Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : Kapteeni Kenguru 27.09.2006 klo 21:19:31
-
Selailin toista ketjua (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=6974.0). Kaikkea sitä julkaistaankin:
Vaikka Jyrki Linnankivi on piirtänyt goottipunk-henkisiä kulttisarjakuviaan aina 80-luvun puolivälistä alkaen, hänet tunnetaan parhaiten The 69 Eyes -yhtyeen laulajana ja keulahahmona. Zombie Love tarjoaa harvinaisen katsauksen myös Helsingin vampyyri-idoleiden tuntemattomampaan puoleen, mutta ennen kaikkea se on kauan kaivattu kunnianosoitus Jyrkin kauhu- ja scifi-elokuvista ammentaville, graafisuudessaan omaa luokkaansa oleville sarjakuville, joiden pääosassa esiintyvät gootit, rock'n'roll-vampyyrit, fetissifriikit ja mustat muovityrkyt - koko 80-luvun maanalainen Lepakko-skene.
Kiinnostaa ihan kympillä - not (http://www.kerrolisaa.com/kuvat/care-o-meter.jpg). En kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi mennä kertomaan tuota kyseiseen ketjuun, vai olisiko Teidän mielestänne Kvaak yhtä mukavaa seurattavaa jos se olisi täynnä viestejä tyyliin "en oo ikinä tuota lukenu enkä lue, kumminkin täyttä skeidaa." *
Mutta sitten mieleen välähti ajatus: "Mikähän oikein voisi olla sellainen sarjakuva, joka kuulostaisi vielä vähemmän kiinnostavalta?"
Hmm, siinäpä vasta kysymys. Ehkä jonkinlainen hiphop-sarjis, jos sellaisia edes on. Muistelen nähneeni joskus Anttilassa Eminemistä kertovan albumin, mutta ehkä se oli vain pahaa unta.
Koska en keksinyt oikeita hakusanoja, en löytänyt aiheesta vanhaa keskustelua. On täällä ainakin Vihaamasi sarjakuva (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1037.0) -ketju, mutta siinä käsitellään vain olemassaolevia sarjoja. Joten, mikä voisi olla niin vastenmieliseltä kuulostava sarjakuva, ettet haluaisi koskea siihen edes palavalla soihdulla?
Koeta käyttää mielikuvitustasi ja yritä kehitellä niin huono ja heikkotasoinen sarja kuin pystyt. Ehkä joku sarjakuvantekijä saa tästä hyviä vinkkejä ja pian ilmestyy mm. hiphopin ja rocin kliseitä sekä goottiromantiikkaa ja horroria yhdistävä albumi, joka sitten kerää kansalta ja kriitikoilta pelkkää kiitosta ja ylistystä.
Tai ehkä mä rupean toteuttamaan kvaakkilaisten tyhmimpiä visioita ja saan bannit galleria-osastolle.
* = Tietysti on vähän lapsellista tuomita teos ilman että on siihen edes tutustunut, mutta mä en olekaan ammattikriitikko ja tämä on vapaa maa, mulla on oikeus lukea ja jättää lukematta mitä lystään. Normaalisti luen kaikkea mahdollista, mutta kuusysi-vampyyrit saavat jäädä kirjastonkin hyllylle.
-
Ehkä joku sarjakuvantekijä saa tästä hyviä vinkkejä ja pian ilmestyy mm. hiphopin ja rocin kliseitä sekä goottiromantiikkaa ja horroria yhdistävä albumi, joka sitten kerää kansalta ja kriitikoilta pelkkää kiitosta ja ylistystä.
En kyllä ymmärrä, mitä vikaa on goottiromantiikassa ja horrorissa. Mutta miten ois albumi joka yhdistää hiphopin ja huippu-urheilun?
-
Mutta miten ois albumi joka yhdistää hiphopin ja huippu-urheilun?
Ehkäpä vielä nimenomaan moottoriurheilun? No niin, nyt mulla alkoi särkeä päätä. Hyvä Petteri! Lisää tämmöisiä.
Horrorissa nyt ei juuri muuta olekaan kuin vikaa (pimeästä hyökkää joku mörökölli ja repii uhrinsa riekaleiksi, veri lentää ja sama kohtaus toistuu kohta entistä hurjempana, hohhoijaa), goottiromantiikka taas sopii korkeintaan teinityttöjen fantasioihin.
Ja jos joku haluaa nyt kysyä jotakin Nemistä, niin Nemi ei mielestäni ole ainakaan täysiverinen gootti vaan pidän häntä enemmänkin hevarina. Helpompi samaistua, kato.
-
Lordi-sarji(kset)s. Elleivät ne sitten ala pikkuhiljaa mennä tuolle jo olemassaolevien listalle.
-
Noo, mikä ny kiinnostaa ketäkin. Mangassa on jo pirusti semmosia mikä ei mua kiinnosta yhtään, mutta onpa sitten joitakin jotka taas niistä tykkää ja mikäs siinä. Siittä vaan ja kiva niille.
Ja jos oikein huonoa tahallaan yritetään, niin... öäh...
hiphopihmissuhdemoottoriurheilu-sarjakuva vekkulilla flashhässäköistä tutulla pallo-vektorigrafiikalla? Semmosta huippukuulia graffaa.... tai sitten habbopikselisarjis nuorista teinivampyyrienkeleistä.... tai..
T
-
Mangasta puheenollen... Miksiköhän kaikki Hiroshiman pojan jälkeen suomennetut mangat ovat scifi/supersankariroskaa? Eikös tuo "genre"/tyyli ollut joskus ihan japanilainen taiteenlaji, Sarjakuva peräti?
Ei kai se genre siitä mihinkään ole muuttunut vaikkei suomeksi olisi nähtykään kuin yksipuolista kamaa. Mutta parempaa on kuulemma tulossa. Odotetaan jännässä.
-
Miksiköhän kaikki Hiroshiman pojan jälkeen suomennetut mangat ovat scifi/supersankariroskaa?
Örr.. Tietty jos scifillä katetaan myös fantasia ja supersankariroskalla viittaat yliluonnollisia voimia omaaviin hahmoihin ja taisteluihin, niin tilastot alkavat jo näyttää ykspuoleiselta.
Kaikki mikä sisältää itsetarkoituksellista tappelua, robotteja, muita motorisia härveleitä, muttei yhtään romantiikkaa tai vähintään komediaa, niin phw. Krooh.
-
Tämä V**un törkeet jätkät, vai mikä sen nimi oli, siinä mahdollisimman vähän kiinnostava kaava: tylsämielisen kyynistä, kökköä huumoria trenditietoisten kaupunkilaisjannujen klubbailusta hengettömän "siististi" piirrettynä.
-
Mutta miten ois albumi joka yhdistää hiphopin ja huippu-urheilun?
Ehkäpä vielä nimenomaan moottoriurheilun? No niin, nyt mulla alkoi särkeä päätä. Hyvä Petteri! Lisää tämmöisiä.
" MC Vaillant ja viritetyt vehkeet ".
Le Mansin kummitus pimppaa raidisi.
Toihan vois olla oikeesti hyvä :D
-
Horrorissa nyt ei juuri muuta olekaan kuin vikaa (pimeästä hyökkää joku mörökölli ja repii uhrinsa riekaleiksi, veri lentää ja sama kohtaus toistuu kohta entistä hurjempana, hohhoijaa), goottiromantiikka taas sopii korkeintaan teinityttöjen fantasioihin.
Ja jos joku haluaa nyt kysyä jotakin Nemistä, niin Nemi ei mielestäni ole ainakaan täysiverinen gootti vaan pidän häntä enemmänkin hevarina. Helpompi samaistua, kato.
Itsepetos auttaa elämässä eteenpäin....
Huono sarjakuva?
Omaelämänkerrallinen sarjakuva oikeistoa äänestävästä trendinharjalla elävästä jetsetteristä, joka kulkee Sarasvuomaisesti voitosta voittoon optioiden in-paikkojen neon värisessä hehkussa alati uskoen huomiseen formulakisojen aitioista silikonidonnia vaihdellen.
tai albumi joka yhdistää sisustusohjelmat, politiikan teorian, feng shuin, väriterapian, humpan, bingon, keskioluen ja keilailun.
Mielellään naivistisena vesivärityönä kiitos.
-
Suomalaisen keski-ikäisen miehen kriisistä kertova synkkä sarjakuva saa ajatuksenakin aikaan inhoreaktion. Jos joku haluaa kiusata itseään, niin novellipuolella makua tästä genrestä saa lukemalla Tapio Koivukarin Mansikkapellot, iankaikkisesti- novellikokoelman (kyseinen teos on muuten yksi niitä harvoja kirjoja, joita en ole pystynyt lukemaan loppuun saakka).
-
Kauniit ja rohkeat sanomalehtisarjakuva.
Tässä olisi vain se huono puoli että kolmessa ruudussa tapahtuisi luultavasti enemmän kuin viikon jaksoissa boldiksia ja tämä taas johtaisi siihen että aineisto loppuisi kesken jo noin viiden vuoden kuluttua.
Olisikohan tämä kuulunut sittenkin tuohon rinnakkaisketjuun (kiinnostaviin).
-
1.Mangatyylillä piirretty urheilusarjakuva. Ei vittu ootteko ikinä lukenut Bustereita? Manga Buster siinäpä se taitaisi olla!
2.Sarjakuva jossa kaksi hemmoa taistelevat ampuen käsistään energiasuihkuja, kilpaillen kumpi täräyttää pahemman "megahypersuperbläästin". Ainiin tämmöistähän on jo. Manga.
3.Kaikki Rokkareista tehdyt "elämänkertasarjakuvat". Ne ei vaan toimi. Niin paljon kuin rokkitouhusta tykkäänkin, siitä huolimatta tai ehkä just siks, en missään nimessä halua nähdä rokkisarjakuvaa. On tullut poikkeuksetta vaivaantunut olo semmoista lukiessa. Sama kikka toistuu aina, yritetään olla COOL ja käytetään lainauksia lyriikoista. Läntätään lyriikat ruutujen yläreunaan ja yritetään luoda yhteys niiden ja sarjakuvan senhetkisten tapahtumien välille. EI COOL, vaan vammasta.
4. Manga
-
Kauniit ja rohkeat sanomalehtisarjakuva.
Tuo pitäisi tehdä, ellei tavallaan jo olisi. Nimittäin Dallas tuli aikoinaan sanomalehtisarjana ja se oli paska. Haluatteko näytteen, löytyy. 8]
Timo
-
Tuo pitäisi tehdä, ellei tavallaan jo olisi. Nimittäin Dallas tuli aikoinaan sanomalehtisarjana ja se oli paska. Haluatteko näytteen, löytyy. 8]
Timo
Kyllä kiitos.
Ja Boldissarjakuva luonnollisesti olisi mangaa.
-
Ranskan barokkikauden hoviin, pukuloiston ja tanssiaisten keskelle sijoittuva romanttinen manga. Nyt en enää keksi pahempaa.
Ei sikäli, että olisi jotain mangaa vastaan sinänsä, mutta tästä aiheesta japanilainen näkemys olisi tod näk silkkaa murhaa.
-
Haluatteko näytteen, löytyy. 8]
Kysytkin vielä! Tietenkin halutaan!
-
Ranskan barokkikauden hoviin, pukuloiston ja tanssiaisten keskelle sijoittuva romanttinen manga. Nyt en enää keksi pahempaa.
Ei sikäli, että olisi jotain mangaa vastaan sinänsä, mutta tästä aiheesta japanilainen näkemys olisi tod näk silkkaa murhaa.
Tämä (http://en.wikipedia.org/wiki/Rose_of_versailles) ei taida olla aivan barokkikauttta mutta aika lähelle menee.
50 Centin elämäkerta voisi olla melko vastenmielistä luettavaa, oli se sitten sarjakuvana tai pelkkänä tekstinä.
-
Örr.. Tietty jos scifillä katetaan myös fantasia ja supersankariroskalla viittaat yliluonnollisia voimia omaaviin hahmoihin ja taisteluihin, niin tilastot alkavat jo näyttää ykspuoleiselta.
Kaikki mikä sisältää itsetarkoituksellista tappelua, robotteja, muita motorisia härveleitä, muttei yhtään romantiikkaa tai vähintään komediaa, niin phw. Krooh.
Jälkimmäistä toki vain tarkoitan, aivan turhan ahdasmielinen en ole 8]
Ja scifikin vielä (harvoin) menee, kunhan tarina on sen verran mielenkiintoinen (Bilal ylittää rajan nippa nappa).
Supersankareilla viittaan tahdottomiin kalsaripukuisiin hahmoihin joiden elämän tarkoitus on kytätä pilvenpiirtäjän katolta josko se Mustekala pian ilmestyisi.
-
Dallasta ja vieläpä kahdella stripillä. Itse pyysitte.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=7030.0;id=3502)
Timo
-
Huono sarjakuva?
Omaelämänkerrallinen sarjakuva oikeistoa äänestävästä trendinharjalla elävästä jetsetteristä, joka kulkee Sarasvuomaisesti voitosta voittoon optioiden in-paikkojen neon värisessä hehkussa alati uskoen huomiseen formulakisojen aitioista silikonidonnia vaihdellen.
tai albumi joka yhdistää sisustusohjelmat, politiikan teorian, feng shuin, väriterapian, humpan, bingon, keskioluen ja keilailun.
Mielellään naivistisena vesivärityönä kiitos.
Minulla tuli heti mieleen jonkinlainen Levottomat-genren elokuva sarjakuvamuodossa. Suomalainen elokuva on henkisesti hirvittävässä lamassa, kun aiheet revitään jostain kokoomusnuorten lässynlässyn-elämästä. Toivottavasti kotimainen sarjakuva ei alennu koskaan samanlaiseen latteuteen.
-
Ranskan barokkikauden hoviin, pukuloiston ja tanssiaisten keskelle sijoittuva romanttinen manga. Nyt en enää keksi pahempaa.
Ei sikäli, että olisi jotain mangaa vastaan sinänsä, mutta tästä aiheesta japanilainen näkemys olisi tod näk silkkaa murhaa.
No tässäpä yksi poikarakkausversio:
http://www.amazon.de/Romance-Dein-liebliches-eiskaltes-Ich/dp/3551788715
Aika tuskallista luettavaa (fanikäännöksenä netistä tietenkin). Tekijä ei tiennyt aikakaudesta käytännössä mitään. Lisäksi jo ensimmäinen opus oli käsittämättömän pitkäveteinen.
Toisenkin tiedän, mutta en jaksa ruveta etsimään ("Gerard et Jacques"). Pöljähkö sekin. Jos tekijät olisivat katsoneet edes Aristokraatit, jälki olisi varmaan parempaa... Mutta no, kun tietää lukijoiden keskimääräisen historiantuntemuksen, niin voiko piirtäjiä oikeastaan mistään syyttää. Varsin suosittujahan nämä molemmat sarjat Japanissa ovat, kaikki kunnia siitä.
Japanilaisten ja jenkkien historiantuntemus ylipäätään on keskimäärin järkyttävällä tasolla. Itsensä tosissaan ottavat piirtäjät käyttävät referensseinä lähinnä toistensa mielikuvituksellisia äpöstyksiä, ja kutsuvat sitä sitten 'viktoriaaniseksi' tai 'kolonialistiseksi'. Yleensä jos laitan esille piirustuksen, missä äiällä on vaikka 1740-luvun asu yllä, sitä veikataan merirosvoksi.
Kerran tosissani pyynnöstä hankin yhdelle tyypille referenssejä historiallista asua varten. Tyyppi kiitteli kyllä kovasti, mutta sävelsi sitten lopputuloksen omasta päästään. Ja sitten nämä piirtäjät kiittelevät toisiaan huolellisesta puvustuksesta. Että sellaista.
-
Suomalainen elokuva on henkisesti hirvittävässä lamassa, kun aiheet revitään jostain kokoomusnuorten lässynlässyn-elämästä. Toivottavasti kotimainen sarjakuva ei alennu koskaan samanlaiseen latteuteen.
Niin, kotimainen sarjakuva vasemmistonuorten maailmantuskasta on niin paljon korkealaatuisempaa.
Aikana jolloin suomalaista leffaa katsotaan enemmän kuin piiitkään aikaan, en menisi ihan heti lässyttämään että voi kun kotimainen elokuva on niin kurjassa jamassa. Missäs ne katsojat silloin piilottelivat, kun kuvattiin ah-niin korkeatasoisesti muuta kuin "kokoomusnuorten lässynlässyn-elämää"?
-
Kannattaisi itämaisten ottaa mallia esim. Mustasta Kyystä. Puvut ja kauniit hevosvaljakot ovat toissijaisia, ylevän hienostelun, moraalittomuuden ja yleisen paskaisuuden ristiriitainen maailma jaksaa viehättää.
Pysyäksemme asiassa, kyllä tuo sarjakuva-Levottomat voisi tappaa lukijansa. Vaikka V***un törkeiden jätkien tyyliin piirrettynä. (Nyt täytyy sanoa, että aion kyllä tsekata saman piirtäjän Jadesoturin, uskon että ihminen pystyy kehittymään)
-
Ja Boldissarjakuva luonnollisesti olisi mangaa.
Olethan kai tutustunut Harlekiini-mangaan? ;D
1.Mangatyylillä piirretty urheilusarjakuva. Ei vittu ootteko ikinä lukenut Bustereita? Manga Buster siinäpä se taitaisi olla!
2.Sarjakuva jossa kaksi hemmoa taistelevat ampuen käsistään energiasuihkuja, kilpaillen kumpi täräyttää pahemman "megahypersuperbläästin". Ainiin tämmöistähän on jo. Manga.
4. Manga
Ilmeisesti hyvin olet aasialaiseen sarjakuvaan tutustunut. Peräti Manga Busteriin ja kiskamangaan (ainakin näemmä Dragon Balliin)? Voisi helpottaa, jos tietäisin, millaista sarjakuvaa nyt yleensä luet, mutta suosittelisin tsekkaamaan marraskuussa kirjakauppoihin tulevan Gun Dreamin. Vaihteeksi jopa hyvää käännösmangaa nimittäin (jos sellaista nyt joidenkin mielestä edes on). :)
-
Ei ole poliittisesti korrektia vihata mangaa >:(
-
Niin, kotimainen sarjakuva vasemmistonuorten maailmantuskasta on niin paljon korkealaatuisempaa.
Kramppeja ja nyrjähdyksiä on hyvä sarjakuva.
Aikana jolloin suomalaista leffaa katsotaan enemmän kuin piiitkään aikaan, en menisi ihan heti lässyttämään että voi kun kotimainen elokuva on niin kurjassa jamassa. Missäs ne katsojat silloin piilottelivat, kun kuvattiin ah-niin korkeatasoisesti muuta kuin "kokoomusnuorten lässynlässyn-elämää"?
Katselivat turhapuroja. Miljoona kärpästä ei ole koskaan väärässä.
-
Ei ole poliittisesti korrektia vihata mangaa
Paitsi Pokémon -sanomalehtistrippiä. Se oli viheliäinen.
-
Ei ole poliittisesti korrektia vihata mangaa >:(
Äläs nyt marttyyriksi ala (tosin tuskin mangan vihaamisesta ketään julistetaan marttyyriksi tai pyhimykseksi). Kyllä täällä mangan haukkuminen on hyvinkin yleistä. Paljon pahempi juttu olisi, jos joku väittäisi Ranma ½:ta Asterixia hauskemmaksi (tosin sehän on totta).
-
Valvojan ominaisuudessa saanen muistuttaa, että meillä on jo "Yyy en tykkää mangasta yhtään, se tulee ja syö meidän bätmänit :(" (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=6218.0) -ketju. Mikäli omaa rajatonta tietämystään mangan huonoudesta haluaa julistaa jossain sen voi ihan hyvin tehdä sielläkin.
Asiasta kukkaruukkuun... Omasta mielestäni huonoa sarjakuvaa olisi sellainen, jossa kaikki tarinat perustuisivat yhtiöiden omistamiin hahmoihin joilla olisi kanoniset luonteenpiirteet, ja joihin yksittäisten taiteilijoiden olisi paha mennä lisäilemään omia näkemyksiään. Vielä pahempaa hommasta tekisi se, jos se olisi näennäisesti suunnattu esipuberteetti-ikäisille, mutta että sen seuraaminen vaatisi kuitenkin kymmenien vuosien aikana julkaistujen sarjakuvien lukemisen, jotta hahmojen henkilöhistorioiden nyanssit aukeaisivat kunnolla.
Mutta hetkinen, sellaista sarjakuvaahan on jo olemassa. Arvatkaapa miksi sitä kutsutaan?
-
4. Manga
Mun on kyl ihan pakko luetuttaa Karilla Spider-man mangaa! Aaah!
Ranskan barokkikauden hoviin, pukuloiston ja tanssiaisten keskelle sijoittuva romanttinen manga. Nyt en enää keksi pahempaa.
Ei sikäli, että olisi jotain mangaa vastaan sinänsä, mutta tästä aiheesta japanilainen näkemys olisi tod näk silkkaa murhaa.
Eikä oo. Se on yksi suurimmista ja ansiokkaimmista klassikoista: Rose of Versailles.
Aika hyviä, kenties jopa toteuttamiskelpoisia ideoita tässä ketjussa kyllä tullut esiin.
Yritin tehdä joskus parodiaa Kaunareista, mutta eihän siitä mitään tullu kun alkuperäinen on jo niin far out...
Yllättäen tässä ketjussa puututaan aiheisiin, vaikka mikä tahansa aihe on mielenkiintoinen jos kertojan homma tehdään hyvin. Minulle huonoutta edustaa sarjakuva jossa ei ole ideaa, eikä teemaa ja jonka hamot ovat kliseisiä, ennalta arvattavia ja epäkiinnostavia. Lisää vierontaa aiheuttaa se jos tekijä on lainannut piirrostyylin (tai kuvitellut lainaavansa) ja juonen elementit joltain ansioituneemmalta tekijältä. Joskus käy niinkin mukavasti että läpi paistaa "iloinen missio", kuten vaikkapa rasistiset mielipiteet. Potentiaalisen huonosarjan tunnistaa helposti myös siitä että se on tekstattu kaunolla tai siitä että tekijä käyttää muuten erikoisia (itse suunnittelemiaan?) kirjaimia.
Raja hyvän ja huonon välillä on kuitenkin häilyvä. Luen aika paljon (ja mielelläni) matskua myös Camp-lasien läpi. Joistain onnettomista ei vaan saa edes sillä kurin mitään irti.
Useimmat päivälehdissä ilmestyvät sanomalehtistripit ovat lähes pystyyn kuolleita.
Olemassa olevista inhokkisarjoista nyt voi mainita vaikka taas kerran Joanna Rubin-Drangerin tuotannon. Vuoden parin yrittämisellä opin ymmärtämään miten jotkut hänen kirjoistaan voivat pitää. Tämä ymmärrys ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa että itse pidän Neiti Pelokkaan ja Neiti Rohkean kuvallista ilmaisua sekä kerrontaa loukkaavan huonona.
-
Valvojien valvojana muistuttaisin tästä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=6220.0) ketjusta. Sarkasmikin ontui, mutta onhan se toki vaikea laji. Seuraavalla kerralla ilman viimeistä kappaletta niin ollaan jo lähempänä jotain.
Niin huonoa aihetta en keksi etteikö joku mestari löytäisi siitä hyvää näkövinkkeliä sarjakuvaan, mutta jos lehteä ideoitaisiin tyyliin "tehdään tällainen trendikäs lehti nuorille jätkille, mutta pistetään sinne typyjä niin että isääkin vähän kiinnostaa, mutta sitten myös ripaus romantiikkaa äidille, ja kun piirtäjäksi haetaan vielä Lovexin rumpali niin tytötkin innostuu" niin en todellakaan haluaisi nähdä lopputulosta.
EDIT: Reima ehtii väliin, ensimmäinen kappale siis kommentiksi toissaviestiin. Lisäksi peesaan Reimaa sikäli, että en ole koskaan nauttinut Tiina Pystysen sarjiksista kun en saa käsialasta selvää.
-
Aika hyviä, kenties jopa toteuttamiskelpoisia ideoita tässä ketjussa kyllä tullut esiin.
Toinen meistä ei taida ottaa lääkkeitään. Ehkä kumpikaan ei ota.
Yllättäen tässä ketjussa puututaan aiheisiin, vaikka mikä tahansa aihe on mielenkiintoinen jos kertojan homma tehdään hyvin. Minulle huonoutta edustaa sarjakuva jossa ei ole ideaa, eikä teemaa ja jonka hamot ovat kliseisiä, ennalta arvattavia ja epäkiinnostavia.
Toki on mahdollista saada kiinnostavaa sarjakuva aikaan aiheesta kuin aiheesta.
Oli tyylilaji/kerrontamekaniikka sitten mitä vain: BD, manga, supersankari, punk, UG, humoristinen jne.
Huonoja on toisaalta helppo listata. Oma maku kun on ylivertainen.
Kliseiden käyttö ja ennalta arvattavuus eivät ole minusta oikeita määreitä. päinvastoin ne saattavat ajaa jotain teemaa.
Se ettei osaa kertoa tarinaansa pilaa aiheen kuin aiheen muista seikoista huolimatta.
Aina se ei ole teknistä. Se on silloin pahempi juttu. Tekniikan voi oppia.
Sisältö kun ei ole aiheesta tai luokittelusta kiinni. onneksemme enin osa kaikesta sarjakuvasta on arkisen keskinkertaista.
Todella suolia ärsyttävän huonoa on yhtä vähän kuin ylevöittävää priimamateriaalia.
-
No, myönnettäköön että ihan kuvailemani kaltaista hirvitystä vastaan ei ole tullut.
DC:n supersankarit ovat nimikyltit rinnassaan patsastelevia heeroksia, Marvelin taas niitä joilla on viittauksia aiempiin tapahtumiin enemmän kuin laki sallii. Nämä kaksi yhdistämällä saisi kyllä aikaan varsin rumaa jälkeä...
-
Reima on sinänsä oikeassa, että periaatteesta kaikesta saa kiinnostavaa tahi huttua. Luulen kuitenkin, että tässä on nimenomaan haettu aihetta, joka herättäisi mahdollisimman vähän mielenkiintoa, ja sit on lähdetty taas rönsyilemään. Eihän tässä mitään oikeita vastauksia haeta, onpa vuan hauskaa kuulla mihin kaikkeen väki ei koske kirveelläkään.
Leffapuolelta tulee muuten mieleen Adam Sandlerin "Klik"...perusidea joka on vitsinä yhtä vanha kuin kaukosäätimet, tyylilajina adamsandler.
-
Kramppeja ja nyrjähdyksiä on hyvä sarjakuva.
Oikeastaan heitin tuon syöttinä, että turvaudutko Kramppeihin ja nyrjähdyksiin.
Pointtini oli, että kaikkina aikoina 99% kaikesta on ollut paskaa ja aiheella ei ole välttämättä paljoakaan tekemistä sen kanssa, mikä loppujen lopuksi on se jäljellejäävä 1%.
-
Pointtini oli, että kaikkina aikoina 99% kaikesta on ollut paskaa ja aiheella ei ole välttämättä paljoakaan tekemistä sen kanssa, mikä loppujen lopuksi on se jäljellejäävä 1%.
Hurraa ja iso hali.
Vaikka prosenttilukusi on tyrmäävän optimistinen. Eikä ota huomioon sitä ettei ole objektiivista määrettä, mikä on hyvää.
Tuo prosentti tai oikeastaan hieman alle riippuu lukijan mausta.
Eri ihmisille eri prosentit.
-
Pointtini oli, että kaikkina aikoina 99% kaikesta on ollut paskaa ja aiheella ei ole välttämättä paljoakaan tekemistä sen kanssa, mikä loppujen lopuksi on se jäljellejäävä 1%.
Taidat olla salanimeä käyttävä Otso Höglund?
(Ks. Mörkö 10)
-
Curtvile on oikeassa. Tarkennetaan, että määritelmäni paskasta voi poiketa keskimääräisestä. Paska on usein ihan nautittavaa. Itsekin tuotan lähinnä paskaa. Ei sillä mitään erityistä arvoa ole, mutta ehkä joku saa siitä jotain iloa. Tällä nerokkaalla defenssillä mitätöin koko kysymyksen sarjakuvan (tai minkä tahansa muun) taiteellisesta arvosta.
Mikä oikeastaan kertoo, miksen esitä mielipidettä siitä mikä olisi huonoin mahdollinen sarjakuva.
-
Mangatyylillä piirretty pitkä albumi suomen talvisodasta.
-
Mangatyylillä piirretty pitkä albumi suomen talvisodasta.
Hassua muuten, että kaikki mangaan liittyvät kommentit tässä ketjussa tuntuvat liittyvän nimenomaan sarjakuvan ulkomuotoon. Ikään kuin se olisi jokin absoluuttinen ja sietämätön paha, joka polttaa silmiä ja joka rajoittaa olennaisesti sitä mitä ja miten asioita voidaan käsitellä. (http://www.deviantart.com/deviation/21131286/)
Mistäköhän se mahtaisi johtua?
-
Oikeastaan heitin tuon syöttinä, että turvaudutko Kramppeihin ja nyrjähdyksiin.
Hehheh. Onnettomasti selitetty jälkikäteen. "Joo kato mä vaan kokeilin, tää oli mun tarkoitus."
-
Mangatyylillä piirretty pitkä albumi suomen talvisodasta.
Mieluummin sellaisin lukisin kuin selitysteksteillä pilatun ilmeettömän sankaripatsastelun. Piruvie, "mangatyylisessä" talvisota-albumissa saatettaisiin kertoa tarina jopa kuvilla ilman turhia selittelyjä!
-
Mangatyylillä piirretty pitkä albumi suomen talvisodasta.
Heh, vaikka mangasta pidänkin, niin tuo oli itse asiassa ainoa tässä ketjussa heitetty sarjakuvaidea, joka tuntuu hiukan luotaantyöntävältä. Tosin niin tuntuvat sotasarjakuvat yleensäkin, ainakin jos mukana ei ole julmia natseja ja muuta olennaista.
Ostaisin silti. Jotenkin niin friikki idea.
-
Jos suomalaisen sarjakuvan nykytrendit jatkuvat, tulee sitä talvisotamangaa.
-
Jos suomalaisen sarjakuvan nykytrendit jatkuvat, tulee sitä talvisotamangaa.
Tuntematon sotilas mangana! Vähänku ois vänkä!
-
Älkää puhuko enää mangasta ku Uusitalo alkaa kohta itkemään.
Mut mites tämä:
Zen Cafen Samuli Putro istumassa parveekkeella ihastelemassa S-marketia ja siellä käyviä ihmisiä. Välillä poltetaan tupakkaa ja otetaan huikka viskiä. Välillä voisi kuvaruudussa vilahtaa monologin pätkä tai aforismi ihmisen pienuudesta, ihanasta lapsuuden ihastuksesta tai muusta tekotaiteellisesta paskasta. Putro pistää pullon siihen nojatuolin viereen ja toteaa hiljaa ääneen kuinka paska on ollut ennen. Sitten sen miehen ympäriltä viedään tuolit! :o Ja tämä on vasta 30 sivun pituinen prologi. Julkaisumuotona on kuukausittain ilmestyvä 400-sivua käsittävä A4-pokkari. Ja kaiken lisäksi se työstetään käänteisillä väreillä jotta siitä tulee melankoolisen synkkä (musta on valkoinen ja valkoinen on musta eli ääriviivat on valkoisella... kyllä te taisitte tajuta).
Melkein yhtä jännittävä kuin Kauniit ja Rohkeat tai DBZ:n pullistelukohtaukset. Haluaako joku ruveta työstämään tällaisen?
-
Mut mites tämä:
Jo on kumma. Jos korvataan Putro androiditytöllä, viski kahvilla, S-market metsällä ja vuorilla, 400 kuukausittaista sivua kuudellatoista, käänteiset värit normaaleilla ja angsti haikeudella ja jatketaan sarjakuvaa 12 vuoden ajan saadaan jotain, joka muistuttaa aika lailla erästä lempisarjakuvaani.
Minkäs teet. Jotkut tykkää muhkummasta.
-
Jarmo Mäkilän läpipiirtämä ja liukuvärittämä, angstinen ja mahdollisimman taiteellinen tarina sarjakuvapiirtäjästä, joka ei keksi aihetta sarjakuvalleen. Paino on tietenkin sössinyt, ja sivut ovat 72 pikselin tarkkuudella olevaa palikkaa. Sivuja on 24, myydään normaalihintaan, ja äärimmäisten sivujen liimaus pettää jo ensimmäisellä lukukerralla.
Sarjakuva alkaa taiteilijan itsemurhalla: lähikuva pistoolista, johon osoittaa puhekupla, jossa lukee comic sans -fontilla "BANG!" Jatkossa sekavaa horinaa, kopioituja ruutuja, rankistelua. Puolivälissä tekijä sekoittaa "ironisesti" itsensä mukaan tarinaan. Tekstaus on täynnä kirjoitusvirheitä, ruutuja vierivieren täynnä olevat sivut eivät hengitä yhtään. Viimeiset kymmenen sivua on tehty suunnattomalla kiireellä ja ovat kuin toisesta albumista. Selkämyksen teksti on tietenkin väärin päin, "ranskalaisittain". Päähenkilön nimi on paasilinnamaisen tai tervomaisen hah-hah-hauska, vaikkapa Pulisonki Wahlroos tai Armadillo Hepinpoika Runqvist.
-
Älkää puhuko enää mangasta ku Uusitalo alkaa kohta itkemään.
Täytyy itsekin ihmetellä, miten aikuiset ihmiset kehtaavatkin sortua lapselliseen winetykseen ja aasialaiset sarjakuvan pilkkaamiseen sarjakuvafoorumilla. Manga on ihan yhtä (epä)vakavasti otettavaa kuin kaikki muukin sarjakuva maailmassa. Mainstream-mangalla on omat helmasyntinsä, mutta länsimaisilla supersankarieepoksillako ei ole?
Vaikken suuri Marvel/DC-fani ole, niin en silti ruikuta, että supersankarimättö ei ole muuta kuin aivotonta paskaviihdettä toistuvine kaavoineen, jotka kestävät sukupolvelta sukupolvelle ja joita sitten vanhat, hampaattomat kurpat voivat lukea muistellen vanhoja hyviä sota-aikoja.
Oman henkilökohtaisen maun vastainen sarjakuva ei automaattisesti ole paskaa. Tietysti egosentrisyyden multihuipentumat kai kuvittelevat, että luettuaan parisenkymmentä mangasarjaa löytämättä mieleistään luettavaa, voivat he loput n miljoonaa sarjaa lintata samaan kastiin ja haukkua pystyyn. Jos tämä ei miellytä minua, se ei voi ketään muutakaan miellyttää -mentaliteetilla.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Eikös joo?
-
Täytyy itsekin ihmetellä, miten aikuiset ihmiset kehtaavatkin sortua lapselliseen winetykseen ja aasialaiset sarjakuvan pilkkaamiseen sarjakuvafoorumilla. Manga on ihan yhtä (epä)vakavasti otettavaa kuin kaikki muukin sarjakuva maailmassa. Mainstream-mangalla on omat helmasyntinsä, mutta länsimaisilla supersankarieepoksillako ei ole?
Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Eikös joo?
....ja paradoksi oli siis missä?
Aikuinen ihminen on tietenkin paradoksi. eikä itselläsikään ole mitään taka-ajatusta.
Minun pitäisi pitää pääni kiinni, mutta miksi ihmeessä antaisin itsestäni todellisuutta älykkäämmän kuvan?
Kaikki ihmiset ovat egoististia narsisteja. Muuta väittävät ovat egoistisia valehtelevia narsisteja.
Mielenkiintoista on se että meidän kaikkien on vedettävä oman uskottavuutemme todisteluksi jotain esimerkkejä niistä genreistä joista emme pidä.
Tietenkään Watchmen ei ole enää supersankarisarjakuvaa koska on älykäs, tietenkään Hiroshiman poika ei ole enää mangaa koska on merkityksellinen.
Ja jos jossain on huumoria liikaa eikä henkilökohtaista tilitystä ja terapiaa niin se on vain matalaotsaista viihdettä. sitten taas jos joku haluaa kertoa jotain ihan vakavasti, niin se on ryppyotsaista ja kuivaa moralisointia sun muuta.
Ongelma syntyy siitä että kaikissa genreissä on asiansa osaavia tekijöitä, jotka tekevät sitä mistä pitävät.
Kukaan ei koskaan opi mitään ja kaikki kuolevat.
Jollekin kukin meistä on se tärkein maailmassa(jos on onnea), mutta karkeasti yleistettynä olemme yksilöinä, kulttuurina ja lajina täysin merkityksettömiä.
Tämän kun muistaa ja koettaa keskittyä omiin mielenkiintonsa kohteisiin niin eiköhän se siitä.
Mutta jatketaan toki. kuten ketjuissa miksi et lue amerikkalaista valtavirtasarjakuvaa tai miksi et lue mangaa.
Ja miksi tähän ketjuun http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=7036.0
ei oteta osaa?
nimimerkillä: osaa muutkin hurskastella ilman ansioita
tai vaihtoehtoisesti hampaaton vanha kurppa, joka lukee kaikkea mahdollista ja jolla on teroitetut tekarit.
-
Kyllä mun mielestä amerikkalainen supersankarisarjakuva on yhtä lailla kuraa kun manga, mutta tässä kun ketjussa juuri kysyttiin sitä huonointa mahdollista niin kyllä talvisotamangaa kaameampaa tekelettä olis äkkiseltään vaikea kuvitella. Ihan sama miten hyvä tarina siinä olis.
Kyllä jotain genreä pitää saada vihata.
Tuo Syklon Zen cafe mietelmä muuten kuulostaa perverssillä tavalla kiinnostavalta. Lukisin.
-
Ongelma syntyy siitä että kaikissa genreissä on asiansa osaavia tekijöitä, jotka tekevät sitä mistä pitävät.
Tässä on kaksi tärkeää pointtia: 1) pitää osata asiansa, eli opiskella ja harjoitella, tehdä siis monta vuotta työtä. Pelkällä Suurella Sydämellä tuskin saa mitään mainittavaa aikaan. 2) pitää tehdä sitä, mistä pitää ts. sitä mikä tuntuu omimmalta, muuten ei ole mitään mahdollisuutta pärjätä. On tämä tyyli sitten muodissa tai ei. Vaikka barokki- tai talvisotamangaa. Tästä seuraa myös se, että on turhaa ja vahingollista maanitella jotakuta siirtymään johonkin "parempaan" tyylilajiin, jos tekijä on jo tyylinsä löytänyt.
-
Kyllä mun mielestä amerikkalainen supersankarisarjakuva on yhtä lailla kuraa kun manga, mutta tässä kun ketjussa juuri kysyttiin sitä huonointa mahdollista niin kyllä talvisotamangaa kaameampaa tekelettä olis äkkiseltään vaikea kuvitella. Ihan sama miten hyvä tarina siinä olis.
Kyllä jotain genreä pitää saada vihata.
Manga ei ole genre. Aivan varmasti vaikkapa Leiji Matsumoto tekisi riittävän tausta-aineston saatuaan paljon elävämmän kuvauksen Talvisodasta kuin joku jäykkään korkkariperinteeseen jumittunut suomalainen.
-
Aiheilla tai piirrostyylillä ei periaatteessa ole mitään merkitystä. Käytännössä mistä tahansa elementeistä saa kasattua kasaan äärimmäisen kiinnostavan tai vastaavasti totaalisen epäonnistuneen sarjakuvan. Myös talvisota-manga voisi olla kumpaa tahansa näistä.
Jos tässä täytyy kuitenkin nostaa jotain esille, niin voisin jatkossa elää ilman murrosikäisessä provosoinnissa pitäytyviä omakustanteita ja sarjakuvapiirtäjän oluenhuuruiseen angstiin keskittyviä tekeleitä. Luonnossarjakuvan ja omaelämäkerrallisuuden kanssa täytyy olla myös varovainen, ellei tekijällä sitten ole jotakin kunnollista ja mielenkiintosta sanottavaa.
-
Tuo Syklon Zen cafe mietelmä muuten kuulostaa perverssillä tavalla kiinnostavalta. Lukisin.
Kyllä mäkin lukisin testimielessä. Ja Uusitalolla onkin jo niin lähellä että voisin lukea sen. Eli sarjan nimeä tänne ja sassiin. Pitääpä hankkia sitten vielä skanneri ja leikkiä vähän Paintilla koska käänteiset värit siitä hyvän vasta tekeepi.
Mitenkäs jatkuva kolmen ruudun strippisarjakuva perustyypistä ilman tekstiä tai mitään? Heppu kävelee kadulla ja hyppää vesilätäkön yli kun kävelee Stokkan edestä. Seuraavassa stripissä jätkä vilkuilee kelloa. Kolmannessa heppu löytää euron lattialta...
... Stripissä nro 1985 tapahtuu jännä käänne kun herra käy ostaa kukkakimpun...
... Stripit 4500-5234 näyttävät kuinka herran yöunet etenevät aikavälillä 12.00 ja 05.23...
... Strippi 99083 näyttää aikooko tyyppi juoda lounaalla teetä vai kahvia...
Lapsen-lapsen-lapsenne näkevätkin jo kun mies saa sydänkohtauksen ja kuolee, koska sarjan aloittajan pojan-pojan-poika ei jaksa enää tehdä koko helvetin sarjakuvaa.
Näyttää mun osalta siltä että oikeasti huonon sarjakuvan on pakko olla saatanan junnaava ja "turha". Mielestäni Talvisota, mangana tai ilman ei mahdu tähän kategoriaan. Sehän on sota perkele!
-
Manga ei ole genre.
Kyllä se suomenkielessä alkaa olla. Turha potkia tutkainta vastaan.
Ihan samalla lailla käytössä on -50% alennus, puolet enemmän ja vaikkapa sana pinssi.
-P.
-
Kyllä se suomenkielessä alkaa olla. Turha potkia tutkainta vastaan.
Ihan samalla lailla käytössä on -50% alennus, puolet enemmän ja vaikkapa sana pinssi.
-P.
Jos onkin, niin ainakaan ei pitäisi olla, koska jo nyt on suomeksi julkaistu mangaa, josta kaikki ei mahdu samaan genreen tai tyylilajiin (ääriesimerkkeinä Akira ja Time Stranger Kyoko) ja aivan varmasti tullaan julkaisemaan mangaa, joka eroaa näistäkin. Onhan tietenkin tyyppejä, joiden mielestä hyvä japanilainen sarjakuva ei enää olekaan mangaa mutta paskat minä niistä.
-
Flemming taitaa näköjään ymmärtää käsitteen "länsimaat" jotenkin muuten kuin valtaosa ihmisistä.
-
kaveri puhui "länsimaista". Huomaa monikko. Paria italojäljitelmää lukuunottamatta tuo säälittävä genre ei ole USA:n ulkopuolelle onneksi hirveästi levittäytynyt.
Ok, nyt ymmärrän. Ja noista italoista tuleekin mieleeni, että mangatyylillä piirretty Karzan tai Diabolik olisi kyllä ihan hirveä ajatus :-X Ja minä sentään tykkään mangasta ja paljon.
Enimmäkseen olen kuitenkin minäkin sitä mieltä, että hyvä tekijä saa mistä tahansa aiheesta hyvää aikaiseksi.
-
Mitä nuo ovat? Ei minun käsiini ainakaan ole koskaan sattunut ranskalaista supersankarijuttua.
minun on.
Ei, ei vain parodisia.
enkä tarkoita Benjaminia tai Asterixia nyt.
Ja italialaista(mm. H.Prattin) ja saksalaista.
Mutta minä nyt luenkin melkein kaiken mitä käsiini saan.
-
Katsoin, että jaahas, taas yksi turha tappeluketju, mutta tämähän olikin ihan parasta luettavaa!
Tuo Syklon Zen cafe mietelmä muuten kuulostaa perverssillä tavalla kiinnostavalta. Lukisin.
Komppaan Jukkaa! Ja niin varmaan myös kaikki Päätaloa lukeneet. Joskaan en ole lukenut Päätaloa. Luulisin että tuohon kuukausittaiseen sivumäärään päästäkseen Putro-sarjiksen pitäisi olla aika kuvapainotteinen eli mangamainen eli nopeasti luettavissa. Kuulostaa ihan hauskalta, elokuvamaista kerrontaa lukee kuin telkkaria kattelis. Ja vielä s-marketti, sarjakuvaa minun elämästäni, siellähän mäkin käyn! Ihmisten tarkkailu on sitäpaitsi ihan parasta ajanvietettä.
Aiheilla tai piirrostyylillä ei periaatteessa ole mitään merkitystä. Käytännössä mistä tahansa elementeistä saa kasattua kasaan äärimmäisen kiinnostavan tai vastaavasti totaalisen epäonnistuneen sarjakuvan. Myös talvisota-manga voisi olla kumpaa tahansa näistä.
Jos tässä täytyy kuitenkin nostaa jotain esille, niin voisin jatkossa elää ilman murrosikäisessä provosoinnissa pitäytyviä omakustanteita ja sarjakuvapiirtäjän oluenhuuruiseen angstiin keskittyviä tekeleitä. Luonnossarjakuvan ja omaelämäkerrallisuuden kanssa täytyy olla myös varovainen, ellei tekijällä sitten ole jotakin kunnollista ja mielenkiintosta sanottavaa.
En voisi olla enempää samaa mieltä. Lisäisin listaan vielä päämäärättömän "graafikkosarjakuvan", siis en kaikkia graafikkosarjakuvia, vaan muotokokeilut, joilla on enemmän annettavaa tekijälle kuin lukijalle. Mikä on tietysti subjektiivista ja ehkä graafikkoja kiinnostaakin.
Jarmo Mäkilän läpipiirtämä ja liukuvärittämä, angstinen ja mahdollisimman taiteellinen tarina sarjakuvapiirtäjästä, joka ei keksi aihetta sarjakuvalleen. Paino on tietenkin sössinyt, ja sivut ovat 72 pikselin tarkkuudella olevaa palikkaa. Sivuja on 24, myydään normaalihintaan, ja äärimmäisten sivujen liimaus pettää jo ensimmäisellä lukukerralla.
Sarjakuva alkaa taiteilijan itsemurhalla: lähikuva pistoolista, johon osoittaa puhekupla, jossa lukee comic sans -fontilla "BANG!" Jatkossa sekavaa horinaa, kopioituja ruutuja, rankistelua. Puolivälissä tekijä sekoittaa "ironisesti" itsensä mukaan tarinaan. Tekstaus on täynnä kirjoitusvirheitä, ruutuja vierivieren täynnä olevat sivut eivät hengitä yhtään. Viimeiset kymmenen sivua on tehty suunnattomalla kiireellä ja ovat kuin toisesta albumista. Selkämyksen teksti on tietenkin väärin päin, "ranskalaisittain". Päähenkilön nimi on paasilinnamaisen tai tervomaisen hah-hah-hauska, vaikkapa Pulisonki Wahlroos tai Armadillo Hepinpoika Runqvist.
And we have a winner! Janne kuvaili sen, mitä en itse onnekseni ole rohjennut hahmottamaan. Yllättävää että tämä meni kirjoissani kaiken aiemmin ketjussa mainitun yli ja ohitse. Huh huh. Sarjakuva, jota ei onneksi ikinä piirretty... eihän?
Oooh... taidanpa lukea uudelleen Valitut Sarjat-kokoelmani.
-
Tuntematon sotilas mangana! Vähänku ois vänkä!
Kerpule kun olis muutama tunti joutoaikaa. Tekisin tähän suohautajaiskohtauksesta teräväleukaisen poikarakkausällötyksen ihan silkkaa pahuuttani.
-
poikarakkausällötyksen
:o
Pystyn jo kuvittelemaan foorumin "Tuntemattoman Sotilaan shõnen ai-paritukset"-topicin (menikö termi oikein otakut?)
-
Ei minun käsiini ainakaan ole koskaan sattunut ranskalaista supersankarijuttua.
Sehän todistaakin asian. Täällä (http://www.internationalhero.co.uk/f/french.htm) kuitenkin jokunen esimerkki ranskalaisista supersankareista ällistyttämään ja murskaamaan maailmankuvaasi. Eikä siinä vielä kaikki, sillä pistän tähän vielä malliksi yhden kuvankin:
(http://www.internationalhero.co.uk/m/mikros1.jpg)
Sitä paitsi supersankarisarjakuvalla taitaa mennä USA:n ulkopuolella paljon paremmin kuin sisäpuolella. Pitääkin koittaa etsiskellä vaikka Euroopassa julkaistujen supersankarijuttujen myyntilukuja...
-
Mitä nuo ovat? Ei minun käsiini ainakaan ole koskaan sattunut ranskalaista supersankarijuttua.
No vot on, kuten Veli jo valisti. Ja onpa suomennettukin jo 1962:
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=112
Timo
-
Toisin sanoen et ole lukenut muuta kuin mangaa.
Sinä näköjään et sitäkään vähää.
Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan ollut väittää, etteikö länsimaissa piirrettäisi muuta kuin trikoopellejä, mutta eipä Japanissakaan/Aasiassa piirretä pelkkiä mulkosilmiä (tosin tässä vertailussa menee nyt hieman genret ja tyylit ristiin). Enivei, hakipa mistä tahansa, niin aina löytyy kuraa ja paskaa, mutta myös jotain normisilsasta poikkeavaa matskua.
Olen aika valikoiva sarjakuvieni suhteen ja siitä syystä vain harva sarjakuva pääsee hyllyyn asti, vaikka tälläkin hetkellä hyllyssä taitaa olla liki tuhannen sarjakuvaa ja antologiaa - mikä suhteessa kaikkeen maailmassa tehtyyn sarjakuvaan on paljon vähemmän kuin helvetin vähän. Ja yli puolet muuten länsimaista (toisin sanoen Aku Ankkoja, joista niistäkään ei tule muuta luettua kuin Rosaa - mutta kenties Rosa on niin hyvä, ettei hänen sarjakuviaan voi enää sanoa Aku Ankoiksi?).
-
Enivei, hakipa mistä tahansa, niin aina löytyy kuraa ja paskaa, mutta myös jotain normisilsasta poikkeavaa matskua.
Niin! Mikä tässä nyt on niin vaikeaa tajuta. Kun ei tunnu menevän sinne kajuuttaan, ei oikein aina edes itsellä.
-
Niin! Mikä tässä nyt on niin vaikeaa tajuta.
Vaikeus ei ole asian tajuamisessa vaan asian myöntämisessä.
-
The worst topic ever!
Mutta jos Nalle Virolainen kirjoittaisi ja minä piirtäisin, niin lopputulos saattaisi lopettaa länsimaisen sarjakuvan lisäksi mangan, manhuan, manhwan ja hieroglyfit...
-
Mutta jos Nalle Virolainen kirjoittaisi ja minä piirtäisin, niin lopputulos saattaisi lopettaa länsimaisen sarjakuvan lisäksi mangan, manhuan, manhwan ja hieroglyfit...
Mutta mankka rulaisi! Haluan tehdä 200-sivuisen mankkaromaanin vielä tässä joskus...
-
Ööh... kenenkäs suusta sen totuuden taas pitikään tulla?
Tämä osoittaa taas sen, että enimmässä osassa "huono sarjakuva" -tapauksista ongelma selittyy väärällä kohderyhmällä. Vähän niin kuin tuon jalkapallomangan kohdalla tuolla jokunen sivu sitten.
-
Minä muistan kun Mämmilä alkoi ME-lehdessä (muistaakseni) 1976 ja minä olin silloin 9-vuotias. Mämmilä oli mielestäni erihyvä ja keräsin ne talteen ja elättelin toiveita albumeista. Olin siis vissiin erilainen nuori. 8]
Timo
-
Tämän tekijä yritti tarjota näitä Kvaakin galleriaan. No, samanhenkisten foorumilla on näemmä tilaa.
Heh heh. Täytyypä ittekin tyrkyttää jotain vastaavaa ihan piruuttani tuonne galleriaan. >:D
-
No, samanhenkisten foorumilla on näemmä tilaa.
Osassa niistä on jopa kuviakin, mutta ne ovat - jos mahdollista - vieläkin karseampia.
-
Kari Suomalainen-vainaa ja Suti Aittoniemi taisivat olla tämän SPR-mustamaalaamisen aloittajat? Sutin vaimo on / oli SPR:llä suht korkeassa asemassa, mutta sehän ei huuliharpunsoittajaa hidastanut.
Tämä "sarjakuvia" vääntävä nykypoppoo raakkuu kaikuna vanhoja luuloja, täysin pihalla asioiden lähtökohdista.
Harmilisesti jätin Aittoniemen lähihistoriallisen romaanin ostamatta, kun ei ollut sopivan pientä rahaa mukana. Se olisi voinut valaista päreen lailla.
-
Sarjakuvan päähenkilöt olisivat lihava kissa jonka elämäntehtävä on kertoa samoja vitsejä joka ikisellä sarjakuvan sivulla (mm. lasangesta, maanantaista, etc. etc), ja hänen omistajansa, nuori hopparipoika, joka harrastaa videopelejä ja moottoriurheilua. Tällä olisi sitten skinhead-kaveri, joka vapaa-aikanaan hakkaisi kaikkia ketkä tielle osuvat. Lisäksi hän harrastaisi postimerkkien keräämistä.
Tarina keskittyisi näden kolmen ympärille, kissa kertoisi tosiaan jokaisella sivulla vitsin, hoppari pelaisi videopelejä ja jauhaisi pimpistä ja tisseistä, ja skini hakkaisi porukkaa ja keräisi niitä postimerkkejään.
Yllättäen hopparin kämpän roskiksesta nousee henki, joka kertoo että hänen, kissan ja skinin pitäisi pelastaa maailma pahalta Lordi Kuklokopolta, joka haluaa valloittaa maailman. Syytä ei kerrota.
Hopparille annettaisiin ihmemiekka, jolla pystyisi teleporttaamaan, keittämään kahvia, ampumaan meteoriittimyrskyjä, jäätä, tulta, tuulta, laasersäteitä, kovia räppi-biittejä ja joka leikkaisi kaikkea.
Skinille annettaisiin kultaiset nyrkkiraudat joissa olisi kymmenentuhannen nyrkkeilijän voimat.
Kissalle annettaisiin lisää läskiä.
Lisäksi he saisivat avukseen nuoren prinsessan, joka on kadottanut vanhempansa, ja jonka hiukset ja silmät ovat sateenkaaren väriset. Hänellä olisi viidet siivet, haltiakorvat, väriä vaihtavat hampaat, tiukat vaatteet jotka eivät ikinä mene rikki paitsi kuin tissien kohdalta ja hän osaisi telepatiaa, lentää, laulaa, soittaa banjoa, puhua eläimille ja liikuttaa tavaroita mielensä voimalla. Itse asiassa hän osaisi kaikkea.
Sarjakuva olisi 1000-sivuinen spektaakkeli jossa nämä tappelisivat Lordi Kuklokopoltan lähettämiä kätyreitä, hippejä, pikkuponeja ja muita öttiäisiä vastaan. Joka ikinen päivä olisi maanantai jotta kissalle jäisi vitsejä kerrottavaksi. Loppujen lopuksi paha Lordi kuolee kaatuessaan portaissa.
Tämä olisi piirretty mahdollisimman geneerisellä shoujo-mangatyylillä. Sarjakuvan lopussa hoppari ja prinsessa päätyvät yhteen, hoppari saa levytyssopimuksen ja prinsessan vanhemmat löytyvät. He elävät elämänsä onnellisena loppuun asti ja saavat viisi lasta.
Skini saa maailman täydellisimmän postimerkkikokoelman. Kissa saa maailman kaiken lasangen. Itse asiassa nämä kaksi voisivat mennä naimisiin niin hekin pariutuisivat sitten. He saavat kymmenen kissanpentua, Skini on se joka tulee raskaaksi.
Tosin tuo vois kyllä tarvita lisää choppereilla ajavia T-rexejä ja avaruusolentoja.
...vai tulikohan tuosta kumminkin sellainen jota lukisi ihan puhtaasta mielenkiinnosta. En tiedä.
-
Sellainen supersankarisarjis jossa vaan mäiskittäis pahista pahiksen perään, ilman muuta juonta tai ideaa, ja se vaan jatkuis ja jatkuis, ja jatkuis. Ja jatkuis... ja jatkuis... Tällainen varmaan on jo, eikö?
-
Tällainen varmaan on jo, eikö?
Ei. Ei supersankarisarjakuvissa ole päässyt noin helpolla 60-luvun jälkeen.
Ennen tuota oli kuitenkin sarjakuvia, jossa Teräsmies vain pelastaa junan, lentokoneen ja kaupungin, pelastaa junan, lentokoneen ja kaupungin, pelastaa junan, lentokoneen ja kaupungin,pelastaa junan, lentokoneen ja kaupungin, pelastaa junan, lentokoneen ja kaupungin, pelastaa junan, lentokoneen ja kaupungin,pelastaa junan, lentokoneen ja kaupungin...kerro kun kyllästyt, niin osaan lopettaa, jooko?
-
Tiedä mihin tämän tiedon olisin lykännyt mutta...siis jopa MINÄ, suuri 100 Bullets ja Azzarello&Risso-fani kyllästyin jo pari kokoomaa sitten koko sarjikseen kun siinä ei ollut enää päätä eikä häntää ja luulin että loppui jo viimein mutta...ei...vielä lykätty senkin ed. kokooman jlk tätä lisää:
DC 100 BULLETS VOL 13 WILT TP
Siis voi äly.
Hyväkin - jopa erinomainen sarjis - voi kääntyä huonoksi jos sitä ei tajuta lopettaa ajoissa...
-
Ai jaa. No, jo oli aikakin. Hmmm...pahus, kaipa sen joskus vois hommata sitten. Tai lukea kirjastosta.
-
Tolppis on kyllä aika lailla oikeassa että 100 Bullets menetti teränsä aika kauan ennen sadatta numeroa/kolmattatoista kokoomaa.
Tai ainakin tällaisen irtonumerolukijan mielestä jolla on läjäpäin muitakin lehtiä luettavana. Kerran kuussa, tai välillä vähän harvemmin, ilmestyneiden lehtien intirkaatteista juoniväännöistä ei oikein jaksanut innostua ja niihin paneutua oikein kunnolla. Kokonaisuuksia lukiessa tilanne ei ehkä ollut aivan näin paha.
Ja diggailen edelleenkin Risson tolkuttoman kaunista piirrosta ja sommittelutajua!
En sitten tiedä oliko tekijöillä oikeasti jo ennen numeroa 1 ideana koettaa vääntää 100 numeroa kasaan...
-
Kai heillä jonkinmoinen pykälä oli sopimuksessa - jos myynti pysyy hyvänä ekan vuoden jälkeen, niin sitten jatketaan. Kun on päästy numeroon 50, katsotaan uudestaan.
Samanlainen kauppataseen miekka roikkui aikoinaan Sandmaninkin yllä, olikos se niin, että Gaimaanin ensimmäinen sopimus kattoi seitsemän numeroa?
Risson piirroksen takia 100kutia on jaksanut näinkin kauan seurata, mutta on tokkiinsa ollut tarinassa niin venymistä kuin vanumistakin. Sama mikä näversi Preacheriakin. Hellblazerista puhumattakaan.
Mutta yrittäkääs nyt itse joutessanne kirjoittaa n. 2000-sivuinen tarina, joka ilmestyy joka kuukausi 25 sivun pätkinä, eikö vain paikka paikoin ala lastut ohenemaan aika läpinäkyviksi?
-
Mutta yrittäkääs nyt itse joutessanne kirjoittaa n. 2000-sivuinen tarina, joka ilmestyy joka kuukausi 25 sivun pätkinä, eikö vain paikka paikoin ala lastut ohenemaan aika läpinäkyviksi?
Oliko tämä haaste? Mikä jottei.
Jos piirtäjiä ja kustantaja löytyy...
100 luotia oli ja on siltikin kovaa tavaraa, notkahdusta on mutta sangen vähän verrattuna Niilo Kaimaanin Hiekoittajamieheen, joka olisi huomattavasti iskevämpi jos sitä olisi vain ne seitsemän numeroa eikä tolkutonta joutokäyntiä.
Preacher ja Hornanpolttelija ovat selvinneet huomattavasti puhtaammin paperein.
sadan luodin idea oli olla alusta saakka 100 numeroinen mutta DC Vertigolla oli ymmärtääkseni takafikassa VesaKn mainitsema klausuuli, kun eivät ihan luottaneet noir/rikossarjaan alusta asti.
Muokkaus:
kappas vaan Last shot-ruumiinvalvojaisbileiden eli 100 bulletsin päätösjuhlien haastattelussa Azzarello meni haastelemaan:
"I didn't start writing it until I had an ending. From day one, I've known where this was going,but about a year before it was set to end, Vertigo came to me and said, 'If you don't want to end it, you don't have to.'"
aina oppii uutta.
Azzarello & Risso päättivät että kymmenkunta vuotta piisaa.
-
Varmasti oli Azzarellolla jo alussa lopetus mielessä juu, mutta siihen pääsemisen tahti sitten oli erikseen. Minuuttimiesten ja mafiafamiglien valssiin tuli lisää nuotteja kun myynti niin salli.
Helvetinpalttoossa riepoo kun sille ei loppua ole, ja kirjoittajien taso heittelee niin perhanasti. Kuvittajat ovat sentään enimmäkseen kovaa tasoa.
Mutta vars. aiheeseen mennäkseni, niin kyllä tietokoneaika on tuonut paljon pahaakin. Satunnaisesti mitä näkee jotain vitsittömiä strippivänkäyksiä paikallisaviiseissa ja tiedotelehdissä niin kyllä vääntää, voi pirkele liukuväriä ja vektori"grafiikkaa", huu huu helevetti!
-
Ei. Ei supersankarisarjakuvissa ole päässyt noin helpolla 60-luvun jälkeen.
Ennen tuota oli kuitenkin sarjakuvia, jossa Teräsmies vain pelastaa junan, lentokoneen ja kaupungin...
Ilmeisesti et ole pahemmin lukenut 60-lukua edeltäneitä Teräsmiehiä. Etenkin alkuvuodet olivat hyvinkin monipuolista menoa. Kohdattiin siellä toki superrikollisia, kuten Ultra-Humanite ja Lex Luthor, mutta myös monia edelleenkin ajankohtaisia ongelmia, kuten köyhyttä. Yhdessäkin tarinassa Teräsmies pisti palasiksi kokonaisen köyhien asuinalueen, jotta paikalle voitaisiin vakuutusrahoilla rakentaa kotinsa menettäneille köyhille uusia, parempia taloja.
Sitten 60-luvulle tultaessa, jos haluaa pelkästään yleistää, olivat Teräsmiehen ongelmat siirtyneet lähes tyystin ihmissuhdepuolelle. Vaikka välillä käytiinkin mätkimässä maata uhkaavia asteroideja avaruudessa, niin suurimmat haasteet tulivat Lois Lanen taholta, joka mitä erikoisimmilla keinoilla yritti saada Teräsmiestä aviomiehekseen.
-
MSpaintilla piirretty verkkosarjakuva joka ilmestyy epäsäännöllisesti keskimäärin kolme kertaa kuukaudessa, joskus on julkaisussa kuukausi tai pari tyhjää ja joskus ilmestyy tusina uutta strippiä peräkkäin. Koko ajan orjallisesti kolmen peräkkäisen ruudun formaatissa.
Piirretty hämärästi mangan ja Aku Ankan 60-luvun numerot yhteen tuovalla fuusiotyylillä.
Kertoo alkujaan osittain omanelämänkerrallisesti nuoresta sarjakuvanpiirtäjästä ja hänen arkisista ongelmistaan ja hauskoista sattumuksista kuten ihmisten käyttäytymisestä kaupan kassajonossa tai keskusteluista kaverin kanssa pleikkarilla pelatessa.
Uusien strippien myötä etenevissä määrin toistuvaksi aiheeksi alkavat nousta päähenkilön ongelmat naisukupuolen kanssa, lähinnä se miksi vain ryökäleet saavat naista ja kunnon tyypit jäävät ilman. Tässä vaiheessa se videopelejä samalla sohvalla pelannut kaveri putoaa sarjakuvasta pois.
Sarjakuvan omalla foorumilla tekijä tilittää ihmisten petollisuudesta ja lääkefirmojen salaliitosta.
Parin kuukauden tauon jälkeen sarjakuva palaa väritettunä versiona ja päähenkilön kämpille on muuttanut kolme opiskelijatyttöä. Paljastuu pian että päähenkilöllä on maagisia voimia. Kaikki nuo nuoret neidot nauttivat siitä että heidät kirjaimellisesti pumpataan täyteen ilmaa kunnes he räjähtävät, kiitos maagisten voimien he palautuvat kaikki ennalleen viimeistään seuraavassa stripissä.
Hämärä sivujuoni alkaa jossa ilmeisesti Suvi-Anne Siimes on kirjoitettu jonkinsorttiseksi pääpahaksi ja päähenkilöön kohdistuvan salaliiton julmaksi johtajaksi.
Myöhemmin paljastuu että päähenkilö on uudelleensyntynyt lohikäärme (alunperin tapettu suuressa keijuholokaustissa) ja tytötkin ovat oikealta sielunmuodoltaan kissankorvaisia ja häntäisiä olentoja jotka kirmaavat sitten alasti ympäri kämppää kun magialla kaikki ovat saaneet nuo tosimuotonsa jälleen käyttöönsä.
Juonessa alkaa suuri kamppailu hyvän ja pahan voimien välillä, sarjakuvan foorumilla tekijä tilittää äidistään.
-
Nyyh, Vesa arvostelee Hellblazeria... :'(
No ei vaineskaan, myönnetään, ei ne kaikki HB-kastikejutut niin erinomaisia ole mutta HYVIN usein niissä on silti sitä jotakin. Eniten kyllä petyin Denise Minan aikaansaannoksiin, luvattoman sekavaa tarinankerrontaa. Taisin kyllä jo aiemmin muussa osiossa tästäkin mainita.
-
Hunk
Kyllä tuo piereskelevä tukkalaite (http://3.bp.blogspot.com/-J9lJYXUqcxY/TglEymxhXOI/AAAAAAAADIY/AbNpSmDIKs8/s1600/yuy%2B010.JPG) alkaa olla jo... hmh, väärinymmärrettyä undergroundia kenties?