Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kritiikki ja sarjakuva mediassa => Topic started by: roju on 28.04.2006 klo 14:51:48
-
Mielenkiintoinen puheenvuoro sarjakuvakritiikistä ja sen kritiikittömyydestä. Kirjoittaja arvelee ettei meillä vielä ole "sarjakuvan kaanonia" johon suhteuttaa hyviä(kään) teoksia. Myös sanavarastossa olisi tarkentamisen varaa... ja eipä tämäkään luenta juuri häikäise. Mutta ajattelusta täydet pisteet.
http://blogcritics.org/archives/2006/04/25/093838.php
Pelipuolellahan tilanne on kuulemma vielä huonompi, valtaosa pelikritiikeistä on joko juoniselosteita tai tiivistelmiä julkasijan puffitekstistä. Kuitenkin ilmestyy jo paljon pelejä, jotka ansaitsisivat vertaistaan kritiikkiä. Kuinka ollakaan, samasta asiasta keskusteltiin sarjakuvan osalta Ranskassa (of all places) toissavuonna muutamien nuoren polven kriitikoiden julkaistua kiistakirjoitusken aiheesta Liberationissa (en tiedä olisko ollut muissakin lehdissä). Valitettavasti en nyt voi referoida artikkelia tähän, kun se on Suomessa.
-
Mielenkiintoinen puheenvuoro sarjakuvakritiikistä ja sen kritiikittömyydestä. Kirjoittaja arvelee ettei meillä vielä ole "sarjakuvan kaanonia" johon suhteuttaa hyviä(kään) teoksia. Myös sanavarastossa olisi tarkentamisen varaa... ja eipä tämäkään luenta juuri häikäise. Mutta ajattelusta täydet pisteet.
http://blogcritics.org/archives/2006/04/25/093838.php
Kyllä, aika lailla samoilla linjoilla olen tuon kirjoittajan kanssa.
"For graphic novels to develop appreciation and respect from society, we need to stop defending them, and get on with analyzing them ourselves."
Tämä, tuosta blogikirjoituksesta poimittu ydinajatus, summaa mielestäni kaiken olellisen, joka täällä Suomessakin olisi hyvä ymmärtää.
-
Kyllä ammattisarjakuvakriitikot ovat tuon sisäistäneetkin, ja käsittelevät sarjakuvaa monitahoisesti. Kriitikoita on moneen junaan, aloittelijoilla on usein tarve puolustaa omaa alaansa ja valintojaan.
Heikki Jokisen kritiikkejä lukee ilokseen, niissä on sarjakuvasta tavoitettu syvyyksiä.
-
Ei tuo minusta enää ole sellainen ongelma kuin aikaisemmin. Eri asia on sitten tyypit jotka raivokkaasti puolustaa jotain supersankareita tai fantasiaa joiden taiteelliset (ja ehkä jopa viihteelliset) arvot on kyseenalaisia. Mutta nuo ei olekaan yleensä kriitikoita vaan jotain hämäriä lahkolaisia
-
Mutta nuo ei olekaan yleensä kriitikoita vaan jotain hämäriä lahkolaisia
Lahkolainen. Olkoon tämä tästedes vakavin pilkkanimi vokabulaarissani.
-
Se on melko vakava, sisältää kaikki vouhkaajat Tom Cruisesta keskikaljankieltäjiin
-
For graphic novels to develop appreciation and respect from society, we need to stop defending them, and get on with analyzing them ourselves.
Kovin otakumainen näkökanta. Kritiikin muotohan riippuukin yleensä eniten siitä, kenelle se suunnataan - massoille vai asianharrastajille.
-
”Graphic novels are not literature, they are not where art meets literature for the positives of both, they are art objects and nothing more.”
Möh. Jos näin päätettäisiin, pitäisi keksiä uusi termi ilmaisulle, joka on liikkumattomilla kuvilla toteutettua kirjoitusta. Sitä en kaipaa, nykyinen ilmiö sarjakuva on valtaosaltaan piirtämällä kertomista. Eikä sarjakuva ole tietenkään ole itsestään taidetta (kerrontataidetta), vaan ilmaisukieli jolla voi tehdä taidettakin.
Kuvataide on niin eri asia. Voi sekin kertoa mutta sen ei tarvitse, niin kuin ei musiikinkaan.
Kritiikillä on monta tehtävää. Kritiikki auttaa yleisöä valitsemaan, se puffaa tuotteen myyntiä, se puffaa/kamppaa kaverin uraa, se suhteuttaa teoksen muihin tuotoksiin tai se on "tieteellinen totuus" teoksen laadusta.
Mitään noista ei voi estää toteutumasta, eikä pidä, koska sarjakuvateos tarvitsee puffausta (sarjakuvaa ei ole varaa markkinoida kuin mobilaattia eikä se sopisi usein sen henkeenkään). Yleisö tarvitsee tuoteselostuksia joissa ei arvoteta vaan jonka perusteella voi hankkia teoksen ja arvioida itse. Tai arvostelu voi kertoa onko tämä huonompi tai parempi kuin veeniinkuverikosto, jotta voisi tehdä ostopäätöksen tämän tai tuon laatusarjakuvan välillä kun molempiin ei ole varaa. Epämääräistä mutta tämmöiseksi tilanne on muodostunut.
Mutta olisi varmaan kiintoisaa lukea kritiikkikritiikkiäkin.
-
Kovin otakumainen näkökanta. Kritiikin muotohan riippuukin yleensä eniten siitä, kenelle se suunnataan - massoille vai asianharrastajille.
Koko aihe on huvittava. Ihmistä alkaa pelottaa kun on Pekka Lehtosaaren kanssa samaa mieltä.
Voin lämpimästi suositella kaikille Episodi 3/2006 löytyvää Kriitikkoa.
Jaot aloittelevaan, fani ja korkean profiilin kriitikkoon pitävät paikkansa.
Ennen kaikkea seuraava lause jonka voi soveltaa elokuvista sarjakuviinkin: "elokuvakriitikoilta ei vaadita minkäänlaista ammattikoulutusta, tehtävään ei ole olemassa selkeitä vaatimuksia tai juuri tähän tarkoitukseen tarkoitettuja oppikirjoja."
Ja eritoten loppukaneetti: " jokaisen elokuvan nähneellä kuluttajallakin on mielipide. Useimmat yrittävät pönkittää omaa älykkyyttään asettumalla elokuvan yläpuolelle, keskittyen negatiiviseen, pilkaten elokuvan heikkouksia. he imitoivat lukemiaan kritiikkejä ja uskovat, että älykkyyttä on sellaisten asioiden murskaaminen, joista itse ei pidä."
Ei kukaan oikeasti ala lukea sarjakuvia pelkän kritiikin perusteella, vaikka niiden saamat arvostelut olisivat miten suitsuttavia tahansa.
Tai "tieteellinen totuus". kiitos Keijo, vähintään lahkolaisen veroinen helmi.
Sen lisäksi täytyy muistuttaa kanssaeläjiä, että sarjakuva mainitaan usein yleiskritiikissä, varsinkin elokuvien kohdalla. Se on aina negatiivinen määre, sisällöttömyyden synonyymi.
Tämä ei tee siitä faktaa.
Minun ei tarvitse puolustaa sarjakuvia, niitä joista pidän tai niitä joista en pidä, tai niiden harrastamistani. Muiden hyväksyntä on ihan kiva asia, mutta en tarvitse sitä mihinkään.
Jos joku pitää samoista kuin minä, hauskaa, jos ei , minkäs minä muiden mauttomuudelle voin?
-
Koko aihe on huvittava. Ihmistä alkaa pelottaa kun on Pekka Lehtosaaren kanssa samaa mieltä.
Voin lämpimästi suositella kaikille Episodi 3/2006 löytyvää Kriitikkoa.
Jaot aloittelevaan, fani ja korkean profiilin kriitikkoon pitävät paikkansa.
Ennen kaikkea seuraava lause jonka voi soveltaa elokuvista sarjakuviinkin: "elokuvakriitikoilta ei vaadita minkäänlaista ammattikoulutusta, tehtävään ei ole olemassa selkeitä vaatimuksia tai juuri tähän tarkoitukseen tarkoitettuja oppikirjoja."
Ja eritoten loppukaneetti: " jokaisen elokuvan nähneellä kuluttajallakin on mielipide. Useimmat yrittävät pönkittää omaa älykkyyttään asettumalla elokuvan yläpuolelle, keskittyen negatiiviseen, pilkaten elokuvan heikkouksia. he imitoivat lukemiaan kritiikkejä ja uskovat, että älykkyyttä on sellaisten asioiden murskaaminen, joista itse ei pidä."
Saman asian kritiikistä kuin alkuperäisessä artikkelissa tässä minusta on kyse. Eihän tuo Lehtosaaren kommentti väitä että kaikki kritiikki pitäisi lopettaa, koska on niin paljon elokuvakriitikoksi kevyeltä pohjalta ilmoittautuvia, vaan ehkä ennemminkin toteaa tilanteen. Lukija voi tästä sitten vetää omat johtopäätöksensä ja olla ottamatta kaikkea kritiikkiä niin vakavasti.
Siitä, mikä on hyvää kritiikkiä ja mikä huonoa on jo keskusteltu toisessa ketjussa, mutta kerronpa tähän mitä itse kritiikiltä odotan. Minua kiinnostavat sellaiset suuret linjat, arvioidun teoksen asettaminen johonkin jatkumoon. Ajattelen, että kulttuuri, no, en sanoisi että se menee eteenpäin (se olisi aivan liian lineaarista) mutta polveileepa jonnekinpäin jatkuvasti kumminkin. Enemmänkin kuin vesi, pyörteineen ja akanvirtoineen. Ja jokainen teos on siis osa tätä kokonaisuutta. Mutta mikä osa? Kemijoen sivupuro vai Seinen lilluva patolammikko? Tähän teoksen ja mielellään pari muutakin kirjaa lukenut kriitikko osaa viskata oman arvionsa.
Ei kukaan oikeasti ala lukea sarjakuvia pelkän kritiikin perusteella, vaikka niiden saamat arvostelut olisivat miten suitsuttavia tahansa.
Puhu vaan omasta puolestasi. Minä luen varmaan enemmän kritiikkejä kuin sarjakuvia tätä nykyä. Ja poimin sitten kiinnostavalta vaikuttavat teokset tarkempaan tutustumiseen.
-
Puhu vaan omasta puolestasi. Minä luen varmaan enemmän kritiikkejä kuin sarjakuvia tätä nykyä. Ja poimin sitten kiinnostavalta vaikuttavat teokset tarkempaan tutustumiseen.
Enhän minä muiden puolesta voi puhua. Selvennän itseäni: sarjakuvia lukevat lukevat sarjakuvia joka tapauksessa, kritiikki tai sen puute eivät venettä liikuta suuntaan tai toiseen.
Jos Kvaakissa tehdyt heitot lasketaan kritiikiksi, niin sitten luen kritiikkiä jotakuinkin yhtä paljon kuin sarjakuvia.
Se minkä mainittu artikkeli unohtaa on että toisen kritiikki on toisen puffi, maksettu eli ei. Lähdekriittisyys pätee myös kritiikkiin.
Silloin siitä on hyötyä. Kuten esimerkiksi ns. Maskula ja Lindqvist-indekseistä. Kun osaa suhteuttaa oman makunsa arvostelijan makuun.
Kun tietää mikä on arvostelijan käsitys tieteellisestä totuudesta.
Itse ahmin kirjoja ja sarjakuvia sen minkä ehdin, omaan mutu-tuntumaan perustuen. Joskus yllätyin iloisesti, toisinaan petyn pahasti.
Lehtosaaren pointti oli myös siitä miten moni muu tekijä vaikuttaa kritiikkiin: tuotantoyhtiön lobbaus, kriitikon maku, päätoimittajan maku, puoluekanta, kulttuuripoliittiset linjaukset, hyvä veli-verkostot....
Ja aika. Se mitä tänään haukutaan populistiseksi roskaksi voi nousta arvoon arvaamattomaan laadullisten ja kerronnallisten kriteerien pohjalta. Palkittu ja arvostettu puolestaan häviää historian hämyyn, unohdetuksi alaviitteeksi.
Riippumatta siitä mitä kriitikot sanovat.
-
sarjakuvia lukevat lukevat sarjakuvia joka tapauksessa, kritiikki tai sen puute eivät venettä liikuta suuntaan tai toiseen.
Mä näen asian toisin; hyväkin teos tarvitsee sitä huomiota tullakseen ostetuksi ja luetuksi. Olen esimerkiksi itse varsin passiivinen etsimään uusia sarjakuvatuttavuuksia, ja se luenko jonakin ajanjaksona sarjakuvia lainkaan riippuu ihan siitä mitä silmiini osuu - tyypillisesti kaikelle kansalle tarkoitetusta mediasta (...tosin kyllähän silloin tällöin tsekkaan mitä kirjakauppojen sarjakuvahyllyihin on putkahtanut).
Jokseenkin näinhän se ketju menee: huomio -> mielenkiinto -> halu -> ratkaisu eli ostopäätös.
Se, että niin monet kulttuurituotteet menevät mulla tärkeysjärjestyksessä niin monen sarjakuvan edelle, johtuu siitä että mä olen jotakin tietä saanut jo paljon infoa siitä mitä niillä on annettavanaan. Kritiikki mediassa on yksi osa tossa sopassa.
Edittiä: kiistämättä tilanne sarjakuvissa on mulla vähän nurinkurinen: ne kulttuurijutut joissa mä puolestani seuraan jokseenkin kaiken mitä genressä tapahtuu, ovat niin marginaalia että ne eivät juurikaan yllä koko kansan tietoisuuteen eivätkä kovin isoihin medioihin (eikä niiden toki tarvitsekaan, jos se nyt mitään merkitsee) - eli samaa tietä kuin mitä mä tsekkaan sarjiksia nyt, mikään noista ei tavoittaisi mua. Ehkä pitää funtsia asiaa nimenomaan sarjakuvien seuraamisen osalta..
-
Taiteilija A.W. Yrjänä ottaa kantaa yhtyeensä nettisivuilla: "Kaupan pihassa retkotti tänään liiskaan ajettu siili. Tuijotin sitä hetken kunnes ymmärsin, että kyseessä oli sarjakuvakritiikki."
-
Yrityksiä sarjakuvakritiikiksi löytyy Helsingin Sanomat -nimisestä aviisista tällä haulla (http://www.hs.fi/kirjahaku/?teemahaunTyyppi=&teemahaunFraasi=sarjakuva&selaus=teema.kirjaArvio). Yllättävän paljon...
Yksi vanhimmista, The Many Lives of The Batman (http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/KIRJATEi+vain+lepakonkymmenen+elämääBatman+on+hyvä+avainpopulaarikulttuurin+alkemiaan/910520090).
-
Pelipuolellahan tilanne on kuulemma vielä huonompi, valtaosa pelikritiikeistä on joko juoniselosteita tai tiivistelmiä julkasijan puffitekstistä. Kuitenkin ilmestyy jo paljon pelejä, jotka ansaitsisivat vertaistaan kritiikkiä.
Kaupallisten julkaisujen saralla tilanne on usein kehno; arvostelijat elävät julkaisijoilta saatujen ennakkokappaleiden varassa, ja usein lehmänkauppoina sovitaan ensiarvostelu ehdolla "se ei sitten alita 80% rimaa".
Internet ei ole muuttanut asiaa paljoakaan, tosin yksittäistenkin ihmisten maut ja käsitykset voivat mennä niin pahasti ristiin, että moni luottaa jo metacriticin tai gamerankingsin kaltaisiin keskiarvolaskureihin. Niistä voi joskus yksittäisiä tapauksia tutkiessaan nähdä hurjaa pistehaitaria arvostelijasta riippuen. Ja koska käyttäjät voivat jättää oman keskiarvonsa, voi virallisten arvostelijoiden sekä pelaavan yleisön välistä joskus löytyä jyrkkiäkin makueroja.
Vaikka henkilökohtaisesti pidän lapsellisena sitä, että viihdettä / taidetta arvotellaan tai että sille annetaan kouluarvosanoja, ymmärrän kyllä että joku alaa opettava toivoisi osaavansa varmuudella kertoa oppilailleen, mikä olisi takavuosien tärkein teos. Nämähän ei selviä yleensä kuin vasta sukupolvien päästä, ja toistaiseksi ihmisten top10-listat tärkeimmistä klassikkopeleistä harvoin sointuvat yhteen.
-
Vaikka henkilökohtaisesti pidän lapsellisena sitä, että viihdettä / taidetta arvotellaan tai että sille annetaan kouluarvosanoja
Vaikka itse henkilökohtaisesti käytän kouluarvosanoja, olen kanssasi aikalailla samaa mieltä.
Minusta kaikkein tärkeintä on nimittäin kuitenkin itse teksti, koska se kertoo teoksesta enemmän.1 Parhaimmillaan se kertoo mahdollisimman puolueettomasti mitä teos sisältää. Kuitenkin niin, että arvostelu pysyy arvosteluna.
Tietysti myös joitakin enemmänkin ns. aftermath meiningillä toteutettuja arvosteluja on mukava lukea.
Lisäksi olisi tietenkin välttämättömän tärkeää, että teosta arvosteltaessa olisi mahdollisimman laajat tiedot julkaisusta. 2
Ehdottomana plussana olisi vielä se, että jos kriitikko mainitsisi joitakin teoksia, jotka ovat samankaltaisia.3
Nyt kun asiaa miettii, niin mitenkään mielistelemättä tms. Rautkorpen Teräsmies elää! blogin arvostelut vastaavat useimpia näistä ajatuksista kunnon arvosteluista. 4 Tuosta pitäisi ottaa suurempien medioidenkin mallia.
1Odottaen tietenkin että kyseinen teksti on monipuolinen.
2Puhumattakaan siitä, että olisi jonkinlaista sivumainintaa siitä, mikäli teosta varten kannattaisi lukea edellisiä tai muita teoksia, ymmärtääkseen kyseistä teosta.
3Arvostelut ovat nimittäin hyödyllisiä myös lukuvinkkeinä.
4Ja noista on ollut apua minulle, etenkin viimeaikoina, kun olen tutustunut Teräsmieheen "uudestaan". Mies vaan ei ole vähään aikaan julkaissut uutta tekstiä.