Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Muut sarjakuva-aiheet => : Outi 12.05.2006 klo 13:37:35
-
(Ei - taas - löydy sopivaa aihiota, "feminististä sarjakuvaa?" tosin sivuaa vähän samoja teemoja...)
Pohjustus:
Aikanaan 90-luvulla Tambereella sarjakuvakauppiaana käsiin osui "Friends of Lulu"-ryhmän lehti USAsta jossa neuvottiin, kuinka naisia saadaan sarjakuvien ostajiksi. Liikuttavasti opastettiin raavaan karvaisia sarjakuvakaupan pitäjiä että tytöt tykkää, jos kauppa on suhtkoht siisti, jos myyjät eivät kommentoi naisasiakkaiden kuppikokoa, jos valikoimassa on muutakin kuin Imagen superbeibesarjakuvia jne.
Maailma on onneksi jo vähän muuttunut (mm. manga-aallon myötä) ja naiset voivat & saavat lukea ihan mitä sarjakuvia haluavat mutta... Mistä sarjakuvista tytöt oikeasti tykkää? Ketkä artistit/ sarjat ovat suosikkeja? Mitä ei ole saatavilla? Mitä pitäisi saada lisää? Voiko enää edes puhua nais/mies- ja tyttö/poika-jaosta sarjakuvien suhteen??
Naissarjakuvapiirtäjiä ja -käsikirjoittajia on edelleen reilusti vähemmän joten sarjakuvien maailmankuva/näkökulma on ihan pakostakin miehinen - mutta kuinka miestaiteilijoiden naiskuvaus on muuttunut vuosien varrella?
-
En kauheasti tiedä naisia, joita nuo supersankarijutut hirveästi kiinnostaisivat... mutta muuten ei tule mieleen, miten naisten sarjakuva poikkeaisi radikaalisti miesten sarjakuvasta. Ihmissuhdejutut varmaan kiinnostavat, samoin kuin muutkin "elämänläheisemmät" aihepiirit. Siis että vaikka on fantasiaa niin ei ole pelkkää miekankalistelua ja jänniä vermeitä.
Naisille erikseen suunnatut ja markkinoidut sarjakuvat ovat yleensä niin karmeaa huttua että huh. Mutta tämä vikahan on myös esim. kirjallisuudessa. Katsoo vaikka, mitä markkinoidaan hyvänä äitienpäivälahjana... ::)
Muoks: Jesh! 100 000. viesti!
-
Omia suosikkeja, jotka käsittelee tuota jotenkin vaikeasti määriteltävää naisasiaa (en jaksa alkaa säätää määrittelyistä nyt, katsokaa seuraavasta Kulttuurivihkoista):
Lynda Barry
Hothead Paisan, tekijä Diane DiMassa
Twisted Sisters-kokoelmat
Julie Doucet
Annukka Leppänen
Tiitu ja koko Irtoparta-jengi oikeestaan
Aline Kominsky
Caroline Sury (jolta muuten justiinsa ilmestyi mainio Bebe 2000)
Paz Boira
Dominique Goblet
Anke Feuchtenberger
Anna Sommer
...ois näitä lisääkin, mut repikääs vaiks tosta ens alkuun
-
Tämäpä hyvä keskustelunaloitus. Mielestäni miessarjakuva on edelleenkin aika perinteistä, parisuhdesarjat kiliseisiä. Rivien välistä saa aina lukea jonkinasteista sovinismia.
-
Suomalaisista ovat ainakin Kati Kovacs ja Katja Tukiainen naisten suosiossa jo jostain lukioikäisistä tytöistä alkaen. Ja Kramppeja ja nyrjähdyksiä tietenkin.
Satunnaisemmin sarjakuvia kuluttavien perheellisten naispuolisten immeisten olen kuullut suosivan Baby Blues -strippisarjaa, joka omasta mielestäni on aivan käsittämättömän rumaa piirrosjälkeä ja muutenkin huono. ::) Mutta stripit ja mietelausepalat tms. taitavat muutenkin miellyttää monia. Naisille tämmöistä helposti avautuvaa formaattia ainakin kaupitellaan.
Aika moni tuntemani nainen muuten diggailee Crumbia ja vähän roisimpaakin meininkiä. Joten turhaan yritetään suurelle yleisölle myydä vaan tätä sliipatumpaa menoa. Jossain Maisassa ja Kaarinassakin parhaita ovat ne härskeimmät jutut, joissa viini virtaa ja miehiä esineellistetään armotta.
Ai niin, Persepolis on kolahtanut aika moneen. Jopa semmoiseen, joka sarjakuvia ei muuten järin paljoa lue. Helposti lähestyttävä piirrostyyli, omakohtainen mutta kiinnostava tarina ja (nuori) naispuolinen päähenkilö ovat varmaan tässä avainsanoja. Vaikka toki miehetkin ovat ko alpparista tykänneet.
-
Ai niin, Persepolis on kolahtanut aika moneen. Jopa semmoiseen, joka sarjakuvia ei muuten järin paljoa lue. Helposti lähestyttävä piirrostyyli, omakohtainen mutta kiinnostava tarina ja (nuori) naispuolinen päähenkilö ovat varmaan tässä avainsanoja. Vaikka toki miehetkin ovat ko alpparista tykänneet.
Aivan törkeen karkeen yleistäen, naissarjakuvakustantajan muinaisiin kokemuksiin perustuen, naisia ei häiritse ns. huonosti piirretty yhtä usein kuin miehiä, kunhan tarina toimii. Persepoliksessa on minusta perusasiat kohallaan eli tyyli ja sisältö synkassa. Tarina on tärkein ja piirustus kerronnalle alisteista, tarkoituksenmukaista. Ergo, piirros on hyvää. Comics Journalin keskustelupalstalla oli joskus aivan uskomattoman pitkä ja raivoisa ketju Satrapin piirustustaidoista. Kielenkäyttö oli aika törkeääkin paikoitellen. Ja onhan Bretecheriäkin sanottu huonoksi piirtäjäksi. Siinä pitää kyllä jo tietää aika vähän piirtämisestä että sanoo noin.
Mitä Crumbbiin tulee, niin meitä naisia on kans monex (niinku miehiäkin). Ei vaan Baby Bluesin ystäviä. Siks kyllä ärsyttää kaikenlainen niputtelu ja muka-kohderyhmämarkkinointi. Naistenlehdistä tämän vasta hyvin huomaakin. Hyvä lehti ois Tulvan ja Trendin puolivälissä. Mutta voin mä tilata kummatkin... tai sitten en kumpaakaan. (Ja joo joo, kyllä miehiäkin tyypitellään esmes Isänpäivänä, mut ei nyt oteta niit miehii esiin joka avauksessa tästedes.)
-
No, omat suosikit ovat aika lailla samoja kuin miesten... ja aika laidasta laitaan menee: mangaa, ranskalaista, kokeilevaa, valtavirtaa jne jne. Toki oon tykännyt myös joistakin ns. "naissarjakuvista" vaikka en koe niitä jostain syystä omaksi alueeksi. Mangan puolelta tyttöjen "sohjo" menee yllättävissä määrin vaikka en niitä itse oikein ostelekaan. Toisaalta moni mieskin lukee sohjoa.
Onkohan mitään rajaa oikeasti edes olemassa...
-
Musta on ollut jännä seurata, miten paljon monipuolisemmaksi sarjakuvatarjonta Suomessa & maailmalla on kehittynyt, löytyy vähän kaikille vähän kaikkea. Plus ne omat suosikit löytyy huomattavasti helpommin netin yms. kautta. Sarjakuvia, jotka kolahtavat korkealta & kovaa on tarjolla vaikka kuinka paljon. Toisin oli v.-85 Lappeenrannassa...
Niitä itselle sopivia sarjakuvia (olin sitten nainen tai koira) löytyy siis lähes tuskitta. Ei ole pakko lukea mitään, mistä ei tykkää, vaan sen takia "kun muuta ei ole tarjolla". Nuorena sitä joutui lukemaan vaikka mitä, vain koska se oli sarjakuvaa, ja välillä otti kyllä päähän. Eli mun ei tarvitse inhota jotain supersankarimegatissiseikkailuja, voin olla kuin niitä ei oliskaan. Ei ole multa pois, jos joku kustantaa & ostaa sellasta. Mulla on mun omat jutut!
Muttamutta tiiviimmin siis asiaan:
Tämä kovasti mainostamani Ranskan uusi aalto on kyllä siitäkin mucho bueno, että nämä uudet miestaiteilijat ovat, kuten muutkin nuoremmat modernit miehet, huomattavasti vapautuneempia ja renoutuneempia mitä naisiin tulee. Enää ei ole pakko pelätä/vihata/mysifioida naisia vaan niitä voi kohdella/ajatella ihan ihmisinä (vallatonta!). Esimerkkinä vaikkapa Christoph Blain jonka Isaac-merimiesseikkailussa naissankari on ihan oma ihmisensä, sillä on ihan oma elämä ja jutut ja persoona ja seikkailut ja vaikka mitä.
Hernandez-veljekset (Love&Rockets) ovat siitä kiinnostava tapaus, että he kasvoivat naisvaltaisessa mutta latino-katolisessa ympäristössä= tuloksena on jossei nyt ihan palvova niin kovasti fiksaatioitunut suhde naisiin. Lopputulos on kuitenkin mainio, Jaimen naisiin samaistuu ja Gilbertin naiset ovat... ööh... vapauttavan vapautuneita, mitä ainakin ihmissuhteiluun & sexiin tulee.
Itse tykkään miehistä & miessarjakuvataiteilijoista joilla ei ole suunnattomia komplekseja naisten suhteen ja jotka kykenee tykkäämään tytöistä ihan ilman jalustoja ja/tai viharakkautta.
Tykkään sarjakuvista, jossa tekijä pystyy luomaan naishahmoja(kin) joihin voi samaistua ja joissa on toden tuntua. Se on se kuuluisa samaistumisen taito - pystyykö luomaan hahmoja jotka ovat lihaa ja verta, eivät vain tussia ja paperia?
Nyt taidan mennä kotiin, vetää jo niin vakavaksi!
P.S. Huomasitteko kuinka koomiselta "miessarjakuvataitelija"-sana näyttää - niinku miks mies, sehän on automaattista? Ja niinku mikä tekee jostakusta erityisen miessarjakuvataiteilijan, puhuuko se erityisesti miesten puolesta vai mitä???
-
uudet miestaiteilijat ovat, kuten muutkin nuoremmat modernit miehet, huomattavasti vapautuneempia ja renoutuneempia mitä naisiin tulee. Enää ei ole pakko pelätä/vihata/mysifioida naisia vaan niitä voi kohdella/ajatella ihan ihmisinä (vallatonta!). Esimerkkinä vaikkapa Christoph Blain jonka Isaac-merimiesseikkailussa naissankari on ihan oma ihmisensä, sillä on ihan oma elämä ja jutut ja persoona ja seikkailut ja vaikka mitä.
Itse tykkään miehistä & miessarjakuvataiteilijoista joilla ei ole suunnattomia komplekseja naisten suhteen ja jotka kykenee tykkäämään tytöistä ihan ilman jalustoja ja/tai viharakkautta.
P.S. Huomasitteko kuinka koomiselta "miessarjakuvataitelija"-sana näyttää - niinku miks mies, sehän on automaattista? Ja niinku mikä tekee jostakusta erityisen miessarjakuvataiteilijan, puhuuko se erityisesti miesten puolesta vai mitä???
Puhut asiaa, juuri tuota tarkoitin kirjoittaessani että yleensä rivien välistä paistaa sovinistisuus, siis että nainen pistetään jalustalle tai sitten naiset ovat muuten joitain ihmeolentoja hyvässä ja pahassa. Jotenkin olen ajatellut että useimmilla miessarjakuvapiirtäjillä on oikeasti komplekseja naisten suhteen, naisia ei osata käsitellä ihmisinä, vaan ihailun tai vihailun kohteena. Ihanaa että jopa keskieuroopassa miehet ovat alkaneet tehdä ihmismäisempää naiskuvaa.
Sarjakuvassa on kuten yleisurheilussa: Hiihto - naisten hiihto- Sarjakuva -naissarjakuva-
Omissa töissäni olen pyrkinyt häivyttämään sukupuolirajat siten, että lukija saa itse päättää elukan (siis sarjakuvahahmon) sukupuolen.
-
Omissa töissäni olen pyrkinyt häivyttämään sukupuolirajat siten, että lukija saa itse päättää elukan (siis sarjakuvahahmon) sukupuolen.
Tuo on jännä juttu, miten ötököillä/elukoillakin pitää aina olla niin alleviivattu sukupuoli vaikkei se tarinaan vaikuttaisi mitenkään päin. Krazy Kat on siitä(kin) suosikkini koska Krazy on poikatyttö tai tyttöpoika, ihan miten päin vaan.
Tästä taisin meuhkata jossain ketjussa aiemmin (taisi olla Blacksad): kun tyttöhahmot pitää merkata mitä mielikuvituksellisimmilla "naiseuden merkeillä" kun taas mieshahmot saa olla vaikka pallo ja kaksi pistettä.
Tästä tulikin mieleen Christer Nuutisen piirtämä Kramppinyrjähdysjakso, jossa Christer oli uhkaavasta deadlinestä johtuen piirtänyt hahmot aika nopsaan ja osa lukijoista luuli päähenkilön menneen sänkyyn miehen eikä naisen kanssa. Pauli K. otti jutun aika vakavasti mutta musta se oli mainiota! Antoi ihan uusia ulottuvuuksia sarjalle!
Mutta vielä hyviä esimerkkejä miesartistin taidoista kuvata naista/naisia? Dupuy&Berberianin naiset on vähän turhan kiiltokuvamaisia, mutta ne onkin vanhempaa sukupolvea. Juban Viivi on piirroshahmona aika mainio, eipäs ole liian söpöliini ja housutkin on (siis naishahmo jolla on housut!!!) ja tukkakin on aika hurja. Rinnat ovat kuitenkin kasvaneet maagisesti vuosien varrella enkä usko että Juban naissuhtautuminen on vapaa lapsuuden krampeista ja nyrjähdyksistä (mutta ei nyt enempää tästä).
Pitänee tsekata kirjahyllyjä uudella silmällä...
(En pääse täältä ikinä kotiin, apua!)
-
Eniten kulutan mangaa, mutta varsinaista genre- tai piirustustyylistä rajoitusta ei ole. Sitten ihan yleisesti ei supersankarisarjakuvat tai pahin sohjo käy. Länsimaalaisista parhaiten uppoavat strippisarjakuvat (esim. Bill Watterson, Jim Borgman, Patrick McDonnell ja Andy Riley - unohtamatta kotimaista Kaisa Lekaa). Eurooppalaisista tekijöistä Lise Myhre ja Canales&Guarnido.
Tietysti on myös mainio Don Rosa :'D
Ihmissuhteet, slice of life- ja hyymörimeininki parhaiten purevat.
-
Hmm, tuntuu kun astuisi naisten pukuhuoneeseen/vessaan. Tosin tosielämässä se tapahtuu aina vahingossa, täällä tarkoituksella. Asiaan: vaikka täällä on useamman kerran disauteltu supersankarimeininkiä, niin täytyy vastapainoksi todeta että naisetkin kyllä lukevat kalsaripellejä. Kvaakista löytyy useita, muutaman tunnen ns. oikeasta elämästä. Ryhmä-X:ää pitävät hengissä ilmeisesti aika pitkälti naiset. Kvaakissa on myös aiheesta keskusteltu (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=451.0).
-
Ihmissuhdejutut varmaan kiinnostavat, samoin kuin muutkin "elämänläheisemmät" aihepiirit.
Tämän olen itsessäni viime vuosina huomannut: hyvin arkiset ja "pienet" tarinat tavallisista sattumuksista tai ajatuksista ovat alkaneet kovasti innostaa. Erityisesti sarjakuvapäiväkirjat tai muut sen kaltaiset "muistiinmerkinnät" ovat aihepiiri jota jaksaisin lukea aina vaan. Ville Rannan päiväkirjoista en tunnu saavan ollenkaan tarpeekseni, ja netissä esim. Mari seikkailee (http://www.mariseikkailee.tk/) on vetänyt puoleensa. Kai Krampit & nyrjähdyksetkin voisi tähän "arkiseen" kategoriaan lukea, ja niistäkin olen pitänyt todella paljon, erityisesti Sami Toivosen piirrosjäljestä.
Tykkään sarjakuvista, jossa tekijä pystyy luomaan naishahmoja(kin) joihin voi samaistua ja joissa on toden tuntua. Se on se kuuluisa samaistumisen taito - pystyykö luomaan hahmoja jotka ovat lihaa ja verta, eivät vain tussia ja paperia?
Suursuosikkini Roberta Gregoryn Bitchy Bitch on onnistunut tässä mielestäni erinomaisesti. Bitchy todellakin ON lihaa ja verta räyhätessään halki tylsän ja katkeroituneen toimistoelämänsä! Ja valittaen on todettava, että useammin kuin kerran olen todellakin samaistunut Bitchyyn... Toinen amerikkalainen naispiirtäjä jonka töistä (sekä piirrostyylistä että tarinoista itsestään) olen pitänyt todella paljon on Debbie Drechsler (Daddy's Girl, Summer of Love). Hänestä tiedän vain valitettavan vähän ja uusista projekteista en ole löytänyt mitään tietoa. Osaako kukaan auttaa...?
Tällä hetkellä minua eniten kiinnostava sarjakuva tuntuu tulevan tuolta rapakon takaa ja tarkoittaa lähinnä näitä jo paljon kaluttuja "uuden polven nuoria piirtäjiä" (en tiedä millä nimellä tuota ryhmää kutsuisi, kun eivät ne kaikki kuitenkaan Chicagosta ole): Craig Thompson, Jeffrey Brown, Chris Ware... Näistä ainakin Brownin voisi laskea myös tuohon aiemmin mainittuun arkielämän sarjakuvaan, ja kyllä Thompsoninkin tuotanto hyvin omakohtaista on. Ware taas on... nero.
Edellä mainittujen lisäksi pidän kyllä todella paljon myös joistakin perinteisistä eurooppalaisista seikkailusarjakuvistakin, lähinnä Tintistä ja Alixista.Ligne claire on se mikä miellyttää.
-
Toinen amerikkalainen naispiirtäjä jonka töistä (sekä piirrostyylistä että tarinoista itsestään) olen pitänyt todella paljon on Debbie Drechsler (Daddy's Girl, Summer of Love). Hänestä tiedän vain valitettavan vähän ja uusista projekteista en ole löytänyt mitään tietoa. Osaako kukaan auttaa...?
Tällä hetkellä minua eniten kiinnostava sarjakuva tuntuu tulevan tuolta rapakon takaa ja tarkoittaa lähinnä näitä jo paljon kaluttuja "uuden polven nuoria piirtäjiä" (en tiedä millä nimellä tuota ryhmää kutsuisi, kun eivät ne kaikki kuitenkaan Chicagosta ole): Craig Thompson, Jeffrey Brown, Chris Ware... Näistä ainakin Brownin voisi laskea myös tuohon aiemmin mainittuun arkielämän sarjakuvaan, ja kyllä Thompsoninkin tuotanto hyvin omakohtaista on. Ware taas on... nero.
Debbie Drechsleristä on vaikea saada tietoa... mutta jos pidät Debbiestä ja Gregorystä, pitäisit varmaan kanssa tuosta Lynda Barrysta, on aika lailla samaa tyylilajia, mutta ihme kyllä ei kovin tunnettu Amerikan ulkopuolella. Pitkään tehnyt ja julkaissut kyllä sekä lehdissä, antologioissa että albumeita perinteisen kirjankustantajan eikä sarjakuvakustantajan kautta. Ei taida kuulua ns. "piireihin"...
Tulitpa muuten luetelleeksi samalla läjän tän hetken kiinnostavimpia miespuolisia piirtäjiä :) Sen Soljan suosikin James Kochalkan voisi vielä noihin arjen kuvaajiin lisätä.
Ja David B:n Epilepticin!
-
Poikkeus vahvistaa säännön? Minä luen lähes pelkästään ns. "supersankarisarjakuvia". Suosikkeihini kuuluu ehdottomasti Spawn, joka herätti minut lukemaan erilaisia sarjakuvia. Niiden lisäksi tuli aikoinaan paljon luettua X-meniä, nykyään tosin vähemmän.
Tällä hetkellä lueskelen DC:n Catwomania ja Birds of Prey -sarjaa. Ehkä näiden sarjojen voimakkaat naishahmot saavat kiinnostumaan sarjoista? Toisaalta, Frank Millerin Sin Citytkin ovat jaksaneet innostaa lukemaan. Elfquestia seuraan jälleen, kun sitä saa Suomesta taas helposti kohtuuhintaan lehtihyllystä.
En ole kovinkaan innokas etsimään sarjakuvista sovinismia/feminismiä tai vertailemaan liiaksi sitä, minkä piirtäjän naishahmoilla on suurin rintavarustus. Luen sarjakuvia viihteen vuoksi, enkä otsa rypyssä, ehkä siksi sulatan niin helposti silikonein varustetut spandex-pimutkin.
Pitäisikö naisille erikseen piirtää "omaa sarjakuvaa"? Ei mielestäni, jos tehdään vain hyvää, mielenkiintoista sarjakuvaa. Tässä päästään nopeasti muuten samaan pisteeseen kuin tietokonepelien suuntaamisessa naisille, kun siitä ensimmäisenä ideana kehkeytyy jokin pinkki puzzle-peli tai Barbien poniseikkailu..
-
Pitäisikö naisille erikseen piirtää "omaa sarjakuvaa"? Ei mielestäni, jos tehdään vain hyvää, mielenkiintoista sarjakuvaa. Tässä päästään nopeasti muuten samaan pisteeseen kuin tietokonepelien suuntaamisessa naisille, kun siitä ensimmäisenä ideana kehkeytyy jokin pinkki puzzle-peli tai Barbien poniseikkailu..
Mutta toisaalta - jos se ei olisikaan sitä? Pidän valtavasti esim. Monty Pythoneista ja Herrasmiesliigasta, enkä olisi ikinä ajatellut että jotain erityistä naishuumoria olisi olemassa... mutta niinpä vaan Smack the Pony, Ab Fab ja Kumman kaa iskivät aivan uuteen, ennentunnistamattomaan nauruhermoon. Esmes Ponyn stringienvenyttely työpaikalla-sketsi tai "You have to catch me first"-tyttö nauratti niin että vieläkin muistelen ja en kyllä usko että kukaan äijä ois noista keksinyt repiä huumoria. Mikä sitten ois sarjakuvassa vastaavaa, ehkä Bitchy Bitch. Ois kiva jos sitä suomennettais, saattais hyvinkin toimia!
-
...mutta jos pidät Debbiestä ja Gregorystä, pitäisit varmaan kanssa tuosta Lynda Barrysta, on aika lailla samaa tyylilajia...
Lynda Barry onkin jo ollut pidempään to-do-listallani, en vain ole vielä saanut aikaiseksi tutustua hänen tuotantoonsa. Harmin paikka että viimeisimmässä Nettinartussa hänen työnsä ei sitten näkynytkään; olisi saanut hieman käsitystä ko. rouvasta.
Mikä sitten ois sarjakuvassa vastaavaa, ehkä Bitchy Bitch. Ois kiva jos sitä suomennettais, saattais hyvinkin toimia!
Bitchy Bitch on kyllä todellakin sellainen sarjakuva jonka toivoisi leviävän suuremmankin yleisön tietoisuuteen. En tiedä miten USAssa on, mutta olen elänyt siinä käsityksessä, että BB on lähinnä alternative-piirien lukulistalla. Mutta miksei se voisi suomeksikin toimia, tulisi ainakin suomalaiskansallisille voimasanoille paljon käyttöä ;) Ja BB jos mikä olisi naisille suunnattua sarjakuvaa.
-
Mutta toisaalta - jos se ei olisikaan sitä? Pidän valtavasti esim. Monty Pythoneista ja Herrasmiesliigasta, enkä olisi ikinä ajatellut että jotain erityistä naishuumoria olisi olemassa... mutta niinpä vaan Smack the Pony, Ab Fab ja Kumman kaa iskivät aivan uuteen, ennentunnistamattomaan nauruhermoon.
Sen ihmeen olen lyhyen elämäni aikana onneksi saanut nähdä, että nainenkin saa/voi olla hauska. Huippua! Abfab on loistava!
Naisten oman tyhmyyden analysointi on jäänyt valitettavan paljon miesten harteille. Itse en näin äkkiseltään keksi yhtään menestynyttä lehtistrippiä, jonka naishahmoista löytyy sellasta "auts, osui!"-fiilistä.
Dilbertissä on yksi kolmiotukkainen frustraatioitunut toimistotyöntekijä jossa on yllättävän realistisia ulottuvuuksia. Baby Bluesista on ilman vauva-akselia vaikea repiä yhtään mitään. Lapsellinen pikkusiskoni tykkää kuitenkin kovasti... Mutta tsekatkaa hei tarkemmin Lassi & Leevin äitiä - kotonahan se on kotirouvana mutta tekee koko ajan jotain järkevää, lukee tms. Plus se on harvinaisen realistinen äitihahmo, tuhat pistettä!
USAssa julkaistaan maailman suosituinta & kamalinta naisen strippisarjaa Cathy. Kökösti piirretyissä stripeissä ollaan toimistolla, ostetaan vaatteita ja ollan ihastuneita. Ai ai. Pinkit värit vaan puuttuu. Eikun ne onkin kannessa.
www.andrewsmcmeel.com (Hae "Cathy")
P.S. Näköjään tuolla supersankariosasrolla on Reima jo vuonna nolla aloittanut samantyyppisen keskustelun mutta nimenomaan kalsarisankareista...
-
Pitäisikö naisille erikseen piirtää "omaa sarjakuvaa"? Ei mielestäni, jos tehdään vain hyvää, mielenkiintoista sarjakuvaa. Tässä päästään nopeasti muuten samaan pisteeseen kuin tietokonepelien suuntaamisessa naisille, kun siitä ensimmäisenä ideana kehkeytyy jokin pinkki puzzle-peli tai Barbien poniseikkailu..
SIMS on loistoesimerkki siitä, että jotkut keksii pelin, jonka megalomaaninen menestys perustuu pitkälti siihen, että tytöt tykkää. Se massiivinen kohdeyleisö oli siis sielä koko ajan, nurkan takana piilossa - kukaan (=miespuoliset pelisuunnittelijat) ei vain älynneet sitä aiemmin...
Mangan dissauksessa on ihan samaa fiilistä - jenkeissä sarjisalan ammattilaiset=miehet vastusti otsa hiessä, ettei vaan naiset tulisi ostamaan sarjakuvaa. Ei ne kai halunneetkaan sitten naisten rahoja... No naiset menikin sitten kirjakauppoihin ja marketteihin ja osti mangansa sieltä kun ne ei olleet koskaan edes kuulleet sarjiskaupoista. (Aiheesta lisää Comic Journalin shojo-erikoisnumerossa, tästä on keskusteltu muistaakseni Kvaakissa aiemminkin)
Mainostan vielä Erica Sakurazawaa jonka "aikuisten naisten ihmissuhdemangat" ovat suosikkejani (Tokyopop julkaisee). Ai Yazawan "Nana"-sarjan lisäksi en sitten olekkaan (vielä) löytänyt muita mangoja joiden kohderyhmä olisi yli 15-v. naiset...
-
Pienenä luin Villivarsa sarjakuvaa. En edes ollut mikään heppatyttö, mutta hevossarjakuvat olivat ainuita pitkän tarinan sarjakuvia mitä tytöille oli tarjolla silloin 80-luvulla. Sitten myöhemmin murrosiässä Villivarsasta oli helppo siirtyä lukemaan supersankari sarjakuvaa. Jota luen edelleenkin hyvin mielelläni.
Naarassarjat oli mulle henkilökohtaisesti todella merkittävä kannustus siihen että suomalaiset naiset voivat myös tehdä toimivia sarjakuvia. Se on ehkä ainoa sarjakuvalehti jonka tiedän saaneen miespuoliset lukiat kavahtamaan. Ehkä se johtui siitä että 90-luvulla ei ollut niin tavanomaista että tytöt tekee porukalla sarjakuvaa. Ja, sitä ei pyydelty anteeksi ..heh..
Irtoparta taitaa olla alunperin samoilla linjoilla kuin Naarassarjat, mutta ymmärtääkseni Irtoparta ei aiheuta miehille pelkotiloja..heh.. Niin, ne ajat muuttuu, vai muuttuuko?
Tämän hetken suosikki naissarjakuvapiirtäjiä ovat esimerkiksi Amina (Rakkaat siskot) ja Hannele Richert, jotka tekevät kerronnallista sarjakuvaa. Huumori puolella ehdoton ykkönen on Hanna Arvela (Mistä pienet tytöt on tehty).
Nyt toi naissarjakuvapiirtäjä kalskahtaa korvaan, mutta sitä tulee käytettyä silti aika usein. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono?
Tässä pari miessarjakuvapiirtäjää, jotka tekevät osuvia sarjakuvia naisista:
Daniel Clowes: Ghost World
Terry Moore : Muukalaisia Paratiisissa.
-
Mä luen vähän kaikkea. Tämän hetkinen sarjakuvan lukemiseni taitaa keskittyä näihin uusiin eurooppalaisiin sarjakuvanimiin mitä Suomessa on nähty muutama kurkkaus. Kielimuuri estää lähemmän tuttavuudet.
Teininä luki kamaa mikä näytti "hyvältä" ja pojiltakin sai respektiä kun luki äijä sarjakuvaa. Ei tässä enää kenellekäään prassalla sarjakuva harrastuksella. Kaverit eivät tosin sulata tätä kummallista "vaihtoehto" tavaraa, jota kulutan.
Minusta taas ei ole ollenkaan väärin vaatia vanhempana/kokeneempana lukemisiltaan älykkyyttä ja laatua. Teki sitä mies tai nainen.
En nää mitään mieltä sukupuolittaa aikuisille suunnattua sarjakuvaa.
(Ehkäpä lukuun ottamatta pornoa.9
Taasen on hyvin ilmeistä, tyttöjen ja poikien mieltymyksillä on suuria eroja. Karkeasti sanottuna pojille seikkalu ja hurja meno, tytöille parisuhde ja koti jutut.
Toisaalta lapset lukee melkein mitä vaan sarjakuvaa mitä tulee vastaan jos se on värillinen, mutta kyllä mä enemmän ElfQuestista tykkäsin, kuin Marsupilamista.
Ja tässä tulee mun teoria mitä naiset tykkää lukea.
Tarinan pitää olla maanläheinen edes uskottavuudeltaan juonenkäänteiden osalta. Moni kritisoi esim. epäuskottavia vuoropuheluja yms.
Henkilöhahmojen luenteiden pitää olla luontevia ja aitoja. Täytehahmot joilla ei ole muuta kuin poseeraus virkaa, ärsyttävät.
Kokonaisuus ja jatkuva juonen/aiheen kehitys on tärkeää.
Nämä poiminnot olkoonkin epätarkkoja koskevat vain minun subjektiivista näkemystäni ja "naissarjakuvalukijoita" jotka ottavat harrastuksensa tosissaan.
-
Naarassarjat on ehkä ainoa sarjakuvalehti jonka tiedän saaneen miespuoliset lukiat kavahtamaan. Ehkä se johtui siitä että 90-luvulla ei ollut niin tavanomaista että tytöt tekee porukalla sarjakuvaa. Ja, sitä ei pyydelty anteeksi ..heh..
Millaista kavahtamista tämä oli? Muutakin kuin laatuun eli makuasioihin liittyvää? Lehdessähän oli joitain aivan ikiklassikoita niinq Katsu & Annu, mutta myös jotain sellaista, josta jäi semmoinen fiilis, että mikä tahansa kelpasi julkaistavaksi, jos se vain oli naisten piirtämää. Toki sellaistakin kanavaa varmasti tarvittiin, ei siinä mitään.
Irtoparrassa vähän sama juttu: yksittäiset numerot saattavat olla epätasaisia - mutta Tiitun oma Tyhmä tyttö -kokoelmahan on yksi 2000-luvun parhaita kotimaisia albumeita.
(Apropoo, missäs se Sammakon täksi kevääksi lupaama Roju-kokoelma muuten luuraa?)
90-luvun ihmissuhdehuumorista puheenollen, mites tytöille kolisi Maria Björklundin lempeän hulvaton Kaksin-strippisarja?
Yksi asia tuli vielä mieleen noista piirrostyylieroista. Aika moni naissuosikki on onnistunut tuolla "rennosti, tunteella" -saralla, mutta tykkäävätkö Kvaak-tytöt sit Phoebe Gloecknerin paljon pikkutarkemmasta väkertämisestä? Aihepiirihän on välillä jos mahdollista vielä Debbie Drechsleriäkin ravisuttavampaa.
Lisävinkki niille, jotka eivät säikähdä esim Åsa Grennvallin yksinkertaista piirrosjälkeä: Coco "Lukasin vaimo" Moodysson, jolta Optimal julkaisi varsin elämänmakuisen kokoelman.
Lynda Barry? Monesti on jäänyt tarkempi uppoutuminen puolitiehen, kun se änkee ne ruudut ihan tukkoon tekstiä... Mä oonkii poika, mä tarviin kuvia! ;D
Ai niin, ja poikapiirtäjien naiskuvista kannataa vielä muistaa Adrian Tomine. Optic Nerveissä oli aika vaikuttava kokoelma monipuolisia naishahmoja(kin).
-
90-luvun ihmissuhdehuumorista puheenollen, mites tytöille kolisi Maria Björklundin lempeän hulvaton Kaksin-strippisarja?
Oho, tämä unohtuikin mainita. Eli kolisi kovaa. Kirjahyllyssä pönöttävä Kaksin-albumi on luettu hiirenkorville.
tykkäävätkö Kvaak-tytöt sit Phoebe Gloecknerin paljon pikkutarkemmasta väkertämisestä? Aihepiirihän on välillä jos mahdollista vielä Debbie Drechsleriäkin ravisuttavampaa.
Hei, kukas tämä tämmöinen oikein on? Mielenkiinto heräsi kovasti.
-
Vaikka kannatankin tasa-arvon periaattetta nipottaja minussa ihmettelee miksi pitää tehdä rajausta sukupuolen perusteella?
Naissarjakuvantekijä kalskahtaa ihan yhtä pahasti korvaan kuin miessarjakuvantekijä. Käsittääkseni ideointiin tarvitaan aivot ja piirtämiseen joko kädet, jalat tai mahdollisesti suu.
Enkä ymmärrä mitä tekemistä tällä on sukupuolen kanssa.
Totta kai tällä on voimakas vaikutus identiteettiin. Olet mitä luet jne. ihmettelin sitä kun joku oli yllättynyt Jan Durseeman tai Terry Mooren osoittautuessa olemaan eri sukupuolta kuin oli luultu.
Ei se niin ole että tehdäkseen väkivaltaista seikkailusarjakuvaa täytyy olla mies ja ymmärtääkseen ihmissuhteita nainen.
Vaikka epäilihän siskonikin että pojastamme voi tulla homo kun tykkää pukeutua punaisiin ja keltaisiin ja leikkii niin paljon nalleilla. Ihan niin kuin sukupuoliroolit olisivat tärkeimmät maailmassa. Tai mies olisi normi mihin kaikkea verrataan.
Hauskaa muuten: tämä on otsikoitu Naisten sarjakuvasuosikit ja toinen ketju on Supersankarisarjakuvia tytöille(?).
Eihän kysymyksenasettelu vain ole johdattelevaa?
Minusta on joka kerta menty metsään kun on lähdetty tekemään sarjakuvaa millekään muulle kuin lukijalle tekijän ehdoilla.
Tai sitten minä olen väärässä ja Norman Mailer oikeassa. Hähän päästi suustaan klassisen :"Osatakseen kirjoittaa täytyy olla munat."
-
Minusta on joka kerta menty metsään kun on lähdetty tekemään sarjakuvaa millekään muulle kuin lukijalle tekijän ehdoilla.
Stan Lee on kuulemma sanonut, että (vapaa lainaus) lukijoille ei ikinä saa antaa sitä, mitä he haluavat. Tosin kun katsoo monia 60-70 -lukujen Marvel-lehtiä ja laskee niistä "Because you demanded it!" -tyyppisiä mainoslauseita, niin voi pohtia kuinka tarkkaan Lee omaa ajatustaan noudatti. Tai sitten tarkoitti jotakin muuta.
-
Kuinkas moni lukija ajattelee, että sukupuolineutraali tekijä/teos on sittenkin se ihanteellisin?
Ei kai sillä ole väliä mitä etnistä taustaa, uskontoa, sukupuolta tai kielialuetta tekijä edustaa?
Että siinä mielessä kai yksi ääni. Tai sitten ei.
Sisältö ratkaisee, ei se kuka sen on tehnyt.
-
Vaikka kannatankin tasa-arvon periaattetta nipottaja minussa ihmettelee miksi pitää tehdä rajausta sukupuolen perusteella?
No ei mun mielestä tarvitsisikaan. Itse en ole koskaan kokenut olevani "naissarjakuvanlukija/-piirtäjä", tai muutenkaan olevani rajoittunut mistään kulttuurielämyksestä vain sukupuoleni perusteella.
Kuitenkin asiahan on niin, että naisia on "tavis"sarjakuvanharrastajissa paljon miehiä vähemmän, ja tähän olisi kiva löytää jotain syitä. Onko vika sisällössä vai markkinoinnissa? Sarjakuva muotona kun tuskin on mitenkään sukupuolittunut. En kyllä sitten tiedä nykyisestä mangasukupolvesta, saattaa mennä ihan 50-50 sukupuolijakauma? Miten manga sitten on onnistunut innostamaan massoittain tyttöjä sarjakuvaharrastuksen pariin, kun se aikaisemmin ei ole onnistunut?
-
Miten manga sitten on onnistunut innostamaan massoittain tyttöjä sarjakuvaharrastuksen pariin, kun se aikaisemmin ei ole onnistunut?
No, kun niillä mangahahmoilla on niin söpöt silmät ja muutenkin niissä on semmoista herkkää viivaa ja "eteerisyyttä" jne...
-
"Naissarjakuvantekijöistä" vielä... (tässä ketjussahan ei ollut muuten aiheena naiset, jotka piirtävät sarjakuvaa (naisille, eiväthän naiset nyt herrajjumala voi miehille piirtää), vaan se, mitä ja minkälaista sarjakuvaa naiset lukevat).
On se kumma, että tekisi mitä vaan, niin aina saa kuulla piirtävänsä "tyttö-/naissarjakuvaa". ::)
"Hei tässois tämmöstä röhnäpornoo..."
"Tuohan on ihan naissarjakuvaa!"
Vastaavat sukupuoliominaiset piirteet itse havaitsen monessa, varsinkin harrastelijan tekemässä poika-/miessarjakuvassa, mutta ei ole kyllä tullut ikinä sanottua, että "tuohan on tuommoista poikasarjakuvaa." Ensi kerralla sanon, prkl.
-
eiväthän naiset nyt herrajjumala voi miehille piirtää
Voe tokkiisa. Tie miehen sydämeen on kivetty helvetillisillä naissarjakuvilla.
-
Toinen amerikkalainen naispiirtäjä jonka töistä (sekä piirrostyylistä että tarinoista itsestään) olen pitänyt todella paljon on Debbie Drechsler (Daddy's Girl, Summer of Love). Hänestä tiedän vain valitettavan vähän ja uusista projekteista en ole löytänyt mitään tietoa. Osaako kukaan auttaa...?
Juu, Debbie-tieto on joskus ollut kiven alla -- vaan mullapa onkin Fredrik Jonssonin erinomaisen ja ruotsinkielisen Seriechock-zinen numero vuodelta -97, ja siinä on pitkä ja avomielinen haastis kansikuvatyttö-Drechsleristä. Ei mul mitään skannailumahdollisuuksia ole, mutta voisimmää kai tähän tiivistellä joitain pääpointteja:
- DD on syntynyt vuonna -53, ja perhe muutti apteekkari-isän työn perässä vähän väliä ympäri maata. 10-vuotiaana DD:n suurin suosikki oli Teräsmies-sarjakuvat..
- Daddy's Girl -sarjassa kuvattua insestihyväksikäyttöä DD epäilee tapahtuneen myös kahdelle pienemmälle siskolleen, mutta ei voi olla varma, koska nämä eivät suostu puhumaan asiasta. DD epäilee myös äitinsä tienneen, mutta ei voi olla siitäkään varma, koska DD:llä ei ole ollut pitkiin aikoihin mitään yhteyksiä vanhempiinsa. Äiti kuitenkin kyselee Debbien kuulumisia siskoilta.
- DD opiskeli pikkupätkiä mm. Minneapolis College For Art Designissa ja Rochester Institute Of Technologyssa, ja teollisen muotoilun opinnoista on ollut kovastikin hyötyä DD:n leipätöissä eli kuvituksissa.
- aivan aluksi DD oli kuitenkin töissä kirjakaupassa, jossa vastasi mm. feministisen kirjallisuuden osastosta. DD ei olllut lukenut sarjakuvia sitten lapsuutensa, mutta löysi kirjakaupan kautta 70-luvun naispuolisten underground-piirtäjien tavaran. Crumbia palavasieluinen feministi inhosi...
- 70-luvulla DD ei vielä muistanut mitään lapsuutensa hyväksikäytöstä, mutta ilmeisen alitajuisesti päätyi usein tutustumaan feminismihyllystä juuri insestiteemaisiin teoksiin.
- 80-luvulla DD aloitti kuvittajana, mutta ne työt olivat kuulemma myöhempiin sarjakuviin verrattuna suorastaan söpöja ja valoisia.
- sarjakuvia DD innostui kokeilemaan vasta noin 37-vuotiaana tavattuaan Richard Salan, joka näytti DD:lle omia sarjojaan. Tämä kuitenkin vasta sen jälkeen, kun DD oli kokenut hermoromahduksen ja alkanut terapiassa muistaa lapsuudenkokemuksiaan.
- vuonna -92 DD:n sarjoja alkoi ilmestyä NY Pressissä ja Drawn & Quarterlyssä. DD tunsi löytäneensä vihdoin kotiin Salan, Doucet'n, Lynda Barryn, Chester Brownin ja Joe Mattin scenessä.
- Ei, omat vanhemmat eivät tiettävästi ole lukeneet DD:n sarjakuvia.
- DD sairastui kuitenkin erittäin harvinaiseen ja outoon kemikalioallergiaan, joka vei kaikki voimat peräti pariksi vuodeksi. DD joutui jopa lopettamaan leipätyönsä kuvittajana, koska ei voinut enää käsitellä väriaineita. (Haastattelukin oli pakko tehdä ulkona puistossa, koska kaikissa sisätiloissa on niin suuri allergiariski.)
- vuonna -96 Fantagraphics kokosi parhaat sarjat Daddy's Girl -albumiksi, joka kehuttiin pystyyn kaikkialla. DD aloitti omassa Nowhere-lehdessä uuden tarinajatkumon muista teini-iän kokemuksista. Hämmennystä herätti sen kaksiväripainatus - vihreällä ja ruskealla. Jopa oma kustantaja Chris Oliveros tuohtui, kun luuli värisävyjä painovirheeksi... Lisäksi DD itse pelkäsi, että lukijat pitäsivät uutta materiaalia tylsänä, kun mukana ei enää ollutkaan raflaavia insestijuttuja.
- vuonna 2003 viiden Nowheren jaksoista koottiin Summer of Love -albumi, joka sai Harvey-ehdokkuudenkin vuoden parhaiden albumien joukossa.
Tämän jälkeen ei ole vissiin kuulunut mitään - olisiko sairauksilla ollut taas näppinsä pelissä?
PS. Jaa mutta, olihan tuolla (http://www.tcj.com/249/i_drechsler.html) vielä Comics Journalinkin DD-haastattelu, ja DD:n kuvitusportfolio onpi tuolla (http://www.sonic.net/~debdrex)
-
Hei, kukas tämä tämmöinen Phoebe Gloeckner oikein on? Mielenkiinto heräsi kovasti.
No tää onkin helpompi tapaus ratkaista:
www.ravenblond.com/pgloeckner
-
No, kun niillä mangahahmoilla on niin söpöt silmät ja muutenkin niissä on semmoista herkkää viivaa ja "eteerisyyttä" jne...
Ja ennenkaikkea mangassa on niitä söpöjä, verta vuotavia poikia... ;D
-
Hei, Dori Sedaa ei oo vielä mainittu tässä ketjussa! Parhautta! Vaan en nyt just jaksa kertoo tarkemmin, ehkä KH?
Vaikka kannatankin tasa-arvon periaattetta nipottaja minussa ihmettelee miksi pitää tehdä rajausta sukupuolen perusteella?
Joo, aika lailla samaa mieltä, mutta miksipä ei, kun kyse ei ole sen vakavammasta asiasta kuin nettikeskustelusta. Ihan vaan keskustelun lähtökohtana tuollainen (keinotekoinenkin?) rajaus voi olla ihan toimiva. All excuses are good...
Suomessa en ole ikinä kokenut sukupuoltani haittana sarjakuvantekijänä, mutta varmaan jo USAssa ja varsinkin opiskelumaassani Ranskassa asenteet olivat/ovat todella kivikautisia edelleen! Voisin kertoa itkunauruhupaisia esimerkkejä, mutta musta tuntuu että olen jo kertonut ne täällä jossain muussa samantyyppisessä ketjussa. Vähän turhauttavaa, kun täällä on kumminkin isot ammattimaiset markkinat. Toisaalta, enpä ole yksin kokemuksineni, juuri sain meiliä Paz Boiralta... täällä kai sitä naisten sarjakuvalehteä tarvittaisiin. (70/80-luvulla oli punkhenkinen Ah!Nana, muistankohan oikein että niitä olisi sarjakuvaseuran kokoelmassakin?)
-
Suomessa en ole ikinä kokenut sukupuoltani haittana sarjakuvantekijänä, mutta varmaan jo USAssa ja varsinkin opiskelumaassani Ranskassa asenteet olivat/ovat todella kivikautisia edelleen!
Luulisi, että mangabuumin myötä ainakin nuorempi polvi pitäisi aivan normaalina, että myös naispuoliset olennot voivat tehdä/lukea sarjakuvaa...
Mihin ketjuun olet kokemuksia postaillut? (Vai kannattaako niistä edes tietää, jos alkaa ärsyttämään... :P)
Ja ennenkaikkea mangassa on niitä söpöjä, verta vuotavia poikia... ;D
Eiköhän kyse ole kanssa osittain sisällöstä, samat ihastus- sun muut ihkutukset, mutta juonet ovat usein jännempiä kuin perinteiset länsimaiset tyttöjutut. ;)
-
Eiköhän kyse ole kanssa osittain sisällöstä, samat ihastus- sun muut ihkutukset, mutta juonet ovat usein jännempiä kuin perinteiset länsimaiset tyttöjutut. ;)
En minä aivan vakavissani tätä sanonut ;D
-
Mihin ketjuun olet kokemuksia postaillut? (Vai kannattaako niistä edes tietää, jos alkaa ärsyttämään... :P)
emmää muista, kerron lisää toisten kun hotsittaa, nyt en oo kirjottelu- vaan piirustelutuulella :)
-
En minä aivan vakavissani tätä sanonut ;D
Hei, verta vuotavat animepojat ovat vakava asia... :D
-
Hei, verta vuotavat animepojat ovat vakava asia... :D
Älä piiskaa minua orjantappuraköydellä, pliis ;D
-
...ei mul mitään skannailumahdollisuuksia ole, mutta voisimmää kai tähän tiivistellä joitain pääpointteja...
Suurkiitos, KH!
Tässäpä olikin minulle uutta Debbie Drechsler -asiaa ainakin 90 %. Joo, tuon Comics Journalin haastattelun ja DD:n portfolion olin löytänyt jo aiemmin, mutta siihen se sitten tyssäsikin. Todella kaunista jälkeä tuolla portfoliossa muuten. Mutta kun niitä sarjakuvia niin kovasti kaipailen... McSweeney's Quarterly Concern 13:ssa oli muuten lyhyt tarina DD:ltä, "The Dead of Winter", jossa oli samat päähenkilöt (sisarukset Lily ja Peal eli varmaankin DD itse ja hänen pikkusiskonsa) kuin Daddy's Girl ja Summer of Love -albumeissakin.
Niin kai se sitten on että hyvää saa odottaa :-\
-
Aiheesta ja otsikoinnista:
Minua nimenomaan kiinnosti, voiko edes väittää, että tytöt tykkää vähän erilaisista sarjakuvista kuin pojat. "Yllättävästi" varovainen vastaus näyttää kommenttien perusteella olevan, että kyllä.
Kysymys EI kuulunut, että tekeekö tytöt tytöille, pojat pojille sarjakuvia ja että onko pojissa jotain vikaa kun ne tykkää mistä ne tykkää.
Faktahan on, että pojat ovat "aina" lukeneet ja piirtäneet enemmän sarjakuvia - ja nyt tilanne on muuttumassa. Eli mitä jännittävää onkaan tapahtunut?!
Oma väitteeni on seuraava: Julkaistussa sarjakuvassa on yhä enemmän "myös naisia kiinnostavia" (ai ai, yleistykset sattuu korvannipukoihin) hahmoja, tarinoita ja piirrostyylejä. Kun tytöt ostavat enemmän, julkaisijat julkaisevat enemmän. Suorastaan nerokasta! Plus kielitaitoisina ja nettiyhteyden (& VISA-kortin) omistavina löydämme kaiken ah niin paljon helpommin... Valikoima on siis laajempi kuin esmes 15 vuotta sitten.
Niin ja siitä mangasta: Tytöt tykkää mangasta, koska se käsittelee aihepiirejä, jotka kiinnostavat tyttöjä (ja näköjään myös poikia). Voiko sen yksinkertaisemmin sanoa?!
-
Aiheesta ja otsikoinnista:
Niin ja siitä mangasta: Tytöt tykkää mangasta, koska se käsittelee aihepiirejä, jotka kiinnostavat tyttöjä (ja näköjään myös poikia). Voiko sen yksinkertaisemmin sanoa?!
Se oli ytimekkäästi sanottu. Itsekin painotan sarjakuvakoulussa että ihmiset eivät lue sarjakuvia niiden itsensä takia (vaikka jotkut ehkä tekeekin) vaan he ovat kiinnostuneita aihepiireistä. Aihe ratkaisee yllättävän paljon kun valitaan lukemista (ja vastaako visuaalinen jälki yhtään omaa makua). Itse haluaisin (kärjistetysti sanoen) lukea lisääkin esim. mummojen tekemiä sarjakuvia mummoaiheista (esim. Aapo Rapin piirtämä Meti Voima-lehdessä on kai osaksi mummelin käsikirjoittama!).
Viime vuonna ostin kansainvälisenä naistenpäivän Persepoliksen sukulaisnaiselle ja hyvin upposi myös suvun miehillekin varsinkin kun heidän naapurissaan oli asunut 80-luvulla iraninlainen perhe. Mutta mikä voisi olla vain tyttöjä kiinnostava aihe? Kiiltokuvat? Petteri Tikkanen teki melkein tuosta aiheesta hienon Kanerva-jutun siirtokuvista ja se oli hieno! Ehkä sitä voisi vain todeta että jotkut jutut kiinnostavat poikia tai tyttöjä keskimäärin enemmän. Ehkä sen takia en ole ollut niin kiinnostunut manga-tarjonnasta kioskeilla. Toisaalta...
-
Aihe ratkaisee yllättävän paljon kun valitaan lukemista (ja vastaako visuaalinen jälki yhtään omaa makua).
Niin totta! Usein sarjakuvissa (ja niiden tekemistä opettaessa) häiritsee se, että ihmisillä on kauhean kaavamaiset käsitykset siitä, millaisia aihepiirejä sarjakuva voi/kuuluu käsitellä. Siitä sitten seuraa kaavamaisia sarjakuvia, kun usein vielä käsittelytapakin on kaavamainen... ja sellaista sisäpiirileikkiä, mikä ei kiinnosta ulkopuolista lukijaa. Tässä mielessä juuri Persepolis tai Mämmilä ovat kiinnostavia: niissä on sisältö ja muoto sellaisessa paketissa että sitä on helppo lähestyä, vaikka ei olisi koko ikäänsä lukenut sarjakuvia. Ollaan kiinni jossain yhteisessä todellisuudessa, tai voisi se olla mielikuvitustakin, mutta sellaisessa tavan kadunmiehenkin mukaansatempaavassa muodossa.
Miksi sitten pitäisi kiinnostaa? Siksi, että juttunsa saisi joskus myytyä johonkiin lehteenkin ja leivän tästä hommasta... ammattimaisesti, niinku.
Tosiasiassahan aihevalikoiman laajentuminen onkin aika tuore juttu (60/80-l.---) johtuen sarjakuvan hiljattaisesta historiallisesta vaiheesta viihdeteollisuuden osana viime vuosisadalla, luolamaalausten, alttaritaulujen ja trajanuksen pylväiden jälkeen... tosin samoja aihepiirejä jo silloinkin käsiteltiin (esim. sankarilliset seikkailut), vain "käyttöliittymä" oli eri, ja kohdeyleisö.
-
Ehkä kasvatusasenteet ovat muuttuneet?
Kenties nykyaikana on yhä enemmän erilaisia, stereotypioista irtautuneita äitejä.
Niin, naisethan ne hoitavat lapset ja kasvatuksen. Ei miehet lainkaan.
Niin totta! Usein sarjakuvissa (ja niiden tekemistä opettaessa) häiritsee se, että ihmisillä on kauhean kaavamaiset käsitykset siitä, millaisia aihepiirejä sarjakuva voi/kuuluu käsitellä.
Tosiasiassahan aihevalikoiman laajentuminen onkin aika tuore juttu (60/80-l.---) johtuen sarjakuvan hiljattaisesta historiallisesta vaiheesta viihdeteollisuuden osana viime vuosisadalla, luolamaalausten, alttaritaulujen ja trajanuksen pylväiden jälkeen... tosin samoja aihepiirejä jo silloinkin käsiteltiin (esim. sankarilliset seikkailut), vain "käyttöliittymä" oli eri, ja kohdeyleisö.
Tiettyyn pisteeseen asti samaa mieltä. Varsinaisestihan sarjakuvan valikoima suppeni vasta toisen maailmansodan jälkeen, niin euroopassa kuin yhdysvalloissakin. Japanissahan tämä kaavoihin lyönti jäi käsittääkseni väliin.
Sarjakuvahan voi käsitellä ihan mitä tahansa, ihan miten tahansa. Ihmisillä on vain valtava tarve lokeroida ja leimata kaikki.
Siksi minäkin älähdin kun olen tyhmänä aina luullut että se lukeeko joku ylipäätään mitään on biologisten ja fyysisten rajoitteiden lisäksi vain ja ainoastaan yksilökysymys. Siis ei sidoksissa sukupuoleen, uskontoon, siviilisäätyyn, yhteiskunnalliseen asemaan jne.
Varmasti kaikki jossain määrin muovaavat omaa makua ja maailmankatsomusta. Itse olin ymmärtänyt että valinnan tekee yksilö, ei kulttuurinen viitekehys.
-
Siksi minäkin älähdin kun olen tyhmänä aina luullut että se lukeeko joku ylipäätään mitään on biologisten ja fyysisten rajoitteiden lisäksi vain ja ainoastaan yksilökysymys. Siis ei sidoksissa sukupuoleen, uskontoon, siviilisäätyyn, yhteiskunnalliseen asemaan jne.
Varmasti kaikki jossain määrin muovaavat omaa makua ja maailmankatsomusta. Itse olin ymmärtänyt että valinnan tekee yksilö, ei kulttuurinen viitekehys.
Vaikea vapaasti valita luettavakseen sellaista mitä ei ole tarjolla, ja siihen yllättäen vaikuttaa se kulttuurinen viitekehys jossa esim. julkaisupäätöksiä tekevät yksilöt ovat kasvaneet. Tästä voisi jatkaa pidemmästikin, mutta kun en jaksaisi alkaa havainnollistamaan perusasioita rautalangasta. Tietoa aiheesta on kyllä yllin kyllin saatavilla.
Sun juttuja lukiessani (tuolta toisesta ketjusta myös) kyllä huomaan omaavani vitun ja että sillä ON kuin onkin merkitystä sekä sille, miten koen maailman, että sille, miten maailma suhtautuu minuun. Tämä keskusteluhan olikin menossa aivan sukupuolineutraaliksi hymistelyksi. En tiedä missä maailmassa sinä elät, mutta ainakin se vaikuttaa tasa-arvoisemmalta ja libertaristisemmalta, ihanteellisemmalta, kuin omani. Maailmankuvakysymyksistä en välitä nettifoorumeilla väitellä. Tämä on väärä foorumi sellaiselle, keskitytään sarjakuviin koska niistä me tiedetään jotain.
-
Miksi muuten ne ovat aina miehiä, jotka älähtävät tämäntyylisistä "naiset sarjakuvanlukijoina-/tekijöinä-/harrastajina-/mitä vaan" -aiheista? Lueskelin tänään jotain vanhaa ketjua (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=369.0), jossa on näemmä hiillytty ihan kunnolla ja muutenkin menty siinä määrin asiattomuuksiin, että koko ketju on lopulta jouduttu lukitsemaan.
Minusta tämä on ihan asiallinen ja aiheellinen keskustelu, ja pysynyt toistaiseksi hyvin aiheessakin. Mikä estää aloittamasta "miesten sarjakuvasuosikit" -ketjua, yhtälailla miestenkin lukutottumuksia voidaan pohtia. Nyt kuitenkin näin. Ja senkin, että olemme kaikki loppujen lopuksi yksilöitä eikä ihmisiä voi niputtaa luokkiin, pitäisi olla niin itsestäänselvää, että tuskin tarvitsee enää käyttää argumenttina...
Olisikohan niin, että joskus 10 vuoden kuluttua valtaosa suomalaisistakin sarjakuvanharrastajista olisi naispuolisia? Niin hyvin tuntuvat mangasukupolven tytöt sarjakuvan vastaanottaneen. Äijälinjalta teinityttöihin siis käynee sarjakuvankin tie. Ajatelkaas vaikka hevosia ja ratsastusta, joka vielä 1900-luvun alussa oli raavaitten miesten puuhaa. Milloin ja miten siitä tuli pikkutyttöjen lempiharrastus?
-
Syystä tai toisesta (äitien esimerkki?) tytöt tuntuivat aikanaan olevan kuin luonnostaan jalat maassa -tyyppiä. Pojat taas liihoittelivat mielikuvitusmaailmoissa. Ehkäpä 80-luvulla alkanut viihteen vallankumous (tietokoneet, pelikonsolit, internet) on saanut tytötkin löytämään pienestä pitäen yhä helpommin ja rohkeammin mielikuvitusmaailmat.
Olet väärässä. Tytöillä ja pojilla on ollut jalat maassa tai ajatukset ilmassa ihan yhtä paljon. Erot eivät ole sukupuolisia vaan yksilöllisiä.
Tyttöjä on toki perinteisesti kasvatettu tai johdatettu enemmän tuollaisiksi jalat maassa -tyyppisiksi arkea arvostaviksi tuleviksi kotiäideiksi, jotka eivät tuhlaa aikaa mielikuvituksiin ja unelmiin. Toisin kuin pojat, jotka tarvitsevat virikkeitä ja ajatuksia, jotta heillä olisi aikusena menestyksekäs ja rahakas ura.
Yhteiskunnan vika.
-
Olisikohan niin, että joskus 10 vuoden kuluttua valtaosa suomalaisistakin sarjakuvanharrastajista olisi naispuolisia? Niin hyvin tuntuvat mangasukupolven tytöt sarjakuvan vastaanottaneen. Äijälinjalta teinityttöihin siis käynee sarjakuvankin tie. Ajatelkaas vaikka hevosia ja ratsastusta, joka vielä 1900-luvun alussa oli aavaitten miesten puuhaa. Milloin ja miten siitä tuli pikkutyttöjen lempiharrastus?
En usko, mutta en myöskään tiedä. Toivottavaa se olisi. Mitä enemmän sarjakuvan lukijoita sitä parempi, ainakin sarjakuvaharrastajan mielestä.
enin osa molemmista sukupuolista lopettaa kaiken lukemisen kun on "parempaa tekemistä".
Hevosvertaus on osuva. Kuinka moni tuntee miehen joka jaksaa puhua maailman tappiin Autoista, autonkoreista, pohjasinkityksistä, kuutiotilavuuksista, dieselin ja turbon vertailukelpoisuudesta? Ja kuinka usein olette kuulleet tytöttelyä tai "nainen ratissa..."
Vastasinko riittävän hyvin? Auto tekee raavaan miehen, eikös teekin? Määrittelee peräti.
Oletko pannut merkille, että äidit ovat usein varsin ahdasmielisiä? Monilla on hillitön pakkomielle tehdä tyttöjen ja poikien välille selvä erottelu jo varhaislapsuudesta lähtien. Typerimmässä muodossa pieniltä pojilta ovat tietyt "homovärit" kiellettyjä, tytöille isketään korvikset alle 2-vuotiaina jne.
Tyttöjä on toki perinteisesti kasvatettu tai johdatettu enemmän tuollaisiksi jalat maassa -tyyppisiksi arkea arvostaviksi tuleviksi kotiäideiksi, jotka eivät tuhlaa aikaa mielikuvituksiin ja unelmiin. Toisin kuin pojat, jotka tarvitsevat virikkeitä ja ajatuksia, jotta heillä olisi aikusena menestyksekäs ja rahakas ura.
Yhteiskunnan vika.
hyvin miehisen aseeni hyvin tekninen osa yhä rikki, joten en voi seksitisesti sopivalla, mutta lainvastaisella tavalla parantaa maailmaa. Poistamalla mainitsemianne esimerkkitapauksia.
nimimerkki. Elän pahassa maailmassa ja ahdasmielisyydessäni vihaan ahdasmielisiä ihmisiä. Tasapuolisesti.
siirrytään takaisin niihin sarjakuviin. tehdään niitä vaikka.
-
Miksi muuten ne ovat aina miehiä, jotka älähtävät tämäntyylisistä "naiset sarjakuvanlukijoina-/tekijöinä-/harrastajina-/mitä vaan" -aiheista? Lueskelin tänään jotain vanhaa ketjua (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=369.0), jossa on näemmä hiillytty ihan kunnolla ja muutenkin menty siinä määrin asiattomuuksiin, että koko ketju on lopulta jouduttu lukitsemaan.
Oho, tuota vanhaa "keskustelua" en ole lukenutkaan, pitänee viettää tänään hauska ilta sen seurassa. Arvasinhan minäkin, että joku poika ottaa ainakin 2,5 hernettä nenään näistäkin rehvakkaista tyttöjen jutuista - mutta näin kasvamme ihmisinä ja (toivottavasti) opimme jotain muistakin kuin itsestämme...
Niin joo ja lisää suosikkejani: Kaikki päiväkirjasarjakuvat ovat ihan ykkösiä. James Kochalka, Ville Ranta, Joann Sfar: pientä elämää, suurta sarjakuvaa. Eläköön ne pienet kauniit/surkeat hetket!
P.S. Joskus 1800-luvulla väitettiin vielä, ettei naisella ole sielua, joskus 1980-luvulla väitettiin vielä, että miehet ja naiset ovat ihan samanlaisia, joskus 2000-luvulla väitettiin vielä, että miehet ja naiset ovat ihan ja just tasa-arvoisia...
Vakavasti puhuen: edistyksellisen yhteiskuntamuotomme ehkä parhaita saavutuksia ihmiskunnan historiassa on se, että kaikilla on (ainakin teoriassa) mahdollisuuksia kaikkeen, ihan sukupuolesta riippumatta. Eli pojat saa piirtää vaaleanpunaisia pupukuvia ja tytöt saa harrastaa vaikkapa sumopainia. Kohta maailman on täydellinen, mitäs sitten tehdään!?
-
Stereotypiat kukkivat edelleen vallan loistavasti.
Täytyy myöntää, että aiemmassa kommentissani oli enemmän toiveajattelua ja sarkasmia kuin vilpitöntä uskoa... No hyvä, maailma ei ole vielä valmis, vielä on hommia! Youpie!
Siitä Grezenin mainitsemasta vanhasta, Rojun aloittamasta ketjusta: Oi oi, hui! Olipas hurjaa menoa.
Onneksi Kvaak ja monet sinne kirjoittavat ovat kokonaista 3 vuotta vanhempia ja viisaampia (jotkut em. ketjun kommenttien laadun & tason huomioon ottaen jotkut pojat pääsee kohta kouluun! ;D) ja näinollen nyt ei aleta samaan. Eihän?!
Näin julkisesti tunnustettakoon (ennen kuin ehtii kukaan epäillä): Minä tykkään kivoista ihmistä (pojista ja tytöistä), ja hyvistä sarjakuvista (oli ne sitten tyttöjen tai poikien).
P.S. Nemi & Lisa Myhre on kokonaan unohtuneet mainita. Itse en ole fani mutta aika reippaasti, hauskasti ja sopivan realistisesti Lisa kertoo omasta/Nemin elämästä...
-
Onneksi Kvaak ja monet sinne kirjoittavat ovat kokonaista 3 vuotta vanhempia ja viisaampia (jotkut em. ketjun kommenttien laadun & tason huomioon ottaen jotkut pojat pääsee kohta kouluun! ;D) ja näinollen nyt ei aleta samaan. Eihän?!
Huomaapa kuka aloitti tuon ketjun ja millä tavalla. Oli ihan ensimmäinen viestinsä täällä Kvaakissa. Jos tulee hiekkalaatikolle ja alkaa heti äksyillä, niin joku voipi heittää lapiolla päähän.
Mukavaa, että tytötkin on hieman aikuistuneet kolmessa vuodessa. ;D
Nythän täällä on kaunis konsensus. Ihan kuin eduskunnassa.
-
Huomaapa kuka aloitti tuon ketjun ja millä tavalla. Oli ihan ensimmäinen viestinsä täällä Kvaakissa. Jos tulee hiekkalaatikolle ja alkaa heti äksyillä, niin joku voipi heittää lapiolla päähän.
Mukavaa, että tytötkin on hieman aikuistuneet kolmessa vuodessa. ;D
Se oli kyllä ihan reaktio johonkin. Ja ennen reaktiota onpi aktio.
Pitääkö olla munat että saa oikeuden heittää tyhmää provokatiivista läppää? Ihan vaan aattelin et jos voisit mua ja Laurelinea aiheesta valistaa.
-
Se oli kyllä ihan reaktio johonkin. Ja ennen reaktiota onpi aktio.
Pitääkö olla munat että saa oikeuden heittää tyhmää provokatiivista läppää? Ihan vaan aattelin et jos voisit mua ja Laurelinea aiheesta valistaa.
Ei pidä. nykyinen käösitys tasa-arvosta on että molemmat sukupuolet saa olla ihan yhtä tyhmiä.
Luin vanhan ketjun ja tulen entistä vakuuttuneemmaksi että ihmiskunnalle( =molemmat sukupuolet ja kaikki eri vakaumukset) olisi parasta saada ydinsota niskaansa.
Kuten itsekin olet maininnut tämä on vain netti, vain bittivirtaa, vain AJATUKSIA ei tekoja. ajatuksethan eivät ole tekoja.
Tulevaisuus näyttää siis yhtä kivalta kuin aina ennenkin. Niin naisille kuin miehillekin. Kukaan ei koskaan opi mitään. Kukaan ei edes halua oppia mitään.
Nietzsche oli sittenkin oikeassa: ajatus itsemurhasta auttaa monen synkän hetken läpi.
Silloin pääsisi itse vähemmällä, mutta niin vähällä ei kannata muuta maailmaa päästää.
Tasa-arvoa ei koskaan tapahdu koska sitä ei oikeasti haluta. Eivät naiset, eivät miehet. Kukaan, allekirjoittanut mukaanluettuna, ei pysty näkemään muuta kuin oman napansa ja sen ihanuuden.
Lopetan sosiopoliittisen ideaalin esittelyn turhana koska ei kiinnosta. Se että niin pienen klikin kuin sarjakuvaharrastajien sisällä on luotava keinotekoisia raja-aitoja tukemaan olemassaolevia rajoituksia ylentää mieltä. Niin kauan kuin täytyy korostaa sarjakuvan olevan myös aikuisille, myös naisille, myös taidetta ajetaan vain perille sitä ettei se sitä ole. Eikä sitä näemmä myöskään haluta.
Naisasiasta pitää pitää meteliä. Samalla tavalla kuin mistä tahansa yleisinhimillisestä asiasta.
Vääryydet pitää oikaista. Silloin kun niitä on.
Tällä planeetalla ei ole toivoa. Vieläkään. Siirryn kommentoimaan niitä sarjakuvia joita luen ja jätän estraadin muille.
-
Jos tulee hiekkalaatikolle ja alkaa heti äksyillä, niin joku voipi heittää lapiolla päähän.
Mukavaa, että tytötkin on hieman aikuistuneet kolmessa vuodessa. ;D
Mut kaikki ei näköjään kolmessa vuodessakaan. ;)
Muutenhan ei voisi kuvitella kenenkään väittävän, etteikö äksyilylle olisi ollut tuolloin hiekkalaatikolla hieman syytäkin (kuten klassikkotopikissa esimerkein oli osoitettu)...
Mut joo, aloitetaan vaan taas alusta, niin saadaan tämäkin ketju lukkoon! ;D
-
Minähän luulin Tikkasta ensin naiseksi kun se teki niin tyttömäisiä sarjakuvia. Kanerva sekä TV-maailmassa tullut Pauli Kallion kirjoittama Anna ja Otto.
Joo, Petterin Kanerva on ihan loistava. "Näsäviisas pikkutyttö seikkailee & ärsyttää vanhempiaan", hauska ja kauniisti piirretty. Ja värittäjänä Petteri on ihan mestari. Petteri se piirtää kauniita isoja silmiä ihan ilman mangaakin!
Niin ja kaikille kiukkuilijoille (tytöille ja pojille): Mun idea ainaskin oli analysoida mahdollisesti olemassa olevia raja-aitoja, ei luoda niitä. Mutta tähän mennessähän ketjussa on selvinnyt että kaikki lukee samoja sarjakuvia ihan samalla tavalla ja kaikilla on samanväriset villapaidatkin. Kaunista.
Aiemmin joku mainitsi Aapo Rapin Meti-sarjakuvan (Voima-lehdessä). Ja Aapohan on ihan parasta. Sadan pisteen idea & toteutus. Rapin 70's-psykedeliatyyliin kesti hetken totutella mutta nyt hyväksyn ihan kaiken. Se mummo asuu vielä ihan samassa paikassa kuin mun mummo asui. Tuleekohan Meti-alppari joskus? Paree tulla!!
Ja siis ehdottomasti lisää mummojen kirjoittamia sarjakuvia!!! Ja lisää sarjakuvia mummoille, siinä on ihan unohdettu kohderyhmä! :D
-
Kesti monta vuotta tajuta, että Puolen hehtaarin metsässä asui vain yksi nainen, Kengun äiti Ruu. Siihen asti kuvittelin ainakin myös Kanin ja Ihaan olevan tyttöjä, joten säästyin vääristyneen sukupuolijakauman aiheuttamalta ahdistukselta.
Myöhemmin huomasin, miten monessa muussakin paikassa naiset ovat yksin tai vähemmistönä, ja miten moni halusi pitää tilanteen samanlaisena. Bändeissä ja sarjakuvakursseilla saattoi hyvällä tuurilla olla yksi tyttö, säännön vahvistava poikkeus. Harva jaksaa aina olla se ainoa, joka joutuu kantamaan vastuun koko sukupuolensa osaamisesta. Siksi kannatan kaikkia poikien ratsastus- ja balettiryhmiä ja tyttöjen rumpukerhoja ja naisten sarjakuvayhteisöjä.
Jotta tasa-arvo pääsisi kasvamaan, peli on avattava jollain keinolla.
-
Kesti monta vuotta tajuta, että Puolen hehtaarin metsässä asui vain yksi nainen, Kengun äiti Ruu. Siihen asti kuvittelin ainakin myös Kanin ja Ihaan olevan tyttöjä, joten säästyin vääristyneen sukupuolijakauman aiheuttamalta ahdistukselta.
Hei mutta eikös Nalle Puh ole aina ollut tyttöpuolinen?! Kaivakaa nyt joku jostain esiin alkuperäinen englanninkielinen ja tarkistakaa... Muista en muista, miten ne on määritelty. Suomen kielen suuri siunaus: ei-sukupuolitettu kieli!
-
Harva jaksaa aina olla se ainoa, joka joutuu kantamaan vastuun koko sukupuolensa osaamisesta. Siksi kannatan kaikkia poikien ratsastus- ja balettiryhmiä ja tyttöjen rumpukerhoja ja naisten sarjakuvayhteisöjä.
Joo, on se jotenkin... rennompaa. On kait kundeillakin omia kuppikuntiaan.
-
On kait kundeillakin omia kuppikuntiaan.
Kai niitä on. "Hei, lähetään scifimafiaan iskemään naisia!"
Muuten, yksi "detaali" (kuten Mail-MAN sanoisi); Naisia on huomattavasti vaikeampi piirtää kuin miehiä. Ilmeikkäästi siis.
Ulkoisia pointteja - vaikka vain silmäripsiä voi tietenkin korostaa, huulia, tukkaa, rintoja, mutta ei se auta jos kokonaisuus ontuu. Naisten liikkeet ja muu dynamiikka ovat aivan erilaisia kuin miehillä, ja sen pitäisi näkyä myös sarjakuvassa, jos vähänkin realismia tavoitellaan.
Ei nyt varsinaisesti liity sarjakuvaan, mutta en voi kuin ihailla miten upeasti on "Corpse Bride" toteutettu samannimisessä elokuvassa.
-
Kai niitä on. "Hei, lähetään scifimafiaan iskemään naisia!"
Muuten, yksi "detaali" (kuten Mail-MAN sanoisi); Naisia on huomattavasti vaikeampi piirtää kuin miehiä. Ilmeikkäästi siis.
Naisten liikkeet ja muu dynamiikka ovat aivan erilaisia kuin miehillä, ja sen pitäisi näkyä myös sarjakuvassa, jos vähänkin realismia tavoitellaan.
Tairekoulussa sanoivat, kun mallia piirrettiin, että yleensä naiset piirtää naisia paremmin ja miehet miehiä. Ja kaikista tulee helposti aina vähän itten näkösiä, jos ei pidä varaansa. Piirtäminen on vaikeeta, mutta se katsomaan oppiminen se vasta onkin. Ja kiehtovaa.
-
Off-topic, suokaa anteeksi.
Siihen asti kuvittelin ainakin myös Kanin ja Ihaan olevan tyttöjä
Kukamitähäh!!! Eikö Kani ole tyttö/nainen?? Täytyy myöntää että olen ihan oikeasti ällistynyt. Kani on mielestäni malliesimerkki ärhäkästä ja pahantuulisesta keski-ikäisestä naisesta, jonka kiukkuisen kuoren alla piilee silti hyvä sydän. Taas mun illuusiot romuttuu.
Suomen kielen suuri siunaus: ei-sukupuolitettu kieli!
Musta taas tämä jos mikä on suomen kielen suuri heikkous. Monen monta kertaa olen kaivannut erillistä hän-pronominia naisia ja miehiä tarkoittamaan (vrt. esim. he - she), etenkin kun kyseessä on vierasperäinen nimi tai puhutaan henkilöstä pelkällä sukunimellä. Haluaisin kernaasti tietää kumpi yksilö on kyseessä.
-
Nalle Puhissakin on kyllä feminiinisiä, melkein äidillisiä piirteitä. Jotenkin härskiä oikeestaan ajatella näitä Puolen hehtaarin metsän asukkien sukupuolia.
Aika jännä juttu, mutta mulle ulkomaisista sarjakuvantekijöistä on kolahtanu enimmäkseen miehet ja suomalaisista taas naiset. Siis enimmäkseen, ei pelkästään. Ja mulla on kauheesti aukkoja sarjakuvasivistyksessä, toisinkin saattais ehkä olla jos olisin lukenu enemmän.
-
Jotenkin härskiä oikeestaan ajatella näitä Puolen hehtaarin metsän asukkien sukupuolia.
Kieltämättä ei ole aikaisemmin tullut mieleen analysoida Puhia kavereineen... Mutta nyt kun tuli puheeksi niin Risto Reipas (ärsyttävä nimi!) oli kyllä ainoa oikeesti poika. Ja Pikku-Ru'n äiti ainoo oikeasti tyttö. Kaikki muut on kyllä jotain siltä väliltä/ei kumpaakaan. Tikru oli aina mun suosikki, se pomppi just niinkuin yksi (naispuolinen) ystäväni pienenä...
-
Tällaisia olivat naisten sarjakuvasuosikit 1930-luvulla Suomessa Tosikertomuksia-lehdessä.
Eeli Jaatinen: Nuorenparin elämää
Rita Rapp: Juho Muliinin seikkailu (http://populaari.blogspot.com/2006/11/tosikertomuksia-no-42-1931.html)
Aikansa kun on noita vanhoja lehtiä "plärännyt", yllättävän paljon on löytynyt naisille suunnattuja ja jopa naisten piirtämiä sarjakuvia. Tosin tuo Muliin oli signeerattu vain Rapp, arvasin, että kyseessä olisi kuvittaja Rita Rapp. Onks' jollain parempaa tietoa? Eeli oli toki äijä.
-
No jopas on keskustelu, oikein viihdyttävä, miten onkin mennyt ohi.
Tämä on taas aiheen vierestä mutta olen ollut nyt kakaroiden kanssa kotona pari viikkoa ja katsellut DVD:ltä vaipanvaihdon lomassa melkein kokonaan Tahdon asia-boksin vaikka ei pitäisi. En pidä saippuaoopperoista, se on ämmien tekemä ja edustan Kvaakin machointa osastoa joten minun ei olisi pitänyt. Vaan se oli ihan pirun hyvin tehty. Mun nähdäkseni nämä sukupuoli - ja muut kiintiöt voidaan unohtaa siinä vaiheessa kun joku tekee tarpeeksi laadukasta jälkeä (kuten vaikka Persepoliksen tapauksessa). Mutta sen viivan alapuolella mulla ei ole mitään mielenkiintoa lukea säälistä vammaisten/kepulaisten/naisten tekemää divaritason sarjakuvaa joka ei viihdytä tai kiinnosta
-
Hehe, Tahdon asia oli kyl parhautta, vaikka viimeisen jakson lässähdys jätti vähän ikävän jälkimaun. Mutta noin yleisesti ottaen henkilöhahmot olivat niin kiinnostavia, että niitä on jäänyt pitkäksi aikaa jälkikäteen muistelemaan.
-
Kaksi vikaa on näkemättä
-
Olen näemmä minäkin missannut tämän keskustelun... Vaikka hieman kylmäksi se jätti.
Muista en osaa mitään sanoa, puhun siis itsestäni. En osaa samaistua johonkin "sarjakuvia lukevien naisten" ryhmään, enkä koskaan koe lukevani sarjakuvaa nimenomaan naisena. Siis että lukisin vaikka miehen tekemää sarjakuvaa naisen näkökulmasta. Jotenkin koko ajatus tuntuu vieraalta, aivan samalla tavoin kuin koen vieraaksi esim. poliittisen lukutavan.
Sekä naisten että miesten piirtämät sarjakuvat maistuvat yhtä lailla, kunhan ovat kolmiulotteisia, hyvin piirrettyjä ja tarinallisesti vetäviä. Tarina saa sisältää mieluummin gangstereita, haltioita, avaruuden keisareita, supersankareita, homorekkakuskeja, muskeleita ja/tai aseita kuin vaikkapa lapsia, söpöjä eläimiä tai ironisia goottityttöjä. Vaikka löytyypä noita poikkeuksiakin, kuten Muukalaisia paratiisissa tai Kiroileva siili. Suurin osa kavereistanikin -- sekä miehistä että naisista -- tuntuu olevan tällaisia, ei ehkä sukupuolettomia, mutta sukupuoli yksinkertaisesti ei merkitse paljoa sen suhteen mitä kuluttaa.
Toisaalta ymmärrän myös kysymyksen siitä, miksei sarjakuvia saisi lukea nimenomaan naisena. Korostavathan monet miehetkin omaa sukupuoltaan sen suhteen, mitä kuluttavat; naisten juttuja ei periaatteesta tueta. Naisilla lienee lupa käyttäytyä samalla tavalla, hakea viitekehystä, turvaa ja yhteenkuuluvuutta tällaisesta ryhmästä, vaikken itse moista lokerointia ja lokeroitumista ymmärräkään. Niin kauan kuin (kuvitteellista) vastapuolta ei lähdetä aktiivisesti mollaamaan ja sabotoimaan, niin käyttäytykööt ihmiset juuri niin kummallisesti kuin haluavat.
-
viimeisen jakson lässähdys jätti vähän ikävän jälkimaun
Niin jätti, 8 surmanluotia tyylinen suomalaisugrilainen ahdistusloppu olisi ollut parempi. Tahattomia huumoripisteitä tuli kuitenkin kohtauksesta jossa Jadesoturi sekoili joulupukkina
-
Heitetäänpä kehiin vähän kirjastonäkökulmaa: Oulun kaupunginkirjaston Intro-tietokannasta suoritettu asiasana-haku "Naissarjakuva" tuo näytölle mm. seuraavia osumia.
Feuchtenberger: Huora H kulkee omaa rataansa
Luhtanen: Maisa ja Kaarina - Täysipainoinen nainen
Kovacs: Minne menet, Laura Liha
Lavonen: Parrakas nainen - Kallis maku
Hakkarainen: Love Kills
Drake: Juliet Jonesin sydän
Närhi: Hanki elämä
Moore: Strangers in Paradise
Entäs sitten Miessarjakuva?
Dupuy: Onni hymyilee, minä en
Ranta: Isi on vähän väsynyt
Mäkelä: Rooma
Ratia: Nakki ja Tappi
Kovalic: The Collected Dork Tower
Iivari: Kung fu -poliisit
Heikkilä: Taru vanhoista herroista
Heikkinen: Autuaat
http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=find2&sesid=1162493405&ulang=fin
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jaottelu sukupuolten välillä on tämäntyylisissä kysymyksissä enemmän kuin keinotekoinen. Olen pitänyt melkein kaikista naispuolisten Kvaakkaajien tässä viestiketjussa mainitsemista sarjakuvista, ja uskoisin, että myös omat suosikkini saisivat taakseen yhtä paljon miehiä kuin naisiakin.
-
En ole ikinä miettinyt että hakisin moisin perustein kirjastosta luettavaa mutta kaksi ekaa on oikein hyviä miessarjakuvia. Olisin kyllä luullut että hakukone tarjoaisi Korkkareita koska sitä miehekkäämpää menoa ei ole
-
Aivan. Sonninpallit on nimeä myöten sitä jämäkintä urosmeininkiä
-
Heitetäänpä kehiin vähän kirjastonäkökulmaa: Oulun kaupunginkirjaston Intro-tietokannasta suoritettu asiasana-haku "Naissarjakuva" tuo näytölle mm. seuraavia osumia.
Feuchtenberger: Huora H kulkee omaa rataansa
Luhtanen: Maisa ja Kaarina - Täysipainoinen nainen
Kovacs: Minne menet, Laura Liha
Lavonen: Parrakas nainen - Kallis maku
Hakkarainen: Love Kills
Drake: Juliet Jonesin sydän
Närhi: Hanki elämä
Moore: Strangers in Paradise
Entäs sitten Miessarjakuva?
Dupuy: Onni hymyilee, minä en
Ranta: Isi on vähän väsynyt
Mäkelä: Rooma
Ratia: Nakki ja Tappi
Kovalic: The Collected Dork Tower
Iivari: Kung fu -poliisit
Heikkilä: Taru vanhoista herroista
Heikkinen: Autuaat
http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=find2&sesid=1162493405&ulang=fin
Mielenkiintoisia listoja, Autuaita en ole lukenut mutta muiden kohdalla ihan nyökyttelen tuolle nais-/miessarjakuva-määreille, että näen mistä ne tulevat enkä pidä niitä perusteettomina.
Naissarjakuva-sanaa voisi lähteä avaamaan paristakin suunnasta. Sillä voidaan viitata sarjakuviin joiden lukijakunnasta epätavallisen suuri osa on naisia. Vaikka tuskin onkaan sarjakuvaa jonka lukijakunta koostuu sataprosenttisesti yhdestä sukupuolesta, ja samoin ei liene sarjakuvaa joka vetoaa kaikkiin sukupuolen edustajiin. Jukka on lukenut Cathya ja minä fanitan Roberta Gregorya ja toisaalta en lue korkkareita, mutta veikkaisin silti noiden lukijakunnissa näkyvän jonkinlaisen sukupuolten välisen epäsuhdan.
Tuolla perusteella voidaan siis puhua myös miessarjakuvista, pikaveikkauksena arvelen ainakin niiden korkkareiden ja Tex Willerin kuuluvan noihin.
Toinen tapa rajata aihetta on se, että sarjakuvassa käsitellään sukupuolisuuden teemoja nimenomaan naisnäkökulmasta. Pikkuisen vaikeampi määriteltävä, koska ihmiset voivat lukea niitä samoja sarjakuvia hyvinkin eri tavalla, ja joku kieltäytyy näkemästä sukupuoliteemoja jos siinä ei ole täysi vaginamonologi käynnissä, ja toinen taas määrittää sukupuoliteemojen käsittelyksi sen että päähenkilö on nainen.
Tämänkin kohdalla minusta voidaan puhua myös miessarjakuvasta, joskin se miesnäkökulma on tässä patriarkaalisessa yhteiskunnassamme (boo! hiss!) niin vallitseva että sitä on joskus vaikea havaita.
Ralf König olisi miessarjakuvaa jälkimmäisen määritelmän perusteella, mutta käsittääkseni ei ensimmäisen, lukijoistaan aika iso osa taitaa olla naisia...
Kolmas, helpoin ja tylsin tapa määrittää naissarjakuva (ja miessarjakuva myös) on sen tekijän tai päähenkilön sukupuolen perusteella.
Käytännössä taitaa suurimmalla osalla se määrittely tapahtua epämääräisen mutufiilistelyn perusteella noiden kolmen yhdistelmänä. Tai kieltäytyvät tekemästä sitä koska miehet ja naiset ovat kaikissa asioissa aivan samanlaisia (havaintojen perusteella olen eri mieltä, vaikkakin katson että miesten ja naisten joukkojen sisällä erot ovat suurempia kuin joukkojen välillä).
Keksiikö joku muuten jonkin naisen tekemän "miessarjakuvan"? Munabomberia en ole lukenut, olisiko se? Ja Carla Speed McNeilin Finder-sarjakuvan päähenkilö Jaeger on ainakin niin macho kuin olla voi, vaikka toisaalta ne sivuosien naiset ovat yleensä se varsinainen tarina...
-
Toinen tapa rajata aihetta on se, että sarjakuvassa käsitellään sukupuolisuuden teemoja nimenomaan naisnäkökulmasta.
Esimerkiksi siivoamista tai ruuanlaittoa käsitteleviä sarjoja.
, ja toinen taas määrittää sukupuoliteemojen käsittelyksi sen että päähenkilö on nainen.
Naissarjakuvasta tulee sitten mieleen ainakin Druuna ja Dirty Pair
, ja uskoisin, että myös omat suosikkini saisivat taakseen yhtä paljon miehiä kuin naisiakin.
Mitäs nimenomaan luettavaksi hankittua multa hyllystä löytyy ...
Alain Chevalier,
Autopartio 525,
Biggles,
Haikaralaivue,
Huuhkaja ,
Korkeajännitys,
Pilotti,
Siivet
-
Naissarjakuvasta tulee sitten mieleen ainakin Druuna ja Dirty Pair
Mä olen varma että jossain on joku fanboy joka antaa esimerkeiksi sarjakuvien positiivisesta naiskuvasta ja monipuolisesta sukupuoliroolituksesta Druunan ja Dirty Pairin (tai vastaavia) :)
-
Hyh, en taida sopia naissarjakuvalukijan rooliin, en sitten millään.Ja miksi pitäisikään.Väkivallasta ja ylettömästä seksistä en kyllä välitä, mutta mielilukemistoni sopii välimaastoon Juliet Jonesin sydän-Haikaralaivue-Spirit-Mummo(ihana ihana)- Muumi-Mustis-Corto Maltese.
Olen todella kaikkiruokainen sarjakuvanlukija,en ajattele lukiessani mies-nainen näkökohtia, luen mikä itseäni miellyttää, ja jätän pois mikä ei miellytä.Tosin joku autokilparata-sarjis saa itseni lähinnä hymähtelemään.Mutta mikäpäs siinä, jos tulee hyvälle tuulelle, eikös se ole silloin tehtävänsä ansiokkaasti täyttänyt.
Mielenkiintoista hypätä ykskaks tällaiseen kauan sitten aloitettuun aiheeseen, vieläköhän mahtaisi leimahtaa feminismin kukkanen,tosin mielestäni jo ajan patinaa saanut aihe.
-
Kotioloissa ja kaveripiirissä olen huomannut, että samoista sarjakuvista pidetään sukupuolesta riippumatta. Tosin kaveripiirini koostuu elämäntavoiltaan, koulutukseltaan ja iältään samankaltaisista ihmisistä. Nämä asiat - ainakin näissä omissa piireissäni - ohjaavat lukutottumuksia selkeästi sukupuolta enemmän.
-
Kotioloissa ja kaveripiirissä olen huomannut, että samoista sarjakuvista pidetään sukupuolesta riippumatta. Tosin kaveripiirini koostuu elämäntavoiltaan, koulutukseltaan ja iältään samankaltaisista ihmisistä. Nämä asiat - ainakin näissä omissa piireissäni - ohjaavat lukutottumuksia selkeästi sukupuolta enemmän.
Sama juttu. Joskus jopa silloin kun kyse on selvästi pojille tai tytöille suunnatuista sarjoista. Tosin nykyään tyttöjen sarjoissakin on enemmän sisältöä kuin vanhojen romanssisarjisten aikaan... Olen itse asiassa alkanut epäillä, ettei ennenwanhaan täysin ymmärretty millä perusteella ihmiset lukemisensa valikoivat. Vaikka saattoihan maailmakin olla erilainen... Tarinat kyllä kertovat että tytöt lukivat silloinkin mieluusti poikien kirjoja, sillä niissä oli enemmän jännää.
-
Kotioloissa ja kaveripiirissä olen huomannut, että samoista sarjakuvista pidetään sukupuolesta riippumatta. Tosin kaveripiirini koostuu elämäntavoiltaan, koulutukseltaan ja iältään samankaltaisista ihmisistä. Nämä asiat - ainakin näissä omissa piireissäni - ohjaavat lukutottumuksia selkeästi sukupuolta enemmän.
Kysäisepäs nanna mitä sarjakuvia sinun äitisi, isoäitisi ja mahdolliset tätisi lukevat, voi olla että yllätyt.... :-X
-
Kysäisepäs nanna mitä sarjakuvia sinun äitisi, isoäitisi ja mahdolliset tätisi lukevat, voi olla että yllätyt.... :-X
Ne lukee mun omaa sarjakuvaa... No surprise there. :)
-
Kysäisepäs nanna mitä sarjakuvia sinun äitisi, isoäitisi ja mahdolliset tätisi lukevat, voi olla että yllätyt.... :-X
ei, en ole Nannan sivupersoona,tartuin vain tähän kun itsellä on yhä elossa...7 tätiä.
Sukupuoli ei ole se määrittävä tekijä vaan ihan muut asiat. Ei, ei ikä.
osa ei lue, mitään, piste. Osalla rajautuu tiukasti vain uskonnoliseen materiaaliin ja sitten on näitä mustanaamiosta fingerporiin tapauksia.
paras esimerkki lienee edesmenneet isoäidit, toinen isoäitini luki lähinnä eurosarjakuvaa silloinkin lähinnä koska niitä tuli ahmittua itse vino pino ja isoäiti asui meillä terveytensä takia.
Toisen luona oli itse kirjaksi sidottuja aku ankkoja vuodet 1951-1958, nuo olivat enimmäkseen lapsille ja lapsenlapsille, isoäiti itse luki mm Tex willereitä.
äitini lukee paljon, sarjakuvia vähemmän, mutta makuskaala kulkee tintistä ja asterixista joihinkin hyvin harvoihin kotimaisiin(mm Leppiz) ja näihin "luin Sin cityn 1" (joka on kuulemma enemmän kuin Chandlerit kun on niin paljon paremmin kirjoitettu kuin Spillanet) jotka tulevat yhä puskan takaa.
tämä ja useampi eri neitokainen on vaan vahvistanut omaa käsitystä siitä ettei sukupuoli vaan yksilö itse ole se ratkaiseva tekijä mitä lukemiseen tulee.
-
Äitini ei voinut lukea Aku Ankkoja, ne kun olivat niin tylsiä, että nukahti sohvalle. Sen sijaan Tex Willerit eivät saaneet unta silmään ja niitä hän lukikin melkoisen määrän.
Satunnaisia tylsiä hetkiä hän torjui pyytämällä jotain lyhytkestoista tarinaa, ainakin Ann Nocentin Daredeviliä muistan hänelle tarjonneeni. Yleensä hän aina kaiken lukikin, tosin monta kertaa hermostui kun jäin miettimään liikoja, mitä kannattaisi kokoelmasta antaa luettavaksi.
Tämä kuitenkin joskus 1990-luvun alkupuolella, koska muuttaessani lähtivät myös kaikki sarjakuvat, Ankat sen sijaan jäivät veljelle ja siskolle.
-
Mulla ei isoäiti lukenut sarjakuvia koska kärsi siitä perinteisestä peruskammosta niitä kohtaan ja koska sarjakuvat ovat lapsille. Aku Ankka ärsytti koska Hessu Hopo puhui huonoa kieltä, eikä siinä auttanut kun yritin selittää että se on vain hahmon puhetapa, eivät kaikki voi puhua täydellistä kirjakieltä koska Hessu nyt on Hessu. Kun aloin julkaista omia juttujani, suhtautuminen sarjakuvia (tai ainakin meikäläisen tekemiä) kohtaan muuttui positiivisemmaksi. Tosin usein niitä saattoi antaa lahjaksi "lapsenmielisille" tms, eipä silleen että mun jutut nyt olisivat niin vakavastiotettavia, mutta tämä lapsenmielisyys-ajatteluun tuntui silti vaikuttavan se että ne olivat sarjakuvaa, eikä niinkään sisältö...
-
Oma äitini on täysin pihalla siitä mitä sarjakuvaharrastukseni sisältää, siitä on ihan todisteitakin. Itse hän kuitenkin on lukenut Tex Willeriä lähinnä kielen vuoksi nuorempana ja vanhempana. Myös Aku Ankkaa hän on lukenut, onhan se ollut moneen kertaan tilauksessakin. Supersankari aiheiset tv-sarjat joista veljeni ja minä olimme kiinnostuneet, hän katsoi usein kanssamme, lähinnä saippuaoopperaa muistuttavien juonenkäänteiden vuoksi.
-
ei, en ole Nannan sivupersoona,tartuin vain tähän kun itsellä on yhä elossa...7 tätiä.
Sukupuoli ei ole se määrittävä tekijä vaan ihan muut asiat.
Onnittelut, noin monta tätiä, minulla ei ole enää elossa yhtään.Sinullahan on nyt todella hieno tätiotos, teeppäs pieni gallupkysely heidän sarjakuvalukutavoistaan, ja kerro meille minkä tuloksen sait.
-
Onnittelut, noin monta tätiä, minulla ei ole enää elossa yhtään.Sinullahan on nyt todella hieno tätiotos, teeppäs pieni gallupkysely heidän sarjakuvalukutavoistaan, ja kerro meille minkä tuloksen sait.
tämä selvä, koetetaan järjestää.
-
Mun siskoni lukee strippisarjiksia eli ainakin tykkäsi aikoinaan suuresti Lassista ja Leevistä. Sentyyppistä. Äiteeparkani ei tajua MITÄÄN sarjakuvista. Säälittävä tapaus :laugh:
-
Äiteeparkani ei tajua MITÄÄN sarjakuvista. Säälittävä tapaus :laugh:
Miten olisi "Äitien, mummien ja tätien sarjakuviin perehdyttämis klinikka"? ;D
-
Jotain tarttis kyllä tehrä. Minäkin olen monesti yrittänyt sille että:"Hei mutsi mutsi, tsekkaa vähän ku on hiano piirrosjälki tässä kirjastosta londaamassani sarjiksessa! Lue toi juttu tosta, sikahauska! Mutsi? Oi mutsi mutsi...mihin sä meet? Hei tuu takasin..."
:laugh:
-
Mun siskoni lukee strippisarjiksia eli ainakin tykkäsi aikoinaan suuresti Lassista ja Leevistä. Sentyyppistä. Äiteeparkani ei tajua MITÄÄN sarjakuvista. Säälittävä tapaus :laugh:
Hmmm,siis mikäli ymmärsin oikein,tarjonta ja kohde ikäänkuin ohittivat toisensa, olisikohan tarjonnassa parantamisen aihetta,yritäpäs lähestyä kohdetta noinniinkuin alhaaltapäin,"Hei mutsi,tässä ois sulle kiva sarjakuva",ja ojennat sitten vaikkapa sen Lassin ja Leevin juhlajulkaisun hienoissa kääreissä.Ju,juu. ;)
Kas siitä se lähtee, pikkuhiljaa hiukan vaativampaa, jne...
-
se kultakisun kanssa puhuttu "tätiotos" on yhä kesken, enin osa tähän asti ei osaa nimetä sarjakuvia pahemmin sitä yhtä Ankkaa lukuunottamatta, mutta tämä ketju ainakin sivuaa teemaa:
womanthology on kerännyt jo yli 100 00$!! (http://www.kickstarter.com/projects/renaedeliz/womanthology-massive-all-female-comic-anthology)
ai mikä vai?
http://womanthology.blogspot.com/
140 naistekijää tekevät sarjakuva-antologian, tuotto menee hyväntekeväisyyteen.
en tiedä meneekö naisten sarjakuvasuosikiksi, mutta tekijöissä on sen verta monta omaa suosikkia että menee omalle hankintalistalle, muutenkin kuin tämän kappaleen alussa olevista syistä.