisen filtterin, joka tekisi elävyyttää tasaisiin väripintoihin, se olisi plussaa. Yksi "elävöitysfiltteri" on JPEG-pakkaus(!), sillä tulee vaihtelua tasaisiin väripintoihin.
Jos haluaa paljon erottua ja nähdä vaivaa, voi tehdä värityksen käsin. Tähän yksi helpottava tapa on tulostaa vaikka ihan mustesuihkulla tussaus himmeämpänä värityspaperille, esim. vaaleansinisenä. Mustesuihkun väri leviää hiukan vesiohenteisia värejä käytettäessä, mutta jos sävy on tarpeeksi vaalea siitä ei ole haittaa. Tussauksesta voi tehdä myös ohennetun version Wintopo Free -ohjelmalla, jolloin jokainen tussiviiva näkyy vain 1 pikselin levyisenä.
Käsinväritys on kuitenkin niin hidasta verrattuna tietokoneväritykseen, ettei se välttämättä maksa vaivaa.
Oli väritystapa mikä tahansa, on värisilmä ja taito kuitenkin ne jotka ratkaisevat. Hyvä taidemaalari saattaa tehdä kökköä jälkeä tietokoneella ja päinvastoin.
Tussauksen ja värityksen yhdistämisen PDF:ksi voi tehdä vektoriohjelmassa tai käyttää tämäntyyppistä ohjelmaa:
http://www.royalcomics.com/?p1=demo (http://www.royalcomics.com/?p1=demo)
-
jatkuvasti strippejä, joissa tussaus näyttää siltä kuin se olisi faksattu toimitukseen (faksin tarkkuus on 200dpi). Tussauksessa vaaditaan 1200dpi tarkkuutta! Aku Ankan taskukirjat ovat nykyään surullisen kuuluisia surkeasta resoluutiostaan.
Sanomalehdet haluaa kai säästää sähköpostilaatikkotilaa tai jotain. Syndikaatitkin antavat värittäjilleen ohjeita tyyliin m/v 300 dpi ja värit 150 dpi, jotka sentään yhdistetään PDFksi jolloin mv-viiva ei onneksi kuitenkaan puuroudu rasteripistemössöksi. Taskukirjojen ongelma ei ole resoluutio vaan se että ne viivat ja väritys on tehty samaan tiedostoon (tulos = rasteroitunut viiva).
Timo
-
Mieluiten tekisin mustavalkoisena, mutta jos julkaisu olisi siitä kiinni, voisin laittaa perusvärit kehiin. Se ajatus tuntuu kuitenkin ankealta...
8]
Värit ovat yksi ilmaisullinen elementti, luovat tunnelmaa ja muitakin merkityksiä. Perusvärit värien vuoksi kuulostaa kyllä ankealta, jos värit on "pakko" johonkin tilanteeseen tehdä, voi miettiä sarjan sisällöstä käsin mitä niillä haluaa korostaa.
-
Sanomalehtien painaminenhan eroaa "tavallisesta" offsetista siinä, että siinä ei suurista resoluutioista ole hyötyä. Eli todennäköisesti tuo Ronkaisen mainitsema 300 dpi viivoille on lähes yhtä hyvä kuin toisen Timon mainitsema 1200 dpi. Tietenkin riippuu vähän paperista, koska osa sanomalehdistä on painettu kiiltävälle paperillekin.
Sama juttu resoluutioiden kanssahan on muuten myös digipainossa, jossa hyvään painolaatuun riittää suosituksia pienemmät resoluutiot. Itse olen saanut jopa 200 dpi:n resoluutiolla aika hyvää jälkeä digillä, kun on painettu harmaasävyjä.
Enkä kyllä offsetpuolellakaan ole vielä kohdannut paikkaa, jossa olisi hirveästi eroa 600 dpi:n ja yli 1000 dpi:n viivaresoluution välillä. Kannattaa tarkistaa esimerkiksi viimevuotinen Teräslilja-kokooma. Ruokosenmäen sivut on 600 dpi:n resoluutiota ja Mannisen ovat sivut ovat muistaakseni 1100 dpi:n resoluutiota. Ei siinä paljaalla silmällä pahemmin eroa ole.
Mutta vähän ohi aiheen meni.
-
Sanomalehtien painaminenhan eroaa "tavallisesta" offsetista siinä, että siinä ei suurista resoluutioista ole hyötyä. Eli todennäköisesti tuo Ronkaisen mainitsema 300 dpi viivoille on lähes yhtä hyvä kuin toisen Timon mainitsema 1200 dpi. Tietenkin riippuu vähän paperista, koska osa sanomalehdistä on painettu kiiltävälle paperillekin.
Enkä kyllä offsetpuolellakaan ole vielä kohdannut paikkaa, jossa olisi hirveästi eroa 600 dpi:n ja yli 1000 dpi:n viivaresoluution välillä.
Stop stop stop. Ei näin. Tussiviivan pikselöityminen ja rasteroituminen ovat teknisiä virheitä, jotka johtuvat ammattitaidottomuudesta. Esim. ennen skannereita käytti vain kovan luokan reproammattilaiset, nyt niitä käyttää ihmiset, jotka eivät ole välttämättä käyneet päivääkään skannauskoulutuksessa. Älkää kukaan tämän jälkeen enää sortuko näihin perusvirheisiin, koska ne on hyvin helppo välttää.
Alla oleva kuvaesimerkki valaiskoon:
1. tussauksen resoluutio 1200 dpi
2. tussauksen resoluutio 900 dpi
3. tussauksen resoluutio 900 dpi, mutta tussaus rasteroitunut (tyypillinen "tussaus- ja väritys samassa tiedostossa" -ongelma). Jotakin muutakin mennyt pieleen painossa.
4. tussauksen resoluutio 900 dpi, mutta tussaus rasteroitunut
5. pohjoismaisten päivälehtien ykköslehti julkaisee Harald Hirmuinen -sarjakuvaa, jossa tussiviiva on lievästi sanoen pikselöitynyt ts. tussauksen resoluutio liian pieni. Ihmettelen, koska heillä olisi resursseja tehdä vaikka miten briljanttia jälkeä.
6. Aivan ylinnä on vertailun vuoksi tussaus (resoluutio 1200 dpi) painettu kiiltävälle aikakauslehtipaperille. Paperi on vaalempaa, musta on tummempaa ja värit kirkkaampia. Eipä juuri sen enempää eroa kohdan 1 kanssa, mutta vahvistaa näkemystä että sanomalehtioffsetillekin kannattaa käyttää 1200 dpi.
Esimerkit 1 ja 2 osoittavat että 900 dpi:n ja 1200 dpi:n välillä on hienoinen ero. Tussauksen resoluutiota ei kannata kannata laskea alle 900 dpi. 1200 dpi:llä olet varmasti selvillä vesillä, joten käytä sitä.
(http://www.paikallisuutisia.com/kuvia/resoluutio_esimerkkeja.png) (http://www.paikallisuutisia.com/kuvia/resoluutio_esimerkkeja.png)
(Klikkaa suuremmaksi)
-
Stop stop stop. Ei näin. Tussiviivan pikselöityminen ja rasteroituminen ovat teknisiä virheitä, jotka johtuvat ammattitaidottomuudesta.
Totta kai. Mutta idea olikin siitä, että eri materiaaleille ja eri menetelmillä painaminen tuottaa erilaista jälkeä ja vaatii myös eri resoluutioita.
Esim. ennen skannereita käytti vain kovan luokan reproammattilaiset, nyt niitä käyttää ihmiset, jotka eivät ole välttämättä käyneet päivääkään skannauskoulutuksessa.
Esimerkiksi edellisen viestini tiedot perustuvat siihen, mitä itse olen kuullut juuri näiltä kovan luokan ammattilaisilta, jotka opettavat mm. skannausta.
Esimerkki valaiskoon:
Ensinnäkin: se, mikä merkitsee tavalliselle kuluttajalle on se, mikä näkyy silmään. Mielettömät suurennokset ja luupilla tihruttamiset on sitten alan miesten ja naisten harrastuksia.
Toiseksi: kun olen laiska, niin en jaksa ruveta skannailemaan, mutta (jos et omista, niin) käy kirjastosta lainaamassa Mannisen Teräslilja. Ilman apuvälineitä katselemalla siinä kaikki näyttää yhtä tarkalta. Kuitenkin, kuten jo mainitsin, Mannisen sivut on 1100 dpi:tä resoluutiolla ja Ruokosenmäen 600 dpi:tä. Kovasti suurentamalla saattaa näkyä hieman eroa.
Joka tapauksessa se, mitä kirjoitin perustuu lähes yksinomaan omiin kokemuksiin offset, rotaatio ja digipainossa. Lähes poikkeuksetta käytän omissa töissäni vain 600 dpi:n resoluutiota, eikä se ole koskaan ollut valmiissa tuotteessa nuhjaantunut tai pikselöitynyt, niin että sen silmämääräisesti huomaisi. Ainoat kerrat, kun pikselöitymistä ja rasteroitumista on ollut, ovat olleet sellaisia, että olen jo etukäteen sen tiennyt (ei esimerkiksi ole ollut käytössä kuvaa, jossa olisi ollut tarpeeksi resoluutiota) tai jossain vaiheessa minun jälkeeni kuvaa on muokattu ja resoluutiota pienennetty alle 600 dpi:n.
Mutta: asiaan vaikuttaa hyvin paljon se missä, miten ja mille painetaan. Hyvälle paperille kunnon offsetissa painettu vaatii ehdottomasti sen 1200 dpi:n resoluution. Perustyö digipainossa tulostuu hyvälaatuisena 400-500 dpi:n resoluutiolla.
Ja tietenkin, jos haluaa pelata varman päälle, niin totta kai se 1200 dpi:n resoluutio on hyvä ja suositeltava.
-
Totta kai. Mutta idea olikin siitä, että eri materiaaleille ja eri menetelmillä painaminen tuottaa erilaista jälkeä ja vaatii myös eri resoluutioita.
Eri menetelmät vaativat eri resoluutiota, mutta ethän tiedä 100% varmasti missä tekemääsi kuvaa seuraavan 20 vuoden aikana käytetään.
Eli todennäköisesti tuo Ronkaisen mainitsema 300 dpi viivoille on lähes yhtä hyvä kuin toisen Timon mainitsema 1200 dpi
Esimerkiksi edellisen viestini tiedot perustuvat siihen, mitä itse olen kuullut juuri näiltä kovan luokan ammattilaisilta, jotka opettavat mm. skannausta.
Jos joku väittää että tussiviivan voi skannata 300 dpi:llä ja että se olisi lähes yhtä hyvä kuin 1200 dpi, niin ei taida olla ihan kovimman luokan ammattilainen.
Muokkaus: Oma kokemukseni ja väitteeni perustuu offsetiin, jossa tussauksen resoluutio ei juurikaan riipu paperista ja jossa 300 dpi on tökerö, 600dpi menettelee, 900 dpi herättää hyvänolon tunteen ja 1200 dpi hipoo täydellisyyttä. Se ettei paperi juurikaan vaikuta tussausresoluutiovaatimuksiin offsetissa, johtuu siitä että filmilevytulostimet (joilla sekä tussiviiva että rasteripisteet piirretään) tulostavat vähintään 1200-2400dpi tarkkuudella.
Mitenkäs parhaissa digipainoissa, mikä on tulostustekniikka taustalla? Eikö sielläkin ole jonkinlainen laser?
-
Eri menetelmät vaativat eri resoluutiota, mutta ethän tiedä 100% varmasti missä tekemääsi kuvaa seuraavan 20 vuoden aikana käytetään.
Toistaiseksi en ole tehnyt mitään sellaista, mitä voitaisiin seuraavien 20 vuoden aikana julkaista ilman lupaani. Niinpä voin tarvittaessa muuttaa kuvaa/sarjakuvaa uutta julkaisua varten. Myönnetään, että tämä voi aiheuttaa turhaa työtä, mutta nykyisellä työtavalla, kun teen etenkin sarjakuvat aika yksilöidysti kutakin julkaisua varten, joutuisin joka tapauksessa niitä muokkaamaan.
Jos joku väittää että tussiviivan voi skannata 300 dpi:llä ja että se olisi lähes yhtä hyvä kuin 1200 dpi, niin ei taida olla ihan kovimman luokan ammattilainen.
Okei, mulla ei hirveästi ole kokemusta sanomalehtisarjoista (olen tainnut niissäkin käyttää 600 dpi:n resoluutiota, joten käytännön kokemusta ei ole 300 dpi:n resoluutiosta paitsi joidenkin väripiirrosten kanssa) ja kuten mainitsin, niin moni sanomalehti painetaan tätä nykyä kiiltävälle paperille, jolloin paperin höttöisyydestä huolimatta tarvitaan hieman parempaa resoluutiota.
Periaatteessa kumminkin sanomalehtipaperi antaa materiaalina paljon anteeksi mm. painomusteen imukykynsä vuoksi. Lisäksi sanomalehdille annetut tulostusresoluutiot ovat järjestään pienempiä kuin perus painotyön resoluutiot. Niinpä samojen resoluutiovaatimusten pitäminen ei ole oleellista, koska yli menevä resoluutio menee joka tapauksessa "hukkaan" viimeistään painopeltiä tulostettaessa. Siis riippumatta siitä kuinka paljon liioittelin kirjoittaessani, että 300 dpi:n resoluutiolla skannattu viivapiirros voi näyttää lähes samalta kuin 1200 dpi:llä skannattu.
Käytännössä kuitenkin melko poikkeuksetta sanomalehdissä näkemäni ongelmat sarjakuvien suhteen liittyvät yleensä rasteroitumiseen (eli joko viiva on yhdistetty väriin tai viiva on muuten vain sävytetty) ei pikselöitymiseen, joka kertoisi liian pienestä resoluutiosta.
Mitenkäs parhaissa digipainoissa, mikä on tulostustekniikka taustalla? Eikö sielläkin ole jonkinlainen laser?
En tiedä parhaista, mutta laseriahan ne tosiaan ovat ja kovaan tahtiin tekniikka kehittyy. Ei välttämättä enää mene kauaa, kun digillä saa jo yhtä hyvää jälkeä kuin offsetilla.
Edit: sanotaan siis näin (ja jatkan edellisen viestini johtopäätöstä), että jos ei osaa tai tiedä, miten homma toimii, missä ja miten työ painetaan, niin on aina parempi tehdä työ ylisuurella resoluutiolla. Varman päälle on aina hyvä pelata.
-
Lisäksi sanomalehdille annetut tulostusresoluutiot ovat järjestään pienempiä kuin perus painotyön resoluutiot.
Kyllä, mutta vain värityksen resoluutiosuositukset vaihtelevat sanomalehtien 160dpi-suosituksesta arkkikoneiden 300dpi:hin. Tussiviivan resoluutiosuositus on sekä arkki- että offsetkoneelle 1200 dpi.
Käytännössä kuitenkin melko poikkeuksetta sanomalehdissä näkemäni ongelmat sarjakuvien suhteen liittyvät yleensä rasteroitumiseen...
Sama huomio minullakin on. Kun yritin etsiä pikselöitymisvirhettä, sitä oli työläs löytää mutta löytyihän se Hesarin sunnuntaisarjasivulta. Rasteroitumisvirheitä saa silmilleen kun menee lähiruokakauppaan ja nappaa kassalta Aku Ankan taskarin.
-
Itse skannaan kuvan resoluutiolla 600 dpi (black and white tai lineart) tallennusmuotona tiff. Se on OK ainakin kun sanomalehtipaperille painetaan.
Lisäksi pääsääntöisesti kuva pienennetään julkaisukokoon vasta piirrosohjelmassa (FreeHand 8.0.1), josta käsin siitä tehdään Macintosh EPS (tai MS DOS eps), joka sisältää FreeHand -tiedoston, johon tiff on upotettu. Esim. piirrokset ja Aku -väritykset menevät ja ovat menneet Ilta-Sanomiin liitetieodostoina mainitussa muodossa. Niiden värityksessä on aina jossakin määrin liukua tummemmasta vaaleampaan sävyyn.
Kun aikoinaan skannaukset tuli aloitettua, resoluutio oli aluksi 1200 dpi mutta tuli kokeiltua 600 dpi:tä, eikä painojäljessä ollut eroa. Tiedoston koossa kyllä valtavasti.
-
5. pohjoismaisten päivälehtien ykköslehti julkaisee Harald Hirmuinen -sarjakuvaa, jossa tussiviiva on lievästi sanoen pikselöitynyt ts. tussauksen resoluutio liian pieni. Ihmettelen, koska heillä olisi resursseja tehdä vaikka miten briljanttia jälkeä.
On se hauskaa että päästiin taas tähän aiheeseen. ;D
Ehkä sanomalehti, jonka nimen kaikki tiedämme, saa tiedostot syndikaatilta nimenomaan tuossa resoluutiossa, sillehän ei enää voi mitään.
Rasteroitumisvirheet ovat taas pelkkää laiskuutta, on niiin helppoa tehdä se väritys siihen samaan tiedostoon.
Timo
-
...siitä tehdään Macintosh EPS (tai MS DOS eps), joka sisältää FreeHand -tiedoston, johon tiff on upotettu.
EPS on vanhempi tapa, mutta toimiva. EPSin huono puoli on valtava tiedostokoko, jopa kymmenkertainen PDF:ään verrattuna. Nykyään kannattaa käyttää PDF:ää. Tussauksen (TIFF) ja värityksen (TIFF) saa yhdistettyä PDF:ksi esim. tällä ohjelmalla: http://www.royalcomics.com/?p1=demo (http://www.royalcomics.com/?p1=demo). Toki jos tekee värityksen vektorina ja haluaa sen vektorina myös eteenpäin, silloin em. ohjelmaa ei voi käyttää. Mutta vektorista saa exportoitua bitmap-TIFFIN, joka käy. Tasavärisessä ei-maalauksellisessa värityksessä ei oikeastaan ole mitään syytä käyttää vektori-väritystä, ellei sitten aio tehdä siitä mainosta esim. kuumailmapalloon tai jättijulisteeseen.
Kun aikoinaan skannaukset tuli aloitettua, resoluutio oli aluksi 1200 dpi mutta tuli kokeiltua 600 dpi:tä, eikä painojäljessä ollut eroa. Tiedoston koossa kyllä valtavasti.
Jos tussaus on oikeaoppisesti 1-bittisenä TIFFinä joka on pakattu CCITT Group 4 (FaxDecode) -pakkaustavalla, joka on yleensä tehokkain 1-bittisten pakkaustapa, ei resoluution nosto 600->1200dpi nosta merkittävästi tiedostokokoa. Esim. tekemieni sunnuntaistrippien tussaus 1200dpi:nä vie tilaa noin 197 kt, kun se 600dpi:nä veisi 96 kt. Ok, se kaksinkertaistuu, mutta levytila on niin halpaa, ettei 100 kt sinne tänne merkitse mitään. Ja tällä 100kt:lla saadaan erinomainen skaalausmahdollisuus, loistava painojälki riippumatta millä tavalla ja mille paperille painetaan.
-
Ehkä sanomalehti, jonka nimen kaikki tiedämme, saa tiedostot syndikaatilta nimenomaan tuossa resoluutiossa, sillehän ei enää voi mitään.
Saattaa olla näin. Haikailenkin joskus aikoja ennen tietokoneita. Silloin lehtiin lähti filmit tai vastaavat ja tussauksen painolaatu oli lähes aina hyvä. Olen kai jonkinlainen pikselineurootikko, kun minua sieppaa nähdä teknisiä virheitä painotuotteissa.
Rasteroitumisvirheet ovat taas pelkkää laiskuutta, on niiin helppoa tehdä se väritys siihen samaan tiedostoon.
Juu, näin on. Saisivat tehdä Photoshoppiin työkalun sarjakuvavärittäjiä varten, joka automatisoisi väritykseen liittyvät rutiinitoimet: skaalaus 300-400 dpi:hin, tussauksen keskiviivojen etsiminen, keskiviivalayerin asettaminen omalle layerilleen tussauslayerin alle. Kaiken tuon pystyy tekemään actioneilla paitsi keskiviivojen etsimistä. Vai onko joku löytänyt siihen Photarista keinon?
-
Mitenkähän tämä on tehty:
(http://www.paikallisuutisia.com/kuvia/teris2pieni.png) (http://www.paikallisuutisia.com/kuvia/teris2.png)
Se on Teräsmies-spesiaali vuodelta 2003, sivu 91. Se lörppy, jossa on okran/umbran värisiä maalattuja sivuja välissä.
Kuva on yläosasta aivan kuin normaalia tussausta 600-1200dpi, mutta alaosasta (Teriksen m. latissimus dorsi, siis oikean käden alasvetäjälihas) tussaus on rasteroitunut - ja tehnyt sen tyylikkäästi.
Onko tämä vain perus 300dpi väritystiedosto vai onko tässä jokin useamman eriresoluutioisen tiedoston yhdistelmä?
Muokkaus: siis tussaus ei ole rasteroitunut yläosasta mutta alaosasta on. Onkohan värittäjä tehnyt suoraan peltitulostukset siis CMYK-pellit omina tiedostoinaan, jolloin on voinut vaikuttaa suoraan mustan pellin rasteroitumiseen?
-
Mitenkähän tämä on tehty:
...
Muokkaus: siis tussaus ei ole rasteroitunut yläosasta mutta alaosasta on. Onkohan värittäjä tehnyt suoraan peltitulostukset siis CMYK-pellit omina tiedostoinaan, jolloin on voinut vaikuttaa suoraan mustan pellin rasteroitumiseen?
Yksi mahdollisuus voisi olla, että osa tussauksesta on eksynyt CMY-tiedostoon. Niin on meinannut käydä pariin otteeseen itsellenikin.
Itse tarkistan sarjakuvan painojälkeä jatkuvasti 170dpi - tarkkuudella painettavasta lehdestä. Vanhimmissa stripeissä oli ammattitaidottomuudesta johtuen tussaus ja väritys samassa tiedostossa. Myöhemmin olen lähettänyt PDF:n, jossa 1200 dpi tussaus ja 300 dpi värit - siis saman kuin muillekin lehdille ja jossain vaiheessa vertailun vuoksi 1200dpi tussauksen ja ko. lehdelle erikseen räätälöidyn 170dpi väritiedoston. Tussauksen tekeminen eri tiedostoon ennen PDF:ksi yhdistämistä nosti tietysti huomattavasti painojälkeä, väritiedoston tarkkuudella ei juuri enää ollut väliä, vaikka tapahtuisikin turha ylimääräinen resamplaus vielä 300dpi:stä 170:een.
Jos tussiviiva on kovin ohutta ja tahtoo pelata vimpan päälle, sanoisin että kannattaa tussauksessa käyttää resoluutiota, joka on jaollinen väritiedoston resoluutiolla - esim. 300 dpi painatuksessa tussitiedosto 600 - 900 - 1200 dpi, ei 720 jne. Ja että tussaustiedoston pikselimäärä on jaollinen luvulla (tussausdpi/väridpi) eli luvulla 2 3 tai 4. Näin tiedostot skaalautuvat pikselilleen oikein, eikä väritiedostoon jouduta keksimään lisäpikseleitä, jotka saattavat irvistää tussiviivan alta.
Ja tietystihän kaikki muistavat ottaa huomioon väritettäessä paperin laadun, lukijoiden mielentilan ja luetaanko valmista painotuotetta keskimäärin kylmässä vai lämpimässä valossa ja kompensoida sen korostamalla syaanin tai keltaisen määrää jepjep.....
-
Mitenkähän tämä on tehty:
Eikö tuommoisen saisi ihan tahallaan tehtyä gradientilla ja halftonella ? Jos tussit käytetään harmaasävyinä välillä.
-
Mitenkähän tämä on tehty:
Aika mielenkiintoinen. Olisiko värittäjä vain sarjaa värittäessään napannut osan mustasta artwörkistä värien puolelle, niin että K-filmistä jää musta pois noilta osin.
Samantapaisia efektejä oli uusimmassa Mustanaamiossa Kari Leppäsen sarjassa, mutta tehty niin että viiva rasteroitui kauttaaltaan. Lehden (nro10-11) sivut 39 - 43, siinä kun leijuu semmoista savua muutamissa ruuduissa. Kaikki muut sivut on tehty normaalisti, niin että musta on yksin omalla 1-bit tiedostossaan.
Timo
-
Noitahan on jenkkisarjiksissa paljonkin käytetty. Tekniikasta ei ole hajua, paitsi ainakin osa siitä tehdään juuri niin kuin Timo kirjoittaa tuossa yllä. Eli osa viivoista on vain napattu väritasolle.
Tuli mieleen tällainenkin vaihtoehto, että mitäs jos tuo liuku onkin viivatason yläpuolella omana tasonaan? Teoriassahan sen pitäisi toimia, ainakin jos sen tason pistäisi sellaisilla asetuksilla, että se ei painaisi päälle, vaan leikkaisi alaosan pois.
-
Tuli mieleen tällainenkin vaihtoehto, että mitäs jos tuo liuku onkin viivatason yläpuolella omana tasonaan? Teoriassahan sen pitäisi toimia, ainakin jos sen tason pistäisi sellaisilla asetuksilla, että se ei painaisi päälle, vaan leikkaisi alaosan pois.
Siis miten? Onko sinulla jotain esimerkki-kuvaa tästä?
-
Siis jos yhdistää tiedostot esim. taitto-ohjelmassa, voi säätää tason asetuksia. Mitään esimerkkiä ei ole enkä edes tiedä, että käyttääkö kukaan tommosta tekniikkaa (tahi toimisiko se). Tuli vain mieleen, että toimisko tälleen. Pitänee ehkä kokeilla.
-
Muokkaus: siis tussaus ei ole rasteroitunut yläosasta mutta alaosasta on. Onkohan värittäjä tehnyt suoraan peltitulostukset siis CMYK-pellit omina tiedostoinaan, jolloin on voinut vaikuttaa suoraan mustan pellin rasteroitumiseen?
Jatkan samasta aiheesta. Syynätkääpä Hiltusen Kalkkaron kantta. Takana seisovan Fabien Rabassen käsi ja kasvot ovat epätarkat, toisin kuin etualalla oleva Kalkkaro. Tahallistako?
-
Tässä on nyt käsittääkseni tehty pdf Veli Loposen kertomalla tavalla:
http://www.paikallisuutisia.com/kuvia/viihdetta.pdf (http://www.paikallisuutisia.com/kuvia/viihdetta.pdf)
Siinä on television kuvaruudussa ja sen ympärillä vaalea kehä (grayscale PNG-tiedosto), joka toimii maskina 1-bittiselle 1200dpi tussaukselle.
En tiedä kuitenkaan miten tämä käyttäytyy RIPissä (painolevytulostimessa). Rasteroituuko koko 1-bittinen kuva vai pelkästään maskatut osat. Onko kellään mitään software-RIPiä, jolla saisi tulostettua CMYK-pellit bitmappeina?
-
Ei mielestäni. Itse teen yleensä kaikki pitkät kuin lyhyetkin mustavalkoisina. Yleensä musteella (tussilla).