Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Eurooppalaiset sarjakuvat => : sarja 03.07.2006 klo 13:21:59
-
Härmän Janne on ruotsalaisen Gösta Gummessonin piirtämä sarja. Löysin kyseisen hahmon Semicin julkaisemasta Sarjakirjasta no: 32. 1976. Muita ruotsalaisia huumori sarjoja olivat Pikku Riku ja Lentosotamies Pommi.
-
Huumori sarjoja on todellakin tehty Ruotsissakin urakalla. Lilla Fridolf oli alkujaan tosin radiohupailua varten kirjoitettu hahmo. Rune Moberg ehti tehdä Pikku Rikusta elokuvakäsikirjoituksenkin (1956), ennen kuin Torsten Bjarre ryhtyi piirtämään sarjakuvaversiota. Pikku Rikun kamreerinelämää nähtiin meillä ensin Masin täytesarjana ja sitten omana lehtenään, jonka täytesarja taasen oli Härmän Janne alias Åsa-Nisse (1944-).
Pikku Rikuakin vanhempi ruotsalaishahmo on Kronblom (1927-), jonka voi tietyssä määrin sanoa vastaavan meidän Pekka Puupäätämme.
Mämmilän ja Puupää-meiningin sekoitus on Uti vår hage (http://www.hemsida.net/utivarhage/default.asp), jota saa lehtinä ainakin Akateemisesta kirjakaupasta.
-
Mikä ihme on smoolantilaisfarssi ja miten se eroaa tavallisesta farssista? No, ehkä se ei ole kovin kiinnostava lajityyppi, jos viimeinen Osa-Nisse -elokuva on tehty 60-luvulla.
Mulla on ainakin yksi Härmän Jannen oma albumi ja pari Pikku Rikua, jossa Janne myös on. Lisäksi on erittäin hämärä muistikuva että Janne olisi myös ollut jossakin samassa julkaisussa Mokkerin kanssa - siis kakkossarjana, eikä mitään hahmojen yhteisseikkailua - mutta voi olla että muistan väärin. Joskus kersana on tullut nuokin ostettua "ku sain halvalla". Mokkeri taitaa kyllä myöskin olla svenssonisarja, että ei sikäli ihan kaukaa haettu ajatus. Pitää joskus maalla käydessä muistaa tsekata niitä arkistojen pohjamutia.
-
Aa, ettei sen kummempaa. Epäilin että siinä olisi joku sama juttu kuin vaikka Hollywood- ja Bollywood -elokuvilla: Ensinmainituissa on tappeluita, räjähdyksiä ja joku julkkis pääosassa, jälkimmäisissä hassut asut ja lauletaan paljon.
Selvisipä nyt samalla viimeinkin jo lapsesta saakka pohtimani kysymys: Onko tuo Mokkerin asu joku palvelijan tms. vai miksi ihmeessä sillä on noin rumat kuteet.
Vähän sääli ettei enää länsinaapurissamme osata tehdä sarjakuvia. Jos Rocky on parasta mitä sieltä nykyään tulee niin jopa on heikosti asiat. Taito lienee hiipunut Norjaan.
-
Vähän sääli ettei enää länsinaapurissamme osata tehdä sarjakuvia. Jos Rocky on parasta mitä sieltä nykyään tulee niin jopa on heikosti asiat. Taito lienee hiipunut Norjaan.
Länsinaapurilaisena voin vain valittaa samaa. Sarjakuvia kyllä osattiin tehdä joskus 1980-1990-luvun vaihteessa (Charlie Christensen, Joakim Pirinen). 90-luvulla tuli vallalle omaelämänkerrallinen trendi, ja Ruotsiin mahtuu ilmeisesti vain yksi trendi kerrallaan. Lopputuloksena oli liuta laiskasti piirrettyjä tekotaiteellisia inhorealistisia sarjoja. Rocky on kai näistä omaelämänkerrallisista sarjoista paras. (Ja omaelämänkerta myy täällä tietysti parhaiten jos siinä ei lue mitään yllättävää. Koulussa kiusattiin jumppatunnilla ja nyt hengaillaan angstisena Söderin indiepop-klubeilla. Kuorsaus.)
Siinä mielessä ihan jännä nähdä että esim. 91:ania (Mokkeri) tai Åsa-Nisseä piirretään yhä. On täysi mysteeri minulle kuka niitä lukee, vaikka itse olen alkujani smoolantilainen...
-
Kyllä Martin Kellermanin Rocky on muutaman piirun omaelämäkerrallisempi kuin Aarne Ankka, joka kuitenkin (sarja ilmestyy taas, tauon jälkeen) keskittyy poliittiseen piruiluun boheemielämällisen ilmiasun kautta.
Ei Rockykaan hassumpi ole, mutta sitä pitää seurata aika pitkään sisäistyäkseen koiraskoiran inhorealistiseen eloon.
Ruotsin- ja Myrkyntaidottomille tiedoksi, että Fantagraphics (http://www.fantagraphics.com/artist/kellerman/kellerman.html)!! on julkaissut albumillisen Rockya englanniksi. Herr Kellermanin elämäkertatiedoista tulee jotenkin kummasti Hannu Esko mieleen...
Uskomatonta se on, mutta Ruotsissakin on ollut pokkaa tehdä sotilassarjakuvia. Torsten Bjarren Lentosotamies Pommi ja Mokkeri, esimerkiksi. Masikin (Knasen) on ollut Svärjeissä kovasti suosittu, Mort Walkkeri on tehnyt useammankin spesiaalikuvan/sarjan vain ruottalaisten ihmeteltäväksi.
-
Mutta koska Uuno Turhapurosta tehdään sarjakuva?
Eiköhä elokuvissakin oo ihan tarpeeksi.
Lainkaan Jipon ja Ainurin asiantuntemusta väheksymättä voisin kyllä optimistisesti uskotella itselleni Ruotsista löytyvän parempaakin sarjakuvaa kuin Rocky. Vaikea uskoa että Pirisen, Anderssonin ja muutamien muiden lahjakkuuksien perintö olisi valunut täysin hiekkaan. Mistä löytyisi uuden vuosituhannen Pauli Kallio ja Suuri Kurpitsa joka sitä parhaimmistoa kaivaisi Ruotsistakin esiin ja jonka näkemykseen tohtisi luottaa?
Ainurilla oli muuten kotisivuilla kivannäköstä sarjakuvaa. Genre ei nappaa ni en jaksanu lukea mut hyvältä näytti. Varsinki jos unohtaa Serugein karmean tietokonevärityksen.
-
Ruotsin hannuhanhia voimme kadehtia siinä, että sikäläinen, inhemska sarjakuvalehtituotanto elää varsin vahvasti markkinoilla. Mokkereiden lisäksi Akateemisen lehtihyllystä löytyvät nelivärisinä mm. Uti vår Hage ja toisinaan myös Herman Hedning. Rockylla on oma aikakauslehtensä ja onhan Fantom-lehtikin pitkälti Ruotsalaista tekoa.
Riippumaton ruotsalainen sarjakuva taas... noh, uuden Galago-antologian pohjalta voi sanoa että kaksi juonityyppiä elää hyvin vahvana. Naisilla: "Menin bileisiin ja oli kiva nähdä kavereita, mutta sitten join liikaa ja yks tyyppi yritti lääppiä, heräsin ja menin krapulassa kotiin." Miehillä: "Olin ollut ihastunut yhteen tyttöön jo pitkään, päädyttiin sitten samoihin bileisiin mutta join liikaa ja yritin lääppiä sitä, ei tullut mitään, heräsin ja menin krapulassa kotiin."
-
Happi loppuu pierettää
Norjalaiset, tuo vuonojen kansa, eivät kovin mieluusti harrasta postimyyntiä rajojen ulkopuolelle ainakaan sarjakuvapuolella.
Huomasin sen, kun koetin tilata Nr. 91 Stomperud -joulualbumien kokoelmia. Sähköpostiin tuli sinänsä ystävällisesti muotoiltu, mutta yksiselitteinen vastaus: toimitamme vain Norjaan. Muutamalla sikäläisellä dvd-kaupalla näkyi olevan sama juttu, onneksi ei sentään kaikilla.
Harmi, kun ei asu tuttuja Norjassa, jotta voisi pistää asialle.
Eikö se happi muuten lopu varsinaisesti silloin, kun on oikein pierujen keskellä?
-
Huomasin sen, kun koetin tilata Nr. 91 Stomperud -joulualbumien kokoelmia. Sähköpostiin tuli sinänsä ystävällisesti muotoiltu, mutta yksiselitteinen vastaus: toimitamme vain Norjaan.
Ei liity Barksiin, mutta Adlibrisin www.adlibris.com (http://www.adlibris.com) kautta pitäisi onnistua tuon joulualbumin tilaaminen.
-
Ei liity Barksiin, mutta Adlibrisin www.adlibris.com (http://www.adlibris.com) kautta pitäisi onnistua tuon joulualbumin tilaaminen.
Kiitos sekä Joelle että sinulle avusta.
Adlibriksen kautta näkyi saavan yhden kolmesta julkaistusta kokoelmasta, mikä on ilman muuta parempi kuin ei ollenkaan. Mitä Joen tarjoamaan serkkulinkkiin tulee, niin asiaan pitää palata, jos ei se muuten käänny selälleen. :D
Eiväthän nuo Stomperudit unohtumattomia ja korvaamattomia elämyksiä ole, mutta huvittaa tuo norjalaisten tapa lämmitellä omiksi versioikseen yhtä sun toista viihdeteollisuuden tuotetta, niin sarjakuvissa, televisiossa kuin elokuvissa.
-
Ruotsalaisen sarjakuvan historiaan pääsee nyt perehtymään englanniksi Fredrik Strömbergin uutukaisen kirjan (http://www.sekventiellt.se/2010/04/news-swedish-comics-history.html) myötä! Jee!
Timo
-
Rune Moberg myönsi, että innoittajana oli Vihtori ja Klaara -sarjakuva, vaikka sarjakuvaksi Pikku Rikua ei alunperin suunniteltukaan. Mainitsi myös innoittajakseen toisen (ruotsalaisen) sarjakuvan, jonka nimihahmo oli Fridolf, mutta tästä mulla ei ole mitään hajua.
Kas kas! Arvatenkin inspiraationa toimi Knut Stangenbergin (1871-1955) luomus Fridolf Celinder. Tämä ensimmäinen vakituisilla hahmoilla kansoitettu ruotsalaissarjakuva aloitti vuonna 1912 Allt för alla-nimisessä aikakauslehdessä, siirtyi tämän lakkautuksen jälkeen vuonna 1932 Vårt hem-lehteen, ja loppui vuonna 1940.
Päähenkilönä on pyöreäposkinen tohvelisankari, jonka vaiheita ja perheen kasvamista seurataan kuten myöhemmin Gasoline Alleyssa ja Mämmilässä. Hän tapaa vaimonsa, menee naimisiin, saa kolme lasta, ja ehtii loppuvaiheessa tulla isoisäksikin.
Kuten muissakin varhaisissa sarjakuvissa, FC:ssa ei aluksi ollut puhekuplia, vaan riimiteltyjä tekstejä. Kuplat tulivat kuitenkin kuviin myöhemmässä vaiheessa.
(http://seriewikin.serieframjandet.se/images/thumb/5/58/Fridolf_Celinder.png/250px-Fridolf_Celinder.png)
http://sv.wikipedia.org/wiki/Fridolf_Celinder
Serien var en av Rune Mobergs förebilder när han skapade Lilla Fridolf.
Vuonna 1970 ilmestynyt Sture Hegerforsin toimittama Fridolf Celinder-valikoima (PAN/Norstedts) maksaa nettiantikvariaateissa muutaman kympin (kruunuina!) Sarjakuvaa käsitellään myös Bild&Bubblan numeroissa 3/96 ja 2/02.
Puhekuplista puheen ollen, tässä keskustelussa ei ole näemmä vielä mainittu Kronblomia / Lumperia, tuota kaikkein perusruottalaisinta sarjakuvasankaria. Siinä on käytetty kuplia alusta alkaen, ja silloin (vuonna 1927) ne olivat innovaatio jotka saivat sarjakuvan erottumaan muista.
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,1056.0.html
Kronblomia piirsi ensin Elov Persson (1894-1970), sitten hänen poikansa Gunnar (1933-). Ja nykyään Gunnaria avustaa poikansa Jonas (1968-). Onko olemassa toista sarjakuvaa, jota piirretään jo kolmannen sukupolven voimin?
-
Nyt taas saa! Muhkea, joskin avarasti taitettu kokoelma tuoreinta Arne Ankaa: Del 8: Rapport från kriget on saatavilla mm. Akateemisesta:
- Arne ottaa kantaa kohta tuleviin, koko Ruåtsin seisauttaviin kuninkaallisiin häihin yrjöilemällä pitkin Tukholman katuja.
- Arne katsastaa Tukholman "kirjalliset nähtävyydet" l. Stieg Larssonin kirjojen tapahtumapaikat.
- Arnea viistottaa vampyyribuumi: Arne: "Miksi naiset innostuu verenjanosta? Onko tää joku menkkajuttu vai?" Krille: "Eeei ...muistatko Juhan ja Åmselemurhat? Se pöpi sai 50 ihailijakirjettä viikossa... tai sitten Charles Manson - enemmän ihailijatttaria kuin George Clooneylla..."
"Juu juu, kohta se on sota täälläkin..."
-
Christensen (joka on vuodesta 2002 asunut Espanjassa) teki välissä sarjakuvasovituksen mainiosta "Orm Punaisesta" (Röde Orm).
Sitten taas lähti Arnea tulemaan - ja hyvin pysyy kynä kädessä aina vaan, tuntuu että CCn piirros ei kun paranee. Kuvissa on enemmän ilmavuutta kun jaksoja ei ole tarvinnut pakottaa yhden sivun mittaisiksi sarjakuvapakinoiksi. Eivätkä jutut silti ole venytettyjäkään, tilaa on käytetty sen verran mitä idea vaaatii - yhdestä stripistä muutaman sivun tarinaksi.
Tyylistä tuleee mieleen lähinnä Anssi Rauhala, piirrosjäljen lisäksi tuntuu että herroilla on graafisella urallaan enemmänkin yhtäläisyyksiä. Arnen suomentaminen vaatisi jonkin verran toimittamista, mutta kyllä näistä uudemmista jaksoista ainakin pari finska albumia saisi.
-
Arnen suomentaminen vaatisi jonkin verran toimittamista, mutta kyllä näistä uudemmista jaksoista ainakin pari finska albumia saisi.
Ihan mainiostihan ne Jalavankin kolme alppua oli tehty.
Kivi käänsi ainakin osan niistä.
-
Joo, ja Serieteketin Kristiina Kolehmainen käänsi myös. Nämä uudemmat Arne-jaksot tuntuvat olevan vielä enemmän ajankohtaisuuksiin ja Ruotsin paikallismeininkiin sidottuja, toisaalta taas pitkiä tarinoita moinen ei niin vaivaa. Rapport från kriget -albumin lopussa on ihan kätevä selitysosa varmuuden vuoksi.
Paidatkin ovat stydejä: www.arneanka.com
-
Jokunen vuosi sitetn ostin vitosalpprin ja Nemi lehtiä joissa Arnemyös seikkaili, mutta jopa noita alppuja on väännetty urakalla.
Pitänee pyytää tuttuja tuomaan noita kun tulevat tuolta lännen ihmemaasta kesällä käymään.
-
On aikaa siitä kun Orm Punaisen seikkailuja luin, mutta muistaakseni reilu meininki joka komppaa hyvin Christensenin yleiseen tyyliin. Mika Waltarin "Turmis kuolemattomasta" saisi myös loistavan sarjakuvan.
Ovat ne Ruotsissa tämmöisenkin julkaisseet, ja Aarnella pitäisi oleman oma lehtensäkin. Siihen en vain ole Suomen rajojen sisäpuolella missään törmännnyt, vaikka Akateemisen hyllyssä on jopa 91-Mokkerin klanikamu 86:n omaa spin-off -lättyä tarjolla.
(http://hugin.info/134112/R/1242111/266970.jpg)
-
Tässä yhteydessä lienee syytä mainita myös Emma Hambergin Singel i stan, jota aiemmin julkaistiin Metrossa (tai sitten siinä toisessa Helsingin ilmaisjakelulehdessä, joka fuusioitui Metro-lehden kanssa?) nimellä Stadin sinkku & Stadin kimppa. Pidän tästä sarjasta, vaikka onkin Pertti Jarlan inhokki 8]
Liitteenä sarjan hauskin strippi, joka oli pakko leikata talteen.
-
Mikä ihme on smoolantilaisfarssi ja miten se eroaa tavallisesta farssista? No, ehkä se ei ole kovin kiinnostava lajityyppi, jos viimeinen Osa-Nisse -elokuva on tehty 60-luvulla.
Tulkoon täälläkin tiedetyksi, että Åsa-Nisse palasi valkokankaalle tänä vuonna, 41 vuoden tauon jälkeen.
http://sv.wikipedia.org/wiki/%C3%85sa-Nisse_-_w%C3%A4lkom_to_Knohult
-
Nisse ei ole alunperin sarjakuvasankari, vaan SS-mies, sittemmin mielisairaalapotilas Stig Cederholmin sodan aikana luoma kirjallinen hahmo. Sarjakuva alkoi vasta elokuvien menestyksen aikaan.
Nuo Cederholmin Åsa-Nisse -kertomukset ovat aika hauskoja, niitä on julkaistu pehmytkantisina pokkareina ainakin vielä 80-90 -luvuilla.
-
Hirvihahmo Helgen (Hälge) piirtäjä kuoli
Serieskaparen Lars Mortimer död (http://www.svd.se/kultur/3859344.svd)
Lars Mortimer, skapare av den folkkära seriefiguren Hälge, har avlidit efter en tids sjukdom. Han blev 68 år gammal.
Timo
-
Onko "Jens" joku tanskalainen sotilasvitsi?
Jens on paitsi etunimi, myös sotilaasta Tanskassa käytetty nimitys. Vähän niin kuin "Joe" Amerikassa. Se on niin tavallinen nimi Tanskassa. Naistenmies on tanskaksi "pigernes Jens".
-
http://sv.m.wikipedia.org/wiki/Lilla_Fridolf
Lilla Fridolf eli Pikku-Riku oli siis alkujaan Rune Mobergin kirjoittama radiosarja, sitten siitä tehtiin neljä elokuvaa 1950-luvun mittaan ja viimein sarjakuvakin.
Jos joku on kiinnostunut, niin Riku-elokuvat ovat saatavilla dvd-pakettina.
Julkaisija on Klubb Super 8, jonka katalogista löytyy paljon, paljon muutakin ...ööö... jännää ruotsalaista elokuvailmaisua.
Nyt myös sarjakuvaa...
http://klubbsuper8.com/
Härmän Jannen eli Åsa-Nissen nokkela juntteilu on jatkunut elokuvissakin 2000-luvulle. Viimeisin filmi on vuodelta 2011.
-
Ruottalaiset ne tykkää kun saavat lukea sotasarjakuvia joissa ei koskaan sodita. Masi on tietty ykkönen, mutta että vielä vuonna 2017 Sverigessä ilmestyy KOLME lehteä joissa 91:an eli Mokkeri törmäilee!
-
Ostin eilen Bokförlaget Semicin ja Egmontin julkaiseman albumin Uti vår hagen 2017. Olen tätä Uti vår hagenia aina välillä ihmetellyt Keravan City-marketin hyllyssä, joskus sen ottanut käteeni ja sitä silmäillyt ja sitten, oudon vastentahtoisuuden vallassa laittanut takaisin telineeseen. Nyt sitten viimein annoin periksi ja ostin itselleni, minkä lienee vuosialbumin.
Kovinkaan pitkälle ei minun tarvinnut teosta lehteillä tajutakseni että tämä on sarjakuvaa sellaisena kuin minusta sen luoja on tarkoittanut olevan: ensiluokkaisesti piirrettyä, sujuvasti kulkevaa perinteistä ja silti ajassa kiinni olevaa huumorisarjakuvaa.
Tarinoissa on juuri oikeantuntuinen sekoitus keveää satiiria ja ihastuttavaa absurdismia, ja hahmot tuntuvat luonnollisilta ja todellisilta. Ja se kerronta, sikäli kun minä mitään ymmärrän, sarjakuva on oma kielensä, jolla on omat perinteensä ja konventionsa jotka palvelevat omalla rytmisellä tavallaan kerrontaa. Ajan mittaan on syntynyt eräänlainen "best practices" joiden päälle voidaan rakentaa, ja mikäli osaamista riittää, niitä voidaan luovasti myös rikkoa ja soveltaa.
Kääntelen albumia ihmeissäni. Joku kai tätä Suomessakin ostaa, koska kaupassa sitä myydään. Nyt itsellänikin on sellainen. Ja harmittelen kaikkia niitä vuosia jolloin olen jättänyt sikseen tähän tutustumisen. Mitään tämän kaltaista ei Suomessa tehdä, vaikka toisin voisi olla. Tunnistan sarjakuvan hahmot ympärilläni, ne eivät kerro mistään marsilaisista vaan pohjoismaisista ihmisistä. Maisemat, ajatukset, eleet kaikki ovat hyvin tuttuja ja herkullisesti tavoitettuja. Ainoa joka pääsee lähelle on Mämmilä, ja sekin on mennyttä.
Ajatella että tuossa ihan länsinaapurissa joku osaa, ja ilmeisesti saattaa itsensä elättääkin todellisella sarjakuvalla, ei millään tuetulla terapiapuuhastelulla, rampautuneella sinnepäin vetämisellä tai vetelän yliampuvalla mukaparodioinnilla, höpötaiteilulla ja justiinsa-juu-yhteiskunnallisuudella. Mihin kaikkeen olen itsekin syyllistynyt. Taannoin taisin itsekin heitellä ivallisia kommentteja Kari Leppäsen avautumisille täällä Kvaakissa, yhtenä muiden joukossa. Pyydän anteeksi sitä.
Ajatus siirtyy suomalaisen sarjakuvan status quohon, johon ei liene muutosta odotettavissa. Vai onko? Voinko minä, jo kohta ikäihminen jotain asialle tehdä? Itse ehkä koetin joskus, omalla nololla, kömpelöllä tavallani, tavoitella jotain Uti vår hageniin rinnastettavaa mutta kun tuntui siltä että jengille upposi ennemminkin pierevä ilves ja irvistävä porsas... En halua lähteä sille linjalle, miettimään missä vikaa on, omassa päässä vai pääomassa, perinteissä, resursseissa sitä on vatvottu ilman tulosta ihan riittävästi muutenkin. Jäänpä vain funtsimaan. Että voisiko sitä sittenkin jotain tehdä ja olla. No jos ei muuta niin suosittelen lukemaan tätä tyylikästä, kuitenkin jollain lailla ei-rakettitieteellisen nöyrää, ihastuttavaa sarjakuvaa jota piirtää ruotsalainen Krister Peterson, mikäli ruotsintaidot riittävät. ja hei, on tässä sana suomeakin, puistokemistin suusta.
Tämä kuuluisi kyllä tähän sveduhuumorisarjaketjuun, joten laitan tänne.
Lapsena sain aina erään tuttavapariskunnan luona käydessäni lukea mielin määrin kaikkia noita perinteisiä, pitkään jatkuneita ruotsalaisia huumorisarjoja, kuten Kronblomia (Lumperi), 91:ania (Mokkeri), Åsa-Nisseä (Härmän Janne) ja satunnaisempia tuttavuuksia kuten Flygsoldat 113 Bom ja Frisk och Rask - flottans hopp. He tilasivat kaikkia Allerseja ja Året runt -viikkolehtiä joissa joitakin näistä sarjoista julkaistiin ja jostain löytyi vielä läjät 91:an-lehtiäkin joissa julkaistiin kakkos-, kolmos- etc. sarjoina noita muitakin.
Myöntää täytyy, että sain ehkä pienen yliannostuksen noita ruotsalaissarjiksia, sillä en ole enää aikuisena pitänyt niitä tarpeeksi särmikkäinä jotta jaksaisin enää lukea niitä. Semmoista aika harmitonta meininkiä niissä kuitenkin lopulta oli, ja tässä iässä sitä kaipailee vähän anarkistisempaa, yllätyksellisempää kamaa.
91:an-lehdessä näkyi silloin tällöin myös Uti vår hage -sarjaa, mutta se oli sen verran harvinainen ilmestys, etten päässyt koskaan kunnolla sisälle sarjan maailmaan. Se vähä mitä Uti vår hagea näin ei ollut koskaan kuin miedosti huvittavaa. Kolme vitsiä jäi mieleeni. Aina silti toivoin 91:an-lehtiä selaillessani löytäväni jakson Uti vår hagea, jaksoin tsempata sarjaa ja toivoa että se onnistuisi naurattamaan kunnolla.
Täällä Kvaakissa on aiemminkin kehuttu tuota sarjista, joten pitäisikö antaa sille kunnon mahdollisuus ja ostaa jokin isompi pumaska?
-
Tämä kuuluisi kyllä tähän sveduhuumorisarjaketjuun, joten laitan tänne.
No ei itse asiassa muuten kuin että
Ruotsin hannuhanhia voimme kadehtia siinä, että sikäläinen, inhemska sarjakuvalehtituotanto elää varsin vahvasti markkinoilla.
jonka vertaaminen kotimaiseen tilanteeseen oli kirjoituksen pointti.
Vaikka vierastan tuota hannuhanhivertausta jonka avuin meilläpäin niin helposti turrutellaan mieltä kun vertailua tehdään. Ikään kuin se olisi kaikki vain onnesta kiinni ja me kuitenkin ollaan loppupeleissä moraalisesti korkeammalla olevia akuankkaparkoja.
Mutta kiitos kuitenkin ketjun nostosta. Ostinpa tänään sitten uusimman 91anin ja en voi ihmetellä miten sokea olen ollut kaikki nämä vuodet. Ja samalla onnellinen että tällaisia sarjakuvia vielä tehdään ja niitä luetaan.
-
No ei se pelkästään ole hannuhanheilua, Ruotsissa on myös kaksi kertaa suuremmat sarjakuvamarkkinat kuin meillä. Suurin osa suomalaisten sarjakuvaan kohdennetuista "taskurahoista" uppoaa Aku Ankan taskukirjoihin (yli 500000 kpl myyty vuonna 2016).
Jos suomalainen sarjakuva olisi yhtä tuottoisaa kuin ruotsalainen sarjakuva Ruotsissa, niin vuosien varrella meillä olisi taatusti julkaistu esimerkiksi "Spede-sarjoja", ynnä muita multimediajohdannaisia.
Uti vår hage on tietyllä tapaa kuin päivitetty versio Åsa-Nissestä, modernia buskis-komiikkaa pikkukylässä. Sellainen Mämmilän ja Fingerporin diskuteeraava risteytys. Hyvin piirrettyä, helppolukuista, mutta joku vinkkeli siinä tökkii finska ögöniin.
Pohjoismaiset sarjakuvalliset maut ovat melko samanlaisia mutta eivät kuitenkaan ihan natsaa keskenään. Norjalaiset ovat kenties lähimpänä suomalaisia, siellä on tykätty niin Fingerporista kuin Kamalasta luonnostakin.
-
Kävin katsomassa Keravan prisman lehtihyllyä, siellä ei ollut ainuttakaan ruotsalaista.
K-Citymarketista löytyy 91:an, Åsa-nisse, ja vuosikirjat kanssa, näköjään ne on tällaisia joulujuttuja aivan kuten muinoin Puupää-kokoelmat meillä.
Saattaa olla että Keravan sittarin K-kauppias on omanlaisensa, siellä sarjahyllyssä muutenkin välillä aika eksoottisia ilmestyksiä.
-
Jos puhutaan varsinaisista sarjakuvalehdistä niin täällä on enemmän ruotsinkielisiä lehtiä myynnissä Ärrällä ja marketeissa.
Ei ole Ankkaa, ei ole Tex-pokkaria, ei ole Roopea, ei sitä sun tätä. Mangaa löytyy mutta lasken ne enemmän kirjoiksi/pokkareiksi ja tietty AA-taskareita, mutta niidenkin määrä on vähentynyt paljon.
Ja sitten niitä härpäkelehtiä löytyy ::)
-
Niin vielä Keravalta, Uti vår hagenit oli jo toissapäivänä kaikki menneet.
Ehkä paikalliset ruotsinkieliset niitä ostavat?
Hyvin piirrettyä, helppolukuista, mutta joku vinkkeli siinä tökkii finska ögöniin.
Pohjoismaiset sarjakuvalliset maut ovat melko samanlaisia mutta eivät kuitenkaan ihan natsaa keskenään. Norjalaiset ovat kenties lähimpänä suomalaisia, siellä on tykätty niin Fingerporista kuin Kamalasta luonnostakin.
Haluaisin tietää mitä tuo merkitsee kylminä numeroina. Myyvätkö
nuo Norjassa.
Finska ögon my ass.
-
Veikkaan että VesaK pohjaa kylmiin faktoihin tässä, norjalaisilla kun on muutenkin enemmän yhteisiä piirteitä suomalaisten kuin ruotsalaisten kanssa omien mutukokemusten mukaan.
Tästä:
Jos suomalainen sarjakuva olisi yhtä tuottoisaa kuin ruotsalainen sarjakuva Ruotsissa, niin vuosien varrella meillä olisi taatusti julkaistu esimerkiksi "Spede-sarjoja", ynnä muita multimediajohdannaisia.
taas on näyttöjä: Kumman kaa sarjakuva, Pasila sarjakuva, Me Valtiaat sarjakuva. Myönnettäköön poikkeamia normista mutta yrityksiä suuntaan kuitenkin.
Keravaa taas auttaa mm. Sipoo jossa asuu merkivässä määrin toista kotimaista puhuvia yhä vaikka suhdeluku onkin muuttunut.
Sama täällä varsinaisessa suomessa: Paraisten ja kumppanien läheisyys lisää sevnsk språk lehtine myyntiä (vaikka lehti kuulemma kuollut muoto onkin).
Itse yleensä etsin enemmän toiminta/scifi/kauhuosaston lehtiä mutta Åsa Nisset ja Serieparadiset osuu melkein aina haaviin jos oikein hyvin käy niin Fantomen tai Agent X-9. Nemejä äärimmäisen harvoin.
-
Kumman kaat ja Me valtiaat yms. ovat yksittäisiä albumeita ja vastaavia. Ei ole kerran kuussa ilmestyvää Pekka Puupää -lehteä, tai Herra Kerhonen -viikkojulkaisua. Muumi oli, mutta ei ole enää (kai?). Ruotsalaisilla on Bamset ja nuo 91:nit yms. (ja eihän se Muumikaan ollut kokonaan suomalainen). Angry Birdsejakin tekee vain suomalaisista vain Kari Korhonen.
Timo
-
Tästä:
taas on näyttöjä: Kumman kaa sarjakuva, Pasila sarjakuva, Me Valtiaat sarjakuva. Myönnettäköön poikkeamia normista mutta yrityksiä suuntaan kuitenkin.
Ah, kiitos muistutuksesta... Googlasin läpi. Nämä ovat anomalioita. Ponkaisevat jostain, katoavat saman tien. Pasila/Me Valtiaat vissiin ihan ruutukaappauksia, nopea tehdasoperaatio, Wallu siinä jotain tekemässä. Pieni kuopaisu, kokeillaan tuleeko hiluja. Tiedä sitten tuliko.
Media-assari-opiskeluaikana tehtiin ekskursio tiloihin jossa Valtiaita tehtiin, jäi tunne että siellä vaan tehtiin jotain kun oli alettu tekemään jotain, ja oli vähän semmonen hermostuneen huvittunut ilmapiiri että eihän tää nyt kovin kummosta ole mutta... näin täs on käyny ja tää mahdollisuus tuli ja siksi tehdään näill vehkeill juttuja hei.
Kumman kaa. Mahtaiskohan kirjastosta löytyä? Täältähän piirtäjää rekryttiin ja oli ilmeisen valmiit kuviot siis jo tuotannon puolelta että se oli sitä viimeistä silausta vailla..
Vaan mitenköhän noiden Nopolan siskosten, Havukaisen & Toivosten tuotosten kanssa.. Risto Räppääjä, Heinähattu, Vilttitossu, Tatut, Patut...
-
Angry Birdsit lensi ohitsemme. Puupää, samoin kuin Mämmilä, jos
totta puhutaan jäivät jälleen yhden suomalaisen maanjäristyksen ja rakennemuutoksen jalkoihin. Ruotsi on jotenkin paremmin suojattu sellaisilta.
Tai uskoisin Mämmilässsä vielä olevan potentiaalia. Se ei käsittääkseni ole yksin T Koiviston juttu.
91:an Nr 22/2017 reprinttaa ikivanhaa kamaa Torsten Bjarrelta, jossa naapuri yrittää päästä katsomaan uutta telkkaria, siis kamaa joka on beyond "passé", Toto Kailaa siteeratakseni.. Ja silti samassa lehdessä on ihan hauskaa materiaalia. Mokkeri toteaa että kun hän menee katsomaan leffaa nimeltä Dirty Cop niin ei hänelle ensin tullut mieleen jotta se olisi kolmituntinen unkarilaisdraama poliisisista joka ei milloinkaan peseydy.
-
Mikäli ruotsin kuullun ymmärtäminen sujuu, niin Sveriges Radionissa olis Lilla-Fridolfista asiaa. (http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/1011337?programid=4747)
Timo
-
Ruotsinlaivan lehtihyllyssä ainoa sarjakuva Aku ja Kalle Ankkojen lisäksi oli 91:an (paksu dubbelnummer).
(https://pbs.twimg.com/media/DbXkZQ2X0AAGmNP.jpg)
Sotilasfarssit olivat hyvin suosittuja Suomessakin elokuvina, mutta sarjakuvaa ei aiheesta aikaan saatu.
-
Rymy-Eetuhan oli ihan ryssän kauhu, muutamakin alppari sillä teemalla tuli sodan aikaan.
Timo
-
Rymy-Eetuhan oli ihan ryssän kauhu, muutamakin alppari sillä teemalla tuli sodan aikaan.
Timo
Tulihan niitä (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2476).
(http://www.kvaak.fi/images/articles/24102017192038-8.jpg)
Rymy-Eetu kuvasti kuitenkin aina aikaansa, ei se mikään sotilassarjakuva ollut. Eikä Eetu tainnut koskaan seikkailla missään pidemmässä kertomuksessa.
-
Ja nuo olivat ihan sodan aikaan, eli vähän samaan tyyliin kuin Gottfredsonin Mikissä tai Taliaferron Akussa sota näkyi kun se oli ajankohtainen...mutta leffoissahan noita sotilasfarsseja tehtailtiin monta usealla vuosikymmenellä.
Ja Ryhmy&Romppainen olisi tosiaan voinut taipua sujuvasti sarjakuvaksi, enää sille ei ehkä niin ole tilausta...
-
91:anin set-upillahan ei ole mitään tekoa ryssän kauhistuttamisen
kanssa, vaan se on sukua Fennada-filmin 1950-luvun sotilasfarsseille.
Ei ole mitään apriorista syytä miksi genre ei olisi voinut siirtyä myös
Suomessa sarjakuvalehtien sivuille.
Lehdessä on itse nimihahmon lisäksi vakiona Åsa-Nisse, Kronblom sekä
ironisen kulahtaneita Pikku Riku-uusintoja. Mutta kiinnostavin anti
siinä ovat uudemmat ruotsalaiset huumoripiirtäjät. Tuossa tuplanumerossa
jota en ole vielä hankkinut (Keravan City-market uudistui ja taisi tiputtaa
ruotsalaiset pois) näytti olevan jokin uusi debyyttikin.
-
Meillä ovat Masi ja korkkarit paikanneet sota/sotilassarjakuva-aukon.
Hämmästelen Mokkerin suosiota Ruotsissa aina vaan, kaksi 91-lehteä, yksi 87-lehti, kausijulkaisuja...
-
Wikipedian mukaan 87:an -lehti sisältää pelkkiä Mokkeri-uusintoja. Mikä tuo toinen 91:an sitten on?
Epävirallinen kotisivu
http://91an.net/
-
Kyllähän nyt suomalainenkin Pikku-Riku -kokoelma olis kiva. Mut kun ei.
Löytysköhän tuota kirjastoista? Siis ihan Lilla-Fridolf on kirjan nimi?
Timo
-
Suomeksi ei tietääkseni oli muuta Pikku Rikua tullut kuin Bjarrea.
Lentosotamies Pommia (Flygsoldat 113 Bom) tuli kaksi Semicin sarjakirjaa, numerot 20 ja 35.
-
Timo:
Moberg & Bjarre: Lilla Fridolf - Alla årsalbum 1958-1970.
No, eipä ole ainakaan Helmet-kirjastoissa.
Ainoat Rune Mobergit on kolme vanhaa Masi lehteä 1970-luvulta, joissa on Pikku-Rikua mukana. Joo, kolme vanhaa Masi-lehteä on Pasilan kirjastossa.
Timo
-
Ilmaiskorista nappasin puoli tusinaa Lilla Fridolf ja Åsa-Nisse -lehteä 1990-luvun alusta. Hårregyd, miten kälysiä juttuja. Yhden sanomalehtistripin verran tilaa tarvinnut vitsi venytetty keskimäärin kahteen sivuun. Tosi buskis-meininkiä. Vien läpyskät takaisin Sarjakuvakeskukselle kun ehdin.
Vieläköhän Netflixissä on uusiotuotantoinen Åsa-Nisse-elokuva? Viimeksi katsoessa nukahdin kesken, josko nyt pääsisi puolitoistatuntisen loppuun asti...
-
Åsa-Nisse-vilimi vuodelta 1949 löytyy Tuupista. Mitään en ymmärrä, mutta ehkä ihan hyväkin.
Timo
-
Muistelin että Helgellä olisi omakin ketju, mutta enpä löytänyt. Onko Helgeä
suomeksi enempää kuin kaksi albumia?
En usko olevan. Maakuntalehdissä Helge ilmestyy yhä sitkeästi. Ja on Helgeä ollut jossain Huba-sarjojen kaltaisessa makasiinijulkaisussakin aikoinaan.
Etelä-Ruotsi (ainakin) on täysin hirvihullua aluetta, Helge tulee vastaan joka puodissa ja kaikenlainen muu hirvikrääsä, hirvi-olutta myöten. Hirvipuistokin löytyy.
-
Helge on saanut oman museon. Lars Mortimer ehti piirtää 7000 strippiä elinaikanaan, nykyisin Egmont Publishing jatkaa Helgen tuotantoa. Sarjan pääpiirtäjä on Alan Kamieniarczyk.
Museo sijaitsee Alftassa, Hälsinglandissa.
Www.edsbyn-alfta.se
-
Oliko suomalaisissa Pikku-Riku-lehdissä Einar Lagerwallin piirtämää Bäcka-Markus-sarjaa (https://sv.wikipedia.org/wiki/B%C3%A4cka-Markus)? Ja millä nimellä, jos oli?
Timo
-
Oliko suomalaisissa Pikku-Riku-lehdissä Einar Lagerwallin piirtämää Bäcka-Markus-sarjaa (https://sv.wikipedia.org/wiki/B%C3%A4cka-Markus)? Ja millä nimellä, jos oli?
Timo
Kas, arvaan mielenkiintosi, koska Einar näyttää olleen Disney-piirtäjä myös.
https://www.lambiek.net/artists/l/lagerwall_einar.htm (https://www.lambiek.net/artists/l/lagerwall_einar.htm)
-
Äskettäin julkaistiin Lilla Fridolf samlade skratt 1960-1961 kirja, ihan laadukas painojälki, huumori on mitä on, mutta nostaligatrippi tämäkin. Iso koko oli yllätys, positiivinen sellainen: lev. n.22,5 cm, korkeus 28 cm. Sivuja 224.
Eikä ole tietoa tuleeko jatkoa, vai oliko tämä one shot.
-
Kas, arvaan mielenkiintosi, koska Einar näyttää olleen Disney-piirtäjä myös.
niinpä kyllä. :) Sarja perustuu ilmeisesti Birger Lundqvistin kirjoihin tai ainakin hahmoon. Tämän kuvan olen onnistunut löytämään ainoastaan sarjakuvaversiosta:
Timo
-
Jestampoo, svenskit ovat 1940-50-luvuilla tehneet tosi paljon filmejä sarjakuvistaan. Den stora serieboxen (http://www.studiosentertainment.se/den-stora-serieboxen/) -lodjussa on Kronblomia, Biffen och Bananenia ja Påhittiga Johanssonia kuuden levyn verran!. Omat boxinsa löytyy myös Åsa-Nissestä ja 91:anista nyt ainakin. Ruotsalaiset päihittivät meidät tässäkin. Eihän meillä ole kuin Pekka ja Pätkä -leffat.
Timo
-
Ruotsalaiset päihittivät meidät tässäkin. Eihän meillä ole kuin Pekka ja Pätkä -leffat.
Juu, ja Pikku-Rikua eli Lilla Fridolfia myös. Tosin näissähän meni silleen hybridisti, että ensin esimerkiksi Åsa-Nissestä oli pakinoita, sitten radiojuttuja ja sen perään sarjakuvia ja elokuvia. Uusin Åsa-Nisse -elokuva Wälkom to Knohult tehtiin 2011. Se oli joskus Netflixissä. Nukahdin kesken, eli en tiedä miten jännästi Nissen öljybisneksille kävi.
Ruotsin Smålandissa sijaitsevassa Vimmerbyssä juhlitaan paitsi Astrid Lindgreniä, ajetaan myös Åsa-Nisse ralleja.
Suomessa, noh, kauniisti sanottuna vaatimatonta elokuvaa Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960) voi pitää rajatapauksena.
-
Pekka Puupään tapauksessa oikeuksien omistajaa vedätettiin. Laura Fogelbergilla oli käsitys että sopimus tehtiin yhdestä elokuvasta.
Sopimustekninen kysymys, sopimus oli kirjoitettu silleen ovelasti, että rajausta elokuvien määrästä ei mainittu. Jos eka Puupää olisi flopannut, homma olisi jäänyt siihen. Toisaalta varsinaisten Pekka Puupää -sarjakuvakirjojen myynti tuskin kärsi elokuvista. Niitä myytiin kymmeniä tuhansia 1960-luvulle asti. Perikunta ja Elanto kiittävät.
Kun Visa Mäkinen paljon myöhemmin alkoi veistellä omasta päästään Puupää-elokuva, niihin tuskin oli kysytty mitään lupia. Tai ehkä ensimmäisiin, tv-sarjatuotantoihin, oli mutta Mäkinen jatkoi sitten puun takomista elokuvantapaisilla.
-
Sopimustekninen kysymys, sopimus oli kirjoitettu silleen ovelasti, että rajausta elokuvien määrästä ei mainittu. Jos eka Puupää olisi flopannut, homma olisi jäänyt siihen. Toisaalta varsinaisten Pekka Puupää -sarjakuvakirjojen myynti tuskin kärsi elokuvista. Niitä myytiin kymmeniä tuhansia 1960-luvulle asti. Perikunta ja Elanto kiittävät.
Kun Visa Mäkinen paljon myöhemmin alkoi veistellä omasta päästään Puupää-elokuva, niihin tuskin oli kysytty mitään lupia. Tai ehkä ensimmäisiin, tv-sarjatuotantoihin, oli mutta Mäkinen jatkoi sitten puun takomista elokuvantapaisilla.
Juurikin näin. Kvaakista löytyy artikkeli Toto Fogelberg-Kaila on poissa (https://www.kvaak.fi/1892/2013/02/11/toto-fogelberg-kaila-on-poissa/): "Pekka Puupää-elokuvia Fogelberg-Kaila ei kestänyt katsoa.'Pekka oli ystävällinen ja kansanomainen. Esa Pakarinen oli aivan muuta.' Ola Fogelbergin leski oli myynyt elokuvaoikeudet 50 000 markalla vuonna 1952. Suku oli siinä käsityksessä, että sopimus tehtiin yhdestä elokuvasta, kuten suullisesti oli sovittu, mutta allekirjoitetulla sopimuksella T.J.Särkkä saikin Suomen Filmiteollisuudelle kaikki oikeudet kaikkiin elokuviin." Eli elokuvamagnaatti vedätti leskeä, mutta sopimus oli pitävä; piraattifilmeistä ei ollut kyse... tässä tapauksessa.
-
Juurikin näin. Ola Fogelbergin leski oli myynyt elokuvaoikeudet 50 000 markalla vuonna 1952.
Vastaa noin 1700 euroa nykyrahaa, eli ei juuri mitään. Särkkä oli kova luu, puhe oli neuvotteluissa yhdestä elokuvasta mutta tammikuussa 1953 allekirjoitettu sopimus luovutti kaikki hahmon/hahmojen oikeudet SF:lle.
Puupäitä kuitenkin esitettiin teattereissa lähes jatkuvasti 1970-luvun lopulle asti ja televisiossa edelleen. Pekka Puupää piti parhaimmillaan koko SF-tuotantoa pystyssä.