Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => : Curtvile 30.07.2006 klo 00:02:03
-
Korjataan puutostila: Mika Lietzenin sarjoista ei löydy ketjua.
Miksi? Toki onhan kynän(siveltimen?)jäljestä piesty bittejä Engelsmannien tulosta ja Krampeista ja muista venähdyksistä puhuessa, mutta jostain syystä muu tuotanto ja sen kommentointi on jäänyt jonnekin matkan varrelle.
Itsellä tämä huomio tuli kun bongasin kirjan Skandaali! Historian parhaat lööpit-kirjan, jonka on kirjoittannut Anu Lahtinen ja kuvittanut "sarjakuvataiteilija" Mika Lietzen.
Toki osansa on varmasti taiteilijan itsensä persoonassa, joka mieluummin tekee sarjakuvia käsittämättömän perfektionistisesti eikä halua pitää ääntä itsestään.
Minusta on vain täysin käsittämätöntä että esim. Lohikäärmeen varvas on parempi kuin kuuluisamman asemalaisen V Rannan Sade.
Mutta makuasioistahan ihmiset riitelevät.
-
Kyllä Lietzenistä puhuttiin paljonkin Kvaakin alkuaikoina.
Joku syytti häntä plagioinnista. Sitten oli argumenttia puolesta ja vastaan.
Hienonnäköistä jälkeähän Lietzen tekee.
Ainoa Lietzenin sarjis, jonka olen lukenut oli se Sarjis-kilpailun voittanut telttailutarina.
-
Enimmäkseen hienoa jälkeä ja hyvää kerrontaa, sikäli kun olen nähnyt. Kaksipäinen sika oli mielestäni Pala-pläjäyksen painavinta antia. Jos krittiikkiä saapi esittää, niin sinänsä mukavan Engelsmannit tulevat-albumin taistelukuvaus oli aika köyhä esitys...pum pum pang pang.
Kaikenkaikkiaan luulisi maailmallakin kiinnostusta herättävän tämän Lietzenin.
-
Nythän se on vihdoin tulossa syksyllä, Lietzenin esikoispitkä oma albumi Tarinoita lännestä. Odottelen jännäten.
Lohikäärmeen hammas oli erinomainen lyhäri mutta niistä ajoista on Lietzenin tyyli jokseenkin muuttunut. Kukkakauppiaan onnenpäivä oli jo paljon siloittelemattomampaa jälkeä.
-
Minä se olen Mikan tyylistä ja kerronnasta tykännyt jo vuositolkulla - varmaan jostain Tylkkärissä bongaamistani stripeistä lähtien. Taitavaa piirrostyötä, totta tosiaan!
Sen sijaan tarinoissa joskus on vielä vähän hiomisen varaa - joskus, pahimpina päivinä, tuntuu, että Lietzenin sarjat ovat tarkoitettu kovastikin minua sivistyneemmille ihmislapsille. Toisaalta taas, väliäkö tuolla jos tykkää.
-
Piti käydä ihan Lietzenin sivuilta ( http://www.lietzen.com/ ) tarkistamassa, että onko Tylkkärin Taivaankappaleita-stripeistä kerätty omaa albumia... eipä ole. Olisipa. Ostaisin.
-
Hetki sitten päättyneessä Uutisvuodossa tavallaan puffattiin tuota Skandaali! historian parhaat lööpit-teosta.
Häviäjät saivat palkinnoksi.
Uutisvuodollahan on aiheesta perinteitä, jaettinhan kerran palkintoina kansalaissodan korkeajännitykset. Voittajille valkoisten ja hävinneille punaisten....
-
Uutisvuodossa jaettiin aikoinaan myös "Sammon salaisuus" -opukset, silloin kai voittajille?
Mutta Lietzeniin palatakseni, hän on myös tekstannut Larcenetin "Pieniä voittoja" -albumin.
Omia sarjakuviaan tosin saanee vielä odottaa jokunen tovi, jos vanhat merkit paikkansa pitelevät. Perfektionismi on kirous.
-
Nyt kirja on tullut painosta, se on hyvin, hyvin, hyvin valkoinen (kannen sävy on paperivalmistajan mukaan "Talvikki"):
(http://personal.inet.fi/koti/mlietzen/TARINOITA-ISO-rajattu.jpg)
Sisältää neljä näytelmämuotoista ja reaaliajassa tapahtuvaa sarjakuvanovellia, jotka sijoittuvat eri puolille Turkua (Aurajoen rantaan, Kupittaalle, Humalistonkadulle ja Ruissaloon). Neljäs novelli eli Tarina Ruissalosta on enimmäkseen englanniksi.
Sivuja on tasan 100, viikonlopun sarjakuvafestivaaleilla hinta on tasan 10 euroa. Kaupoissa ja postitse kustantajalta (sisältää toimituskulut) hinta on 12 euroa.
Lisätietoa, mainostekstejä, näytteitä ja pieni haastattelu löytyvät Aseman uusilta nettisivuilta (http://www.asemakustannus.com).
Kirjan tekemisestä ja sen ulkomuotoon vaikuttaneista moninaisista seikoista taas löytyy luettavaa blogistani "Ajatuksia lännestä (http://personal.inet.fi/koti/mika.lietzen/ajatuksia.html)", jo melkein kahden vuoden ajalta.
Piti sanoa Vesan edelliseen kirjoitukseen vielä jotain, mutta ei taidakaan olla varaa, kun siitä näyttää olevan jo yli vuosi. Seuraavan kirjan on kuitenkin tarkoitus tulla jo keväällä.
-
Mainitaanpa nyt vielä tämäkin, tämänpäiväisestä Helsingin Sanomien jutusta on osa luettavissa HS:n sivuilla täällä (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Mika+Lietz%C3%A9n+julkaisee+sarjakuvafestivaaleilla+odotetun+esikoisensa/1135230251060), koko haastattelu löytyy Aseman sivuilta eli täältä (http://www.asemakustannus.com/kirjat/tarinoita_lannesta_mika_haastattelu2.html).
Ja kirja löytyy Turussa jo useimmista pienistä kirjoja kauppaavista myymälöistä.
-
Etusivulle pamahti arvostelu albumista!
http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=903
-
Teatraalista paskaa. Arvostelun esimerkki "dialogi" tiltanneen kaverin kanssa on vanha juttu. Ensivaikutelma kyllä oli positiivinen herran aiempiin verrattuna jotka olivat lähinnä virastosarjakuvan perimmäinen muoto. Pakotettu laatikkoon ahtaasti ja anaerobisesti. Nyt laatikoissa on tilaa hengittää. Tosin leijuke-efektiltä ei voi aina välttyä. Jonkinlainen viite voisi joskus tehdä terää hahmoon. Antaa sille hieman tilaa ettei koko ajan olla usvassa.
En enää tunne nykysarjakuvan tilannetta kovin hyvin, mutta muutama vuosi sitten olin täysin turhautunut kaikkeen kaupalliseen sarjakuvaan. Sellaisen muotoonsa jähmettyneen sarjakuvan taiteellinen anti on lähes olematon. Valitettavasti.
Mitä tämä uusin sitten on ellei kaupallista sarjakuvaa? Suoraan painosta festareille myyntiin ja kovaa puffia hesaria myöden. Tyyliltään se ehkä ei ole mainstream, muttei se ole undergroundkaan. Voisihan sarjakuvaa tehdä esitettäväksi siten, ettei se enää ole painettavissa monotoniseen kirjamuotoon. Esittää sellaisena että sen vedos kirjana olisi vain haalea peilikuva siitä mikä sen ajatus oli. Se olisi epäkaupallista. Kyllä jokaisen sarjakuvantekijän perimmäinen ajatus on saada lukijoita ja ostajia, jotka mahdollistavat myös seuraavan tarinan ja sitä myöden niin kaupallista kuin vain voi olla.
Halusin albumista valkoisen ja puhtaan. Siinä ei ole mitään ylimääräistä. Tapahtumapaikat on nimetty, mutta niitä ei näy. Silti ne vaikuttavat tarinoihin. Esimerkiksi Kupittaan puiston riikinkukot ja Ruissalon jo suljettu nudistiranta ovat mukana.
Miksi nimetä. Eikö sekin ole turhaa? Viitteenä se on lähinnä epäolennaista, ellei henkilökohtaisesti se nimi herätä tiettyä tunnetilaa. Pitääkö olla turkulainen tätä lukeakseen?
Jotenkin jättää kylmäksi. Onko huono näytelmäkäsikirjoitus hyvä sarjakuvana? Tarinat jäävät tyhjänpäiväisiksi.
Plussaa vapautumisesta taiteilijana, mutta miinusta tietoisesta hakemisesta joka paistaa niin väkisin joka haastattelussa ja piirtäjän omilla sivuilla. Onko tämä omin muoto vai onko se pastissi 1800-luvun taiteilijoiden piirustustutkielmista ja näytelmäkäsikirjoituksen muodosta?
-
TARINOITA LÄNNESTÄ oli mielestäni aivan tajuttoman hieno albumi. Mulle tuli mieleen Jose Gonzalesin musiikki kun luin sitä. Erityisesti pidin tosta tyylistä! En nyt kuitenkaan rupea enempään hehkuttamaan.
Kramppeja ja nyrjähdyksiä 6 tuli myös luettua. Hieno sekin.
-
Asema ei ole Turun Kirjamessuilla läsnä, mutta kirjaa on myynnissä Zum Teufel -Petterin toimesta Turun Sarjakuvakerhon osastolla. Jos sitä joku sattuisi etsimään.
Kirja löytyy myös todistettavasti seuraavilta jälleenmyyjiltä:
HELSINKI
Akateeminen
Kiasma
Kulku-Katin poika
TAMPERE
Akateeminen
Bukra
Makedonia
TURKU
Underground Ullakko
Akateeminen
Sammakko
Pieni Kirjapuoti
OULU
Nispero
JYVÄSKYLÄ
Lukuhetki
WWW
Kreegah (http://www.kreegah.net)
Pitkämies (http://www.pitkamies.net)
Zum Teufel (http://www.zumteufel.fi)
Asema (http://www.asemakustannus.com)
-
Kvaakissa vallitsee kirjan tiimoilta syvä ja rikkumaton hiljaisuus, mutta lehdissä on kirjoiteltu sitäkin enemmän (linkit löytyvät myös Aseman sivuilta):
Turun Ylioppilaslehden haastattelu (http://tyl.utu.fi/main/?p=180/) (julkaistu 19.10.2007)
Turun Sanomien haastattelu (http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,3:1010:0:0,4:10:0:1:2007-10-20,104:10:493219,1:0:0:0:0:0:) (julkaistu 20.10.2007)
Ohessa myös Ville Hännisen arvio Aamulehdestä, joka pelasti päivän tai paremminkin kymmenen vuotta.
-
Albumin ensimmäisen novellin (muita en ole lukenut) kerronnalliset ansiot eivät avautuneet minulle, olin jopa hieman pettynyt. Kerronta tuntui melko ohuelta verrattuna perinteiseen novelliin tai vastaaviin amerikkalaisiin sarjakuviin. Mutta ehken vain ymmärrä, sekin on hyvin mahdollista.
-
Leikkasin lehdestä talteen kaikki Ilta=Sanomien Humalistonkadun stripit. Aivan loistavaa sarjakuvaa!! Pidin siitä hiljaisen harmaasta ja pysähtyneestä tunnelmasta, juuri sellainen on Turku. Asuin siellä kymmenen vuotta ennen kuin pääsin pois Helsinkiin.
Mutta tämä saa minut kiristelemään hampaitani, TS:n haastattelussa taiteilija sanoo:
"Viihteellinen kulutussarjakuva on pinnallista ja henkisesti köyhää. Taidesarjakuvassa aiheiden syvällinen käsittely kuuluu asiaan."
Onkos se nyt ihan varmasti tasan aina näin? Eikö tämä ole yleistys? Minusta moni taidesarjakuva on henkisesti köyhää...
-
Mutta tämä saa minut kiristelemään hampaitani, TS:n haastattelussa taiteilija sanoo:
"Viihteellinen kulutussarjakuva on pinnallista ja henkisesti köyhää. Taidesarjakuvassa aiheiden syvällinen käsittely kuuluu asiaan."
Aah, tuulahdus 70-luvulta. Nostalgiset fiilikset tuli. YLE:n arkistossa on muuten Rintamäkeläisten ekaa jaksoa, kannattaa käydä katsomassa.
Itse olen samaa mieltä kuin Hämähäkkimies Tabu-sarjassa: "Elämä on pinnallista ja sarjakuville vierasta"
-
TS:n haastattelussa taiteilija sanoo:
"Viihteellinen kulutussarjakuva on pinnallista ja henkisesti köyhää. Taidesarjakuvassa aiheiden syvällinen käsittely kuuluu asiaan."
Toimittaja harvemmin osaa esittää asiat juuri niin kuin haastateltava on ne sanonut ja joutuu yleensä kirjoittaman jutun hyvin lyhyessä ajassa, ja usein myös toimittajan oma näkemys värjää sitä, mitä haastateltava on mukamas sanonut, joten pelkän lehtijutun perusteella en vetäisi hirveästi johtopäätöksiä haastateltavan elitismistä...
Olen kyllä itse sitä mieltä, että viihteellinen kulutussarjakuva pitkälti on pinnallista ja henkisesti köyhää, jos ajattelen näitä N vuotta pyörineitä syndikaattistrippejä, joilla ei ole enää mitään pointtia, hajua eikä makua, ovat vain sivuntäytettä lehtien sarjakuvasivuille.
Mutta mikä sitten ON taidesarjakuva? Minusta se on sarjakuva, jota tehdään ilman kompromisseja. Martin Kellermanin Rocky on minun ja monen muun mielestä paras ja syvällisin realistinen kuvaus 25-35-vuotiaiden ruotsalaisten ja melko pitkälle myös muiden pohjoismaalaisten kaupunkilaisten elämästä tällä vuosituhannella, vaikka se on huumorisarjakuvastrippi. The Exterminators on myös mielestäni taidesarjakuva ja hyvä sellainen (ennakkotilasin sarjan kolmannen albumin sunnuntaina), vaikka se kertoo tuholaistorjujien sodasta älykkäitä torakoita vastaan. Tuntuu siltä että Mike Mignola ja Daniel Clowes olisivat voineet kirjoittaa tämän yhdessä. Hitler was a vegetarian!
-
Toimittaja harvemmin osaa esittää asiat juuri niin kuin haastateltava on ne sanonut
Totta, ainahan niistä "öö--tota"-muminoista pitää rakentaa kirjoituskelpoisia lauseita. Oikeastaan on kyllä mukavaa tuuletusta, kun tekijät sanovat asioita suoraan. Kuten myös Jouko Nuora tuolla vihaamasi sarjakuva-ketjussa.
Mutta mikä sitten ON taidesarjakuva? Minusta se on sarjakuva, jota tehdään ilman kompromisseja.
Ja jollekulle se, että tekee rauhallisia ja arkisia sarjakuvia supersankarimätön sijasta olisi kompromissi. Parasta viihdesarjakuvaa on se, jota on tehty sisäisestä viihdesarjakuvan tekemisen pakosta. Sellaista on lähtökohdiltaan jo vaikea erottaa taiteesta, lopputulos voidaankin sitten huolettomasti ylenkatsoa.
-
"Viihteellinen kulutussarjakuva on pinnallista ja henkisesti köyhää. Taidesarjakuvassa aiheiden syvällinen käsittely kuuluu asiaan."
Näistä tulee minulle aina mieleen Zardoz-leffa. "The gun is good. The penis is bad."
-
Jäi kiinnostamaan Turun Ylioppilaslehden haastattelusta toi "helppo nauru". Onko sitä? Jos ajatellaan jotain Karvista ja Kalle Kehveliä, ne ovat helppoja tehdä ja lukea mutta eiväthän ne itseasiassa tuota naurua. Lähinnä tyylilajina on huumori. Minusta helppoa naurua ei ole, naurun synnyttäminen on vaikeaa. Poikkeuksena ehkä piereminen.
-
Poikkeuksena ehkä piereminen.
Nauroin spontaanisti tämän luettuani. ;)
-
Nauroin spontaanisti tämän luettuani. ;)
Kuten myös. Todistanee Jarlan pointin. Joku siinä on...
-
Mutta eri leikkejä leikkivät noiden tekijät, eikä minun kai ole sopivaa kritisoida genrejä joiden kanssa minulla on hyvin vähän mitään tekemistä. Niissä on omat pelisääntönsä.
Kyllähän kenen tahansa pitää voida kritisoida mitä tahansa mitä sattuu lukemaan. "Tee itte parempi"-ajattelu pitäisi kieltää.
Sarjakuvan tekijänä joutuu vähän kiusalliseen asemaan, pitää varoa sanomisiaan ihan eri tavalla kuin satunnaisena lukijana...pitäisi kai kehittää joku valepersoonallisuus.
-
Kyllähän kenen tahansa pitää voida kritisoida mitä tahansa mitä sattuu lukemaan.
Juu, mutta asiantunteva kritiikki vaatisi jonkinlaista perehtymistä aiheeseen. Vrt. jazzkriitikko, jolle annetaan hevilevy arvioitavaksi.
Eikä kai kokonaisia genrejä voi ollenkaan. Yksittäisiä tapauksia vain.
-
Internetin keskustelupalstoilla vaan harvemmin sellaista esiintyy.
Kvaakissa toki toisinaan, mutta on tämä välillä melkoinen kenneli ankkatarhaksi.
Ylipäätään väittelyt sarjakuvista ovat useimmiten sellaista mainiota ikuisuusvänkää, jonka vertailuksi käy Rabbin Katti 2:ssa esitetty keskustelunaihe:
"Kenellä on pisin parta, Mooseksella, Jeesuksella vai Allahilla?"
-
Nämä sotkuiset vänkäämiset hyvästä, huonosta, viihteellisestä, taiteellisesta sarjakuvasta ovat erityisen sotkuisia siksi, että sarjakuvalla on vankka maine ala-arvoisena pikkupoikien viihteenä. Ja maine on erittäin ansaittu, koska 99% maailman sarjakuvista 1900-2007 on sitä. Siis viihteenäkin useimmiten kehnon puoleista.
Millään toisella taiteenlajilla ei ole niin surkeaa ja matalamielistä perintöä kannettavanaan kuin sarjakuvalla.
Siksi niille, jotka eivät tunne sarjakuvan marginaalialueita erittäin hyvin, on vaikea käsittää, että sarjakuva voi olla myös hyvää. Ja vielä vaikeampi on käsittää, ettei sarjakuva LAJINA ole sen enempää sisältöjensä vanki kuin muutkaan taiteenlajit.
En tosin tiedä, voisiko Shakespeare syntyä vielä uudestaan sarjakuvantekijänä. En usko. Harmi (minä olisin halunnut olla). Syynä eivät tosin ole sisällöt. Syynä on se, ettei sarjakuva ole sen vertaa kasvanut lapsenkengistään, että sillä olisi kokeiltu jotain uutta. Jos verrataan elokuvaan, sarjakuvassa ollaan vielä vaiheessa, jossa mustavalkoisella mykkäfilmillä pieni pukumies kompastelee hatun ja kepin kanssa, ja joku kankaan edessä paukuttaa epävireistä pianoa taustamusiikiksi.
-
Onko olemassa jokin taiteen tai viihteen muoto, josta 99% EI olisi, tuota, "kehnonlaista"? Ihan oikeasti?
Rmäki
-
Onko olemassa jokin taiteen tai viihteen muoto, josta 99% EI olisi, tuota, "kehnonlaista"? Ihan oikeasti?
Word. Minusta genreen itsessään ei pidä liittää hyvyys/huonousarvostelmia (enkä nyt tarkoita että olisin sellaista nähnyt Lietzenin haastatteluissa). Epäilen että minkä tahansa genren väheksyminen tai glorifioiminen estää sen kehittymistä.
-
Jos verrataan elokuvaan, sarjakuvassa ollaan vielä vaiheessa, jossa mustavalkoisella mykkäfilmillä pieni pukumies kompastelee hatun ja kepin kanssa, ja joku kankaan edessä paukuttaa epävireistä pianoa taustamusiikiksi.
Jos ajatellaan vaikkapa Buster Keatonin Kenraalia, ei minusta elokuvaan ole sen jälkeen tullut mitään erityistä ihmeellistä. Ääni? Väri? Ei niiden puute vaikuta elokuvasta nauttimiseen pätkääkään. Tarinallisesti se on edelleenkin iskevä.
Tai ajatellaanpa vaikkapa musiikkia. Voi aivan mainiosti sanoa siitäkin, että vähintään 99% kaikesta siitäkin on kuraa. Ei sarjakuvaa ole tässä suhteessa sen huonommassa jamassa.
-
Tai ajatellaanpa vaikkapa musiikkia. Voi aivan mainiosti sanoa siitäkin, että vähintään 99% kaikesta siitäkin on kuraa.
Word. Minusta genreen itsessään ei pidä liittää hyvyys/huonousarvostelmia
Mielestäni Ville sanookin tuossa nimenomaan juuri tuon:
Siksi niille, jotka eivät tunne sarjakuvan marginaalialueita erittäin hyvin, on vaikea käsittää, että sarjakuva voi olla myös hyvää. Ja vielä vaikeampi on käsittää, ettei sarjakuva LAJINA ole sen enempää sisältöjensä vanki kuin muutkaan taiteenlajit.
Se millä voluumilla se 99 prosenttia on ollut esillä ja tapetilla tähän asti antaa kuvan valtaosalle ihmisistä, että sarjakuva kokonaisuudessaan kuuluu siihen 99%:n joukkoon.
Vaan tosin silti, missä ovat sarjakuvan Stockhausen tai James Joyce? Ei, Alan Moore ei kelpaa.
Timo
-
Vaan tosin silti, missä ovat sarjakuvan Stockhausen tai James Joyce? Ei, Alan Moore ei kelpaa.
Timo
Tulossa ovat, tulossa.
-
Tappaahan se Kehveli pitäisi, polkea lokaan ja unohtaa. Ja moni moni muu.
Pahoittelen lainauksen "provosoivaa" luonnetta, anteeksi.
Ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että syndikaattisarja on vajonnut lokaan - mutta (huom!) sillä on ollut oma loistokautensa, jopa Kehvelillä. Koko viime vuosisadan alkupuoli oli sanomalehtisarjakuvan kultakautta, jota ei ole sen jälkeen oikeastaan sarjakuvan millään saralla ylitetty.
Sarjakuva on sen jälkeen kyllä kehittynyt, paljonkin, varsinkin kerronnan puolella.
-
jossa mustavalkoisella mykkäfilmillä pieni pukumies kompastelee hatun ja kepin kanssa,
Pitääkin huomenna (vapaapäivä) katsoa joku Chaplinin leffa.
Ne kun hakkaavat monet uudemmat, marginaalimmat ja ei-marginaalimmat elokuvat mennen tullen. Hauskaa, syvällistä ja viihdyttävää. Loistavaa. :D
-
Vaan tosin silti, missä ovat sarjakuvan Stockhausen tai James Joyce? Ei, Alan Moore ei kelpaa.
For shame, Timo! Miksi ihmeessä pitää hakea vertailukohtia muista medioista? En minä ainakaan kaipaa sarjakuvaan mitään Joycen vastinetta, riittää että se aito ja alkuperäinen on mellastanut kirjallisuuden piirissä. Eikö mieluummin oltaisi ylpeitä sarjakuvan saavutuksista ihan sellaisinaan? Jos sille tielle mennään, minä ainakin voin ihan rehellisesti todeta sarjakuvan tarjonneen minulle vähintään yhtä paljon iloa, viihdykettä, taidenautintoja ja liikuttavia hetkiä kuin kirjallisuus tahi klassinen musiikki. Upeita sarjakuvaklassikoita löytyy kun niitä vaan jaksaa etsiä, kun taas vaikkapa elokuvistakin löytyy tällaisia http://www.somethingawful.com/d/movie-reviews/bowman-other-pain.php?page=1 (http://www.somethingawful.com/d/movie-reviews/bowman-other-pain.php?page=1) häpeäpilkkuja. Ja palatakseni keskustelun aiheeseen: missä on musiikin Mika Lietzén tahi kirjallisuuden Ville Ranta? Turha nöyristely h**vettiin.
-
Hear! Hear!
-
For shame, Timo! Miksi ihmeessä pitää hakea vertailukohtia muista medioista? En minä ainakaan kaipaa sarjakuvaan mitään Joycen vastinetta,
Höps. Tarkoitan ihmisiä jotka ovat todella uudistaneet mediaa (omaansa muita matkimatta = ei kirjallisuudesta matkittua kikkailua tms), rikkoneet ja uudelleen koonneet ja tehneet myös sisällöllisesti varteenotettavaa tavaraa. Okei onhan meillä toki Chris Ware, Daniel Clowes ja...
Kommenttini pääpointti on kuitenkin tässä lauseessa:
Se millä voluumilla se 99 prosenttia on ollut esillä ja tapetilla tähän asti antaa kuvan valtaosalle ihmisistä, että sarjakuva kokonaisuudessaan kuuluu siihen 99%:n joukkoon kulttuurista. Menepä ja kysypä kadun mieheltä tai naiselta kuka Chris Ware on, vastausta ei tule... mutta kysypä samalta tyypiltä kuka Ingmar Bergman oli tai Joyce, tietävät melko varmasti vaikkeivat olisikaan katsoneet/lukeneet.
Timo
-
Kysypä kadunmieheltä, tunteeko hän sellaisia sarjakuvia kuin Tintti tai Tenavat tai Asterix. Aika moni tuntee. Ja ovat laadukasta, ihan yhtä hyviä kuin Joyce ja Chaplin.
-
Se millä voluumilla se 99 prosenttia on ollut esillä ja tapetilla tähän asti antaa kuvan valtaosalle ihmisistä, että sarjakuva kokonaisuudessaan kuuluu siihen 99%:n joukkoon kulttuurista. Menepä ja kysypä kadun mieheltä tai naiselta kuka Chris Ware on, vastausta ei tule... mutta kysypä samalta tyypiltä kuka Ingmar Bergman oli tai Joyce, tietävät melko varmasti vaikkeivat olisikaan katsoneet/lukeneet.
Mitä kummaa tuo ensimmäinen lause tarkoittaa? Turun kadunihmiset lienevät aika lailla kyldyrellimpia kuin Tampereev väki, ei täällä kukaan Joycesta tai Stockhausenista tiedä mitään, tuskin Bergmanistakaan. Ja hei, en kai minäkään ala väittelemään siitä, tunnetaanko sarjakuvaa tai sen perinnettä tarpeeksi hyvin (ei tietenkään tunneta), totesinpa vain, että ei sarjakuvan tarvitse nolostella perintöään, kuten tässä keskustelussa on, kenties kieli poskessa, väitetty. Se, ettei kadunmies tuota perintöä tunne, ei tee siitä hävettävää. Vai?
-
Suomalaisissa (ja myös Mikan) sarjakuvissa pitäisi olla enemmän zombieita. Esimerkiksi Laila Hirvisaaren romaaneissa ei ole lainkaan zombeja, toisin kuin vaikka Petri Hiltusen sarjakuvissa. Siksi Hiltunen on parempi.
Mitä tulee "maailmankuuluuteen", Hesarin marraskuun kuukautisliitteessä on mainio pikku juttu siitä miten Perussa suomalaismies tapaa paikallisen sedän, joka on kovin innoissaan Lasse Virenistä. Kohteliaisuudesta suomalainen yrittää muistaa edes yhden perulaisurheilijan, mutta saa päähänsä vain Mario Vargas Llosan. Tähän limalaispappa vastaa: "Que? Kuka... mikä laji?"
-
Suomalaisissa (ja myös Mikan) sarjakuvissa pitäisi olla enemmän zombieita. Esimerkiksi Laila Hirvisaaren romaaneissa ei ole lainkaan zombeja
Ai, mainosplakaatin nähneenä minä olisin kuvitellut kyllä toisin mutta ehkäpä olet oikeassa. Ja siinä olet ehdottomasti oikeassa, että zombeja pitäisi olla lisää.
Joo. Ja Matti Nykänen (aka Nikkanen) on Japanissa keski-ikäisen väestön keskuudessa edelleen kova nimi. En vain ole kehdannut koskaan kertoa myöhemmistä vaiheista. Muumit tunnetaan luonnollisesti erinomaisesti. Sibeliuskin on varsin tuttu. Mutta ehkä hämmästyttävintä ja toisaalta lohdullisinta on se, että tunnetuin Suomeen liitettävä asia on Ksylitol. Nokia? Wakannai...
Olenpa muuten nähnyt Suurta kurpitsaa ja muutamaa muutakin Suomi-sarjakuvaa myynnissä Shinjukun Tower Recordsissa. Mitään suurnimikkeitä ne tuskin ovat olleet.
-
Höps. Tarkoitan ihmisiä jotka ovat todella uudistaneet mediaa
Sarjakuva ja elokuva on tasan yhtä vanha taidemuoto. Kirjallisuus (romaanikirjallisuus) siinä muodossa kuin me se nykyään tunnetaan on myös suht nuori laji, 1600-1700 -lukujen taitteessa alkoi olla saatavilla lukutaitoiselle kansalle niteitä, jonka saattoi ottaa iltapuhteeksi käsiinsä ja lukea viihtyäkseen. Näytelmäkirjallisuus on sitä vastoin antiikin Kreikan perua, ja siihen perustuukin kaikki meidän nykymuotoinen kirjallisuus. Ihan selkeästi sarjakuvaa jopa tyyliteltyine puhekuplineen taas on esiintynyt jo keskiajan (Suomessa 1300-1500 luvulla) kirkkomaalauksissa. Eli voidaan katsoa että -näytelmä- taidemuotona omaa vanhimman perinteen. Ja näytelmille on velkaa siis kirjallisuus, sarjakuva ja elokuva.
-
Turun kadunihmiset lienevät aika lailla kyldyrellimpia kuin Tampereev väki, ei täällä kukaan Joycesta tai Stockhausenista tiedä mitään, tuskin Bergmanistakaan.
Kerran Apteekissa jouduin väittelyyn siitä onko Joycen pääteos Odysseus vai Finnegan's Wake. Mahdollista vain Turuus.
Esimerkiksi Laila Hirvisaaren romaaneissa ei ole lainkaan zombeja, toisin kuin vaikka Petri Hiltusen sarjakuvissa. Siksi Hiltunen on parempi.
Petri Hiltunen ei ole zombi. Siksi Hiltunen on parempi.
Kyllä Mika on nyt ylpeä kun hänen teostensa ketjussa puhutaan jo Joycesta, Hirvisaaresta ja Zombeista.
-
Sitä paisti, kun Helsingin kirjamessuilla haastattelin Mikaa, hän sanoi "pohtineensa vakavissaan" näytelmän / näytelmien kirjoittamista.
Uusia kramppijaksoja ei hänen tekeminään ole tulossa, vastaisuudessa Lietzen aikoo työskennellä täysin itsenäisesti, tekipä sitten sarjakuvia, näytelmiä tahi proosaa.
-
Millään toisella taiteenlajilla ei ole niin surkeaa ja matalamielistä perintöä kannettavanaan kuin sarjakuvalla.
...
Jos verrataan elokuvaan, sarjakuvassa ollaan vielä vaiheessa, jossa mustavalkoisella mykkäfilmillä pieni pukumies kompastelee hatun ja kepin kanssa, ja joku kankaan edessä paukuttaa epävireistä pianoa taustamusiikiksi.
Millaisia kokeiluja sinä sarjakuvaan kaipaat, Ville? Minun nähdäkseni sarjakuva on täynnä kokeilevuutta! Yleisesti ottaen sarjakuva tekijöiden ilmaisu on paljon heterogeenisempaa kuin elokuvakerronta, joka useimmiten pyrkii olemaan mahdollisimman huomaamatonta - palvelemaan tarinaa. On elokuvataiteessa toki suuret mestarinsa, ja kokeellisen elokuvan piirinsä - mutta kysehän on aivan nanopromilleista audiovisuaalisen tuotannon meressä, jossa ymmärtääkseni pornoteollisuus johtaa tanko pystyssä nimikemäärissä.
On paljon sarjakuvaa, joka on tietyn elokuvallisen tai eurooppalaisen pallopää-kerronnan konventioilla rakennettua - samasta syystä kuin elokuvakerronnassakin, lähtökohta on helpossa ymmärrettävyydessä, mutta silti, kuten totesin, siinä on enemmän liikkumavaraa kuin audiovisuaalisessa kerrontaperinteessä - ja kliinisen kamerakuvan sijaan kuvallisuus on toteutettu yksilöllisellä kädenjäljellä.
Amerikkalainen viihdesarjakuva tuottaa paljon epäpersoonallisia tusinatekijöitä, mutta sen siipien alla on myös kehittynyt liuta huikeita taiteilijoita, joiden arvo on ymmärretty myös muiden taiteen ja viihteen alueiden puolella. Jos kaipaat kokeellisuutta, tsekkaa Sienkiewiczin Stray Toasters, David Mackin Kabuki, Alan Mooren ja J.H. Williams III:n Promethea. Vasemman laidan artsukokeelliset Kramer's Ergotit saattaa ollakin tuttuja.
TImolle taasen:
Oli kyse tietystä modernin taiteen kehitysvaiheesta, jossa Joycen, Beckettin, John Cagen, Picasson ja kumppanien repäisyt olivat akuutteja syntyäkseen. Sarjakuva ei siinä vaiheessa kuulunut kovien taiteiden joukkoon, jotka kulkivat vääjäämätöntä itse-evaluaation polkuaan - se säilyi neitseellisenä tietystä nihilismistä, joka (post)modernismin summana oli.
Ylipäänsä voisi heittää kysymyksen siitä, onko enää mahdollista tehdä Suurta Taidetta - syntyykö enää uutta Karamazovin veljeksiä, tehdäänkö uutta Stalkeria. Jos tehdäänkin, on epätodennäköistä, että ne keräävät merkittävää, kulttuurin läpileikkaavaa, huomiota osakseen - viihdekulttuurin markkinamelun alta.
Tässä ajassa sarjakuva on mitä relevantein ilmaisumuoto esittämään henkilökohtaisia visioita, olivat ne viihde/taide-spektrissä millä kohtaa tahansa.
-
Kotimaisessa sarjakuvassa on vielä paljon kehittämistä. Tarinoita lännestä on yksi uudenlainen avaus. Karamazovin veljeksiä ja Stalkeria tuskin tehdään uudelleen, mutta kotimaisen sarjakuvan kentässä molemmat on vielä tekemättä. Minä teen sarjakuvia koska se tarjoaa yhä haasteita ja kehittämistä, enemmän kuin kirjallisuus ja elokuva.
-
Arvostelu Tarinoita lännestä -alpparista (http://www.narttu.net/index.php?option=com_content&task=view&id=89&Itemid=9)
-
Luin tämän kirjastossa (löytyi uusien kirjojen "esittelyhyllystä") ja tykkäsin! Varsinkin ensimmäinen tarina oli vinkeän vinksahtanut ja puhutteleva, muut ehkä hieman heppoisampia. Mutta tarina kulki vetävästi ja pelkistetty, grafiikanlehtimäinen tyyli oli oikein nättiä katseltavaa!
-
Millaisia kokeiluja sinä sarjakuvaan kaipaat, Ville? Minun nähdäkseni sarjakuva on täynnä kokeilevuutta! Yleisesti ottaen sarjakuva tekijöiden ilmaisu on paljon heterogeenisempaa kuin elokuvakerronta, joka useimmiten pyrkii olemaan mahdollisimman huomaamatonta - palvelemaan tarinaa.
On näköharha, että perinteinen kerronta palvelisi tarinaa paremmin kuin kokeileva. Asia ei ole päinvastoinkaan, mutta kyse on siitä, että näköharhoja alkaa syntyä heti, kun erotetaan toisistaan tarina ja kerronta. Tai yhdistetään laji ja sisältö, kuten sarjakuvan kohdalla tapahtuu useammin kuin muiden taiteenlajien (tarkoitan siis tätä, ahaa, sarjakuva, mille hahmolle tämä perustuu, missä lehdessä tämä ilmestyy, missä on vitsi?).
Mutta varsinaiseen vastaukseen. Olen ehkä siinä mielessä epäoikeudenmukainen, kun lyttään sarjakuvaa verrattuna muihin taiteenlajeihin, kun muutkin taiteenlajit on täynnä paskaa. Mun näkökulmani sarjakuvaan on ihan eri kuin esim. elokuvaan. Ja elokuvan tekijäthän valittavat nykyään sitä, että kaikki elokuva on samanlaista (mm. Roy Andersson), eikä kokeiluja ole.
Mutta BERGMANIA TAI JOYCEA EI SARJAKUVASSA OLE! Enkä tarkoita, että jonkun pitäisi tehdä samanlainen sarjakuva kuin Odysseus on, vaan että kukaan ei ole vienyt sarjakuvaa yhtä kauas (eteenpäin) sen syntymäkehdosta kuin mitä Joyce on vienyt romaanin tai Bergman tai Fellini elokuvan.
Ja siihen syynä on vain se, ettei kukaan ole osannut tai viitsinyt.
Millaisia kokeiluja kaipaan? No esim. sellaisia kuin Mikan Tarinoita lännestä.
-
[Tässä City-lehden haastattelussa mollaan paitsi Turkua myös Aku Ankkaa, Teräsmiestä ja Batmaniä, ja totean miellyttävän ylimielisesti ja ykskantaan: "mainstream-sarjakuva on ihan kuollutta".
Höh, etkö morkkaa lainkaan kotimaista "tv-draamaa" ? Tallo kotimaista "proosaa" jalkoihisi? No, sehän nyt on vaan Kitu-lehti, ei siihen kaikkea kannata ladata.
-
Nämä sotkuiset vänkäämiset hyvästä, huonosta, viihteellisestä, taiteellisesta sarjakuvasta ovat erityisen sotkuisia siksi, että sarjakuvalla on vankka maine ala-arvoisena pikkupoikien viihteenä. Ja maine on erittäin ansaittu, koska 99% maailman sarjakuvista 1900-2007 on sitä.
Luin sitten lopulta itsenäisyyspäivänä Lutesin Berliinin alusta loppuun kun oli sopivaa luppoaikaa moiseen. Ei tule mieleen tältä vuodelta kirjaa tai elokuvaa joka olisi minulle ollut yhtä iso kokemus. Tarina on vielä kesken joten en tiedä miten hieno teos tämä on sitten valmiina mutta onhan Berliini ja vaikka Spiegelmanin Maus taideteoksina paljon kiinnostavampia kuin Bergmanin huonoimmat elokuvat. Ruotsalainen hyvintoimeentuleva sivistyneistö kaivaa napaansa ja lopulta itkee kun ymmärtää miten paljon nöyhtää on tässä vuosien varrella kerääntynyt
siihen yläpoimuun
-
Olen jotenkin karsastanut Lietzenin tuotantoa viime aikoina. Lukemistani Kukkakauppias oli pettymys, joskaan ei pääasiassa piirtäjän vuoksi, tarina vain oli niin ankea eikä sopinut lainkaan siihen K&N -jatkumoon, josta itse pidin. Toisaalta Lietzenin hahmot eivät myöskään olleet sympaattisia, kun Nuutinen on aina ollut kuitenkin minulle se krampein nyrjähdys, niin lähtökohta on alusta alkaen ollut vastatuulista Kukkakauppiaan kohdalla. Ylioppilaslehden omituisesti kallonkutistajalla käyneet filosofit diipadaapahölynpölyineen sen sijaan ärsyttivät suuresti.
Juuri noiden takia kesti kauan tarttua Tarinoita lännestä -albumiin. Odotukset eivät olleet korkealla mutta yllätyin ilokseni suuresti. Pidin albumista hyvinkin paljon. Tarinat olivat pieniä ja lyhyitä mutta niiden kautta pääsi hyvin sisälle henkilöihin. Lisäksi huolimatta taustojen äärimmäisen vähäisestä käytöstä, oli helppo nähdä mielessään sijaintipaikka kadunnimen perusteella.
Minua ei häirinnyt lainkaan monotoninen ruutusommittelu, olisin ainoastaan kaivannut hieman ronskimpaa mustan käyttöä piristämään kuvia.
Tuli hyvä mieli tämän albumin luettuani.
Jäin vain miettimään, missä Ruissalossa tarkalleen on ollut se nudistiranta?
-
Tarinoita lännestä kirja-arvostelu löytyy myös Parnassosta (6/2007, se jossa on Hannu Väisänen kannessa). Jos ei löydy kirjastosta voin yrittää jossain vaiheessa skannata.
-
Lukemistani Kukkakauppias oli pettymys, joskaan ei pääasiassa piirtäjän vuoksi, tarina vain oli niin ankea eikä sopinut lainkaan siihen K&N -jatkumoon, josta itse pidin.
Näin on, paitsi jos tuntee Paulin. Juttu on niin ankea että se tuntuu keksityltä, mutta...
-
(http://www.asemakustannus.com/kuvat/elegia_ilmestynyt.jpg)
Toinen kirjani Elegia on tullut painosta ja on myynnissä Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla. Festarihinta on edulliset 18 euroa (ovh 22,50). Joistain ennakkotiedoista poiketen en puhu siitä sen enempää Sarjakuvafestivaaleilla kuin Kirjamessuillakaan, mutta kirjasta tuli kaunis ja hieno, käykää toki selailemassa. Lisätietoa Aseman sivuilta (http://www.asemakustannus.com/kirjat/elegia.html).
Elegia on siis sarjakuvan muodossa toteutettu näytelmäkäsikirjoitus ja muutenkin hyvä, kaunis ja koskettava juttu.
-
(http://www.asemakustannus.com/kuvat/elegia_ilmestynyt.jpg)
Toinen kirjani Elegia on tullut painosta ja on myynnissä Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla. Festarihinta on edulliset 18 euroa (ovh 22,50). Joistain ennakkotiedoista poiketen en puhu siitä sen enempää Sarjakuvafestivaaleilla kuin Kirjamessuillakaan, mutta kirjasta tuli kaunis ja hieno, käykää toki selailemassa. Lisätietoa Aseman sivuilta (http://www.asemakustannus.com/kirjat/elegia.html).
Elegia on siis sarjakuvan muodossa toteutettu näytelmäkäsikirjoitus ja muutenkin hyvä, kaunis ja koskettava juttu.
Vesa vilautti tuota, pelkästään esineenä aivan ihastuttava.
-
Elegia: Yksinäytöksinen uninäytelmä on arvosteltu etusivulla (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1118).
Kaikki kommentit ja kritiikki on tervetullutta. Tekstiä ja sen kirjoittajaa voi ruotia myös ilman yhteyttä käsiteltävään sarjakuvaan täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8510.0.html).
-
Kuvanäytteistä tuli mieleen mustavalkoisen elokuvan hämärää hehkuvat ruudut.
-
Kuvanäytteistä tuli mieleen mustavalkoisen elokuvan hämärää hehkuvat ruudut.
Vaikutelma voi tulla myös siitä, että silloin sata vuotta sitten ei vielä oltu keksitty eri kuvakokoja. Myöskin dialogi esitettiin kuivakkana tekstinä.
-
Julkaisun tietoihin oli livahtanut parikin kiusallista virhettä, jotka nyt siis on korjattu. Onnistuivat livahtamaan silmien ohitse, vaikka tankkasin tekstiä useampaan otteeseen. Pahoittelut Asemalle ja tekijälle itselleen.
-
Foorumilla ei näköjään ole useimmilla mitään sanottavaa, mutta kriitikoiden kynä on käynyt, toisessa mukana myös Jyrki Heikkisen Kiitosvirret:
Pohjolan Sanomat (http://www.pohjolansanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=PSA_newssite%2FAMLayout&cid=1194606492197&p=1194599903787&pagename=PSAWrapper) 23.10.
Turun Sanomat (http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/arvostelut/?ts=1,3:2019:0:0,4:61:0:0:0;4:62:0:0:0;4:78:0:0:0;4:82:0:0:0;4:87:0:0:0;4:99:0:0:0;4:100:0:0:0;4:107:0:0:0;4:85:194:1:2008-10-19,104:85:571147,1:0:0:0:0:0:) 19.10.
-
Vesa vilautti tuota, pelkästään esineenä aivan ihastuttava.
Elegiaan palatakseni - upea teos. Jos foorumilla ei liikoja turista, ehkä se johtuu mykistymisestä? Lukekaa Lietzenin Elegia ja ällistykää sanattomiksi!
-
Bart Beatyn arvio Elegiasta ja Tarinoista on nyt luettavissa täällä:
The Comics Reporter (http://www.comicsreporter.com/index.php/conversational_euro_comics_bart_beaty_reviews_two_by_mika_lietzen)
-
Mutta sen tiedän, että teatterin lavalla vaaditaan eläytymistä ja yleisön mukaan ottamista.
Noo, teatteria on kyllä hyvin monenlaista eri sorttia.
-
(http://www.asemakustannus.com/mika/blog/wp-content/uploads/elegie_french_coversketch1.jpg)
Elegia ilmestyy Ranskassa huhtikuussa, julkaisija on Thierry Groensteenin Editions de l'An 2. Tavallaan sopiva kohtalo kirjalle, joka kuvaa kuolemanjälkeistä elämää. Kansi on aika erilainen, joten laitetaan se tännekin, jos se vaikka inspiroisi jotakuta lukaisemaan kotimaisen version. Joka muuten löytyy jo useimpien kaupunkien kirjastoista.
Uudessa blogissani kirjoitin tästäkin mutta enpä ole muistanut eli tohtinut mainostaa sitä, se on osoitteessa www.lietzen.com (http://www.lietzen.com).
-
Lietzenin Sivupolkuja alkoi myös näemmä Helsingin sanomien NYT-liitteessä ja sivulla 21 oli myös haastattelun tapainen.
Alku oli lupaava ja erottui selkeästi edukseen, toimi myös itsenään mikä muodossa ei niin sanottua ole.
-
Alku oli lupaava ja erottui selkeästi edukseen, toimi myös itsenään mikä muodossa ei niin sanottua ole.
Mainio meno jatkuu! Todella mukavasti etenevät, kuvakerronta ja teksti. Albumeilla poispilattuna jään kärsimätönnä odottamaan kalastajan juttua. Parasta mitä NYTtenin sarjispuolella muistan nähneeni.
-
Olen langennut loveen Sivupolkujen edessä.
Olisiko parasta ei-strippi-lehtisarjakuvaa tällä hetkellä? On.
Huomasitteko pari numeroa sitten suomalaisen "rorschachin"?
-
Olisiko parasta ei-strippi-lehtisarjakuvaa tällä hetkellä? On.
Täysin samaa mieltä. Nytin taso nousi kummasti Sivupolkujen ansiosta. Toivottavasti jutut saadaan kovakantisena kokoomana kirjahyllyä koristamaan.
-
Tämän viikon sarjakuva ei auennut vaikka sitä pähkäilin röökin verran. Liian vaikea näin tyhmälle.
-
Tämän viikon sarjakuva ei auennut vaikka sitä pähkäilin röökin verran. Liian vaikea näin tyhmälle.
Mää ajattelin, että siinä esitettiin kuolleesta miehestä kaksi erilaista näkemystä ja sitten ihmeteltiin, joutuuko hän taivaaseen vai helvettiin. Viimeinen kuva vastaa siihen.
-
Toivottavasti jutut saadaan kovakantisena kokoomana kirjahyllyä koristamaan.
Haittaako jos ne ovat ruotsiksi? Parhaat 12 jaksoa sarjasta ilmestyvät piakkoin Optimal Pressin muhkeassa (312 sivua) Allt för Konsten 8 -antologiassa. Kovat kannetkin löytyy, sivukoko ei kyllä ole merkittävästi suurempi kuin lehdessä. Hinta on hurjan edullinen, ainakin Adlibriksessä.
(http://www.asemakustannus.com/mika/blog/wp-content/uploads/afk81.jpg)
Kuten tavallista, suomalaisedustus on AFK:ssa tälläkin kertaa laaja (Hagelberg, Kovács, minä, Otsamo, Ranta, Tiitu, Vähämäki). Itseltäni on antologiassa Sivupolkujen (dvs. På villovägar) lisäksi mukana blogissani (http://www.lietzen.com/) julkaisemani novellit Aston Villa (http://www.asemakustannus.com/mika/blog/?cat=5&order=asc) ja Rekyyli (http://www.asemakustannus.com/mika/blog/?cat=9&order=asc).
Tuolta blogistani (http://www.lietzen.com/) voi lukea jatkossakin uusia sarjakuvanovellejani, seuraava alkaa kunhan työt on ensin tehty. Jos kiinnostaa.
-
Hinta on hurjan edullinen, ainakin Adlibriksessä.
Ruotsissa tuetaan sarjakuva-albumien kustantamista erittäin avokätisesti. Siksi voi joku tuhti kovakantinen nelivärikirja olla ulosmyyntihinnaltaan 10 euroa ja rapiat.
jos en väärin muista niin Norjassa sitä vastoin on systeemi joka velvoittaa sikäläiset kirjastot tilaamaan kaikkia julkaistuja kirjoja tietyn (omasta näkökulmastani valtavan) määrän ja joku raati valvoo ettei systeemiä käytetä hyväksi.
Hyvä on heikäläisten siellä puuhailla kirjoja!
-
Hittolainen että on Lietzenin duunit ollu viime aikoina kovatasoisia!
-
Minulla on tallella ne Humalistonkatu-stripit. Ai, että ne ovat hyviä. Toivottavasti nekin tulevat ulos jossain pysyvämmässä formaatissa. Sen ne ansaitsevat.
-
Lietzenin Twitteristä (https://twitter.com/mikalietzen/status/463272161923198977/photo/1):
Preliminary cover art for my new comic book, available in June
(http://i58.tinypic.com/28it2rs.jpg)
-
^ Oi joi! Hyvältä näyttää! Onkohan kyseessä omaelämänkerrallista settiä vai jotain ihan muuta?
-
"Jatko-osa" Lohikäärmeen varpaalle.
http://www.asemakustannus.com/nettikauppa/?53,1986-
-
Pieni tiiseriposteri
(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/teaser_zpscb94e3f7.jpg) (http://www.asemakustannus.com/kirjat/1986.html)
Esittely ja pari näytesivua Aseman nettisivuilla (http://www.asemakustannus.com/kirjat/1986.html)
-
Täytyy sanoa että aihepiiri miellyttää :-)
-
1986 tulee painosta tällä viikolla, sitä odotellessa voi lukea netissä (http://www.asemakustannus.com/mika/blog/wp-content/lohik/lohi00.html) tarinan Lohikäärmeen varvas vuodelta 2003 (samankaltainen päähenkilö, kuusi vuotta aikaisemmin vuonna 1980). Varvas viittaa siis Tintti-albumi Sinisen lootuksen kannen pikkuvirheeseen, jossa lohikäärmeelle oli eksynyt yksi liikavarvas.
(klikkaa linkkiä yllä tai kantta alla)
(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/312722_136666466428864_4831941_n_zpsd1c87a5d.jpg) (http://www.asemakustannus.com/mika/blog/wp-content/lohik/lohi00.html)
Ja 1986 on ennakkotilattavissa Aseman nettikaupassa (http://asemakustannus.com/kirjat/1986.html).
-
Ja vielä muutama näytesivu (klikkaamalla isommaksi):
(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/1986_015_zps04313eef.jpg) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/1986_015_zps04313eef.jpg.html)
(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/1986_019_zps635b5a50.jpg) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/1986_019_zps635b5a50.jpg.html)
-
Huh, vähän pelottaa tuo 1986. Näyttää tulevan riipivän lähelle omaa teini-ikää.
-
1986 tuli painosta! Paino Latviassa teki todella hyvää työtä todella nopeasti. Huomenna saatavilla Turun Sarjakuvakaupassa, ensi viikolla Akateemisissa ja kaiken aikaa Aseman nettikaupassa (http://www.asemakustannus.com/nettikauppa/). 333 (half the number of the beast) kappaleen rajoitettu, numeroitu ja signeerattu painos. Nätti kuin Eddie!
(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/fb-kuva-upload_zps67ce51b7.jpg) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/fb-kuva-upload_zps67ce51b7.jpg.html)
-
Nyt on hyvä. Kerrankin hyvä kotimainen.
-
Tuo logo on aivan nerokas...!
-
1986:sta oli viime viikolla pieni näyttely Erlangenissa, Saksassa, Internationaler Comic-Salonin yhteydessä (samassa galleriassa oli esillä myös Reetta Niemensivun ja Tiitu Takalon töitä).
(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/10494330_778765895478277_6729882025597930690_o_zps4c10e3df.jpg) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/10494330_778765895478277_6729882025597930690_o_zps4c10e3df.jpg.html)
Originaalit ja tilpehöörit ovat seuraavan kerran esillä heinäkuussa Turun Sarjakuvakaupan yläkerrassa, avajaiset to 3.7. (Facebook-event (https://www.facebook.com/events/504715626330474/?ref_newsfeed_story_type=regular)). Tervetuloa!
Ja 1986 löytyy nyt Sarjakuvakaupan ohella myös mm. Akateemisesta kirjakaupasta ja Fantasiapeleistä. Muiltakin laadukkailta sarjakuvakauppiailta kannattaa kysellä!
-
Heinäkuun ajan voi käydä katsomassa 1986:n originaaleja Turun Sarjakuvakaupan yläkerrassa.
(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/10455586_786023574752509_5509011382752141541_n_zps409dd99f.jpg) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/10455586_786023574752509_5509011382752141541_n_zps409dd99f.jpg.html)
Näyttelyn avajaiset tänään torstaina 3.7. klo 17-19. Tervetuloa!
-
Näyttely vaikuttaa oikein kiinnostavalta! Avajaisten kunniaksi 1986 on nyt arvioitu Kvaakissa (http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=2104).
-
(http://i1097.photobucket.com/albums/g358/abobo1/1986_2nd_zps0f5cb8ca.jpg) (http://s1097.photobucket.com/user/abobo1/media/1986_2nd_zps0f5cb8ca.jpg.html)
Sarjakuvafestivaaleilla saattaa jo törmätä "Second Eddietioniin"! (aka. toinen painos)
-
Törmäsin 1986:een Akateemisessa, ja säikähdin rajusti (päähenkilö näyttää aivan minulta teininä). Pidin oikein paljon! Kaikin puolin asiallinen teos.
-
(http://asemakustannus.com/kuvat/kannet/KAKSI_JA_PUOLI-iso.jpg)
Yllätysjulkaisu! Kaksi ja puoli viimeistelemätöntä novellia, 101 sivua uutta sarjakuvaa. Rajoitettu 66 kappaleen painos Aseman juhlavuoden (15 vuotta) kunniaksi. Myynnissä vain Aseman nettikaupassa (http://www.asemakustannus.com/nettikauppa/) ja Helsingin sarjakuvafestivaaleilla.
Tutustu näytesivuihin ja tilaa (http://www.asemakustannus.com/kirjat/kaksi_ja_puoli_novellia.html)
-
Mika Lietzen on voittanut tuomariston kovatasoiseksi arvioiman Kirjastolehden sarjakuvakisan.
Sarjakuvakisan tulokset (http://kirjastolehti.fi/artikkelit/artikkeli/641/sarjakuvakisan-tulokset/)
-
^Laitetaan tähän vielä se voittoisa sivu, sillä se on todella hieno ja erittäin onnistunut:
(http://kirjastolehti.fi/images/1/5/5/1/1551/1551_1000x.jpg)
Onnittelut Mikalle!
-
Kun sarjakuvassa on tissit ja Karvinen, niin menestys on taattu! Onnea tästä ja jatkoa Mikan sarjoille on luvassa (ainakin) Kirjasto-lehdessä!
-
(http://www.asemakustannus.com/mika/blog/wp-content/uploads/2016/03/kansi_korjailtu_1080px.jpg)
Uusi albumi! 72 sivua, tulossa toukokuussa.
-
Uusi albumi! 72 sivua, tulossa toukokuussa.
Erinomaista!
-
Pikku-uutinen etusivulla: Lietzenille kolmivuotinen apuraha (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2359).
-
Kysymys taiteilija Lietzenille:
Oletko saanut vaikutteita Usko Laukkasen kuvituksista?
Tuli taannoin hankittua juniorille omastakin lapsuudesta tuttu Laukkasen kuvittama klassinen Lasten oma aapinen jota lukiessa tulee vahvat mielikuvat sinun jäljestäsi.
-
(https://pbs.twimg.com/media/DdJfSPEW4AApQ6N.jpg:small)
Lietzen oli tosiaan julkaissut myös uuden teoksen eli Minä olen saari, jonka nappasin festareilta seurattuani miehen haastattelua lähinnä siksi, että ystäväni istui haastattelijan tuolilla. Lietzen jutteli paljon pakanallisesta kauhusta ja minä kun en ole nähnyt edes Wicker Mania puhumattakaan, että olisin lukenut niitä kirjoja, joissa syrjäseudulta löytyy ikävänkuuloisia muinaisia asioita.
Ja mikäs siinä, vähän VHS:llä nähdyn vuokravideon mukaisesti, tai kuten monet niistä novelleista antologioissa (joita mm. Markku Sadelehto toimitti), ehkei tämäkään jää sillä tapaa mieleen jonainen suomalaisen sarjakuvan huippuhetkenä vaan nimenomaan aivojen johonkin poimuun tylynä pikkutarinana. Aidon vuokravideohengen mukaan tämä kai olisi pitänyt lainata kirjastosta...
-
(https://pbs.twimg.com/media/DdJfSPEW4AApQ6N.jpg:small)
Lietzen oli tosiaan julkaissut myös uuden teoksen eli Minä olen saari, jonka nappasin festareilta seurattuani miehen haastattelua lähinnä siksi, että ystäväni istui haastattelijan tuolilla. Lietzen jutteli paljon pakanallisesta kauhusta ja minä kun en ole nähnyt edes Wicker Mania puhumattakaan, että olisin lukenut niitä kirjoja, joissa syrjäseudulta löytyy ikävänkuuloisia muinaisia asioita.
Ja mikäs siinä, vähän VHS:llä nähdyn vuokravideon mukaisesti, tai kuten monet niistä novelleista antologioissa (joita mm. Markku Sadelehto toimitti), ehkei tämäkään jää sillä tapaa mieleen jonainen suomalaisen sarjakuvan huippuhetkenä vaan nimenomaan aivojen johonkin poimuun tylynä pikkutarinana. Aidon vuokravideohengen mukaan tämä kai olisi pitänyt lainata kirjastosta...
Tarina jää tässä ehkä tarkoituksellisestikin epäselväksi -- ei pahasti, mutta varmaankin juuri sellaisen halpis-videokauhutarinan tapaan, kuten kansikin haluaa sanoa.
Mutta kuvitus todella miellytti. Hyvää sarjakuvakerrontaa ja selkeää, toimivaa kuvaa.
-
Lietzenin tuorein, Port Arthur, jatkaa maagisen realismin kanssa leikittelyllä.
(https://64.media.tumblr.com/196f6efa3e9f983a5f5707c5e8514a62/b6419f118a969b00-bc/s250x400/9c9d1996ca3690c8930084fcc49128af65b19438.jpg)
Turkulaisena Port Arthurin historia on tuttu ja rakentajana vielä vähän tutumpi.
Linja on näppärä, ilmavan ligne clair kohtaa art decon.
Sarjakuvalehdestä kiitos, formaatti toimii ja sen koko potentiaali hyödynnetään.
Tästä oli helppo pitää, siitäkin huolimatta että sangen tunnetusti en ole kissaihminen missään määrin.
Selkeästi aliarvostettu julkaisu.
-
Työn tilaaja, Väinö Tannerin säätiö, ei ehkä kovin kriittisestä lopputuloksesta olisi ollut riemuissaan...
-
Olikos se Alvar Aalto -sarjis vähän saman oloinen. En ole tainnut lukea kuin yhden tai kaksi kolmesta albumista. Vai oliko se rosoisempi? Kukas tähän Liezenin sarjakuvaan on muuten laatinut käsikirjoituksen?
-
Mielenkiintoista olisi jos Mannerheimista tehtäisiin vähemmän sankaruutta ylistävä teos.
On tehty :) (https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,18553.45.html)
Jäin miettimään tuota käsikirjoituspuolta. Varsinkin jos Mika on joutunut sen yksin tekemään. Luulisi että kirjassa on lähdeluettelo. Periaatteessa on helpompaa jos pystyy käyttämään käsikirjoituksen runkona vain yhtä teosta. Tai päättää tukeutua vain tiettyihin lähteisiin. Mitä useampia kirjoja pitää lukea ja sisäistää ja mitä tarkemmin haluaa paneutua eri lähteisiin ja näkökulmiin, sitä hankalammaksi työ muuttuu. Jonkin kriittisen, totutusta historiasta poikkeavan näkemyksen esittäminen vaatii paljon työtä tais sitten juuri sen (ainoan?) kriittisen lähteen johon perustaa sarjakuva.
Sitten taas oletuksena on kuitenkin että suurin osa sarjakuvan lukijoista ei tunne aihetta alkuunkaan, eli miltei mikä tahansa menee läpi. Vähän kuin elämäkertaelokuvissa, joissa surutta muutetaan (päähenkilön) historiaa. Tässä tapauksessa varmaankin tilaaja on kuitenkin tukenut hanketta ja toisaalta toiminut jonkin asteisena sensorina. Elämäkerta kuitenkin on jo kirjana haastava, puhumattakaan sitten visuaalisesta sovituksesta.
-
Nyt etusivulla arvio:
Mika Lietzén - Taipumaton Tanner (https://www.kvaak.fi/35407/2021/06/17/mika-lietzen-taipumaton-tanner/)
-
Onhan tämä Taipumaton Tanner ehkä hieman väritön ja korkeaotsainen elämäkertateos, mutta eipä tästä(kään) henkilöhistoriasta varmaan saisi kauheita revittelyjä irti. Hauska huomio sinänsä, että sitä tehdään mitä tilataan.
-
Uusi albumi ilmestyi: ALKOHOLI, 88 värisivua, kovakantinen.
Koditon pariskunta viettää humalaisia päiviä satamakaupungin kaduilla, kun väkivallanteko syöksee heidät entistä syvemmälle kohtalon kurimukseen. Alkoholi on surumielinen kertomus riippuvuudesta ja etäisesti elämää muistuttavasta rimpuilusta jossakin sumuisilla syrjäkujilla.
Känniin tästä ei tule mutta krapulan ehkä saa.
(https://www.asemakustannus.com/kauppa/wp-content/uploads/2023/07/Alkoholi_kansi-scaled.jpg)
Osta vaikka Aseman nettikaupasta (https://www.asemakustannus.com/kauppa/tuote/mika-lietzen-alkoholi/) tai Turun Sarjakuvakaupasta (https://www.sarjakuvakauppa.fi/alkoholi.html), kliketi klik
-
Uusi albumi tulossa maaliskuussa: DEATH METAL, 88 värisivua, kovakantinen.
Jossakin kaukana Floridan auringosta Lauran, Sanen, Sonjan ja Markuksen bändi The Suffering soittaa metallia fanittamiensa Deathin ja Obituaryn hengessä.
Yllättäen nuorille avautuu tilaisuus äänittää demonauha oikeassa studiossa — mutta onnenpotkulla on kohtalokas kääntöpuolensa. 90-luvun alun Turkuun sijoittuva lämminhenkinen ja hienovarainen tarina kertoo ystävyydestä ja siitä miten vakavienkin asioiden äärellä voi valita epätoivon sijaan toivon.
Death Metal on kertomus elämästä, kuolemasta ja brutaalista äärimetallista.
(https://www.asemakustannus.com/kauppa/wp-content/uploads/2024/02/Deathmetal-cover_2048px-scaled.jpg)
Soittolista Spotifyssä: Brutal Death Mixtape '92 (https://open.spotify.com/playlist/7uk0i2YdfP0r9Zh0EYQQMI?si=41c3fa1b0f0d4cfd)
Ennakkotilaa Turun Sarjakuvakaupasta (https://www.sarjakuvakauppa.fi/ennakkotilattavat/death-metal.html)
-
Alkoholi tuli luettua viime sarjisfesrarien aikaan eikä itsestään saanut foorumiviestin vertaa irti. Laitapuolen tragedia ei kuitenkaan ole yleisin aihe. Lietzenin ligne clair viiva ei romantisoi itsetuhoa ja muihin kohdistuvaa tuhoa.
Teos ansaitsisi enemmän keskustelua, mutta tuore osui enemmän maaliin itselläni.
Olen toki käyttänyt alkoholia ja nähnyt ikäviä lieveilmiöitä, ei vain taloudellisesti vaan ihan väkivallan puolella. Henkirikos saldo taitaa olla kolme näitä alkoholin aiheuttamia, mutta elämää tukeva voima Death Metal on lähempänä.
Tästä pitänee hommata pojalle oma kappale, myös metallimusiikin tekijänä löytää varmasti tasoja jotka itseltäni menevät ohitse ja ylitse harmaan hilseen. Bändin ja nuoruuden kuvauksena aika osuva, ajankuvana erinomainen. Paitsi että on oman nuoruuden 1990-luvun kuvaus liikutaan niissä merallipiireissä ja tapahtumat ovat varsinaisessa Suomessa, Turussa.
Usein dialogi, varsinkin keski-ikäisten setien naisten suuhun laittama kuin toistepäinkin, ontuu niin pahasti että hevosen tai muun eläimen kohdalla olisi lopetuspäätös. Tässä se hengittää luontevasti ja mikä harvinaisempaa tavoittaa sen vaivaantuneisuuden elämän kriiseissä.
Graafisesti on varmaa, petollisen helpon näköistä ilmavaa viivaa jolla on massa. Tehden tästä esim Perkerokseen verrattuna teknisesti siloitelumman . On miinuksena vain vanhan Alfa Antikvan kuvauksessa. Ne hyllyt eivät ikinä näyttäneet noin siisteiltä, asia josta asiakkaille mainittiin.
Lukukokemus oli hyvä, aito ja yllättävän herkkä.
-
Ja taas uusi albumi: PNUK, 120 värisivua, kovakantinen.
Lännessä on moottoriteiden alle jäänyt rauniokaupunki, jota asuttavat enää vain uuteen uljaaseen yhteiskuntajärjestykseen sopeutumattomat yksilöt. Kun kaupunkiin saapuu ulkopuolinen muukalainen, yhden asukkaan kohtalo muuttuu peruuttamattomasti.
Pnuk on vaihtoehtoiselle 1980-luvulle sijoittuva dystopia, jossa Turun puretut talot tekevät paluun kaupunkikuvaan yllättävällä tavalla. Se on kertomus punkkareista, vapaudesta, taiteen tekemisestä, hitaasti katoavasta kauneudesta raunioiden keskellä, pienten asioiden tärkeydestä ja merkityksellisyydestä silloinkin kun yhteiskunta huutaa vain tuottavuuden ja suorittamisen puolesta.
(https://www.asemakustannus.com/kauppa/wp-content/uploads/2024/07/Pnuk_kansi_72-scaled.jpg)
Aseman nettikaupasta omaksi, kliketi klik (https://www.asemakustannus.com/kauppa/tuote/mika-lietzen-pnuk/) - löytyy myös edullinen paketti Alkoholin ja Death Metalin kanssa, kaikissa sama formaatti.