Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Aku Ankka ja kumppanit => Aiheen aloitti: Wierdo - 05.10.2006 klo 19:01:06
-
Jos kävisi joskus niin, että Aku Ankasta tehtäisiin perinteinen piirros elokuva, niin minkä tarinan siihen voisi laittaa? Omasta mielestäni joku Carl Barksin tarinoista voisi panna sinne.
-
Eikös tällainen ole jo?
Roopen Sedän elämä ja teot olisi kova sana. Ekat kuusi osaa omana osana ja loput jatko-osassa
-
Ankronikka-elokuva joo, mutta ei siinä Akua näy.
Mickey Rourke voisi olla aika hyvä Aku.Jos niinku elävillä näyttelijöillä tehtäisiin.
Muistakaa katsoa myös Kadonneen aarteen metsästäjät -alku ja lukekaa sitten "Sunien seitsemän kaupunkia" uudelleen.
-
Ankronikka-elokuva joo, mutta ei siinä Akua näy.
Tarkoitin tätä topicia mutta nyt kun muistelin tarkemmin niin se minun tapaus ei liittynytkään ankkoihin
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=710.0
-
Barksin Vanhan linnan salaisuus -tarinasta. Olen itse ajatellut tätä asiaa jo 1980-luvulta asti.
-
Lisään tähän vielä pari ehdotusta "lyhytelokuviksi": Vaarallinen lelu ja Puhuva koira.
-
Hei lapsoset!
Tiesittekö, että Aku Ankka on esiintynyt vuodesta 1934 lähtien lukuisissa lyhyissä ja pitkissä elokuvissa? Näitä voi katsella vaikkapa devareilta tai vanhemmista videojulkaisuista. Niitä voi bongata jopa YourTubesta.
http://www.youtube.com/watch?v=JWULCQ-n74U
-
Eikös tällainen ole jo?
Roopen Sedän elämä ja teot olisi kova sana. Ekat kuusi osaa omana osana ja loput jatko-osassa
lyhentämällä kyllä se sopisi yhteen pitkään elokuvaan. Pidän pitkistä elokuvista. Koko illan elokuvaksi sanotaan tunnin ja 20 min elokuvaa vaikkei se ole läheskään koko ilta. ;D mutta tuskin se suosiota saisi.
-
Barksin Vanhan linnan salaisuus -tarinasta.
Kannatetaan. Siinäpä loistavan karmiva tarina leffaksi, näen jo silmissäni kuinka haarniskat kolisevat linnan käytävillä ja pojat hyppäävät vallihautaan. Toinen - ja omasta mielestäni vielä enemmän kauhumeininkiä sisältävä - olisi se tarina (jonka nimeä en tietenkään muista...), jossa Aku & veljenpojat ruoppaavat levää jollakin kaukaisella laguunilla kunnes eräs veljenpojista kidnapataan aivan kuten vanhassa legendassa ennustettiinkin. Talk about hyytävät hetket leffateatterissa.
-
Se on Koralliluolan kummitus. Barksia.
-
Se on Koralliluolan kummitus.
Ah, niinpä tietenkin!
Se taisi tulla erillisenä lehtenä Akun tilaajalahjana joskus 80-luvulla, jolloin tavasin sitä melkein löysät housussa - hyytävää kauhua... Vanhan linnan salaisuuskin taisi olla tilaajalahja samalta ajalta ja oli muistaakseni vaakasuorassa A5-koossa.
Kyllä noista molemmista jännät leffat saisi.
-
Muinaiset pytingit on kiinnostanu siitä lähtien kun natiaisena luin jo sen tässäkin ketjussa mainitun Vanhan linnan salaisuuden sekä Kirkontornin/Notre Ankan huilunsoittajan. Jälkimmäisestä se kohtaus missä Roopen huilu katoaa narusta kaivoon ja Roope laskeutuu sen perässä sinne ja alkaa tonkia paikkoja, oli todella mieleenkiintoinen sysäys mielenkiintoiselle tarinalle :o. Huilunsoittajan sävelet muurien sisästä ja ankkojen seikkailut katedraalin uumenissa ovat jääneet lujasti mieleen. En sitten tiedä toimisiko tuo elokuvana niin hyvin vaikka se tehtäisiin just samanlaiseksi kuin alkuperäinen tarina. Mutta elokuvana se olis todella kiinnostava nähdä. :)
Muokkaus: eihän se Roope mitään kolikkoa siellä kaivossa uittanu vaan huilua. Korjasin se tuohon tekstiini. Ei sitä aina muista ku lukemisesta on aikaa...
-
Jos sellainen sitten tulisi, niin ohjaajan täytyisi olla joku Aku Ankan asiantuntija, eikä mikään juntti jenkkilästä jonka sai halvalla työhön.
-
Jos sellainen sitten tulisi, niin ohjaajan täytyisi olla joku Aku Ankan asiantuntija, eikä mikään juntti jenkkilästä jonka sai halvalla työhön.
Voisin veikata, että Disneyn sedät pitävät paljon huolta siitä millainen elokuva tulisi.
Mutta jos elokuva, niin ehdottomasti Vanhan linnan salaisuus Barks-tyylillä. Roope Ankan elämä ja teot loistavana kakkosena heti perään. Myöskin Romano Scarpan Kalin kynnestä tai jostain muusta dekkariklassikosta saisi hyytävän jännittävän leffan.
Joonas
p.s. 200 viesti! Hiphei!
-
Voisin veikata, että Disneyn sedät pitävät paljon huolta siitä millainen elokuva tulisi.
Sarkasmia?
heh
Timo
-
Voisin veikata, että Disneyn sedät pitävät paljon huolta siitä millainen elokuva tulisi.
Sarkasmia?
Ei, vaan huonoa suomea.
-
Sarkasmia?
heh
Timo
Noh, onhan tuossa vähäsen ainaskin...
Joonas
-
John Lasseter on onneksi nykyään vastuussa Disneyllä elokuvien laadusta, joten voinemme odottaa jatkossa ehkä hivenen parempaa jälkeä?
Toy Story 3, Autot 2, The Incredibles 2, Lumikki 2, Hiidenpata 2?
-
Toy Story 3 on tulossa, mutta onko noista muista tietoa?
Veistelin ne omasta päästäni. Mutta mikään ei ole mahdotonta. Lasseterhan ensi töikseen Diznillä pisti Toy Story kolmosen tuotannon poikki, kun Disney oli sen aloittanut ominpäin, ilman Pixaria.
Autot 2 - romuralli
Lumikki 2 - kääpiöiden kosto
The Incredibles 2 - supersählärien sikasekoilut
Hiidenpata 2 - "Taran, I am your father"
-
Hiidenpata 2 - "Taran, I am your father"
Hiidenpadalle nyt voisi vääntääkin jatkoa, sehän perustuu Lloyd Alexanderin Prydainin kronikan alkupäähän (joskin aika löyhästi), sarjassa olisi matskua jonkinmoiseen sequeliinkin. Vielä paremmin Disney-versioksi kuitenkin taittuisi Brian Jacquesin Redwall-sarja, jonka aloitusosat olivat ensimmäisten englanniksi lukemieni kirjojen joukossa pikkupoikana. Tai ehkä ritarihiiret ja vastaavat muistuttaisivat liikaa Disneyn Robin Hoodia, mene ja tiedä...
-
Veistelin ne omasta päästäni. Mutta mikään ei ole mahdotonta. Lasseterhan ensi töikseen Diznillä pisti Toy Story kolmosen tuotannon poikki, kun Disney oli sen aloittanut ominpäin, ilman Pixaria.
Autot 2 - romuralli
Lumikki 2 - kääpiöiden kosto
The Incredibles 2 - supersählärien sikasekoilut
Hiidenpata 2 - "Taran, I am your father"
Ei ne näköjään opi, että elokuvat joissa on perässä kakkonen eivät ole hyviä elokuvia.
Esimerkkejä:
Lumikki 2 - Paha äitipuoli returns
Karhuveljeni Koda 2 - Lisää karhuja ja Hopeanuoli
Aladin 4 - Aviokriisi, Aladinin syrjähypyt
Heh. :D
-
Hyviä ehdotuksia Wierdo ;)
Jos jostain Barksin tarinasta pitäisi leffa tehdä, niin luulen että se olisi Vanhan Linnan Salaisuus. Rosan tarinoista leffana miellyttäisi eniten Roopen Elämä ja Teot.
Kun aihe sinkoili jo kerta näihin typeriin jatko-osiin joita hittielokuvista on tehty, niin sanonpahan vaan että Leijonakuningas 2 (ja onko siitä kolmonenkin) on/ovat aivan typeriä. Toy Story kakkinen taas on mahtava eepos.
-
.... niin sanonpahan vaan että Leijonakuningas 2 (ja onko siitä kolmonenkin) on/ovat aivan typeriä.
Kakkonen nyt olikin ihan hevosta, mutta kolmonen on aivan superia!
No kyllä hiukan kyllästyi sellaisen 11 kerran jälkeen.
Joonas
-
Saisikohan siitä Don Rosan "Matka maan keskipisteeseen" tarinasta hyvän elokuvan? Joskus mietin tätä, mutta ajattelin sen olevan liian karmea muksuille.
-
On tehty jo. Sen nimi on Ytimessä (http://uk.imdb.com/title/tt0298814/).
Henkilöt on muutettu, juoni on hieman erilainen ja tapahtumia on nykyaikaistettu, mutta siinä se leffan on.
Myös Pysähtyneisyyden aika on filmattu nimellä Ajanpysäyttäjät (http://uk.imdb.com/title/tt0157472/).

Saikohan Doni korvauksia? :D
-
Saikohan Doni korvauksia? :D
Donna ei kai omista Disney sarjakuviensa oikeuksia.
-
Lumikki 2 - Paha äitipuoli returns
Karhuveljeni Koda 2 - Lisää karhuja ja Hopeanuoli
Aladin 4 - Aviokriisi, Aladinin syrjähypyt
Eikös Lumikista jo ole kakkososa...ei taida sittenkään, se olikin Tuhkimo. Romano Scarpa on kyllä laatinut jonkinmoisen pikku jatko-osan tarinalle, tuli suomeksikin Roope-sedässä 12/1989. Kodankin kakkososa on jo tainnut ehtiä marketien dvd-hyllyihin, mutta Hopeanuolta ei muistaakseni siinä nähty. Sinänsä ei olisikaan ollut yhtään pöljempi idea laittaa koirasankarin esi-isä hyppelehtimään otsojen sekaan...Koda tapaa kohtalonsa ;D
-
Joulu karhuvuorella voisi olla aika erikoinen elokuvasovituksena, mutta itseä kutkuttava ajatus.
Prologina voisi toimia Don Rosan luoma uutisepisodi. Tämän jälkeen alkaisi intro, missä seurataan yksinäisyä lumihiutaletta lumisilta vuorilta aina lumettomaan AnkkalinnaanTarina noudattaa sarjakuvasta tuttua kaava, aina Karhuvuorelle asti. Mutta karhu kohtaus mökillä on vain lämmittelyä, sillä Ankkalinnaan palattua elokuvan kliimalsiksi muodostuu Ankkapalatsinerakko ja varsinkin tarinan mahtipontinen takaa-ajokohtaus. Lopulta kaikki on viimein hyvin ja Ankay palaavat Roopen kartanolle juhlimaan joulua. Elokuva päättyy epilogiin, jossa Karhula koplineen teljetään vankiselliin. Televisiossa pyörii alussa esitetty uutisvideo, joten Karhula (alias. Karhuvaari) pyytää sulkemaan television.
-
On tehty jo. Sen nimi on Ytimessä (http://uk.imdb.com/title/tt0298814/).
Henkilöt on muutettu, juoni on hieman erilainen ja tapahtumia on nykyaikaistettu, mutta siinä se leffan on.
Myös Pysähtyneisyyden aika on filmattu nimellä Ajanpysäyttäjät (http://uk.imdb.com/title/tt0157472/).
Rosahan piirsi tarinoita paljon jo olemassa olevia elokuvia lainaten.