Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => Topic started by: Reima Mäkinen on 01.08.2006 klo 10:02:18
-
HS kertoi tänään mielenkiintoisista hankkeista. Joissakin pohjoismaissa on vakavissaan laadittu listoja siitä mitä kuuluu näiden maiden kulttuurikaanoniin. Lähinnä kai kirjoihin tai elokuviin tämä soveltuisi hyvin. Ideana on antaa kansalaisille ja maahanmuuttajille vink vink siitä mitä nyt pitäisi ainakin tietää ja tuntea.
No, koko juttu on aika päätön ja suomalaiset suhtautuvat asiaan lähinnä huumorilla. Meillähän löytyy jo yksi sarjakuvasivistysketju (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=1692.0) mutta sen on torpattu täyteen ulkomaisia teoksia. Suomen Sarjakuvaseura muokkaa makua ja kuvaa suomalaisesta sarjakuvasta jakamalla Puupäähattua (http://www.kupla.net/puupaa.php), mutta tuota palkintoa ei anneta yksittäisestä teoksesta!
Kysymykseni kuuluukin että mitkä teokset suomisarjakuvasta pitäisi olla mukana tällaisessa kaanonissa, jonka tehtävä on siis mahdollisimman hyvin määritellä suomalaisuus. Voiko suomalaisuutta ylipäätään esittää tai hahmottaa "sarjakuvaleikkeiden" avulla? Yltääkö yksikään lehti tai omakustanne albumien joukkoon? Entä pitääkö ruotsinsuomalaisille varata oma kiintiö? Ja naispiirtäjille?
Koska tämän kaltaiset listat ja niiden sisältämät ehdotukset kertovat lähinnä sen laatijoista, huvitan itseäni jättämällä nyt ilmeisimmät ehdokkaat lausumatta. Siis ehdota teosta suomisarjakuvan kaanoniin ja muista perustella miksi juuri tämä teos on suomalaisista suomalaisin. Nauttikaamme suomalaisuuden ydinmehua!
-
Fogelin Pekka Puupää tietenkin! Olisi upeaa, jos Pekasta julkaistaisiin kokoomateos sarjan koko elinkaaren ajalta kulttuurihistoriallisilla kommenteilla varustettuina; siinä olisi samassa paketissa Suomen moderni historia.
Maahanmuuttajillakin riittäisi naureskeltavaa.
Kii on!
-
Kivaa, pääsee taas hehkuttamaan omia suosikkejaan.
Ilmeinen tekijä, mutta ehkä vähemmän ilmeinen teos:
Timo Mäkelä: Kalliokadun blues
Omasta mielestäni tämä on Timpan paras albumi. Ehjä, surumielinen mutta humoristinenkin kertomus Helsingin Kalliossa elävistä laitapuolen kulkijoista. Kuulostaa kliseiseltä ja on se sitäkin. Mutta hahmojen piirtäminen eläimiksi toimii ja kaikesta välittyy välittäminen, tarina onnistuu oikeasti koskettamaan. Kaurismäkisuomalaisuuden (Curtvile, älä aloita...) kuvausta parhaimmillaan tangoineen kaikkineen.
Ruusuvuori kirjoittaa suurta meriromaaniaan, Aarnella ei ole töitä, Billie laulaa ravintola Kimmelissä, Arosusi luisuu kaidalta polulta ja pastorin usko on humalassa vahva mutta selvin päin heikko.
"Kaikessa soi blues... Haluaisin tavata tuon laulelman tekijän. Mieluiten jollakin pimeällä sivukadulla."
-
Kootut Krampit & Nyrjähdykset varmaankin sekä Kunnaksen kootut Nyrokit
Oiva tiekartta suomalaisen nuoriso - ja populaarikulttuurin hetteikköön
-
Montaa omaa ehdotusta tullut jo kuten esim. Hiltunen ja Kalliokadun Blues, mutta Joonas Savolaisen Joonas on kai liian ilmeinen.
-
Kunpa vain nämä kaikki suositellut, hienot sarjakuvan olisivat aina saatavilla kirjakaupasta.
Mitenkä kelpaisi kaanoniin muuten Erkki Tantun kokooma-albumi "Rymy-Eetu, Ryssän kauhu (http://fi.wikipedia.org/wiki/Rymy-Eetu)", jota vielä joskus näkee (Otava otti siitä painoksen 1999) divareissa, ei kylläkään kirjakaupoissa?
-
Älkää nyt alkako tollasta "perustelkaa muut" ja "Joonas on ilmeinen". :) Miten niin? Mitä suomalaista asiaa siinä on sellaista joka nyt pitäisi jotenkin tietää tai tuntea? Sehän piirrettykin niin amerikkalaistyylisesti että ei sitä suomalaiseksi tunnista! :)
Monien historiallisesti merkittävien teosten joukosta valitsin tiukkojen vääntöjen jälkeen sitten omaksi ehdotuksekseni Raul Roineen ja Rudolf Koivun Sadepisaroiden seikkailut. (http://www.koivu.info/myynti.htm) Näyte: sivu 16.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=f0cd6ae59751d780bfbaa946bf0c247b&action=dlattach;topic=6697.0;id=3249)
Onhan tämä naiivi, mutta kun Tanskalaisilla on H.C. Andersen niin meillä on sitten nämä veikot. Ja jos pitää näyttää kunnon suomalainen mäntymetsä ja Joulupukki ja merenkuningas (Ahti?) niin tämä kelpaa siihenkin. Hieman pöhkö teos, jonka kuvitus ei ole kaikilta ruuduiltaan aivan parasta Koivua. Mutta kotimaista satua ja fantasiaa tekijätä jota arvostetaan vielä 60 vuotta kuolemansa jälkeekin. Ja suomalaista mono no awarea parhaimmillaan. Aivan herkistyn.
Tämä on sitä paitsi ainoa sarjakuvateos mitä olen herralta nähnyt. Tiedä sitten olisko niissä "Kurre -kirjoissa" sen parempaa? Tulee kuitenkin samalla hoidettua myös koko 1900-luvun alun suomalaisromanttinen maalaus- ja kuvitustyyli (esim. jotkut Gallen-Kallelan maalaukset ja Martta Wendelinin kuvitukset, noista kumpainenkaan ei tehnyt tietääksemme yhtään sarjakuvakirjaa).
EDIT: kuva paikalleen, typoja, ym.
-
Ehkä Veikko Savolainen toi amerikkalaisuutta suomalaisuuteen juuri Joonaksella? No ei itse sarjis muuten kyllä lämpimiä tunnistamisen tunteita herätä.
Mauri Kunnaksen Dosentti N.N. ja Keuruun tapaus on hyvin hyvin suomalainen mutta harvojen tavoitettavissa. Juntusen tapa tuoda lännen tuulahduksia Suomeen oli toisaalta Joonasta luontevampi: Soundin Poikamme musisoivat on ehdotukseni.
-
EDIT: koko viesti uusiksi Tolppiksen ärähdettyä:
Ilmari Vainio: Professori Itikaisen tutkimusretki. Ensimmäinen suomalainen sarjakuvakirja.
Kaltsu Kallio: Menisit töihin. Tämä jos mikä kertoo suomalaisuudesta ja suomalaisesta elämäntavasta.
Jope: Lempi. Pitkän linjan tekijä jolla on näkyvä jalanjälki suomalaisen sarjakuvan kentässä. Lempi taas on Jopen tunnetuin hahmo. Ja antaa kuvan suomalaisuudesta.
Tom of Finland, Mikeä ja Kakea yms, yms. Maamme merkittävin kuvittaja ja sarjakuvantekijä.
Sitten ehkä joku Glömpin numero. Taitavia tekijöitä, sarjakuvan että suomalaisen elämän kirjoa.
Pentti Otsamolta jotain, kansainvälisesti merkittävä kertoja jonka tarinat lähtee pienestä ihmisestä ja arjesta.
Kati Kovácsilta jotain, ehkä Vihreä rapsodia. Tämän hetken kansainvälisesti merkittävimpiä nais-sarjakuvailijoitamme.
Huitulan Kalevala, jos teoksen maininta kirjapuolella ei riitä, sama pätee Jäppisen ja Oikarisen Fiesolen puutarhoihin, mutta jos Alvar Aalto on mainittu muissa kaanoneissa niin sitten teoksen voi pudottaa pois.
-
Satunnainen surffailija jää kaipaamaan luettelemienne sarjakuvien perään perusteluja.
Miksi juuri tuo sarjakuva? Mitä se ilmentää suomalaisuudesta?
Te ootta laiskoja. ;)
-
Älkää nyt alkako tollasta "perustelkaa muut" ja "Joonas on ilmeinen". :) Miten niin? Mitä suomalaista asiaa siinä on sellaista joka nyt pitäisi jotenkin tietää tai tuntea? Sehän piirrettykin niin amerikkalaistyylisesti että ei sitä suomalaiseksi tunnista! :)
Toki. Joonas ei ole piirretty amerikkalaistyylisesti, mitä ikinä tarkoittaakaan. Jos se tarkoittaa tiettyä pyrkimystä realismiin ja teknistä taidokkuutta niin lisää amerikkalaistyylistä sarjakuvaa sitten.
Veikko "Joonas" Savolainen on siksikin liian ilmeinen että on vaikuttanut niin vahvasti kotimaisen sarjakuvan kenttään. Miehen strippisarjoja on julkaistu kymmenissä eri lehdissä.Sarjislehti herätti kipinää 70-luvulla ja joidenkin mielestä ilman Sarjista ei olisi Kannusta,Sarjaria, puhumattakaan yksittäisistä tekijöistä joita mies on opastanut.
Joonas on suomalaisen seikkailusarjakuvan arkkityyppi, kuten Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen pulp-puolella.
Eiväthän nämä tietenkään ansioita ole. Eikä ole tarvetta mainita esimerkiksi Ami Hauhiota, eipä tietenkään.
Jätetään heidät sovinnolla pois listalta.
Eikä siinä Hiltusen Väinämöisessäkään muuta suomalaista ole kuin päähenkilön tausta kansalliseepoksesta.
hengittää syvään...saa ohimosuonet laskemaan...
pitäisi kai ottaa lääkkeensä.
Muumit, Mämmilä, Kalliokadun blues, Ontot kukkulat, Joonas, Maija Karma, Krampit ja nyrjähdykset, B.Virtanen, Pekka Puupää, Kalervo Palsa, Nyrok City.
-
Jos Mämmilä kaipaa perusteluja, niin onhan se elävä kuvaus suomalaisista ihmisistä, pienen paikkakunnan elämästä, muutoksesta, kasvusta pitkällä aikavälillä, jopa siirtolaisuudesta ja sopeutumisesta, jos sarjaa nimenomaan pitää suositella ulkomaalaiselle.
B. Virtanen ehkä kertoo myös pienestä ihmisestä isojen asioiden (työ, elämä, vaimo) ristipaineessa, mutta on monelta osin melko kansainvälinen sarja, vähän Dilbertin tapaan. Mutta mukana on toisinaan osuuksia jotka eivät voi olla kuin Suomesta, kuten riehakas mökkeilyreissu mm.
-
Harri Pystynen - koko tuotanto. Missäs albumissa olikaan se kuva, missä avaruusolennot katselevat Maapalloa ja toteavat: "Miten kaunis planeetta! Siellä asuu varmasti onnellisia olentoja." Toisessa kuvassa aiotaan hirttäytyä ja joku nauraa sille katketakseen. Harvoin on onnistuttu vangitsemaan paperille suomalaisen kansanluonteen syvintä olemusta yhtä hyvin.
Toinen ehdokkaani on Kalervo Palsa ja Eläkeläinen muistelee. Tehokas ja realistinen kuvaus tavallisen suomalaisen miehen elinkaaresta.
Perusteluja? Älkäämme unohtako minkälaista kansaa täällä Suomessa asuu. Pelätään ajatella omilla aivoilla, mutta pidetään tarkkaan huolta siitä mitä muut tekevät ja ajattelevat. Hehkutetaan yhäkin voittoa talvisodassa ja jonkun vitun Mika Häkkisen menestystä, mutta ei uskalleta avata silmiä todellisuudelle edes huomaamaan että maa on täynnä työttömiä ja pätkätyöläisiä. Kaljabaarissa ja netin keskustelupalstoilla tietysti haukutaan kavereille herrojen metkuja, mutta harva uskaltaa ihan oikeasti yrittää tehdä asioille jotakin. Sillä jos tässä maassa jotakin edes yrittää, niin se on aivan varmaa että paskaa sataa niskaan. Saati sitten jos epäonnistuu, silloin muissa suomalaisissa herää hetkeksi yhteisöllisyyden tunne ja yhdessä pilkataan sitä joka julkesi poiketa massasta. On hyvä, että edes joku on aikoinaan uskaltanut hieman piikitellä keskivertokansalaisen elämää, ehkä se on jopa saanut jonkun miettimään asioita.
Nimim. "Miten pääsee Kanadaan siirtolaiseksi"
-
Jippo puhui niin kauniisti. Tuli mieleen että Kimmo Taskinen teki kauniin sovituksen Siunatusta hulluudesta. Vaikka lähtökohta oli kaunokirjallisuutta, kelpaa mun listoille.
-
Heh, pitäisikö Pystynen ja Palsa antaa luettavaksi jo ulkomaalaisvirastossa, ehkäpä jo ennen oleskeluluvan tai kansalaisuushakemuksen täyttämistä - että jos vielä kerran harkittaisiin sitä hakemusta...
-
Hesarin jutussa haastatellut oikeat kulttuuri-ihmiset osasivat suhtautua typerään ideaan tarpeellisella huumorilla, paitsi sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Dromberg. Hyvä meininki, Kaarina, She-Wolf of SS
-
Pelkkä Kalevala-tyyppinen muinaissuomalaisuuden kuvaaminen ei tietenkään riitä, siitä on edetty niin kauas. Mämmilä kuvaa nykysuomalaisuutta varmaankin laajimmin, siinä se jos yksi pitäisi valita. Vaikkei se mikään mun suosikki olekaan.
Alakulduureja ja nuorten aikuisten elämää kuvaavista monista jutuista on vaikeaa valita yhtä kaanoniin. Poikamme musisoivat ja Menisit töihin esim. passaisivat.
Sanotaan, että suomalaisessa identiteetissä olennaista ovat Neuvostoliittoa vastaan käydyt sodat. Tästä aiheesta kuitenkaan vielä yksikään sarjakuva ei ole ylitse muiden. Ei siis ole sarjis-tuntematonta.
-
Sanotaan, että suomalaisessa identiteetissä olennaista ovat Neuvostoliittoa vastaan käydyt sodat. Tästä aiheesta kuitenkaan vielä yksikään sarjakuva ei ole ylitse muiden. Ei siis ole sarjis-tuntematonta.
Ei... sotakirjallisuudessa - ja Rymy-Eetussa - vihataan ja halveerataan ryssiä, ja osa suomalaisista on jäänytkin sille tasolle. Mutta suuri osa sodassa olleita vihasi idioottimaisia, henkisesti keskenkasvuisia upseereitaan ja valtion johtoa ryssää enemmän, ja niin linjoilla kuin linjojen takanakin pystyttiin pitämään venäläisiä samanlaisina ihmisinä ja sodan uhreina kuin omiakin. Semmoista ilmapiiriä on välittänyt juuri Tuntematon sotilas ja Mämmilä, vaikkei Koivisto-Virtanen aihetta käsitellytkään.
-
Sanotaan, että suomalaisessa identiteetissä olennaista ovat Neuvostoliittoa vastaan käydyt sodat. Tästä aiheesta kuitenkaan vielä yksikään sarjakuva ei ole ylitse muiden. Ei siis ole sarjis-tuntematonta.
Paakkasen Sissi ja siviilipalvelusmies -albumit ja Suomi sodassa1939-1945 sekä Kaet pois taskusta, Viipuri pallaa. Suurimmalta osaltaan niin sisäpiiriä, ettei ulkomaalainen näitä kyllä tajua, eikä pääse suomalaisuuden ytimeen. ;D
Timo
-
Nyt kun lukee ketjua vähän huolitellummin, niin joutuu toteamaan jotain vielä ilmeisempää:
ei tällaista ole.
Teosta joka itsenäisesti määrittelisi suomalaisuuden ytimen. Ei edes se mainittu ja ansiokas Mämmilä.
Se kuvaa kyllä lähihistoriaamme ja sen moninaisuutta, mutta jos todella lähtee hakemaan suomalaisuuden ydintä.
Kun edes me suomalaiset tiedettäisiin se niin olisi kiva.
Monisatasivuinen järkäle Suomen kansa, historia, merkitys ja asenne-niminen albumi huutaa tilaustaan.
Sellainen sopivan sora-ääninen sotia ja rauhaa, sukupolvien kuilua vastakaainasettelua ja ihan silkaa uppiniskaisuutta henkivä teos.
En kyllä vielä ole K. Ahlqvistin ja liminkalaisten Seitsemää veljestä (keskeistä suomalaisuutta?) vielä lukenut niin en tiedä siitä, mutta noin muuten.
Kvaakin paikka?
-
Listauksesta puuttuu vielä Heikkilä-Paretskoin Taru vanhoista herroista
Sen lisäksi että siinä käsitellään sellaisia suomalaisen kulttuurin ydinasioita kuin esim. Veikko Huovinen ja kaljanjuonti se on muodostunut itsessään pieneksi instituutioksi. Läkkä ääreen!
-
<snip> - ja Rymy-Eetussa - vihataan ja halveerataan ryssiä, <snip>
Rymy-Eetu pitää ymmärtää sen historiallisessa kontekstissa. Ja toki myös ryssäviha (kts. Wikipedia "...62 % suomalaisista suhtautui kielteisesti Venäjään") (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ryss%C3%A4viha) on aivan keskeinen osa suomalaista ns. sielunmaisemaa, ei sitä voi kieltää vaikka sitä ei hyväksyisikään. Uusverbi "ryssiä" (=mokata, tehdä huonoa jälkeä) on yksi sen ilmentymistä.
Pekka Puupää sen sijaan on hyväntahtoisen pahanilkistä, suvaitsevaisen vahingoniloista sarjakuvaa, joka ei juurikaan sortunut ryssittelyyn edes sotavuosina (josta se sai kiitostakin).
-
Nyt huomaan että tuo juontoni aiheeseen oli hieman ehkä puutteellinen. Sen jo Curtvilekin huomasi. Siis ehkä ei kannata hakea teoksia jotka määrittelisivät suomalaisuutta vaan niitä jotka kuvaisivat suomalaisuutta. Siis kuvaisivat kulttuuriamme ja meitä. Suomalaisten elämää ja kehitystä maailman melskeissä. Onko tuolla sitten eroa suomalaisuuden määrittelemiseen tai onko tällaisia laadukkaita sarjakuvia ylipäätään julkaistu, siinäpä vielä hyviä kysymyksiä.
Varsinkaan en haluaisi että haettaisiin hyviä (kanonisoituja?) sarjakuvia tai sarjakuvapiirtäjiä vaan teoksia. Siis samanlaista kompaktia pakettia kuin siinä ulkomaalaisketjussa.
Sarjakuvan arvostus -ketjussa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=6687.0) uhotaan juuri tästä aiheesta, että miksi teoksia ei arvosteta? Niinpä tässä olisi nyt hyvä tilaisuus mainita tästä näkökulmasta arvostusta ansaitsevia teoksia.
Ajan puutteen vuoksi en nyt ennätä vielä omaa listaani täydentää (olen kyllä innostunut lueskelemaan tuossa taas ....) mutta kommentoin näitä ehdotuksia.
Mämmilän hyväksyisin listaan (4 kokoomaniteenä) siinä missä Täällä pohjan tähden alla -trilogian kirjalistaan. Puupäästä on melko sama minkä opuksen ottaa (mutta tästäkin voisi keskustella!) Tietenkin myös Fogelin varhaisin teos Janne Ankkanen saattaisi tulla tässä myös kysymykseen?
Muumeista sietäisi kuitenkin valita jo mielestäni yksi tai muutama teos? esim. Tovelta julkaistut 4(?) ensimmäistä (A4 kokoista kokoelmaa) Itse en noita omista, joten en pääse tarkistamaan missä niissä mennään?
Juntuselta on ilmestynyt kai kaksi teosta jotka tässä tulisivat kyseeseen, eli Natsisurffaajan täytyy kuolla ja Per Vers runoilija, joka sisältyy edelliseen. Niin että turha ehdotella muuta, ellei sitten niitä uudempia?
Savolaiselta on tullut neljä Joonasta mutta niistäkään en osaa valita. Siis perusteluja kehiin! Uusin kokoelma se ei voi olla eikä Jalavan julkaisema Joonaksen seikkailut 1, molemmissa liikutaan niin ulkomailla. Siis Hypnoosimurha vai Joonas ja Mirimari? On se nyt kumma jos ulkomaisia sarjakuvateoksia osataan suitsuttaa ja kehua mutta kotimaisista ei löydy mitään oleellista sanottavaa? :) En nimittäin usko että pelkkä kirjalista vielä ketään vakuuttaisi siitä, että mainituissa olisi mitään sen ihmeellisempää sisältöä kuin missä tahansa muussa kotimaisessa albumissa.
Henkilökohtaisesti mieluiten Savolaiselta vaikka Unto Uneksija -kokooma jos jotain pitää Veikolta väkisin ottaa?
Pystysen tuotantokaan niin laaja ollut, etteikö siitä (kolmesta) voisi valita yhden? Omistan vain yhden Pystysen, joten en uskalla mennä sanomaan tästäkään vielä mitään.
Jonkun verran olen miettinyt myös sitä että olisiko Palsalta oleellisempi (esim. teemoiltaanja kuvaukseltaan kattavampi) hänen "novellikokoelmansa" Kuolema ja intohimo?
Tom of Finlandin ainoa sarjakuvateos on Kaikki Miket ja neljä Kakea (Like 1992). Se että Touko on maamme merkittävin sarjakuvantekijä ei ainoana perusteluna minua oikein vakuuta.
Otsamolta on tullut kai 4 tai 5 albumia. Olisiko se sitten se uusin eli Väliaikatietoja (Otava 2003)?
Paakkasen tuotanto on meikältä niin ikään voittopuolisesti lukematta. Eli nousisiko sieltä jokin ylitse muiden? Timo aika diplomaattisesti heitti tuossa taas useamman ehdokkaan. Ja minusta se sisäpiiriläisyysmäisyys on tässä juuri yksi jutun juju. Ulkomaalaiset kuvatkoon suomalaisuutta sitten ulkopiiristään käsin. Ja jos vaikka maahanmuuttajia ajatellaan, niin heillähän on se oma ulkopuolinen näkökulmansa jo omasta takaa.
Lopuksi vielä on pakko mainita, että Huitulan Kalevala tai Taskisen Siunattu hulluus eivät minusta ole teoksia jotka olisivat omiaan korostamaan sarjakuvaamisen ansioita, verrattuna johonkin muuhun kuvaamiseen. Sitä en kiistä, etteivätkö ne kuuluisi mieluummin sarjakuvateostemme parhaimmistoon kuin hylkyihin. Mutta tämä kirjasovituskysymys lienee tässä nyt epäolennaista, kun ei noista sen isompaa tunkua ole. Sarjakuvan arvostusta nuo kaksi ehkä kumminkin kasvattavat ja sopivat kulttuurinälkäisen käteen siinä missä kuvittamattomat laitoksetkin?
Edit: Korjattu Joonas -kohtaa ja lisätty Otsamo ja Tom of Finland -kommentit
-
Tom of Finlandin ainoa sarjakuvateos on Kaikki Miket ja neljä Kakea (Like 1992). Se että Touko on maamme merkittävin sarjakuvantekijä ei ainoana perusteluna minua oikein vakuuta.
No ei nyt sentään merkittävin... maailmalla ehdottomasti tunnetuin kyllä, mutta mitään erityisiä kansallisia epiteettejä tuotannostaan - nahkajannut piknikillä Sibeliusmonumentin luona esim... ei löydy, eli se Finland on vain nimimerkki hänellä.
Tove Jansson on sikälikin tärkeämpi, että Muumit ovat suomalaisia, vaikka eivät saunokaan.
-
Joen perusteluja on mukava lukea, vaikka en ihan kaikesta olekaan täysin samaa mieltä... ja kaikkea tuossa mainittua lukenut kuten Taskista. Omalle listalleni suomikorkkaria kyllä valitsen. Muumista nostaisin myös saaristolaisuuden/maisuuden eli joitain näitä merellisimpiä seikkailuita olisi kyllä aiheellista valkata mukaan.
Kari Suomalainen on jees. Mutta kun pitää valita (keskeneräisestä) Välskärin kertomuksista ja Manu ja kultatupsun kaltaisesta lepsuilusta niin vaikeaksi menee. Jälkimmäisen luin abaut vuos sitten ja kyllä se enimmäkseen vaivaannuttavaa on. (Toisin kuin esim viimeinen pilakuvakokoelma "Nämä nuo ne".)
Timpalta taas Häjyt on kyllä aika tömäkkä suoritus tässä sarjassa. (Kalliokadun bluesia en ole ilmeisestikään tarpeeksi yrittänyt saada käsiini, joten sitä en voi kommentoida.)
Mitä enemmän näitä näitä kaivelee, niin sitä enemmän vaikuttaa siltä, että hyvää matskua on aika nirkkosesti. Jonkun Muumin ja Mämmilän rinnalle ei teoksina montaa kirjaa kehtaa nostaa. Tai sitten ei ole tarvetta, koska Mämmilä on jo ittessään niin kompakti. Siitä kun löytyy sekä nuorisoa että iäkkäämpää vipeltäjää. Monet teokset jää siinä enemmänkin kuriositeeteiksi sitten (kun tavoitteena ei kai ole kumminkaan laatia mitään nälkävuoden mittaista listaa?).
Kukaan olijoista lukenut Antti Puuhaaraa? Meneekö liian kömpelöön ja eksoottiseen?
-
Kari Suomalainen-vainaahan on ainut suomalainen joka on saanut oikein Reubenin. Krhm, tai siis, "kunnia-Reubenin". Siis melkein oikean. (1959, Piirroksesta "Volgan lautturit", jossa Nikita H. syyttää länsivaltoja imperialismista samalla kun Itä-Euroopan maat kiskovat hänen lauttaansa.)
Kylläpä muuten onkin komea plaketti ja selkeät perustelut! (Allekirjoittaneet Mort Walker ja Stan Drake!)
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=6697.0;id=3268)
-
Tove Jansson on sikälikin tärkeämpi, että Muumit ovat suomalaisia, vaikka eivät saunokaan.
Muumit eivät ole suomalaisia vaan suomenruotsalaisia, joten niitä ei voi missään tapauksessa kelpuuttaa tähän kaanoniin. Ihmettelen vieläkin, mitä Muumipeikko ja Pikku Myy itseään tekevät Satusuomalaisessa.
-
Muumit eivät ole suomalaisia vaan suomenruotsalaisia, joten niitä ei voi missään tapauksessa kelpuuttaa tähän kaanoniin. Ihmettelen vieläkin, mitä Muumipeikko ja Pikku Myy itseään tekevät Satusuomalaisessa.
Ja suomalaisuusko on siis vain veren määrittämää fennougrilaisuutta? Kuole sisäsiittoisuuttas kansantautiin, pahvi.
-
Muumit eivät ole suomalaisia vaan suomenruotsalaisia.
Kyllä suomalaisuuteen kuuluu olennaisena osana suomenruotsalaisuus kulttuurihistoriallisista syistä.
-P.
PS. Roju ehti ensin ja sanoi saman paljon paremmin... ;D
-
Tämänpäiväisen Hesarin kulttuurisivuilla oli ihan hyvä kirjoitus siitä miksi tällaiset kaanonit ovat haitallisia ja syvältä hanurista.
Pässin kommentti ilmeisesti oli herja, ainakin minua hymyilytti. Samoista syistähän Mannerheimin palvonta pitäisi kieltää, äijä ei osannut edes suomea
-
<snip>Samoista syistähän Mannerheimin palvonta pitäisi kieltää, äijä ei osannut edes suomea
Aivan, miten ihmeessä ruotsia, venäjää ja ranskaa ja ties mitä ihan vieraita kieliä mongertanutkaappihomo (http://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Gustaf_Emil_Mannerheim) voi olla Suurin suomalainen? Eihän äijää sodan jälkeen kiinnostanut muu kuin terveydenhoidon kehittäminen, Punainen risti ja perusti vielä Mannerheimin lastensuojeluliitonkin.
-
Tämänpäiväisen Hesarin kulttuurisivuilla oli ihan hyvä kirjoitus siitä miksi tällaiset kaanonit ovat haitallisia ja syvältä hanurista.
Tuopa ois mukava nähdä.
Ilman jutun näkemistä nämä on mun mielestä hanurista koska ne sementoi jonkun turpean eliitin hyvänmaunvartijoiden ja/tai väsyneiden pikkuporvareiden ja/tai ignoranttien myoopikkojen makuasiat kansakunnan kaapin päälle ja kaikki edellämainitut ryhmät tulevat käyttämään ko. kaanonia lyömäaseena kaikkia yhtenäiskulttuurillisesti osattomia ja muita omaa etuansa ymmärtämättömiä ääneenajattelevia vastaan pikkusormi (mm.) tanassa. Toisaalta, näitähän tarvitaan itsenäisen ajattelun sytykkeeksi tietysti. Mutta ei maailmasta typeryys, itsekkyys eikä ahneus ole loppumassa ilman kaanonejakaan.
Pässin kommentti ilmeisesti oli herja, ainakin minua hymyilytti.
Mä olin itse asiassa aika varma siitä ja mietin tovin ennenkuin painoin "lähetä". Mutta päätin sitten ehdottomasti antaa mennä, kun kerran oli (teko)syy annettu. Kts, Pässi! ;D
-
Tuopa ois mukava nähdä.
Pannaan tähän karkea referaatti, otsikko on raflaavasti Kulttuurikaanonista kirjarovioihin. Kirjoittaja on joku Hannele Koivunen, titteli neuvotteleva virkamies. Kirjoittaja dumaa heti kärkeen idiooteiksi ne jotka kuvittelevat että suomalaisuuden voisi omaksua lukaisemalla nipun "asiantuntijoiden" valitsemia kirjoja ja sivaltaa että tällaiseen uskovia idiootteja löytyy kulttuuripolitiikan päättäjistä. Tällaisen listan tekeminen on sikälikin mahdotonta että emme pysty nyt näkemään sitä mikä myöhemmin osoittautuu arvokkaaksi (ja vice versa). "Kvartaalikulttuuri" suosii tähtikulttia ja sorsii pitkän linjan taiteentekijöitä. Luovuutta ei oikeasti tueta, päinvastoin ja kulttuuripolitiikka on Brezhneviläistä, Maija Isolan kukkakuviot ja Aalto-vaasit mainitaan esimerkkeinä jämähtäneestä ja väsyneestä kulttuurikaanonista.
Ja loppuun suora sitaatti:"kanonisoitu kulttuuri edustaa helposti luovuuden vastakohtaa sulkiessaan pois avantgarden. Kaikenlaiset listat estävät näkemästä kulttuurin moninaisuutta. Hyväksytty ulttuurikaanon synnyttää väistämättä akselin toiseen päähän ei-hyväksytyn alueen, josta puolestaan ei ole pitkä matka fyysisiin tai median luomiin kirjarovioihin".
ok, minusta noi kirjaroviot oli ihan perseestä mutta muuten olen aika samoilla linjoilla
-
Pannaan tähän karkea referaatti, otsikko on raflaavasti Kulttuurikaanonista kirjarovioihin. Kirjoittaja on joku Hannele Koivunen, titteli neuvotteleva virkamies. Kirjoittaja dumaa heti kärkeen idiooteiksi ne jotka kuvittelevat että suomalaisuuden voisi omaksua lukaisemalla nipun "asiantuntijoiden" valitsemia kirjoja ja sivaltaa että tällaiseen uskovia idiootteja löytyy kulttuuripolitiikan päättäjistä. Tällaisen listan tekeminen on sikälikin mahdotonta että emme pysty nyt näkemään sitä mikä myöhemmin osoittautuu arvokkaaksi (ja vice versa). "Kvartaalikulttuuri" suosii tähtikulttia ja sorsii pitkän linjan taiteentekijöitä. Luovuutta ei oikeasti tueta, päinvastoin ja kulttuuripolitiikka on Brezhneviläistä, Maija Isolan kukkakuviot ja Aalto-vaasit mainitaan esimerkkeinä jämähtäneestä ja väsyneestä kulttuurikaanonista.
Ja loppuun suora sitaatti:"kanonisoitu kulttuuri edustaa helposti luovuuden vastakohtaa sulkiessaan pois avantgarden. Kaikenlaiset listat estävät näkemästä kulttuurin moninaisuutta. Hyväksytty ulttuurikaanon synnyttää väistämättä akselin toiseen päähän ei-hyväksytyn alueen, josta puolestaan ei ole pitkä matka fyysisiin tai median luomiin kirjarovioihin".
ok, minusta noi kirjaroviot oli ihan perseestä mutta muuten olen aika samoilla linjoilla
Hahaa, nä tiedän ton Hannelen! Vanha samoinajattelija! Siis samoin kuin minä! Rulaa!
-
"Neuvotteleva virkamies" saa Suomen tasavallassa kirjoittaa julkisessa sanassa tuollaista tekstiä?
Ja minä kun olen tässä kuusi vuotta miettinyt keinoja, mitä pitäisi tehdä jotta saisi kotimaansa takaisin. :)
ok, minusta noi kirjaroviot oli ihan perseestä mutta muuten olen aika samoilla linjoilla
Toissapäivän "suositeltu" on eilinen "sallittu". Eilinen "sallittu" on tänään "ainoa sallittu".
Kanonisten listojen tarkoitus ja tavoite on kiusata lapsia koulussa. Ne olisikin laadittava sillä periaatteella, että niihin sisältyvät kaikki ne teokset, joita kenenkään ei tarvitsisi nähdä eikä lukea, jotta ihmiset voisivat nähdä ja lukea jotakin muuta, joka ansaitsisi sen enemmän.
-
Pyh. Jos luetteloi suomalaisuutta monipuolisesti kuvaavia sarjakuvia, ne ei muutu siitä huonoiksi sarjakuviksi, eikä luettelon ulkopuolelle jääneistä tule sen ansiokkaampia sarjakuvia.
-
Nyt Keijo olet ulkona kuin kaivinkone. Jos me marginaaliset nobodyt teemme täällä moisen listan huviksemme niin sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että establishment päättää mikä on se mikä PITÄÄ lukea
-
Pässin kommentti ilmeisesti oli herja, ainakin minua hymyilytti. Samoista syistähän Mannerheimin palvonta pitäisi kieltää, äijä ei osannut edes suomea.
Hähää ;D
Ei minulla ole mitään suomenruotsalaisia vastaan. Eräs työkavereistani on jopa sellainen! Mukava tyyppi. Ei yritä puhua kanssani väkisin ruotsia, ei syö katkarapuja ja sillä on ihan oikea alaleuka. Reipas ja ahkera kaveri, vaikka onkin erillainen...
-
Aika hassu on tuo Koivusen kannanotto (HS:ssa) sikäli, että mitään tämmöistä hanketta ei tiettävästi ole vireillä. Keskustelun virittänyt kirjoituskin (HS:ssa) oli laadittu leikkimielellä ja tunnisti näitä "vaaroja" sekä sen koomisuuden mitä joidenkin muiden maiden hankkeet ovat tuottaneet. (Luulin että tämä tuli esiin jo aloitusviestissäni, mutta ei tainnut sitten tullakaan?)
On myös harhaluulo, etteikö näitä kaanoneita syntyisi ilman että asiaa alleviivataan. Ottamatta sen enempää kantaa muuhun taidepolitiikkaan, haluan huomauttaa että Puupäähattu on tässä kaanon-asiassa Suomessa aika jyräävässä asemassa.
Siitä olen muutamankin kirjoittajan kanssa samaa mieltä että vasta historia näyttää (koko ajan uudestaan ja uudestaan) millä on mitään merkitystä. Sarjakuvissa nyt on toistaiseksi vaan niin vähän valinnanvaraa ylipäätään, että ei tähän senkään vuoksi voi kovin vakavasti suhtautua.
Vaikka vastustan liiallista teosten normittamiseen pyrkimistä en näe mitään pahaa siinä että jotkut kulttuurituotteet nousevat pompöösi-ikoneiksi. (Tämä on siis OK niin kauan kun kukaan hlö tai mikään taho ei nouse asemaan jossa jatkuvasti pääsee sanelemaan mikä on parhautta.) Ilman kulttuurikaanonia ja ikoneita ei nuoremmalla taitsupolvella ole mitään mitä vastaan rikkoa. (Sitä paitsi tämä nykyinen kaanon tuottaa hauskoja arkielämän paradokseja. Kuten vaikka sen että taloutemme (rahallisesti arvokkain käytössä oleva irtain esine lienee tällä haavaa kastelukannu, se kun on hyväkuntoinen ja arabiaa.)
-
Tämmöistä hanketta ei ole vireillä mutta eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Drombergin (kok.fas) mielestä idea oli loistava tuossa alkuperäisessä haastattelussa. Eiköhän tuo Koivusen kirjoitus ollut sitä ja muita ku klux klaanilaisia vastaan suunnattu
-
Mulla nyt ei enää ole sitä kirjoitusta tässä mutta aina ei kannata uskoa tai ottaa niin todesta tollasia heittoja (ja sitä mitä lehdissä lukee). Vaikka mistä sitä ikinä tietää oliko tuo vakavahenkinen ja ennakolta pohdittu "linjaus" vaiko toimittajan puristama "mielipide"? Onhan se tietenkin kulttuurin vars. tekijöiltä pois jos moista hanketta joku uuno pantaisiin palkallisena hoitamaan. Mutta muuta haittaa siitä ei minusta olis.
Ja kai Yle jatkaa tuota suuri/satusuomalainen formaattiaan maailman tappiin kun se nyt näyttää olevan noinkin toimivaa ohjelma-ajan täytettä. Niin että ollaan ny vaan iloisia kun kulttuurista puhutaan (eikä aina vaan niistä formuloista ja fudiksesta). Lisää kaanoneita kehiin! :)
-
Nyt Keijo olet ulkona kuin kaivinkone. Jos me marginaaliset nobodyt teemme täällä moisen listan huviksemme niin sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että establishment päättää mikä on se mikä PITÄÄ lukea
En ole. Äläs ny, Antti, kyllä sinä sieltä mariginaalista vielä estaplismenttiin siroat.
Ei kukaan päätä mitä PITÄÄ lukea. Käytännössä ei ole paha jos moni on lukenut osin saman aineiston, jolloin on hedelmällisempää keskustella.
Drombärit on kuin gaalojen julkkisjuontajia - ei heidän tarvitse tuntea asioita pupertaakseen niistä. Tyhmä joka kuuntelee kun on niin paljon painavampaakin seurattavaa. Esmers vois käydä tilaamassa kotikirjastoon ne sarjakuvat joita ei ole ehtinyt lukea ja joita sinne ei ole hankittu vain siksi ettei kirjastoväkikään voi olla joka alan asiantuntijoita (ja hehän nimenomaan toivovat suosituksia).
-
Drombärit on kuin gaalojen julkkisjuontajia - ei heidän tarvitse tuntea asioita pupertaakseen niistä. Tyhmä joka kuuntelee kun on niin paljon painavampaakin seurattavaa.
Onneksi täällä tuo on otettu vitsinä ja ne jotka sen ottavat vakavasti on Drombärin tapaisia klovneja. Tanskassa asiat on huonommin, niiden kulttuurikaanonia (mitähän vittua siihenkin kuuluu, legot ja probably the most watery beer in the world?) ajaa kansanpuolueen raivohullu johtaja Pia Kjærsgaard joka pitäisi välittömästi viedä saunan taakse ja päästää tuskistaan koivuhalolla. Ikävintä on että sillä on käsittämättömän paljon kannattajia
-
Luin toisella silmällä Helsingin Sanomien jutun. Kiinnostava ajatus ainakin tämänkaltaisen listamaanikon mielestä. Kivahan tämmöisiä on epävirallisesti pohtia, mutta en lähtisi silti hakkaamaan mitään virallista kaanon-kivitaulua (tästä taitavat melkein kaikki olla samaa mieltä).
No, sitten itse asiaan: luulenpa, ettei mikään muu sarjakuva kuvaa suomalaisia ja suomalaisuutta yhtä hyvin kuin Tarmo Koiviston "Mämmilä". Sarjakuva käsittelee meikäläistä elämänmenoa ja lähihistorian ajankohtaisia tapahtumia - ilmeisimpinä esimerkkeinä EU:hun liittyminen ja monikulttuurisuuden saapuminen Kehä Kolmosen ulkopuolelle - uskottavasti ja maanläheisesti.
Sarjakuvan henkilöhahmot ovat uskottavia, eläviä ja samaistuttavia, melkein samaa kokoluokkaa Väinö Linnan luomien hahmojen kanssa. Melkein jokainen lukija voinee löytää mämmiläläisiä myös omasta lähipiiristään - samaa tuskin voinee sanoa vaikkapa Kalervo Palsasta tai edes muuten äärimmäisen tasokkaasta "Kalliokadun bluesista" - mikä myös tekee siitä suomalaisen sarjakuvan sanan varsinaisessa merkityksessä.
Hagelbergin Kekkonen kelpaisi myös minun suomalaiseen kaanoniini, kuten myös Pekka Puupää, Krampit ja nyrjähdykset ja miksei myös Muumit (vaikka niissä nyt tuskin mitään suomalaista tai suomenruotsalaista sinänsä on muuta kuin tekijänsä kansallisuuden kautta). Ja mitenkäs olisi Ville Ranta ja "Isi on vähän väsynyt"?
-
Onneksi täällä tuo on otettu vitsinä ja ne jotka sen ottavat vakavasti on Drombärin tapaisia klovneja. Tanskassa asiat on huonommin, niiden kulttuurikaanonia (mitähän vittua siihenkin kuuluu, legot ja probably the most watery beer in the world?) ajaa kansanpuolueen raivohullu johtaja Pia Kjærsgaard joka pitäisi välittömästi viedä saunan taakse ja päästää tuskistaan koivuhalolla. Ikävintä on että sillä on käsittämättömän paljon kannattajia
Tanskassa tosiaan on asiat uskomattoman päin v***ua. En olisi ikinä kuvitellut että siinä vapaamielisyyden kehdossa käy noin. Mikä niihin juutteihin on mennyt? Oikeistopopulisteja hallituksessa, onko jo toista kertaa peräkkäin peräti? Kohta ne varmaan kiistää takautuvasti, että siellä olisi ikinä vapautettu porno ekana, ollut halpaa kaljaa, vapaita naisia, tatskaliikeitä, rokkifestareita, muita skandinaaveja paossa Janten lakia tai muutenkaan oltu demokraattisen suvaitsevaisuuden kehtoja.
Luitteko muuten siitä hiljattain valmistuneesta tutkimuksesta*, jossa seurattiin jotain skidejä lastentarhasta aikuisuuteen? Ne on nyt jotain neli-viiskymppisiä. Sivutuotteena selvisi kaikkien yllätykseksi, että ne koulussa whinettäneet, aloitekyvyttömät kielikellot äänesti aikuisena oikeistoa ja reippaat, itsenäiset lapset vasemmistoa. Figures.
Republikaanit saattaa ehkä vetää rahoituksen tolta yliopistolta, ehe.
Nyt lopetan tän offtopicin, ihan kuin olisin ehkä vähän joskus ennenkin tehnyt aihetta tiettäväksi.
*ai mitennii amerikkalaistutkimukset on vähemmän varteenotettavia? rachisti!
-
Tanskalaiset on itekki ihmeissään. Ei ne enää seuraavissa vaaleissa mokaa.
Kun nyt mainitsi Matti tuon "Isin", jota kannatan, niin miepä tuppaan oheen Hannu Eskon kesäpäiväkirjan joka on koruton esitys pohojalaasen suoraluontoosen miehen elämästä - ja Suomen eka todellinen, puuteroimaton sarjakuvapäiväkirja, joka todistaa mitä sarjakuvailmaisu voi välittömimmillään antaa.
-
Heskon Kesäpäivis tuo mieleeni lähinnä sisältämänsä perin suomalaiset festari- ja cruisailukohtaukset. Mitään kunnon karvanoppa-corollasarjista ei taida kuitenkaan olla olemassa? Koposen Riku Rassi on tähän tarkoitukseen hieman liian ämericälainen ja onhan tuota auton rassailua jo siinä Mämmilässäkin taas kerran. Lopulta nuorisokuvaus tuppaa aina kuvaamaan tiettyä ikäpolvea eikä minusta ole reilua mennä sanomaan että joku tietyn ajan nuoriso vielä sinällään olisi muita merkitsevämpi. Mikä yhdistää kaikkien aikojen suomalaisteinejä?
Noin muuten olen pyöritellyt mielessäni ajatusta listasta joka tukisi jonkilaista sukupolvikuvausten mukaan tuomista tähän. Siis että valitsisi teoksen esim. joka vuosikymmeneltä (silloin tehdyn tai ajan henkeä kuvaavan). Keinotekoiseksi vähän menee sekin lista.
On kyllä hieman hankala kuvitella että jokainen kansanryhmä saisi oman edustajansa sarjakuvakaanoniin (vrt. esim. Tom of Finland). Timppa, Jope, Tape akseli muuten kyllä kattaa jo pohjalaiset, savolaiset ja hämäläiset. Ei paha.
-
Timppa, Jope, Tape akseli muuten kyllä kattaa jo pohjalaiset, savolaiset ja hämäläiset. Ei paha.
Ja Palsa lappilaiset.
-
Tanskassa tosiaan on asiat uskomattoman päin v***ua. En olisi ikinä kuvitellut että siinä vapaamielisyyden kehdossa käy noin. <snip>
Ootko lukenut Peter Høegiä? Tanskan maassa on jotain mätää, sanoi jo suuri bardikin aikoinaan - kauniit kulissit ovat kertoneet vain siitä, että jotakin sairasta on yritetty pitää piilossa. Ollaan me vaan suomalaisia, räkäjuoppoja ja nokiajuppeja, mutta rehellisesti.
Ks. THE EMERGING COMICS CANON (http://artscenecal.com/ArticlesFile/Archive/Articles2006/Articles0306/RZone0306.html) "Vuonna 1948 Pariisin Louvressa oli näyttely '10 000' vuotta sarjakuvan historiaa (...)"
-
Kalliokadun bluesia en ole ilmeisestikään tarpeeksi yrittänyt saada käsiini, joten sitä en voi kommentoida.
Tuolta sen sais aika vähällä yrittämisellä:
http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=35921770
-
Kalliokadun Bluesin alkuperäiset, yksisivuiset jaksot uusitaan syksyn mittaan Kansan uutisten viikkoliitteessä.
-
Ootko lukenut Peter Høegiä? Tanskan maassa on jotain mätää, sanoi jo suuri bardikin aikoinaan - kauniit kulissit ovat kertoneet vain siitä, että jotakin sairasta on yritetty pitää piilossa. Ollaan me vaan suomalaisia, räkäjuoppoja ja nokiajuppeja, mutta rehellisesti.
Totta kyllä. Mutta ei Suomessa kyllä ole musta sen kummempaa. Janten laki lienee yleismaailmallinen.
-
Niin varmaan on mutta minun teorian mukaan pohjoismaisessa umpimielisessä yhteiselossa ja kurjassa ilmastossa & kaamoksessa Janten laki rankaisee armottomammin kuin jossain relammassa maassa etelässä. Onneksi niillä on usein joku tiukkapipoinen uskonto riesana ettei minun tarvitse kuolla kateuteen
-
Onneksi niillä on usein joku tiukkapipoinen uskonto riesana ettei minun tarvitse kuolla kateuteen
Ähäs! Niiden synnit on hauskempia... kuin laiskottelu. Joka on aika leimi synniksi kumminkin.
-
Tanskalaiset on ehdottomasti rentoutuneempia kuin pohjois-pohjoismaiset. Kööpenhamina on inhimillisempi pääkaupunki kuin hesa tai stukholma, oslosta en tiedä enkä islantiin jaksa tähystellä. Ja kristiania ei ole enää törkyinen rikollisreservaatti, vaan aika veikeä, lämmin ja siisti paikka jossa asuu keskimääräistä rohkeampia ihmisiä jotka uhkaa menettää kotinsa nykyhallituksen takia.
Tanskalaisia dogmaleffoja on ollu kiva kattella.
-
Ähäs! Niiden synnit on hauskempia... kuin laiskottelu. Joka on aika leimi synniksi kumminkin.
Tämä on oikein tyyppiesimerkki siitä että sekä itäiset että eteläiset vaikutteet vaikutteet on salakavalasti livahtanut tännekin. Vain typerimmät kokoomuslaiset uskoo enää protestanttiseen työmoraaliin, kaikki fiksut on tajunnut että laiskottelu ei ole syntiä vaan miellyttävä olotila johon on syytä pyrkiä. Yksi nokkela lintsari vastaa sataa Sarasvuota
-
Kari otti kovasti mallia sen ajan amerikkalaisista seikkailusarjakuvista, vaikka aihe olikin Ruuneperiä (ja jonkun mielestä se ei ole suomalaista, pyh).
Pässin, se on Kvaakin oma Heikinheimo
-
Välskärin kertomukset ei minusta ole edes kovin suomalainen. Kari otti kovasti mallia sen ajan amerikkalaisista seikkailusarjakuvista, vaikka aihe olikin Ruuneperiä...
Runeberg on kulttuurikaanonissa varmasti mukana,vaikkei sarjakuvissa olisikaan
Niin tota...
"Välskärin kertomukset" ovat Zetä Sakari Topeliuksen kirjaamat.
"Vänrikki Stoolin tarinat" puolestaan Runebergin runoilemat (kuten "Bonden Paavokin" ensikokoelmassa Dikter) ja niistä taistelupari Manninen/Hiltunen teki korkkarisarjakuvaa.
Minusta kaanonit ovat laiskojen taiteenharrastajien sapluunoita. Lisäksi termistä katoaa helposti se vähäkin merkitys, jos sitä yrittää soveltaa hektiseen nykyaikaan ja alle 20 vuotta (50?, 100?) vanhoihin teoksiin. Niin kuin "klassikotkin", jollaisiksi markkinajargon ja populaarijournalismi lihavoi melkein mitä tahansa vähänkin maineeseen vängättyä teosta tai asiaa.
En kritisoi sinänsä romaanien tai muista genreistä lainattujen aiheiden sarjakuvaversioita. Niitä on nähty tosi hyviä ja mielenkiintoisia. Mutta jotenkin sarjakuva on "ilmiömäisempi" silloin kun se on täysin omillaan tai ainakin ensisijainen esitys jostain aiheesta.
Nämä Kalevalat, Stoolit ja muut ovat enemmänkin osa kirjallista kaanonia, jos sellaisen haluaa mieltää...
-
En kritisoi sinänsä romaanien tai muista genreistä lainattujen aiheiden sarjakuvaversioita.
Jep, ongelma on nämä "kuvitetut klassikot". Jos siinä lainauksessa on jotain omaperäistä tulkintaa edes vähän niin miksi sellaista ei saisi tehdä? Todellinen klassikko ei kyllä oikeastaan kärsi siitä että jotkut pikkusieluiset kulttuuripierut julistaa sen kanonisoiduksi, ne on tuollaisen paskan yläpuolella. Eiköhän Moby Dickistä ja Rikoksesta ja rangaistuksesta tulla aina tekemään uusia versioita kun keksitään uusia välineitä ja yleiset ajattelumallit muuttuvat
-
Manu ja kultatupsu oli jo ilmestyessään kökköä, ja nyt pahasti vanhentunut.
Kyllähän se omaa aikaansa kuvaa, vaikkei mitenkään terävästi kumminkaan. Tuo mieleen pertsareposhuumorin, joka oli sentään pitkään lähestulkoon ainoaa valtavirtaa esim. telkkarissa.
Ja näitä kirjojen sarjakuvatulkintojahan meillä ei tosiaan vielä riesaksi asti ole. Huitulan Kalevala on siinä ja siinä, että voiko sitä sanoa tulkinnaksi. Kysymys on ehkä pikemminkin Kalevalan kuvittamisesta. Joensuun sarjakuvaseuran Sariola ja Sarjari 12 yrittivät paikoitellen myös tulkita Kalevalaista meininkiä, mutta teoksina nämä tulkinnat eivät useinkaan nouse kovin korkealle kumminkaan. Niinpä Lukkarinen on (lukemistani tämän tyyppisistä sarjiksista) ehkä sitten kuitenkin teoksineen vahvimmin myös versoimiensa kirjojen tulkitsija.
Vänrikki Stoolin korkkari on myös mielestäni jo piirun verran enemmän tulkintaa kuin kuvittamista.
-
Ja näitä kirjojen sarjakuvatulkintojahan meillä ei tosiaan vielä riesaksi asti ole.
Se on kyllä ihan hyvä se Laikku. Onhan nykynovellitkin kirjallisuutta. Ja ihan pian ne ei enää ole "nyky-".
-
Listallani (15 kirjaa) on valitettavasti vain muutama ehjä tarinallinen teos vaikka sellaisiakin hain. Otin mukaan suomalaisen luonteen kuvausta nimen omaan humoristisesti esitettynä. Valikoima edustaa siis ehkä hieman vääristyneesti suomalaista positiivisuutta? Juuret maalla ja maassa korostuu sekin tarkoituksella. Näkemykseni mukaan vähän metsäläisiä tässä ollaan edelleen.
Fyysisesti pieniä teoksia tuli mukaan yllättävän monta. Näennäinen pienuus voi olla myös eduksi sarjakuvateokselle. Hyvinkin subjektiivisia valintoja ovat, esimerkiksi se ketkä humoristit kelpuutin mukaan. Koetin katsoa tätä teosten en tekijöiden kautta. Kenties nostaakin joitakin, mielestäni turhan pimentoon jääneitä.
Otsamon paras albumi on mielestäni Haukotuksia eikä sen paikka ole (muistaakseni) tällä listalla. Väliaikatietoja ei tuo mitään uutta esim. Mämmilän kuvaamaan settiin.
Ajattelin ottaa vain yhden kirjan kultakin tekijältä (melkein toteutui). Timpan Minun elämäni tai Pieniä julmia tarinoita olisivat yhtä vankkoja tyrkkyjä listalle kuin se jo mainittu Kalliokadun blues. Ostin myös ekan Paakkaseni (Viipuri palaa) mutta listaa saisi jonkin verran venyttää ennen kuin se tuolla keikkuisi. Eli näillä mennään:
Timo Mäkelä, Häjyt; Suomalaisen miehen traagisempi puoli esitetään hurtin huumorin kautta. Pohjanmaalla 1800-luvun puolivälissä häjyt koettelivat yhteisön ja virkavallan sietokykyä. Sarja kuvaa tuon ajan piikojen, renkien ja talollisten, sekä kirkonmiesten elämää laajemminkin.
Samson & kumppanit, Kansalaissodan korkeajännitykset; Historiamme kenties traumaattisin jakso, kahdesta näkökulmasta yhdessä niteessä. Sodan haavat alkavat vasta nyt parantua. Suomalaisuutta ja monia sen ilmiöitä varjosti pitkään kansan jakautuminen kahtia ja tuohon sotaan liittyneet julmuudet.
Ola Fogelberg, Pekka puupää 60 vuotta; Osuuskuntamiehen ensimmäiset seikkailut vuosilta 1925-26. Tarina alkaa legendaarisin sanoin: "Kun Pekka oli kotonaan oppinut niin paljon, että hän ei enää mitään käsittänyt, jätti hän äidilleen hellät jäähyväiset ja lähti tallustamaan avaraan maailmaan oppiansa lisäämään." Tuo pätee meistä parhaimpiin edelleen. P. päätyi tietenkin Helsinkiin, mutta näki muutenkin maailmaa. Hän tustustui mm. fascisteihin Italiassa. P. on yksi suomalaisen miehen arkkityypeistä. Rehti, hyväntahtoinen ja reipas siinä toimessa mihin hän tahtoo ryhtyä. Pekan vaimo Justiina, on puolestaan suomalaisen naisen arkkityyppi (vrt. esim. Viivi tai Niskavuoren emäntä). Hellamatroona pitää huushollin ja miehensä kuosissa. Pariskunnan Puppe (tässä tämän nimisenä) on pienenä aivan yhtä suloinen kuin Jeppe -koira jonka Pekka tuo eräänä päivänä kotiin.
PP on ainoa yhteiskunnallisesti vaikuttanut (keskustelua herättänyt, jne.) suomalainen sarjakuva joka edustaa myös monessa mielessä ns. parhautta. Olihan sen luojakin yksi suomalaisen sarjakuvan "perustajista" ja oppi-isistä.
Samson & kumppanit, 1961 Noottikriisin varjossa; Suoraviivainen ja vakuuttava vaaran vuosien korkkari. Kekkonen kiipesi palmuun sillä aikaa kun kotimaassa vehkeiltiin. Klani presidentti putoaa lopulta jaloilleen (kuten aina).
Tarmo Koivisto, Mämmilä 1970-luvulta 2000 -luvulle; rakennemuutos rassaa mutta Mämmilä kehittyy ja ihmiset jatkavat elämäänsä vielä kun kurainen hiekkatie ja Posti-Aunen polkupyörä on vaihtunut tiedon valtatiehen ja sähköpostiin.
Pahkasika 3/86 (sarjakuvanumero). Monta muutakin teosta olisi voinut valita kuvaamaan ankeaa miesluontoa ja suomalaisten umpimielisyyttä. Valitsin tämän koska mukana on loistavia sarjoja sekä Ari Pirttisalolta että Hannu Pyykköseltä. H-P Miettisen Pahkeinen kuuluu samaan luuserikuvausten sarjaan, mutta varsinaisesti tässä vakuutti pilttien arkeen pureutuva Miikhali opintiellä - sosiaalistava kuvasarja perheen pienimmille. Vessapaperirullista askarrellaan ja kiltti täytyy olla. Em. lisäksi muitakin mainittavia piirtäjiä tässä on mukana: Timppa, Mänttäri, Kokkila, Ave Koskela, Juba ja M. Hagelberg sekä Heikkilän ja Paretskoin Vanhat Herrat. Osa opuksen komiikasta on varsin rätväkkäää edustaen jopa ns. huonoa makua. Vitseissä viittaillaan esim. syöpään, aidsiin, holocaustiin ja Ku Kux Klaaniin.
Riitta Uusitalo, Rakastakaa minua hellästi, neiti; Uusitalon ensimmäinen albumi piirtää kolmessa novellissa kuvan opettaja Tipu Laitisesta joka ehtii kokeilla hurmausvoimaansa niin Espanjassa, kotimaassa kuin Neuvostoliitossakin. Mies ja naisluonto syväluotauksessa. Bonuksena kauhutarina koulumiljööstä ja tosielämän klassikko "Vaikeat vuokralaiset", josta jokainen hyyryläisenä asunut tavalla tai toisella voi tunnustaa itsenä. Kaupungistumisen ihmeestä kertoo tässä kirjassa Tuovin tarina. Tuovi työskentelee mainostoimiston juppimiljöössä sekä kohtaa maalle palattuaan maitolavan luona "Dingo-veljeksen". Tarinoissa huumorin alta repsottaa nahkoineen ja karvoineen - suomalaisuus.
Aulikki Oksanen, Piispa Henrikin sormi; Oksanen kuvaa naisen elämää Helsingissä ja vähän muuallakin, fantasiaa sekä arkea. Mitä perhe ja suku merkitsee. Kirjoittamani arvio Kvaakissa. (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=486)
Tove Jansson, Muumi; Suomenruotsalaista mentaliteettia. Satua ja sattuvia luonnekuvia aikuisuuden ja lapsuuden välimaastosta. Yleissivistystä.
Jukka Tilsa, Päin heiniä; Sarjakuvapäiväkirja niiltä ajoilta kun Tilsa vielä toimi hieman aktiivisemmin maanviljelijän ammatissa. Hieno ehjä kuvaus. Hyppää kuukaudeksi heinämiehen hikisiin housuihin, vai miten se mainoslause menikään. Lehmä, jollainen myös tässä näkyy, kuuluu edelleen vahvasti suomalaisen henkiseen maisemaan.
Roine&Koivu, Sadepisaroiden laulu; vuonna 1946 kuolleen "kansalliskuvittajan" maalaama satu, joka ilmestyi ensimmäisen kerran maailmanpalon alla vuonna 1938.
Hannu Hirvonen, Eroottinen eläintarina; Kaupunkielämää, elinkaarta, huoraamista Leningradissa. Sarjakuvaromaanin omainen kuvaus jossa pääosassa on rakkaus ja hallittu sekoilu. Puhutaan siitä miten elämä koulii, eikä tekijä unohda muotokokeilujakaan.
Jarkko Lehto, Veijo Lapissa; Albumimittainen omakustannetarina (kuvanäyte engl. versiosta). Häikäisevä trippi Lappiin ja suomalaiseen tervejärkiseen hulluuteen. Koskettava rakkaustarina josta ei puutu huumoria tai yllättäviä käänteitä.
Jope, Hullun paperit; Pitkänen kuvaa suomalaisia ja suomalaisuutta lähes yhtä kattavasti kuin moninkertainen sivumäärä Mämmilää (eniten tässä on painoa savolaisuudessa). Strippikokoelma joka on hajanaisuudestaan ja yksittäisten juttujen lyhyydestä huolimatta varsin ehyt. Paikoin raskaistakin teemoista huolimatta tämä tulee kevyesti luetuksi.
Maija Paavilainen, Uula; (1988) Tässä pienessä, noin 80 -sivuisessa kirjassa suomisarjakuva pääsee mielestäni lähimmäksi runoa tai aforismia. Pohdinnat kumpuavat Lapista, lumi, yötön yö, luonnon suuruus ja ihmisen pienuus ovat teemoja. Uskonnollisuus saattaa häiritä jotakuta (Jumala tai luominen mainitaan kerran pari). Itse en ole varma mistä jumaluudesta teksti puhuu eikä sillä ole oikeastaan kovin suurta merkitystä. Uunin pankolla makoileva Uulan sidekick-kissa on saa tulkinnassani zeniläisiä piirteitä, samoin sarjan kolmas hahmo: pystykorva -koira. Sarja on nähty jossain muodossa myös Iltsikan kk-kotimaisena. Luin tuon lärpäkkeen vasta nyt ja se singahti kyllä omaan kotimaisten albbujen top kymppiini.
Listalle kärkkymässä:
Tiina Pystynen, Onnenkoukkuja. Suomalaisen naisen selviämistarinaa, angstia, yms. tärkeä kirja.
Manninen & Hiltunen. Vänrikkistoolin korkkari. Historian havinaa ja "ulkopolitiikkaa".