Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Lännensarjakuvat => Topic started by: Curtvile on 28.11.2006 klo 22:16:52
-
Tämän ketjun tarkoitus on perusteluineen kertoa mitkä ovat ne 1-5 sarjaa/lännenkertomusta jotka jokaisen lajityypistä kiinnostuneen tulisi tuntea tai johon sinusta heidän tulisi tutustua.
Omat valintani:
Blueberry- eurooppalaisen sarjakuvan aikaa uhmaava sarja jossa kerronta ei jää kuvituksen varjoon eikä päinvastoin.
Mietityt moniulotteiset henkilöhahmot toiminnallisissa juonissa asiatietojen ollessa kohdallaan. Charlierin ja Giraudin voimannäyttö.
Lucky Luke- Morrisin riemukas sarjakuva josta nauttii koko perhe.Hersyvä huumori ei ammu yhtä kovaa ja korkealta kuin esimerkiksi Cocco Billissä.
Morrisin letkeän notkea viiva tekee sivuista kadehdittavan helpon näköiset lukea ja on saanut tuhannet lapset villin lännen lumoihin. Aikuisille riittää paljon historiallista ja populaarikulttuurista bongattavaa.
kersantti Kirk - Hugo Prattin vähälle huomiolle jäänyt erilaisuuden ja humanismin, hyvässä ja pahassa, ylistyslaulu. Westernin antiwestern, joka on piirrosjäljen hienoisesta jäykkyydestään huolimatta hieno helmi.
Saman tekijän Fort Wheeling on yhtenäisempi, mutta silkasta näkökulmastaan, Kirk.
Ken Parker - italolänkkärien runopoika päihittää täpärästi tunnetumman maanmiehensä Tex Willerin.
Hämmästyttävä näennäisen episodimaisista novelleista koostuva länneneepos joka kattaa jota kuinkin kaiken mitä lännentarinoihin kuuluu: teemoista miljööseen, säilyttäen silti koko ajan oman äänensä. Mustavalkoiseksi sarjakuvaksi se kattaa paitsi mielenmaisemien myös moraalin kaikki sävyt rikkaissa väreissä.
Vala auringolle & Aavetanssi - Petri Hiltusen intiaaniduologia vie Hans Kressen tittelin intiaanikuvauksesta. Historiallisen tarkka, koruttoman julma ja kaunistelematon länkkäri intiaanien näkökulmasta.
-
Tää onkin vaikea... En niin paljoa länkkäreitä seuraile, että aluksi tuli vain Tex Willer mieleen sellaisena, josta pidän. Kesällä pidin pitkän Willer-maratonin ja luin kaikki Maxi-Texit ja Tex-albumit, mitä kirjastosta löytyi enkä kyllä pitkään aikaan ole lukenut sarjakuvaa, joka olisi temmannut niin mukaansa.
Mutta onhan sitten myös Lucky Luke. Lukessa viehättää pitkälti sama kuin Asterixissakin. Historiallisuus höystettynä komiikalla ja hyvällä seikkailulla. Jo muksuna tykkäsin Lukesta ja leikkelin ne albumien sisäkansissa olevat ammuskelukuvat irti ja leikin niillä sitten länkkäriä. Vieläkin hyllyssä on kanneton Ryntäys Oklahomaan -albumi, jota edelleen tulee välillä luettua.
Petri Hiltusen Vala auringolle ja Aavetanssi olivat minunkin mielestäni erinomaisia (jopa peräti Hiltusen parasta tuotantoa). Ensimmäinen albumi oli hitusen parempi kuin jatko-osa, mutta siitä huolimatta tarina ja kuvitus sopi saumattomasti yhteen.
Lopuksi pitää vielä mainita Cocco Bill, vaikka sitä en olekaan lukenut pitkään aikaan.
-
Lisää...
Deribiltä irtoaa muutakin kuin Buddy Longway. Intiaaneista aina kiinnostunut Derib alkoi muiden sarjojensa ohella valmistella tasankointiaaneista kertovaa sarjaa Celui qui est né deux fois (Hän joka syntyi kahdesti). Kolmen albumin mittaan yltävä tarina on pikemminkin sarjakuvaromaani ja kertoo Sioux-intiaanien poppamiehen elämäntarinan kehdosta hautaan. Deribin kerronta tukee voimakkaasti kuviin. Sommittelu on voimallista, aukeaman täyttävät näkymät tuovat mieleen cinemascopen parhaimmat hetket. Derib hallitsee albumimuodon mestarillisesti. Tämä 1983-85 valmistunut sarja ei ole täysin ilman romantisoivia sävyjä, mutta Derib on selvästi perehtynyt perusteellisesti aiheeseensa ja kuvaa intiaanien elämää ja tapoja hyvin kauniisti ja kunnioittavasti. (ilmestynyt ruotsiksi joskus 1980-luvulla)
Tätäkin realistisempi on 1990-luvulla alkanut sarja Red Road. Nykypäivään sijoittuva sarja kertoo intiaanien todellisuudesta reservaattien pöyristyttävän kehnoissa olosuhteissa. Yksi päähenkilöistä, Amos, on Celui qui est né deux fois-sarjan poppamiehen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Alkoholismin, rasismin, väkivallan ja köyhyyden kyllästämässä ympäristössä on vielä toivoa, kun juuret omaan menneisyyteen alkavat löytyä.
Terävänäköisistä satiirisista ihmissuhdesarjakuvistaan paremmin tunnetun (yksi albumi suomeksikin) Lauzierin kirjoittama lännenmyyttejä repivä Al Crane on tavattoman kyyninen mutta erittäin hauska tuttavuus. Alun perin Pilote-lehdessä 1976 ja -77 ilmestyneet sarjakuvanovellit koottiin pariksi albumiksi ja myöhemmin yhteisniteeksi, joka saatiin aikanaan ruotsiksikin.
Lännenviihteen teemoja eri kanteilta pureskelevien novellien nimihenkilö, Al Crane on täydellinen antisankari. Puhdas egoistinen paskiainen toimii monissa lännentarinoista tutuissa ammateissa, kuten palkkionmetsästäjänä omaan reippaaseen tyyliinsä. Lainsuojattoman ruumiista hän tappelee toisen palkkionmetsästäjän kanssa kuin koirat lihanpalasta. Kun lopulta Crane saa desperadon irtileikatun pään seriffille, selviää että kyseessä oli väärä mies. Eräässä toisessa jaksossa Crane saa tehtäväkseen jalostaa rikkaan yksinhuoltajaksi jääneen tilanomistaja Pendingtonin pojan aidoksi lännenmieheksi. Vanha isä on varsin epätoivoinen, poika kun käyttää hajuvettä, rustailee runoja, maalaa tauluja ja mikä pahinta puhuu neekereille ja meksikaaneillekin kuin nämä olisivat valkoisia. Hän haluaa pojalleen perinteisen miehekkään kasvatuksen. Koulutukseen kuuluu mm. skalpeerauksen taito.
Cowboyden rehti meininki, naisten siveyskäsitykset ja puhtausmyytit, latinalainen kiihkeä temperamentti saavat muiden westernperinteisiin kuuluvien teemojen ohella osansa Lauzierin satiirin sivalluksista näissä 6-8 sivun makupaloissa. Lauzier on tavallisesti piirtänyt omat sarjakuvansa, mutta viisaasti hän on antanut työn tämän sarjan osalta Alexis'lle, jonka realistinen jälki sopii Al Craneen huomattavasti paremmin kuin perinteinen huumorisarjojen revittely.
Lauzier on tätä nykyä keskittynyt enemmän teatteri- ja elokuvakäsikirjoittamiseen. Elokuvista tunnetuin Mon père, ce héros (Isäni, sankarini).
(Lainasin tekstiä artikkelistani Ruudinsavu -lehteen).
Timo
-
Aika hassua, Curtvillen kaikki valinnat ovat eurooppalaisia. Ei silti, omat valintani olisivat olleet liki samat, mutta sen Prattin Kirkin olisin vaihtanu Wheelingiin. Ja olisihan listalle pitänyt sovittaa myös Jonah Hex, joka ei minun mielestäni ole kovin hiomaton, mutta timantti kylläkin. En vain tiedä, minkä olisin listalta pudottanut pois sen tieltä. Prattin opus olisi ollut ehkä ensimmäisenä liipaisimella, sillä sitä on julkaistu ainakin Suomessa niin rikollisen vähän.
-
Aika hassua, Curtvillen kaikki valinnat ovat eurooppalaisia.
Totta, amerikkalaisen sarjakuvan historiasta ei löydy kovin kummallisia lännensarjoja joten parhaat siellä tehdyt sarjat on uudempia ja kovasti eurooppalaisvaikutteisia. Mieleen ei tule vanhoista kuin Barksin Luotilaakson sheriffi ja muistelen että Jalavan Cisco Kid - albumi oli ihan hyvä. Tuossa hyllyssä on esimerkiksi Hopalong Cassidy jota en saa millään luettua loppuun kun ne tarinat on niin pöhköjä
-
Tertsin Top 5 länkkärit.
Jerry Spring
Kaikkien ranskalaisbelgialaisten lännensarjojen äiti. Epätasaisia seikkailuja, mutta esim. Ruudussa tullut "Kaksintaistelu" uhmaa hienosti aikaa ja vakuuttaa edelleen sekä piirrosjäljellään että tarinallaan.
Gir tussasi nuorena poikasena ennen Blueberryään Jijén lyijärit seikkailuun Route de Coronado.
Blueberry
Loistavasti piirretty ja kirjoitettu klassikko. Juonet nautittavan pitkäkestoisia ja koukeroisia. Kiinnostavia pahiksia; Quanah ja kenraali Allister nyt ainakin. Juonessa tosin pieniä kämmejä. Arizona Love alkaa muistaakseni Tacomassa, mutta edellisessä albumisa Blueberry lähtee Chihuahuan häihin Sacramentoon. Tekevälle sattuu. Ovat kuulemma korjailleet noita mokia uusimpiin painoksiin.
Lucky Luke
Goscinny astuttua remmiin seikkailuihin tuli mukaan parodia joka viehättää erityisesti aikuislukijaa, olettaisin. Juonikuviot istuvat tiukasti 44-sivun rajattuun mittaan. Sarjan käsikirjoitusten taso laskenut Goscinnyn kuoltua. Morrisin kuvitus on vaivattoman letkeää ja kuvakerronta minimalistista, mutta erittäin tehokasta.
Comanche
Pienimuotoisempaa kuin Blueberry. Mutta parhaimmillaan todella armotonta ja rankkaa menoa, jota Hermannin brutaali sivellinkuvitus korostaa hienosti. Älkää antako ensimmäisen albumin siloitellun ulkoasun hämätä! Meno paranee heti toisessa albumissa ja kolmas albumi on parasta westerniä ikinä.
Ihan viimeisissä albumeissa Hermann vaihtoi siveltimen rapidoon, joka ei ollut lukijan kannalta positiivinen ratkaisu. Mielestäni.
Jonathan Cartland
Cartlandia ja MacCoyta olen lukenut muutaman jakson vuosia sitten Pilote -sarjakuvalehdestä. Lukisin mielelläni lisää, vaikka suomeksi.
Harlén ja Blanc-Dumontin sarjakuva on mukavasti erilainen lännensarjakuvaksi. Rakkaus ja ihmissuhteet keskeisessä roolissa, sankari paikoitellen oikeinkin avuton. Viivankäyttö hienostunutta. Seksiä.
Kersantti MacCoy
Comanchen kaukainen sukulainen raakojen tapahtumien kuvaamisellaan ja ei-niin-siloitellulla-piirrosjäljellään. Parhaimmillaan mustavalkoisena.
Buddy Longway
Top vitoseni seitsemäs albumi. Pieniä ja joskus julmiakin tarinoita. Deribin sivusommitelmat aikaansa edellä ja vaikka ovat kikkailevia , eivät silti häiritse, vaan ovat olennainen osa sarjan viehätystä.
Sarja riisuu lukijan aseettomaksi humaanilla näkökulmallaan.
Rick O'Shay ja Tex Willer jäivät niukasti listalta. Listani länkkäreistä paistaa tekijöiden kunnianhimo. Eivät ole todellakaan mitään tusinatuotteitta. Cocco Billiä en ole hirveästi lukenut.
Al Crane on loistava. Mutta enemmän huumori- kuin lännensarja, mielestäin. Sopinee myös niille jotka eivät pidä länkkäreistä.
-
Lucky Luke. Lukessa viehättää pitkälti sama kuin Asterixissakin. Historiallisuus höystettynä komiikalla ja hyvällä seikkailulla.
Sori, pakko nipottaa. Lucky Lukessa ei alusta astikaan ole ollut niinkään historiasta kyse, vaan elokuvista/legendoista/tarinoista ym. villin lännen romantiikka lietsovista tekeleistä, joita sarjakuvalla on alusta asti parodioitu (Lue nro. 31: Voittamaton Lucky Luke).
-
Dynamiten julkaisema The Lone Ranger (Matthews/Cariello/White/Cassaday) on suhteellisen tuore julkaisu. Tarina on raikas ja hyvin etenevä. Ekan kirjan oon lukenut. Toinen kovakantinen ois juuri tällä viikolla jenkeissä myynnissä. Erittäin piristävä kirja. Perinteistä kerrontaa ja vielä hienosti piirrettynä.
-MTT
-
Tex Willer, Jonah Hex, Lucky Luke...mutta mitä seuraavaksi?
Vaikka myönnänkin, että yleensä luen melko toisenlaista sarjakuvaa, niin mainittujen nimikkeiden myötä on pikkuhiljaa herännyt myös kiinnostus ns. "vahvempiin aineisiin". Mutta mistä aloittaa?
Lucky Luke, Ken Parker, Jonah Hex, Cocco Bill, Kid Colt, Rawhide Kid, Two-Gun Kid ja Dynamiten The Lone Ranger ovat jo tuttuja, ja pistinpä noista mainitsemistannekin kaikki listalle. Mutta mistä sitten pitäisi aloittaa, ettei eksy jonnekin?
-
Ihmiset rakkaat:
(http://library.buffalo.edu/libraries/asl/guides/graphicnovels/img/preacher1.jpg)
EDIT: Perustelut jäivät! Ennisin ja Dillonin Preacher saattaa sijoittua 1990-luvulle, mutta se on sydänjuuriaan myöten vilpitön rakkauskirje länkkärigenrelle. Samalla, kun se glorifioi myyttiä, se myös purkaa sitä. Ennisin esipuhe kirjasta Preacher vol. 4: Ancient History puhuu pitkään westernien ihmeellisyydestä sekä vanhan lännen raakuudesta.
-
Tuota Preacheriä Joe myös hehkutti toisessa ketjussa. Oletan, että sitä ei suomeksi saa, vai kuinka?
-
Preacherin pari ekaa osaa tuli myös suomeksi vuonna 2002
-
Perunamaan mukaan kaksi suomeksi julkaistua opusta on merkitty vuosille 2002 ja 2003.
Varoitettakoon nyt Ennisin tuotantoon perehtymättömiä, että Preacher on melkoisen korkealle arvostettu ollakseen valtaosan ajasta ala-asteen pissakakka-huumorin tasolla. Sarjasta saa kyllä useammatkin röhönaurut ja niin Ennis kuin Dillonkin ansaitsevat kaiken ylistyksen, mutta sarjan pariin ei tee mieli palata kun kokonaisuus on kerran luettu lävitse.
Minun kohdallani sarja kuului kategoriaan, "lainasin mieluusti kirjastosta ja hauskaa oli, mutta rahaa en siihen käyttäisi".
-
Sarjasta saa kyllä useammatkin röhönaurut ja niin Ennis kuin Dillonkin ansaitsevat kaiken ylistyksen, mutta sarjan pariin ei tee mieli palata kun kokonaisuus on kerran luettu lävitse.
Olen jokseenkin päinvastaista mieltä. Preacher on niitä sarjoja, jotka luen säännöllisesti uudestaan. Vaikka osa Preacherista onkin humoristishenkistä revittelyä, on sen alla kuitenkin niin paljon substanssia, että ani harva sarjakuva jaksaa punnertaa edes lähelle.
-
Sori, pakko nipottaa. Lucky Lukessa ei alusta astikaan ole ollut niinkään historiasta kyse, vaan elokuvista/legendoista/tarinoista ym. villin lännen romantiikka lietsovista tekeleistä, joita sarjakuvalla on alusta asti parodioitu (Lue nro. 31: Voittamaton Lucky Luke).
Tietämättömyytesi loistaa jälleen niin kirkkaana, että sen valossa on hyvä kirjoittaa oikaisu. Totta kai huumori on Lucky Lukessa pääasia, mutta lähes kaikki sarjassa esitetty on todella tapahtunut, vaikka Morris ja Goscinny muovailivatkin faktoja. "Tuomari" Roy Bean oli todellinen hahmo, samoin öljynetsijä Drake, Venäjän suuriruhtinas kiersi "villiä länttä", Billy the Kid piti punaisista karamelleista, Jesse Jamesilla oli jonkinlainen käsitys Robin Hoodista, Ryntäys Oklahomaan, Postivaunuja rosvoava 'aave', Keisari Smith... ks. Morrisin jäljillä ja Goscinny - profession humoriste.
-
Vanhasta viestistä oli kyse, mutta kyllä Voittamaton Lucky Luke:ssa viitattiin, että olisivat ideansa saaneet kuitenkin enemmänkin romantiikasta, ja sen lietsonnasta, jota sarjakuva alunperin parodioi, eivätkä niinkään historiasta.
Mainitsemasi tapahtumat/henkilöt ovat esiintyneet villin lännen romantiikassa myös tuollaisina, joten tuo ei vielä todista yhtikäs mitään.
Morris ei muovaillut faktoja, vaan nämä oli jo muovattu.
Hänen tarvitsi enää tehdä niistä hauskoja.
Siksihän hän alunperin loi Lucky Luken, koska häntä ärsytti ja huvitti se, kuinka (etenkin) romanttisessa kirjallisuudessa esim. Jesse James:ista tehtiin sankari, Billy The Kid:istä oli tehty marttyyri sekä lännen vaarallisimpia roistoja, Daltonit olivat olevinaan voittamattomia lännen nopeimpia ja ovelimpia roistoja ja länsi oli muutenkin muka täynnänsä tyhjäntoimittajia, jotka menestyivät revolveri ym. taidoillaan.
Todellisuudessahan Amerikka oli tuolloin täyden korruption vallassa, eikä ketään kiinnostanut niin lainvalvonta kuin sen rikkominenkaan, vaan oma etu, jonka ratkaisi useimmiten pelkuruuden taso ja varallisuus.
Mutta oikeassa olet, että nuo henkilöt/tapahtumat ovat todella olleet/tapahtuneet.
-
Olen jokseenkin päinvastaista mieltä. Preacher on niitä sarjoja, jotka luen säännöllisesti uudestaan. Vaikka osa Preacherista onkin humoristishenkistä revittelyä, on sen alla kuitenkin niin paljon substanssia, että ani harva sarjakuva jaksaa punnertaa edes lähelle.
Amen.
Riddle + Jiksi = pus pus nus nus.
-
, mutta sarjan pariin ei tee mieli palata kun kokonaisuus on kerran luettu lävitse.
Minun kohdallani sarja kuului kategoriaan, "lainasin mieluusti kirjastosta ja hauskaa oli, mutta rahaa en siihen käyttäisi".
Yhdyn Jiksiin täysin...siis mielipiteellisesti.
-
Kyllähän tuo Preacher toki americanaa on, mutta en sitä kuitenkaan perinnetietoisen lännensarjakuvan ystävälle välttämättä lähtisi suoraan suosittelemaan, ainakaan parin ensimmäisen lukemani albumin perusteella. Enkelit ja demonit nyt ei vaan oikein pärjää inkkareille ja likaisille meksikaaneille.
-
Jonah Hex vie kyllä nyt potin. :P
-
Olen jokseenkin päinvastaista mieltä.
Kaikin mokomin, onhan tuo jo kai vakiinnuttanut paikkansa jenkkisarjakuvan perusteoksena. Täällä lännensarjojen puolella kannattaa vain muistaa, että lukijoiden maku on perinteikkään ruudinkäryistä. Kaikki eivät siten tunne Garth Ennisin töitä tai Vertigo-linjaa lainkaan.
Tästä syystä Ennisin huumorintajusta kannattaa varoittaa – tai pikemminkin harrastajien tavasta nostaa keskeiset Vertigo-sarjat jalustalle, josta ne otetaan vain kunnioittavaan lähitarkasteluun.
Mutta eipä kai siitä olisikaan pelkoa, että Preacherin kaltaiseen sarjaan lankeaisivat edes vahingossa ne kovimmat lännenmiehet – samat jotka saavat tyrän siitä, että kuvittaja on erehtynyt piirtämään postivaunujen pyörään yhden puolan liikaa.
Riddle + Jiksi = pus pus nus nus.
Noh, mistäs tämä nyt minun kohdallani tuli?
-
Vanhasta viestistä oli kyse, mutta kyllä Voittamaton Lucky Luke:ssa viitattiin, että olisivat ideansa saaneet kuitenkin enemmänkin romantiikasta, ja sen lietsonnasta, jota sarjakuva alunperin parodioi, eivätkä niinkään historiasta.
Mainitsemasi tapahtumat/henkilöt ovat esiintyneet villin lännen romantiikassa myös tuollaisina, joten tuo ei vielä todista yhtikäs mitään.
Morris ei muovaillut faktoja, vaan nämä oli jo muovattu.
Hänen tarvitsi enää tehdä niistä hauskoja.
Taas tulee höpinää kuin sudelta luonnontuotetta. Oikeasti, jos ja kun ainoa lähteesi on Voittamaton Lucky Luke, ei kannattaisi ryhtyä omasta pikku päästään veistelemään historiaa josta et selvästi tiedä yhtään mitään. Romantisointia ja historiaa tai ei, Lucky Luke on historialliselta - aidolta sellaiselta - kantiltakin tutkiskeltuna paljon totuudenmukaisempaa kuin vaikka Tex Willer, Pecos Bill ...ja Preacher.
-
Ja tämä naljailu loppuu sitten samantien.
Kaikkien tietotaso taikka mielipiteet ei voi mennä yhteen, ja joskus tulee oltua väärässä, ja/taikka erimieltä. Mutta jos ei osaa esittää vain faktoja ja/tai mielipiteitään asiallisesti, ei minusta kannattaisi edes kirjoittaa lainkaan.
Ja minua ärsyttää, miten tässä taas huomataan, ettei se ikä selkeästikään viesti yhtään sen enempää kypsyydestä.1
Noh, mistäs tämä nyt minun kohdallani tuli?
Minullakin meni aivan ohi moinen lapsellisuus.
Saattoi olla jokin viittaus toisessa ketjussa esittämääni mielipiteeseen Preacheristä, joka poikkesi hiukan "tavallisesen" kansan mielipiteestä.
Niin kuin sinullakin.
Oikeasti, jos ja kun ainoa lähteesi on Voittamaton Lucky Luke, ei kannattaisi ryhtyä omasta pikku päästään veistelemään historiaa josta et selvästi tiedä yhtään mitään.
1. Minä en ole historiasta puhunut halaistua sanaakaan, muuta kuin, että Lucky Luke viittaa enemmän, ellei peräti kokonaan, villin lännen romantiikkaan, Morrisin omien sanojen mukaan.
2. Ei millään valtakunnan pahalla, vaan täydellä ystävällisyydellä, mutta itse et ole esittänyt myöskään kuin yhden lähteen, etkä ole edes perustellut, miksi mainitsemani lähde olisi jotenkin huonompi, tai vähemmän luotettava.
Voisitko kertoa mistä muualta olet tietosi onkinut siitä, mistä Morris on ideansa saanut. Tämmöinen "Sinä et tiedä mitään" keskustelu ei auta mitään/ei ole järin rakentavaa, ja tappeluhan asiasta tuolla tavalla syntyy. Eikä sekään auta mitään. :)
3. Tämä keskustelu käydään sitten jatkossa oikeassa ketjussaan, tai ei ollenkaan. Minä en rupea off-topiccaamaan.
Romantisointia ja historiaa tai ei, Lucky Luke on historialliselta - aidolta sellaiselta - kantiltakin tutkiskeltuna paljon totuudenmukaisempaa kuin vaikka Tex Willer, Pecos Bill ...ja Preacher.
Tätä on aivan turha lähteä kiistelemään. Ja kuten sanoin, olet tässä oikeassa.
Mutta kyse oli siitä, että mihin Morris vitseillään viittaa/ammentaa niille aiheet.
Ja ainakin Voittamaton Lucky Luke albumin LL:n historiasta kertovassa osuudessa oli tarkka sitaatti (jonka voin tarvittaessa liittää tähän, jahka tuon hyllystäni kaivan. ), jossa Morris kertoi parodioivansa villin lännen romantiikkaa, jota esiintyi esim. aiheeseen liittyvässä kirjallisuudessa.
1 En kiistä tosiasiaa, ettenkö olisi myös itse ollut typerehtijänä Kvaakissa, mutta viimeaikoina olen sentään pyrkinyt parempaan. Ja nämä tyhjänpäiväilyt ovat sangen rohkaisevia. Mutta jos meiningin taso on tämmöistä, niin pakko ihmetellä, miksi tuhlaan aikaani?
Edit: Copypaste virhe korjattu.
-
Blueberry, Comanche, Lucky Luke, Ken Parker...
Viidennestä sijasta käyvät kovaa kamppailua Tex Willer ja omaksikin yllätyksekseni "alkuperäinen" Pecos Bill jota pääsin viimein vuosien haalimisen jälkeen lukemaan alusta (1953) alkaen. Aikansa tuote, yltiöromanttinen yms. mutta jotenkin silti niin mukaansatempaava.
-
Ja tämä naljailu loppuu sitten samantien.
En oikein ymmärrä mistä moinen sai alkunsa, mutta tästä asiasta en voisi olla enempää samaa mieltä.
-
Oma järjestykseni parhaimmasta vähemmän hyvään: Tex Willer, Blueberry, Jonah Hex, Ken Parker, (Lucky Luke). Muita en ole oikeastaan edes lukenut.
Ilmeisesti kirjoitteluista päätellen olen jäänyt paljosta paitsi kun en ole tuota Comanchea lukenut. Ei ole osunut silmään. Noita ei taideta prismassa myydä? :)
Täytyy varmaan alkaa noita metsästämään.
*Muoks* Lisäsin tuon Lucky Luken ja laitoin sulkeisiin siksi, kun mielestäni se on niin erityyppistä kuin nuo muut, joten sen paremmuudesta noiden välillä en osaa sanoa.
-
1. Minä en ole historiasta puhunut halaistua sanaakaan, muuta kuin, että Lucky Luke viittaa enemmän, ellei peräti kokonaan, villin lännen romantiikkaan, Morrisin omien sanojen mukaan.
Täysin naljailematta:
Viittaukset Villin lännen aitoon historiaan ja Villin lännen fiktiiviseen romantiikkaan eivät ole vastakkaisia tai toisiaan pois sulkevia asioita. Lucky Luke perustuu hyvin selvästi ja omaperäisesti kumpaankin juuri niin kuin sen viehätystä alun perin perusteltiinkin.
Parodia ja satiiri on parempaa ja purevampaa, kun takana on romantikkoja pätevämpi asiantuntemus. Myös Villin lännen romantiikka on kiehtovampaa, kun sen takana ovat historialliset tosiasiat.
-
Täysin naljailematta:
Viittaukset Villin lännen aitoon historiaan ja Villin lännen fiktiiviseen romantiikkaan eivät ole vastakkaisia tai toisiaan pois sulkevia asioita. Lucky Luke perustuu hyvin selvästi ja omaperäisesti kumpaankin juuri niin kuin sen viehätystä alun perin perusteltiinkin.
Hyvä Asko! Olen täysin samaa mieltä. Mielestäni tuossa keskustelussa mentiin jo hieman sille linjalle, että: Volvo on hyvä auto-eipäs ole kun Mersu on-eipäs kun Volvo.
-
Hans Kressen mainio Punanahka-sarja on jäänyt tässä keskustelussa lähes huomiotta. Se kuuluu mielestäni ehdottomasti luokkaan "jokaisen lajityypistä kiinnostuneen tulisi tuntea". Antaa oivallista historiallista perspektiiviä aiheeseen.
Muuten olen sitä mieltä, että Ken Parker on aliarvostettu mestariteos.
-
Punanahka jes. Kuinka on voitu edes unohtaa tuo hyvin kiintoisaan aikaankin sijoittuva mainio alpparisarja. Missäköhän nekin lojuvat kämppäni syövereissä...voisi kerrata.
Cocco Bill! :laugh:
-
Niin ja onhan vielä Umpah-pah, joskaan en tiedä tulisiko aivan jokaisen lajityypistä kiinnostuneen tuntea se. Mutta mainitaan ainakin kuriositeettina, kun noita ennen Coltin ja Winchesterin aikaan sijoittuvia sarjiksia on vähemmän tehty.
-
Tämä jo kuusi vuotta vanha artikkelini (http://kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=747), voisi antaa vihjeitä ennenlukemattomien sarjojen etsijöille. Vähän vanhentunuthan se on, lännensarjojen tila on nyt parempi kuin 2003.
Timo
-
Gordon Jimin jälkeen alkoi Villi Länsi lehdessä ilmestyä Bill-veljekset. Mielestäni sen piirrosjälki on ylivoimainen verrattuna muihin lännenlehtiin. Yksi kuva on kuin taideteos. Tarinat ainakin aluksi olivat (Tex) Bonellin jälkeä.
-
Jerry Springistäkin väsätään integraalia.
Kansi ainakin on komia.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=7375.0;attach=16653)
Ja huom!
Kirjan sarjakuvat ovat mustavalkoisia. = Erittäin hyvä juttu. Jijén taide päässee oikeuksiinsa ilman karkkivärejä.
edit:
Alentaisikohan tuo mustavalkoisuus painokustannuksia sen verran, että
joku suomalainen kustantamo uskaltaisi ottaa riskin ja julkaista tämän
sarjan suomeksi?
-
Tom löysi vanhoja Seuroja joissa on Paukku Pete niminen hurjapää, juoksevat salamit ja lentävät ruuminosat, onko Cocco Bill.
Viiskytluvun Sarjakuvalehdissä seikkailee Mirkku-kissa jonka piirtäjä on Chas Holman. Liittykö palomies Pekka Pikaseen, todella upee kreisi sarja!
-
Tom löysi vanhoja Seuroja joissa on Paukku Pete niminen hurjapää, juoksevat salamit ja lentävät ruuminosat, onko Cocco Bill.
Viiskytluvun Sarjakuvalehdissä seikkailee Mirkku-kissa jonka piirtäjä on Chas Holman. Liittykö palomies Pekka Pikaseen, todella upee kreisi sarja!
Cocco Bill -ketjussa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,2632.msg290713.html#msg290713) on asiasta taitettu.
Mirkku on Spooky the Cat, by Holman.
http://populaari.blogspot.com/2008/07/sarjakuvalehti-1951.html
-
Kun ei muuallakaan mitään Stan Lyndestä ole.
Stan Lynden (Rick O'Shay ja Latigo) blogi (http://oldmontana.com/).
Timo
-
Nyt saisi kaikki Bouncerit kerralla (http://www.amazon.fr/gp/product/273162311X/ref=s9_simh_gw_p14_d0_g14_i1?pf_rd_m=A1X6FK5RDHNB96&pf_rd_s=center-1&pf_rd_r=1YEDBAMB8NMFPZ73N05V&pf_rd_t=101&pf_rd_p=463375513&pf_rd_i=405320).
-
Kun ei muuallakaan mitään Stan Lyndestä ole.
Stan Lynden (Rick O'Shay ja Latigo) blogi (http://oldmontana.com/).
Timo
Stan Lynde on kuollut (http://mtstandard.com/news/local/state-and-regional/noted-cartoonist-stan-lynde-dies/article_9fa76d76-ff14-11e2-9461-0019bb2963f4.html). RIP.
Timo