Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => Aiheen aloitti: Lurker - 09.08.2005 klo 15:49:13
-
Tämä mainio hiiri, etsivä ja herrasmies on valitettavasti jo vallan häipynyt Aku Ankan ja albumien sivuilta - joita muuten julkaistiin yllättävän paljonkin aikoinaan.
Tässä esiintymiset:
http://coa.inducks.org/comp2.php?lg=3&default_o=1&zfi=on&xapp=BFB
Eikä se elokuvakaan hassumpi ollut. Siinä oli sitä paitsi lauluja, jotka ovat aikuiseen makuun.
Ehkä Basil ja Dawson vielä joskus palaavat jonkun visaisen pulman merkeissä. Toivon minä.
-
Elokuvaa en muista nähneeni, mutta pidin kyllä niistä tarinoista Aku Ankassa. Ihan mukava Sherlock Holmes "pastissi", ja myös tarinoiden viktoriaaniset puitteet olivat yleensä aika mielenkiintoisia.
-
Basilin sarjakuvaseikkailut olivat useimmiten Cavazzanon piirtämiä ja sangen mukavia katsella. Eve Titusin alkuperäiset Basil-kirjat, joista ensimmäiseen Disneyn versio perustuu, ovat myös oivallista luettavaa kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Sääli ettei niitä ole koskaan käännetty suomeksi. Mutta mikäli jollakulla on englannintaitoista jälkikasvua, suosittelen lämpimästi.
-
Tässä Basil-fanien iloksi kansikuva Le Journal de Mickeystä.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=3944.0;id=961)
-
Eikös tässä "Jumbo 10" - kirjassa ollut Cavazzanon piirtämä Basil Hiiri-seikkailu? Joka oli elokuvan mukaan?
-
Kappas, Rottanburghien kirous on saanut etsiväkaksikkomme liikkeelle.
Basilista keskustellaan myös keskusteluhaarassa Apinoinnin rajat (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=3951.msg63510#msg63510).
-
viimeks näin basil hiiren jossain sarjis extrassa... olikohen se viime tammikuu?
ja siinä uudessa albumissa (joku 75 v juttu..?) basil on ainaki kannessa.
-
Minä ainakin pidän Basil Hiiri-tarinoista. Leffaa en ole kylä nähnyt, mutta on mulla ainakin yksi Basil-hiiri albumi, ja eikös niitä ole julkaistu niissä isoissa kirjoissa, Akun lemmenkutsu tms. Jossain niissä.
-
Elokuva on aina loistava, kun sen näkee. Ratigan on mahtipahis! Pienenä jopa pelotti.. ;D Basil sarjikset, ovat hauskoja ja hienosti toteutettuja, etenkin Gavazzon piirtämänä. Vanhoissa Akuissa oli ja ettei Jumbossakin olisi julkaistu.
Joonas
-
Allekirjoittaneella 5v. poika. Rakastaa Disneyn tuotantoa ja täytyy myöntää että itsekin pidän mm. Basil Hiirestä, joka kuuluu suosikkeihin.
Elokuva on onnistunut ja sarjakuvat kuuluvat siihen parempaan pastissikastiin.
Conan Doyle-tuntemus auttaa aikuisemmilla, mutta ei ole missään määrin pakollista. Jostain syystä se ettei tämä kuulu siihen isompaan Disney-kaanoniin tekee tästä helpommin lähestyttävän.
-
Minusta Basil Hiiri-tarinoissa vähän kettuillaan alkuperäisille Sherlok Holmes- tarinoille.
Mutta kyllä ne Basil Hiiri-tarinat ovat kieltämättä hyviä
-
Tänään näin Keravalla kirpputorilla melko hyväkuntoisen näköisen Basil Hiiri- albumin. Meinasin ottaa, muttei ollu pikkurahaa. Täytyy jossain vaiheessa käydä hakemassa. Onko nuo harvinaisiakin?
-
Ratigan on mahtipahis!
Disneyn Ratigan on kieltämättä tyylikkäästi toteutettu, vaikkei paljoa muistutakaan Basil-kirjojen konnaa, joka oli irlantilainen ja habitukseltaan värittömämpi ja tiedemiesmäisempi, enemmän professori Moriartyn kaltainen.
-
Juu-u. Kyllä minä tuon animaation olen nähnyt. Elokuvan dubbaus oli kyllä hirveä, sori vaan. Tai no Ratiganin ääninäyttelijä oli kyllä rautaa. Ja olihan se lopputaistelukin tosi hienosti tehty. :D
Sarjakuvina olen Basilia pari kertaa lukenut.
-
Ovatkohan muutkin kärkikaartin ankkapiirtäjät tehneet Basilia kuin Cavazzano?
-
Ovatkohan muutkin kärkikaartin ankkapiirtäjät tehneet Basilia kuin Cavazzano?
Armoitettujen menneiden aikain kuvaajan Cavazzanon soisi vielä Basilia kynäilevän, vaan tuskinpa näin käy.
Basil-sarjakuvat kuuluvat lapsuuteni merkittävimpiin Disney-kokemuksiin, vaikka nostalgiarillit riisumalla on tietysti helppo havaita, ettei kyse ole ihan terävimmän kärjen Disney-sarjakuvasta muuten kuin ehkä juuri Cavazzanon kuvituksen osalta muutamissa jutuissa. Mutta silloin joskus hädin tuskin kouluikäisenä hiirten salainen maailma jalkojemme juuressa tuntui tosi jännältä.