Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kritiikki ja sarjakuva mediassa => : Justus 31.07.2006 klo 11:31:49
-
Toivottavasti tästä ei ole kovin tuoretta aihetta. Ihmettelen, miksei sarjakuvalla ole samanlaista arvostusta kuin esimerkiksi kirjallisuudella, puhumattakaan muusta taiteesta. Onhan sarjakuvan tekeminen paljon työläämpää teknisesti kuin kirjan kirjoittaminen. Tarinako se on mikä ratkaisee? Onhan maalaustaidekin huippuarvostettua vaikka esimerkiksi Mona Lisasta etsisi mitä merkityksiä tahansa, ei siitä juonellista kirjaa saa. Arvostellaanko sarjakuvaa vain sen sisällön perusteella? Me sarjakuvien tuntijat (fanit, diggarit) tunnistamme piirtojäljen ja osaamme arvostaa ja luokitella sarjakuvia eri kategorioihin tyylin ja tekijän mukaan ja tiedämme mikä on työlästä ja mikä on vain sutaistua eli koneella tehtyä nykyisin.
Amerikkalaisten strippisarjakuvamassa ei tietysti tee hyvää sarjakuvan maineelle ja vakavastiotettavavuudelle. Kamut on hauska ja fiksu strippi mutta Milo Manaran sarjakuvat ovat kyllä omaa luokkaansa. Onko strippisarjakuva taidetta? Onhan se sarjakuvaa, mutta niin erilaista kuin vaikkapa Tintti tai Ankardo.
Sarjakuvat laitetaan ainakin pienemmissä kirjastoissa lasten osastoille, television animaatiot tulevat aamulla tai päivällä, eivät todellakaam prime timessä. No, poikkeuksena on SubTV:n Simpsonit klo 20.30 mutta Subin katsojakunta on nuorta. Sarjakuvasta tehtyjä leffoja ei oteta vakavasti (kts. Hesari-ketju) jne. Minä en ota kovin vakavasti lehteä (HS) joka kirjoittaa Bombayn tapahtumista kun on kyse Mumbaysta :-). YLE24 kirjoitti Leningradista. Se on ollut 15 vuotta Pietari. Mitenköhän Zairen vaalit meni?
-
Puhun nyt vain Suomesta, enkä ole mikään asiantuntija: Luulisi että arvostusta tulisi, jos sarjakuvia luettaisiin laajemmin. Kyllä suurimmalle osalle kansalaisia luulisi jotakin mieluisaa löytyvän. Voi olla, että harva sarjakuva yltää kerronnaltaan parhaan kirjallisuuden tasolle, mutta sama pätee elokuvaan, eikä sillä vastaavia arvostusongelmia ole.
Nykyisellään tunnen jopa aikuisia ihmisiä, jotka eivät osaa selata läpi vähänkin villimmin sommiteltua sarjakuvasivua. Selvästi on siis jäänyt muun sarjakuvan kuin Aku Ankkojen lukeminen monilta liian vähille. Miksi näin on, on ainakin mulle mysteeri. Sitten taas kun innostutaan jostain Viivi-Wagneriaanasta, niin jo on jääkaapin ovet strippejä täynnä. Voisiko sarjakuvatarjonnassa sittenkin olla jotain korjattavaa? Ehkä sarjakuvien julkaisu Suomessa kannattavasti on niin vaikeaa, että tilannetta ei voi korjata.
Sarjakuvia ei osteta, koska niitä ei arvosteta ---> niitä ei arvosteta, koska niihin ei ole tutustuttu ---> ei voi tutustua, kun ei ole tarjontaa ---> ei kannata tarjota, koska sarjakuvia ei osteta --->jne....
-
Noh, sarjakuvien aikuistuminen on kuitenkin melko uusi ilmiö, mikä varmasti vaikuttanee asiaan. Kaikki kunnia supersankarisarjakuville, jotka hallitsivat strippisarjakuvien (joille myös kaikki kunnia) ja Aku Ankan (kunnia sillekin) rinnalla todella pitkään sarjakuvamarkkinoita, mutta kyllähän niiden kohderyhmä oli kuitenkin lapset. Samoin kuin Aku Ankan. Stripeissä taas on hyvin vähän tilaa ja niiden markkinapaikkana on ollut jotain kevyttä viihdykettä ihmisille ennene televisio-ohjelmien lukemista. Ei nämä käsitykset laajoilla massoilla muutu heti kun muutama aikuisempaan makuun suunnattu sarjakuva ilmestyy. Mutta kyllähän se muutos tapahtuu koko ajan. Ehkä hitaasti, mutta niinhän asiat taitavat yleensä mennä.
-
Toivottavasti tästä ei ole kovin tuoretta aihetta. Ihmettelen, miksei sarjakuvalla ole samanlaista arvostusta kuin esimerkiksi kirjallisuudella, puhumattakaan muusta taiteesta.
Tästä on puhuttu useammassakin ketjussa osiossa sarjakuvan estetiikka. Voit katsoa esim. täältä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=158.0)
Täällä (media)puolella voisi kysyä, miksi media ei arvosta sarjakuvaa yhtä paljon kuin kirjallisuutta tai elokuvaa?
Muutos tässä on kuitenkin ollut Suomessa huima ja tasaisesti kasvava. Näkemykseni mukaan sarjakuva saa kyllä ansaitsemansa huomion. Eihän kaikkia paskaelokuvia ja tusinakirjoja mediassa sen paremmin käsitellä. Sen verran vähän hyvää (taiteellisesti korkeatasoista) sarjakuvaa on kumminkin ilmestynyt että enempi puhe olisi vain turhaa hypetystä ja pikemminkin alalle haitaksi. Mielellään näen kehityksen niin päin että ensin tulee teosten substanssi ja sitten vasta suitsutus.
Pertti tuossa jo spekuloikin hieman aiheesta sarjakuvan lukeminen. Se on todellakin vaikeampaa ja haastavampaa kuin esim. elokuvien silmäily. Siksi se ei sovi massoille esimerkiksi työpäivän jälkeiseksi viihteeksi yhtä hyvin kuin telkkari.
Sarjakuvalla ei myöskään ole juuri omaa teollisuutta ja taiteenalaa tukevia rakenteita (paitsi Ranskassa ja Japanissa ) joten alalla ei ole taloudellista painoarvoa. Raha (panostukset) vaikuttaa siihen mikä mediaa kiinnostaa ja pannaan kiinnostamaan.
Vaikka sarjakuva lasketaan jo joissain piireissä taiteeksi se on nähdäkseni suuren yleisön ja median silmissä aika pitkälle viihdettä. Sen tehtävä on tarjota hetken huvitusta ja helpotusta ajantappoon. Tässä tehtävässä se toimii hyvin ainakin niin kauan kun stripit jaetaan paperilla (tai netissä) lukijoille ilmaiseksi.
Esiin nostettu muna-kana -asetelma ulottuu myös tekijöihin arvostuksen kautta siten että lahjakkaimmat kertojat etsiytyvät herkästi pois sarjakuvasta rahakkaampien medioiden ääreen.
-
Rohkenen muuten väittää, että jos joku tekee Suomessa todella hyvän sarjakuva-albumin tai stripin, ja jaksaa tyrkyttää sitä, niin kyllä se julkaistaan ja huomiota tulee mediassa. Eli ei asiat niin toivottomasti ole.
-
Viihteessä ei ole mitään vikaa. Shakespearekin kirjoitti viihdettä Globe-teatterin ja kiertue-ensemblien yleisölle, joka oli ajan ilmaisua käyttääkseni sivistymätöntä rahvasta. Näytelmissä on mukaan siroteltuna runsaasti kaksimielisiä vitsejä.
Ehkä Reima on oikeassa, kun hän sanoi, että sarjakuva saa mediassa täsmälleen sen huomion, minkä se ansaitsee. Minusta medialla on kuitenkin vielä yksi este ylittämättä, tai vain osittain ylitettynä. Sarjakuvalla ja sen oheismaailmoilla on mediassa kiinnostavuutta ja uutisarvoa silloin, kun sitä voidaan käsitellä ilmiönä. Oli se ilmiö Viivi ja Wagner, manga, tms,
Se että senhetkinen kiinnostava ilmiö sattuu olemaan tällä kertaa sarjakuva, tai sarjakuvan laji, on sattumanvaraista ja asiassa suorastaan sivuseikka.
Siihen että sarjakuva nähtäisiin pysyvästi olemassaolevana asiana, joka on olemassa silloinkin kun se ei nouse ilmiöksi, on sittenkin vielä pikkuisen matkaa.
-
Sarjakuvan aikuistuminen ei ole uusi ilmiö, paitsi mitä nyt Suomessa.
Sarjakuvan arvostuksesta, tunnettuudesta yms. lainaan itseäni tuolta toisesta ketjusta:
"Tässä kun on työkseen saanut tehdä/joutunut tekemaan sarjakuvia eri tahoille viestintään ja mainoksiin ja toisinaan tavannut asiakkaitakin, niin sen on huomannut, että eipä tuommoinen tavallinen sukan kuluttaja, olipa sitten vaikka firman viestintäihminen tai mainostoimiston AD tai ihan joku muu, paljon sarjakuvia tunne. Aku Ankka on se mikä yleensä tulee mieleen ensimmäisenä, sitten tiedetään Viivi ja Wagner, ehkä B-Virtanen ja Mämmilä. Monet pitävät itseään sarjakuvaharrastajana jos tilaavat Ankan itselleen, eivätkä lapselleen, ja eritoten jos vielä lukevat Asterixia ja Tinttiä. Tintti -paita on kova juttu. Kotimaiset sarjat koetaan paria (jo edellä mainittua) poikkeusta lukuunottamatta ihmeellisenä ja vaikeasti lähestyttävänä taiteena (mitä ne usein ovatkin, kun keskivertoihmistä ajattelee) tai muuten kummajaisena.
Kaikkein useimmin sarjakuva on koettu lasten juttuna ja semmoisen käyttö mainontaan tahi viestintään ylipäänsä kohdistaa viestin lapsille. Tai sitten kyse on rohkeasta kokeilusta ja on todella vallankumouksellista Sitten laitetaan sarjakuva "houkutteeksi" jonnekin esitteen takasivulle tms. Harva taho on kokenut sarjakuvan niin tehokkaana viestintävälineenä että se yksin pystyisi välittämään halutun sanoman."
Miten asiat ovatkaan jos yleisestä arvostuksesta kertoo tämä lainaus:
pääasiassa sarjakuva on kuitenkin hyvin tylsä "taidemuoto". sillä ei ole tarjottavana mitään sellaista, mitä ei muissa taidemuodoissa jo olisi. elokuvissa on liike, maalaustaiteessa on kuva, ja kirjallisuudessa on sana. elokuvissa on kuvan ja sanan yhdistelmä. sarjakuvien muoto on rasittava.
http://www.myartic.net/forum/forumtext.jsp?category=42&text=284115 (http://www.myartic.net/forum/forumtext.jsp?category=42&text=284115)
Kuvan ja sanan arvostuksen vertailusta:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=4783.0
Taiteesta:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=419.0
Etabloitumisesta:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=380.0
Sarjakuva kirjoitettiin taiteeksi:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=4180.0
Ja kun ei sarjakuva juuri näy R-kipsalla:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=2435.0
(muuta kuin ankkana, nallena, korkkarina ja witchinä)
Lopuksi kaivetaan vanhoja niin että tikkua lentää molempiin silmiin:
Laineen liplatukset:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=524.0
Timo
-
Sarjakuvaan suhtaudutaan hyvin arvostavasti sellaisissa "tärkeissä" (?) lehdissä kuin Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti.
Monessa ammattilehdessä on kohdeyleisölle tarkoitettu omasta alasta kertova sarjakuva (Museo-lehden Museomestari Myyrynen on yksi suosikkejani) tai ilmaisjakelulehdessä on sen arvoja kuvaava sarjakuva (vaikkapa Kirkko ja kaupunki -lehdessä jo vuodesta 1971 kristinuskonnolla hauskuttanut Isä Ruben).
Mielestäni sarjakuvan arvostus Suomessa on koko ajan noussut sitä mukaa kun se on vaikkapa USA:ssa laskenut.
Sitä pidetään jopa yhtenä mahdollisena ammattina - varovaisesti tosin mainitaan alhaiset myyntiluvut...Kirjankustannusala (http://www.mol.fi/webammatti.cgi?ammattialanumero=071&kieli=00)
"Sarjakuvan arvostus on kasvanut Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomalaista sarjakuvaa on ollut vuodesta 1911 lähtien (...) Sarjakuvaa lukevan yleisön ikäjakauma on laajentunut pikkulapsista aikuisiin, samoin naisista on tullut sen kuluttajia. Yhteensä maassamme ilmestyy vuosittain 40-80 sarjakuva-albumia. Yli 2 000 myydyn albumin haamurajaa on kuitenkin vaikea rikkoa. Ihmissuhteet ja arki ovat nykyään sarjakuvassa suosittuja aiheita, perinteiset seikkailu- ja fantasiasarjakuvat ovat tällä hetkellä syrjemmässä."
-
Sarjakuva on tarkoitettu lapsille. Mutta se on haitallista niille.
Aivan kuten tupakka on tarkoitettu aikuisille, vaikka sekin on niille haitallista.
Ja höpön höpön. Jos sarjakuvaa pidettäisiin korkealuokkaisena taiteena, josta nautittaisiin vain pikkusormi pystyssä, tuntisin olevani väärällä alalla. Minähän teen viihdettä. Toki Spedekin kaipasi töilleen arvostusta, vaikka toisaalta hyväksyi itsensä viihteentekijäksi.
-
^^Kah, Lurkeriakin näkee taas.
Miten asiat ovatkaan jos yleisestä arvostuksesta kertoo tämä lainaus
Ja joku kysyy häneltä "kuinka paljon olet oikeastaan lukenut sarjakuvia?" mihin tyyppi vastaa:
aivan tarpeeksi. mutta kyetäkseni lausumaan uskottavan näkemyksen siitä, ovatko sarjakuvat taidetta, minun on täytynyt nähdä vain yhden käden sormilla laskettava määrä sarjakuvaruutuja, sillä määrä ei ole mitenkään olennainen.
Right. Jalkapallo ei muuten ole mitään oikeaa urheilua. Olen nähnyt kun naapurin pikkuvekarat potkivat palloa pihalla, en ymmärrä miksi sitä pitää vielä televisiossa esittää.
-
^^Kah, Lurkeriakin näkee taas.
<snip>
Loma alkaa loppua (mikä kesä!). Pidin vähän taukoa, kuten uhosinkin, mutta täytyy myöntää että olen seurannut keskustelua "puolella silmällä".
Hei, eikös tämä Kvaak ole myös osa (sarjakuvaa arvostavaa) mediaa?
PS. Kirjoitin äsken edell. viestini jälkeen Wikipediaan artikkelin Isä Rubenista. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Is%C3%A4_Ruben) Ko. sarjakuvalla on 100 000 sitä arvostavaa lukijaa! Tutkitusti.
-
Ja jotta pysyttäisiin aiheessa. HS (ja moni muukin media) arvostaa sarjakuvaa myös taiteena. Tämä voidaan päätellä siitä että sarjakuva-kritiikkejä julkaistaan samoilla sivuilla kuin kirjallisuusjuttuja tai vaikkapa näyttelyarvosteluja. Olen siis eri mieltä Jari L:n kanssa. Sarjakuvaa käsitellään mediassa muutenkin kuin ilmiönä. Sarjakuva näkyy monen muun asian tapaan mediassa erilaisina uutis- ja henkilöjuttuina sekä kritiikkeinä. Se että jotkut Seiska tai Tekniikan Maailma eivät arvosta sarjakuvaa niin että aihe olisi siellä useammin esillä, ei mielestäni ole mikään huutava vääryys.
Perusteluja sille miksi sarjakuva on viihteen lisäksi nyt myös taidetta, löytyy toisaan ketjusta Sarjakuva kirjoitettiin taiteeksi. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=4180.0)
Molemmille (s:lle viihteenä ja s:lle taiteena) löytyy paikkansa niin että itselle epämieluisia töräyksiä on onneksi vielä suhteellisen helppo vältellä. :)
EDIT:Linkin korjaus
-
Tästä olen jauhanut toisessakin ketjussa, mutta sarjakuvan asema on suoraan verrannollinen julkaistun sarjakuvan; käytännössä lukijoiden määrään. Tässä suhteessa - ensi kertaa vuosikymmeniin - näkyy toivoa, koska Suomessakin kasvaa parasta aikaa sukupolvi, jolle tarjotaan enemmän vaihtoehtoja. Tästä saamme tietenkin kiittää mangaa. Tulevaisuudessa sarjakuva mahdollisesti nähdään muunakin kuin Aku Ankkana, joka mielletään lasten, varusmiesten ja lomailijoiden lukemistoksi.
On kokonaan toinen asia, arvostaako media sarjakuvaa koskaan sen enempää kuin vaikkapa toimintaelokuvia. Toki nuorempi arvostelijasukupolvi suhtautuu niihinkin vähemmän nihkeästi.
Mutta kuten tässä ketjussa on huomautettu, ei sarjakuvaa nyt aivan täysin lytätä, kyllä asiallisia arvosteluja on valtavirtamedian puolella nähty. Täytyy kuitenkin muistaa, että aina kun puhutaan valtavirrasta, täytyy muistaa, että sarjakuva asetetaan muiden medioiden rinnalle: elokuvat, televisio, Internet, lehdet, kirjallisuus, musiikki ja lukuisat harrastukset ja alakulttuurit. Loppujen lopuksi tämä kiertyy jälleen julkaistun materiaalin, siis lukijoiden, määrään. Kun määrä kasvaa, tulee näkyvyyttä.
-
Heikki Jokinen sanoi aloittaneensa sarjakuvien säännöllisen arvostelemisen Hesariin sillä ehdolla, että hän saa kirjoittaa sarjiksista samaan tyyliin ja tilaan kuin esim. kirjoista ja taidenäyttelyista kirjoitetaan. Hän sai.
Mutta mutta, onhan tässä nyt sentään edistyttykin, huomattavasti rivakammin kuin mitä elokuvan tie arvostettavaksi taiteeksi oli. Vasta Donnerit ja Jarvat ja vonbaghit sen raijasivat kansakunnan kaapin päälle, ja hyvä että raijasivat ennen kuin koko ala meni alatyylin spedeilyksi ja efekteillä pullisteluksi.
Isä Ruben on oma suosikkini siitä mihin kaikkeen sarjakuva taipuu, ja samalla mallikappale uskonnollisesta avarakatseisuudesta - sarjan tekijät eivät vieläkään "uskalla" esiintyä julkisesti omilla nimillään.
-
Jos sarjakuvaa pidettäisiin korkealuokkaisena taiteena, josta nautittaisiin vain pikkusormi pystyssä, tuntisin olevani väärällä alalla. Minähän teen viihdettä.
Brrhh. Eipä tuota sarjakuvan arvostusta kauheen helppoa oo saada korkeemmalle ku niin moni tekijäkin ajattelee tällä tavoin. Hei viihdettähän se "korkealuokkaisempi" taidekin on. Kaikessa taiteessa on "helpommat" ja "vaikeammat" tapauksensa enkä mä ainakaan halua sarjakuvataiteilijana ja -lukijana pitää itteäni spedempänä kuin muita taiteiden harrastajia.
Ymmärrän kyllä ihmisten elitisminvastaisuuden - itsekin karsastan esim viininlipittelijöitä ja viskinhaistelijoita - mutta kyllä meidän tietyn alan harrastajina pitäis enemmän itseämme arvostaa ja pyrkiä myös yleisen asenneilmapiirin parantamiseen. Kyllä meidän pitäisi kaikkien ymmärtää kuinka haastavasta, ilmaisukykyisestä ja monipuolisesta taidelajista on kyse. Makuasiat erikseen.
-
Mitä Ilkka Remes, Reijo Mäki ja Jarkko Sipilä ovat?
Taisi tulla sana kirjailija mieleen ennen taiteilijaa? Eikö kirjailija ole kuitenkin taiteilija? Verrataan mieluummin näihin kuin Spedeen, koska siitä tulee kaikille mieleen negatiivisia mielikuvia (puujalka, halpa, pitkitetty). Pidetään kuitenkin mielessä, että Pertti Pasanen oli mies, joka piti hengissä Suomalaisen elokuvatuotannon noin vuosikymmenen, tekemällä ilman apurahoja leffoja jotka kannattivat, ja tekivät lopulta mahdolliseksi sen, että nykyään voidaan Suomessa tuottaa kohtuullisen apurahajärjestelmän tukemana sekä vakavampaa taidetta että suurelle yleisölle kelpaavaa viihdettä, ja jopa ulkomaille vietäviä tuotteita, jotka kaikki ovat elokuvataidetta sanan laajassa merkityksessä.
-
Taisi tulla sana kirjailija mieleen ennen taiteilijaa?
Niin mulla tulee Dostojevskistäkin :) Käytin sanaa taiteilija niin paljon lähinnä sen takia että "sarjakuvailija" kuulostaa niin oudolta.
Verrataan mieluummin näihin kuin Spedeen.
Ei ei ei. Minä en halua tässä ketjussa lähteä vertailemaan muuta kuin sarjakuvan asemaa muihin taidelajeihin nähden. Mainitsemiesi kirjailijoiden esilletuominen vain palvelee mun pointtia. Se että kirjallisuuden puolella on viihteellisempiä, hyvin myyviä kirjailijoita, ei missään nimessä vähennä kirjallisuuden arvoa taidelajina. Miksi sen sarjakuvienkaan kohdalla pitäisi mennä niin?
-
Mielestäni sarjakuvan arvostus Suomessa on koko ajan noussut sitä mukaa kun se on vaikkapa USA:ssa laskenut.
Sitä pidetään jopa yhtenä mahdollisena ammattina - varovaisesti tosin mainitaan alhaiset myyntiluvut...Kirjankustannusala (http://www.mol.fi/webammatti.cgi?ammattialanumero=071&kieli=00)
"Sarjakuvan arvostus on kasvanut Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomalaista sarjakuvaa on ollut vuodesta 1911 lähtien (...) Sarjakuvaa lukevan yleisön ikäjakauma on laajentunut pikkulapsista aikuisiin, samoin naisista on tullut sen kuluttajia. Yhteensä maassamme ilmestyy vuosittain 40-80 sarjakuva-albumia. Yli 2 000 myydyn albumin haamurajaa on kuitenkin vaikea rikkoa. Ihmissuhteet ja arki ovat nykyään sarjakuvassa suosittuja aiheita, perinteiset seikkailu- ja fantasiasarjakuvat ovat tällä hetkellä syrjemmässä."
Sarjakuvan jakautuminen taide- ja kertakäyttösarjakuvaan tekee sen aseman ja taloudellisen tukemisen ongelmalliseksi.
Mietiskelin että miksikohän "viihde" kuulostaa jotenkin halventavalta nimitykseltä joistakin, mutta tuo kertakäyttösarjakuva kyllä vie voiton.
-
Näkemykseni mukaan sarjakuva saa kyllä ansaitsemansa huomion. (...) Mielellään näen kehityksen niin päin että ensin tulee teosten substanssi ja sitten vasta suitsutus.
Samaa mieltä!
Jatkaakseni aihetta: sitäkin voi miettiä, miten keskivertoihmisen käsitys sarjakuvista muodostuu. Nimittäin, se muodostuu siitä mitä juuri hän on lukenut; eli Aku Ankoista, sanomalehtistripeistä, lapsilleen ostamista sarjakuvista jne. Sarjakuvan potentiaali ehkä on jollakin tavalla tiedossa, mutta jos riittäviä näyttöjä ei kohtuullisella lajiin tutustumisella löydy, etsii ihminen kulttuurinautintonsa muualta. Näin ne Mausit jäävät löytymättä.
-
Sarjakuvan potentiaali ehkä on jollakin tavalla tiedossa, mutta jos riittäviä näyttöjä ei kohtuullisella lajiin tutustumisella löydy, etsii ihminen kulttuurinautintonsa muualta. Näin ne Mausit jäävät löytymättä.
Pitänee varmaan toivoa että kustantaja kääntää Gravettin manga-opuksen vanassa myös saman tekijän Graphic Novel -kirjan.
Timo
-
Pitänee varmaan toivoa että kustantaja kääntää Gravettin manga-opuksen vanassa myös saman tekijän Graphic Novel -kirjan.
Toivotaan näin, mutta en pidättelisi hengitystä. Teos antaa upean skaalan laidasta laitaan sortumatta liialliseen elitismiin.
Sarjakuvan arvostukseen ja sen puutteeseen on jo annettu ketjun sisällä vastauksia.
Toki Ilkka Remes on huonompi kirjailija kuin Bo Carpelan. Vaikka Bokin on suosittu hän on sentään voittanut Finlandian kahdesti. Molemmat ovat silti kulttuuria ja viihdettä. löytyy ihmisiä jotka eivät voi kuvitellakkaan että lukisivat toisen mainutun kirjoja, molemmin puolin.
Sarjakuvan aikuistuminen, viihteellisyyden ja lapsellisuuden korostaminen on tuttua. Elokuva-arviossahan "sarjakuvamainen" on laatusana, eikä kehuva.
Voisin jauhaa tässä samanhenkisille loputtoman määrän päinvastaisia esimerkkejä, mutta kun ihmisrukilla on itsetunto ja omanarvontunto usein niin heikoissa kantimissa että omaa elitismiä ja tärkeyttä pitää pönkittää mollaamalla muita.
Tämä yllättävää kyllä pätee taiteenlajien sisällä. Ja myös sarjakuvan. On täysin inhimillistä että jos jokin ei kuulu oman mielenkiintomme piiriin emme ole siitä kiinnostuneita.
Siksi ihmiset myös haluavat arvottaa muut sarjakuvan osa-alueet heikommiksi tai kehnommiksi.
totta kai supersankarit ja ankat ovat lasten kauraa, josta sitten kasvetaan ulos aikuisempaan makuun ja poikkitaiteelliset ihmissuhteen kuvaukset ovat vain osoitus siitä ettei tekijällä ole lahjoja mutta koettaa peittää niitä "taiteellisuuteen".
ja manga tappaa muun sarjakuvan, kun eurooppalainen ja amerikkalainen sarjakuva taas polkevat paikallaan seisovassa vedessä.
Miksi tämä kuulostaa niin kovasti siltä: "koska sinä oikeasti aikuistut ja lakkaat lukemasta sarjakuvia?"kommentilta tai sen vastareaktiolta?
Koska se on sitä.
Sarjakuva ei tarvitse arvostusta vaikka sen ansaitsisikin. Sarjakuvan, kuten rockin ja kirjojen pitäisi olla kuolleita. Multimediayhteiskunta ei tarvitse niitä.
Ja kas nettisarjakuvahan se siinä.
Viihteenä ja taiteena.
Eihän kukaan radiotakaan enää kuuntele kun televisio ja netti on keksitty.
Olisi mukavaa jos kaikki ymmärtäisivät sarjakuvien mahdollisuudet, mutta sitä ei tapahdu.
Voimme saada hetkeksi laajemman piirin ymmärrystä, mutta emme täydellistä hyväksyntää.
Se ei ole pääasia.
Hyvät sarjakuvat ovat. Eivätkä vain ne jotka ovat minusta hyviä.
-
Ugh. Hyvin puhuttu.
Pitäis muistaa perusasiat (vaikka oisha se apurahaki joskus mukava saada).
-
Kyllä meidän pitäisi kaikkien ymmärtää kuinka haastavasta, ilmaisukykyisestä ja monipuolisesta taidelajista on kyse.
Luulen että useimmat tällä foorumilla ymmärtävätkin. (Toinen arvostaa Lassissa ja Leevissä sen taiteellisuutta ja toinen sitä miten hyvää viihdettä se on.)
Oma hieman jarruttava lähestymiseni liittyy siihen historiaan ja kehitykseen mitä tässä on saanut liki 30 vuotta seurailla. 80-luvun alussa tätä sarjakuvan erinomaisuutta (ilmaisuvälineenä ja kunkin teoksen kohdalla erikseen) korostettiin nähdäkseni jo aivan riittävästi. Sitä hypetystä jäi sen verran varastoonkin että sillä eletään mukavasti ainakin ensi vuosikymmenelle. Josko sitten todellisuus alkaisi pikku hiljaa vastata niitä puheita :) Arvostus ei kasva huutamalla: Arvostakaa!
En osaa arvioida oliko Curtvilen heitto radion merkityksestä huumoria vai vakavaa puhetta? Omien kokemusteni perusteella radio alkaa olla mediana pian sieltä parhaasta päästä. Kun lehdet ja televisio viihteellistyvät jää radiolle mahdollisuus tuottaa asiaa ja laatua (myös viihteessä). Ajatuskulku menee siis samaan tapaan kuin siinä Römpötin artikkelissa jossa sarjakuva jää mediana "vakavammille teoksille" kun elokuva tyydyttää viihteen nälän. Netin kehityksestä nyt ei voi sanoa muuta kuin että se varmasti kypsyy samalla kun käyttäjänsäkin.
Ehkä toimittajat (jotka kirjoittavat ne lehtijutut) arvostavat kirjoja taiteena tai mielikuvissaan enemmän koska he tietävät että kirjoittaminen käy työstä. Piirtäminen on sen sijaan jotakin mitä heidän lapsensa tekevät kotona ja koulussa paremman tekemisen puutteessa.
Manga on ilmaisun kannalta pelkästään positiivinen asia (katsokaa vaikka mitä se on synnyttänyt Ranskan maalla Suomessa matkittavaksi) vaikka se nyt ei heti ekoina vuosinaan olekaan täällä alkanut kasvattaa sarjakuvan "arvostuspottia".
-
Viis siitä, mikä älymystön arvostus on. Kun joku tekee sarjakuvalla todelliset harrypotterit, eli käytännöllisesti katsoen pakottaa kaikki kansanryhmät lukemaan sarjakuvaa, sitten arvostus maksavan yleisön silmissä korjaantuu. Intelligentsia saa nillittää mitä tahtoo.
Sarjakuvan aikuistumisesta -- ilman mangaa suurin osa sarjakuvaväestä olisi yli 30-vuotiaita. En vieläkään tajua mangaa kunnolla, mutta ainakin nuorison sarjakuvaharrastusta se on lisännyt.
Tuo kommentti radiosta oli sikäli pelottava, että se saa sarjakuvankin tuntumaan kuolevalta medialta (ei mahdoton ajatus, vaikka nettisarjakuva varmaankin auttaa hieman).
Niin, jokaisella meistä on niin paljon mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon, että kuinka paljon tavikset haluavat sitä sarjakuviin kuluttaa, varsinkin kun hyvien sarjakuvien saatavuus on mitä on? Noh, Disney-kaman saatavuus on OK, mutta jos haluat jotain muuta? Siis verrattuuna TV:n, DVD-elokuvien, tietokonepelien jne. saatavuuteen...
-
Sarjakuvan aikuistumisesta -- ilman mangaa suurin osa sarjakuvaväestä olisi yli 30-vuotiaita.
Niin, ja lukevat samoja sarjakuvia kuin kersana. Eli ei se sarjakuva siinä ole mihinkään aikuistunut vaan lukijat, öö, sano se nyt kauniisti. Pysyneet ikinuorina.
-
Kyllä aika moni vakavasti otettavan viihteen menestystuotekin on suunnattu "ikuisesti nuorille".
Tuli mieleen vaikkapa Remes ja Karibian piraatti. Ei noita nyt kovin aikuisille suunnatuiksi voi sanoa. Silti lehdet kirjoittaa niistä ihan kuin oikeista asioista. Ja isot miehet niitä lukee ja kattoo. Jos olisivat sarjakuvia, niin unholaan jäisivät.
-
Jos sarjakuvaa pidettäisiin korkealuokkaisena taiteena, josta nautittaisiin vain pikkusormi pystyssä, tuntisin olevani väärällä alalla.
Jotenkin toi on minusta aika terve asenne vaikka sarjakuva voi minun puolesta olla tuotakin. Aika huolestuttavia esim. herra Spiegelmanin mielipiteet siitä että sarjakuva marginalisoituessaan muuttuu eliittitaiteeksi ja päätyy gallerioiden seinille. Siinä vaiheessa se kai voidaan katsoa kuolleeksi (kunnes joku taas tekee Zap nollan tapaisen virityksen ja palataan terveiden perusasioiden ääreen)
-
Niin, ja lukevat samoja sarjakuvia kuin kersana. Eli ei se sarjakuva siinä ole mihinkään aikuistunut vaan lukijat, öö, sano se nyt kauniisti. Pysyneet ikinuorina.
Niin ja kaikkiin sarjakuvaan pätee sama kuin kirjoihin. Ne jotka ovat aloittaneet harrastuksensa vasta aikuisina ovat poikkeus joka vahvistaa säännön. Jotain promillen luokkaa.
Uusia harrastajia ei vain tule niin kauan kun sarjakuvatarjonta itsessään keskittyy liian pieniin piireihin ja sinne kirjakauppojen saarjakuvaosastoille.
Sarjakuvaa pitää saada näkyvämmin jokaiseen lähikauppaan ja kioskiin. Siksihän ankat jyrää.
Ei, tilanne ei korjaannu jos meillä on kaikissa kioskeissa Trondheimia ja Baggea, mutta ei sitä "viihdettä".
Oopperaa ei sarjakuvasta saa meidän elinaikanamme. Eikä toivon mukaan sen jälkeenkään.
Edit. hidas kirjoittaja huomaa että jalat ovat jo viedyt suusta.
-
Kyllä aika moni vakavasti otettavan viihteen menestystuotekin on suunnattu "ikuisesti nuorille".
Tuli mieleen vaikkapa Remes ja Karibian piraatti. Ei noita nyt kovin aikuisille suunnatuiksi voi sanoa. Silti lehdet kirjoittaa niistä ihan kuin oikeista asioista. Ja isot miehet niitä lukee ja kattoo. Jos olisivat sarjakuvia, niin unholaan jäisivät.
Joo, mutta arvostusta se ei tuo.
-
Sen verran kuluttajat arvostavat elokuvia ja kirjoja, että suostuvat niistaä maksamaan ja oikein vaikkapa vakavasti niistä keskustelemaankin. Sama tarina sarjakuvana, ei kiinnosta "ketään".
-
Turhapuro, Aku Ankka, Wagner. Pitää tehdä sarjakuvia, joissa on huvittavan näköisiä, kurittomia luuserimiehiä. Sitten pikku hiljaa kuluttaja totutetaan kovempiin aineisiin. Lopulta Chris Ware löytää suomalaisyleisönsä.
-
Lopulta Chris Ware löytää suomalaisyleisönsä.
Eikös ne senkin hahmot ole sellaisia huvittavan näköisiä luuserimiehiä. :)
-
Sen verran kuluttajat arvostavat elokuvia ja kirjoja, että suostuvat niistaä maksamaan ja oikein vaikkapa vakavasti niistä keskustelemaankin. Sama tarina sarjakuvana, ei kiinnosta "ketään".
Taisit osua ongelman ytimeen. Sarjakuva on periaatteessa helppoa lähestyä ja tuttua. Käytännössä ei. Saatavuuskin on vaieka. Mutta tämä menee jo aiheen ohi, toiseen säikeeseen.
-
Tuli mieleen vaikkapa Remes ja Karibian piraatti. Ei noita nyt kovin aikuisille suunnatuiksi voi sanoa. Silti lehdet kirjoittaa niistä ihan kuin oikeista asioista. Ja isot miehet niitä lukee ja kattoo. Jos olisivat sarjakuvia, niin unholaan jäisivät.
Joo, mutta arvostusta se ei tuo.
No on tietysti eri asia mitä arvostuksella käsittää.
Kaupallista vai taiteellista.
tietenkin kaikki on suhteellista.
Kun 1934 Agentti X-9 sarjakuva alkoi ilmestyä sai Dashiell Hammett tarinasta ja dialogista 500 dollaria.
Nuori piirtäjä, Alex Raymond, tienasi työstään 20$.
Siis Alex Raymond.
(lähde Ruumiin kulttuuri 1/2006)
Asiat ovat muuttuneet kovin vähän noista päivistä. Eräässä keskustelussa sain kuulla kuinka ammattigraafikolta koetettiin saada hinnanalennusta mainoskuvasta koska kyseessä on vain piirros.
Asiaa ei vieläkään auta se että yrittää nostaa oman makunsa muiden vähäpätöisten kuolevaisten yli.
Itse näen ettei sarjakuvan arvostus voi nousta ennen kuin sarjakuvaa löytyy joka lähtöön ja paljon.
Se edellyttää panostamista laadukkaaseen lasten ja nuorten sarjakuvaan, kypsemmille suunnattu materiaali seuraa automationa.
Resurssit tähän onkin sitten ihan eri juttu.
-
No on tietysti eri asia mitä arvostuksella käsittää.
Kaupallista vai taiteellista.
No onko niillä nyt paljonkaan eroa. Jos taideteosta arvostetaan, siitä myös ollaan valmiit maksamaan paljon.
-
Kun Mauri Kunnas muinoin piirsi Iltaset-lehteen Kotlant Jaartia, hänen palkkionsa oli 40 mk per srtippi (nykyrahassa suurinpiirtein sama euroissa). Siksi erinomaisen mainio "Panjonsoittajan ropleemi" -tarina latistuu loppuaan kohti piirroksen osalta.
"Sitten tein Iltasetiin yhden pilakuvan, jonkun tyhmän jutun silloin otsikoissa olleesta "tauluoikeudenkäynnistä", ja siitä maksettiin 100 mk. Siihen loppui sarjakuvien teko", Gunnas totesi.
"Mä olisin itse halunnut tehdä vain sarjakuvia, jos niiden teolla olisi elänyt", totesi Kunnas-Mauri minulle taannoin.
Ristikäämme nyt kaikki kätemme kyynärpäihin asti, ja kiittäkäämme hallitsevia tahoja siitä, että Kunnaxesta ei tullut "pelkkää" Disney-sarjisten käsikirjoittajaa ja piirtäjää, kiitos ei-myönteisen palautteen Gutemberghusetin (nyk. Egmont) taholta.
-
Hmm. ;D
(http://koti.phnet.fi/otaku/random/arvostus_2.jpg)
(http://koti.phnet.fi/otaku/random/arvostus_1.jpg)
-
Minusta sarjakuvaa arvostetaan ihan hyvin siinä suhteessa mikä on Suomen väkiluku ja sarjakuvan taso.
Minusta ei ole tarpeellista lähteä sellaiselle väkinäiselle linjalle missä arvostuksen perään itketään (kuten Reima mainitsi, se on ehkä kasari omakustanne/seuralehtien ankein puoli, kun ei keskitytä "näyttöjen antamiseen" vaan arvostuksen kinuamiseen ja sen puutteen ruikutukseen).
Tuskin tuo "perus sarjakuva" jota kioskeista ostellaan tarvitsee mitään lisä arvostusta kun kysyntää ja intoa riittää. Mitä tulee vaihtoehtoisempaan kamaan, olisi aiheellista vain ymmärtää että kyse on marginaalisesta ilmiöstä, jolle arvostus tulee myös marginaalista, eikä jostain kohderyhmän ulkopuolelta joka ei joskus ehkä edes osaa edes hahmottaa että kyse on enää sarjakuvista.
On toki hyvä että jotkut ihmiset paneutuu aktiivisesti sarjakuvan promotointiin ja eteenpäinviemiseen, vaikka se ei toisi mitään lopullista voittoa. Minulle riittää (ja kelpaa paremmin) tilanne jossa sarjakuva on vastakulttuuria & vittumaista rävellystä, jossa tuotanto syntyy pakkomielteestä tehdä jotain, sen sijaan että se olisi parempi rahanlähde kuin joku muu ammatti.
-
Kukas nyt muistelee väärin? Vai sotkee asioita?
Iltaset loppui paljon aikaisemmin kuin Nyrok City.Ja lastenkirjojakin tuli vasta kun Nyrok City oli jo kanttuvei.
Ilmeisesti Kunnas. Iltasettiin hän väittää aloittaneensa pilapiirrännän, sitten siirtyi Aamulehteen ja sieltä Turun Sanomiin. "Suomalainen tonttukirja" ilmestyi 1979, jolloin Nyrokki oli vielä hyvinkin voimissaan.
Mauri Kunnas
- Syntynyt 11.2.1950 Vammalassa
- Ylioppilaaksi 1969
- Valmistui graafikoksi Suomen Taideteollisesta
korkeakoulusta 1975
- 1974 päivittäinen sarjakuva Kotlant Jaarti Iltaset-lehdessä
- 1974-75 Aamulehden poliittinen pilapiirtäjä
- 1975-76 töissä turkulaisessa mainostoimistossa
- 1976-83 Turun Sanomien poliittinen pilapiirtäjä
- 1975-86 Nyrok City -sarjakuva ensin Introssa, sitten Helpissä ja lopulta Suosikissa
- Ensimmäinen lastenkirja, Suomalainen tonttukirja 1979
- 1983-84 Helsingin Sanomien pilapiirtäjäksi, muutto Helsinkiin
- Kaiken aikaa piirroksia myös muihin lehtiin, muiden muassa Suomen Kuvalehteen
- Nykyään päätoiminen kirjailija
-
Tuli äkkiä asennemuutos, kun katselin Dilberttejä, B.Virtasia sun muita strippejä työpaikan seinillä.
Sarjakuva ei ole taidetta.
Sarjakuva on käyttöesine, monen cubicle-asukin itseilmaisun muoto (siis "kopioin Dilbertin seinälleni ja morkkaan sillä pomoja"), hyödyke ("Hmm. Odotusaikaa, teenkö sanaristikon vai luenko sarjakuvat lehdestä") tai jotain muuta.
Konkreettisesti sarjakuva esineenä ei siis ole taidetta tai sitten täytyy sanoa että vähän kaikki on -- useimmat hyötyesineetkin ovat muotoiltuja.
Sarjakuvan tekeminen on taidetta.
Lopputuote on hyödyke.
Ha. Kuulostaa hiusten halkomiselta, mutta oikeasti, se erottaa työn ja tuloksen. Silloin työ jota tehdään voi olla vaikka kuinka taiteellista.
Vai tätäkö kaikki tarkoittivat alunperinkin ja minulle (hämäläiselle) se valkeni vasta nyt? ;D
-
Tuli äkkiä asennemuutos, kun katselin Dilberttejä, B.Virtasia sun muita strippejä työpaikan seinillä.
Sarjakuva ei ole taidetta.
Sarjakuva on käyttöesine, monen cubicle-asukin itseilmaisun muoto (siis "kopioin Dilbertin seinälleni ja morkkaan sillä pomoja"), hyödyke ("Hmm. Odotusaikaa, teenkö sanaristikon vai luenko sarjakuvat lehdestä") tai jotain muuta.
Konkreettisesti sarjakuva esineenä ei siis ole taidetta tai sitten täytyy sanoa että vähän kaikki on -- useimmat hyötyesineetkin ovat muotoiltuja.
Sarjakuvan tekeminen on taidetta.
Lopputuote on hyödyke.
Ha. Kuulostaa hiusten halkomiselta, mutta oikeasti, se erottaa työn ja tuloksen. Silloin työ jota tehdään voi olla vaikka kuinka taiteellista.
Vai tätäkö kaikki tarkoittivat alunperinkin ja minulle (hämäläiselle) se valkeni vasta nyt? ;D
Huokaus. Joko-tai, musta-valkea.
Mikä siinä harmaan sävyjen tajuamisessa on niin vaikeaa, ihmiskunta hoi?
Se mitä Matti Hagelberg tai Marko Turunen tekee ei päätyne kuutioiden seinälle, vaan joidenkin ihmisten kirjahyllyihin. Sama ilmaisumuoto, eri lajityyppi. Sarjakuvasta on moneksi.
-
Tuli äkkiä asennemuutos, kun katselin Dilberttejä, B.Virtasia sun muita strippejä työpaikan seinillä.
Sarjakuva ei ole taidetta.
Sarjakuva on käyttöesine, monen cubicle-asukin itseilmaisun muoto (siis "kopioin Dilbertin seinälleni ja morkkaan sillä pomoja"), hyödyke ("Hmm. Odotusaikaa, teenkö sanaristikon vai luenko sarjakuvat lehdestä") tai jotain muuta.
Tämä oli kai sarkasmia? Olihan?
Lainemaista päättelyä voi jatkaa siten että elokuvatkaan ei ole taidetta, kun katsoo mainoselokuvia tai davincikoodin. Tai kirjallisuus kun selailee läpi vitsikokoelman ja edmacbain-pokkarin.
Timo
-
Tämä oli kai sarkasmia? Olihan?
Äh. Edes kunnon flamewaria saanut pystyyn. En ikuna saa ylennystä alt.syntax.tacticaliiin... ;D
-
Eikös "oikean taiteen" tunnista hinnasta ? ;)
Harva sarjakuvan kuluttaja tuntuu arvostavan sarjakuvaa taiteena (ainakaan sitä lopullista painettua teosta). Jopa vaihtoehtoisesta sarjakuvasta puhuttaessa, kiinnostusta voi olla ostaa, kunhan hinta on halpa (= ei edullinen, vaan halpa). Jos hinta olisi missään suhteessa kustannuksiin & työmäärään, ei esim. vaihtoehtosarjakuvalehdet menisi kaupaksi.
vrt: Jotkut pehmeäkantiset mustavalkoiset valokuvakirjat taidekaupan hyllyssä on helposti 50 euroa, kun vastaava sarjakuva tuskin saisi olla edes 20e nurkilla.
-
Taas päästään tähän syvällisen taiteen ja rempseän viihteen tiukkaan erotteluun, joka on saatanasta. Ja ehkä yksi syy sarjakuvan markkinoinnin ongelmiin. Esimerkki elokuvan puolelta: 1960 Komisario Palmun erehdyksen, humoristisen murhamysteerin, taustalle pantiin Osmo Lindemanin modernia klassista. Sellainen sopii elokuviin erittäin hyvin. Nykyisin moinen ei tulisi kuuloonkaan vaan käytettäisiin nostetta kaipaavia poppisbiisejä. Siinä sekä korkeakulduuri että taide nähdäkseni häviävät.
-
Pelkän sarjakuvan ja taiteellisen sarjakuvan ero taitaa olla koko. Jos sarjakuvaruutu suurennetaan tavallisen taulun kokoiseksi, tai maalataan julkiselle paikalle seinän kokoiseksi se on heti (eittämättä )taidetta, mutta onko se enää sarjakuvaa?
-
Pelkän sarjakuvan ja taiteellisen sarjakuvan ero taitaa olla koko. Jos sarjakuvaruutu suurennetaan tavallisen taulun kokoiseksi, tai maalataan julkiselle paikalle seinän kokoiseksi se on heti (eittämättä )taidetta, mutta onko se enää sarjakuvaa?
Eikös nää samat jutut löydy niistä vanhoista ketjuista? Mistä aiheesta me tällä kertaa oikeesti keskusteltiinkaan?
-
Eikös nää samat jutut löydy niistä vanhoista ketjuista? Mistä aiheesta me tällä kertaa oikeesti keskusteltiinkaan?
Kaivaudutaan taas poteroihimme ja käydään nautinnollista asemasotaa...
Jos nyt keksisi jonkin uuden näkökulman niin sarjakuvan historia ja sarjakuvan tutkiminen ovat arvostuksen näkyviä muotoja. Laikku 05 tyyppisiä projekteja pitäisi kehitellä lisää ja pidemmälle. Yksi tärkeimmistä (tärkein?) Kvaakin "oheistuotteista" on itselleni on ollut se, että täällä on löydetty unohtuneita suomalaisia sarjakuvia ja vieläpä keskusteltu niistä. Hjalmar Löfvingin ja Ami Hauhion pitäisi olla meille tärkeämpiä kuin Winsor McCayn ja Alex Raymondin, Ville Rannan ja Kati Kovacsin tärkeämpiä kuin Christophe Blainin ja Trina Robbinsin. Toki molempi parempi, ja kaikki mainitut ovat lajinsa valioita.
Suomalaisen sarjakuvan puolesta!
PS. Huomasittehan, että Suomen Kuvalehti alkoi nyt julkaista Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Himasia. Tykkään kovasti! Tyylipuhdasta strippimuotoista perhesarjakuvaa, joka on oikeasti hauska.
PPS. Roju, ethän loukkaantunut siitä daideilija-heitosta ^^! (en voinut itselleni mitään).
-
Ei mullakaan oikeasti ole mitään kokeilevampaa sarjakuvaa vastaan mutta nähdäkseni tuo suorastaan vaati jotain törkeilyä
-
PPS. Roju, ethän loukkaantunut siitä daideilija-heitosta ^^! (en voinut itselleni mitään).
no emmie ny semmosista. Ei ihan oo varaa ku oon esmes v*ttuillu Antille pisteistä ja viimeksi sanoin Pässiä pahviksi. Hyi mua.
-
PS. Huomasittehan, että Suomen Kuvalehti alkoi nyt julkaista Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Himasia. Tykkään kovasti! Tyylipuhdasta strippimuotoista perhesarjakuvaa, joka on oikeasti hauska.
Jeps, ja uudessa numerossa kunnianarvoisan Kristina Carlsonin kehuva arvostelu Suorsan uudesta possukirjasta!
-
Jos haetaan arvostusta sarjakuvalle ja yleistävänä esimerkkinä mainitaan DILBERT niin puheet sarjakuvasta ja taiteesta voi unohtaa.
Kyllähän Dilbertiä lukee, mutta ei kukaan rinnasta esim. South Parkia Casablancaan ja sano että "elokuvat on lukutaidottomille, ei ne mitään taidetta oo"
-
Havahduin eilisenä aamuna ja huomasin omaavani 2 kpl Happy horse comicsin luonnoskirjaa. Koska puolustan mielelläni poikkeavia, avasin toisen kpleen. Siinä luki: "Kuka on pistäny dominot jääkaappiin?" "Joku neekerihomo."
Tämän luettuani en voinut kuin muistaa Kalervo Palsaa; "Minun on jaksettava, olenhan yksi maamme eturivin miehistä."
Sarjakuva on parasta ikinä.
-
Sarjakuva on parasta ikinä.
Niin on, mutta se luonnoskirja on kyllä huonointa ikinä. Harmi kun en ole saanut vielä käsiini Jarkko on homoa tai Pääasioita, niiltä odotan enemmän.
-
Juupati joo. Hesari eilen oikein innostui olemaan ajan tasalla sarjisarvioissaan - julkaisi Römpötin ja Jokisen arviot Laikku 05:stä, Kukkakauppiaan onnenpäivästä sekä Mikrokosmoksesta. Yli vuosi sitten kirjoitettuja juttuja molemmat...
-
Turhan väsynyt ja huomenna pitää taas otsa hiessä elantonsa niin tämä ketju olkoon lähinnä:
Malorie blackman tuli vastikään valituksi Children laurate-arvonimen haltijaksi(lähin verrokki lienee lastenkirjallisuuden hyväntahdonlähettiläs, joskin arvokkaammin ja perinteikkäämmin)
brittiläisen Channel 4n haastattelussa Blackman korostaa tarinoiden ja fiktion merkitystä ja mainitsee (loppupuolella) kuinka yliolkaisen vähättelevästi opettajansa suhtautuivat sarjakuviin (http://www.youtube.com/watch?v=1HN4Np0Csj8)
totta kai aina voi sanoa että "niin lastenkirjallisuus/nuortenkirjallisuus lisensiaattinaprapaatti nyt tietty noin puhuu kun ei pärjäisis sofistikoituneella aikuisten puolella" mutta minusta hyvä jos joku näkee, ei vain puita, eikä vain metsää, vaan sen ekosysteeminkin.
-
Life-lehti arvostaa sarjakuvia historiallisella kuvakatsauksella:
http://life.time.com/culture/in-praise-of-classic-comics-and-comic-strips/#1
-
MIetin että mihin ketjuun kirjoittaisin. Luettuani tämän läpi napsin muutamat lainat tuolta ekalta sivulta...
Sarjakuvaan suhtaudutaan hyvin arvostavasti sellaisissa "tärkeissä" (?) lehdissä kuin Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti.
Monessa ammattilehdessä on kohdeyleisölle tarkoitettu omasta alasta kertova sarjakuva (Museo-lehden Museomestari Myyrynen on yksi suosikkejani) tai ilmaisjakelulehdessä on sen arvoja kuvaava sarjakuva (vaikkapa Kirkko ja kaupunki -lehdessä jo vuodesta 1971 kristinuskonnolla hauskuttanut Isä Ruben).
Tästä olen jauhanut toisessakin ketjussa, mutta sarjakuvan asema on suoraan verrannollinen julkaistun sarjakuvan; käytännössä lukijoiden määrään. Tässä suhteessa - ensi kertaa vuosikymmeniin - näkyy toivoa, koska Suomessakin kasvaa parasta aikaa sukupolvi, jolle tarjotaan enemmän vaihtoehtoja. Tästä saamme tietenkin kiittää mangaa. Tulevaisuudessa sarjakuva mahdollisesti nähdään muunakin kuin Aku Ankkana, joka mielletään lasten, varusmiesten ja lomailijoiden lukemistoksi.
Ja vielä tuoreen puheenvuoron tuolta toisesta ketjusta (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11726.msg422629.html#msg422629):
Sarjakuvat on marginaalia hävittyään rakenteellisten ratkaisujen ja sitä tukevien skenepainotusten myötä aseman muille viihteen (=taiteen) muodoille.
Tilanne on Suomessa sama kuin yhdysvalloissakin ja jossain määrin BDvyöhykkeellä: HCmarginaali on ja pysyy mutta ydinryhmä ei ratkaisevasti kasva, ainoastaan pysyy vakiona.
Tietenkin iPadkin tarvitsee ruokkivaa materiaalia ja siinähän sarjakuvat rulettavat elokuvien, sarjojen, pelien ja musiikin kera.
Havahduin nimittäin sihen että nuortenlehdissä ei julkaista sarjakuvia. Vai julkaistaanko? Selasin läpi Lehtiluukun (http://www.lehtiluukku.fi/) ilmaiset nuortenlehdet eikä niissä ollut ainakaan yhtään? Pitääkö Kvaakiin kohta perustaa ketju Sarjakuvat lehdissä. Vähän samaan tapaan kuin Sarjakuva-aiheiset kirjoitukset sanomalehdissä, sarjakuvat mainoksissa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7568.0.html) ja sarjakuvat ammattilehdissä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,3902.0.html)? Ketjussa voisi sitten ilmoittaa aina ilosanoman kun jostain lehdestä vielä löytyy sarjakuva.
Noita kirjoituksia (ilmiöistä ja tekijöistä ja tapahtumista ja palkinnoista + kritikkejä) alkaa olla jo enemmän kuin mitä itse sarjiksia julkaistaan. Sarjiksia käytetään myös mainoksissa ja joskus silloin kun yritetään tavoittaa nuoria, mutta ihmettelen kyllä vähän että onko tässä mainostajan näkökulmasta järkeä.
Kaikki viittaa pahasti siihen että sarjakuva on tietyllä tapaa hävinnyt jo taistelun omimmilla (tai ainakin perinteisimmillä) alueillaan eli aikakaus- ja sarjakuvalehdissä (joita ei enää pahemmin julkaista). Sanomalehtisarjakuva vielä sinnittelee. Onko tällä perusteella siis sarjakuvan arvostus noussut vaiko peräti laskenut?
-
Havahduin nimittäin sihen että nuortenlehdissä ei julkaista sarjakuvia. Vai julkaistaanko? Selasin läpi Lehtiluukun (http://www.lehtiluukku.fi/) ilmaiset nuortenlehdet eikä niissä ollut ainakaan yhtään?
Havaintosi voi olla oikea, mutta otoksesi on aivan liian pieni. Minusta tuolla linkissä ei ollut nuortenlehtiä mitenkään kattavasti. Sieltä puuttui esim. lemmikki-, ratsastus- ja tietokonelehtiä. Tyttöjen "elämäntapalehdistä" sieltä puuttuivat ainakin Top Model, Julia, Prinsessa ja Demi. Koululainen ja pari muuta tunnettua sarjakuvaa sisältävää nuortenlehteä myös loisti poissaolollaan. Lisäksi useilla isoilla järjestöillä on laajalevikkisiä nuortenlehtiä, joissa voi olla sarjakuvaa.
-
Havaintosi voi olla oikea, mutta otoksesi on aivan liian pieni.
Toki otos on pieni. Toivoinkin samalla vähän esimerkkejä paremmin tietäviltä siitä miten nuortenlehdissä sarjakuvaa arvostetaan. :)
Muuten, Anime-lehdessä sarjakuva on loistanut poissaolollaan nykyisen päätoimittajan aikana eikä Japanpopin sarjakuvajulkaisemisessa siinäkään ole ollut hurraamista, vaikka nuo sentään liittyvät elimellisesti sarjakuvakulttuuriin.
-
Olettehan huomanneet, että mediatalojen maksumuureissa sarjakuvat ovat usein se tilkitsemätön rako.
Hesarin nettisivuilla voi viikossa lukea 5 ilmaista juttua ja sitten kehotetaan liittymään tilaajien joukkoon. Fingerporia voi lukea kuitenkin mielin määrin.
Suomen Kuvalehden tiukka maksumuuri ei salli yhden ainokaisen jutun lukemista, mutta sarjakuvat voi lukea vapaasti.
Teknisesti ei ole mitään eroa, mitä sisältöä rajoitetaan ja mitä sallitaan. Tuskin levityssopimuksissa kielletään sarjakuvasisällön rajoittamista lukijoille, jotka eivät lukemisesta maksa (luulisi ennemmin vaadittavan päinvastoin).
Mitä tämä sitten kertoo? Fingerpori ehkä onkin sisäänheittotuote ensiyön oikeuden ansiosta Hesarille, mutta tuskin Helmi ja Heikki (tai edes Kramppeja ja nyrjähdyksiä) sitä olisi SK:lle.
Ei sarjakuvasisältö nyt tässä mielessä voi täysin merkityksetöntäkään olla.
EDIT: Korjattu hassu ajatusvirhe.
-
Vielä tohon edelliseen aiheeseen. Tosiaan, eipähän sitä montaa varsinaista nuortenlehteä kyllä ilmestykään kun Suosikkikin lopetti. Demissä muistelen olleen Värrin Tainan Demimonde sarjiksen. Onkohan enää?
Lehtien nettiversioista huomioni on viimeaikoina pyörinyt NY Timesin ympärillä. Sitähän pidetään jonkinlaisena nettijournalismin suunnannäyttäjänä, ainakin mitä tulee ansaintaketjun hallintaan.
NY TImesistä en koko saitilta löydä yhtään sarjakuvaa (en muista oliko paperiversiossakaan?). Vaikka lehti kyllä tavallaan arvostaa sarjakuvaa, kuten käy ilmi vaikka viime vuoden graafisia novelleja rankkaavan artikkelin aloituksesta (http://www.nytimes.com/2013/12/15/books/review/nowhere-men-vol-1-and-more.html?ref=bookreviews&_r=0):
Comics can tell certain kinds of stories that prose, photographs and films can’t. They can also tell familiar stories in drastically different ways.
Mutta kuten sanottu, strippi on vähän eri tuote kuin kirja. Kirja-arvostelujen seasta sarjisjutut täällä löytyvät, eikä niitä mitenkään siellä muista kirjoista erotella.
-
Aiheeseen liittyen, oman pikku kirjastomme viimeisimmät sarjakuvahankinnat ovat aina esillä lainaustiskin yhteydessä.
(http://www.verikoirat.com/export/hylly.jpg)
-
Kirjasto kympissä on vähän sama periaate. Mutta mukana myös vähän vanhoja aina mielenkiintoisia poimintoja joukossa jotta sivistys pysyy laajana.
Ainoa mikä puuttuu on nimenomaan sarjakuvalle omistettu kirjasto. Siis Helmet lafkalta. Jos lähtisimme joukolla ajamaan asiaa, niin jotain voisi tapahtuakin.
Sitten olisi kaikilla täälläkin Sarjakuvafestareiden ja muun ohella yksi syy lisää käydä Helsingissä.
( Kyllä. Haen ja puolustan jälleen Helsingille tunnustusta lukemisen virallisena kaupunkina Suomessa. :D )
-
En tiedä onko Helmet-alueella suurta intressiä perustaa uusia kirjastoja sen uuden keskuskirjaston lisäksi, ja jonkun nykyisen muuttaminen taas olisi ongelmallista koska se olisi sitten siltä alueelta kirjasto pois (tunnen esim. ihmisiä Espoon keskustassa jotka eivät ole mitenkään iloisia siitä että heidän lähikirjastonsa on puoliksi nuorisotila...)
-
En tiedä onko Helmet-alueella suurta intressiä perustaa uusia kirjastoja sen uuden keskuskirjaston lisäksi, ja jonkun nykyisen muuttaminen taas olisi ongelmallista koska se olisi sitten siltä alueelta kirjasto pois (tunnen esim. ihmisiä Espoon keskustassa jotka eivät ole mitenkään iloisia siitä että heidän lähikirjastonsa on puoliksi nuorisotila...)
Mutta heitä tuskin haittaisi jos se olisi "kokonaan". Kun kirjastokymppi muuttui atk/musiikki kirjastosta sarjakuva/musiikki kirjastoksi, loppui valitus "metelistä" siihen. Ongelma on siinä että kosiskellaan liian monia samaan aikaan. Pitäisi keskittää vain yhteen tai kahteen.
Jos saisi musiikille, sarjakuville ja elokuville kokonaan omat, olisi kirjastoissa paljon mukavampi käydä. Kokoontumisoikeus on jotain mille nyt ei mahda mitään niin kauan kuin eivät aiheuta suoraa häiriötä, mutta tämä laskisi tarpeetonta semmoista. Myös lapsille olisi hyvä saada oma kirjasto...
-
Jos Sarjakuvakeskusta/kirjasto-kauppa-museota ei saada uuteen Keskustakirjastoon, niin en ala kyllä...
Jostain saunasta tapellaan...
Timo
-
Kirjasto-keskustelu siirtyi kirjasto (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8427.135.html)-ketjuun.
-
No, onko se sarjakuva nyt kirjallisuutta vai ei, ja pitääkö se vielä ottaa vakavasti (http://www.salon.com/2014/09/17/this_isnt_literary_alison_bechdel_roz_chast_and_why_its_so_hard_for_us_to_take_comics_seriously/).
-
Sarjakuvien arvostuksesta osui seuraava silmiin, kyseessä on siis itsensä sarjakuvan tekijän näkemys tuosta aiheesta mistä on tapeltu iät ja ajat, näkemys on esitetty sarjakuvakerronnan keinoin joka on tietenkin aiheeseen erittäin sopivaa:
http://boingboing.net/2014/11/07/lichtensteins-theft-and-the.html (http://boingboing.net/2014/11/07/lichtensteins-theft-and-the.html)
Vastaavaa tapahtuu koko ajan muille kuvittajille:
http://www.newyorker.com/culture/culture-desk/the-5-7-million-magazine-illustration (http://www.newyorker.com/culture/culture-desk/the-5-7-million-magazine-illustration)
-
Curtvile tuon postasikin jo tuleeko sarjakuvilla toimeen (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7765.msg436425.html#msg436425)-ketjussa. Keskustelu BoingBoingissa on kiinnostavaa, etenkin kun joku laittoi vertailun Heathin alkuperäisen ruudun kanssa:
(http://virtual-host-discourse.global.ssl.fastly.net/uploads/boingboing/_optimized/54f/341/af0c29cf70_577x500.png)
Niinkuin näkyy, ei kyseessä ole kuitenkaan ihan plagiaatti, sen verran tyylitelty Lichtensteinin versio on. Kuitenkin minua vähän jurppii tässä kaikessa sellainen alakonteksti jossa sarjakuva nähdään vähän vastaavanlaisena roinana kuin tomaattimurskatölkin etiketti, niin että joskus oli hyvinkin hip ja pop ruveta väsäämän niistä oikein *gasp* taidetta...
-
Kuitenkin minua vähän jurppii tässä kaikessa sellainen alakonteksti jossa sarjakuva nähdään vähän vastaavanlaisena roinana kuin tomaattimurskatölkin etiketti, niin että joskus oli hyvinkin hip ja pop ruveta väsäämän niistä oikein *gasp* taidetta...
Miksi tuon antaisi jurppia? Niin se vain oli, että sarjakuvagarffan yleinen arvostus oli samalla tasolla kuin pakkaussuunnittelun. Osin ansaitustikin. :)
Tuon postaamasi esimerkin perusteella Lichtenstein on sentään ollut varsin luova verrattuna johonkin Erroon joka plagioi ihan suoraan mm. Bollandia (http://www.bleedingcool.com/2010/05/20/brian-bolland-takes-on-erro-and-wins/) (enkä myöskään ymmärää mitä taiteellista itua siinä muka oli).
-
Tuon postaamasi esimerkin perusteella Lichtenstein on sentään ollut varsin luova verrattuna johonkin Erroon joka plagioi ihan suoraan mm. Bollandia (http://www.bleedingcool.com/2010/05/20/brian-bolland-takes-on-erro-and-wins/) (enkä myöskään ymmärää mitä taiteellista itua siinä muka oli).
Uskomatonta. Ei voi muuta sanoa.
-
Miksi tuon antaisi jurppia? Niin se vain oli, että sarjakuvagarffan yleinen arvostus oli samalla tasolla kuin pakkaussuunnittelun. Osin ansaitustikin. :)
Russ Heath.
(http://2.bp.blogspot.com/-SrN6t1FuUFg/T9E2YImOl0I/AAAAAAAAXWw/3rg2P9Kxxac/s1600/SC29cover.jpg)
Näyttääkö tomaattimurskalta, häh?
-
ei näytä.
Mutta Evan Dorkin on asian ytimessä:
(http://36.media.tumblr.com/843ce0214cf9b7d1ca8f4445ab848f53/tumblr_nfeh4p6J081rk7w2qo1_1280.jpg)
osaltaan ongelmana on myös:
(http://40.media.tumblr.com/67790c3cbbe0408c4f18da5d5088e150/tumblr_nfeh4p6J081rk7w2qo2_1280.jpg)
-
Eittämättä asia liittyy siihen että sarjakuvat yhdistetään tiettyyn (ahmismis)ikään. Sisältö on näissä sarjiksissa ollut tappelua, pehmopornoa ja muuta vähempiälyistä. Edelleenkin on pitkälti. Enkä itsekään jaksaisi ellei se grafiikkapuolen haasteellisuus omassa tekemisessä pitäisi harrastusta yllä. Eli sarjakuvia tehdään etupäässä kevyeksi viihteeksi.
Ja mitä sarjakuvan surullisuuteen mediana tulee, niin elokuva alkaa kohta olla samassa jamassa. Ei valtavirtarainojakaan enää oikein viitsi katsella. Kirjapuolella tv:stä tuttu -ilmiö jyrää, sanomalehdet alkavat olla aika sietämättömässä jamassa kun kieli on mitä on ja sisältö koostuu isolta osin human interest jutuista, yritysten tiedotteista, yms. triviaalisälästä. Että ehkä sarjakuvat ovat vain edelläkävijä kehityksessä kohti yhä idioottimaisempia aikoja. :)
-
Ja mitä sarjakuvan surullisuuteen mediana tulee, niin elokuva alkaa kohta olla samassa jamassa. Ei valtavirtarainojakaan enää oikein viitsi katsella.
Ja tähän syynä ovat... sarjakuvaelokuvat! Miksipä iso studio tarttuisi epävarmoihin alkuperäisideoihin kun marvelbatmanhobittinälkäpeli-sovitukset myyvät kuin häkä.
-
Ja tähän syynä ovat... sarjakuvaelokuvat!
Eiköhän se blockbuster-ajattelu lähtenyt kärjistymään jo ennen kuin Marvel- leffoista alkoi tulla menestystä. Mutta kieltämättä, joku Guardians of the Galaxy osoittaa miten hirveään paskaan nykyään satsataan rahaa.
-
aika velikultia.
Eittämättä asia liittyy siihen että sarjakuvat yhdistetään tiettyyn (ahmismis)ikään. Sisältö on näissä sarjiksissa ollut tappelua, pehmopornoa ja muuta vähempiälyistä. Edelleenkin on pitkälti. Enkä itsekään jaksaisi ellei se grafiikkapuolen haasteellisuus omassa tekemisessä pitäisi harrastusta yllä. Eli sarjakuvia tehdään etupäässä kevyeksi viihteeksi.
Osittain samaa, osittain täysin eri mieltä.
Enemmän ilmaisuero.
Kevyt viihde on terminä aina ollut hilpeän väärinkäytetty osin tarkoitushakuisesti pönkittämään sitä mimosanhaurasta elitistin egoa.
Kevyt viihde kun on se jolla mitään yhteiskunnallisesti merkittävää voi ajaa. Se määrittää arvomme ja yhteiskuntamme, suuntamme.
Ei ns. korkeakulttuuri.
Leipää ja sirkushuveja oli pätevä heitto kun Juvenalis eli ja on yhä, mutta satiiri onkin usein vilpittömyyttä ja tosiasioden ilmaisua ilman sosiaalisia pelleilyjä.
Korkeakulttuuriksi määritetty saarnaa jo seurakunnan jäsenille, on sellaista keskinäisen kehun kerhoa ja veden toteamista märäksi niiden kesken joilla yhdeksän kertaa kymmenestä on yliarvioitu luulo omasta älykkyydestään.
Seuraan paljon sitä valtavirtaakin, rehellisyyden nimissä siksi koska sen volyymi mahdolistaa matemaattisesti suuremman laadun määrän.
Jos 99,9% ihan kaikesta on lannoitetta ja vaihtoehtopuoli tekee 100 ja valtavirta taas 6 000 nimekettä sopii laskea kumman riveistä on tulee enemmän laatua kun 99,9% pätee yhtä lailla.
Prosentin totuudenmukaisuus on omakohtaisesti koettu sillä vaikka rusinoita pullasta koettakin poimia niin käy välillä työtapaturmia.
Vaihtoehtopuolella on toki niitä aitoja helmiäkin mutta ei niin paljoa kuin annetaan ymmärtää.
Siellä sisällöllinen tyhjyys on yhtä lailla tosiasia mutta taitotaso usein vielä hiukan alempana.
Toki menee taiteellisen ilmaisun piikkiin ja leimaa niitäkin jotka oikeasti osaavat ja ovat silti marginaalissa.
Tämä vaan ei ole kovin suosittu lauseke, varsinkin kulttuuripiireissä joissa kaupallinen potentiaali ja suuren yleisön tavoittaminen ovat pahinta mitä voi olla.
Siitä seuraa vastareaktiona juurikin populistien viljelemä rappiotaidetta kiroava diskurssi, joka ei hyödytä kuin heittäjiensä omia tarkoitusperiä.
Elokuvanäkökulmasi on kyllä aika vänkä.
Molemmilla, elokuvalla ja sarjakuvalla, kun on alempi arvostusasema karkeasti yleistäen: kaupallista bulkkia luiskaotsaisille kuolaaville ääliöille, mutta ovatpa ponnahduslautoja "oikeisiin taiteisiin".
Ei sitä näin sanota, mutta tarkoitetaan kuitenkin.
itse en jaksa näitä sydänverellä tehtyjä "kyllä mun arkeni ja elämäni on vaikeaa" angstailuja jotka joku minua nasevammin ilmaisi maidonhapantumis-sarjakuviksi. Niitten "sisältö" on toki tarkoitettu koskettavaksi ja elämää syväpeilaavaksi.
Uskon että näin on, ihan varmasti moni on syvällisimmilläänkin ollessaan Lassien paluu/Markku Aro-tasoisella filosofoinnilla.
Toki heidänkin tulee olla osa sarjakuvakenttää. Se että minä en saa mitään irti ameebatason ajatuksellisuudesta ei tarkoita etteikö jollekin juuri se olisi parasta ikinä tai provosoiva kimmoke etsimään tai luomaan parempaa sarjakuvaa.
Ja kun sarjakuvaa ei tehdä juuri omaan absoluuttiseen makuuni.
Sarjakuva ja elokuva kärsivät Suomessa paitsi resursseista myös siitä että käärmettä on ajetty yhdenmukaiseen piippuun.
Sarjakuvapuolella:Jos haluat menestyä teet hauskaa strippisarjakuvaa ja jos haluat arvostusta, taidesarjakuvaa.
Elokuvissa mennään kesäteatterihenkisillä komediallisilla pläjäyksillä, mitä härskimmät vitsit aina parempi, tai jos olet vakavasti otettava niin sitten on onton vammainen kaurismäki-angst.
Molemmissa taiteenlajeissa on vielä lisäksi historiallisten hahmojen elämänkerrat ja sotakuvaukset lisäksi niinä joita ei varsinaisesti arvosteta ja jotka tuovat sentään rahaa ja mainetta yleisömenestyksensä kautta.
Globaali tilanne on toki laajempi kattaukseltaan.
Elokuvista kiinnostuneen kannattaa lukea Kalle Kinnusen yltiöpositiivinen (ei sarkasmia, on oikeasti yltiöpositiivinen) Suomi-leffassa on vikaa (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/elokuva/suomi-leffassa-on-vikaa/)
Sen teesejä, varsinkaan sen Kaurismäen nerouden osalta, en allekirjoita mutta siinä on askel oikeaan suuntaan.
Eikä artikkelin aihealueen rinnastaminen sarjakuvaan ole temppu eikä mikään.
Samat lainalaisuudet pätevät paitsi ettei sarjakuvissa voi valittaa kuvauspaikkojen ja ekstrojen vievän budjetin.
Globaalimmassa vinkkelissä elokuva ja sarjakuva ovat teknologisen murroksen kriisissä, asia joka ei niinkään vaihtoehtopuoleen vaikuta. molemmissa vaan teknologinen jakeluun ja formaattiin vaikuttava muutos liittyy kulttuuriinkin.
Jokaisen vaihtoehtoisempaa esittävän elokuvateatterin kadotessa hotellihankkeen yms tieltä ja teatterien muuttuessa karkkihalleiksi menetetään se itse pääasia.
Videovuokraamot katoavat tai käyttävät samaa irtokarkeilla pää pinnalle tekniikkaa.
Sarjakuvan osalta comixologyt yms toki tuovat wifipeittoalueille uusia tarjontoja lisää ja kovakantiset kirjakaupasta erikseen tilattavat teokset ovat sisutuselementtejä, mutta uusia kivijalkakauppoja ei synny eikä uusia lukijoita automaagisesti hakeudu sarjakuvan pariin lehtien kadotessa alati kaventuvista lehtihyllyistä.
Niillä alueilla joille valokaapeleita ei vielä vedetty ei ole tilanne muutu: eipä juuri minkäänlaista sarjakuvaa.
Vaan eipä kuole metsää turhaan on se ekologinen perustelu digisarjakuvalle, onneksi kaikki digisarjakuvan ja streamattujen elokuvien katseluun tarvittava laitteisto on pitkäikäistä kiitos suunnittelun eikä kuluta luonnonvaroja mineraalien kaivamisen, muovien tai jatkuvan energiantarpeensa kautta.
Onneksi ei, sehän olisi korskean lyhytnäköistä!
Elokuva ja sarjakuvat eivät sen enempää kuole kuin kirjallisuuskaan kuoli mm. videoihin, konsolipeleihin tai juurikin sarjakuvien myötä.
Osaltaan muun yhteiskuntamme luoma mielenmaisema on asettanut raamit, ruotsalisuudesta opitun keskinkertaisuutta arvostavan lagom-asenteen ja perinteet joista ei voi poiketa.
Ei vain sarjakuvan sisällä vaan muutenkin kulttuuripiirien sisällä.
Sarjakuvan asema on eri kuin kirjallisuuden tai kuvataiteiden.
Valitettavsti jossain määrin myös sarjakuvan sisällä elää huonon itsetunnon peikko ihan kuin sarjakuvan kaupallisissa piirteissä ja sen lähestyttävyydessä olisi jotain vikaa.
Ajatusmalli on olla marginaalissa mutta kuitenkin kiltti ja muiden hyväksyntää hakeva.
Kuuntelin taannoin radiosta kuinka Apocalyptican Eicca Toppiselle oli yritetty manageri- ja tuotantopuolelta sanella asioita ja vastaus oli "minulla on klassisen musiikin tausta, älä kuvittelekaan"
Tämä asenne sarjakuvapuolella joko loistaa poissaolollaan tai silloin harvoin kun se ilmenee on kykytasoon kääntäen verrannollinen.
Sen sijaan kenellekään ei tarvitse vääntää rautalangasta mitä oikeasti tarkoitetaan kun elokuvan arvostelussa lukee "sarjakuvamainen"
Täten juuri sarjakuvafilmatisointi on tietenkin elokuvankin pahin vihollinen.
Ei Suomessa jossa kumpikaan ei taidemuoto elä ilman kulttuuritukia ja viimeisin saavutuksemme sarjakuvafilmatisoinneissa taisi olla Pekka ja Pätkä elokuvat.
-
Seuraan paljon sitä valtavirtaakin, rehellisyyden nimissä siksi koska sen volyymi mahdolistaa matemaattisesti suuremman laadun määrän.
Jos 99,9% ihan kaikesta on lannoitetta ja vaihtoehtopuoli tekee 100 ja valtavirta taas 6 000 nimekettä sopii laskea kumman riveistä on tulee enemmän laatua kun 99,9% pätee yhtä lailla.
Jännää logiikkaa. Itse näkisin niin, että esimerkiksi maailmalla tehdyistä elokuvista (tai sarjakuvista) hyvin pieni prosentti on laskettavissa siihen valtavirtaan, jota katsotaan kaikkien maiden elokuvateattereissa. Lähinnä siis ison rahan amerikkalaiset tuotokset. Kaikki muu on sitten sitä "vaihtoehtoista", joten valtavirran voluumi on kaikkea muuta kuin suuri. En tiedä montako elokuvaa maailmassa tehdään vuodessa mutta puhutaan tuhansista tai luultavammin kymmenistä tuhansista. Niistä nähdään Suomen teattereissa alle sata...
-
Eiköhän se blockbuster-ajattelu lähtenyt kärjistymään jo ennen kuin Marvel- leffoista alkoi tulla menestystä. Mutta kieltämättä, joku Guardians of the Galaxy osoittaa miten hirveään paskaan nykyään satsataan rahaa.
Tähtien Sodastahan se kehitys alkoi. Ennen kuin siitä tuli mahdoton hitti Hollywoodkin suuntasi elokuvansa vielä aikuiskatsojille.
-
On mutta siis täsmennän koska meillä on selkeästi eri määrite valtavirralle.
Valtavirta ei ole sama kuin amerikkalainen iso rahan tuotanto oli kyse sitten sarjakuvasta tai elokuvista tai musiikista.
Ranskan valtavirta molemmissa on aivan eri kuin brittiläinen puhumattakaan Ruotsista tai muista pohjoismaista.
Suomalainen valtavirta on hämärää undergroundia ulkomailla ja se mikä on intialainen valtavirtasarjakuva tai elokuva ei tasan ole kotimainen.
Mikäli otetaan kapea otos, valtavirtaa on vain ison rahan mieluiten amerikkalainen tuotanto, oma teesisi pitää pitkälti paikkansa.
Juurikin tuo että vaihtoehtoista hyvää on vähemmän koska vaihtoehtoja ON vähemmän.
Varsinkin lukujen osalta paitsi että yksin elokuvafestareilla käymällä on mahdollista laajentaa useammalla sadalla elokuvalla Suomessakin omia horisonttejaan.
Jos tahtoo.
Tämä ei tosin ole vain valtavirran harrastajien ongelma.
Elokuvien levityskanava on kaventunut ja monopolisoitunut, asia josta sarjakuvapuolella on kritisoitu suomalaisen kirjakaupan kirjavälitystä.
vanhaa kielikuvaa soveltaen on harvoin hyvä idea laittaa ihan kaikkia kananmunia yhteen koriin.
Osaltaan kyse on kaupallisesta esiraadista, osin taiteellisesta vastaavasta. Maahantuodaan ja tuotetaan vain materiaalia jolla uskotaan olevan jonkinlainen menekki tai jokin kansallinen vienninedistämistaho maksaa mainontaviulut ja muut kulut.
Omassa tuotannossa pitkälti on sama juttu, joskin sekä elokuvissa että sarjakuvissa on mahdollista hakea ja saada taiteilja-apurahoja.
Se ei tietenkään tarkoita että yksikään kustannustoimittaja/elokuvatuottaja tekisi julkaisemalla taloudellista itsemurhaa kulttuuriteon nimissä.
Vaikka tämä prosessi osaltaan jo erottelee jyviä akanoista Sturgeonin lauseke pitää paikkansa sen jälkeen tehtävään, joskin itse olen lisännyt siihen 90% kaikesta on roskaa vielä 9, 9% käytyäni massoittain kulttuurituotteita läpi.
Valtavirrasta poikkeaminen ei tee taiteenlajista huolimatta teoksesta taidemessiasta joka pelastaa aivan kaiken. Valtavirrasta löytyy samalla tavoin helmiä, joilla on juurikin se etuna että vaihtoehtoiskulttuurista poiketen ne tavoittavat suuremman yleisön.
Usein isoimmat särmät hiottuna, mutta kuitenkin.
Luonnollisestikin tämä tarkoittaa että valtavirta, globaali tai lokalisoitu, tuottaa enemmän silkkaa sontaakin. Se 99, 9% ei katoa mihinkään.
Ja osaltaan se vaikuttaa myös sarjakuvan arvostukseen.
-
Tähtien Sodastahan se kehitys alkoi. Ennen kuin siitä tuli mahdoton hitti Hollywoodkin suuntasi elokuvansa vielä aikuiskatsojille.
Nipottajan kommentti: Tappajahaista.
Tähtien Sota vain auttoi sementoimaan peruskiven.
Luin kesällä brittiläistä elokuvakritiikkiä alan lehdestä ja siellä suomittiin suurelokuvien kuten Sound of Musicin ja Tuulen viemää pilanneen elokuvan infantilisoimalla sen ja Tappajahain ja tähtien sodan vain naulatessa arkun kiinni.
Joitain sivuja eteenpäin ja käsiteltiin amerikkalaiskanadalaisia suuryritysten indiehaaroja, eli isojen levittäjien aikuisyleisölle vaihtoehtoisempaa materiaalia tuottavia tytärlafkoja.
samahan toimisi ja osin toimiikin sarjakuvapuolellakin.
Saatamme rakastaa taidetta mutta maailmaa pyörittää seksi ja raha.
-
Rakastan myös seksiä ja rahaa!
-
Rakastan myös seksiä ja rahaa!
Niinhän me kaikki.
-
Luonnollisestikin tämä tarkoittaa että valtavirta, globaali tai lokalisoitu, tuottaa enemmän silkkaa sontaakin. Se 99, 9% ei katoa mihinkään.
Ja osaltaan se vaikuttaa myös sarjakuvan arvostukseen.
Osaltaan? Jos 99,8% (koska alternativelle on laskettu 0,01%) on sontaa niin silloin 100% on sitä.
Otin elokuvan mukaan tähän vain kommenttina tuohon sarjiksen otsikkoon "If other media were as sad as comics". Ja elokuvan kohdallahan on kyse vain siitä että on palattu juurille. Keystone Cops tarjoaa sen saman määrän hengenruokaa kuin Spiderman. Molempien parissa monilla kuitenkin aika kuluu sutjakkaasti ja siitä ovat sitten valmiita maksamaan.
Olen varmaan sanonut tässä ketjussa jo, mutta Suomessa sarjakuvan arvostusta ovat nostaneet alkuun Juban muhkeat palkat ja sittemmin myös hieman tekijöille jaetut muutamat kulttuuripalkinnot. Kovin korkealle arvostusta ei kuitenkaan ole saatu hilattua. Enkä tiedä mitä se nostaminen vaatisi. Jonkun Tuntemattoman tai Pohjan tähden alla -tasoisen sarjakuvajärkäleen. Ei tule tapahtumaan.
-
Osaltaan? Jos 99,8% (koska alternativelle on laskettu 0,01%) on sontaa niin silloin 100% on sitä.
Matematiikka hakusessa. Sekä valtavirta että vaihtoehto ovat molemmat samassa yhteissummassa eli jäljelle jäävä osuus on se 0,1%
On vähän, mutta:
Volyymi on niin suuri ettei kaikkea sitä hyvääkään mitä sarjakuva ja elokuvat(koska jostain syystä ei puhuta kirjallisuudesta, muista kuvataiteista tai musiikista) ehdi nauttia elinikänsä aikana lääketieteen, ruokavalion ja hygienian kehittymisestä huolimatta.
Paitsi tietysti jos jumittaa vaan yhdessä lokerossa siilipuolustusasemassa. "vain mustavalkoisia, ei ikinä mustavalkoisia, vain kotimaisia, ei ikinä kotimaisia" jne jne
loppuosuudesta olen eri mieltä, osin koska näen tuon toivottamana optimisimina.
Ei Juban palkat tai mikään Puupäähattu, SarjakuvaFinlandia, Kritiikin kannukset, Koipeliini tai muu sano suuurelle yleisölle mitään tai vaikuta mihinkään suuntaan.
Ne ovat isoja juttuja tasan kvaakissa, sarjakuvaväen illanistujaisissa ja niin pois päin.
Muuten yhtä tyhjän kanssa.
Niiden funktio on pönkittää alan sisällä omaa egoa, näyttää että me uskotaan sinuun kolleegoina ja faneina.
Mene ja näytä niille!
Ja kuten isossa maailmassa Oscarien, Eisnerien, Hugojen, Emmyjen ja muiden ohella olla sitä mitä painetaan kansiin ja muihin mainoksiin.
Vakuuttava ääni: se on muistakin hyvä. Mainonnan massapsykologiaa hentojen itsetuntojen tueksi.
Tietenkin se arvostuksen saaminen vaatisi sarjakuvan arvostamista ensin omiensa joukossa, mutta vaikka itse fantasiaa luenkin niin ei nyt liioitella sentään.
Enkä tiedä mitä se nostaminen vaatisi. Jonkun Tuntemattoman tai Pohjan tähden alla -tasoisen sarjakuvajärkäleen. Ei tule tapahtumaan.
todennäköisesti ei, ollaan sidottu liiaksi omaan alemmuuskompleksiin taiteenlajina.
Osa lukee tuon ja ajattelee että tarkoitat perinteikkyyttä vaikka molemmat olivat aikanaan kirjallisuudessa ja elokuvissa normeja ja rajoja rikkovaa omintakeisuutta.
Saman vaatii sarjakuva Suomessa. Omaa juttua omasta ajasta ja miten siihen on tultu, ihmisyyttä unohtamatta.
Itsessään haastava veto oli valittu taide mikä tahansa.
Mutta ensin pitää unohtaa se ettei sillä metodilla voi odottaa kuutiomitoittain valuuttaa ja vielä enemmän bändäreitä.
Ja niiden jo kentällä olevien kanta että tuo ei menesty, ei täällä, liian pieni markkina-alue, liian vään yleisöä, väärä formaatti ja ja.
Siltikin odotettavissa on vain katkera loppu ja yhdeksän kertaa kymmenestä vain postuumi kunnioitus. Jälkipolvet saattavat toki pitää nerona mutta se nyt ei lämmitä ketään.
Mahdollista se silti tietty on.
-
Tätä keskustelua silmäillessä tuli mieleen, että millaista arvostusta sarjakuvalle tässä kaivataan?
Karkeasti jaoteltuna voisi sanoa, että arvostusta on tarjolla kahdesta ryhmästä: kuluttajilta ja "eliitiltä". Kuluttajat nimensä mukaisesti kuluttavat kulttuuria ja mitä enemmän he tietystä kulttuurin lajista pitävät, sitä enemmän he sitä kuluttavat tuoden näin rahaa ja arvostusta kulttuurin tekijöille. "Eliitillä" sen sijaan on kuluttamisen lisäksi mahdollisuus vaikuttaa siihen mitkä kulttuurin lajit saavat rahoitusta tai esimerkiksi palkintoja.
Usein nämä ryhmät toimivat erillään. Otetaan esimerkiksi vaikka ooppera. Sehän on olevinaan arvostettua kulttuuria, mutta todella harva sitä käy katsomassa ja "arvostaa". Siitä huolimatta näitä salkkaritarinoita varten pitää olla isot ja kalliit rakennukset, jotta pieni kansaosa pääsee viihtymään.
Esimerkki toisesta ääripäästä voisi olla jääkiekko. Suurin osa kansasta sitä katsoo ainakin MM-kisojen aikaan ja kovimmat pelaajat ovat koko kansan sankareita. Tämäkin laji tarvitsee isot ja kalliit rakennukset ja niitä löytyy lähes joka kylältä vaikka "kulttuurieliitti" ei niin innoissaan lätkästä olisikaan.
Sarjakuva kamppailee huomiosta nyt molemmissa kategorioissa, mutta kummasta saisi paremmin arvostusta tälle medialle. Onko parempi, että Fingerpori myy hyvin ja työpaikkojen aamukahveilla ympäri Suomea pähkäillään, että mikäköhän se vitsi oli tänään? Vai se, että Ville Ranta saa Suomi-palkinnon sarjakuvistaan, joista suurin osa suomalaisista ei ole koskaan kuullutkaan? Vai mieluiten molemmat?
Ja mitä tulee tuohon, että "idioottiviihde" myy, niin siitä minulla on kaksi teoriaa:
1) Aiemmin aikaa ja rahaa oli niukemmin, joten kulttuurin kuluttaminen oli varakkaiden aikuisten hupia. Lisäksi, muuhun yhteiskuntaan verrattuna nämä henkilöt olivat useasti hyvin koulutettuja, joten kulttuurituotokset räätälöitiin tämä "asiakasryhmä" mielessä. Sen seurauksena tuotokset vaativat kuluttajilta omaakin ajattelua ja parhaimmat niistä kestävät hyvin aikaa. Nykyaikana kulttuuri on suhteellisen halpaa mutta aikaa löytyy vain nuorisolta. Sen seurauksena tarjonnassa painotetaan kertakäyttöistä mutta näyttävää viihdettä, joka ei välttämättä tarjoa "teinisektorin" ulkopuolisille kuluttajille paljoakaan. Kulttuurin tuottajat siis räätälöivät tuotteensa taas maksukykysimmälle väestönosalle.
2) Suurin osa (tai kaikki) ihmisistä on idiootteja ja kulttuurituotteet sen mukaisia. Politiikassa sanotaan, että kansa saa sellaiset johtajat kuin ansaitsee, joten sitä mukaillen voisi sanoa, että kansa saa sellaista kulttuuria kuin ansaitsee.
-
Mun mielestä ollaan nyt hirveän negatiivisilla näkökulmilla liikkeellä. Kyllä kaikki tietävät sen, että sarjakuvalla menee Suomessa kehnosti, mutta asian jatkuva toistaminen alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Ei se hyödytä ketään.
Jos sarjakuvantekijät itse hokevat kokoajan, "että ei tällä pärjää eikä tästä mitään tule", niin miksi muiden sitten pitäisi sarjakuvaa arvostaa? Lähdetään vaihteeksi liikkeelle siitä, että itse on tehnyt parhaansa ja on ylpeä teoksestaan. Kyllä ihmiset osaavat arvostaa sitä.
Enemmän tekemisen meininkiä ja positiivista asennetta, niin kyllä se siitä lähtee!
-
KännykälläKännykällä kirjoitan joten tää on vähän räpellystä, sori ---
Mutta enpä tiedä siitä, oliko ihmiset ennen jotenkin sivistyneempiä/kultturelleja. Se on harhaluulo. Kukaan ei vain muista mitä tuubaa aikoinaan on syötetty, vain klassikot muistetaan.. tai vielä parempaa -- se mikä tänään on korkeakulttuuria oli aikoinaan.. no, eskapismia.
Henkilökohtaisesti, mua ei kiinnosta kumpikaan tmielosen tarjoamista ääripäistä. Enemmän mä näen (ja haluaisin nähdä) sen arvostuksen käytännön tasolla, että tekijät itse ja kuluttajat itse puhuisi sarjakuvasta jotenkin laajemmin (mitä tapahtuu, mutta aika vähän). Ei aina mitattaisi jotain suorituksia, kytättäisi mitä mediassa sanotaan tai paljonko joku on myynyt, vaan enempi että ihmisiä kiinnostaisi ne itse tarinat, teemat, tulkinnat.
?
-
Enemmän tekemisen meininkiä ja positiivista asennetta, niin kyllä se siitä lähtee!
Positiivauksesta on hyvä pitää välillä taukoa marinan merkeissä, jaksaa sitten taas seuraavat 5, 10, 20 vuotta hypettää. :)
Lähdetään vaihteeksi liikkeelle siitä, että itse on tehnyt parhaansa ja on ylpeä teoksestaan. Kyllä ihmiset osaavat arvostaa sitä.
Aika harva tekee koko ajan parastaan, saati sitten onnistuu aina. Vaikka tekisikin ja onnistuisi, ihmisiä ei yleensä kiinnosta, saati että arvostaisivat. Siitähän tämä koko ketju puhuu.
Tätä keskustelua silmäillessä tuli mieleen, että millaista arvostusta sarjakuvalle tässä kaivataan?
Ketjun ensimmäinen viesti. Toinen lause. :)
Osa lukee tuon ja ajattelee että tarkoitat perinteikkyyttä
Tässä post-persumaailmassa kai mahdollista... Mutta tarkoitin substanssia. Jos nyt katsotaan niitä arvostetuimpia teelmiä, Hagelbergin ja Rannan teoksia, niin kyllä on matkaa vielä siihen että näistäkään herroista mitään suurmiehiä tulisi. Sen verran pienen piirin diggailemaa matskua.
Ei aina mitattaisi jotain suorituksia, kytättäisi mitä mediassa sanotaan tai paljonko joku on myynyt, vaan enempi että ihmisiä kiinnostaisi ne itse tarinat, teemat, tulkinnat.
Tuo on yksi hyvä tavoite, joka on keksitty vasta viime vuosina. Joskus 30-40 vuotta sitten kun möyrittiin pohjamudissa oli hieman proosallisemmat tavoitteet. Jotka ovat toteutuneet!
Voipi kuitenkin olla että sarjakuva (tai elokuva) ei lopultakaan pääse koskaan kunnolla röyhimään sisällöllä. Tai samoihin keskustelupöytiin kirjallisuuden kanssa. Sarjisten ja elokuvien tekeminen on niin vaativaa, mahdollisuudet mokata hyvätkin ideat liian moninaiset, että ollaan muna-kana asetelmassa. Arvostusta ei tule kun ei ole näyttöjä ja näyttöjä ei saada aikaan koska ei ole tekemisen edellytyksiä.
-
Voipi kuitenkin olla että sarjakuva (tai elokuva) ei lopultakaan pääse koskaan kunnolla röyhimään sisällöllä. Tai samoihin keskustelupöytiin kirjallisuuden kanssa.
Joo, en usko että muut mediat ikinä yltää kirjan tasolle. Teksti pystyy puhtaisiin tunteisiin. Ääni on aika lähellä, mutta sekin on subjektiivinen kokemus.. Mutta kun kuka tahansa lukee, että etova ruoka on roskiksessa..... niin se ON etova. Tuollaiseen abstraktiin fiilikseen ei muu media pysty. Se on hurjan tehokasta.
Mutta, onhan sarjakuva jo sen verran kehittynyt/itsenäistynyt, että sitä on turha vertailla muihin? Muuten jää halvaksi imitaatioksi. Itselläkin on vähän tätä vikaa, oon aina tehnyt turhan elokuvamaisia sarjakuvia. Luottanut elokuvan keinoihin.
Tulipa mieleen, tämä sama sielunhätä on pelialallakin! Siitä halutaan jotain hienoa ja arvostettua, ja kappas, pelidevaajat yrittää oikaista ja kopioi kirjoista/elokuvista, ja sitten tekee hirveän puisevia pelejä. Noh mutta viisaimmat ymmärtää miten pelin omilla ehdoilla tehdään tarinaa, miten siellä synnytetään ajatuksia ja jännitteitä, ja silloin syntyy niitä kulttuuriteoksia ja samalla viedään sitä pelin oma tekniikkaa eteenpäin.
Menipä epämääräiseksi...!
Ps. taisin huolimattomuuttani tulkita (sitaatin) hiukan väärin. No, haitanneeko.
-
Sanonta "Joka härällä kyntää se häristä puhuu" pitää paikkansa, mutta siihen voisi lisätä "Joka härällä kyntää se puhuu siitä, miksi härällä kyntämistä ei arvosteta".
Niin se vain on, väitän aika monta ammattia läpikäyneenä. Kaikki itkevät samaa asiaa.
Joten ottakaa rauhallisesti ja muistakaa perussääntö, jos härällä kyntäjä ei arvosta ammattiaan, niin ei sitä arvosta kukaan muukaan.
-
Olikohan se toissapäivänä kun Hesarissa oli juttu Maikki Harjanteesta ja tänään vastaava synttärihaastattelu Jukka Kemppisestä. Kummassakaan ei mainittu sarjakuvaa edes ohi mennen. Muitakin syitä varmaan on, mutta SUURIN syy lienee se että sarjakuvan parissa toimiminen ei ole minkään sortin meriitti! Jotkut jopa tulkitsevat sen päin vastoin. Että ellei muuta osaa tai pysty niin sitten niitä sarjiksia... Tämä on yksi asia jonka sarjakuvan arvostuksesta kohkaavat haluaisivat muuttaa. Että sarjakuvien tekemistä ja lukemista ei tarvitsisi kenenkään häpeillä.
Henk. koht. arvostan kyllä. Mutta mulla kyse on jo identiteettiin, juuriin ja ammattiin liittyvästä asiasta, eli jos "kieltäisin sarjakuvan" myöntäisin että koko eletyllä elämälläni ei ole pahemmin arvoa. Harvalla homma on kehittynyt yhtä vakavaksi. :)
Ehkä kyse on siitäkin että semmoista mitä ei tunne, ei osaa pitää arvokkaana. Se on ihan sama kuin vaikka jalkapallossa. Sen jälkeen kun itse koettaa saada sitä nahkakuulaa sinne tolppien väliin, alkaa paremmin hahmottaa mitä SE homma vaatii. Tuo Tuipalin esimerkki on hyvä. Tyypit jotka ei tajua lukevansa sarjakuvia, ja jotka tekee muuta, ei tietenkään arvosta. Taidepiireissähän aina puhutaan siitä miten kamalaa olisi jos taiteilijat lopettaisivat tai menisvät lakkoon. Kuinka kamalaa se sitten olisi? En tiedä. Mutta sen tiedän että eläminen kulttuurissa/paikassa jossa ei ole sarjakuvia, tai on niitä tosi vähän, on aikas hemmetin haljua.
-
Olikohan se toissapäivänä kun Hesarissa oli juttu Maikki Harjanteesta ja tänään vastaava synttärihaastattelu Jukka Kemppisestä. Kummassakaan ei mainittu sarjakuvaa edes ohi mennen. Muitakin syitä varmaan on, mutta SUURIN syy lienee se että sarjakuvan parissa toimiminen ei ole minkään sortin meriitti!
Hmm. Saattaa myös olla, että se sarjakuvakenttä jota Kemppinen harrasti ja josta Harjanne ponnisti ei ole enää relevantti muuten kuin historian kannalta. Miltä se nyt kuulostaisi kun sanottaisiin, että "sinä aikana kun sarjakuva oli rajattu niin ja niin", hekin harrastivat sarjakuvaa ja rakensivat sen arvostusta tiettyyn kontekstiin ;) ...?
Tässä keskustelussa on tuon tuostakin noussut esiin opittuja mielipiteitä siitä, mitä sarjakuva on, ja miten se toimii. Akateemisuudestaan huolimatta niin (amerikkalaiset) Comics Journalin artikkelit kuin ranskalaiset tutkimukset ovat kuitenkin nyt, tässä, Suomen sarjakuvakentässä, kaikkea muuta kuin todellisia. Sarjakuva on niin paljon muutakin kuin määreidensä summa.
Mä en myöskään näkisi niinkuin nimimerkki Kartsa sanoo, että sarjakuvalla menisi huonosti. Sarjakuvalla menee taidemuotona tosi hyvin; jopa niin hyvin että sen pelossa siltä suljetaan kanavia, tekijöitä pelotellaan ja julkaisemista vähennetään. Ei ole varmaan liian kaukaa haettua muistella, kuinka kiukkuiset (ja yleensä myös rahalla maksetut) väkijoukot polttivat pop-levyjä, yhteismitatonta runoutta, "rappio"taidetta, Gutenbergin veljesten kirjapainon (koska painettujen kirjojen myötä elävä tarinankerronta katoaa ja se on paha) ja kirkkojen alttaritauluista ihmisen kuvat.
Joo, en usko että muut mediat ikinä yltää kirjan tasolle. Teksti pystyy puhtaisiin tunteisiin. Ääni on aika lähellä, mutta sekin on subjektiivinen kokemus.. Mutta kun kuka tahansa lukee, että etova ruoka on roskiksessa..... niin se ON etova. Tuollaiseen abstraktiin fiilikseen ei muu media pysty. Se on hurjan tehokasta.
Hmm. Kirjallisuudessa on helppo opetella jättämään detaljeja pois kunnes lukija täyttää kokonaisuuden omilla kokemuksillaan ja muuttuu tarinan osakertojaksi. Itse asiassa, kuvien puutteessa se on lähes väistämätöntä. Se ei kuitenkaan ole tekstin erillinen oikeus, vaan samaa metodiikkaa toteutetaan sarjakuvissa pelkistäen, ja elokuvissa vaikkapa kätkemällä varjoihin tai ulos fokuksesta.
Mutta, onhan sarjakuva jo sen verran kehittynyt/itsenäistynyt, että sitä on turha vertailla muihin? Muuten jää halvaksi imitaatioksi. Itselläkin on vähän tätä vikaa, oon aina tehnyt turhan elokuvamaisia sarjakuvia. Luottanut elokuvan keinoihin.
Tulipa mieleen, tämä sama sielunhätä on pelialallakin! Siitä halutaan jotain hienoa ja arvostettua, ja kappas, pelidevaajat yrittää oikaista ja kopioi kirjoista/elokuvista, ja sitten tekee hirveän puisevia pelejä.
Nää asiat näkisin toisinpäin: sarjakuva on lähempänä sitä kerrontaa; 20 000 vuoden takaisia luolamaalauksia ja elokuvan storyboardia, joista nää muut taidemuodot ponnistavat. Sikäli sarjakuva on vanhempi, ja sarjakuva sisältää koko sen paletin joista elokuva, kirjallisuus, maalaustaide ja rytminen kerronta voivat tulkita vain osia. Lineaarisesti mutta silti omaan tahtiin ja tarvittaessa samanaikaisesti. Sarjakuva on myös helppo yleisavain kaikkeen siihen mediaan joka meitä yhä kiihtyvään tahtiin ja yhä pirstaleisempana ympäröi.
Voi olla osittain piratismin, ja joka tapauksessa on halvan verkkomedian syytä, että oheistuotekauppa on noussut tulonmuodostuksessa itse tuotteen rinnalle. Niin kauan kuin pelit ovat tärkein oheistuote, ja pelien maailma yleisölle tuttu, tehdään elokuvia ja sarjakuvia jotka muistuttavat huonoja pelejä, ja pelejä jotka ovat jonkin muun taiteen äpärälapsia.
Mä sain verokorttiini ammatikseni sarjakuvantekijän vuonna 1986 (kokeiltuani pariakymmentä ammattia ja havaittuani että ne kaikki johtivat tekemään sarjakuvia). Sarjakuvilla olen ostanut useamman auton, talon, läjäpäin kitaroita, ja menettänyt ne kaikki moneen kertaan. Olen hirmu tyytyväinen että sain tehdä sarjakuvia työkseni aikana, jolloin se oli vielä oikeasti työtä; nyt tuntuu hyvältä nojautua taaksepäin ja tehdä sarjakuvasta taidetta; tarinan eikä rahan takia. En ole vielä unohtanut, miltä tuntuu nukkua kovalla lattialla (tai joskus jopa rappukäytävässä), enkä ihan pian palaa häntä koipien välissä pois sarjakuvantekijän uralta. Koska ainakaan mun silmissäni sarjakuvalla ei mene huonosti, se on vahvempi ilmaisumuoto kuin koskaan, ja sillä on enemmän ja parempia tekijöitä, ja monipuolisemmin sanoittavaa kuin ennen. Sarjakuvan kenttään kuuluu erinomaisia teoksia jotka ovat valovuosien päässä Mustanaamiosta, Tex Willeristä tai Marvelin maailmoista, ja yhtä kaukana Asterixista ja Tintistä, ja hyvä niin.
Mutta miten kaikki se hieno sarjakuva jota on, saadaan lukijoille ja työstä korvaus? Se on ongelma kun sama bulkki jakaantuu tuhansiin nimikkeisiin, ja jopa kapinallisimmalla vaihtoehtotaiteellakin on standardinsa...
;)
Kivi
-
Juonellisessa sarjakuvassa voi kyllä tapahtua samanlainen flow-kokemus kuin kaunokirjallisessa romaanissakin. Vieraannuttaminen sekin toimii, niin haluttaessa, sekä sarjakuvassa että kerronnallisessa tekstissä. Ehkä se paras hetki on siinä, kun löytää lukemastaan jotain sellaista, jonka tuntee olevan totta...
Sarjakuvan arvostus on asia, josta itse lukijana on paha sanoa mitään, kun omassa elämässä on niin paljon sitä sarjakuvaa arvostanut ja jonkun verran siitä kirjoittanutkin.
-
Otin elokuvan mukaan tähän vain kommenttina tuohon sarjiksen otsikkoon "If other media were as sad as comics". Ja elokuvan kohdallahan on kyse vain siitä että on palattu juurille. Keystone Cops tarjoaa sen saman määrän hengenruokaa kuin Spiderman. Molempien parissa monilla kuitenkin aika kuluu sutjakkaasti ja siitä ovat sitten valmiita maksamaan.
Sarjakuvan kenttään kuuluu erinomaisia teoksia jotka ovat valovuosien päässä Mustanaamiosta, Tex Willeristä tai Marvelin maailmoista, ja yhtä kaukana Asterixista ja Tintistä, ja hyvä niin.
Päätin lainata nämä lausujilleen varmasti todet kannat.
Muistaen itse sen että ilman Keystone Copsia ei olisi Chaplinia. Kulttuurin kenttä ei ole tyhjiö ja nomenklatuuran/intelligentsijan sanelema totuus ei ole absoluuttinen totuus.
Sama pätee jälkimmäiseenkin. Mustanaamio, Marvel tai Tex Willer kun eivät automaattisesti ole tasapaksua bulkkia nekään vaan yltävät aikaa ja arvostelua kestävään erinomaisen teoksen luokitteluun.
Sieltäkin löytyy se 0,01%
Toki Tuipal on lähimpänä totuutta härkävertauksineen. Eivät kaikki tule kaikkien häränajajien kanssa toimeen, eikä ole tarviskaan.
Toinen valittaa että traktorilla saman saa tehtyä paremmin, yksi urputtaa härkien epäeettisestä kohtelusta ja joku uskoo että härkä on liioittelua kun auran eteen voi laittaa itsensä tai puolisonkin.
Ja jonkun mielestä härkä ei käy vain suomenhevonen voi olla ainoa luomuvalinta.
Ja enintä osaa kaupunkilaisista asia koskettaa kuten riisin hinta kiinassa.
-
Sama pätee jälkimmäiseenkin. Mustanaamio, Marvel tai Tex Willer kun eivät automaattisesti ole tasapaksua bulkkia nekään vaan yltävät aikaa ja arvostelua kestävään erinomaisen teoksen luokitteluun.
Sieltäkin löytyy se 0,01%
Tuskin luitkaan oikeasti sanomaani niin, että hyvyys olisi jotakin joka on mahdollisimman kaukana Mustanaamiosta, Texistä, Marvelista, Tintistä tai Asterixista..? Sisällön oli ainakin tarkoitus kattaa se, että hyvää sarjakuvaa voi olla moni sellainen juttu, joita ei voi mitata Kvaakissa jatkuvasti esiin nousevilla kyynäräkepeillä ja puntareilla, ja jotka ovat tuskin samaa sukuakaan monien aktiivisten kvaakkilaisten omien lempi-keppihevosten kanssa.
Mutta silti sarjakuvaa.
-
Aage Storm Borchgrevinkin kirjassa "Norjalainen tragedia, Andrers Behring Breivik ja tie Ut¤yalle" mainitaan Marvel-sarjakuvaa.
Lainaus: "Sarjakuvamainen on melko laimea ilmaus Marvel universumin tarinoista ja hahmoista puhuttaessa..."
No mitä voi odottaa? Sarjakuvamaisen määrittely puuttuu kuitenkin, mutta asiayhteydestä voinee sen päätellä.
Anders on pienenä luonut itselleen eri alter egoja, joista ensimmäinen on Morg, pyöveli. Ei ilmeisesti Suomeksi nähty? Tuskin norjaksikaan, on Galactuksen kätyri, ainakin Hopeasurffarissa seikkaillut.
Kirjassa on vain lyhyt kappale sarjakuvista. Enemmän on asiaa WOW:sta ja Call of Dutystä, lapsuudesta. Ja paljon muusta. Kirjan sävy on kuitenkin enemmän toteava, kuin yksittäistä syytä etsivä.
-
Sarjakuva saattaa silloin tällöin nostaa päätään, mutta sarjakuvantekijöiden arvostus on Suomessa alamaissa. Kun tutkailee melkein kenen tahansa kotimaisen sarjakuvantekijän nykytilannetta niin voi todeta saman. Kun näihin hommiin ryhtyy niin viimeistään keski-iässä odottaa saavansa edes jotain tunnustusta. Nuorena voi olla vielä yhtä nöyrä kuin kokematonkin, mutta kun vuosikymmenten jälkeen arvostus on yhä samaa kuin uran alussa, alkaa ymmärtää Kari tee Leppästä ja muita nurisijoita. Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu että mitään ei sanota ellei ole valittamista.
Valistunut ehdotukseni on että kertokaa fanittamillenne sarjakuvantekijoille että pidätte heidän sarjakuvistaan, ja sarjakuvantekijät ottakaa ystävälliset sanat ylpeinä vastaan. Sekin on hyvin suomalaista että kehuille viitataan vain kintaalla. Kehujen oikeanlainen vastaanottaminen on taito joka tuo hyvän mielen sekä antajalle että saajalle.
Tuli vaan mieleen.
-
Sarjakuva saattaa silloin tällöin nostaa päätään, mutta sarjakuvantekijöiden arvostus on Suomessa alamaissa. Kun tutkailee melkein kenen tahansa kotimaisen sarjakuvantekijän nykytilannetta niin voi todeta saman. Kun näihin hommiin ryhtyy niin viimeistään keski-iässä odottaa saavansa edes jotain tunnustusta. Nuorena voi olla vielä yhtä nöyrä kuin kokematonkin, mutta kun vuosikymmenten jälkeen arvostus on yhä samaa kuin uran alussa, alkaa ymmärtää Kari tee Leppästä ja muita nurisijoita.
Siellä se Juntunenkin Tampere Kupliissa vielä istui myyntipöydässä, vaikka luulisi, että legendan ei tarvitse. Tuli mieleen, että ns. ura on mahdollinen vain "oikeissa töissä" tai taiteessa. Populaarikulttuurituotteiden sisällöntuottajat ovat tasan yhtä hyviä kuin heidän edellinen tuotoksensa. Ja tämäkin maine kestää vain sen... ehkä puolisen vuotta. :P
-
Siellä se Juntunenkin Tampere Kupliissa vielä istui myyntipöydässä, vaikka luulisi, että legendan ei tarvitse.
No mitäs pahaa tuossa on? Hänellä oli tarjolla laatupaitoja eikä mitään rättejä. Tietääkseni Juntunen ideoi ja piirtää edelleen omat sarja- ja pilakuvansa, eikä teetä niitä esimerkiksi Pohjois-Koreassa. Eikä hän väkisin eli pakosta niitä väännä. Uutta yritystä vaan kehiin ja itse panostamaan siihen niin kauan kuin jaksaa!
Muistakaamme, että itse Dannykin kauppasi taannoin vessapaperia!