Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kritiikki ja sarjakuva mediassa => Topic started by: Timo Ronkainen on 04.03.2004 klo 12:48:30
-
Kun tuolla sekalaisissa ollan pohdiskeltu elokuvakritiikin tasoa ja muita siihen liittyviä asioita, niin kyselläänpä mieleipiteitä ihan asiasta ittestään. Eli mitä mielikuvaa ja -pidettä teillä on lehtien sarjakuvakritiikistä? Onko maakuntanne sanomalehdissä sarjakuvakriitikkoja ja/tai -kritiikkejä? Löytyykö Suomesta sarjakuvan Maskula tai Fränti?
Timo
-
Sarjainfon väki voisi ainakin vähän ryhdistyä. Aika huolimattomia vetäisyjä siinä lehdessä nimittäin nuo "kritiikit". Oikeastaan usein tulee niitä lukiessa mieleen, että kyseessä ei niinkään ole kritiikki vaan sellainen kriitikon "yleinen fiilis" työstä.
Ei siinä mitään, kukin tyylillään. Vähän älyllisempää meininkiä välillä kaipaisi.
p
-
Vähän älyllisempää meininkiä välillä kaipaisi.
Joka paikassa toitotetaan nykyään tuota älyllistä meininkiä niin, että kohta lentää laatta.
Mikä ihme tekisi sarjakuva-arvostelusta älyllisen? Sivistyssanojen viljely vai nippelitiedoilla reteily? Arvosteluhan on vain jonkun hyypiön mielipide jostakin teoksesta. Kuinka älykästä kamaa aiheesta saa?
Ymmärrän toki jos tarkoitit tällä esim. tekstin tasoa (eli sitä, että teksti on elävää ja mielenkiintoisesti kirjoitettua), mutta mielestäni jonkin lainen maanläheisyys on ihan hyvä juttu...
-
Täytyy kyllä myöntää että mielenkiintoisimmat sarjakuvakritiikit olen lukenut Katuojasta ja täältä Kvaakista. Tosin eipä lukemissani lehdissä juuri sarjakuvia arvostellakaan, mitä nyt Pelit-lehdessä on puolen sivun ruudun takaa -osio. Jossa muuten viimeksi arvosteltiin Linnut ja Meret.
-
Täytyy kyllä myöntää että mielenkiintoisimmat sarjakuvakritiikit olen lukenut Katuojasta ja täältä Kvaakista.
Katuoja on hyvä. Tosi mukava homma että joku arvostelee supersankarilehtiäkin, ja vieläpä niin antaumuksella.
(Mutta miten niin Daredevilissä ei harrasteta Deus ex machinaa klooneilla? Kai Otto muistat Kiirastulen..?)
Sarjainfon arvosteluosio ei sen sijaan sykähdytä. Johtuu osittain siitäkin, että lehti ilmestyy niin harvoin ettei kovin ajankohtaisiin arvosteluihin päästä. Mutta myös arvosteluiden ajoittaisesta ylimalkaisuudesta. Tästähän oli jo puhetta jossain toisessa säikeessä.
-
Hirveän yksityiskohtaiseen ei arvosteluissa saisikaan mennä, kritiikki sitten on eri juttu. Tai miten niitä nyt kutsuisikaan.
Eli on kaksi eri juttua, toinen kertoo sekä minkätyyppisestä sarjakuvasta on kyse, että sen onko tuote onnistunut. Mieluusti voi vielä kertoa suurpiirteisesti miksi on tai ei. Tämäntyyppisen arvostelun pohjalta voi sitten arvoida ja päättää kannattaako rahojaan sijoittaa.
Mikään ei nimittäin ota päähän niin paljon kuin arvostelu, olkoon se kirjan, sarjakuvan tai elokuvan, jossa arvostelija repostelee tuotetta pitkin selvennyksin samalla juonen paljastaen. Minä en nähkääs halua tietää juonta tai mitään tapahtumia etukäteen. "Sampion ja Lissun suhteen kehitys alun ystävyydestä lopun intohimoiseen rakkauteen on jälleen osoitus Mezierin kyvystä tuoda väkivaltaisiinkin tarinohin inhimillistä lämpöä". Ei näin.
Ihan eri juttu, jos kritisoidaan tai arvioidaan tuotetta, jonka oletetaan jo olevan tunnettu. Eli turha varoa möläyttämästä Ben sedän kuolevan tässäkin sankarin alkuperätulkinnassa.
Ja joo... tiedän ettei ihan tästä ollut kyse, mutta kirjotin nyt vaan kun ei huvita mennä nukkumaankaan.
-
Nyt tulee Axuz-kaliiberin päästö. Varokaa. Syytän kuumetta.
Niin, kritiikki ja arvio ovat kaksi eri asiaa. Arvio on ikäänkuin ostosuositus, eli tämä "yhden hyypiön mielipide teoksesta". Kritiikki on analyysi sarjakuvasta, vaikkapa sen teemoista ja rakenteesta. Mitä yritetään sanoa, vai mitään? Mikä toimii, mikä ei? Se on oletettavasti sitä "älyllistä", joka Wilpurissa aiheuttaa oksimisreaktioita.
Jarmo varoo spoilereita. Hyvä niin, silloin pitääkin lukea arvioita. Kritiikki puolestaan on hyvää silloin kuin se auttaa lukijaa ymmärtämään teosta paremmin tai katsomaan sitä uudesta näkökulmasta. Tällöin se on enemmän kuin yksi subjektiivinen mielipide, tai pyrkii olemaan.
Sarjainfernon arvostelupalstan - jota itsekin avustan - ongelma on tilanpuute. Nettikritiikkini ovat yleensä 3000-6000 merkkiä pitkiä. Sarjainfossa yläraja on joskus peräti niin alhainen kuin 2000 merkkiä. Viisikin tuhatta merkkiä vie Sarjainfosta koko aukeaman. Kuitenkin lehden missio on ainakin päällisin puolin kommentoida kaikkia kotimaisia uutuuksia, kuten VesaKin on todennut. Mutta on Infossa pitkiäkin kritiikkejä, onneksi.
Jos teos sen mielestäni ansaitsee, yritän tehdä siitä kritiikin. Jos en keksi analysoitavaa, teen arvion.
Supersankareista. Joku kysyi hiljattain, miksi arvioin jotain Hämähäkkimiestä. Koen palkitsevaksi sarjallisen sarjakuvan kehityksen seuraamisen. Harva tekee tätä suomeksi, joten alue on melko neitseellinen. Voi jopa yrittää kommentoida sarjakuvantekemisen kustannuspoliittista puolta.
Daredevil on kloonattu, shit, rumbled.
Kotimaisen sarjakuvan arvoinnissa ongelma on usein sen, että se pitää suhteuttaa kotimaisen sarjakuvan viitekehykseen. Mielestäni. Jo tuotannollisista syistä. Yhden omakustantajan isänsä kopioikoneella tekemä lärppy on eri eläin kuin kymmenhenkisen ammattilaistiimin suurkustantamolle tekemä albumi.
Juuri tästähän Kivi Larmola kirjoitti Sarjainfo-ketjussa. Joskus näkee kotimaisia tekijöitä käsiteltävän jos ei silkkihansikkain niin ainakin kumihanskoin. Itsekin saatan pehmentää kotimaisten sarjakuvien arvioita, juuri näistä viitekehyssyistä. Olen kylläkin tehnyt asian mielestäni melko selväksi kirjoituksissani. Toivon mukaan. Eri eläimiä.
Suosikkikriitikoista. Vesa Kataisto on hyvä arvioija, teksteissään sellainen leppoisan oloinen sarjakuvasetä. Taustat on yleensä hyvin selvitetty. Teosta ymmärretään. Harri Römpötti on vähän päinvastainen: hyvä kriitikko, mutta ei yhtä hyvä arvioija. Analysoi, muttei suosittele. Ville Hännisen kritiikeistä pidän erityisesti. Syynä saattaa olla jokseenkin samantyyppinen maku ja jokseenkin sama ikäryhmä. Toni Jerrman on pitkäaikainen suosikki. Hänen tekstinsä ovat oikeastaan jatke Jerrmanin "persoonasta". Jos tämän persoonan kokee samastuttavaksi, pitää arvioistakin. Ulkomaisista Paul O'Brien (http://www.thexaxis.com) on lemppari. Hän arvioi kaikki Marvelin X-lehdet, joka viikko. Järjiltään, selvästikin, mutta hauska.
-
Tavattoman hyviä huomioita Otto "Bulldozerilta", kuumeesta huolimatta. Vaiko ehkäkö juuri siitä johtuen?
Entä oletteko laittaneet merkille maakuntaosaston päivälehtien sarjakuva-arvosteluja? Savon sanomat, pihtiputaan pulinat, jne? Onko kotiseutunne lehdissä mitään? Onko vakituisia sarjakuvakriitikoita kehä kolmosen ja alan foorumien ulkopuolella? Huomataanko sarjakuvat vain STT:n valmiiden liuskojen avulla?
Aamulehdessä, Karjalaisessa ja Turun Sanomissa tiedän arvosteluja julkaistun. Muualla?
Timo
-
Supersankareista. Joku kysyi hiljattain, miksi arvioin jotain Hämähäkkimiestä. Koen palkitsevaksi sarjallisen sarjakuvan kehityksen seuraamisen.
Höpö höpö, sinä vain pidät miehistä trikoissa.
-
Jessus. Minen kestä. Te puhutte aina niin järjettömän hienosti. Jaksatte aina analysoida ja arvioida kriittisesti. Alan tehdä töitä. Minen kestä enää. The horror the horror.
-
"Leppoisa sarjakuvasetä"... oh kraist. Justiinsa tässä mietinkin mitä tekstiä hautakiveensä laittaisi.
Nyt on varmaan aika alkaa pahaksi ;) "Minä palaan vielä, entistä v****maisempana", kukas taas noin sanoikaan...
Nojoo, mutta vähän aina on kotikenttäetua kotimaisilla sarjakuvilla, joissa on toki useammin yritystä ja tasoa toisin kuin ylikansallisessa massatuotantosarjakuvassa, jota suurin piirtein myydäänkin metreittäin.
Sama juttu pätee kotimaisten elokuvien arvostelemiseen. Niille tuppaa tipahtamaan yksi tähti lisää ihan siitä kotimaisuudesta.
Mitä enemmän arviossa kerrotaan arvioitavan jutun juonta, sitä kevyemmällä lämmöllä on arvostelijalla pullat uunissa. Usein. Yleensä. Mutta ei aina.
Ville Häninnen hoitaa edelleen Infon arvostelusivujen toimittamisen. Mutta jos joku siellä ulkona tuntee olevansa pätevä sarjakuvaKRIITIKKO, joka osaa tiivistää sanottavansa nasevasti & ymmärrettävästi noin 3000 merkkiin per arvioitava albumi, niin antaapas tulla näytetekstiä.
-
Nyt on varmaan aika alkaa pahaksi ;) "Minä palaan vielä, entistä v****maisempana", kukas taas noin sanoikaan...
Palsa?
Sama juttu pätee kotimaisten elokuvien arvostelemiseen. Niille tuppaa tipahtamaan yksi tähti lisää ihan siitä kotimaisuudesta.
Kommentoin tätä tuolla elokuvakritiikkikeskustelussa.
-
Se on oletettavasti sitä "älyllistä", joka Wilpurissa aiheuttaa oksimisreaktioita.
Lähinnä se kaipuu älylliseen. Siis se, että toitotetaan, että pitää olla älyllistä keskustelua yms. ja sotketaan lokaan kaikki "tavikset" jotka jokeltavat jotain "ei-älykästä". Kuitenkin näiden älykkyyden kaipaajien omat jutut ovat samaa tuubaa, kuin muillakin.
-- -- -- -- --
Sarjakuvakritiikistä vielä sen verran, että Katuojassa on ainakin hyviä arvioita. En ole läheskään aina samaa mieltä, mutta teksti on hyvin kirjoitettua ja nokkelaa ja näkökulmat ovat harvemmin ihan tuulesta temmattuja.
Minusta myöskin täällä Kvaakissa on hyviä arvioita. Niiden perusteella on tullut ostettua muutama läpyskä, jotka eivät ennakkoon kiinnostaneet.
-
Olen myös huomannut tällaista: Aika usein nk. kriitikot ym. esittävät sinänsä ihan kohtuullisen selkeitä asioita niin hienossa paketissa (so. osaavat käyttää sanallista arkkuaan paremmin kuin tavalliset pulliaiset, ja sanavarastokin parempi) että kestää hetken ennen kuin tajuaa että heeetkiiineen...ajattelin itse ihan samaa mutten osannut tuoda sitä esiin TUOLLA tavalla. Sinänsä toki ihan positiivista kun osaa ilmaista itseään mutta toisaalta kyseessä on taas nk. Sarasvuo-ilmiö.
OK, jos oikein esim. itse haluaisin kirjoittaa kriittisesti ja asiallisesti kirjasta/sarjakuvasta/taiteesta/elokuvasta/mistä hyvänsä niin...
a) Minun ainakin pitäisi kirjoittaa samalla muistiinpanoja kun kyseistä teosta katson/luen jne. Huono muisti.
b) Tai vähintäänkin HETI sen jälkeen ottaa ajatustoiminta hallintaan ja kirjata asiat esim. elokuvan jälkeen ylös.
c) Yksi tapa olisi tietty ottaa joku näkökulma teokseen ja lähteä kerimään sitä juttua siitä. Jolloin kyseessä ei kyllä enää ole kritiikki vaan ihan artikkeli.
Ja kyllä arvio ja kritiikki voivat hyvinkin sekoittua toisiinsa. Ja Sinisalon tekstistä saa sen käsityksen että kritiikki olisi nimenomaan se positiivisen tarkastelun näkökulmakseen ottava kirjoitus, luultavasti et tarkoittanut sitä?
Ja nyt jo kadotinkin sen ajatuksen mitä olin jahtaamassa...aina käy näin...huokaus...
Taidan lähteä leffaan ;D
(hitto, jotain ideaa tuossa sepustuksessani oli kun aloitin sen mutta kadotin sen siinä selittäessäni...argh, tätä juuri tarkoitan, tässä päässäni pysy ajatukset ja ideat kovinkaan kauan)
-
Höpö höpö, sinä vain pidät miehistä trikoissa.
Vain sinusta, Ilja. Vain sinusta.
-
"Leppoisa sarjakuvasetä"... oh kraist. Justiinsa tässä mietinkin mitä tekstiä hautakiveensä laittaisi.
Heh. Mutta teksteistäsi välittyy, miten paljon rakastat sarjakuvia. Ja fiksun positiivisen kritiikin kirjoittaminenhan on pahuksen paljon vaikeampaa kuin negatiivisen. Sinä onnistut siinä kovin usein.
Sairaus-update: sain antibiootteja.
-
a) Minun ainakin pitäisi kirjoittaa samalla muistiinpanoja kun kyseistä teosta katson/luen jne. Huono muisti.
Kun tein aikanaan leffakritiikkejä, otin muistiinpanovihon leffaan. Sarjakuva on siitä kätevä, että mieleenpalauttaminen on helppoa selaamalla.
Ja kyllä arvio ja kritiikki voivat hyvinkin sekoittua toisiinsa. Ja Sinisalon tekstistä saa sen käsityksen että kritiikki olisi nimenomaan se positiivisen tarkastelun näkökulmakseen ottava kirjoitus, luultavasti et tarkoittanut sitä?
Kyllä, arvion ja kritiikin välissä on runsaasti ei-kenenkäänmaata. Ja en, kritiikin näkökulma voi olla myös negatiivinen.
-
Kuitenkin näiden älykkyyden kaipaajien omat jutut ovat samaa tuubaa, kuin muillakin.
No mutta hyvänen aika, Wilpuri. Tuohan vain osoittaa että sä olet... ÄLYKKÖ! (Tahtomattas?) ;D
-
Joka paikassa toitotetaan nykyään tuota älyllistä meininkiä niin, että kohta lentää laatta.
Mikä ihme tekisi sarjakuva-arvostelusta älyllisen? Sivistyssanojen viljely vai nippelitiedoilla reteily? Arvosteluhan on vain jonkun hyypiön mielipide jostakin teoksesta. Kuinka älykästä kamaa aiheesta saa?
Ymmärrän toki jos tarkoitit tällä esim. tekstin tasoa (eli sitä, että teksti on elävää ja mielenkiintoisesti kirjoitettua), mutta mielestäni jonkin lainen maanläheisyys on ihan hyvä juttu...
Kiva.
Herr Sinisalo kertoikin aika pitkälle mitä kritiikki minun mielestäni on: "Kritiikki on analyysi sarjakuvasta, vaikkapa sen teemoista ja rakenteesta. Mitä yritetään sanoa, vai mitään?"
Minä kaipaisin, että edes joihinkin teoksiin Sarjainfossa syvennyttäisiin hieman tarkemmin. Markkinoilla liikkuu mielestäni todella kaikenlaisia räpeltäjiä, jotka saavat huomiota kohtuuttoman paljon, suhteessa heidän teostensa sisällön laatuun ja tavallaan kaikki mielenkiintoisempi hukkuu sinne arvioiden massaan.
Onko kyllä uskomatonta, että "älyllisyys" herättää jossain noin raivokkaita tunteita. No ehkä se vaan pitää hyväksyä yhteiskunnassa jossa eniten keskustelua herättävät tosi-tv-ohjelmat ja ex-missit...
P.J
-
Lähinnä se kaipuu älylliseen. Siis se, että toitotetaan, että pitää olla älyllistä keskustelua yms. ja sotketaan lokaan kaikki "tavikset" jotka jokeltavat jotain "ei-älykästä". Kuitenkin näiden älykkyyden kaipaajien omat jutut ovat samaa tuubaa, kuin muillakin.
Olipa taas ympäripyöreä kommentti. Voisitko vähän tarkentaa, kun tuo esittämäsi väite tuntui minusta jotenkin perusteettomalta.
Omien näkemysten perustelu on ainakin älykästä.
P.
-
Herr Sinisalo kertoikin aika pitkälle mitä kritiikki minun mielestäni on: "Kritiikki on analyysi sarjakuvasta, vaikkapa sen teemoista ja rakenteesta. Mitä yritetään sanoa, vai mitään?"
Juu. Tiedän. Miten tämä liittyy minuun? ??? Pieneen tilaan vain ei varmasti mahdu mitään syväluotausta.
Onko kyllä uskomatonta, että "älyllisyys" herättää jossain noin raivokkaita tunteita. No ehkä se vaan pitää hyväksyä yhteiskunnassa jossa eniten keskustelua herättävät tosi-tv-ohjelmat ja ex-missit...
Nyt olet kuulet hieman hakoteillä. Se mikä minua ärsyttää on se, että vaaditaan älykkyyttä muilta jatkuvasti, mutta itse ollaan ja köllötellään samalla tavoin, kuin muut. Kvaakissakin kajahtaa vähän väliä kaipuu älykkäämmästä keskustelusta, mutta ne miehet ja naiset, jotka sitten aloittaisivat tällaisen keskustelun, ovat pirun harvassa. Täällä (ja muualla) pyörii semmoistakin vipeltäjää, jotka sanovat "Hei idiootit, keskustelkaa kanssani älykkäsiutä aiheista", mutta tyyppien omat kommentit ovat usein lähes ala-arvoisia. Moinen ärsyttää minua. Ei älykkyys sinänsä.
Kaipaatko vielä "älyllisempää" perustelua vai joko tuli selväksi. 8)
-
Kiistely stop. palatkaamme asiaan: Ilmestyykö kotipaikkakuntasi lehdessä sarjakuva-arvosteluja? Minkälainen on niiden taso? Mikä iso lehti ilmestyy esim. Lempäälässä? Onko siinä juttuja/arvosteluja/yhtään mitään sarjakuvista?
Timo
-
Aamulehti dominoi Lempäälässä. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa ei liene ollut koskaan minkäänlaista artikkelia sarjakuvista, eikä siinä ennen vanhaan ollut sarjakuviakaan. Miten lienee nykyään...
-
Kiistely stop.
Mutku toiki ja sitten se......
Ilmestyykö kotipaikkakuntasi lehdessä sarjakuva-arvosteluja? Minkälainen on niiden taso? Mikä iso lehti ilmestyy esim. Lempäälässä? Onko siinä juttuja/arvosteluja/yhtään mitään sarjakuvista?
Vesa puhuu asiaa. Lempäälän - Vesilahden sanomissa kerrotaan lähinnä paikallisista rattijuopoista...
Joten Aamulehti on se the Juttu täällä. Tamperelaisessa oli muuten pieni ja pinnallinen jutu mangasta. Se oli ilmeisesti suunnattu täysin ummikoille.
-
Kainuun sanomissa ja Keski-Pohjanmaassa taitaa olla tilanne niin että Ville Hänninen kirjottaa kaikki sarjakuvaan liittyvät arvostelut/kritiikit. (Luen molempia harvoin, mutta joskus ja silmään on pistänyt vain herra Hännisen artikkelit.)
-
Jelou.
Keskisuomalaisessa, Savon Sanomissa ja Iisalmen Sanomissa on harvakseltaan sarjakuvajuttuja. Lähinnä arvosteluja, joissa esitellään yleensä joku kohtuullisen tuore ja valmiiksi nimekäs albumi.
Ylioppilaslehdissä (esim. Jyväskylän Jylkkäri) on myös joskus jotain pieniä juttuja.
Paikallislehtitasolla sarjakuva ei kiinnosta, ellei joku lehden levikkialueen alkuasukas ole tehnyt jotain kunniakasta sarjakuvan alalla. Paikallislehtiä voi kiinnostaa myös esim. paikkakunnalla järjestetty sarjakuvakurssi tai muu tapahtuma.
Olisin muuten tosi iloinen, jos joku vaivautuisi tekemään strippejä tai pilakuvia oman kotiseudun aiheista. Paikallislehdet ottaisivat varmasti mielellään jotain omaa julkaisuun, jossa olisi tuttuja maisemia ja viitteitä paikkakunnan ajankohtaisuuksiin. Ainakin omassa paikallislehdessä ilmestyy toisinaan yksi ajankohtainen sarja, joka ilmestyy ties kuinka monessa pikkulehdessä (muutetaan vain paikannimet) ja välillä tosi kökkö.
Kritiikistä sen verran, että se on ymmärtääkseni perusteltu oma näkemys jostain kohteesta. Kritiikin antajalla pitää olla tietoa kritisoitavasta asiasta eli asiantuntijuutta, sarjakuvassa esim. ilmaisukeinoista ja traditiosta.
Kritiikki ei ole siis vain arvottelua siitä, onko jokin hyvä vai huono, eikä asiantuntijuuden tarvitse tarkoittaa pelkkiä sivistyssanoja tai akateemista kikkailua.
Älytöntä, eikö? :)
-
Kyllä lehdet tosiaan on kiinnostuneita oman paikkakunnan sarjakuvakuulumisista. Stripeistä niillä vaan ei ole varaa oikeen maksaa. Itse olen kirjoittanut lehtiin muutamia sarjis-juttuja. Jyväskylässä asuessa silloin ilmestyneeseen, pieneen Vastin - lehteen ja Siilinjärvellä ollessa Savon Sanomille. Kyse myös siitä, että löytää sen oikean tavan myydä juttunsa lehteen (ja se ainoa oikea tapa on henkilöiminen!). Noin yleisesti ottaen, siitä tuntuisi lohkeavan leipä vähän helpommin kuin sarjakuvien tekemisellä - olettaen tietenkin, että saa juttunsa myytyä.
Aviisin (ylioppilaslehti) pt Tampereella tosiaan oli sanonut että ei isoja sarjisjuttuja perättäisiin nuemroihin. Suomisen Janne kirjoittaa siihen, kun Johanna (emmuista sukunimeä) lopetti vast'ikään duuninsa lehdessä. Aina kannattaa muistaa Sauli Pesosen kritiikit Kalevassa, vaikka vähemmän olen niitä lukenut. Kirjavälitys kasaa jotain ihme lehteä jossa on lastenkirjakritiikkileikkeiden (hiano pitkä sana tuli!) joukossa myös sarjisjuttuja. Moinen moniste on luettavissa ainakin meidän kaupunginosan kirjastossa. Jouni Hokkanen kirjoittaa TV-maailmaan, vai pitäisikö sanoa laatii lyhyitä arvioita/esittelyjä. Vesa Sisättö taas tekee Vihreään lankaan. Muistakaa myös YleX:n Ruutujätkä.
Kritiikin kirjoittamiseen on täällä lausuttu mainioita ohjeita. Paras, ja muualta lukemani/kuulemani on kuitenkin se, että teos pitäisi arvioida teoksen ja sen tekijän lähtökohdista (ja ehdoilla). Ei sen perustella millaisen teoksen kriitikko itse olisi aiheesta sorvannut, tai mikä kriitikkoa kiinnostaa. Vaikeetahan tää on, kun pitää niitä spoilereitakin varoa ja silti olla ymmärrettävä. Tekijän persoona - teos - kriitikon persoona - kritiikki - lukijan persoona, ja jokaisen viivan paikalla mahoton määrä kohinaa.
Mielenkiintoista keskustelua on muuten käyty pian kuukauden verran HS:ssa ja telkkarissa. Aiheena kirjallisuusarviot ja -palkinnot, käynnistimenä toimi kirjailija Siekkisen suikkari(?). Puhuttaisko me Pystysestä?! (vaatinee uuden säikeen...)
-
Mielenkiintoista keskustelua on muuten käyty pian kuukauden verran HS:ssa ja telkkarissa. Aiheena kirjallisuusarviot ja -palkinnot, käynnistimenä toimi kirjailija Siekkisen suikkari(?). Puhuttaisko me Pystysestä?! (vaatinee uuden säikeen...)
Kummasta Pystysestä? Vai molemmista? Liittyykö edellisen kappaleen asiat jotenkin yhteen? MIelenkiintoni heräsi... luin just uudelleen H. Pystysen Jäähyväiset aaseille. Ainakin takakannessa mainitaan kuinka heppu voitti Kemissä kahtena vuonna peräkkäin. Ja albumin oli julkaissut WSOY. Mutta kerkeskö kaveri saada Puupää-hattua? Ja saiko se siis huonoja kritiikkejä? Kerro kerro Reima...
Uusi säie! Uusi säie!
-
Pohjoisemman Suomen lehdistöstä ainakin Kaleva ja Lapin Kansa julkaisevat säännöllisesti (1-3 kertaa kuussa) sarjakuva-arvioita.
-
Ja ei kai kukaan oikeasti loukkaannu, jos pyytää kritiikkiä ja saa sitä? Ei tietenkään ilkeä tarvi olla kenellekään.
en minä ainakaan osaa sanoa yleensä juuta enkä jaata kenenkään töihin. joskus jotain.
Aina -- siis muulloinkin kuin vasiten olevissa kritiikkitilaisuuksissa, jollaiseksi tuon Kynsintää ja raatelua -threadin näen -- aina minua kalvaa enemmän se, kun ei sanota mitään kuin se, että haukutaan.
Haukkuja mieluummin toki vastaanotan kritiikkiä (jonka rinnalla kärkisijasta kilpailevat egoani hivelevät kehut). Kritiikki ja haukut ovat kuitenkin aina taas vain yksi mielipide muiden joukossa. On hienoa, etteivät kaikki ole aina samaa mieltä kanssani. Haukut voi aina jättää silleen ja kritiikistä voi jotain oppiakin. Joko sen, että sen mukaan ei missään nimessä pidä koskaan tekniikaansa muuttaa, tai sitten päinvastoin -- tai jotain siltä väliltä.
Vakka-Suomen Taideyhdistyksen näyttelyitä puuhaillessani olen pohtinut, että miten ihmeessä yleisön saisi jättämään enemmän palautetta. ???
-
Minä taas nimenomaan kaipaan pääasiassa ylistystä ja palvontaa.
Pelkkä "jee, hianoa", tai "ihan kiva" on jo riittävää.
Heikko itsetunto ja sitä rataa... :)
Rakentava kritiikki tulee kyllä hyvänä kakkosena.
Varsinkin jos muistetaan myös kehua.
Eniten kyllä harmittaa, jos jotain laittaa näytille eikä kukaan
sano mitään. Semmoinen ahdistaa. Mielummin vaikka saa haukkua.
-
Jarmo... kirjoitit sen mitä en uskaltanut sanoa ääneen. Mutta ei kerrota kellekään.
(Hazart hautaa päänsä polvien väliin ja itkee itsensä uneen.)
:-[
-
Eniten kyllä harmittaa, jos jotain laittaa näytille eikä kukaan
sano mitään. Semmoinen ahdistaa. Mielummin vaikka saa haukkua.
Samaa mieltä.
Mutta kyllä mäkin kaikista mieluiten kehuja kuuntelen ja ylistystä!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja varsinkin jos se tulee jonkun pienen piltin sydämestä suoraan ja AH! niin aidosti.
;)
-
Jes, kyllä rohkaisu on vaan energisoivaa.
Töissä sen huomaa. Isot miehet lähtee rinta rottingilla ja intoa puhkuen uusiin hommiin kun pikkuisen kehuu aikaisempia tuotoksia.
Ja on se taiteen tuottaminen sen verran yksinäistä puuhaa, että sitä lisäenergiaa usein tarvitsee.
Mutta on tällä ikää sitten tottunut jo siihen pimeäänkin puoleen -- kaikki ei pysty positiivista puolta asioissa näkemäänkään.
Sitten on vielä se, että oikeasti rakentavaa kritiikki on vasta sitten kun siitä oikeasti jotain oppii. Mikä on kyllä harvoin.
Tsemppiä, ukot (ja akatkin ;) ) kyllä se siitä lystiksi muuttuu!
-
Sitten on vielä se, että oikeasti rakentavaa kritiikki on vasta sitten kun siitä oikeasti jotain oppii. Mikä on kyllä harvoin.
Kieltämättä täällä on hiukan vaikea antaa niitä oikeasti hyödyllisiä parannusehdotuksia, kun se mielestäni vaatisi esimerkkejä, pelkkä kirjallinen ohjeistus jää yleensä sangen epäselväksi.
-
Sitten on vielä se, että oikeasti rakentavaa kritiikki on vasta sitten kun siitä oikeasti jotain oppii. Mikä on kyllä harvoin.
Kieltämättä täällä on hiukan vaikea antaa niitä oikeasti hyödyllisiä parannusehdotuksia, kun se mielestäni vaatisi esimerkkejä, pelkkä kirjallinen ohjeistus jää yleensä sangen epäselväksi.
Tässä tarkoitin vain, että olen niin vanha ja paatunut puupää ;D , että en opi vaikka tietoa selkeästi tarjottaisiinkin. Minulle kirja tai lehti on rahan arvoinen jos opin yhden asian siitä. Muut todennäköisesti ammentavat vastaavasta materiaalista vaikka mitä.
-
Kuten vähän monimutkaisesti sanoinkin, ovat kehut toki kova sana. Minua miellyttää myös se, kun joku hoksaa käyttämäni symboliikan merkitysiä (kunhan ei tokaise sitä väheksyvästi) ja monasti on kiintoisaa kuulla, miten eri tavoilla katsojat tulkitsevat kuviani.
-
Kääk, kääk...Näytti jo niin lupaavalta....
Ja nytkö te yhteistuumin päätitte, ettei Kvaakissa saakaan haukkuja. Harmi!
Eniten mieltä kyllä lämmittää oikein kunnon kritiikki. (Tähän en kyllä itse pysty.) Tuntuu sekin jo hyvältä, että joku on oikeesti jaksanut tuhlata aikaansa meikäläisen töhryihin, edes vähän. Ja suoraan saa sanoa, jos tarve vaati, että nyt oli aika...hmm..syvältä. Tietää sitten ne kehutkin ansaituksi.
Nimimerkki: Haukkuja kiitos!
Ja jos liian ilkeiksi rupeatte niin sittenhän te olette vain ymmärtämättömiä puusilmiä ;)
...ja sitten kritisoimaan...
-
Ei kai tässä mitään päätöksiä ole vielä tehty. :o Lähinnä ollaan nähdäkseni puollettu sekä haukkuja, kehuja, että kritiikkiä.
MUOK: Sitä siis vaan, että minähän olen näemmä rohkeasti tässä asiassa samaa mieltä kaikkien kanssa. ;D
Noh, ei ole ensimmäinen kerta, kun olen itseni kanssa eri mieltä. ;D
-
Jos haukkujen tarkoitus on saada kuvan tekijä tuntemaan itsensä mitättömäksi madoksi niin onhan se ankeaa. Jos taas sanoo totuuden suoraan (=haukkuu kökköä kuvaa) sillä tavoin, että pyrkii toisen kehitykseen niin avot. Esim. Idols ohjelma teki vain viidettä surkeiden laulajien esityksistä, vaikka väittivät tekevänsä palvelusta näille ressukoille. (Hauskaa se oli silti, joten tekopyhää löpinää tämä kaikki...) Motiiveissä piilee se hiuksen hieno ero ja kyvyssä kommunikoida se fiksusti.
Minun mielestä hampurilaispalaute on rakentava. Se opetettiin meille koulussa. Siinä on kaksi leipää ja pihvi. Leivät on positiivisia huomioita ja pihvi suora kaunistelematon totuus. Aloitetaan ylhäältä ja edetään alas. Ensin jotain hyvää(leipä), sitten se suora kritiikki(pihvi) ja lopuksi jotain positiivistä(leipä). Tällaisessä systeemissä negatiivisen viestin vastaanottaminen on helppoa, koska kokee, että toinen ei näe vain vikoja. Jos taasen lataa vain suoraan päin näköä kaikki viat niin ihmisen defenssimekanismit käynnistyvät ja muutosta ei todennäköisesti tapahdu.
Minusta on täysin aiheeton pelko se, että pelätään jonkun ylpistyvän tai ajattelevan liikoja itsestään. Kyllä tässä elämässä tulee ihan tarpeeksi turpiin joka jannulle, että tajuaa oman paikkansa. Ongelma on ennemminkin siinä, että kannustusta tulee yleensä vain äideiltä, jos niiltäkään. Parempi luottaa vähän liikaa itseensä ja nauttia tekemisestä kuin koko ajan sättiä omaa surkeuttaan muiden säestämänä.
Minusta!
8)
-
Minun mielestä hampurilaispalaute on rakentava. Se opetettiin meille koulussa. Siinä on kaksi leipää ja pihvi. Leivät on positiivisia huomioita ja pihvi suora kaunistelematon totuus. Aloitetaan ylhäältä ja edetään alas. Ensin jotain hyvää(leipä), sitten se suora kritiikki(pihvi) ja lopuksi jotain positiivistä(leipä). Tällaisessä systeemissä negatiivisen viestin vastaanottaminen on helppoa, koska kokee, että toinen ei näe vain vikoja. Jos taasen lataa vain suoraan päin näköä kaikki viat niin ihmisen defenssimekanismit käynnistyvät ja muutosta ei todennäköisesti tapahdu.
Kuten aiemmin sanoin Kynsintää ja raatelua -threadissa:
Oli työ minkä tasoisen tekijän tahansa, voi tästä tietämättömänä aina osoittaa, mikä mielestään on seuraava askel parempaan suuntaan, tai mikä on oleellisin virhe. Ja toisaalta voi myös huomauttaa, mikä työssä on onnistunut. Olen täällä pyrkinyt näitä kahta tekemään ihmisten töitä arvioidessani ja vielä tuossa järjestyksessäkin, että jälkimauksi jäisi se parempi. ;)
Suusanallisesti annetussa kritiikissä pitää toimia toisin päin ainakin niiden kohdalla, jotka ovat herkkiä pahastumaan, eivätkä puutteiden osoittamisen jälkeen suostu enää kuuntelemaan niitä hyviä puolia. ::)
Tero ja eräs yhteinen ystävämme ovat olleet jossain määrin guruinani viime aikoina vahvistaen tätä näkemystäni kritisoivilla kommenteillaan siitä, miten suomalaisessa kulttuurissa arastellaan kehua.
-
Hiivatti mitä yökukkujia ootte kaikki!
. Jos taas sanoo totuuden suoraan (=haukkuu kökköä kuvaa) sillä tavoin, että pyrkii toisen kehitykseen niin avot.
Totuus vain on katsojan silmässä. Tuskin kukaan omasta mielestään kökköä kuvaa tänne pistää. Ja toisaalta haukkumisenkin raja on kuulijasta riippuvainen. Toiset sattavat ottaa rakentavan kritiikinkin haukkuina.
Eipä tämä tästä varmaan miksikään muutu: kaikki sanovat (jos sanovat) mielipiteensä töistä ja tekijät ottavat ne miten ottavat. Paitsi Marjaa ruvetaan haukkumaan porukalla ;)
Se ettei sanota mitään, on kyllä kaikkein pahinta. (Olinkos minä nyt jo itseni kanssa eri mieltä? Noh.)
Näitä kuvia tulee nyt jo niin paljon että näille vois perustaa oman keskustelualueen (onhan tästä ollut ennenkin puhetta). Yks työ yhessä ketjussa helpottais sekä kritiikin antamista että palautteen seuraamista.
-
Näitä kuvia tulee nyt jo niin paljon että näille vois perustaa oman keskustelualueen (onhan tästä ollut ennenkin puhetta). Yks työ yhessä ketjussa helpottais sekä kritiikin antamista että palautteen seuraamista.
Tämä olisi minunkin mielestä hyvä idea. Nyt nuo kynsintäketjut alkaa olla hankalia seurata, niissä on ikäänkuin monta threadia sisäkkäin.
Mitä mahtaisi tuumata ylläpito? Onko muutos hankala tai mahdoton? ???
-
Näitä kuvia tulee nyt jo niin paljon että näille vois perustaa oman keskustelualueen .
Me voitas myös jokainen hieman rajoittaa noitten kuvien pistämistä tänne Kvaakkiin.
Ei ole oikeen mitään mieltä kommentoida erikseen käytännössä ihan samanlaisia piirrosnäytteitä samalata henkilöltä.
-
Heh. Mä uskon koirakoulumetodiin kritiikin suhteen. Nostamalla esiin hyvät jutut kannustaa enemmän "kehittymään" (mitä se sitten onkin) kuin kaivelemalla esiin vikoja.
Kritiikki on kumminkin aina yhden ihmisen, esittäjänsä näkemys. Kyllä minulle opettaessa tulee vastaan tilanteita etten ymmärrä jostain työstä mitään. Silloin yritän kysellä mihin tekijä on pyrkinyt ja antaa palautetta niistä lähtökohdista käsin. Kun ei ole olemassa mitään yhtä, oikeaa tapaa tehdä sarjakuvaa, hedelmällisempää on yrittää auttaa ihmisiä löytämään oma tyylinsä.
Olin yhdellä kirjoittamiskurssilla jossa oli hirveän eritaustaisia ihmisiä. Sen sijaan että opettaja olisi itse ruotinut tekstejämme (teimme paljon pieniä kirjoitusharjoituksia koko ajan) hän pisti meidät satunnaisiin 2-3 ihmisen ryhmiin ja annoimme palautetta toinen toisillemme. Toisen piti aina nimetä paras kohta toisen tekstistä. Jännää oli se että ainakin minun tapauksessani poimittiin esiin aina se kohta jota itse eniten epäili. Sitten jatkettiin kirjoittamista siitä kohdasta (jatkaen tai syventäen tms. tehtävästä riippuen) SE oli hyvää kritiikkiä /palautetta. Kurssin lopuksi sai valita omista teksteistään neljä parasta ja opettaja antoi niistä palautetta.
-
Heh. Mä uskon koirakoulumetodiin kritiikin suhteen. Nostamalla esiin hyvät jutut kannustaa enemmän "kehittymään" (mitä se sitten onkin) kuin kaivelemalla esiin vikoja.
No jaa. Sanoivat koiraihmiset mitä tahansa, minä olen sitä mieltä, että fiksu ihminen on älyltään monimuotoisempi kuin koira. ;) Jos kaverilla on sepalus auki, on siitä hyvä huomauttaa sen sijaan, että vain kehuisi hienoa frakkia.
Kun kehua nähdäkseni annetaan asioista, jotka ovat onnistuneet ja joita ei ole syytä muuttaa, voidaanko sanoa positiivisen kritiikin olevan rakentavaa? Ohjaava kritiikki (joka on mahdollista käsittää moitteeksi) osoittaa kohdan, jota on syytä tekniikassaan kehittää. Se tuo muutosta.
Tuosta omasta Abu Ghraib kuvastani olen oppinut täällä saamastani kritiikistä ainakin yhden virheen, jota en ollut itse huomannut. Paljon on myös kommentoitu asioita, joita en aio muuttaa "moitteista" huolimatta. Ovathan ne tosiaan vain yksittäisiä mielipiteitä ja tietyissä asioiss huomaan, ettei kommentoija ole havainnut tiettyjä asiaan liittyviä tekijöitä.
En ole liiemmin vastaillut kritiikkiin, koska nähdäkseni kritiikki ei ole hyökkäys, jota vastaan pitäisi puolustautua. Mahdollisesti, jos aletaan joka kuvalle aloittamaan oma threadinsa, voisin siellä noilta pohjilta alkaa keskustelemaan kuvieni sielunmaailmasta.
-
Heh. Mä uskon koirakoulumetodiin kritiikin suhteen. Nostamalla esiin hyvät jutut kannustaa enemmän "kehittymään" (mitä se sitten onkin) kuin kaivelemalla esiin vikoja.
Mielestäni palautteen tulee olla ehdottoman rehellistä, vaikka se sitten hieman kipeää tekisikin. En tarkoita tällä kommennteja tyyliin "muahahaha, #&%"½! että oletkin huono piirtämään", vaan enemmänkin "kuva on kyllä muuten onnistunut, mutta oikea jalka on luonnottomassa kulmassa" -tyylistä rakentavaa, mutta silti mahdolliset viatkin osoittavaa kritiikkiä. Kehut toki hivelevät itsetuntoa, mutta ei niistä ole hyötyä jos tulee sokeaksi omille virheilleen. Minä ainakin pyydän kritiikkiä, jotta joku osoittaisi minulle tekemäni virheet. Näin tiedän, missä menen metsään ja missä olen onnistunut. Pahaltahan se tuntuu kun esittelee omasta mielestään parasta työtään ja joku sanoo, että tuo-tuo-tuo-ja-tuo-kohta-mättää. Silloin on kuitenkin nieltävä ylpeytensä ja mietittävä onko kyseisissä kohdissa parannettavaa. Yhtälailla on muistettava, että työstä on mainittava sekä hyvät että huonot puolet.
Näitä kuvia tulee nyt jo niin paljon että näille vois perustaa oman keskustelualueen.
Omat työt -osio kuulostaa hyvältä. Ehkä tuohon osioon sitten jokaiselle kuviaan esittävälle kvaakkaajalle oma threadi, jonne voi laittaa työnsä esille ja jossa muut voivat niitä kritisoida. Näin systeemi mielestäni ainakin selkeytyisi huomattavasti ja olisi helpompaa sekä saada että antaa palautetta.
-
Tuntuu vähän raskaalta tuu idea, että jokaiselle tekijälle oma ketju.
Sitäpaitsi jos en jostain syystä ole sattunut pitämään jonkun töistä, en mä sinne sen ketjuun jatkossakaan eksyisi. Nykyinen random-systeemi on sattumanvaraisuudessaan paljon parempi. Mielestäni.
-
Vai pitäisi olla kritiikin ehdottoman rehellistä. Sanonpa sen että mitä huonompi tekijä, sitä enemmän sillä iskee defenssit päälle jos erehtyy jostain antamaan rehellistä palautetta. Alkaa omien ratkaisujen aivoton puolustus melkein kuin joku oksennusrefleksi.
-
Vai pitäisi olla kritiikin ehdottoman rehellistä. Sanonpa sen että mitä huonompi tekijä, sitä enemmän sillä iskee defenssit päälle jos erehtyy jostain antamaan rehellistä palautetta. Alkaa omien ratkaisujen aivoton puolustus melkein kuin joku oksennusrefleksi.
m.o.t. ;)
siksi uskon enemmän kehuihin. ne viat huomaa kyllä ajan myötä itsekin, kehittyessään... sitäpaitsi on aika toisarvoista onko joku jalka oikein vain väärin, kokonaisuus ratkaisee. esim. jenni rope ei melkein koskaan piirrä käsiä, silti kokonaisuus näyttää erittäin hyvältä, eheältä. jenni on löytänyt ratkaisun ongelmaan (jos ne kädet nyt on ongelma. tämä oli vain arvaus yhden tyyliseikan alkuperästä).
-
Vai pitäisi olla kritiikin ehdottoman rehellistä. Sanonpa sen että mitä huonompi tekijä, sitä enemmän sillä iskee defenssit päälle jos erehtyy jostain antamaan rehellistä palautetta. Alkaa omien ratkaisujen aivoton puolustus melkein kuin joku oksennusrefleksi.
Ei pidä paikkaansa. Siinä tapauksessa pitäisi, että "rehellinen kritiikki" tarkoittaisi kriitikon omien mieltymysten julkituontia. "Minä en tykkää tästä. Tää on ihan paska. Ethän sä osaa ees piirtää."
Kritiikin tulisi aina olla ohjaavaa. Jos työssä on miljoona asiaa pielessä, ei niitä tarvitse kaikkia luetella, vaan tosiaan mieluiten sellaiset, joista voi opastaa, miten tekijä pystyisi tekniikaansa parantamaan. Erinomaisia esimerkkejä tuolla Kynsintää ja raatelua -ketjussa ovat olleet huomautukset viivojen paksuuksista, joista itsekin olen alkanut yrittää ottaa onkeeni.
Ja kuten Hazartkin selitti -- hampurilais-malli on toimiva.
-
Jatkan vielä: tunnen niitäkin jotka näkee kiusallisen selvästi VAIN omien töidensä VIAT. Jostain syystä tuntuu että noista taide- ja muotoilukoulujen oppilaista (joita siis opetan) suurin osa kuuluu tähän kastiin. Taitaa kova kilpailu sekä kouluun pääsemiseksi että koulussa, jatkuva (oma) vertailu toisiin vähintään yhtä lahjakkaisiin oppilaisiin jne. tehdä tehtävänsä. Koulutöissäkin aika usein nykyään vain yksi työ valitaan toteutettavaksi. Kilpailusysteemi on aika todenmukainen kuva nykymaailman työelämästä, mutta minusta juuri opiskeluaikana pitäisi tukea mahdollisuutta kokeilla ja etsiä sitä omaa tyyliä (joka on silloin vielä hakusessa) enemmän kuin kilpailuttaa raakileita työelämän malliin. Menee loppukin usko itseen ennenkuin se on ehtinyt perustellusti löytyäkään. Mut mä oonkin tällainen "sosiaalinen johtaja" jonkun tyyppiluokituksen mukaan.
-
Valitsin sanani ehkä hieman huonosti. En tarkoittanut ehdottoman rehellisellä tietenkään sitä, että jokaisesta mitättömästä / tyylistä johtuvasta tms. seikasta pitäisi tehdä kärpäsestä härkänen.
Mikäli se jalka (oli minulta huonosti valittu esimerkki) sattuisi kuitenkin olemaan täysin luonnoton ja kuvan kokonaisuutta rikkova, niin kyllä siitä kannattaa mielestäni asiallisesti mainita. Näin työn tekijä saa palautetta, mikä edesauttaa virheen huomaamista ja siitä oppimista. Monta kertaa olen huomannut, että omille virheilleen tulee helposti sokeaksi - kuvaan voi olla tyytyväinen, mutta siinä häiritsee se jokin. Tuolloin on mukava saada tuota rehellistä palautetta (joka osoittaa tekemäni virheen) eikä ainoastaan kehuja (jolloin virhe on yhä minulta huomaamatta) ja näin ollen voin myös korjata työtäni ja muistaa ko. seikan jatkossakin.
En tarkoita sitä, että kehuissa tai kehumisessa olisi mitään vikaan. Niitäkin on mukava saada. Julma tosiasia on kuitenkin se, että ihminen oppii useimmiten vain kantapään kautta. Rehellisellä palautteella tarkoitin lähinnä opastavaa kritiikkiiä, jossa osoitetaan työn hyvät sekä huonot puolet ja jota annetaan rakentavassa ja positiivisessa hengessä.
Ja nyt lankesin tuohon Golemin heittämään ansaan ja aloin puolustamaan omia mielipiteitäni ;D
-
Ja nyt lankesin tuohon Golemin heittämään ansaan ja aloin puolustamaan omia mielipiteitäni ;D
Niin, no tämäpä ei olekaan kritiikkitilaisuus, vaan asiasta keskustelua. Keskustelussa osapuolet puolustavat omia näkemyksiään. Kritiikki on yksisuuntaista. Siinä on antaja ja vastaanottaja.
-
Tuntuu vähän raskaalta tuu idea, että jokaiselle tekijälle oma ketju.
Ei vaan jokaiselle työlle oma ketju. Tyyliin >>TÄMÄ<< (http://www.sketchbooksessions.com/thedrawingboard/viewforum.php?f=5&sid=445ac87f63e773565a362b80c624989f) sekä monet monet muut artistiyhteisöt.
-
Kritiikin antaminen on niin hemmetin hankalaa. Eri ihmiset, kun vielä tarvitsee/arvostaa erilaista kritiikkiä.
Ei kehuissa ole mitään vikaa...mutta jos vaan taputetaan selkään ja sanotaan ihan hyvä, aika tyhjä olo jää. Olisi kiva kuulla myös jotain perusteluja/pohjaa mielipiteelle.
Nyt alkaa hävettämään...täällä sitä vaan mesotaan, vaikka omat kritiikit on tyyliä:ihan kiva/en tykkää. Mutta miten aloittelija voi "opastaa" tyyppejä, joille oikeasti on vain kateudesta vihreä.
Sarjakuvat, kun on niin paljon muutakin kuin täydellinen piirustus, olisi kiva nähdä enemmän yksittäisten kuvien lisäksi ihan kokonaisia sarjakuvan raakileita. Jos oppisi, vaikka jotain esim. tarinan kerronnasta ja sivusommittelusta. (no onhan näitä aika paljon.) Kun sarjakuva on aika pitkälti tarinan kerrontaa, omasta mielestä on hauska kuulla myös ihan "lukijapalautetta" fiilispohjalta> iskikö juttu vai ei. No miksei? Eri mieltähän voi olla, muutenkin kun tykätään erilaisista jutuista. Oma kotikriitikko nauraa aina niille tyhmimmille tarinoille ja hyvät jutut on sitten vaan "ahdistavia". Mukava kuulla erilaisten ihmisten erilaisia mielipiteitä.
Pussi on puhuttu, hyppään sisään!
-
Ei vaan jokaiselle työlle oma ketju. Tyyliin >>TÄMÄ<< (http://www.sketchbooksessions.com/thedrawingboard/viewforum.php?f=5&sid=445ac87f63e773565a362b80c624989f) sekä monet monet muut artistiyhteisöt.
Jeps. Näin se hyvin toimii monessa muussa paikassakin.
-
Onhan se tietysti niinkin, että jos piirros tms. hyvä ja onnistunut niin turha niitä pikkuvikoja tai mahdollisia virheitä on ryhtyä suurennuslasin kanssa kaivelemaan. Kyllä silloin voi huolettaa laittaa sellaisen "Tämä on hyvä, tykkäsin kovasti" tyylisen kommentin. Se lämmittää aina. Ei niitä kehuja koskaan liikaa saa.
Muuten olen kyllä rehellisen ja rakentavan kritiikin kannalla, jos sellaiseen on aihetta.
-
Tuon Näytä kyntesi & raatelusi -ketjusarjan aloitin, kun Kvaakissa ei ollut oikein minkäänlaista töiden esittelyä... Ei ollut paras mahdollinen systeemi, mutta helpoin aloittaa asia tuollaisella. En silloin arvannut, että systeemi jämähtäisi näin pysyväksi.
- - -
Kritiikistä...
...asiallinen kritiikki on aina paikallaan. Kritiikkiä on kuitenkin paaaaljon helpompi ottaa vastaan, jos keksii edes yhden oikeasti positiivisen asian teoksesta. Sanavalinnat ovat mielestäni tärkeitä. Kritiikki, joka sisältää sanoja tyylin "paska, "perseestä" tai "surkea", niin tulee usein sivuutettua pelkkänä kettuiluna.
Itse olen usein aika kriittinen (erityisesti arvostellessani harrastelijaleffoja), mutta yritän aina kannustaa eteenpäin. Monet ovat kuitenkin loukkaantunet/vetäneet herneen nenäänsä kommenteistani, joten olen sitä puolta vähän hillinnyt. Mielestäni tekee kuitenkin vain hallaa teoksen tekijälle, jos kehuu jotakin, joka ei näytä hyvältä tai ei muuten toimi.
-
Olen täysamatööri ja itse haluaisin kaikenlaista kritiikkiä, kehuista haukkuihin, mutta vasta-alkajana en aina ymmärrä kaikkia vinkkejä. Jos esimerkiksi yritätte selittää, minulle jotain perspektiivistä niin en ymmärrä hölkäsenpöläystä. Minulle voi siis vain sanoa "perspektiivi on hitusen/jonkin verran/aika paljon/täysin pielessä" niin siitä on minulle suurin apu.
Joku voisi aloittaa uuden "Näytä kyntesi" ketjun, sillä tämä uusinkin on venynyt ihan vallattomasti. Kun meillä nyt on "Luonnokset" ketjukin niin samantien voisi tehdä ketjut erikseen sarjakuville ja yksittäisille kuville.
-
En enää usko, että tulisi oma alue omille töille. Tästä on puhuttu jo ikuisuus, mutta mitään ei tapahdu. Ylläpito piti aluksi ideaa hyvänä, mutta siihen se sitten jäi... ymmärrettävistä kiire-syistä.
Kvaakin kritiikissä minua ihmetyttää välillä se, että saa neuvoja, ohjeita ja virhehuomautuksia ihmisiltä, joiden omat työt ovat täynnä samanlaisia ja pahempiakin kömmejä. Tuntuu, että jotkut ovat aivan sokeita omille tekeleille, mutta suuria asiantuntijoita muiden töistä. En sano tätä pahalla, vaan vähän huvittuneena. Minusta se on hassua.
8)
-
Mielestäni ei ole mitänä ideaa tehdä kaikille kuville/piirtäjille omaa ketjua. Kuvat vain hukkuisivat entistä pahemmin kuin yhden tai kahden ketjun sijasta olisi 150.
Jonkinlainen albumijärjestelmä voisi olla parempi.
Kritiikistä:
Kaksi asiaa harmittaa kaikkein eniten kun joku arvostelee teoksia. Joko se suruisan kuuluisa:"Ihan kiva" tai sitten "tämä nyt on täyttä p*skaa" ilman että perustelee mikä ko. teoksessa on niin poissapaikoiltaan.
Toki on hauskaa kun joku kehuu työtä hyväksi mutta kaikkein mieluiten kuulee kritiikin Hazartin esittämässä "hampurilaismuodossa", eli selitetään mistä pitää ja mistä ei ja miksi. Plus miten näitä asioita voisi parantaa.
-
Mielestäni ei ole mitänä ideaa tehdä kaikille kuville/piirtäjille omaa ketjua. Kuvat vain hukkuisivat entistä pahemmin kuin yhden tai kahden ketjun sijasta olisi 150.
Ei niitä 150:tä päivässä tule. Muutama, ehkä. Niin että ei siitä paniikkia synny.
Itse asiassa monessa muussa paikassa homma toimii juuri näin; en usko että täälläkään mitään vaikeuksia tulisi.
-
Mielestäni ei ole mitänä ideaa tehdä kaikille kuville/piirtäjille omaa ketjua. Kuvat vain hukkuisivat entistä pahemmin kuin yhden tai kahden ketjun sijasta olisi 150.
Veit sanat suustani.
Kaksi asiaa harmittaa kaikkein eniten kun joku arvostelee teoksia. Joko se suruisan kuuluisa:"Ihan kiva" tai sitten "tämä nyt on täyttä p*skaa" ilman että perustelee mikä ko. teoksessa on niin poissapaikoiltaan.
En tiedä Kvaakin alkuajoista, mutta ainakaan omana aikanani en muista törmänneeni juurikaan tai lainkaan tuollaiseen "liukuhihnakommentointiin" täällä Kvaakissa. Ehkäpä kvaakkaajat ovat keskivertoa kaduntallaajaa kekseliäämpää porukkaa, koska täällä yleensä saa töilleen ihan kunnon rakentavaa palautetta. Hyviä ja oikeasti mietittyjä kehitysehdotuksia saa ainakin pari, etenkin jos itse vaivautuu ruotimaan muiden töitä hieman pintaa syvemmältä.
-
Syyllistyn usein "Ihan kiva" kommenttiin, mutta yritän aina heittää muutakin asiaa kaupan päälle. Syy tähän on se, että jos annan yhdelle kommenttia, niin pitäisin epäreiluna sitä että muut jäisivät ilman vaikkeivat "ihan kiva" kommentilla mitään tekisivätkään. Ainakin tietävät, että kuva on katseltu.
Syyllistynpähän myös usein Hazartin kertomaan juttuun, jossa muiden töistä löydetään virheitä , mutta omista töistä ei. Tämä johtuu siitä, etten voi virheilleni mitään vaikka tietäisinkin niistä, mutta jos joku minua taitavampi tekee saman virheen niin ajattelen, että hän osaa korjata sen.
-
Kvaakin kritiikissä minua ihmetyttää välillä se, että saa neuvoja, ohjeita ja virhehuomautuksia ihmisiltä, joiden omat työt ovat täynnä samanlaisia ja pahempiakin kömmejä. Tuntuu, että jotkut ovat aivan sokeita omille tekeleille, mutta suuria asiantuntijoita muiden töistä. En sano tätä pahalla, vaan vähän huvittuneena. Minusta se on hassua.
Väittäisin kyllä että se johtuu enemmän siitä että kun kritisoijalla on itsekin ongelmia jonkun asian suhteen niin niihin kiinnittää myös huomiota muiden töissä. Vastaavasti kritisoija on itse saanut hyviä neuvoja virheiden korjaamiseen (vaikkei siinä ole vielä onnistunut) että on jotain jota voi jakaa muillekin samasta ongelmasta kärsiville.
Olen kyllä törmännyt myös kriitikoihin joilla on paljonkin "asiantuntevaa" sanottavaa esimerkiksi sarjakuvasta mutta joilla ei oikeastaan ole mitään käsitystä sarjakuvan teosta.
Ehkä eniten minua risoo kritiikki jossa keskitytään teknisiin yksikohtiin ilman että on edes yritetty ymmärtää mitä kuvalla ajetaan takaa. Eniten tätä näkee valokuvauksessa.
-
Kvaakin kritiikissä minua ihmetyttää välillä se, että saa neuvoja, ohjeita ja virhehuomautuksia ihmisiltä, joiden omat työt ovat täynnä samanlaisia ja pahempiakin kömmejä. Tuntuu, että jotkut ovat aivan sokeita omille tekeleille, mutta suuria asiantuntijoita muiden töistä. En sano tätä pahalla, vaan vähän huvittuneena. Minusta se on hassua.
8)
Minä varmastikin harrastan tätä.
Yhtä hyvin pystyn kommentoimaan, mitä Kimi Räikkönen teki väärin jossain vaiheessa, mutta en varmasti osaisi olla tekemättä samoja virheitä. Omissa töissäni tunnistan itsekin paljon virheitä, mutta silti toistan niitä. Yritän korjata tekniikkaani, mutta se vie aikaa. Jossain vaiheessa mielestäni ohimennen mainitsinkin, että paras kritiikki neuvoo, miten tekniikkaa voi parantaa, eikä ainoastaan kerro, mitä virheitä se aikaansaa. Tällaiseen kritiikkiin itse en monastikaan pysty.
Ja vanha viisaus: Ne, tekee, jotka osaa. Jotka ei osaa, opettaa. Ja jotka ei osaa opettaa, konsultoi.
-
Syyllistynpähän myös usein Hazartin kertomaan juttuun, jossa muiden töistä löydetään virheitä , mutta omista töistä ei. Tämä johtuu siitä, etten voi virheilleni mitään vaikka tietäisinkin niistä, mutta jos joku minua taitavampi tekee saman virheen niin ajattelen, että hän osaa korjata sen.
On ihan luonnollista löytää toisen töistä virheitä vaikka itse tekisi vielä pahempia.
Ei trvitse osata tehdä kakkua, jotta voi sanoa, että kakku on pahaa. ;)
-
Periaatteessahan kritiikki tulee useimmiten taholta, joka ei itse osaa tehdä asioita paremmin. Esim. elokuvakriitikot kovaan ääneen lyövät elokuvaa lokaan, mutta tuskin osaisivat itse tehdä paljoakaan Ere Kokkosen oksennuksia hienompia tekeleitä. Tai musiikkikriitikko haukkuu Dream Theaterin uuden lätyn, mutta ei varmasti itse hallitse instrumentteja yhtä hyvin...
-
En ole koskaan oppinut ymmärtämään kriitikoita.
Vaikka joku viisas onkin sanonut että "se tekee kuka osaa. Kuka ei osaa, on kriitikko".
Tottahan nyt kuka tahansa osaa ottaa vaikkapa toisen tekemän sarjakuvan ja kaivella siitä kaikki ne virheet mitä löytyy, sekä myöskin mainita omat mielipiteensä mistä ei pitänyt.
Toisten arvosteleminen on aina niin kirotun helppoa, mutta moni taas ei koskaan kykene rehelliseen itsekritiikkiin. Vaikka juuri näitten muiden haukkujien olisikin eniten syytä tutkia vähän itseään ja käytöstään.
Kenelle niitä sarjakuvia muuten tehdään? Ehkä osaksi itselle, mutta myös lukijoille.
Eli tämä lukijakunta äänestää lompakoillaan, mikä sarjakuva on hyvä ja mikä täyttä skeidaa.
Usein kriitikoiden ja yleisön mielipiteet menevätkin ristiin.
Mutta oikeastaan enemmän kuin kriitikoita, ihmettelen ihmisiä jotka antavat toisen ihmisen yksittäisen mielipiteensä vaikuttaa valintoihinsa.
"Joo mä luin että Hämähäkkimies -leffa on ihan paska, ei sitä lehteäkään varmaankaan kannata lukea. Muumeja taas on kriitikotkin kehuneet, ostetaanpa Muumilehti".
Itse yritän välttää muitten arvostelua, en saa kiksejä siitä että musertaisin jonkun toisen itsetuntoa. Tosin joskus on pakko olla suorapuheisempi ja esim. sanoa että "toi taitaa olla trolli" mutta tämä ei enää kuulu oikeastaan sarjismaailmaan.
Myöskään en ole kovin ihastunut ajatukseen laittaa omia kotisarjojani vaikkapa tänne näytille.
Kyllä sen toki kestää jos joku puoliammattilainenkin sanoo ettei sinulla ole tuo tekniikka vielä ihan hallussa, mutta jos kaikenmaailman teinihäiriköt pääsevät "arvostelemaan" sitä ihan paska -kommenteillaan niin siihenpä saattaa loppua sekin harrastus.
-
Periaatteessahan kritiikki tulee useimmiten taholta, joka ei itse osaa tehdä asioita paremmin.
Mutta entä sitten? Kai minullakin on oikeus muodostaa mielipide musiikista, vaikken osaa soittaa kitaraa kovinkaan hääppöisesti.
-
Kai minullakin on oikeus muodostaa mielipide musiikista, vaikken osaa soittaa kitaraa kovinkaan hääppöisesti.
Toki. Tuo ei ollutkaan pointtini. Pointtini oli juuri se, että jotakin voi arvostella vaikka ei itse olisikaan kyseisen alan taitaja.
Kritiikissäkin voidaan mennä överiksi. Nykyään esim. monet elokuvakriitikot tuntuvat olevan niin täynnä omaa näkemystään, että viljelevät mielipiteitään universaaleina totuuksina.
Sokea uskominen kritiikkiin on kuitenkin typerää jo siksi, että kriitikot ovat usein vahvasti eri mieltä keskenään. Otetaan esimerkki elokuvista. Edesmenneessä Allakassa elokuva-arvostelija antoi Pitch Black -elokuvalle kaksi tähteä. Jossain vaiheessa arvostelija vaihtui ja samainen leffa sai yllättäen viisi tähteä! Toisen roska on siis toisen aarre.
Sarjakuvien puolelta esimerkiksi voidaan ottaa Ylivertaiset. osa vihaa ja osa rakastaa. Osa (kuten minä) pitää sitä ihan kivana trikoosankarien seikkailuna. Mikä mielipide on se paras? Onko joku näistä se ehdoton totuus? Onko joku näkemyksistä jotenkin "ammatillisempi" tai "uskottavampi"?
Yksittäisiä piirroksia on sinänsä helppo kritisoida, että vähänkään realismiin pyrkivästä teoksesta voi kertoa virheet joita on tehty. Jos kuitenkin liikutaan tyylitellymmässä suunnassa, niin homma menee vaikeaksi. Onko nopea söherrys ruma vai alkuvoimainen? Riippuu varmaan siitä, että keltä kysytään ja kuka sen on piirtänyt. Onko pelkistetty parilla viivalla piirretty kuva yhtä hieno tai "arvokas", kuin huolella nysvätty pikkutarkka piperrys?
Tuntuu taas siltä, että alan toistaa kaikuna itseäni ja muita, joten päätän tämän tähän. Hyvää yötä.
-
Kritiikkien lukeminen on siinä mielessä salatiedettä, että kriitikosta täytyy tietää jotakin ennen kuin hänen kritiikkejään uskaltaa ottaa vakavasti.
-
Kritiikkien lukeminen on siinä mielessä salatiedettä, että kriitikosta täytyy tietää jotakin ennen kuin hänen kritiikkejään uskaltaa ottaa vakavasti.
Tuo pätee kaikkeen kommunikaatioon... ;D
-
Kritiikkien lukeminen on siinä mielessä salatiedettä, että kriitikosta täytyy tietää jotakin ennen kuin hänen kritiikkejään uskaltaa ottaa vakavasti.
Tuo pätee kaikkeen kommunikaatioon... ;D
...miksi olikin mieluista tavata Hazartia ja Foxtrotia eilen livenä CCC:ssä. Teron jo entuudestaan tunsinkin. Ja toivottavasti se tyttökin (nimenmuistajien aatelia täällä...) ilmestyy tänne Kvaakkiin. Kovasti ainakin mainostettiin. ;D
-
En ole koskaan oppinut ymmärtämään kriitikoita.
Täällä foorumillahan meitä on useampia, kannattaa kysyä jos ei ymmärrä.
Vaikka joku viisas onkin sanonut että "se tekee kuka osaa. Kuka ei osaa, on kriitikko".
Hur hur. Enhän minä nyt noin rumaa yleistystä voi jättää rauhaan. Onhan tästä jo tosin keskusteltukin (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=4;action=display;threadid=893), joten mitäpä sitä turhaa jauhamaan.
Tiivistääkseni: jokainen taiteenmuoto, populaari tai ei, ansaitsee osaavaa kritiikkiä; ajatus siitä, että kritiikin pitäisi tulla yksinomaan tekijäpuolelta on absurdi; "Tee itte parempi" on hyvä puolustus ala-asteen kuvistunnilla, ei juuri muualla.
-
"Tee itte parempi" on hyvä puolustus ala-asteen kuvistunnilla, ei juuri muualla.
Olet väärässä. Se ei ollut hyvä puolustus edes siellä.
Kritiikillä ja kriitikoilla on toki paikkansa, mutta onneksi heitäkään ei tarvitse kuunnella. Periaatteessahan kriitikotkin heittelevät ilmaan vain omia mielipiteitään, jotka eivät yleensä ole sen parempia tai oikeampia, kuin muillakaan. Toki ihan oikea kriitikko saattaa tuoda asian esille hienommin sanakääntein ja laajemmalla kokeumuksella aihepiiristä, kuin naapurin Wilhelm. Minun elokuva/sarjakuva nautintoani ei kuitenkaan yleensä pahemmin himmennä se, että joku kriitikoista on haukkunut teoksen lyttyyn.
-
Periaatteessahan kriitikotkin heittelevät ilmaan vain omia mielipiteitään, jotka eivät yleensä ole sen parempia tai oikeampia, kuin muillakaan.
Tähän ei paljon muuta voi sanoa kuin että "No shit." Minä kun en ole koskaan muuten ajatellutkaan. En tiedä mistä Wilpuri on lukenut julistuksen jossa sanotaan että kriitikon mielipide on kaikkien mielipide ja miksi hänellä on tarve tästä jankata. Sehän on ihan itsestään selvää että se on yksi mielipide, kriitikko selittää sen kuin se olisi ns. "ainoa oikea tulkinta", koska hänelle se on se oikea tulkinta koska se on hänen oma mielipiteensä! En ymmärrä miten tällaisesta voi saada herneen nenäänsä.
Minun elokuva/sarjakuva nautintoani ei kuitenkaan yleensä pahemmin himmennä se, että joku kriitikoista on haukkunut teoksen lyttyyn.
En tunne ketään jonka nautintoa se himmentäisi, enkä tiedä miksi sen pitäisi.
-
Ennen kuin keskustelu menee yhtään tämän tyhmemmäksi haluan huomauttaa, että täällä puhutaan (ainakin) kahdenlaisesta kritiikistä. Alunperin tässä aiheessahan oli kyse siitä kritiikistä, jota me harjoitamme täällä "Sarjakuvien tekeminen"-alueella. Se on niin sanottua rakentavaa kritiikkiä. Tai jos ei ole, niin silloin on syytä purnaamiseen. Pelkkä omien mieltymyksien ilmaiseminen ei ole rakentavaa, mutta kuten on jo todettu, asia menee paremmin perille, jos kehuu vähäsen, kuin jos haukkuu. Minulla ei ole tähän lisättävää.
Jostain syystä kuitenkin asiaan sotkettiin kriitikot. Kriitikko ei kohdista tekstiään teoksen tekijälle, vaan sen kokijalle. Kriitikot ovat hyödyllisiä tekijöille pr-välineinä, mutta kriitikon tehtävä ei ole auttaa tekijää kehittämään itseään. Siksi kriitikon ei tarvitse osata tehdä itse paremmin. Hänen ei tarvitse osata tehdä itse ollenkaan.
Ja kun oikein tarkkaan ajatellaan -- tai luetaan, mitä Otto asiasta on jo kirjoittanut (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=4;action=display;threadid=893;start=msg14046#msg14046) -- kritiikki ei ole sama kuin arvio. Populaarissa kirjoittelussa rajat hämärtyvät, mutta kun yliopistolla harjoitetaan kirjallisuuskritiikkiä, niin se ei todellakaan tarkoita sitä, että ansaitseeko Juoksuhaudantie viisi tähteä vai yhden.
-
En tiedä mistä Wilpuri on lukenut julistuksen jossa sanotaan että kriitikon mielipide on kaikkien mielipide ja miksi hänellä on tarve tästä jankata.
En mistään. Mitä sinä höpäjät? Olen lukenut joiden "kriitikoiden" tekstejä, jotka kirjoittelevät juttuja tyyliin: "tällaisesta on kenenkään mahdoton pitää" teoksuista joista joku toinen "kriitikko" voi vaikka pitää. Viittasin lähinnä tähän joidenkin (ei kaikkien) hassuun tapaan pitää toisten mielipiteitä erilaisista viihde/taide -teoksista alempiarvoisina.
Kommentoin nyt asiaa lähinnä siksi, että moni tuntuu edelleen ajattelevan, että jossain täytyy varmasti olla jotain vikaa, koska joku ei siitä pitänyt.
Pistin kriitikko sanat ""-merkkeihin, koska periaatteessa puhun siis nyt arvioista ja arvioitsijoista.
En ymmärrä miten tällaisesta voi saada herneen nenäänsä.
Kuka nyt taas sen herneen sinne nenäänsä imaisi? Älä Ilja ota liian henkilökohtaisesti näitä minun höpinöitäni. Itse olen ainakin varsin tyynessä ja rauhallisessa mielentilassa tänne naputellut. Ei ollut herneitä lähelläkään.
-
Jostain syystä kuitenkin asiaan sotkettiin kriitikot. Kriitikko ei kohdista tekstiään teoksen tekijälle, vaan sen kokijalle. Kriitikot ovat hyödyllisiä tekijöille pr-välineinä, mutta kriitikon tehtävä ei ole auttaa tekijää kehittämään itseään. Siksi kriitikon ei tarvitse osata tehdä itse paremmin. Hänen ei tarvitse osata tehdä itse ollenkaan.
Minun mielestäni yleisön palveleminen on ainakin periaatteessa toissijainen, vahingossa olemassa oleva lisätoiminto. Varmaan kaikki taiteilijat pyrkivät lukemaan kaiken itsestään kirjoitettavan (varteenotettavan) kritiikin. Tämä siksi, että taiteilijoiden tarkoitus on välittää asioita yleisölle teoksilleen ja heitä ymmärrettävästi kiinnostaa, miten ovat tässä onnistuneet.
Koska taidenäyttelyssä on tylsää seistä passissa, kyselemässä jokaiselta kävijältä joka taulun kohdalla, miltä tästä tuntuu, tai kierrättää näytelmän jälkeen mikrofonia, tai yrittää sarjakuvista lukijakyselyä, on kriitikoiden tehtävänä toimia kansan äänenä.
-
Minun mielestäni yleisön palveleminen on ainakin periaatteessa toissijainen, vahingossa olemassa oleva lisätoiminto. [...] on kriitikoiden tehtävänä toimia kansan äänenä.
Kiinnostava tapa suhtautua kritiikkiin, mutta en usko kriitikkojen ajattelevan näin. Tokihan tällöin palautteen voisi antaa vaikka kirjeitse sanomalehden kulttuurisivun sijaan.
Itse kirjoitan (kuvitteelliselle) yleisölle. Joissain tapauksissa, esimerkiksi kun kirjoitan pienlehdistä pienlehtipalstalle, kirjoitan myös tekijälle, unohtamatta sitä yleisöä kuitenkaan.
-
Täällä foorumillahan meitä on useampia, kannattaa kysyä jos ei ymmärrä.
Saanko?
Selvä: minkä takia ammattikriitikon mielipide olisi muka jollakin tavoin parempi kuin ala-asteen kuvaamataidon tunnilla annettu?
Kuitenkin kyseessä on aina yhden ihmisen mielipide joka parhaimmillaankin on vain suuntaa-antava.
Käytän esimerkkinä tilannetta jossa pitäisi arvostella jokin sarjakuva: entäpä jos tämä ammattikriitikko sattuukin olemaan suuntautunut enemmän jonnekin korkeakulttuurin puolelle ja hän pitää sarjakuvia vastenmielisenä ilmiönä?
Entäpäs jos taas tämä ala-asteen kuvaamataidon oppilas onkin innostunut sarjiksista ihan kympillä ja on harrastanut niitä koko pienen ikänsä, sekä lukien että niitä myös piirrellen, sekä siellä kuviksen tunnilla että myös vapaa-ajallaan?
Itse ainakin otan mieluiten mielipiteitä vastaan ihmisiltä, jotka tosiaan tietävät kommentoimastaan asiasta edes jotakin.
Kritiikistä vielä: luin juuri Rumban keikka-arvosteluista reportaasin Eppu Normaalin jokin aika sitten pitämästä stadionkonsertista Tampereella.
Kirjoittaja keskittyi lähinnä kertomaan miten vastenmielinen kyseinen yhtye hänen mielestään on ja että hän poistui paikalta oman kertomansa mukaan ryyppäämään.
Jotenkin tuollainen lapsellinen gonzo-journalismi kertoo lähinnä siitä miten vakavasti ko. toimittaja ottaa tehtävänsä ja kannattaako hänen jutuilleen antaa suurtakaan painoarvoa.
Ai muuten, en erityisemmin rakasta Eppuja mutten myöskään vihaakaan. Lähinnä taustamusiikkia.
-
Selvä: minkä takia ammattikriitikon mielipide olisi muka jollakin tavoin parempi kuin ala-asteen kuvaamataidon tunnilla annettu?
Kuitenkin kyseessä on aina yhden ihmisen mielipide joka parhaimmillaankin on vain suuntaa-antava.
Käytän esimerkkinä tilannetta jossa pitäisi arvostella jokin sarjakuva: entäpä jos tämä ammattikriitikko sattuukin olemaan suuntautunut enemmän jonnekin korkeakulttuurin puolelle ja hän pitää sarjakuvia vastenmielisenä ilmiönä?
Entäpäs jos taas tämä ala-asteen kuvaamataidon oppilas onkin innostunut sarjiksista ihan kympillä ja on harrastanut niitä koko pienen ikänsä, sekä lukien että niitä myös piirrellen, sekä siellä kuviksen tunnilla että myös vapaa-ajallaan?
Ihmisten irrationaalinen kieli on paha väline keskustelunkäyntiin, koska kutakuinkin kaikki subjektit ovat yleistyksiä. Ei periaatteessa voida sanoa, että ihminen on älykäs, koska kaikki ihmiset eivät täytä kaikkia termin "älykäs" eri määritelmien kriteereitä. Siksi filosofisessa argumentoinnissa on paha siirtyä yleistys-tasolta yksilöintitasolle. EDIT: Ja etenkään yksilöintitasolta yleistys-tasolle.
Geneerisesti puhuttaessa voidaan sanoa, että ala-asteelainen on 6-13 vuotias iältään ja omaa tämän tasoisen elämänkokemuksen ilman alan koulutusta, kun taas ammattikriitikon voidaan sanoa opiskelleen alaa (josta on saanut tutkinnon/pätevyyden) ja omaavan laajemman elämänkokemuksen. (Näistähän on poikkeus tuo ala-asteelainen sarjakuvafanaatikko, joka jo olisi hankkinut alan pätevyyden)
Näin ollen voidaan pitää ammattilaisen mielipidettä laadukkaampana, sillä ollessa laajempi vertailuala tuosta elämänkokemuksesta ja koulutuksesta. Geneerisellä ammattilaisella on myös edelleen pätevyys antaa vastaavasti pohjattu "huono" arvio kuin ala-asteelaisella. Ala-asteelaisella taas ei ole pätevyyttä antaa kokemuksella ja koulutuksella pohjattu "hyvä" arvio kuin minkä ammattilainen voi antaa.
Voidaan toki väitellä, menettääkö ihminen ikääntyessään lapsuuden viattomuuden avoimmuutta ja kehittyykö hän vähemmän asioita huomaavaksi. Toisaalta voidaan kiistellä saatavilla olevan koulutuksen pätevyydestä. Mutta näistä etenkin tämä jälkimäinen ovat sitten ihan eri keskusteluja.
-
Täällä foorumillahan meitä on useampia, kannattaa kysyä jos ei ymmärrä.
Saanko?
Totta kai.
Oletan, että luit aiemmin kirjoittamani houreet (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=4;action=display;threadid=893;start=msg14046#msg14046). Ne eivät auttaneet?
Kysyt:
Selvä: minkä takia ammattikriitikon mielipide olisi muka jollakin tavoin parempi kuin ala-asteen kuvaamataidon tunnilla annettu?
Mutta! Vastaatkin itse, ja olen samaa mieltä:
Itse ainakin otan mieluiten mielipiteitä vastaan ihmisiltä, jotka tosiaan tietävät kommentoimastaan asiasta edes jotakin.
Mitäs turhia kyselet kun kerran tiedät. Ongelma ratkaistu, maailma jatkaa pyörimistään.
Jos jäi epäselväksi, kysy toki lisää.
-
Kritiikistä vielä: luin juuri Rumban keikka-arvosteluista reportaasin Eppu Normaalin jokin aika sitten pitämästä stadionkonsertista Tampereella.
Kirjoittaja keskittyi lähinnä kertomaan miten vastenmielinen kyseinen yhtye hänen mielestään on ja että hän poistui paikalta oman kertomansa mukaan ryyppäämään.
Ei tuo ole gonzojournalismia, tuo on v*****lua. Gonzoa olisi se, mikäli kirjoittaja olisi (todella tai kuvitelmissaan) remunnut viisi päivää ennen keikkaa ja sen jälkeen Eppujen liepeillä. Miksi kukaan sellaista haluaisi tehdä on minulle mysteeri. Näin Eput jo silloin kun bändi oli vielä elossa, muutamaankin kertaan, mutta mikäs se hänessä jos Ebat haluavat viedä nykypolveltakin rahat pois. Onnistuuhan se Rollaattoreiltakin.
-
Mutta! Vastaatkin itse, ja olen samaa mieltä:
Tällä kertaa ei siis pätenyt sanonta, että "ei kysyvä tiedä"... ;D
-
... Ei tuo ole gonzojournalismia, tuo on v*****lua. ...
Öhumm .. eipä kai pitäisi puuttua asiaan mutta .. kuitenkin taas jokunen henkilökohtainen huomio.
Mielestäni kritiikin antamisessa ja kirjoittamisessa on yleistynyt viime vuosina eräs ilmiö .. Kirjoittajan nimenomainen painotus siihen että tämän on kirjoittanut joku ´MINÄ´..
Pakinoitsijoissa sen ymmärän siinä että he ovat ´oma tavaramerkkinsä´ ja peilailevat maailmaa omilta näkymiltään huumorin avulla. Hyvä niin.
Kriitikoista taasen alkaa haistaan pilaantuneen löyhkää jos vaan tyydytään ensin lyömään lyttyyn kyseessä oleva artisti (tämä koskee enimmäkseen ehkä juuri musiikkia) ja sitten mainitaan ´en ikinä oo tykänny .. tai .. viistoist vuotta sitten se oli vedossa .. nyt vaatii tehohoitoo esiintyäkseen ..´ ja sitten vedetään pitkää litaniaa kuinka Itte sekoiltiin kaupungilla, festareilla tai whatever ..
Yhä yltyvässä mediahuumassa tarvii tietenkin käyttää kaikkia keinoja päästäkseen näkyviin tai kuulumiin. Jos sitä vartavasten haluaa siis!!
Mutta kriitikon muuttuminen joksikin ´Brand´-iksi on mielestäni hiukan huolestuttavaa. Vivahteitahan tuossa tietenkin on ja pitkällä työurakallahan sitä mainetta voikin kerätä.
No, yleistämistä tää ehkä on mutta kuitenkin olisin utelias tietään : Mikä se on nykyään kriitikon (tärkein) rooli? Enimmäkseen omaa ihastuttavaa itseensä peilaaminen ja kaupitteleminen .. vai enempi se traditiomainen, välittää pätevää ja ehkä myös perusteltua kulutustietoutta?
´I´m Chevy Chase .. and you´re not ..´
-- j --
-
Kuka nyt taas sen herneen sinne nenäänsä imaisi? Älä Ilja ota liian henkilökohtaisesti näitä minun höpinöitäni. Itse olen ainakin varsin tyynessä ja rauhallisessa mielentilassa tänne naputellut. Ei ollut herneitä lähelläkään.
Itse yleensä tärisen suu vaahdoten ja sieraimet laajeten kun tänne kirjoitan. Aivot vuotavat verta myös toisinaan. Ei herneitä täälläkään, en vain edelleenkään ymmärrä lähestymistapaasi lainkaan.
"tällaisesta on kenenkään mahdoton pitää"
Toistan, tämäkin on tämän kuvitteellisen henkilön mielipide, ei muuta. Tietysti hän on väärässä, koska aina löytyy joku joka tykkää ties mistä. Mutta tuollainen lausekin on todennäköisesti vain tapa kärjistää että kyseessä on järkyttävän karmea teos arvostelijan mielestä, ei sen kummempaa. En tiedä miksi joku siitä välittäisi jos on eri mieltä. Tietääpä että juuri sen arvostelijan teksteihin ei kannata välttämättä enää itse luottaa.
-
Oletan, että luit aiemmin kirjoittamani houreet.
. . . .
Jos jäi epäselväksi, kysy toki lisää.
Kiitos, mutta jos ensin pitäisi lukea kaikki 576 viestiänne (tilanne kirjoitushetkellä) ja varmistua että ymmärsin ne oikein, niin taidanpa jättää väliin.
Kiitos kuitenkin vastauksestanne. Se auttoi osaltaan ymmärtämään kriitikoita ja heidän luonteensa piirteitä.
Ei tuo ole gonzojournalismia, tuo on v*****lua.
. . . . .
Näin Eput jo silloin kun bändi oli vielä elossa, muutamaankin kertaan, mutta mikäs se hänessä jos Ebat haluavat viedä nykypolveltakin rahat pois.
Suomessa ei gonzoilua olekaan osannut harjoittaa kuin Juho Juntunen.
Tuosta Rumban kritiikistä täytyy vielä sanoa, että kuvitelkaapas seuraavanlainen tilanne:
Oma suosikkibändinne, olkoon se mikä vain mutta kaikilla ON joku suosikki, pitäisi konsertin mutta syystä tai toisesta ette pääsisi paikalle.
Kuitenkin haluaisitte tietää että mistä jäitte paitsi ja etsisitte konserttiarvostelun lehdestä.
Siinä kriitikko ensin kertoisi vuolassanaisesti että miten helvetin p*ska koko orkesteri hänen mielestään on ja kaikki jotka sitä kuuntelevat ovat henkisesti kehittymättömiä apinan tasolle jääneitä juntteja.
Sitten kriitikko keskittyisi kertomaan miten hänellä oli paha olla siellä konsertissa, ikivanhoja loppuunkuluneita hittejä soitettiin arvostelukyvyttömälle yleisölle ja heikkotasoista uuttakin materiaalia kuultiin mutta biisintekotaito on hukkunut jonnekin jo vuosia sitten.
Lopuksi voisi vielä lukea kuinka kriitikkomme otti ja lähti paikalta pois ryyppäämään.
Muista en tiedä mutta itse en pitäisi tuollaista kovinkaan hääppöisenä todisteena toimittajan ammattitaidosta.
Jos kerran tienaa leipänsä, tai edes joskus kaljarahoja, sillä että työskentelee toimittajana niin sitten myös toimitetaan.
Vaikka miten jutun aihe tai konserttiarvostelun kohde vituttaisi niin silti se vain pitää jättää ne omat mielipiteet taka-alalle ja keskittyä kertomaan aiheesta, eikä itsestään. Jokela kirjoittikin tästä muutama viesti ylöspäin erittäin hyvin, että nykyään kriitikot keskittyvät ennen kaikkea tuomaan itseään esiin.
Tottahan nyt itseään osaa kehua kuka tahansa, mutta pystyykö kirjoittamaan toisen tekemisistä hyvin ja mukaansatempaavasti - se vaatiikin jo enemmän osaamista.
-
Vaikka miten jutun aihe tai konserttiarvostelun kohde vituttaisi niin silti se vain pitää jättää ne omat mielipiteet taka-alalle ja keskittyä kertomaan aiheesta, eikä itsestään. Jokela kirjoittikin tästä muutama viesti ylöspäin erittäin hyvin, että nykyään kriitikot keskittyvät ennen kaikkea tuomaan itseään esiin.
No jaa, eipä paljon kiinnostaisi lukea mielipiteistä riisuttuja arvosteluja.
Minusta olisi muuten itse asiassa hauska lukea suosikkibändini keikasta tuollainen kuvailemasi arvostelu.
-
Uskaltaudun taas tänne piiskan sivallusten ja miekan kalskahtelujen keskelle. 8)
Mielestäni ei ole onnistunutta journalismia, jos joku tekee arvion/artikkelin bändistä, jota vihaa sydämensä pohjasta. Vitsinä voi olla hauska lukea, mutta vakavasti sellaista ei voi ottaa. Mitä hyötyä olisi esimerkiksi klassisen musiikin arvioista, joita tekisi sellainen tyyppi, joka vihaa kaikkea Popedasta poikkeavaa ja harrastaa viulistien rääkkäystä autotallissaan?
Mielestäni toimittajan paineiden ja traumojen purkaminen paperille on turhaa puun tuhlausta. Kyllä hekin voisivat tulla avautumaan vaikka jollekin nettifoorumille...
...mutta asiasta saa jälleen olla myös eri mieltä.
-
Eli maailmassa saisi olla vain positiivisia arvosteluja?
...ja eiväthän klassisen musiikin ystävätkään välttämättä kaikesta klassisesta musiikista pidä...
-
Eli maailmassa saisi olla vain positiivisia arvosteluja?
Nyt ollaan asian ytimessä. Juuri tätä minä tarkoitin... ;D
-
Pointti oli se, että ei ole mitenkään mahdollista tai järkevää että aina arvostelijana toimii henkilö jonka varmasti tiedetään etukäteen pitävän lopputuloksesta.
-
Oma suosikkibändinne, olkoon se mikä vain mutta kaikilla ON joku suosikki, pitäisi konsertin mutta syystä tai toisesta ette pääsisi paikalle.
Onko tämä vain hypoteettisen argumentin lähtökohta, vaiko väite? :) Itse en ole helpolla pystynyt juuri missään asiassa nimeämään "parasta"/"suosikkia". Musiikissa esimerkiksi pidän Popedasta, Dire Straightista, ATB:stä, J.M.Jarresta ja monesta muusta, mutta en osaa arvottaa näitä keskenään. Popeda ja Dire Straights nyt ovat vähän samoilla suuntaviivoilla, mutta kuitenkin toinen on suomalainen, soittaa mm. suomennettuja covereita ja on energisempi.
Muista en tiedä mutta itse en pitäisi tuollaista kovinkaan hääppöisenä todisteena toimittajan ammattitaidosta.
Jos kerran tienaa leipänsä, tai edes joskus kaljarahoja, sillä että työskentelee toimittajana niin sitten myös toimitetaan.
Vaikka miten jutun aihe tai konserttiarvostelun kohde vituttaisi niin silti se vain pitää jättää ne omat mielipiteet taka-alalle ja keskittyä kertomaan aiheesta, eikä itsestään. Jokela kirjoittikin tästä muutama viesti ylöspäin erittäin hyvin, että nykyään kriitikot keskittyvät ennen kaikkea tuomaan itseään esiin.
Tässähän olen kanssasi aivan samaa mieltä.
Tosin, toki ymmärrän, että jos jollakin kriitikolla on tunnettu persoona, että millaisesta tavarasta hän pitää, niin tuolta pohjalta voidaan arvioida hänen arvostelujaan niistäkin asioista, joista hän ei pidä. Mutta tämä on hankalaa ja virhealtista.
-
Kiitos, mutta jos ensin pitäisi lukea kaikki 576 viestiänne (tilanne kirjoitushetkellä) ja varmistua että ymmärsin ne oikein, niin taidanpa jättää väliin.
Linkitin vain yhteen viestiin. Kuinka vain, kuitenkin.
Älä ymmärrä väärin, keskustelen mielelläni kritiikistä - etenkin sarjakuvakritiikistä - koska se sattuu olemaan rakas harrastukseni. Jaksaisin väitellä vaikka kuinka pitkällisesti hyvä kritiikin merkityksestä kulttuurille.
Jos vain saisin mielekkäitä vastaväitteitä, siis.
-
ei ole mitenkään mahdollista tai järkevää että aina arvostelijana toimii henkilö jonka varmasti tiedetään etukäteen pitävän lopputuloksesta.
Näin on. Kyllähän kritiikissä/arviossa saa haukkua ja parjata, mutta se pitäisi tulla ns. neutraalilta taholta, ei sellaiselta, joka jo valmiiksi hieroo käsiään päästäkseen purkamaan tuntojaan ja heittämään lokaa jonkin asian ylle. Sellainen ei mielestäni vain palvele yhtään ketään.
Jos joku menee arvostelemaan jotakin keikkaa, niin pitäähän siinä edes jotenkin ottaa huomioon se, että sinne menevät ihmiset, jotka pitävät siitä, eivät ne jotka haluaisivat ajaa rekalla koko bändin yli... pitäisi siis mielestäni ottaa sellainen näkökulma, että miten bändi onnistui täyttämään yleisönsä tarpeet ja pistikö bändi parastaan. Sama asia sarjakuvissa. Mitä hyötyä olisi lukea Marvel-arvioita ihmiseltä, joka avoimesti halveksuu kaikkea arkielämän realismista poikkeavaa?
Sehän ei toki aina ole kriitikon oma vika, jos hänet värvätään tekemään juttua jostakin, jota hän itse pitää vastenmielisenä.
-
Kai se on keskustelulle kiva, että pistän tästä viestistä kopion tännekin. Kinkkinen cross-over. ::)
Ja heti velvoitetaan. No minusta Kahvizombi oli hauska, tuli instasamastus vaikken enää kahvia aamuisin juokaan (sanotusta syystä). Hyvä tunnelma. Ei ehkä ihan minun lempitussaustyylini tämä kulmikas ja lihaksikas musta viiva, mutta en minä sitä osaa kritisoidakaan, ihan pueno. Äijät anatomisesti vähän puisevia, mutta ei se tässä tyylissä varsinaisesti häirinnyt.
Pein hassu juttu. Viimeisen kuvan mieheltä puuttuu oikea nänni...
Muutenkin olen havaitsevinani pientä tönkköyttä sun ukkeleissa ja akkeleissa. Ehkä sun kannattaisi lainata joku hyvä anatomian järkäle ja lähteä tutkistelemaan sitä ja erityisesti miten ihmisruumis väännetään eri asentoihin. Toisaalta mistä minä tiedän vaikka piirtäisit elävästä mallista kuin enkeli.
No sieltäpä tuli virkistävän ammattilaismaisen oloinen analyysi! Tällaista minä ja Sihvonen (täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=display;board=12;threadid=1160;start=345#msg26013)) olemme täällä peräänkuuluttaneetkin.
Disclaimer: Ei siis toki, etteivätkö pelkät kehutkin olisi tervetulleita.
Disclaimer 2: Vastaukset tähän viestiin taas mieluummin ketjuun Kritiikki (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=12;action=display;threadid=1524)
-
No sieltäpä tuli virkistävän ammattilaismaisen oloinen analyysi! Tällaista minä ja Sihvonen (täällä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=display;board=12;threadid=1160;start=345#msg26013)) olemme täällä peräänkuuluttaneetkin.
Ohhoh, oli täälläkin saakka kiitelty. Naiviisuusprojektini vuoksi (uskon että pieni yksinkertaisuus tekee onnellisemmaksi) en lähde ilelläkään haistelemaan mitään sarkasmia.
Pitäisi löytää jonkinlainen tasapaino näiden kahden asian välillä:
1) Kriitikko on vain ihminen.
2) Kriitikko on jumala.
Piirtäjä piirtää aina katsojalle, oli se vaikka sitten itse. Ja siinä mielessä katsoja on jumala: vaikutelma on kaikkivoipa, siinä ei selittelyt auta. Toisaalta se on vain yhden ihmisen vaikutelma. Kuinka paljon painoarvoa sille pitäisi antaa? Voiko sanoa että tavallisia talliaisia tarvitaan 5 sanomaan että jokin on pielessä, mutta Millereitä tai Miyazakeja saattais riittää yksi?
Eikä ole arvostelijallakaan helppoa. Pitäisi hahmottaa milloin tarvitaan selkääntaputtelua ja milloin kritiikkiä. Parhaimmillaan arvostelu vähentää sitä aikaa, mitä menee oppia asia X. Pahimmillaan se voi estää sen kokonaan. Mitäs tässä sitten enää pystyy tekemään... paitsi olemaan rehellinen ja ystävällinen.
Kaikki eivät ole hyviä opettajia. Omalla nokkeluudellaan loistaminen on yleensä aika hyvä merkki siitä, ettei jonkun mielipiteisiin kannata tuhrata aikaa. Jos jonkun mielestä on tärkeämpää vaikuttaa hyvältä kuin kommunikoida minun kanssani, niin eipä jaksa kiinnostaa.
Ja tuosta "tee itte parempi" -jutusta vielä sellainen mielipide, että en minä ainakaan piirrä pelkästään toisille piirtäjille. Siksi myös ei-piirtävien kommentit kiinnostaa. Teknisiä kommentteja otan tosin mieluiten toisilta piirtäjiltä. Harvempi maallikko osaa esim. sanoa, mikä tarkalleen ottaen tussauksessa menee pieleen. Saattaapa tuo kuitenkin huomata, että "jotenkin väärin tässä nää valot ja varjot".
-
Ja taas tulee aiheen vierestä todella asiantuntevaa kommenttia ;D
Enhän minä teidän kaikkia uikutuksia jaksa lukea kun on tässä muutakin tekemistä (miksi edes siis kirjoitan tätä? Hmmmm...) mutta sanon vaan että teillä on YKSI etu puolellanne minuun nähden ja siksi en voi olla ITSE kovin julma kritiikissäni...sori, KAKSI etua ("nobody expects the spanish inquisition..."):
1) Osaatte kaikki piirtää - toisin kuin minä
2) MUTTA olette kuitenkin ( :P ) "amatöörejä" (öööh, I suppose...?) joten teitä kohtaan pitää olla hellävarainen kun sen sijaan voin arvostella ihan jo "establisoituneita" (Häh?) kaupallisia piirtäjiä ja tekijöitä huomattavasti kovemmalla kädellä koska HE saavat kovaa (?) liksaa tekemistään sarjakuvista - ja yleensä asuvat kaukana Suomesta jos ovat siis ulkomaalaisia (yh, joinkohan minä liikaa kahvia...). Tai siis...tuota...hmmm...
Taidan ruveta taas töihin
-
Mut...eikös täällä ole ammattilaisiakin....vai onko?
-
Mut...eikös täällä ole ammattilaisiakin....vai onko?
On ainakin siinä tapauksessa, jos ammattilaisuus mitataan sillä, että sarjakuvista ja kuvituksista saa elantonsa. Tai sillä, että voisi aivan hyvin saada.
Minusta sanaa ammattimainen viljellään turhan paljon kvaakin kynsiketjussa. Toisaalta lehdissä kyllä julkaistaan myös aikamoista huttua, joten raja on aika häilyvä. Ei millään pahalla...
On täällä ammattilaisia siis muutama. Itse olen amatööri, vaikka tienaankin mukavasti sivutuloa muutamasta lehdestä.
8)
-
Ohhoh, oli täälläkin saakka kiitelty. / ... / Ja tuosta "tee itte parempi" -jutusta vielä sellainen mielipide, että en minä ainakaan piirrä pelkästään toisille piirtäjille. ...
Siinäpä oli vasta nasevaa ja järkevää juttua!! Ja Welcome Onboard!!
En malta olla hiukan vitseilevä ja travesteeraan väitettäsi :
1) Piirtäjä / tekijä on (yleensä tietääkseni?) vain ihminen.
2) Piirtäjä / tekijä haluaa (joskus kylläkin) olla jumala.
Paradoxaalinen yhtälö. Jos kriitikko oleettaakin että 1. on tosi mutta tekijälle se tosi on 2. niin .. no jaa. Kuka tahansa joka tekee luovaa työtä (taidetta, kirjoittaa jne.) potee määrättyä kunnianhimoisuutta ja haluaa senmukaisesti tietenkin jonkinlaista tunnustusta.
Mieleeni on etsautunut yksi tallenettu hetki ´Boss´in (springsteen) konsertista aikoja sitten. Hän introaa jotakin biisiä, selitellen : Ei nää mun biisit oo yhtikäs mitään jos niitä en saisi soitella teille, jos te ette kuulisi niitä [hear them live.] Jolloin joku kuulijoista huutaa : We hear you! Johka Springsteen vastaa : I hear you too!!
Luova työ on mielestäni siis myös kommunikointia. Mielummin tässä ja nyt.
No, takaisin yhtälöön. Kunnianhimo voi kylläkin ilmaantua vaatimattomasti pelkästää esim. : Kato, mää piirsin yhen sarjiksen, mitäs tykkäät .. Joo, on kiva! -- Ja tekijä on tähän tyytyväinen [1.] ..
Tai sitten valtavana kunnianhimoisuutena : Hei kuunteles, mä tein juuri 35 tuntisen mega-hevy-rock-ooperan. S´on Rautaa .. Dääng!! (jatkuu 35 t. ) .. Jaa-ha, tota joo. Mut mää tykkään Alatalosta -- Ja tulos olisi ehkä väkivaltaa [2.] ..
Niin, tahdon siis tällä hienostuneella tavalla kärjistää mielipidettäni -- Kritiikki ON vaikeata!
Tekijöitähän löytyy näiden yhtälöiden ääripäistä ja enimmäkseen puitteiden välistä. Ja omasta mielestäni yksi Kvaak´in parhaita puolia on juuri että täälä ON sekä amatöörejä ja ammattilaisia, valppaita keskustelemaan omista ja muidenkin töistä.
No jaa. Enpä tiedä oliko tuossa mitään järkeä. Mieleen tulee Ed Wood joka jätti jälkiä filmihistoriaan. (Suosittelen Tim Burton´in filmiä!) Teki mielettömän määrän filmejä, kaiketi kaikki täysin paskaa. (?) Mutta aina yhtä kunnianhimoisena ja energisenä. Olisiko kukaan häntä muistanut jos olisi tehnyt vähääkin parempaa kamaa?
´I´m Chevy Chase .. and you´re not ..´
-- j --
-
Tämä keskustelu saattoi lähteä ihan jostain muusta(enkä jaksa nyt käydä väijymään)... mutta olisiko mahdollista käyttää tätä Kvaak-säiettä kritiikkien kritiikkiin? Siis siirtää puhe yleisistä suuntaviivoista yksittäisiin tapauksiin. Kriitikot ja arvioitsijat saavat sangen vähän palautetta tekemisistään. Ehkä tällainen palautekeskustelu tuottaisi myös parempia kritiikkejä? Haluaisin kuulla teidän lukijoiden ajatuksia ja kommentteja siitä miten jotkut tietyt kritiikit on koettu. Mikä on jäänyt mieleen mistäkin syystä? Arvosteluthan ovat julkisia ja sillään myös itse alttiina arvioinnille.
Viitaten aiempaan keskusteluun tässä säikeessä. Itse koen kirjoittavani arvioita sarjakuvan potentiaaliselle yleisölle, niille joita teos saattaisi (syystä tai toisesta) kiinnostaa. Motiivit arvioiden kirjoittamiseen ovat varmaankin moninaiset (ei kuitenkaan raha), enkä niitä itsekään täysin ymmärrä.
-
Tämä seuraava ei nyt ole varsinainen kritiikin kritiikki, vaan lähinnä huomioitani mielessä tuoreena olevasta aiheesta. Viittaan myös puheenvuoroihin siitä, mitä kritiikkiä tai ketä kriitikkoa pitäisi uskoa (ja miksi...).
Tänään HS julkaisi Heikki Jokisen arvion Timo Mäkelän Roomasta. Lyhyet lainaukset eivät tee koskaan oikeutta kokonaisuudelle, mutta näin Jokinen avaa:" Timo Mäkelän kerronnan ja maailman hahmottamisen ydintä on yksittäisen hetken kuvaus, tuo käännekohta jolloin tajunnan palapeli loksauttaa asiat paikoilleen.
Hänen metodinsa on dialektinen, se pyrkii vaatimattoman näköisten yksittäistapausten kautta ymmärrykseen tosiolevaisesta."
Pääosa kirjoituksesta on tarinoita ja kerronnan elementtejä, kuten piirrosviivaa kuvailevia. Yksi arvioijan ongelmista onkin nähdäkseni juuri sinänsä älytön tehtävä kuvailla tekstillä kuvia tai pikemminkin sarjakuvaa?! Lukijahan ei voi nähdä niitä itse! Kokoelman kokoamisessa Jokinen ei näe samaa ongelmaa kuin minä Kvaakin arviossani. Hänelle raskas ja kevyt limittyvät jonkinlaisena vuoropuheluna, josta syntyvää kokonaisuutta "leimaa elämän jatkumiseen uskova optimismi."
Hyvä oivallus Jokiselta on verrata Timpan piirrosjäljen kehitystä yleisen sarjakuvailmapiirin kehitykseen. Itselleni arvion kirjoittamisen jälkeen, yhä häiritsevämmäksi on noussut selkeä miesnäkökulma, tai pikemminkin miehen katse, Rooman tarinoissa. Tekijöiden ja kriitikoiden on tätä kerronnan sukupuolittumista ehkä hankala havaita tai muistaa, niin vahva mies kriitikoiden ja tekijöiden hegemonia edelleen on. Itse olen konkreettisesti törmännyt asiaan opetushommissa - miksei tavallaan mangankin lukemisen kautta.
Kuvitusta kuvaillessa olisi ilmeisesti syytä mainita väreistäkin. HS toistaa värit albumin nimitarinasta napatussa sivussa kauniisti. Varsinaisen kirjan puolimattaisella paperipinnalla väriskaala on kuitenkin huomattavasti kylläisempi kuin sanomalehdessä. Jokinen kirjoittaa: "Kuvien murretut värit ovat kepeät ja heleät." Nähdäkseni lauseessa on paradoksi. Yksi tapa luonnehtia väritystä on puhua puhtaista (siis suht. kirkkaita) ja murretuista (siis taitetuista, ei niinkään puhtaista, eikä varsinkaan kirkkaista). Itse tulin kirjoittaneeksi: "albumin väriskaalan jyrkentämisestä. Pelkillä vesiväreillä moiseen ei yltäisi edes Timppa!" Tällä yritän viitata siihen, että värien intensiteettiä on nähdäkseni kasvatettu ja kontrastia lisätty kuvankäsittelyllä. Värithän (siis esim. vesiväriväritys) hieman sammuvat kun ne on digitoinnin jälkeen esitetty CMYKin rajallisin keinoin.
Jokinen kuvailee myös näin: "Koko (nimi)tarina on kuin höyhen Välimeren kevyessä tuulessa. Ajatus kulkee kevyesti ja vapaasti, kahlitsematta. Mieleen nousevat impressionistiset kesäiset maalaukset. Kevyellä viivalla piirretyistä kuvista puuttuvat jopa varjot." Olen samaa mieltä. Timppa on tavoittanut jotakin Välimerellisyydestä. ...ja olisin ehkä voinut kirjoittaa omaan arvioonikin enemmän tarinasta Rooma.
-
Mut...eikös täällä ole ammattilaisiakin....vai onko?
On ainakin siinä tapauksessa, jos ammattilaisuus mitataan sillä, että sarjakuvista ja kuvituksista saa elantonsa. Tai sillä, että voisi aivan hyvin saada.
Minusta sanaa ammattimainen viljellään turhan paljon kvaakin kynsiketjussa. Toisaalta lehdissä kyllä julkaistaan myös aikamoista huttua, joten raja on aika häilyvä. Ei millään pahalla...
On täällä ammattilaisia siis muutama. Itse olen amatööri, vaikka tienaankin mukavasti sivutuloa muutamasta lehdestä.
Kokemusteni pohjalta taiteen saralla "ammattilainen" on yksi vaikeimmista kategorisoinneista. Vaikeutta tuo edelleen se, että kyseessä on termi ("ammattitaiteilija"/"ammattilaismainen taide") jota on monasti lähes välttämätöntä käyttää. Puheessa säästää varmaan tunnin, jos sanoo jonkin työn olevan ammattilaismainen kuin jos alkaisi tarkemmin selittämään, mitä oikein tarkoittaa, etenkin kun aina ei oikein edes osaa tarkemmin määritellä, mitä tarkoittaa.
Termi on siis yksi niistä hatarimmista ja monipuolisimmista, joiden kanssa ihmiset välittävät idean toisilleen. Tarvitaan todella vahvasti tulkitsijan yhteistyötä.
Suuria ongelmia syntyy, kun joku, joka mielestään on ammattilainen, ei kuule itseään tituleerattavan ammattilaiseksi, tai kun hän kuulee jonkun, joka hänen mielestään ei ole ammattilainen, tituuleeraavaan itseään ammattilaiseksi, näinollen heikentäen termin arvovaltaa. Toisaalta taas moni, joka ei tunne itseään ammattilaiseksi, arastelee tehdä jotain, johon haetaan ammattilaismaista tasoa. (Esimerkiksi tuoda töitään tarjolle näyttelyyn.)
Ja sitten kun taiteilijat tuppaavat vielä olemaan niin herkkiä ja tempperamenttisiakin vielä... :-X
-
... olisiko mahdollista käyttää tätä Kvaak-säiettä kritiikkien kritiikkiin? ...
Oisikohan Reima niin että tässä nyt sekoitetaan Kritiikki ja ´kritiikki´?
Omasta mielestäni otin tämän säikeen hiukan köykäisesti, katsoen sen koskevan alkuaan ja enimmäkseen tänne lähetettyjen kuvien tai vastaavan ´kritiikistä´. Siis yksittäisiä tai noin jonkun sivun mittaisia töitä. Taisi se aihe kääntyä hiukan muille teille. (Tuolla aiemmin itsellänikin taisi seota erotukset tuosta.)
En nyt jaksa kaikkea taas lukea terävän tarkkana läpi mutta mielestäni tässä on ilmennyt tarve jotenkin hahmottaa millä lailla olisi ´sopivaa´ antaa ´kritiikkiä´ kyseessä oleville, Kvaak´in keskusteluihin lähetetyille töille. Kuinka sen voisi muodostaa että se olisi kannustavaa ja rakentavaa mutta samalla rehellisen suoraa olematta silti masentavaa .. Se Hazartin hampurilais-palaute on aika hyvä kuvaelma.
Kuinka tahansa, luulen myös että sille keskustelulle on tarvetta ja että se oisi kannustavaa myös muille kuin pelkästään itse kuvien tekijöille.
Kommentistasi johtuen luulen että sinun tähtäimessä on uutispalstalla ja muutenkin muualla ilmenevä Kritiikki. Onko näin? Siinä tapauksessa voisi olla tarpeellista jakaa tämä säie ehkä kahtia?
Itse luen lehdistä ja täälläkin Kritiikkiä jonkinlaisena tuoteselosteena ja kuluttajainfona. Tämä siis koskee teosta, albumia, kirjaa tai vastaavaa, ei tässä yhteydessä yksittäistä kuvaa. (Maalaus- tai kuvataiteen kritiikki onkin taasen omaa taide-lajia.)
Kustantaja ja tekijä saattavatkin kehua teostaan maasta taivaaseen. Kriitikon työ onkin todeta onko se aiheellista. Ja samalla välittää jonkinlainen mielipide kuinka tekijä toteuttaessaan on onnistunut työssään. Kriitikolle suon myös sen edun että hän (työnsä kautta) pystyy ehkä saamaan lajempaa kokemusta kyseessä olevalta alalta ja sen tekijöistä mitä minä pystyn pelkkänä lukijana tai kuluttajana.
Joka antaa tälle myös tietyn vastuun. Kirjoittaa kyseessä olevasta aiheesta tai ainakin jostakin siihen viittavasta. Ei omista ihastuksistaan.
Kuluttajana (ja kritiikin lukijana) ainoa tapa arvioida onko kritiikki tähteellistä ja täsmällistä on tietenkin hankkia tai lukea se teos. Myös lukemalla eri kriitikoiden mielipiteitä voin laajentaa ja helpommin tarkentaa omaa mielikuvaa.
Kritiikin kirjoittamiseen ei saisi kaiketi suhtautua millään lailla kepeämmin kuin muuhunkaan uutisvälitykseen. Joka taasen saattaa johtaa keskusteluun kuinka olennaista tai ´vakavanpuoleista´ lehtien raportoinnit ovat, mitkä otsikot myy irtonumeroita jne. mutta antaa sen olla.
Kaikki tämä yllämainittu on kuitekin jollain lailla suhteellista. Kriitikko kun on aina jollain lailla filtteri joka ei pysty mitenkään välittämään kaikkia mahdollisia vivahteita. Vastaanottaja joutuu, niinkö joku mainitsi, ehkä hiukan tulkitsemaan sanomaa. Ja samalla liikummme alueilla joissa ei ole täsmällisiä arvioita, ei tieteellisesti tarkkoja skaaloja tai määriteltyjä arvoja. Kyseessä on edelleen hyvin paljon subjektiivinen elämys. Joka pitäisi välittää edelleen täysin objektiivisilla termeillä kuvaellen.
Tämä kaikki siis on vain henkilökohtaisia mielipiteitäni.
Mitä taas siihen, Reima että vertaat tuossa ´Rooma´-tekstiäsi Heikki Jokisen kirjoitukseen. Puutteita ja yhtäläisyyksiä. Luulen että tässä onkin se kaikista korkein vaikeusaste ja sanoisin sen takia että anna vertailujen olla. Ajaudut ehkä vetämään ikuisesti sanallista sormikoukkua itsesi kanssa ja saatat vaan aina hävitä.
Se kun on tosi paha kärpänen se itsekritiikki. Joilla se sitten on, siitä on omaa kokemusta joo tarpeeksi. Aina se siristää pirullisesti jonkun korvan takaa. Teki sitä mitä tahansa. Aina löytää jotakin jonka olisi voinut tehdä paremmin.
Kirjallisuustiedehän harjoittaa Kritiikin (kuinka kirjoitetaan) kriittistä analysointia. Mielestäni ei sarjakuvissa ole ehkä tähdellistä ajautua siihen, ainakaan vielä.
Mutta se mitä sarjakuvayhteydessä teoksista kirjoitetaan, mitä siihen olisi sopivaa sisältyä olisi ehkä antavampaa. Jos sitä nyt voisi edes standartisoida. Mutta itse luen mielellään tekijöistä esim. mitä hän on aikaisemmin julkaissut, vertauksia tai kehitystä aiempaan. Mitä lajia teos on, lyhyt synopsis tarinasta, ehkä korottaen jotakin kohokohtaa, jännitystä tai huumoria tai vastaavaa. Mitään ´malliesimerkkiä´ en osaa kylläkään tässä yhteydessä antaa. Siitä olisikin kiinnostavaa lukea teidän muiden mielipiteitänne!
Lopuksi, kriitikko voi nasevana tehdä verbaalisesti salaa himomurhaajan työtä. Vapaasti lainaillen :
Opeeralaulaja ´se ja se´ esiintyi eilen illalla X-teatterin näyttämöllä … Minkä takia?
-- j --
-
Säikeen otsikointi ei mitenkään viittaa siihen, että tämä liittyisi Kvaakissa (missä täällä?) julkaistujen töiden kritisoimiseen. Yleistä löpinää siitä millaista palautetta kukakin haluaisi - ja millaista ei, näkyy olevan tuossa jo sivu kaupalla. Itse ajattelin, että olisi hyödyllistä ja helpompaa keskustella asioista ihan tarkasti rajattujen tapausten pohjalta. Kuitenkin hakien näistä yleisempiäkin linjoja.
Jocke: "Mutta se mitä sarjakuvayhteydessä teoksista kirjoitetaan, mitä siihen olisi sopivaa sisältyä olisi ehkä antavampaa. Jos sitä nyt voisi edes standartisoida."
Kyllähän näistä on jo kirjoitettu Kvaakissakin. Kriitikot itse ovat näitä(kin) miettineet. Se miten teoria osuu käytäntöön, eli miten yleisö kritiikit kokee, ja miksi, olisi minusta mielenkiintoista. ...krhm. tietenkin sillä edellytyksellä että yleisöllä on edes jotain perusteita mielipiteelleen esittää.
Kuten täällä on jo taittu todetakin, kriitikko on tavallaan asiantuntija joka käyttää asiantuntemustaan ja kokemustaan hyväksi kirjoituksiaan laatiessaan. Yleisön edustajakin saattaa olla asiantuntija, mutta ei välttämättä. Tämä asiantuntemusten ja kokemusten määrällinen kuilu lienee usein kritiikkien hyvyyteen vaikuttava asia. Pitkään asioita seurannut ja kulttuuria leipätyökseen kuluttava kokee varsinkin viihteelliset teokset väistämättä eri tavalla kuin satunnainen viihtyjä.
-
Noh-joo Reima .. ei otsikointi oikeastaan ilmianna tarkalleen aihetta .. Mutta tässä on ennen meitä ollut pitkää liutaa mielipiteitä. Puhukoon he suunsa ´puhtaaksi´ mitä sillä sitten ajoivat takaa.
Eräässä asiassa olemme kyllä varmaankin samaa mieltä, miten Kriitikon --ansiotyönä sitä tekevän tai muuten lehtiin kirjoittavana, ei missään nimessä saisi käyttäytyä. Uutispuolella on Vesa K´n mainitsema esimerkki Hagelbergin Kekkos-kirjan yhteydessä. (Iltsikan toimittaja ´lainasi´ koko tekstinsä suoraan Otavan tiedoittesta.) Se on mielestäni jo oman ammattikaartin häväistystä. Ehkä joissakin julkaisuissa sekin sitten hyväksytään .. Itse alkaisin karttaa niitä.
Mutta, sehän onkin taas vain minun mielipide. Itsehän en sitä rahasta tee niin enpä tiedä mitään puitteita.
Ei tästä kai galluppia tarvi tehdä mutta yleisenä kysymyksenä sitten :
MITÄ haluasitte tai odottaisitte lukevan (x) kriitikon kirjoittamasta teos-arvostelusta?
(Eikä sitten ruveta halkomaan hiuksia määrittelemällä esittely / arvostelu / arvio-linjailua. )
Mielipiteitä!! Mielipiteitä!!
-- j --
-
Kriitikkojen ja "suuren yleisön" välinen ristiriita ja artikkeli siitä. Printtaan tämän ja otan kotimatkalle luettavaksi. Lukekaapas tekin - ellette ole jo - ja kommentoikaa.
Critical distance
http://www.ninthart.com/display.php?article=981
-
Mitä!!!???
DC lopettaa Human Targetin?!!!
Olen. Shokissa.
No niin...nyt lähden kotiin ja jatkan siellä tämän tekstin lukemista...(lopettaa...human...targetin...voi elämä...)
-
Aina -- siis muulloinkin kuin vasiten olevissa kritiikkitilaisuuksissa, jollaiseksi tuon Kynsintää ja raatelua -threadin näen -- aina minua kalvaa enemmän se, kun ei sanota mitään kuin se, että haukutaan.
Haukkuja mieluummin toki vastaanotan kritiikkiä (jonka rinnalla kärkisijasta kilpailevat egoani hivelevät kehut). Kritiikki ja haukut ovat kuitenkin aina taas vain yksi mielipide muiden joukossa. On hienoa, etteivät kaikki ole aina samaa mieltä kanssani. Haukut voi aina jättää silleen ja kritiikistä voi jotain oppiakin. Joko sen, että sen mukaan ei missään nimessä pidä koskaan tekniikaansa muuttaa, tai sitten päinvastoin -- tai jotain siltä väliltä.
Vakka-Suomen Taideyhdistyksen näyttelyitä puuhaillessani olen pohtinut, että miten ihmeessä yleisön saisi jättämään enemmän palautetta. ???
En tie ehkä pitäs tehä niin outoja juttuja , etta ihmiset huomais sen ja kiinnittäis enemmän huomiota siihen..
-
Noh-joo Reima .. ei otsikointi oikeastaan ilmianna tarkalleen aihetta .. Mutta tässä on ennen meitä ollut pitkää liutaa mielipiteitä. Puhukoon he suunsa ´puhtaaksi´ mitä sillä sitten ajoivat takaa.
Säikeen avasin Luikurin lainauksella ja kaneetilla: "Aina -- siis muulloinkin kuin vasiten olevissa kritiikkitilaisuuksissa, jollaiseksi tuon Kynsintää ja raatelua -threadin näen -- aina minua kalvaa enemmän se, kun ei sanota mitään kuin se, että haukutaan."
Ja pitkän aikaa keskustelua käytiinkin kritiikin antamisesta ja vastaanottamisesta.
Metakritiikki tuo säikeelle uuden juonteen. (Säikeitten juonteet -- hienoa!) Mutta kyllähän siitäkin siis oli kyse -- tavallaan.
Metakritiikki sinäänsä on oudoksuttavan olon tuottava. Tokihan sitä arvosteluja lukiessaan aina pohtii, että mitenköhän kirjoittaja on nyt tämän jutun oikein kokenut ja mitä se suhteessa minuun tarkoittaa, mutta kritiikin kritiikki... Niin, no, tuli sitä Anime-lehdellekin annettua jossain vaiheessa. ;)
-
Kriitikkojen ja "suuren yleisön" välinen ristiriita ja artikkeli siitä. Printtaan tämän ja otan kotimatkalle luettavaksi. Lukekaapas tekin - ellette ole jo - ja kommentoikaa.
Critical distance
http://www.ninthart.com/display.php?article=981
Tulipa tosiaan vaihteeksi katsottua, että miten tämä joskus maailmalle laskemani säie on pärjännyt. ;D
Luin tuon artikkelin ja mieleeni heräsi täällä joskus aiemmin vähän jo keskusteltukin kysymys siitä, kenelle kriitikko kritiikkiä kirjoittaa.
O'Brien ihmettelee, miksi kriitikot ovat kyvyttömiä myymään hyviä sarjakuvia. Mikä ero nyt siis on markkinoijilla ja kriitikoilla? Kun O'Brien havannoi, miten valtavirta ottaa vastaan uusia ideoita, kun ne ovat kokeilullisista tapauksista siirtyneet valtavirtaa varten valmiiksi paistetuksi ja hyväksikoetuksi perusmateriaaliksi, niin voiko hän edes odottaa voivansa vaikuttaa myyntilukuihin?
O'Brienin näkemys tuntuu olevan, että kriitikon tarkoitus on olla puskaradion lähetin. Kriitikko kirjoittaa sen fandomin jäsenille, johon itse kuuluu, ja tämä fandom sitten ostaa hänen kehumiaan lehtiä. Kriitikon vaikutusvalta rajoittuisi tähän ryhmään, koska kriitikot vaikuttavat elitisteiltä, jotka touhottavat vain omasta fandomistaan. O'Brienin mukaan kriitikot ostavat vain ääriteoksia, koska paljon lukiessaan tulevat kyynisiksi ja kaipaavat aina jotain uutta ja äärimmäistä. Valtavirta katsookin siis kriitikkoja kieroon, koska nämä harvoin arvostelevat eniten suosittuja, valtavirroille myyviä teoksia.
Onko sitten vain omastatunnosta kiinni, etteikö O'Brien ottaisi Harry Potteria käteensä ja nuoleskelisi sitä valtaisaa massaa, jonka mielestä se on tämän hetken parasta kirjallisuutta? Sitten kyseinen kansa voisi O'Brienin teorian mukaan kallistaa korvaa hänen erikoisimmillekin arvostelluilleen.
Itse olen edelleen sitä mieltä, että kriitikoiden tehtävä ei ole vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Olen myös edelleen sitä mieltä, että kriitikon asiakaskunta on kaksiosainen.
Ostajille kriitikon tulee kertoa, millainen teos on, jotta ostaja voi päättää, haluaako hän ostaa sen, vai ei, riippumatta pitikö kriitikko siitä itse vai ei. Teoksen tekijälle taas kriitikon tulee olla... kriitikko. Siis arvioija. Henkilö, joka on todella lukenut tonneittain vastaavia teoksia ja osaa siten arvoida, miten tämä uusi teos on suhteessa näihin sijoittunut. Taiteilijat saavat sitten taas omalla tahollaan päättää, haluavatko he pyrkiä parantamaan taidettaan, missä kriitikoiden mielipidettä kannattaa seurata, vaiko miellyttämään valtavirtoja, missä kannattaa seurata myyntilukuja.
-
Olen myös edelleen sitä mieltä, että kriitikon asiakaskunta on kaksiosainen.
Ostajille kriitikon tulee kertoa, millainen teos on, jotta ostaja voi päättää, haluaako hän ostaa sen, vai ei, riippumatta pitikö kriitikko siitä itse vai ei. Teoksen tekijälle taas kriitikon tulee olla... kriitikko. Siis arvioija.
Kuitenkin kriitikko itse määrittelee paikkansa tällä kahden ääripään janalla. Kriitikon leivän kustantaa media. Ja sen näkökulmasta luulisi lukijoiden olevan tärkeämpi kohderyhmä kuin "yhden hengen yleisö" eli tekijä. Mahdollisesti lehdelle on jotakin arvoa kriitikon nimellä/arvovallalla, mutta ei kai paljoa. Teoksesta kertominenkin on monimutkaisempi juttu kuin ensi kuulemalta vaikuttaa. Erilaisilla medioilla (sanomalehti, kirjallisuuslehti, TV:n makasiiniohjelma) on lisäksi keskenään hieman erilaiset motiivit/kriteerit käsitellä jotakin teosta tai tekijää.
-
Scott McCloud on kirjoittanut lyhyehkösti (negatiivisen) sarjakuvakritiikin merkityksestä: On Criticism. (http://scottmccloud.com/2009/10/14/on-criticism/)
Käyty keskustelu on pitempi kuin artikkeli. Ihan hyviä huomioita. Kritiikki on tärkeätä, jopa huono ja negatiivinen sellainen.
-
No voisikohan se johtua siitä mistä tässä juuri keskustellaan - kritiikin tasosta?
Kvaakin toimittajien ikähaitari on suuri; osa on kirjoittamisen ammattilaisia, osa ei. Mielestäni taso saakin vaihdella. Vaihtelee se muuallakin.
Arvostelujen lisäksi silloin tällöin ilmestyy uutisia ja artikkeleita, ihan sen mukaan, ehtiikö tai viitsiikö joku niitä kirjoittaa. Miten milloinkin.
Mitä Kvaakin arvosteluihin sitten kaivattaisiin lisää (paitsi tasoa ja pituutta)? Sana on vapaa. Mitä pitäisi painottaa? Mitä pitäisi vähentää? Mihin pitäisi keskittyä?
-
Pieni koonti siitä miten kritiikkejä ja niiden kirjoittamista on käsitelty Kvaakissa. Siis jos joku on kiinnostunut aiheesta sarjakuvakritiikki ja sen kehittäminen.
Mitä Kvaakin arvosteluihin sitten kaivattaisiin lisää (paitsi tasoa ja pituutta)? Sana on vapaa. Mitä pitäisi painottaa? Mitä pitäisi vähentää? Mihin pitäisi keskittyä?
Itse asiassa noille kysymyksille on avattu parikin keskustelua Kvaakin palauteosioon.
Kvaakin sisällöntuotanto: Kommenttialue (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,8510.0.html)
Ohjeita toimittajille! (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7925.0.html)
Sarjakuva-arviot Kvaakissa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,71.0.html)
Alun perin tässä ketjussa oli ideana yrittää tarkastella kritiikkejä kriittisesti.
Tällä mediassa yleisemminkin näkyvälle sarjiskritiikeille omistetulla alueella on puhuttu aiheesta myös ainakin näissä ketjuissa:
Yritys sarjakuvakritiikiksi (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6156.15.html)
Sarjakuva-arvostelujen läpimeno lehdissä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9369.0.html)
Kootut kritiikit -sivusto (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10008.0.html) (Kritiikkiportti)
Sarjakuva-arvosteluja sarjakuvana (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9880.0.html)
-
Minusta Kvaakin sarjakuva-arvostelujen suurin etu on se, että arvostelun yhteyteen voi panna paljon kuvanäytteitä . Lehdessähän sarjakuvakritiikkiä koristaa yleensä vain yksi (jopa pienennetty) kuva.
edit:
Tuosta toisessa ketjussa ehdotetusta kvaak-kriitikkojen keskinäisestä sparrauksesta:
Ennen kuin esim. sarjakuva-arvostelu julkaistaan Kvaakin etusivulla, se on ollut esillä sisällöntuottajien puolella, jolloin halukkaat sisällöntuottajat voivat sitä kommentoida. Arvostelija sitten korjaa arvosteluaan annettujen kommenttien pohjalta, jos katsoo sen aiheelliseksi.
Varsinaisesta kriitikkojen välisestä kilpailusta en innostu, homma voi mennä ihan överiksi, jos kirjoittajan päämäärä on aina "ylittää" edellinen kritiikki jollain ihmekonstilla. parempi minusta keskittyä omaan tekemiseen ja arvosteltavaan teokseen. Hoitaa homma olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvin.
-
Tuosta toisessa ketjussa ehdotetusta kvaak-kriitikkojen keskinäisestä sparrauksesta:
Ennen kuin esim. sarjakuva-arvostelu julkaistaan Kvaakin etusivulla, se on ollut esillä sisällöntuottajien puolella, jolloin halukkaat sisällöntuottajat voivat sitä kommentoida. Arvostelija sitten korjaa arvosteluaan annettujen kommenttien pohjalta, jos katsoo sen aiheelliseksi.
Varsinaisesta kriitikkojen välisestä kilpailusta en innostu, homma voi mennä ihan överiksi, jos kirjoittajan päämäärä on aina "ylittää" edellinen kritiikki jollain ihmekonstilla. parempi minusta keskittyä omaan tekemiseen ja arvosteltavaan teokseen. Hoitaa homma olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvin.
Minä kai tuon sparrausjutskan taisin aikanaan ehdottaa. Tuota kommentointimahdollisuutta en tietenkään tiennyt, vaikka luultavaahan tuollainen toiminta onkin ollut. Kilpailu voisi tietenkin mennä överiksi, siksi en sellaista ole halunnutkaan. Ja muutenkin kun tuosta ajatuksesta on aikaa kulunut, en tuonkaltaisia arvosteluja enää halua. Jossain muualla ne saattaisivatkin toimia, mutta arvosteluissa, joiden perässä on kytkös keskustelualueeseen, se tuntuu turhalta. Eli olen luopunut tuosta ajatuksesta.
Kuten tuolloinkaan, en yhäkään paljon lue arvosteluja kvaakista. Asiantuntevia ovat toki olleet ne, joita on tullut luettua. Ei ainakaan näin pitkän ajan jälkeen tule mieleen mitään varsinaista sanottavaa. Suurin asia jota arvostelulta odotan on luettavuuden arviointi, mutta sekin varmasti on mainittu jos jostain syystä luettavuus on kärsinyt. Turhahan tuostakaan on tyhjää jauhaa.
-
Kuten tuolloinkaan, en yhäkään paljon lue arvosteluja kvaakista.
Lukisitko, jos ne tuotaisiin tänne foorumin puolelle leikkaa-liimaa -toiminnolla?
Arvostelut toki elävät hakukoneitten takia kauemmin kuin keskustelut. Akira 7:n arvostelu (http://kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=6) on saanut jo noin 4400 lukukertaa, taitaa olla Kvaakin vanhin arvostelu (16.05.2003).
Ensimmäisen vuorokauden aikana Kvaakin arvostelu luetaan noin sata kertaa. Artikkelit keräävät lukijoita puolet hitaammin.
Arvostelu on arvottamista, kuten nimikin sanoo. Sen paremmin tuo arvottaminen onnistuu, mitä paremmin arvostelija aiheensa tuntee. Olisi tietenkin hyvä tietää kaikista maailman asioista eikä vain sarjakuvista.
-
Lukisitko, jos ne tuotaisiin tänne foorumin puolelle leikkaa-liimaa -toiminnolla?
Olipa ovela koukku. ;D Ja vastaus on myöntävä, pakko tunnustaa että lukisin. Tietenkin sillä varauksella että se on osa ketjua jonka aihe kiinnostaa.
Suurin ongelma mun kohdalla tuossa on se, etten halua lukea useinkaan arvosteluja etukäteen vaan haluan ensin rauhassa syventyä itse siihen sarjakuvaan. Jostain vaan on jäänyt paha maku kun on tullut odotettua liikoja joltain teokselta. Tästä en syytä kvaakia, täällä ne muutamat luetut arvostelut ovat siis olleet mukavaakin luettavaa. Tosin lukukerrat usein tulevat vasta sarjakuvan luettuani. Katson löytyisikö teoksen tulkinnalle toista näkökulmaa, onko jollekulle tullut muita ajatuksia. Tätähän haen keskustelujenkin puolelta. Useinkaan asian tiimoilta en tosin ole tainnut suutani avata.
-
Suurin ongelma mun kohdalla tuossa on se, etten halua lukea useinkaan arvosteluja etukäteen vaan haluan ensin rauhassa syventyä itse siihen sarjakuvaan. Jostain vaan on jäänyt paha maku kun on tullut odotettua liikoja joltain teokselta.
Joskus arvostelu voi tosiaan ladata isoja odotuksia, jos on hehkutettu liikaa. Millä perusteella valikoit luettavaa? Itse näkisin hyvän arvostelun toimivan siinä apuna. Sen luettuaan voi tarkemmin aavistaa, onko tuo tai tämä juuri sellainen, josta pidän.
Timo
-
Luettavan valikoimisessa koitan olla mahdollisimman avoin kaikelle. Suurimmat kompastukset jonkin valinnalle taitavat olla taiteellisia ja siinäkin esimerkit ovat vähissä. Lähinnä toisaalla mainitsemani Al Williamson -tyyli ei nappaa, mutta joskus tällaisiakin kokeilen, koska tarinahan voi olla hyvä joka tapauksessa. Noissa tilanteissa arvosteluista voisi olla kai hyötyä.
-
Kun ketjuun tuli eloa, niin tulipa luettua ihan alusta alkaen. Palaan siis kuuden vuoden taa hetkeksi.
Sarjainfon väki voisi ainakin vähän ryhdistyä. Aika huolimattomia vetäisyjä siinä lehdessä nimittäin nuo "kritiikit". {....] Vähän älyllisempää meininkiä välillä kaipaisi.
Joka paikassa toitotetaan nykyään tuota älyllistä meininkiä niin, että kohta lentää laatta.
Mikä ihme tekisi sarjakuva-arvostelusta älyllisen? Sivistyssanojen viljely vai nippelitiedoilla reteily? Arvosteluhan on vain jonkun hyypiön mielipide jostakin teoksesta. Kuinka älykästä kamaa aiheesta saa?
Ymmärrän toki jos tarkoitit tällä esim. tekstin tasoa (eli sitä, että teksti on elävää ja mielenkiintoisesti kirjoitettua),
Älyllistä ei ole nippelitiedon eikä sivisstyssanojen viljely, eikä elävästi ja nokkelasti kirjoitettu teksti.
Se on sitä, että osaa löytää arvioitavana olevalle teokselle paikan kulttuurin kentässä, peilata sitä muihin teoksiin, löytää siitä näkökulmia ja havaintoja, joita ei pintatasolta heti hoksaisikaan. S
arjakuvakritiikkiäkin kirjoittavan on hyvä tuntea muutakin kuin sarjakuvaa. Tex Willeristä hyvän arvion kirjoittaakseen on kirjoittajan tunnettava lännengenreä laajemmalti. Ei riitä että on lukenut kaikki Texit, on tunnettava lajityypin historiaa, elokuvia, kirjallisuutta, kulttuurihistoriaa, taidehistoriaa etc.
Mitä laajemmin asioita tuntee, sitä paremmin löytää ja hoksaa ja kirjoittaa sitä älyllisempää tekstiä.
Mutta mikään ei ole pahempaa ja ärsyttävämpää kuin kriitikon egotrippailu, nokkelasanaista ja kyynistä pakinointia lukee varmaan mielellään, mutta jos se ei kerro lopulta teoksesta mitään, on se turhaa.
Timo
-
...että osaa löytää arvioitavana olevalle teokselle paikan kulttuurin kentässä...
Nyt on Timo asian ytimessä! Mutta, mutta. Se, että löytää sarjakuvasta viittauksia muuhun kirjallisuuteen ja osaa sovittaa sen suurempaan kokonaisuuteen, vaatii jo melkoista tietopohjaa; mielellään populaarikulttuurin ja kulttuurihistorian ja yleisen kirjallisuuden vähän laajempaakin tuntemusta. Harvassa on heitä.
Arvostelijalle itselleen on myös hyvin palkitsevaa, jos kohteena olevasta teoksesta "hokaa" näitä juttuja.
Egotrippailua ja näsäviisastelua en ole Kvaakin arvosteluista, ainakaan viime aikoina, huomannut.
Mitä arvostelujen pituuteen tulee, niin ihan painetussakin mediassa on selvästi kahta kastia kulttuurisivuilla. On pitkiä ja hartaita tekstejä, sitten niitä nopeita makupaloja. Kvaakissakin on hyvä olla molempia.
Pitäisikö ne pitkät tekstit siirtää artikkelien puolille? Arvosteluissa voisi olla pikaruokaa, artikkeleissa slow foodia... Olisiko raja noin yhden näytön verran?
Artikkeleista näkyy vain kaksi uusinta, arvosteluista kolme. Sekin voi olla liian vähän silloin kun toimitus on ahkerimmillaan. Tekstit siirtyvät näyteikkunasta liian nopeasti arkiston puolelle. Näitä voi miettiä.
-
En tiedä, miten Daada on menetellyt, mutta ensin kannattaa kysellä halukkuutta ja sitten vasta lähettää.
Daadan kanssa toiminta meni täysin asiallisesti ja arvostelukappaleista sovittiin etukäteen, kuten järkevää onkin. Daada-ketjussa avasin hieman taustaa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10750.msg316477.html#msg316477) sille, miksi katsoin parhaaksi julkaista kustantajan koko syksyn tuotannon yhdessä pötkössä.
On toki palkitsevaa arvion kirjoittajalle ja sen lukijalle, mikäli tekijä on laadullisesti ylittänyt itsensä, mutta kustantajat ja tekijät tarvitsevat myös oikea-aikaista huomiota julkaisuilleen. Tältä osin edustan hieman pragmaattisempaa suhtautumista arvostelemiseen.
-
En tiedä mihin osioon tämä pitäisi laitaa mutta sanon nyt sanottavani. Minusta kaikenlaiset arvostelut kvaakissa ja muissa medioissa ovat täyttä roskaa. Jokainen arvosteleva ihminen on yksilö ja hän laittaa arvosteluunsa osan omaa mieltymystään ja silloin ei voi sanoa ennakkoluulottomasta arvostelusta. Näin vaan on. Niistä on puolueettomuus kaukana. Jos itse tykkää jostakin, niin aivan varmasti se näkyy arvostelu tekstissä tavalla tai toisella. Ja käänteisesti myös. Sen kyllä pystyy lukemaan rivien välistä. Siksi erilaisten omakustanteiden ja muiden albumien arvostelemisesta pitäisi päästä eroon kokonaan. Ne ovat aivan jonnin joutavia juttuja. Ei se kerro kaikkea sajakuvallisesta sisällöstä. Jokainen lukija päättäköön näistä teemoista itsekseen.
Paras arvotelija on lukija itse. Hän voi ja tekeekin ostamastaan sarjakuvasta oli se sitten lehti tai albumi-formaatissa oleva painotuote- omat johtopäätöksensä. Sarjakuva oli joko hyvä, keskinkerainen tai huono.
Hyvin usein törmää aivan järjettömiin arvosteluihin, jotka ovat täysin epäoikeudenmukaisia kyseistä painotuotetta kohtaan. Jokin asia vain on sattunut kyrpimään arvostelijaa sarjakuvassa ja sitten hän pukee turhautumisensa sanoiksi.
MInä en enään lue minkään sarjakuva-albumin tai muunlaisiakaan arvosteluja. Ne tekevät vain hallaa sarjakuville. Emme me tarvitse arvosteluja. Emme me tarvitse mitään ennakkoasenteita pilaamaan sarjakuvallista elämystä joka on juuri alkamassa ottaessamme lehden käteemme. Jokainen saa sarjakuvasta ainutlaatuisen, yksilöllisen lukukokemuksen eikä siihen tarvita ketään arvostelojoita mukaan hutimaan.
-
Minä luen mielelläni arvosteluja. Ne saavat minut joskus huomaamaan juttuja,
joita en ole itse tullut ollenkaan ajatelleeksi.
Ja kyllä mua kiinnostaa ihan muuten vaan, mitä Sarjainfossa kirjoitetaan vaikkapa Tummanvihreästä pikkolopojasta.
-
Annappa esimerkki Tertsi? ??? Sarjainfosta joo olen ihan nopeasti vilkaissut joskus jotain arvostelua. Sarjainfohan on erittäin erinomainen lehti. Paras lehti omalla sarallaan. Varsinkin nyt kun koko yleisilme on minusta kerrassaan maittava. Mutta arvoetelut siinäkin saisi jättää kokonaan pois.
-
Tuleepa mieleen Sauli Santikon arvostelu Valkoinen Tiikeri kakkosesta.
Albumi alkaa siitä, kun China Clipper saapuu synkeässä maisemassa Hongkongiin tuoden pahikset mukanaan.
Albumi loppuu kuvaan, jossa alastomaan Alixiin tatuoidaan Valkoinen tiikeri.
Ja, kas! Santikko huomasi, että auringon kajossa taustalla liitää sama China Flipper kohti korkeuksia, vapaana kuin taivaan lintu. Hieno ajallinen siirtymä (tai joku vastaava).
Minulta olisi koko homma mennyt täysin ohi, jos en olisi lukenut kyseistä arvostelua.
"Vasta loppupuolella koittaa päivä ja viimeisessä ruudussa Hongkong kylpee auringonvalossa ikkunoiden raosta. Pan Americanin China Clipper lentää taivaalla nyt pienenä ja kaukaisena toisin kuin alkuruudussa, jossa se laskeutuu pahaenteisenä Hongkonginlahdelle puhvelin hetkellä. Uhka on poistunut, ainakin hetkeksi."
-
Hmm....en osaa sanoa tuosta mitään kun en tunne tarinaa. Mutta ei tuo sulje pois sitä tosiasiaa, että aika usein nykyään saa lukea arvostelijan henkilökohtaisia mieltymyksiä kolumnissa. Huom! Tätä ei voida kuitenkaan yleistää koskemaan kaikkia ja kaikkea arvostelua.
-
... ja vielä:
Joskus sitä vaan huomaa, että se ja se arvostelija on aika lailla samaa mieltä kuin minä tai muuten vaan fiksun oloinen tyyppi. Ja kas, hän on suositellut jotain sellaista, mitä en kuuna päivänä ole ajatellut ostaa, siispä kokeilen sitä kuitenkin!
Siispä tarkoitukseni on lukea Kolme varjoa vielä tässä syksyn aikana.
-
Ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä tai tappaa keskustelua (hyvästä aiheesta), mutta homma alkaa tosissaan riistäytyä käsistä. Näillä jutuilla ei ole enää mitään tekemistä aiheen kanssa. Ylläpito voisi pikkuhiljaa puuttua asiaan. Itse toivoisin että tässä säikeessä kirjoiteltaisiin ennemmin Daadan julkaisuista (tai edes jostain vähän enempi läheltä aihetta). Varsinkin kaikenlainen palaute syksyn uutuuksista olisi aloitteleville artisteille mukavaa.
;)
-
aika usein nykyään saa lukea arvostelijan henkilökohtaisia mieltymyksiä kolumnissa.
Käsitteet kuntoon: Kolumniin kuuluu jo määritelmällisesti sen kirjoittajan henkilökohtaiset mielipiteet.
Mitä kritiikkiin ylipäänsä tulee, niin kauan kun on olemassa taidetta, on olemassa myös kritiikkiä. Sitä voi kyllä yrittää välttää; itsekin haluan nauttia monet sarja- ja elokuvat ihan tabula rasana tietämättä niistä etukäteen mitään. Tämä koskeee sellaisia tuotteita, jotka joka tapauksessa hankkisin katsottavakseni. Esim. Walking Deadit tulen lukemaan varmasti. Aina. Tällöin en näe mitään syytä lukea sen arvosteluja etukäteen. Jälkeenpäin on kyllä mielenkiintoista katsoa, mitä muut ovat olleet siitä mieltä.
Sitten on kuitenkin tällaisia arvosteluja julkaisevia kanavia kuin esim. Kvaak.fi tai Tähtivaeltaja, joita luen säännöllisesti. Toki silloin luen myös niiden sarjakuvakritiikit (joskin edelliseen viitaten vältän niitä tekstejä joissa kerrotaan esim. vielä lukemattomasta Walking Deadistä). Jotain Tonia tarpeeksi kauan lukeneena sitä osaa kyllä jo aika hyvin tietää, mitä itse olisi tällä kertaa arvostelluista sarjiksista mieltä. Ei kriitikon kanssa edes tarvitse olla samaa mieltä. Riittää, kun tuntee tämän kritiikeissään käyttämän tyylin. Ja kuten Tertsi sanoi, tätä kautta sitten voi löytää jotain aivan uutta.
-
Älyllistä ei ole nippelitiedon eikä sivisstyssanojen viljely, eikä elävästi ja nokkelasti kirjoitettu teksti.
Se on sitä, että osaa löytää arvioitavana olevalle teokselle paikan kulttuurin kentässä, peilata sitä muihin teoksiin, löytää siitä näkökulmia ja havaintoja, joita ei pintatasolta heti hoksaisikaan.
Aamen. Minusta sarjakuva ansaitsee aivan yhtä tasokkaan kritiikin kuin mikä tahansa muukin taiteen muoto. Myös täällä Kvaakissa.
Kuten tässä ketjussa aiemmin mainittiin, Kvaakin artikkelit ja kritiikit jäävät elämään. Niihin palataan vuosien ajan. Eihän tätä varmaan internetin ja kvaakin alkuaikoina sillä tavalla tullut ottaneeksi huomioon, kun koko foorumi vasta haki muotoaan.
Se, että löytää sarjakuvasta viittauksia muuhun kirjallisuuteen ja osaa sovittaa sen suurempaan kokonaisuuteen, vaatii jo melkoista tietopohjaa; mielellään populaarikulttuurin ja kulttuurihistorian ja yleisen kirjallisuuden vähän laajempaakin tuntemusta. Harvassa on heitä.
Mutta eihän se, että jokin on hankalaa, saa olla syy alentaa rimaa.
Hyvä lopputulos palkitsee vaivannäön. Kvaakin kirjoituksista ei makseta, mutta niin on monessa muussakin paikassa. Silti taso voi olla kova: kirjoittajat sparraavat toisiaan ja parhaimmillaan ilmaiset julkaisufoorumit toimivat astinlautoina ammattimaiselle uralle. Harjoittelupaikkana kvaakkiin kirjoittamisellehan voisi sitten tarvittaessa toimia vaikka oma blogi.
Mitä arvostelujen pituuteen tulee, niin ihan painetussakin mediassa on selvästi kahta kastia kulttuurisivuilla. On pitkiä ja hartaita tekstejä, sitten niitä nopeita makupaloja. Kvaakissakin on hyvä olla molempia.
Puffeilla ja analyyseillä on molemmilla paikkansa... mutta kummassakin on syytä pitää tiettyä tasoa yllä. Keinoistahan on jo ylläpidon puolella keskusteltukin ja tilanne vaikuttaisi mielestäni aika hyvältä, vaikken mikään kvaak-aktiivi olekaan. Vissiin sisällöntuottajia, varsinkaan hyviä sellaisia, ei silti koskaan ole liikaa... tämä vinkkinä heitettäköön.
edit: PS. ohoh, tomu kirjoittikin sen jo tuolla Daada-ketjussa paremmin:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10750.msg316397.html#msg316397 (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10750.msg316397.html#msg316397)
ja
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10750.msg316405.html#msg316405 (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10750.msg316405.html#msg316405)
Tuo herra Mäkisen ylimielisyys oli kyllä omaa luokkaansa: "Mikä saa sinut kuvittelemaan..." ja "Itse en jaksanut alkaa perata noita kritiikkiviestejä tästä ketjusta sillä niissä oli myös topicin mukaista asiaa." Vapaaehtoishommia EI ole pakko tehdä enää, kun alkaa into noinkin selvästi hiipumaan. Innon hiipumisella patsastelu on aika masentavaa.
-
Jos haluaa kirjasta tai sarjakuvasta vain perustiedot, niin silloin voi käydä lukemassa kustantajan sivuilta teoksen tekniset tiedot, lyhyen kuvauksen, hintasuosituksen ja sivumäärän.
Alkon hinnastosta voi käydä katsomassa, paljonko joku viini maksaa ja onko se keskitäyteläinen vai täyteläinen ja minkä lihan kanssa se menee. Jos sitten haluaa tietää, miltä se maistuu, voi lukea arvostelun viinistä.
Sama juttu se on sarjakuvan kanssa. Ei se viini tai sarjakuva pilalle mene siitä, jos joku kertoo, miltä se maistuu. Maku on aina subjektiivinen, niin kielessä kuin mielessä.
Jotkut täällä esitetyt käsitykset kritiikistä osoittavat, etteivät kaikki kritiikkiä ymmärrä. Tätä kritisoisin. Tietysti voisimme kaikki kammioissamme lukea sykkyrällä sängyssä kirjoja kertomatta kenellekään, mitä luimme ja miten luimme ja mitä ymmärsimme. Kuin saiturit vahtisimme aarrettamme.
Mielestäni arvostelujen taso on Kvaakissa ollut vähintään yhtä hyvä kuin keskustelujen taso.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kritiikki
-
Tällä viittaan erään henkilön kommenttiin siitä ( Marko T), että puhutaan jo ylläpidon puuttumisista keskusteluun. Tässä osiossa juuri aihe on kritiikki ja näitä viestejä siireltiin tänne toisaalta minne ne eivät kuuluneet.
Juu, ja Markohan kirjoittikin viestinsä Daada-ketjuun eikä kritiikki-ketjuun.
Mielestäni arvostelujen taso on Kvaakissa ollut vähintään yhtä hyvä kuin keskustelujen taso.
Auts!
-
Juu, ja Markohan kirjoittikin viestinsä Daada-ketjuun eikä kritiikki-ketjuun.
Auts!
:laugh:
-
On tietysti hienoa, jos arvostelija on kyennyt pyörittelemään arvioitavaa teosta kuin hienointa punaviiniä ja nostamaan siitä esiin aistimuksia, jotka jäisivät hätäisemmältä täysin löytämättä.
Mielestäni Kvaakin arvio on vasta lähtökohta tälle löytöretkelle ja foorumilla käydyn jatkokeskustelun käynnistämän prosessin tuloksena olen löytänyt teoksesta myös omin päin sellaista, mikä ei arvostelua kirjoittaessa juolahtanut lainkaan esiin.
Kvaakin keskeisin ydin on se, että kuka tahansa saa lausua mietteensä julki niin foorumilla kuin etusivullakin. Harrastajilta harrastajille, se on Kvaakin peruskivi, jota ei saa murentaa.
-
Tuo herra Mäkisen ylimielisyys oli kyllä omaa luokkaansa: "Mikä saa sinut kuvittelemaan..." ja
Vai omaa luokkansa? :) Eipä siinä sen kummempaa ollut kuin turhautumista tomun esittämään mielestäni täysin kohtuuttomaan palautteeseen:
Varmaan se pääpointti tässä on, että jos arvostellaan niin arvostellaan kunnolla. "Hyväntekeväisyys" ei ole ainakaan mulle peruste tehdä asioita huonosti.
Silti se kynnys, mitä päästää julki voisi sarjakuvakritiikissä noin ylipäätään olla korkeampi.
Tomu vakuuttaa ymmärtävänsä Kvaakin meininkiä ja vapaaehtoistoimintaa, mutta tuosta tekstistä (ja nimimerkki Kreegah Bundolon komppailusta) tulee vähän toinen kuva.
Selitetään nyt tätäkin sitten.
"Itse en jaksanut alkaa perata noita kritiikkiviestejä tästä ketjusta sillä niissä oli myös topicin mukaista asiaa." Vapaaehtoishommia EI ole pakko tehdä enää, kun alkaa into noinkin selvästi hiipumaan. Innon hiipumisella patsastelu on aika masentavaa.
Cheyenne oli klipsaissut Daada-ketjusta 7 viestiä sen jälkeen kun Marko T sitä pyysi. Enemmänkin olisi näköjään voinut ottaa. Mutta ei kovin montaa... Ketjujen pilkkomiseen suhtaudutaan ylläpidossa vakavasti. Ensin kehoitetaan pysymään asiassa, niin kuin ko. ketjussa tein. Vasta siten aletaan hutkia.
-
Tomu vakuuttaa ymmärtävänsä Kvaakin meininkiä ja vapaaehtoistoimintaa, mutta tuosta tekstistä (ja nimimerkki Kreegah Bundolon komppailusta) tulee vähän toinen kuva.
Kuvittelisin, että oma- ja pienkustantajat tuntevat samaa sympatiaa Kvaak-toimintaa kohtaan kuin Kvaakin sisällöntuottajat puolestaan oma- ja pienkustantajia kohtaan.
Daadan syksystä kenties sai sellaisen vaikutelman, että pientä Daadaa kohtaan on tehty vääryyttä. Tietyllä tavoin ehkä myös Kvaakin sisällöntuottajat tiivistivät rivejään, kun puolestaan ajattelivat minun kokeneen kovia palautteen muodossa.
Tosiasiassa ketään ei kohdeltu kaltoin, joten suotta vaihdatte kovia sanoja keskenänne, nauttikaa ennemmin syksyn viimeisistä kauniista päivistä!
Itse olen vasta eilisestä lähtien tuntenut varmuutta Daadan syksyssä tekemistäni valinnoista syistä, jotka Daada-ketjussa jo toin julki. Arvostelupötkö oli täysin uusi kokeilu, jonka toimivuutta en ennalta osannut arvioida. Minulla on nimittäin sellainen omatunto, joka ei anna minun olla rauhassa, jos olen tehnyt asiat tavalla tai toisella huonosti.
Ainoastaan Slaagin kohdalla en ollut tekstiin tyytyväinen, mutta hioin sitä näin poikkeuksellisesti, joskaan ei ainutkertaisesti, vielä julkaisun jälkeen.
-
Vai omaa luokkansa? :) Eipä siinä sen kummempaa ollut kuin turhautumista tomun esittämään mielestäni täysin kohtuuttomaan palautteeseen:
Tomu vakuuttaa ymmärtävänsä Kvaakin meininkiä ja vapaaehtoistoimintaa, mutta tuosta tekstistä (ja nimimerkki Kreegah Bundolon komppailusta) tulee vähän toinen kuva.
MÄKINEN! Mitä hel****n "täysin kohtuutonta" siinä on, kun sanoo oman mielipiteensä? Haloo! Mäkinen! Onko ketään kotona? Onko ikinä ollut?
Kyllä mä voin ihan hyvin sanoa vaikka isoilla kirjaimilla, että HYVÄNTEKEVÄISYYS EI OLE PERUSTE TEHDÄ ASIOITA HUONOSTI... ja voin jatkaa, että ainakin mun moraalin mukaan olen tässä oikeassa. Nimimerkki Reima Mäkisen moraalista ja taka-ajatuksista mä en tiedä mitään, enkä haluakaan tietää.
Toisekseen, mulla on myös oikeus olla joskus samaa mieltä kuin nimimerkki Kreegah Bundolo. Kyseinen nimimerkki voi varmasti allekirjoittaa, että me ei olla lähellekään aina samaa mieltä.
Se on jotenkin aina niin hienoa, kun vanhat äijät täällä alkaa vinkumaan, mutta sitten kun näkee ne jossain kadulla tai festareilla niin ei sanota mitään, puhistaan vaan itekseen jossain puskissa. Katkeruus on aina vähän surullista.
Mä pidän taukoa tästä ketjusta, kerroin jo olennaisen mielestäni asiallisesti ja koitin selittää, miten mä näen arvostelun ja sen tarkoituksen, millanen on mun mielestä hyvä arvio.
Kai sä Reima tajuut, että tälläset patoutuneet puoliparanoidit kommentit, mitä säkin yleensä lauot, tekee Kvaakista monelle vihamielisen paikan. Mä edustan täällä koko ajan kapenevaa marginaalia kirjoittamalla hyvin harvoin jotain sellaiseen sarjakuvaan liittyen, minkä mä näen tärkeäksi. Yleensä se saa osakseen vaan ylläpidon v*****lua eikä mitään muuta. Eli kiitos taas vaan tästäkin.
Seo moro.
-
HYVÄNTEKEVÄISYYS EI OLE PERUSTE TEHDÄ ASIOITA HUONOSTI...
Eiköhän se ilmainen työ ole Kvaakissa ollut peruste tehdä asiat hyvin. Hinta-laatusuhde on mielestäni kohtuullinen.
-
Mä pidän taukoa tästä ketjusta, kerroin jo olennaisen mielestäni asiallisesti ja koitin selittää, miten mä näen arvostelun ja sen tarkoituksen, millanen on mun mielestä hyvä arvio.
Hyvä, mielipiteiden vaihtamiseen Kvaak nimenomaan on olemassa!
Vastaavasti koetin itse perustella, miksi päädyin valittuihin ratkaisuihin. Olen kuullut palautteen ja se on varmasti seuraavaa tekstiä kirjoittaessani mielessä.
Tässä mielessä toivon, ettet vallan jätä keskustelua tähän, vaan päinvastoin sanoisit yhtä lailla, että olenko kohdellut mielestäsi epäreilusti muita oma- tai pienkustannuskentän toimijoita?
Olen aina toisinaan esittänyt toiveen, että arvostelijoiden esittämät näkemykset ja valinnat haastetaan foorumin puolella. Liian usein moni upea teos hautautuu kaikessa hiljaisuudessa, kun kukaan ei foorumin puolella pukahda puolta sanaa, kun arvio on julkaistu.
Arvostelun kirjoittajakin saattaa jäädä epätietoiseksi, miksi kukaan ei sano mitään: osuiko arvostelu niin hyvin nappiin vai menikö sen niin täysin ohitse, ettei kukaan viitsi pukahtaa mitään.
Huolimatta siitä, että sisällöntuottajat ruotivat toistensa tekemisiä suljetulla puolella ennen arvion julkistamista, auttaisi runsaampi palaute innokkaita harrastajia kehittymään kirjoittajina.
EDIT: Kirjoitin "julkisella", kun tarkoitin "suljetulla".
-
Tässä mielessä toivon, ettet vallan jätä keskustelua tähän, vaan päinvastoin sanoisit yhtä lailla, että olenko kohdellut mielestäsi epäreilusti muita oma- tai pienkustannuskentän toimijoita?
Ei sillä että tarvisit mitään erityistä puolustamista, mutta ainakin Seitin lehtien kohdalla arvostelusi ovat olleet nousujohteisia. Ja meitä ei häiritse niitten lyhyys, kun tiivistetyssä muodossa asioita ilmaistaan selkeästi ja monipuolisesti.
Se millaista arvostelu ja kritiikki on kvaakissa ylipäätänsä, niin no, kenelleppä mikään riittäisi koskaan. Kun aina joku toinen tietää enemmän ja välillä se toinen haluaa päästä sillä pätemään. Mutta keskustelua asioista harvemmin syntyy, kun oma mielipide on niin korkeassa arvossa ettei sitä voi arvioida uudestaan ennenkuin on rauhoittunut pari päivää. Yleensä tämä koskee kaikkia, tietenkin vähän päivästä riippuen.
-
Kvaakissa pääsee vähemmilläkin lahjoilla ääneen, koska aina on niitä joilla on enemmän aikaa ja intoa kuin taitoa ja tietoa. Netissä semminkin. Eikä kuakin toimittajapuolelle makseta mitään sen paremmin yli- kuin alisanailuistakaan.
Kritiikki on hyvää jos se palvelee sekä (potentiaalista) lukijaa että teoksen julkaisijaa. Jos arvostelu lurahtaa adrenaliinisilla adjektiiveilla lässyttämiseksi eli leipäpapin saarnaamiseksi, sillä ei ole mitään virkaa. Se ei ei edes huvita.
Paitsi Tähtivaeltajassa, jonka kirjoittajat sekä a)tietävät että b)osaavat. Aika usein.
Kevennykseksi vielä:
http://www.huffingtonpost.com/2010/09/24/meanest-book-reviews_n_736922.html#s144136
-
Taitoa saa tekemällä ja tietoa saa oppimalla. Kvaakista voi löytyä lahjakkaalle aloittelijalle kumpaakin lajia, kuten on löytynytkin.
Kvaakin arvostelut on arkistoitu (klikkaa tästä). (http://kvaak.fi/listaus.php?osasto=Arvostelut&osastonro=2&offset=0) Alareunasta löytyvät selailulinkit noin 700 arvosteluun, 10 arvostelua per sivu. Siinä sitä on lukemista.
-
Hmmm. Minäkin kirjoottaasin tänne "kuakkiin" paljon enemmän ja puntaroidumpaa (vai sittenkin...vähemmän ja puntaroidumpaa?) ja nimenomaan sarjiksista jos ja kun olisi se netti himassa (missä on siis kaikki kokoelmani, missä luen sarjikseni jne.). Täällä töissä tämä menee aina enempi tai vähempi turhaksi sijaistoiminto/luppoaikalätinäksi ja saatan kuulostaa totaaliselta idiootilta (jollainen en kyllä - niin, omasta mielestäni :laugh: - ole).
Toisaalta, voisihan sitä käyttää ns. aikaansa kotosalla joskus siihenkin että pistäisi ns. klassisella ja vanhanaikaisella tavalla eli kynän ja paperin (muistatte kai moiset ihmeellisyydet vielä?) avulla ylös, siis tuntoja lukemistaan sarjiksista ja kokemistaan asioista. Ja sitten skrivaisi ne tänne hienosti sommiteltuina ja ajateltuina....mutta...kun...olen...lai ska :P
-
Tässäpä hyvä tiivistys ihan kaikesta:
http://www.dylanmeconis.com/how-not-to-write-comics-criticism/
-
Tässäpä hyvä tiivistys ihan kaikesta:
http://www.dylanmeconis.com/how-not-to-write-comics-criticism/
Ei hullumpi. Suomessa ei taida päivälehtikritiikki ihan tuommoista olla... Ainakin ne mitä esmes Kritiikkiportista vielä löytyy ovat ihan täyspäisiä tekstejä. Tanatorvet ja muut pikkulehtien torvelot tietysti sitten erikseen.
Minkälaista on suomalainen sarjakuvakritiikin diskurssi pahimmillaan? Tuota CAFKA-ilmiötä ei sentään löydy. Enää. Eikä Pam, poks, wham... -otsikoita. Entäpä Kääk! -otsikoita? "Kääk! Sarjakuvat eivät ole enää pelkästään lasten lukemistoa" ? ;D
Timo
-
Minkälaista on suomalainen sarjakuvakritiikin diskurssi pahimmillaan? Tuota CAFKA-ilmiötä ei sentään löydy. Enää. Eikä Pam, poks, wham... -otsikoita. Entäpä Kääk! -otsikoita? "Kääk! Sarjakuvat eivät ole enää pelkästään lasten lukemistoa" ? ;D
Timo
kyllä noita vieläkin löytyy, tuota viimeistäkin.
Suomessa standardi kun on ankka.
Paitsi että pitää tietää teoksen asema laajemmassa taiteellisessa kokonaisuudessa myös kritiikin asema jatkumossa.
Karkeasti ja osin virheellisesti yleistäen ns maakuntatasolla(oli varsinainen taso mikä hyvänsä) mennään sarjakuva on huumoria linjalla. Ja jos ei ole niin voi vinha!
Osa on tehnyt vuosien verran työtä jottei tarvitse lisätä lauseketta "ei vain lapsille ja lapsenmielisille"
Kuollut meemi ei ole ja on monesti käytössä kun halutaan rajata pois ne osat sarjakuvakenttää jotka eivät omaan makuun ja haluttuun maailmankuvaan sovi.
Mutta se nyt on yleistä medialukutaitoa, jokaisen pitäisi tajuata että Uutispäivä Demari, Nykypäivä, Kotimaa ja Maaseudun Tulevaisuus käsittelevät samaa aihetta eri perspektiiveistä.
Meillä tuon VesaKn linkin esimerkeistä on niin kivuliaan selvästi vielä kohdat 4, 7 ja 10 vallalla ettei mitään määrääkään.
Sarjakuvakulttuurimme on yhä rakentumassa, muotoutumassa, rakentamassa perinteitä ja kaavoja, millainen sen tulee olla jotta on hyväksytty.
On tärkeää olla "salonkikelpoinen"
Monella tapaa tilanne on verrattavissa teini-ikään: ei enää ihan lapsi, mutta ei missään määrin aikuinenkaan, silti valtaisa tarve tulla hyväksytyksi muiden termein.
Sarjakuvakritiikkiä voi ja pitääkin myös oppia lukemaan. Itse tiedän jo aika hyvin sen perusteella mitä ja miten joku niistä maamme reilusta viidestä sarjakuvakriitikosta kirjoittaa mitä se on.
Täten se ajaa funktionsa jo aika hyvin siinä mikä on tavoite.
Montako tähteä pitää tiputtaa omaan nähden, montako lisätä, omana osumaprosenttina tällä tekniikalla on ollut semmoinen 85-90% tarkkuus paljonko poikkeaa.
On ollut mielenkiintoista huomata että itseni kohdalla on ollut hyvin vähän niitä joissa negatiivinen ja hyökkäävä kritiikki näiltä nimekkäämmiltä sarjakuvakriitikoilta olisi torpannut teokseen tutustumisen.
Sen sijaan moni ylisanainen "parasta ikinä", "kansainvälistä laatua" joka "käsittelee ihmisyyden tilaa" ja "näyttää mihin taidemuoto voi yltää" on riittänyt tilttaamaan vaakakupin ennestäänkin enemmän siihen että kohdistaa mielenkiintonsa sen sijasta vaikkapa johonkin mielenkiintoiseen tai koskettavaankin.
Isoin ongelma on yhä sarjakuvakritiikin määrän vähyys, onneksi sen kohdalla kuten sarjakuvan moninaisuudenkin tilanne on parenemaan päin.
-
Monia esiintyy vaikkei ehkä siinä mittakaavassa kuin englanninkielisessä kulttuurissa. Batman-ääniefektit eivät ole käytössä mutta se Kääk on, "sarjakuva" sanana on neutraalimpi kuin "comics" eli tuo comics-graphic novel on vähän tolkullisemmalla pohjalla täällä, ja leffojen lipputuloista ei puhuta kai muiden kuin Marvel-sarjakuvien yhteydessä.
Joitain muita juttuja sitten nousee esiin, ysikohdasta tuli mieleen muutamakin kirjoitus erityisesti Blacksadista mutta myös vaikka Ankardoista, joissa ihaillaan sitä että hahmojen luonteenpiirteiden ja eläinhahmojen välillä on jonkinlainen yhteys. Vaikka nykyinen Aku Ankka onkin tuosta jonkin verran etääntynyt niin kyllä tuo on silti antropomorfisten sarjakuvien peruskauraa eikä Blacksadin tekijöiden mullistava innovaatio...
Ja kymppikohta toimii hieman molempiin suuntiin, jotkut sarjakuvakriitikot taas vierastavat mihinkään muuhun taidelajiin viittaamista ikäänkuin sarjakuvat olisivat täysin hermeettinen piiri johon millään ulkopuolisella ei voi olla mitään vaikutusta (okei, joidenkin tekijöiden kohdalla tämä voikin pitää paikkansa).
-
Viskaan tuon listan kondensoituna tähän.
#1. Comics Aren’t For Kids Anymore
#2. “Biff! Pow! Zap!” (suom: KÄÄK!!)
#3. “With the box-office success of…”
#4. “Non-fiction graphic novel” OR ”this isn’t a comic book. It’s a graphic novel.”
#5. Cartoon(y)(ish)/comic-book(y)(ish) (Suom. enemmän elokuva-arvosteluissa pejoratiivinen haukku: "Sarjakuvamainen", "Sarjakuvamaiset hahmot"...
#6. Talk bubbles and picture boxes
#7. This muffin is so good that it’s actually a bagel (liian hyvä ollakseen sarjakuvaa)
#8. Comics: A Bold Artistic Choice for a Cartoonist (Sarjakuvantekijä käsittelee muutakin kuin hassuja pottunokkia koomisissa tilanteissa tai seikkailijoita väkivaltaisissa tilanteissa, vaikkapa Palestiinan tilannetta, Afganistanin sotaa, Pohjois-Korean elämää, tai holokaustia hiirin ja kissoin)
#9. The Unbearable Lightness of Word Balloons
#10. Poverty of Reference
-
Tuosta listasta puutuu yksi aika olennainen kohta. Se ei tosin koske pelkästään sarjakuvakritiikkiä, että ehkä siksi. Nyt on pakko lainata itseäni tämän ketjun 2 sivulta.
Paras, ja muualta lukemani/kuulemani on kuitenkin se, että teos pitäisi arvioida teoksen ja sen tekijän lähtökohdista (ja ehdoilla). Ei sen perustella millaisen teoksen kriitikko itse olisi aiheesta sorvannut, tai mikä kriitikkoa kiinnostaa.
Asia tuli mieleen taas kun luin päivän HS:ta Jussi Karjalaisen kirjoituksen Reetta Laitisen Kirjailija ja Madamesta.
En tiedä onko kulttuuritoimitus saksinut tai editoinut tekstiä, mutta tuollaisenaan se on harvinaisen nolo kritiikiksi. Ainakin alaotsikkoon on toimitus saanut sorkittua nolon virheen. (Siinä puhutaan esikoisesta vaikka vars. tekstissä mainitaan tämän olevan Laitisen toinen kokonaan oma kirja). Karjalainen tuntee teoksen taustalla vaikuttaneen Olavi Paavolaisen kohtalot, mutta se ei ole mikään syy keskittyä visioimaan omia Paavolaissarjakuvia käsillä olevan teoksen sijaan. Laitisen teos on kiinnostava, muta en ole sitä vielä lukenut.
Kritiikistä ei ole juuri apua mahdollisen hankintapäätöksen tekemiseen, sillä Karjalainen saa sanottua arvion kohteesta jotakin ehkä 3-4 lauseessa. Vertaus Montparnassen Kikiin lienee osuva ...vaikka Kikissä onkin nelinkertainen määrä sivuja. Sinänsä rohkeaa on myös lausua julki se miten sarjakuva jää tämän tyyppisissä historiallisissa esityksissä helposti aika verettömäksi (kuvainnollisesti) verrattuna hyvin tehtyyn tietokirjaan tai proosaan. Tekstin verkkoversio (http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Sarjakuva+uppoaa+historiaan/HS20120926SI1KU0281k) on hieman typistetty eikä kuvanäyte ole mukana, mutta siinä näkyy mainitsemani epäsuhta.
-
Oli kyllä aika hämmentävä kritiikki..."miksi tämä ei ole 500-sivuinen sarjakuvaversio Synkästä yksinpuhelusta?"
Mutta joo, tuo on kritiikkiongelma yleisesti, ei niin sarjakuvaspesifinen...
-
Asia tuli mieleen taas kun luin päivän HS:ta Jussi Karjalaisen kirjoituksen Reetta Laitisen Kirjailija ja Madamesta.
Olipa todellakin luokaton arvio.
-
Kritiikin kritisoiminen ei sekään ole helpointa maailmassa.
Omia kulmakarvojani nostivat eniten seuraavat kohdat:
Urbaanin Tulenkantajat-ryhmän johtohahmona toimineesta Paavolaisesta on kirjoitettu valtavasti. Tässä kontekstissa tarvittaisiin ilman muuta korkeatasoisempaa piirrosjälkeä.
miksi ja miten korkeatasoisempaa piirrosjälkeä? mikä valitussa tyylissä on syy juuri tähän.
Itsellä on usein formaattia ja taiteellisia valintoja kohtaan kritiikkiä mutta nyt uupui syy.
Tämä ei ole syy:
Nyt Paavolainen on kasvoton ja harmiton heppu. Hänen olisi toivonut murtautuvan sarjakuvan sivuille sinä kaikkien aikojen röyhkeimpänä dandynä, jonka Väinö Kunnas ( Martti Syrjän isoisä) ikuisti 1920-luvun lopussa maalaukseen.
Jos Paavolaista ei kykenisi erottamaan hahmona Minna Craucherista se olisi syy. Se mikäli molemmat olisi piirretty identtisiksi peltohiiriksi se muuten olisi syy.
Mutta kun näin ei mitä ilmeisimmin ole.
Se että taiteilija on tehnyt oman versionsa ei ole riittävä syy. Varsinkin kun tästä ei ole tehty esimerkiksi sitä ainoaa lentävää marsilaista supersankaria muutoin realistisessa historiallisessa kerronnassa.
Itse lukisin mielenkiinnosta toki senkin, kirjallinen supermutantti sopisikin tulenkantajiin jo nimenkin perusteella, mutta sillä taitaa olla yhtä paljon asian kanssa tekemistä kuin sillä miten kriitikolla on laktoosi-intoleranssi.
Jos se ei liity asiaan, se ei kuulu kritiikkiinkään.
Sen enempää kuin perhekunta Kunnas-Syrjäkään.
Itsekin olen sukua Kaurismäille joka tietenkin tekee kritiikistäni aukottoman myös sarjakuvakritiikin kritiikin kannalta.
lainaan vielä kerran, aivan alusta, voi olla että
virhe on käynyt digitoimituksen päässä mutta oikeasti:
Aktiivinen sarjakuvabloggaaja Reetta Laitinen (s. 1982) on ollut vuodenvaihteesta alkaen sarjakuvaseuran Sarjainfo-lehden päätoimittaja. Laitisen ensimmäinen numero pitää Sarjainfon journalismin hyvin kuosissaan. Tämän hetken sarjakuvavaikuttajia siis.
Laitisen toinen oma albumi Kirjailija ja madame haukkaa megapersoona Olavi Paavolaisessa (1903-64) liian suuren palan.
Miten nämä liittyvät toisiinsa? tai mihinkään? jos esittää teesin sille pitää esittää perusteluja. Sarjakuvabloggaaja ei yksiselitteisesti tarkoita sarjakuvaa tekevää bloggaajaa, sarjakuvanlukija voi pitää sarjisblogia.
On myös täysin mahdollista olla journalisti ilman kykyä luovuuteen. Kriitikon ei tarvitse osata tehdä työtä itse superlatiivisesti tekijään nähden vaan nähdä teoksen kyvyt ja puutteet.
Ainoa mitä minulle jää käteen on henkilöön menevyys jonka tarkoitusta on vaikea nähdä.
Mikä osuus tekijän bloggaus tai päätoimittajuustaustaa on teokselle olennainen? Miten journalismin kuosissa pitäminen liittyy siihen miten käsitellä Paavolaista tai Craucheria?
Sarjainfon journalismin kuosissa pitäminen liittyy aiheeseen ylipäätään mitenkään, muuten kuin sen ollen ainoa sarjakuvaan keskittyvä asialehti.
(Tähtivaeltajan fokus ei ole vain sarjakuvassa ja Anime sekä JapanPop ovat mangaan erikoistuneita ja Ankkalinnan pamaus disney-puolen)
Selvästikään Kirjailija ja Madame ei ole Jussi Karjalaisen makuun. Ihan ok, ei tarvitsekaan olla, mutta tämän esitetyn tekstin perusteella mennään asiasta ohi vain koska itse teos ei viehätä kriitikkoa.
Siihenkin on silloin vaihtoehto: jättää kritiikki tekemättä.
Ammattitaidon merkki on paitsi tietää mitä osaa tehdä, myös mitä ei osaa ja sanoa jos ei asiaa osaa/halua/pysty tekemään.
Ikävä sanoa mutta Helsingin Sanomien pisteitä ja uskottavuutta tämä ei lisää.
Se tuskin lienee tarkoitus.
-
Vaihteeksi ruusuja, eli Römpötin arvio Bechdelin (http://www.hs.fi/arviot/Kirja/%C3%84idin+tarina+vaatii+voimia/a1357727784217) kirjasta Äideistä parhain. Tän päivän Hesarissa. Enpä muista milloin olisin lukenut Harrilta yhtä jyrkkää tekstiä. Siitä täytyy olla ainakin 15 vuotta...
No, enivei. Teos rytätätään aika totaalisesti. Tämä on vasta alkua:
Homma hyytyy heti alussa, kun Bechdel pohtii omaelämäkertojen tekemistä yleensä ja omaansa erityisesti. Jatkossa tarina jää pirstaleiksi jaarittelevien mietiskelyjen sekaan.
Taiteilijan aiemmat "lesbokronikat" olen sivuuttanut melko sujuvasi, mutta tämä alkoi nyt kiinnostaa koska tuo kuvanäyte (ja ladonta) lupaa osuvampaa otetta kuin mitä olen tekijältä aiemmin nähnyt ja koska
Bechdel pohtii omaelämäkertojen tekemistä yleensä ja omaansa erityisesti.
Yleisemmin, olen joskus valitellut löperöistä jaarittelu"kritiikeistä", joissa vain kerrataan juonta ja joista ei oikein saa tolkkua että mitä mieltä kirjoittaja on.
Mutta kieltämättä, kun joku nykyaikana kirjoittaa:
Se ei toimi.
...mulle tulee vähän nihkeä olo. Jään pohtimaan että olisiko tosiaan näin ja meina unohtua että kyse oli sittenkin vain mielipiteestä. Ja entäs miten muut lukijat tämän ottavat? Uskooko kenkään enää kriitikkoa vaikka se mitä sanoisi?
Edit: Ai niin ne ruusut. :-[ Hyvä, tämmöinen kritiikki vaikuttaa minusta kritiikiltä, eli kirjoittaja on hoitanut tonttinsa mallikkaasti, vaikka onkin joutunut aika lyhyeen sanomansa puristamaan.
Edit2: Verkkoversio on identtinen painetun kanssa.
-
Mä en välttämättä uskoisi yhden kriitikon "se ei toimi"-mielipidettä lehdessä tai muuallakaan (no, Römpöttiä ehkä enemmän kuin monia muita). Mielipiteitä riittää ja omani ei välttämättä ole linjassa kriitikon kanssa vaikka kriitikko olisikin asiantunteva ja mielipide perusteltu.
Mutta tämä kritiikki oli hyvin yhdenmukainen muutamien muiden näkemieni kommenttien kanssa, joten ennakko-odotukseni eivät ole korkealla vaikka tottakai aion silti kirjan lukea.
-
Sarjainfossa oli hyvä kolumni kritiikistä kriitikon itsensä kirjoittamana. Se sai minutkin kirjoittamaan näkemyksiäni (https://twitter.com/JarkkoSikio/status/1432360591004520460) (Twitterissä, aloitusviestissä viittaamani kolumni).